2.1.1  Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltaminen

EU:n valtiontukisäännöt koskevat toimenpiteitä, joissa julkinen sektori myöntää yrityksille tukea tai muuta etua. Yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaiset tuet myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle joko valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena (Komission asetus (EU) N:o 651/2014 tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti) tai de minimis -tukena (Komission asetus (EU) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen), lukuun ottamatta työolosuhteiden järjestelytukea, jonka myöntämisessä ei nykyisin noudateta EU:n valtiontukisääntelyä. Starttiraha ja valtion rahoittama osuus yritystoiminnan kehittämispalvelusta myönnetään de minimis -tukena ja palkkatuki joko ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai de minimis -tukena. Valtion rahoittama osuus työvoimakoulutuksen yhteishankinnasta katsotaan joissakin tilanteissa rahoitukseen osallistuvan yrityksen saamaksi valtiontueksi ja siihen sovelletaan de minimis -asetusta tai ryhmäpoikkeusasetusta. 

Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista tukea ei saa myöntää, jos elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys, eikä maksaa, jos elinkeinotoimintaa harjoittavaa työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. Voimassa olevassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetään ainoastaan palkkatuen osalta, ettei tukea voi myöntää eikä maksaa edellä mainituissa tilanteissa. 

2.1.2  Työnhakijan haastattelu ja työllistymissuunnitelma

Työ- ja elinkeinoviranomainen järjestää työnhakijalle ensimmäisen haastattelun kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta, jollei se työnhakijan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Työ- ja elinkeinoviranomaisen tulee varata työnhakijalle tilaisuus myöhempiin haastatteluihin määräajoin työnhakijan palvelutarpeen mukaisesti. Työttömän työnhakijan haastattelu tulee kuitenkin aina järjestää, kun työttömyys on jatkunut yhdenjaksoisesti kolme kuukautta, kuusi kuukautta ja sen jälkeen aina kuuden kuukauden välein, jollei haastattelun järjestäminen ole työnhakijan tilanne huomioon ottaen ilmeisen tarpeetonta. Haastattelun järjestäminen on ilmeisen tarpeetonta ainakin silloin, kun työnhakijaksi ilmoittautuvalla on varma tieto lyhyehkön ajan sisällä alkavasta työstä, opinnoista, asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen alkamisesta, siirtymisestä perhevapaalle taikka muusta vastaavasta muutoksesta. 

Ensimmäisessä työnhakijan haastattelussa tarkistetaan ja täydennetään työnhakutiedot, arvioidaan palvelutarve, laaditaan työllistymissuunnitelma sekä sovitaan asiointitavasta ja yhteydenpidosta työ- ja elinkeinoviranomaisen ja työnhakijan välillä. Myöhemmissä haastatteluissa arvioidaan lisäksi työnhaun tuloksellisuutta ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteutumista ja tarkistetaan suunnitelma. 

Työnhakijan haastattelun yhteydessä työ- ja elinkeinoviranomainen tarjoaa työnhakijalle soveltuvia työpaikkoja ja koulutusta ja muita palvelutarpeen ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman mukaisia palveluita. 

Työttömällä työnhakijalla ja muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla on oikeus työllistymissuunnitelmaan. Työllistymissuunnitelma on laadittava, jollei sen laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta, viimeistään työnhakijan ensimmäisessä haastattelussa. Työllistymissuunnitelmaa tai sitä korvaavaa suunnitelmaa on tarkistettava työnhakijan haastattelun yhteydessä tai työnhakijan pyynnöstä, jollei tarkistaminen ole ilmeisen tarpeetonta. Suunnitelman laatiminen tai tarkistaminen on ilmeisen tarpeetonta ainakin tilanteissa, joissa myös työnhakijan haastattelun järjestämistä pidetään ilmeisen tarpeettomana.  

Edellä kerrotusta seuraa, että työnhakijan haastattelulle säädetyt määräajat ovat samalla työllistymissuunnitelman laatimista ja tarkistamista koskevat määräajat. Suunnitelmaa voidaan tarkistaa myös näiden määräaikojen välillä työnhakijan tilanteesta riippuen ja aina työnhakijan pyynnöstä. 

Jos työnhakija ei saavu paikalle työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman laatimis- tai tarkistamistilaisuuteen, seurauksena voi olla työttömyysetuuden menettäminen. Tästä säädetään työttömyysturvalain 2 a luvussa. Samoin työllistymissuunnitelman laatimisesta tai tarkistamisesta kieltäytymisestä ja suunnitelman toteuttamisen laiminlyönnistä voi seurata työttömyysturvaseuraamus. 

2.1.3  Työkokeilu

Työ- ja elinkeinotoimisto voi ohjata henkilöasiakkaan työkokeiluun työpaikalle ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi tai työmarkkinoille paluun tukemiseksi. Ura- ja ammatinvalintavaihtoehtojen selvittämiseksi työkokeilua käytetään silloin, kun henkilöltä puuttuu ammatillinen koulutus tai kysymys on alan tai ammatin vaihtamisesta. Työkokeilulla voidaan selvittää kiinnostaako ala tai ammatti henkilöä tai onko hän soveltuva kyseisen alan tehtäviin tai ammattiin. Työkokeilua voidaan käyttää myös sen selvittämiseksi, olisiko yrittäjyys henkilöasiakkaalle sopiva uravaihtoehto. 

Työkokeilua voidaan käyttää työmarkkinoille paluun tukemiseksi tilanteessa, jossa henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta joko työttömyyden tai muiden syiden, esimerkiksi perhevapaan, vuoksi. Työkokeilun avulla työnantaja ja työ- ja elinkeinotoimisto voivat arvioida, ovatko henkilön osaaminen ja yleiset työelämävalmiudet ajan tasalla vai tarvitaanko työmarkkinoille sijoittumiseksi esimerkiksi palkkatukea, koulutusta tai työhönvalmentajan tukea. 

Työkokeilun kesto on enintään 12 kuukautta. Työkokeilu ei voi kuitenkaan kestää samalla työkokeilun järjestäjällä kuutta kuukautta pidempään. Poikkeuksena on kunta, jossa työkokeilu voi kestää enintään kuusi kuukautta samoissa tehtävissä. 

Vuonna 2015 alkoi lähes 65 000 työkokeilujaksoa, joista noin 31 500 järjestettiin työmarkkinoille paluun tukemisen tarkoituksessa ja noin 33 500 ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi. Tilastojen mukaan työkokeilujaksoista 34 prosenttia oli alle kuukauden pituisia, 40 prosenttia 1—3 kuukauden pituisia ja 26 prosenttia 3—6 kuukauden pituisia. Tilastot kertovat työkokeilujaksojen määrän, mutta eivät sitä, kuinka suuri osa jaksoista on niin sanottuja jatkojaksoja eli sellaisia, joissa työkokeilu on jatkunut uudella sopimuksella saman työkokeilun järjestäjän tehtävissä katkoksetta. 

Vuonna 2015 työkokeilun aloitti noin 44 000 eri henkilöä. Aloittaneista noin 23 500:lla (53 prosentilla) oli ammatillinen koulutus. Ammatillisen koulutuksen suorittaneista 41 prosenttia aloitti kokeilun työmarkkinoille paluun tukemiseksi ja 59 prosenttia ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi. Ammatillisen koulutuksen omaavista työkokeilun aloittaneista henkilöistä 20 prosentilla oli työllistymistä vaikeuttava vamma tai sairaus, 17 prosenttia oli maahanmuuttajia ja 57 prosenttia oli edellisiin ryhmiin kuulumattomia nuoria. 

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty työkokeilua koskevista rajoituksista. Jos työkokeilun järjestäjä on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työkokeilun järjestäjän palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, työkokeilu voidaan järjestää, jos työkokeilun järjestäjä on ennen työkokeilusopimuksen tekemistä työsopimuslain (55/2001) edellyttämällä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä irtisanotuille, lomautetuille tai osa-aikatyötä tekeville työntekijöille tai jos työkokeilun järjestäjällä ei muusta syystä ole velvollisuutta työn tarjoamiseen. Työsopimuslaissa on säädetty väliaikaisesti mahdollisuus poiketa työsopimuslain edellyttämästä työntarjoamisvelvollisuudesta eräissä tilanteissa. Kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö voi ottaa osa-aikatyöntekijöitä koskevan lisätyön tarjoamisvelvollisuuden, lomautettuja koskevan työntarjoamisvelvollisuuden sekä irtisanottuja koskevan takaisinottovelvollisuuden estämättä henkilön työkokeiluun sellaisiin tehtäviin, joita ei muutoin tehdä työ- tai virkasuhteessa. Edellytyksenä on lisäksi, että työkokeilu järjestetään työpajassa tai vastaavassa valmennusyksikössä, jossa toiminnan tavoitteena on parantaa henkilön valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työllistyä avoimille työmarkkinoille. Henkilöasiakasta ei ohjata työkokeiluun, jos työkokeilu aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa sen järjestäjän palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen.  

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on määritelty seikat, jotka työkokeilusopimuksesta on käytävä ilmi. Sopimuksessa määritellään työkokeilun tavoitteet sekä sovitaan tehtävistä, joita kokeiluun osallistuva suorittaa. Sopimuksessa sovitaan kokeilun suoritusajasta ja -paikasta, päivittäisestä ja viikoittaisesta kestosta sekä ajoittumisesta. Päivittäinen kesto voi olla neljä – kahdeksan tuntia ja kokeilua voidaan järjestää enintään viitenä päivänä viikossa. Sopimuksessa määritellään lisäksi työkokeiluun osallistuvan ohjauksesta ja valvonnasta työpaikalla vastaava henkilö sekä työttömyysetuuden maksaja, jolle työkokeilun järjestäjän on ilmoitettava poissaoloista. Työkokeilua koskevaan sopimukseen on otettava ehto, jonka mukaan kokeilun järjestäjän tulee työkokeilun päätyttyä antaa työ- ja elinkeinotoimistolle arvio henkilöasiakkaan soveltuvuudesta työhön, ammattiin tai alalle sekä, jos työkokeilu on järjestetty työmarkkinoille paluun tukemiseksi, työelämävalmiuksien ja osaamisen kehittämistarpeista. Työ- ja elinkeinotoimisto voi lisäksi asettaa sopimuksessa työkokeilun järjestäjälle kokeilun toteuttamisen tai siihen osallistuvan kannalta tarpeellisia ehtoja. 

Työkokeilu on työttömyysturvalaissa tarkoitettu työllistymistä edistävä palvelu, jonka ajalta työkokeiluun osallistuvalle maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon henkilöllä olisi oikeus työttömänä ollessaan. Työttömyysetuutta voidaan maksaa työkokeilun ajalta, vaikka työnhakijalla ei työttömänä ollessaan ole oikeutta työttömyysetuuteen omavastuuajan, odotusajan, korvauksettoman määräajan, työssäolovelvoitteen, ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen liittyvän rajoituksen tai työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi. Jos työkokeilusta on sovittu työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa, voidaan työkokeilun ajalta maksaa työttömyysetuus korotettuna. Työttömyysetuutta ei makseta palvelusta poissaolopäiviltä, ellei poissaololle ole työttömyysturvalaissa säädettyä hyväksyttävää syytä. Työkokeilun osallistumispäiviltä maksetaan lähtökohtaisesti kulukorvausta. Alle 25-vuotiaiden ammatillista koulutusta vailla olevien nuorten oikeus kulukorvaukseen on rajoitettu. 

Jos työtön työnhakija kieltäytyy työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa sovitusta työkokeilusta ilman työvoimapoliittisesti pätevää syytä, on kieltäytymisestä seurauksena työttömyysturvalain 2 a luvussa tarkoitettu korvaukseton määräaika tai työttömyysetuuden menetys toistaiseksi toistuvan moitittavan menettelyn perusteella (työssäolovelvoite). Työkokeilun keskeyttämisestä ilman työvoimapoliittisesti pätevää syytä seuraa työttömyysetuuden menetys edellä kerrotulla tavalla, vaikka palvelusta ei olisi sovittu suunnitelmassa. Työkokeilu täyttää työnhakijalle asetettua työssäolovelvoitetta sekä ammatillista koulutusta vailla olevalle nuorelle asetettua seuraamusta. 

Työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon luetaan sellaiset täydet kalenteriviikot, joina henkilö on ollut 60 vuotta täytettyään työ- ja elinkeinotoimiston julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella järjestämässä työkokeilussa. 

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työkokeiluun hakeutuvalle työttömälle henkilöasiakkaalle korvausta matka- ja yöpymiskustannuksista, jotka aiheutuvat matkasta palvelun järjestäjän luo kokeilusta sopimiseksi. Kustannusten korvaaminen edellyttää, että korvaamista on pidettävä tarkoituksenmukaisena työvoiman saatavuuden ja työttömän työllistymisen kannalta. 

2.1.4  Valmennuksen ja kokeilun keskeyttäminen

Työ- ja elinkeinotoimisto voi tarjota henkilöasiakkaalle työnhakuvalmennusta, uravalmennusta sekä työhönvalmennusta. Työ- ja elinkeinotoimisto voi ohjata henkilöasiakkaan koulutuskokeiluun oppilaitokseen ja työkokeiluun työpaikalle. Valmennus ja koulutuskokeilu ovat lyhytkestoisia palveluita. Työnhakuvalmennus voi kestää 12 kuukauden aikana enintään 20 päivää, uravalmennus enintään 40 päivää ja työhönvalmennus enintään 50 tuntia. Koulutuskokeilu voi kestää kerrallaan enintään kymmenen päivää. 

Jos henkilöasiakas on ollut luvatta poissa yhdenjaksoisesti viisi valmennus- tai kokeilupäivää tai jos poissaoloja on muutoin niin paljon, etteivät valmennukselle tai kokeilulle asetetut tavoitteet täyty, työ- ja elinkeinotoimisto tekee päätöksen valmennuksen tai koulutuskokeilun keskeyttämisestä tai työkokeilua koskevan sopimuksen purkamisesta poissaolojen perusteella. Palvelun tuottaja tai työkokeilun järjestäjä on velvollinen ilmoittamaan edellä tarkoitetuista poissaoloista työ- ja elinkeinotoimistolle. Työ- ja elinkeinotoimistolla ja työkokeilun järjestäjällä on oikeus purkaa työkokeilua koskeva sopimus muusta syystä kuin poissaolojen vuoksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti muille osapuolille. Sopimuksen purkaminen ei kuitenkaan saa perustua laissa kiellettyyn syrjintäperusteeseen tai muuhun epäasialliseen syyhyn. Valmennuksen tai koulutuskokeilun keskeyttämistä muusta syystä kuin poissaolojen vuoksi ei ole säännelty laissa. 

2.1.5  Koulutuksen yhteishankinta

Työvoimakoulutus voidaan toteuttaa yhdessä työnantajan, yrittäjäksi aikovan henkilön toimeksiantajan tai yrittäjyysoikeudet luovuttavan yrityksen kanssa siten, että tämä osallistuu koulutuksen rahoittamiseen yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisen kanssa (yhteishankintakoulutus). Koulutuksen yhteishankinnan tavoitteena on edistää työllisyyttä, lisätä yritysyhteistyötä sekä laajentaa työvoimakoulutuksen rahoituspohjaa. Yhteishankintakoulutusta voidaan järjestää määrätyn työnantajan palvelukseen tuleville tai palveluksessa oleville työntekijöille, vuokratyöntekijöille sekä yrittäjäksi aikovalle, jolla olisi harvalukuisia toimeksiantajia tai jonka on tarkoitus harjoittaa yritystoimintaa hankkimalla yrittäjyysoikeudet toiselta yritykseltä. 

Yhteishankintakoulutus on tuotteistettu käyttötarkoituksensa perusteella ja muodostuu kolmesta eri tuotteesta: RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus. RekryKoulutus on tarkoitettu uuden työvoiman hankintaan tilanteessa, jossa työnantajan tarpeita vastaavaa osaavaa työvoimaa ei ole muutoin saatavilla. TäsmäKoulutusta käytetään työnantajan tehtävissä työskentelevien (sekä työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön että vuokratyövoiman) jatko- ja täydennyskoulutuksiin siinä tarkoituksessa, että koulutuksen suorittaneet voisivat säilyttää työpaikkansa ja jatkaa työskentelyä työnantajan tehtävissä. MuutosKoulutuksessa työnantaja osallistuu irtisanomiensa tai irtisanottavien henkilöiden koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin toteuttaakseen yhteiskuntavastuutaan. 

Valtion ja yritysten maksuosuudet yhteishankintakoulutuksesta vaihtelevat. Työnantajan maksuosuus koulutuksen kokonaishinnasta (ilman arvonlisäveroa) on RekryKoulutuksessa 30 prosenttia, MuutosKoulutuksessa 20 prosenttia ja TäsmäKoulutuksessa 30—50 prosenttia riippuen työnantajan henkilöstömäärästä ja liikevaihdosta. 

Jos työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettu yrittäjä osallistuu yhteishankintakoulutukseen, valtion rahoittama osuus yrittäjän koulutuksesta on julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan de minimis -tukea. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole muilta osin todettu EU:n valtiontukisäännösten soveltamisesta koulutuksen yhteishankintaan. Valtion rahoittama osuus TäsmäKoulutuksesta on kuitenkin käytännössä katsottu elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan saamaksi valtion tueksi. Tuki on katsottu EU:n valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 31 artiklan nojalla sisämarkkinoille soveltuvaksi ja siitä on tehty EU:n valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen ilmoitus komissiolle. Ilmoitettu tukiohjelma on voimassa 31.12.2020 saakka. Muilta osin yhteishankintakoulutukseen (RekryKoulutus ja MuutosKoulutus) ei sovelleta valtiontukisääntelyä. 

2.1.6  Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu

Työnhakijan omaehtoista opiskelua voidaan työ- ja elinkeinotoimiston harkinnan mukaan tukea työttömyysetuudella julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvussa tarkoitetulla tavalla. Opiskelun tukeminen edellyttää, että työnhakijalla on muun muassa oltava työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve. Lisäksi edellytetään, että opiskelun tukeminen on työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisin keino parantaa työnhakijan ammattitaitoa ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikkansa. Opiskelun on myös olennaisesti parannettava työnhakijan mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. 

Opiskelun tukemista koskevia säännöksiä sovelletaan työnhakijan aiemmin harjoittamiin opintoihin vain, jos opintojen todisteellisesta keskeytymisestä on vähintään yksi vuosi. Rajoitus ei koske työsuhteen aikana aloitettuja tai työvoimakoulutuksena harjoitettuja opintoja. Säännöksen tarkoituksena on estää suora siirtyminen opintotuelta yleensä määrältään suuremmalle työttömyysetuudelle. 

Opiskelun tukemiselle työttömyysetuudella ei muiden edellytysten täyttyessä ole estettä esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä irtisanotaan tuotannollisista tai taloudellisista syistä ja hän on aloittanut opinnot työsuhteen aikana. Jos työntekijä ja työnantaja sopivat irtisanomisen yhteydessä työnantajan maksamasta tukipaketista, työttömyysetuutta voidaan maksaa opiskelun tukemiseksi tukipaketin mahdollisen jaksottamisen päätyttyä. Tukemisen 24 kuukauden enimmäisaika alkaa kulua työ- ja elinkeinotoimiston päätettyä tukemisen aloittamisesta, mahdollisesti jo tukipaketin jaksotusaikana, vaikka työttömyysetuutta ei vielä tosiasiallisesti maksettaisi. Lainsäädännöstä johtuvaa estettä sille ei ole, että tukemisen katsottaisiin alkavan vasta tukipaketin jaksotusajan päätyttyä. 

Edellä mainittuun esimerkkiin verrattuna tilanne muuttuu, jos tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanottu työntekijä saa työnantajan maksaman tukipaketin ja aloittaa opinnot työsuhteen päätyttyä. Tällaisessa tilanteessa opiskelun tukeminen työttömyysetuudella on mahdollista vain silloin, kun tukeminen päätetään aloittaa opintojen aloittamisajankohdasta tukipaketin jaksotusaikana, vaikka työttömyysetuutta ei vielä tosiasiallisesti maksettaisi. 

Yliopistossa suoritettavat tutkintotavoitteiset opinnot ovat yleensä pitkäkestoisia, eikä niiden tukemista työttömyysetuudella sen vuoksi ole pidetty tarkoituksenmukaisena. Tästä syystä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa on säädetty, että kaikkia tuettavia opintoja koskevan vähintään vuoden keskeytyneenä olemisen lisäksi tukemista koskevia säännöksiä sovelletaan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen yliopistossa vain, jos kyse on työnhakijan aiemmin harjoittamista opinnoista, joiden todisteellisesta keskeytymisestä on vähintään yksi vuosi. Säännöksestä voidaan poiketa, jos opiskelun tukemiselle on erityisiä syitä. 

Koska yliopistossa suoritettavan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen johtavia opintoja voidaan tukea vain silloin, kun opiskelija täyttää sekä kaikkia aiemmin harjoitettuja opintoja koskevan keskeytyneenä olemista koskevan vaatimuksen että yliopisto-opintojen aiemmin harjoittamista koskevan vaatimuksen, yliopistossa suoritettavan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista voidaan käytännössä tukea vain seuraavissa tilanteissa: 

- Opintoja on harjoitettu aiemmin ja niiden keskeytymisestä on vähintään vuosi. 

- Työnhakija aloittaa kokonaan uudet opinnot ja opiskelun tukemiseen on erityinen syy. 

- Työnhakija jatkaa työssä ollessa tai työvoimakoulutuksena aloitettuja ja aiemmin harjoitettuja opintoja, joiden keskeytymisestä on alle vuosi tai jotka eivät ole lainkaan keskeytyneet. Lisäksi edellytetään, että opiskelun tukemiseen on erityinen syy. 

Työttömyysetuutta voidaan maksaa opiskelun tukemiseksi enintään 24 kuukauden ajan. Tukiaikaa ei voida pidentää edes ns. hyväksyttävistä syistä. Tukiajan kulumisen voi kuitenkin keskeyttää. Keskeyttämisestä on ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle viipymättä keskeytyksen alkamisen jälkeen. Henkilö saa opiskella keskeytysaikana haluamassaan laajuudessa, mutta työttömyysetuuteen hänellä ei ole oikeutta. 

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) mukaan kotoutumiskoulutus toteutetaan pääsääntöisesti työvoimakoulutuksena. Kotoutumiskoulutusta voidaan järjestää myös omaehtoisena opiskeluna, jolloin kotoutujien omaehtoista opiskelua voidaan tukea työttömyysetuudella kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22—24 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Omaehtoinen opiskelu täydentää kotoutujien yksilölliset tarpeet huomioonottavaa koulutustarjontaa. Omaehtoisena koulutuksena järjestetään koulutuksia, joita työvoimakoulutuksena ei välttämättä ole tarjolla, kuten aikuisten peruskouluopintoja. Omaehtoinen koulutus on tärkeä lisä työvoimakoulutuksena järjestettävälle kotoutumiskoulutukselle. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaan omaehtoisesta opiskelusta sopimiseen, tukiaikaan, maahanmuuttajan velvollisuuksiin, opintojen seurantaan ja keskeytymiseen sekä maahanmuuttajan ja koulutuspalvelujen tuottajan tietojenantovelvollisuuteen sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvun 4—9 §:ssä säädetään. 

2.1.7  Palkkatuen ja starttirahan rahoitus

Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki. Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää palkkatukea työnantajalle palkkauskustannuksiin, kun työnantaja palkkaa työttömän työnhakijan. Starttirahaa työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää yrittäjäksi ryhtyvälle henkilöasiakkaalle toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheessa. 

Palkkatuki ja starttiraha rahoitetaan valtion talousarviossa olevista työllisyysmäärärahoista. Työllisyysmäärärahoista rahoitetaan myös valtiolle osoitettava määräraha työttömien työnhakijoiden palkkaamiseen. Palkkatuen ja starttirahan myöntämispäätöksellä sidotaan päätöksellä myönnetyn tuen maksamiseen tarvittava määräraha. Palkkatuki ja starttiraha maksetaan aina jälkikäteen tuen saajan hakemuksen perusteella. Maksatuksien yhteydessä ja viimeistään palkkatuki- tai starttirahakauden päättyessä sidottu, mutta käyttämättä jäänyt määräraha vapautetaan käytettäväksi. 

Vuoden 2014 loppuun saakka palkkatukea ja starttirahaa rahoitettiin työllisyysmäärärahojen lisäksi työmarkkinatukimäärärahoista. Työmarkkinatuen käyttö palkkatuen rahoituksessa aloitettiin vuonna 1998, jolloin otettiin käyttöön yhdistelmätuki. Yhdistelmätuessa Kansaneläkelaitos maksoi työnantajalle palkkatuen perustukiosuuden (työmarkkinatuki) ja työ- ja elinkeinokeskus lisäosan (työllisyysmääräraha). Yhdistelmätuki koski henkilöitä, jotka olivat saaneet vähintään 500 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella. 

Yhdistelmätuki erillisenä tukimuotona lakkasi vuoden 2006 alussa, jolloin myös työmarkkinatukimäärärahoista rahoitettava osuus siirtyi työ- ja elinkeinokeskuksen maksettavaksi. Vuoden 2006 alusta lukien työmarkkinatuen käyttö palkkatuen rahoittamiseen laajeni 500 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneiden lisäksi niiden henkilöiden palkkatukeen, jotka olivat saaneet työmarkkinatukea 130 päivää työttömyyden perusteella. Vuoden 2008 alusta lukien työmarkkinatuen käyttöä palkkatuen rahoittamiseen laajennettiin osana nuorisotakuun toimeenpanoa 65 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneisiin nuoriin. Vuosina 2006–2014 myös työmarkkinatukeen oikeutettujen starttirahan perustuki rahoitettiin työmarkkinatukimäärärahoista. 

Vuonna 2014 palkkatukien maksamiseen käytettiin työmarkkinatukimäärärahoja arviolta noin 115 miljoonaa ja starttirahojen noin 6 miljoonaa euroa. Talousarviossa edellä mainittuihin tarkoituksiin oli varattu 125 miljoonaa euroa. 

Vuonna 2014 työmarkkinatukirahoitteisella palkkatuella aloitti noin 25 100 henkilöä ja starttirahalla noin 1 400 henkilöä. Yhteensä työmarkkinatukirahoitteisella palkkatuella ja starttirahalla aloitti noin 26 500 henkilöä, mikä oli 43 prosenttia kaikista palkkatuella tai starttirahalla aloittaneista. Kaikista palkkatuella aloittaneista henkilöistä noin 48 prosentin kohdalla palkkatukea rahoitettiin työmarkkinatukimäärärahoista. Starttirahalla aloittaneista henkilöistä noin 17 prosenttia sai työmarkkinatukirahoitteista starttirahaa. 

Vuoden 2015 alusta lähtien työmarkkinatukea ei ole käytetty palkkatuen eikä starttirahan rahoittamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö esitti työmarkkinatuen käyttöperusteiden muutosta, koska se katsoi, ettei työmarkkinatuki sovellu palkkatuen ja starttirahan rahoittamiseen. Muutoksen yhteydessä työmarkkinatukimomentilta siirrettiin 125 miljoonaa euroa työllisyysmäärärahamomentille 32.30.51. Työllisyysmäärärahan näennäisestä lisäyksestä huolimatta julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden rahoitukseen oli vuonna 2015 käytettävissä vähemmän määrärahaa kuin vuonna 2014. 

Vuonna 2015 työllisyysmäärärahoja käytettiin yhteensä noin 605 miljoonaa euroa, josta palkkatukeen käytettiin 266 miljoonaa euroa (josta valtiolle työllistämiseen 22 miljoonaa euroa) ja starttirahaan 40 miljoonaa euroa. 

2.1.8  Palkkatuki

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää palkkatukea työnantajalle, joka palkkaa työ- ja elinkeinotoimistossa työttömäksi rekisteröityneen työnhakijan. Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työttömyysturvalain mukainen työssäoloehto karttuu palkkatuetussa työssä samalla tavalla kuin muussa työsuhteisessa työssä. 

Palkkatukea voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, yhteisölle ja muulle työnantajalle, ei kuitenkaan valtion virastolle tai laitokselle. Yhteisöllä tarkoitetaan muun muassa yrityksiä, yhdistyksiä, säätiöitä ja seurakuntia. ’Muu työnantaja’ voi olla esimerkiksi työnantajana toimiva kotitalous. Valtion virastolle ja laitokselle voidaan osoittaa määrärahoja työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Määrärahan käyttöön sovelletaan pääosin palkkatukea koskevia säännöksiä. 

Elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle palkkatuki myönnetään joko valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai de minimis -tukena. Palkkatukea ei myönnetä eikä makseta, jos elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai jos elinkeinotoimintaa harjoittavaa työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. 

Palkkatuen myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioi tuella palkattavan tuottavuuden olevan tarjolla olevassa työtehtävässä alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. 

Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, palkkatuki voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa (756/2011) säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä, johon palkkatukea haetaan, irtisanotuille, lomautetuille tai osa-aikatyötä tekeville, tai jos työnantajalla ei muusta syystä ole velvollisuutta työn tarjoamiseen. Jos työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota työtä esimerkiksi siitä syystä, että työn tarjoamisvelvollisuus on työehtosopimuksella poistettu, palkkatuki voidaan myöntää. Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle edellyttää lisäksi työsopimuslaissa ja merityösopimuslaissa säädetystä takaisinottoajasta poiketen, että työnantaja on tarjonnut työtä sellaiselle tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen työntekijälle, jonka irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Edellä mainittu 12 kuukauden tarkastelujakson pituus perustuu EU:n valtiontukisäännöksiin. Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 32 ja 33 artiklassa säädetään palkkatuen myöntämisestä epäedullisessa asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työhönottoon. Artiklan kolme kohdan mukaan, jos työhönotto ei johda kyseisen yrityksen työntekijöiden nettomäärän lisääntymiseen verrattuna edellisen 12 kuukauden jakson keskiarvoon, toimen on pitänyt vapautua vapaaehtoisen poistuman, työkyvyttömyyden, iästä johtuvan eläkkeelle siirtymisen, vapaaehtoisen työajan lyhentämisen tai työntekijän virheestä johtuvan laillisen erottamisen vuoksi eikä irtisanomisten seurauksena. Palkkatukea hakiessaan työnantajan on annettava selvitys työ- ja elinkeinotoimistolle työntarjoamisvelvollisuuden täyttämisestä.  

Työntarjoamisvelvollisuudesta on työsopimuslain mukaan oikeus poiketa väliaikaisesti vuoden 2016 loppuun asti seuraavissa tilanteissa:  

1) Kunta saa palkata lomautettuja ja osa-aikatyötä tekeviä koskevan työntarjoamisvelvollisuuden sekä takaisinottovelvollisuuden estämättä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:ssä säädetyn työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvan henkilön. Velvoitetyöllistettävän kanssa ei kuitenkaan saa sopia tehtävästä, josta kunta on lomauttanut työntekijänsä tai josta se on antanut työntekijälleen lomautusilmoituksen.  

2) Yhdistyksellä ja säätiöllä ei ole velvollisuutta tarjota työtä lomautetulle, osa-aikatyötä tekevälle eikä takaisinottovelvollisuuden piiriin kuuluvalle irtisanotulle, kun yhdistys tai säätiö palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleen henkilön muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin. 

3) Kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö voi ottaa palkkatuettuun työsuhteeseen henkilön sellaisiin tehtäviin, joita ei muutoin tehdä työ- tai virkasuhteessa edellyttäen, että palkkatuettu työ järjestetään työpajassa tai vastaavassa valmennusyksikössä, jossa toiminnan tavoitteena on parantaa henkilön valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työllistyä avoimille markkinoille. 

Palkkatukea ei myönnetä, jos tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa työnantajan palveluksessa olevien muiden työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen. Käytännössä lainkohta tulee sovellettavaksi lähinnä tilanteissa, joissa työnantaja on antanut työntekijöilleen työsopimuslain 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetun ennakkoselvityksen tai tätä vastaavan selvityksen lomauttamisesta tai joissa työnantaja on aloittamassa tai aloittanut työntekijöidensä kanssa neuvottelut lomauttamisesta, irtisanomisesta tai osa-aikaistamisesta yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (334/2007) tai kuntia ja valtiota koskevassa vastaavassa lainsäädännössä edellytetyllä tavalla. Palkkatukihakemuksessa työnantaja antaa selvityksen mahdollisista yhteistoimintaneuvotteluista. Jos yhteistoimintaneuvottelut ovat alkamassa tai alkaneet, palkkatuen myöntämisestä pidättäydytään kunnes neuvottelujen lopputulos on selvillä.  

Työnantaja saa tuella palkatun suostumuksella siirtää tämän toisen työnantajan (käyttäjäyritys) tehtäviin. Siirtäminen edellyttää, että palkkatukea saava työnantaja ilmoittaa siitä ennen siirtämistä työ- ja elinkeinotoimistolle. Työntarjoamisvelvollisuuden täyttäminen palkkatuen myöntämisen edellytyksenä koskee myös käyttäjäyritystä. Käyttäjäyrityksen on esitettävä työ- ja elinkeinotoimistolle vastaavat selvitykset työntarjoamisvelvollisuuden täyttämisestä kuin palkkatukea hakevan työnantajan, jos käyttäjäyritys on irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitään taloudellisista tai tuotannollisista syistä tai jos sillä on osa-aikaisia työntekijöitä, ennen kuin palkkatuki voidaan myöntää, tai, jos tuella palkattu on jo aloittanut palkkatuetun työn varsinaisen työnantajan palveluksessa, ennen kuin tuella palkattu voi siirtyä käyttäjäyrityksen tehtäviin. Palkkatuki ei saa aiheuttaa myöskään käyttäjäyrityksen palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista, joten käyttäjäyrityksen yhteistoimintaneuvottelut estävät palkkatuen myöntämisen tilanteissa, joissa tuella palkattu on tarkoitus siirtää käyttäjäyrityksen tehtäviin. 

Palkkatuki ei saa aiheuttaa yritysten välisen kilpailun vääristymistä. Palkkatukea ei myönnetä, jos tukea hakeva työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei työ- ja elinkeinotoimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena. Voimassa olevien säännösten mukaan nämä edellä mainitut edellytykset eivät koske käyttäjäyrityksiä. 

Palkkatukea ei myönnetä, jos työsuhde, jota varten tuki on tarkoitettu, on alkanut ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös. Edellä mainitusta pääsäännöstä on yksi poikkeus. Palkkatuki voidaan myöntää alkaneen työsuhteen estämättä, jos kyse on uuden palkkatukijakson myöntämisestä samalle työnantajalle ja uusi jakso alkaisi välittömästi edellisen palkkatukijakson päätyttyä. Edellytyksenä on, että työnantaja on toimittanut palkkatuen jatkohakemuksen työ- ja elinkeinotoimistolle ennen edellisen tukijakson päättymistä. 

Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan työttömyyden keston tai vamman tai sairauden perusteella. Tuen määrä on kiinteä prosenttiosuus työnantajalle tuella palkatusta aiheutuneista palkkauskustannuksista. Tuella ei ole euromääräistä enimmäismäärää kuukaudessa. 

Mitä pidempään tuella palkattava on ollut työttömänä, sitä suurempi on palkkatuen tukiprosentti ja sitä pidempään tukea voidaan maksaa. Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuen määrä on työnantajalle tuella palkattavasta aiheutuvista palkkauskustannuksista 

1) 30 prosenttia enintään kuuden kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön alle 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä 

2) 40 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 12 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 14 kuukauden aikana 

3) 50 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan ja sen jälkeen 30 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana; jos palkkatuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena, edellytetään lisäksi, että tuella palkattava ei ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 24 kuukauden aikana. 

Vamman tai sairauden perusteella myönnettävän palkkatuen määrä on 50 prosenttia palkkauskustannuksista koko työsuhteen ajalta. Palkkatuki myönnetään enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. Käytännössä palkkatuki voi olla pysyvä, jos tuella palkatun tuottavuus on olennaisesti ja pysyvästi alentunut tarjolla olevassa työtehtävässä. 

Yhdistys ja säätiö, joka palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleen muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin, voi kattaa ensimmäisten 12 kuukauden ajalta palkkauskustannukset kokonaan palkkatuella enintään 65 prosentin työaikaan asti alan säännöllisestä enimmäistyöajasta. Jos työaika ylittää 65 prosenttia alan säännöllisestä työajasta, työnantaja maksaa itse palkkauskustannukset ylimenevältä osuudelta kokonaan. Palkkauskustannukset eivät kuitenkaan saa ylittää valtion talousarvion mukaista enimmäismäärää, mikä vuonna 2016 on 2 000 euroa kuukaudessa. 

Palkkatuen enimmäiskestosta on eräitä poikkeuksia. Palkkatukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan, jos tuella palkattava on 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Edellä mainitussa tilanteessa palkkatuki voi olla käytännössä pysyvä koko työsuhteen ajan. Tukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi myös, jos kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö palkkaa muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin tuella henkilön suunnittelemaan ja järjestämään työttömille työ- ja koulutuspaikkoja sekä muita työllistymistä edistäviä palveluja. Oppisopimuskoulutukseen palkkatukea voidaan myöntää koko sen ajaksi. Edellä mainituissa tilanteissa palkkatuen määrä on ensimmäisten 12 kuukauden jälkeiseltä ajalta 30 prosenttia työnantajalle tuella palkattavasta aiheutuvista palkkauskustannuksista. 

Prosenttiperusteisella palkkatuella tuetun työn aloitti vuonna 2015 noin 27 800 henkilöä, joista noin 11 000 henkilöstä myönnettiin 50 prosentin tukea, 8 450:stä 30 prosentin tukea, 5 250:stä 100 prosentin tukea ja 3 100:sta 40 prosentin tukea. Palkkatuella aloittaneista 39 prosenttia palkattiin kuntiin, 34 prosenttia yrityksiin ja 27 prosenttia muualle yksityiselle sektorille kuin yrityksiin (yhdistykset, säätiöt, kotitaloudet, seurakunnat). Kuntiin palkatuista suurin osa palkattiin 50 prosentin suuruisella tuella (65 prosenttia) ja yrityksiin palkatuista suurin osa 30 prosentin tuella (52 prosenttia). Kolmannelle sektorille palkatuista 69 prosentin kohdalla palkkauskustannukset katettiin palkkatuella kokonaan. 

Vuonna 2015 keskimääräiset palkkauskustannukset palkkatuetussa työssä olivat noin 2 000 euroa kuukaudessa. Yrityksissä tuen perusteena ollut keskimääräinen palkkauskustannus oli hieman korkeampi (2 300 euroa) kuin kunnilla (2 100 euroa) ja kolmannella sektorilla (1 600 euroa). Kolmannen sektorin palkkauskustannukset ovat pienimmät, koska suurin osa kolmannelle sektorille palkatuista tekee osa-aikatyötä. Myös yrityksissä ja kunnissa palkkatuella palkatut tekevät jonkin verran osa-aikatyötä, mikä vaikuttaa keskimääräisiin palkkauskustannuksiin. 

Vuonna 2015 myönnetyistä palkkatuista 30 ja 40 prosentin tukiluokkien perustana olleet keskimääräiset palkkauskustannukset olivat noin 2 200 euroa kuukaudessa. Keskimääräiset palkkauskustannukset 50 prosentin tukiluokassa olivat 2 100 euroa ja 100 prosentin tukiluokassa 1 500 euroa. Palkkauskustannuksissa oli suurta vaihtelua. Yli 4 000 euron palkkauskustannuksiin myönnettiin palkkatukea noin 440 henkilöstä ja noin 430 henkilöstä myönnettiin tukea alle 1 000 euron suuruisiin palkkakustannuksiin. Palkkauskustannukset olivat pienimmät osa-aikaisissa työsuhteissa. Tukiluokissa 30, 40 ja 50 suurimmat palkkauskustannukset olivat yksityisellä sektorilla, toiseksi suurimmat kuntasektorilla ja pienimmät kolmannella sektorilla.  

Palkkatukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana. Ennen vuotta 2015 palkkatuki voitiin myöntää enintään 24 kuukaudeksi, jos tuella palkattava oli saanut työttömyysetuutta työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä. Vuonna 2013 päättyneistä palkkatukijaksoista (pois lukien oppisopimuksen ja vamman tai sairauden perusteella myönnetyt palkkatuet) 7,9 prosenttia kesti yli 12 kuukautta. Vastaava osuus oli 4,4 prosenttia vuonna 2014 ja 3,3 prosenttia vuonna 2015. Vuosina 2010–2014 noin 17 000-20 000 vuosittain päättynyttä palkkatukijaksoa oli sellaisia, joissa tuella palkattu oli saanut työttömyysetuutta työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää. Näistä jaksoista yli puolet oli sellaisia, joissa palkkatuki oli myönnetty alle puoleksi vuodeksi, ja 9—13 prosenttia sellaisia, joissa tuki oli myönnetty yli 12 kuukaudeksi. Pisimpien palkkatukijaksojen määrä on laskenut viime vuosina. Edellä mainittu saattaa ainakin osittain johtua työllisyysmäärärahojen rajallisuudesta. Myöntämällä palkkatukea enimmäiskestoa lyhyemmäksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistot ovat pyrkineet tarjoamaan palkkatuetun työn mahdollisimman monelle. 

2.1.9  Starttiraha

Starttiraha on harkinnanvarainen tuki, jota työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää yrittäjäksi ryhtyvälle henkilöasiakkaalle. Starttirahan tarkoituksena on turvata yrittäjän toimeentuloa sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistäminen ja vakiinnuttaminen kestää. 

Starttirahaa voidaan myöntää enintään 18 kuukaudeksi. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia ja asetusta koskevan työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen (TEM/871/00.03.05.02/2015) mukaan starttirahapäätös tehdään jaksoissa. Ohjeen mukaan ensimmäisen jakson pituus on kuusi kuukautta ja ainoastaan poikkeustapauksissa voidaan tehdä alle kuuden kuukauden päätöksiä. Toisen ja kolmannen jakson kesto on enintään kuusi kuukautta. Jatkohakemusta käsitellessään työ- ja elinkeinotoimisto arvioi muun muassa ulkopuolisen asiantuntijapalvelun tarvetta, yritystoiminnan käynnistymistä suunnitellusti suhteessa liiketoimintasuunnitelmaan sekä turvaako yritystoiminnasta saatu tuotto jo riittävästi yrittäjän toimeentulon. Soveltamisohjeen mukaan kolmannen jakson myöntäminen edellyttää esimerkiksi, että yritykseen on palkattu uusia työntekijöitä yrittäjäksi ryhtyneen henkilön lisäksi, yritystoiminnan luonteesta johtuen palvelujen tai tuotteiden kehittäminen ja tuottaminen tai markkinoille saattaminen kestää tavanomaista pidempään, yrityksen tulorahoituksen muodostuminen viivästyy yrittäjästä riippumattomasta syystä tai että yrityksellä on paljon vierasta pääomaa toiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen vuoksi.  

Vuosina 2013—2015 starttirahaa on myönnetty vuosittain noin 7 000—8 000 henkilölle. Vuosina 2013 ja 2014 noin 70 prosenttia myönnetyistä starttirahakausista oli kestoltaan enintään kuuden kuukauden pituisia. Vuonna 2015 lähes 80 prosentille starttirahan saajista myönnettiin starttirahaa enintään kuudeksi kuukaudeksi. Yli 12 kuukaudeksi starttirahaa on edellä mainittuina vuosina myönnetty 2—3 prosentille starttirahan saajista. 

Starttirahan myöntäminen edellyttää, että henkilöasiakkaalla on tai hän hankkii riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan ja että aiottu yritystoiminta on luonteeltaan päätoimista ja sillä arvioidaan olevan jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset. Työ- ja elinkeinotoimisto voi starttirahaa myöntäessään asettaa starttirahan saamiselle tarpeellisia ehtoja. 

Starttirahaa ei voida myöntää, jos starttirahaa hakeva henkilöasiakas on aloittanut yritystoiminnan ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty. Koska starttiraha on tarkoitettu yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulon turvaamiseksi, starttirahaa ei myönnetä, jos aiotun yritystoiminnan arvioidaan turvaavan starttirahaa hakevan henkilöasiakkaan kohtuullisen toimeentulon yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheessa. Starttirahaa ei voida myöntää, jos starttirahan arvioidaan vääristävän vähäistä enemmän samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien välistä kilpailua tai jos starttirahaa hakeva henkilöasiakas siirtyisi työsuhteesta tekemään samaa työtä yrittäjänä ja on ilmeistä, että hänen pääasiallinen toimeksiantajansa olisi hänen aiempi työnantajansa. Starttirahaa hakevalla henkilöasiakkaalla ei saa olla olennaisia laiminlyöntejä verojen ja lakisääteisten maksujen suorittamisessa tai olennaisia yksityisoikeudellisia maksuhäiriöitä. Edellä mainitusta voidaan kuitenkin poiketa, mikäli työ- ja elinkeinotoimisto katsoo starttirahan myöntämisen tarkoituksenmukaiseksi maksuhäiriöistä huolimatta. 

Starttirahaa ei makseta, jos henkilöasiakas saa samalta ajalta palkkaa tai korvausta tekemästään yritystoimintaan liittymättömästä työstä. Palkkana pidetään myös vuosiloma-ajan palkkaa, irtisanomisajan palkkaa sekä työnantajalta saatua taloudellista etuutta, joka perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen työsuhteen päättymiseen liittyvään sopimukseen tai muuhun vastaavaan järjestelyyn ja jonka on katsottava turvaavan kohtuullisen toimeentulon. Starttirahaa ei makseta, jos henkilöasiakas saa samalta ajalta julkista tukea omiin palkkauskustannuksiinsa tai jos samalta ajalta maksetaan työttömyysturvalain mukaista työttömyysetuutta, opintotukilain (65/1994) mukaista opintotukea tai työttömyysturvalaissa tarkoitettua työttömyysetuuden maksamisen estävää sosiaalietuutta tai eläkettä. Työttömyysetuuden maksamisen estäviä sosiaalietuuksia ovat sairausvakuutuslain (1224/2004) mukainen sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha, äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainraha sekä erityishoitoraha, kansaneläkelain (568/2007) mukainen työkyvyttömyyseläke ja kuntoutustuki sekä täyden työkyvyttömyyden perusteella maksettava etuus jonkin muun lain nojalla, kansaneläkelain tai työeläkelakien mukainen vanhuuseläke tai varhennettu vanhuuseläke, työttömyyseläke, maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) tai maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain (612/2006) mukainen luopumistuki, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) tai työntekijän eläkelain (395/2006) 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettujen lakien, eläkeohjesäännön tai eläkesääntöjen mukainen kuntoutusraha, tapaturmavakuutuksen, liikennevakuutuksen tai sotilasvammalain (404/1948) kuntoutusta koskevien säännösten perusteella maksettava ansionmenetyskorvaus. 

Starttirahaa myönnetään päivää ja henkilöä kohti vähintään starttirahan perustuki. Starttirahan perustuki on päivältä työttömyysturvalain 6 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun peruspäivärahan suuruinen ilman korotusosaa (32,68 euroa/päivä vuonna 2016). Starttirahana voidaan myöntää starttirahan perustuen lisäksi lisäosaa, jonka määrä on enintään 60 prosenttia starttirahan perustuen määrästä (perustuki korotettuna 60 prosentin lisäosalla 52,29 euroa/päivä). Starttirahaa maksetaan niiltä päiviltä, joina starttirahaa saava henkilöasiakas työskentelee yrityksessään, kuitenkin enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa. 

Pääsääntöisesti starttirahana on myönnetty perustuki, jonka määrä kuukaudessa on noin 700 euroa. Vuosina 2013 ja 2014 lisäosaa myönnettiin noin 10 prosentille starttirahan saajista. Näistä noin 87 prosentille lisäosa myönnettiin 10 prosentin suuruisena ja noin 10 prosentille 30 prosentin suuruisena. Lisäosan suuruus oli muu kuin edellä mainittu noin kolmella prosentilla lisäosan saajista. Lisäosaa myönnettiin ainoastaan niille starttirahan saajille, joiden starttirahaa rahoitettiin työmarkkinatukimäärärahoista. Vuodesta 2015 alkaen työ- ja elinkeinotoimistot eivät ole myöntäneet lisäosaa.  

2.1.10  Kulukorvaus

Työttömyysetuutta saavalla työnhakijalla on oikeus saada työllistymistä edistävään palveluun osallistumisesta aiheutuvien matka- ja muiden kustannusten korvaamiseksi kulukorvausta. Kulukorvausta maksetaan lähtökohtaisesti yhdeksän euroa päivässä enintään viideltä päivältä viikossa. 

Kulukorvausta maksetaan työvoimakoulutuksen, työttömyysetuudella tuetun työnhakijan omaehtoisen opiskelun, omaehtoisen työttömyysetuudella tuetun kotoutumiskoulutuksen, työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen, koulutuskokeilun, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan ajalta. 

Kulukorvauksen myöntää ansiopäivärahaa hakevalle työnhakijalle työttömyyskassa ja peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea hakevalle työnhakijalle Kansaneläkelaitos. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää henkilöasiakkaalle kulukorvausta harkinnanvaraisesti. Harkinnanvaraista kulukorvausta ei myönnetä työttömyysetuudella tuetun työnhakijan omaehtoisen opiskelun eikä omaehtoisen työttömyysetuudella tuetun kotoutumiskoulutuksen ajalta. 

Vuoden 2013 alusta kumotun julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaan työharjoittelua järjestettiin ammattikouluttamattomille alle 25-vuotiaille työmarkkinatuen piiriin kuuluville nuorille. Työharjoittelun ajalta maksettiin ylläpitokorvausta vain silloin, kun työharjoitteluun osallistuvan nuoren oikeus työttömyyspäivärahaan oli päättynyt enimmäisajan johdosta tai hän oli saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä. Ylläpitokorvauksen rajoitusta perusteltiin alun perin sillä, että työharjoittelua järjestetään yleensä työnhakijan työssäkäyntialueella. Jos nuorella oli oikeus työttömyyspäivärahaan, häntä ei voitu ohjata työharjoitteluun vaan työelämävalmennukseen tai työkokeiluun. Niiden ajalta voitiin maksaa ylläpitokorvausta, vaikka työnhakija olisi ollut alle 25-vuotias ja vailla ammatillista koulutusta. 

Vuoden 2013 alussa voimaan tulleessa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa aiempaa ylläpitokorvausta vastaavaan kulukorvaukseen liittyy samankaltainen ammatillista koulutusta vaille olevia nuoria työnhakijoita koskeva rajoitus. Jos työnhakija on alle 25-vuotias eikä hänellä ole ammatillista koulutusta, hänellä on oikeus kulukorvaukseen työkokeilun ajalta vain, jos hänen oikeutensa työttömyyspäivärahaan on päättynyt enimmäisajan takia tai hän on saanut työttömyytensä perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä. Työkokeilun ajalta maksettavaa kulukorvausta koskeva rajoitus koskee sekä työttömyyspäivärahaa että työmarkkinatukea saavia nuoria. Lisäksi rajoitusta sovelletaan työ- ja elinkeinotoimiston maksamaan harkinnanvaraiseen kulukorvaukseen. Muissa työllistymistä edistävissä palveluissa ei ole vastaavia kulukorvausta koskevia rajoituksia. 

2.1.11  Alueellinen liikkuvuus

Työmarkkinatukea voidaan maksaa matka-avustuksena henkilölle, joka ottaa vastaan vähintään kaksi kuukautta kestävän kokoaikatyön oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelta, ja jolle aiheutuu työn vastaanottamisesta huomattavia kustannuksia. Matka-avustuksesta säädetään työttömyysturvalaissa. Matka-avustusta voidaan maksaa enintään neljän kuukauden ajan työsuhteen alkamisesta lukien. Matka-avustusta voidaan myöntää myös virkasuhteen ja oppisopimussuhteen perusteella. Matka-avustusta voidaan maksaa myös sellaisen työsuhteen perusteella, jossa työtä tehdään ulkomailla. Matka-avustusta ei myönnetä sellaisen työsuhteen perusteella, jonka palkkauskustannuksiin työnantajalle on myönnetty palkkatukea. Matka-avustusta ei voida myöntää, jos sen perusteena oleva työ on alkanut ennen kuin avustusta on haettu. Myönnettyjen matka-avustusten keskimääräinen kesto vuonna 2015 oli noin 3,5 kuukautta. Keskimääräinen kesto on ollut lähes sama vuodesta 2007 alkaen. 

Matka-avustus on harkinnanvarainen etuus. Työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee tapauskohtaisesti, onko henkilöllä sellaisia työn vastaanottamisesta aiheutuvia huomattavia kustannuksia, jotka saattaisivat olla esteenä työn vastaanottamiselle ottaen huomioon henkilön taloudelliset olosuhteet. Työ- ja elinkeinoministeriön antaman ohjeen, TE-toimiston tehtävistä työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa (TEM/2435/03.01.04/2015), mukaan kustannusten huomattavuuden arvioinnissa otetaan huomioon ainakin henkilön työttömyyden kesto ja toistuvuus. Työn vastaanottamisesta aiheutuvina kustannuksina voidaan ottaa huomioon esimerkiksi päivittäiset matkakustannukset, mahdollinen takuuvuokra ja ylimääräiset lasten päivähoitokustannukset. Vain pieni osa matka-avustushakemuksista hylätään sillä perusteella, ettei kustannuksia pidetä huomattavina. Kielteinen työvoimapoliittinen lausunto tällä perusteella on annettu vuosina 2014 ja 2015 vuosittain alle 20 henkilölle. Määrät ovat olleet samankaltaisia myös aiempina vuosina. 

Matka-avustusta voidaan myöntää työmarkkinatukeen oikeutetulle henkilölle. Työmarkkinatukeen oikeutettuna pidetään sekä työtöntä työnhakijaa, joka saa työmarkkinatukea että sellaista työtöntä työnhakijaa, joka ei saa työmarkkinatukea korvauksettoman määräajan, työssäolovelvoitteen, omavastuuajan, työmarkkinatuen tarveharkinnan, ammatilliseen koulutukseen liittyvän nuorten rajoituksen tai odotusajan vuoksi. 

Matka-avustusta oli vuoden 2014 loppuun asti mahdollista myöntää sellaisen työsuhteen perusteella, jossa palkkatuki rahoitettiin työmarkkinatukimäärärahoista. Matka-avustusta voitiin myöntää, kun palkkatuella palkattava 1) oli saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 130 päivältä ja joka ei työttömyyden alettua ole ollut työssä tai jonka työssäolo avoimilla työmarkkinoilla on ollut vähäistä ja satunnaista ja jota ei työttömyyden alettua ole palkattu palkkatuella tai 2) oli alle 25-vuotias ja saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella yhdenjaksoisesti vähintään 65 päivältä. 

Työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee matka-avustuksen edellytysten täyttymisen ja antaa Kansaneläkelaitokselle sitovan työvoimapoliittisen lausunnon työnhakijan oikeudesta matka-avustukseen. Vuonna 2015 työ- ja elinkeinotoimisto antoi myönteisen työvoimapoliittisen lausunnon matka-avustuksesta noin 360 henkilöstä. Vuonna 2014 myönteinen lausunto annettiin noin 440 henkilöstä ja vuonna 2013 noin 550 henkilöstä. Kansaneläkelaitos seuraa henkilön työssäkäyntiä matka-avustusjakson aikana. Tiedot Kansaneläkelaitos saa seurantalomakkeella, jolla henkilö ilmoittaa työn aloittamisesta sekä mahdollisesta keskeytymisestä tai työsuhteen päättymisestä. 

Jos henkilö ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi matka-avustusjakson aikana tai sen päättymisen jälkeen, mutta kahden kuukauden kuluessa matka-avustuksen alkamispäivästä, työ- ja elinkeinotoimisto selvittää työsuhteen päättymisen vaikutuksen oikeuteen saada työttömyysetuutta. Asiaa ei selvitetä, jos päättymissyy on määräaikaisuus tai tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Työvoimapoliittisen lausunnon perusteluihin merkitään tieto työsuhteeseen myönnetystä matka-avustuksesta ja siitä, että työsuhde on päättynyt kahden kuukauden kuluessa sen alkamisesta. 

Kansaneläkelaitos perii matka-avustuksen takaisin, jos sen saaja on eronnut tai omalla menettelyllään aiheuttanut työsuhteen päättymisen ennen kuin työsuhde on kestänyt kaksi kuukautta eikä takaisinperintää voida pitää kohtuuttomana. Käytännössä Kansaneläkelaitos perii matka-avustuksen takaisin, jos työ- ja elinkeinotoimisto on antanut työsuhteen päättymisestä työttömyysturvalain 2 a luvussa tarkoitetun korvauksettoman määräajan tai työssäolovelvoitteen. Kansaneläkelaitos ei peri matka-avustusta takaisin, vaikka työsuhde olisi päättynyt kahden kuukauden kuluessa sen alkamisesta, jos työ- ja elinkeinotoimisto on katsonut, että työsuhteen päättymiselle on ollut työvoimapoliittisesti pätevä syy. Jos työsuhde päättyy myöhemmin kuin kahden kuukauden kuluttua, matka-avustusta ei peritä takaisin eikä työsuhteen päättymissyyllä ole merkitystä. 

Muuttokustannusten korvausta voidaan myöntää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 10 luvun 2 §:n mukaan työttömälle työnhakijalle sekä irtisanotulle tai määräaikaisessa työsuhteessa olevalle, työttömäksi jäävälle työnhakijalle. Jos työnhakija saa työttömyysturvalain mukaista matka-avustusta, muuttokustannusten korvausta ei makseta. Muuttokustannusten korvausta ei makseta myöskään silloin, jos työnhakija saa muuta korvausta muutosta aiheutuvista kustannuksista. Muu korvaus voi olla esimerkiksi rakennemuutostilanteessa työnantajan maksama tuki tai avustus uudelleensijoittumisen tukemiseksi. 

Muuttokustannusten korvaus edellyttää, että työnhakija siirtyy vähintään kuusi kuukautta kestävään työhön, jossa työaika on vähintään 18 tuntia viikossa ja työ sijaitsee Suomessa työnhakijan työssäkäyntialueen ulkopuolella. Korvausta voidaan myöntää, jos muutto on tapahtunut kuuden kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. 

Muuttokustannusten korvaus on harkinnanvarainen tuki. Työ- ja elinkeinotoimisto arvioi päätöstä tehdessään, onko muuttokustannusten korvausta pidettävä työvoiman saatavuuden ja työttömän tai työttömäksi jäävän työnhakijan työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaisena. Korvauksen myöntäminen on tarkoituksenmukaista ainakin silloin, jos työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan työnhakijan työssäkäyntialueella ei ole avoinna työnhakijalle sopivia työpaikkoja, joihin hän todennäköisesti voisi osaamisensa ja ammattitaitonsa perusteella työllistyä. 

Korvattavista muuttokustannuksista ja korvauksen enimmäismäärästä säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1073/2012). Muuttokustannukset korvataan aiheutuneiden kustannusten perusteella ja korvausta on haettava kuukauden kuluessa muutosta. Korvauksen enimmäismäärä on 700 euroa. 

2.1.12  Työolosuhteiden järjestelytuki

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työolosuhteiden järjestelytukea työnantajalle, jos työhön palkattavan tai työssä olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää työvälineiden hankkimista tai työpaikalla tehtäviä muutoksia, ja hankinnasta tai muutoksesta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia on pidettävä työnantajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen merkittävinä. Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää myös korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua. 

Työolosuhteiden järjestelytukena korvattavista kustannuksista, tuen enimmäismäärästä ja -kestosta sekä menettelystä tukea myönnettäessä säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Tuen määrä on enintään 4 000 euroa henkilöä kohden seuraaviin kustannuksiin: 

1) työvälineisiin, kalusteisiin tai työpaikan olosuhteisiin tehtäviin muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä vammasta tai sairaudesta aiheutuvan haitan poistamiseksi tai vähentämiseksi 

2) uuden työvälineen tai kalusteen hankintakustannuksiin, jos hankintakustannukset ovat 1 kohdassa tarkoitettuja muutoskustannuksia pienemmät. 

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työolosuhteiden järjestelytukea korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua enintään 20 tuntia kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Työolosuhteiden järjestelytukea maksetaan toteutuneiden tuntien perusteella 20 euroa tunnilta. 

Vuonna 2015 työolosuhteiden järjestelytukea myönnettiin yhteensä noin 120 000 euroa noin 120 henkilöstä. Tilastotiedoista ei ole saatavissa tietoa, kuinka monelle työnantajalle tukea myönnettiin. 

2.1.13  Tietojen saaminen ja luovuttaminen

Työ- ja elinkeinotoimistolla, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskuksella ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimeenpanossa välttämättömät tiedot muulta valtion viranomaiselta, kunnan viranomaiselta, Kansaneläkelaitokselta, työttömyyskassalta, Eläketurvakeskukselta, Työttömyysvakuutusrahastolta, julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen palveluntuottajalta sekä työkokeilun järjestäjältä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) oikeudesta tiedonsaantiin ei ole säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa, vaikka sen tehtäviin kuuluu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisia toimeenpanotehtäviä. 

Työmarkkinatuki rahoitetaan 300 työttömyyden perusteella maksetun päivän jälkeen puoliksi valtion ja puoliksi työmarkkinatuen saajan kotikunnan varoista siihen asti, kunnes työmarkkinatukea on maksettu työttömyyden perusteella 1 000 päivältä. Seuraavasta työttömyyden perusteella maksetusta maksuerästä lukien työttömän kotikunnan rahoitusvastuu nousee 70 prosenttiin valtion rahoitusvastuun pienentyessä 30 prosenttiin. Työttömyyden perusteella maksetulla työmarkkinatuella tarkoitetaan työmarkkinatukea, jonka ajalla henkilö ei ole ollut työllistymistä edistävässä palvelussa tai saanut matka-avustusta. Sovitellun työmarkkinatuen saaminen katsotaan laskutettavaksi työttömyysajaksi. Työttömyysaikaisen työmarkkinatuen 300 ja 1000 maksupäivän laskeminen alkaa uudelleen alusta vasta sen jälkeen, kun henkilö on tullut työssäoloehdon ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttymisen jälkeen uudelleen oikeutetuksi työmarkkinatukeen. Kansaneläkelaitos laskuttaa kuntia maksamansa työmarkkinatuen perusteella jälkikäteen kalenterikuukausittain.  

Kansaneläkelaitoksella on salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus antaa kunnalle sellaisten henkilöiden henkilötunnukset ja muut yksilöintitiedot, joille maksettua työmarkkinatukea rahoitetaan kunnan varoista sekä tiedot heille edellisenä kuukautena maksetun työmarkkinatuen määrästä. Kunta saa kyseiset tiedot kunnalle toimitettavassa maksulistassa noin 1,5 kuukauden kuluttua siitä, kun henkilö on siirtynyt valtion ja kunnan yhteisen rahoitusvastuun piiriin. 

2.1.14  Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmä

Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun järjestämistä varten pidetään yllä työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmää. Työ- ja elinkeinotoimiston, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskuksen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tai työ- ja elinkeinoministeriön virkamies, jolle on myönnetty käyttöoikeus työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmään, saa salassapitosäännösten estämättä hakea ja käyttää asiakastietojärjestelmään talletettuja tietoja, jos se on tarpeen asiakaspalvelun järjestämiseksi, vireillä olevan asian selvittämiseksi tai ratkaisemiseksi taikka valvonta-, kehittämis- ja seurantatehtävän suorittamiseksi.  

2.1.15  Muutoksenhaku

Työ- ja elinkeinotoimisto voi tuottaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaiset palvelut itse tai hankkia ne osaksi tai kokonaan palvelujen tuottajilta valtion talousarviossa palvelujen hankkimista varten osoitetulla määrärahalla. Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää määrärahojensa puitteissa taloudellista tukea sekä työnantajille että henkilöasiakkaille ja työttömille työnhakijoille. Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja. Lisäksi työllisyysmäärärahaa voidaan käyttää muuhun työllisyyden edistämiseen. 

Työnantajille myönnettäviä etuuksia ovat palkkatuki, määräraha valtion virastolle tai laitokselle työttömän työnhakijan palkkaamiseen ja työolosuhteiden järjestelytuki.  

Henkilöasiakkaalle työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää starttirahaa ja työvoimakoulutuksen, työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen ja kokeilun ajalta kulukorvausta. Matka- ja yöpymiskustannusten korvausta voidaan myöntää työttömälle työnhakijalle, joka hakee työhön, ja työttömälle henkilöasiakkaalle, joka hakeutuu työvoimakoulutukseen, valmennukseen tai kokeiluun tai osallistuu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun asiantuntija-arviointiin. Työ- ja elinkeinotoimistossa asioinnista aiheutuvista matkakustannuksista voidaan myöntää korvausta työttömälle henkilöasiakkaalle, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee kuljetuspalvelua voidakseen asioida työ- ja elinkeinotoimistossa. Nykyisten säännösten mukaan työttömälle, irtisanotulle tai määräaikaisessa työsuhteessa olevalle työttömäksi jäävälle työnhakijalle, joka siirtyy työhön työttömyysturvalain 1 luvun 9 §:ssä tarkoitetun työssäkäyntialueensa ulkopuolelle, työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää korvausta muuttokustannuksista.  

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvun 1 §:n mukaan työ- ja elinkeinotoimiston tekemään päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolain (434/2003) 7 a luvussa säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Oikeudesta muutoksenhakuun on säädetty eräitä poikkeuksia. Työ- ja elinkeinotoimiston antamaan päätökseen ei saa vaatia oikaisua eikä siitä saa valittaa eräissä tarkoin määritellyissä tilanteissa, joissa päätös on perustunut tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Valituskiellon piiriin kuuluvat päätökset koskevat työvoimakoulutuksen opiskelijavalintaa, palkkatuen epäämistä, matka- ja yöpymiskustannusten korvauksen epäämistä ja työ- ja elinkeinotoimiston päätöstä olla tarjoamatta asiakkaalle ammatinvalinta- ja uraohjausta, valmennusta, kokeilua, asiantuntija-arviointeja ja yritystoiminnan kehittämispalveluja tai olla tukematta työnhakijan omaehtoista opiskelua. Koska poikkeussäännös ei koske tilanteita, joissa epäävän päätöksen perusteena on käytettävissä olevien määrärahojen loppuminen, oikaisua saa hakea työ- ja elinkeinotoimistolta myös tällä perusteella tehtyyn päätökseen ja oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä saa valittaa hallinto-oikeuteen.  

2.1.16  Lyhytkestoinen työ yrittäjänä

Yrittäjänä tai omassa työssä työllistyvä työnhakija ei ole työttömyysturvalaissa tarkoitettu työtön eikä hänellä ole oikeutta työttömyysetuuteen, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. Asian selvittää ja ratkaisee työ- ja elinkeinotoimisto. Jos työ- ja elinkeinotoimisto katsoo, ettei työllistyminen yrittäjänä tai omassa työssä ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle, työnhakijalla voi olla oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen. Soviteltua työttömyysetuutta maksettaessa sovelletaan muun muassa suojaosaa koskevaa työttömyysturvalain 4 luvun 5 §:ää. 

Nykyisin esimerkiksi muutaman kokonaisen työpäivän kestävä toimeksiantosuhteessa tehtävä työ on päätoimista työllistymistä yrittäjänä, eikä työnhakijalla ole tältä ajalta oikeutta työttömyysetuuteen. Työnhakijalle maksetaan kuitenkin työttömyysetuutta täysimääräisenä työn alkamiseen asti ja toimeksiantosuhteen päättymisestä lukien, jos yritystoimintaa pidetään lopetettuna. Tällaisessa tilanteessa yritystoiminnasta saatavia tuloja ei oteta huomioon yritystoimintaa edeltävältä ja yritystoiminnan päättymisen jälkeiseltä ajalta maksettavan työttömyysetuuden määrässä. Jos vastaava lyhyt työjakso olisi tehty työsuhteessa, työnhakijalle olisi maksettu työttömyysetuutta soviteltuna koko neljän viikon tai kuukauden hakujaksolta. Jos työnhakija myöhemmin aloittaa yritystoiminnan uudelleen esimerkiksi ottamalla vastaan uuden toimeksiantosuhteessa tehtävän työn, yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta arvioidaan toiminnan uudelleen aloittamisesta lukien, eikä ratkaisuun vaikuta se, onko yritystoiminta aiemmin ollut päätoimista. 

Päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssä työllistyvää henkilöä ei pidetä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettuna työttömänä. Työttömyyden kestolla on vaikutusta työnantajalle myönnettävän palkkatuen kestoon ja määrään. 

Vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaan vuorotteluvapaan sijaiseksi tulee palkata henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa vähintään 90 kalenteripäivää vapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana. Työttömänä työnhakijana olo ratkaistaan työttömyysturvalain mukaisesti, joten työttömyyden kestoon ei lueta mukaan aikaa, jona henkilö on työllistynyt päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssä. 

2.1.17  Palkansaajan ansiopäivärahan perusteena oleva palkka

Palkansaajan ansiopäivärahan perusteena oleva palkka lasketaan henkilön vakiintuneen palkan pohjalta työttömyyttä välittömästi edeltäneeltä ajanjaksolta, jona henkilö on täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon. 

Työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä tai osa-aikaeläkettä saavan tai saaneen henkilön ansiopäivärahan perusteena oleva palkka määräytyy eläkkeen alkamishetkellä vallinneen tilanteen mukaisesti. Jos työssäoloehto täyttyy kokonaisuudessaan eläkkeen päättymisen jälkeisenä aikana, ansiopäivärahan perusteena oleva palkka lasketaan pääsäännön mukaisesti eli välittömästi työttömyyttä edeltävältä ajanjaksolta. Päivärahan perusteen oleva palkka määräytyy vastaavasti, jos henkilö on ollut vuorotteluvapaalain mukaisella vuorotteluvapaalla tai saanut julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua osa-aikalisää tai ollut osittaisella hoitovapaalla. 

Palkkatuettu työ luetaan työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon kokonaisuudessaan.  

2.2.1  Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltaminen

Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen yleiset edellytykset tuen myöntämisestä koskevat kaikkia niitä valtionavustuksia, joita myönnetään ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Yleisillä edellytyksillä tarkoitetaan tuen läpinäkyvyyttä ja kannustavaa vaikutusta sekä tukien kasautumista koskevia edellytyksiä.  

Tuki on läpinäkyvä, jos tarkka tuen määrä pystytään laskemaan ilman riskinarviointia. Euromääräinen avustus täyttää läpinäkyvän tuen edellytykset. Tuella on kannustava vaikutus, jos tuensaaja on jättänyt kirjallisen tukihakemuksen ennen hanketta tai toimintaa koskevien töiden aloittamista ja tuki muuttaa tuensaajan käyttäytymistä. Tukikelpoiset kustannukset on osoitettava asiakirjoilla, joiden on oltava selkeitä, eriteltyjä ja ajantasaisia. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan eräillä tukimuodoilla ei edellytetä olevan kannustavaa vaikutusta tai niillä katsotaan olevan kannustava vaikutus. Edellä mainittuja tukia ovat muun muassa 1) palkkatukien muodossa myönnettävä tuki epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden työhönottoon, 2) palkkatukien muodossa myönnettävä tuki alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen, jos 32 ja 33 artiklassa asetetut asiaa koskevat edellytykset täyttyvät, ja 3) tuki alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämisestä aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen, jos 34 artiklassa asetetut edellytykset täyttyvät. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen tuki ja muu valtiontuki voivat kasautua, jos ne kohdistuvat eri tukikelpoisiin kustannuksiin. Jos tuet kohdistuvat osin tai kokonaan samoihin tukikelpoisiin kustannuksiin, ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset enimmäistukitasot eivät saa ylittyä. Enimmäistukitasot eivät saa ylittyä myöskään siinä tapauksessa, että muu tuki myönnetään de minimis -tukena.  

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan tukea ei myönnetä, jos elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys, eikä tukea saa maksaa, jos elinkeinotoimintaa harjoittavaa työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. Voimassa olevassa laissa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta on säädetty ainoastaan palkkatuen osalta siitä, ettei vaikeuksissa olevalle yritykselle tai yritykselle, jota koskee edellä mainittu maksamaton perintämääräys, voida myöntää tai maksaa tukea. 

Oikeustilan selkeyttämiseksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin tulisi lisätä nimenomainen säännös siitä, että ryhmäpoikkeusasetuksen yleiset edellytykset koskevat kaikkia tukia, jotka myönnetään ja maksetaan julkisen työvoima- ja yrityspalvelulain nojalla valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Lisäksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tulisi olla kaikkia ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena myönnettäviä tukia koskevat ehdot siitä, ettei tukea voida myöntää, jos elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys, eikä maksaa, jos elinkeinotoimintaa harjoittavaa työnantajaa koskee Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. Palkkatuen lisäksi ryhmäpoikkeusasetuksen yleiset edellytykset ja muut edellä mainitut edellytykset koskisivat työolosuhteiden järjestelytukea ja työvoimakoulutuksen yhteishankintaa (TäsmäKoulutus). Palkkatuen lisäksi työolosuhteiden järjestelytuelta ei kuitenkaan edellytetä kannustavaa vaikutusta.  

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan valtiontukea ei saa maksaa, jos elinkeinotoimintaa harjoittavaa työnantajaa koskee Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. Ryhmäpoikkeusasetuksen sanamuodon mukaan tuen maksaminen ei ole sallittua, mutta tuen myöntämisestä ei säädetä erikseen. Jos tukea ei saa maksaa, ei sitä pitäisi voida myöskään myöntää. Edellä mainitusta syystä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tulisi säätää, ettei ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista tukea saa myöntää eikä maksaa, jos elinkeinonharjoittajaa koskee edellä tarkoitettu maksamaton perintämääräys. Tämä merkitsisi kansallista tiukennusta ryhmäpoikkeusasetuksessa asetettuihin tuen myöntämisen edellytyksiin, mutta olisi tarkoituksenmukaista, koska myönteisen tukipäätöksen saaneelle ei kuitenkaan voitaisi maksaa tukea, mikäli elinkeinonharjoittajaa koskisi maksamaton perintämääräys. 

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisten tukien myöntäjä ja maksaja ovat eri viranomaisia – tuet myöntää työ- ja elinkeinotoimisto ja maksaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Sekä tuen myöntämisvaiheessa että tuen maksatusvaiheessa tulisi voida tutkia, onko yritys vaikeuksissa oleva yritys ja koskeeko yritystä maksamaton perintämääräys, ja estää joko tuen myöntäminen tai maksaminen. Palkkatuen osalta voimassa olevat säännökset estävät tuen myöntämisen ja maksamisen edellä mainituissa tilanteissa jo nyt. 

2.2.2  Työnhakijan haastattelu ja työllistymissuunnitelma

Vuonna 2015 laadittiin noin 240 000 työllistymissuunnitelmaa, minkä lisäksi työllistymissuunnitelmaa korvaavia aktivointisuunnitelmia laadittiin noin 35 000 ja kotoutumissuunnitelmia noin 15 000. Yhteensä vuonna 2015 laadittiin noin 290 000 suunnitelmaa. Koko maassa työllistymissuunnitelma oli tehty ennen kolmen kuukauden työttömyyden täyttymistä noin 90 prosentille työnhakijoista. Osuudessa on alueellisia eroja prosenttiosuuden vaihdellessa alueittain 80—98 prosentin välillä. Suurella osalla työttömistä työllistymissuunnitelma on vanha ja se on tehty jo edellisen työttömyysjakson aikana. Työ- ja elinkeinoministeriön hankkiman työllistymissuunnitelmia koskevan selvityksen (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu TEM raportteja 18/2016) mukaan noin 45 prosenttia voimassa olleista työllistymissuunnitelmista oli laadittu yli 100 päivää ennen työnhakijan työnhaun alkua. Suunnitelma oli laadittu kuukauden sisällä työnhaun alkamisesta noin 30 prosentille ja 20 prosentin kohdalla aikaa oli kulunut enemmän kuin kuukausi työnhaun alkamisesta.  

Suunnitelmia tarkistetaan harvoin. Mitä pidempään työttömyys on kestänyt, sitä pienemmällä osalla työnhakijoista on tarkastelujakson aikana päivitetty suunnitelma. Esimerkiksi 3—6 kuukautta työttömänä olleista noin kolmasosalla suunnitelma on tarkistettu kyseisen aikavälin sisällä, kun esimerkiksi 12—18 kuukautta työttömänä olleista noin viidesosalla suunnitelma on tarkistettu kyseisen aikavälin aikana. Suunnitelma on voitu jättää laatimatta tai tarkistamatta, koska työ- ja elinkeinoviranomainen on katsonut sen työnhakijan tilanne huomioon ottaen ilmeisen tarpeettomaksi. Palkkatuetussa työssä tai muuten työllisyysmäärärahoilla tuetusti työllistyneillä, työvoimakoulutuksessa ja muissa työllistymistä edistävissä palveluissa olleista yli 90 prosentille oli laadittu suunnitelma.  

Edellä mainitusta työ- ja elinkeinoministeriön hankkimasta selvityksestä käy ilmi, että työnhakijat kokivat työllistymissuunnitelmien laatimisprosessin onnistuneeksi ja suunnitelmat hyödylliseksi. Työnhakijoiden positiiviseen kokemukseen vaikutti se, että suunnitelman laatimisen yhteydessä he saivat henkilökohtaista palvelua työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntijalta. Työttömissä työnhakijoissa on myös suuri joukko henkilöitä, joille henkilökohtaisten palvelujen tarve on vähäinen. Suunnitelman laatimisen kokivat positiivisesti useammin osaamisen kehittämispalvelut -palvelulinjan ja tuetun työllistymisen palvelut -palvelulinjan asiakkaat kuin suoraan työmarkkinoille suuntaavat työnvälitys- ja yrityspalvelut -palvelulinjan asiakkaat, joiden arvioidaan olevan vähiten työ- ja elinkeinotoimiston tarjoaminen palvelujen tarpeessa. Työttömistä työnhakijoista noin 30 prosenttia työllistyy avoimille työmarkkinoille alle kolmen kuukauden kuluessa työnhaun alkamisesta. Vuonna 2015 kolmen kuukauden työttömyyden ylittäneistä avoimille markkinoille työllistyi noin 20 prosenttia 3—6 kuukauden sisällä työnhaun alkamisesta. 

Edellä mainitussa selvityksessä suunnitelman laatimisen sinänsä ei havaittu merkittävästi lisäävän työllistymisen todennäköisyyttä tai vähentävän työttömyyden riskiä. Suunnitelman laatiminen johti kaikilla palvelulinjoilla vertailuryhmään nähden selvemmin työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumiseen. Suunnitelman toteuttamisella havaittiin selvityksessä selkeä työllistymisen todennäköisyyttä lisäävä vaikutus. Varsinkin suunnitelmassa sovitun ensimmäisen tehtävän toteutuminen lisäsi työllistymisen todennäköisyyttä.  

Työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntijoilta kysyttiin selvitystä varten suunnitelman laatimiseen tai tarkistamiseen kuluvaa työaikaa. Keskimäärin asiantuntijat arvioivat suunnitelman laatimiseen kuluvan 41 minuuttia ja tarkistamiseen 19 minuuttia. 

2.2.3  Työkokeilu

Työkokeilun käyttötarkoitus rajoittuu voimassa olevien säännösten mukaan ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseen sekä työmarkkinoille paluun tukemiseen. Työkokeilu ei voimassa olevien säännösten mukaan ole käytettävissä sellaisten henkilöiden työllistymisen edistämiseen, joiden osaamisen ja yleisten työmarkkinavalmiuksien arvioidaan olevan kunnossa, lukuun ottamatta niitä henkilöitä, jotka joutuvat vaihtamaan ammattiaan sairauden tai muiden syiden vuoksi. 

Työpaikkaan valitaan useimmiten toisesta työpaikasta siirtyvä henkilö. Työvoiman hankinta toimipaikoissa 2014 -tutkimuksen (TEM-analyyseja 65/2014) mukaan vuonna 2014 noin 25 prosentissa tapauksista työpaikkaan valittiin työtön henkilö. Työssä olevat henkilöt ovat siten paremmassa asemassa uutta työtä haettaessa. Työnsaanti vaikeutuu henkilön jäädessä työttömäksi ja edelleen työttömyyden kestäessä. 

Tilastokeskuksen vuoden 2014 tilastotietojen mukaan Suomessa on noin 363 600 yritystä kaikki toimialat mukaan lukien. Suurin osa yrityksistä (noin 95 prosenttia) on niin sanottuja mikroyrityksiä, jotka työllistävät 1—9 henkilöä. Yrityksistä noin neljä prosenttia on 10–49 henkilöä työllistäviä pienyrityksiä. Keskisuurten yritysten (50—249 henkilöä) ja suuryritysten (yli 250 henkilöä) osuus kaikista yrityksistä on yhteensä noin yksi prosentti. 

Vuosina 2001–2012 yrityksiin (pois lukien maa- ja metsätalous) syntyi noin 109 000 kokoaikaista työpaikkaa, joista noin 40 prosenttia mikroyrityksiin ja hieman yli 30 prosenttia muihin pienyrityksiin. Uusia työpaikkoja syntyy siten eniten pieniin yrityksiin. Pienessä yrityksessä työntekijän rekrytoinnilla on suuri merkitys, joten rekrytointikynnys on varsin korkea. Yrityksessä voisi olla työtä tarjolla, mutta rekrytointia ei tehdä ennen kuin on aivan välttämätöntä tai löytyy henkilö, jonka soveltuvuudesta työtehtävään ja työyhteisöön työnantaja on vakuuttunut. Työpaikkaa ei myöskään välttämättä ilmoiteta avoimeksi, vaan rekrytointi tapahtuu muiden kanavien kautta. Edellä mainittu tarkoittaa, että työnhaussa korostuu työnhakijan omatoimisuuden merkitys. Julkisen työvoimapalvelun palveluvalikoimassa tulisi olla palvelu, jolla voitaisiin tukea sellaisten työttömien työnhakijoiden työnhakua, joiden ammatillinen osaaminen ja muut työmarkkinavalmiudet ovat ajan tasalla, ja jolla voitaisiin alentaa heidän työllistymis- ja työllistämiskynnystään. 

2.2.4  Valmennuksen ja koulutuskokeilun keskeyttäminen

Vaikka valmennus ja koulutuskokeilu ovat lyhytkestoisia palveluita, niiden aikana saattaa tulla eteen tilanteita, joissa valmennus tai koulutuskokeilu on tarpeen keskeyttää myös muusta syystä kuin poissaolojen takia. Tällainen tilanne voi tulla kysymykseen ainakin silloin, kun palveluun osallistujan käytös on väkivaltaista ja uhkaavaa. Tällöin palvelu tulisi voida keskeyttää muiden osallistujien ja palveluntuottajan henkilöstön turvallisuuden takaamiseksi. Keskeyttäminen saattaa joissakin tilanteissa olla tarpeen myös sellaisen muun epäasiallisen ja häiritsevän käytöksen vuoksi, joka ei suoraan uhkaa toisten henkeä ja terveyttä, mutta joka häiritsee opetusta tai valmennuksen toteutumista. Käytännössä on esiintynyt epäselvyyttä, onko valmennusta tai koulutuskokeilua mahdollista keskeyttää muusta syystä kuin poissaolojen takia. Oikeustilan selkeyttämiseksi keskeyttämismahdollisuudesta tulisi säätää laissa. 

2.2.5  Koulutuksen yhteishankinta

Valtion rahoittama osuus yhteishankintakoulutuksena järjestettävän TäsmäKoulutuksen hankintahinnasta katsotaan rahoitukseen osallistuvan työnantajan saamaksi valtiontueksi, jos työnantaja harjoittaa elinkeinotoimintaa. Tukeen sovelletaan ryhmäpoikkeusasetusta. Oikeustilan selkeyttämiseksi ryhmäpoikkeusasetuksen soveltaminen tulisi todeta laissa. 

2.2.6  Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu

Työ- ja elinkeinoministeriö on muun muassa hallintokanteluiden yhteydessä havainnut, että työ- ja elinkeinotoimistoilla on vaikeuksia perustella työnhakijan omaehtoisen opiskelun tukemista koskevia ratkaisuja. Yliopisto-opintojen osalta tämä voi johtua siitä, että yliopisto-opintojen tukemista koskevat säännökset muodostavat melko vaikeaselkoisen kokonaisuuden. Säännösten perusteella tutkintoon johtavien yliopisto-opintojen tukeminen työttömyysetuudella edellyttää sekä kaikkia tuettavia opintoja koskevien että yliopisto-opintoja koskevien tukemisen edellytysten täyttymistä. Käytännössä nämä edellytykset muodostavat kuitenkin yhden kokonaisuuden. Oletettavasti samat vaikeudet ilmenevät myös työnhakijoille annettavassa neuvonnassa. 

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä voitaisiin selkeyttää poistamalla laista yliopistossa suoritettavan tutkintotavoitteisen opiskelun tukemista koskevat erilliset säännökset. Muutoksen jälkeen opiskelun tukemista koskevat säännökset olisivat kaikkien opintojen osalta samanlaiset. Muutos ei vaikuttaisi opiskelun tukemisen edellytyksiin, eikä pitkäkestoista opiskelua edelleenkään tuettaisi työttömyysetuudella. 

Työttömäksi jäävien henkilöiden mahdollisuus saada opiskelun aikaisen toimeentulon tukemiseksi maksettavaa työttömyysetuutta voi riippua siitä, aloitettiinko opinnot jo työsuhteen aikana vai vasta työnantajan maksaman, työsuhteen päättymiseen liittyvän tukipaketin aikana. Työnhakijoiden yhdenvertaisuutta voitaisiin parantaa muuttamalla julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia siten, että opiskelua voitaisiin tukea työttömyysetuudella myös silloin, kun opinnot on aloitettu työnantajalta saadun taloudellisen etuuden jaksotusaikana, eivätkä opinnot ole olleet keskeytyneenä vähintään vuotta. 

Kun työnhakijan työttömyysetuudella tuettua omaehtoista opiskelua koskevat säännökset tulivat voimaan vuoden 2010 alussa, työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisi, onko työnhakijalla pätevä syy opiskelun tukemisen keskeyttämiseen. Pätevinä syinä pidettiin muun muassa työhön menoa, sairautta ja perhevapaita. Nykyisin pätevää syytä ei edellytetä. Keskeyttämisen syyhyn liittyvästä harkinnasta luopumisen jälkeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja työ- ja elinkeinotoimistojen palautteen mukaan opiskelun tukeminen saatetaan keskeyttää hyvinkin lyhyiksi ajoiksi tai keskeyttämistä käytetään, kun opinnot eivät ole edenneet vaadittavalla tavalla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja työ- ja elinkeinotoimistot ovat esittäneet keskeyttämissyyhyn liittyvän harkinnan palauttamista julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin. 

Omaehtoisen opiskelun tukeminen työttömyysetuudella keskeytettiin työnhakijan pyynnöstä vuonna 2012 noin 850 työnhakijan kohdalla. Se ei ole selvitettävissä, kuinka moni pyysi tukemisen keskeyttämistä, mutta työ- ja elinkeinotoimisto katsoi, etteivät keskeyttämisen edellytykset täyttyneet. Pätevää syytä opiskelun tukemisen keskeyttämiseen ei ole edellytetty vuoden 2013 alusta lukien. Sen jälkeen keskeytysten määrä on kasvanut merkittävästi. Vuonna 2013 opiskelun tukemisen keskeyttämistä pyysi noin 1 300 henkilöä ja vuonna 2014 noin 1 600 työnhakijaa. Tammi-kesäkuussa 2015 keskeyttäneitä oli 1 700. 

Luopuminen keskeyttämissyyn hyväksyttävyyteen liittyvästä harkinnasta on vaikuttanut myös keskeytysten kestoon. Vuonna 2012 keskeytysten keskimääräinen kesto oli arviolta noin 230 päivää, vuonna 2013 noin 180 päivää ja vuonna 2014 noin 130 päivää. Enintään kaksi kuukautta kestäviä keskeytyksiä oli vuonna 2012 noin 160, vuonna 2013 noin 320 ja vuonna 2014 noin 380. 

Erityisesti lyhyiden keskeytysten määrä on kasvanut. Tämä voi pidentää opiskeluaikoja ja aiheuttaa työ- ja elinkeinotoimistoille ja työttömyysetuuden maksajille hallinnollista työtä. 

Kotoutujien kohdalla omaehtoisten opintojen enimmäistukiaika (24 kuukautta) on eräissä tapauksissa muodostunut ongelmalliseksi. Etenkin oppivelvollisuusiän ylittäneillä maahanmuuttajanuorilla ja nuorilla aikuisilla, joilla on puutteellinen koulutustausta, enimmäisaika ei yleensä riittävä perusopetuksen suorittamiseen. Näiden kotoutujien kohdalla opintojen tukemisen enimmäisajan täyttyminen johtaa usein peruskouluopintojen keskeyttämiseen ja jatkokoulutuksen estymiseen sekä pidemmällä aikavälillä työmarkkinoilta syrjäytymiseen. 

2.2.7  Palkkatuen ja starttirahan rahoitus

Palkkatuen ja starttirahan nykyinen rahoitusmalli ei turvaa työnhakijoiden yhdenmukaista kohtelua ja palvelutarpeen mukaisten palveluiden järjestämistä parhaalla mahdollisella tavalla. Työllisyysmäärärahoista on yleensä jo alkuvuonna sidottu suurin osa, jolloin uusia palkkatuki- tai starttirahapäätöksiä ei voida tehdä. Vuosina 2013–2015 touko-kesäkuussa työllisyysmäärärahoista oli sidottu 71–92 prosenttia. Edellä mainittu on johtanut siihen, että työtön työnhakija tai työ- ja elinkeinotoimisto jää odottamaan sidotuista määrärahoista vapautuvia määrärahoja, mahdollisessa lisätalousarviossa myönnettävää lisämäärärahaa tai seuraavan vuoden määrärahoja. Edellä mainittu tarkoittaa, että rahoitusmalli johtaa joidenkin työttömien työnhakijoiden työttömyyden pitkittymiseen.  

Työttömyyden pitkittyminen pienentää todennäköisyyttä sille, että työttömyys päättyy työllistymiseen suoraan avoimille työmarkkinoille. Esimerkiksi tammi-kesäkuussa 2015 päättyneistä työttömyysjaksoista, joissa työttömyys oli kestänyt alle kuusi kuukautta, yli puolet päättyi avoimille työmarkkinoille työllistymiseen, kun taas työttömyyden kestettyä vähintään 12 kuukautta avoimille työmarkkinoille työllistyi noin 26 prosenttia. 

Palkkatuen ja starttirahan rahoitusmalli asettaa työnhakijat eriarvoiseen asemaan palvelun saatavuudessa. Ne työnhakijat, joiden palvelutarpeiden mukaisten palveluiden järjestämiseen ei tarvita työllisyysmäärärahoja, voidaan ohjata palveluun useimmiten varsin nopeasti. Tällainen palvelu on esimerkiksi työkokeilu. Ne työnhakijat, joilla palvelutarpeen mukainen palvelu olisi rekrytointitukena käytetty palkkatuettu työ tai palkkatuettu oppisopimuskoulutus, voivat joutua määrärahasyistä odottamaan palveluun pääsyä useita kuukausia. Kun määrärahaa olisi käytettävissä, työnantajan tilanne on voinut muuttua siten, ettei palkkatuettua työsuhdetta tai oppisopimuskoulutusta synnykään. 

Nykyinen rahoitusmalli johtaa myös siihen, että työnhakija voi ohjautua palvelutarvettaan vastaamattomaan palveluun, jonka järjestämiseen ei tarvita työllisyysmäärärahoja. Työnhakijan palvelutarvetta vastaamaton palvelu ei useinkaan edistä hänen työllistymistään ja lisäksi hän voi syrjäyttää palvelusta sellaisen työnhakijan, jolle kyseinen palvelu olisi tarkoituksenmukainen työllistymisen edistämiseksi.  

Työllisyysmäärärahoja on vaikea mitoittaa siten, että määrärahoja olisi käytettävissä läpi vuoden työttömien työnhakijoiden palvelutarpeita vastaaviin palveluihin. Määrärahojen mitoitusta vaikeuttaa työttömien työnhakijoiden määrän ja yksittäisten työnhakijoiden palvelutarpeiden ennakointi sekä tarjolla olevien palveluiden määrän ennakointi. Koska työllisyysmäärärahoja ei ole mitoitettu työnhakijoiden ja heidän palvelutarpeidensa mukaan, työ- ja elinkeinotoimistojen käytettävissä oleva palveluvalikoima on erilainen eri aikoina vuotta ja eri puolilla maata. 

2.2.8  Palkkatuki

Voimassa olevien säännösten mukaan palkkatukea ei myönnetä, jos elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai sitä koskee Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi. EU:n valtiontukisääntöjen mukaan valtiontukea voidaan myöntää de minimis -tukena vaikeuksissa olevalle yritykselle, mutta ei ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Nykyisten palkkatukisäännösten mukaan palkkatukea ei voida myöntää myöskään de minimis -tukena, jos tuen hakija on vaikeuksissa oleva yritys tai sitä koskee maksamaton perintämääräys. Jotta kansalliset palkkatukisäännökset olisivat yhteneväisiä EU:n valtiontukisäännösten kanssa, niitä tulisi muuttaa siten, että palkkatukea voitaisiin myöntää vaikeuksissa olevalle yritykselle de minimis -tukena, jos se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi tuella palkattavan työllistymisen edistämiseksi. 

Palkkatuen myöntämisen edellytyksenä olevan ammatillisen osaamisen puutteista aiheutuvan tuottavuuden aleneman arviointi on käytännössä usein vaikeaa tai lähes mahdotonta. Edellä mainitun takia tuen myöntämisen edellytyksenä tulisi olla ammatillisessa osaamisessa olevista puutteista johtuva työttömyys. Myös ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden arviointi saattaa olla joskus vaikeaa, mutta lähtökohtaisesti arvioinnin tekemiseen olisi käytettävissä konkreettisempaa selvitystä kuin tuottavuuden aleneman arviointiin. 

Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2009 alkaen. Vuonna 2009 pitkäaikaistyöttömänä kuukauden lopussa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan keskimäärin noin 41 000 henkilöä ja vuoden aikana noin 88 000 eri henkilöä. Vuonna 2015 pitkäaikaistyöttömänä oli kuukauden lopussa keskimäärin 109 000 henkilöä ja vuoden aikana noin 190 000 eri henkilöä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on jatkanut edelleen kasvuaan. Heinäkuun lopussa 2016 pitkäaikaistyöttömiä oli keskimäärin noin 127 000.  

Koska pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen ja pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistäminen on haasteellista, tulisi nykyistä enemmän panostaa pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisemiseen. Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen pitkällä tähtäimellä edellyttää, että palkkatukea suunnataan pitkäaikaistyöttömien lisäksi myös niiden työttömien työllistämisen edistämiseen, joiden kohdalla pitkäaikaistyöttömyyden riski on suuri. Jotta palkkatukea voitaisiin kohdistaa aikaisempaa paremmin pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisemiseen, olisi työ- ja elinkeinotoimiston arvioitava järjestelmällisesti henkilöasiakkaan rekisteröidyttyä työttömäksi työnhakijaksi, uhkaako henkilön työttömyys pitkittyä yli 12 kuukauden pituiseksi. Palkkatuen myöntämistä harkitessaan työ- ja elinkeinotoimiston tulisi nykyistä tarkemmin arvioida, onko tuella palkattavaksi esitetyllä työttömällä työnhakijalla pitkäaikaistyöttömyyden riski. Tuen tehokkaammalla kohdistamisella voitaisiin saavuttaa parempia työllisyysvaikutuksia, kun rajalliset määrärahat kanavoitaisiin henkilöille, jotka eniten niistä hyötyvät.  

Voimassa olevien palkkatukisäännösten mukaan palkkatukea ei myönnetä, jos työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei työ- ja elinkeinotoimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena. Edellä mainittu edellytys koskee varsinaista työnantajaa, joka hakee palkkatukea, mutta ei käyttäjäyritystä tilanteessa, jossa tuella palkattava tai palkattu siirretään käyttäjäyrityksen tehtäviin. Jos käyttäjäyrityksellä on maksamattomia veroja tai lakisääteisiä maksuja, se ei voisi saada palkkatukea. Nykyiset palkkatukisäännökset mahdollistavat sen, että esimerkiksi yritys tai yhdistys, jolla ei ole laiminlyötyjä veroja tai muita lakisääteisiä maksuja, voi siirtää palkkatuella palkatun työntekijän sellaiseen käyttäjäyritykseen, jolla on edellä tarkoitettuja laiminlyöntejä. Tällaisissa tilanteissa kierretään palkkatuen saamisen ehtoja ja samalla käyttäjäyritys voi saada kilpailuetua muihin alan toimijoihin nähden. Koska palkkatukea ei ole tarkoituksenmukaista myöntää edellä tarkoitetuissa tilanteissa, palkkatuen myöntämisen ja tuella palkattavan tai palkatun siirtämisen edellytyksenä tulisi olla, ettei myöskään käyttäjäyritys ole olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja.  

Voimassa olevat säännökset eivät estä palkkatuen myöntämistä työnantajalle tai käyttäjäyritykselle, joka on olennaisesti laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan. Koska palkkatukea ei ole tarkoituksenmukaista myöntää palkanmaksuvelvollisuuden olennaisesti laiminlyöneelle työnantajalle ainakaan silloin, jos laiminlyönnin tapahtumisesta on kulunut vasta vähän aikaa tai jos työntekijä on joutunut hakemaan palkkasaataviaan palkkaturvasta, säännöksiä tulisi muuttaa tältä osin. Työ- ja elinkeinotoimistolle tulisi kuitenkin jättää mahdollisuus myöntää palkkatukea niissä tilanteissa, joissa tuen myöntäminen olisi työttömään työnhakijaan liittyvistä erityisistä syistä tarkoituksenmukaista.  

Vuorotteluvapaasijaisena aloitti vuonna 2013 noin 8 400 henkilöä, vuonna 2014 noin 8 900 henkilöä ja vuonna 2015 noin 7 200 henkilöä. Vuonna 2013 94 prosenttia, vuonna 2014 93 prosenttia ja vuonna 2015 86 prosenttia sijaisena aloittaneista oli ollut työttömänä enintään 26 viikkoa ennen sijaisuuden alkamista. Tilastoista ei ole saatavissa tietoa siitä, kuinka monessa tapauksessa palkkatukea on myönnetty vuorotteluvapaan sijaisen palkkaamiseen. Vuorotteluvapaalle jäävälle henkilölle maksetaan vuorottelukorvausta, joka on 70 prosenttia työttömyysetuuden määrästä ja korvauksen saamisen edellyttää aina, että vapaan ajaksi on palkattu sijainen. Sijaisen palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea. Palkkatuen myöntämistä sellaisen työsuhteen perusteella, joka toteutuisi ilman palkkatukeakin, ei voida pitää tarkoituksenmukaisena tilanteessa, jossa työllisyysmäärärahat ovat rajalliset.  

Palkkatukea ei myönnetä, jos työsuhde, jota varten tuki on tarkoitettu, on alkanut ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös. Nykyisten säännösten mukaan edellä mainitusta pääsäännöstä on yksi poikkeus. Alkanut työsuhde ei ole esteenä tuen myöntämiselle, jos palkkatukea saava työnantaja hakee jatkoa palkkatuelle ja uusi palkkatukijakso alkaisi välittömästi edellisen jakson päätyttyä. Voidakseen saada tukea työnantajan on toimitettava jatkohakemus työ- ja elinkeinotoimistolle ennen edellisen tukijakson päättymistä. Palkkatuen myöntäminen ei ole ollut mahdollista tilanteissa, joissa palkkatuella palkattu on siirtynyt uuden työnantajan palvelukseen niin sanottuna vanhana työntekijänä työsopimuslaissa tarkoitetun liikkeen luovutuksen johdosta. Palkkatuki myönnetään aina y-tunnuksella yksilöidylle työnantajalle. Liikkeenluovutuksen jälkeen tuella palkattu ei enää ole sen työnantajan palveluksessa, jolle päätös palkkatuesta on annettu. Koska liikkeen luovutuksensaajalle ei voida myöntää palkkatukea voimassa olevaan työsuhteeseen, tilanne voi luovutuksensaajan näkökulmasta olla joskus kohtuuton. Liikkeen luovuttajalle on voitu myöntää pitkäkestoinen palkkatuki esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen, mutta liikkeen luovutuksen jälkeen luovutuksensaaja ei voi saada palkkatukea. Seurauksena saattaa olla oppisopimuskoulutuksen keskeytyminen. Epäkohdan korjaamiseksi palkkatukisäännöksiä tulisi muuttaa siten, että liikkeen luovutuksensaajalle tulisi voida myöntää palkkatuki liikkeen luovuttajalta niin sanottuna vanhana työntekijänä siirtyneestä tuella palkatusta, edellyttäen että luovutuksensaaja täyttää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetyt työnantajaa koskevat edellytykset palkkatuen myöntämiselle. Vastaavasti palkkatuki tulisi voida myöntää tilanteessa, jossa yhteisö on sulautunut, jakautunut tai yhdistynyt ja tuella palkattu siirtyy uuden organisaation palvelukseen. Yhteisöllä tarkoitetaan yritystä (mukaan lukien osuuskunta), yhdistystä, säätiötä, kuntaa ja kuntayhtymää. Koska edellä mainittuja säännöksiä sovellettaisiin myös myönnettäessä työllisyysmäärärahaa valtion virastolle tai laitokselle työttömän työnhakijan palkkaamiseen, valtion virastojen tai laitosten yhdistyessä määrärahaa voitaisiin myöntää myös uuteen organisaatioon siirtyneestä tuella palkatusta. 

Voimassa olevien säännösten mukaan palkkatuen määrä on kiinteä prosentuaalinen osuus työnantajalle tuella palkatusta aiheutuvista palkkauskustannuksista – 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista. Jos työ- ja elinkeinotoimistolla ei ole lainkaan määrärahaa käytettävissä palkkatukeen tai määrärahaa on käytettävissä mutta ei riittävästi kattamaan laissa säädettyä tuen määrää, palkkatukea ei nykyisten säännösten mukaan voida myöntää. Jotta palkkatuen käyttö olisi nykyistä joustavampaa, tuen määrää koskevia säännöksiä tulisi muuttaa siten, että kiinteän tukiprosentin sijaan tukiprosentti määriteltäisiin siten, että tuen määrä olisi enintään 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista.  

Voimassa olevien säännösten mukaan palkkatuen määrälle ei ole kuukausikohtaista enimmäismäärää. Palkkatukea maksetaan 30, 40 tai 50 prosenttia toteutuneista palkkauskustannuksista. Työllisyysmäärärahojen vähetessä määrärahat on kohdennettava entistä paremmin niiden työttömien työllistymisen edistämiseen, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille ilman palkkatukea. Koska palkkatukea myönnetään työpaikalla tapahtuvaan ammatillisen osaamisen kehittämiseen, tuella palkattavan työtehtävät ovat pääsääntöisesti niin sanottuja matalan tuottavuuden töitä. Palkkatukea voidaan kohdentaa nykyistä paremmin tehtäviin, joihin se on tarkoitettu, asettamalla palkkatuella katettaville palkkauskustannuksille euromääräinen katto.  

Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen palkkatuki voi olla käytännössä pysyvä, jos henkilö on täyttänyt 60 vuotta ja ollut vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työtön. Voimassa olevien säännösten mukaan palkkatuen määrä on ensimmäisten 12 kuukauden jälkeen aina 30 prosenttia palkkauskustannuksista. Käytännössä voi syntyä tilanteita, joissa esimerkiksi 14 kuukautta palkkatuetussa työssä ollut – ensin 12 kuukautta 50 prosentin tuella ja sitten kaksi kuukautta 30 prosentin tuella – jää työttömäksi ja työttömyys kestää yli 12 kuukautta tai yli 24 kuukautta. Edellä mainituissa tilanteissa palkkatuen määrä olisi nykyisten säännösten mukaan 30 prosenttia, jos henkilö pääsisi uudelleen palkkatuettuun työhön. Näissä tilanteissa 60 vuotta täyttänyt henkilö olisi huonommassa asemassa kuin muut vähintään 12 tai 24 kuukautta työttömänä olleet, joita voitaisiin palkata 40 prosentin tai 50 prosentin tuella enintään 12 kuukauden ajaksi. Edellä mainitusta syystä palkkatukisäännöksiä tulisi muuttaa siten, että 60 vuotta täyttäneen ja yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta työttömänä olleeseen sovellettaisiin samoja säännöksiä tuen määrästä kuin muihinkin työttömiin, jos laissa säädetyt edellytykset työttömyyden kestosta täyttyvät.  

Vain pieni osa niistä henkilöistä, joiden palkkatukijakso voi nykyisten säännösten mukaan olla yli 12 kuukautta, on palkkatuetussa työssä yli 12 kuukautta. Edellä mainittu johtuu siitä, että työtehtävät, joihin palkkatukea myönnetään, ovat useimmiten sellaisia, että vuoden pituinen palkkatukijakso on riittävä parantamaan tuella palkatun ammatillista osaamista eikä tuella palkatun henkilön tuottavuuden enää voida sen jälkeen katsoa olevan alentunut kyseisessä työtehtävässä. 

Voimassa olevien työttömyysturvalain säännösten mukaan työttömyyspäivärahan edellytyksenä oleva työssäoloehto palkkatuetussa työssä kertyy samalla tavalla kuin muussa työsuhteisessa työssä. Vuosina 1998–2013 edellä mainitusta säännöksestä oli poikkeuksia. Vuodesta 1998 lähtien yhdistelmätuella tuetusta työstä työssäoloehtoon luettiin 2/3 tehdyistä työviikoista ja maaliskuun 2002 alusta lukien puolet tehdyistä työviikoista. Vuoden 2006 alusta yhdistelmätuki korvattiin korkeimmalla korotetulla palkkatuella. Vuoden 2014 alusta työttömyysturvalakia muutettiin niin, että palkkatuella tuettu työ luetaan työssäoloehtoon täysimääräisesti. 

Työssäoloehdon lyhentyminen on todennäköisesti ainakin jossakin määrin lyhentänyt niiden tuella palkattujen palkkatukijaksoja, joilla olisi palkkatukijaksoa edeltäneen työttömyyden keston perusteella ollut oikeus kuutta kuukautta pitempään jaksoon. Työssäoloehdon kerryttämistä koskevia säännöksiä muuttamalla voidaan ainakin jossakin määrin vaikuttaa siihen, ettei palkkatuettua työtä järjestetä tai siihen osallistuta yksinomaan työssäoloehdon kerryttämiseksi. Jos palkkatuettua työtä ei lueta kokonaisuudessaan työssäoloehtoon, tuella palkattu pyrkisi todennäköisesti nykyistä aktiivisemmin hakeutumaan avoimille työmarkkinoille palkkatukijakson aikana.  

Yhdistykselle tai säätiölle voidaan myöntää palkkatukea siten, että ne voivat kattaa palkkatuella palkkauskustannukset kokonaan enintään 65 prosentin työaikaan asti, jos yhdistys tai säätiö palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleen muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin. Palkkatukisäännöksissä yhdistyksillä ja säätiöillä on erityisasema siksi, että yhdistyksillä ja säätiöillä on tarjolla pitkäaikaistyöttömille soveltuvia työtehtäviä, mutta ei yleensä taloudellisia mahdollisuuksia palkata heitä omin varoin. Patentti- ja rekisterihallitus pitää yhdistysrekisteriä ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä. Nykyisten palkkatukisäännösten mukaan rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voi saada palkkatukea 30, 40 tai 50 prosenttia tuella palkattavasta aiheutuvista palkkauskustannuksista, mutta ei 100-prosenttista tukea enintään 65 prosentin työaikaan asti. Sen sijaan yhdistysrekisteriin merkitylle uskonnolliselle yhdyskunnalle voidaan myöntää palkkatuki yhdistystä koskevin edellytyksin. Palkkatuen myöntämisen kannalta rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, joita ei ole merkitty yhdistysrekisteriin, ovat eri asemassa niiden uskonnollisten yhdyskuntien kanssa, jotka toimivat yhdistyspohjalta. 

Rekisteröidystä uskonnollisesta yhdyskunnasta säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003), jonka mukaan uskonnollisia yhdyskuntia ovat Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko ja rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta on yksityisoikeudellinen yhteisö, joka muistuttaa rekisteröityä yhdistystä ja johon sovelletaan osittain yhdistyslakia (503/1989). Rekisteröidyillä uskonnollisilla yhdyskunnilla ei ole verotusoikeutta, mutta ne voivat periä jäsenmaksua yhdistysten tapaan. Koska rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voidaan rinnastaa yhdistykseen, työnantajien yhdenmukaisen kohtelun vuoksi myös rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle tulisi voida myöntää palkkatukena palkkauskustannukset kokonaan enintään 65-prosenttiseen työaikaan sen palkatessa vähintään kaksi vuotta työttömänä olleen työttömän työnhakijan. 

2.2.9  Työkokeilua ja palkkatukea koskevien säännösten sujuvoittaminen

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain työkokeilua ja palkkatukea koskevissa rajoituksissa viitataan työsopimuslain työnantajalle asettamaan velvollisuuteen tarjota työtä tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomilleen tai lomauttamilleen työntekijöille taikka osa-aikatyötä tekeville työntekijöilleen. Työkokeilua ei voida järjestää tai palkkatukea myöntää, ellei työkokeilun järjestäjä tai palkkatukea hakeva työnantaja ole työsopimuslaissa edellytetyllä tavalla tarjonnut työtä irtisanotuille, lomautetuille ja osa-aikatyötä tekeville työntekijöilleen. Viittaamalla työsopimuslain säännöksiin työkokeilun järjestämisen ja palkkatuen myöntämisen edellytyksenä on haluttu varmistaa, että työnantajat noudattavat työsopimuslakia ja ettei jo työsuhteessa olevien työntekijöiden asema heikentyisi työkokeiluun osallistuvien tai palkkatuettuun työsuhteeseen otettavien vuoksi. Työkokeilua ja palkkatukea koskevia säännöksiä tarkistettiin 1.6.2014 voimaan tulleella lailla siten, että ne vastaisivat aiempaa paremmin työsopimuslain säännöksiä. Tarkoituksena ei ollut luoda kokeilun järjestäjän tai palkkatuella palkkaavan työnantajan palveluksessa olevalle henkilöstölle työsopimuslain tarjoamaa työsuhdeturvaa parempaa turvaa. Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluvan säädösten sujuvoittamisen ja normien purkamisen näkökulmasta on arvioitava, onko julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoituksenmukaista säätää sellaisista asioista, jotka on työsopimuslailla säädetty.  

Työnantaja on velvollinen noudattamaan työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä myös ottaessaan palvelukseensa työntekijän, jonka palkkauskustannuksiin maksetaan palkkatukea, vaikka työsopimuslain noudattamista ei asetettaisi palkkatuen myöntämisen edellytykseksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa. Työkokeilu, jonka tarkoituksena on henkilöasiakkaan ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittäminen tai työmarkkinoille paluun tukeminen, lähtee aina kokeiluun osallistuvan tarpeesta, ei työkokeilun järjestäjän työvoiman tarpeesta. Työkokeiluun osallistuva ei ole työsuhteessa työkokeilun järjestäjään eikä työkokeilun välittömänä tarkoituksena ole työllistyminen kokeilun järjestäjän palvelukseen. Viittaaminen työsopimuslakiin on omiaan aiheuttamaan sekaannusta työsopimuslain edellyttämän työntarjoamisvelvollisuuden laajuudesta. Työkokeilun järjestämisestä on saatettu luopua, koska työkokeilua koskevien rajoitusten on luultu estävän kokeilun järjestämisen, jollei työtä ole aina tarjottu ensin kaikille työnantajan palveluksessa oleville osa-aikatyötä tekeville.  

Käytännössä työ- ja elinkeinotoimistoilla ei ole mahdollisuuksia valvoa, onko työnantaja noudattanut työsopimuslain säännöksiä. Työkokeilusopimuksessa työkokeilun järjestäjältä ja palkkatukihakemuksessa tukea hakevalta työnantajalta tiedustellaan, onko se täyttänyt työntarjoamisvelvollisuutensa työsopimuslain edellyttämällä tavalla. Työ- ja elinkeinotoimisto tekee työkokeilusopimuksen ja palkkatukipäätöksen niiden tietojen pohjalta, joita työkokeilun järjestäjä ja tukea hakeva työnantaja ilmoittavat. Työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuutta koskeviin säännöksiin viittaaminen palkkatuen myöntämisedellytyksenä ja työkokeilun järjestämisen edellytyksenä on johtanut siihen, että työnantajat kysyvät työ- ja elinkeinotoimiston virkailijoilta työsopimuslain säännösten soveltamisesta, mistä työ- ja elinkeinotoimistot eivät kuitenkaan osaa neuvoa. Jos säännökset työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuudesta poistettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetusta laista, normeja purettaisiin ja työ- ja elinkeinotoimistojen hallinnollinen työ vähenisi. Säännösten poistaminen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetusta laista ei heikentäisi työsuhteessa olevien työntekijöiden asemaa. Työsopimuslain säännösten noudattamisen valvonta on säädetty työsuojeluviranomaisten tehtäväksi. Työnantaja, joka rikkoo työsopimuslaissa säädettyjä velvollisuuksiaan, voi joutua vahingonkorvausvelvolliseksi työntekijää kohtaan, jolle työtä olisi tullut ensisijaisesti tarjota.  

Henkilöasiakasta ei ohjata työkokeiluun eikä palkkatukea myönnetä, jos työkokeilu tai tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen. Työ- ja elinkeinotoimiston on mahdotonta ennalta arvioida, vaikuttaisiko tai voisiko työkokeilun järjestäminen tai palkkatuen myöntäminen vaikuttaa jo työsuhteessa olevien työntekijöiden asemaan siten, että heitä irtisanottaisiin, lomautettaisiin tai osa-aikaistettaisiin. Edellä mainitun kaltaisia tapauksia ei ole tullut työ- ja elinkeinoministeriön tietoon. Käytännössä edellä mainittua säännöstä on sovellettu tilanteissa, joissa työnantaja on antanut työntekijöilleen työsopimuslaissa tarkoitetun ennakkoselvityksen tai tätä vastaavan selvityksen lomauttamisesta tai joissa työnantaja on aloittamassa tai aloittanut työntekijöidensä kanssa neuvottelut lomauttamisesta, irtisanomisesta tai osa-aikaistamisesta yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla. Palkkatuen myöntämisestä ja työkokeilun järjestämisestä on pidättäydytty siihen saakka kunnes yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Myös työkokeilun järjestäminen estyy siten aina edellä mainituissa tilanteissa, vaikka kokeilun järjestäminen ei voisi vaikuttaa kokeilun järjestäjän ja palkkatukea hakevan työnantajan palveluksessa olevien asemaan. Koska työsopimuslaki ja yhteistoimintalaki turvaavat työnantajan palveluksessa jo olevien työntekijöiden oikeudet työnantajan palkatessa uutta työvoimaa palkkatuella tai ottaessa työkokeilijoita, turhan sääntelyn poistamiseksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetusta laista tulisi poistaa viittaukset työsopimuslakiin.  

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetyn kunnan työllistämisvelvoitteen ja toisaalta työsopimuslaissa säädetyn työntarjoamisvelvollisuuden välisestä keskinäisestä suhteesta on säädetty vuoden 2016 loppuun asti voimassa olevalla määräaikaisella lailla. Sääntely on toteutettu työsopimuslain pakottavuutta koskevan säännöksen muutoksella siten, että työsopimuslaissa säädetty työnantajan työntarjoamisvelvollisuus voidaan ohittaa kunnan järjestäessä enintään kuuden kuukauden pituisen työn työttömälle työnhakijalle työllistämisvelvoitteen nojalla. Säännöksellä on ratkaistu mainituissa laeissa olevien velvoitteiden yhtäaikaisessa täyttämisessä ilmenevä ristiriita. Edellä mainittu työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuutta koskeva väliaikainen säännös on poistanut velvoitetyöllistämiseen liittyvän epäkohdan ja siksi säännös on edelleen välttämätön. 

Työsopimuslain väliaikaisella muutoksella on lisäksi mahdollistettu se, että heikossa työmarkkina-asemassa oleville on voitu tarjota työmahdollisuuksia yhdistyksissä ja säätiöissä. Yhdistyksellä tai säätiöllä ei ole velvollisuutta tarjota työtä lomautetulle, osa-aikatyötä tekevälle eikä takaisinottovelvollisuuden piiriin kuuluvalle irtisanotulle, kun yhdistys tai säätiö palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleen henkilön muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin. Yhdistyksiin ja säätiöihin palkkatuella palkatut tekevät pääosin osa-aikatyötä. Työsopimuslain väliaikainen säännös mahdollistaa samanaikaisesti usean osa-aikaisen työntekijän palkkaamisen palkkatuella. Kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien turvaamiseksi työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuutta koskeva säännös tulisi säätää pysyväksi. 

Työntarjoamisvelvollisuudesta voidaan poiketa väliaikaisesti myös, kun kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö ottaa työkokeiluun tai palkkatuettuun työsuhteeseen henkilön sellaisiin tehtäviin, joita ei muutoin tehdä työ- tai virkasuhteessa edellyttäen, että työkokeilu tai palkkatuettu työ järjestetään työpajassa tai vastaavassa valmennusyksikössä, jossa toiminnan tavoitteena on parantaa henkilön valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työllistyä avoimille markkinoille. Koska työsopimuslakia ei sovelleta ei-työsuhteisiin työnteon muotoihin eikä työkokeilun järjestämisessä ole kysymys uuden työntekijän palkkaamisesta, työsopimuslaissa ei enää tulisi säätää työkokeilun järjestämiseen liittyvästä työntarjoamisvelvollisuudesta poikkeamisesta muutoin kuin lomautustilanteissa. Työntarjoamisvelvollisuudesta poikkeaminen pykälän tarkoittamissa tilanteissa tulisi säätää pysyväksi. 

2.2.10  Starttiraha

Tilastot osoittavat, että starttirahaa myönnetään harvoin yli 12 kuukauden ajalle. Vuonna 2013 starttirahan jatkohakemuksiin tehtiin noin 700 kielteistä päätöstä. Vastaava luku oli noin 900 vuonna 2014 ja noin 2 000 vuonna 2015. Vuonna 2013 päättyi noin 6 500, vuonna 2014 noin 8 000 ja vuonna 2015 noin 9 000 starttirahajaksoa. Kun jatkohakemuksiin annettujen kielteisten päätösten määrä suhteutetaan päättyneisiin starttirahajaksoihin, on havaittavissa, että pieni osa starttirahalla yritystoiminnan aloittaneista ei saanut starttirahaa niin pitkälle ajalle kuin koki itse tarvitsevansa. Tietoa siitä, mistä syystä starttirahaa ei myönnetty haetulle ajalle, ei ole käytettävissä. Osa hakemuksista on oletettavasti hylätty sillä perusteella, että työ- ja elinkeinotoimisto on katsonut yritystoiminnan jo myönnetyn starttirahakauden aikana sillä tavoin vakiintuneeksi, että yritystoiminnasta saatava tulo on riittävä turvaamaan yrittäjän toimeentulon. Osassa hylkäämisen syynä on voinut olla jatkohakemuksen myöhästyminen ja määrärahasyyt (erityisesti vuonna 2015). Kun otetaan huomioon starttirahajaksojen tosiasialliset kestot ja jatkohakemuksiin tehtyjen kielteisten päätösten vähäinen määrä, arvioidaan nykyistä lyhyemmän starttirahakauden pääsääntöisesti riittävän turvamaan aloittavan yrittäjän toimeentulon yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheessa. 

Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen (Yrittäjyyden edistäminen starttirahalla. Starttirahajärjestelmän vaikuttavuus ja toimivuus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 36/2012) mukaan puolet tutkimukseen osallistuneista starttirahaa saaneista yrittäjistä olisi ryhtynyt yrittäjäksi myös ilman starttirahaa. Starttirahan koettiin kuitenkin nopeuttavan yrittäjäksi ryhtymistä. Starttiraha koettiin rahamäärältään suhteellisen pieneksi, mutta sillä koettiin olevan taloudellista tukea laajempi henkinen merkitys tuen saajalle yhteiskunnan positiivisena signaalina yrittäjyyttä kohtaan. Starttirahajärjestelmää voitaisiin yksinkertaistaa luopumalla lisäosan myöntämisestä. Starttirahaan liittyvät henkisen tuen elementit (neuvonta, ohjaus sekä myönteisen starttirahapäätöksen osoittama viranomaisten luottamus aiottuun yritystoiminaan) säilyisivät, vaikka lisäosan maksamisesta luovuttaisiin ja enimmäiskestoa lyhennettäisiin. 

Voimassa olevien säännösten mukaan starttirahaa ei myönnetä, jos starttirahaa hakeva henkilöasiakas on aloittanut yritystoiminnan ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty. Tämä tarkoittaa sitä, ettei starttirahaa voida myöntää tilanteessa, jossa henkilöasiakas on harjoittanut yritystoimintaa sivutoimisesti esimerkiksi kokoaikaisen työn tai päätoimisen opiskelun ohella ja laajentaisi toimintansa päätoimiseksi. Sivutoiminen yritystoiminta on voinut olla niin pienimuotoista, ettei yritystoiminnasta saatava tulo turvaa yrittäjän toimeentuloa. Jos työ- ja elinkeinotoimisto arvioi, että yritystoiminnalla voisi päätoimisesti harjoitettuna olla jatkuvan kannattavan yritystoiminnan edellytykset, starttirahan myöntämisen tulisi olla mahdollista. Edellä mainituissa tilanteissa starttiraha voisi kannustaa toiminnan laajentamiseen ja siten itsensä työllistämiseen. 

Starttirahapäätöksessä asetetaan ehto, jonka mukaan starttirahan jatkohakemus on toimitettava työ- ja elinkeinotoimistolle ennen voimassa olevan starttirahajakson päättymistä. Koska starttirahan jatkopäätöksen tekeminen tarkoittaa poikkeamista siitä, ettei starttirahaa myönnetä, jos starttirahaa hakeva henkilöasiakas on aloittanut yritystoiminnan ennen kuin tuen myöntämisestä on päätetty, tulisi poikkeamismahdollisuudesta säätää laissa. 

Starttirahaa ei voida myöntää henkilölle, joka siirtyisi työsuhteesta tekemään samaa työtä yrittäjänä ja on ilmeistä, että hänen pääasiallinen toimeksiantajansa olisi hänen aiempi työnantajansa. Säännöksen tarkoituksena on ehkäistä sitä, että starttirahalla luotaisiin edellytyksiä niin sanotulle epäitsenäiselle yrittäjyydelle. Säännös estää niiden henkilöiden toimeentulon tukemisen starttirahalla, jotka eivät voi itse vaikuttaa työsuhteensa päättymiseen, mutta jotka voisivat työllistää itsensä tehden alihankintatöitä pääasiassa aiemmalle työnantajalleen. Rajoituksen kumoaminen purkaisi turhaa sääntelyä, mahdollistaisi irtisanottujen henkilöiden paremman tukemisen ja asettaisi starttirahaa hakevat henkilöasiakkaat yhdenvertaisempaan asemaan, kun starttirahaa myönnettäessä ei olisi merkitystä sillä, kuka yrittäjäksi ryhtyvän toimeksiantaja tulisi olemaan. 

Starttirahan maksamisen estävinä sosiaalietuuksina otetaan huomioon etuudet, jotka työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin ja 4 §:n 2 momentin mukaan estävät työttömyysetuuden maksamisen. Koska muut etuudet eivät vaikuta starttirahan maksamiseen, voimassa olevat säännökset mahdollistavat sen, että starttirahaa voidaan maksaa, vaikka starttirahaa hakevan henkilöasiakkaan toimeentulo olisi turvattu jollakin muulla etuudella. Toimeentulon tueksi tarkoitetun starttirahan maksaminen edellä tarkoitetussa tilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista. 

2.2.11  Kulukorvaus

Työnhakijalla on nykyisin velvollisuus työttömyysetuuden menettämisen uhalla osallistua muihin työttömyysturvalaissa määriteltyihin työllistymistä edistäviin palveluihin kuin työttömyysetuudella tuettuun työnhakijan omaehtoiseen opiskeluun ja työttömyysetuudella tuettuun omaehtoiseen kotoutumiskoulutukseen. Hallitus antaa syysistuntokaudella 2016 eduskunnalle hallituksen esityksen, jossa ehdotetaan työttömyysturvalain muuttamista siten, että myös omaehtoiseen kotoutumiskoulutukseen osallistuminen olisi työnhakijaa velvoittavaa, eli koulutuksesta kieltäytymisestä ja koulutuksen keskeyttämisestä asetettaisiin korvaukseton määräaika (ns. karenssi). Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta lukien. 

Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esittämän muutoksen, työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu olisi ainoa työttömyysturvalaissa määritelty työllistymistä edistävä palvelu, johon työnhakijaa ei velvoiteta työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä. 

Työnhakija voi saada työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun ajalta työttömyysetuutta määrältään ns. aktiiviajan korotuksella korotettuna. Opiskelun ajalta maksetaan kulukorvausta silloinkin, kun opiskelu ei edellytä päivittäistä läsnäoloa oppilaitoksessa. Opiskelun ajalta maksettava työttömyysetuus on määrältään opintotukea suurempi jopa ilman aktiiviajan korotusta ja kulukorvausta. Jos oikeus kulukorvaukseen poistettaisiin, omaehtoisen opiskelun tukemiseksi maksettaisiin edelleen työttömyysetuutta vähintään samantasoisena, mitä työnhakijalle maksettaisiin hänen ollessaan työttömänä. 

Työnhakijan omaehtoisen opiskelun rajaaminen kulukorvauksen ulkopuolelle pienentäisi eroa työttömyysetuuden ja opintotuen välillä ja parantaisi tällä tavalla opiskelijoiden yhdenvertaisuutta. Kulukorvauksen poistaminen voisi myös nopeuttaa opintoja. 

Koulutusta vailla oleville nuorille aiheutuu työkokeiluun osallistumisesta kustannuksia samalla tavalla kuin muillekin työkokeiluun osallistuville ja työkokeiluun osallistuminen velvoittaa nuoria työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä. Näistä syistä koulutusta vailla olevien nuorten jättäminen yhden julkisen työvoimapalvelun osalta kulukorvausten ulkopuolelle on kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelmallista. Kaikilla nuorilla tulisi olla yhtäläinen oikeus kulukorvaukseen työkokeilun ajalta. 

Työ- ja elinkeinoministeriö teki työ- ja elinkeinotoimistoille syksyllä 2015 kyselyn, jossa kysyttiin työ- ja elinkeinotoimistojen virkamiesten näkemyksiä nuorille maksettavan kulukorvauksen rajoituksen vaikutuksista. Kyselyyn saatiin 219 vastausta. Vastaajia oli Ahvenanmaan työnvälitystä lukuun ottamatta kaikista työ- ja elinkeinotoimistoista. 

Vastaajilta kysyttiin muun muassa, paranisivatko nuorten mahdollisuudet osallistua työkokeiluun, jos kulukorvauksen rajoitukset poistettaisiin. Noin 95 prosenttia vastaajista arvioi, että mahdollisuudet paranisivat. Näistä vastaajista noin 30 prosenttia katsoi, että kyse olisi kuitenkin lähinnä palkitsemisen luontoisesta taloudellisesta kannusteesta. 

Vastausten perusteella nuorten kulukorvausta koskevan rajoituksen kumoaminen voisi entisestään nostaa kynnystä aloittaa opinnot määrältään työttömyysetuutta ja kulukorvausta pienemmällä opintotuella. Opintoihin hakematta jättäminen ja opintojen aloittamisesta kieltäytyminen johtavat kuitenkin työttömyysetuuden menettämiseen työttömyysturvalain 2 luvun 13 §:n perusteella, joten tällainen vaikutus ei voine olla kovin merkittävää. 

Kyselyyn vastanneet viittasivat myös siihen, että kuntouttavan työtoiminnan ajalta maksetaan kulukorvausta ja korvataan matkakulut, mikä johtaa siihen, että nuoret osallistuvat mieluummin kuntouttavaan työtoimintaan kun työkokeiluun. 

2.2.12  Alueellinen liikkuvuus

Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistot antoivat vuonna 2015 myönteisen työvoimapoliittisen lausunnon oikeudesta työmarkkinatukena maksettavaan matka-avustukseen noin 360 henkilölle. Vuonna 2014 myönteinen lausunto annettiin noin 440 henkilölle. Kansaneläkelaitos maksoi työmarkkinatukea matka-avustuksena noin 866 000 euroa vuonna 2015 ja 1 130 000 euroa vuonna 2014. 

Työ- ja elinkeinoministeriö pyysi tammikuussa 2016 työ- ja elinkeinotoimistoilta näkemyksiä matka-avustuksen merkityksestä työn vastaanottamisessa. Kyselyyn vastanneiden seitsemän työ- ja elinkeinotoimiston mukaan matka-avustuksella ei ole juurikaan merkitystä työn vastaanottamiseen. Ainoastaan jos kyseessä on lyhyehkö määräaikainen työ, jolloin henkilö ei muuta pysyvästi työpaikkakunnalle, matka-avustuksen saamisella voi olla vaikutusta työn vastaanottamiseen. Työ- ja elinkeinotoimistojen käsityksen mukaan työmarkkinatukena maksettava matka-avustus tunnetaan huonosti sekä työnhakijoiden että työ- ja elinkeinotoimiston virkailijoiden piirissä. 

Työnvälitystilaston mukaan muuttokustannusten korvausta myönnettiin noin 1 300 henkilölle vuonna 2015, noin 1 200 henkilölle vuonna 2014 ja 851 henkilölle vuonna 2013. Muuttokustannusten korvausta maksettiin yhteensä noin 414 000 euroa vuonna 2015, noin 414 000 euroa vuonna 2014 ja noin 385 000 euroa vuonna 2013.  

Työmarkkinatukena maksettava matka-avustus ja muuttokustannuksiin myönnettävä korvaus ovat molemmat tarkoitettu liikkuvuuden tukemiseen, mutta ne poikkeavat toisistaan joidenkin myöntämisedellytysten osalta. Tämä aiheuttaa sekaannuksia sekä työ- ja elinkeinotoimiston virkamiesten että henkilöasiakkaiden keskuudessa. Toimeenpanoa selkeyttäisi, jos työnhakijan alueelliseen liikkuvuuden tukemiseen olisi vain yksi tuki tai avustus. 

Sekä työmarkkinatukena maksettava matka-avustus että muuttokustannusten korvaus edellyttävät, että työpaikka sijaitsee työnhakijan työssäkäyntialueen ulkopuolella eli kauempana kuin 80 kilometrin päässä työnhakijan asuinpaikasta. Pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaan työn vastaanottovelvollisuutta tulee tiukentaa ja tätä koskeva hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella 2016. 

Työttömyysturvalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnhakijalla olisi pätevä syy kieltäytyä kokoaikatyöstä, jos työmatkan kesto on keskimäärin yhteensä yli kolme tuntia päivässä. Merkitystä ei olisi sillä, sijaitseeko työpaikka työssäkäyntialueella vai sen ulkopuolella. Jotta työnhakijoiden alueelliseen liikkuvuuteen liittyvät säännökset muodostaisivat tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden, työmatkan päivittäistä kestoa tulisi arvioida myös matka-avustuksen ja muuttokustannusten korvauksen myöntämisedellytyksenä nykyisen työpaikan sijainnin sijasta. 

2.2.13  Työolosuhteiden järjestelytuki

Työnantajalle voidaan myöntää työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää työvälineiden hankkimista tai työpaikalla tehtäviä muutoksia. Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää myös korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua. Työolosuhteiden järjestelytuki on julkisista varoista myönnettävää tukea, joten myönnettäessä sitä elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle tulisi ottaa huomioon EU:n valtiontukisäännökset.  

Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 34 artiklan mukaan alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämisestä aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen myönnettävä tuki on perussopimuksen 107 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla sisämarkkinoille soveltuvaa edellyttäen, että tuki täyttää 34 artiklassa säädetyt edellytykset. Kyseessä olevan 34 artiklan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat muun muassa toimitilojen mukauttamisesta aiheutuvat kustannukset sekä kustannukset, jotka aiheutuvat laitteiden mukauttamisesta ja hankkimisesta tai ohjelmistojen hankkimisesta alentuneesti työkykyisten työntekijöiden käyttöön. Lisäksi tukikelpoisia ovat kustannukset, jotka aiheutuvat henkilöstön työllistämisestä ja kouluttamisesta yksinomaan alentuneesti työkykyisten työntekijöiden avustamiseen. Tuki-intensiteetti voi olla enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Voimassa olevien säännösten mukaan palkkatuki alentuneesti työkykyisten työllistämiseen myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Palkkatuen lisäksi vastaavasti työolosuhteiden järjestelytuki tulisi myöntää ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. 

2.2.14  Tietojen saaminen ja luovuttaminen

Voimassa olevan säännöksen mukaan oikeus saada muilta viranomaisilta maksutta julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimeenpanossa välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä koskee työ- ja elinkeinotoimistoja, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskusta ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) tehtäviin kuuluu työ- ja elinkeinotoimiston julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisten tukien ja korvausta maksaminen sekä valtion virastoille ja laitoksille osoitettujen määrärahojen käytön seuranta. Edellä mainittuja toimeenpanotehtävien hoitamiseksi myös kehittämis- ja hallintokeskuksella tulisi olla oikeus tietojen saamiseen muilta viranomaisilta. 

Kansaneläkelaitoksella on salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus antaa kunnalle tietoja työmarkkinatuen saajista vasta siinä vaiheessa, kun nämä ovat siirtyneet kunnan rahoitusvastuun piiriin. Kunnat ovat tuoneet esille, että ajankohta, jolloin kunta saa tiedon osittaisen rahoitusvastuunsa piiriin tulevista työttömistä on liian myöhäinen. Kunnilla ei ole nykytilanteessa mahdollisuutta vaikuttaa palveluita tarjoamalla siihen, että työmarkkinatukea saavan henkilön työttömyys ei pitkity. 

2.2.15  Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) virkamiesten oikeus käyttää työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmän tietoja salassapitosäännösten estämättä virka- tai työtehtävien hoitamiseksi tulisi todeta laissa. 

2.2.16  Muutoksenhaku

Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisiin tukiin, etuuksiin ja korvauksiin ei ole kenelläkään subjektiivista oikeutta (lukuun ottamatta kuntien velvoitetyöllistämistä) vaan niiden myöntäminen perustuu tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Työ- ja elinkeinotoimiston päätökseen, jolla tuki, etuus tai korvaus on evätty työllisyysmäärärahojen vähäisyyden tai loppumisen vuoksi, saa voimassa olevien säännösten mukaan hakea oikaisua työ- ja elinkeinotoimistolta. Oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä saa valittaa hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Oikaisuvaatimusosoituksen ja valitusosoituksen liittäminen määrärahasyistä annettuun kielteiseen päätökseen antaa päätöksen saaneelle väärän viestin päätöksen mahdollisesta muuttumisesta, sillä muutoksenhaulla ei käytännössä voi olla muutoksenhakijan kannalta toivottua tulosta, jos määrärahoja ei tosiasiallisesti ole käytettävissä tuen, etuuden tai korvauksen myöntämiseen. Epäävä päätös ei myöskään edellä tarkoitetussa tilanteessa ole virheellinen, jos päätöksen perusteena on se, ettei määrärahaa enää ole käytettävissä. Edellä mainituista syistä olisi perusteltua, ettei työ- ja elinkeinotoimiston määrärahasyistä antamiin epääviin päätöksiin saisi hakea oikaisua eikä niistä saisi myöskään valittaa.  

2.2.17  Lyhytkestoinen työ yrittäjänä

Toimeksiantosuhteessa tehtävän lyhytkestoisen työn osalta keskeisin työn vastaanottamisen houkuttelevuutta vähentävä tekijä on pelko työttömyysetuuden menettämisestä kokonaan. Tällaisen työn vastaanottamisen houkuttelevuutta voitaisiin lisätä muuttamalla työttömyysturvalakia siten, että työnhakija säilyttäisi oikeutensa työttömyysetuuteen myös lyhytkestoisen yritystoiminnan ajalta. Yritystoiminnasta saatava tulo kuitenkin soviteltaisiin, eli tulo otettaisiin huomioon maksettavan työttömyysetuuden määrässä. Muutos vähentäisi työttömyysetuuden saamiseen liittyvää epävarmuutta ja nopeuttaisi työttömyysetuuden maksamista. 

4.1.1  Työnhakijan haastattelu ja työllistymissuunnitelma

Työnhakijoiden haastattelujen toteuttaminen kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden välein lisää työtä työ- ja elinkeinotoimistoissa. Valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen sisältyy esitys 17 miljoonan euron lisämäärärahasta. 

Työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman tarkistaminen aina säännöllisin määräajoin voi lisätä työnhaun aktiivisuutta ja osallistumista palvelutarpeen mukaisiin palveluihin. Aktiivinen työnhaku ja palveluihin osallistuminen voi lyhentää työttömyysjaksoja, jolloin työttömyysetuusmenot vähenevät. Mikäli keskimääräinen työttömyyden kesto lyhenisi yhdellä päivällä, työttömyysetuusmenot alenisivat arviolta 20 miljoonalla eurolla vuodessa. Koska työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisen ajalta työnhakijalle voidaan maksaa työttömyysetuus korotettuna ja lisäksi kulukorvausta, työnhakijoiden aktiivisempi osallistuminen palveluihin voi lisätä työttömyysetuusmenoja.  

Säännöllisten määräaikaishaastattelujen ja niihin liittyvien työllistymissuunnitelmien tarkistamisen myötä työllistymissuunnitelmiin liittyvien työttömyysturvaseuraamusten määrä voi kasvaa jonkin verran, jos työnhakijat jättävät saapumatta suunnitelman tarkistamistilaisuuteen tai kieltäytyvät suunnitelman tarkistamisesta taikka osoittautuu, etteivät työnhakijat ole toimineet suunnitelmassa sovitulla tavalla. Korvauksettomien määräaikojen ja työssäolovelvoitteiden määrän kasvu vähentää työttömyyden ajalta maksettavia työttömyysetuusmenoja, mutta voi lisätä toimeentulotukimenoja. 

4.1.2  Työkokeilu

Työkokeilun käyttötarkoituksen laajentamisen rekrytointikokeiluksi arvioidaan lisäävän jonkin verran työkokeiluun osallistuvien määrää. Sitä, kuinka paljon määrä lisääntyy, on vaikea arvioida. Määrään ei vaikuta yksinomaan työttömien halukkuus työskennellä lyhytkestoisesti palkatta, vaan myös työnantajien työvoiman tarve ja mahdollisuudet palkata uutta työvoimaa ja ottaa tässä tarkoituksessa työttömiä rekrytointikokeiluun. 

Rekrytointikokeilun tarjoamaa mahdollisuutta käyttäisivät työttömistä todennäköisemmin ne, jotka ovat hakeneet jonkin aikaa työtä tuloksetta, ja joiden työttömyys ei ole vielä pitkittynyt merkittävästi. Edellä mainitut henkilöt sijoittuvat työ- ja elinkeinotoimistoissa työnvälitys- ja yrityspalvelut -palvelulinjalle, jossa oli vuonna 2015 noin 87 000 sellaista eri henkilöä asiakkaana, joiden työttömyys kesti vuoden aikana kuusi kuukautta. Jos edellä mainituista henkilöistä 10 prosenttia osallistuisi rekrytointikokeiluun, osallistujia olisi noin 8 700 vuodessa. Jos heistä puolet työllistyisi kokeilun avulla, vähenisi työttömien määrä noin 4 350 henkilöllä edellyttäen, ettei työpaikkaan ilman kokeilua palkattaisi työtöntä. Mikäli edellä mainittujen henkilöiden työttömyyden perusteella maksettujen etuuksien kesto lyhentyisi keskimäärin kuukaudella kokeilun vaikutuksesta, vähentäisi se työttömyysetuusmenoja noin neljällä miljoonalla eurolla. Koska rekrytointikokeilun ajalta maksettaisiin sitä työttömyysetuutta, jota henkilö saisi työttömänä ollessaan eikä kokeilun ajalta saisi korotettua etuutta eikä kulukorvausta, rekrytointikokeilu ei lisäisi työttömyysetuusmenoja tilanteessa, jossa henkilön työttömyys ilman kokeilua olisi jatkunut.  

On mahdollista, että osa työnantajista hyödyntää kokeilua ottamalla työttömän kuukaudeksi palkatta tehtävään, johon työtön olisi palkattu ilman kokeiluakin. Jos näin tapahtuu, työttömyysetuutta maksetaan kuukauden pitempään kuin, mitä sitä olisi maksettu, ellei kokeilun käyttömahdollisuutta olisi. Jos työttömyysetuuden maksamista pidentäviä jaksoja olisi 5 800 ja keskimäärin kuukaudella maksatuksia lyhentäviä 2 900, lisääntyisivät työttömyysetuusmenot noin kolmella miljoonalla eurolla. Edellä mainituilla volyymeilla vaikutus työttömyysetuusmenoihin kuitenkin supistuisi nollaan, jos keskimääräinen työttömyyden lyhentyminen olisi kaksi kuukautta niiden henkilöiden kohdalla, joiden työllistymistä kokeilu tukisi. 

Muutoin kuin työsuhteessa tapahtuva potentiaalisen työntekijän soveltuvuuden arvioiminen vähentää todennäköisesti niin sanotuista virherekrytoinneista työnantajille aiheutuvia kustannuksia. Kokeilu pienentäisi työnantajalle työntekijän palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia enimmillään kuukauden palkkauskustannusten verran, jos työnantaja ottaisi kokeiluun henkilön, joka olisi rekrytoitu ilman kokeiluakin. Jos työnantaja ei palkkaa kokeilussa ollutta, työnantajalle tulee jonkin verran kustannuksia lisätyöstä, joka aiheutuisi velvollisuudesta antaa palaute työsuhteen syntymättä jäämisestä työ- ja elinkeinotoimistolle. Rekrytointikokeilu voi vääristää yritysten välistä kilpailua tilanteessa, jossa yrityksen ei ole tarkoituskaan palkata kokeilussa ollutta kokeilun päätyttyä. Rekrytointikokeilussa ollut, joka olisi ilman kokeiluakin rekrytoitu, voi enimmillään menettää kuukauden palkan ja työttömyysetuuden välisen erotuksen. 

Edellä kuvattujen kokeilun mahdollisten kielteisten vaikutusten arvioidaan jäävän vähäisiksi, koska kokeilujakson pituus on enimmillään kuukausi ja työnantajan on annettava palaute työ- ja elinkeinotoimistolle siitä, miksi kokeilussa ollutta henkilöä ei palkata. Jos esimerkiksi sama työnantaja on valmis ottamaan useamman henkilön kokeiluun peräkkäin palkkaamatta heistä ketään työsuhteeseen, työ- ja elinkeinotoimisto voi estää kokeilujen toteuttamisen arvioidun kilpailun vääristymisen perusteella.  

Rekrytointikokeilu on tarkoitettu kaksivuotiseksi kokeiluksi, jonka aikana arvioidaan kokeilun vaikutuksia ja seurataan kokeiluun osallistuvien volyymia. 

4.1.3  Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu

Esitetty muutos, joka tukisi työttömäksi jäävien henkilöiden mahdollisuuksia aloittaa omaehtoiset opinnot työnantajan maksaman taloudellisen etuuden jaksotusaikana, voi lisätä niiden henkilöiden määrää, joille maksetaan opiskelun tukemiseksi työttömyysetuutta. Tilastoista ei ole saatavissa tietoa niiden henkilöiden määrästä, jotka ovat aloittaneet omaehtoiset työttömyysetuudella tuetut opinnot työnantajalta saadun taloudellisen etuuden jaksotusaikana. Vuonna 2015 työttömyysetuuden maksajat kuitenkin antoivat työnantajan maksaman taloudellisen etuuden jaksottamista koskevan päätöksen arviolta noin 5 000 työttömälle.  

Esitetyn muutoksen jälkeen opintoja aloitettaneen nykyistä enemmän jo työnantajan maksaman taloudellisen etuuden jaksotusaikana. Vuonna 2015 kaikista työttömistä työnhakijoista noin 3,5 prosenttia aloitti omaehtoiset opinnot työttömyysetuudella tuettuna. Jos osuus olisi sama työnantajan maksaman taloudellisen etuuden jaksotusajan piirissä olevien henkilöiden keskuudessa, muutos vaikuttaisi alle 200 henkilöön vuodessa. Vaikutus julkiseen talouteen ja kansantalouteen on siten hyvin vähäinen. 

Työ- ja elinkeinotoimistojen asiakastietojärjestelmän mukaan peruskouluopintoja suorittaa työttömyysetuudella tuettuna vuosittain noin 300 työmarkkinatuen saajaa. Vuonna 2015 lisääntyneen turvapaikanhakijoiden määrän myötä vuonna 2017 tarpeen arvioidaan kasvavan ja vähintään 500 oppivelvollisuusiän ylittäneen maahanmuuttajan arvioidaan tarvitsevan perusopetusta. Jos opiskelun tukemisen enimmäisajan pidennys vaikuttaisi vuonna 2017 arviolta 500 maahanmuuttajaan, valtion työttömyysturvamenot kasvaisivat vuonna 2017 noin 1,2 miljoonaa euroa. Vuodesta 2018 alkaen tukiajan pidennys koskisi arviolta 1000 henkilöä, jolloin valtiolle aiheutuisi työttömyysturvamenoja vuosittain arviolta noin 2,3 miljoonaa euroa nykyistä enemmän. Ei ole kuitenkaan todennäköistä, että kaikki kohdejoukkoarviossa mukana olevat tarvitsevat täyden 48 kuukauden tukiajan opintojen suorittamiseen. Lisäksi tulee huomioida, että suhteellisen vähäisellä kustannusten lisäämisellä voitaisiin todennäköisesti myöhemmässä vaiheessa saavuttaa valtion menoja vähentäviä vaikutuksia. Mahdollinen peruskouluopintojen keskeyttäminen tukimuotojen päättyessä ja tästä johtuva jatkokoulutuspolun katkeaminen voi johtaa pidemmällä aikavälillä muun muassa henkilön työmarkkinoilta syrjäytymiseen ja siitä aiheutuvien menojen kasvamiseen. 

4.1.4  Palkkatuen ja starttirahan rahoitus

Valtion vuoden 2017 talousarvioesityksessä on arvioitu, että työllisyysmäärärahoista palkkatukeen käytettäisiin vuonna 2017 noin 95 miljoonaa euroa. Rahoitusuudistuksen arvioidaan kasvattavan palkkatuetun työn volyymia noin 7 000 henkilötyövuodella vuoteen 2016 verrattuna. Työllisyysmäärärahojen lisäksi yksinomaan työttömyysetuusmäärärahoilla voidaan tehdä enintään peruspäivärahan suuruisia palkkatukipäätöksiä. Sitä, kuinka moni työtön työllistyy yksinomaan peruspäivärahan suuruisella palkkatuella, on vaikea arvioida. Starttirahaa saavien volyymin arvioidaan kasvavan noin 750 henkilötyövuodella. 

Rahoitusmuutos ei lisää työttömyysturvamenoja, jos tuella palkatun työttömyys ilman palkkatuettua työtä olisi kestänyt vähintään yhtä kauan kuin mille ajalle palkkatukea myönnetään. Tilanteita, joissa palkkatukea myönnetään sellaisen henkilön työllistymisen edistämiseen, jotka olisivat työllistyneet muutoinkin, pyritään vähentämään kohdentamalla palkkatukea nykyistä paremmin. Jos palkkatuki kyetään kohdistamaan niiden työttömien työllistymisen edistämiseen, joiden työttömyys pitkittyisi ilman palkkatukea, työttömyysjaksot lyhenevät.  

Palkkatuetun työn volyymin lisäämisen mahdollistama rahoitusmuutos vähentää kuntien työttömyyden aikaisesta työmarkkinatuesta maksamia menoja sekä niissä tilanteissa, joissa palkkatuella onnistutaan ehkäisemään työttömyyden pitkittymistä että niissä tilanteissa, joissa palkkatuetussa työssä ollut joko työllistyy palkkatukijakson jälkeen tai siirtyy työmarkkinatuelta muun työttömyysetuuden piiriin. Valtion työttömyysetuusmenot kasvavat palkkatuetun työn volyymin kasvun seurauksena, jos palkkatuetussa työssä olleet eivät tukijakson jälkeen työllisty ja he siirtyvät kuntien osittain rahoittamalta työmarkkinatuelta työttömyyspäivärahalle. 

Palkkatuetun työn aikana tuella palkatun tulot kasvavat ja hän maksaa enemmän veroja kuin työttömänä ollessaan. Tulojen kasvu tarkoittaa sitä, että toimeentulo- ja asumistukimenot pienenevät. Mikäli palkkatuella työskentelevät saisivat keskimääräistä palkkatuetusta työstä maksettavaa palkkaa ja siirtyisivät palkkatuelle työmarkkinatuelta tai peruspäivärahalta, julkisen sektorin verotulot ja palkasta perittävät vakuutusmaksutulot kasvaisivat rahoitusuudistuksen myötä kasvavan volyymin johdosta arviolta noin 20—25 miljoonaa euroa vuodessa. Laskelmassa ei ole otettu huomioon tuen mahdollisia syrjäyttämisvaikutuksia. Laskelma on suuntaa antava, koska palkkatuella työskentelevien kuukausiansioissa on suurta vaihtelua, joten progressiivinen verotus joko lisää tai vähentää verokertymää riippuen siitä, miten tulot jakautuvat keskimääräisten tulojen ympärillä. Lisäksi henkilöiden verotukseen vaikuttavia mahdollisia muita tuloja tai vähennyksiä ei voida ottaa arviossa huomioon.  

Koska palkkatuettu työ rahoitettaisiin peruspäivärahaa vastaavin osin työttömyysetuuksista ja tämän ylittäviltä osin työllisyysmäärärahoista, ansiosidonnaista työttömyysetuutta saaneiden henkilöiden työllistyminen palkkatuella vähentää työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassojen kustannuksia. Vuonna 2015 palkkatuella työskennelleistä henkilöistä, joiden tukea edeltävä etuuslaji oli tiedossa, lähes 20 prosenttia oli saanut ansiopäivärahaa. Mikäli ansiopäivärahaa saavien osuus palkkatuella aloittavista pysyisi samana, palkkatuetun työn volyymin kasvun seurauksena ansiosidonnaiselta työttömyysetuudelta palkkatuelle siirtyvien määrä kasvaisi noin 1 300 henkilötyövuodella. Tämä vähentäisi työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassojen maksamien etuuksien määrää noin 10 miljoonalla eurolla vuodessa. 

4.1.5  Palkkatuki

Palkkatuen enimmäismääräksi esitetty katto, joka olisi niissä tapauksissa, joissa palkkauskustannukset voidaan kokonaan kattaa palkkatuella (myöhemmin tekstissä 100 prosentin tuki), 1 800 euroa ja muissa tapauksissa 1 400 euroa kuukaudessa, laskisi palkkatuen yksikkökustannuksia nykyisestä. Yksikkökustannuksia laskee myös valtiolle työllistämiseen esitetyn enimmäismäärän lasku 250 henkilötyövuodella sekä 100 prosentin tuelle asetettava henkilötyövuosien enimmäismäärä, joka laskee nykyistä 100 prosentin tukea saavien määrää arviolta noin 900 henkilöllä. Sekä valtiolle työllistäminen että 100 prosentin tuki ovat yksikkökustannuksiltaan muita tukiluokkia korkeampia. Koska 12 kuukautta ylittävien tukijaksojen ajalta on maksettu pienempää tukea kuin ensimmäisten 12 kuukauden ajalta, enimmäiskeston lyhentäminen nostaa jonkin verran yksikkökustannuksia. Yksikkökustannuksiin vaikuttavat lisäksi tuen perusteena olevat palkkauskustannukset ja käytettävät tukiprosentit, joten lopullista yksikkökustannusten muutosta ei voida tarkasti arvioida. Tukijakson keston ja tukitasojen osalta muutokset vaikuttavat viiveellä, koska vuonna 2016 tehdyt palkkatukipäätökset toteutetaan vuonna 2016 voimassa olevien säännösten nojalla. Nettona muutosten arvioidaan laskevan hieman yksikkökustannuksia, mikä puolestaan mahdollistaa palkkatuetun työn volyymin kasvattamisen.  

Esityksen mukaan työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon luettaisiin 75 prosenttia niistä kalenteriviikoista, joiden ajalta henkilön työllistymistä on tuettu palkkatuella. Muutos voi vaikuttaa palkkatuella palkatun taloudelliseen asemaan, kun työssäoloehto täyttyisi nykyistä tiukemmin ehdoin. Jos palkkatuettu työ kestää yli 35 viikkoa, henkilön työssäoloehto täyttyisi palkkatuetusta työstä myös jatkossa. Jos työssäoloehdon täyttyminen myöhentyy nykyiseen verrattuna, työnhakija saa työmarkkinatukea työssäoloehdon täyttymiseen asti. Keskimääräisen palkkatuetussa työssä maksetun palkan perusteella maksettava ansiopäiväraha olisi arviolta noin 450 euroa kuukaudessa enemmän kuin työmarkkinatuki.  

Työssäoloehdon muutoksen arvioidaan vähentävän niiden henkilöiden määrää, joiden työssäoloehto täyttyy palkkatuetusta työstä. Jos näin tapahtuu, muutos vähentää työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassojen työttömyysturvamenoja. Vuonna 2015 noin 75 prosenttia palkkatuella työllistyneistä henkilöistä oli määräaikaisessa työsuhteessa. Vuonna 2015 palkkatuetussa määräaikaisessa työssä aloitti 22 000 eri henkilöä. Heistä noin 17 000 henkilöllä palkkatukijakso oli alle 35 viikon pituinen ja 26–35 viikon pituisia jaksoja oli noin 4 200 henkilöllä. Käytettävissä ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni edellä mainituista palkkatuista oli myönnetty koko työsuhteen ajalle. Lisäksi henkilöiden muusta työssäoloehtoon luettavasta työssäolosta ei ole saatavilla tilastotietoa tarkkojen vaikutusten laskemiseksi.  

Vuonna 2015 palkkatuella työllistyi noin 13 000 henkilöä, jotka olivat saaneet työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 300 päivää. Edellä mainituista henkilöistä noin kolmasosalla palkkatukijakson pituus oli työssäoloehdon kerryttämiseen tarvittavan kuuden kuukauden pituinen ja noin 45 prosentilla pidempi kuin kuusi kuukautta. Tasan kuusi kuukautta palkkatuetussa työssä olleista lähes 60 prosenttia oli kunnan palveluksessa. Vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneista kunnalla palkkatuetussa työssä olleista lähes 80 prosentilla palkkatukijakso päättyy määräajan päättymisen vuoksi. Kuntien palkkatuetun työn tarjoamisesta aiheutuvat menot voivat kasvaa työssäoloehdon muutoksen seurauksena, jos kunnat tarjoavat nykyistä pitempiä palkkatukijaksoja varmistaakseen työssäoloehdon kertymisen. Jos kunnat eivät järjestä palkkatuettua työtä vähintään 35 viikoksi eikä palkkatuetussa työssä ollut työllisty avoimille työmarkkinoille tai jonkun muun työnantajan palvelukseen palkkatuella, kuntien työmarkkinatukimenot kasvavat työssäoloehdon muutoksen seurauksena. 

4.1.6  Starttiraha

Starttirahan lisäosan poistamisella ei olisi taloudellisia vaikutuksia, koska lisäosaa ei ole myönnetty vuoden 2015 alusta lukien. Vuonna 2015 maksettiin 12 kuukautta ylittävältä ajalta starttirahaa arviolta noin miljoona euroa. Starttirahajakson lyhentäminen enintään 12 kuukauteen vapauttaa määrärahaa muuhun työllisyyden edistämiseen. 

Mahdollisuus saada starttirahaa tilanteessa, jossa starttirahaa hakeva laajentaa aiemmin sivutoimisesti harjoittamansa yritystoiminnan päätoimiseksi, lisää yritystoiminnan laajentamisen houkuttelevuutta. Työttömyyden ajalta maksettavat työttömyysetuusmenot voivat vähentyä, kun työtön tai työttömyysuhan alainen työnhakija, joka on harjoittanut sivutoimista yritystoimintaa laajentaa yritystoiminnan päätoimiseksi.  

4.1.7  Kulukorvaus

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetut työttömyysetuudella tuetut omaehtoiset opinnot aloitti vuosina 2010–2014 vuosittain noin 13 000—22 000 henkilöä. Tukijakson keskimääräinen kesto oli noin 17 kuukautta. Työttömyyskassat ja Kansaneläkelaitos maksoivat kulukorvausta työttömyysetuudella tuetun opiskelun ajalta vuonna 2015 arviolta noin 47 miljoonaa euroa. Jos kulukorvausta ei makseta vuoden 2017 alusta lukien uusien työttömyysetuudella tuettujen opintojen ajalta, työttömyysturvamenot vähentyvät arviolta noin 47 miljoonaa euroa vuodesta 2018 alkaen. Siirtymäajasta johtuen työttömyysturvamenot vähenisivät vuonna 2017 arviolta noin 29 miljoonaa euroa ja kulukorvausta maksettaisiin omaehtoisen opiskelun ajalta arviolta noin 18 miljoonaa euroa. Kulukorvaukseen aiemmin käytetty määräraha käytetään työkokeilussa olevien nuorten kulukorvaukseen, minkä lisäksi sillä katetaan muun muassa palkkatuen volyymin lisäyksestä aiheutuvia kustannuksia. 

Vuonna 2015 työkokeilun aloitti noin 10 200 alle 25-vuotiasta ammatillista koulutusta vailla olevaa nuorta. Näiden nuorten kohdalla työkokeilun keskimääräinen kesto oli noin kaksi kuukautta. Kulukorvausta koskevien säännösten muuttaminen siten, että nuoret saisivat kulukorvauksen, aiheuttaisi sosiaali- ja terveysministeriön pääluokassa arviolta noin 7 miljoonan euron lisäkustannukset vuodessa. 

Työkokeilun ajalta maksettavaa kulukorvausta koskevan rajoituksen kumoaminen vaikuttaisi myös työ- ja elinkeinotoimiston maksamaan harkinnanvaraiseen kulukorvaukseen. Tästä aiheutuisi työ- ja elinkeinoministeriön pääluokassa vähäisiä lisäkustannuksia. 

Kulukorvauksen maksaminen koulutusta vailla oleville nuorille työkokeilun ajalta voi lisätä nuorten halukkuutta osallistua työkokeiluun. Jos työkokeiluun osallistuvien nuorten määrä kasvaa ja työkokeiluun osallistuminen lyhentää nuorten työttömyysjaksoja, työttömyysetuusmenot pienenevät. 

4.1.8  Alueellinen liikkuvuus

Vuonna 2015 matka-avustuksia maksettiin yhteensä noin 900 000 euroa noin 350 eri henkilölle ja muuttokustannusten korvauksia noin 400 000 euroa noin 1 200 eri henkilölle. Esitetyn muutoksen myötä matka-avustus ja muuttokustannusten korvaus yhdistettäisiin yhdeksi liikkuvuusavustukseksi. Liikkuvuusavustuksen saaminen ei olisi jatkossa riippuvaista työnhakijan etuuslajista, mikä lisää liikkuvuusavustuksen saajien määrää. Uudessa liikkuvuusavustuksessa tuen enimmäiskesto olisi kaksi kuukautta. Mikäli tukea saavien määrä nousisi noin 2 000–2 500 henkilöön vuodessa ja kaikille maksettaisiin enimmäisajan liikkuvuusavustusta, liikkuvuuden edistämiseksi maksettujen etuuksien määrä kasvaisi noin 1,5—2,2 miljoonaa euroa. Jos liikkuvuusavustusmuutos lyhentäisi avustuksen saajien työttömyyttä keskimäärin vähintään kuukaudella, muutos ei lisäisi julkisia menoja nettona. 

4.1.9  Lyhytkestoinen työ yrittäjänä

Työ- ja elinkeinotoimistot katsoivat vuonna 2015 arviolta noin 900 henkilön kohdalla, että enintään kaksi viikkoa kestävä työllistyminen yrittäjänä tai omassa työssä oli päätoimista ja esteenä työttömyysetuuden saamiselle. Tällaisia enintään kaksi viikkoa kestäviä työllistymisjaksoja oli arviolta noin 1 750. Jos näiden jaksojen ajalta olisi maksettu työttömyysetuutta ottamatta huomioon yritystoiminnasta tai omassa työssä työllistymisestä saatavia tuloja, valtion rahoittamaa työttömyysetuutta olisi maksettu arviolta noin 300 000 euroa ja työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassojen rahoittamia etuuksia olisi maksettu näille henkilöille noin 200 000 euroa. 

Päätoimisesti enintään kahden viikon ajan yritystoiminnassa ja omassa työssä työllistyville maksettavan sovitellun työttömyysetuuden euromääräisiä vaikutuksia ei ole mahdollista laskea. Vuoden 2015 tietoihin perustuvaa edellä mainittua valtion rahoittamaa 300 000 euroa työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassojen rahoittamaa 200 000 euroa voidaan kuitenkin pitää arviona siitä, millainen euromääräinen vaikutus muutoksella enintään olisi työttömyysturvamenoihin vuositasolla. Tapauskohtaisesti vaikuttavia tekijöitä ovat henkilölle työttömänä ollessa maksettavan työttömyysetuuden taso, työllistymisen kesto sekä yritystoiminnasta tai omassa työssä työllistymisestä saatavan tulon määrä. 

Työnhakijoille maksettaisiin nykyistä enemmän työttömyysetuutta ja työttömyysturvamenot kasvaisivat niissä tilanteissa, joissa työnhakijan päätoimisesta yritystoiminnasta saama tulo on pienempi kuin sovitellun työttömyysetuuden suojaosa (279 euroa neljässä viikossa tai 300 euroa kuukaudessa). Muutoksen jälkeen näille työnhakijoille maksettaisiin työttömyysetuutta päätoimisen yritystoiminnan ajalta, mutta yritystoiminnasta saatavaa tuloa ei soviteltaisi. 

Edellä mainitun lisäksi työnhakijoille maksettaisiin nykyistä enemmän työttömyysetuutta ja työttömyysturvamenot kasvaisivat niissä tilanteissa, joissa suojaosan ylittävä soviteltava tulon osa on pienempi kuin niiden päivien laskennallinen työttömyysetuuden määrä, joilta työnhakijalla ei nykyisin ole oikeutta työttömyysetuuteen päätoimisen yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen takia. Soviteltava tulon osa on 50 prosenttia suojaosan ylittävästä yritystoiminnasta tai omassa työssä työllistymisestä saatavasta tulosta. 

Edellä mainituista tapauskohtaisista seikoista riippuen työttömyysturvamenot voivat myös vähentyä päätoimisesta yritystoiminnasta tai omassa työssä työllistymisestä saatavan tulon sovittelun takia. Näin tapahtuu ja työnhakijoille maksettaisiin nykyistä vähemmän työttömyysetuutta tilanteissa, joissa suojaosan ylittävä soviteltava tulon osa on enemmän kuin niiden päivien laskennallinen työttömyysetuuden määrä, joilta työnhakijalla ei nykyisin ole oikeutta työttömyysetuuteen päätoimisen yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen takia. 

Jos työnhakija täyttää työssäoloehdon juuri ennen lyhytkestoisen yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen alkamista, hänelle asetetaan omavastuuaika. Omavastuuaika ei kertyisi lyhytkestoisen yrittäjänä tai omassa työssä työllistymisen ajalta. Tämä voi vaikuttaa siihen, kannattaako toimeksiantosuhteessa tehtävän työn vastaanottaminen taloudellisesti edellä kuvatulla tavalla. 

Työttömyysturvamenot voivat kokonaisuutena arvioiden vähentyä myös silloin, jos muutos johtaa siihen, että työttömät ottavat aiempaa enemmän vastaan toimeksiantosuhteessa tehtävää työtä työttömyyden vaihtoehtona. Tämä voi myös parantaa mahdollisuuksia saada uusia työmahdollisuuksia, mikä taas lyhentää työttömyysjaksoja. Muutos saattaa vähentää myös harmaan talouden piirissä tehtävien lyhytkestoisten työjaksojen houkuttelevuutta. Edellä mainittujen työttömyysturvamenoja vähentävien vaikutusten ei kuitenkaan arvioida olevan merkittäviä. Merkittävät vaikutukset edellyttäisivät, että suuri joukko työttömiä ryhtyy tekemään työtä enintään kaksi viikkoa kestävissä toimeksiantosuhteissa. 

Sovitellun työmarkkinatuen maksaminen päätoimisen yritystoiminnan ja omassa työssä työllistymisen ajalta vaikuttaa työttömyysturvalain 14 luvun 3 a §:ssä tarkoitettuihin työmarkkinatuen maksupäiväkertymiin. Käytännössä muutos voi johtaa siihen, että kuntien vastuu työmarkkinatuen rahoittamisesta alkaisi nykyistä aiemmin. Toisaalta muutos voi lisätä työnhakijoiden halukkuutta ottaa vastaan toimeksiantosuhteessa tehtävää työtä, mikä voi lyhentää työttömyysjaksoja ja pienentää tarvetta turvautua toimeentulotukeen. Näistä syistä muutoksen ei arvioida vaikuttavan kuntien menoja lisäävästi. 

Työttömyysturvalakiin ehdotetun muutoksen tavoitteena ei ole, että nykyisin työsuhteessa tehtävää lyhytkestoista työtä tehtäisiin jatkossa nykyistä enemmän toimeksiantosuhteessa. Jos näin kuitenkin tapahtuu huolimatta esimerkiksi työsopimuslain pakottavuudesta, muutos voi pienentää työn suorittajien eläkekertymää. Tämä johtuu siitä, että pienimuotoinen yritystoiminta ei kerrytä henkilön eläkettä. YEL-vakuuttamisvelvollisuuden alaraja on vähintään 7 557,18 euron arvioitu työtulo vuodessa (2016), kun TyEL-vakuuttamisvelvollisuuden alaraja on 57,51 euroa kuukaudessa (2016). TyEL-eläkettä siis kertyy YEL-eläkkeeseen verrattuna selvästi pienimuotoisemmasta työskentelystä. 

Muutoksella olisi vaikutusta myös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa säädettyyn palkkatukeen. Palkkatuella palkattavan työnhakijan työttömyyden kesto vaikuttaa palkkatuen määrään, tukijakson enimmäiskestoon ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 12 §:ssä säädetyn ns. jäähysäännön täyttymiseen. Lyhytkestoinen päätoimisena yrittäjänä tai omassa työssä työllistymisen luettaisiin mukaan henkilön työttömyyden kestoon. Mitä pidempi palkkatuen myöntämistä edeltävä työttömyyden kesto on, sitä suurempana palkkatuki voidaan myöntää ja sitä pidempi tukijakson enimmäiskesto voi olla. 

Palkkatuen myöntäminen edellyttää työnantajaa koskevien edellytysten täyttymistä ja palkkatuen myöntäminen on aina harkinnanvaraista. Lisäksi ehdotettu muutos ei luo subjektiivista oikeutta palkkatuettuun työhön. Tämän vuoksi työttömän määritelmää koskevan muutoksen ei arvioida lisäävän palkkatukimenoja. 

4.2.1  Työnhakijan haastattelu ja työllistymissuunnitelma

Työnhakijoiden haastatteluiden ja työllistymissuunnitelmien ja niitä korvaavien aktivointi- ja kotoutumissuunnitelmien laadinnan ja tarkistamisen huomattavasti lisääntyvä määrä sitoo työ- ja elinkeinohallinnon resursseja. Nykyisellä työttömyyden keston rakenteella vuodessa järjestettäisiin arviolta 750 000 haastattelua nykyistä enemmän. Säännösmuutoksista johtuvan haastatteluiden määrän lisääntymisen arvioidaan edellyttävän, että haastatteluiden toteuttamiseen kohdennetaan noin 350–550 henkilötyövuoden lisätyöpanos. 

4.2.2  Työkokeilu

Rekrytointikokeilu laajentaa työkokeilun käyttötarkoitusta, minkä arvioidaan lisäävän kokeilun aloittavien määrää ja sitä kautta työkokeilusopimusten tekemiseen liittyvää työtä työ- ja elinkeinotoimistoissa. Koska kyseessä on uuden tyyppinen palvelu, sekä työnhakijat että työnantajat tarvitsevat kokeilun toteutukseen liittyvää neuvontaa.  

Työkokeilun järjestämiseen liittyvien edellytysten muuttaminen siten, ettei julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa enää viitattaisi työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuuteen, vähentää työkokeilun järjestämiseen liittyvän neuvonnan tarvetta työ- ja elinkeinotoimistoissa. 

4.2.3  Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu

Työnhakijan omaehtoisen opiskelun tukemisen keskeyttämiseen edellytettäisiin jatkossa pätevää syytä pelkän ilmoituksen sijasta. Esitetty muutos voi lisätä työ- ja elinkeinotoimistojen työtä, kun toimistojen tulisi kussakin yksittäistapauksessa harkita, onko työnhakijan esittämä syy julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettu pätevä syy. Työ- ja elinkeinotoimistot selvittävät työnhakijalle tämän oikeudet ja velvollisuudet opiskelun tukemisesta sovittaessa tai muussa sopivassa yhteydessä. Tässä yhteydessä hakijalle voidaan kertoa muun muassa siitä, millä edellytyksillä opiskelun tukeminen työttömyysetuudella voidaan keskeyttää. Tämä voi vähentää opintojen keskeyttämisiä. 

4.2.4  Palkkatuki ja starttiraha

Palkkatuetun työn volyymin arvioidaan olevan noin 18 500 henkilötyövuotta vuonna 2016. Rahoitusmuutoksen arvioidaan kasvattavan palkkatuetun työn volyymia noin 7 000 henkilötyövuodella, mikä tarkoittaa, että volyymi kasvaa lähes 40 prosentilla. Volyymin kasvu lisää sekä palkkatukipäätösten että palkkatukien maksatusten määrää, minkä lisäksi volyymin kasvu voi lisätä työnantajien neuvontatarvetta, jos palkkatukea hakevat sellaiset työnantajat, jotka eivät ole sitä aikaisemmin hakeneet. Palkkatuen volyymin kasvun arvioidaan merkitsevän noin 10 henkilötyövuoden työmäärän lisäystä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksessa (KEHA-keskus) tukien maksatuksessa ja asianhallinta- ja virastopalveluissa sekä neuvonnassa.  

Palkkatukea voitaisiin jatkossa myöntää palkkatukeen varattujen määrärahojen ollessa vähissä myös laissa määritettyjä prosentuaalisia osuuksia pienempinä osuuksina palkkauskustannuksista. Edellä mainitun muutoksen odotetaan lisäävän jonkin verran työnantajien neuvontaa. Määrärahojen seuranta monimutkaistuu, kun rahat ovat yhden momentin sijasta neljällä momentilla. Lisäksi palkkatukeen liittyy useita erilaisia kattoja, jotka tulee ottaa seurannassa huomioon. 

Työssäoloehdon kertyminen 75-prosenttisesti lisäisi työttömyysetuuden maksajien työtä, kun työssäoloehto palkkatuella palkattujen osalta jouduttaisiin erikseen laskemaan. Työ- ja elinkeinotoimistojen työtä lisää jonkin verran se, että palkkatuettu työ tulee merkitä työvoimapoliittisiin lausuntoihin. 

Työ- ja elinkeinotoimiston verkkopalvelu antaa osan työvoimapoliittisista lausunnoista automaattisesti. Automaattisten lausuntojen antaminen edellyttää, että verkkopalvelu voi todeta yksiselitteisesti, että työnhakija täyttää tietyt työhistoriaa koskevat edellytykset. Edellytysten selvittäminen voi vaikeutua merkittävästi, jos kaikki kokoaikainen työ ei kerrytä työssäoloehtoa. Jos työvoimapoliittista lausuntoa ei voida antaa automaattisesti, lausunnon antaa työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija.  

Palkkatuen myöntämiseen liittyvien edellytysten muuttaminen siten, ettei julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa enää viitattaisi työsopimuslain työntarjoamisvelvollisuuteen, vähentää palkkatuen myöntämiseen liittyvän neuvonnan tarvetta työ- ja elinkeinotoimistoissa. 

Starttirahan enimmäiskeston lyhentäminen 12 kuukauteen vähentäisi jossain määrin työ- ja elinkeinotoimistojen työtä. Työmäärän väheneminen johtuu siitä, että starttiraha myönnettäisiin enintään kahdessa jaksossa nykyisen kolmen jakson sijasta, jolloin jatkohakemusten ja niihin tehtyjen oikaisuvaatimusten määrä vähenisi. 

4.2.5  Kulukorvaus

Työttömyyskassat ja Kansaneläkelaitos maksavat kulukorvauksen työttömyysetuuden saajille. Kulukorvausta haetaan samalla kertaa työttömyysetuuden kanssa. Koska kulukorvausoikeuden poistaminen työttömyysetuudella tuetun työnhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta ei vaikuta oikeuteen saada työttömyysetuutta, muutos ei juurikaan vaikuta työttömyyskassojen ja Kansaneläkelaitoksen työmäärään. 

Jos työttömyysetuudella tuetun työhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta ei makseta kulukorvausta, työ- ja elinkeinotoimistojen työmäärä vähenisi, koska toimistojen ei enää tarvitsisi selvittää opintojen pääasiallista järjestämispaikkaa ja ilmoittaa tätä työttömyysetuuden maksajalle. Myös loma-aikojen selvittämiseen liittyvä työ jäisi pois. 

Kulukorvauksen maksaminen kaikille työttömyysetuutta saaville nuorille työkokeilun ajalta ei lisäisi työttömyyskassojen ja Kansaneläkelaitoksen työmäärää. Sen sijaan työ- ja elinkeinotoimistojen työmäärä lisääntyisi, kun niiden olisi ilmoitettava työkokeilun pääasiallisesta järjestämispaikasta työttömyysetuuden maksajalle. Lisäksi toimistojen olisi joissakin tilanteissa maksettava harkinnanvaraista kulukorvausta työkokeiluun osallistuville nuorille, jotka eivät saa työttömyysetuutta eivätkä sen vuoksi hae kulukorvausta työttömyyskassalta tai Kansaneläkelaitokselta. Työ- ja elinkeinotoimistoille aiheutuva työmäärän lisääntyminen arvioidaan melko vähäiseksi. 

4.2.6  Alueellinen liikkuvuus

Muutto- ja matkakustannusten lakkauttaminen vähentää työ- ja elinkeinotoimistojen työtä, koska edellä mainittujen korvausten tilalle tulevan liikkuvuusavustuksen myöntäminen ja maksaminen kuuluu työttömyysetuuksien maksajien tehtäviin. 

Liikkuvuusavustusta ei olisi rajattu vain työmarkkinatukeen oikeutettuihin, vaan sitä voisivat saada myös ansio- ja peruspäivärahaan oikeutetut henkilöt. Liikkuvuusavustuksen myöntäminen olisi uusi tehtävä työttömyyskassoille ja Kansaneläkelaitokselle ja siitä aiheutuisi jonkin verran lisätyötä. Liikkuvuusavustuksen maksaminen olisi uusi tehtävä työttömyyskassoille ja peruspäivärahaan oikeutettujen henkilöiden osalta Kansaneläkelaitokselle. 

4.2.7  Muutoksenhaku

Muutoksenhakukiellon laajentaminen määrärahasyistä tehtyihin päätöksiin vähentäisi sekä epäävän päätöksen saaneen että päätöksen antaneen työ- ja elinkeinotoimiston työtä. 

4.2.8  Lyhytkestoinen työ yrittäjänä

Sovitellun työttömyysetuuden maksaminen enintään kaksi viikkoa kestävän päätoimisen yritystoiminnan ja omassa työssä työllistymisen ajalta vähentäisi työ- ja elinkeinotoimistojen työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanoon liittyviä tehtäviä. Työ- ja elinkeinotoimisto ei enää pyytäisi työnhakijalta selvitystä lyhytkestoisesta työllistymisestä yrittäjänä ja omassa työssä eikä arvioisi toiminnan pää- ja sivutoimisuutta. Myöskään asiaa koskevia työvoimapoliittisia lausuntoja ei enää annettaisi. 

Päätoiminen yritystoiminta ja omassa työssä työllistyminen kerryttävät työttömyysturvalain 2 a luvun 14 §:ssä säädettyä työssäolovelvoitetta. Lisäksi ne vaikuttavat koulutusta vailla olevia nuoria koskevien työttömyysturvalain 2 luvun 13 ja 14 §:ssä säädettyjen rajoitusten lakkaamiseen. Jos työnhakijalle on asetettu mainittujen säännösten mukainen seuraamus, työ- ja elinkeinotoimistojen tulisi seuraamuksen lakkaamisen selvittämiseksi ratkaista työnhakijan enintään kaksi viikkoa kestävän yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuus nykyistä vastaavasti. 

Työttömyyskassat ja Kansaneläkelaitos eivät enää antaisi lyhytkestoisen päätoimisen yritystoiminnan ja omassa työssä työllistymisen ajalta työvoimapoliittiseen lausuntoon perustuvia päätöksiä siitä, ettei työnhakijalla ole oikeutta työttömyysetuuteen. Uutena tehtävänä työttömyyskassojen ja Kansaneläkelaitoksen olisi todettava yritystoiminnan tai omassa työssä työllistymisen kesto. Arvion mukaan tästä aiheutuva työmäärän lisäys ei kuitenkaan ole merkittävä, sillä työllistymisen kesto lienee yleensä helposti todettavissa esimerkiksi toimeksiantosopimuksesta. 

Työttömyysturvajärjestelmää kokonaisuutena arvioiden muutos vähentäisi työttömyysturvaoikeuden selvittämiseen liittyvää hallinnollista työtä ja nopeuttaisi etuuden maksamista. 

4.3.1  Työnhakijan haastattelu ja työllistymissuunnitelma

Työnhakijan haastattelun järjestäminen säännöllisesti määräajoin ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman tarkistaminen aina haastattelun yhteydessä yhdenmukaistaisi ja parantaisi työnhakijoiden palveluprosessia. Kolmen kuukauden välein tapahtuvien haastattelujen myötä työ- ja elinkeinoviranomainen saisi ajantasaista tietoa työnhakijan palvelutarpeista, mikä parantaisi mahdollisuuksia tarjota työttömille työnhakijoille heidän tarvitsemiaan palveluja. Työnhakijat olisivat jatkossa myös paremmin informoituja oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Säännöllisten haastatteluiden ja suunnitelman tarkistamisen tavoitteena on työttömyysjaksojen lyhentyminen ja työttömyyden pitkittymisen ehkäiseminen. Tällöin myös työttömyyden pitkittymisestä aiheutuvat taloudelliset ja muut ongelmat vähenisivät. 

Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että työnhakijoiden henkilökohtainen palveleminen säännöllisesti alentaa työttömyyttä, kun työttömät etsivät aktiivisemmin työtä. Joidenkin työnhakijoiden kohdalla kynnys työn vastaanottamiselle voi alentua, jolloin he ottavat vastaan myös osa-aikaisia tai pienemmällä palkalla suoritettavia tehtäviä. Työttömyyden aleneminen tapahtuu työmarkkinoiden toimivuuden parantumisen ja piilotyöpaikkojen täyttymisen kautta. 

4.3.2  Työkokeilu

Soveltuvuuden arvioimiseksi järjestettävä työkokeilu lisäisi työnhakijoiden ja työnantajien välistä sopimusvapautta, koska työ- ja elinkeinotoimisto ei harkitsisi työkokeilun työvoimapoliittista tarkoituksenmukaisuutta. Muutos vähentäisi yritysten riskiä virherekrytoinneista ja alentaisi siten rekrytointikynnystä, mikä todennäköisesti lisäisi hieman työvoiman kysyntää. Muutos voi alentaa erityisesti pienten työnantajien rekrytointikynnystä ja edistää piilotyöpaikkojen täyttymistä. Tämä johtuu siitä, että pienissä yrityksissä huonon rekrytoinnin riskit ovat suuremmat, eikä pienillä yrityksillä ole välttämättä sellaista osaamista, jolla rekrytointitilanteessa voitaisiin luotettavasti arvioida työnhakijan soveltuvuutta. 

Vaikka soveltuvuuden arvioimiseksi järjestettävä työkokeilu olisi vapaaehtoinen, saattaisi sillä olla erilaisia vaikutuksia eri työnhakijaryhmien työllistymismahdollisuuksiin. Kokeilujaksot olisivat todennäköisesti yleisempiä henkilöillä, joilla ei rekrytoijan näkökulmasta olisi riittävää näyttöä osaamisestaan ja soveltuvuudestaan kuten esimerkiksi vastavalmistuneilla ja maahanmuuttajilla. Lisäksi rekrytointikokeilu voi edistää esimerkiksi vammaisten ja osatyökykyisten mahdollisuuksia päästä osoittamaan osaamistaan työnantajille.  

Muutos ei kohdistuisi erityisesti kumpaankaan sukupuoleen, joten sillä ei arvioida olevan vaikutusta sukupuolten väliseen tasa-arvoon. 

Työsopimuslain edellyttämään työntarjoamisvelvollisuuteen liittyvien rajoitusten poistaminen parantaisi työttömien työnhakijoiden mahdollisuuksia päästä työkokeiluun. Esitetty muutos ei heikentäisi työkokeilun järjestäjän palveluksessa olevien tai palveluksesta irtisanottujen työntekijöiden työsopimuslain mukaista työsuhdeturvaa.  

4.3.3  Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu

Opiskelun tukemisen keskeyttämiseltä edellytettävä pätevä syy vähentäisi keskeytysten määrää. Tämä tarkoittaa sitä, että keskimääräinen opiskeluaika lyhenee ja työmarkkinoille siirtyminen aikaistuu. Niiden kohdalla, joilla opintojen keskeyttämiseen olisi työ- ja elinkeinotoimiston arvioima pätevä syy, muutoksella ei olisi vaikutusta. 

Esitetty muutos siitä, että omaehtoisia opintoja voitaisiin tukea työttömyysetuudella edellyttämättä vähintään vuoden keskeytyneenä olemista, jos opinnot on aloitettu työnantajalta saadun taloudellisen etuuden jaksotusaikana, voi lisätä omaehtoisten opintojen aloitusta jaksotusaikana. Aikaisemmin aloitetut opinnot lopetetaan myös aiemmin, jolloin työttömyysjaksot voivat lyhentyä näiden henkilöiden osalta ja he palaavat nopeammin työmarkkinoille. 

Omaehtoisten opintojen tukiajan pidentämisellä edistettäisiin maahanmuuttajien koulutuksellista yhdenvertaisuutta, kotoutumista ja työllistymismahdollisuuksia. Ehdotettu muutos koskisi etenkin oppivelvollisuusiän ylittäneitä maahanmuuttajanuoria ja nuoria aikuisia, joiden kohdalla opintojen enimmäistukiaika ei puutteellisen koulutustaustan vuoksi ole riittävä perusopetuksen loppuunsaattamiseen. Muutos voisi pidemmällä aikavälillä estää myös työelämästä syrjäytymistä, koska peruskouluopintojen loppuunsaattaminen edistäisi kotoutujan mahdollisuutta päästä jatkokoulutukseen ja sitä kautta työelämään. Samalla muutos koskia kaikkia TE- palveluiden asiakkaita yhdenvertaisesti. 

4.3.4  Palkkatuki ja starttiraha

Rahoitusmuutoksen, tuelle asetettavan euromääräisen enimmäismäärän ja 50 prosentin tukea saavien palkkatukijakson enimmäiskeston lyhentämisen seurauksena palkkatuetulla työllä voidaan edistää nykyistä useamman työttömän työnhakijan työllistymistä. Volyymin kasvulla on välitön työttömyyttä alentava vaikutus, mikäli palkkatuella aloittavat eivät merkittävästi syrjäytä muita työnhakijoita. Tuen kohdentaminen erityisesti pitkäaikaistyöttömiin ja korkean pitkäaikaistyöttömyyden riskin työttömiin alentaa keskimääräistä työttömyyden kestoa. Näin palkkatuetulla työllistämisellä pystytään osittain ehkäisemään työmarkkinoilta syrjäytymistä. 

Pitkän aikavälin vaikutukset ovat vaikeammin ennakoitavissa. Palkkatukijaksot voivat auttaa henkilöitä työllistymään joko palkkatukea saaneen työnantajan palvelukseen tai kehittämään osaamistaan työnhaun tueksi. Suurin osa (72 prosenttia) palkkatuetusta työstä vuonna 2015 tapahtui määräaikaisessa työsuhteessa. Työttöminä työnhakijoina kolme kuukautta tukijakson päättymisen jälkeen oli noin 47 prosenttia tuella palkatuista. 

Palkkatuelle talousarviossa asetettava enimmäismäärä asettaa palkkatuelle katon ja ohjaa todennäköisesti palkkatukea nykyistä voimakkaammin matalapalkkaisille aloille. Määrärahojen rajallisuus loppuvuodesta voi rajoittaa tuen enimmäismääräksi peruspäivärahan suuruisen tason, mikä voi lisätä matalapalkkaisten ja osa-aikaisten palkkatukipaikkojen määrää. Palkkatuetusta työstä 75 prosenttia kerryttäisi jatkossa työssäoloehtoa. Muutoksen jälkeen työtön työnhakija, joka on ollut ennen palkkatuen myöntämistä työttömänä alle vuoden, ei voi saada työssäoloehtoa täyteen pelkästään palkkatuetussa työssä.  

Vuoden 2017 talousarvioesityksen mukaan palkkatuella voidaan kattaa enintään 3 000 henkilötyövuoden palkkauskustannukset kokonaan. Vuoden 2016 ensimmäisen puolen vuoden aikana edellä mainittuja henkilöitä oli palkkatuetussa työssä keskimäärin kuukaudessa 3 900. Koska yhdistyksillä ja säätiöillä on rajalliset mahdollisuudet tarjota palkkatuettua työtä, jos niiden pitää maksaa osa palkkauskustannuksista itse, edellä mainitun enimmäismäärän asettaminen vähentää yhdistysten ja säätiöiden mahdollisuuksia tarjota työtä niille työttömille, jotka ovat olleet yli 24 kuukautta viimeisten 28 kuukauden aikana työttöminä.  

Esityksen mukaan starttirahaa voitaisiin jatkossa myöntää myös sellaisille henkilöille, jotka laajentavat olemassa olevan sivutoimisen yritystoiminnan päätoimiseksi. Tukea myönnettäessä yritystoiminnan kannattavuuden arvioimisen edellytykset ovat tällaisissa tilanteissa paremmat, kun toimintaa on jo harjoitettu ennen starttirahan myöntämistä. Riskinä on, että starttirahaa myönnetään myös sellaisille henkilöille, jotka olisivat joka tapauksessa laajentaneet toimintansa päätoimiseksi. Starttirahan enimmäiskeston lyhentämisellä ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia yrittäjäksi ryhtyvien asemaan, koska suurin osa (97–98) prosenttia starttirahakausista on ollut alle 12 kuukauden mittaisia. 

Uusien starttirahalla aloittavien yrittäjien määrän arvellaan nousevan noin 1 100 henkilöllä vuodessa. Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2012 teettämän tutkimuksen (TEM-julkaisuja 36/2012) mukaan noin 60 prosenttia starttirahaa saaneista yrittäjistä työllisti ulkopuolisen henkilön yrityksessään tutkimushetkellä. Tutkimusaineistossa oli kysytty starttirahalla 2—6 vuotta ennen tutkimusajankohtaa aloittaneilta henkilöiltä heidän yritystensä tilanteesta. Esimerkiksi neljän vuoden jälkeen aloittaneista yrityksistä noin 60 prosenttia on edelleen toiminnassa. Mikäli 1 100 uudesta yrityksestä neljän vuoden jälkeen toiminnassa olisi 660 ja näistä 60 prosenttia olisi palkannut keskimäärin 1,5 ulkopuolista työntekijää olisi ko. yrityksiin työllistyneinä 1 650 henkilöä.  

Vuonna 2015 työttömistä työnhakijoista noin 52 prosenttia oli miehiä ja 48 prosenttia naisia. Sekä myönnettyjen palkkatukien että starttirahapäätösten sukupuolijakauma noudatti työttömien sukupuolijakaumaa. Starttiraha ja palkkatuki ovat harkinnanvaraisia etuuksia, joiden myöntämiseen vaikuttavat useat seikat, jotka eivät ole sidoksissa starttirahan hakijan tai palkkatuella palkattavan henkilön sukupuoleen. Tästä syystä muutoksella tuskin on vaikutusta starttirahaa saavien tai palkkatuella työllistyvien sukupuolijakaumaan. 

4.3.5  Kulukorvaus

Kulukorvausoikeuden poistaminen työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun ajalta lähentäisi työttömien ja opintotuella opiskelevien etuuksia toisiinsa. Tämä parantaisi opiskelijoiden keskinäistä yhdenvertaisuutta. Kulukorvauksen maksaminen työkokeilun ajalta kaikille alle 25-vuotiaille ammatillista koulutusta vailla oleville nuorille riippumatta työttömyyden kestosta taas parantaisi työttömien keskinäistä yhdenvertaisuutta. 

Opiskelun tukeminen työttömyysetuudella voi olla osalle työttömistä ainoa mahdollisuus opiskella, koska taloudellisista syistä opiskelu määrältään pienemmän opintorahan ja asumistuen turvin ei ole aina mahdollista. Kulukorvauksen poistaminen työttömyysetuudella tuetun työnhakijan omaehtoisen opiskelun ajalta vähentää toimeentulon turvaamiseksi maksettavia etuuksia noin 200 eurolla kuukaudessa, mikä voi vähentää jonkin verran työttömyysetuudella opiskelevien määrää. Se, että kulukorvauksen poistamisen jälkeenkin työttömyysetuus on euromääräisesti opintotukea suurempi, kannustanee työttömiä jatkossakin opiskelemaan omaehtoisesti. Muutoksen määrällisiä vaikutuksia on vaikea arvioida.  

Muutos voi vaikuttaa siihen, keillä työttömillä on mahdollisuudet aloittaa opinnot, koska kulukorvauksen poistumisella on suhteessa suurempi merkitys työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa saaneille kuin ansiopäivärahan saajille. Työmarkkinatuella ja peruspäivärahalla olevan henkilön omaehtoisen opiskelun aikana saama työttömyysetuus olisi muutoksen jälkeen noin 22 prosenttia pienempi kuin nykyisin. Keskimääräisen ansiopäivärahan saajilla suhteellinen tulojen pieneneminen olisi noin 13 prosenttia. Vuonna 2015 omaehtoiset opinnot aloittaneista henkilöistä noin 40 prosenttia sai ansiopäivärahaa ja noin 60 prosenttia työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa.  

Kulukorvausoikeuden poistaminen työttömyysetuudella tuetun opiskelun ajalta kohdistuisi tosiasiallisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Tämä johtuu siitä, että työttömyysetuudella tuettuna opiskelevista enemmistö on naisia. Kuten edellä on todettu, kulukorvausoikeuden poistamisen ei kuitenkaan arvioida merkittävästi vähentävän halukkuutta opiskella. Tästä syystä muutoksella tuskin on vaikutusta työttömyysetuudella tuetusti opiskelevien sukupuolijakaumaan. 

Työkokeiluun osallistuvista 20–24-vuotiaista nuorista sekä naisia että miehiä oli vuonna 2015 lähes yhtä paljon. Nuoremmissa ikäluokissa naisia sen sijaan osallistui työkokeiluun selvästi miehiä enemmän. Kulukorvauksen maksaminen kaikille työkokeiluun osallistuville samoilla edellytyksillä tuskin vaikuttaa työkokeiluun osallistuvien sukupuolijakaumaan merkittävästi. 

4.3.6  Alueellinen liikkuvuus

Esitetty muutos matka- ja muuttokustannusten korvausten yhdistämisestä liikkuvuusavustukseksi selkeyttää nykyistä käytäntöä. Muutos lisää työttömien yhdenvertaisuutta, kun avustusta voi saada työttömyysetuuslajista riippumatta. Liikkuvuusavustus ei ottaisi huomioon työssäkäyntialuetta, vaan työmatkan päivittäisen keston, millä on usein suurempi merkitys työn vastaanottamisen kannalta. Muutos koskee eri alueita eri tavoin, koska työpaikkojen tiheys ja liikenneyhteydet eroavat alueiden välillä. 

4.3.7  Lyhytkestoinen työ yrittäjänä

Työn tekemisen muodot ovat viime vuosina olleet muutoksessa. Työtä ei enää välttämättä tehdä työ- tai virkasuhteessa, vaan aiempaa useammin myös esimerkiksi toimeksiantosuhteen pohjalta. Tyypillinen esimerkki toimeksiantosuhteessa tehdystä työstä on laskutus- ja markkinointipalveluja tarjoavien osuuskuntien kautta tehtävä työ. Näitä palveluja työn suorittajana käyttävä henkilö on muodollisesti yleensä yksityinen elinkeinonharjoittaja ja työn vaikutusta hänen oikeuteensa saada työttömyysetuutta arvioidaan työttömyysturvalain yrittäjiä koskevien säännösten mukaan. 

Sovitellun työttömyysetuuden maksaminen enintään kaksi viikkoa kestävän päätoimisen yritystoiminnan ajalta vähentäisi merkittävästi ns. keikkatyötä tekevien yrittäjien ja työsuhteisten työntekijöiden työttömyysturvaoikeuden eroja. Yritystoiminnan luonteesta johtuen eroja kuitenkin jäisi edelleen. Työn teettäjä ei esimerkiksi seuraa toimeksiantosuhteessa työtä tekevän työn suorittajan työaikaa, eikä yrittäjälle maksettavaan soviteltuun työttömyysetuuteen sen vuoksi sovelleta työttömyysturvalain 4 luvun 3 §:ssä säädettyjä enimmäistyöaikaan liittyviä rajoituksia. Toisaalta vähäinen yritystoiminta ei kerrytä työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa. 

Esitetty muutos parantaisi lyhyissä toimeksiantosuhteissa työtä tekevien yrittäjien mahdollisuuksia tulla valituksi vuorotteluvapaan sijaiseksi, kun lyhyt työllistyminen päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssä luettaisiin mukaan sijaiselta edellytettävään työttömyyden kestoon. Näin yrittäjät olisivat yhdenvertaisemmassa asemassa lyhytkestoisissa työsuhteissa työtä tekevien työnhakijoiden kanssa. 

Työ- ja elinkeinotoimistot katsoivat vuonna 2015 arviolta noin 900 henkilön kohdalla, että enintään kaksi viikkoa kestävä työllistyminen yrittäjänä tai omassa työssä oli päätoimista ja esteenä työttömyysetuuden saamiselle. Heistä noin 58 prosenttia oli miehiä ja 42 prosenttia naisia.