1
Lakiehdotusten perustelut
1.1
Työsopimuslaki
7 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet
13 §.Irtisanotun työntekijän työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus. Pykälä olisi uusi. Sen 1 momentissa säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta tarjota irtisanotulle työntekijälle tilaisuus osallistua työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen. Velvollisuus koskisi vain sellaisia työnantajia, joiden palveluksessa säännöllisesti työskentelee vähintään 30 henkilöä. Säännöllistä henkilöstömäärää laskettaessa huomioon otettaisiin ne periaatteet, joiden mukaan säännöllinen työntekijämäärä lasketaan arvioitaessa, kuuluuko yritys yhteistoimintalain soveltamisalan piiriin (ks. HE 254/2006).
Työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta olisi velvollisuus järjestää vain sellaiselle työntekijälle, joka olisi irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisella taloudellisella ja tuotannollisella syyllä. Lisäksi edellytyksenä olisi, että työntekijä on työsuhteen päättymiseen mennessä ollut työsuhteessa kyseiseen työnantajaan yhdenjaksoisesti vähintään viiden vuoden ajan. Viiden vuoden aika voisi ylittyä myös tilanteessa, jossa irtisanomisen perusteella päättyvää alle viisi vuotta kestänyttä toistaiseksi voimassa ollutta työsopimusta on yhdenjaksoisesti edeltänyt määräaikainen työsopimus. Yhdenjaksoisuutta on tarkoitettu arvioitavaksi 1 luvun 5 §:ssä säädettyjä periaatteita noudattaen.
Työntekijän oikeus valmennukseen tai koulutukseen voisi kuitenkin syntyä ainoastaan silloin, kun työsuhde irtisanotaan tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Määräaikaisen työsopimuksen päättyessä määräajan päättymisen perusteella työntekijällä ei olisi oikeutta koulutukseen tai valmennukseen, vaikka työntekijä olisi työskennellyt peräkkäisten määräaikaisten sopimusten perusteella saman työnantajan palveluksessa yli viiden vuoden ajan.
Lähtökohtana on, että irtisanottavien työntekijöiden valmiuksia työllistyä uudelleen arvioitaisiin valmennuksia tai koulutuksia suunniteltaessa yksilökohtaisesti. Valmennus tai koulutus voitaisiin järjestää joko kullekin irtisanottavalle tarjottavana henkilökohtaisena tai ryhmäkohtaisena palveluna. Sisällöllisenä vaatimuksena olisi, että valmennus tai koulutus edistäisi irtisanotun työntekijän uudelleentyöllistymistä.
Pykälän 2 momentin mukaan työnantajan kustantaman valmennuksen tai koulutuksen olisi arvoltaan vastattava työntekijän laskennallista palkkaa kuukauden ajalta tai työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota siitä riippuen, kumpi on suurempi. Kuukausi- ja viikkopalkkaisilla työntekijöillä koulutuksen tai valmennuksen arvo on helposti laskettavissa. Jos kysymys on tuntipalkkaisesta työntekijästä, jonka työaika vaihtelee taikka provisio- tai urakkapalkkaisesta työntekijästä, koulutuksen tai valmennuksen arvo olisi laskettava keskimääräisen palkan perusteella. Palkan käsitteen määrittelyssä otettaisiin huomioon vuosilomapalkan laskemisessa käytettävät periaatteet. Siten laskennallista kuukauden ajalta maksettavaa palkkaa laskettaessa ei huomioitaisi esimerkiksi voitonjakoa, käteistä voittopalkkiota, suorituksia henkilöstörahastoon, rojalteja, työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua tai sellaista työsuhteeseen perustuvaa suoritusta, joka määräytyy yhtiön osakkeen arvon muutoksen perusteella. Myöskään matka- ja muita kulukorvauksia ei otettaisi huomioon.
Työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön keskimääräinen kuukausiansio saataisiin laskemalla kuukausiansiot yhteen ja jakamalla euromäärä toimipaikan henkilöstöön kuuluvien henkilöiden määrällä. Toimitusjohtajan palkkaa ei huomioitaisi laskennassa, koska häntä on oikeuskäytännössä pidetty yhtiöoikeudellisena orgaanina. Kuukausiansiota laskettaessa huomioitaisiin samat palkkaerät kuin edellä henkilökohtaista palkkaa laskettaessa eli huomioon tulisi ottaa vuosilomapalkan laskemisessa käytettävät periaatteet. Valtion virastojen ja laitosten osalta valmennuksen ja koulutuksen arvon perusteena oleva palkka kuukauden ajalta ja henkilöstön keskimääräinen kuukausiansio lasketaan poissaoloajan palkkausta koskevaan valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:ään perustuen.
Kuntien palveluksessa saattaa samassa toimipisteessä työskennellä henkilöitä työsuhteessa ja viranhaltijoina. Keskimääräistä palkkaa laskettaessa huomioidaan koko toimipaikan henkilöstö riippumatta siitä, työskentelevätkö he työsuhteessa vai viranhaltijoina. Irtisanotun viranhaltijan oikeudesta työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen säädettäisiin kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 37 b §:ssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös valmennuksen tai koulutuksen toteuttamisajankohdasta. Valmennus tai koulutus olisi toteutettava irtisanomisajan päättymisen jälkeen kahden kuukauden kuluessa. Painavasta syystä valmennus tai koulutus voisi osittain tai kokonaan kohdistua myöhempään ajankohtaan. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa hankittu koulutus jatkuu koulutuksen toteuttajan aikataulusta johtuen aikarajan ylitse. Painavana syynä pidettäisiin myös sitä, että tarkoituksenmukaista valmennusta tai koulutusta ei ole aikarajan puitteissa saatavissa, järjestetty valmennus tai koulutus peruuntuu työnantajasta johtumattomasta syystä taikka muuta näihin rinnastuvaa syytä.
Irtisanotulla henkilöllä voi olla urasuunnitelmia, joita työnantaja voi pykälän 3 momentin perusteella tukea. Työnantaja voisi lainkohdan mukaan täyttää 1 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa kustantamalla työntekijän itsensä hankkiman koulutuksen tai valmennuksen kokonaan tai osittain.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työnantajan ja henkilöstön mahdollisuudesta sopia koulutuksen tai valmennuksen arvon määräytymisestä. Paikallisesti voitaisiin sopia esimerkiksi siitä, että valmennusta tai koulutusta kohdennetaan erityisesti sellaisiin henkilöihin, joiden valmiudet työllistyä uudelleen ovat heikoimmat. Tällöin poikettaisiin pykälän 2 momentissa säädetystä, sillä valmennuksen ja koulutuksen arvo ei tällaisessa tilanteessa välttämättä vastaisi kaikkien osalta henkilökohtaista kuukauden palkan määrää tai yrityksen keskimääräistä palkkatasoa kuukaudelta.
Työnantaja ja henkilöstö voisivat paikallisesti sopia siitäkin, että 1 momentissa tarkoitetun valmennuksen tai koulutuksen sijasta toteutettaisiin muita järjestelyitä, joilla edistettäisiin irtisanottavan työllistymistä. Kysymys voisi olla esimerkiksi työnantajan ja henkilöstön sopimasta muutosturvaohjelmasta, jonka kautta irtisanotuille työntekijöille pyrittäisiin löytämään uutta työtä, avustettaisiin oman yrityksen perustamisessa tai lisäkouluttautumisessa. Pykälän 2 momentissa säädetty valmennuksen tai koulutuksen järjestämistä koskeva ajallinen vaatimus ei koskisi paikalliseen sopimukseen perustuvia muita järjestelyitä.
Työnantajan ja työntekijän sopima valmennuksen tai koulutuksen sijasta toteutettava järjestely perustuu lakiin, eikä kyse sen vuoksi lähtökohtaisesti ole työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta jaksotettavasta etuudesta. Jos työnantajan ja työntekijän sopima järjestely kuitenkin ylittää arvoltaan sen, mihin työnantaja olisi ollut velvollinen työsopimuslain perusteella, kyse voi tältä ylittävältä osalta olla työntekijän saamasta jaksotettavasta etuudesta.
Valtion virastojen ja laitosten osalta paikallisia sopimuksia koskee mitä perustuslain 89 §:ssä on säädetty. Asianomainen valiokunta, joka nykyisin on valtiovarainvaliokunta, hyväksyy valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtoja koskevan sopimuksen siltä osin kuin eduskunnan suostumus on tarpeen.
Paikallinen sopimus tehtäisiin työnantajan ja henkilöstön välillä. Henkilöstön edustus määräytyisi yhteistoimintaa koskevan lainsäädännön pohjalta. Edustajan tekemä sopimus sitoisi niitä työntekijöitä, joita edustajan voidaan katsoa edustavan. Luontevimmin valmennuksesta, koulutuksesta tai muusta järjestelystä sovittaisiin henkilöstön vähentämistä koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden aikana, vaikkakaan säännökseen ei sisälly ajallista rajoitusta. Sen jälkeen kun irtisanotun työntekijän työsuhde on päättynyt, edustaja ei kuitenkaan voi sopimusta enää tehdä ilman nimenomaista valtuutusta.
Pykälä olisi luonteeltaan semidispositiivinen. Valtakunnallisilla työehtosopimuksilla olisi siten mahdollista poiketa pykälän sisällöstä ja menettelytavoista. Työehtosopimuksen määräyksillä voitaisiin rajata myös työnantajan ja henkilöstön sopimisoikeuden laajuutta.
14 §.Työllistymistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönti. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin tilanteesta, jossa työnantaja laiminlyö 13 §:ssä säädetyn työllistymistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen järjestämisen tai hankinnan. Työnantaja, joka ei olisi noudattanut 13 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan, olisi velvollinen suorittamaan työntekijälle kertakaikkisena korvauksena koulutuksen tai valmennuksen arvoa vastaavan määrän.
Jos valmennuksen tai koulutuksen järjestämisvelvollisuus olisi laiminlyöty vain osittain, korvausvelvollisuus rajoittuisi vastaamaan velvollisuuden laiminlyötyä osuutta. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa koulutuksen arvo on pienempi kuin 13 §:ssä edellyttäisiin.
Esityksessä ehdotettu 7 luvun 13 §:n 4 momentti mahdollistaisi paikallisen sopimuksen, jolla poikettaisiin valmennuksen tai koulutuksen arvon määräytymisestä tai vaihtoehtoisesti työpaikalla voitaisiin sopia valmennuksen tai koulutuksen sijasta muusta järjestelystä, jolla työnantajan velvollisuus toteutetaan. Tällöin työnantajan velvollisuus määräytyisi paikallisen sopimuksen perusteella. Myös mahdollista laiminlyöntiä olisi tällöin arvioitava paikallisen sopimuksen määräysten kannalta.
Työnantajan työsopimuslain perusteella maksama korvaus ei lähtökohtaisesti ole työttömyysturvalain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettua jaksotettavaa etuutta. Jos laiminlyönnin johdosta maksettava korvaus kuitenkin ylittää sen, mihin työnantaja olisi ollut velvollinen työsopimuslain 7 luvun 13 §:n 2 momentin perusteella, ylittävä osa voi olla jaksotettavaa etuutta.
13 luku Erinäisiä säännöksiä
7 §.Poikkeaminen työehtosopimuksella. Pykälän 1 momentissa säädetään kootusti niistä säännöksistä, joista voidaan poiketa valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välisillä työehtosopimuksilla. Esityksessä ehdotetaan, että mainittujen yhdistysten välisellä työehtosopimuksella voisi sopia myös 7 luvun 13 §:ssä säädetystä irtisanotun työntekijän oikeudesta työllistymistä edistävään koulutukseen tai valmennukseen. Tämä mahdollistaisi alakohtaisten erityispiirteiden ja –tarpeiden huomioon ottamisen.
Lisäksi momentin sisältö ehdotetaan muutettavaksi luettelomuotoiseksi säännöksen luettavuuden parantamiseksi.
1.2
Merityösopimuslaki
8 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet
11 §.Irtisanotun työntekijän työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 13 §:ää.
12 §.Työllistymistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönti. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 14 §:ää.
13 luku Erinäisiä säännöksiä
9 §.Poikkeaminen työehtosopimuksella. Pykälään ehdotetut muutokset vastaisivat työsopimuslain 13 luvun 7 §:ään ehdotettuja muutoksia.
1.3
Laki kunnallisesta viranhaltijasta
37 b §.Irtisanotun viranhaltijan työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 13 §:ää. Kunnan palveluksessa saattaa samassa toimipaikassa työskennellä henkilöitä työsuhteessa ja viranhaltijoina. Keskimääräistä palkkaa laskettaessa huomioidaan koko toimipaikan henkilöstö mukaan lukien työsuhteessa työskentelevät henkilöt.
37 c §.Työllistymistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönti. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 14 §:ää.
57 §.Korvausvaatimuksen käsittelyjärjestys. Voimassa olevassa pykälässä säädetään siitä, että eräät kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin perustuvat korvausvaatimukset käsitellään hallintoriita-asiana. Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettuun 37 c §:ään perustuvat korvausvaatimukset käsiteltäisiin niin ikään hallintoriita-asiana.
1.4
Valtion virkamieslaki
27 a §. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 13 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaiseen 30 henkilön määrään lasketaan mukaan koko viraston henkilöstö palvelussuhdelajista riippumatta. Samoin pykälän 2 momentin mukaista samassa toimipaikassa työskentelevän henkilöstön keskimääräistä yhden kuukauden ajalta maksettavaa palkan määrää laskettaessa lasketaan mukaan koko samassa toimipaikassa työskentelevä viraston henkilöstö palvelussuhdelajista riippumatta. Valmennuksen ja koulutuksen arvon perusteena oleva kuukauden ajalta maksettava palkan määrä ja koko henkilöstön kuukauden ajalta maksettava palkan määrä lasketaan poissaoloajan palkkausta koskevan valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:n perusteella. Pykälän 4 momentin mukaan virkaehtosopimuksella voidaan sopia toisin kuin pykälässä säädetään. Pykälän 5 momentissa tarkoitettuja sopimuksia koskee, mitä perustuslain 89 §:ssä on säädetty.
27 b §. Pykälä olisi uusi ja vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 14 §:ää. Pykälässä säädettyä korvausta koskeva vaatimus käsiteltäisiin hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa.
57 §. Pykälän 2 momenttiin lisätään viittaus 27 b §:ään. Myös viranomaisella olisi mahdollisuus hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla on ratkaistu 27 b §:ssä tarkoitettu hallintoriita-asia.
1.5
Laki yhteistoiminnasta yrityksissä
2 §.Soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Lakia sovelletaan eräin laissa säädetyin poikkeuksin yrityksessä, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä säännöllisesti on vähintään 20. Voimassa olevan tulkintakäytännön mukaan ulkomaisen yhteisön Suomessa toimivaa sivuliikettä ei katsota itsenäiseksi yritykseksi, eikä siihen sovelleta yhteistoimintalakia.
Pykälän 1 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että lain soveltamisalaan kuuluisivat jatkossa myös ulkomaisten yhteisöjen sivuliikkeet, joissa työskentelevien työntekijöiden määrä säännöllisesti on vähintään 20.
Sivuliikkeellä tarkoitettaisiin elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (1717/1995) 2 §:ssä tarkoitettua sivuliikettä. Vakuutusyhtiön sekä luotto- ja rahoituslaitoksen sivuliikkeestä säädetään erikseen luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) ja vakuutusyhtiölaissa (521/2008). Sivuliike on osa ulkomaisen yhteisön tai säätiön organisaatiota; juridisesti ja liiketaloudellisesti ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliike on pääliikkeen hallinnon alainen. Sivuliike on pääliikkeen Suomessa toimiva yksikkö, johon kohdistuu Suomen lakiin perustuvia velvollisuuksia. Lakia koskevissa esitöissä (HE 162/1995) todetaan muun muassa, että sivuliikkeen liike- tai ammattitoiminnalle on käytännössä ominaista, että se ulkoapäin tarkasteltuna on itsenäistä. Sivuliikkeellä on paikallinen ja itsenäinen hallinto, jolla tarkoitetaan varsinaisen ja tavanomaisen liike- tai ammattitoiminnan hoitamista varten tarpeellista johtoa ja muuta henkilökuntaa. Sivuliikkeen liike- tai ammattitoiminnan itsenäisyys ilmenee käytännössä siten, ettei sivuliike liike- tai ammattitoiminnassaan ole välittömästi riippuvainen ulkomaisen elinkeinonharjoittajan ohjaus- ja johtamisjärjestelmistä.
Sivuliike ei kuitenkaan ole juridinen henkilö. Sillä ei ole oikeuskelpoisuutta eikä oikeustoimikelpoisuutta. Sivuliike on osa ulkomailla sijaitsevaa yhteisöä tai säätiötä, joten se olisi pikemminkin tämän Suomessa toimiva yksikkö, johon kohdistuu joitakin lakiin perustuvia velvollisuuksia. Sivuliikkeen toiminimenkirjoittajat voisivat käytännössä edustaa ulkomaista elinkeinonharjoittajaa sopimusten teossa, ottaa vastaan haasteita sekä vastata ja kantaa oikeudenkäynnissä. Sivuliike toimii kaikissa tilanteissa ulkomaisen elinkeinonharjoittajan nimiin ja lukuun.
16 §.Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jonka mukaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tulisi lisäksi sisällyttää periaatteet, joiden mukaisesti työnantaja järjestää työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaista työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Lainkohta koskisi vain niitä yrityksiä, joiden palveluksessa säännöllisesti työskentelee vähintään 30 työntekijää. Säännöllistä henkilöstömäärää laskettaessa huomioon otettaisiin ne periaatteet, joiden mukaan säännöllinen työntekijämäärä lasketaan arvioitaessa sitä, kuuluuko yritys yhteistoimintalain soveltamisalan piiriin.
Koulutuksen tai valmennuksen järjestämisperiaatteista olisi neuvoteltava yhteistoimintalain 4 luvun mukaisesti. Tarkoituksena olisi, että periaatteista neuvoteltaisiin, vaikka näköpiirissä ei olisi irtisanomisia. Kun nämä periaatteet on henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan vastaisuuden varalta suunniteltu ja kirjattu, vältytään irtisanomisten tullessa ajankohtaisiksi epäselvyyksiltä ja riitaisuuksilta. Periaatteiden sisällön laajuutta tai käsittelytapaa ei tarkemmin säänneltäisi, vaan se riippuisi muun muassa toimialan ja työpaikan olosuhteista sekä henkilöstön koulutustasosta ja valmiuksista työllistyä uudelleen, jos irtisanomisiin ryhdyttäisiin.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa voisi olla esimerkiksi periaatteet siitä, minkälaista koulutusta tai valmennusta irtisanomistilanteessa järjestettäisiin, millä tavalla sitä hankittaisiin ja mikä olisi henkilöstön rooli koulutuksia tai valmennuksia suunniteltaessa.
1.6
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa
4 a §.Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti ja se vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua yhteistoimintalain 16 §:n muutosta.
1.7
Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa
14 §.Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti ja se vastaisi sisällöltään edellä ehdotettua yhteistoimintalain 16 §:n muutosta.
1.8
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
12 luku Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimeenpano ja siihen liittyvä yhteistyö
3 §.Työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät muutosturvan toteuttamiseksi. Pykälän 1 momentissa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston tehtävistä muutosturvatilanteissa. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan työ- ja elinkeinotoimiston tehtävänä on kartoittaa yhdessä työnantajan ja henkilöstön edustajien kanssa irtisanomistilanteessa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarve. Vastaisuudessa työnantajalla olisi tietyin edellytyksin velvollisuus järjestää irtisanotulle työntekijälle koulutusta tai valmennusta, joka ajoittuu työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan. Tämän vuoksi voi syntyä tarve sovittaa yhteen julkiset työvoima- ja yrityspalvelut sekä työnantajan kustantama valmennus tai koulutus. Lainkohtaa muutettaisiin siten, että julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarvekartoituksen lisäksi nämä palvelut sovitettaisiin yhteen työnantajan kustantaman valmennuksen ja koulutuksen kanssa.
Muutoksella varmistetaan työ- ja elinkeinotoimiston, työnantajan ja henkilöstön edustajien välisen yhteistyön sujuminen palvelujen suunnittelussa ja tarjonnassa. Yhteistyön ja palvelujen yhteensovittamisen avulla voidaan välttää päällekkäisyyksiä palvelujen tarjonnassa sekä edesautetaan osuvampaa ja nopeampaa palveluntarjontaa työnhakijoille.
1.9
Työterveyshuoltolaki
2 §. Soveltamisala. Pykälässä määritellään työterveyshuoltolain soveltamisala työturvallisuuslain (738/2002) soveltamisalan mukaan. Lisäksi pykälässä on momentti yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisestä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jolla saatettaisiin työterveyshuoltolain mukaisten palveluiden piiriin myös työsuhteesta työsopimuslain 7 luvun 3 §:n nojalla tai vastaavalla tavalla muiden palvelussuhdelakien nojalla irtisanotut kuuden kuukauden ajaksi työntekovelvollisuuden päättymisestä lukien. Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus koskisi työnantajia, jotka säännöllisesti työllistävät vähintään 30 työntekijää. Lisäksi työterveyspalvelujen järjestämisvelvollisuuden edellytyksenä olisi, että irtisanotut työntekijät ovat olleet työsuhteessa irtisanovaan työnantajaan vähintään viisi vuotta ennen irtisanomista. Pienempien yritysten osalta henkilöt ohjautuvat työsuhteen päättymisen jälkeen perusterveydenhuoltoon, jossa terveydenhuoltolain (1326/2010) 13 §:n perusteella järjestetään terveysneuvontaa ja vapaaehtoisia terveystarkastuksia työterveyshuollon ulkopuolelle jääville työikäisille työ- ja toimintakyvyn tukemiseksi.
Henkilöstömäärän ja viiden vuoden ajanjakson laskemista on kuvattu edellä työsopimuslain 7 luvun 13 §:n perusteluiden yhteydessä.
Työnantajan velvollisuus järjestää irtisanomilleen työntekijöille työterveyshuoltopalvelut kestäisi enintään kuusi kuukautta. Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus ei jatkuisi enää sen jälkeen, kun työntekijä on siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen ja tämän työnantajan työterveyshuollon piiriin. Jos työntekijän uusi työsuhde on kuitenkin hyvin lyhytaikainen, edellinen työnantaja ei vapautuisi työterveyshuollon järjestämisvelvollisuudesta. Pykälän mukaan työnantajan velvollisuus työterveyshuollon järjestämiseen lakkaisi, kun irtisanottu työntekijä siirtyy toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kuusi kuukautta kestävään määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen toisen työnantajan palvelukseen. Työntekijällä olisi lisäksi velvollisuus ilmoittaa edelliselle työnantajalle, kun hän saa uuden työpaikan ja siirtyy toisen työnantajan järjestämän työterveyshuollon piiriin.
Työnantajan työterveyshuollon järjestämisvastuun laajentaminen vähentäisi perusterveydenhuoltoon kohdistuvaa kuormituksen lisäystä silloin, kun paikkakunnalla irtisanotaan suuri määrä työntekijöitä lyhyen ajan sisällä.
1.10
Sairausvakuutuslaki
13 luku Työterveyshuoltoa koskevat korvaukset
1 §.Työnantajan oikeus työterveyshuollon korvaukseen. Pykälän 1 momentissa säädetään työnantajan oikeudesta saada korvausta työterveyshuoltolaissa työnantajan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Pykälän 2 momentissa säädetään työnantajan oikeudesta korvaukseen, jos työnantaja on järjestänyt työntekijöilleen 1 momentissa tarkoitetun työterveyshuollon lisäksi sairaanhoitoa ja muuta terveydenhuoltoa. Työnantajalla on tällöin oikeus saada korvausta tästä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II).
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin työnantajan oikeudesta saada korvausta työsopimuslain 7 luvun 3 §:n nojalla tai muiden palvelussuhdelakien vastaavien säännösten nojalla irtisanomilleen työntekijöille järjestämistään työterveyshuollon palveluista. Työnantajalle maksettaisiin korvausta järjestämistään korvausluokkaan I kuuluvista ennaltaehkäisevistä työterveyshuoltopalveluista ja korvausluokkaan II kuuluvista sairaanhoito- ja muista terveydenhuoltopalveluista, kuten pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään.
4 §.Korvattavuuden yleinen periaate. Pykälän mukaan työnantajalle korvataan palvelussuhteessa oleville työntekijöilleen järjestämän työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon aiheuttamia tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja on maksanut kokonaan työterveyshuollosta, sairaanhoidosta ja muusta terveydenhuollosta aiheutuneet kustannukset, ja että nämä palvelut ovat olleet työntekijöille maksuttomia.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi, että työnantajalle maksettaisiin vastaavin edellytyksin korvausta myös tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotuille entisille työntekijöilleen kuuden kuukauden aikana työntekovelvollisuuden päättymisestä järjestämästään työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon aiheuttamista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Työntekijän työntekovelvollisuus päättyy irtisanomisajan päättyessä taikka sitä ennen työnantajan vapauttaessa työntekijän työntekovelvollisuudesta.
Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että työterveyshuollosta johtuvia korvauksia maksettaisiin työnantajille myös niistä työterveyshuoltopalveluiden kustannuksista, jotka aiheutuvat työnantajalle työterveyshuoltolain soveltamisalan laajentamisesta.
1.11
Työttömyysturvalaki
2 luku Etuuden saamisen yleiset työvoimapoliittiset edellytykset
10 §.Opiskelu. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin työnhakijan oikeudesta työttömyysetuuteen, jos hän osallistuu työnantajan työsopimuslain 7 luvun 13 §:n tai merityösopimuslain (756/2011) 8 luvun 11 §:n nojalla järjestämään tai hankkimaan koulutukseen. Säännöstä sovellettaisiin myös virkasuhteeseen, koska työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n mukaan virkasuhteessa tehtävä työ ja virkasuhteeseen liittyvä asia rinnastetaan työsuhteeseen ja työsopimusasiaan. Työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:ää ei sovelleta erilaisiin valmennuksiin eivätkä työnantajan järjestämät tai hankkimat työllistymistä edistävät valmennukset vaikuttaisi työnhakijan oikeuteen saada työttömyysetuutta.
Työnantajan järjestämä tai hankkima koulutus ei vaikuttaisi työnhakijan oikeuteen saada työttömyysetuutta eikä työ- ja elinkeinotoimisto antaisi koulutusta koskevaa työvoimapoliittista lausuntoa työttömyysetuuden maksajalle. Työ- ja elinkeinotoimisto voi kuitenkin tarjota työnantajan järjestämässä tai hankkimassa koulutuksessa olevalle työnhakijalle työtä tai muita työllistymisedellytysten parantamiseen liittyviä palveluja. Palveluja tarjottaessa otettaisiin huomioon julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 3 §, jossa säädettäisiin työ- ja elinkeinotoimiston tehtävästä sovittaa yhteen työnantajan kustantamat ja muut palvelut.
Työnhakijan velvollisuutta hakea ja ottaa vastaan työtä ja osallistua muihin palveluihin työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä työnantajan järjestämän tai hankkiman koulutuksen aikana arvioitaisiin lain 2 ja 2 a luvussa säädetyllä tavalla. Arvioinnissa otettaisiin huomioon työnantajan järjestämän tai hankkiman koulutuksen vaikutus myöhempiin työllistymismahdollisuuksiin.
Työnantaja voi täyttää työsopimuslaissa säädetyn velvollisuutensa kustantamalla työntekijän itsensä hankkiman koulutuksen kokonaan tai osittain. Työnantaja voi esimerkiksi maksaa työntekijän lukukausimaksuja ja muita omaehtoisesta opiskelemisesta aiheutuvia kuluja. Tällaiset työnhakijan omaehtoiset opinnot voivat olla pitkäkestoisia. Työnhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun takia tällaisten opintojen vaikutusta oikeuteen saada työttömyysetuutta arvioitaisiin pykälän 1 – 4 momentin perusteella. Jos työnhakijan omaehtoiset opinnot ovat päätoimisia, hänellä voi olla oikeus saada omaehtoisen opiskelun tukemiseksi maksettavaa työttömyysetuutta, jos julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvussa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Työttömyysturvalain 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan työnantajan järjestämää tai hankkimaa koulutusta ei oteta huomioon jaksotettavana etuutena.
1.12
Tuloverolaki
69 a §.Irtisanotun työntekijän työllistymistä edistävä valmennus ja koulutus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että työllistymiseen edistävästä valmennuksesta tai koulutuksesta, jonka työnantaja on velvollinen tarjoamaan irtisanotulle työntekijälle, viranhaltijalle tai virkamiehelle työsopimuslain 7 luvun 13 §:n, merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n tai valtion virkamieslain 27 a §:n perusteella, ei synny veronalaista etua työntekijälle, viranhaltijalle tai virkamiehelle. Koulutuksen ja valmennuksen verovapaus ulottuisi siten vain niihin tilanteisiin, joissa työnantaja on ehdotetun työsopimuslain 7 luvun 13 §:n perusteella velvollinen tarjoamaan irtisanotulle työntekijälle valmennusta tai koulutusta. Vastaavasti verovapaus ulottuisi ainoastaan merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n tai valtion virkamieslain 27 a §:n rajaamiin tilanteisiin.
Ehdotettujen säännösten mukaan velvollisuus tarjota irtisanotulle työntekijälle koulutusta ja valmennusta syntyy, jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Lisäksi edellytettäisiin, että työntekijä on ollut ennen työsuhteen päättymistä yhdenjaksoisesti vähintään viisi vuotta työnantajan palveluksessa, ja että irtisanominen on tapahtunut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n perusteella eli tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Jos työnantaja tarjoaisi koulutusta muissa kuin lain edellyttämissä tilanteissa, määräytyisi koulutuksen veronalaisuus yleisten tulon veronalaisuutta koskevien säännösten perusteella. Tällainen tilanne olisi kysymyksessä esimerkiksi silloin, jos työnantajan palveluksessa on alle 30 työntekijää, tai jos irtisanottu työntekijä ei ole työskennellyt työnantajan palveluksessa säännöksen edellyttämää viittä vuotta ennen työsuhteen päättymistä.
Ehdotetun työsopimuslain 7 luvun 13 §:n 3 momentin mukaan työnantajan ja työntekijän niin sopiessa työnantaja voi täyttää koulutusvelvollisuutensa kustantamalla työntekijän itsensä hankkiman koulutuksen tai valmennuksen kokonaan tai osittain. Jos työnantaja korvaa työntekijän itse kokonaan tai osittain maksaman pykälässä tarkoitetun valmennuksen tai koulutuksen, valmennusta tai koulutusta voidaan kuitenkin pitää verovapaana etuna siinä tilanteessa, että korvaaminen tapahtuu laskua ja maksutositetta vastaan. Tositteet on myös liitettävä työnantajan kirjanpitoon. Jos työnantaja maksaisi työntekijälle etukäteen tai ilman tositteita koulutuksen hintaa vastaavaa määrän, olisi suoritus työntekijän veronalaista palkkatuloa.
Pykälän 2 momentti koskee tilannetta, jossa työnantaja ja henkilöstö sopivat valmennuksen ja koulutuksen sijaan muusta järjestelystä, jolla edistetään irtisanottavan työllistymistä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentissa säädetty koulutuksen ja valmennuksen verovapaus ei koskisi tällaisia tilanteita. Jos työnantaja ja henkilöstö sopisivat ehdotetun työsopimuslain 7 luvun 13 §:n 4 momentin perusteella muusta järjestelystä kuin valmennuksesta tai koulutuksesta, määräytyisi sovitun muun järjestelyn veronalaisuus tulon veronalaisuutta koskevien yleisten säännösten perusteella. Verovapaus ei koskisi myöskään tilanteita, jossa työnantaja ja henkilöstö sopivat ehdotettujen merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n 4 momentin, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n 4 momentin tai valtion virkamieslain 27 a §:n 5 momentin perusteella muusta järjestelystä kuin valmennuksesta ja koulutuksesta, jolla edistetään irtisanottavan työllistymistä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi, että työnantajan maksama korvaus työllistämistä edistävän valmennuksen tai koulutuksen laiminlyönnistä olisi veronalaista ansiotuloa. Esityksessä on ehdotettu, että työsopimuslain 7 lukuun lisätään uusi 14 §. Ehdotetun säännöksen mukaan työnantaja, joka ei ole noudattanut velvollisuuttaan tarjota irtisanotulle työntekijälleen työllistymistä edistävää valmennusta ja koulutusta, on velvollinen suorittamaan työntekijälle kertakaikkisena korvauksena koulutuksen tai valmennuksen arvoa vastaavan määrän. Esityksen mukaan työnantajan kustantaman valmennuksen tai koulutuksen on arvoltaan vähintään vastattava työntekijän laskennallista palkkaa kuukauden ajalta tai irtisanotun työntekijän kanssa samassa toimipaikassa työskentelevän henkilöstön keskimääräistä kuukausiansiota riippuen siitä, kumpi on suurempi.
Koulutuksen tai valmennuksen laiminlyönnin perusteella maksettavassa korvauksessa olisi siis kysymys työnantajan rahana työntekijälle maksamasta korvauksesta. Korvauksen suuruus määräytyisi joko työntekijän kuukausipalkan tai työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden keskimääräisen kuukausiansion perusteella. Koulutukseen ja valmennukseen liitettävää verovapautta ei voida ulottaa koskemaan myös laiminlyönnin perusteella maksettavaa korvausta, kun otetaan huomioon, että kysymys on rahana maksettavasta korvauksesta, ja että korvauksen suuruus määräytyy palkan suuruuden perusteella. Tällainen korvaus on tulon veronalaisuutta koskevien säännösten ja periaatteiden mukaisesti työntekijän veronalaista palkkatuloa. Selvyyden vuoksi on kuitenkin perusteltua, että tuloverolakiin ehdotettuun säännökseen lisätään myös maininta siitä, että koulutusvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella maksettava korvaus on veronalaista ansiotuloa saajalleen. Tällainen korvaus on siten irtisanotun työntekijän veronalaista palkkaa.