1.1
Laki sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta
Voimassa olevan sotilastapaturmalain kaikki säännökset ehdotetaan muutettavaksi, joten sotilastapaturmalaki annettaisiin kokonaan uutena lakina, jolloin sen nimikettä samalla muutettaisiin.
1 luku Soveltamisala
1 §.Henkilöllinen soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain henkilöllisestä soveltamisalasta. Pykälää tarkennettaisiin voimassa olevaan lakiin verrattuna lisäämällä siihen säännökset lain soveltamisalaan kuuluvista henkilöryhmistä. Pykälässä ei supistettaisi voimassa olevan lain mukaista henkilöllistä soveltamisalaa. Sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuvia koskevasta turvasta ehdotetaan säädettäväksi omassa kriisinhallintaa koskevassa laissa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin varusmiehiin eli asevelvollisuuslain (1438/2007) mukaista asevelvollisuutta suorittaviin henkilöihin. Tämän kohdan nojalla lain soveltamisalan piiriin kuuluvat myös asevelvollisuuslaissa tarkoitetuissa kertausharjoituksissa olevat reserviläiset, kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkistukseen tarkistukseen sekä palvelusta edeltäviin valintakokeisiin osallistuvat henkilöt. Samoin asevelvollisuuslain nojalla laki koskisi myös ylimääräisessä palveluksessa ja liikekannallepanon aikaisessa palveluksessa olevia. Momentin 2 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin siviilipalvelusmiehiin eli siviilipalveluslain (1446/2007) mukaista siviilipalvelusta suorittaviin henkilöihin. Momentin 3 kohta koskisi henkilöä, joka suorittaa naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista asepalvelusta.
Momentin 4 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin henkilöön, joka on puolustusvoimien järjestämässä sotilasvirkaan johtavassa koulutuksessa eikä samaan aikaan ole sotilasvirassa. Tällä hetkellä tällaisia sotilasvirkaan koulutettavia ovat Maapuolustuskorkeakoulussa sotatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittavat kadetit. Sotatieteiden maisterin tutkintoa suorittavat sen sijaan ovat puolustusvoimien virkaan nimitettyjä ja heihin sovelletaan työtapaturma- ja ammattitautilakia. Momentin 5 kohdassa ehdotetaan lain soveltamisalaa laajennettavaksi kattamaan myös raja- ja merivartiokoulun peruskurssin oppilaat. Laajennus on tarpeen, koska rajavartiolaitoksen hallinnosta annettuun lakiin (577/2005) tehdyllä muutoksella (1229/2013) muutettiin Raja- ja merivartiokoulun peruskurssin oppilaiden asemaa siten, ettei heitä enää vuoden 2014 alusta lukien ole nimitetty opiskeluajaksi määräaikaiseen rajavartijan virkaan eikä heillä siten ole oikeutta valtion virkamiehiä koskevaan tapaturmaturvaan. Raja- ja merivartiokoulun oppilaiden sisällyttäminen sotilastapaturmalain mukaiseen korvausturvaan on perusteltua, koska he rinnastuvat 4 kohdassa tarkoitettuihin sotilasvirkaan koulutettaviin opiskelijoihin. Tapaturmaturva ulotettaisiin myös 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen oppilaitosten valintakokeisiin 5 §:ssä.
Momentin 6 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin henkilöön, joka osallistuu vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) 35 §:ssä mainittuihin toimintoihin. Näitä toimintoja ovat puolustusvoimien vapaaehtoiset harjoitukset ja puolustusvoimien valvomat ammunnat sekä puolustusvoimien Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä tilaama koulutus sekä puolustusvoimien virka-apu- ja valmiustehtävään osallistuminen.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin, että palveluksella tarkoitetaan tässä laissa 1 momentissa mainittuun toimintaan osallistumista.
2 luku Korvattavat vahinkotapahtumat
2 §.Korvattavat vahinkotapahtumat. Pykälässä todettaisiin tämän lain nojalla korvattavat vahinkotapahtumat, joita olisivat sotilastapaturma ja palvelussairaus.
3 §.Lääketieteellisen syy-yhteyden arviointi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lääketieteellisen syy-yhteyden arvioinnista. Vastaava säännös on työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä. Lääketieteellinen syy-yhteys tarkoittaa vahinkotapahtuman ja sen seurauksen välistä syy-seuraussuhdetta. Tapaturman seurauksena korvattavan vamman tai sairauden ja palvelussairauden osalta lääketieteellinen syy-yhteys on välttämätön edellytys korvaamiselle. Pykälän mukaan korvaukseen oikeuttava syy-seuraussuhde sisältää todennäköisen lääketieteellisen syy-yhteyden vaatimuksen, jollei jäljempänä laissa toisin säädetä.
Todennäköisellä lääketieteellisellä syy-yhteydellä tarkoitetaan, että vamman tai sairauden aiheutumista vahinkotapahtuman seurauksena voidaan pitää kaikki arviointiin vaikuttavat tekijät huomioon ottaen todennäköisempänä kuin sen aiheutumista muusta syystä. Todennäköisen lääketieteellisen syy-yhteyden vaatimus vastaa nykyistä tulkintaa. Syy-yhteyden puolesta puhuvien seikkojen tulee olla painavampia kuin syy-yhteyttä vastaan puhuvien seikkojen. Pelkkä mahdollinen lääketieteellinen syy-seuraussuhde ulkoisen tekijän ja vamman tai sairauden välillä ei siten ole riittävä peruste korvaamiselle, vaikka muita selittäviä tekijöitä ei olisikaan selvitetty tai osoitettavissa. Useissa tapauksissa sairauden syy ei ole lääketieteellisesti selvitettävissä vaan sairauden syynä voi olla lukuisia eri tekijöitä, joiden syyosuutta sairauden syntymiseen ei voida tieteellisesti osoittaa. Tällöin joudutaan arvioimaan, onko tapaturma tai palveluksen olosuhteet todennäköisempi syy tiettyyn vammaan tai sairauteen kuin muut mahdolliset syyt. Jos lääketieteellisen tietämyksen valossa on riittävän selvää tai jopa varmaa, ettei asianomainen vamma tai sairaus voi olla seurausta ilmoitetusta vahinkotapahtumasta, korvaus voidaan evätä, vaikka muuta vamman tai sairauden aiheuttajaa ei olisikaan tiedossa. Tällöin ei olisi tarkoituksenmukaista edellyttää lisätutkimuksiin ryhtymistä pelkästään hylkäävän ratkaisun lisäperustelujen vuoksi. Vakuutuslaitoksella on kuitenkin velvollisuus työtapaturma- ja ammattitautilain 119 §:n, jota sovelletaan myös tämän lain mukaisessa menettelyssä, nojalla huolehtia korvausasian selvittämisestä. Vakuutuslaitoksen tulee siten huolehtia siitä, että sillä on käytettävissään tarvittavat lääketieteelliset selvitykset asian ratkaisemiseksi. Vakuutuslaitos voi tarvittaessa ohjata vahingoittuneen lääkärin tutkittavaksi tai pyytää vahingoittunutta toimittamaan vammasta tai sairaudesta uuden lääketieteellisen kannanoton, jos se katsoo siihenastiset selvitykset puutteellisiksi. Työtapaturma- ja ammattitautilain 124 §:n 2 momentissa, jota sovelletaan niin ikään tämän lain mukaisessa menettelyssä, säädetään vakuutuslaitokselle korostunut perusteluvelvollisuus, jos hylkäävä päätös perustuu lääketieteellisiin seikkoihin. Tämä osaltaan varmistaa, ettei vakuutuslaitos ei voi perusteetta hylätä korvausta lääketieteellisesti vaikeissa tapauksissa.
Pykälässä mainitaan lääketieteellisen syy-yhteyden arvioinnissa erityisesti huomioon otettavia seikkoja: lääketieteelliset löydökset ja havainnot, vahingon sattumistapa, palveluksen aikaiset erityisolosuhteet sekä aikaisemmat vammat ja sairaudet. Kyseessä ei ole asian luonteen vuoksi tyhjentävä luettelo, vaan kaikki syy-yhteyden arviointiin vaikuttavat seikat on otettava huomioon. Erona työtapaturma- ja ammattitautilain vastaavaan säännökseen pykälässä on mainittu palveluksen aikaiset erityisolosuhteet. Näillä erityisolosuhteilla tarkoitettaisiin niitä kussakin tässä laissa tarkoitetussa palveluksessa vallitsevia olosuhteita, jotka poikkeavat merkittävästi esimerkiksi tavanomaisen työelämän olosuhteista. Erityisolosuhteet liittyvät siten tavallisimmin varusmiespalvelukseen ja muuhun sotilaalliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan, joissa esiintyy usein vammautumisen ja sairastumisen riskiä lisääviä tekijöitä, kuten esimerkiksi etenkin fyysistä kuormitusta ja rasitusta. Tällaiset erityiset riskitekijät otettaisiin huomioon arvioitaessa, onko jokin vamma tai sairaus korvattava sotilastapaturman seurauksena tai palvelussairautena.
4 §. Tapaturma. Pykälä sisältäisi tapaturman määritelmän, joka vastaa työtapaturma- ja ammattitautilain 17 §:ssä säädettyä määritelmää. Tapaturma on ulkoisesta tekijästä johtuva äkillinen ja odottamaton tapahtuma, joka aiheuttaa vamman tai sairauden. Vamma tai sairaus voi olla fyysinen tai psyykkinen ja sen edellytetään olevan todennäköisessä syy-yhteydessä tapaturmaan. Psyykkisten vammojen ja sairauksien syy-yhteyden arviointiin liittyvien erityisten vaikeuksien vuoksi jäljempänä 8 §:ssä ehdotetaan erikseen säädettäväksi eräiden järkytysreaktioiden korvaamisen edellytyksistä. Jos palveluksen aikana ilmenee vamma tai sairaus ilman mitään tapaturmaksi katsottavaa vahinkotapahtumaa, vamman tai sairauden korvattavuutta arvioidaan palvelusairautena 9 §:n mukaisesti.
5 §. Sotilastapaturma. Pykälässä säädettäisiin siitä, missä olosuhteissa 1 §:ssä mainitulle henkilölle sattunutta tapaturmaa pidettäisiin sotilastapaturmana. Tältä osin soveltamisala vastaisi voimassa olevan lain soveltamisalaa. Pykälän 1 kohdan nojalla palvelusta suoritettaessa sekä sen edellyttämillä ja siihen välittömästi liittyvillä matkoilla sattunut tapaturma korvattaisiin sotilastapaturmana. Palveluksella tarkoitetaan tässä laissa 1 §:n 2 momentin mukaisesti kaikkea 1 §:n 1momentissa mainittua toimintaa. Siten turvan piirissä olevaa toimintaa olisivat asevelvollisuuteen tai vapaaehtoisuuteen perustuva varusmiespalvelus, kertausharjoitukset, siviilipalvelus, sotilasvirkaan tai rajavartiolaitoksen johtava koulutus sekä osallistuminen puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin ja sen valvomiin ammuntoihin, puolustusvoimien Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä tilaamaan koulutukseen tai puolustusvoimien virka-apu- ja valmiustehtävään. Kaikkien näiden toimintojen edellyttämät ja niihin välittömästi liittyvät matkat kuuluisivat turvan piiriin.
Pykälän 2 kohdassa turva ulotettaisiin sotilasoppilaitoksen ja Raja- ja merivartiokoulun valintakokeeseen sekä niiden edellyttämiin ja niihin välittömästi liittyviin matkoihin. Pykälän 3 kohdan nojalla turva koskisi myös palvelusajaksi laskettavaa vapaa-aikaa, isyysvapaata ja lomaa. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa lakia. Tässä tarkoitettuja lomia ovat asevelvollisuuslain 44 ja 45 §:ssä tarkoitetut loma, isyysvapaa ja kuntoisuusloma, mutta ei 46 §:n mukainen henkilökohtainen syyloma, jota ei lasketa palvelusaikaan. Siviilipalveluksessa ja naisten asepalveluksessa ovat käytössä samat lomat ja vapaat. Henkilökohtaiseen syylomaan liittyvän matkan katsotaan olevan 1 kohdan nojalla korvattava palveluksen edellyttämäksi matkaksi.
6 §. Sotilastapaturman aiheuttama vian, vamman tai sairauden paheneminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan korvattavaksi myös sotilastapaturman aiheuttama muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden paheneminen. Kysymyksessä ei siten olisi korvattavasta sotilastapaturmasta erillinen vahinkotapahtuma, vaan sen seuraus. Pahenemisen korvaus tulee määritellä siten, että se vastaa sotilastapaturman syyosuutta pahenemisessa. Syyosuutta arvioitaessa otetaan huomioon sotilastapaturman sattumismekanismi, mikä on sen aiheuttaman vammaenergian voimakkuus, minkälainen ajallinen yhteys sotilastapaturman ja tilan pahenemisen välillä on, sekä mikä on aikaisemman vian, vamman tai sairauden aiheuttama myötävaikutus. Arvioinnin tulee perustua yleiseen lääketieteelliseen kokemukseen ja vallitsevaan tutkimustietoon siitä, minkälainen syyosuus erityyppisillä ja eri voimakkuusasteen vammamekanismeilla voi yleensä olla kysymyksessä olevan kaltaisen vammautumisen aiheuttajana. Säännös vastaisi työtapaturma- ja ammattitautilain 19 §:ää muutoin, mutta pahenemisen ei edellytettäisi olevan olennaista kuten työtapaturmassa. Lisäksi sanamuotoon on lisätty selvyyden vuoksi käsite vika, koska esimerkiksi rakenteellista vikaa ei voida aina pitää käsitteellisesti vammana tai sairautena. Kyseessä olisi korvausedellytyksen lievennys myös suhteessa nykytilaan tilanteissa, joissa vahingoittuneella on jo entuudestaan vika, vamma tai sairaus.
Pykälän 2 momentin nojalla korvausta pahenemisesta maksettaisiin enintään kuuden kuukauden ajan sotilastapaturman sattumisesta tai viimeistään palveluksen päättymisestä lukien, jollei toipuminen ole ilmeisesti viivästynyt pääasiallisesti vamman tai sairauden hoitoon liittyvien syiden vuoksi. Pahenemisen korvaamisessa on lähtökohtaisesti kysymys ohimenevän tilan korvaamisesta. Jos komplikaatioita ei synny, normaalin kudoksen tapaturmavamma paranee lääketieteellisen kokemuksen mukaan yleensä viimeistään kuudessa kuukaudessa, useimmiten huomattavasti tätä lyhyemmässä ajassa. Jos toipuminen kuitenkin pitkittyy, siihen todennäköisemmin vaikuttavat enemmän muut kuin tapaturmaperäiset syytekijät. Koska ratkaisun tekeminen yksittäisessä tapauksessa on usein vaikeaa asiaan liittyvien tulkintaongelmien vuoksi, korvausaika on perusteltua rajata kuuteen kuukauteen. Jos vahingoittuneen polvessa esimerkiksi todetaan entuudestaan olevaa nivelrikkoa, joka ei ole aikaisemmin oireillut, niin sotilastapaturman seurauksena alkanut vähäinenkin oireilu oikeuttaisi korvaukseen tämä säännöksen nojalla. Takaraja korvaamiselle olisi kuitenkin mainittu kuusi kuukautta palveluksen päättymisestä, koska siihen mennessä pahenemisen aiheuttaman oireilun katsottaisin oleva ohi ja sen jälkeen mahdollisesti jatkuva oireilu ei enää olisi todennäköisessä syy-yhteydessä sotilastapaturmaan.
Pahenemistilanteessa toipuminen voi kuitenkin joskus pitkittyä hoidollisista syistä. Näin voi tapahtua silloin, kun hoito viivästyy hoidon odottamisen vuoksi tai kun pitempi toipumisaika liittyy valittuun asianmukaiseen hoitomenetelmään. Tämän vuoksi edellä tarkoitetusta pääsääntöisestä enimmäiskorvausajasta voidaan poiketa ja korvauksen maksamista voidaan jatkaa niin kauan kuin on ilmeistä, että kysymys on pääasiallisesti korvattavan pahenemisen hoidon jatkumisesta.
7 §.Pahoinpitelyn ja toisen henkilön muun tahallisen teon aiheuttama vamma tai sairaus. Pykälässä säädettäisiin vapaa-ajalla sattuneen pahoinpitelyn korvaamisesta. Pahoinpitely kuuluu sinänsä tapaturman käsitteeseen, joten siitä ei tarvitse säätää erikseen, ellei korvattavuutta rajoiteta kuten tässä säännöksessä. Pahoinpitelyn ja toisen henkilön muun tahallisen teon aiheuttama vamma tai sairaus korvattaisiin vapaa-aikana aiheutuneena vain, mikäli teon pääasiallisena syynä on ollut palvelukseen osallistuminen. Vapaa-ajalla sattuneen pahoinpitelyn korvaaminen edellyttää siten, että tekijän motiivi on selvästi liittynyt vahingoittuneen osallistumiseen tämän lain mukaiseen palvelukseen. Jos teon motiivi ei selviä, sen aiheuttamaa vamma tai sairautta ei voida korvata.
8 §.Henkinen järkytysreaktio. Pykälässä säädettäisiin sotilastapaturman seurauksena korvattavasta henkisestä järkytysreaktiosta. Säännös vastaa pääosin työtapaturma- ja ammattitautilain 35 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan henkisellä järkytysreaktiolla tarkoitettaisiin akuuttia stressireaktiota, traumaperäistä stressihäiriötä ja tuhoisaa kokemusta seuraavaa persoonallisuuden muutosta. Nämä sairausnimikkeet vastaavat ICD-10-tautiluokituksen mukaisia tautinimikkeitä. Täten korvattavuuden kriteerit tulevat pääosin näiden sairauksien diagnostiikasta. Henkinen järkytysreaktio on aina seurausta jostain tapahtumasta, jolle eri sairausnimikkeiden osalta asetetaan erilaiset edellytykset.
Akuutti stressireaktio tulisi käytännössä vain harvoin korvattavaksi, koska se on tautiluokituksen mukaan ohimenevä häiriö, joka tavallisesti häviää muutaman tunnin tai päivän kuluessa. Siten siitä ei aiheudu yleensä oireita enää palveluksen päättymisen jälkeen, jollei se ilmene vasta palveluksen päätyttyä. Sen sijaan traumaperäinen stressihäiriö kehittyy tautiluokituksen mukaan viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan, lyhyt- tai pitkäkestoiseen, poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan tai tilanteeseen, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta melkein kenessä tahansa. Esimerkkeinä mainitaan ihmisen aiheuttamat tuhot tai luonnonkatastrofit, sotatila, vakava onnettomuus, väkivaltaisen kuoleman näkeminen, kidutuksen, terrorismin, raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi joutuminen.
Tuhoisaa kokemusta seuraavalla persoonallisuuden muutoksella tarkoitetaan vähintään kaksi vuotta kestävää persoonallisuuden muutosta. Esimerkkinä tällaisesta rasituksesta voidaan mainita kidutus, suuronnettomuus, pitkäaikainen panttivankeus tai pitkäaikainen vankeus, johon liittyy välitön tapetuksi tulemisen uhka. Tuhoisaa kokemusta seuraava persoonallisuuden muutos ei sen sijaan liity tautiluokituksen mukaan lyhytaikaiseen henkeä uhkaavaan tilanteeseen.
Pykälän 2 momentti sisältäisi tarkentavan säännöksen, jonka mukaan traumaperäisen stressihäiriön ja tuhoisaa kokemusta seuraavan persoonallisuuden muutoksen korvaaminen edellyttäisi, että vahingoittunut on ollut välittömästi osallisena järkytyksen aiheuttaneessa tapahtumassa. Tämäkin edellytys vastaa työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädettyä. Välittömällä osallisuudella tapahtumaan tarkoitettaisiin sekä suoranaiseen henkilökohtaiseen vaaraan joutumista että silminnäkijänä olemista, esimerkiksi silloin, kun henkilö näkee lähellä työskentelevän palvelustoverinsa vahingoittuvan vakavasti. Välittömyydellä tarkoitetaan siten sellaista omakohtaista kokemista tapahtuman välittömässä läheisyydessä, mikä mahdollistaa omakohtaisen havainnoinnin.
Lisäksi momentissa edellytettäisiin, että vahingoittuneella on todettu traumaperäiseen stressihäiriöön sopiva oireisto kuuden kuukauden kuluessa tapahtumasta tai palveluksen päättymisestä. Säännös on tarpeen syy-yhteyden arvioinnin mahdollistamiseksi. Traumaperäistä stressihäiriötä ei tautiluokituksen mukaan yleensä pidä diagnosoida, mikäli näyttöä ei ole siitä, että oireet ovat alkaneet kuuden kuukauden sisällä poikkeuksellisen vaikeasta traumasta. Oireiston toteamisella tarkoitetaan sitä, että lääkäri on potilaan tavattuaan kirjannut potilasasiakirjoihin tapahtumaan liittyen löydökset tällaisesta oireistosta potilaskäynnin yhteydessä, vaikka traumaperäisen stressihäiriön diagnoosia ei olisi asetettu.
9 §.Palvelussairaus. Pykälässä säädettäisiin palvelussairauden korvaamisesta. Palvelusairaudella tarkoitettaisiin 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitetussa palveluksessa aiheutunutta 1) työtapaturma- ja ammattitautilain 26—29 §:n mukaista ammattitautia, 2) työtapaturma- ja ammattitautilain 18 §:ssä mainittua vammaa tai sairautta, 3) lihaksen tai jänteen äkillistä kipeytymistä, joka on tapahtunut ilman tapaturmaa yksittäistä kuormittavaa liikettä suoritettaessa, 4) muuta vammaa tai sairautta, joka on todennäköisesti palveluksen aiheuttama, sekä 5) muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden pahenemista, joka johtuu todennäköisesti palveluksesta. Lainkohdassa edellytetään, että palvelusairaus on aiheutunut palveluksessa. Palvelusairautena korvattava vamma tai sairaus tulee ilmi useimmissa tapauksissa jo palveluksen aikana, mutta se voi ilmetä eli aiheuttaa sairaanhoidon tarvetta myös vasta palveluksen päättymisen jälkeen. Korvattavuutta ei siten ole sidottu siihen, milloin palveluksessa aiheutunut vamma tai sairaus tulee ilmi.
Momentin 1 kohdassa mainitun ammattitaudin edellytykset määräytyisivät työtapaturma- ja ammattitautilain säännösten mukaisesti. Sairauden korvaaminen ammattitautina edellyttäisi, että se on todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta fysikaaliselle, kemialliselle tai biologiselle tekijälle palveluksen aikana. Jos henkilöllä todettu sairaus ei täytä ammattitaudin kriteereitä, sen korvattavuus tulisi arvioida palvelussairautta koskevien muiden edellytysten perusteella.
Momentin 2 kohdassa tarkoitettuja työtapaturma- ja ammattitautilain 18 §:n mukaisia vammoja ja sairauksia ovat: 1) hankauksen aiheuttama ihon hiertymä, 2) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut syövyttävän aineen kosketus, 3) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut kaasun, höyryn tai huurun hengittäminen, 4) paleltuma, hypotermia, palovamma ja lämpösairaus, jonka on aiheuttanut tavanomaisesta poikkeava lämpöolosuhde, 5) säteilyn aiheuttama vamma tai sairaus ja 6) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut huomattava fysikaalisen paineen vaihtelu. Edellytyksenä näiden vammojen ja sairauksien korvaamiselle on, että altistuminen mainituille tekijöille on tapahtunut vamman tai sairauden ilmaantumista edeltävänä enintään vuorokauden pituisena aikana.
Momentin 3 kohdassa mainittu lihaksen tai jänteen kipeytyminen vastaisi työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n mukaista työliikekipeytymistä. Tämä kohta tulisi käytännössä vain harvoin sovellettavaksi, koska 2 momentissa ehdotettavan rajoituksen vuoksi korvausta maksettaisiin enintään kuuden viikon ajan kipeytymisestä alkaen ja ehdotettavan 13 §:n nojalla korvausta ei pääsääntöisesti maksettaisi palveluksen aikana.
Momentin 4 kohdassa säädettäisiin korvattavaksi muu kuin edellä olevissa kohdissa tarkoitettu vamma tai sairaus, jos se todennäköisesti on palveluksen aiheuttama. Käytännössä siis mikä tahansa palveluksessa aiheutunut vamma tai sairaus, jota ei korvata tapaturman aiheuttamana, ammattitautina tai muuna työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisena vammana tai sairautena, voitaisiin korvata palvelussairautena, jos sen voidaan arvioida johtuvan palveluksesta. Tämä kohta laajentaa palvelussairauden käsitteen selvästi ammattitautia laajemmaksi, joskin suurin osa palvelukseen syy-yhteydessä olevista sairauksista todennäköisesti täyttää jo ammattitaudin kriteerit. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan huomioon kaikki palveluksessa vallitsevat olosuhteet ja niiden vaikutus todettuun vammaan tai sairauteen. Kuten 3 §:n perusteluissa todetaan erityisesti sotilaallisessa toiminnassa esiintyvät riskitekijät vaikuttavat tämän kohdan mukaisen palvelussairauden korvattavuuden harkintaan. Psyykkisiäkään tekijöitä ei ole rajattu sairauden aiheuttajina palvelussairauden korvattavuuden ulkopuolelle toisin kuin ammattitaudin osalta. Sairauden korvattavuus edellyttää kuitenkin aina todennäköistä lääketieteellistä syy-yhteyttä altistuksen ja sairauden välillä.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin henkilöllä jo ennen palvelusta olleen vian, vamman tai sairauden palveluksen aikaisen pahenemisen korvaamisesta. Tällainen muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden paheneminen korvattaisiin vain, jos se johtuu todennäköisesti palveluksesta. Tällaisessakin tapauksessa palveluksen aikaisilla erityisolosuhteilla voi olla merkittävä merkitys syy-yhteyden arvioinnissa. Kuten tapaturman aiheuttaman pahenemisen korvaamisessa, tässäkään lainkohdassa ei edellytettäisi pahenemisen olennaisuutta toisin kuin työtapaturmissa, vaan vähäisempikin paheneminen riittäisi korvattavuuteen.
Pykälän 2 momentissa rajoitettaisiin1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun lihaksen tai jänteen kipeytymisen korvaaminen kuuteen viikkoon kipeytymisen alkamisesta kuten työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:ssä. Kipeytymistä ei luonnollisestikaan voitaisi korvata tämän lainkohdan nojalla, jos kyseinen vamma voi syntyä vain tapaturman seurauksena tai kyseessä on aikaisemman vamman tai sairauden paheneminen.
Pykälän 3 momentissa rajoitettaisiin 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun vian, vamman tai sairauden pahenemisen korvaaminen enintään kuuteen kuukauteen palveluksen päättymisestä lukien. Ajallisen rajoituksen perusteet ovat samat kuin 6 §:n mukaisessa pahenemisen korvaamisessa. Samoin korvausta voitaisiin poikkeuksellisesti maksaa pidemmältä ajalta, jos toipuminen on ilmeisesti viivästynyt pääasiallisesti vamman tai sairauden hoitoon liittyvien syiden vuoksi.
3 luku Etuudet
10 §.Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset etuudet. Pykälässä säädettäisiin, että tämän lain mukaisesta vahinkotapahtumasta maksettavat korvaukset määräytyisivät työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti. Mainitun lain III osa sisältää etuuksia koskevat säännökset, joita sovellettaisiin, jollei tässä laissa toisin säädettäisi. Tämän pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin poikkeukset työtapaturma- ja ammattitautilain etuussäännöksistä ja 9—11 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi eräitä vain tämän lain nojalla maksettavia lisäkorvauksia. Pykälän 1 momentin viittaus kattaisi kaikki työtapaturmista ja ammattitaudeista maksettavat korvaukset. Työtapaturma- ja ammattitautilain III osassa säädettyjä etuuksia ovat ansionmenetyskorvaukset, sairaanhoidon korvaukset mukaan lukien lääkinnällinen kuntoutus, sairaanhoidon matka- ja majoituskulujen korvaaminen, haittaraha, hoitotuki, vaatelisä, kodinhoidon lisäkustannusten korvaaminen, eräiden henkilökohtaisessa käytössä olleiden esineiden korvaaminen, ammatillinen kuntoutus, palveluasumisesta maksettava korvaus, päivittäisissä toiminnoissa tarvittavan apuvälineen korvaaminen, asunnonmuutostöiden korvaaminen, tulkkauspalveluiden korvaaminen vahinkotapahtuman aiheuttaman näkö-, kuulo- tai puhevamman johdosta, korvaus omaisen sopeutumisvalmennuksessa mukanaolosta, kuntoutuksen matka- ja majoituskustannusten korvaaminen sekä perhe-eläke, hautausapu ja vainajan kuljetuskustannukset.
11 §.Vuosityöansion vähimmäismäärä. Pykälässä ehdotetaan, että tapaturmaeläkkeen ja perhe-eläkkeen perusteena käytettävän vuosityöansion vähimmäismäärä olisi työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen vähimmäisvuosityöansio kolmella kerrottuna. Nykyisin vähimmäisvuosityöansio on kaksinkertainen. Vähimmäisvuosityöansion perusteella on tarkoitus korvata pitkäaikaista ansionmenetystä. Koska nuorelle henkilölle ei välttämättä tämän lain mukaiseen palvelukseen mennessä ole ehtinyt muodostua vakiintuneeseen työskentelyyn perustuvaa ansiotasoa, on perusteltua maksaa pitkäaikainen ansionmenetyskorvaus vähintään yleisen keskimääräisen ansiotason mukaisena. Säännöksen mukainen vähimmäisvuosityöansio olisi vuoden 2015 tasolla noin 41 000 euroa. Päivärahakaudella vähimmäisvuosityöansio olisi työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen.
12 §.Korvauksen suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että tämän lain mukainen korvaus suoritetaan vasta palveluksen päättymisen jälkeiseltä ajalta, jollei ole erityistä syytä korvata sairaanhoitokuluja myös palveluksen aikana. Hoitovastuu palvelus- ja opiskeluaikana on joko puolustusvoimilla terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain (322/1987) nojalla tai palveluspaikalla siviilipalveluslain perusteella. Tästä syystä sairaanhoitokuluja voidaan tämän lain nojalla korvata palvelus- tai opiskeluajalta vain erityisestä syystä. Tällaiseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi tilanne, jossa palvelus tai opinnot ovat keskeytyneet tapaturman johdosta ja sotilastapaturmalain nojalla korvattava hoito on yhä kesken vahingoittuneen jatkaessa palvelusta taikka opintojaan. Palveluksen aikainen sairaanhoito voitaisiin poikkeuksellisesti korvata myös tapauksessa, jossa vahingoittunut ei ole saanut haluamaansa tarpeellista hoitoa palvelusaikana ja on itse hakeutunut yksityiseen sairaanhoitoon. Tällöin korvaaminen edellyttäisi selvitystä saamatta jääneestä hoidosta ja yksityisesti hankitun hoidon erityisestä tarpeellisuudesta.
Kun palvelus on päättynyt ja palvelukseen liittyvä sairaanhoidon järjestäminen päättyy, sairaanhoidon ja kuntoutuksen korvaamisesta vastaa Valtiokonttori. Palveluksen aikana ei myöskään voi aiheutua ansionmenetystä, joten senkin korvaaminen tulee kysymykseen vasta palveluksen päätyttyä.
Pykälän 2 momentin mukaan haittarahaa voitaisiin kuitenkin maksaa siitä alkaen, kun haitta on työtapaturma- ja ammattitautilain 83 §:n 2 momentin mukaisesti katsottava pysyväksi, vaikka palvelus ei olisikaan päättynyt. Haitta katsotaan pääsääntöisesti pysyväksi aikaisintaan vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta.
13 §. Suhde muun lain mukaiseen korvaukseen. Pykälässä säädettäisiin, että tämän lain mukaisia etuuksia kohdeltaisiin muussa lainsäädännössä samalla tavoin kuin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia etuuksia. Muihin etuuslakeihin ei siten tarvittaisi viittausta tähän lakiin. Tämän lain mukaiset etuudet olisivat ensisijaisia suhteessa muihin sosiaalivakuutuksen etuuksiin, kuten työeläkelakien tai sairausvakuutuslain mukaisiin korvauksiin. Useimmissa etuuslaeissa on tällä hetkellä viittaus sotilastapaturmalakiin, mutta niitä ei sinänsä ole tarvetta poistaa uuden lain säätämisen myötä.
Liikennevakuutuksen osalta säilytettäisiin säännös, jonka mukaan Valtiokonttorilla olisi edelleen takautumisoikeus myös moottoriajoneuvon omistajan tai kuljettajan omistamansa tai kuljettamansa ajoneuvon liikennevakuutuksesta maksettavaan korvaukseen.
4 luku Toimeenpano ja muutoksenhaku
14 §.Toimivaltainen vakuutuslaitos. Pykälässä todettaisiin, että Valtiokonttori on toimivaltainen vakuutuslaitos lain soveltamisalaan kuuluvassa korvausasiassa ja huolehtisi korvausasioiden käsittelystä ja korvauksien maksamisesta.
15 §.Vahinkotapahtumasta ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin tämän lain mukaisen vahinkotapahtuman ilmoittamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan vahingoittuneen olisi ilmoitettava hänelle sattuneesta vahinkotapahtumasta viivytyksettä esimiehelleen. Tarkemmin se taho, jolle ilmoitus tulisi tehdä, määräytyisi siten palveluspaikan organisaation perusteella. Jos vahingoittunut ei ilmoita vahinkotapahtumasta, sillä saattaa olla haitallisia seurauksia. Mikäli korvausasian vireilletulo olennaisesti viivästyy, korvaus voidaan työtapaturma- ja ammattitautilain 46 §:n mukaan evätä viivästymisajalta kokonaan tai osittain, jos epääminen on olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. Korvausasian vireille saattamista koskee myös työtapaturma- ja ammattitautilain 116 §:ssä säädetty viiden vuoden määräaika. Korvausta ei kuitenkaan tulisi evätä tilanteessa, jossa vahinkotapahtumasta ilmoittaminen on viivästynyt sen vuoksi, että vamma tai sairaus alkaa oirehtia vasta myöhemmin tai vamman tai sairauden syy-yhteys palvelukseen on epäselvä tai selviää vasta pitkän ajan kuluttua.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palveluspaikan edustajan velvollisuudeksi ilmoittaa vahinkotapahtumasta Valtionkonttorille. Jos vahinkotapahtuma todennäköisesti aiheuttaa sairaanhoidon tai kuntoutuksen tarvetta, pysyvää haittaa taikka työkyvyn heikentymää palveluksen päätyttyä, ilmoitus tulisi tehdä viivytyksettä jo ennen palveluksen päättymistä. Korvausasian vireilletulo on kytketty vahinkoilmoituksen saapumiseen Valtiokonttorille. Sen jälkeen asia on käsittelyssä ja Valtiokonttorilla on muun muassa työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset oikeudet tietojen saamisen korvausasian ratkaisemiseksi. Jos ilmoitus tehdään vasta palvelusajan päättymisen jälkeen, vahingoittuneen asian käsittely saattaisi viivästyä tarpeettomasti. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että vahinkoilmoitus tehtäisiin varmuuden vuoksi kaikista pienistäkin vahinkotapahtumista, joiden aiheuttama hoidon tarve ja työkyvyn heikentymä ovat palveluksen aikana ohimeneviä ja jotka eivät johda palveluksen keskeytymiseen ja korvauksen maksamiseen.
16 §. Työtapaturma- ja ammattitautilain soveltaminen. Pykälä sisältäisi yleisen toimeenpanoa koskevan viittaussäännöksen työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Useimmissa toimeenpanoa koskevissa asioissa sovellettaisiin työtapaturma- ja ammattitautilakia kuten nykyään sovelletaan tapaturmavakuutuslakia. Työtapaturma- ja ammattitautilain IV osan säännökset etuuksien toimeenpanosta eli korvauskäsittelystä ja päätöksen antamisesta soveltuisivat tämän lain mukaisen asian käsittelyyn. Lisäksi sovellettaisiin, mitä mainitun lain IX osassa säädetään tietojen antamisesta, saamisesta ja salassapidosta, tietojen maksuttomuudesta, terveydentilatiedoista maksettavista korvauksista, rahamäärien ja korvausten tarkistamisesta työeläkeindeksillä ja palkkakertoimella, rahamäärien pyöristämisestä, vakuutuslaitoksen takautumisoikeudesta, vakuutuslaitoksen oikeudesta saada takaisin maksamansa täyskustannusmaksu liikennevakuutuslaitokselta, esteellisyydestä, asiakirjojen säilyttämisestä sekä siirto- ja ulosmittauskiellosta.
17 §.Muutoksenhaku, oikaisumenettelyt, päätöksen poistaminen ja takaisinperintä. Pykälässä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että muutoksenhakua, oikaisumenettelyä, päätöksen poistamista ja takaisinperintää koskisivat työtapaturma- ja ammattitautilain VIII osan säännökset. Valtiokonttorin päätöksestä olisi siten valitusoikeus tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, jonka päätöksestä voisi valittaa vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuden päätöksestä, joka koskee oikeutta korvaukseen, saisi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
5 luku Voimaantulo
18 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältäisi voimaantulosäännöksen. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
Pykälän 2 momentin mukaan tällä lailla kumottaisiin sotilastapaturmalaki. Jos muualla lainsäädännössä viitataan sotilastapaturmalakiin, sen asemesta sovelletaan tätä lakia. Muiden lakien viittaussäännöksiä ei näin ollen tarvitsisi muuttaa, mistä poikkeuksena on sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 20 §, jossa oleva viittaus sotilastapaturmalakiin olisi muutettava viittaukseksi ehdotettavaan lakiin tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä.
Pykälän 3 momentin nojalla tätä lakia sovellettaisiin vahinkotapahtumiin, jotka sattuvat lain voimassa ollessa. Ennen tämän lain voimaantuloa sattuneisiin tapaturmiin ja ilmenneisiin palvelussairauksiin sovellettaisiin siten tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä eli sotilaiden osalta sotilastapaturmalakia ja siviilikriisinhallintaan osallistuvien osalta työtapaturmaa koskevia säännöksiä.
1.2
Laki tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä
1 luku Soveltamisala
1 §.Henkilöllinen soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain henkilöllisestä soveltamisalasta. Laki koskisi sotilaalliseen kriisinhallintaan ja siviilikriisinhallintaan osallistuvia sekä niihin koulutettavia henkilöitä. Soveltamisala määriteltäisiin viittaamalla näitä henkilöryhmiä koskeviin lakeihin. Pykälän 1 momentin 1 kohdan nojalla lakia sovellettaisiin sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain (211/2006) nojalla tai siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain (1287/2004) nojalla palvelussuhteessa olevaan. Sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisessa palvelusuhteessa oleva voi toimia joko kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä tai sotilastehtävässä muussa kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Palvelussuhteen alkaminen ja päättyminen on määritelty mainituissa laeissa. Palvelusuhteeseen otetaan henkilöitä, jotka ovat antaneet sitoumuksen olla toimintavalmiudessa ja saapumaan koulutukseen tai palvelukseen lyhyessä määräajassa.
Siviilikriisinhallintalain tarkoittamaan palvelussuhteeseen otetaan asiantuntijoita mainitussa laissa säädettävällä tavalla. Kriisinhallintaan osallistuva henkilö on määräaikaisessa palvelussuhteessa valtioon, jota edustaa sisäasianministeriön alainen Pelastusopisto. Pelastusopistossa toimii tätä varten perustettuna yksikkönä Kriisinhallintakeskus (CMC Finland). Siviilikriisinhallintalaki koskee myös pelastuslain (379/2011) 38 §:n mukaista humanitaarista apua, jolla tarkoitetaan pelastustoimeen kuuluvan avun antamisesta ulkomaille Euroopan unionin, toisen valtion tai kansainvälisen järjestön esittämän pyynnön perusteella. Myös näissä tehtävissä olevat kuuluisivat tämän lain piiriin.
Momentin 2 kohdassa lain soveltaminen ulotettaisiin myös sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisessa koulutuksessa ja harjoituksessa tai siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain mukaisessa koulutuksessa olevaan, koska näissä tilanteissa ei yleensä vielä olla 1 momentin tarkoittamassa palvelusuhteessa.
Momentin 3 kohdassa ehdotetaan lain soveltamista myös Euroopan unionin alaisen rajaturvallisuusviraston (Frontex) toimintaan osallistuviin rajavartiolaitoksen palveluksessa oleviin sotilasviranhaltijoihin. He toimivat rajaturvallisuusvirastossa kansallisina asiantuntijoina tai osallistuvat rajaturvallisuusviraston koordinoimaan operatiiviseen toimintaan Euroopan rajavartijaryhmien jäseninä tai viraston käyttöön lähetettyinä rajavartijoina. Tähän toimintaan osallistuvilla ovat palvelusolosuhteet ja niiden aiheuttamat riskit samantasoiset kuin siviili- ja sotilaallisessa kriisinhallintatehtävissä palvelevilla.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin, että palveluksella tarkoitetaan tässä laissa 1 momentin 1 ja 2 kohdassa mainittujen lakien mukaiseen kriisinhallintaan, koulutukseen ja harjoitukseen sekä 3 kohdassa tarkoitettuun Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston toimintaan osallistumista.
2 luku Korvattavat vahinkotapahtumat
2 §.Korvattavat vahinkotapahtumat. Pykälässä todettaisiin tämän lain nojalla korvattavat vahinkotapahtumat, joita olisivat tapaturma ja palvelussairaus.
3 §.Lääketieteellisen syy-yhteyden arviointi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lääketieteellisen syy-yhteyden arvioinnista. Vastaava säännös on työtapaturma- ja ammattitautilain 16 §:ssä. Lääketieteellisen syy-yhteys tarkoittaa vahinkotapahtuman ja sen seurauksen välistä syy-seuraussuhdetta. Tapaturman seurauksena korvattavan vamman tai sairauden ja palvelussairauden osalta lääketieteellinen syy-yhteys on välttämätön edellytys korvaamiselle. Pykälän mukaan korvaukseen oikeuttava syy-seuraussuhde sisältää todennäköisen lääketieteellisen syy-yhteyden vaatimuksen, jollei jäljempänä laissa toisin säädetä.
Todennäköisellä lääketieteellisellä syy-yhteydellä tarkoitetaan, että vamman tai sairauden aiheutumista vahinkotapahtuman seurauksena voidaan pitää kaikki arviointiin vaikuttavat tekijät huomioon ottaen todennäköisempänä kuin sen aiheutumista muusta syystä. Todennäköisen lääketieteellisen syy-yhteyden vaatimus vastaa nykyistä tulkintaa. Syy-yhteyden puolesta puhuvien seikkojen tulee olla painavampia kuin syy-yhteyttä vastaan puhuvien seikkojen. Pelkkä mahdollinen lääketieteellinen syy-seuraussuhde ulkoisen tekijän ja vamman välillä ei siten ole riittävä peruste korvaamiselle, vaikka muita selittäviä tekijöitä ei olisikaan selvitetty tai osoitettavissa. Useissa tapauksissa sairauden syy ei ole lääketieteellisesti selvitettävissä vaan sairauden syynä voi olla lukuisia eri tekijöitä, joiden syyosuutta sairauden syntymiseen ei voida tieteellisesti osoittaa. Tällöin joudutaan arvioimaan, onko tapaturma tai palveluksen olosuhteet todennäköisempi syy tiettyyn vammaan tai sairauteen kuin muut mahdolliset syyt. Jos lääketieteellisen tietämyksen valossa on riittävän selvää tai jopa varmaa, ettei asianomainen vamma tai sairaus voi olla seurausta ilmoitetusta vahinkotapahtumasta, korvaus voidaan evätä, vaikka muuta vamman tai sairauden aiheuttajaa ei olisikaan tiedossa. Tällöin ei olisi tarkoituksenmukaista edellyttää lisätutkimuksiin ryhtymistä pelkästään hylkäävän ratkaisun lisäperustelujen vuoksi. Vakuutuslaitoksella on kuitenkin velvollisuus työtapaturma- ja ammattitautilain 119 §:n, jota sovelletaan myös tämän lain mukaisessa menettelyssä, nojalla huolehtia korvausasian selvittämisestä. Vakuutuslaitoksen tulee siten huolehtia siitä, että sillä on käytettävissään tarvittavat lääketieteelliset selvitykset asian ratkaisemiseksi. Vakuutuslaitos voi tarvittaessa ohjata vahingoittuneen lääkärin tutkittavaksi tai pyytää vahingoittunutta toimittamaan vammasta tai sairaudesta uuden lääketieteellisen kannanoton, jos se katsoo siihenastiset selvitykset puutteellisiksi. Työtapaturma- ja ammattitautilain 124 §:n 2 momentissa, jota sovelletaan niin ikään tämän lain mukaisessa menettelyssä, säädetään vakuutuslaitokselle korostunut perusteluvelvollisuus, jos hylkäävä päätös perustuu lääketieteellisiin seikkoihin. Tämä osaltaan varmistaa, ettei vakuutuslaitos ei voi perusteetta hylätä korvausta lääketieteellisesti vaikeissa tapauksissa.
Pykälässä mainitaan lääketieteellisen syy-yhteyden arvioinnissa erityisesti huomioon otettavia seikkoja: lääketieteelliset löydökset ja havainnot, vahingon sattumistapa, palveluksen aikaiset erityisolosuhteet sekä aikaisemmat vammat ja sairaudet. Kyseessä ei ole asian luonteen vuoksi tyhjentävä luettelo, vaan kaikki syy-yhteyden arviointiin vaikuttavat seikat on otettava huomioon. Erona työtapaturma- ja ammattitautilain vastaavaan säännökseen pykälässä on mainittu palveluksen aikaiset erityisolosuhteet. Näillä erityisolosuhteilla tarkoitettaisiin niitä kriisinhallintatehtävissä usein vallitsevia olosuhteita, jotka poikkeavat merkittävästi tavanomaisen työelämän olosuhteista ja joita on kuvattu laajemmin yleisperusteluissa luvussa 2.2. Erityisolosuhteisiin liittyy siten varsinaisen sotariskin lisäksi usein muita vammautumisen ja sairastumisen riskiä lisääviä tekijöitä, kuten esimerkiksi psyykkistä ja fyysistä kuormitusta ja rasitusta, vaikeita liikenneolosuhteita, poikkeavia lämpöolosuhteita ja tartuntatauteja. Tällaiset erityiset riskitekijät otettaisiin huomioon arvioitaessa, onko jokin vamma tai sairaus korvattava tapaturman seurauksena tai palvelussairautena.
4 §.Tapaturma. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tapaturman korvaamisen asiallisesta soveltamisalasta. Momentin nojalla palveluksessa sattunut tapaturma oikeuttaisi korvaukseen. Palveluksella tarkoitetaan 1 §:n 2 momentin mukaan kaikkea sitä toimintaa, jota harjoitetaan 1 §:n 1 momentissa mainittujen lakien mukaisessa kriisinhallinnassa ja sen edellyttämässä koulutuksessa ja harjoituksessa, sekä osallistumista Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston toimintaan. Tämä tarkoittaa, että lain antama turva kattaa kriisinhallintaan osallistuvan henkilön toiminnan koko hänen palvelusuhteensa ajan. Lain soveltamiseen ei ehdoteta alueellista tai ajallista rajoitusta. Sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa ei ole palvelusuhteen aikana varsinaista vuosiloma-aikaa, vaan palvelusvapaita, jotka sisältyvät palvelusaikaan. Voimassa olevan sotilastapaturmalain mukaan turvan piiriin kuuluu myös palvelusaikaan sisältyvä palvelusvapaan aika sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tämä periaate on nähty tarpeelliseksi säilyttää ehdotettavassa uudessa laissa. Siviilikriisinhallintaan osallistuvien turva siten laajenisi nykyisestä, koska palvelusvapaan aikana heitä koskee nykyään valtion matkavakuutuksen tämän lain tarjoamaa turvaa suppeampi vakuutusturva.
Pykälän 2 momentti sisältäisi tapaturman määritelmän, joka vastaa työtapaturma- ja ammattitautilain 17 §:ssä säädettyä määritelmää. Tapaturma on ulkoisesta tekijästä johtuva äkillinen ja odottamaton tapahtuma, joka aiheuttaa vamman tai sairauden. Vamma tai sairaus voi olla fyysinen tai psyykkinen ja sen edellytetään olevan todennäköisessä syy-yhteydessä tapaturmaan. Psyykkisten vammojen ja sairauksien syy-yhteyden arviointiin liittyvien erityisten vaikeuksien vuoksi jäljempänä 7 §:ssä ehdotetaan erikseen säädettäväksi eräiden järkytysreaktioiden korvaamisen edellytyksistä. Jos palveluksen aikana ilmenee vamma tai sairaus ilman mitään tapaturmaksi katsottavaa vahinkotapahtumaa, vamman tai sairauden korvattavuutta arvioidaan palvelusairautena 6 §:n mukaisesti.
5 §.Tapaturman aiheuttama vian, vamman tai sairauden paheneminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan korvattavaksi myös tapaturman aiheuttama muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden paheneminen. Kysymyksessä ei siten olisi korvattavasta tapaturmasta erillinen vahinkotapahtuma, vaan sen seuraus. Pahenemisen korvaus tulee määritellä siten, että se vastaa tapaturman syyosuutta pahenemisessa. Syyosuutta arvioitaessa otetaan huomioon tapaturman sattumismekanismi, mikä on sen aiheuttaman vammaenergian voimakkuus, minkälainen ajallinen yhteys tapaturman ja tilan pahenemisen välillä on, sekä mikä on aikaisemman vian, vamman tai sairauden aiheuttama myötävaikutus. Arvioinnin tulee perustua yleiseen lääketieteelliseen kokemukseen ja vallitsevaan tutkimustietoon siitä, minkälainen syyosuus erityyppisillä ja eri voimakkuusasteen vammamekanismeilla voi yleensä olla kysymyksessä olevan kaltaisen vammautumisen aiheuttajana. Säännös vastaisi työtapaturma- ja ammattitautilain 19 §:ää muutoin, mutta pahenemisen ei edellytettäisi olevan olennaista kuten työtapaturmassa. Lisäksi sanamuotoon on lisätty selvyyden vuoksi käsite vika, koska esimerkiksi rakenteellista vikaa ei voida aina pitää käsitteellisesti vammana tai sairautena. Kyseessä olisi korvausedellytyksen lievennys myös suhteessa nykytilaan tilanteissa, joissa vahingoittuneella on jo entuudestaan vika, vamma tai sairaus.
Pykälän 2 momentin nojalla korvausta pahenemisesta maksettaisiin enintään kuuden kuukauden ajan tapaturman sattumisesta tai viimeistään palveluksen päättymisestä lukien, jollei toipuminen ole ilmeisesti viivästynyt pääasiallisesti vamman tai sairauden hoitoon liittyvien syiden vuoksi. Pahenemisen korvaamisessa on lähtökohtaisesti kysymys ohimenevän tilan korvaamisesta. Jos komplikaatioita ei synny, normaalin kudoksen tapaturmavamma paranee lääketieteellisen kokemuksen mukaan yleensä viimeistään kuudessa kuukaudessa, useimmiten huomattavasti tätä lyhyemmässäkin ajassa. Jos toipuminen kuitenkin pitkittyy, siihen todennäköisemmin vaikuttavat enemmän muut kuin tapaturmaperäiset syytekijät. Koska ratkaisun tekeminen yksittäisessä tapauksessa on usein vaikeaa asiaan liittyvien tulkintaongelmien vuoksi, korvausaika on perusteltua rajata kuuteen kuukauteen. Jos vahingoittuneen polvessa esimerkiksi todetaan entuudestaan olevaa nivelrikkoa, joka ei ole aikaisemmin oireillut, niin tapaturman seurauksena alkanut vähäinenkin oireilu oikeuttaisi korvaukseen tämä säännöksen nojalla. Takaraja korvaamiselle olisi kuitenkin mainittu kuusi kuukautta palveluksen päättymisestä, koska siihen mennessä pahenemisen aiheuttaman oireilun katsottaisin oleva ohi ja sen jälkeen mahdollisesti jatkuva oireilu ei enää olisi todennäköisessä syy-yhteydessä tapaturmaan.
Pahenemistilanteessa toipuminen voi kuitenkin joskus pitkittyä hoidollisista syistä. Näin voi tapahtua silloin, kun hoito viivästyy hoidon odottamisen vuoksi tai kun pitempi toipumisaika liittyy valittuun asianmukaiseen hoitomenetelmään. Tämän vuoksi edellä tarkoitetusta pääsääntöisestä enimmäiskorvausajasta voidaan poiketa ja korvauksen maksamista voidaan jatkaa niin kauan kuin on ilmeistä, että kysymys on pääasiallisesti korvattavan pahenemisen hoidon jatkumisesta.
6 §.Palvelussairaus. Pykälässä säädettäisiin palvelussairauden korvaamisesta. Palvelusairaudella tarkoitettaisiin 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitetussa palveluksessa aiheutunutta 1) työtapaturma- ja ammattitautilain 26—29 §:n mukaista ammattitautia, 2) työtapaturma- ja ammattitautilain 18 §:ssä mainittua vammaa tai sairautta, 3) lihaksen tai jänteen äkillistä kipeytymistä, joka on tapahtunut ilman tapaturmaa yksittäistä kuormittavaa liikettä suoritettaessa, 4) muuta vammaa tai sairautta, joka on todennäköisesti palveluksen aiheuttama, sekä 5) muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden pahenemista, joka johtuu todennäköisesti palveluksesta. Lainkohdassa edellytettäisiin, että palvelusairaus on aiheutunut palveluksessa. Palvelusairautena korvattava vamma tai sairaus tulee ilmi useimmissa tapauksissa jo palveluksen aikana, mutta se voi ilmetä eli aiheuttaa sairaanhoidon tarvetta myös vasta palveluksen päättymisen jälkeen. Korvattavuutta ei siten ole sidottu siihen, milloin palveluksena aikana aiheutunut vamma tai sairaus tulee ilmi.
Momentin 1 kohdassa mainitun ammattitaudin edellytykset määräytyisivät työtapaturma- ja ammattitautilain säännösten mukaisesti. Sairauden korvaaminen ammattitautina edellyttäisi, että se on todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta fysikaaliselle, kemialliselle tai biologiselle tekijälle palveluksen aikana. Jos henkilöllä todettu sairaus ei täytä ammattitaudin kriteereitä, sen korvattavuus tulisi arvioida palvelussairautta koskevien muiden edellytysten perusteella.
Momentin 2 kohdassa tarkoitettuja työtapaturma- ja ammattitautilain 18 §:n mukaisia vammoja ja sairauksia ovat: 1) hankauksen aiheuttama ihon hiertymä, 2) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut syövyttävän aineen kosketus, 3) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut kaasun, höyryn tai huurun hengittäminen, 4) paleltuma, hypotermia, palovamma ja lämpösairaus, jonka on aiheuttanut tavanomaisesta poikkeava lämpöolosuhde, 5) säteilyn aiheuttama vamma tai sairaus ja 6) vamma tai sairaus, jonka on aiheuttanut huomattava fysikaalisen paineen vaihtelu. Edellytyksenä näiden vammojen ja sairauksien korvaamiselle on, että altistuminen mainituille tekijöille on tapahtunut vamman tai sairauden ilmaantumista edeltävänä enintään vuorokauden pituisena aikana.
Momentin 3 kohdassa mainittu lihaksen tai jänteen kipeytyminen vastaisi työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:n mukaista työliikekipeytymistä. Tämä kohta tulisi käytännössä vain harvoin sovellettavaksi, koska 2 momentissa ehdotettavan rajoituksen vuoksi korvausta maksettaisiin enintään kuuden viikon ajan kipeytymisestä alkaen ja ehdotettavan 13 §:n nojalla korvausta ei pääsääntöisesti maksettaisi palveluksen aikana.
Momentin 4 kohdassa säädettäisiin korvattavaksi muu kuin edellä olevissa kohdissa tarkoitettu vamma tai sairaus, jos se todennäköisesti on palveluksen aiheuttama. Käytännössä siis mikä tahansa palveluksessa aiheutunut vamma tai sairaus, jota ei korvata tapaturman aiheuttamana, ammattitautina tai muuna työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisena vammana tai sairautena, voitaisiin korvata palvelussairautena, jos sen voidaan arvioida johtuvan palveluksesta. Tämä kohta laajentaa palvelussairauden käsitteen selvästi ammattitautia laajemmaksi, joskin suurin osa palvelukseen syy-yhteydessä olevista sairauksista todennäköisesti täyttää jo ammattitaudin kriteerit. Syy-yhteyden arvioinnissa otetaan huomioon kaikki palveluksessa vallitsevat olosuhteet ja niiden vaikutus todettuun vammaan tai sairauteen. Kuten 3 §:n perusteluissa todetaan kriisinhallintehtävissä esiintyvät erityiset riskitekijät vaikuttavat erityisesti tämän kohdan mukaisen palvelussairauden korvattavuuden harkintaan. Psyykkisiäkään tekijöitä ei ole rajattu sairauden aiheuttajina palvelussairauden korvattavuuden ulkopuolelle toisin kuin ammattitaudin osalta. Sairauden korvattavuus edellyttää kuitenkin aina todennäköistä lääketieteellistä syy-yhteyttä altistuksen ja sairauden välillä.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin henkilöllä jo ennen palvelusta olleen vian, vamman tai sairauden palveluksen aikaisen pahenemisen korvaamisesta. Tällainen muun kuin tämän lain nojalla korvattavan vian, vamman tai sairauden paheneminen korvattaisiin vain, jos se johtuu todennäköisesti palveluksesta. Tällaisessakin tapauksessa palveluksen aikaisilla erityisolosuhteilla voi olla merkittävä merkitys syy-yhteyden arvioinnissa. Kuten tapaturman aiheuttaman pahenemisen korvaamisessa, tässäkään lainkohdassa ei edellytettäisi pahenemisen olennaisuutta toisin kuin työtapaturmissa, vaan vähäisempikin paheneminen riittäisi korvattavuuteen.
Pykälän 2 momentissa rajoitettaisiin1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun lihaksen tai jänteen kipeytymisen korvaaminen kuuteen viikkoon kipeytymisen alkamisesta kuten työtapaturma- ja ammattitautilain 33 §:ssä. Kipeytymistä ei luonnollisestikaan voitaisi korvata tämän lainkohdan nojalla, jos kyseinen vamma voi syntyä vain tapaturman seurauksena tai kyseessä on aikaisemman vamman tai sairauden paheneminen.
Pykälän 3 momentissa rajoitettaisiin 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun vian, vamman tai sairauden pahenemisen korvaaminen enintään kuuteen kuukauteen palveluksen päättymisestä lukien. Ajallisen rajoituksen perusteet ovat samat kuin 5 §:n mukaisessa pahenemisen korvaamisessa. Samoin korvausta voitaisiin poikkeuksellisesti maksaa pidemmältä ajalta, jos toipuminen on ilmeisesti viivästynyt pääasiallisesti vamman tai sairauden hoitoon liittyvien syiden vuoksi.
7 §.Henkinen järkytysreaktio. Pykälässä säädettäisiin yhdestä sairauslajista, henkisestä järkytysreaktiosta, joka voitaisiin korvata joko tapaturman seurauksena tai 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisena palvelussairautena. Säännös vastaa pääosin työtapaturma- ja ammattitautilain 35 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan henkisellä järkytysreaktiolla tarkoitetaan akuuttia stressireaktiota, traumaperäistä stressihäiriötä ja tuhoisaa kokemusta seuraavaa persoonallisuuden muutosta. Nämä sairausnimikkeet vastaavat ICD-10-tautiluokituksen mukaisia tautinimikkeitä. Täten korvattavuuden kriteerit tulevat pääosin näiden sairauksien diagnostiikasta. Henkinen järkytysreaktio on aina seurausta jostain tapahtumasta, jolle eri sairausnimikkeiden osalta asetetaan erilaiset edellytykset. Tapahtuman ei kuitenkaan tarvitse täyttää tapaturman kriteereitä, koska henkinen järkytysreaktio voi olla seurausta palveluksesta kokonaisuutena ilman selvää yksittäistä tapahtumaa, jolloin se korvataan palvelussairautena.
Akuutti stressireaktio tulisi käytännössä vain harvoin korvattavaksi, koska se on tautiluokituksen mukaan ohimenevä häiriö, joka tavallisesti häviää muutaman tunnin tai päivän kuluessa. Siten siitä ei aiheudu yleensä oireita enää palveluksen päättymisen jälkeen, jollei se ilmene vasta palveluksen päätyttyä. Sen sijaan traumaperäinen stressihäiriö kehittyy tautiluokituksen mukaan viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan, lyhyt- tai pitkäkestoiseen, poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan tai tilanteeseen, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta melkein kenessä tahansa. Esimerkkeinä mainitaan ihmisen aiheuttamat tuhot tai luonnonkatastrofit, sotatila, vakava onnettomuus, väkivaltaisen kuoleman näkeminen, kidutuksen, terrorismin, raiskauksen tai muun rikoksen uhriksi joutuminen.
Tuhoisaa kokemusta seuraavalla persoonallisuuden muutoksella tarkoitetaan vähintään kaksi vuotta kestävää persoonallisuuden muutosta. Esimerkkinä tällaisesta rasituksesta voidaan mainita kidutus, suuronnettomuus, pitkäaikainen panttivankeus tai pitkäaikainen vankeus, johon liittyy välitön tapetuksi tulemisen uhka. Tuhoisaa kokemusta seuraava persoonallisuuden muutos ei sen sijaan liity tautiluokituksen mukaan lyhytaikaiseen henkeä uhkaavaan tilanteeseen.
Pykälän 2 momentti sisältäisi tarkentavan säännöksen, jonka mukaan traumaperäisen stressihäiriön ja tuhoisaa kokemusta seuraavan persoonallisuuden muutoksen korvaaminen edellyttäisi, että vahingoittunut on ollut välittömästi osallisena järkytyksen aiheuttaneessa tapahtumassa. Tämäkin edellytys vastaa työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädettyä. Välittömällä osallisuudella tapahtumaan tarkoitettaisiin sekä suoranaiseen henkilökohtaiseen vaaraan joutumista että silminnäkijänä olemista, esimerkiksi silloin, kun henkilö näkee lähellä työskentelevän palvelustoverinsa vahingoittuvan vakavasti. Välittömyydellä tarkoitetaan siten sellaista omakohtaista kokemista tapahtuman välittömässä läheisyydessä, mikä mahdollistaa omakohtaisen havainnoinnin.
Lisäksi momentissa edellytettäisiin, että vahingoittuneella on todettu traumaperäiseen stressihäiriöön sopiva oireisto kuuden kuukauden kuluessa tapahtumasta tai palveluksen päättymisestä. Säännös on tarpeen syy-yhteyden arvioinnin mahdollistamiseksi. Traumaperäistä stressihäiriötä ei tautiluokituksen mukaan yleensä pidä diagnosoida, mikäli näyttöä ei ole siitä, että oireet ovat alkaneet kuuden kuukauden sisällä poikkeuksellisen vaikeasta traumasta. Oireiston toteamisella tarkoitetaan sitä, että lääkäri on potilaan tavattuaan kirjannut potilasasiakirjoihin tapahtumaan liittyen löydökset tällaisesta oireistosta potilaskäynnin yhteydessä, vaikka traumaperäisen stressihäiriön diagnoosia ei olisi asetettu.
3 luku Etuudet
8 §.Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset etuudet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tämän lain mukaisesta vahinkotapahtumasta maksettavat korvaukset määräytyisivät työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti. Mainitun lain III osa sisältää etuuksia koskevat säännökset, joita sovellettaisiin, jollei tässä laissa toisin säädettäisi. Tämän pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin poikkeukset työtapaturma- ja ammattitautilain etuussäännöksistä ja 9—11 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi eräitä vain tämän lain nojalla maksettavia lisäkorvauksia. Pykälän 1 momentin viittaus kattaisi kaikki työtapaturmista ja ammattitaudeista maksettavat korvaukset. Työtapaturma- ja ammattitautilain III osassa säädettyjä etuuksia ovat ansionmenetyskorvaukset, sairaanhoidon korvaukset mukaan lukien lääkinnällinen kuntoutus, sairaanhoidon matka- ja majoituskulujen korvaaminen, haittaraha, hoitotuki, vaatelisä, kodinhoidon lisäkustannusten korvaaminen, eräiden henkilökohtaisessa käytössä olleiden esineiden korvaaminen, ammatillinen kuntoutus, palveluasumisesta maksettava korvaus, päivittäisissä toiminnoissa tarvittavan apuvälineen korvaaminen, asunnonmuutostöiden korvaaminen, tulkkauspalveluiden korvaaminen vahinkotapahtuman aiheuttaman näkö-, kuulo- tai puhevamman johdosta, korvaus omaisen sopeutumisvalmennuksessa mukanaolosta, kuntoutuksen matka- ja majoituskustannusten korvaaminen sekä perhe-eläke, hautausapu ja vainajan kuljetuskustannukset.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että työtapaturma- ja ammattitautilain säännöksistä poiketen päiväraha maksettaisiin alkuperäisen palvelusajan loppuun saakka todellisen työansion menetyksen suuruisena, vaikka palvelus päättyisi ennen määrättyä päättymisaikaa. Työtapaturma- ja ammattitautilain 58 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään, että päiväraha on 28 päivän ajan vahinkotapahtumasta lukien joko sairausajan palkan suuruinen tai vahinkotapahtumaa edeltävän neljän viikon palkan suuruinen, jos sairausajan palkkaa ei makseta. Momentin nojalla päiväraha olisi 28 päivän jälkeenkin vähintään mainitun lainkohdan suuruinen koko päivärahaan oikeuttavalta ajalta, kuitenkin enintään siihen päivään saakka, jona tämän lain 1 §:ssä tarkoitetun palvelussuhteen oli määrä päättyä. Viimeistään päivärahakauden jälkeen eli vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta, ansionmenetyskorvaus perustuisi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti henkilön vuosityöansioon.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että tapaturmaeläkkeen ja perhe-eläkkeen perusteena käytettävän vuosityöansion vähimmäismäärä olisi työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen vähimmäisvuosityöansio kolmella kerrottuna. Nykyisin vähimmäisvuosityöansio on kaksinkertainen. Vähimmäisvuosityöansion perusteella on tarkoitus korvata pitkäaikaista ansionmenetystä. Koska nuorelle henkilölle ei välttämättä kriisinhallintapalvelukseen mennessä ole ehtinyt muodostua vakiintuneeseen työskentelyyn perustuvaa ansiotasoa, on perusteltua maksaa pitkäaikainen ansionmenetyskorvaus vähintään yleisen keskimääräisen ansiotason mukaisena. Säännöksen mukainen vähimmäisvuosityöansio olisi vuoden 2015 tasolla noin 41 000 euroa.
9 §.Lisäkorvaus pysyvästä haitasta. Pykälässä säädettäisiin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisten korvausten lisäksi maksettavasta pysyvän haitan korvauksesta. Lisäkorvaus vastaisi muutoin nykyistä lisäturvasopimuksen mukaista etuutta, mutta se maksettaisiin tapaturman lisäksi myös palvelussairauden johdosta. Lisäkorvaus maksettaisiin lisäturvasopimusta vastaavasti vain varsinaisessa kriisinhallintapalvelussuhteessa olevalle eli 1 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitetulle vahingoittuneelle, ei siis mainitun säännöksen 2 kohdassa tarkoitetulle koulutuksessa olevalle. Pykälän 1 momentin mukaan lisäkorvaus maksettaisiin vahinkotapahtuman aiheuttamasta vammasta ja sairaudesta johtuvasta pysyvästä yleisestä haitasta. Haitan suuruus määritettäisiin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen haittaluokituksen perusteella eli saman haittaluokan mukaan kuin haittaraha. Haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä haitasta maksettaisiin kertakorvauksena 210 000 euroa ja osittaisesta pysyvästä haitasta kertakorvauksena niin monta kahdeskymmenesosaa tästä korvausmäärästä kuin haittaluokka osoittaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäkorvauksen määrän korottamisesta, jos haittaluokka nousee vamman tai sairauden pahenemisen vuoksi vähintään yhdellä.
10 §.Kuolemantapauksen johdosta maksettava lisäkorvaus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi nykyisen lisäturvasopimuksen mukaisesta lisäkorvauksesta, joka maksettaisiin vahingoittuneen edunsaajalle, jos vahingoittunut on kuollut tämän lain nojalla korvattavan vahinkotapahtuman seurauksena kolmen vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta. Lisäkorvaus maksettaisiin siis työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetyn perhe-eläkkeen lisäksi. Lisäkorvaus maksettaisiin vain 1 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitetun vahingoittuneen edunsaajalle. Lisäkorvauksen määrä olisi 200 000 euroa ja se maksettaisiin palveluksessa olevan määräämälle. Edunsaajamääräys ja sen muutokset olisi tehtävä kirjallisesti Valtiokonttorille.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vakuutussopimuslain (543/1994) 49 ja 50 §:n soveltamisesta edunsaajamääräyksen tulkinnassa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edunjättäjän alle 18-vuotiaalle lapselle maksettavasta lisäkorvauksesta, jonka määrä olisi 20 % 1 momentin mukaisen lisäkorvauksen määrästä eli 40 000 euroa lasta kohden. Momentin mukaan edunjättäjän lapsena pidetään myös aviopuolison lasta, jonka huoltaja mainittu aviopuoliso on, sekä avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, johon nähden edunjättäjän elatusvelvollisuus on sopimuksella tai oikeuden päätöksellä vahvistettu.
11 §.Psyykkinen tuki ja hoito. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi erityisestä psyykkisestä tuesta ja hoidosta, johon palveluksen päättäneellä olisi oikeus. Vastaava tukimuoto on ollut lisäturvasopimuksessa toukokuusta 2013 alkaen. Tuki ja hoito on lisäturvasopimuksessa rajoitettu palvelun päättymisen jälkeiseen vuoteen niin, ettei myöhemmin voi enää hakeutua sen piiriin. Momentissa ehdotetaan, ettei aikarajaa hoidon ja tuen piiriin hakeutumiselle enää olisi. Tuki ja hoito eivät olisi sidottu vain kotiutumista välittömästi seuraavaan aikaan. Riittävä edellytys korvaamiselle olisi se, että psyykkisen tuen tai hoidon tarpeella on todennäköinen syy-yhteys palvelukseen. Tuen saaminen ei kuitenkaan edellyttäisi tapaturman aiheuttamaa vammaa tai sairautta taikka palvelusairautta. Psyykkisen tuen tai hoidon kustannuksia korvattaisiin enintään yhden vuoden ajalta tuen tarpeen ilmenemisestä lukien eli siitä kun tarve on todettu Valtiokonttorin osoittamassa hoitopaikassa. Mikäli henkilöllä ilmenisi psyykkisen hoidon tarvetta yli vuoden ajan, hoito voitaisiin korvata tämän lain nojalla, jos sen tarve johtuu tämän lain mukaisesta tapaturmasta tai palvelussairaudesta.
Käytännössä tarkoitus olisi jatkaa nykyistä toimintatapaa, jossa hoitoon hakeudutaan HUS Psykiatrian konsultaatiopoliklinikalle, joka toimii hoitoa ja sen tarvetta koordinoivana tahona. Henkilö ei siten tarvitse erillistä Valtiokonttorin myöntämää maksusitoumusta HUS Psykiatrian poliklinikalle eikä sen mahdollisesti osoittamaan hoitopaikkaan. Hoitopaikka laskuttaa vakuutetun hoidosta suoraan Valtiokonttoria ja laskutuksen yhteydessä hoitolaitos toimittaa Valtiokonttorille vakuutettua koskevan lääkärinlausunnon tai hoitokertomuksen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tämän pykälän mukaiseen tuen ja hoidon aiheuttamien matkakulujen korvaamisesta. Tuen ja hoidon saamiseksi tarpeellisten matkojen aiheuttamat kulut korvattaisiin samojen periaatteiden mukaisesti kuin työtapaturma- ja ammattitautilain 50 §:ssä säädetään matkakulujen korvaamisesta.
12 §.Suhde muun lain mukaiseen korvaukseen. Pykälässä säädettäisiin, että tämän lain mukaisia etuuksia kohdeltaisiin muussa lainsäädännössä samalla tavoin kuin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia etuuksia. Muihin etuuslakeihin ei siten tarvittaisi viittausta tähän lakiin. Tämän lain mukaiset etuudet olisivat ensisijaisia suhteessa muihin sosiaalivakuutuksen etuuksiin, kuten työeläkelakien tai sairausvakuutuslain mukaisiin korvauksiin.
Liikennevakuutuksen osalta säilytettäisiin säännös, jonka mukaan Valtiokonttorilla olisi edelleen takautumisoikeus myös moottoriajoneuvon omistajan tai kuljettajan omistamansa tai kuljettamansa ajoneuvon liikennevakuutuksesta maksettavaan korvaukseen.
13 §.Korvauksen suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että tämän lain mukainen korvaus suoritetaan vasta palveluksen päättymisen jälkeiseltä ajalta, jollei ole erityistä syytä korvata sairaanhoitokuluja myös palveluksen aikana. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa puolustusvoimat vastaavat sairaanhoidon järjestämisestä ja palveluksessa olevalla on palvelussuhteen aikana oikeus maksuttomaan terveydenhuoltoon, myös palvelusvapaan aikana. Tarpeellinen terveyden- ja sairaanhoito järjestetään palvelussuhteen kestäessä ensisijaisesti suomalaisessa kriisinhallintajoukossa. Hoidosta vastaa kriisinhallintajoukon lääkintähuoltohenkilöstö. Mikäli välttämätöntä hoitoa tai tutkimuksia ei ole mahdollista saada kriisinhallintaorganisaatiossa, ne voidaan saada muista palvelusalueen hoitoyksiköistä tai Suomesta. Välttämättömästä hoidosta ja tutkimuksista aiheutuneet kustannukset korvaa palvelusaikana Porin prikaati.
Siviilikriisinhallinnassa sairaanhoito on turvattu valtion vakuutusyhtiöstä ottamalla niin sanotulla komennusvakuutuksella, joka kattaa täysimääräisesti ilman ylärajaa kaikki palveluksessa olevan sairaanhoitokulut. Vakuutus on voimassa koko palvelussuhteen ajan katkeamattomana, riippumatta vakuutetun olinpaikasta. Vakuutus kattaa vapaa-ajan matkat ja terveydenhoidon kohdemaassa tai lähialueella. Siviilikriisinhallinnan operaatioissa voi myös olla operaatiokohtaisia vakuutuksia ja operaation organisaation puitteissa järjestettyä sairaanhoitoa.
Tämän lain mukaiset korvaukset maksettaisiin siten pääsäännön mukaan vasta, kun palvelus on päättynyt ja palvelukseen liittyvä sairaanhoidon järjestäminen päättyy. Tämän jälkeen sairaanhoidon ja kuntoutuksen korvaamisesta vastaa Valtiokonttori. Lakiin jätettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti mahdollisuus erityisestä syystä korvata sairaanhoitoa jo palveluksen aikana. Kriisinhallinnassa tällaisia tilanteita ei tällä hetkellä ole tunnistettavissa, mutta varmuuden vuoksi on perusteltua säilyttää tämä mahdollisuus, jottei palveluksessa oleva missään tilanteessa jäisi vaille korvausta. Palveluksen aikainen sairaanhoito voitaisiin poikkeuksellisesti korvata esimerkiksi tapauksessa, jossa vahingoittunut ei ole saanut haluamaansa tarpeellista hoitoa palvelusaikana ja on itse hakeutunut sairaanhoitoon, jota ei ole korvattu vakuutuksesta. Tällöin korvaaminen edellyttäisi selvitystä saamatta jääneestä hoidosta ja itse hankitun hoidon erityisestä tarpeellisuudesta. Niin ikään ansionmenetyksen korvaaminen on tarpeellista vasta, kun palkan maksaminen päättyy palveluksen päättyessä.
Pykälän 2 momentin mukaan haittarahaa voitaisiin kuitenkin maksaa siitä alkaen, kun haitta on työtapaturma- ja ammattitautilain 83 §:n 2 momentin mukaisesti katsottava pysyväksi, vaikka palvelus ei olisikaan päättynyt. Haitta katsotaan pääsääntöisesti pysyväksi aikaisintaan vuoden kuluttua vahinkotapahtumasta.
4 luku Toimeenpano ja muutoksenhaku
14 §. Toimivaltainen vakuutuslaitos. Pykälässä todettaisiin, että Valtiokonttori on toimivaltainen vakuutuslaitos lain soveltamisalaan kuuluvassa korvausasiassa ja huolehtisi korvausasioiden käsittelystä ja korvauksien maksamisesta.
15 §. Vahinkotapahtumasta ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin tämän lain mukaisen vahinkotapahtuman ilmoittamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan vahingoittuneen olisi ilmoitettava hänelle sattuneesta vahinkotapahtumasta viivytyksettä sen kansallisen yksikön edustajalle, jonka palveluksessa hän on. Ilmoittaminen tulisi siten tehdä jollekin kyseisen. palvelussuhteen työnantajapuolta edustavalle taholle. Kansainvälisessä organisaatiossa ei ilmoittaminen esimerkiksi lähimmälle esimiehelle täytä säännöksen tavoitetta, koska tieto vahinkotapahtumasta ei välttämättä silloin välity palvelussuhteen työantajaorganisaatiolle. Sotilaiden osalta työnantajataho on puolustusvoimat ja siviilikriisinhallinnassa Kriisinhallintakeskus. Sotilaat pystyvät käytännössä usein tekemään ilmoituksen palveluspaikan sosiaalikuraattorille. Tärkeintä on, että ilmoitus välittyy taholle, jonka on 2 momentin mukaisesti tehtävä vahinkoilmoitus Valtiokonttorille. Jos vahingoittunut ei ilmoita vahinkotapahtumasta, sillä saattaa olla haitallisia seurauksia. Mikäli korvausasian vireilletulo olennaisesti viivästyy, korvaus voidaan työtapaturma- ja ammattitautilain 46 §:n mukaan evätä viivästymisajalta kokonaan tai osittain, jos epääminen on olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. Korvausasian vireille saattamista koskee myös työtapaturma- ja ammattitautilain 116 §:ssä säädetty viiden vuoden määräaika. Korvausta ei kuitenkaan tulisi evätä tilanteessa, jossa vahinkotapahtumasta ilmoittaminen on viivästynyt sen vuoksi, että vamma tai sairaus alkaa oirehtia vasta myöhemmin tai vamman tai sairauden syy-yhteys palvelukseen on epäselvä tai selviää vasta pitkän ajan kuluttua.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtiotyönantajan edustajan velvollisuudeksi ilmoittaa vahinkotapahtumasta Valtionkonttorille. Jos vahinkotapahtuma todennäköisesti aiheuttaa sairaanhoidon tai kuntoutuksen tarvetta, pysyvää haittaa taikka työkyvyn heikentymää palveluksen päätyttyä, ilmoitus tulisi tehdä viivytyksettä jo ennen palveluksen päättymistä. Korvausasian vireilletulo on kytketty vahinkoilmoituksen saapumiseen Valtiokonttorille. Sen jälkeen asia on käsittelyssä ja Valtiokonttorilla on muun muassa työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset oikeudet tietojen saamisen korvausasian ratkaisemiseksi. Jos ilmoitus tehdään vasta palvelusajan päättymisen jälkeen, vahingoittuneen asian käsittely saattaisi viivästyä tarpeettomasti. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että vahinkoilmoitus tehtäisiin varmuuden vuoksi kaikista pienistäkin vahinkotapahtumista, joiden aiheuttama hoidon tarve ja työkyvyn heikentymä ovat palveluksen aikana ohimeneviä ja jotka eivät johda palveluksen keskeytymiseen ja korvauksen maksamiseen.
16 §. Työtapaturma- ja ammattitautilain soveltaminen. Pykälä sisältäisi yleisen toimeenpanoa koskevan viittaussäännöksen työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Useimmissa toimeenpanoa koskevissa asioissa sovellettaisiin työtapaturma- ja ammattitautilakia kuten nykyään sotilastapaturma-asioissa sovelletaan tapaturmavakuutuslakia. Työtapaturma- ja ammattitautilain IV osan säännökset etuuksien toimeenpanosta eli korvauskäsittelystä ja päätöksen antamisesta soveltuisivat tämän lain mukaisen asian käsittelyyn. Lisäksi sovellettaisiin, mitä mainitun lain IX osassa säädetään tietojen antamisesta, saamisesta ja salassapidosta, tietojen maksuttomuudesta, terveydentilatiedoista maksettavista korvauksista, rahamäärien ja korvausten tarkistamisesta työeläkeindeksillä ja palkkakertoimella, rahamäärien pyöristämisestä, vakuutuslaitoksen takautumisoikeudesta, vakuutuslaitoksen oikeudesta saada takaisin maksamansa täyskustannusmaksu liikennevakuutuslaitokselta, esteellisyydestä, asiakirjojen säilyttämisestä sekä siirto- ja ulosmittauskiellosta.
17 §. Muutoksenhaku, oikaisumenettelyt, päätöksen poistaminen ja takaisinperintä. Pykälässä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että muutoksenhakua, oikaisumenettelyä, päätöksen poistamista ja takaisinperintää koskisivat työtapaturma- ja ammattitautilain VIII osan säännökset. Valtiokonttorin päätöksestä olisi siten valitusoikeus tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, jonka päätöksestä voisi valittaa vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuden päätöksestä, joka koskee oikeutta korvaukseen, saisi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
5 luku Erinäiset säännökset ja voimaantulo
18 §.Rahamäärien tarkistaminen ja pyöristäminen. Pykälässä ehdotetaan, että 5 ja 7 §:ssä mainitut lisäkorvausten rahamäärät tarkistettaisiin vuosittain työntekijän eläkelain 96 §:ssä tarkoitetulla palkkaindeksillä. Tarkistettu rahamäärä pyöristettäisiin pykälän mukaan lähimmäksi täydeksi kymmeneksi tuhanneksi euroksi. Lisäkorvausten rahamääriä ei siten ole tarkoitus muuttaa kuin vasta merkittävän palkkatason ja elinkustannusten nousun seurauksena.
19 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältäisi voimaantulosäännöksen. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2016.
Pykälän 2 momentin nojalla tätä lakia sovellettaisiin vahinkotapahtumiin, jotka sattuvat lain voimassa ollessa. Ennen tämän lain voimaantuloa sattuneisiin tapaturmiin ja ilmenneisiin palvelussairauksiin sovellettaisiin siten tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä eli sotilaiden osalta sotilastapaturmalakia ja siviilikriisinhallintaan osallistuvien osalta työtapaturmaa koskevia säännöksiä.
