2.1.1  2.1.1 Sijoitusrahastolaki

Sijoitusrahastolain soveltaminen 

Sijoitusrahastolaki on annettu 29 päivänä tammikuuta 1999, ja se on tullut voimaan 1 päivänä helmikuuta 1999. Sijoitusrahastolailla kumottiin sitä edeltänyt samanniminen laki (480/1987). Sijoitusrahastodirektiivi ja siihen myöhemmin tehdyt muutokset on pantu kansallisesti täytäntöön sijoitusrahastolaissa.  

Sijoitusrahastolakia sovelletaan 1 §:n 1 momentin mukaan rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön harjoittamaan toimintaan sekä yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinoimiseen yleisölle. Pykälässä säädetään lisäksi rahastoyhtiön oikeudesta hoitaa myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettua vaihtoehtorahastoa edellyttäen, että sillä on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tätä toimintaa varten tai että se on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan siten kuin mainitussa laissa säädetään. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettu ulkoisesti hoidettujen vaihtoehtorahastojen hoitaja saa hallinnoida sijoitusrahastoja edellyttäen, että sillä on rahastoyhtiön toimilupa tätä toimintaa varten.  

Sijoitusrahasto, erikoissijoitusrahasto ja yhteissijoitusyritys 

Sijoitusrahastolla tarkoitetaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa vahvistettujen sääntöjen ja sijoitusrahastolain 11 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä aiheutuvia velvoitteita. Lain 11 luvussa säädetään sijoitusrahaston varojen sijoittamisesta sijoitusrahastodirektiivin vaatimukset täyttäviin sijoituskohteisiin. Sijoitusrahasto ei ole itsenäinen oikeushenkilö vaan varojen kokonaisuus, jonka omistavat siihen varojaan sijoittaneet rahasto-osuudenomistajat. Sijoitusrahaston varojen on oltava vähintään kaksi miljoonaa euroa, ja sillä on oltava ainakin 50 rahasto-osuudenomistajaa. 

Sijoitusrahastolaissa säädetään myös erikoissijoitusrahastosta, jolla tarkoitetaan sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä erikoissijoitusrahaston sääntöjen ja sijoitusrahastolain 12 luvun mukaan sijoitettuja varoja sekä niistä johtuvia velvoitteita. AIFM-direktiivin voimaansaattamisen myötä kansalliseen sääntelyyn perustunut erikoissijoitusrahasto on nykyään yksi vaihtoehtorahaston oikeudellisista muodoista. Sijoitusrahastolain 3 a §:ssä säädetään siitä, mitä sijoitusrahastoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös erikoissijoitusrahastoihin. Erikoissijoitusrahasto voi poiketa sijoitusrahastolaissa tarkemmin säädetyllä tavalla 11 luvun mukaisista varojen sijoittamista koskevista velvoitteista, rahasto-osuuksien jatkuvasta liikkeeseenlaskusta, jatkuvasta lunastusvelvollisuudesta sekä arvonlaskentaa koskevista säännöksistä. Rahastoyhtiöön, joka hoitaa erikoissijoitusrahastoa tai muuta vaihtoehtorahastoa, sovelletaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annettua lakia siten kuin siitä säädetään kyseisen lain 1 luvun 5 §:ssä.  

Yhteissijoitusyrityksellä tarkoitetaan sijoitusrahastolaissa sellaista muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää sijoitusrahastodirektiivin edellytykset.  

Rahastoyhtiö ja sen tehtävät 

Rahastoyhtiön liiketoiminnan ala on rajoitettu sijoitusrahastotoimintaan, jolla tarkoitetaan laissa varojen hankkimista yleisöltä yhteistä sijoittamista varten ja näiden varojen sijoittamista pääasiallisesti rahoitusvälineisiin tai kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin tai muihin sijoituskohteisiin sekä sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston hallintoa ja rahasto-osuuksien markkinointia. Sijoitusrahastotoimintaa saa harjoittaa vain rahastoyhtiö, joka on saanut Finanssivalvonnalta toimiluvan tätä toimintaa varten. Rahastoyhtiö saa sijoitusrahastotoiminnan harjoittamisen lisäksi harjoittaa siihen olennaisesti liittyvää toimintaa, jos tällainen toiminta ei ole omiaan vahingoittamaan rahasto-osuudenomistajien etua. Rahastoyhtiö saa erikseen laajennetulla toimiluvalla tarjota sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettua omaisuudenhoitoa ja sijoitusneuvontaa sekä rahoitusvälineiden säilyttämistä sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksien osalta.  

Sijoitusrahastolaissa säädetään rahastoyhtiön toimiluvan edellytyksistä ja sen hakemisesta (2 luku) sekä rahastoyhtiön toiminnan järjestämistä (4 luku), vakavaraisuutta ja riskien hallintaa (4 a luku) sekä palkitsemisjärjestelmää koskevista vaatimuksista (4 b luku). Lisäksi laissa säädetään rahastoyhtiön toimiluvan peruuttamisesta ja toiminnan rajoittamisesta. Rahastoyhtiöitä koskevia säännöksiä on myös lain 2 a §:ssä tarkoitetuissa komission asetuksissa sekä sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetuissa komission delegoiduissa säädöksissä ja komission asetuksella tai päätöksellä annetuissa teknisissä standardeissa.  

Sijoitusrahaston säännöt 

Rahasto-osuudenomistajan oikeudet ja velvollisuudet sijoitusrahastossa sekä suhteessa rahastoyhtiöön, joka hallinnoi sijoitusrahaston varoja ja edustaa rahasto-osuudenomistajia, määräytyvät sijoitusrahastolain, sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä rahaston sääntöjen mukaan. Tarkemmat säännökset sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston säännöistä sisältyvät lain 7 lukuun. Finanssivalvonta vahvistaa rahastoyhtiön hakemuksesta sijoitusrahaston säännöt sekä niiden muutokset. Erikoissijoitusrahastojen säännöt on toimitettava Finanssivalvonnalle tiedoksi, ja sääntömuutos tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun muutos on saatettu rahasto-osuudenomistajien tietoon. Finanssivalvonta voi kuitenkin laissa tarkemmin säädetyissä tilanteissa vaatia erikoissijoitusrahaston sääntöjen muuttamista tai asettaa valvonnan kannalta välttämättömiä rajoituksia ja edellytyksiä. 

Rahasto-osuus ja rahasto-osuudenomistaja 

Sijoitusrahastoon varojaan sijoittaneella on oikeus rahasto-osuuteen. Sijoitusrahastolaissa tarkoitettu rahasto-osuus tai muu siihen rinnastettava yhteissijoitusyrityksen osuus on arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettu arvopaperi. Sijoitusrahaston säännöissä voidaan määrätä, että rahastolla on sekä tuotto- että kasvuosuuksia. Rahastossa voi olla myös eri osuussarjoja, jotka poikkeavat toisistaan muun muassa siinä, paljonko rahastoyhtiö veloittaa sijoitusrahaston varoista korvausta rahaston hallinnoinnista. 

Rahastoyhtiön on pidettävä rahasto-osuuksista rahasto-osuusrekisteriä. Rahasto-osuusrekisteriin on merkittävä ainakin rahasto-osuudenomistajan nimi ja postiosoite sekä muut 53 §:n 1 momentissa edellytetyt tiedot. Lain 56 §:ssä säädetään rahasto-osuudensaajan oikeudesta käyttää rahasto-osuudenomistajille sijoitusrahastolaissa säädettyjä oikeuksia. Osuudensaajalla ei ole tätä oikeutta ennen kuin rahasto-osuus on rekisteröity tai saanto on ilmoitettu ja sitä koskeva selvitys esitetty rahastoyhtiölle. Tämä ei kuitenkaan koske sellaista oikeutta, jota käytetään esittämällä tai luovuttamalla osuustodistus tai siihen kuuluva osinkolippu.  

Rahastoyhtiön on rahasto-osuudenomistajan pyynnöstä annettava rahasto-osuudesta osuustodistus, jonka allekirjoittaa rahastoyhtiön hallituksen jäsen tai sen valtuuttama henkilö. Osuustodistus voidaan asettaa vain nimetylle rahasto-osuusrekisteriin merkitylle henkilölle, yhteisölle tai säätiölle. Rahasto-osuudesta annetun osuustodistuksen luovutukseen ja panttaukseen sovelletaan velkakirjalain (622/1947) säännöksiä juoksevista velkakirjoista.  

Ulkomaalaisen tai ulkomaisen yhteisön tai säätiön omistamat rahasto-osuudet voidaan lain 9 a luvussa säädetyin edellytyksin merkitä rahasto-osuusrekisteriin siten, että siihen merkitään rahasto-osuudenomistajan sijasta rahasto-osuudenhoitaja, joka hallitsee rahasto-osuuksia rahasto-osuudenomistajan lukuun toimeksiannon nojalla. Rahasto-osuuden hoitajan hallinnoimien rahasto-osuuksien nojalla ei ole oikeutta osallistua rahasto-osuudenomistajien kokoukseen eikä kyseisistä rahasto-osuuksista anneta osuustodistusta.  

Sijoitusrahastolain 10 luvussa säädetään erikseen myös arvo-osuusjärjestelmään kuuluvista rahasto-osuuksista.  

Rahasto-osuudenomistajien kokous ja edustajisto 

Sijoitusrahastolla on rahasto-osuudenomistajien kokous, jonka tehtävistä säädetään laissa ja määrätään sijoitusrahaston säännöissä. Sijoitusrahastolain 19 §:n 1 momentin mukaan rahasto-osuudenomistajien yhteisesti kyseisen lain tai sijoitusrahaston sääntöjen mukaan päätettävät asiat ratkaistaan rahasto-osuudenomistajien kokouksessa, joka on pidettävä säännöissä määrättynä aikana. Rahasto-osuudenomistajien kokouksen tehtävänä on valita rahastoyhtiön hallituksen jäsenistä vähintään yksi kolmasosa sekä vähintään yksi tilintarkastaja ja tälle varamies huolehtimaan rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston tilintarkastuksesta. Lisäksi sijoitusrahastoa kohdanneesta vahingosta johtuvan vahingonkorvauskanteen nostamisesta päättää pääsäännön mukaan rahasto-osuudenomistajien kokous. Rahasto-osuudenomistajien kokoukseen sovelletaan soveltuvin osin yhdistyksen kokoukseen sovellettavaa menettelyä, jollei sijoitusrahaston säännöissä tai sijoitusrahastolaissa ole muuta määrätty.  

Sijoitusrahaston säännöissä voidaan lisäksi määrätä, että rahastoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen rahasto-osuudenomistajien kokoukset valitsevat edustajiston, jonka tehtävänä on päättää kysymyksessä olevia sijoitusrahastoja koskevista yhteisistä asioista. Säännöissä on tuolloin mainittava edustajiston tehtävät, valintatapa ja vaalikausi. Edustajiston tehtäviin on kuulunut ainakin rahasto-osuudenomistajien valitsemien rahastoyhtiön hallituksen jäsenen ja tilintarkastajan valinta silloin, kun rahastoyhtiön hallitukseen valittavien jäsenten tai tilintarkastajien määrä alittaa rahastoyhtiön hallinnoitavana olevien sijoitusrahastojen määrän.  

Rahasto-osuuksien arvonmääritys, liikkeeseenlasku ja lunastaminen 

Rahasto-osuuksien arvonmäärityksestä, liikkeeseenlaskusta ja lunastamisesta säädetään sijoitusrahastolain 8 luvussa. Sijoitusrahastolain 45 §:n mukaan rahastoyhtiön on vaadittaessa laskettava liikkeeseen hallinnoimansa sijoitusrahaston rahasto-osuuksia. Sijoitusrahaston säännöissä voidaan kuitenkin sijoitustoiminnan luonteesta johtuvasta tai muusta erityisestä syystä määrätä, että osuuksia on laskettava liikkeeseen vain rahaston säännöissä tarkemmin määriteltyinä ajankohtina. Sijoitusrahastot ovat luonteeltaan avoimia, jolloin lähtökohtaisesti jokaisella on jatkuvasti oikeus sijoittaa sijoitusrahastoihin. Tämän estämättä Finanssivalvonta voi arvopaperimarkkinoita tai kiinteistömarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen varmistamiseksi, rahasto-osuudenomistajien edun turvaamiseksi tai muusta erityisen painavasta syystä määrätä rahasto-osuuksien liikkeeseenlaskun keskeytettäväksi. Lisäksi rahastoyhtiö voi sijoitusrahaston säännöissä mainitulla painavalla perusteella kieltäytyä liikkeeseenlaskusta ja rahasto-osuuden merkinnän hyväksymisestä.  

Rahastoyhtiön on lain 49 §:n mukaan lunastettava hallinnoimansa sijoitusrahaston rahasto-osuus rahasto-osuudenomistajan vaatimuksesta sijoitusrahaston säännöissä tarkemmin määrätyllä tavalla ja määrättyinä ajankohtina. Pykälässä säädetään tarkemmin myös lunastusarvosta ja lunastuksessa noudatettavasta menettelystä. Erikoissijoitusrahaston säännöissä voidaan erikoissijoitusrahaston sijoitustoiminnan sitä edellyttäessä poiketa siitä, mitä 49 §:ssä on säädetty. Rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää lunastamisen sijoitusrahaston säännöissä mainituissa tilanteissa ja ainoastaan, jos rahasto-osuudenomistajien yhdenvertaisuus tai muu painava etu sitä erityisesti vaatii. Lisäksi Finanssivalvonnalla on tietyin laissa säädetyin edellytyksin oikeus määrätä rahasto-osuuksien lunastukset keskeytettäväksi.  

Rahastoyhtiön on laskettava pääasiallisesti rahoitusvälineisiin varojaan sijoittavan sijoitusrahaston arvo jokaisena pankkipäivänä. Rahasto-osuuden arvo on sijoitusrahaston varallisuuden arvo jaettuna liikkeessä olevien rahasto-osuuksien lukumäärällä. Sijoitusrahaston varoille määritellään arvo niiden markkina-arvojen mukaan. Tilintarkastajan on vähintään kuusi kertaa vuodessa tarkistettava rahasto-osuuden arvonlaskennan oikeellisuus.  

Rahasto-osuuksien markkinoiminen ja rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuus 

Rahastoyhtiön velvollisuutena on tiedottaa yleisölle harjoittamastaan sijoitustoiminnasta. Rahastoyhtiön on julkaistava jokaisesta hallinnoimastaan sijoitusrahastosta esite (rahastoesite), lyhyt asiakirja, joka sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot (avaintietoesite), puolivuotiskatsaus ja vuosikertomus. Sijoitusrahaston säännöt on liitettävä rahastoesitteeseen.  

Rahastoesitteessä on oltava olennaiset ja riittävät tiedot sijoitusrahaston sijoitustoiminnan tavoitteista sekä muista ominaisuuksista, sijoitusrahastoa hallinnoivasta rahastoyhtiöstä sekä sijoitusrahaston käyttämästä säilytysyhteisöstä, jotta sijoittajat voivat luotettavasti arvioida kyseistä sijoitusrahastoa ja erityisesti siihen liittyviä riskejä.  

Säilytysyhteisö ja sen tehtävät 

Sijoitusrahastolain 31 §:n mukaan sijoitusrahaston varojen säilyttämisestä huolehtii säilytysyhteisö, jolla tarkoitetaan laissa säilytysyhteisötoimintaa harjoittavaa yhteisöä. Säilytysyhteisötoiminnalla puolestaan tarkoitetaan sijoitusrahastojen varojen säilyttämistä sekä sen valvontaa, että toiminnassa noudatetaan lakia, muita säännöksiä ja määräyksiä sekä rahaston sääntöjä. Säilytysyhteisöä ei saa vaihtaa ilman Finanssivalvonnan lupaa.  

Säilytysyhteisötoimintaa saa harjoittaa vain säilytysyhteisö, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa toimintaa varten. Toimilupa on myönnettävä suomalaiselle osakeyhtiölle, joka täyttää sijoitusrahastolaissa toimiluvan saamiselle säädetyt omistajien ja johdon luotettavuutta, toiminnan järjestämistä ja taloudellisia toimintaedellytyksiä koskevat vaatimukset. Lisäksi säilytysyhteisönä voi toimia luottolaitos tai ETA-luottolaitos, jolla on sivuliike Suomessa. Yhtiö ei saa toimia sekä rahastoyhtiönä että säilytysyhteisönä.  

Säilytysyhteisön tehtävä on varmistaa, että sijoitusrahaston rahasto-osuuksien liikkeeseenlaskuissa ja lunastuksissa noudatetaan lakia ja rahaston sääntöjä, että rahasto-osuuksien arvo lasketaan ja sijoitusrahaston tuotto käytetään lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten ja rahaston sääntöjen mukaisesti, ja että sijoitusrahaston varoja koskeviin toimiin liittyvät maksut suoritetaan sijoitusrahastolle yleisesti käytössä olevassa määräajassa. Säilytysyhteisön on myös noudatettava rahastoyhtiön antamia toimeksiantoja, jolleivät ne ole lain tai rahastoyhtiön toimintaa koskevan muun lain tai sijoitusrahaston sääntöjen vastaisia.  

Rahastoyhtiön toiminta ulkomailla ja yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinointi Suomessa  

Sijoitusrahastolain 20 luvussa säädetään rahastoyhtiön sivuliikkeen perustamisesta toiseen ETA-valtioon ja muuhun valtioon kuin ETA-valtioon sekä rahastoyhtiön oikeudesta harjoittaa toimintaa toisen valtion alueella ilman sivuliikettä. Laissa säädetään lisäksi sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston rahasto-osuuksien markkinoinnista muualla kuin Suomessa sekä yhteissijoitusyritysten osuuksien markkinoinnista Suomessa.  

Lisäksi laissa säädetään ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön oikeudesta harjoittaa toimintaa Suomessa sekä Finanssivalvonnan tälle myöntämästä luvasta perustaa sijoitusrahasto Suomeen. 

2.1.2  2.1.2 Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista

Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annettiin 7 päivänä maaliskuuta 2014, ja se tuli voimaan 15 päivänä maaliskuuta 2014. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetulla lailla pantiin kansallisesti täytäntöön AIFM-direktiivin säännökset ja laajennettiin rahoitusmarkkinasääntely koskemaan myös siihen asti elinkeinovapauden nojalla harjoitettua omaisuudenhoitoon rinnastettua kommandiittiyhtiömuotoista pääomasijoittamista ja kiinteistösijoittamista. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annettua lakia sovelletaan oikeushenkilöihin, joiden säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoitaminen. Lisäksi lakia sovelletaan vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamiseen asiakkaalle sekä vaihtoehtorahaston säilytysyhteisötoimintaan.  

Vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan lain 2 luvun 1 §:n mukaan yhteisöä tai muuta yhteistä sijoittamista, jossa varoja hankitaan useilta sijoittajilta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua lupaa. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla puolestaan tarkoitetaan oikeushenkilöä, jonka säännöllistä liiketoimintaa on 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitaminen. Vaihtoehtorahastojen hoitajalla tulee olla toimilupa, joka voidaan myöntää osakeyhtiölle ja eurooppayhtiölle, tai sen tulee rekisteröityä Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin. Lain 1 luvun 2 §:ssä asetetaan edellytykset, joiden täyttyessä vaihtoehtorahastojen hoitajalla on oltava lain mukainen toimilupa (toimilupavelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja). Sen sijaan vaihtoehtorahastojen hoitajan, jonka hoitamien vaihtoehtorahastojen yhteenlasketut varat alittavat pykälässä säädetyt rajat, on rekisteröidyttävä siten kuin lain 5 luvussa säädetään (rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja).  

Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajien toimintaedellytyksistä, toiminnan järjestämisestä, riskienhallinnasta sekä arvonmäärityksestä ja toiminnan ulkoistamisesta. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa edellyttää toiminnan organisointia luotettavasti ja riittävin resurssein, jotta tehtävät voidaan eriyttää ja eturistiriidat välttää. Sääntelyssä on painotettu arvonlaskennan luotettavaa järjestämistä ja säilytysyhteisön tehtäviä. Toiminnan järjestämistä koskevat vaatimukset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti koske rekisteröitynyttä vaihtoehtorahastojen hoitajaa.  

Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa säädetään myös tiedonantovelvollisuuksista sijoittajia kohtaan.AIFM-direktiivi sääntelee lähtökohtaisesti ammattimaisille sijoittajille tarjottavien vaihtoehtorahastojen hoitamista ja hoitajille asetettuja vaatimuksia toisin kuin sijoitusrahastodirektiivi, joka tarkasti määrittelee sijoitusrahaston sijoitustoiminnan rajat ja vähimmäishajautusvaatimuksen. AIFM-direktiivi mahdollistaa kansallisen valinnan sallia vaihtoehtorahastojen markkinointi myös ei-ammattimaisille sijoittajille. Suomessa on valittu tällainen mahdollisuus sääntelyssä. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 13 luvussa säädetään edellytyksistä, joiden tulee täyttyä, jotta vaihtoehtorahastoa voidaan markkinoida myös ei-ammattimaiselle asiakkaalle. Tällaisia edellytyksiä ovat muun muassa toimilupa ja rahastosta laadittu avaintietoesite tai avaintietoasiakirja. Rekisteröitymisvelvolliselle vaihtoehtorahastojen hoitajalle Finanssivalvonta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää oikeuden markkinoida vaihtoehtorahastoa ei-ammattimaiselle asiakkaalle Suomessa. Suomessa erikoissijoitusrahastomuotoisia vaihtoehtorahastoja on voinut markkinoida ei-ammattimaisille asiakkaille jo ennen AIFM-direktiivin antamista. Erikoissijoitusrahastojen sijoittamista ja aukioloa koskeva sääntely on seurannut läheisesti sijoitusrahastoille sallittuja rajoja.  

AIFM-direktiivin lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa on otettu huomioon myös direktiiviin kiinteässä yhteydessä olevien EU:n rahastoasetusten mukainen sääntely. Tällaisia asetuksia ovat erityisesti eurooppalaisista riskipääomarahastoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 345/2013, jäljempänä EuVECA-asetus, eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 346/2013, jäljempänä EuSEF-asetus, sekä eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/760, jäljempänä ELTIF-asetus. 

2.1.3  2.1.3 Laki Finanssivalvonnasta

Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) säädetään Finanssivalvonnan tehtävistä, hallinnosta ja valvontavaltuuksista. Finanssivalvonnan toiminnan tavoitteena on finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottaviksi säädettyjen vakaa toiminta, vakuutettujen etujen turvaaminen sekä yleinen luottamus finanssimarkkinoiden toimintaan.  

Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa finanssimarkkinoilla toimivien toimintaa. Tehtäviensä toteuttamiseksi Finanssivalvonta muun muassa myöntää finanssimarkkinoilla toimiville toimilupia, rekisteröi niitä ja vahvistaa niiden toimintaa koskevia sääntöjä sekä valvoo, että finanssimarkkinoilla toimivat noudattavat niihin sovellettavia finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä, niiden nojalla annettuja määräyksiä, toimilupansa ehtoja ja toimintaansa koskevia sääntöjä. Finanssivalvonnalla on käytössään hallinnollisia seuraamuksia, jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva ei noudata tämän toimintaa koskevia säännöksiä. Hallinnollisia seuraamuksia ovat rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. 

2.2.1  2.2.1 Sijoitusrahastodirektiivi

Sijoitusrahastodirektiivi annettiin 13 päivänä heinäkuuta 2009. Sijoitusrahastodirektiivillä kumottiin yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta vuonna 1985 annettu neuvoston direktiivi 85/611/ETY, jäljempänä vanha sijoitusrahastodirektiivi, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Sijoitusrahastodirektiivi on pantu täytäntöön pääasiassa sijoitusrahastolain muuttamisesta annetulla lailla (1490/2011) ja Finanssivalvonnasta annetussa lain muuttamisesta annetulla lailla (1493/2011) (HE 113/2011 vp).  

Sijoitusrahastodirektiiviin on kodifioitu vanha sijoitusrahastodirektiivi ja siihen myöhemmin tehdyt muutokset sekä samassa yhteydessä annetut uudet säännökset sijoitusrahaston perustamisesta muuhun jäsenvaltioon kuin rahastoyhtiön kotijäsenvaltioon, sijoitusrahaston kansallisesta ja rajat ylittävästä sulautumisesta, sijoitusrahastojen muodostamasta syöttörahasto-kohderahasto-rakenteesta, sijoittajille annettavista avaintiedoista, rahasto-osuuksien markkinointia muussa jäsenvaltiossa kuin yhteissijoitusyrityksen kotijäsenvaltiossa koskevasta ilmoitusmenettelystä sekä toimivaltaisten viranomaisten valvontayhteistyön tehostamisesta.  

Sijoitusrahastodirektiiviä sovelletaan siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin (yhteissijoitusyritykset), jotka ovat sijoittautuneet jäsenvaltioiden alueelle. Sijoitusrahastodirektiivin tavoitteena on ollut yhteissijoitusyrityksiä koskevien jäsenvaltioiden kansallisten lainsäädäntöjen yhteensovittaminen, jotta voidaan lähentää yhteissijoitusyritysten kilpailuedellytyksiä yhteisön tasolla ja taata samalla tehokkaampi ja yhdenmukaisempi suoja osuudenomistajille. Yhteensovittamisella on pyritty helpottamaan sellaisten rajoitusten poistamista, jotka haittaavat yhteissijoitusyritysten osuuksien vapaata liikkuvuutta. UCITS IV:n yhteydessä uusilla säännöksillä pyrittiin parantamaan EU:n sijoitusrahastomarkkinoiden toimintaa antamalla yhteissijoitusyrityksille uusia toimintamahdollisuuksia sekä tehostamalla tietojen julkistamisvelvollisuutta ja yhteissijoitusyritysten osuuksien rajat ylittävää markkinointia koskevien säännösten toimivuutta. 

Sijoitusrahastodirektiiviä uudistettiin vuonna 2014, jotta voitiin ottaa huomioon markkinoiden kehitys ja markkinatoimijoiden ja valvontaviranomaisten senhetkiset kokemukset. Lisäksi uudistuksen tarkoituksena oli puuttua jäsenvaltioiden kansallisten säännösten välisiin eroihin, joita esiintyi säilytysyhteisöjen tehtävissä ja vastuussa sekä palkka- ja palkkiopolitiikassa ja seuraamuksissa. Sijoitusrahastodirektiivin muutosdirektiivi, UCITS V, annettiin 23 päivänä heinäkuuta 2014.  

Sijoitusrahastodirektiivin muutosdirektiivin tarkoituksena oli sijoittajien yhteissijoitusyrityksiä kohtaan tunteman luottamuksen lisääminen tiukentamalla säilytysyhteisöjen tehtäviä ja vastuuta koskevia vaatimuksia, parantamalla rahastoyhtiöiden ja sijoitusyhtiöiden palkka- ja palkkiopolitiikkaa sekä ottamalla käyttöön sellaisia seuraamuksia koskevat yhteiset normit, joita sovelletaan sijoitusrahastodirektiivin tärkeimpiin rikkomuksiin.  

Sijoitusrahastodirektiivin muutosdirektiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräyksiä oli hyväksyttävä viimeistään 18 päivänä maaliskuuta 2016. Sijoitusrahastodirektiivin muutosdirektiivi pantiin kansallisesti täytäntöön sijoitusrahastolain muuttamisesta annetulla lailla (175/2016) ja Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta annetulla lailla (176/2016) (HE 3/2016 vp). 

2.2.2  2.2.2 Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annettu direktiivi

AIFM-direktiivi annettiin 8 päivänä kesäkuuta 2011. Direktiivillä vahvistettiin yhdenmukaistetut säännöt, jotka koskevat sellaisten vaihtoehtorahastojen hoitajien toimilupia, toimintaa ja avoimuutta, jotka hoitavat tai markkinoivat vaihtoehtorahastoja ETA-valtioissa. Direktiiviä sovelletaan ETA-alueelle sijoittautuneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin sekä sellaisiin ETA-alueen ulkopuolelle sijoittautuneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, jotka hoitavat ETA-valtioon sijoittautunutta vaihtoehtorahastoa tai markkinoivat vaihtoehtorahastoa ETA-valtiossa. Direktiivillä ei sen sijaan säännellä vaihtoehtorahastoa itsessään.  

Direktiivissä vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka hankkii pääomaa useammalta kuin yhdeltä sijoittajalta sijoittaakseen ne määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti kyseisten sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklan mukaista toimilupaa. Vaihtoehtorahastoja ei saa hoitaa ilman direktiivin mukaista toimilupaa, ellei poikkeusedellytyksistä muuta johdu.  

Direktiivi sisältää yleisten säännösten ohella säännökset vaihtoehtorahastojen toimiluvista, toimintaedellytyksistä, tiedonantovelvollisuuksista sijoittajaa kohtaan, raportointivelvollisuuksista valvovalle viranomaiselle sekä velvollisuuksista tietyntyyppisten vaihtoehtorahastojen hoitamisessa. Edelleen direktiivi sisältää säännöksiä toimiluvan saaneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien oikeuksista markkinoida ja hoitaa ETA-valtioon sijoittautuneita vaihtoehtorahastoja ETA-valtiossa, kolmansia maita koskevia erityissäännöksiä, markkinointia vähittäissijoittajille koskevia säännöksiä sekä toimivaltaista viranomaista koskevia säännöksiä. 

2.2.3  2.2.3 Rahamarkkinarahastoasetus

Sääntelyn tausta 

Rahamarkkinarahastot tarjoavat lyhytaikaista rahoitusta finanssilaitoksille, yrityksille ja valtioille. Samanaikaisesti nämä yhteisöt käyttävät sijoituksiaan rahamarkkinarahastoissa tehokkaana keinona jakaa luottoriskiä ja vastuita sen sijaan, että ne turvautuisivat yksinomaan pankkitalletuksiin. Kansainvälisen finanssikriisin aikaiset tapahtumat vuonna 2008 osoittivat kuitenkin rahamarkkinarahastoissa olevan sellaisia piirteitä, jotka tekevät ne haavoittuviksi finanssimarkkinoiden stressikausien aikana. Kun finanssimarkkinoilla esiintyy ongelmia, rahamarkkinarahastot saattavat levittää tai kasvattaa riskejä koko rahoitusjärjestelmässä. Rahamarkkinarahaston omaisuuserien hintojen laskiessa rahamarkkinarahaston saattaa olla vaikea pystyä lupaustensa mukaisesti lunastamaan heti sijoittajien merkitsemät osuudet ja samanaikaisesti säilyttämään osuuden arvo. Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (Financial Stability Board, jäljempänä FSB) ja kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisön (International Organisation of Securities Commissions, jäljempänä IOSCO) mukaan tilanne voi olla erityisen vakava niin sanotuissa kiinteän tai vakaan nettoarvon rahamarkkinarahastoissa, sillä tilanne voisi johtaa äkillisiin merkittäviin lunastustoimeksiantoihin, joista voisi aiheutua myös laajempia makrotaloudellisia seurauksia.  

Komissio julkaisi 4 päivänä syyskuuta 2013 ehdotuksen rahamarkkinarahastoja koskevaksi sääntelyksi (COM(2013) 615 final). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1131 rahamarkkinarahastoista, jäljempänä rahamarkkinarahastoasetus, annettiin 14 päivänä kesäkuuta 2017. Asetus on tullut voimaan 20 päivänä heinäkuuta 2017, ja sitä sovelletaan 21 päivästä heinäkuuta 2018, lukuun ottamatta eräitä delegoitujen säädösten antamista koskevia valtuuksia, jotka tulivat sovellettavaksi jo 20 päivänä heinäkuuta 2017.  

Soveltamisala 

Asetuksessa vahvistetaan unioniin sijoittautuneita taikka siellä hoidettavia tai markkinoitavia rahamarkkinarahastoja varten yhdenmukaistetut säännöt. Nämä säännöt koskevat rahoitusvälineitä, joihin rahamarkkinarahasto voi sijoittaa, rahamarkkinarahaston sijoitussalkkua ja varojen arvostamista sekä raportointivaatimuksia (1 artiklan 1 kohta). Asetuksen tavoitteena on parantaa rahamarkkinarahastojen kestokykyä, luoda korkeatasoinen sijoittajansuoja sekä ehkäistä häiriöiden leviämisriskejä, joita saattaa aiheutua rahamarkkinarahastoihin kohdistuvien sijoittajapakojen vuoksi (asetuksen johdanto-osan 6 ja 9 kappale). Jäsenvaltioita kielletään asettamasta lisävaatimuksia asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa.  

Rahamarkkinarahastoasetuksen säännökset perustuvat sijoitusrahastodirektiiviin ja AIFM-direktiiviin ja täydentävät näillä direktiiveillä perustettua voimassa olevaa oikeudellista sääntelykehystä. Asetus kattaa sekä sijoitusrahastodirektiivissä säännellyt yhteissijoitusyritykset että AIFM-direktiivin mukaiset vaihtoehtorahastot, jotka sijoittavat lyhytaikaisiin varoihin ja joiden erillisinä tai kumulatiivisina tavoitteina on tarjota rahamarkkinakorkoja vastaavaa tuottoa tai säilyttää sijoituksen arvo (1 artiklan 1 kohta). Lyhytaikaiset varat määritellään asetuksessa rahoitusvaroiksi, joiden jäljellä oleva maturiteetti on enintään kaksi vuotta (2 artiklan 1 kohta).  

Asetuksen 2 artiklan 11 kohdassa määritellään myös asetuksen säännösten kannalta keskeinen julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittava kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto (jäljempänä julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittava CNAV-rahamarkkinarahasto, eng. public debt constant net asset value MMF tai public debt CNAV MMF). Julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittava CNAV-rahamarkkinarahasto pyrkii pitämään osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon muuttumattomana. Kyseisen rahamarkkinarahaston on sijoitettava vähintään 99,5 prosenttia varoistaan asetuksen 17 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuihin julkisen sektorin velkainstrumentteihin tai takaisinmyyntisopimuksiin, joiden vakuutena on julkisen sektorin velkainstrumentti, sekä käteisrahaan. 

Toimilupa ja markkinointi 

Asetuksen I luku sisältää määritelmien lisäksi säännökset rahamarkkinarahastojen tyypeistä, toimiluvan myöntämisestä rahamarkkinarahastolle, nimityksen ”rahamarkkinarahasto” käytöstä sekä asetuksen suhteesta sijoitusrahastodirektiivin ja AIFM-direktiivin vaatimuksiin (1—7 artikla).  

Asetuksen 4 artiklassa edellytetään, että kaikkien unioniin perustettavien, markkinoitavien tai hoidettavien rahamarkkinarahastojen on hankittava asetuksen mukainen rahamarkkinarahaston toimilupa. Yhteissijoitusyrityksellä tai vaihtoehtorahastolla ei myöskään saa olla ilman asetuksen mukaista lupaa sellaisia ominaisuuksia, jotka olisivat huomattavassa määrin samanlaisia kuin asetuksessa tarkoitettujen rahamarkkinarahastojen ominaisuudet. Tältä osin asetus eroaa viimeisimmistä EU:n rahastoasetuksista, kuten EuVECA- ja EuSEF-asetuksista, joissa asetuksen piiriin hakeutuminen on ollut toimijoille vapaaehtoista. 

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavalle yritykselle, joka hakee ensimmäistä kertaa sijoitusrahastodirektiivin nojalla lupaa toimia yhteissijoitusyrityksenä ja asetuksen nojalla lupaa toimia rahamarkkinarahastona, myönnetään rahamarkkinarahaston toimilupa sijoitusrahastodirektiivin mukaisen toimilupamenettelyn yhteydessä. Sen sijaan jo aiemmin toimiluvan saanut yhteissijoitusyritys voi hakea erikseen lupaa toimia rahamarkkinarahastona asetuksen 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa vahvistetun menettelyn mukaisesti. 

Vaihtoehtorahastolle myönnetään lupa toimia rahamarkkinarahastona asetuksen 5 artiklassa säädetyn toimilupamenettelyn yhteydessä. Vaihtoehtorahastolle myönnetään toimilupa vain, jos rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen hyväksyy vaihtoehtorahastojen hoitajan jättämän hakemuksen, rahaston säännöt ja säilytysyhteisön valinnan. Vaihtoehtorahastojen hoitajan tulee jo tätä ennen olla saanut AIFM-direktiivin nojalla lupa hoitaa rahamarkkinarahastoa, joka on vaihtoehtorahasto (5 artikla).  

Rahamarkkinarahastoille myönnettävä toimilupa on voimassa kaikissa jäsenvaltioissa, ja nimityksen ”rahamarkkinarahasto” (eng. money market fund, MMF) sekä siihen viittaavan nimityksen käyttö on rajattu vain asetuksen mukaisen toimiluvan saaneille (4 artiklan 1 kohta ja 6 artikla). Rahamarkkinarahaston toimiluvassa on mainittava rahamarkkinarahaston tyyppi. Rahamarkkinarahaston tyyppinä voi olla jokin seuraavista: vaihtuvan nettoarvon rahamarkkinarahasto, julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittava kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahasto tai alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahasto (3 artikla). ESMA pitää asetuksessa tarkoitetuista rahastoista sekä niiden hoitajista ja toimivaltaisista viranomaisista julkista keskusrekisteriä. 

Rahamarkkinarahaston ja sen hoitajan on aina noudatettava rahamarkkinarahastoasetusta. Jollei rahamarkkinarahastoasetuksessa toisin säädetä, niiden on lisäksi aina noudatettava joko sijoitusrahastodirektiivin tai AIFM-direktiivin vaatimuksia riippuen siitä, onko kyseessä yhteissijoitusyritys vai vaihtoehtorahasto (7 artiklan 1—3 kohta). 

Rahamarkkinarahastojen sijoituspolitiikkaa koskevat velvoitteet 

Asetuksen II luku sisältää säännökset rahamarkkinarahastojen hyväksyttävistä omaisuuseristä, varojen hajautusvaatimuksista sekä keskittymiä koskevista rajoituksista (8—18 artikla). Hyväksyttäviä omaisuuseriä ovat asetuksessa tarkemmin säädetyin edellytyksin rahamarkkinainstrumentit, hyväksyttävät arvopaperistamiset ja lyhytaikaiset omaisuusvakuudelliset rahamarkkinavelkakirjat (jäljempänä ABCP-instrumentit, eng. asset-backed commercial paper), luottolaitoksissa olevat talletukset, johdannaisinstrumentit, takaisinosto- ja takaisinmyyntisopimukset sekä muiden rahamarkkinarahastojen osuudet tai osakkeet (9 artiklan 1 kohta). Kelpoisuusvaatimukset näille omaisuuseräluokille on määritelty tarkemmin asetuksen 10—16 artiklassa. Rahamarkkinarahaston on kiellettyä sijoittaa muihin kuin edellä mainittuihin omaisuuseräluokkiin tai myydä lyhyeksi rahamarkkinainstrumentteja, arvopaperistamisia, ABCP-instrumentteja taikka muiden rahamarkkinarahastojen osuuksia tai osakkeita. Rahasto ei myöskään saa ottaa osakkeisiin tai hyödykkeisiin suoraan tai epäsuorasti liittyviä vastuita eikä tehdä arvopapereiden lainaksi antamista tai lainaksi ottamista koskevia sopimuksia tai muita sopimuksia, jotka rasittaisivat rahamarkkinarahaston omaisuuseriä. Se ei myöskään saa ottaa tai antaa lainaksi käteisvaroja (9 artiklan 2 kohta).  

Yhteissijoitusyritysten osalta edellä mainitut säännökset tarkoittavat sitä, että tiettyjä sijoitusrahastodirektiivissä vahvistettuja yhteissijoitusyrityksen sijoituspolitiikkaa koskevia velvoitteita ei sovelleta rahamarkkinarahastoihin, ellei asetuksessa nimenomaisesti toisin säädetä (8 artiklan 2 kohta).  

Rahamarkkinainstrumenttien, arvopaperistamisten ja ABCP-instrumenttien luottolaatu 

Rahamarkkinarahastoasetuksella pyritään välttämään sitä, että rahamarkkinarahastot käyttäisivät luottoluokituslaitosten antamia luokituksia mekaanisesti ja yksinomaisesti. Rahamarkkinarahaston hoitajalle asetetaan velvollisuus ottaa käyttöön varovainen sisäinen luottolaadun arviointimenettely rahamarkkinainstrumenttien, arvopaperistamisten ja ABCP-instrumenttien luottolaadun määrittämistä varten (19 ja 23 artikla). Asetuksen 19 ja 21 artiklassa säädetään nimenomaisista vaatimuksista, jotka arviointimenettelyn on täytettävä. Arviointimenettelyn perusteella instrumentin liikkeeseenlaskijalle on annettava sisäinen arviointi asetuksen 20 artiklan mukaisesti. Myönteinen luottolaadun arviointi toimii puolestaan yhtenä edellytyksenä sille, saako rahamarkkinarahasto sijoittaa kyseiseen instrumenttiin. Komissio antaa delegoituja säädöksiä, joilla täydennetään luottolaadun arviointia koskevia vaatimuksia (22 artikla). 

Riskienhallinta 

Asetuksen III lukuun sisältyvät säännökset rahamarkkinarahastojen riskienhallintaa koskevista velvoitteista (24—28 artikla). Asetuksen 24 ja 25 artiklassa asetetaan erikseen sijoitussalkkua koskevat säännöt niin sanotuille lyhyille rahamarkkinarahastoille ja tavanomaisille rahamarkkinarahastoille. Artikloissa säädetään rajoituksista rahamarkkinarahaston sijoitussalkun painotetulle keskimääräiselle maturiteetille ja painotetulle keskimääräiselle elinajalle riippuen siitä, onko rahamarkkinarahasto lyhyt vai tavanomainen. Lisäksi säädetään sijoitussalkun päivän ja viikon kuluessa erääntyviä omaisuuseriä koskevista vähimmäismääristä eri rahamarkkinarahastotyypeille.  

Rahamarkkinarahaston hoitajalle asetetaan yksittäiseen sijoittajaan liittyviä selonottovelvollisuuksia, jotta se voi ennakoida useiden sijoittajien samanaikaisten lunastusten vaikutuksen sekä hallita asianmukaisesti likviditeettiä ja sijoittajien keskittymistä rahamarkkinarahastossa (27 artikla). Jokaisella rahamarkkinarahastolla on myös oltava asianmukaiset stressitestimenetelmät, joilla voidaan havaita taloudellisen toimintaympäristön mahdolliset tapahtumat tai tulevat muutokset, jotka voivat vaikuttaa rahamarkkinarahastoon epäsuotuisasti. Lisäksi rahamarkkinarahaston hoitajan on tarvittaessa toteutettava toimia, joilla vahvistetaan rahamarkkinarahaston häiriönsietokykyä (28 artikla). 

Arvostaminen 

Asetuksen IV lukuun sisältyvät säännökset rahamarkkinarahastojen arvostamisesta, osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskemisesta sekä liikkeeseenlasku- ja lunastushinnasta (29—33 artiklat). Rahamarkkinarahastojen omaisuuserät on arvostettava vähintään kerran päivässä sekä käyttäen markkinahintaan arvostamista aina, kun se on mahdollista (29 artiklan 1 ja 2 kohta). Ainoastaan julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittavat CNAV-rahamarkkinarahastot ja alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahastot voivat tietyin edellytyksin arvostaa omaisuuserät myös jaksotettuun hankintamenoon perustuvalla arvostusmenetelmällä (29 artiklan 6 ja 7 kohta). 

Julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittavia CNAV-rahamarkkinarahastoja ja alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahastoja koskevat erityisvaatimukset 

Rahamarkkinarahastoasetus kattaa sekä kiinteän että vaihtuvan nettoarvon rahamarkkinarahastot. Kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastojen on kuitenkin järjestelmäriskin vähentämiseksi toimittava unionissa ainoastaan julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittavina kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastoina (3 artiklan 1 kohta ja asetuksen johdanto-osan 10 kappale).  

Asetuksen V luvussa asetetaan julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittaville CNAV-rahamarkkinarahastoille ja alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahastoille erityisiä likviditeetin hallintaa koskevia vaatimuksia. Kyseisille rahamarkkinarahastoille asetetaan muun muassa velvollisuus seurata viikkokohtaisten likviditeettikynnysten noudattamista ja ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin, kuten likviditeettimaksujen perimiseen, lunastusrajoituksiin ja lunastusten keskeyttämiseen, jos kynnys alitetaan. Jos keskeyttämisen kokonaiskesto on 90 päivän pituisena kautena yli 15 päivää, rahamarkkinarahasto lakkaa automaattisesti olemasta julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittava CNAV-rahamarkkinarahasto tai alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahasto (34 artikla). 

Ulkopuolinen tuki 

Asetuksen VI luvussa asetetaan rahamarkkinarahastoille kielto ottaa vastaan ulkopuolista tukea (35 artikla). 

Avoimuusvaatimukset 

Asetuksen VII lukuun sisältyvät säännökset rahamarkkinarahastojen mainostamisesta sijoittajille sekä toimivaltaisille viranomaisille tapahtuvasta raportoinnista (36 ja 37 artikla). Rahamarkkinarahastojen hoitajien on annettava rahamarkkinarahaston toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot jokaisesta hoitamastaan rahamarkkinarahastosta pääsääntöisesti neljännesvuosittain. Tiedot on toimitettava pyynnöstä myös rahamarkkinarahaston hoitajan toimivaltaiselle viranomaiselle (37 artiklan 1 kohta). 

Valvonta 

Asetuksen VII lukuun sisältyvät säännökset rahamarkkinarahaston ja sen hoitajan toimivaltaisten viranomaisten suorittamasta valvonnasta ja toimivaltaisille viranomaisille annettavista valtuuksista sekä seuraamuksista, erityistoimenpiteistä, ESMA:n valtuuksista ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä (38—43 artiklat).  

Loppusäännökset 

Olemassa olevien yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtorahastojen, jotka kuuluvat asetuksen piiriin, on viimeistään 21 päivänä tammikuuta 2019 toimitettava toimilupahakemus rahamarkkinarahaston toimivaltaiselle viranomaiselle (44 artikla).  

Asetuksen 45—47 artiklassa säädetään säädösvallan siirrosta komissiolle, asetuksen uudelleentarkastelun määräajasta sekä voimaantulosta. 

2.2.4  2.2.4 Arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien raportointi- ja läpinäkyvyysasetus (SFTR)

Sääntelyn tausta 

Vuoden 2008 kansainvälinen finanssikriisi osoitti tarvetta lisätä läpinäkyvyyttä ja valvontaa paitsi perinteisellä pankkialalla myös niillä aloilla, joilla harjoitetaan pankkitoiminnan kaltaista luotonvälitystä eli niin sanottua varjopankkitoimintaa (eng. shadow banking), sillä mahdolliset puutteet kyseisessä toiminnassa voivat vaikuttaa myös rahoitusalan muihin osiin. Finanssikriisin jälkeen FSB käynnisti kattavan selvityksen varjopankkijärjestelmään liittyvien keskeisten riskien kartoittamiseksi. Yhtenä ongelmana nähtiin se, että läpinäkyvyyden puute arvopapereilla toteutettavista rahoitustoimista on käytännössä estänyt sääntely- ja valvontaviranomaisia sekä sijoittajia arvioimasta oikein pankkitoiminnan kaltaisen toiminnan riskejä ja keskinäisiä kytköksiä rahoitusjärjestelmässä. Arvopapereilla toteutettaville rahoitustoimille, kuten arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimuksille, on tyypillistä, että vastapuolelle kuuluvia varoja käytetään rahoituksen hankkimiseen. Kyseiset rahoitustoimet tuovat markkinoille lisää likviditeettiä ja helpottavat markkinatoimijoiden rahoituksensaantia, mutta samalla ne voivat kerryttää velkaantuneisuuden vipuvaikutusta ja keskinäisiä kytköksiä finanssimarkkinoilla. Elokuussa 2013 FSB hyväksyi poliittisen toimintakehyksen varjopankkitoiminnan valvonnan ja sääntelyn lujittamiseksi (”Strengthening Oversight and Regulation of Shadow Banking”), jossa korostettiin tarvetta läpinäkyvyysvaatimuksille viranomaisia ja sijoittajia kohtaan. Toimintakehys sisälsi myös monia muita suosituksia toimenpiteiksi, kuten muun muassa tiukempien vaatimusten asettamista vakuutena saatujen varojen edelleenpanttaukselle. G20-maiden johtajat vahvistivat FSB:n suositukset syyskuussa 2013.  

FSB:n työn rinnalla myös komissio on tutkinut varjopankkitoimintaan liittyviä riskejä. Komissio julkaisi 29 päivänä tammikuuta 2014 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien raportoinnista ja läpinäkyvyydestä (COM(2014) 40 final). Ehdotuksessa noudatettiin pääpiirteissään FSB:n toimintakehystä tasapuolisten kilpailuolosuhteiden ja sääntelyn kansainvälisen lähentymisen varmistamiseksi.  

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2365 arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta, jäljempänä arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien raportointi- ja läpinäkyvyysasetus tai SFTR-asetus, annettiin 25 päivänä marraskuuta 2015. Asetus on tullut voimaan 12 päivänä tammikuuta 2016, ja sitä sovelletaan pääosin 12 päivästä tammikuuta 2016. Kuitenkin säännöksille, joiden rikkominen voi johtaa toimivaltaisen viranomaisen myöntämiin seuraamuksiin, on määritelty asetuksessa myöhemmät soveltamisajankohdat. Asetuksen 4 artiklan 1 kohtaa sovelletaan asetuksessa tarkemmin määrittelemällä tavalla 12—21 kuukauden kuluttua säännöksessä tarkoitettujen komission delegoitujen säädösten voimaantulopäivästä. Asetuksen 13 artiklaa sovelletaan 13 päivästä tammikuuta 2017, 14 artiklaa 13 päivästä heinäkuuta 2017 ja 15 artiklaa 13 päivästä heinäkuuta 2016. 

Soveltamisala 

Asetuksessa asetetaan arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin sovellettavat, sitovat läpinäkyvyys- ja raportointivaatimukset, joilla pyritään lisäämään tällaisten rahoitustoimien markkinoiden ja siten koko rahoitusjärjestelmän läpinäkyvyyttä. Asetuksessa luodaan oikeudellinen kehys, jonka puitteissa arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia koskevat tiedot on ilmoitettava asetuksen mukaisille kauppatietorekistereille ja jossa arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia ja kokonaistuoton vaihtosopimuksia koskevat tiedot ilmoitetaan rahastosijoittajille. Rahastoyhtiöille ja vaihtoehtorahastojen hoitajille asetetaan tämän johdosta kyseisiin rahoitustoimiin ja kokonaistuoton vaihtosopimuksiin liittyviä erityisiä tiedonantovelvollisuuksia. Läpinäkyvyyden puute vakuudeksi annettujen rahoitusvälineiden uudelleenkäytön laajuudesta ja siihen liittyvistä riskeistä mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa voivat vähentää luottamusta vastapuoliin ja lisätä rahoitusvakauteen kohdistuvia riskejä. Tämän johdosta asetuksessa vahvistetaan myös vastapuoliin sovellettavat tiukemmat vaatimukset ja tiedonantovelvollisuudet vakuusjärjestelyn nojalla vastaanotettujen rahoitusvälineiden uudelleenkäytölle.  

Arvopapereilla toteutettavalla rahoitustoimella (eng. securities financing transaction, SFT) tarkoitetaan asetuksessa takaisinostotransaktiota, arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi antamista ja ottamista, osto-myynti-transaktiota, myynti-osto-transaktiota sekä vakuudellista limiittiluotonantoa (3 artiklan 11 kohta).  

Asetusta sovelletaan arvopapereilla toteutettavan rahoitustoimen vastapuoleen, joka on sijoittautunut unioniin tai kolmanteen maahan, jos rahoitustoimi tehdään osana kyseisen vastapuolen unionissa sijaitsevan sivuliikkeen toimintaa. Lisäksi asetusta sovelletaan yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöihin ja sijoitusyhtiöihin sijoitusrahastodirektiivin mukaisesti sekä AIFM-direktiivin mukaisen toimiluvan saaneisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin. Asetusta sovelletaan myös uudelleenkäyttöön osallistuvaan vastapuoleen, joka on sijoittautunut unioniin tai kolmanteen maahan, jos kyseessä on jompikumpi seuraavista tapauksista: uudelleenkäyttö toteutetaan osana kyseisen vastapuolen unionissa sijaitsevan sivuliikkeen toimintaa tai se koskee rahoitusvälineitä, jotka unioniin sijoittautunut vastapuoli tai kolmanteen maahan sijoittautuneen vastapuolen unionissa sijaitseva sivuliike on antanut vakuusjärjestelyn nojalla (2 artiklan 1 kohta).  

Tietyt toimijat on nimenomaisesti suljettu pois asetuksen soveltamisalasta. Arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ilmoitusvelvollisuutta ja vakuutena saatujen rahoitusvälineiden uudelleenkäyttöä koskevia edellytyksiä ei sovelleta Euroopan keskuspankkijärjestelmän jäseniin, muiden jäsenvaltioiden elimiin, jotka harjoittavat vastaavaa toimintaa, eikä muihin unionin julkisiin elimiin, joiden vastuulla on julkisen velan hoito tai jotka osallistuvat sen hoitoon unionissa. Kyseisiä säännöksiä ei myöskään sovelleta Kansainväliseen järjestelypankkiin. Arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ilmoitusvelvollisuutta ei lisäksi sovelleta sellaisiin rahoitustoimiin, jossa vastapuolena on Euroopan keskuspankkijärjestelmän jäsen (2 artiklan 2 ja 3 kohta). 

Vastapuolen määritelmä asetuksessa kattaa sekä finanssialalla toimivat että finanssialan ulkopuoliset vastapuolet (3 artiklan 2 kohta). Finanssialalla toimivalla vastapuolella tarkoitetaan asetuksessa sijoituspalveluyritystä, luottolaitosta, vakuutus- tai jälleenvakuutusyritystä, yhteissijoitusyritystä ja tilanteen mukaan sen rahastoyhtiötä, vaihtoehtorahastoa, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavaa laitosta, keskusvastapuolta, arvopaperikeskusta tai kolmannen maan yhteisöä, joka tarvitsee a—h alakohdassa tarkoitetun lainsäädännön mukaisen toimiluvan tai rekisteröinnin, jos se on sijoittautunut unioniin (3 artiklan 3 kohta). Finanssialan ulkopuolisella vastapuolella sen sijaan tarkoitetaan muuta unioniin tai kolmanteen maahan sijoittautunutta yritystä kuin finanssialalla toimivaa vastapuolta, jolloin käytännössä finanssialan ulkopuolisten vastapuolten määritelmään kuuluvien yritysten määritelmä on hyvin laaja (3 artiklan 4 kohta). 

Ilmoitusvelvollisuus kauppatietorekisteriin 

Asetuksessa edellytetään sekä finanssialalla toimivien että finanssialan ulkopuolisten vastapuolten ilmoittavan arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia koskevat tiedot asetuksen mukaisesti rekisteröityyn tai tunnustettuun kauppatietorekisteriin. Jos kauppatietorekisteriä ei ole käytettävissä, tiedot on ilmoitettava ESMA:lle (4 artiklan 5 kohta). Asetuksen 4 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määritellään ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet. Asetuksessa sallitaan myös ilmoitusvelvollisen vastapuolen siirtävän tietojen ilmoittamisen toiselle. Lisäksi finanssialalla toimiva vastapuoli vastaa molempien vastapuolten tietojen ilmoittamisesta silloin, kun rahoitustoimi tehdään sellaisen finanssialan ulkopuolisen vastapuolen kanssa, jolla ei ylity kaksi kolmesta tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/34/EU, jäljempänä tilinpäätösdirektiivi, 3 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta raja-arvosta (4 artiklan 3 kohta). Kyseiset raja-arvot liittyvät tilinpäätösdirektiivin mukaisen keskisuuren yrityksen kriteereihin.  

Ilmoitettavien tietojen sisältövaatimuksia täsmennetään ESMA:n luonnostelemissa ja komission hyväksymissä teknisissä sääntelystandardeissa (4 artiklan 9 kohta). Ilmoitusvelvollisuuden lisäksi vastapuolille asetetaan velvollisuus pitää kirjaa kaikista arvopapereilla toteutettavista rahoitustoimista vähintään viiden vuoden ajan rahoitustoimen päättymisen jälkeen (4 artiklan 4 kohta).  

Kauppatietorekisterin rekisteröinti ja valvonta 

Kauppatietorekisterin rekisteröinnistä ja valvonnasta säädetään asetuksen III luvussa. Kauppatietorekisterin on haettava rekisteröintiä ESMA:lta. Kauppatietorekisteriksi voidaan SFTR-asetuksen nojalla rekisteröidä unioniin sijoittautunut oikeushenkilö, joka soveltaa menettelyjä sille 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoitettujen tietojen täydellisyyden ja oikeellisuuden tarkistamiseksi ja joka täyttää OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012, jäljempänä EMIR-asetus, 78, 79 ja 80 artiklassa säädetyt vaatimukset. Kauppatietorekisterin rekisteröinti on voimassa koko unionin alueella. Jos kyse on EMIR-asetuksen VI osaston 1 luvun mukaisesti jo rekisteröidystä kauppatietorekisteristä, sen on esitettävä hakemus rekisteröinnin laajentamiseksi. 

Jos kauppatietorekisteri on saanut toimiluvan tai rekisteröinnin joltakin jäsenvaltiolta, ESMA:n on 6 artiklan mukaan ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle ja kuultava tätä ennen rekisteröintiä. Rekisteröinti voidaan peruuttaa, jos kauppatietorekisteri nimenomaisesti luopuu rekisteröinnistä tai ei ole tarjonnut palveluja kuuden edellisen kuukauden aikana, on saanut rekisteröinnin virheellisten tietojen perusteella tai muilla epärehellisillä keinoilla taikka ei enää täytä rekisteröinnin edellytyksiä (10 artikla). 

ESMA:lle EMIR-asetuksen 61—68, 73 ja 74 artiklan mukaisesti annettuja valtuuksia sovelletaan myös SFTR-asetuksen osalta (9 artikla). Kauppatietorekisterit ovat 11 artiklan nojalla velvollisia maksamaan ESMA:lle valvontamaksuja. 

Asetuksen 12 artiklassa säädetään kauppatietorekisterin tietojen läpinäkyvyydestä ja saatavuudesta. Kauppatietorekisterin on julkistettava sille ilmoitettujen arvopapereilla toteutettujen rahoitustoimien kokonaispositiot sekä varmistettava artiklassa luetelluille yhteisöille suora pääsy arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia koskeviin yksityiskohtaisiin tietoihin. 

Läpinäkyvyys sijoittajia kohtaan 

Asetuksen IV luvussa asetetaan rahastoyhtiöille, yhteissijoitusyritysten sijoitusyhtiöille sekä vaihtoehtorahastojen hoitajille velvollisuus antaa määräaikaiskatsauksissaan sijoittajille tiedot siitä, miten ne käyttävät arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia ja kokonaistuoton vaihtosopimuksia (13 artikla). Lisäksi yhteissijoitusyrityksen tarjousesitteessä ja vaihtoehtorahastojen hoitajan sijoittajalle antamissa tiedoissa on määriteltävä käytettävät arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet ja kokonaistuoton vaihtosopimukset (14 artikla). Kyseisten säännösten rikkomisiin sovelletaan sijoitusrahastodirektiivissä ja AIFM-direktiivissä vahvistettuja seuraamuksia ja muita toimenpiteitä (28 artikla).  

Vakuusjärjestelyn nojalla vastaanotettujen rahoitusvälineiden uudelleenkäyttö 

Asetuksen V luvussa asetetaan edellytykset, joiden täyttyessä vastapuolella on oikeus käyttää vakuutena saatuja rahoitusvälineitä uudelleen. Uudelleenkäyttö määritellään vastaanottavan vastapuolen vakuusjärjestelyssä saamien rahoitusvälineiden käyttämiseksi omissa nimissä tai omaan lukuun tai toisen vastapuolen, myös luonnollisen henkilön, lukuun (3 artiklan 12 kohta). Asetuksen mukaan tällainen käyttö koostuu omistusoikeuden siirtämisestä tai määräämisoikeuden käyttämisestä rahoitusvakuusjärjestelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/47/EY, jäljempänä rahoitusvakuusdirektiivi, 5 artiklan mukaisesti, mutta siihen ei kuulu rahoitusvälineen realisointi vakuuden asettavan vastapuolen maksukyvyttömyystapauksessa.  

Asetuksessa tarkoitettu uudelleenkäyttö edellyttää muun muassa erityisten tiedonantovelvollisuuksien täyttämistä sellaisista riskeistä ja seuraamuksista, jotka liittyvät määräämisoikeuden myöntämiseen panttioikeuteen perustuvassa vakuusjärjestelyssä annettuun rahoitusvakuuteen tai omistusoikeuden siirtävän vakuusjärjestelyn tekemiseen. Vakuuden asettavalle osapuolelle on vähintään ilmoitettava kirjallisesti vastaanottavan vastapuolen maksukyvyttömyyteen liittyvistä mahdollista riskeistä ja seurauksista. Uudelleenkäytön edellytyksenä on lisäksi vakuuden asettavan vastapuolen antama etukäteinen nimenomainen suostumus tällaiseen panttioikeuteen perustuvaan vakuusjärjestelyyn tai nimenomainen sopiminen vakuuden asettamisesta omistusoikeuden siirtävässä vakuusjärjestelyssä (15 artikla).  

Valvonta ja toimivaltaiset viranomaiset 

Asetuksen VI lukuun sisältyvät säännökset toimivaltaisista viranomaisista ja niiden valtuuksista, toimivaltaisten viranomaisten välisestä yhteistyöstä sekä salassapitovelvollisuudesta (16—18 artikla). 

Suhteet kolmansiin maihin 

Asetuksen VII luvussa säädetään kolmansien maiden kauppatietorekisterien vastaavuudesta ja tunnustamisesta, viranomaisten välisestä epäsuorasta pääsystä tietoihin sekä raportoinnin vastaavuudesta (19—21 artikla). 

Hallinnolliset seuraamukset ja loppusäännökset 

Asetuksen VIII luvussa säädetään hallinnollisista seuraamuksista ja muista hallinnollista toimenpiteistä, joita sovelletaan ainakin asetuksen 4 ja 15 artiklan rikkomisiin. Lisäksi luvussa säädetään rikkomisista ilmoittamisesta, tietojenvaihdosta ESMA:n kanssa, päätösten julkistamisesta ja oikeudesta muutoksenhakuun (22—28 artikla).  

Loppusäännökset 

Asetuksen 29—31 ja 33 artiklassa säädetään asetuksen uudelleentarkastelun määräajasta, säädösvallan siirrosta komissiolle, komiteamenettelystä sekä voimaantulosta. 

Asetuksen 32 artikla koskee EMIR-asetukseen tehtäviä muutoksia. Asetuksen 2 artiklan 7 kohdan mukainen OTC-johdannaisen tai OTC-johdannaissopimuksen määritelmä muutetaan sen varmistamiseksi, että samantyyppiset johdannaissopimukset määritellään joko OTC-johdannaisiksi tai pörssilistatuiksi johdannaisiksi riippumatta siitä, käydäänkö noilla sopimuksissa kauppaa unionissa vai kolmansien maiden markkinoilla. Lisäksi asetukseen lisätään uusi artikla vastaavuutta koskevista päätöksistä OTC-johdannaisten määrittelemiseksi. Avoimuutta ja tietojen saatavuutta koskevan 81 artiklan 3 kohtaa myös muutetaan.  

2.2.5  2.2.5 EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetus

Sääntelyn tausta 

Vuonna 2013 annetuissa EuVECA- ja EuSEF-asetuksissa säädetään yhtenäisistä vaatimuksista ja ehdoista, jotka koskevat sellaisia rahastonhoitajia, jotka haluavat käyttää unionin alueella EuVECA-nimitystä (eng. European venture capital fund) markkinoidessaan vaatimukset täyttäviä riskipääomarahastoja ja EuSEF-nimitystä (eng. European social entrepreneurship fund) markkinoidessaan vaatimukset täyttäviä yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneita rahastoja. Asetuksen mukainen sääntely ei ole pakottavaa vaan valinnainen niille toimijoille, joiden on rekisteröidyttävä AIFM-direktiivin mukaisesti. Eurooppalaisten riskipääomarahastojen ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneiden rahastojen rakenteet luotiin siinä tarkoituksessa, että markkinatoimijat saisivat uusia mahdollisuuksia hankkia pääomaa ja investoida sitä innovatiivisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä yhteiskunnallisiin yrityksiin koko Euroopassa. Asetukset sisältävät säännöksiä vaatimukset täyttävistä sijoituksista ja salkkuyrityksistä, kelpoisuusehdot täyttävistä sijoittajista ja tiedonantovelvollisuuksista.  

Komissio käynnisti vuonna 2016 kummankin asetuksen uudelleentarkastelun, jossa havaittiin useita rahastojen kehitystä haittaavia tekijöitä. Tällaisiksi tekijöiksi havaittiin muun muassa rahastojen omaisuuseriä määrittelevät säännöt, asetusten vuorovaikutus muun voimassa olevan rahastosääntelyn kanssa ja vaatimukset, jotka rahastojen on täytettävä voidakseen käyttää rahastopassia. Uudelleentarkastelun pohjalta komissio antoi 14 päivänä syyskuuta 2016 ehdotuksen EuVECA- ja EuSEF-asetusten muuttamisesta (COM(2016) 461 final).  

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 25 päivänä lokakuuta 2017 asetuksen (EU) 2017/1991 eurooppalaisista riskipääomarahastoista annetun asetuksen (EU) N:o 345/2013 ja eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista annetun asetuksen (EU) N:o 346/2013 muuttamisesta, jäljempänä EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetus tai muutosasetus. Muutosasetus on tullut voimaan 30 päivänä marraskuuta 2017, ja sitä sovelletaan 1 päivästä maaliskuuta 2018. 

Soveltamisala 

Muutosasetuksessa annetaan AIFM-direktiivin nojalla toimiluvan saaneille vaihtoehtorahastojen hoitajille mahdollisuus käyttää EuVECA- ja EuSEF-nimityksiä markkinoidessaan vaatimukset täyttäviä riskipääomarahastoja tai yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneita rahastoja. Aiemmin EuVECA- ja EuSEF-nimityksiä saivat asetusten nojalla käyttää ainoastaan sellaiset rahastojen hoitajat, joiden hallinnoimien sijoituskohteiden yhteisarvo ei ylittänyt AIFM-direktiivissä määriteltyä toimilupavelvollisuuden rajaa. Toimiluvallisten vaihtoehtorahastojen hoitajien on jatkossa rekisteröitävä eurooppalaiset riskipääomarahastonsa ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneet rahastonsa sekä noudatettava tiettyjä EuVECA- ja EuSEF-asetusten säännöksiä. Näihin säännöksiin kuuluvat muun muassa muita kuin vaatimukset täyttäviä sijoituksia koskeva 30 prosentin kynnysarvo sekä kohderyhmänä olevia sijoittajia ja tiedonantovaatimuksia koskevat säännökset (muutosasetuksen 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan 1 kohta).  

Muutosasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa ja 2 artiklan 2 kohdassa muutetaan EuVECA- ja EuSEF-asetusten 3 artiklassa säädettyjä kotijäsenvaltion, toimivaltaisen viranomaisen ja vaatimukset täyttävän salkkuyrityksen määritelmiä sekä lisätään isäntäjäsenvaltion määritelmä. Muutokset liittyvät yhtäältä siihen, että eurooppalaisia riskipääomarahastoja ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneita rahastoja voi jatkossa hoitaa myös toimiluvan saanut vaihtoehtorahastojen hoitaja, sekä toisaalta siihen, että muutosasetuksella laajennetaan sellaisten kelpoisuusehdot täyttävien yritysten valikoimaa, joihin kyseiset rahastot voivat sijoittaa.  

EuVECA- ja EuSEF-nimitysten käytön ehdot  

Muutosasetuksessa asetetaan sekä sisäisesti hoidetulle EuVECA- ja EuSEF-rahastolle että rahaston ulkopuoliselle hoitajalle 50 000 euron perustamispääomavaatimus. Lisäksi muutosasetuksessa vahvistetaan rekisteröityneisiin hoitajiin sovellettavat erityiset omia varoja koskevat säännökset, jotka poikkeavat AIFM-direktiivin mukaisesta omien varojen sääntelystä (muutosasetuksen 1 artiklan 4 kohta ja 2 artiklan 3 kohta).  

Valvonta ja hallinnollinen yhteistyö 

Eurooppalaisen riskipääomarahaston ja eurooppalaisen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneen rahaston hoitajan rekisteröintiä koskevaan EuVECA-asetuksen 14 artiklaan ja EuSEF-asetuksen 15 artiklaan on lisätty säännökset toimivaltaisen viranomaisen käsittelyajoista sekä rekisteröinnin suhteesta AIFM-direktiivissä tarkoitettuun rekisteröintiin. Toimivaltaisen viranomaisen olisi käsiteltävä hoitajan rekisteröintiä koskeva hakemus viimeistään kahden kuukauden kuluttua siitä, kun hoitaja on toimittanut kaikki tarvittavat tiedot. Rekisteröinti katsotaan AIFM-direktiiviä sovellettaessa rekisteröinniksi vaatimukset täyttävien riskipääomarahastojen ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneiden rahastojen hallinnoinnin osalta (muutosasetuksen 1 artiklan 7 kohta ja 2 artiklan 6 kohta).  

EuVECA-asetukseen lisätyssä uudessa 14 a artiklassa ja EuSEF-asetukseen lisätyssä 15 a artiklassa säädetään AIFM-direktiivin nojalla toimiluvan saaneen vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta rekisteröidä hoitamansa riskipääomarahasto ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistunut rahasto, jos se aikoo käyttää EuVECA- tai EuSEF-nimitystä. Lisäksi artikloissa säädetään rahaston rekisteröintihakemuksen sisältöä koskevista vaatimuksista sekä toimivaltaiselle viranomaiselle asetetuista vaatimuksista käsitellä ja rekisteröidä hakemus määräajassa (muutosasetuksen 1 artiklan 8 kohta ja 2 artiklan 7 kohta). Muutosasetuksella EuVECA- ja EuSEF-asetuksiin on lisätty myös säännökset rekisteröinnistä kieltäytymistä koskevasta perustelu- ja ilmoitusvelvollisuudesta sekä muutoksenhakuoikeudesta (muutosasetuksen 1 artiklan 8 kohta ja 2 artiklan 7 kohta).  

Muutetussa EuVECA-asetuksen 16 artiklassa ja EuSEF-asetuksen 17 säädetään toimivaltaisten viranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta toisilleen ja ESMA:lle. Lisäksi isäntäjäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia kielletään asettamasta markkinointia koskevia lisävaatimuksia ja hallinnollisia menettelyjä sekä perimästä palkkioita tai muita maksuja (muutosasetuksen 1 artiklan 9 kohta ja 2 artiklan 8 kohta).  

Asetuksiin on lisätty säännökset toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudesta asettaa vertaisarviointien suorittamiseksi ESMA:n saataville rekisteröinnin myöntämisen perusteena olleet tiedot. ESMA suorittaa vertaisarviointeja parantaakseen toimivaltaisten viranomaisten asetusten nojalla toteuttamien valvonta- ja tutkintavaltuuksiin liittyvien prosessien johdonmukaisuutta. ESMA voi laatia tekniset sääntelystandardit, joissa määritellään yksityiskohtaisemmin ESMA:n saataville asetettavat tiedot, sekä tekniset täytäntöönpanostandardit vakiolomakkeista, -malleista ja -menettelyistä (muutosasetuksen 1 artiklan 10 kohta ja 2 artiklan 9 kohta).  

EuVECA-asetuksen 17 artiklassa ja EuSEF-asetuksen 18 artiklassa säädetään ESMA:n velvollisuudesta pitää keskitettyä tietokantaa kaikista EuVECA- ja EuSEF-rahastojen hoitajista ja niiden markkinoimista rahastoista (muutosasetuksen 1 artiklan 11 kohta ja 2 artiklan 10 kohta).  

EuVECA-asetuksen 18 artiklaan ja EuSEF-asetuksen 19 artiklaan tehdyillä muutoksilla täsmennetään toimivaltaisten viranomaisten välistä työnjakoa sellaisten EuVECA- ja EuSEF-rahastojen valvonnan osalta, joita hallinnoi toimiluvallinen vaihtoehtorahastojen hoitaja (muutosasetuksen 1 artiklan 12 kohta ja 2 artiklan 11 kohta).  

Hallinnollisia seuraamuksia koskevaan EuVECA-asetuksen 20 artiklaan ja EuSEF-asetuksen 21 artiklaan on lisätty säännökset EuVECA- ja EuSEF-rahastojen hoitajan vastuusta sellaisista tappioista ja vahingoista, jotka johtuvat asetusten rikkomisesta (muutosasetuksen 1 artiklan 14 kohta ja 2 artiklan 13 kohta).  

EuVECA-asetuksen 21 artiklassa ja EuSEF-asetuksen 20 artiklassa on täsmennetty toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuksia ryhtyä toimenpiteisiin säädösteknisesti vastaamaan asetukseen tehtyjä muutoksia. Lisäksi asetuksiin on lisätty säännökset siitä, että toimivaltaisille viranomaisille AIFM-direktiivin mukaisesti annettuja valtuuksia, mukaan lukien seuraamuksiin liittyvät valtuudet, on käytettävä myös AIFM-direktiivin nojalla toimiluvan saaneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien osalta (muutosasetuksen 1 artiklan 15 ja 16 kohta sekä 2 artiklan 14 ja 15 kohta).  

Loppusäännökset 

EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen 3 artiklaan sisältyvät säännökset asetuksen voimaantulosta. Asetuksessa säädetään erikseen siitä, että tiettyjä EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutettuja säännöksiä ei sovelleta muutosasetuksen soveltamisen alkamishetkellä olemassa olevien EuVECA- ja EuSEF-rahastojen hoitajiin kyseisten rahastojen olemassaoloaikana. 

2.2.6  2.2.6 Muu EU-sääntely

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi ja -asetus 

Sijoituspalvelujen tarjoamista, sijoittajansuojaa ja rahoitusvälineiden kaupankäyntiä koskeva sääntely on viime vuosina ollut laajan muutoksen kohteena. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 15 päivänä toukokuuta 2014 asetuksen (EU) N:o 600/2014 rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta, jäljempänä MiFIR, ja direktiivin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta, jäljempänä MiFID II. Kyseisillä säädöksillä kumottiin aiempi rahoitusvälineiden markkinoista annettu direktiivi 2004/39/EY, joka saatettiin Suomessa kansallisesti voimaan vuonna 2007. MiFIR:n ja MiFID II:n oli tarkoitus, tiettyjä siirtymäsäännöksiä lukuun ottamatta, tulla sovellettavaksi 3 päivänä tammikuuta 2017, mutta koko lainsäädäntökehyksen soveltamista lykättiin myöhemmin vuodella. MiFIR ja MiFID II tulivat lopulta sovellettavaksi 3 päivänä tammikuuta 2018.  

MiFIR ja MiFID II yhdessä muodostavat oikeudellisen kehyksen, jolla säännellään sijoituspalveluyrityksiä, sijoituspalveluita tarjoavia luottolaitoksia, kauppapaikkoja, raportointipalvelujen tarjoajia sekä kolmansien maiden yrityksiä, jotka tarjoavat sijoituspalveluja tai harjoittavat sijoitustoimintaa ETA-alueella. Säädösten tavoitteena on lisätä kaupankäynnin läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja luotettavuutta kaikkien rahoitusvälineiden osalta. MiFID II -sääntelyllä on muutettu sijoituspalveluyritysten toimilupaa ja toiminnan järjestämistä koskevia vaatimuksia sijoittajansuojan varmistamiseksi. Sääntelyn keskeisimmät muutokset kohdistuvat muun muassa kannustimien käyttöä koskeviin rajoituksiin, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseen tiedonantovelvollisuutta laajentamalla sekä tuotehallintaprosesseja ja tuotteen kohdemarkkinan määrittelyä koskeviin säännöksiin. 

Rahastojen rajat ylittävää markkinointia koskeva lainsäädäntöehdotus 

Komissio antoi 12 päivänä maaliskuuta 2018 pääomamarkkinaunionin syventämiseen tähtäävän toimenpidepaketin sekä tiedonannon ”Toimien vauhdittaminen pääomamarkkinaunionin toteuttamiseksi vuoteen 2019 mennessä” (COM(2018) 114 final). Paketti sisältää myös ehdotuksen direktiiviksi sijoitusrahastodirektiivin ja AIFM-direktiivin muuttamiseksi sekä ehdotuksen asetukseksi yhteissijoitusyritysten rajat ylittävästä markkinoinnista ja EuVECA-asetuksen sekä EuSEF-asetuksen muuttamiseksi (COM(2018) 92 final, COM(2018) 110 final, U 20/2018 vp). Komissio ehdottaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, jotta voitaisiin vähentää sääntelyesteitä rahastojen rajat ylittävässä markkinoinnissa EU:ssa. Näiden uusien toimenpiteiden odotetaan pienentävän kustannuksia, joita rahastonhoitajille koituu rajat ylittävän toiminnan aloittamisesta, ja niillä pyritään tukemaan rahastojen rajat ylittävän markkinoinnin lisäämistä.  

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus 

Komissio antoi 20 päivänä syyskuuta 2017 ehdotukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiksi Euroopan valvontaviranomaisten perustamisesta annettujen asetusten ja eräiden muiden asetusten muuttamisesta sekä direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annettujen direktiivien muuttamisesta (COM(2017) 536 final, COM(2017) 537 final, COM(2017) 538 final ja COM(2017) 539 final, U 62/2017 vp). Komissio ehdottaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla pyritään vahvistamaan eurooppalaista finanssimarkkinoiden valvontaa sekä Euroopan valvontaviranomaisten ja järjestelmäriskikomitean asemaa. Yhtenäisemmän finanssivalvonnan avulla pyritään edistämään pääomamarkkinaunionia ja yhteismarkkinoiden toimivuutta sekä finanssimarkkinoiden yhdentymistä ja rajat ylittävää rahoitustoimintaa.  

Euroopan valvontaviranomaisten toiminnan tarkistuksen lisäksi komissio lisäisi ESMA:lle useita suoria arvopaperimarkkinoihin liittyviä valvontavaltuuksia. ESMA:lle ehdotetaan suoria valvontatehtäviä esimerkiksi eurooppalaisiin riskipääomarahastoihin, eurooppalaisiin yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen perustuviin rahastoihin ja eurooppalaisiin pitkäaikaissijoitusrahastoihin liittyen. MiFIR-asetusta koskevalla muutoksella rahastoyhtiöt ja vaihtoehtorahastojen hoitajat ehdotetaan lisättäväksi ESMA:n tuoteinterventio-oikeuksien piiriin.  

Kestävä rahoitus 

Komissio antoi maaliskuussa 2018 kestävän kasvun rahoitusta koskevan toimintasuunnitelman (COM(2018) 97 final) ja näihin liittyvät ensimmäiset lainsäädäntöehdotukset (COM(2018) 353 final, COM(2018) 354 final, COM(2018) 354 final) toukokuussa 2018, joissa sivutaan kestävyysteemoja myös rahastosektorin osalta. Toimintasuunnitelmasta on annettu E-kirje (E 26/2018 vp) ja lainsäädäntöehdotuksista U-kirjelmä (U 56/2018 vp). 

2.3.1  2.3.1 Suomalaiset sijoitusrahastot

Vuoden 2017 lopussa suomalaisten sijoitusrahastojen rahastopääoma Finanssiala ry:n mukaan oli 116,2 miljardia euroa. Suomen Pankin tilastojen mukaan sijoitusrahastojen (sisältäen erikoissijoitusrahastot) rahasto-osuusvelka eli rahastopääoma oli tosin noin 5 miljardia enemmän kuin Finanssiala ry:n ilmoittama rahastopääoma. Marraskuussa 2017 suomalaisia rahastoyhtiöitä oli 26. 

Sijoitusrahastosektori on kasvanut moninkertaiseksi 1990-luvun alusta lähtien. Viimeisimmän kuuden vuoden aikana sijoitusrahastosektorin koko on kaksinkertaistunut. (Kuvio 1.) Sijoitusrahastosektorin kasvuun vaikuttaa niin rahaston sijoituskohteiden arvonmuutos kuin rahastoihin tehdyt uudet sijoitukset. Viimeisimmän viiden vuoden aikana sijoitusrahastoihin kohdistuvat nettomerkinnät ovat olleet pitkälti positiivisia (Kuvio 2). Myös sijoituskohteiden arvonnousu on kasvattanut sektorin kokoa. 

Kuvio 1. Rahastopääoma suomalaisissa sijoitusrahastoissa 

Lähde: Finanssiala ja Suomen Sijoitustutkimus 

Kuvio 2. Suomalaisten sijoitusrahastojen nettomerkinnät 

Lähde: Finanssiala ja Suomen Sijoitustutkimus 

Vaikka sijoitusrahastojen rahastopääoma on kasvanut Suomessa paljon viime vuosina, Suomen sijoitusrahastosektorin sijoitusvarallisuus on pieni verrattaessa keskeisiin rahastomaihin Euroopassa. Suomen rahastotalous on kuitenkin melko samankokoinen kuin muissa Pohjoismaissa, lukuun ottamatta Ruotsia, jonka rahastosektori on melkein kolminkertainen verrattuna muiden Pohjoismaiden rahastosektoreihin. Ruotsin eläkejärjestelmä tukee kansalaisten rahastosijoittamista, mikä on edesauttanut Ruotsin rahastosektorin kasvua. Euroopan suurissa rahastomaissa rahastosektorin koko liikkuu tuhansissa miljardeissa, kun se Suomessa on reilussa sadassa miljardissa. Toisaalta Euroopan valtioiden rahastosektorit ovat kokoluokaltansa vain murto-osia Yhdysvaltain lähes 20 000 miljardin euron rahastosektorista. Yhteenlaskettunakin EU:n rahastosektori on pienempi kuin Yhdysvaltojen rahastosektori. (Kuvio 3.) 

Kuvio 3. Sijoitusrahastojen sijoitusvarallisuus valituissa maissa lokakuussa 2017 (miljardia euroa) 

Lähde: EFAMA 

Jos vertailussa olevien maiden rahastosektorin sijoitusvarallisuus jaetaan maiden väkiluvulla, niin Suomen rahastosektori näyttäytyy melko keskikokoisena EU:n mittakaavalla. Tällaisessa vertailussa Suomi osoittautuu myös melko samankokoiseksi kuin muut Pohjoismaat. Irlannin ja Luxemburgin kaltaisten rahastomaiden piirteet korostuvat, kun sijoitusvarallisuus on jaettu väkiluvulla. Keskimäärin rahoitusmarkkinoiltaan kehittyneissä EU:n jäsenvaltioissa sijoitusvarallisuus jaettuna väkiluvulla oli 20 000—50 000 euroa, kun taas Luxemburgissa se oli vajaa seitsemän miljoonaa euroa ja Irlannissa vajaa 0,5 miljoonaa euroa. (Kuvio 4.) 

Kuvio 4. Sijoitusrahastojen sijoitusvarallisuus lokakuussa 2017 jaettuna väkiluvulla maittain (euroa) 

Lähde: EFAMA 

Suomessa on 26 rahastoyhtiötä. Suomen sijoitusrahastosektori on hyvin keskittynyt samalla lailla kuin muukin finanssisektori Suomessa. Finanssivalvonnan tilastojen mukaan vuoden 2017 lopussa suomalaisten sijoitusrahastojen sijoitusrahastopääomasta 70 prosenttia oli sijoitettuna kolmen suurimman luottolaitoskonsernin rahastoyhtiöiden kautta. Nordea Funds:lla oli 39 prosentin osuus markkinoista, OP-Rahastoyhtiöllä 21 prosentin osuus ja Danske Invest rahastoyhtiöllä kymmenen prosentin osuus. Seuraavaksi suurimmat markkinaosuudet ovat Evli-Rahastoyhtiöllä kuusi prosenttia ja FIM Varainhoidolla viisi prosenttia. Loppujen 20 rahastoyhtiön markkinaosuudet olivat alle viiden prosentin ja keskimääräisesti melko pieniä. 

Suomalaisiin sijoitusrahastoihin sijoittavat pitkälti kotimaiset toimijat. Suomen Pankin tilastojen mukaan vuoden 2017 lopussa suomalaisten rahastojen sijoitusvarallisuudesta 79 prosenttia tuli Suomesta. Suurin sijoittajasektori suomalaisiin sijoitusrahastoihin on vakuutusyhtiöt 25 prosentin osuudellaan. Suuri osa vakuutusyhtiöiden kautta sijoitettavasta varallisuudesta on kuitenkin välillisesti suomalaisten kotitalouksien sijoituksia. Seuraavaksi suurin sijoittajasektori on ulkomaat 21 prosentin osuudellaan, josta 17 prosenttiyksikön osuus on Ruotsista tulevia sijoituksia. Kolmanneksi suurin sijoittajasektori on kotitaloudet 18 prosentin osuudellaan ja muut rahoituslaitokset ovat neljänneksi suurin 16 prosentin osuudellaan.  

Selvästi suurin osa suomalaisten sijoitusrahastojen rahastopääomasta on sijoitettuna joko osake- tai korkorahastoihin. Suomen Pankin tilastojen mukaan vuoden 2017 lopussa korkorahastoihin oli sijoitettuna 44 prosenttia rahastopääomasta ja osakerahastoihin 40 prosenttia. 16 prosenttia sijoitusrahastojen pääomasta oli sijoitettuna muunlaisiin rahastoihin. Sijoitustutkimuksen luvut eroavat hieman Suomen Pankin vastaavista. Sijoitustutkimuksen mukaan 38 prosenttia oli sijoitettuna osakkeisiin ja 40 prosenttia korkorahastoihin. Raportoijien ero johtuu pitkälti siitä, että tahot raportoivat yhdistelmärahastoja eri tavoin. Suomen Pankin mukaan yhdistelmärahastoihin oli sijoitettuna 9 prosenttia, kun taas Sijoitustutkimuksen mukaan sijoitettu varallisuus 19 prosenttia. 

Suomalaisissa sijoitusrahastoissa rahastopääoma on hajautettu EU-keskeisesti. Suomen Pankin tilastojen mukaan vuoden 2017 lopussa sijoitusrahastojen rahastopääomasta 29 prosenttia eli reilu 33 miljardia euroa oli sijoitettuna Suomeen. Suuri osa rahastopääomasta 44 prosenttia eli noin 50 miljardia euroa oli sijoitettuna muualle EU:hun. EU:n ulkopuolisiin maihin oli sijoitettuna 27 prosenttia eli noin 32 miljardia euroa. Tarkasteltaessa pelkästään suomalaisten sijoitusrahastojen osakesijoituksia, joita oli yhteensä vuoden 2017 lopussa 44 miljardia euroa, jakauma kohdealueittain muuttuu. Suurin osa sijoitusrahastojen osakesijoituksista 48 prosenttia ohjautuu EU-alueen ulkopuolelle, kun taas Suomeen ohjautuu 22 prosenttia osakkeisiin ohjautuvasta sijoituspääomasta ja muualle EU:hun 30 prosenttia. 

2.3.2  2.3.2 Suomalaisten sijoittaminen ulkomaisiin rahastoihin

Suomalaiset voivat suomalaisten sijoitusrahastojen lisäksi sijoittaa ulkomaisiin rahastoihin ja toisin päin. Tilastokeskuksen maksutasetilastojen mukaan kesäkuussa 2017 suomalaisilla oli 110 miljardia saamisia ulkomaisilta rahastoilta. Vastaavasti ulkomaiset sijoittajat olivat sijoittaneet suomalaisiin sijoitusrahastoihin 25 miljardia euroa. (Kuvio 5.) 

Suomalaiset sijoittavat ulkomaisiin rahastoihin enemmän kuin suomalaisiin sijoitusrahastoihin, koska ainoastaan noin 80 prosenttia suomalaisten sijoitusrahastojen rahastopääomasta on suomalaista sijoittamista, eli suomalaiset ovat sijoittaneet noin 90 miljardia euroa suomalaisiin sijoitusrahastoihin. Vastaavasti luku ulkomaisiin rahastoihin on 110 miljardia euroa. Yksi syy suuriin ulkomaisiin rahastosijoituksiin on Suomen työeläkevakuutusyhtiöiden suuri sijoitusomaisuus. Esimerkiksi työeläkeyhtiöiden vuoden 2016 tilinpäätösten perusteella niillä on vajaan 50 miljardin arvosta sijoituksia ulkomaisiin korko- ja osakerahastoihin. Lisäksi ulkomaisiin rahastoihin suomalaista varallisuutta ohjaavat suomalaiset rahastoyhtiöt, jotka toimivat jakelijoina saman konsernin ulkomaisiin rahastoihin. 

Kuvio 5. Rahastosaamiset ja -velat maksutasetilastossa. 

Lähde: Tilastokeskus 

2.3.3  2.3.3 Sijoitusrahastojen kustannustehokkuus

Morningstarin vuonna 2017 tekemässä selvityksessäMorningstar Global Fund Investor Experience Study, 2017 eri valtioiden rahastosektoreista sijoittajat ovat kokeneet suomalaisten sijoitusrahastojen asiakkailtaan perimät kustannukset korkeammiksi kuin vertailumaissa keskimäärin. Selvityksen mukaan suomalaisten sijoitusrahastojen kustannustehokkuus on heikompaa kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ja Norjassa kustannukset ovat keskitasoa, kun taas Ruotsissa on yksi kustannustehokkaimmista rahastosektoreista. Selvityksen mukaan Ruotsin sijoitusrahastot ovat sijoittajille kustannustehokkaampia kuin esimerkiksi Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. 

Finanssivalvonta kerää vuosittain rahastoyhtiöiden ja toimiluvallisten vaihtoehtorahastojen hoitajien tilinpäätöstietoja. Näiden tietojen mukaan rahastoyhtiöiden kulujen suhde tuottoon -luvun mediaani oli vuoden 2016 lopussa 93,6 prosenttia ja vuoden 2015 lopussa 88,6 prosenttia. Toimiluvallisten vaihtoehtorahastojen hoitajien, joilla ei ollut myös rahastoyhtiön toimilupaa, vastaava suhdeluku oli vuoden 2016 lopussa 82,4 prosenttia ja vuoden 2015 lopussa 83,1 prosenttia. Tilinpäätöstietojen mukaan selvästi suurin kuluerä rahastoyhtiöissä on palkkiokulut, kun taas toimiluvallisilla vaihtoehtorahastojen hoitajilla hallintokulut ovat selvästi suurin kuluerä. 

2.3.4  2.3.4 Rahastotoiminnan rakenteiden muuttuminen

Sijoitusrahastodirektiivi (UCITS IV) tehosti entisestään rahastojen rajat ylittävää markkinointia. Jo aiemmin oli mahdollista markkinoida rahastoja koko EU:n laajuisesti. Tämä muutos mahdollisti eri maissa olevien rahastojen fuusioimisen keskenään sekä myös eri maissa olevien rahastoyhtiöiden fuusioimisen keskenään. 

Monet toimijat ovat käyttäneet hyväkseen tätä mahdollisuutta tehostaa toimintaansa. Esimerkiksi eri Pohjoismaissa olevia samalla sijoituspolitiikalla olevia rahastoja on yhdistetty niin, että rahastojen hallinnointi on yksittäisen toimijan osalta keskittynyt entistä harvalukuisempiin paikkoihin. Valitusta sijoittumispaikasta rahastoja hoidetaan ja markkinoidaan siten laajemmalla alueella. Suomen osalta rahastoja on sekä lähtenyt että tullut.  

2.4.1  2.4.1 Sijoitusrahastolaki

Lakitekninen laatu ja rakenne 

Sijoitusrahastolain kokonaistarkastelun tarve on ollut esillä jo pitkään. Sijoitusrahastolaki on useiden muutosten ja osittaisuudistusten myötä muuttunut vaikeaselkoiseksi, rakenteeltaan monimutkaiseksi ja laajaksi kokonaisuudeksi. Sijoitusrahastolaki sisältää runsaasti vaikeaselkoisia viittauksia erityisesti erikoissijoitusrahastojen osalta, eikä lain kirjoitustapa ole enää säilynyt yhdenmukaisena. Lain rakenteen ja sisällön hahmottamista vaikeuttaa lisäksi säännösten otsikoinnin puuttuminen.  

Vuonna 2009 annetulla sijoitusrahastodirektiivillä yhdenmukaistettiin merkittävästi sijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä. Kymmenen vuotta aiemmin annettuun sijoitusrahastolakiin oli jo tuossa vaiheessa lain voimaantulon jälkeen tehty useita muutoksia, minkä johdosta sijoitusrahastodirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä sijoitusrahastolain kokonaistarkastelua pidettiin tarpeellisena. Kyseisessä esityksessä ehdotettiin kuitenkin sijoitusrahastodirektiivin täytäntöönpanon toteuttamista pelkästään sijoitusrahastolain muuttamisella, sillä siinä vaiheessa AIFM-direktiivi oli jo hyväksytty ja AIFM-direktiivin täytäntöönpanosta katsottiin aiheutuvan merkittäviä muutoksia myös sijoitusrahastolakiin (HE 113/2011 vp, s. 42).  

AIFM-direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä rahastosääntelyn laajamittaisen selkeyttämisen katsottiin kuitenkin olevan mahdollista vain panemalla direktiivi täytäntöön erilliseen lakiin, sillä direktiivin ja sitä täydentävien suoraan sovellettavien asetusten edellyttämä täytäntöönpano sijoitusrahastolakiin olisi heikentänyt edelleen lain selkeyttä. Käytännössä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain säätäminen merkitsi sitä, että sijoitusrahastolainsäädännön uudistus tuli jatkumaan edelleen osittaisena siten kuin silloin vireillä olleet sijoitusrahastodirektiiviä koskeneet EU-säädöshankkeet edellyttivät. Sijoitusrahastolain kokonaisuudistuksen katsottiin olevan mahdollista vasta sijoitusrahastodirektiivin muutosdirektiivin (UCITS V) valmistumisen jälkeen (HE 94/2013 vp, s. 86). UCITS V:n täytäntöönpanon yhteydessä sijoitusrahastolakiin tehtiin kuitenkin lähinnä vain välttämättömät direktiivistä johtuneet muutokset (HE 3/2016 vp).  

Sijoitusrahastolain teknisen laadun parantaminen vaatii lain korvaamista uudella sijoitusrahastolailla, jolloin havaitut epäselvyydet ja tekniset epäjohdonmukaisuudet voidaan korjata. Sijoitusrahastolain rakenteen selkeyttäminen on tarpeellista lisäksi sen vuoksi, että samoja toimijoita koskevia säännöksiä sisältyy myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin esimerkiksi niiltä osin kuin rahastoyhtiö hoitaa sijoitusrahaston lisäksi myös vaihtoehtorahastoa. Näiden lakien keskinäiset eroavaisuudet tulisivat selkeämmin ilmi, jos lakirakenteet muistuttaisivat enemmän toisiaan. 

Soveltamisala  

Sijoitusrahastolakia sovelletaan 1 §:n mukaan rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön harjoittamaan toimintaan sekä yhteissijoitusyrityksen osuuksien markkinoimiseen yleisölle. Pykälää on muutettu AIFM-direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä siten, että siinä säädetään rahastoyhtiön oikeudesta hoitaa myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettua vaihtoehtorahastoa edellyttäen, että sillä on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tätä toimintaa varten tai että se on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan siten kuin mainitussa laissa säädetään. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettu ulkoisesti hoidettujen vaihtoehtorahastojen hoitaja saa hallinnoida sijoitusrahastoja edellyttäen, että sillä on rahastoyhtiön toimilupa tätä toimintaa varten. Vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla on vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa tätä toimintaa varten tai joka on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan siten kuin vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa säädetään, saa hoitaa erikoissijoitusrahastoa siten kuin sijoitusrahastolain 3 a §:ssä säädetään. Pykälässä säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajaan sovellettavista muista sijoitusrahastolain säännöksistä. Pykälässä säädetään lisäksi sijoituspalvelulain soveltamisesta rahastoyhtiöihin ja ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön oikeudesta harjoittaa toimintaa Suomessa ja yhteissijoitusyrityksen oikeudesta markkinoida osuuksiaan Suomessa. 

Sijoitusrahastolaki koskee keskeisesti rahastoyhtiöitä, jotka hallinnoivat sijoitusrahastodirektiivin vaatimukset täyttäviä sijoitusrahastoja, ja sijoitusrahaston varojen säilyttämistä säilytysyhteisössä. Laissa säädetään sijoitusrahastojen lisäksi myös erikoissijoitusrahastoista, joiden sijoitusrahastoista poikkeava sääntely on laajentunut huomattavasti viime vuosina. Erikoissijoitusrahastoista säädetään nykyisin myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa, jossa säädetään esimerkiksi erikoissijoitusrahaston varojen säilyttämisestä. Erikoissijoitusrahastoa saa hoitaa vain vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla on toimilupa tähän toimintaan tai joka on rekisteröitynyt Finanssivalvontaan. 

Sijoitusrahastolaissa rahastoyhtiöllä tarkoitetaan sijoitusrahastotoimintaa harjoittavaa osakeyhtiötä. Sijoitusrahastolain soveltamisalasäännöksestä tulisi nykyistä selkeämmin ilmetä liiketoiminta, johon lakia sovelletaan. Laissa on pantu täytäntöön sijoitusrahastodirektiivi, joten sen perusteella voidaan katsoa, että lain tulisi koskea sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettua toimintaa vastaavaa toimintaa. Sijoitusrahastodirektiivissä säädetään siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavista yrityksistä. Sijoitusrahastotoiminnan määritelmää tulisi täsmentää, ettei esimerkiksi erikoissijoitusrahaston hoitaminen kuuluu sijoitusrahastotoimintaan.  

Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavista yrityksistä säädetään sijoitusrahastolain lisäksi myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa sekä kiinteistörahastolaissa (1173/1997). Näiden lisäksi on annettu EU-tasoisia asetuksia rahamarkkinarahastoista sekä eurooppalaisista riskipääomarahastoista, yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista ja pitkäaikaissijoitusrahastoista. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annettua lakia sovelletaan oikeushenkilöihin, joiden säännöllistä liiketoimintaa on vaihtoehtorahastojen hoitaminen, sekä vaihtoehtorahaston osuuksien tarjoamiseen ammattimaiselle asiakkaalle ja vaihtoehtorahaston säilytysyhteisötoimintaan. Vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan yhteisöä tai muuta yhteistä sijoittamista, jossa varoja hankitaan useilta sijoittajilta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua toimilupaa. 

Lisäksi toiminnasta, jossa yleisölle tarjotaan mahdollisuus osallistua yhteisiin kiinteistösijoituksiin, säädetään myös kiinteistörahastolaissa. Kiinteistörahastotoimintaa voidaan harjoittaa siten, että yleisö osallistuu sijoittamiseen merkitsemällä, ostamalla tai muutoin hankkimalla julkisen osakeyhtiön osakkeita tai kommandiittiyhtiön osuuksia, ja yhtiö sijoittaa yleisöltä hankkimansa varat edelleen pääasiallisesti kiinteistöihin sekä kiinteistöarvopapereihin muussa kuin rakentamisen tai kiinteistönjalostustoiminnan tarkoituksessa. Osakeyhtiömuotoisesta kiinteistörahastosta ja siihen rinnastettavasta kommandiittiyhtiöstä säädetään lisäksi vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa.  

Sijoitusrahastotoiminta kytkeytyy nimenomaisesti sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetun yhteistä sijoittamista harjoittavan rahaston hoitamiseen. Suomessa sijoitusrahastodirektiivin mukainen sijoittaminen on mahdollista toistaiseksi vain sijoitusrahastolain mukaisesti perustetussa sijoitusrahastossa. Erikoissijoitusrahasto on yksi vaihtoehtorahastolle mahdollisista juridisista toteutusmuodoista. Sääntelyn selkeyttämisen kannalta erikoissijoitusrahastosääntely kuuluisi luontevasti vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin. 

Keskeiset käsitteet  

Sijoitusrahastolain 2 §:ssä määritellään laissa käytetyt käsitteet. Keskeisiä ovat sijoitusrahastotoiminnan, sijoitusrahaston, erikoissijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen, rahastoyhtiön, rahasto-osuudenomistajan ja säilytysyhteisön käsitteet. Lain voimassaoloaikana näitä käsitteitä on tarkistettu ja lakiin on lisätty uusia sijoitusrahastodirektiivin muuttamisesta johtuvia määritelmiä. 

Sijoitusrahastolaissa yhteissijoitusyrityksen käsite on varattu koskemaan ainoastaan muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää sijoitusrahastodirektiivin edellytykset (2 §:n 1 momentin 10 kohta). Tällainen muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanut yhteissijoitusyritys on voitu perustaa joko sopimusoikeudellisten säännösten (rahastoyhtiöiden hoidossa olevat sijoitusrahastot), trusteja koskevien säännösten (unit trust) tai yhtiöjärjestyksen (sijoitusyhtiöt) nojalla. Suomalainen rahastoyhtiön hallinnoima sijoitusrahasto on asiallisesti sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitettu yhteissijoitusyritys, vaikka laissa siitä ei tätä nimikettä käytetä. 

Ei-ammattimaisen sijoittajan kannalta sijoitusrahastosääntelyssä käytetyt rahastonimikkeet ja termit voivat tuntua vaikeasti hahmotettavilta. Kansainvälisissä yhteyksissä erotetaan rahastotyypit usein viittaamalla joko sijoitusrahastodirektiiviin tai AIFM-direktiiviin riippumatta siitä, mikä on rahaston oikeudellinen muoto. Suomessa sääntelytaustasta johtuen sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston nimet viittaavat nimenomaisesti rahaston juridiseen muotoon. Suomessa viitataan usein esimerkiksi kommandiittiyhtiömuotoiseen vaihtoehtorahastoon erotuksena erikoissijoitusrahastosta, vaikka molempia voidaan nimittää vaihtoehtorahastoksi. Toki erikoissijoitusrahasto poikkeaa muista vaihtoehtorahastoista laissa tarkemmin säännellyn sijoitustoiminnan suhteen sekä juridisen rakenteen ja verokohtelun puolesta, sillä Suomessa verotus määrittyy oikeudellisen muodon perusteella. Vaihtoehtorahastojen sijoitustoiminnan sääntely on muutoin hyvin niukkaa ja sääntely kohdistuu ensisijaisesti rahaston hoitajaan.  

Sijoitusrahaston rahasto-osuudet on voitu jakaa osuussarjoihin ja osuuslajeihin. Osuussarjoja on käytetty muun muassa sijoittajilta perittävien palkkioiden hallinnointiin. Esimerkiksi sijoitusrahaston perimät hallinnointipalkkiot ovat voineet vaihdella osuussarjoittain. Osuudenomistajien yhdenvertaisen kohtelun kannalta on tällöin ollut tärkeää, että perusteet, joiden nojalla sijoittajat ovat voineet merkitä eri osuussarjoja, on kerrottu avoimesti. Osuuslaji on voinut olla joko tuotto- tai kasvuosuus sijoittajan valinnan mukaan.  

Sijoitusrahaston arvon ilmoittamistarkkuutta voidaan lisätä jakamalla rahasto-osuudet murto-osiin. Murto-osiin jakamisesta tulee ottaa määräys sijoitusrahaston sääntöihin ja samalla tulee ilmoittaa käytettävä jakaja.  

Rahaston avoimuus ja osuudenomistajien määrä 

Sijoitusrahastolain mukaan sijoitusrahaston varojen on oltava vähintään kaksi miljoonaa euroa ja sijoitusrahastolla on oltava ainakin 50 rahasto-osuudenomistajaa. Sijoitusrahaston vähimmäispääoman määrä sekä rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärä on saavutettava kuuden kuukauden kuluessa sijoitusrahaston toiminnan aloittamisesta. Finanssivalvonta voi erityisestä syystä arvopaperimarkkinoita tai kiinteistömarkkinoita kohtaan tunnetun luottamuksen varmistamiseksi tai rahasto-osuudenomistajien edun turvaamiseksi myöntää poikkeuksen edellä mainitusta määräajasta enintään kuudeksi kuukaudeksi.  

Sijoitusrahaston vähimmäispääomaa ja rahasto-osuudenomistajien määrää koskeva säännös on kansallinen. Sijoitusrahaston osuudenomistajien vähimmäismäärävaatimus ei perustu suoraan sijoitusrahastodirektiiviin, mutta sen tavoitteena on ollut varmistaa se, että sijoitusrahastotoiminnassa on kysymys aidosta yhteissijoittamisesta ja että rahastosijoittaminen on luonteeltaan yleisöltä kerättyjen varojen yhteistä sijoittamista (HE 59/1996 vp, s. 22). Vaatimuksen taustalla on nähtävissä myös veropoliittisia tavoitteita, sillä lain esitöiden mukaan toimintaa ei nähty tarkoituksenmukaiseksi estää silloin, kun voitiin osoittaa, ettei toiminnan yksinomaisena tarkoituksena ollut esimerkiksi verotuksen kiertäminen. Alun perin osuudenomistajien vähimmäismäärää koskeva vaatimus ei ollut ehdoton, vaan siihen voitiin vuoteen 2004 saakka myöntää valvontaviranomaisen päätöksellä poikkeus. Vastaavia yleisön vähimmäismäärävaatimuksia ei ole säädetty sijoitusrahastolainsäädännössä muissa Pohjoismaissa ja Euroopassakin vaatimuksia esiintyy vain harvoissa muissa jäsenvaltioissa. Esimerkiksi Espanjassa vaatimuksena on 100 osuudenomistajan määrä. Euroopassa sen sijaan on yleisenä vaatimuksena myös sijoitusrahastodirektiivissä ilmaistu yhteinen sijoittaminen ja sijoitusrahaston avoimuus yleisölle.  

Eräissä tilanteissa tiukka osuudenomistajien vähimmäismäärävaatimus voi vaikeuttaa aloittavan sijoitusrahaston toimintaa tarpeettomasti. Sijoittajat haluavat usein sijoituspäätöksensä tueksi nähdä myös sijoitusrahaston tuottohistoriaa, jota ei aloittavan sijoitusrahaston osalta ole vielä tarjolla. Rahastoyhtiön paine markkinoida aloittavaa sijoitusrahastoa voimakkaasti vähimmäismäärävaatimuksen täyttämiseksi ei palvele myöskään sijoittajan etua. Osuudenomistajamäärät vaihtelevat sijoitusrahaston elinkaaren aikana, eikä sijoitusrahaston sijoituspolitiikka aina osu yksiin senhetkisten sijoitustrendien kanssa. Sijoitusrahastoja on lakkautettu ja sulautettu toisiinsa myös johtuen osuudenomistajamäärän laskemisesta alle laissa säädetyn rajan. Vaatimus vaikeuttaa tältä osin erityisesti pienempien rahastoyhtiöiden toimintaa. 

Rahastoihin sijoittavat myös institutionaaliset sijoittajat. Sijoitusrahastodirektiivin mukaisten sijoitusrahastojen sijoitustoiminnan rajaukset on direktiivissä määritelty ja tunnustetaan koko EU-alueella. Lisäksi ne usein sopivat myös vakavaraisuussääntelyn piirissä olevien instituutioiden sijoitustoimintaan. Institutionaalinen sijoittaja arvostaa sijoitusrahaston toiminnan jatkuvuutta, pitkäjänteisyyttä ja ennakoitavuutta. Siltä kannalta sijoitusrahastot, joissa tapahtuu paljon merkintöjä ja lunastuksia ja niiden myötä sijoitusrahaston salkussa välttämättömiä osto- ja myyntitapahtumia, saattavat näyttäytyä vähemmän ennakoitavalta kuin sellainen sijoitusrahasto, jossa sijoittajia ja samoin liikehdintää on vähemmän. Myös tästä syystä olisi tarpeen voida perustaa sijoitusrahastoja, joiden osuudenomistajien vähimmäismäärää ei olisi asetettu 50:een.  

Rahasto-osuudenomistajan asema ja rahasto-osuudenomistajien kokous 

Rahasto-osuudenomistajien aktiivisuus osallistua osuudenomistajakokouksiin on ollut vähäistä ja kokouksen merkitys on jäänyt vähäiseksi. Sijoitusrahastossa kontrollioikeutta sijoitusrahastossa olevaan omaisuuteen käyttää ensisijaisesti rahastoyhtiö, ja rahasto-osuudenomistajien kokouksen päätösvalta poikkeaa merkittävästi esimerkiksi osakeyhtiöiden, osuuskuntien tai muiden yhteisöjen yhtiö- ja muiden vastaavien kokousten päätösvallasta. Rahasto-osuudenomistajilla ei ole oikeutta vaihtaa sijoitusrahastoa hallinnoivaa rahastoyhtiötä tai muuttaa sijoitusrahaston sijoituspolitiikkaa, eivätkä rahasto-osuudenomistajat hyväksy rahastoyhtiön taikka sijoitusrahaston tilinpäätöstä. Lisäksi usein rahastoyhtiön ehdottamat jäsenet rahastoyhtiön hallitukseen ja edustustoon ovat tulleet valituiksi, joten osuudenomistajien kokouksen todellinen vallankäyttö on jäänyt vähäiseksi. Osuudenomistajakokoukselle kuuluvasta rahastoyhtiön hallituksen jäsenen ja tilintarkastajan nimittämisoikeudesta huolimatta rahastosijoittajan pääsiallisena vaikutuskeinona rahastoyhtiön päätöksentekoon on pidetty tämän oikeutta vaatia rahasto-osuuden lunastamista. Erityistilanteita varten on kuitenkin edelleen tarpeen säilyttää osuudenomistajakokouksen järjestämismahdollisuus kaikkia osuudenomistajia yhteisesti kohdanneen vahingon käsittelemiseksi.  

Rahastoyhtiön verkkosivustolla voidaan nykyisellään jakaa vähintään yhtä tehokkaasti osuudenomistajien tietoon sijoitusrahaston tilinpäätöstiedot, puolivuotiskatsaukset ja toimintakertomukset sekä muu sijoitusrahaston sijoitustoiminnan kehitystä kuvaava informaatio, joten rahasto-osuudenomistajien kokouksen säilyttämiselle ei enää ole entisen kaltaista tarvetta osuudenomistajien suoran tiedonsaannin näkökulmasta. Sijoittajat myös toimivat lisääntyvässä määrin sähköisten palvelujen välityksellä, mikä osaltaan puoltaa myös tiedonvälityksen järjestämistä sähköisesti internetsivuille. Sääntelyssä on tarpeen kuitenkin varmistaa osuudenomistajien keskinäinen tiedonsaanti tilanteissa, joissa ilmenee tarvetta rahasto-osuudenomistajakokouksen koolle kutsumiseen.  

Osuustodistus 

Sijoitusrahastolain 54 §:n 1 momentin mukaan rahastoyhtiö on velvollinen antamaan rahasto-osuusrekisteriin merkitylle rahasto-osuudenomistajalle tämän pyynnöstä osuustodistuksen osuudenomistajan omistamista osuuksista. Lain 55 §:ssä säädetään osuustodistuksen sisällöstä, joka pääosin vastaa osakeyhtiölain (624/2006) säännöstä osakekirjan sisällöstä. Osuustodistusta ei anneta rahasto-osuuden hoitajan nimiin merkityistä rahasto-osuuksista (57 e §). 

Osuustodistus voi koskea useita rahasto-osuuksia tai niiden murto-osia, ja se voidaan lain 54 §:n mukaan asettaa vain nimetylle, rahasto-osuusrekisteriin merkitylle henkilölle, yhteisölle tai säätiölle. Lain esitöiden mukaan säännös vastaa vuoden 1987 sijoitusrahastolain 29 §:n 1 ja 2 momenttia, jonka perusteluissa rahasto-osuuden oikeudellinen asema on rinnastettu osakkuuteen osakeyhtiössä eli osuus voidaan luovuttaa toiselle. Perustelujen mukaan rahasto-osuus, kuten myös osuustodistus, voidaan myydä tai pantata toiselle (HE 202/1998 vp).  

Rahasto-osuuksien luovutuksia toteutetaan erittäin harvoin verrattuna lunastustapahtumien määrään. Valtaosa osuusrekisteriin kirjattavista tapahtumista on merkintä- tai lunastustoimeksiantoja. Oikeustoimen osapuolina ovat tällöin sijoittaja ja rahastoyhtiö, joka vastaa myös osuusrekisterin kirjanpidosta. Sijoitusrahaston osuusrekisteriin kohdistuvat luotettavuusvaatimukset poikkeavat siten selkeästi esimerkiksi arvo-osuusjärjestelmälle ja arvo-osuusrekisterin tilinhoitajalle asetettavista vaatimuksista. Arvo-osuusrekisterin tilinhoitaja kirjaa pääsääntöisesti kolmansien osapuolten oikeustoimien perusteella tapahtumia arvo-osuusjärjestelmään sille esitettyjen selvitysten pohjalta.  

Sijoitusrahastolain mukaan osuustodistuksen luovutukseen ja panttaukseen sovelletaan, mitä velkakirjalain 13, 14 ja 22 §:ssä on säädetty juoksevista velkakirjoista. Mainittuja säännöksiä sovellettaessa on se, jolla on osuustodistus hallussaan ja joka rahastoyhtiön osuustodistukseen tekemän merkinnän mukaan on rahasto-osuudenomistajana merkitty rahasto-osuusrekisteriin, rinnastettava siihen, jolla velkakirjalain 13 §:n 2 momentin mukaan edellytetään olevan velkakirjan osoittama oikeus (57 §:n 1 momentti). Säännös vastaa vuoden 1987 sijoitusrahastolain 32 §:n 1 momenttia, joka sisältää säännöksiä osuustodistuksesta arvopaperina. Perusteluissa todetaan, että näillä säännöksillä pyritään ensisijaisesti turvaamaan osuustodistuksen ostajan tai muun luovutuksensaajan asemaa samalla tavalla kuin velkakirjalaissa turvataan velkakirjan luovutuksensaajan asemaa (HE 238/1986 vp). 

Jos rahasto-osuudesta ei ole annettu osuustodistusta, rahasto-osuusrekisteriin on merkittävä rahastoyhtiölle ilmoitettu rahasto-osuutta vastaava panttioikeus tai muu oikeus (57 § 4 momentti). 

Rahasto-osuudenomistajalla on oikeus saada rahastoyhtiöltä lunastus rahasto-osuudestaan luovuttamalla osuustodistuksensa rahastoyhtiölle (56 §). Rahasto-osuuden lunastus osuustodistusta vastaan ei edellytä ensin tapahtuvaa rekisteröintiä. 

Kun sijoittajien keskinäiset rahasto-osuuksien luovutukset ovat jääneet harvinaisiksi ja rahasto-osuuden panttauksesta ilman osuustodistusta on jo säädetty voimassa olevassa sijoitusrahastolaissa, näyttää rahastoyhtiön velvoittaminen osuustodistuksen antamiseen tarpeettomaksi jääneeltä menneeltä toimintamallilta. 

Rahasto-osuuden arvonlaskenta ja sen oikeellisuus 

Sijoitusrahaston varojen arvonmääritystä sekä sen osuuksien liikkeeseenlaskuhintaa ja lunastushintaa koskevista säännöksistä on sijoitusrahastodirektiivin 85 artiklan mukaan säädettävä kansallisesti tai määrättävä rahaston säännöissä tai sijoitusyhtiön perustamisasiakirjoissa. 

Sijoitusrahastolain 48 §:n 1 momentin mukaan rahastoyhtiön on laskettava rahasto-osuuden arvo kunakin sellaisena päivänä (pankkipäivä), jolloin talletuspankit ovat yleisesti auki. Edellä mainittu vaatimus ei kuitenkaan koske pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavaa erikoissijoitusrahastoa, jonka arvo on laskettava ja julkistettava kuukausittain kunkin kuukauden viimeisenä pankkipäivänä.  

Sijoitusrahastolaissa asetetaan rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuuden varmistamiseen liittyviä tehtäviä sekä sijoitusrahaston säilytysyhteisölle että sen tilintarkastajalle. Säilytysyhteisön on sijoitusrahastolain 31 a §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla varmistettava, että sijoitusrahaston rahasto-osuuksien arvo lasketaan sijoitusrahastolain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten ja sijoitusrahaston sääntöjen mukaisesti. Tämän lisäksi sijoitusrahastolain 38 §:n 1 momentissa edellytetään, että ainakin yhden 36 §:n 2 momentissa tarkoitetun tilintarkastajan on vähintään kuusi kertaa vuodessa tarkastettava rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuus siten, että tarkastusten väli on vähintään yksi kuukausi ja enintään kolme kuukautta. Pääasiallisesti kiinteistöihin ja kiinteistöarvopapereihin varojaan sijoittavalla erikoissijoitusrahastolla riittää kuitenkin, että rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuus tarkastetaan vuosittain tilintarkastuksen yhteydessä. Tilintarkastajan on laadittava kirjallinen tarkastuskertomus ja toimitettava se rahastoyhtiölle (38 §:n 2 momentti). 

Säilytysyhteisön velvollisuuksista säädetään tarkemmin komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/438 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY täydentämisestä säilytysyhteisöjen velvollisuuksien osalta. Asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädetään osuuksien arvonmääritystä koskevista säilytysyhteisön tehtävistä. Sen mukaan säilytysyhteisön on otettava käyttöön menettelyjä:  

a) todentaakseen jatkuvasti, että yhteissijoitusyrityksen varojen arvon määrittämiseksi otetaan käyttöön ja sovelletaan asianmukaisia ja johdonmukaisia menettelyjä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kuten sijoitusrahastodirektiivin 85 artiklassa säädetään, samoin kuin yhteissijoitusyrityksen sääntöjen tai perustamisasiakirjojen mukaisesti; 

b) varmistaakseen, että arvonmäärityspolitiikat ja -menettelyt pannaan tehokkaasti täytäntöön ja että niitä tarkastellaan säännöllisesti uudelleen. 

Saman artiklan 2 kohdan mukaan säilytysyhteisön on suoritettava 1 kohdassa tarkoitetut varmennukset tiheydellä, joka vastaa sijoitusrahastodirektiivin 85 artiklan mukaisesti annetussa kansallisessa lainsäädännössä sekä yhteissijoitusyrityksen säännöissä tai perustamisasiakirjoissa määriteltyä yhteissijoitusyrityksen varojen arvonmääritysväliä. Jos säilytysyhteisö katsoo, että yhteissijoitusyrityksen osuuksien arvon laskentaa ei ole suoritettu sovellettavan lainsäädännön tai yhteissijoitusyrityksen sääntöjen tai perustamisasiakirjojen mukaisesti, sen on ilmoitettava asiasta rahastoyhtiölle tai sijoitusyhtiölle sekä varmistettava yhteissijoitusyrityksen sijoittajien parhaan edun mukaisen korjaustoimen oikea-aikainen toteutus (5 artiklan 3 kohta). 

Sijoitusrahastolain 38 §:n säännöstä tilintarkastajan velvollisuudesta tarkastaa rahaston arvonlaskennan oikeellisuus vähintään kuusi kertaa vuodessa on pidetty tarpeettomana vaatimuksena, joka tulisi kumota. Kyseessä on kansallinen säännös, jonka on katsottu lisäävän toimintaan kohdistuvia kustannuspaineita. Vaatimus on nähty päällekkäisenä ja osin ristiriitaisena komission delegoidun asetuksen 5 artiklan mukaisiin säilytysyhteisön velvollisuuksiin nähden. Asia nostettiin viimeksi esille keväällä 2016 UCITS V -direktiivin kansallista täytäntöönpanoa koskevan hallituksen esityksen (HE 3/2016 vp) käsittelyn yhteydessä.  

Eduskunnan talousvaliokunta on mietinnössään TaVM 2/2016 vp todennut valiokuntakäsittelyn yhteydessä ehdotetusta sijoitusrahastolain 38 §:n kumoamisesta seuraavasti: ”Talousvaliokunta toteaa, että sijoitusrahastodirektiivin mukaisesti (85 artikla) sijoitusrahaston arvonmääritystä koskevat säännöt ja näin myös kumottavaksi esitetty 38 § kuuluvat kansallisen sääntelyn alaan. Komission asetuksen voi tulkita näin kohdistuvan erityisesti sellaisten asianmukaisten prosessien luomiseen, jotka tukevat kansallisen sääntelyn mukaisesti suoritettua arvonmääritystä. Valiokunta ei tämän vuoksi pidä perusteltuna kumota ehdotettua säännöstä. Sen sijaan valiokunta pitää aiheellisena jatkoselvittää, onko voimassa oleva sääntely, joka velvoittaa tilintarkastajat tarkastamaan rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuuden vähintään kuusi kertaa vuodessa, tarkoituksenmukainen sääntelyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Sääntelyn jatkokehittämiseen liittyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi, voitaisiinko tarkastus toteuttaa normaaliolosuhteissa neljännesvuosittain ja markkinaolosuhteiden niin edellyttäessä tätä useammin.”  

Edellä mainittua komission delegoidun asetuksen 5 artiklan mukaista sääntelyä säilytysyhteisön suorittamasta valvonnasta ei ole tulkittava päällekkäiseksi suhteessa sijoitusrahastolain 38 §:n säännöksiin, jotka ovat osa sijoitusrahastodirektiivin 85 artiklassa edellytettyä kansallista sääntelyä. Komission delegoidussa asetuksessa säilytysyhteisölle asetettujen velvoitteiden ei voida katsoa korvaavan 38 §:n mukaista tilintarkastajan suorittamaa rahasto-osuuden arvon laskennan oikeellisuuden tarkistamista, sillä kyseisessä tarkastuksessa otetaan huomioon tositteiden ja kirjausten yhdenmukaisuus ja laskennan lopputuloksen oikeellisuus sekä todennetaan ulkopuolisen tilintarkastuksen toimesta, että laskentaprosessia on asianmukaisesti noudatettu. Sijoitusrahaston arvonlaskennan virheettömyydellä ja laskentaprosessien luotettavuudella on myös rahastosijoittajien kannalta erityistä merkitystä, minkä johdosta säännös linkittyy myös sijoittajien aseman ja keskinäisen yhdenvertaisuuden turvaamiseen. Arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastamisesta maksetut tilintarkastuspalkkiot kuitenkin lisäävät osaltaan sijoitusrahaston hallinnointikuluja ja aiheutuvat kansallisesta sääntelystä, minkä johdosta tarkastustiheyttä on syytä harventaa 

Rahasto-osuuksien lunastus 

Sijoitusrahastojen avoimeen luonteeseen on kuulunut oikeus vaatia periaatteessa milloin tahansa sijoitusrahastoa hallinnoivaa rahastoyhtiöitä lunastamaan rahasto-osuudet. Periaate ilmenee sijoitusrahastolain 49 §:stä, jonka 1 momentin mukaan rahastoyhtiön on rahasto-osuudenomistajan vaatimuksesta sijoitusrahaston säännöissä tarkemmin määrätyllä tavalla ja määrättyinä ajankohtina lunastettava hallinnoimansa sijoitusrahaston rahasto-osuus. Rahasto-osuus on lunastettava välittömästi sijoitusrahaston varoista rahasto-osuuden 48 §:n mukaan määräytyvästä lunastuspäivän arvosta. Lunastukset on toteutettava vaatimusten esittämisjärjestyksessä. Lunastuksen edellytyksenä on osuustodistuksen luovuttaminen rahastoyhtiölle, jos sellainen on annettu.  

Laissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä edellä mainitusta pääsäännöstä voidaan poiketa. Sijoitusrahastolain 50 §:n 1 momentin mukaan rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää hallinnoimansa sijoitusrahaston osuuksien lunastamisen tilanteissa, jotka on mainittu sijoitusrahaston säännöissä. Rahasto-osuuksien lunastaminen voidaan keskeyttää ainoastaan, jos rahasto-osuudenomistajien yhdenvertaisuus tai rahasto-osuudenomistajien muu painava etu sitä erityisesti vaatii. Tällaiseksi syyksi on nähty esimerkiksi se, että rahaston sijoituskohteiden päämarkkinapaikoilla tai olennaisella osalla niistä ei ole saatavilla luotettavia markkinatietoja, jolloin rahasto-osuuden arvo ei ole laskettavissa päivittäin. Tällöin on perusteltua keskeyttää rahasto-osuuksien lunastaminen ja liikkeeseenlasku rahasto-osuudenomistajien tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi (HE 113/2011 vp, s. 81). Säännös perustuu sijoitusrahastodirektiivin 84 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.  

Vuonna 2008 levinnyt kansainvälinen finanssikriisi nosti maailmanlaajuisesti esille erilaisten likviditeetinhallintakeinojen tarpeellisuuden sekä makro- että mikrovakauden näkökulmasta. Rahastoyhtiön mahdollisuudet järjestää sijoitusrahaston likviditeetti eli lunastusten ja merkintöjen hoitaminen joustavalla tavalla on nähty useissa kansainvälisissä esityksissä tarpeelliseksi markkinoiden vakaan toiminnan varmistamiseksi. Myös rahastoyhtiöllä tulisi olla riittävän laajat keinovalikoimat käytössään voidakseen reagoida erilaisiin markkinatilanteisiin, johtuivatpa ne yksittäisen sijoitusrahaston sijoituspolitiikasta, yksittäisen sijoittajan toimista tai yleisestä taloustilanteesta. ESMA on myös kiinnittänyt huomiota riittäviin likviditeetinhallintakeinoihin. 

IOSCO julkaisi heinäkuussa 2017 konsultaatioraportin rahastojen likviditeetin ja riskien hallinnasta (Open-ended Fund Liquidity and Risk Management — Good Practices and Issuer for Consideration, CR05/2017). Raportissa likviditeetinhallintatyökalut jaotellaan kolmeen pääryhmään:  

1) keinot, joilla tavoitellaan merkintä- ja lunastuskulujen siirtämistä sijoittajalle (esimerkiksi swing pricing ja redemption in kind); 

2) keinot, jotka rajoittavat sijoitusvarojen jakamista (esimerkiksi lunastusten lykkääminen ja side pockets); ja 

3) muut keinot, joilla hidastetaan tai pysäytetään lunastukset (esimerkiksi lunastusten rajoittaminen ja lunastusten keskeyttäminen).  

Voimassa oleva sijoitusrahastolaki kattaa hyvin yleisimmät sijoitusrahaston merkintöjen ja lunastusten hallintatyökalut. Sijoitusrahastolaissa ei kuitenkaan ole säännöksiä lunastusten rajoittamisesta. Lunastusten rajoittaminen on nähty tarpeelliseksi keinoksi tilanteissa, joissa esimerkiksi yksittäinen suuri lunastus voisi jähmettää sijoitusrahaston muiden kooltaan tavanomaisten tai jopa pienten lunastusten toteuttamisen. Likviditeetinhallintatyökalujen käyttöön liittyy kuitenkin paljon kysymyksiä esimerkiksi sen osalta, millaisessa markkinatilanteessa niitä tulisi käyttää, mikä olisi niiden ensisijaisuusjärjestys ja miten ne kohtelevat eri sijoittajaryhmiä.  

Lunastusten rajoittamista koskevia säännöksiä sisältyy esimerkiksi rahamarkkinarahastoasetukseen. Rahamarkkinarahastoasetuksessa asetetaan julkisen sektorin velkainstrumentteihin sijoittavien CNAV-rahamarkkinarahastojen ja alhaisen volatiliteetin nettoarvon rahamarkkinarahastojen hoitajille velvollisuus ylläpitää likviditeetinhallinnan menettelyjä rahastoille asetettujen viikkokohtaisten likviditeettikynnysten noudattamisen varmistamiseksi. Asetuksen 34 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan aina, kun asetuksessa vahvistettu viikon kuluessa erääntyvien omaisuuserien osuus laskee alle 30 prosentin tällaisen rahamarkkinarahaston kokonaisvaroista ja päiväkohtaiset nettolunastukset ylittävät yksittäisen työpäivän kuluessa 10 prosenttia rahaston kokonaisvaroista, rahamarkkinarahaston hoitajan hallituksen on päätettävä, sovelletaanko yhtä tai useampaa seuraavista toimenpiteistä: lunastuksesta perittävät likviditeettimaksut, lunastusrajoitukset tai lunastusten keskeyttäminen. Rahamarkkinarahastoasetuksessa lunastusrajoituksella tarkoitetaan yhden työpäivän aikana lunastettavien osakkeiden tai osuuksien määrän rajoittamista 10 prosenttiin rahamarkkinarahaston osakkeista tai osuuksista minä tahansa enintään 15 työpäivän pituisena kautena. Rahamarkkinarahaston likviditeetinhallinnan menettelyt on kuvattava selkeästi rahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa sekä esitteessä. 

Alarahasto 

Suomessa sijoitusrahasto voi jakaantua osuussarjoihin, mutta Suomen lainsäädäntö ei nykyisellään mahdollista sijoitusrahaston jakautuvan alarahastoihin. Euroopassa sateenvarjorahastoksi (eng. umbrella fund) kutsuttu rahastorakenne, jossa sijoitusrahasto koostuu kymmenistä tai jopa sadoista alarahastoista (eng. sub-fund) on mahdollinen useassa EU:n jäsenvaltiossa sekä vaihtuvapääomaisissa että sopimusmallisissa rahastoissa. Sateenvarjomallissa rahasto koostuu alarahastoista, joiden sijoituspolitiikat voivat vaihdella yhtä lailla kuin itsenäisten sijoitusrahastojen. Lisäksi alarahastojen varat ovat erilliset. Sateenvarjorahastossa rahastosijoittaja merkitsee suoraan valitsemansa alarahaston osuuksia ja todennäköisesti vielä tarkemmin sanottuna valitsemansa alarahaston tiettyä osuussarjaa. Sateenvarjorahastomalliin liittyvää sääntelyä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole Pohjoismaissa.  

Sijoitusrahastodirektiivi ei suoraan sääntele sateenvarjorahastorakennetta. Direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa säädetään, että yhteissijoitusyritys voidaan perustaa joko sopimusoikeudellisten säännösten (rahastoyhtiöiden hoidossa olevat sijoitusrahastot), trusteja koskevien säännösten (unit trust) tai yhtiöjärjestyksen (sijoitusyhtiöt) nojalla. Direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään myös, että jäsenvaltiot voivat sallia, että yhteissijoitusyritys koostuu useasta alarahastosta. Muutoin sijoitusrahastodirektiivissä mainitaan erikseen alarahastot seuraavissa yhteyksissä: 2 artiklan 1 kohdan p alakohdan sulautumisen määritelmässä, 37 artiklassa (sulautuminen), 49 artiklassa (sijoituspolitiikka), 58 artiklassa (master-feeder-rakenne), 78 artiklassa (sijoittajan avaintiedot) ja 91 artiklassa (markkinointi toisessa jäsenvaltiossa) sekä direktiivin liitteessä I A luettelon kohdassa 1.13 (lunastus- ja vaihtokustannukset).  

Myös legal entity identifier -tunnus eli LEI-tunnus voidaan myöntää alarahastokohtaisesti. Lähtökohtaisesti tunnus myönnetään oikeushenkilölle, jotta se voidaan yksilöidä arvopaperikaupankäynnissä. Eurooppalaisessa oikeustulkinnassa on kuitenkin hyväksytty LEI-tunnuksen käyttö alarahastokohtaisesti. 

2.4.2  2.4.2 Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista

Vaihtoehtorahaston markkinoinnin aloitusilmoitus 

Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 12 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoitaja voi aloittaa vaihtoehtorahaston markkinoinnin Suomessa saatuaan Finanssivalvonnalta sitä koskevan ilmoituksen. Saman lain 21 luvun 4 §:n mukaan Finanssivalvonnan on saatuaan markkinoinnin aloittamista koskevan ilmoituksen varmistuttava, noudattaako vaihtoehtorahastojen hoitaja lakia hoitaessaan vaihtoehtorahastoa. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksestä vaihtoehtorahastojen hoitajalle 20 päivän kuluttua täydellisen ilmoituksen saapumisesta. Erikoissijoitusrahastoja koskevan sääntelyn siirtämisen yhteydessä on tarpeen päivittää ilmoitusmenettelysäännöstä. Käytännössä toimijoiden oikeusvarmuuden kannalta on noussut esille tarve selventää päätösprosessia ja säätää valituskelpoisen päätöksen antamisesta tilanteissa, joissa osapuolet eivät ole yhtä mieltä ilmoituksen täydellisyydestä tai siihen liittyvistä seikoista ja vaatimusten oikeutuksesta erityisesti, kun kyse on 13 luvussa tarkoitetusta ei-ammattimaiselle asiakkaalle tarjottavasta vaihtoehtorahastosta.  

AIFM-direktiivissä vaihtoehtorahastojen markkinointi vähittäissijoittajille ja sille asetettavat lisävaatimukset on jätetty kansallisen harkinnan varaan. AIFM-direktiivin 43 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat antaa vaihtoehtorahastojen hoitajien markkinoida hoitamiensa vaihtoehtorahastojen osuuksia tai osakkeita vähittäissijoittajille. Jäsenvaltiot voivat kyseisissä tapauksissa asettaa vaihtoehtorahastojen hoitajille tai vaihtoehtorahastoille tiukempia vaatimuksia kuin ne, joita sovelletaan ammattimaisille sijoittajille niiden alueella direktiivin mukaisesti markkinoitaviin vaihtoehtorahastoihin. 

AIFM-direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä valittiin sääntelyratkaisu, jossa ei-ammattimaisten asiakkaiden suoja varmistetaan lähtökohtaisesti toimilupavalvonnan, tiedonantovelvollisuuden ja vertailukelpoisuuden kautta (HE 94/2013 vp, s. 92). Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan myöntämisen edellytykset keskittyvät kuitenkin vaihtoehtorahaston rakenteen ja toiminnan sijaan enemmän sen arviointiin, täyttääkö vaihtoehtorahastojen hoitaja toiminnan järjestämiselle 6—11 luvussa ja 12 luvun 8 §:n 3 momentissa säädetyt vaatimukset. Vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvan myöntämisen edellytysten täyttymisen ei voida vielä itsessään katsoa tarkoittavan myös sitä, että markkinoitava vaihtoehtorahasto olisi lähtökohtaisesti aina myös ei-ammattimaisille sijoittajille sopiva. 

2.4.3  2.4.3 Rahamarkkinarahastoasetuksen edellyttämät kansalliset täytäntöönpanotoimet

Rahamarkkinarahastoasetus on asetuksena sellaisenaan suoraan sovellettavaa oikeutta kaikissa jäsenvaltioissa, eikä asetuksen täytäntöönpano pääsääntöisesti edellytä erillisiä lainsäädäntötoimenpiteitä kansallisella tasolla. Täytäntöönpanotoimenpiteitä tarvitaan kuitenkin silloin, jos voimassa oleva kansallisen lainsäädäntö olisi ristiriidassa asetuksen säännösten kanssa taikka jos asetus sisältää säännöksiä, joissa jäsenvaltio velvoitetaan antamaan säännöksiä asetuksen sääntelyn tehokkuuden varmistamiseksi. Rahamarkkinarahastoasetuksen vuoksi ei ole tarvetta merkittävästi muuttaa voimassa olevaa kansallista lainsäädäntöä, vaan siihen tehtäisiin lähinnä asetuksen edellyttämiä tarkennuksia. Lisäksi asetuksen eräitä säännöksiä koskeva yksityiskohtainen sääntely on jätetty jäsenvaltioiden kansallisesti ratkaistavaksi, miltä osin nimenomaiset täytäntöönpanotoimet ovat tarpeen.  

Rahamarkkinarahastoasetus sisältää erityissääntelyä rahastotyypistä, jota sijoitusrahastolaissa tarkoitetut rahastoyhtiöt ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitetut toimiluvalliset vaihtoehtorahastojen hoitajat voivat hoitaa. Rahamarkkinarahastoihin sovellettaisiin asetuksen säännösten lisäksi sijoitusrahastodirektiivin tai AIFM-direktiivin nojalla vahvistettuja säännöksiä rahaston hoidosta, markkinoinnista, palvelujen rajat ylittävästä tarjoamisesta ja sijoittautumisvapaudesta sen perusteella, onko kyseinen rahamarkkinarahasto sijoitusrahasto vai vaihtoehtorahasto (asetuksen johdanto-osan 12. kappale). Rahamarkkinarahastoasetuksen mukainen uusi sääntely on siten nähtävä kansallista sijoitusrahastolainsäädäntöä ja vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevaa lainsäädäntöä täydentävänä sääntelynä.  

Rahamarkkinarahastoasetuksen tultua sovellettavaksi rahamarkkinarahastoihin sovellettaisiin kansallisen sääntelyn ohella asetuksen tyhjentäviä säännöksiä muun muassa rahamarkkinarahaston toimilupavaatimuksista, rahamarkkinarahastolle sallituista rahoitusvälineistä, sijoitussalkusta sekä arvostamisesta. Tältä osin asetuksen säännökset voidaan nähdä pitkälti voimassa olevaa sääntelyä täydentävinä erityisesti vaihtoehtorahastojen osalta. Toisin kuin sijoitusrahastolaki, joka sisältää sekä rahastoyhtiöitä että sijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä, vaihtoehtorahastojen hoitajista annettu laki ei juurikaan koske itse vaihtoehtorahastoja. Siinä ei säännellä esimerkiksi vaihtoehtorahaston mahdollisia sijoituskohteita, eikä sen sijoitustoimintaa muutoinkaan. Finanssivalvonta ei myöskään tällä hetkellä erikseen hyväksy vaihtoehtorahastojen sääntöjä.  

Rahamarkkinarahastoasetuksen säännökset myös korvaavat eräiltä osin voimassa olevat kansalliset säännökset. Rahamarkkinarahastoasetuksen 8 artiklan 2 kohdassa todetaan, ettei yhteissijoitusyrityksenä toimiluvan saaneisiin rahamarkkinarahastoihin sovelleta yhteissijoitusyrityksen sijoituspolitiikkaa koskevia velvoitteita, jotka vahvistetaan sijoitusrahastodirektiivin 49—50 a artiklassa, 51 artiklan 2 kohdassa ja 52—57 artiklassa, jollei asetuksessa nimenomaisesti toisin säädetä. Kyseiset sijoitusrahastodirektiivin artiklat on pantu kansallisesti täytäntöön voimassa olevan sijoitusrahastolain 11 luvussa. Sijoitusrahastodirektiivin säännöksiä vastaavia kansallisia säännöksiä sijoitusrahaston varojen sijoittamisesta ei siten suoraan asetuksen nojalla sovellettaisi sijoitusrahastoon, joka on saanut luvan toimia rahamarkkinarahastona. Rahamarkkinarahastoasetuksen muiden säännösten osalta sijoitusrahastolain ja asetuksen välinen suhde ratkeaisi EU-oikeuden yleisen etusijaperiaatteen mukaisesti siten, että asetuksen säännöstä sovellettaisiin ensisijaisesti suhteessa sen kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevaan kansalliseen säännökseen.  

Rahamarkkinarahastoasetuksen, sijoitusrahastolain ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain osittain päällekkäisten soveltamisalojen johdosta kansallisiin lakeihin olisi syytä lisätä selventävä viittaus rahamarkkinarahastoasetukseen siltä osin, että kyseisessä asetuksessa on erityisiä säännöksiä rahamarkkinarahastoista ja niiden hoitajista.  

Rahamarkkinarahastoasetuksessa rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen määritellään yhteissijoitusyrityksen osalta sijoitusrahastodirektiivin 97 artiklan mukaisesti nimetyksi yhteissijoitusyrityksen kotijäsenvaltion toimivaltaiseksi viranomaiseksi (2 artiklan 17 kohdan a alakohta). Unioniin sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osalta rahamarkkinarahaston toimivaltainen viranomainen on AIFM-direktiivin 4 artiklan 1 kohdan p alakohdassa määritellyssä vaihtoehtorahaston kotijäsenvaltiossa oleva toimivaltainen viranomainen (2 artiklan 17 kohdan b alakohta). Unionin ulkopuolelle sijoittautuneen vaihtoehtorahaston osalta toimivaltainen viranomainen määritellään myös AIFM-direktiivin nojalla toimivaltaisesta viranomaisesta. Se, minkä jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on vastuussa, riippuu siitä, kuinka rahaston markkinoiminen tapahtuu ja hoitaako rahastoa unioniin sijoittautunut vaihtoehtorahastojen hoitaja (2 artiklan 17 kohdan c alakohta).  

Suomessa Finanssivalvonta on määritelty sekä sijoitusrahastodirektiivin että AIFM-direktiivin tarkoittamaksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi sijoitusrahastolain 4 §:n 1 momentissa ja Finanssivalvonnasta annetun lain 50 f §:n 1 momentissa. Tämän seurauksena Finanssivalvonta olisi myös rahamarkkinarahastoasetuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa. Vastaavasti Finanssivalvonnan tehtävänä olisi suorittaa asetuksessa toimivaltaiselle viranomaiselle määrätyt tehtävät, kuten myöntää rahamarkkinarahaston toimilupa, valvoa rahamarkkinarahastoja ja niiden hoitajia sekä tarvittaessa perua rahamarkkinarahaston toimilupa, jos asetusta ei ole noudatettu (41 artiklan 2 kohdan b alakohta). Finanssivalvonnan olisi myös seurattava, etteivät Suomeen sijoittautuneet tai Suomessa markkinoitavat sijoitusrahastot, yhteissijoitusyritykset tai vaihtoehtorahastot käytä nimitystä rahamarkkinarahasto tai anna ymmärtää olevansa rahamarkkinarahasto, jolleivät ne noudata asetusta (38 artiklan 5 kohta).  

Rahamarkkinarahastoasetuksen tietyt säännökset edellyttävät kuitenkin myös nimenomaisia kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä, sillä niissä jäsenvaltiot velvoitetaan antamaan asetusta täydentäviä kansallisia säännöksiä. Näitä säännöksiä ovat asetuksen 39 artikla toimivaltaisten viranomaisten valtuuksista ja 40 artikla seuraamuksista ja muista toimenpiteistä. 

Asetuksen 39 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden antavan kansallista lainsäädäntöä noudattaen toimivaltaisille viranomaisille kaikki valvonta- ja tutkintavaltuudet, jotka ovat tarpeen niille uskottujen asetukseen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Artikla sisältää myös luettelon valtuuksista, jotka toimivaltaisille viranomaisille on erityisesti annettava. Asetuksen 39 artiklan a—f kohdan säännökset toimivaltaisten viranomaisten valtuuksista eivät edellytä kansallista täytäntöönpanoa, sillä Finanssivalvonnasta annetun lain 3 lukuun sisältyvät jo nykyisin asetuksen edellyttämät valvonta- ja tutkintavaltuudet. Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvussa säädetään Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista, kuten tietojensaantioikeuksista ja erinäisistä toimenpiteistä, joihin Finanssivalvonta voi ryhtyä, mikäli valvottava on laiminlyönyt noudattaa finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä, toimiluvan ehtoja taikka muita näiden toimintaa koskevia sääntöjä. Rahastoyhtiöt ja toimiluvalliset vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat jo Finanssivalvonnan valvottavia Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n nojalla. Vastaavia toimenpiteitä, kuten valvottavan toiminnan rajoittamista tai tämän toimiluvan peruuttamista, sovellettaisiin jatkossa myös suhteessa rahamarkkinarahastoasetuksen säännösten rikkomisiin. Osa Finanssivalvonnan valtuuksista perustuisi lisäksi asetuksen valvonnan osalta suoraan asetukseen. Asetuksen 41 artiklan 2 kohdassa säädetään erityistoimenpiteistä, joihin toimivaltaisen viranomaisen on tarpeen mukaan ryhdyttävä, jos rahamarkkinarahasto tai sen hoitaja ei ole noudattanut tiettyjä asetuksen säännöksiä. Finanssivalvonnalla olisi siten suoraan asetuksen 41 artiklan 2 kohdan b kohdan nojalla oikeus perua rahamarkkinarahastolle myönnetty lupa kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetyissä rikkomistilanteissa.  

Asetuksen 40 artiklan 1 kohdassa edellytetään jäsenvaltioiden säätävän asetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja muista toimenpiteistä sekä toteuttavan kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten ja muiden toimenpiteiden on oltava tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Asetuksen johdosta Finanssivalvonnan määräämien hallinnollisten seuraamusten alaa tulisi laajentaa kattamaan myös tiettyjen asetuksen säännösten rikkominen. Seuraamusmaksu tulisi kuitenkin säätää seuraamukseksi vain asetuksen keskeisimpien säännösten rikkomisesta, jotka ovat omiaan vaarantamaan rahamarkkinarahastojen vakaan ja luotettavan toiminnan tai joista toimija voi saavuttaa merkittävää sääntöjenvastaista hyötyä verrattuna sääntöjä noudattaviin toimijoihin. Asetuksen muiden säännösten tehokkaaseen valvontaan katsottaisiin riittävän jo nykyiset Finanssivalvonnan valvontavaltuudet. 

2.4.4  2.4.4 SFTR-asetuksen edellyttämät kansalliset täytäntöönpanotoimet

Voimassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön ei sisälly vastaavanlaista velvollisuutta raportoida arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet kuin mistä säädetään SFTR-asetuksessa. SFTR-asetus koskee osittain sellaisia toimijoita, joiden toimintaa säännellään jo tällä hetkellä muussa finanssimarkkinoita koskevasta lainsäädännössä ja jotka ovat jo tuon sääntelyn nojalla Finanssivalvonnan valvottavia, sekä osittain sellaisia toimijoita, joita Finanssivalvonta ei ennen SFTR-asetusta ole muutoin valvonut. SFTR-asetus on suoraan sovellettavaa sääntelyä, mutta asetuksen kansallinen täytäntöönpano edellyttää asetusta täydentävän sääntelyn antamista, jotta toimivaltainen viranomainen kykenee suorittamaan valvontatehtävänsä tehokkaasti ja jotta asetuksen noudattaminen varmistetaan.  

SFTR-asetuksen 13 ja 14 artiklassa säädetään erityisistä läpinäkyvyysvaatimuksista yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaville yrityksille niiden määräaikaiskatsauksissa ja sopimusten laatimista edeltävissä asiakirjoissa. Asetuksen 13 artiklan mukaan rahastoyhtiöiden, sijoitusyhtiöiden ja vaihtoehtorahastojen hoitajien on annettava sijoittajille tiedot siitä, miten ne käyttävät arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia ja kokonaistuoton vaihtosopimuksia sijoitusrahastodirektiivin 68 artiklassa tarkoitetuissa puolivuotiskatsauksissa ja vuosikertomuksissa sekä AIFM-direktiivin 22 artiklassa tarkoitetuissa vuosikertomuksissa. Lisäksi asetuksen 14 artiklan mukaan sijoitusrahastodirektiivin 69 artiklassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritysten tarjousesitteeseen ja vaihtoehtorahastojen hoitajan AIFM-direktiivin 23 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti sijoittajille antamissa tiedoissa on määriteltävä ne arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet ja kokonaistuoton vaihtosopimukset, joita ne saavat käyttää, sekä mainittava selkeästi, että näitä rahoitustoimia ja välineitä käytetään. Puolivuotiskatsauksiin ja vuosikertomuksiin on sisällyttävä SFTR-asetuksen liitteessä olevassa A jaksossa säädetyt tiedot ja tarjousesitteeseen ja sijoittajille annettaviin tietoihin liitteen B jaksossa säädetyt tiedot. Tietojen sisältöä täsmennetään edelleen tarvittaessa komission hyväksymillä teknisillä sääntelystandardeilla. 

SFTR-asetuksen säännökset täydentävät sijoitusrahastodirektiivin (68—82 artikla) ja AIFM-direktiivin (22 ja 23 artikla) säännöksiä sijoittajille annettavia tietoja koskevista velvoitteista. Sijoitusrahastodirektiivin säännökset tarjousesitteestä, puolivuotiskatsauksesta ja vuosikertomuksesta on pantu kansallisesti täytäntöön sijoitusrahastolain 13 luvussa. Sijoitusrahastodirektiivin 69 artiklassa säädetty tarjousesite vastaa voimassa olevan sijoitusrahastolain 92 §:ssä tarkoitettua rahastoesitettä, ja sijoitusrahastodirektiivin 68 artiklassa tarkoitetusta puolivuotiskatsauksesta ja vuosikertomuksesta puolestaan säädetään sijoitusrahastolain 94 ja 96 §:ssä. Vastaavasti AIFM-direktiivin säännökset vuosikertomuksesta on pantu kansallisesti täytäntöön vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 11 luvussa, jossa säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajan velvollisuudesta asettaa vaihtoehtorahastosta saataville tilinpäätös ja toimintakertomus sekä niihin sisältymättömät 11 luvun 1 §:n 3 momentin mukaiset tiedot. AIFM-direktiivin 23 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti sijoittajille annettavista tiedoista puolestaan säädetään vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 12 luvun 4 §:ssä. Sääntelykokonaisuuden hahmottamiseksi sijoitusrahastolakiin ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin olisi siten tarpeen lisätä maininta siitä, että SFTR-asetuksessa säädetään tarkemmin arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia ja kokonaistuoton vaihtosopimuksia koskevien tietojen ilmoittamisesta edellä mainituissa asiakirjoissa.  

SFTR-asetus edellyttää lisäksi, että 13 ja 14 artiklan rikkomisiin sovelletaan sijoitusrahastodirektiivin ja AIFM-direktiivin mukaisesti vahvistettuja seuraamuksia ja muita toimenpiteitä. Direktiivien nojalla vahvistetuista seuraamuksista säädetään voimassa olevan sijoitusrahastolain 144 b §:ssä ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 22 luvun 1—3 §:ssä. Kyseisiä säännöksiä olisi täydennettävä, jotta hallinnollinen seuraamus voitaisiin määrätä myös SFTR-asetusten säännösten rikkomisista. 

SFTR-asetuksen 15 artiklassa säädetään vakuusjärjestelyn nojalla vastaanotettujen rahoitusvälineiden uudelleenkäyttöä koskevista edellytyksistä. Asetuksen säännöksillä on yhteys rahoitusvakuusdirektiivissä tarkoitettuun omistusoikeuden siirtävään vakuusjärjestelyyn sekä panttioikeuden perustavan rahoitusvakuuden määräämisoikeuteen. SFTR-asetuksen soveltamisala on laajempi rahoitusvakuusdirektiivin nähden, sillä SFTR-asetuksen 15 artiklan tiedonantosäännöksiä sovelletaan kaikkiin vakuusjärjestelyihin osallistuviin vastapuoliin. Asetuksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole muuttaa rahoitusvakuusdirektiivin soveltamisalaa. Asetuksen 15 artiklan 4 kohdassa todetaan myös, ettei artiklalla ole vaikutusta kansallisen lainsäädännön säännöksiin, jotka koskevat rahoitustoimen voimassaoloa tai seurauksia. Tällaisia kansallisia säännöksiä on vakuusoikeuksien osalta erityisesti rahoitusvakuuslain (11/2004) 4 §:ssä omistusoikeuden siirtoon perustuvasta vakuudesta eli niin sanotusta vakuusluovutuksesta ja 5 §:ssä panttioikeudesta, johon liittyy pantinsaajan määräysoikeus. Asetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaan artikla ei myöskään rajoita tiukempaa alakohtaista lainsäädäntöä, etenkään sijoitusrahastodirektiiviä tai MiFID II -direktiiviä, eikä kansallista lainsäädäntöä, jonka tarkoituksena on varmistaa vakuuden asettavien vastapuolten korkeatasoinen suoja. Sen vuoksi asetukseen sisältyviä uudelleenkäyttöä koskevia sääntöjä sovelletaan esimerkiksi sijoitusrahastoihin ja säilytysyhteisöihin tai sijoituspalveluyrityksen asiakkaisiin ainoastaan siinä määrin kuin vakuuksien uudelleenkäyttöä koskevia tiukempia säännöksiä ei sisälly voimassa oleviin sijoitusrahastoja tai asiakkaan varojen suojaamista koskeviin säännöksiin. SFTR-asetuksen 15 artiklan johdosta kansalliseen lainsäädäntöön ei siten olisi tarpeen tehdä muita muutoksia kuin artiklan rikkomisesta määrättävien hallinnollisten seuraamusten säätämisen osalta. 

SFTR-asetuksessa toimivaltaiset viranomaiset määritellään usean muun EU-sääntelyn nojalla nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten avulla. Asetuksessa toimivaltaisia viranomaisia ovat ensinnäkin finanssialalla toimivien vastapuolten osalta EMIR-asetuksessa; luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1024/2013 (niin sanottu YVM-asetus); arvopaperitoimituksen parantamisesta Euroopan unionissa sekä arvopaperikeskuksista ja direktiivien 98/26/EY ja 2014/65/EU sekä asetuksen (EU) N:o 236/2012 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 909/2014 (jäljempänä arvopaperikeskusasetus); ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/41/EY (niin sanottu lisäeläkedirektiivi); sijoitusrahastodirektiivissä; AIFM-direktiivissä; oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/36/EU (niin sanottu CRD IV) ja MiFID II -direktiivissä tarkoitetut toimivaltaiset viranomaiset, kansalliset toimivaltaiset viranomaiset sekä vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/138/EY (niin sanottu Solvenssi II) tarkoitetut valvontaviranomaiset (16 artiklan 1 kohdan a alakohta).  

Finanssialan ulkopuolisten vastapuolten osalta toimivaltainen viranomainen on EMIR-asetuksen 10 artiklan 5 kohdan mukaisesti nimetyt toimivaltaiset viranomaiset (16 artiklan 1 kohdan b alakohta). Toimivaltaisten viranomaisten on käytettävä niille edellä mainituissa säännöksissä annettuja valtuuksia ja valvottava SFTR-asetuksessa säädettyjen velvoitteiden noudattamista (16 artiklan 2 kohta).  

Suomessa Finanssivalvonta on nimetty edellä mainituissa säädöksissä tarkoitetuksi kansalliseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi ja valvontaviranomaiseksi, joten Finanssivalvonta olisi siten myös SFTR-asetuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa. Asetuksessa säädettyjen velvoitteiden noudattamisen valvomisen lisäksi Finanssivalvonnan olisi muun muassa määrättävä hallinnollisia seuraamuksia asetuksen rikkomisista (22, 23 ja 28 artikla), tehtävä yhteistyötä ja vaihdettava tietoja ESMA:n ja muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa (17 artikla), ilmoitettava todellisista ja mahdollisista rikkomisista muille toimivaltaisille viranomaisille (24 artikla) ja julkistettava seuraamusten määräämistä koskevat päätökset (26 artikla). Kansallisessa lainsäädännössä ei ole erikseen säännelty kauppatietorekisterin toimintaa. Jos tällainen palveluntarjoaja päättäisi aloittaa toiminnan Suomessa, Finanssivalvonnan olisi tehtävä tarpeellisilta osin valvontayhteistyötä ESMA:n kanssa, joka myöntäisi kauppatietorekisterille toimiluvan ja valvoisi sen toimintaa.  

Asetuksessa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus kansallisen lainsäädännön mukaisesti antaa toimivaltaisille viranomaisille valtuudet määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja muita hallinnollisia toimenpiteitä ainakin 4 ja 15 artiklan rikkomisista rajoittamatta asetuksen 28 artiklan soveltamista ja jäsenvaltioiden oikeutta säätää ja määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia (22 artiklan 1 kohta). Näiden hallinnollisten seuraamusten ja muiden hallinnollisten toimenpiteiden on oltava tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia (2 kohta).  

Asetuksen 22 artiklan 4 kohta sisältää luettelon niistä hallinnollisista seuraamuksista ja toimenpiteistä, jotka toimivaltaisella viranomaisella on vähintään oltava valtuudet määrätä tai toteuttaa. Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luku sisältää jo nykyisin pääosin asetuksen edellyttämät valtuudet. Artiklan 4 kohdan a alakohdan valtuus kieltomääräyksen antamiseen sisältyy jo Finanssivalvonnasta annetun lain 33 §:ään, ja b alakohdan mukainen valtuus julkisesta ilmoituksesta sisältyy lain nykyiseen 39 §:ään. Säännöksen c alakohdan mukaisesta valtuudesta toimiluvan peruuttamiseen ja keskeyttämiseen säädetään jo nykyisin lain 26 ja 27 §:ssä. Säännöksen d alakohdassa tarkoitettu väliaikainen kieltomääräys johtotehtävissä toimimiselle edellyttää kuitenkin tätä koskevan nimenomaisen säännöksen lisäämistä Finanssivalvonnasta annetun lain 28 §:ään johdon toiminnan rajoittamisesta. Samoin Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:n mukaista luetteloa muista finanssimarkkinoilla toimivista olisi tarpeen laajentaa, jotta se kattaa kaikki asetuksessa tarkoitetut vastapuolet, joihin Finanssivalvonnan on tarvittaessa käytettävä valvontavaltuuksiaan. 

Asetuksen 22 artiklan 4 kohdan e—g alakohdassa on säädetty niistä hallinnollisista enimmäisseuraamuksista, jotka toimivaltaisella viranomaisella on vähintään oltava oikeus määrätä. Finanssivalvonnasta annetun lain 40 ja 41 a §:ään olisi lisättävä Finanssivalvonnalle valtuus määrätä asetuksen mukaisia seuraamuksia eräiden asetuksen säännösten rikkomisista.  

Asetuksen 23 artikla sisältää säännöksiä hallinnollisten seuraamusten ja muiden hallinnollisten toimenpiteiden määräämistä koskevien valtuuksien käytöstä. Artikla ei edellyttäisi kansalliseen lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia, sillä Finanssivalvonnasta annetun lain 41 § sisältää jo nykyisin artiklan säännöksiä vastaavat seikat, jotka on otettava huomioon seuraamusmaksua määrättäessä. 

Asetuksen 26 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat verkkosivuillaan kaikki 4 ja 15 artiklan rikkomisista määrättäviä hallinnollisia seuraamuksia ja muita toimenpiteitä koskevat päätöksensä. Kyseinen säännös ei edellyttäisi muutoksia kansalliseen sääntelyyn, sillä Finanssivalvonnasta annetun lain 43 §:n säännökset hallinnollisen seuraamuksen ja muun päätöksen julkistamisesta vastaavat jo nykyisin kyseisen artiklan säännöksiä.  

Asetuksen 27 artikla sisältää säännökset muutoksenhakuoikeudesta. Säännös ei edellyttäisi kansallista täytäntöönpanoa, sillä Finanssivalvonnan päätöksistä voidaan jo nykyisin Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:n nojalla valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. 

2.4.5  2.4.5 EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen edellyttämät kansalliset täytäntöönpanotoimet

EuVECA- ja EuSEF-asetukset pantiin Suomessa kansallisesti täytäntöön AIFM-direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 2014. EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen vuoksi ei sinänsä ole tarvetta merkittävästi muuttaa voimassa olevaa kansallista lainsäädäntöä, sillä muutokset ovat lähtökohtaisesti suoraan sovellettavia.  

EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen 1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 2 artiklan 2 kohdan c alakohdassa muutetaan toimivaltaisen viranomaisen määritelmää siten, että toimivaltainen viranomainen määritellään suoraan AIFM-direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisen kautta. Aiemmin toimivaltainen viranomainen määriteltiin asetuksissa kansalliseksi viranomaiseksi, jonka kotijäsenvaltio nimeää lailla tai asetuksella ottamaan tehtäväkseen asetuksen soveltamisalaan kuuluvien yhteissijoitusyritysten hoitajien rekisteröinnin. Määritelmän johdosta Finanssivalvonnasta annetun lain 50 f §:n 2 ja 3 momentissa on säädetty Finanssivalvonnan toimimisesta EuVECA- ja EuSEF-asetuksissa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Koska Finanssivalvonta on määritelty myös AIFM-direktiivissä tarkoitetuksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi Suomessa, ei määritelmämuutos tältä osin aiheuta muutostarpeita kansalliseen lainsäädäntöön.  

Kansallista lainsäädäntöä olisi muutettava muutosasetuksen 1 artiklan 8 kohdan ja 2 artiklan 7 kohdan johdosta. Kyseisissä kohdissa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa muutoksenhakuoikeus kansalliselta oikeus-, hallinto- tai muulta viranomaiselta, jos EuVECA- tai EuSEF-rahaston taikka niiden hoitajan rekisteröinti evätään tai jos rekisteröintipäätöstä ei ole annettu asetuksessa säädetyssä määräajassa. Finanssivalvonnasta annetussa laissa ja hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään jo kattavasti muutoksenhakumahdollisuudesta Finanssivalvonnan tekemään päätökseen. Hallintolainkäyttölain mukaiset oikeussuojakeinot ovat kuitenkin ensisijaisesti käytettävissä silloin, kun viranomainen on tehnyt asiasta hallintopäätöksen. Jos viranomainen laiminlyö hallintopäätöksen tekemisen tai hallintopäätöksen tekeminen viivästyy, asianosaisella ei ole yleensä mahdollisuutta saattaa tällaista asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ilman asiaa koskevaa erityislain säännöstä. Erityissäännöksen nojalla tosin myös viranomaisen toimimattomuus voi saada aikaan valituskelpoisen päätöksen. Esimerkiksi vaihtoehtorahastojen hoitajan tai rahastoyhtiön toimilupahakemus on ratkaistava laissa säädetyssä määräajassa siitä, kun hakija on antanut asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Jos tällaiseen hakemukseen ei ole annettu päätöstä määräajassa, hakemuksen tekijä voi tehdä valituksen ja valituksen katsotaan kohdistuvan hakemuksen hylkäävään päätökseen (vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 4 luvun 2 §:n 5 momentti ja sijoitusrahastolain 5 b §:n 2 momentti). Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa olisi siten tarpeen säätää EuVECA- ja EuSEF-asetusten edellyttämästä muutoksenhakumahdollisuudesta rekisteröinnin osalta vielä erikseen. 

3.2.1  3.2.1 Termistö

Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä sijoitusrahastotermistöä on haluttu uudistaa siten, että sijoitusrahastotoiminnan määritelmässä viitattaisiin selkeämmin sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen sijoituspolitiikkaan ennemmin kuin rahaston valittuun juridiseen muotoon. Tällä täsmennyksellä on haluttu korostaa sijoitusrahastodirektiivin mukaisen ja AIFM-direktiivin mukaisen toiminnan eroa, vaikka kummassakin on kyse yhteisen sijoitustoiminnan hoitamisesta.  

Yhteissijoitusyrityksen termistä luopumista on harkittu tarkoin, sillä sen on useissa yhteyksissä katsottu olevan vaikeasti ymmärrettävä ilmaisu. Sijoitusrahastolaissa valitulla termistöllä on kuitenkin suoria heijastusvaikutuksia myös muuhun lainsäädäntöön, muun muassa verolainsäädäntöön. Termistön muuttamisesta saattaisi aiheutua epävarmuutta sijoitusrahastojen verokohteluun kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Termistön muuttaminen voisi myös tahattomasti muuttaa verolainsäädännössä tarkoitetun sijoitusrahaston käsitettä muun muassa suhteessa ulkomaisiin toimijoihin, mikä ei kuitenkaan ole sijoitusrahastolakia koskevan muutosehdotuksen tarkoituksena. Tämän johdosta sijoitusrahastolain termistöön ei esityksessä tältä osin ehdoteta muutoksia. Yhteissijoitusyritys viittaisi edelleen muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa perustettuun sijoitusrahastodirektiivin mukaiseen rahastoon sen juridisesta muodosta riippumatta. Sijoitusrahaston määritelmässä korostettaisiin kuitenkin entistä selkeämmin sijoitusrahaston tarkoittavan juuri sijoitusrahastodirektiivin mukaista rahastoa, mikä on jäänyt voimassa olevassa yhdistetyssä sääntelyssä helposti vaille huomiota, vaikka erikoissijoitusrahasto on ollut erikseen määritelty jo vuodesta 2011, jolloin sijoitusrahastolakiin lisättiin erikoissijoitusrahaston määritelmä. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan nimenomaisesti: ”Sijoitusrahaston määritelmä muutettaisiin koskemaan yksinomaan lain 11 luvun vaatimukset täyttävää sijoitusrahastodirektiivin mukaista sijoitusrahastoa. Sijoitusrahastolla tarkoitettaisiin sijoitusrahastotoiminnassa hankittuja sekä Suomessa vahvistettujen sääntöjen ja 11 luvun mukaisesti sijoitettuja varoja sekä niistä johtuvia velvoitteita.” (HE 113/2011 vp, s. 57) 

3.2.2  3.2.2 Rahasto-osuusrekisteri

Rahasto-osuusrekisterin pitoa koskevan sääntelyn uudistamisella olisi toimialan arvion mukaan erityisen suuri merkitys. Rahasto-osuusrekisterin pitäminen sähköisissä järjestelmissä hajautetusti mahdollistaisi joustavasti myös rajan yli markkinoinnin. Ulkomaisissa rahastoissa tällainen menettely on mahdollista ja yleinen toimintatapa. Osuusrekisterin pitoa koskevilla säännöksillä on selkeä yhteys Verohallinnon tiedonsaannin toimivuuteen ja toisaalta internetyhteyksien ja muiden digitaalisten sovellusten käytettävyyteen. Käytettyjen järjestelmien tulisi mahdollistaa joustavasti muun muassa rajat ylittävässä markkinoinnissa asiakkaiden asiointi ja yhteydenpito. Nykyisen sääntelyn heikkoutena on pidetty joustamattomuutta. Osuusrekisterisääntelyn uudistaminen on tärkeä tavoite, jonka toteuttaminen vaatii kuitenkin vielä lisäpohdintaa. Edellytyksenä on myös kansainvälisen verosääntelyn arvioiminen erityisesti ilmoitusvelvollisuuden kattavuuden varmistamiseksi sekä tiedonsaannin varmistaminen verotuksen toimittamiseksi. Koska sääntelyratkaisulla on huomattavan suuri merkitys toiminnan järjestämisen kannalta, on osuusrekisterisääntelyn uudistamista koskevaa keskustelua jatkettava kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi. Rahasto-osuusrekisterin pitoa koskeviin säännöksiin ei kuitenkaan nyt ehdoteta muutoksia. 

3.2.3  3.2.3 Vaihtuvapääomainen sijoitusyhtiö

Sääntelyn uudistamishankkeen yhteydessä on pohdittu myös muiden yhtiömuotojen lisäämistä sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteisen sijoittamisen muodoksi. Yhtenä vaihtoehtona olisi vaihtuvapääomaista sijoitusyhtiötä (société d'investissement à capital variable, SICAV) koskeva sääntely. Vaihtuvapääomaisen sijoitusyhtiön mahdollistaminen perustuu sijoitusrahastodirektiiviin, jossa säädetään, että yhteissijoitusyritys voidaan perustaa joko sopimusoikeudellisten säännösten, trusteja koskevien säännösten tai yhtiöjärjestyksen nojalla. Vaihtuvapääomaista sijoitusyhtiötä koskevaa sääntelyä on tällä hetkellä esimerkiksi Luxemburgissa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Yhtiömuotoisen UCITS-rahastomallin mahdollistaminen voisi parantaa suomalaisten sijoitusrahastojen asemaa kilpailulla kansainvälisillä markkinoilla.  

Luxemburgin rahastosääntely tarjoaa rahaston perustamiseen vaihtoehtoisesti käyttöön sopimusmallin (fonds commun de placement, FCP) ja yhtiömallin vaihtuvapääomaisena (SICAV) tai kiinteäpääomaisena (société d’investissement à capital fixe, SICAF). Irlannissa rahastosääntelyä on kehitetty viimeksi vuonna 2015 säädetyn uudentyyppisen rahastoinstrumentin muodossa (Irish collective asset management vehicle, ICAV). ICAV rinnastuu yhtiömuotoiseen rahastomalliin, mutta sen rekisteröinti ja valvonta on molemmat sijoitettu muun rahastovalvonnan tavoin Irlannin keskuspankin alaisuuteen, mikä nopeuttaa rahaston perustamista. Lisäksi ICAV on yhtiömuotona suunniteltu nimenomaan rahastoinstrumentiksi, joten siihen sovelletaan vain osaa muita yhtiömuotoja koskevasta yhtiölainsäädännöstä. Jo ennen viimeisintä kehityshanketta Irlannissa on ollut mahdollista perustaa sekä sopimusmallilla, trustimuotoisena että vaihtuva- tai kiinteäpääomaisena yhtiönä toimivia rahastoja.  

Ruotsin hallitus päätti vuonna 2014 nimittää selvitysmiehen pohtimaan, miten parantaa ruotsalaisen rahastotoimialan kilpailukykyä ja modernisoida kansallista rahastolainsäädäntöä. Selvitystä koskeva loppumietintö (En hållbar, transparent och konkurrenskraftig fondmarknad, SOU 2016:45) valmistui kesäkuussa 2016, ja siinä ehdotettiin muun muassa, että kilpailukyvyn lisäämiseksi tulisi Ruotsissa sallia yhtiömuotoiset rahastot (associationsrättsliga fonder). Loppumietinnössä ehdotettiin, että Ruotsissa säädettäisiin uusi laki sijoitusyhtiöstä. Tällaista vaihtuvapääomaista sijoitusyhtiötä voisi hoitaa joko rahastoyhtiön tai vaihtoehtorahastojen hoitajan toimiluvalla. Koska selvitys ei käsittänyt verokysymyksiä, ehdotukset jätettiin vielä jatkovalmisteluun muun muassa veroehdotusten osalta. 

Sijoitusrahastolain uudistuksen yhteydessä on käyty myös alustavasti läpi ratkaisuvaihtoehtoja vaihtuvapääomaista sijoitusyhtiötä koskevaksi sääntelyksi. Sijoitusrahastolain kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän yhtenä vaihtoehtoisena mallina lähtökohdaksi otettaisiin osakeyhtiölain säännökset, joista muokattaisiin suppea sääntely vaihtuvapääomaisesta yhtiöstä. Suomen osakeyhtiölaissa on jo siirrytty osakkeen nimellisarvosta nimellisarvottomaan vaihtoehtoon, joka soveltuisi helpommin myös vaihtuvapääomaisen sijoitusyhtiön sääntelyyn. Vaihtoehtoisina tutkittavina malleina voisivat olla ainakin osakeyhtiölainsäädäntöpohjaisen sääntelyn rinnalla sijoitusrahastolain pohjalta kirjoitettu erillislaki tai sijoitusrahastolakiin kirjoitettava lisäys vaihtuvapääomaisesta sijoitusyhtiöstä. Erillislakia puoltaisi tarve mahdollistaa uusi yhtiörakenne sekä sijoitusrahastoille että vaihtoehtorahastoille. Yhtiömuotoa koskevan sääntelyn sijoittaminen sijoitusrahastolakiin voisi jälleen vaikeuttaa rahastotyyppejä koskevan sääntelyn hahmottamista.  

Esityksessä ehdotetaan kuitenkin toistaiseksi pitäytymistä vielä sopimusmallisen sijoitusrahaston rakenteessa, sillä vaihtuvapääomaisen sijoitusyhtiön osalta kyse on oikeudellisesti monimutkaisesta asiakokonaisuudesta, joka edellyttää vielä huolellista lisäselvitystä suhteessa nykyiseen yhtiösääntelyyn. 

3.2.4  3.2.4 Ulkoistaminen

Sijoitusrahastolain kokonaisuudistuksen yhteydessä on nostettu esille myös sijoitusrahastolain ulkoistamissääntelyn muutostarpeita. Ulkoistamissäännöksissä ei ole kuitenkaan havaittu merkittäviä kansallisia rajoitteita suhteessa sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksiin. Ottaen lisäksi huomioon ulkoistamiseen liittyvät muun muassa Ison-Britannian eroamisesta Euroopan unionista koskevat sääntelypaineet nähdään sääntelyn muuttaminen tässä tilanteessa tarpeettomana ja ennenaikaisena. 

3.2.5  3.2.5 Säilytysyhteisöt

Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä on arvioitu myös säilytysyhteisöpalvelujen tarjonnan riittävyyden varmistamiseksi tarpeellisia toimenpiteitä. Säilytysyhteisöpalvelujen osalta palvelujen saatavuuteen liittyvien ongelmien on nähty kohdistuvan pikemminkin vaihtoehtorahastoihin. Sijoitusrahastojen osalta esitystä valmisteltaessa ei ole havaittu sellaista ongelmaa nykytilanteessa, joka edellyttäisi sääntelyyn muutoksia. Lisäksi sijoitusrahastodirektiivistä tulevat erityiset säilytysyhteisövaatimukset, jotka rajaavat sijoitusrahaston säilytysyhteisöjen potentiaalista joukkoa. Tämän johdosta esityksessä ei ehdoteta muutoksia säilytysyhteisöpalvelujen osalta.  

3.3.1  3.3.1 Sijoitusrahastolaki

Lain rakenne ja soveltamisala 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi sijoitusrahastolaki, jolla kumottaisiin vuoden 1999 sijoitusrahastolaki. Ehdotettu sijoitusrahastolaki perustuisi rakenteeltaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa omaksuttuihin ratkaisuihin. Kyseistä lakia on pidettävä hyvänä rakenteellisena esikuvana uudelle sijoitusrahastolaille, sillä kyse on uudehkosta rahoitusmarkkinalainsäädännöstä, jossa on samankaltaista sääntelyä sijoitusrahastolakiin nähden. Sijoitusrahastolain luettavuuden ja selkeyden parantamiseksi lakiin ehdotetaan pykälien otsikointia. Lisäksi uudessa laissa siirryttäisiin uuteen rakenteeseen ja pykälien luvuittain numerointiin, jota voidaan pitää tarkoituksenmukaisena laajahkossa ja EU-sääntelystä aiheutuville muutoksille alttiissa esityksessä. Lakiin ehdotetaan useita muitakin täsmennyksiä lain luettavuuden parantamiseksi ja säännösten ajantasaistamiseksi vastaamaan paremmin nykyistä lainkirjoitustapaa. 

Sijoitusrahastolain muutoshistoriasta ja sijoitusrahastodirektiivin sekä AIFM-direktiivin yhteensovitetuista säännöksistä johtuvaa sijoitusrahastolain vaikealukuisuutta on tarkoitus selkeyttää lisäksi siten, että sijoitusrahaston ja erikoissijoitusrahaston sääntely erotettaisiin toisistaan. 

Sijoitusrahastolain termistöä yhdenmukaistettaisiin vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa ja sijoitusrahastodirektiivissä omaksutun termistön kanssa siten, että sijoitusrahaston hallinnoimisen sijasta laissa siirryttäisiin yleisesti puhumaan sijoitusrahaston hoitamisesta. Ruotsinkielistä ilmaisua ”förvaltning av placeringsfonder” ei muutettaisi. 

Alarahastot 

Suomalaisten rahastojen kansainvälistä kilpailukykyä pyrittäisiin parantamaan yhdenmukaistamalla suomalaisia rahastosäännöksiä muissa EU:n jäsenvaltioissa käytössä olevien rahastosäännösten kanssa. Tämän johdosta sijoitusrahastolakiin ehdotetaan lisättäväksi alarahastorakenteet salliva sääntely. Suomessa sijoitusrahasto voi jakaantua osuussarjoihin, mutta voimassa oleva lainsäädäntö ei nykyisellään ole mahdollistanut sijoitusrahaston jakautuvan alarahastoihin. ESMA on 30 päivänä tammikuuta 2017 julkaissut lausunnon (Share classes of UCITS, ESMA31-43-296), jossa osuussarjojen mahdollisuudet poiketa toisistaan muutoin kuin rajatusti esimerkiksi valuuttasuojauksen osalta rajataan pois. Alarahastojen osalta vastaavaa kantaa ei ole otettu, ja niissä on mahdollista perustaa sijoituspolitiikaltaan toisistaan poikkeavia alarahastoja. Jotta suomalaisilla sijoitusrahastoilla olisi mahdollisuus tarjota sijoitusrahastovaihtoehtoja samassa laajuudessa kuin useissa muissa EU:n jäsenvaltioissa, on perusteltua sallia alarahastorakenteen käyttöönotto myös Suomessa.  

Sijoitusrahastolakiin esitetään nyt alarahasto-käsitteen lisäämistä. Sijoitusrahasto voisi koostua yhdestä tai useammasta alarahastosta säännöissä tarkemmin kuvatulla tavalla, ja kyseiset alarahastot voisivat jälleen jakautua osuussarjoihin ja osuuslajeihin. Uudistuksen jälkeen olisi siten mahdollista, että rahasto-osuudenomistaja omistaa sijoitusrahasto X:n alarahasto A:n osuussarja 1:stä ja on valinnut kasvu-osuuden. Kyseisen alarahaston arvo voitaisiin vielä ilmoittaa murto-osan tarkkuudella. Alarahastokäsitteen käyttöönotto palvelisi erityisesti rajat ylittävää sijoitusrahastotoimintaa, mutta myös kotimaassa voitaisiin hyödyntää käsitteeseen liittyvää mahdollisuutta harjoittaa alarahastoissa toisistaan poikkeavaa sijoituspolitiikkaa toisin kuin osuussarjojen osalta on mahdollista. Muun muassa erilaisten inflaatio- tai indeksisuojausten käyttäminen tulisi mahdolliseksi alarahastorakenteissa. 

Alarahastorakenteessa sijoitusrahasto koostuisi siten yhdestä tai useammasta alarahastosta, joilla kullakin voisi olla toisistaan poikkeava sijoituspolitiikka, ja vastaavasti kuin yhden sijoitusrahaston rakenteessa alarahastossa voisi olla tuotto- tai kasvuosuuksia ja osuussarjoja. Ehdotetussa alarahastomallissa alarahastot yhdessä muodostaisivat sijoitusrahaston varat, mutta alarahastojen varat tulisi säilyttää ja pitää kirjanpidossa erillään toisistaan. Alarahastoon sovellettaisiin lähtökohtaisesti vastaavasti mitä on säädetty sijoitusrahastosta. Alarahastoista esitetään kuitenkin laadittavaksi tilinpäätös alarahastokohtaisesti, kuitenkin niin, että tällaisen sijoitusrahaston kaikista alarahastoista tulisi esittää myös yhdistetty tulos- ja taselaskelma. Alarahastoista olisi mahdollista tehdä myös yhdistetty rahastoesite, jossa alarahastojen yhteiset ja alarahastokohtaiset tiedot voitaisiin esittää yhdessä esitteessä. Mahdollisena säilyisi kuitenkin tehdä täysimittainen rahastoesite myös alarahastokohtaisesti. Sen sijaan avaintietoesite tulisi julkistaa aina alarahastokohtaisesti.  

Alarahastojen sääntöihin sovellettaisiin vastaavasti mitä sijoitusrahaston säännöistä on säädetty. Alarahastorakenteessa sijoitusrahasto olisi niin sanottu sateenvarjorahasto. Useissa rahastoyhtiöissä sijoitusrahaston säännöt on jo nykyisin esitetty yhdistelmänä, joka on koostunut rahastoyhtiön kaikkia sijoitusrahastoja koskevista yhteisistä säännöistä ja yksittäistä sijoitusrahastoa koskevista niin sanotuista rahastokohtaisista säännöistä. Edellä kuvattu käytäntö on helpottanut rahastoyhtiötasolla sijoitusrahastojen sääntöjen ja sääntömuutosten hallintaa. Sääntöjen esittäminen sateenvarjorahaston yhteisten sääntöjen ja alarahastokohtaisten sääntöjen yhdistelmänä toimii samaan tapaan. Sääntely ei kuitenkaan estä haluttaessa kirjoittamasta sääntöjä täydellisen kattavasti jokaiselle alarahastolle erikseen. Sääntöjen ja sääntörakenteiden tulisi ensisijaisesti kuitenkin olla selkeitä. Finanssivalvonta vahvistaa sijoitusrahaston säännöt, mikäli se katsoo, että ne ovat lain mukaiset ja selkeät.  

Rahasto-osuudenomistajien kokous 

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi vuotuisesta säännöllisestä rahasto-osuudenomistajien kokouksesta. Säännökset osuudenomistajien kokouksesta ovat kansallisia, eivätkä ne perustu sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksiin. Rahasto-osuudenomistajien kokouksella ei nähdä olevan suurta lisäarvoa enää myöskään tiedonvälityksen kannalta, koska rahastoyhtiöt julkaisevat nykyään puolivuotiskatsaukset, vuosikertomukset ja muun ajankohtaisen tiedon rahastoistaan internetsivuillaan. 

Rahasto-osuudenomistajan aseman turvaamiseksi esitetään edelleen säilytettäväksi mahdollisuus rahasto-osuudenomistajien kokouksen koollekutsumiseen tarvittaessa rahasto-osuudenomistajan, rahastoyhtiön hallituksen, riippumattoman hallituksen jäsenen tai tilintarkastajan aloitteesta. Kokouksen koollekutsumiseen sovellettaisiin, mitä voimassa olevan sijoitusrahastolain 21 §:ssä on säädetty ylimääräisen rahasto-osuudenomistajien kokouksen koollekutsumisesta sillä muutoksella, että myös hallituksen riippumattomalle jäsenelle annettaisiin itsenäinen oikeus kokouksen koollekutsumiseen. Rahasto-osuudenomistaja tai osuudenomistajien joukko voisi kutsua kokouksen koolle, kun sillä on yksin tai yhteensä vähintään viiden prosentin osuus liikkeessä olevista rahasto-osuuksista. Ehdotus tarkoittaisi korotettua vähemmistönsuojaa. Myös vuotuinen säännöllinen rahasto-osuudenomistajien kokous olisi mahdollista edelleen järjestää, jos rahastoyhtiössä näin päätetään menetellä ja kokouksen koollekutsumisesta on määrätty sijoitusrahaston säännöissä. Osuudenomistajien kokoukseen sovellettaisiin edelleen soveltuvin osin yhdistyslakia (503/1989).  

Rahasto-osuudenomistajan tulisi ilmoittaa rahastoyhtiölle aloitteensa osuudenomistajien kokouksen järjestämiseksi. Aloite voisi koskea esimerkiksi kaikkia rahasto-osuudenomistajia yhteisesti kohdanneesta vahingosta johtuvan kanteen nostamista. Rahastoyhtiö olisi tällöin velvollinen tiedottamaan tehdystä kokousaloitteesta muille rahasto-osuudenomistajille sijoitusrahaston säännöissä tarkemmin ilmoitetulla tavalla. Muilla rahasto-osuudenomistajilla olisi mahdollisuus yhtyä aloitteeseen ja tarvittava viiden prosentin osuus voitaisiin näin koota, jollei aloitteentekijällä itsellään olisi vielä tarvittavaa omistusta. Rahastoyhtiöllä olisi kuitenkin oikeus perustellusta syystä kieltäytyä tiedottamasta aloitteesta. Tällainen syy voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa osuudenomistaja toistuvasti ilman laissa mainittua perustetta esittää osuudenomistajakokouksen koollekutsumista taikka jos samasta asiasta on jo päätetty osuudenomistajien kokouksessa, eikä uusia perusteita ole ilmennyt.  

Säännöllisestä rahasto-osuudenomistajien kokouksesta luopumisesta seuraisi lisäksi, että sijoitusrahastosääntelyssä luovuttaisiin myös rahasto-osuudenomistajien valitsemien rahastoyhtiön hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan nimeämisestä. Lisäksi sijoitusrahastolaissa ei enää säädettäisi voimassa olevan lain 22 §:n mukaisesta edustajistosta.  

Rahastoyhtiön hallituksen riippumaton jäsen 

Esityksessä ehdotetaan muutoksia rahastoyhtiön hallituksen jäsenten valintaan. Rahasto-osuudenomistajien valitseman hallituksen jäsenen sijaan laissa edellytettäisiin jatkossa, että vähintään kolmanneksen hallituksen jäsenistä tulisi täyttää laissa säädetyt riippumattomuuden edellytykset. Kyseisiltä hallituksen jäseniltä vaadittavilla riippumattomuuden kriteereillä pyrittäisiin turvaamaan jäsenen riippumattomuutta rahastoyhtiöstä, sen määräysvallankäyttäjistä ja muista rahastoyhtiön kanssa samaan konserniin kuuluvista yhteisöistä, rahastoyhtiön käyttämästä säilytysyhteisöstä, salkunhoidosta vastaavasta sijoituspalveluyrityksestä sekä yleisesti muista rahastoyhtiöistä ja säilytysyhteisöistä. Riippumattomuuden määrittelyssä lähtökohtana olisivat UCITS V -direktiivin 25 artiklan 2 kohdassa ja komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/438 21 artiklassa säädetyt kriteerit rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön hallituksen jäsenten riippumattomuudesta.  

Riippumattomuuden lisäksi hallituksen riippumattomalta jäseneltä edellytettäisiin lain 3 luvun 2 §:ssä ehdotetun mukaista yleistä sijoitusrahastotoiminnan tuntemusta sekä yleistä sijoituspalvelutoiminnan tuntemusta, mikäli rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa omaisuudenhoitoon. Nykyisiin rahasto-osuudenomistajien valitsemiin rahastoyhtiön hallituksen jäseniin verrattuna ehdotettuun riippumattomaan jäseneen sovellettaisiin tiukempia osaamisvaatimuksia, sillä voimassa olevan lain mukaan rahasto-osuudenomistajien valitsemilta rahastoyhtiön hallituksen jäseniltä ei ole edellytetty sijoitusrahasto- tai sijoituspalvelutoiminnan tuntemusta. 

Osuudenomistajien vähimmäismäärä 

Voimassa olevan sijoitusrahastolain 27 §:ssä on säädetty osuudenomistajien vähimmäismääräksi 50. Säännös on perustunut kansalliseen tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Lainsäädännössä on edelleen tarpeen varmistaa se, että sijoitusrahastotoiminnassa on kysymys aidosta yhteissijoittamisesta ja että rahastosijoittaminen on luonteeltaan yleisöltä kerättyjen varojen yhteistä sijoittamista. Ottaen kuitenkin huomioon tarve helpottaa aloittavien sijoitusrahastojen toimintaa ja institutionaalisten sijoittajien sijoitusrahastosijoittamista esityksessä ehdotetaan osuudenomistajien vähimmäislukumäärän alentamista 30 osuudenomistajaan. Esityksessä ehdotetaan myös nykyisen 27 §:n 2 momentin mukaisen vaatimuksen muuttamista siten, että määräaika vähimmäispääoman ja osuudenomistajien määrän saavuttamiseksi nostettaisiin yhteen vuoteen ja Finanssivalvonnan poikkeuslupamahdollisuudesta luovuttaisiin. Sijoitusrahaston vähimmäispääomavaatimukseen (2 MEUR) ei ehdoteta muutoksia. Samoin sijoitusrahastolaissa säilyisi edelleen voimassa olevan sijoitusrahastolain 45 §:n säännös, jossa todetaan jatkuvan liikkeeseenlaskun periaatteen mukainen pääsääntö siitä, että rahastoyhtiön on vaadittaessa laskettava liikkeeseen hoitamansa sijoitusrahaston rahasto-osuuksia. Periaate on johdettu sijoitusrahaston yleisöavoimuudesta, mutta säännös ei suoraan perustu sijoitusrahastodirektiiviin.  

Tilintarkastajien suorittaman arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastus 

Esityksessä ehdotetaan, että voimassa olevan sijoitusrahastolain 38 §:ssä säädettyä tilintarkastajan suorittamaa arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastustiheyttä harvennettaisiin merkittävästi nykyisestä kuudesta kerrasta vuodessa. Nykyinen säännös on kansallinen, ja se on lisännyt sijoitusrahaston hallinnointikustannuksia. Sijoitusrahaston arvonlaskennan virheettömyys ja laskentaprosessien luotettavuus ovat kuitenkin sijoittajan kannalta tärkeitä, minkä johdosta uuden sijoitusrahastolain 7 luvun 3 §:ssä ehdotetaan, että tilintarkastaja tarkistaisi vähintään vuosittain rahasto-osuuden arvonlaskennan oikeellisuuden sekä tarkistaisi vuodenvaihteen arvojen oikeellisuuden. Säännös olisi joustava ja mahdollistaisi edelleen sen, että erityistilanteissa tilintarkastajat voisivat tarkistaa rahasto-osuuden arvonlaskennan oikeellisuuden myös useammin. Erityisesti verovalvontaan liittyvät tarpeet puoltavat vuodenvaihteen arvon oikeellisuuden vahvistamista.  

Lunastusten rajoittaminen 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uudesta likviditeetin hallintakeinosta sijoitusrahaston lunastusten keskeyttämisen lisäksi. Sijoitusrahastolakiin lisättäisiin mahdollisuus määrätä sijoitusrahaston säännöissä edellytyksistä, joiden täyttyessä rahastoyhtiö voisi toteuttaa lunastukset sijoitusrahaston aukioloaikojen mukaisesti usean eri päivän aikana esimerkiksi silloin, kun yksittäinen lunastusvaatimus ylittää säännöissä määrätyn rajan sijoitusrahaston arvosta. Tällainen lunastusten rajoittaminen voisi estää yksittäisen suuren lunastuksen heikentävän vaikutuksen sijoitusrahaston likviditeettiin ja mahdollistaa myös pienempien lunastusten jatkumisen suuren lunastuksen rinnalla. Jos lunastusten rajoitusta ei ole käytössä, joudutaan lunastukset hoitamaan periaatteessa niiden saapumisjärjestyksessä. Tämä saattaa kohtuuttomasti lykätä pienten lunastusten toteuttamista niissä tilanteissa, joissa suuri osuudenomistaja haluaisi lunastaa merkittävän osan tai kaikki rahasto-osuutensa sijoitusrahastossa. Lunastusten rajoittamiseen voi esiintyä tarvetta myös lunastusten ruuhkautuessa siten, että kaikkien toimeksiantojen toteutus ei ole mahdollista samanaikaisesti. Sijoittajan kannalta keskeistä on, että erilaiset lunastustilanteessa mahdollisesti eteen tulevat vaihtoehdot on riittävän selkeästi kuvattu ja että ne eivät tule täytenä yllätyksenä.  

Rahastoyhtiön oikeus lunastaa rahasto-osuudenomistajan rahasto-osuudet ilman suostumusta 

Sijoitusrahastolakiin esitetään lisättäväksi rahastoyhtiölle oikeus lunastaa rahasto-osuudet myös laissa ja sijoitusrahaston säännöissä tarkemmin määritellyissä tilanteissa ilman rahasto-osuudenomistajan toimeksiantoa tai suostumusta. Säännöksellä pyritään varmistamaan rahastoyhtiön reagointimahdollisuudet sellaisissa mahdollisesti esiintyvissä tilanteissa, joissa sijoitusrahaston kaikkien osuudenomistajien edun mukaista on rajoittaa yksittäiseen sijoittajaan liittyvistä velvoitteista aiheutuvien ennakoimattomien kustannusten syntyminen.  

Osuustodistus 

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi voimassa olevan lain pakottavasta sääntelystä, joka on velvoittanut rahastoyhtiön antamaan osuudenomistajan pyynnöstä rahasto-osuudesta fyysisen osuustodistuksen. Säännös jättäisi kuitenkin edelleen rahastoyhtiölle mahdollisuuden jatkaa nykyisen lain mukaista menettelyä niin halutessaan. Säännös mahdollistaisi myös rahastoyhtiölle joustavan siirtymisen osuustodistuksettomaan tilaan siten, että rahastoyhtiö voisi päättää lopettaa uusien osuustodistusten antamisen. Rahastoyhtiöllä ei olisi, ellei se toisin päättäisi, velvollisuutta kerätä jo liikkeeseen laskemiaan osuustodistuksia määräaikaan mennessä takaisin, vaan osuustodistusten poistuminen voisi tapahtua luontevasti normaalien lunastustoimien yhteydessä. 

Osuustodistusta koskevien säännösten muuttamista esitetään sijoitusrahastosääntelyn ajanmukaisuuden lisäämiseksi. Lisäksi osuustodistussääntelyn muuttamisella pyritään lisäämään sijoitusrahaston hoitamisen kustannustehokkuutta sähköisessä toimintaympäristössä ja omistustietojen luotettavuutta siten, että kaikki tiedot ovat luettavissa rahasto-osuusrekisteristä. Teknologian kehittyessä ja rahastopalveluiden sähköistyessä fyysisen osuustodistuksen antamista koskeva velvoite voidaan nähdä vanhentuneena. Hyvin harva rahasto-osuudenomistaja pyytää fyysistä osuustodistusta. Kuitenkin rahastoyhtiöiden tulee pitää mahdollisena antaa fyysinen osuustodistus, mistä aiheutuu turhaa hallinnollista taakkaa rahastoyhtiöille.  

Fyysisestä osuustodistuksesta luopumisella ei olisi vaikutusta rahasto-osuuden luovutuksen ja panttauksen esineoikeudelliseen sivullissuojaan. Rahasto-osuuden luovutuksen ja panttauksen esineoikeudellinen sivullissuoja toteutuisi rahastoyhtiölle tehdyn ilmoituksen ja osuusrekisterimerkinnän perusteella voimassa olevan lain säännöksiä vastaavalla tavalla. Sijoitusrahastolain 57 §:n 4 momentissa on jo nykyisellään säädetty panttausmerkinnän tekemisestä osuusrekisteriin silloin, kun rahasto-osuudesta ei ole annettu osuustodistusta.  

Rahasto-osuudenomistajan kanneoikeus ja kaikkien osuudenomistajien puolesta nostettava kanne 

Sijoitusrahastolain 139 §:ssä on säädetty kaikkia rahasto-osuudenomistajia yleisesti kohdanneesta vahingosta johtuvan korvausvaatimuksen esittämisestä ja kanteen nostamisesta päättävästä rahasto-osuudenomistajien kokouksesta. Tällaisesta korvausvaatimuksesta aiheutuneet kulut ja asiamiehen palkkio suoritetaan sijoitusrahaston varoista. Sijoitusrahastolain 140 §:ssä on säädetty menettelystä tilanteissa, joissa osuudenomistajakokous ei ole päättänyt kannetta nostaa. Voimassa olevan lain mukaan tällöinkin kanteen voivat nostaa määrävähemmistöä edustavat osuudenomistajat laissa määrätyin edellytyksin. Kanteen nostaneet osuudenomistajat vastaavat oikeudenkäyntikuluista, jotka korvataan sijoitusrahaston varoista siltä osin kuin sijoitusrahastolle oikeudenkäynnillä voitetut varat siihen riittävät. Koska säännöllisestä osuudenomistajien kokouksesta ehdotetaan luovuttavaksi, on katsottu tarpeelliseksi säätää erityisestä menettelystä niitä tilanteita varten, joissa osuudenomistaja tekee aloitteen osakkeenomistajien kokouksen koolle kutsumiseksi, mutta hänellä ei ole vaadittavaa määrävähemmistöomistusta itsellään. Kun sijoitusrahaston osuusrekisterin omistajatiedot eivät ole julkisia, osuudenomistajan voisi muutoin olla kohtuuttoman hankalaa saada yhteys muihin osuudenomistajiin.  

EU-sääntelyn kansallinen täytäntöönpano 

Sijoitusrahastolaissa ehdotetaan säädettäväksi hallinnollisten seuraamusten määräämisestä SFTR-asetuksen niiden säännösten rikkomisesta, joihin on sovellettava sijoitusrahastodirektiivin mukaisesti vahvistettuja seuraamuksia. Muilta osin asetuksen rikkomiseen sovellettavista hallinnollisista seuraamuksista ja Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista säädettäisiin vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa ja Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Lisäksi sijoitusrahastolakiin lisättäisiin tarvittavat viittaussäännökset rahamarkkinarahastoasetukseen sekä SFTR-asetukseen.  

3.3.2  3.3.2 Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista

Erikoissijoitusrahastosääntelyn siirtäminen vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin  

Erikoissijoitusrahastoja koskeva sääntely sisällytettäisiin kokonaisuudessaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin siten, että lakiin lisättäisiin tarvittavin osin säännösviittaukset sijoitusrahastolakiin. Erikoissijoitusrahastot ovat yksi vaihtoehtorahastojen juridisista muodoista, minkä johdosta niitä koskeva sääntely sopisi luontevasti vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin. Erikoissijoitusrahastosääntelyn siirtämisen yhteydessä on tarve vähäiseltä osin karsia erikoissijoitusrahastoihin sovellettavaa päällekkäistä tai kumottavaa sijoitusrahastosääntelyä, kuten liiketoimien kirjaustapahtumien säilyttämiseen tai tilintarkastukseen liittyvää sääntelyä. Muita erityisesti erikoissijoitusrahastoja koskevia sääntelyn sisältömuutoksia ei ehdoteta tehtäväksi. Erikoissijoitusrahastojen sijoituspolitiikkaa, vähimmäispääomaa tai tuotonjakovelvollisuutta koskevaa sääntelyä ei esitetä muutettavaksi. On kuitenkin huomattava, että sikäli kuin sijoitusrahastolain sellaisiin aineellisiin säännöksiin, joihin viitataan erikoissijoitusrahastosääntelyssä, on esitetty uuden lain säätämisen yhteydessä muutoksia, tulisivat nämä muutokset koskemaan myös erikoissijoitusrahastoja. Tällaisia muutoksia olisivat muun muassa osuudenomistajien vähimmäismäärän laskeminen 50 osuudenomistajasta 30 osuudenomistajaan, osuudenomistajakokoukseen ehdotetut muutokset sekä uudet säännökset lunastusten rajoittamisesta.  

Erikoissijoitusrahaston hoitajaan ei sovellettaisi enää rahastoyhtiön hallituksen kokoonpanoa ja riippumattomuutta koskevaa sääntelyä. Jos kyseessä olisi kaksoistoimiluvalla toimiva sekä sijoitusrahastoa hoitava rahastoyhtiö että erikoissijoitusrahastoa hoitava vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolloin toimijalla olisi sekä sijoitusrahastolain että vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain mukainen toimilupa, tulisi rahastoyhtiön hallituksen jäsenten täyttää joka tapauksessa sijoitusrahastolaissa säädetyt edellytykset. Jos kyseessä olisi pelkästään erikoissijoitusrahastoa hoitava vaihtoehtorahastojen hoitaja, voidaan sen hallinnon järjestämistä verrata muiden vaihtoehtorahastojen hoitajien hallintoon ja soveltaa tällöin, mitä siitä on säädetty vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa.  

Vaihtoehtorahaston markkinoinnin aloitusilmoitus ja tuotehallinta 

Erikoissijoitusrahastoja koskevan sääntelyn siirtämisen yhteydessä esityksessä ehdotetaan muutoksia myös vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 21 luvun 4 §:ssä säädettyyn ilmoitusten käsittelyyn. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 12 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan vaihtoehtorahastojen hoitaja voi aloittaa vaihtoehtorahaston markkinoinnin Suomessa saatuaan Finanssivalvonnalta sitä koskevan ilmoituksen. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 21 luvun 4 §:n mukaan Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksestä 20 päivän kuluttua täydellisen ilmoituksen saapumisesta.  

Käytännössä toimijoiden oikeusvarmuuden kannalta on noussut esille tarve selventää päätösprosessia ja säätää valituskelpoisen päätöksen antamisesta tilanteissa, joissa osapuolet eivät ole yhtä mieltä ilmoituksen täydellisyydestä tai siihen liittyvistä seikoista ja vaatimusten oikeutuksesta erityisesti, kun kyse on 13 luvussa tarkoitetusta ei-ammattimaiselle asiakkaalle tarjottavasta vaihtoehtorahastosta. Esityksessä ehdotetaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin uutta säännöstä, joka velvoittaisi Finanssivalvonnan antamaan asiassa valituskelpoisen päätöksen määräajassa, mikäli se ei voi hyväksyä vaihtoehtorahastojen hoitajan tekemää markkinoinnin aloitusilmoitusta. 

Finanssivalvonta voisi kieltää markkinoinnin aloittamisen ei-ammattimaiselle asiakkaalle, mikäli se katsoisi, että vaihtoehtorahaston hoitamisessa tai sen tuotehallintaan liittyvissä järjestelyissä ei ole riittävällä tavalla otettu huomioon ei-ammattimaisen asiakkaan etua. Käytännössä tämä tarkoittaisi lähinnä sen arvioimista, että suunniteltu vaihtoehtorahasto soveltuisi vaihtoehtorahastojen hoitajan selvitysten ja näkemyksen mukaan muun muassa riskiprofiililtaan aiotulle kohderyhmälle. Säännös antaisi Finanssivalvonnalle harkintavaltaa sijoittajien aseman turvaamiseksi. Säännös soveltuisi toimiluvallisiin vaihtoehtorahastojen hoitajiin, joihin muutoinkin soveltuvat vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain toiminnan järjestämistä koskevat vaatimukset. Finanssivalvonnan olisi kuitenkin aina yksilöitävä päätöksensä perusteet. Rekisteröitymisvelvollisten vaihtoehtorahastojen hoitajien osalta Finanssivalvonta voi jo voimassa olevan sääntelyn puitteissa ottaa kantaa vaihtoehtorahaston soveltuvuuteen aiotulle asiakaskohderyhmälle poikkeusluvan käsittelyn yhteydessä.  

Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan johdolle ja omistajille asetettavat luotettavuusvaatimukset 

Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan johdolle ja merkittäville omistajille ehdotetaan asetettavaksi samat luotettavuusvaatimukset kuin mitä voimassa olevassa lain mukaan edellytetään toimiluvallisilta vaihtoehtorahastojen hoitajilta. Monille muille rekisteröitymistä vaativille toiminnoille on jo asetettu vastaavia vaatimuksia, kuten joukkorahoituksen välittäjille ja asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjille. Sijoittajien aseman turvaamiseksi on tarpeen ulottaa omistajien luotettavuusvaatimukset koskemaan myös näitä toimijoita. 

EU-sääntelyn kansallinen täytäntöönpano 

Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi hallinnollisten seuraamusten määräämisestä SFTR-asetuksen niiden säännösten rikkomisesta, joihin on sovellettava AIFM-direktiivin mukaisesti vahvistettuja kansallisia seuraamuksia. Muilta osin asetuksen rikkomiseen sovellettavista hallinnollisista seuraamuksista ja Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista säädettäisiin sijoitusrahastolaissa ja Finanssivalvonnasta annetussa laissa. EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen johdosta vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin lisättäisiin säännökset asetuksen edellyttämästä muutoksenhakumahdollisuudesta. Lakiin lisättäisiin myös tarvittavat viittaussäännökset rahamarkkinarahastoasetukseen sekä SFTR-asetukseen.  

3.3.3  3.3.3 Laki Finanssivalvonnasta

Finanssivalvonnan oikeutta saada tietoja sakko- ja rikosrekisteristä ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan myös rekisteröityneiden vaihtoehtorahastojen hoitajien omistajan, hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan tai palveluksessa olevan laissa säädetyn luotettavuuden selvittämistä. Ehdotus liittyy vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin ehdotettuihin muutoksiin rekisteröityneen vaihtoehtorahastojen hoitajan johdon ja merkittävien omistajien luotettavuusvaatimuksista.  

Esityksessä ehdotetaan Finanssivalvonnasta annettua lakia muutettavaksi lisäksi siten, että Finanssivalvonnalla olisi oikeus määrätä hallinnollisia seuraamuksia rahamarkkinarahastoasetuksen ja SFTR-asetuksen keskeisimpien säännösten rikkomisesta. Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettäisiin myös Finanssivalvonnan toimimisesta kyseisissä asetuksissa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. 

3.3.4  3.3.4 Muut esitykseen sisältyvät lait

Lahjanlupauslakia (625/1947) ehdotetaan selvennettäväksi rahasto-osuuden lahjoittamista koskevien kysymysten osalta. Samalla niin sanottua notariaattilahjaa koskevaa sääntelyä ehdotetaan ajantasaistettavaksi. 

Edellä mainitut esitykseen sisältyvät lakiehdotukset vaativat myös teknisluonteisia ja uudesta laista johtuvia lakiviittauksia koskevia muutoksia. Tästä syystä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi edellä mainittujen lakien lisäksi seuraavia lakeja:  

- laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta (879/2008) 

- sijoituspalvelulaki  

- kiinteistörahastolaki 

- laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä (1183/2009) 

- rahoitusvakuuslaki 

- laki rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta (699/2004) 

- laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta (348/2017) 

- laki rahoitusvakausviranomaisesta (1195/2014) 

- joukkorahoituslaki (734/2016) 

- kaupparekisterilaki (129/1979) 

- laki varojen arvostamisesta verotuksessa (1142/2005) 

- laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta (1346/1999) 

- laki verotusmenettelystä (1558/1995) 

- laki holhoustoimesta (442/1999). 

3.4.1  3.4.1 Rahasto-osuusrekisteri

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat keväällä 2016 asetuksen (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta, jäljempänä tietosuoja-asetus. Tietosuoja-asetuksella vahvistetaan säännöt luonnollisten henkilöiden suojelulle henkilötietojen käsittelyssä sekä säännöt, jotka koskevat henkilötietojen vapaata liikkuvuutta. Tietosuoja-asetus on tullut sovellettavaksi 25 päivänä toukokuuta 2018. 

Esityksen 1. lakiehdotuksen 9 luvun 4 §:ssä säädettäisiin rahasto-osuuksista pidettävästä rahasto-osuusrekisteristä. Lakiehdotuksen mukaan rahasto-osuusrekisterin rekisterinpitäjänä olisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti rahastoyhtiö.  

Esityksen 1. lakiehdotuksen säännökset rahasto-osuusrekisteristä kuuluvat tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan, mutta niissä on hyödynnetty asetuksen sallimaa kansallista liikkumavaraa. Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa luetellaan perusteet, joiden nojalla henkilötietojen käsittely on lainmukaista. Vähintään yhden kohdassa tarkoitetun edellytyksen on täytyttävä. Asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan käsittely on lainmukaista, jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. 

Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun käsittelyn perustasta on säädettävä joko a) unionin oikeudessa tai b) rekisterinpitäjään sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä. 

Käsittelyn tarkoitus määritellään kyseisessä käsittelyn oikeusperusteessa tai, 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetussa käsittelyssä, sen on oltava tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Kyseinen käsittelyn oikeusperuste voi sisältää erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan tietosuoja-asetuksen sääntöjen soveltamista, muun muassa: yleisiä edellytyksiä, jotka koskevat rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuutta; käsiteltävien tietojen tyyppiä; asianomaisia rekisteröityjä, yhteisöjä, joille ja tarkoituksia joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa; käyttötarkoitussidonnaisuutta; säilytysaikoja; sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet, kuten toimenpiteet muita IX luvussa esitettyjä erityisiä tietojenkäsittelytilanteita varten. Unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Esityksen 1. lakiehdotuksen mukaisesti pidettävään rahasto-osuusrekisteriin kerättävien ja siinä yhteydessä käsiteltävien tietojen käsittely on perusteltua tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti käsittelyn perustasta on säädetty rekisterinpitäjään sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä. Rahasto-osuusrekisteriin liittyvän henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseksi olisi laissa nimenomaisesti määritelty rahasto-osuudenomistajan omistuksen kirjaaminen. Ajantasaisen rahasto-osuusrekisterin ylläpitäminen on keskeistä sen selvittämiseksi, kuka omistaa sijoitusrahaston rahasto-osuuksia ja missä suhteessa. Myös rahasto-osuudenomistajan laissa säädettyjen oikeuksien käyttö perustuu lähtökohtaisesti siihen, että rahasto-osuus on rekisteröity. Rahasto-osuusrekisteriä koskevan sääntelyn voidaan katsoa täyttävän yleisen edun mukaisen tavoitteen ja olevan oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun päämäärään nähden.  

Käsittelyn oikeusperuste sisältäisi lisäksi 1. lakiehdotuksen 9 luvun 4 §:ssä erityisiä säännöksiä käsiteltävistä tiedoista, rekisteröitävistä tahoista sekä viranomaisista, joille tietoja voidaan luovuttaa.  

Rahastoyhtiöllä olisi velvollisuus antaa rekisterin tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Luovutusperusteesta säädettäisiin viranomaisten toimintaa koskevissa erillislaeissa. Rahasto-osuusrekisteri olisi lisäksi pidettävä rahasto-osuudenomistajien kokouksen nähtävänä. 

Koska rahasto-osuusrekisteriin kerättäviä tietoja voitaisiin 1. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §:n mukaan käyttää myös rahastoyhtiön sisäpiirirekisterin muodostamisessa rahastoyhtiön osakkeenomistajien osalta, on mahdollista, että rekisterinpitäjä käsittelisi henkilötietoja edelleen muuhun tarkoitukseen kuin siihen, johon henkilötiedot kerättiin.  

Rahasto-osuusrekisteriin rekisteröitävät tiedot olisivat pitkälti voimassa olevaa lakia vastaavasti:  

1) rahasto-osuudenomistajan nimi ja postiosoite; 

2) omistettujen rahasto-osuuksien määrä; 

3) erilajisten ja erisarjaisten rahasto-osuuksien erittely;  

4) rahasto-osuuden rekisteröintipäivämäärä; sekä 

5) rahasto-osuusmerkinnän järjestysnumero. 

Tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa säädetään erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen käsittelystä. Artiklan 1 kohdan mukaan sellaisten henkilötietojen käsittely, joista ilmenee rotu tai etninen alkuperä, poliittisia mielipiteitä, uskonnollinen tai filosofinen vakaumus tai ammattiliiton jäsenyys sekä geneettisten tai biometristen tietojen käsittely henkilön yksiselitteistä tunnistamista varten tai terveyttä koskevien tietojen taikka luonnollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittely on kiellettyä. Erityisten henkilötietoryhmien osalta jonkin asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa säädetyn käsittelyperusteen tulisi täyttyä. 

Rahasto-osuusrekisteriin kerättävät tiedot eivät olisi tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiin henkilötietoryhmiä koskevia tietoja.  

3.4.2  3.4.2 Sisäpiirirekisteri

Esityksen 1. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §:ssä säädettäisiin sisäpiiri-ilmoituksista ylläpidettävästä rahastoyhtiön sisäpiirirekisteristä. Lakiehdotuksen mukaan sisäpiirirekisterin rekisterinpitäjänä olisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti rahastoyhtiö. 

Esityksen 1. lakiehdotuksen mukaisesti pidettävään sisäpiirirekisteriin kerättävien tietojen käsittely on perusteltua tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti käsittelyn perustasta on säädetty rekisterinpitäjään sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä. Sisäpiirirekisteriin liittyvän henkilötietojen käsittelyn tarkoitukseksi olisi laissa nimenomaisesti määritelty markkinoiden väärinkäytön ehkäiseminen. 

Käsittelyn oikeusperuste sisältäisi 1. lakiehdotuksen 3 luvun 7—9 §:ssä erityisiä säännöksiä käsiteltävistä tiedoista, rekisteröitävistä tahoista, tietojen säilytysajoista ja tietojen luovuttamisesta.  

Esityksen 1. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §:n mukaan muulla kuin rekisteröidyllä on oikeus kulujen korvaamista vastaan saada otteita sisäpiirirekisterin sisällöstä. Luonnollisen henkilön henkilötunnus ja osoite sekä muun luonnollisen henkilön kuin sisäpiiriläisen ja rahastoyhtiön osakkeenomistajan nimi eivät kuitenkaan olisi julkisia. 

Rahastoyhtiöitä ja eräitä muita markkinaosapuolia koskeva velvoite julkisen sisäpiirirekisterin ylläpitoon on kansallista sääntelyä. Arvopaperimarkkinoiden omistuksen julkisuudella ja läpinäkyvyydellä on kuitenkin Suomessa pitkä perinne ja viimeksi julkisen sisäpiirirekisterin merkitystä ja asemaa on käsitelty kattavasti MIFID II -direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä (HE 151/2017 vp, s. 99—102). Julkiset sisäpiirirekisterit ja niihin kohdistettava laajan yleisön valvonta ovat omiaan ehkäisemään markkinoiden väärinkäyttöä. Sisäpiiriläisten ja heidän lähipiirinsä omistuksen ja kaupankäynnin läpinäkyvyyden edistäminen parantavat sijoittajien tiedonsaantia sekä laajan yleisön markkinoita kohtaan tuntemaa luottamusta. Lainsäädännön arvioidaan tältä osin täyttävän yleisen edun mukaiset tavoitteet ja olevan oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. 

Esityksen 1. lakiehdotuksen 3 luvun 10 §:n mukaisesti sisäpiirirekisteriin yksityiskohtainen tietosisältö ja tietojen merkintätapa määriteltäisiin tarkemmin Finanssivalvonnan määräyksellä. Sisäpiirirekisterin piirissä tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteeseen kuuluisi siten myös edellä mainittu Finanssivalvonnan määräys. 

Esityksen 1. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §:n mukaan sisäpiirirekisteriin rekisteröitävät tiedot olisivat pitkälti voimassa olevaa lakia vastaavasti:  

1) kunkin sisäpiiriläisen kohdalla sisäpiiriläisen, 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun vajaavaltaisen ja 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön tai säätiön omistamat sanotussa momentissa tarkoitetut rahasto-osuudet, osakkeet ja rahoitusvälineet sekä eriteltyinä hankinnat ja luovutukset; 

2) kunkin 8 §:ssä tarkoitetun osakkeenomistajan omistamat rahasto-osuudet ja niiden omistuksen muutokset. 

Lisäksi, jos sisäpiiri-ilmoitukset tehdään 3 luvun 7 §:n 6 momentin mukaisesti, rahastoyhtiön sisäpiirirekisteri voidaan tältä osin muodostaa arvo-osuusjärjestelmästä saatavista tiedoista (3 luvun 9 §:n 2 momentti). 

Sisäpiirirekisteriin kerättävät tiedot eivät olisi tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiin henkilötietoryhmiä koskevia tietoja.  

3.4.3  3.4.3 Muut säännökset

Esityksen 1. lakiehdotuksen 26 luvun 2 §:ään ja 27 luvun 7 §:ään (voimassa olevan sijoitusrahastolain 133 a ja 150 §) ehdotettavat muutokset tietosuoja-asetuksen johdosta sisältyvät valtiovarainministeriössä valmisteltuun hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 100/2018 vp). 

4.1.1  4.1.1 Vaikutukset yrityksiin

Rahastoyhtiöt 

Ehdotetuilla muutoksilla olisi rahastoyhtiöille kustannuksia keventäviä vaikutuksia. Lisäksi ehdotetut muutokset helpottaisivat suomalaisten rahastoyhtiöiden toimimista kansainvälisillä markkinoilla kansallisen lisäsääntelyn vähentyessä. Vuoden 2017 lopussa suomalaisia rahastoyhtiöitä oli 26. 

Rahasto-osuudenomistajien kokouksen muuttaminen vain erikoistilanteissa kutsuttavaksi 

Rahasto-osuudenomistajien kokouksen muuttuminen vain erikoistilanteessa koolle kutsuttavaksi pienentää rahastoyhtiöille sääntelystä aiheutuvaa taakkaa. Osuudenomistajakokouksen järjestämisestä aiheutuu kustannuksia rahastoyhtiölle. Osuudenomistajakokous koetaan myös turhaksi, koska siellä harvoin käytetään todellista valtaa.  

Nykyisen lainsäädännön mukaan rahastoyhtiön on vuosittain järjestettävä rahasto-osuudenomistajien kokous. Osuudenomistajien osallistuminen osuudenomistajakokouksiin on jäänyt viime vuosina melko vähäiseksi. Esimerkiksi osuudenomistajakokoukseen on saattanut osallistua vajaa sata osuudenomistajaa kymmenistä tuhansista tai jopa sadoista tuhansista osuudenomistajista. Lisäksi osuudenomistajakokouksen todellinen päätösvalta on jäänyt vähäiseksi, sillä yleensä jo ennakkoon suunnitellut ehdokkaat hallituksen jäseniksi ja tilintarkastajiksi ovat tulleet valituiksi.  

Ehdotetut muutokset selkeyttäisivät rahastoyhtiön rakennetta kansainvälisestä näkökulmasta. Rahastoyhtiöiden kansainvälistyessä ja perustettaessa rahastoja ulkomaille nykyinen sääntely on voinut osoittautua haasteelliseksi sen sisältäessä eroavia piirteitä verrattuna muihin Suomen kaltaisiin maihin. Suomessa rahastoyhtiö usein olettaa, että rahasto-osuudenomistajien kokouksen valitsemat hallituksen jäsenet ovat riippumattomia, ja jos näin ei tosiasiassa ole johtaa se ristiriitaan EU-lainsäädännön kanssa.  

Sijoitusrahaston osuudenomistajien vähimmäismäärän alentaminen 

Nykyisen lainsäädännön mukaan sijoitusrahaston osuudenomistajien määrän tulee olla vähintään 50. Esityksessä ehdotetaan osuudenomistajien vähimmäismäärän laskemista 30 osuudenomistajaan. Osuudenomistajien vähimmäismäärävaatimuksen laskeminen voi madaltaa markkinoille tulon kynnystä pieniltä toimijoilta ja helpottaa sijoitusrahaston perustamista. Sijoitusrahastolla voi olla hankalaa saada 50 osuudenomistajan vaatimusta täyteen, etenkin jos kyse sijoitusrahastosta, jolla on erikoisempi sijoituspolitiikka. Lisäksi 50 osuudenomistajan vaatimus voi tuottaa ongelmia tapauksissa, joissa esimerkiksi hyvin toimivan sijoitusrahaston osuudenomistajien määrä tippuu lunastusten myötä alle osuudenomistajien vähimmäismäärän. Osuudenomistajien vähimmäismäärän alentaminen 20 osuudenomistajalla helpottaa sijoitusrahaston perustamista ja toimintaa tällaisissa tapauksissa. 

Mikäli osuudenomistajien vähimmäismäärää ei voimassa olevan lain mukaan saavuteta kuuden kuukauden tai siihen saatavan kuuden kuukauden lisäajan jälkeen, sijoitusrahasto täytyisi lopettaa tai sulauttaa toiseen sijoitusrahastoon. Esityksessä ehdotetaan, että kuuden kuukauden aikarajaa nostettaisiin vuoteen, mikä helpottaisi entisestään osuudenomistajien ja vähimmäispääoman keruuta. 

Lunastusten rajoittaminen 

Ehdotetuissa säännöksissä tuotaisiin rahastoyhtiölle uusi mahdollisuus porrastaa lunastukset useammalle päivälle, jos yksittäinen lunastusvaatimus tai lunastusten suuri määrä ylittäisi rahaston säännöissä määrätyn rajan sijoitusrahaston arvosta. Lunastusten rajoittaminen suojelisi sijoitusrahaston likviditeettiä ja pienempiä osuudenomistajia. Jos lunastusten rajoittamismahdollisuutta ei ole, lunastukset hoidetaan saapumisjärjestyksessä, jolloin yksittäisen suuren osuudenomistajan lunastus voi vaarantaa sijoitusrahaston likviditeetin, jolla voi olla vaikutusta myös sijoitusrahaston arvoon. Lunastusten rajoittamismahdollisuus lisäisi rahastoyhtiölle liikkumavaraa suurten lunastusten, mutta myös lunastusten ruuhkautumisien yhteydessä.  

Osuustodistus 

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi rahastoyhtiön velvollisuudesta antaa fyysinen osuustodistus osuudenomistajan sitä pyytäessä. Nykyisin harvoin enää pyydetään rahasto-osuuksista osuustodistuksia, mutta velvoittavan sääntelyn poisto helpottaa rahastoyhtiön tarvetta tuottaa ja hallinnoida osuustodistuksia. Panttaus- ja muut merkinnät voidaan tälläkin hetkellä toteuttaa sähköisesti ilman fyysistä osuustodistusta. 

Alarahastot 

Esityksessä ehdotetaan säännöksiä, joiden perusteella sijoitusrahastoihin voitaisiin perustaa alarahastoja. Suomessa on voitu aikaisemmin perustaa sijoitusrahastoon osuussarjoja ja osuuslajeja. Käytännössä alarahastorakenne mahdollistaa sijoitusrahaston sijoituspolitiikan eriyttämisen tehokkaammin kuin osuussarjoilla. ESMA:n kannan mukaisesti osuussarjat eivät voi poiketa samalla tavoin kuin alarahastot toisistaan sijoituspolitiikaltaan ja osuussarjojen erot voivat liittyä lähinnä valuuttasuojaukseen tai hallinnointipalkkioiden eroihin. Lisäksi alarahastorakenteen käyttäminen voi keventää rahastoyhtiöiden hallinnollista taakkaa sen mahdollistaessa yhden sijoitusrahaston alarahastot ja niiden osuussarjat. 

Tilintarkastajan suorittama arvonlaskennan tarkastus 

Esityksessä ehdotetaan, että tilintarkastajan arvonlaskennan tarkastustiheyttä vähennettäisiin kuudesta vuosittaisesta tarkastuksesta vähintään yhteen. Arvonlaskennan tarkastustiheyden harventamisen nähdään vähentävän rahastoyhtiöille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa nostamatta kuitenkaan riskiä arvonlaskennan oikeellisuudesta. Arvonlaskentaa koskeneet virheet ovat yleensä tulleet esille säilytysyhteisön valvonnassa eivätkä tilintarkastusten yhteydessä.  

Vaikutukset rahamarkkinarahastoja hoitaviin rahastoyhtiöihin 

EU:n rahamarkkinarahastoasetus koskee rahamarkkinarahastoja. Suomessa oli vuoden 2017 lopussa kymmenen rahamarkkinarahastoa, joista kaikki olivat sijoitusrahastomuotoisia rahastoja. Näiden rahastojen pääoma oli noin 3,5 miljardia euroa. Ehdotetuilla säännöksillä luotaisiin toimilupavaatimus rahamarkkinarahastoille.  

Rahamarkkinarahastoasetuksessa määritellään tarkkaan esimerkiksi, millaisiin kohteisiin rahamarkkinarahasto saa sijoittaa, miten se voi hajauttaa sijoituksiaan, millä tavoin sijoitukset ja rahamarkkinarahasto pitää arvostaa sekä miten rahamarkkinarahaston tulee sisäisesti valvoa toimiaan. Lisäksi rahamarkkinarahastojen riskienhallinnan osalta rahastojen hoitajille asetetaan muun muassa yksittäisiin sijoittajiin liittyviä selonottovelvollisuuksia. Osaa näistä vaatimuksista rahamarkkinarahasto joutuu jo nyt käytännössä toteuttamaan. Kuitenkin osa vaatimuksista voi olla uusia tai sijoittamisen osalta rajoittavampia, mistä rahamarkkinarahastolle voi aiheutua kustannuksia. 

Vaihtoehtorahastojen hoitajat 

Suomessa toimi vuoden 2017 lopussa 34 toimiluvallista ja 73 rekisteröitymisvelvollista vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Finanssivalvonnalle velvollisuus antaa valituskelpoinen päätös, jos se katsoo, että vaihtoehtorahaston hoitamisessa tai tuotehallintaan liittyvissä järjestelyissä ei ole riittävällä tavalla otettu huomioon ei-ammattimaisen sijoittajan etua. Ei-ammattimaisen sijoittajan asemaa parannettaisiin ehdotetuilla säännöksillä samoin kuin toimijoiden oikeusvarmuutta, kun Finanssivalvonnan tulisi antaa määräajassa kielteinen päätös markkinoinnin aloittamisesta. Ehdotetuista muutoksista voi aiheutua hallinnollista taakkaa vaihtoehtorahastojen hoitajille. Toisaalta esimerkiksi jakelukanavina toimivien sijoituspalveluyritysten tuotehallinnan järjestämistä koskevat vaatimukset heijastuvat epäsuorasti myös vaihtoehtorahastojen hoitajilta edellytettyihin tietoihin, vaikka vaihtoehtorahastojen hoitajille ei olisi asetettu suoria velvoitteita. Lisäksi Finanssivalvonnalle annettaisiin oikeus tarkistaa myös rekisteröintihakemuksen yhteydessä keskeisten henkilöiden rikosrekisteri.  

Erikoissijoitusrahastojen sääntelyn siirtämisestä sijoitusrahastolaista vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin voi aiheutua epävarmuutta erikoissijoitusrahastojen verokohtelusta. Tältä osin tarkemmin osiossa 4.1.3 Vaikutukset julkiseen talouteen. Erikoissijoitusrahastojen verotukseen mahdollisesti liittyvät epävarmuustekijät voivat heijastua vaihtoehtorahastojen hoitajien halukkuuteen perustaa uusia erikoissijoitusrahastoja ja myös jo perustettujen erikoissijoitusrahastojen markkinointiin asiakkaille. Sijoitusrahastoihin liittyviä verokysymyksiä on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin valtiovarainministeriön 2 päivänä kesäkuuta 2017 asettamassa eri sijoitusmuotojen verotusta arvioivassa työryhmässä ja sen 4 päivänä toukokuuta 2018 julkaisemassa työryhmäraportissa ”Eri sijoitusmuotojen verokohtelu” (valtiovarainministeriön julkaisu 14/2018, VM070:00/2017).  

EuVECA- ja EuSEF-rahastojen hoitajat 

Suomessa toimii tällä hetkellä kaksi rekisteröitynyttä EuVECA-rahaston hoitajaa ja yksi rekisteröitynyt EuSEF-rahaston hoitaja. Yhteensä EuVECA-rahastoja on kolme ja EuSEF-rahastoja kaksi.  

EuVECA- ja EuSEF -asetusten muutokset ovat tulleet jo noudatettaviksi maaliskuussa 2018. Asetuksissa kevennetään EuVECA- ja EuSEF-rahastoihin kohdistuvia vaatimuksia. Esimerkiksi vaatimuksia sijoituskohteiden suhteen väljennetään ja myös toimiluvalliset vaihtoehtorahastojen hoitajat voivat jatkossa ryhtyä hoitamaan EuVECA- ja EuSEF-rahastoja. Asetuksen mukainen sääntely ei ole pakottavaa, mutta hakeutumalla asetusten piiriin vaihtoehtorahastojen hoitajat saavat oikeuden markkinoida hallinnoimaansa rahastoa Euroopassa rajan yli kevyemmin vaatimuksin kuin AIFM-direktiivin nojalla. Tällä hetkellä EuVECA- ja EuSEF-rahaston hoitajiksi ovat voineet hakeutua vain rekisteröitymisvelvolliset vaihtoehtorahastojen hoitajat. Muutosten pitkälti keventäessä EuVECA- ja EuSEF-toimijoiden kehikkoa ja parantaessa niiden oikeusturvaa toimijoille ei pitäisi aiheutua merkittäviä kustannusvaikutuksia. 

Muut yritykset 

Vaikutukset sijoittajina toimiviin yrityksiin 

Rahastot tarjoavat sijoittajille helpon tavan hajauttaa sijoituksia. Suomessa yritykset toimivat sijoittajina myös rahastoihin. Erityisesti rahamarkkinarahastot ovat yrityksille tärkeitä, koska useat yritykset sijoittavat kassavaransa hetkellisesti niihin. Sijoittajina toimiviin yrityksiin kohdistuvat muutokset muistuttavat rahastosijoittajina toimivien kotitalouksien vaikutuksia. 

Vaikutukset yritysrahoitukseen 

Rahastot sijoittavat varojaan myös suomalaisiin yrityksiin. Vuoden 2016 lopussa kolmella suurimmalla suomalaisella rahastoyhtiöllä oli sijoitettuna 3,5 miljardia euroa suomalaisiin pörssiyhtiöihin. Näiden lisäksi sijoitusrahastot ja vaihtoehtorahastot sijoittavat suomalaisiin yrityksiin niin pieniin kuin suuriinkin. Useampi vaihtoehtorahasto sijoittaa riskipääomaa kasvaviin start-up-yrityksiin. Rahastoilla on näin välillistä vaikutusta yritysrahoitukseen. Rahastosektorin kasvaessa rahastojen kautta ohjautuu entistä enemmän rahoitusta yrityksille. 

Vaikutukset tilintarkastajiin 

Esityksessä ehdotetaan, että tilintarkastajan suorittaman arvonlaskennan tarkastustiheyttä vähennettäisiin nykyisestä kuudesta kerrasta vähintään yhteen kertaan vuodessa, millä on vaikutusta tilintarkastajien työmäärän. Suomessa on noin 500 sijoitusrahastoa, joten niiden arvonlaskennan tarkastustiheyden vähentämisellä on tilintarkastusyritysten työmäärään pienentävä vaikutus. 

SFTR-asetuksen vaikutukset rahoitusmarkkinoilla toimiviin yrityksiin 

SFTR-asetuksen voimaantulo on porrastettu ja se on ollut osaksi jo voimassa tammikuusta 2016 alkaen. Viimeiset asetuksen säännökset tulevat voimaan 21 kuukautta sen jälkeen, kun komissio on hyväksynyt delegoidun säädöksen koskien asetuksen 4 artiklan 9 kohtaa. Vakuuksien uudelleenkäyttöä koskeva sääntely on tullut jo voimaan heinäkuussa 2016 sekä säännökset sijoitusrahastojen ja vaihtoehtorahastojen tiedonantovelvollisuuksista sijoittajia kohtaan ovat tulleet voimaan tammikuussa 2017. Koska sääntelyä on tullut noudattaa kummassakin tapauksessa yli vuoden ajan, ei näiltä osin asetuksen sääntelyllä tulisi olla vaikutuksia muuten kuin siten, että Finanssivalvonta saa sanktioiden määräämisoikeuden kyseessä olevan sääntelyn rikkomisesta.  

Suurimmat vaikutukset SFTR-asetuksen voimaantulosta tulee aiheutumaan arvopaperikauppaa käyville toimijoille. Arvopapereilla kauppaa käyville toimijoille tulee aiheutumaan hallinnollisia kustannuksia ja järjestelmäkustannuksia, kun ne joutuvat raportoimaan arvopapereilla toteutettavia rahoitustoimia koskevat tiedot kauppatietorekistereille. Osa arvopaperikauppaa käyvistä toimijoista on jo Finanssivalvonnan valvonnan piirissä olevia toimijoita, kun taas osa tulisi ehdotettujen säännösten myötä Finanssivalvonnan valvonnan piiriin. Käytännössä raportointivelvollisuuden ulkopuolelle jäävät kuitenkin sellaiset finanssialan ulkopuoliset toimijat, jotka ovat kooltaan pieniä tai keskisuuria yrityksiä, sillä tällöin molempien tietojen ilmoittamisesta vastaa finanssialalla toimiva vastapuoli. SFTR-asetuksessa on sääntelyä myös kauppatietorekistereille, mutta säännöksillä ei ole suoranaista vaikutusta Suomessa, koska Suomessa ei tällä hetkellä sijaitse kauppatietorekistereitä. 

4.1.2  4.1.2 Vaikutukset kotitalouksiin

Sijoitusrahastot ovat hyvä sijoituskohde kotitalouksille, koska ne mahdollistavat pienenkin sijoitusvarallisuuden hajautuksen useampaan kohteeseen pienentäen näin riskiä. Lisäksi ne mahdollistavat kotitalouksille mahdollisuuden sijoittaa sellaisiin kohteisiin, joihin se ei muutoin olisi mahdollista tai kannattavaa. Kotitaloudet omistivatkin suomalaisia sijoitusrahastoja 21 miljardin euron arvosta lokakuussa 2017. 

Esityksessä ehdotetaan vuosittain koolle kutsuttavan osuudenomistajakokouksen muuttamista vain tarpeen tullen koolle kutsuttavaksi. Rahasto-osuudenomistajien osallistuminen osuudenomistajakokouksiin on ollut heikkoa, joten ehdotuksen vaikutukset kotitalouksiin koskevat vain hyvin pientä osaa suomalaisiin sijoitusrahastoihin sijoittaneista kotitalouksista. Kuitenkin osuudenomistajakokouksen ollessa yksi tärkeä tekijä osuudenomistajien oikeusaseman suhteen nähdään tarve säilyttää sen koolle kutsuminen erityistilanteissa. Vuosittaisissa osuudenomistajakokouksissa osuudenomistajat ovat saaneet myös tietoja sijoitusrahastoista. Vastaavat tiedot pitkälti löytyvät rahastoyhtiöiden internetsivuilta, joten kotitalouksien tiedonsaannin ei arvioida huonontuvan. Lisäksi ehdotetut muutokset lunastusten rajoittamiseen ja vaihtoehtorahastojenhoitajia koskeviin säännöksiin lisäävät piensijoittajan sijoittajansuojaa. 

4.1.3  4.1.3 Vaikutukset julkiseen talouteen

Ehdotetuilla muutoksilla on välillisiä vaikutuksia julkiseen talouteen.  

Eräiltä osin sijoitusrahastolainsäädäntöön ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lainsäädäntöön ehdotetuilla muutoksilla on heijastusvaikutuksia myös verotukseen. Osittain vaikutukset ovat välillisiä. Sijoitusrahastot ovat tuloverotuksessa yhteisöjä, jotka on kuitenkin säädetty tuloverosta vapaiksi tuloverolain 20 §:n 1 momentin 2 kohdassa. Sijoitusrahaston jakamat tuotto-osuudet ovat osuudenomistajalle pääomatulona verotettavaa tuloa. Sijoitusrahastojen kasvuosuuksien lunastukset verotetaan yleisten myyntivoittoverotusta koskevien säännösten mukaisesti. Rahastosijoittamisessa tuloverotus ei siten kohdistu rahastoon vaan sen osuudenomistajaan.  

Sijoitusrahaston käsitettä ei ole määritelty verolainsäädännössä, vaan käsitteen sisältö määräytyy sijoitusrahastolain perusteella. Esityksessä ehdotetaan sijoitusrahastolain osuudenomistajien vähimmäislukumäärävaatimuksen alentamista nykyisestä 50 osuudenomistajasta 30 osuudenomistajaan. Tällä on suora vaikutus sijoitusrahaston käsitteeseen verotuksessa. Ehdotettu muutos laajentaa vastaavalla tavalla tuloverosta vapaan sijoitusrahaston käsitettä. Ehdotus alentaisi vastaavasti myös erikoissijoitusrahaston osuudenomistajien vähimmäismäärän, kun se on sääntelyssä sidottu sijoitusrahastossa käytettyyn osuudenomistajien vähimmäismäärään.  

Ehdotetuilla erikoissijoitusrahastoja koskevilla muutoksilla ei ole tarkoitus muuttaa erikoissijoitusrahastojen vähimmäispääomavaatimusta, osuudenomistajien lukumäärää muutoin kuin yleisen osuudenomistajien vähimmäismäärän laskun osalta, sijoituspolitiikkaa ja siihen liittyviä vähimmäissijoitusvaatimuksia, taikka tuotonmaksuvelvollisuutta koskevia säännöksiä. Oikeus- ja verotuskäytännön mukaan sekä sijoitusrahastodirektiivin tarkoittamaa sijoitusrahastoa että kansalliseen sääntelyyn perustuvaa erikoissijoitusrahastoa on pidetty tuloverolain tarkoittamana sijoitusrahastona. Jatkossa sijoitusrahastolla ja sijoitusrahastotoiminnalla tarkoitettaisiin vain sijoitusrahastodirektiivin mukaista sijoitusrahastotoimintaa. Vaikka erikoissijoitusrahaston siirtämisellä vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin ei ole tarkoitus tehdä sisällöllisiä, erikoissijoitusrahaston toimintaan vaikuttavia muutoksia, katkaisee se kuitenkin yhteyden sijoitusrahastolain mukaiseen sijoitusrahastotoiminnan käsitteeseen. Erikoissijoitusrahastojen sääntelyn siirtämisellä sijoitusrahastolaista voi siten olla vaikutusta siihen, pidetäänkö erikoissijoitusrahastoa enää tuloverolain tarkoittamana sijoitusrahastona. Erikoissijoitusrahasto on käsitteellisesti ollut erikseen määriteltynä sijoitusrahastolaissa jo vuodesta 2011. 

Ehdotuksen mukaan jatkossa sijoitusrahasto voisi muodostua yhdestä tai useammasta alarahastosta. Alarahastorakenteessa varsinainen sijoitusrahasto toimisi eräänlaisena kuorena ja kaikki varat kohdistuisivat alarahastoihin. Alarahasto olisi sijoitusrahaston osa, jonka sijoitustoiminta voisi poiketa saman sijoitusrahaston muiden alarahastojen sijoitustoiminnasta ja sijoitusrahaston yleisestä sijoituspolitiikasta sijoitusrahaston säännöissä tarkemmin kuvatulla tavalla. Alarahasto voisi lisäksi jakautua osuussarjoihin ja osuuslajeihin, kuten sijoitusrahastokin. Oikeuskäytännön mukaan luxemburgilaisen SICAV-alarahaston osakkeiden vaihtamista toisen alarahaston osakkeisiin pidettiin luovutuksena, kun saadut osakkeet kohdistuivat eri rahastovarallisuuteen kuin aikaisemmin omistetut osakkeet (KHO 24.7.2009 taltio 1010). Suomalaisen sijoitusrahaston osuussarjojen vaihtamista saman sijoitusrahaston sisällä ei ole katsottu veronalaiseksi luovutukseksi. Eri sijoitusrahastojen osuussarjojen vaihtamista on pidetty kuitenkin luovutuksena. Näin myös siinä tapauksessa, että sijoitusrahastot ovat saman rahastoyhtiön hallinnoimia (KHO 10.5.2000 taltio 862). Jos jatkossa eri rahastoyhtiöiden hallinnoimien sijoitusrahastojen osalta rakenne järjestetään siten, että sijoitusrahastot ovat alarahastorakenteessa, on tällä mahdollisesti vaikutusta verotuottoihin, riippuen siitä, pidetäänkö alarahasto-osuuksien vaihtamista luovutuksena verotuksessa vai ei.  

4.1.4  4.1.4 Kokonaiskuva taloudellisista vaikutuksista ja kansantaloudelliset vaikutukset

Ehdotetuilla muutoksilla selkeytetään rahoitusmarkkinoiden rahastosektoria koskevaa lainsäädäntöä. Koska ehdotetut muutokset ovat ennemmin rahastolainsäädännön selkeyttämistä tai päivittämistä nykypäivään, ei ehdotetuilla muutoksilla arvioida olevan merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia. Verovaikutuksetkin ovat vain välillisiä, eikä vaikutuksilla pitäisi olla merkittävää vaikutusta valtion budjettitalouteen. Yhtenä ehdotettujen muutosten tarkoituksena on suomalaisten rahastojen kilpailukyvyn parantaminen niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Kilpailukyvyn parantuessa ja rahastojen rahastopääoman kasvaessa entistä enemmän varallisuutta voi ohjautua suomalaiseen yritysrahoitukseen. 

Ehdotetuilla muutoksilla on rahastoyhtiöiden kustannuksia keventäviä vaikutuksia, kun taas ehdotetut muutokset lisäävät vaihtoehtorahastojen hoitajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa jonkin verran. Kuitenkin muutosten nähdään yleisesti tukevan rahoitusmarkkinoilla tarvittavaa luottamusta, sijoittajansuojaa ja oikeusvarmuutta. Ehdotetuilla säännöksillä pyrittäisiin selkeyttämään rahastolainsäädäntöä siirtämällä erikoissijoitusrahastoja koskeva lainsäädäntö vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin. Kyseinen siirto voi mahdollisesti lisätä epävarmuutta erikoissijoitusrahaston verokohtelusta, vaikka ehdotettujen säännösten tarkoituksena olisi säilyttää nykyinen verokohtelu. 

5.1.1  5.1.1 Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus

Valtiovarainministeriö asetti 21 päivänä joulukuuta 2016 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotukset tarvittaviksi lakien ja asetusten muutoksiksi ja lisäyksiksi sijoitusrahastolain muuttamiseksi. Työryhmän tuli saada työnsä valmiiksi 31 päivään tammikuuta 2018 mennessä. Työryhmälle myönnettiin 12 päivänä joulukuuta 2017 kuukauden lisäaika 28 päivään helmikuuta 2018 saakka työnsä viimeistelyä varten.  

Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miten sijoitusrahastolainsäädäntöä tulisi uudistaa toimialan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistämiseksi, toiminnan tehokkuuden ja uusien toimijoiden alalle tulon mahdollisuuksien lisäämiseksi sekä toimialan kotimaisen keskittyneisyyden vähentämiseksi, kuitenkaan vähentämättä osuudenomistajan suojaa tai asemaa nykyisestään. Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Työryhmän oli työssään otettava huomioon erityisesti seuraavat tavoitteet: 1) sääntelyn selkiyttäminen ja norminpurku; 2) sääntelyn kirjoittaminen sellaiseen muotoon, että se ei ole esteenä finanssiteknologian sovellusten hallitulle käyttöönotolle; 3) rahastoyhtiöiden ja sijoitusrahastojen kotimaisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen; 4) osuudenomistajan aseman turvaaminen, sijoittajansuoja; 5) rahastotoiminnan järjestäminen vastaamaan muissa jäsenvaltioissa säädettyjä rakenteita ja mahdollisimman joustavaksi; sekä 6) kustannustehokkuuden lisääminen ja alalle tulon kynnyksen madaltaminen. 

Työryhmässä olivat edustettuina valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Itä-Suomen yliopisto, Finanssivalvonta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Kuluttajaliitto. Työryhmä kutsui pysyviksi asiantuntijoiksi edustajat valtiovarainministeriöstä, OP Ryhmästä, Finanssiala ry:stä sekä Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta.  

Työryhmä kokoontui toimikautensa aikana 25 kertaa.  

Työryhmä järjesti ehdotuksistaan kaksi kuulemistilaisuutta. Ensimmäinen kuulemistilaisuus järjestettiin työryhmän toimikauden puolivälissä, 14 päivänä kesäkuuta 2017. Toinen laajempi kuulemistilaisuus järjestettiin 30 päivänä lokakuuta 2017.  

Työryhmä laati ehdotuksensa toimeksiantonsa mukaisesti hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä luovutti esityksensä valtiovarainministeriölle 28 päivänä helmikuuta 2018.  

Työryhmän laatima Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus -työryhmämuistio, joka sisältää myös luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle sijoitusrahastolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (valtiovarainministeriön julkaisu 5/2018, lainsäädäntöhanke VM111:00/2016) lähetettiin laajalle julkiselle lausuntokierrokselle 15 päivänä maaliskuuta 2018. Työryhmämuistio julkaistiin myös valtiovarainministeriön internetsivuilla. Lausuntoaika asiassa päättyi 4 päivänä toukokuuta 2018. 

Esityksen jatkovalmistelu on suoritettu valtionvarainministeriössä virkatyönä työryhmän ehdotuksesta järjestetyn lausuntokierroksen perusteella ja yhteistyössä muiden toimivaltaisten ministeriöiden ja valvojien kanssa. Eräitä keskeisimpiä sidosryhmiä on kuultu kohdennetusti näiden lausunnoissa esitettyjen huomioiden perusteella tarkempien kysymysten esittämiseksi. 

Lahjanlupauslakia koskeva muutosehdotus on laadittu virkatyönä oikeusministeriössä. 

5.1.2  5.1.2 Eräiden EU-asetusten kansallinen täytäntöönpano

Komission 4 päivänä syyskuuta 2013 julkaisemasta tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille ”Varjopankkitoiminta — Finanssialan uusien riskien torjuminen” on annettu selvitys eduskunnalle (E 125/2013 vp) 9 päivänä lokakuuta 2013. 

Rahamarkkinarahastoasetusta koskevasta komission ehdotuksesta on annettu eduskunnalle U-kirjelmä (U 70/2013 vp) 17 päivänä lokakuuta 2013. 

SFTR-asetusta koskevasta komission ehdotuksesta on annettu eduskunnalle U-kirjelmä (U 17/2014 vp) 17 päivänä huhtikuuta 2014. 

EuVECA- ja EuSEF-asetusten muuttamista koskevasta komission ehdotuksesta on annettu eduskunnalle U-kirjelmä (U 47/2016 vp) 1 päivänä syyskuuta 2016. 

Valtiovarainministeriössä valmisteltiin virkatyönä luonnos hallituksen esitykseksi rahamarkkinarahastoasetuksen, SFTR-asetuksen sekä EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutosasetuksen edellyttämistä kansallisista lainsäädäntötoimenpiteistä (lainsäädäntöhanke VM001:00/2018). Esitysluonnos sijoitusrahastolain, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain ja Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta lähetettiin laajalle julkiselle lausuntokierrokselle 3 päivänä toukokuuta 2018. Esitysluonnos julkaistiin myös valtiovarainministeriön internetsivuilla. Lausuntoaika asiassa päättyi 14 päivänä kesäkuuta 2018.  

Jatkovalmistelussa esitysluonnos päätettiin yhdistää sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistukseen, sillä esityksissä oli osittain päällekkäisiä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Esitysten yhdistämistä ennen niiden lopullisesta antamista pidettiin tästä syystä tarkoituksenmukaisena.  

5.2.1  5.2.1 Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus

Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistusta koskevaan lausuntopyyntöön vastasi yhteensä 22 viranomaista tai yhteisöä. Lausunnon antoivat oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Finanssivalvonta, Harmaan talouden selvitysyksikkö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Rahoitusvakausvirasto, Suomen Pankki, Verohallinto, Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Finanssiala ry, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Keskuskauppakamari, Kuluttajaliitto — Konsumentförbundet ry, OP Ryhmä, Osakesäästäjien Keskusliitto ry, PricewaterhouseCoopers Oy, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Asianajajaliitto ry, Suomen pääomasijoitusyhdistys ry, Suomen Pörssisäätiö, Suomen Tilintarkastajat ry ja Suomen Yrittäjät ry. 

Valtiovarainministeriössä valmisteltiin lausuntopalautteesta yhteenvetomuistio, joka julkaistiin valtiovarainministeriön internetsivuilla. 

Lausunnonantajat pitivät esitysluonnosta pääosin onnistuneena. Työryhmän tavoitteita pidettiin tarpeellisina ja kannatettavina. Lisäksi lausunnoissa toivottiin muun muassa työryhmämuistiossa ehdotettua jatkovalmistelua osuusrekisteriä koskevasta sääntelystä ja vaihtuvapääomaisesta sijoitusyhtiöstä. Monissa sijoitusrahastolakiin ehdotettuja muutoksia koskevissa lausunnoissa työryhmän ehdotuksia lain sisällöstä pidettiin kannatettavana. Lausunnoissa nostettiin erityisesti esiin osuudenomistajakokouksesta luopuminen, osuudenomistajien vähimmäismäärään ehdotetut muutokset, arvolaskennan oikeellisuutta koskevat säännökset, alarahastorakenteen lisääminen sekä osuustodistuksesta luopumiseen liittyvät näkökohdat. 

Osuudenomistajakokouksen asemaan ja tarpeeseen otettiin kantaa muutamissa lausunnoissa. Suurin osa osuudenomistajakokouksesta lausuneista kannatti ehdotusta kokouksesta luopumisesta (muun muassa Finanssivalvonta, Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto ja OP Ryhmä). Asianajajaliitto kannatti myös työryhmämuistion ehdotusta, mutta katsoi kokouksen toimivallan ja sille kuuluvien päätösasioiden jäävän työryhmämuistiossa epämääräiseksi. Oikeusministeriö katsoi, että määrävähemmistön oikeus vaatia yhtiö- tai muun vastaavan kokouksen koolle kutsumista on yleinen oikeussuojakeino sellaisissakin yhteisöissä, joiden on pidettävä vuosittain varsinainen yhtiökokous tai vastaava kokous. Ehdotuksen perusteluissa olisi suositeltavaa perustella poikkeaminen yleisestä yhtiö- ja yhteisölainsäädännöstä sekä selventää, miten mainitut poikkeamat vaikuttavat rahasto-osuudenomistajien sijoittajansuojaan. Osakesäästäjien Keskusliitto ja Pörssisäätiö nostivat lausunnossaan esille huolen säännöllisen osuudenomistajakokouksen poistamisesta. Lausunnonantajien mielestä pelkästään sille seikalle, että kokouksiin osallistuminen on ollut vähäistä, ei pitäisi antaa painoarvoa, vaan ennemmin arvioida tarvetta periaatteellisesti osuudenomistajien oikeuksien säilyttämisen kannalta. Osakesäästäjien Keskusliitto näki osuudenomistajakokouksen sijoittajien vaikuttamismahdollisuutena ja suoran informaation sekä julkisuuden välineenä.  

Sijoitusrahaston sijoitustoiminnan säännöt määrittävät sijoitusrahaston sijoituspolitiikan rajat. Sijoitusrahaston säännöistä päättää rahastoyhtiö sijoitusrahastolain puitteissa. Säännöt ja sääntömuutokset tulevat voimaan tiedoksi antamisen jälkeen, kun Finanssivalvonta on ne ensin hyväksynyt. Osuudenomistajalla ei ole päätösvaltaa sijoitusrahaston sijoituspolitiikkaan. Osuudenomistajan vaikutusmahdollisuus sijoitustoimintaan nähden rajoittuu sijoitusrahaston valintaan ja sijoitusrahaston vaihtamiseen. Osuudenomistajakokouksessa rahastoyhtiö esittää sijoitusrahaston tilinpäätöksen, mutta osuudenomistajat eivät voi päättää sen hyväksymisestä. Osuudenomistajat valitsevat edustajansa rahastoyhtiön hallitukseen ja yhden tilintarkastajan ja mahdollisen edustajiston jäsenet. Valinnat ovat voineet sujua hyvin rutiininomaisesti kokouksen järjestäjien valmistelujen pohjalta. Edellä luetelluista syistä esityksen jatkovalmistelussa on säilytetty ehdotus säännöllisen osuudenomistajakokouksen järjestämisvelvollisuuden poistamisesta. Ehdotuksen perusteluja on kuitenkin täsmennetty saatujen kommenttien perusteella.  

Osakesäästäjien Keskusliiton ja Pörssisäätiön ehdotus yksittäiselle riippumattomalle hallituksen jäsenelle annettavasta kokouksen koollekutsumisoikeudesta on lisätty esitykseen. Koska osuudenomistajan kokouksen koollekutsumisehdotuksen tiedottamisesta kieltäytyminen voisi liittyä vain perusteltuun syyhyn, ei esitykseen ole arvioitu tarpeelliseksi lisätä Osakesäästäjien Keskusliiton ja Pörssisäätiön ehdottamaa julkistamisvelvollisuutta tai ilmoitusta Finanssivalvonnalle, kun tilanteita ei arvioida esiintyvän usein. Mikäli osuudenomistaja katsoisi saamansa kielteisen vastauksen perustelut riittämättömiksi tai lain vastaiseksi, voisi osuudenomistaja ottaa suoraan yhteyttä Finanssivalvontaan.  

Pörssisäätiön ja Osakesäästäjien Keskusliiton lausuntojen perusteella rahastoyhtiön riippumattomalle jäsenelle asetettuja edellytyksiä on tarkennettu muun muassa rahastoyhtiön lähipiiriyhteisöjen ja rahastoyhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden osalta. 

Esitys osuudenomistajien vähimmäismäärän alentamisesta 50 osuudenomistajasta 30 osuudenomistajaan sai useissa lausunnoissa kannatusta (muun muassa Finanssivalvonta, Pörssisäätiö, Keskuskauppakamari, Finanssiala, Asianajajaliitto). Toisaalta Osakesäästäjien Keskusliitto olisi pitänyt erityisesti uusien toimijoiden alalle tulon edistämisen kannalta hyvänä rohkeampaa alentamista sekä osuudenomistajien että vähimmäispääoman vähimmäismääriin. Esimerkiksi siten, että osuudenomistajien vähimmäismäärä olisi yksi ja vähimmäispääomavaatimus 5 000 euroa (nykyinen 2 MEUR). Myös Asianajajaliitto ja OP Ryhmä olisivat kannattaneet vielä pienempää vähimmäismäärää. 

Moni lausunnonantaja piti uuden alarahastorakenteen mahdollistamista kannatettavana. Keskuskauppakamari kannatti alarahastorakenteen mahdollistamista. Asianajajaliitto näki alarahastot joustavoittavina. Finanssivalvonta kannatti alarahastojen mahdollistamista, mutta piti myös tärkeänä säännösten tarkentamista edelleen sijoitusrahastotasolla ja toisaalta sijoitusrahaston sijasta alarahastotasolla. Osakesäästäjien Keskusliitto näki alarahastomallin ongelmallisena sikäli, että se on omiaan hämärtämään osuudenomistajan saamaa kuvaa rahaston toiminnasta ja sijoituskohteista. Oikeusministeriö ehdotti, että jatkovalmistelussa selvennettäisiin alarahastorakenteen suhdetta sulautumiseen. Finanssiala katsoi, että alarahastojen verotuksellista asemaa tulisi täsmentää. Verohallinnon mukaan verolainsäädäntöön tulisi säätää alarahastokäsitteen lisäksi täsmälliset säännöt siitä, miten alarahastoa ja alarahaston vaihtoa toiseen alarahastoon verotetaan. Lausuntopalautteen perusteella ehdotettujen pykälämuutosten perusteluja on laajennettu ja täsmennetty. Fuusioiden osalta täsmennyksiä on lisätty sekä itse sulautumista koskeviin säännöksiin että niiden yksityiskohtaisiin perusteluihin. Alarahaston verokohtelua on käsitelty myös valtiovarainministeriön 2 päivänä kesäkuuta 2017 asettamassa eri sijoitusmuotojen verotusta arvioivassa verotyöryhmässä. Työryhmän raportti julkistettiin 4 päivänä toukokuuta 2018, ja verosääntelyn täsmentämistä jatketaan erillisenä lainsäädäntöhankkeena.  

Työ- ja elinkeinoministeriö otti lausunnossaan kantaa rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston tilinpäätöksen rakenteeseen ja kiinnitti huomiota rahastosääntelyn poikkeavuuksiin suhteessa muuhun tilinpäätössääntelyyn. Tällaisia eroja ovat vertailutietojen ja rahoituslaskelman esittäminen. 

Rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston tilinpäätöstä koskeva esitys perustuu voimassa olevaan sijoitusrahastolakiin täydennettynä alarahastoja koskevilla lisäedellytyksillä. Rahastoyhtiön ja erityisesti sijoitusrahaston toiminta poikkeaa jossain määrin keskimääräisen kirjanpitovelvollisen toiminnasta, mikä osaltaan selittää myös omaksuttuja sääntelyeroja. Rahastoyhtiön ja sijoitusrahaston tilinpäätöksen tarkemmasta sisällöstä ja tilinpäätöksen kaavasta on annettu erillinen asetus, Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman ja taseen kaavasta, tilinpäätökseen liitettävästä toimintakertomuksesta sekä sijoitusrahaston puolivuotiskatsauksesta (231/2014). Asetuksen 3 §:n 5 ja 6 momentissa on säädetty seuraavasti: ”Sijoitusrahastolain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun rahastoyhtiön toimintakertomuksessa on esitettävä vakavaraisuuslaskelma, jossa annetaan tiedot rahastoyhtiön omien varojen määrästä ja omien varojen vähimmäismäärästä. Tunnusluvuista ja keskeisistä tuloslaskelma- ja tase-eristä on toimintakertomukseen sisällytettävä vähintään kolme viimeistä tilikautta käsittävä taulukko. Myös muista mahdollisista rahastoyhtiön liiketoiminnassa merkityksellisistä seikoista, kuten henkilöstöstä, on esitettävä niitä kuvaavia tunnuslukuja.” 

Sijoitusrahaston toimintakertomuksessa ei sen sijaan edellytetä esitettävän edellä kuvattuja tietoja. Toisaalta sijoitusrahastosta annettavaan sijoittajainformaation vaatimuksiin kuuluu esittää tiedot, sijoitusrahastosta perittävistä kuluista ja palkkioista sekä sijoitusrahaston tuottohistoria kuluneilta kymmeneltä vuodelta tai vähintään sijoitusrahaston olemassa olon ajalta, mikäli sijoitusrahasto on ollut toiminnassa vähemmän aikaa. Sijoitusrahastosta on siten saatavilla muiden informaatiokanavien kuin tilinpäätöksen kautta sijoittajan kannalta merkityksellistä vertailutietoa. Hallituksen esitykseen ei edellä kuvattujen perusteiden nojalla ole arvioitu tarpeelliseksi sisällyttää voimassa olevaan sääntelyyn tarkennuksia. Lausunnossa esitetyt ilmaisulliset tarkennukset liittyen toimintakertomukseen ja luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin (610/2014) on pitkälti huomioitu.  

Työ- ja elinkeinoministeriö ehdotti lausunnossaan, että myös toimintakertomukseen lisättäisiin vaatimus vastuuhenkilöiden tilinpäätöksestä antamasta lausumasta. Edellä viitatuilla perusteilla rahastotoiminnan erityispiirteisiin liittyen ei lisäystä on arvioitu tarpeelliseksi tässä yhteydessä, etenkin, kun lausunnossakin esitetyn mukaisesti lausumaa koskevat muotoilut myös muissa sektorisäännöksissä edellyttäisivät jatkovalmistelua.  

Arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastusta koskevan muutosesityksen osalta Keskuskauppakamari kannatti ehdotusta ja Osakesäästäjien Keskusliitto piti ehdotusta ymmärrettävänä ja hyväksyttävä. Pörssisäätiö ymmärsi tarpeen harventaa tarkastamista, mutta piti yhtä kertaa vuodessa liian vähäisenä. Suomen Tilintarkastajat ry ja PricewaterhouseCoopers Oy vastustivat arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastusta koskevaa muutosesitystä. Molemmissa lausunnoissa esitettiin näkemys, ettei tilintarkastuksen työmäärä vähenisi nykyisestään, vaikka siirryttäisiin voimassa olevan lain mukaisesta kuudesta tarkastuskerrasta esitettyyn yhteen. Tällä hetkellä tilintarkastajat soveltavat KHT-yhdistyksen suositusta arvonlaskennan tarkastuksesta ja suoritettu tarkastustyö ja työmäärä ovat vuositasoinen kokonaisuus, joskin tarkastus kohdistuu kuuteen ajankohtaan. Suomen Tilintarkastajien lausunnon mukaan siirtyminen yhteen vuotuiseen tarkastuskertaan mitä todennäköisemmin lisää tilintarkastajan työmäärä sijoitusrahaston tilinpäätöksen tilintarkastuksen osalta, koska tilikauden aikana tehtävä arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastus tukee myös tilinpäätöksen tilintarkastusta. 

PricewaterhouseCoopers on puolestaan lausunnossaan perustellut arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastusta seuraavasti: ”Tarkastus tehdään kuusi kertaa vuodessa ja jokaisesta tarkastuksesta annetaan lausunto yleisluonteisesta tarkastuksesta (KHT-yhdistyksen suositus yleisluonteisesta tarkastuksesta). Yleisluonteinen tarkastus ei vastaa tilintarkastusta ja sen vuoksi tarkastuksesta ei anneta tilintarkastuskertomusta”. Edelleen lausunnossa jatketaan seuraavasti: ”Sijoitusrahaston tilintarkastaja tarkastaa vuosittain tilinpäätöksen ja antaa siitä tilintarkastuskertomuksen. PwC ei pidä sijoitusrahaston vuodenvaihteen arvon oikeellisuuden vahvistamisen lisäämistä tilintarkastajan velvollisuuksiin tarpeellisena, sillä tilintarkastaja antaa sijoitusrahastosta vuosittain tilintarkastuskertomuksen. Suoritettu tilintarkastus ja siitä annettu tilintarkastuskertomus kattavat jo nyt lisättäväksi ehdotetun työn kaikilta osin”. 

Toisaalta PricewaterhouseCoopers on aiemmin lausunnossaan todennut seuraavasti: ”PwC ei pidä arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastamisen kertojen vähentämistä tarpeellisena. Jos yleisluonteisesti tehty tarkastus muutettaisiin kerran vuodessa tehtäväksi tilintarkastukseksi, tarkastustyö ja siitä syntyvä kustannus yhtiölle eivät tästä vähentyisi. Sen sijaan mahdollinen virheen ilmitulo saattaisi viivästyä, ainakin silloin, jos tarkastus suoritettaisiin vasta tilikauden päättymisen jälkeen. Rahaston arvonlaskennan oikeellisuudesta ei saataisi riittävästi koko tilikauden kattavaa tarkastusevidenssiä, jos yleisluonteisesti tehty tarkastus tehtäisiin vain kerran, ja sijoitusrahastojen tilinpäätöstarkastuksen työmäärä kasvaisi”. 

Edellä kuvatuista lausunnoista ilmenee, että arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastus ei nykyiselläänkään vastaa tilintarkastuksen tasoa, vaan on toteutettu niin sanottuna yleisluontoisena tarkastuksena, josta ei anneta lausuntoa. Lausunnoissa on osittain ristiriitaisesti arvioitu vuodenvaihteen tilinpäätöksen työmäärän muutosta, mikäli samassa yhteydessä edellytettäisiin arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastusta. Perusteluissa on viitattu myös virheiden havaitsemisen heikkenemiseen.  

Esityksessä on säilytetty edelleen ehdotus arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastuskertojen vähentämisestä vähintään yhteen kertaan vuodessa. Sijoittajan aseman kannalta voidaan arvioida, että vähintään kerran vuodessa tehty mutta tilintarkastustasoinen arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastus ei merkittävästi vähentäisi arvonlaskennan luotettavuutta verrattuna kuusi kertaa vuodessa tehtyyn yleisluonteiseen tarkastukseen. Muutos voisi jopa selkeyttää arvonlaskennan oikeellisuuden tarkastuksen toteuttamista ja sijoittajien käsitystä tehtävästä työstä. Tilintarkastajien suorittaman valvonnan ohella on huomioitava myös säilytysyhteisön valvontavelvollisuudet, jotka sisältävät myös arvonlaskennan valvonnan.  

PricewaterhouseCoopers kommentoi lausunnossaan myös tilintarkastussääntelyn selkeyttämisen tarpeesta rajat ylittävissä toiminnassa. Tältä osin sijoitusrahastolakiin ei ole lisätty uusia sijoitusrahastodirektiivin sisältöä täydentäviä säännöksiä. Sijoitusrahastolain 24 luvun 9 §:n perusteluihin on kuitenkin avattu selvennykseksi kansallisen sääntelyn soveltumisesta sellaiseen sijoitusrahastoon, jota Suomessa hoitaa toiseen jäsenvaltioon perustettu rahastoyhtiö. Vastaavasti sijoitusrahastodirektiiviin perustuva toimivallan jako soveltuu suomalaisen rahastoyhtiön toisessa jäsenvaltiossa hoitamaan sijoitusrahastoon ja sen tilinpäätökseen.  

Moni lausunnonantaja piti osuustodistuksista luopumista ajanmukaisena ja oikeasuhtaisena uudistuksena. Verohallinto ehdotti, ettei jatkossa sallittaisi osuustodistusten myöntämistä veronkierron ja harmaan talouden ehkäisemiseksi. Oikeusministeriö piti ehdotuksessa olevaa mahdollisuutta osuustodistuksen antamiseen tarvittaessa täsmentämistä vaativana erityisesti velkakirjalain soveltamisen osalta ja katsoi, että ehdotusta olisi syytä muuttaa vastaamaan säännöksen tarkoitusta. Asianajajaliitto ehdotti, että jatkovalmistelussa omaksuttaisiin osakeyhtiölain osakekirjattomien osakkeiden sääntelyä vastaava ratkaisu osuustodistuksettomien rahasto-osuuksien sääntelyn osalta, sillä se katsoi, että fyysisten velkakirjojen ja todistuksettoman rahasto-osuuden rinnastaminen olisi ongelmallista. Lausuntopalautteen johdosta sijoitusrahastolakiin on jatkovalmistelussa palautettu osuustodistuksia koskevat aineelliset säännökset, kuitenkin sillä muutoksella, ettei rahastoyhtiöllä olisi enää velvollisuutta antaa osuustodistusta osuudenomistajien pyynnöstä. Sen sijaan, että laissa esitettäisiin osuustodistuksista luopumista kokonaan tietyn siirtymäajan kuluessa, säännöksillä on pyritty mahdollistamaan joustava siirtyminen kohti täysin sähköistä rahasto-osuusrekisterimallia. Joustava siirtyminen palvelisi tältä osin myös rahastosijoittajien tarpeita. 

Pörssisäätiö piti rahastoyhtiölle esitettyä uutta oikeutta lunastaa rahasto-osuudet ilman rahasto-osuudenomistajan toimeksiantoa tai suostumusta epätoivottavana. Pörssisäätiö ehdotti, että rahastoyhtiöltä tulisi vaatia asian tiedottamista selkeästi osuudenomistajille sekä merkintävaiheessa että lainsäädännön muutosvaiheessa. Pörssisäätiö esitti myös, että osuudenomistajalle annettaisiin siirtymäaika, jonka aikana osuudenomistaja voisi päättää lunastuksen tarkasta toteutumisajasta sen sijaan, että pakkolunastus toteutettaisiin välittömästi ilman osuudenomistajan vaikutusmahdollisuutta. Rahastoyhtiön on sijoitusrahastolain ja sijoitusrahaston sääntöjen perusteella aina tiedotettava sijoitusrahaston sääntömuutoksista etukäteen kaikille osuudenomistajille. Sääntömuutos tulee voimaan pääsääntöisesti kuukauden kuluttua tiedoksi antamisen jälkeen. Sääntömuutoksen tiedoksi antamisen aikana osuudenomistajalla on mahdollisuus reagoida esimerkiksi vaatimalla rahasto-osuutensa lunastusta, mikäli hän ei voi muutosta hyväksyä. Esityksen jatkovalmistelussa on arvioitu edellä esitetyn tiedoksiantokäytännön antavan riittävät reagointimahdollisuudet osuudenomistajille Pörssisäätiön ehdottamaan siirtymäaikaan rinnastettavalla tavalla.  

Oikeusministeriö ehdotti esityksen täydentämistä siltä osin, miten tällaisten lunastusehtojen ottaminen ennen lain voimaantuloa perustettujen rahastojen sääntöihin tarkoittaisi osuudenomistajan omaisuudensuojan kannalta ja miten ehdotus täyttäisi perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset. Esityksen jatkovalmistelussa on täydennetty omaisuudensuojaa koskeva perustuslainmukaisuusarvio. 

Finanssiala ehdotti rahasto-osuuden lunastamista koskevan säännöksen perusteluihin lisättäväksi esimerkkinä myös tilanne, jossa rahastoyhtiö ei ole saanut osuudenomistajalta rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisestä annettujen säännösten mukaisia tietoja. Jatkovalmistelussa sijoitusrahastolain perusteluja ei ole muutettu Finanssialan esittämällä tavalla, sillä rahastoyhtiön velvoitteet kyseisessä tilanteessa määrittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) sekä muun rahapesusääntelyn nojalla. Lisäksi muun muassa ESMA ja Euroopan pankkiviranomainen (EBA) ovat antaneet yhteiset ohjeet asiakkaan tuntemisesta sekä rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvistä riskitekijöistä (”Joint Guidelines under Articles 17 and 18(4) of Directive (EU) 2015/849 on simplified and enhanced customer due diligence and the factors credit and financial institutions should consider when assessing the money laundering and terrorist financing risk associated with individual business relationships and occasional transactions”, JC 2017 23). Ohjeita sovelletaan 26 päivästä kesäkuuta 2018 alkaen. 

Lunastusten rajoitusta koskevaa esitystä kannatettiin (muun muassa Finanssivalvonta, Keskuskauppakamari, Pörssisäätiö) ja pidettiin sijoittajien kannalta kannatettavana. OP Ryhmä kiinnitti lausunnossaan huomiota muotoiluun, joka antaa lukijalle rajoitetumman käsityksen lunastusten rajoittamisen soveltamisesta. Esityksen jatkovalmistelussa lain perusteluteksteissä on pyritty selkiyttämään sisältöä viittaamalla tilanteisiin, joissa yksittäisen suuren lunastuksen lisäksi voisi olla kyse suuresta joukosta ruuhkautuneita, sinänsä pieniä yksittäisiä lunastuksia, joita ei pystytä saman päivän aikana toteuttamaan.  

Finanssiala ehdotti esitykseen lisättäväksi lakkautettavia erikoissijoitusrahastoja koskevan poikkeuksen julkistamisvelvollisuudesta, mikäli erikoissijoitusrahastossa on alle 30 osuudenomistajaa. Ehdotuksessa ei tarkemmin perusteltu, koskisiko ehdotus vain alle 30 osuudenomistajalle perustettua erikoissijoitusrahastoa vai myös tilannetta, jossa lakkautettaisiin erikoissijoitusrahasto, jossa sääntöjen mukaan kuuluisi olla yli 30 osuudenomistajaa, mutta jonka omistusmäärät olisivat pudonneet alle vaaditun rajan. Ehdotusta ei ole jatkovalmistelussa katsottu perustelluksi sisällyttää lakiesitykseen, kun sijoittajien kannalta arvioiden tiedolla erikoissijoitusrahaston lakkauttamisesta voi olla yleisen rahastoyhtiön toiminnan arvioinnin kannalta merkitystä, jolloin myös muilla kuin erikoissijoitusrahaston osuudenomistajilla voi olla intressi saada lakkauttamisesta tieto.  

Finanssiala ehdotti myös voimassa olevan sijoitusrahastolain sijoitussääntöjen täsmentämistä samaa liikkeeseenlaskijaa ja OTC-johdannaisia koskevalta osalta sekä takaisinostosopimusten luoton määrän yhteenlaskusääntöjen osalta. Jatkovalmistelussa sijoitustoiminnan sääntelyä koskevan Finanssivalvonnan tulkintakäytännön on harkittu edelleen toimivan joustavammin kuin jos tulkinta kirjattaisiin lakiin.  

Finanssiala kommentoi lausunnossaan sijoitusrahastolain 19 luvun 5 §:n lakkauttamista koskevan säännöksen soveltumista kaikkiin erikoissijoitusrahastoihin. Finanssialan kannan mukaan sellaisen erikoissijoitusrahaston, jossa olisi alle 30 osuudenomistajaa, lakkauttamisesta ei olisi tarpeen julkaista tietoa lehdessä. Komissio on maaliskuussa 2018 antanut lainsäädäntöehdotuksen rahastojen rajat ylittävän markkinoinnin helpottamisesta. Sääntely tulee käsittelemään myös sekä sijoitusrahastojen että vaihtoehtorahastojen markkinoinnin lopettamista. Vaikka lakkauttaminen on sinänsä eri prosessi, voi johdonmukaisten käytäntöjen varmistamiseksi olla hyvä arvioida myös lakkauttamista koskevaa ilmoitusmenettelyä samassa yhteydessä, kun markkinoinnin lopettamista koskevat säännökset tulevat implementoitavaksi. Edellä mainitusta syystä ei ehdotusta ole sisällytetty tähän esitykseen.  

Finanssiala ehdotti sijoitusrahastolain 3 luvussa tarkoitettujen sisäpiirisäännösten poistamista kansallisena ja direktiiviin perustumattomana sääntelynä. Finanssialan mukaan sisäpiiri-ilmoituksen osalta tulisi harkita ilmoitusvelvollisuuden rajaamista vain rahastoyhtiön hoitamien sijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin, mikäli sisäpiiri-ilmoituksesta luopumista ei pidetä mahdollisena. Sisäpiirirekistereitä ja sisäpiiri-ilmoituksia koskevan sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta on viime aikoina arvioitu jo kattavasti MiFID II -direktiivin täytäntöönpanoa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 151/2017 vp, s. 99—102), eikä jatkovalmistelussa ole katsottu olevan tarvetta tehdä muutoksia sijoitusrahastolakiin kyseisessä esityksessä esitetyin perustein. 

Esitykseen on edellä mainittujen huomioiden lisäksi tehty teknisluonteisia täsmennyksiä ja korjauksia sekä perustelujen tarkennuksia saadun lausuntopalautteen johdosta. 

5.2.2  5.2.2 Eräiden EU-asetusten kansallinen täytäntöönpano

Rahamarkkinarahastoasetuksen, SFTR-asetuksen sekä EuVECA- ja EuSEF asetusten muutosasetuksen kansallista täytäntöönpanoa koskevaan lausuntopyyntöön vastasi yhteensä 18 viranomaista tai yhteisöä. Lausuntopyyntöön vastasi työ- ja elinkeinoministeriö, Finanssivalvonta, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Rahoitusvakausvirasto, Suomen Pankki, Verohallinto, Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Finanssiala ry, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Keskuskauppakamari, Kuluttajaliitto — Konsumentförbundet ry, Osakesäästäjien Keskusliitto ry, Suomen Pörssisäätiö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Asianajajaliitto ry, Suomen Tilintarkastajat ry, Suomen Yrittäjät ry ja Työeläkevakuuttajat TELA ry.  

Valtiovarainministeriössä valmisteltiin lausuntopalautteesta yhteenvetomuistio, joka julkaistiin valtiovarainministeriön internetsivuilla.  

Kilpailu- ja kuluttajavirastolla, Rahoitusvakausvirastolla, Keskuskauppakamarilla, Kuluttajaliitolla, Suomen Asianajajaliitolla, Suomen Tilintarkastajilla ja Työeläkevakuuttajat TELA:lla ei ollut asiaan lausuttavaa. Työ- ja elinkeinoministeriö piti esitysluonnosta perusteltuna, eikä sillä ollut esitykseen lisättävää. Suomen Pankki totesi, ettei sillä ole huomauttamista ehdotettuihin muutoksiin. Osakesäästäjien Keskusliitto ja Pörssisäätiö kannattivat valtiovarainministeriön esittämää tapaa tehdä asetuksen vaatimat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön.  

Finanssivalvonta piti hyvänä ja selventävänä sijoitusrahastolakiin ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin ehdotettuja selventäviä viittauksia rahamarkkinarahastoasetukseen. Finanssivalvonta piti myös hyvänä ja selventävänä sitä, että vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin on tehty tarvittavia lisäyksiä EuVECA- ja EuSEF-asetusten muutoksista. Finanssivalvonta piti tärkeänä, että muutokset tulevat voimaan mahdollisimman pian.  

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta katsoi ehdotettujen muutosten parantavan sijoitusrahastotoiminnan läpinäkyvyyttä ja Finanssivalvonnan valtuuksia, mitä FINE piti tärkeänä ja kannatettavan sijoittajien ja asiakkaansuojan toteutumisen kannalta. 

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK piti Finanssivalvonnan oikeutta asettaa hallinnollisia seuraamuksia rahamarkkinarahastojen hoitajille sääntörikkomuksista ja Finanssivalvonnan arvopapereita koskevien valvontaoikeuksien laajentamista hyödyllisinä uudistuksina. 

Suomen Yrittäjät piti hyvänä sitä, että siltä osin kuin SFTR-asetusta pannaan täytäntöön raportointivelvollisuuden ulkopuolelle jäävät käytännössä sellaiset finanssialan ulkopuoliset toimijat, jotka ovat kooltaan pieniä tai keskisuuria yrityksiä, koska näiden toimijoiden tietojen ilmoittamisesta vastaa finanssialalla toimiva vastapuoli. Muilta osion Suomen Yrittäjillä ei ollut kommentoitavaa esitysluonnokseen.  

Finanssialan mukaan rahamarkkinarahastoasetuksen osalta kansallisen lainsäädännön täsmentäminen olisi tarpeen, sillä asetuksessa mahdollistetaan tietyin edellytyksin niin sanotut kiinteän nettoarvon rahastot, joiden arvonlaskenta- ja arvostusperiaatteet poikkeavat sijoitusrahastolaista. Finanssialan mielestä ehdotetut säännökset tulisi yhdistää sijoitusrahastolain kokonaisuudistuksesta annettavaan hallituksen esitykseen. Jatkovalmistelussa sijoitusrahastolain 1 luvun 1 §:n perusteluja on täsmennetty Finanssialan kommenttien perusteella siten, että niissä tuodaan selkeämmin esille kiinteän nettoarvon rahamarkkinarahastojen arvonlaskenta- ja arvostusperiaatteiden määräytyminen rahamarkkinarahastoasetuksen nojalla. 

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan työekonomisesti esitetyt muutokset sijoitusrahastolainsäädäntöön olisi ollut perustellumpaa tehdä sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä, jota oli valmistelemassa toimialaedustettu asiantuntijaryhmä. 

Verohallinnon mukaan esityksessä olisi hyvä kuvata tarkemmin ehdotuksen ja asetusten vaikutuksia Finanssivalvonnan lisäksi myös muiden viranomaisten, esimerkiksi veroviranomaisten, tietojensaantioikeuksiin. SFTR-asetuksessa on säädetty tarkemmin kauppatietorekisterin tietojen avoimuudesta ja saatavuudesta, joten hallituksen esitykseen ei jatkovalmistelussa ole lisätty suoraan sovellettavien EU-asetuksiin liittyvää kuvailua.  

Esitykseen on edellä mainittujen huomioiden lisäksi tehty teknisluonteisia täsmennyksiä ja korjauksia sekä perustelujen tarkennuksia saadun lausuntopalautteen johdosta.