7.1
Ympäristönsuojelulaki
50 a §. Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetun kemikaalivaraston lupa- ja ilmoitusmenettely. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin sääntelyn selkeyden vuoksi vanhojen päätösten julkaisemista koskeva soveltamisrajoitus, jonka mukaan Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetun kemikaalivaraston lupa- tai ilmoitusmenettelyasiaan ei sovellettaisi ehdotetun 85 b §:n säännöksiä. Muutos olisi teknisluonteinen. Ympäristönsuojelulain 50 a §:n tarkoituksena on varmistaa, että ympäristönsuojelulain tavoitteet pystytään toteuttamaan myös Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetuissa kohteissa ilman, että lain mukaiset menettelyt kuitenkaan vaarantavat maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavien kohteiden salassapitoa.
Tämän lisäksi pykälän 1 momenttiin tehtäisiin eräitä kielenhuollollisia korjauksia, joilla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.
59 §. Jätteen käsittelytoiminnan vakuus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että velvollisuus vakuuden asettamiseen koskee myös muun luvanvaraisen toiminnan harjoittajia, joiden toiminnassa syntyy merkittäviä määriä jätteitä. Säännös koskisi toimintoja, joissa jätteenkäsittely ei ole toiminnan pääasiallinen luvanvaraisuuden peruste. Vakuuden tarkoituksena on kattaa kustannukset, jotka muodostuvat toiminnassa syntyvien jätteiden jätehuollon järjestämisestä. Säännöksen tarkoituksena olisi selventää nykyistä oikeustilaa.
Jätevakuusoppaassa asiasta todetaan seuraavasti: ”Ammattimaista tai laitosmaista jätteenkäsittelyä saattaa sisältyä myös muulla perusteella ympäristöluvanvaraiseen toimintaan. Näin on usein esimerkiksi kaivostoiminnan kohdalla. Vakuutta voidaan siis vaatia myös sellaiselta toiminnalta, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole jätteen ammattimaisen käsittelyn harjoittaminen, mutta johon tällaista toimintaa kuitenkin liittyy.”
Pykälään ehdotettavan säännöksen olisi tarkoitus täsmentää, että jätevakuutta voidaan vaatia myös siltä osin, kuin toiminnassa syntyvät jätteet kuuluvat tuotantotoiminnan piiriin ja kysymys ei ole kaatopaikkatoiminnasta. Jätteen syntymisen jälkeen niitä varastoidaan tai muutoin käsitellään alueella siten kuin niiden osalta jätehuollon järjestämisestä luvassa on määrätty. Tällaista jätteenkäsittelyä voi sisältyä muun muassa kaivosten ja valimoiden toimintaan, metsäteollisuuteen sekä kemikaaleja hyödyntävään tai valmistavaan prosessiteollisuuteen (jätteet voivat olla esimerkiksi jätevesilietteitä tai tuhkia). Merkittävällä jätteenkäsittelyn määrällä viitattaisiin ensinnäkin toimintaan, joka yksinään täyttää ammattimaisuuden tai laitosmaisuuden kriteerin, ja jota tämän vuoksi olisi pidettävä jätteenkäsittelyn vakuuden vaativana toimintana. Sen lisäksi vakuusvaatimus voisi tulla kyseeseen myös sellaisen muun varastoinnin tai muun käsittelyn osalta, jossa jätteiden määrä on suuri ja vaatii ammattimaista käsittelyä tai sitä valmistelevia toimia hyvin suuressa määrin taikka jätteen vaarallisuuden vuoksi käsittely on erityisen vaativaa. Jätteen määrän merkittävyyden arviointiin vaikuttaisi siis myös jätteen aiheuttama pilaantumisen vaara, kuten vaarallisen jätteen ominaisuudet. Vakuus voisi koskea tilapäistäkin varastointia toiminta-alueella, jota yleensä koskee lupamääräyksessä asetettu enimmäiskesto sekä velvoite kyseisen jäte-erän pois kuljettamiseen asianmukaiseen käsittelypaikkaan, ellei luvassa velvoiteta kuljettamaan jäte välittömästi pois alueelta.
Jätteiden käsittelyltä vaadittavaa vakuutta ei tulisi ulottaa prosessissa käyttämättä jääneisiin aineisiin, kuten pintakäsittelylaitoksessa käytettäviin kemikaaleihin, joiden jätteeksi muodostumisesta ei ole ennakolta lupamenettelyvaiheessa tietoa. Tällaiset kemikaalit voivat muodostua jätteeksi lähinnä toiminnan äkillisen loppumisen myötä esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi. Sen sijaan prosessista poistetun kemikaalin muodostuessa jätteeksi, vakuuden asettamista voitaisiin edellyttää myös tällaisen jätteen asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi, jos jätettä syntyy säännöksessä tarkoitetulla tavalla merkittäviä määriä.
61 §. Vakuuden asettaminen. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan siihen ehdotettuja muutoksia. Pykälässä säädettäisiin vain vakuuden asettamiseen liittyvistä seikoista ja vakuuden voimassaolosta säädettäisiin erikseen uudessa 61 a §:ssä.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin uusi säännös mahdollisuudesta antaa luvassa määräys arvioida vakuuden riittävyyttä 59 §:ssä tarkoitetuista toimista aiheutuviin kustannuksiin määräajoin ja tätä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta valvontaviranomaiselle. Lupaviranomainen voisi harkita, onko jätteenkäsittelytoiminta, jolle vakuus on määrätty, sen luonteista, että vakuuden riittävyyttä olisi syytä määräajoin erikseen arvioida. Jos kyse on kaivosten ympäristöluvassa määrätystä jätteenkäsittelyn vakuudesta, harkinnassa voidaan huomioida 114 §:n säädetty kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman määräaikainen tarkistamisvelvoite ja suunnitelman muuttamisesta mahdollisesti seuraava ympäristöluvan muuttaminen, missä yhteydessä myös jätteenkäsittelyn vakuutta voidaan tarvittaessa tarkistaa. Sopivana aikavälinä riittävyyden arviointiin voisi olla esimerkiksi viisi vuotta. Valvontaviranomainen voi lain 175 §:n mukaan käyttää tarvittaessa hallintopakkoa, jos toiminnanharjoittaja laiminlöisi ehdotetussa säännöksessä tarkoitetun ilmoitusvelvollisuutensa. Lisäksi säädettäisiin informatiivisesti, että tarvittaessa vakuutta koskeva lupamääräys on muutettava 89 §:n 3 momentin mukaisesti. On kuitenkin huomattava, että vakuutta koskevaa lupamääräystä olisi tarkistettava tarvittaessa muussakin tapauksessa kuin vain 61 §:ssä tarkoitetun arvioinnin perusteella, jos asia tulee 89 §:n 3 momentin nojalla lupaviranomaisessa vireille muusta syystä valvontaviranomaisen tai asianomaisen yleistä etua valvova viranomaisen aloitteesta. Lisäksi momentin ensimmäiseen virkkeeseen tehtäisiin pieni lakitekninen sanamuodon muutos.
Jo nykyisen lainsäädännön perusteella vakuutta koskevan lupamääräyksen perusteluissa olisi tuotava esiin tarvittavilta osin, miten vakuusmäärä on laskettu ja mitä kulueriä siinä on huomioitu. Vakuuden määrän laskemisessa on otettava myös huomioon, että vakuudella katettavat toimet tekee muu kuin toiminnanharjoittaja tai viranomainen. Esimerkiksi toiminnanharjoittajan konkurssitilanteessa ympäristönsuojeluviranomaisen on usein teetettävä tarvittavat jätehuoltotyöt ulkopuolisen toimijan toimesta. Tällöin viranomaisella ei ole käytössään toiminnanharjoittajan omia sopimussuhteita ja niihin perustuvia hinnastoja. Vakuuden määrän on siis oltava riittävä, jotta toimet voidaan suorittaa viranomaisen tilaamana ulkopuolisen toimijan toimesta. Tarvittaessa hankinnassa on noudatettava hankintalainsäädäntöä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan vakuuden määrän muuttaminen pelkästään indeksitarkistuksen vuoksi voitaisiin tarvittaessa huomioida jo lupamääräyksessä. Koska tällaisen vakuuden määrän tarkistaminen olisi sidottu indeksin mukaiseen vakuudella katettavien toimien hintojen muutokseen, valvontaviranomainen voisi suorittaa sen ilman, että vakuutta koskevaa lupamääräystä olisi tarkistettava. Valvontaviranomainen voisi hyväksyä vakuuden määrän muuttamisen joko omasta tai luvanhaltijan aloitteesta. Vakuuden määrää voidaan joko lisätä tai vähentää, jos tämä olisi tarpeen indeksin perusteella. Vakuuden määrän tarkistamiseen käytettävät indeksit eriteltäisiin lupamääräyksessä. Tarpeen mukaan luvassa voitaisiin myös määrittää, kuinka usein tai minkä suuruisten hinnanmuutosten johdosta vakuuden määrää tarkistettaisiin. Vakuuden määrän muutos hyväksyttäisiin valvojan lausunnolla, eikä asiasta siten tehtäisi erikseen valituskelpoista päätöstä. Näin voidaan tehdä, koska kyse olisi indeksiin sidotun vakuuden määrän tarkistamista koskevan varsin tarkkarajaisen lupamääräyksen täytäntöönpanemisesta, mihin ei sisältyisi oikeudellista harkintaa eikä siten oikeusturvan tarvetta. Säännös ehdotetaan lisättäväksi uuteen momenttiin selvyyden vuoksi, vaikka lupamääräyksissä on jo nykyisen lain nojalla käytetty tämän tyyppisiä lupamääräyksiä. Indeksinä voidaan käyttää esimerkiksi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksiä sekä jätteenkuljetuksen kustannusindeksiä.
Pykälän nykyisen 1 momentin jälkimmäinen osa hyväksyttävistä vakuusmuodoista siirtyisi uudeksi 3 momentiksi. Pykälän uuteen 3 momenttiin hyväksyttävistä vakuusmuodoista ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että luvassa voidaan määrä tarkemmin hyväksyttävästä vakuusmuodosta sekä vakuuden muista ehdoista perustellusta syystä, jonka tulisi liittyä toiminnan luonteeseen ja siitä aiheutuvaan erityiseen pilaantumisen vaaraan sekä tästä johtuvaan korostuneeseen tarpeeseen varmistaa vakuuden mahdollisimman viivytyksetön käytettävyys. Esimerkiksi niin sanotun on first demand -tyyppisen vakuuden käyttöä voitaisiin joissakin tapauksissa edellyttää perustellusta syystä. Vaikka vakuuden realisoimisesta säädettäisiin 61 b §:ssä siten, että realisointiin ryhtymiseksi tulisi antaa hallintopakkopäätös, voidaan kuitenkin katsoa, että erityisesti tämä vakuustyyppi turvaisi nopean maksun saannin vakuudesta. Jo nykyisin lupamääräyksissä on annettu tämän tyyppisiä määräyksiä. Säännöksellä on tarkoitus selkeyttää lain tasolla lupaviranomaisen mahdollisuus toimia näin. Mahdollisuudella määrätä tarvittaessa hyväksyttävästä vakuuden lajista turvattaisiin myös osaltaan 60 §:n 1 momentissa säädetty vaatimus vakuuden riittävyyden varmistamisesta.
Samoin luvassa olisi mahdollisuus perustellusta syystä määrätä myös muutoin vakuuden ehdoista. Esimerkiksi vakuuden irtisanomisaika voisi olla tällainen ehto, josta luvassa voisi olla tarpeen määrätä. Jos vakuuden antaja irtisanoo toistaiseksi voimassaolevan vakuuden, valvontaviranomaiselle pitää jäädä riittävästi aikaa reagoida vakuustilanteessa tapahtuviin muutoksiin ja mahdollisesti ryhtyä vakuuden realisointiin ennen irtisanomisajan päättymistä, jos vakuudella katetut jätehuoltotoimet on laiminlyöty. Joissakin tapauksissa irtisanomisajasta on syytä määrätä tarkemmin vakuutta koskevassa lupamääräyksessä perustellusta syystä, joka voi liittyä edellä mainitulla tavalla toiminnasta aiheutuvaan erityiseen pilaantumisen vaaraan.
Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi pykälän 4 momentiksi. Pykälän nykyinen 3 ja 4 momentti siirrettäisiin uuteen 61 a §:ään.
61 a §.Vakuuden voimassaolo ja vapauttaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 61 a § vakuuden voimassaolosta ja vapauttamisesta.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi voimassaolevan 61 §:n 3 momentin säännös vakuuden voimassaolosta.
Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin nykyisin 61 §:n 4 momenttiin sisältyvä säännös vakuuden vapauttamisesta. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että luvan raukeamista ja toiminnan lopettamista koskevassa päätöksessä sekä koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä voidaan määrätä, että valvontaviranomainen voi vapauttaa vakuuden, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt velvoitteensa. Nykyisin raukeamista ja toiminnan lopettamista koskevan päätöksen sekä koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksen jälkeen toiminnanharjoittajan on tehtävä vakuuden vapauttamisesta erikseen hakemus lupaviranomaiselle, joka tekee vapauttamisesta erillisen päätöksen. Säännöksessä ehdotettaisiin menettelyn yksinkertaistamiseksi, että vakuuden vapauttamista koskeva päätös voitaisiin delegoida näissä päätöksissä valvontaviranomaisen tehtäväksi ilman erillistä hakemustakin, sillä kyse olisi selvästi toiminnan loppumisesta ja samalla vakuuden tarpeen päättymisestä. Koska lupaviranomainen olisi määrännyt vakuuden vapauttamisesta jo riittävän tarkasti antamassaan lupamääräyksessä ja kyse olisi (jäljellä olevan) vakuuden vapauttamisesta kokonaan koeluonteisen tai muun toiminnan loppumisen taikka luvan raukeamien johdosta, olisi valvontaviranomaisen mahdollista päättää vakuuden vapauttamisesta toiminnan lopettamisen jälkeen tekemänsä tarkastuksen perusteella. Vapauttaminen ja sen perustelut on syytä merkitä selvästi tarkastuspöytäkirjaan. Asiasta ei tarvitsisi antaa enää erikseen valituskelpoista päätöstä.
61 b §. Vakuuden realisointi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 61 b § vakuuden realisoinnista.
Pykälässä säädettäisiin vakuuden realisoinnissa noudatettavasta menettelystä. Nykyisin asiasta ei sisälly erillistä säännöstä lakiin, vaan vakuuden käyttöönotossa on noudatettu lain 175 ja 179 §:n säännöksiä rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemisesta sekä viranomaisen toimista lainvastaisen menettelyn johdosta. Asiasta ehdotetaan lisättäväksi selvyyden vuoksi uusi säännös 61 b §:ään.
Vakuus olisi realisoitavissa, kun vakuudella katettavien toimien suorittaminen on laiminlyöty. Laiminlyönnin taustalla voi olla toiminnanharjoittajan ajautuminen maksukyvyttömäksi, eli tilanne, jossa toiminnanharjoittaja on asetettu konkurssiin tai kun laissa yrityksen saneerauksesta (47/1993) tarkoitettu saneerausmenettely on aloitettu. Vakuus on mahdollista realisoida myös muusta syystä, jos vakuuden kohteena olevat toimenpiteet laiminlyödään. Jätevakuusoppaan mukaan jätteenkäsittelyn vakuuden tarkoituksena on taata jätteisiin liittyvien velvoitteiden asianmukainen täyttäminen kaikissa tilanteissa, eikä yksinomaan varmistaa velvoitteiden täyttäminen toiminnanharjoittajan maksukyvyttömyystilanteessa. Vaikka vakuuden realisoiminen on mahdollista toiminnanharjoittajan jatkaessa toimintaansa, on oletettavaa, että vakuuden realisointi tyypillisesti ajankohtaistuu toiminnanharjoittajan ajauduttua maksukyvyttömäksi. Tällöin on odotettavissa, että velvoitteita ei kyetä enää täyttämään asianmukaisesti.
Lisäksi oppaan mukaan takauksen ja pantatun talletuksen käyttöönotto edellyttää päävelan erääntymistä (esimerkiksi takauksen osalta takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 361/1999 24 §:n 1 momentti). Jätevakuuksien osalta päävelkana voidaan pitää vakuuden turvaamia jätteenkäsittelytoimia, joiden suorittamista olisi pääsääntöisesti vaadittava erillisellä päätöksellä ennen kuin vakuus voidaan realisoida. Jätehuoltovelvoitteiden suorittamista koskevassa hallintopakkopäätöksessä tulisikin luetella kaikki ne toimenpiteet, joita tilan palauttaminen lain mukaiseksi edellyttää. Lainvoimaisella hallintopakkopäätöksellä saadaan näin todistettavasti ”eräännytettyä” päävelka. On first demand -takuun osalta hallintopakkopäätöksen tarve ei ole yhtä yksiselitteinen, koska vakuusmuodon luonteeseen kuuluu se, ettei mahdollisuus realisoida vakuus ole kytköksissä päävelan erääntymiseen. Oppaan mukaan hyvän hallinnon näkökulmasta on kuitenkin selkeintä, että asiassa edetään hallintopakon kautta myös vakuuden ollessa on first demand -muotoinen. Hallintopakkopäätökseen tulisi tarvittaessa sisällyttää täytäntöönpanomääräys, jotta sen täytäntöönpanossa ei jouduta odottamaan päätöksen lainvoimaisuutta. Vaatimus vakuuden realisoinnista on tehtävä vakuuden antajalle määräaikaisen vakuuden voimassa ollessa.
Myös uudessa 61 b §:ssä säädettävässä menettelyssä on lähtökohtana, että valvontaviranomaisen tulisi tehdä hallintopakkopäätös, jonka jälkeen vakuus voidaan realisoida. Käytännössä ennen päätöksen antamista valvontaviranomaisen tulisi ensin kehottaa vakuudella katettujen jätehuoltotoimien suorittamiseen sekä kuulla toiminnanharjoittajaa ja konkurssipesää velvoitteiden suorittamisesta. Jos kehotusta ei noudateta, valvontaviranomainen tekisi hallintopakkopäätöksen ja tarvittaessa vielä kuulisi toiminnanharjoittajaa, jos kuulemista ei ole aiemmin tehty. Hallintopakkopäätös annettaisiin teettämisuhalla, että jos määräystä ei noudateta, toimet teetetään ja kustannukset katetaan vakuudella (ympäristönsuojelulain 184 §; uhkasakkolaki 1113/1990, 14 §). Päätös olisi valituskelpoinen ja asian kiireellisyyden vuoksi siihen voitaisiin liittää määräys täytäntöönpanosta muutoksenhausta huolimatta (ympäristönsuojelulain 200 §). Valvontaviranomaisen tulisi todeta valvontakäynnillä, onko päätöksessä asetettuja velvoitteita noudatettu. Jos toiminnanharjoittaja ei ryhdy jätehuoltotoimiin hallintopakkopäätöksen johdosta, valvontaviranomaisen tulisi antaa päätös vakuuden realisoinnista. Käytännössä kyse olisi teettämisuhan täytäntöönpanopäätöksestä (uhkasakkolain 15 §), jonka mukaan laiminlyödyt jätehuoltotoimet teetetään ja varat niihin osoitetaan vakuudesta. Vakuus voidaan realisoida, kun teettämisuhan täytäntöönpanopäätös on täytäntöönpantavissa. Myös tähän päätökseen voidaan liittää täytäntöönpanomääräys päätöksen noudattamisesta muutoksenhausta huolimatta. Säännöksessä lisäksi vahvistettaisiin, että vakuus voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi. Teettämistoimet ovat 59 §:ssä tarkoitettuja toimia, joiden laiminlyönnin perusteella realisointiin on ryhdytty.
Toiminnan jatkuessa olisi toiminnanharjoittajaa tai konkurssipesää samalla velvoitettava uuden vakuuden asettamiseen. Vakuuden realisointi voitaisiin toteuttaa myös 182 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa eli kun toimien toteuttamista ei voida toiminnasta vastaavan tahon tosiasiallisen toimintakyvyn puuttumisen vuoksi varmistaa tämän lain 175 §:ssä tarkoitetussa menettelyssä.
85 b §.Vanhojen päätösten julkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 85 b §, jossa säädettäisiin vanhojen päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa. Vanhoilla päätöksillä tarkoitettaisiin nykyistä ympäristönsuojelulakia edeltäneen ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annettuja päätöksiä.
Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita ratkaisseet viranomaiset ovat julkaisseet omilla verkkosivuillaan ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla jo vuodesta 2004 lähtien antamiaan ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia päätöksiä ja lupahakemusasiakirjoja ympäristötiedon saatavuuden parantamiseksi. Yleisessä tietoverkossa julkaistuista päätöksistä on pääsääntöisesti peitetty muiden kuin toiminnanharjoittajan henkilötiedot. Ehdotettu uusi pykälä selkeyttäisi vanhojen päätösten julkaisemiseen liittyvää sääntelyä sekä turvaisi annettujen päätösten saatavuutta asianosaisille ja muille niitä tarvitseville tahoille. Lisäksi sääntelyllä varmistettaisiin asianosaisten henkilötietojen suojan tarpeet ja päätöksiin sisältyvien henkilötietojen asianmukainen käsittely.
Ehdotetun 85 b §:n mukaan vuoden 2000 ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annettu päätös voitaisiin julkaista päätöksen antaneen viranomaisen verkkosivuilla tai ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla. Ympäristönsuojelulain 85 a §:ään verrattuna viranomaiselle jäisi laajempi harkintavalta sen suhteen, mitkä päätökset olisivat ympäristötiedon saatavuuden edistämiseksi tarpeen asettaa yleiseen tietoverkkoon nähtäville.
Ympäristönsuojelulain soveltamis- ja oikeuskäytännön kehittymisen myötä vanhemmilla ratkaisuilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin uudemmilla ratkaisuilla. Tarkoituksenmukainen ratkaisu olisikin, että viranomainen valitsisi tapausaineistosta ne ratkaisut, jotka julkaistaisiin yleisessä tietoverkossa. Esimerkiksi sellaiset päätökset, joiden julkaisemisella on merkitystä yksittäistapausta laajemmin, voisi olla asianmukaista julkaista yleisessä tietoverkossa. Vanhojen päätösten osalta yleisessä tietoverkossa olisi tarkoituksenmukaista julkaista ainoastaan pelkät päätökset, koska niistä ilmenevät ympäristötiedon saatavuuden kannalta keskeiset tiedot. Vanhoja päätöksiä koskevat muut asiakirjat, kuten hakemusasiakirjat, olisi tarvittaessa mahdollista saada nähtäville tekemällä toimivaltaiselle viranomaiselle asiaa koskeva tietopyyntö.
Yleisessä tietoverkossa julkaistavat päätökset voisivat sisältää tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, kuten toiminnanharjoittajan nimen ja toiminnan sijaintipaikan tiedot, sen estämättä, mitä julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Säännös olisi erityissäännös julkisuuslain 16 §:n 3 momenttiin nähden. Säännös julkisuuslain 16 §:n 3 momentista poikkeamiseksi olisi tarpeen, koska päätöksessä julkaistavat henkilötiedot saattavat olla osa viranomaisen henkilörekisteriä. Kun tieto luovutetaan yleisen tietoverkon kautta, viranomainen ei voi varmistua luovutuksensaajan oikeudesta henkilötiedon käyttämiseen eikä tiedon myöhemmistä käyttötarkoituksista, koska tieto on kenen tahansa yleisen tietoverkon käyttäjän saatavissa.
Toiminnanharjoittajan nimeä ja hankkeen sijaintipaikan tietoja voitaisiin pitää välttämättöminä tietoina, joiden perusteella ympäristönsuojelulain mukainen asia tulisi riittävästi yksilöidyksi, ja joiden avulla asianosaiset ja yleisö pystyisivät arvioimaan hankkeen vaikutuksia sen sijaintipaikan ympäristössä. Jos toiminnanharjoittaja on esimerkiksi toiminimellä tai henkilöyhtiön muodossa toimintaa harjoittava yksityishenkilö, on nimi henkilötieto. Toiminnan sijaintipaikka voi olla sama kuin henkilön asuinpaikka ja siten henkilöä koskeva tunnistetieto. Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka kyse olisikin luonnollista henkilöä koskevista tunnistetiedoista, liittyisi tämä tieto aina elinkeinotoimintaan, ja näin ollen nämä tiedot voitaisiin julkaista yleisessä tietoverkossa säännösehdotuksessa esitetyn mukaisesti.
Sen sijaan muiden asianosaisten, kuten mahdollisten haitankärsijöiden nimien ja heidän omistamiensa kiinteistöjen tunnusten ja nimien sisällyttämistä yleisessä tietoverkossa julkaistaviin päätöksiin ei voida pitää välttämättömänä ottaen huomioon Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) asettama tietojen minimointiperiaate, jonka mukaan henkilötietojen on oltava asianmukaisia, olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään. Tietoja julkaistaessa viranomaisen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei yleisessä tietoverkossa julkaista salassa pidettäviä tietoja.
Päätökseen sisältyvät henkilötiedot olisi poistettava yleisestä tietoverkosta sen jälkeen, kun toiminta on päättynyt. Lupapäätöksen sisältämien henkilötietojen poistamisen edellytyksenä olisi myös, että voimassa olevan ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaiset toiminnan lopettamista koskevat toimenpiteet on suoritettu. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostustoimien osalta toiminta voitaisiin katsoa päättyneeksi ja toimenpiteet suoritetuiksi, kun maaperän ja pohjaveden kunnostamista koskevat kenttätyöt olisi tehty ja toiminnanharjoittaja olisi toimittanut loppuraportin ELY-keskukselle.
Ympäristölupa-asioiden tietopalvelu sisältää hakutoiminnon, jolla tietopalvelusta voidaan hakea tietoa rajattuina hakuina käyttäen hakuperusteena asian tunnistetietoja, toiminnanharjoittajan nimeä, hankkeen laatua, sijaintikuntaa tai tiettyä aikaväliä. Hakutoimintoa voidaan käyttää myös nyt ehdotetussa pykälässä tarkoitettujen sellaisten päätösten, jotka tietopalveluun sijoitetaan, tietojen etsimiseen. Ympäristöhallinnon yhteisellä verkkosivustolla tai viranomaisen omilla verkkosivustoilla ei vastaavanlaista hakutoimintoa ole, vaan siellä päätöksiä on etsittävä verkkosivuston hakemistorakenteen mukaisesti tai sivustolla olevan yleisen hakutoiminnon avulla. Yleisessä hakutoiminnossa hakua voidaan rajata asiakirjan aihealueen, sisällön, alueen, ajankohdan ja julkaisijan perusteella. Hakutoiminto ei kuitenkaan mahdollista niin sanottuja massahakuja.
89 §. Luvan muuttaminen. Pykälän 2 momentin 2 kohtaa esitetään täsmennettäväksi siten, että lupaviranomaisen on valvontaviranomaisen, asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen tai haitankärsijän taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön aloitteesta muutettava lupaa, jos toiminnasta voi aiheutua tässä laissa kielletty seuraus. Lainkohdassa tarkoitetuista kielletyistä seurauksista eli ehdottomista kielloista maaperän, pohjaveden ja meren pilaamiseen säädetään lain 16—18 §:ssä. Näiden säännösten mukaan jo toiminta, josta voi aiheutua pykälissä tarkoitettu seuraus, on kiellettyä. Kieltoihin sisältyy siis jo pilaantumisen vaaran aiheuttaminen, mikä on todettu aiemman ympäristönsuojelulain vastaavien säännösten (laki 86/2000, 7—9 §) perusteluissa (HE 84/1999, s. 45—46). Asia on vahvistettu myös korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä, ks. esim. KHO:2010:28 ja KHO:2018:41 nimenomaan pilaantumisriskin riittävästä poissulkemisesta. Täsmennyksen tarkoituksena olisi selventää voimassaolevaa 89 §:n 2 momentin 2 kohdan sanamuotoa vastaamaan paremmin edellä mainittujen lainkohtien sisältöä. Täsmennyksellä ei ole tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa.
Pilaantumisen vaaran huomiointiin liittyviä säännöksiä sisältyy myös muutoin ympäristönsuojelulain yleisiin säännöksiin. Toiminnanharjoittajaan kohdistuu ympäristönsuojelulain 6 §:n nojalla selvilläolovelvollisuus muun muassa toimintansa ympäristövaikutuksista, riskeistä ja niiden hallinnasta. Lisäksi toiminnanharjoittajalla on velvollisuus lain 7 §:n mukaisesti ehkäistä ja rajoittaa ympäristön pilaantumista toimintaansa järjestämällä ja 8 §:n nojalla huolehtia ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä esimerkiksi tarkkailulla ja käyttämällä parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Ympäristönsuojelulaissa säädettyyn ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan kohdistuu myös lain yleinen varovaisuus- ja huolellisuusperiaate (20 §). Periaatteen mukaan pilaantuminen tulee mahdollisuuksien mukaan ehkäistä jo ennen kuin ehdottoman varmasti on osoitettu tiettyjen toimintojen ja ympäristöhaittojen syy-yhteyttä. Huolellisuusperiaate edellyttää ennalta ehkäisyn ja haittojen minimoinnin ohella toiminnan harjoittamista siten, että siinä otetaan ympäristönsuojelu jatkuvasti huomioon (HE 84/1999 vp, 42—43). Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden Finnpulp Oy:n biotuotetehdasta koskevassa ratkaisussa KHO:2019:166 todettiin, että ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan seurausten todennäköisyyttä ja haitallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös ympäristönsuojelulain 20 §:n 1 kohdan mukainen varovaisuusperiaate. Ratkaisussa ympäristönsuojelulain 49 §:n 2 kohdassa tarkoitettua kiellettyä merkittävää pilaantumista tulkittiin unionioikeudellisten velvoitteiden ja varovaisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla.
Periaatteet liittyvät myös läheisesti toisiinsa muun muassa ennaltavarautumisen ja varovaisuusperiaatteen osalta. Myös parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate liittyy läheisesti ennaltaehkäisyyn sekä huolellisuusperiaatteseen, koska ympäristön kannalta parasta tekniikkaa on voitava vaatia, vaikka toiminnan vaikutuksia ei tunnettaisi vielä riittävän tarkasti. Lisäksi selvilläolovelvoite sisältyy osaksi huolellisuusperiaatetta (HE 84/1999 vp, s. 42). Lain 52 §:n 3 momentin mukaan päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lisäksi 53 §:ssä säädetään parhaan käyttökelpoisen tekniikan arvioinnissa huomioitavista seikoista, joita ovat muun muassa parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönottoon vaadittava aika ja toiminnan suunnitellun aloittamisajankohdan merkitys sekä päästöjen ehkäisemisen ja rajoittamisen kustannukset ja hyödyt.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin lupaviranomaisen velvoitteesta valvontaviranomaisen tai asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen aloitteesta muuttaa lupaa, jos lupaviranomainen arvioi, että jätteen käsittelytoiminnalle luvassa määrätty vakuuden määrä ei ole riittävä 59 §:ssä tarkoitettujen toimien hoitamiseksi tai vakuus ei muutoin täytä 59—61 §:n mukaisia vaatimuksia. Nykyisin 89 §:ään ei sisälly jätteenkäsittelytoiminnan vakuuden muuttamista koskevaa nimenomaista säännöstä, eikä säännöksen soveltuminen kyseiseen tarkoitukseen ole ollut täysin selvää. Tällä säännöksen lisäämisellä selvennettäisiin oikeustilaa siten, että luvan muuttaminen on mahdollista myös vakuutta koskevan lupamääräyksen muuttamiseksi. Aloiteoikeus rajattaisiin säännöksessä vain valvontaviranomaiselle ja asianomaiselle yleistä etua valvovalle viranomaiselle, joita ovat esimerkiksi valtion valvontaviranomainen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvassa asiassa tai päinvastaisessa tilanteessa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, sekä terveydensuojeluviranomainen. Näiden viranomaisten voi katsoa olevan heidän käytössään olevien tietojen perusteella parhaassa asemassa arvioimaan vakuuden riittävyyttä. Haitankärsijä taikka 186 §:ssä tarkoitettu rekisteröity yhdistys tai säätiö voisivat saattaa huomionsa vakuuden mahdollisesta riittämättömyydestä tai muutoin sen puutteista valvontaviranomaisen tietoon, joka voisi tarvittaessa tehdä lupaviranomaiselle aloitteen vakuuslupamääräyksen muuttamiseksi.
Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi eräitä lisäkeinoja 2 ja 3 momentissa tarkoitetussa aloitemenettelyssä tarvittavien selvitysten hankkimiseksi. Toiminnanharjoittajaan kohdistuu edellä mainittu yleinen selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista. Lupaviranomaiseen kohdistuu puolestaan asian selvittämisvelvollisuus (hallintolain 31 §:n 1 mom.), jonka perusteella viranomainen voi kohdistaa toiminnanharjoittajaan pyynnön aloitteen käsittelemiseksi tarvittavien tietojen toimittamiseksi. Luvan myöntämisen jälkeisessä valvonnassa sekä luvan muuttamista koskevassa menettelyssä niin valvonta- kuin lupaviranomainen ovat riippuvaisia toiminnanharjoittajan myötävaikutuksesta tarvittavien selvitysten hankkimisessa. Lupaviranomaisella tulisi olla lisäksi myös muita keinoja hankkia luvan muuttamista koskevan aloitteen käsittelemiseksi tarvittavaa selvitystä, jos toiminnanharjoittaja ei itse ole valmis niitä toimittamaan.
Pykälän aiempi 3 momentti siirtyisi uudeksi 4 momentiksi. Sitä ehdotetaan muutettavan siten, että lupaviranomaisen olisi toiminnanharjoittajaa aloitteesta kuullessaan velvoitettava tämä toimittamaan kohtuullisessa määräajassa luvan muuttamisen ja tarpeen arvioimiseksi tarpeelliset selvitykset. Määräajan kohtuullisuuteen vaikuttaisi asian laatu ja laajuus, sekä muun muassa se seikka, onko selvitykset hankittavissa vain tiettynä vuodenaikana (esimerkiksi luontoselvitykset sulan maan aikana). Lisäksi momentin nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.
Säännöksessä tarkoitettua velvoittamista ei tule sekoittaa 175 §:ssä tarkoitettuihin valvontaviranomaisen käytössä oleviin määräyksiin. Toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa hallintopakolla hakemaan lupaa vain 29 §:n nojalla, kun kyse on toiminnan olennaisesta muutoksesta. Luvan muuttamista koskevan 89 §:n osalta luvan muuttamisen hakemisen velvoittamiseen hallintopakkoa ei voida käyttää. Sen sijaan jos luvan saaneesta toiminnasta aiheutuisi pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja seurauksia, tulisi viranomaisen puuttua toimintaan suoraan 175 §:n nojalla. Lisäksi 175 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla valvontaviranomainen voi määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä toiminnasta aiheutuvan tämän lain vastaista ympäristön pilaantumista. Säännös liittyy lain 6 §:ään toiminnanharjoittajan selvilläolovelvoitteen toteuttamiseen. Luvan muuttamista koskevan aloitteen käsittelemiseksi tarvittavat selvitykset voivat kuitenkin koskea myös muita kuin toiminnan ympäristövaikutuksia koskevia tietoja, joten 175 § soveltuu huonosti aloitemenettelyssä tarvittavien selvitysten hankkimiseen.
Pykälän uudessa 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos 4 momentissa tarkoitetun asian ratkaisemisella on merkitystä yleisen edun kannalta tai painavat syyt sitä edellyttävät, toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa hankkimaan aloitteen ratkaisemiseksi tarpeellinen selvitys uhalla, että se hankitaan toiminnanharjoittajan kustannuksella. Yleisellä edulla viitattaisiin ympäristönsuojelun yleiseen etuun, jonka mukaisesti tavoitteena on lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Luvan myöntämisen edellytyksissä 49 §:ssä muun muassa merkittävä 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu seurauksen tai sen vaaran sekä 16—18 §:ssä kielletyn seurauksen aiheutuminen ovat keskeinen osa yleisen edun mukaista harkintaa lupamenettelyssä. Yleisen edun kannalta asian merkityksellisyyttä voidaan arvioida erityisesti tilanteissa, joissa on kyse 89 §:n 2 momentin 1—4 kohdassa tarkoitetun luvan muuttamisperusteen täyttymisen arvioinnista lupaviranomaisessa. Säännöksessä tarkoitetut painavat syyt voivat liittyä esimerkiksi toiminnasta aiheutuvaan erityisen haitalliseen ympäristön pilaantumisen vaaraan. Muutoin lupa-asiassa asian selvittämiseksi tarvittavien selvitysten hankkimisesta hakijan kustannuksella säädetään lain 40 §:n 2 momentissa.
Lisäksi pykälän uudessa 5 momentissa säädettäisiin lupaviranomaisen mahdollisuudesta käyttää 2 ja 3 momentin mukaisessa aloitemenettelyssä myös päätösluonnosta osana kuulemisasiakirjoja, jos tämä on tarpeen asian selvittämiseksi. Toiminnanharjoittajaa näin kuultaessa tämä voisi esittää aloitteen käsittelemiseksi tarvittavan selvityksen. Toiminnanharjoittaja saisi päätösluonnoksessa tiedoksi jo luvan muutosprosessin aikana lupaviranomaisen alustavan arvion esimerkiksi tarvittavista päästöjen lisärajoitustoimista. Samalla kuultaisiin muitakin tahoja, kuten nykyisessä 2 momentin mukaisessa aloitemenettelyssäkin. Päätösluonnoksen käyttö nimenomaan luvan muuttamista koskevan 89 §:n 2 ja 3 momentin mukaisten aloitteiden tapauksessa eikä laajemmin 5 luvun mukaisessa lupamenettelyssä perustuisi siihen, että aloitteeseen perustuvassa luvanmuutosasiassa toiminnanharjoittajalla ei ole samalla tavalla omaa intressiä tarvittavien selvitysten toimittamiseen kuin sen itse vireille saattamassa lupa-asiassa. Puuttuvien selvitysten vuoksi luvanmuutosasioiden käsittelyjä on jäänyt sillensä lupaviranomaisessa. Lain 89 §:n mukaiset luvan muutostarpeet eivät johdu toiminnassa tapahtuvista muutoksista, vaan toiminnan ulkopuolisten olojen muutoksista tai siitä, että toiminnan vaikutukset ovat toisenlaiset kuin lupaa myönnettäessä on arvioitu. Ympäristönsuojeluasioihin liittyvä yleisen edun turvaaminen edellyttää näissä tilanteissa luvan muuttamista, joskin kynnys sille on asetettava riittävän korkealle.
Päätösluonnos sisältäisi käytännössä lupaviranomaisen alustavan arvion asiasta siten, että luonnos ei vielä sido päätöksentekoa. Luonnosta voidaan joutua tarkistamaan kuulemisissa ilmenneiden seikkojen perusteella. Päätösluonnokseen sisältyvät lupamääräykset tulisi muotoilla noudattaen muun muassa laissa säädettyä varovaisuusperiaatetta sekä vaatimusta parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttämisestä (20 §). Päätösluonnoksen tulisi sisältää olennaiset eri tahojen oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaikuttavat seikat, eli käytännössä vähintään toimintaa koskevat lupamääräykset.
Päätösluonnoksen laatimiseksi tarvittavien tietojen vuoksi menettely voisi käytännössä tulla useimmiten kyseeseen viranomaisten vireille laittaman aloitteen tilanteessa, sillä päätösluonnosta varten tarvittaisiin riittävät tiedot kyseisestä toiminnasta, siihen vaadittavasta muutoksesta sekä muutosvaatimuksen perusteluista. Lisäksi päätösluonnoksen sisällyttäminen kuulemisasiakirjoihin voisi tulla käytännössä kyseeseen erityisesti sellaisilla luvanvaraisilla toimialoilla, joilla käytettävä prosessi tai tekniikka ei eroaisi eri toimintojen välillä merkittävistä toisistaan. Päätösluonnokseen sisältyvät lupamääräykset olisi siinä tapauksessa mahdollista laatia pitkälti aloitteeseen sisältyvien tietojen perusteella sekä tukeutuen lupaviranomaisen kokemukseen kyseiselle toimialalle tavallisesti asetettavista vaatimuksista. Asiassa on kuitenkin huomioitava normaaliin tapaan lain sisältämät lupavelvollisille toiminnoille asetettavat velvoitteet ja muun muassa toiminnan sijoituspaikan vaikutus lupamääräysten harkinnassa. Menettely asettaa myös sisältövaatimuksia valvontaviranomaisen aloitteelle luvan muuttamiseksi.
Jos lupaviranomainen harkitsee, että päätösluonnoksen käyttäminen apuna kuulemisessa voisi tulla kyseeseen asiassa, tulisi sen kuulla aloitteesta ja luonnoksesta toiminnanharjoittajan lisäksi aloitteen tehnyttä tahoa sekä 43 §:n mukaisia asianosaisia yhdenvertaisten osallistumisoikeuksien takaamiseksi. Päätösluonnoksesta ja aloitteesta kuultaisiin siten kuin voimassa olevan 89 §:n 4 momentin nojalla aloitteesta kuullaan 96 §:n nojalla, kuitenkin niin, että toiminnanharjoittajaa kuultaisiin samanaikaisesti muiden tahojen kanssa. Toiminnanharjoittaja voisi toimittaa kuulemisen yhteydessä tarvittavat selvitykset asiassa sekä muutoinkin näkemyksensä päätösluonnoksesta. Lupaviranomaisen olisi pyydettävä aloitteesta ja päätösluonnoksesta myös lausuntoja 42 §:ssä tarkoitetuilta tahoilta ennen asian ratkaisemista, jos se on tarpeen asian riittäväksi selvittämiseksi tai lausunnonantajan edustaman yleisen edun valvomiseksi. Aloitteesta ja päätösluonnoksesta olisi tiedotettava 44 §:ssä säädetyllä tavalla, jollei asia ole merkitykseltään niin vähäinen tai asian laatu sellainen, että tieto hakemuksesta voidaan antaa asianosaisille muulla tavoin. Jos asia ei vaikuta muuhun kuin hakijan oikeuteen tai etuun, tiedoksiantamista ja tiedottamista ei tarvita. Lupaviranomaisen arviosta menettelyn käyttämiseen ei laadita valituskelpoista päätöstä, eikä se näin ollen ole muutoksenhaun kohteena.
Lisäksi asian käsittelyssä olisi noudatettava 96 §:n 1 momentin 5—8 kohtaa muun muassa päätöksen sisällöstä ja tiedoksiantamisesta sekä tiedottamisesta, sekä saman pykälän 2 ja 3 momenttia. Jos kyse olisi asianosaispiiriä laajemman yleisön osallistumista vaativasta luvan muutosasiasta, tulisi siihen sovellettavaksi normaalisti 96 §:n 3 momentin nojalla muun muassa 43 §:n 2 momentin mukainen kuuleminen (varattava tilaisuus ilmaista mielipiteensä).
Hallinnon yleislakeihin kuuluvan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) näkökulmasta tarkasteltuna päätösluonnoksessa olisi kyse muusta kuin 5 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaisista viranomaisen palveluksessa olevan tai viranomaisen toimeksiannosta toimivan laatimista muistiinpanoista taikka sellaisista luonnoksista, joita laatija ei ole vielä antanut esittelyä tai muuta asian käsittelyä varten. Koska päätösluonnoksen ei ole tarkoitus jäädä vain viranomaisen omiksi sisäisiksi muistiinpanoiksi, vaan sen käyttö johtaisi aikanaan lopulliseen päätökseen asiassa, olisi luonnos katsottava viranomaisen asiakirjaksi, johon julkisuuslaki lähtökohtaisesti soveltuisi. Lain 9 §:n 2 momentin mukaan tiedon antaminen asiakirjasta, joka 6 ja 7 §:n mukaan ei ole vielä julkinen, on viranomaisen harkinnassa. Viitatun 6 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan viranomaisen laatima asiakirja tulee julkiseksi, kun esimerkiksi päätös on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu. Lisäksi julkisuuslain 11 §:n 2 momentissa säädetään asianosaisuusjulkisuuden ulkopuolelle jäävistä viranomaisen asiakirjoista. Momentin 3 kohdan mukaan ulkopuolelle jäisivät muun muassa esittelymuistiot tai ratkaisuehdotukset ennen kuin asian käsittely on kyseisessä viranomaisessa päättynyt. Lain 9 §:n 2 momentin nojalla voidaan katsoa, ympäristölupaviranomaisen harkinnassa olisi antaa tieto nyt tarkoitetusta päätösluonnoksesta, joka ei 6 §:n perusteella ole vielä julkinen asiakirja. Päätösluonnoksesta tiedon antamisen ei voitaisi katsoa esimerkiksi vaarantavan lopullista päätöksentekoa, sillä se olisi vielä aidosti muokattavana eri tahojen kuulemisten perusteella, eikä sitä siten voisi pitää vielä esittelymenettelyssä käsiteltäväksi tarkoitettuna valmiina ratkaisuehdotuksena. Tästä johtuen päätösluonnosta ei voitaisi pitää myöskään 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna viranomaisen asiakirjana, joka ei olisi asianosaisjulkisuuden piirissä.
Hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kuten edellä on todettu, päätösluonnos soveltuisi lähinnä tapauksiin, joissa aloite sisältäisi jo hyvin kattavasti lupaviranomaisen tarvitsemat tiedot toiminnasta ja luvan muuttamiseen liittyvistä seikoista päätösluonnoksen laatimiseksi. Aloitteen olisi sisällettävä siis jo varsin kattava selvitys asiasta. Hallintolain 34 §:n perusteella toiminnanharjoittaja voisi vielä lopuksi antaa vastineensa kuulemisen yhteydessä saaduista muistutuksista, mielipiteistä ja mahdollisista lausunnoista. Samalla toiminnanharjoittajalta tulisi pyytää vastine, jos päätösvalmistelussa toiminnanharjoittajan toimittaman selvityksen ja kuulemisten sekä mahdollisten lausuntojen johdosta ilmenisi tarve poiketa päätösluonnoksesta. Erityisesti tämä koskisi tilannetta, jossa päätösluonnokseen tehdyissä muutoksessa poiketaan luvanhakijan kannalta huonompaan suuntaan ja seikkoihin, joista luvanhakija ei ole voinut muutoin lausua lupaluonnoksesta, lausunnoista, muistutuksista ja mielipiteistä antamassaan vastineessa. Jos päätösluonnoksesta kuulemisen sekä siitä saatujen lausuntojen perusteella ilmenisi tarve olennaisilta osin muokata päätösluonnosta, olisi uudesta luonnoksesta normaalilla tavalla kuultava vielä myös 43 §:n mukaisia asianosaisia.
Voimassa olevan lain 89 §:n 4 momentti siirtyisi pykälään lisättävien momenttien vuoksi pykälän 6 momentiksi. Samalla säännöksen sanamuotoa hiukan täsmennettäisiin. Säännöksen mukaisesti lain 96 §:ää sovelletaan kaikissa 89 §:ssä säädetyissä luvanmuutostilanteissa.
107 §. Soveltamisala. Jätteenpolttolaitoksia ja jätteen rinnakkaispolttolaitoksia koskevien erityissäännösten soveltamisalaa koskevan pykälän 2 momentin 4 kohtaan lisättäisiin sellainen liha-luujauhon polttoainekäyttö, johon sovellettaisiin lain 221 c—221 f §:ää. Muutoksella selvennettäisiin, että kyseinen liha-luujauhon poltto on vapautettu jätteenpolttolainsäädännön noudattamisesta. Samalla lainkohdan nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.
122 §.Ilmoituksen käsittely. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että 119 §:ssä tarkoitettua koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä olisi myös tarvittaessa annettava tarpeelliset määräykset 59 §:n mukaisesta jätteenkäsittelyn vakuudesta ja sen asettamisesta. Jos koeluonteinen toiminta koskee jätteenkäsittelyä tai toiminnassa muodostuu jätteitä merkittäviä määriä 59 §:ssä tarkoitetulla tavalla, tulee myös tässä tapauksessa toiminnalle asettaa riittävä jätteenkäsittelyn vakuus. Säännös ehdotetaan lisättäväksi hallintokäytännön yhdenmukaistamiseksi ja oikeustilan selkeyttämiseksi.
200 §. Päätöksen täytäntöönpano oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta huolimatta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 182 a §:n mukainen päätös ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi välttämättömiin toimiin ryhtymisestä siinä tilanteessa, jos ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Nämä päätökset sisältävät määräyksiä sen luonteisista välitöntä ympäristön pilaantumisen vaaraa ehkäisevistä toimenpiteistä, että ne vaativat yleensä mahdollisuuden ryhtyä välittömästi päätöksen täytäntöönpanoon mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
221 c §. Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöä koskevat erityisvaatimukset ja viranomaismenettelyt. Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja asiasisältöä muutettaisiin.
Ehdotettavia 221 c §—221 f §:n muutoksia liha-luujauhon poltosta sovellettaisiin kaikkiin polttoaineteholtaan korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksiköihin, vaikka kyseinen yksikkö olisikin osa energiantuotantolaitosta, jonka yhteenlaskettu polttoaineteho olisi yli 50 megawattia.
Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin muutokset, joiden myötä sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitettuun liha-luujauhon käyttöön polttoaineena korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei sovellettaisi jätteenpolttoa tai muuta jätteen ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä koskevia säännöksiä. Lisäksi pykälän 1 momentin muutoksilla otettaisiin asetuksen (EU) 2020/735 liha-luujauhon polton päästöihin liittyvät vaatimukset osaksi ympäristönsuojelulain sääntelyä. Muutosten myötä liha-luujauhon poltto korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei enää edellyttäisi ympäristölupaa jätteenpolton tai jätteen ammattimaisen tai laitosmaisen käsittelyn perusteella. Tällöin liha-luujauhoa polttava energiantuotantoyksikkö voisi siirtyä lupavelvollisesta rekisteröintivelvolliseksi. Energiantuotantoyksikkö voisi kuitenkin edelleen tarvita ympäristöluvan polttoainetehon perusteella ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 3 a) nojalla. Lisäksi muutoin rekisteröintivelvollinen energiantuotantoyksikkö saattaa edellyttää ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 30 §:n nojalla. Momentin johdantokappaleessa voimassa olevan lain ”kyse on” -rakenne muutetaan paremmin säädöstekstin kuuluvaksi ”edellä tarkoitetussa” -rakenteeksi.
Sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitettu liha-luujauhon käyttö polttoaineena käsittää D jakson 2 kohdan mukaisesti liha-luujauhon yksinään tai liha-luujauhon, renderöidyn rasvan ja lannan seoksena. Mikäli energiantuotantoyksikössä poltettaisiin liha-luujauhon kanssa muita jätteeksi luokiteltavia polttoaineita kuin edellä mainitut, toiminta ei olisi D jakson mukaista. Tällöin toimintaan ei myöskään sovellettaisi lain 221 c—f §:ää, vaan toimintaan sovellettaisiin jätteenpolttoa ja muuta jätteen ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä koskevia säännöksiä. Pykälän 1 momentin 2 kohtaan lisättäisiin lisäpolttimen käyttöä koskevan vaatimuksen osalta viittaus myös sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jakson 3 kohdan b alakohdan ii alakohtaan. Nykyisessä pykälän 1 momentin 2 kohdassa viitataan vastaavalla tavalla asetuksen liitteessä III olevan V luvun C jaksossa tarkoitetun tuotantoeläinten lannan osalta liitteessä III olevan V luvun B jakson 3 kohdan b alakohdan ii alakohdassa säädettyyn vaatimukseen. Kummatkin edellä mainitut sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen kohdat ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan käytännössä identtisiä, mutta koska liitteessä olevat V luvun B ja D jaksot koskevat eri sivutuotteiden polttoa (B jakso siipikarjan lannan polttoa, jonka säännöksiä sovelletaan tältä osin myös C jaksossa tarkoitetun tuotantoeläimen lannan osalta jakson 3 kohdan perusteella, ja D jakso liha-luujauhon polttoa), pykälään katsottaisiin tarpeelliseksi lisätä viittaus erityisesti liha-luujauhon polton osalta.
221 d §. Poikkeukset lannan polttoainekäyttöä koskeviin erityisvaatimuksiin. Pykälän 1 kohta, joka koskee lannan polton poltto-olosuhdevaatimusten kuuden vuoden siirtymäaikaa, siirrettäisiin lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiin, jonne se asiasisältönsä vuoksi kuuluu. Muutoksen johdosta pykälän 2 ja 3 kohdat muuttuisivat pykälän 1 ja 2 kohdiksi. Lisäksi pykälän johdantokappaleeseen tehtäisiin pieni lakitekninen sanamuodon muutos.
221 e §. Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöä koskevat päästöraja-arvot monipolttoaineyksiköissä. Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja asiasisältöä muutettaisiin.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitetusta liha-luujauhon poltosta korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä. Lisäyksellä selkeytettäisiin, että poltettaessa liha-luujauhoa yhdessä muiden polttoaineiden kanssa sovellettaisiin yleisiä monipolttoaineyksikön päästöraja-arvojen laskentasääntöjä. Asetuksen (EU) 2020/735 johdantotekstin kohdan 10 mukaan eläimistä saatavia sivutuotteita koskeva lainsäädäntö ei estä jäsenvaltioita soveltamasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2015/2193 tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta vahvistettuja päästöjen raja-arvojen laskentasääntöjä, kun liha-luujauhoa poltetaan yhdessä muiden polttoaineiden tai jätteen kanssa. Pykälässä kuvatut laskentasäännöt ovat direktiivin (EU) 2015/2193 laskentasääntöjen mukaisia. Lisäksi 1 momentin johdantokappaleen nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.
221 f §. Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöön liittyvä valvonta. Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa lisäämällä pykälän otsikkoon liha-luujauho. Säännöksellä selkeytettäisiin viranomaisten työnjakoa liha-luujauhon polton valvonnassa sekä varmistettaisiin riittävä asiantuntemus ympäristövalvonnassa tilanteissa, joissa liha-luujauhoa polttava energiantuotantoyksikkö on niin pieni, ettei se edellytä rekisteröintiä tai ympäristölupaa. Pykälän 2 momentissa tarkoitettu asiantuntija-apu liittyisi ympäristönsuojelulaissa säädettyjen liha-luujauhon polttoa koskevien ympäristövelvoitteiden noudattamisen varmistamiseen, eikä avun antaminen edellyttäisi sivutuotelainsäädännön hallintaa. Asiantuntija-avun antamisessa tarvittava osaaminen vertautuu muun energiantuotannon ympäristövalvonnassa tarvittavaan osaamiseen.
7.2
Vesilaki
11 luku Hakemusmenettely
2 §. Hakemusasian vireillepano. Asian vireillepanoa koskevaan 2 §:ään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin asian vireilletuloa koskevan merkinnän tekemisestä vesitalousasioiden tietopalveluun. Ympäristötiedon saatavuuden näkökulmasta yleensä sekä asianosaisten ja muiden tahojen tiedonsaannin kannalta erityisesti on tarpeen, että lupaviranomaisessa vireille tullut hanke ilmenee yleisessä tietoverkossa olevasta palvelusta.
Asiallisesti vastaava säännös sisältyy voimassaolevan ympäristönsuojelulain 85 a §:ään. Mainitun säännöksen nojalla ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tehdään merkintä vireille tulleista yhteiskäsittelyhankkeista, jotka siis edellyttävät ympäristönsuojelulain lisäksi myös vesilain mukaista lupaa. Yksinomaan vesilain mukaista lupaa edellyttävien hankkeiden jättäminen vireilläolon kirjaamista koskevan sääntelyn ulkopuolelle jättämiselle ei voida pitää perusteltuna, minkä vuoksi ehdotettu säännös on tarpeen rekistereiden tietosisällön yhdenmukaistamiseksi.
Ehdotetun 2 momentin mukaan merkinnästä tulisi ilmetä eri tahojen tiedonsaannin kannalta välttämättömät tiedot. Näitä ovat hankkeesta vastaava, hankkeen laatu, asian vireilletulopäivä ja hankkeen sijainti. Hankkeen sijainnin osalta on riittävänä pidettävä sijaintikunnan ja mahdollisesti alueen yksilöintiä, mutta yksittäisen kiinteistön tarkkuudella tapahtuva yksilöinti ei ole tarpeen.
Tieto hankkeesta vastaavasta on henkilötieto, jonka julkaisemiseen tietopalvelussa sovellettaisiin momenttiin sisältyvän viittaussäännöksen perusteella, mitä 18 luvun 19 §:n 2 momentissa säädetään päätökseen sisältyvien tietojen julkaisemisesta ja henkilötietojen poistamisesta. Mainitun lainkohdan mukaan tiedot saadaan julkaista, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu ja ne voidaan julkaista sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Tieto hankkeen vireille tulosta ja vireillä olosta ovat tarpeellisia asian viranomaisessa tapahtuvan käsittelyn päättymiseen saakka. Viranomaisen annettua asiaa koskevan päätöksen, tiedot hankkeen vireille tulosta ja vireillä olosta voidaan poistaa.
18 luku Erinäisiä säännöksiä
19 a §. Vanhojen päätösten julkaiseminen. Lain 18 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 19 a §, jossa säädettäisiin ennen 1.5.2019 vesitalousasiassa annetun päätöksen julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa. Vesilain 18 lukuun lisättiin 1.5.2019 voimaan tulleella lainmuutoksella 505/2019 uusi 19 §, jossa säädetään vesitalousasiassa annetun päätöksen julkaisemisesta vesitalousasioiden tietopalvelussa. Mainitun pykälän mukaan lupaviranomaisen on lähtökohtaisesti julkaistava vesitalousasiassa antamansa päätös muutoksenhaulle säädetyn ajan päättymisen jälkeen verkkosivuillaan, jollei sitä asian merkitys huomioon ottaen ole pidettävä tarpeettomana.
Vesilain 18 luvun 19 §:n tarkoituksena on parantaa ympäristötiedon saatavuutta ja turvata asianosaisten henkilötietojen suoja rajaamalla verkkosivujen kautta saatavilla olevat henkilötiedot välttämättömiin. Päätöksessä saadaan julkaista hankkeesta vastaavan nimi sekä hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien kiinteistöjen nimet ja kiinteistötunnukset. Pykälässä säädetään myös henkilötietojen poistamisvelvollisuudesta sekä niistä kriteereistä, joilla tietoa vesitalousasioiden tietopalvelusta voidaan etsiä.
Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita ratkaisseet viranomaiset ovat ympäristötiedon saatavuuden parantamiseksi julkaisseet omilla verkkosivuillaan ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla vuodesta 2004 alkaen sellaisia ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia päätöksiä, joilla on yleisempää merkitystä. Verkkosivuilla julkaistuista päätöksistä on pääsääntöisesti peitetty muiden kuin toiminnanharjoittajan henkilötiedot.
Vesilain 18 luvun 19 §:n voimaantulon jälkeen on esiintynyt epäselvyyttä siitä, koskeeko mainittu tietopalvelussa julkaistavia päätöksiä koskeva säännös myös ennen sen voimaantuloa annettuja päätöksiä. Sääntelytilan selventämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi uuteen 19 a §:ään säännökset ennen 1.5.2019 annettujen päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa.
Ehdotetun uuden 19 a §:n mukaan vesitalousasiaa koskeva päätös, joka on annettu ennen 1 päivänä toukokuuta 2019, voidaan julkaista päätöksen antaneen viranomaisen verkkosivuilla tai ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla. Pykälä koskisi nykyisen vesilain (587/2011) ja sitä edeltäneen vesilain (264/1961) nojalla annettuja päätöksiä. Nämä voivat koskea erilaisia vesirakennushankkeita, vedenottamishankkeita, ojitusta, keskivedenkorkeuden muuttamista, säännöstelyä, vesivoimalaitoksen rakentamista, uittoa, kulkuväyliä ja muita vesiliikennealueita, vesitaloushankkeisiin liittyviä korvausasioita, oikaisuvaatimusasioita sekä tutkimuslupa-asioita.
Vesilain 18 luvun 19 §:ään verrattuna viranomaiselle jäisi laajemmin harkintavaltaa sen suhteen, mitkä päätökset olisi ympäristötiedon saatavuuden edistämiseksi tarpeen asettaa yleiseen tietoverkkoon saataville. Vesilain soveltamis- ja oikeuskäytännön kehittymisen myötä vanhemmilla ratkaisuilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin uudemmilla ratkaisuilla, minkä vuoksi 19 §:ää vastaavaan kattavuuteen ei ole mielekästä pyrkiä. Tarkoituksenmukainen ratkaisu olisikin, että viranomainen valitsisi tapausaineistosta ne ratkaisut, jotka julkaistaisiin yleisessä tietoverkossa. Näihin sisältyvien henkilötietojen julkaisemiseen sovellettaisiin vastaavia säännöksiä kuin uusiin päätöksiin.
Päätöksessä voitaisiin julkaista hankkeesta vastaavan nimi sekä hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien kiinteistöjen nimet ja kiinteistötunnukset. Tiedot voitaisiin julkaista, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu ja ne voidaan julkaista sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Päätökseen sisältyvät henkilötiedot on poistettava verkkosivuilta sen jälkeen, kun hanke on päättynyt.
Ennen 1.5.2019 annettujen päätösten tallentamiseen vesiasioiden tietopalveluun saattaa liittyä sellaisia tietoteknisiä haasteita, että näiden päätösten julkaiseminen toisella alustalla olisi tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Tämän vuoksi pykälässä esitetään säädettäväksi, että ratkaisu voitaisiin julkaista joko viranomaisen omilla verkkosivuilla ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla.
Vesitalousasioiden tietopalvelu sisältää hakutoiminnon, jolla tietopalvelusta voidaan hakea tietoja rajattuina hakuina käyttäen hakuperusteena asian tunnistetietoa, hankkeesta vastaavan nimeä, hankkeen laatua tai sijaintikuntaa taikka päätöksen tekoajankohtaa. Hakutoimintoa voidaan käyttää myös nyt ehdotetussa pykälässä tarkoitettujen sellaisten päätösten, jotka tietopalveluun sijoitetaan, tietojen etsimiseen. Ympäristöhallinnon yhteisellä verkkosivustolla ei vastaavanlaista hakutoimintoa ole, vaan siellä päätöksiä on etsittävä hakemistorakenteen mukaisesti tai sivustolla olevan yleisen hakutoiminnon avulla. Yleisessä hakutoiminnossa hakua voidaan rajata asiakirjan aihealueen, sisällön, alueen, ajankohdan ja julkaisijan perusteella. Hakutoiminto ei kuitenkaan mahdollista niin sanottuja massahakuja.