7.1
Laki sakon täytäntöönpanosta
1 §. Lain soveltamisala. Pykälän 3 momentin 8 kohdan viittaus rikosvahinkolain 42 §:ään korjataan vastaamaan 1.1.2026 muuttunutta sääntelyä.
3 §. Täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset. Pykälässä säädetään siitä, mikä viranomainen vastaa täytäntöönpanotoimista. Pykälän 1 momentin mukaan Oikeusrekisterikeskus vastaa pääsääntöisesti täytäntöönpanosta. Tätä lähtökohtaa ei ehdoteta muutettavaksi.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin kattavasti niistä tilanteista, joissa muu viranomainen vastaisi perintätehtävistä. Säännöksen nojalla Tulli ja Verohallinto huolehtisivat rikokseen perustuvien vahingonkorvaussaatavien ja oikeudenkäyntikulusaatavien perinnästä, jos ne käyttävät asiassa valtion puhevaltaa. Kyse olisi siten ainoastaan mainittujen saatavaerien perimisestä eikä laajemmasta toimivallasta laissa tarkoitetussa täytäntöönpanossa.
Ehdotus tarkoittaisi sitä, että nykyisenkaltaisesta kaikkien viranomaisten mahdollisuudesta päättää tapauskohtaisesti perinnästä huolehtimisesta luovuttaisiin. Säännöksestä poistettaisiin viranomaisia koskeva yleinen mahdollisuus päättää itse periä rikokseen perustuva vahingonkorvaussaatava tai tähän liittyvä oikeudenkäyntikulusaatava. Muutos tarkoittaisi siten sitä, että Tulli ja Verohallinto huolehtisivat aina mainittujen saatavien perinnästä ja kaikkien muiden sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitettujen seuraamusten täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus. Koska säännöksessä nimettyjen viranomaisten velvollisuudeksi tulisi huolehtia täytäntöönpanosta aina säännöksessä mainituissa tilanteissa, poistettaisiin laista nykyisen 53 §:n itseperintämenettelyä koskeva ilmoitusvelvollisuus.
Riippumatta siitä, mikä viranomainen huolehtii perinnästä, sovelletaan kaikkiin saataviin sakon täytäntöönpanosta annetun lain säännöksiä täytäntöönpanokelpoisuudesta ja raukeamisesta.
Lisäksi momenttia täsmennettäisiin siltä osin, mitkä Oikeusrekisterikeskusta velvoittavat sakon täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun säännökset koskisivat myös Tullia ja Verohallintoa. Lain 6–9 §:n säännökset maksukehotuksesta, saatavan maksamisesta, ulosoton hakemisesta ja ulosottokaaren soveltamisesta koskisivat myös Tullia ja Verohallintoa samalla tavoin kuin Oikeusrekisterikeskusta. Samoin lain 21–23 §:n ja 23 a §:n säännökset, täytäntöönpanon keskeyttämisestä, rahamäärän palauttamisesta, kuittaamisesta ja täytäntöönpanon päättymisestä koskisivat myös Tullia ja Verohallintoa. Sen sijaan lain 13 §:n säännös maksujen kohdentamisesta ei voi tulla sovellettavaksi Tullin ja Verohallinnon perimissä saatavissa. Myöskään säännöksiä maksuajan myöntämisestä ei sovellettaisi, vaan Tulli ja Verohallinto myöntäisivät maksuaikaa maksuvelvolliselle verotusta koskevien säännösten nojalla. Näin voitaisiin käytännössä huomioida tarpeet yhteensovittaa korvauksen ja verojen perintä.
4 §. Täytäntöönpanoilmoitukset. Pykälän 3 momenttia täsmennettäisiin siten, että lain tasolla säädettäisiin myös muiden kuin oikeushallinnon viranomaisten ilmoittamismenettelystä. Osalle viranomaisista on toteutettu niin sanottu rajapinta tietojärjestelmien välille. Nämä viranomaiset ilmoittavat määräämistään seuraamuksista Oikeusrekisterikeskukselle tällaisen rajapinnan välityksellä. Kyse on sellaisista seuraamuksista, joita määrätään runsaasti vuosittain. Lisäksi Oikeusrekisterikeskus on ottamassa käyttöön sähköisen palvelun, jonka kautta muut viranomaiset voivat ilmoittaa määräämistään seuraamuksista. Näin ilmoittamismenettely on muuttunut kokonaisuudessaan sähköiseksi.
Momentissa säädettäisiinkin siitä, että myös muut kuin oikeushallinnon viranomaiset tallentaisivat seuraamusta koskevat tiedot Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpanotietojärjestelmään. Tämä tapahtuisi jommallakummalla yllä kuvatuista sähköisistä tavoista.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi 3 §:n 2 momentissa tarkoitetuista asioista ilmoittamisesta. Kyse olisi valtiolle tuomituista rikokseen perustuvista vahingonkorvauksista ja oikeudenkäyntikuluista, joiden perinnästä vastaa Oikeusrekisterikeskuksen sijasta Tulli tai Verohallinto. Näissä asioissa tuomioistuin ei tekisi täytäntöönpanoilmoitusta Oikeusrekisterikeskukselle, vaan kyseiset viranomaiset vastaisivat täytäntöönpanosta saatuaan tiedon tuomioistuimen ratkaisusta.
2 luku Rahamääräisen saatavan täytäntöönpano
5 §. Maksutilaisuuden varaaminen. Pykälän viittaus itseperinnästä vastaavaan viranomaiseen muutettaisiin ehdotettua 3 §:n 2 momenttia vastaavasti koskemaan Tullia ja Verohallintoa.
8 §. Ulosoton hakeminen. Pykälän viittaussäännökset määräaikoihin ja maksuaikaan korjattaisiin vastaamaan 14 ja 15 §:ään ehdotettuja muutoksia.
9 §. Ulosottokaaren soveltaminen. Pykälässä säädettäisiin kuten nykyisinkin sakon täytäntöönpanosta annetun lain ja ulosottokaaren soveltamisesta sakon täytäntöönpanosta annetun lain mukaisten saatavien täytäntöönpanossa.
Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin siten, että pääsääntönä olisi, että rahamääräisen saatavan perintää koskevassa ulosottomenettelyssä noudatetaan ulosottokaaren säännöksiä. Sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa ei enää säädettäisi ulosottokaaresta poikkeavia säännöksiä esimerkiksi maksuajan myöntämisestä tai maksusuunnitelmasta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin eräistä ulosottomenettelyssä sovellettavista säännöksistä.
Lisäksi momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että saatavien täytäntöönpanokelpoisuuteen ja raukeamiseen sovellettaisiin sakon täytäntöönpanosta annetun lain ja rikoslain säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eräistä poikkeuksista ulosottokaaren säännöksiin. Kuten nykyisinkin säädettäisiin niistä tiedoista, jotka maksuvelvolliselle ulosottokaaren 3 luvun 33 §:ssä tarkoitetussa vireilletuloilmoituksessa on annettava. Vireilletuloilmoituksessa olisi säännöksen nojalla kerrottava mahdollisuudesta haastaa maksuvelvollinen muuntorangaistusmenettelyyn, jos kyse on muuntokelpoisesta sakosta tai uhkasakosta eikä maksuvelvollinen maksa saatavaa.
Momenttia täydennettäisiin säännöksellä siitä, että ulosottokaaren 4 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun maksuajan myöntämiseen ei tarvittaisi hakijan eli Oikeusrekisterikeskuksen suostumusta. Tämä olisi perusteltua, koska käytännössä Oikeusrekisterikeskuksen suostumuksen pyytäminen on sakon täytäntöönpanossa perittävien saatavien osalta tarpeetonta ja lisää viranomaisten työtä. Velallisen ei siten tarvitsisi selvittää ulosottomiehelle Oikeusrekisterikeskuksen suostumusta, jos hän hakee maksuaikaa ulosottokaaren 4 luvun 6 §:n nojalla.
14 §. Määräajan antaminen saatavan maksamiseen. Lain 14–18 §:n säännökset maksuajan myöntämisestä uudistettaisiin kokonaisuudessaan.
Ehdotetussa 14 §:ssä olisi uusi säännös määräajan antamisesta saatavan maksamiseen. Säännöksen nojalla maksuvelvollinen voisi saada enintään kolme kuukautta aikaa maksaa saatavan. Tällaiselle määräajalle ei laadittaisi maksusuunnitelmaa, vaan maksu olisi suoritettava kokonaisuudessaan määräaikaan mennessä. Maksuajan edellytyksenä olisi se, että maksuvelvollinen todennäköisesti maksaa saatavan määräajan kuluessa. Käytännössä kynnys määräajan myöntämiseen olisi matala. Määräajan pidentäminen voitaisiin evätä esimerkiksi, jos maksuvelvollisella on jo täytäntöön pantavana muita saatavia, joita ei ole saatu perityksi. Säännös soveltuisi sekä luonnollisiin henkilöihin että oikeushenkilöihin. Molemmilla olisi mahdollisuus hakea maksamiselle pidempi määräaika ehdotetun säännöksen nojalla.
Käytännössä määräajan myöntäminen korvaisi maksukehotuksessa asetetun maksamisen määräajan, jos maksukehotus olisi lähetetty. Estettä ei olisi sillekään, että määräaikaa annettaisiin, vaikka maksukehotuksessa asetettu määräaika olisi jo mennyt umpeen. Jos saatava olisi ulosottomenettelyssä, ulosottomiehen myöntämään maksuaikaan sovellettaisiin ulosottokaaren säännöksiä.
Määräaika laskettaisiin hakemuksen jättämisestä.
Määräajan pidentämisen hakeminen ei estäisi maksuvelvollista myöhemmin hakemasta maksuaikaa lain 15 §:n nojalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei määräajan pidennystä voitaisi myöntää, jos täytäntöön pantavana on uhkasakkolain nojalla määrätty uhkasakko. Uhkasakkojen tarkoituksena on tehostaa maksuvelvolliselle määrätyn päävelvoitteen noudattamista, ja tämä voisi viivästyä, jos uhkasakoille olisi mahdollista saada maksuaikaa. Oikeusturvasyistä vankeudeksi muunnettavissa oleville uhkasakoille olisi kuitenkin mahdollista saada määräaikaa maksamiseen.
Momentissa säädettäisiin lisäksi, että määräaikaa myönnettäessä tulisi varmistaa, ettei täytäntöönpano raukea tai vanhene maksuajan vuoksi. Oikeusrekisterikeskus ei siten voisi pidentää määräaikaa niin paljon, että saatava raukeaisi tai vanhenisi lain 4 b §:n tai rikoslain nojalla.
15 §. Maksuajan myöntäminen. Pykälässä säädettäisiin varsinaisesta maksuajan myöntämisestä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maksuajan myöntämisen edellytyksistä. Maksuaikaa voitaisiin myöntää, jos maksuvelvollinen ei henkilökohtaisten olosuhteidensa tai terveydentilansa vuoksi kykene maksamaan saatavaa. Säännös kattaisi edelleen nykyisessä 14 §:ssä mainitut tilanteet kuten sairauden ja työkyvyttömyyden. Säännöksen kieliasua kuitenkin muutettaisiin yleisempään muotoon ja se jättäisi Oikeusrekisterikeskukselle nykyistä laajemman harkintavallan arvioida maksuvelvollisen henkilökohtaisten olosuhteiden merkitystä maksuajan myöntämisessä. Säännöksen sanamuoto vastaisi lain 28 §:ssä ja rikoslain 2 a luvussa sakon muuntorangaistusvaatimuksesta luopumisesta ja muuntorangaistuksen tuomitsematta jättämisestä säädettyä. Säännöksen soveltamisedellytykset liittyisivät luonnollisen henkilön olosuhteisiin, kuten terveydentilaan, joten oikeushenkilöt eivät voisi hakea maksuaikaa säännöksen nojalla.
Lisäksi edellytyksenä olisi, että voidaan pitää todennäköisenä, että maksuvelvollinen maksaa saatavan maksuajan kuluessa. Esimerkiksi aiemmat maksamattomat saatavat voisi olla peruste arvioida, ettei maksuvelvollinen todennäköisesti maksa saatavaa. Edellytysten täyttyessä maksuaikaa voitaisiin myöntää enintään vuosi siitä, kun maksuaikaa koskeva päätös tehdään. Momentissa säilytettäisiin myös mahdollisuus myöntää maksuaikaa vuotta pidemmäksi ajaksi. Tämä edellyttäisi kuten nykyisinkin erityisen painavia syitä. Tällaisia voisi olla esimerkiksi työttömyyden tai sairauden jatkuminen tilanteessa, jossa maksuvelvollinen on kuitenkin pyrkinyt lyhentämään saatavaa.
Maksuaikaa voitaisiin siten myöntää yhdellä tai useammalla kerralla enintään vuosi. Jos maksuajan yhteiskesto ylittäisi vuoden, täytyisi maksuajan myöntämiselle olla erityisen painavat syyt. Säännöksissä ei asetettaisi maksuajalla ehdotonta enimmäiskestoa, mutta pykälän 2 momentin nojalla maksuaikaa myönnettäessä tulisi huolehtia siitä, ettei saatava raukea tai vanhene.
Maksuajan myöntäminen olisi mahdollista myös ulosottovaiheen jälkeen. Saatavan ulosottoperinnän aikana maksuajan myöntämisestä päättäisi kuitenkin ulosottomies ulosottokaaren säännösten nojalla.
Maksuajan myöntäminen voisi koskea samalla kertaa useampia saatavia.
Pykälän 2 momentti vastaisi sisällöltään 14 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maksusuunnitelman laatimisesta. Maksuvelvolliselle laadittaisiin aina maksusuunnitelma, jota noudattaen saatava tulisi maksaa. Maksusuunnitelmassa määriteltäisiin maksuaikataulu ja maksuerien suuruudet. Säännöksen nojalla maksuaika raukeaisi, jos maksuvelvollinen ei noudata maksusuunnitelmaa. Tämä tarkoittaisi sitä, että Oikeusrekisterikeskus ryhtyisi täytäntöönpanotoimiin kuten ulosoton hakemiseen, jos maksuja ei suoritettaisi sovitun suunnitelman mukaisesti. Käytännössä Oikeusrekisterikeskus huomioisi esimerkiksi maksujen välittämiseen liittyvät viiveet ennen täytäntöönpanotoimiin ryhtymistä.
16 §. Hakemuksen vaikutus täytäntöönpanoon. Lain 16 §:ssä säädettäisiin maksamisen määräaikaa tai maksuaikaa koskevan hakemuksen vaikutuksesta saatavan täytäntöönpanoon. Lähtökohtaisesti hakemuksen tekeminen ei keskeyttäisi täytäntöönpanoa, vaan täytäntöönpanotoimia voitaisiin jatkaa. Oikeusrekisterikeskus voisi kuitenkin päättää täytäntöönpanon keskeyttämisestä hakemuksen käsittelyn ajaksi. Säännöksellä varmistettaisiin se, ettei toistuvilla maksuaikahakemuksilla voisi viivyttää täytäntöönpanoa. Säännös ei sinällään estäisi hakemasta maksuaikaa uudelleen esimerkiksi maksuvelvollisen tilanteen muuttuessa, mutta Oikeusrekisterikeskus päättäisi keskeyttäisikö tällainen hakemus täytäntöönpanon.
17 §. Maksuaikaa koskevan päätöksen muuttaminen ja peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin maksuaikapäätöksen muuttamisesta ja peruuttamisesta. Säännös koskisi sekä maksamisen määräajan pidentämistä että varsinaisen maksuajan myöntämistä.
Pykälän nojalla muuttaminen tai peruuttaminen olisi mahdollista, jos maksuajan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty. Tällaisia tilanteita voisi olla esimerkiksi se, jos maksuvelvollisen työttömyys tai sairaus päättyy eikä maksuaika ole enää tästä syystä perusteltu.
18 §. Muutoksenhakukielto ja maksuaikaa koskevan asian saattaminen uuteen käsittelyyn. Pykälässä säädetään nykyisin muutoksenhakukiellosta maksuaikaa koskeviin päätöksiin. Koska koko lukua koskevasta muutoksenhausta säädetään ehdotetussa 23 b §:ssä, pykälä kumottaisiin.
21 §Täytäntöönpanotoimien lepäämään jättäminen. Säännös sisältäisi edellytykset, joiden perusteella Oikeusrekisterikeskus voi jättää täytäntöönpanotoimet lepäämään. Nykyisessä pykälässä tästä on käytetty käsitettä täytäntöönpanotoimista luopuminen. Täytäntöönpanotoimien lepäämään jättäminen ei tarkoita saatavan raukeamista, vaan saatava tulisi olla edelleen mahdollista suorittaa, vaikka sitä koskevat täytäntöönpanotoimet olisi ehdotetun säännöksen nojalla jätetty lepäämään. Säännöksen nojalla Oikeusrekisterikeskuksen ei tarvitsisi tehdä aktiivisia täytäntöönpanotoimia, kuten hakea ulosottoa, vaan saatava jäisi passiiviseen tilaan. Saatavan täytäntöönpano voisi siten aktivoitua maksuvelvollisen itse maksaessa sen tai esimerkiksi silloin, jos se tulisi osaksi yksityishenkilön velkajärjestelyä. Muutoksen tarkoituksena olisi selkeyttää eroa täytäntöönpanon päättymiseen, josta säädetään lain 23 a §:ssä.
Täytäntöönpanon tehokas hoitaminen käytettävissä olevien voimavarojen tarkoituksenmukaisen kohdistamisen kautta edellyttää, että Oikeusrekisterikeskuksella on mahdollisuus jättää täytäntöönpanotoimet lepäämään vähäisten tai pitkään tuloksettomassa perinnässä olevien saatavien osalta.
Saatavan täytäntöönpanotoimista on nykyisen lain mukaan mahdollista luopua ensinnäkin, mikäli saatava olisi vähäinen. Asetuksessa vähäisyyden rajaksi on säädetty 10 euroa. Lepäämään jättämisen euromääräinen raja kirjattaisiin lakiin.
Nykysääntelyn mukaan luopuminen on mahdollista myös tapauksissa, joissa saatava on ollut kauan tuloksettomassa perinnässä. Asetuksessa on saatavan enimmäisrahamääräksi määritelty 350 euroa. Ehdotetussa säännöksessä kaikki täytäntöönpanotoimien lepäämään jättämisen edellytykset kirjattaisiin lakiin. Edellytykseksi määriteltäisiin, se että saatava on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi yli 5 vuotta sitten ja että saatavan määrä ei ylitä 500 euroa. Lepäämään jättäminen koskisi siten käytännössä yhä saatavia, jotka ovat olleen kauan perintätoimien kohteena.
22 §.Rahamäärän palauttaminen. Pykälässä säädettäisiin rahamäärän palauttamisesta tilanteissa, joissa maksuvelvollinen on maksanut saatavan, mutta se on muutoksenhakutuomioistuimessa kumottu. Sääntelyä uudistettaisiin siten, että Oikeusrekisterikeskus palauttaisi maksetun rahamäärän ja maksaisi sille koron. Näin yksi viranomainen hoitaisi palauttamisen kokonaisuudessaan. Jos maksun olisi ottanut vastaan jokin muu viranomainen, kuten ulosottomies, tämän viranomaisen tulisi viipymättä tilittää rahamäärä Oikeusrekisterikeskukselle. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin siitä, mitä tietoja viranomaisten tulisi näissä tilanteissa ilmoittaa toisilleen.
Nykysääntelyn mukaan palautettavalle rahamäärälle on maksettava korkoa kuusi prosenttia suorituspäivästä takaisinmaksupäivään. Kuuden prosentin korkoa voidaan pitää nykyoloissa melko korkeana. Lisäksi yleinen korkotaso on altis suhdannevaihteluille ja vaikeasti ennustettavissa. Palautukselle maksettava korko ehdotettaisiinkin sidottavaksi korkolaissa mainittuun viitekorkoon siten, että korko olisi korkolain 12 §:n viitekorko korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä. Korko vastaisi näin paremmin yleistä korkotasoa ja noudattaisi myös veronkatolaissa veronpalautuksille määritellyn koron määräytymisperusteita.
Nykyisin pienimmästä palautettavan rahamäärän summasta säädetään asetuksella. Ehdotetussa sääntelyssä palautusten minimimäärä kirjattaisiin lain tasolle. Palautusta ei maksettaisi, mikäli palautettava rahasumma olisi enintään 10 euroa. Määrä vastaisi veronkantolain 32 §:ssä määriteltyä veronpalautusten minimimäärää. Summaa puoltavat myös käytännön näkökulmat, sillä mikäli palautuksia ei voida suorittaa tilille, veloittavat pankit maksun välittämisestä noin 10 euron maksun.
23 §. Kuittaaminen. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Momentin nojalla kuittaamiseen voitaisiin käyttää myös varoja, jotka muuten olisi suoritettava maksuvelvolliselle menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa koskevien säännösten nojalla. Kyse olisi ehdotetussa 42 §:ssä, 43 a §:ssä ja rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetuista rahavaroista.
23 b §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakumahdollisuudesta saatavan täytäntöönpanossa tehtäviin päätöksiin. Muutoksenhakukelpoisten päätösten ala määräytyisi hallinto-oikeuden yleissäännösten nojalla eikä laissa ehdoteta säädettäväksi muutoksenhakukieltoja. Keskeinen muutos nykyiseen olisi se, että maksuaikaa koskevat päätökset olisivat muutoksenhakukelpoisia.
Pykälän 1 momentin mukaan Oikeusrekisterikeskuksen päätökseen haettaisiin ensimmäisenä muutoksenhakuvaiheena oikaisua Oikeusrekisterikeskukselta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen. Oikaisuvaatimukseen annettuun ratkaisuun voisi valittaa hallinto-oikeuteen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin oikaisuvaatimuksen tai valituksen vaikutuksesta täytäntöönpanon jatkamiseen maksamisen määräaikaa ja maksuajan myöntämistä koskevissa päätöksissä. Muutoksenhaku näihin päätöksiin ei lähtökohtaisesti keskeyttäisi saatavan täytäntöönpanoa. Kuitenkin Oikeusrekisterikeskus voisi oikaisuvaatimusta käsitellessään ja hallintotuomioistuin valitusta käsitellessään päättää täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Säännöksellä varmistettaisiin se, ettei maksuaikahakemuksilla voisi viivyttää täytäntöönpanoa.
3 lukuSakon muuntorangaistuksen määrääminen
Luvun otsikko muutettaisiin kuvaamaan paremmin sen sisältöä.
24 §.Muuntorangaistusmenettelyyn ryhtyminen. Pykälässä säädettäisiin muuntorangaistusmenettelyyn ryhtymisestä ja menettelyyn sovellettavista säännöksistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, milloin maksuvelvollinen voitaisiin haastaa muuntorangaistusmenettelyyn. Haastamiseen voitaisiin ryhtyä, kun sakko tai uhkasakko on täytäntöönpanokelpoinen ja kun rikoslain 2 a luvun 4 §:ssä säädetyt edellytykset sakon muuntamiselle vankeudeksi täyttyvät.
Vankeudeksi muunnettavissa olevan sakon tai uhkasakon täytäntöönpanokelpoisuus määräytyy ehdotetun lain 5 §:n nojalla. Tällaiset sakot ovat täytäntöönpanokelpoisia lainvoimaisina tai kun ne ovat pantavissa täytäntöön kuin lainvoimainen tuomio. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 22 §:n mukaan hovioikeuden ratkaisu, jonka osalta muutoksenhakuun tarvitaan valituslupa, pannaan täytäntöön niin kuin lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta on säädetty.
Periaatteessa vankeudeksi muunnettavissa olevan sakon tai uhkasakon täytäntöönpanoon voidaan siten ryhtyä hovioikeuden tuomion perusteella, vaikkei tuomio olisikaan vielä lainvoimainen. Kuitenkin ennen muuntorangaistusmenettelyn käynnistämistä sakkoa on peritty lain 2 luvussa säädetyssä menettelyssä, joten useimmiten tuomio on lainvoimainen siinä vaiheessa, kun muuntorangaistusmenettely käynnistetään. Poikkeuksen tästä voivat muodostaa asiat, joissa korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan. Näissä tapauksissa korkein oikeus voi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 23 §:n nojalla omasta aloitteestaan tai valittajan pyynnöstä kieltää tai keskeyttää sakon täytäntöönpanon, mikä käsittää myös sakon muuntorangaistusmenettelyyn ryhtymisen. Korkeimman oikeuden on ilmoitettava päätöksestään Oikeusrekisterikeskukselle.
Sakon muuntamisen edellytyksistä säädetään rikoslain 2 a luvun 4 §:ssä. Sen mukaan vankeudeksi voidaan muuntaa tuomioistuimen tuomitsema maksamaton sakko tai oikeudenkäynnin taikka ulosottomenettelyn turvaamiseksi tuomittu uhkasakko. Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa menettelyssä määrättyä sakkoa tai muita uhkasakkoja ei voi muuntaa vankeudeksi. Vankeudeksi ei voi muuntaa alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomittua sakkoa eikä sakkoa, josta on maksamatta alle 16 päiväsakkoa vastaava rahamäärä.
Lisäksi maksamaton sakko voidaan muuntaa vankeudeksi vain, jos sitä ei ole saatu perityksi maksuvelvolliselta. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen muuntorangaistusmenettelyyn ryhtymistä sakkoa on perittävä sakon täytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun mukaisessa menettelyssä. Muuntomenettelyyn voidaan ryhtyä siinä vaiheessa, kun sakkoa ei ole saatu perittyä ulosottotoiminkaan. Jos sakko on osittain maksettu, muuntomenettelyssä voidaan muuntaa vankeudeksi vain maksamaton osa sakkorangaistuksesta.
Ennen muuntorangaistusmenettelyyn ryhtymistä on tarkastettava, että muunnettava sakko täyttää nämä edellytykset.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yksityishenkilön velkajärjestelyn vaikutuksesta muuntorangaistuksen määräämiseen. Säännöksessä viitattaisiin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 18 ja 40 §:iin, joissa säädetään velkajärjestelyn vaikutuksesta muuntorangaistuksen määräämiseen. Kyseisten säännösten mukaan muuntorangaistusta ei saa määrätä eikä jo määrättyä muuntorangaistusta panna täytäntöön, jos yksityishenkilön velkajärjestely on aloitettu tai velkajärjestelyn maksuohjelma on käynnissä. Velkajärjestely keskeyttäisi siten muuntorangaistusmenettelyn.
Ulosottomiehen, Oikeusrekisterikeskuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen tulisi huolehtia siitä, että mahdollinen velkajärjestelyn vaikutus muuntorangaistusmenettelyyn selvitettäisiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että muuntorangaistusasian tuomioistuinkäsittelyyn sovellettaisiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia. Tähän olisi kuitenkin eräitä poikkeuksia, joista säädettäisiin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa. Poikkeukset koskisivat haastamismenettelyä, josta säädettäisiin 25 ja 26 §:ssä, syyttäjän tehtäviä, joista säädettäisiin 28 §:n 1 momentissa sekä tuomioistuimen toimivaltaa ja istuntokäsittelyä, joista säädettäisiin lain 29 ja 30 §:ssä. Lisäksi lain 28 §:n 2 ja 3 momentissa ja 30–32 §:ssä olisi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännöksiä täydentäviä säännöksiä.
Näiden säännösten sisältöä ja suhdetta tavanomaiseen rikosasian tuomioistuinkäsittelyyn käsitellään kunkin pykälän yhteydessä.
25 §.Haastaminen muuntorangaistuksen määräämistä koskevaan oikeudenkäyntiin. Pykälässä säädettäisiin haastamisesta muuntorangaistusmenettelyyn. Sääntely poikkeaisi tavanomaisesta rikosasian oikeudenkäyntiin haastamisesta, jossa tuomioistuin huolehtii haastamisesta saatuaan syyttäjän haastehakemuksen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin haastamismenettelystä. Haastamismenettely vastaisi nykyistä. Muuntorangaistusmenettelyyn haastaminen tapahtuisi siten, että 24 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä haastamiseen oikeutettu virkamies haastaisi sakotetun muuntorangaistusta koskevaan oikeudenkäyntiin. Haastamisen voisi suorittaa ulosottomies silloin, jos haastamisen edellytykset täyttyvät ja ulosottomies tavoittaa sakotetun. Jos sakotettua ei tavoiteta näin, Oikeusrekisterikeskus tekisi etsintäkuulutuksen sakotetun haastamiseksi muuntorangaistusmenettelyyn. Etsintäkuulutuksen perusteella poliisi tai eräät muut haastamiseen oikeutetut viranomaiset haastaisivat sakotetun muuntorangaistusmenettelyyn, kun hänet tavoitetaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä tiedoista, jotka sakotetulle on annettava haastamisen yhteydessä. Sakotetulle olisi ilmoitettava, että hänet kutsutaan vastaamaan muuntorangaistusvaatimukseen sekä asian käsittelyaika ja –paikka. Sakotetulle olisi myös ilmoitettava siitä, että asia voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja että hän voisi halutessaan toimittaa tuomioistuimelle kirjallisen vastineen ennen käsittelyä.
Lisäksi sakotetulle olisi annettava tiedot maksamattomista sakoista ja uhkasakoista sekä ilmoitettava mahdollisuudesta maksaa sakot ennen oikeudenkäyntiä. Tätä varten sakotetulle annettaisiin myös tarvittavat tiedot sakon maksamiseksi.
Laissa ei enää erikseen säädettäisi haastetodistuksen antamisesta. Haasteen tiedoksiantoon sovellettaisiin rikosasian oikeudenkäynnistä annettuja säännöksiä.
26 §.Käsittelypäivän määrääminen. Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavasti käsittelypäivän määräämisestä haastamisen yhteydessä. Kuten 25 §:n perusteluissa on todettu, haastamiseen oikeutettu virkamies päättäisi käsittelypäivän tuomioistuinten toimittamien istuntopäivälistojen perusteella. Tuomioistuin ei siten määräisi istuntopäivää, kuten tavanomaisen rikosasian käsittelyssä.
Pykälän 1 momentin nojalla käsittelypäivä olisi määrättävä siten, että maksuvelvollisella olisi vähintään kuukausi aikaa maksaa sakko tai uhkasakko. Haastamispäivän ja käsittelypäivän välin tulisi siten olla vähintään kuukausi. Säännös vastaisi nykyistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edelleen nykyistä vastaavasti poikkeuksista kuukauden maksumahdollisuuteen. Kuukauden aikaa ei tarvitsisi varata, jos maksuvelvollinen on jo haastettu muuntorangaistusoikeudenkäyntiin muista sakoista. Tällöin hänet voitaisiin haastaa samaan oikeudenkäyntiin myös uusista muunnettavista sakoista. Toiseksi oikeudenkäynnissä läsnä olevaan maksuvelvolliseen voitaisiin kohdistaa muuntorangaistusvaatimus ilman haastamista.
27 §. Maksutilaisuuden varaaminen. Pykälä kumottaisiin, koska maksutilaisuuden varaamiseksi annettavista tiedoista säädettäisiin 25 §:ssä.
28 §.Syyttäjän muuntorangaistusvaatimus. Syyttäjän rooli muuntorangaistuksen määräämistä koskevassa oikeudenkäynnissä vastaisi rikosasian käsittelystä säädettyä. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin kuitenkin eräistä muuntorangaistusasian käsittelyyn liittyvistä poikkeuksista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muuntorangaistusvaatimuksen esittämisestä, koska menettely poikkeaa tavanomaisen rikosasian käsittelystä. Muuntorangaistusmenettely ei käynnisty syyttäjän esittämästä haastehakemuksesta, vaan syyttäjä saa tiedon maksuvelvollisen haastamisesta muuntorangaistuksen määräämistä koskevaan oikeudenkäyntiin haastamisen suorittaneelta virkamieheltä. Tästä syystä momentissa säädettäisiin, että syyttäjän on esitettävä käräjäoikeudelle vaatimus sakon tai uhkasakon muuntamisesta vankeudeksi saatuaan tiedon maksuvelvollisen haastamisesta oikeudenkäyntiin.
Ennen vaatimuksen esittämistä syyttäjän tulisi arvioida, onko sakko tai uhkasakko muunnettavissa vankeudeksi rikoslain 2 a luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Toiseksi hänen tulisi arvioida se, onko käsillä edellytyksiä jättää muuntorangaistusvaatimus esittämättä pykälän 2 tai 3 momentin nojalla. Jos syyttäjä katsoisi, että muuntorangaistusvaatimus tulee esittää, toimittaisi hän vaatimuksen käräjäoikeudelle. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin siitä, että syyttäjän tulisi ilmoittaa sekä Oikeusrekisterikeskukselle että käräjäoikeudelle, jos hän päättää jättää vaatimuksen esittämättä.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin syyttäjän mahdollisuudesta luopua sakon muuntorangaistusvaatimuksen esittämisestä. Pykälän 2 momentti koskisi sakon muuntamatta jättämistä ja 3 momentti uhkasakon muuntamatta jättämistä.
Syyttäjän toimivalta jättää vaatimus esittämättä olisi sama kuin tuomioistuimen toimivalta jättää sakko muuntamatta. Säännökset vastaisivat rikoslain 2 a luvun 6 §:ää ja 7 §:ää. Sakon osalta vaatimatta jättämisen perusteet vastaisivat nykyistä. Uhkasakon osalta perusteita muutettaisiin. Perusteita käsitellään jäljempänä rikoslain 2 a luvun 7 §:n yhteydessä.
Pykälässä ei säädettäisi syyttäjän mahdollisuudesta peruuttaa päätöksensä jättää vaatimatta muuntorangaistusta. Syyttäjän ratkaisu olisi siten lopullinen eikä samaa asiaa enää voitaisi saattaa uudelleen muuntorangaistusoikeudenkäyntiin.
Pykälässä ei enää säädettäisi valtakunnansyyttäjän oikeudesta ottaa syyttäjän päätös uudelleen ratkaistavakseen. Valtakunnansyyttäjän toimivallasta säädetään Syyttäjälaitoksesta annetussa laissa. Lain 11 §:n 2 momentti koskee myös muuntorangaistusasioita.
29 §.Alueellisesti toimivaltainen käräjäoikeus ja sen kokoonpano. Pykälässä säädettäisiin pääosin nykyistä vastaavasti siitä, missä käräjäoikeudessa sakon muuntorangaistusasia käsitellään ja tuomioistuimen kokoonpanosta.
Pykälän 1 momentin mukaan asia käsiteltäisiin joko maksuvelvollisen asumis- tai tapaamispai-kan käräjäoikeudessa.
Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuden päätösvaltainen kokoonpano olisi yksin puheenjohtaja. Nykyisin asia on ollut mahdollista käsitellä myös muissa rikosasian käsittelyssä päätösvaltaisissa kokoonpanoissa. Ehdotetun säännöksen nojalla tämä ei enää olisi mahdollista.
30 §.Asian käsittely tuomioistuimessa. Muuntorangaistusasian tuomioistuinkäsittelyssä noudatettaisiin rikosasian käsittelystä säädettyä. Sakon täytäntöönpanosta annetun lain 30 §:ssä säädettäisiin kuitenkin eräistä poikkeuksista tähän.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että käräjäoikeudessa muuntorangaistusasia käsitellään suullisessa pääkäsittelyssä. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että maksuvelvollisen on saavuttava istuntoon, jos haluaa tulla kuulluksi ja siitä, että asia voidaan ratkaista ilman maksuvelvollisen läsnäoloa. Lisäksi säädettäisiin maksuvelvollisuuden oikeudesta toimittaa käräjäoikeudelle kirjallinen vastine ennen istuntoa. Sääntely vastaisi nykyistä. Muuntorangaistusasioissa ei voitaisi käyttää kirjallista menettelyä, koska muuntorangaistusmenettelyyn haastaminen poikkeaa tavanomaisesta eikä sakotetun suostumusta kirjalliseen menettelyyn ole tarkoituksenmukaista selvittää haastamisen yhteydessä
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että sakon tuomitsemiseen johtaneen rikosasian asianomistaja ei ole asianosainen muuntorangaistusmenettelyssä. Sääntely vastaisi nykyistä.
30 a §. Ulosottomieheltä hankittava selvitys. Pykälä kumottaisiin, koska syyttäjän tiedonsaantioikeudesta säädetään Syyttäjälaitoksesta annetussa laissa.
31 §.Tuomioistuinkäsittelyn lykkääminen. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuinkäsittelyn lykkäämisestä.
Pykälän 1 momentin nojalla tuomioistuin voisi lykätä käsittelyä kahdella perusteella.
Ensinnäkin lykkääminen voitaisiin tehdä sakon maksutilanteen selvittämiseksi. Tämä peruste soveltuisi tilanteissa, joissa esimerkiksi maksutietojen saaminen ajantasaisina ei ole istunnossa mahdollista ja sakotettu esittää maksaneensa sakon.
Toiseksi lykkääminen voitaisiin tehdä rikoslain 2 a luvun 6 ja 7 §:ssä säädettyjen muuntamatta jättämisen edellytysten selvittämiseksi. Esimerkiksi sakotetun henkilökohtaisiin olosuhteisiin tai osallistumiseen sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteisiin liittyviä seikkoja voi olla tarpeen selvittää tarkemmin, jos asia tulee esille vasta istuntokäsittelyssä.
Edellä mainituissa tilanteissa tuomioistuin voisi lykätä asian käsittelyä tarvittavan selvityksen ajaksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että lykätessään käsittelyä tuomioistuimen tulisi ilmoittaa sakotetulle uusi käsittelyaika ja uhka poissaolon varalle. Kuten nykyisinkään ilmoitusta ei tarvitsisi tehdä poissaolevalle sakotetulle, jos käsittelyä lykättäisiin maksutilanteen selvittämistä varten.
32 §.Tuomioistuimen ratkaisu. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuimen ratkaisusta. Kuten nykyisinkin tuomioistuimen ratkaisu muuntorangaistusasiassa olisi päätös. Päätöksen sisällöstä ei enää säädettäisi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa, vaan siihen sovellettaisiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännöksiä.
Pykälässä olisi lisäksi viittaussäännös lain 4 §:ään, jossa säädetään tuomioistuimen velvollisuudesta ilmoittaa ratkaisustaan Oikeusrekisterikeskukselle. Tuomioistuimen tulisi ilmoittaa Oikeusrekisterikeskukselle muuntorangaistuspäätöksestä samalla tavalla kuin muistakin Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpantaviksi tulevista ratkaisuistaan.
34 §. Tuomioistuimen tai syyttäjän ratkaisun vaikutus täytäntöönpanoon. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten tuomioistuimen tai syyttäjän muuntorangaistusasiassa tekemä ratkaisu vaikuttaa sakon tai uhkasakon perintään.
Pykälän 1 momentin mukaan sakon tai uhkasakon täytäntöönpanoa ei saa jatkaa ulosotossa sen jälkeen, kun muuntorangaistus on määrätty. Tämän jälkeen täytäntöönpanomenettely jatkuisi ehdotettujen 34–36 §:n mukaisessa menettelyssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa syyttäjä jättää vaatimatta muuntorangaistusta lain 27 §:n 2 tai 3 momentin nojalla tai tuomioistuin jättää muuntorangaistuksen tuomitsematta rikoslain 2 a luvun nojalla. Näissä tapauksissa sakon tai uhkasakon perintää jatkettaisiin 2 luvun nojalla. Sakkoa tai uhkasakkoa olisi siten mahdollista periä ulosottotoimin sen raukeamisaikaan saakka. Tällaisessa asiassa muuntorangaistusmenettelyä ei kuitenkaan enää voida käynnistää uudelleen. Asiasta säädettäisiin selvyyden vuoksi laissa.
35 §.Vankeudeksi muunnetun sakon maksaminen. Pykälässä säädettäisiin vankeudeksi muunnetun sakon maksamisesta. Säännös vastaisi pääosin nykyistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että muuntorangaistus raukeaa, jos maksuvelvollinen maksaa muunnetuista sakoista maksamatta olevan rahamäärän kokonaisuudessaan. Maksu pitäisi suorittaa ennen muuntorangaistuksen suorittamisen aloittamista vankilassa. Sen voisi suorittaa sakon täytäntöönpanosta annetun lain 13 §:ssä tarkoitetuilla tavoilla joko Oikeusrekisterikeskuksen tilille tai käteismaksuna ulosottomiehelle taikka etsintäkuulutuksen nojalla maksuvelvollisen kiinni ottavalle virkamiehelle.
Jos muuntorangaistuksia on tuomittu useampia, maksuvelvollinen voisi maksaa kokonaisuudessaan yhdenkin niistä, jolloin kyseinen muuntorangaistus raukeaisi.
Pykälän 2 momentiksi lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaussäännös vankeuslain 2 luvun 7 §:ään, jossa säädetään 1 momenttia vastaavasti sakon maksamisesta vankilassa.
Muuntorangaistus raukeaisi siten, jos maksamatta olevat sakot maksettaisiin joko ennen täytäntöönpanoa vankilassa tai vankeuslain 2 luvun 7 §:ssä säädetyn maksuajan kuluessa vankilassa.
36 §.Muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon ryhtyminen. Pykälässä säädettäisiin muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon ryhtymisestä. Säännös kattaisi toimenpiteet, joita viranomaiset tekisivät ennen muuntorangaistukseen tuomitun toimittamista vankilaan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Oikeusrekisterikeskuksen velvollisuuksista, kun se saa tiedon tuomioistuimen määräämästä muuntorangaistuksesta. Oikeusrekisterikeskuksen tehtävänä olisi ilmoittaa muuntorangaistuksesta maksuvelvolliselle. Ilmoituksen lähettämisessä noudatettaisiin lain 2 luvun säännöksiä maksukehotuksesta. Oikeusrekisterikeskus varaisi siten maksuvelvolliselle vielä tässäkin vaiheessa lyhyen määräajan muuntorangaistuksen rahamäärän maksamiseen.
Laissa säilytettäisiin myös säännökset siitä, että Oikeusrekisterikeskus voisi myöntää maksuvelvolliselle vielä tässäkin vaiheessa enintään kuusi kuukautta maksuaikaa sakon maksamiseen. Maksuajan myöntämisessä noudatettaisiin 2 luvun säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelystä silloin, jos maksuvelvollinen ei edelleenkään maksaisi sakkoa Oikeusrekisterikeskuksen antaman ilmoituksen jälkeen tai saamansa maksuajan mukaisesti. Tässä tilanteessa Oikeusrekisterikeskuksen tulisi käynnistää varsinainen muuntorangaistuksen täytäntöönpano, eli ryhdyttäisiin muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon. Täytäntöönpano käynnistettäisiin siten, että Oikeusrekisterikeskus esittäisi Rikosseuraamuslaitokselle pyynnön muuntorangaistuksen täytäntöön panemiseksi. Samalla Oikeusrekisterikeskus lähettäisi maksuvelvolliselle kehotuksen ottaa yhteyttä Rikosseuraamuslaitokseen vankilaan ilmoittautumisajan määräämiseksi.
Tämän jälkeen Rikosseuraamuslaitos jatkaisi muuntorangaistuksen täytäntöönpanoa vankeuslain 2 luvussa säädetyssä järjestyksessä. Rikosseuraamuslaitos määräisi siten vankeuslain 2 luvun 1 §:n nojalla maksuvelvolliselle ilmoittautumisajan vankilaan, jos hän ottaisi yhteyttä Oikeusrekisterikeskuksen kehotuksen mukaisesti. Muussa tapauksessa Rikosseuraamuslaitos etsintäkuuluttaisi maksuvelvollisen vankeuslain 2 luvun 2 a §:n nojalla.
Myös lykkäyksestä päätettäisiin vankeuslain 2 luvun 3 ja 4 §:n nojalla, kuten muidenkin vankeusrangaistusten täytäntöönpanossa. Rikosseuraamuslaitos voisi tarvittaessa selvittää esimerkiksi sen, muodostaako yksityishenkilön velkajärjestely esteen muuntorangaistuksen täytäntöönpanolle tai onko lykkäys perusteltua myöntää asevelvollisuuden suorittamisen vuoksi. Laissa ei enää säädettäisi esimerkiksi poliisimiehen velvollisuudesta tiedustella lykkäysperusteiden olemassaolosta, koska Rikosseuraamuslaitos selvittäisi tällaiset perusteet ja päätösvalta asiassa on jo nykyisin Rikosseuraamuslaitoksella.
Käytännössä maksuvelvolliset maksavat sakkojaan usein vielä ennen vankilaan toimittamista. Tällaiset maksut maksettaisiin pääsääntöisesti suoraan Oikeusrekisterikeskukselle, mutta edelleen myös käteismaksu voitaisiin ottaa vastaan vielä vankilassakin. Oikeusrekisterikeskuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen tietojärjestelmiä kehitettäisiin siten, että tieto maksetuista sakoista tulisi mahdollisimman pian myös Rikosseuraamuslaitokselle, jolloin muuntorangaistuksen täytäntöönpano raukeaisi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miten menetellään, jos maksuvelvollinen on maksanut muuntorangaistukseen sisältyvät sakot osittain. Koska määrätty muuntorangaistus raukeaa vain, jos sakkojen rahamäärä on maksettu kokonaan, Oikeusrekisterikeskus palauttaisi tällaisessa tilanteessa osittain maksetun rahamäärän. Momentissa säädettäisiin kuitenkin, ettei tällaiselle palautukselle maksettaisi 22 §:ssä tarkoitettua korkoa. Tämä olisi perusteltua, koska palautus johtuisi siitä, ettei maksuvelvollinen ole huolehtinut maksuvelvollisuudestaan sovitussa määräajassa.
37 §. Muuntorangaistuksen täytäntöönpanon lykkääminen. Pykälä kumottaisiin, koska muuntorangaistuksen käynnistämistehtävät siirrettäisiin Rikosseuraamuslaitokselle, ja käynnistämiseen sovellettaisiin vankeuslain 2 lukua. Lykkäämiseen sovellettaisiin jatkossa vankeuslain 2 luvun säännöksiä ja Rikosseuraamuslaitos selvittäisi ja päättäisi lykkäyksestä kuten muissakin vankeusrangaistuksissa.
4 lukuMenettämisseuraamuksen täytäntöönpano
Luvun otsikko muutettaisiin kuvaamaan paremmin sen sisältöä.
38 §. Rahamäärään kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin siitä, miten rahamäärään kohdistuva menettämisseuraamus pannaan täytäntöön. Täytäntöönpanossa noudatettaisiin ehdotetun lain 2 luvun säännöksiä. Täytäntöönpanossa noudatettaisiin siten saatavan täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä ja täytäntöönpanovastuu olisi Oikeusrekisterikeskuksella ja Ulosottolaitoksella.
Tästä poikkeuksen muodostaisivat kuitenkin tilanteet, joissa viranomaisen hallussa on takavarikoituna tietty rahamäärä. Tällaisen rahamäärän täytäntöönpanossa sovellettaisiin esineeseen kohdistuvaa menettämisseuraamusta koskevia säännöksiä, eli lain 4 lukua. Täytäntöönpanovastuu määräytyisi siten ehdotetun 38 a §:n 2 momentin mukaan joko poliisille, Tullille tai Rajavartiolaitokselle. Koska rahamäärä olisi jo viranomaisen hallussa takavarikon perusteella, täytäntöönpanotoimena olisi vain se, että viranomainen tilittää rahamäärään Oikeusrekisterikeskukselle ehdotetun lain 45 b §:n nojalla.
Sääntely vastaisi nykyisiä käytäntöjä.
38 a §. Muun menettämisseuraamuksen täytäntöönpano. Pykälässä säädettäisiin muiden kuin rahamäärään kohdistuvien menettämisseuraamusten täytäntöönpanovastuusta. Säännös koskisi esineeseen kohdistuvan menettämisseuraamuksen, eläimen tappamismääräyksen ja verkkoviestin hävittämismääräyksen täytäntöönpanoa. Käsite esineeseen kohdistuva menettämisseuraamus kattaisi myös eläimeen kohdistuvan menettämisseuraamuksen. Eläimen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanotoimista säädettäisiin kuitenkin erikseen ehdotetussa 43 §:n 2 momentissa.
Pykälän 1 momentin mukaan Oikeusrekisterikeskuksen olisi haettava esineeseen kohdistuvan menettämisseuraamuksen, eläimen tappamismääräyksen tai verkkoviestin hävittämismääräyksen täytäntöönpanoa joko Ulosottolaitokselta, poliisilta, Tullilta, Rajavartiolaitokselta tai Puolustusvoimilta. Näistä viranomaisista käytettäisiin käsitettä täytäntöönpanosta vastaava viranomainen. Oikeusrekisterikeskus hakisi täytäntöönpanoa sen jälkeen, kun menettämisseuraamus on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Täytäntöönpanokelpoisuus määräytyisi ehdotetun lain 5 §:n mukaisesti. Täytäntöönpanon hakeminen tarkoittaisi sitä, että Oikeusrekisterikeskus lähettäisi täytäntöönpanosta vastaavalle viranomaiselle pyynnön ryhtyä täytäntöönpanotoimiin asiassa. Sääntely tarkoittaisi sitä, että menettämisseuraamuksen täytäntöönpano käynnistyisi aina Oikeusrekisterikeskuksen kautta, ellei esinettä hallussaan pitävä viranomainen olisi ryhtynyt 39 §:ssä tarkoitettuihin kiireellisiin toimiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, minkä viranomaisen vastuulle varsinaiset täytäntöönpanotoimet kuuluvat.
Säännöksen nojalla Ulosottolaitos vastaisi kiinteään omaisuuteen, kiinnityskelpoiseen alukseen tai autoon, huoneiston tai rakennuksen hallintaan oikeuttavan osakeyhtiön osakkeeseen sekä muihin arvopapereihin kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanosta. Käytännössä tällainenkin omaisuus on usein poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen takavarikoimana, joten viranomaisten kesken olisi huolehdittava siitä, että vastuu omaisuuden hallinnasta siirtyisi Ulosottolaitokselle. Lisäksi Ulosottolaitos huolehtisi edelleen verkkoviestin hävittämismääräyksen täytäntöönpanosta.
Muiden esineeseen kohdistuvien menettämisseuraamuksen täytäntöönpanosta vastaisivat poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos tai Puolustusvoimat sen mukaan, mikä viranomainen on vastannut rikosasian esitutkinnasta. Käytännössä tällaiset esineet ovat yleensä esitutkintaviranomaisen hallussa, joten täytäntöönpano toteutettaisiin niiden toimesta. Tyypillisesti tällaisia esineitä ovat esimerkiksi puukot, astalot ja huumausaineet. Myös takavarikoitu rahamäärä kuuluisi tähän ryhmään ehdotetun 38 §:n nojalla. Lisäksi mainitut viranomaiset vastaisivat eläimen tappamismääräyksen täytäntöönpanosta. Puolustusvoimille säädettäisiin mahdollisuudesta saada poliisilta virka-apua täytäntöönpanotehtäviin, koska näin on käytännössä nykyisinkin menetelty. Virka-apua olisi mahdollista saada samoin edellytyksin kuin sotilaskurinpitoasian selvittämiseenkin sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain (89/2025) 186 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen menettämisseuraamusten täytäntöönpanossa noudatettaisiin luvun 39–50 §:n säännöksiä. Täytäntöönpano eroaisi siten rahamäärään kohdistuvista menettämisseuraamuksista, joiden täytäntöönpanossa noudatetaan 2 luvun säännöksiä.
Lisäksi Ulosottolaitoksen täytäntöön panemissa asioissa noudatettaisiin ulosottokaaren säännöksiä siltä osin kuin asiasta ei säädetä sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa. Tämä koskisi erityisesti kiinteistön myyntiin liittyvää sääntelyä. Muilta osin ulosottomieskin soveltaisi täytäntöönpanossa sakon täytäntöönpanosta annettua lakia.
Myös Tullin täytäntöönpanotehtävissä sovellettaisiin jatkossa sakon täytäntöönpanosta annettua lakia. Tullilaista kumottaisiin menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa koskevat säännökset. Menetetyksi tuomittuihin esineisiin voi kuitenkin liittyä tullausvelvollisuuksia. Tältä osin sovellettaisiin tullilain 80 §:n 2 momenttia, 82 §:n 3 momenttia ja 84 §:ää. Myös muiden täytäntöönpanotoimista huolehtivien viranomaisten kuin Tullin tulisi soveltaa täytäntöönpanossa mainittuja säännöksiä, jos esineen myyntiin liittyisi tullausvelvollisuuksia.
39 §. Esineeseen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpano ennen tuomion täytäntöönpanokelpoisuutta. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa esineeseen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä ennen tuomion täytäntöönpanokelpoisuutta. Sääntely vastaisi voimassa olevan lain 39 §:ää ja pakkokeinolain 7 luvun 13 §:n 3 momenttia. Koska pakkokeinolaissa on vastaavan sisältöinen säännös, joka koskee kiireellisiä toimenpiteitä takavarikon aikana, nyt ehdotetun säännöksen soveltamistilanteet olisivat verrattain harvinaisia. Käytännössä kiireellisiin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä jo esineen ollessa takavarikossa.
Täytäntöönpanoon voitaisiin ryhtyä, jos esine on helposti pilaantuva, pian häviävä tai arvoltaan nopeasti aleneva. Kyse olisi siten tilanteista, joissa esine menettäisi arvonsa, ellei sitä myytäisi heti. Tyypillisesti kyse voisi olla esimerkiksi pilaantuvista ruoka-aineista, joita ei voitaisi säilyttää.
Toiseksi täytäntöönpanoon voitaisiin ryhtyä, jos esineestä aiheutuu huomattavia säilytys- tai hoitokustannuksia. Näissä tilanteissa myynti olisi perusteltua silloin, jos säilytys- tai hoitokustannukset vähentäisivät olennaisesti esineen myynnistä saatavaa myyntituloa tai jos kustannukset muodostuisivat niin suuriksi, ettei myyntitulolla ylipäänsä olisi mahdollista kattaa niitä. Säilytyskustannuksilla tarkoitettaisiin esimerkiksi esineen varastointikustannuksia. Tällaisia kustannuksia voisi muodostua esimerkiksi suurten alusten säilyttämisestä.
Toimivaltainen viranomainen näissä tilanteissa olisi esinettä hallussaan pitävä viranomainen. Yleensä esineet olisivat esitutkintaviranomaisen hallussa, joten toimivalta olisi näillä. Toimivaltainen viranomainen olisi siten sama, joka voi päättää vastaavasta myynnistä takavarikon aikana pakkokeinolain 7 luvun 13 §:n 3 momentin nojalla.
Säännös ei koskisi rahamääräisen menettämisseuraamuksen, eläimeen kohdistuvan menettämisseuraamuksen tai eläimen tappamismääräyksen täytäntöönpanoa. Näiden seuraamusten täytäntöönpanoon voidaan muutenkin ryhtyä heti tuomion antamisen jälkeen.
40 §. Myöhemmän ratkaisun vaikutus menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoon.Pykälään tehtäisiin kielellinen täsmennys siitä, että se koskee vain esineeseen kohdistuvien menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa.
41 §. Menetetyksi tuomitun omaisuuden arvioiminen. Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavasti siitä, että menetetyksi tuomittu esine, hävitettäväksi määrätty verkkoviesti tai tapettavaksi määrätty eläin olisi arvioitava, jos täytäntöönpanoon ryhdytään ennen tuomion lainvoimaisuutta tai jos kysymys on kolmannen henkilön oikeudesta. Arvioinnin tarkoituksena olisi määrittää esineen arvo tai arvon määrittämistä varten tarvittavat muut tiedot sitä varten, jos myöhemmän tuomioistuimen ratkaisun perusteella esineen arvo olisikin hyvitettävä omistajalle. Yleensä olisikin mahdollista määrittää esineen arvo, jos esine esimerkiksi myydään. Arviointi voisi kuitenkin tarkan arvon määrittämisen sijasta koskea esineen, verkkoviestin tai eläimen ominaisuuksien arviointia sitä varten, että jälkikäteen voidaan arvioida sen arvo. Esimerkiksi verkkoviestin arviointi voisi koskea viestin näkyvyyden tai katsojamäärien kirjaamista ja muita vastaavia tietoja, joiden avulla olisi jälkikäteen mahdollista arvioida tarkemmin viestin taloudellista arvoa. Arvioinnista vastaisi se viranomainen, joka suorittaa täytäntöönpanotoimet. Tarvittaessa arvioinnissa olisi käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa. Arviointia ei tarvitsisi tehdä, jos osapuolten kesken sovittaisiin omaisuuden arvosta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että viranomaisen on laadittava arvioinnista pöytäkirja. Pöytäkirjan sisällöstä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
42 §. Menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksen hylkääminen. Pykälässä säädettäisiin menettelystä tilanteissa, joissa tuomioistuin hylkäisi esineeseen kohdistuvaa menettämisseuraamusta koskevan vaatimuksen tai eläimen tappamismääräyksen. Säännös vastaisi pääosin nykyistä.
Lähtökohtana olisi, että kun tuomioistuimen asiaa koskeva tuomio on lainvoimainen, esine tai tapettavaksi määrätty eläin palautettaisiin omistajalle tai muulle henkilölle, jolle esine kuuluu. Rahamääräisen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanossa noudatettaisiin 2 luvun säännöksiä saatavan palauttamisesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa esineen tai tapettavaksi määrätyn eläimen palauttaminen ei ole enää mahdollista jo tehtyjen täytäntöönpanotoimien vuoksi. Tällöin asianosaiselle maksettaisiin esineen tai eläimen arvoon perustuva korvaus. Oikeusrekisterikeskus tekisi päätöksen korvauksen maksamisesta ja maksaisi korvauksen. Korvauksen suuruus perustuisi lähtökohtaisesti 41 §:ssä tarkoitettuun arviointiin. Oikeusrekisterikeskuksella olisi kuitenkin nykyistä selkeämmin harkintavaltaa korvauksen määrässä. Määrätty korvaus voisi poiketa 41 §:ssä mainitusta arviosta esimerkiksi tilanteessa, jossa arvio olisi ollut puutteellinen tai poikkeaisi huomattavasti esineen myynnistä saadusta hinnasta. Korvattavaksi määrätylle summalle ei maksettaisi korkoa ja korvaushakemukseen liittyviä kustannuksia ei myöskään määrättäisi korvattavaksi.
Momentissa säädettäisiin myös siitä, kuinka Oikeusrekisterikeskuksen päätöksestä voi valittaa. Kuten nykyisinkin asiasta tulisi nostaa kanne joko kantajan kotipaikan käräjäoikeudessa tai Helsingin käräjäoikeudessa. Kanteen nostamiselle varattua aikaa muutettaisiin siten, että määräaika laskettaisiin päätöksen tiedoksisaannista varojen suorittamisen sijaan. Muutos selkeyttäisi tilannetta siten, että varojen siirtoon kuluvaa aikaa ei tulisi arvioida kanneaikaa määriteltäessä. Kanneaikaa myös lyhennettäisiin kuudesta kuukaudesta 30 päivään. Oikeusrekisterikeskus kuulee käytännössä hakijaa jo ennen päätöksen tekoa ja tiedottaa tätä samalla myös omasta arviostaan korvauksen määrästä, joten puolen vuoden kanneaikaa ei voida pitää hakijan oikeusturvan kannalta välttämättömänä,
43 §.Täytäntöönpanotoimet. Pykälässä säädettäisiin siitä, millaisiin täytäntöönpanotoimiin täytäntöönpanotoimista huolehtivan viranomaisen tulisi ryhtyä, kun Oikeusrekisterikeskus olisi toimittanut viranomaiselle pyynnön menettämisseuraamuksen täytäntöön panemiseksi. Sääntely koskisi yhtä lailla kaikkia täytäntöönpanotoimista huolehtivia viranomaisia ja sitä sovellettaisiin myös Ulosottolaitoksen ja Tullin täytäntöönpanotehtävissä. Käytännössä viranomaisessa täytäntöönpanotehtävistä vastaava virkamies päättäisi siitä, mihin toimiin kussakin asiassa ryhdyttäisiin.
Pykälässä säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin täytäntöönpanotoimien sisällöstä, joten enää ei olisi tarpeen antaa viranomaisten tarkempia määräyksiä siitä, miten asiassa meneteltäisiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin menetetyksi tuomitun esineen täytäntöönpanosta. Ensi sijassa esine tulisi myydä. Myynti olisi perusteltua silloin, jos esineestä olisi saatavissa myyntituloa. Esine voitaisiin myymisen sijasta hävittää, jos sitä ei voida myydä sen käyttöä tai myyntiä rajoittavan lainsäädännön tai muun esineen laatuun liittyvän syyn vuoksi taikka jos sen myynti on muusta syystä epätarkoituksenmukaista. Täytäntöönpanotoimista huolehtivalla viranomaisella olisi verrattain suuri harkintavalta siihen, myydäänkö vai hävitetäänkö esine. Esineen myymistä arvioitaessa tulisi ottaa huomioon myynnistä ja esineen säilyttämisestä aiheutuvat kustannukset ja muut seikat, jotka voisivat vaikuttaa siihen, onko esine perusteltua myydä vai hävittää. Esimerkiksi erilaiset vähäarvoiset lyömäaseet tai työkalut voitaisiin hävittää kuten nykyisinkin. Hävittää voitaisiin myös esimerkiksi alkoholi tai erilaiset kemikaalit, joiden alkuperästä tai koostumuksesta ei olisi varmuutta.
Säännöksen nojalla esine olisi edelleen mahdollista myös ottaa valtion käyttöön. Tällaisen käyttöönoton perusteita täsmennettäisiin laissa. Käyttöönotto olisi mahdollista koulutusta, tutkimusta tai museotoimintaa varten taikka muusta näihin rinnastettavasta syystä. Esine voitaisiin esimerkiksi ottaa käyttöön poliisin tai muiden viranomaisten koulutukseen. Täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen päättäisi siitä, otetaanko esine valtion käyttöön.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikseen menetetyksi tuomitun eläimen täytäntöönpanosta. Myös eläin olisi ensi sijassa myytävä. Eläinten hyvinvoinnista annettua lakia (693/2023) vastaavasti eläin voitaisiin kuitenkin luovuttaa myös muuten tai lopettaa, jos sen arvo olisi vähäinen. Eläin voitaisiin luovuttaa muutoin tai lopettaa myös, jos sen myyminen olisi muusta syystä epätarkoituksenmukaista. Säännös mahdollistaisi esimerkiksi vähäarvoisen tai aggressiivisesti käyttäytyvän lemmikkieläimen luovuttamisen vastikkeetta eläinsuojeluyhdistykselle, jolloin sitä ei tarvitsisi lopettaa.
Momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi myös siitä, että tapettavaksi määrätty eläin tulisi lopettaa.
Täytäntöönpanotoimista huolehtivalla viranomaisella olisi oikeus saada virka-apua täytäntöönpanoon kunnaneläinlääkäriltä. Virka-apu voisi koskea esimerkiksi sen arvioimista, mihin täytäntöönpanotoimeen kyseisen eläimen suhteen olisi perusteltua ryhtyä ja tarvittaessa apua eläimen lopettamisessa. Eläimen lopettamisessa tulisi joka tapauksessa noudattaa eläinten hyvinvoinnista annetun lain säännöksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, että hävitettäväksi määrätty verkkoviesti tulisi hävittää siten kuin tuomioistuin on määrännyt. Menettelystä verkkoviestin hävittämisessä säädetään tarkemmin ehdotetussa ulosottokaaren 7 luvun 16 a §:ssä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin esimerkiksi tullilakia vastaavasti, ettei valtio vastaa menetetyksi tuomitun eläimen tai esineen puutteista tai virheistä eikä muistakaan ominaisuuksista. Esinettä myytäessä tai muuten luovutettaessa täytäntöönpanotoimista huolehtivan viranomaisen tulisi ilmoittaa tästä esineen tai eläimen ostajalle.
43 a §.Esineen haltuunotto ja säilyttäminen. Lakiin ehdotettaisiin lisättäväksi uusi säännös omaisuuden haltuunotosta ja säilyttämisestä. Säännös velvoittaisi täytäntöönpanotoimista huolehtivaa viranomaista ottamaan menetettäväksi tuomitun esineen tai tapettavaksi määrätyn eläimen haltuunsa. Haltuunotto tehtäisiin täytäntöönpanotoimien suorittamista varten.
Pykälän 1 momentin nojalla pääsäännöstä poiketen viranomainen voisi kuitenkin myös jättää esineen tuomitun haltuun joko lukittuun tilaan tai jos esineen hukkaamis- tai rikoksen jatkamisvaaraa ei ole, muutenkin tämän haltuun. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastaavasti mahdollisuudesta jättää esine sivullisen haltuun. Pykälän 3 momentin nojalla viranomaisen tulisi ottaa haltuunsa myös esineen omistusoikeutta koskevat asiakirjat.
Sääntely vastaisi pääosin ulosottokaaren 4 luvun 31 §:n 1–2 momenttia. Soveltamiskäytäntö vastaisi siten ulosottokaaren mainitun säännöksen soveltamista. Säännöksen neljäs momentti vastaisi pääosin nykyistä sakon täytäntöönpanosta annetun lain 38 §:n 1 momentissa säädettyä velvollisuutta pöytäkirjan laatimisesta. Säännöksestä kuitenkin poistettaisiin viittaus pakkokeinolakiin.
43 b §.Esineen etsiminen asunnosta tai muista tiloista. Lakiin ehdotettaisiin lisättäväksi uudet säännökset esineen tai tapettavaksi määrätyn eläimen etsimisestä. Lain 43 b §:ssä säädettäisiin esineen etsimisestä asunnosta ja muista tiloista. Lain 43 c §:ssä säädettäisiin esineen etsimisestä henkilön hallusta. Sääntely vastaisi osin ulosottokaaren 3 luvun 49 ja 50 §:ää, joten tältäkin osin noudatettaisiin ulosottokaaren soveltamiskäytäntöä.
Ehdotetun 43 b §:n 1 momentti koskisi esineen noutamista tuomitun tai sivullisen omistamista tai käytössä olevista tiloista. Tuomitun tiloista esinettä voitaisiin etsiä ilman erityistä kynnystä. Esineen etsiminen sivullisen asunnosta edellyttäisi sitä, että on aihetta olettaa esineen olevan siellä. Etsinnän tarkoitus olisi kuitenkin aina esineen haltuunotto.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin etsinnän tekemisestä pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetuista tiloista. Etsinnän tekeminen tällaisiin tiloihin edellyttäisi aina perusteltua aihetta olettaa, että etsittävä esine tai eläin on kyseisessä tilassa. Viranomaisella tulisi siten olla perusteltu syy etsiä esinettä asumiseen tarkoitetuista tiloista. Sivullisen tiloissa etsinnän tekeminen edellyttäisi erittäin painavaa perustetta olettaa, että esine tai eläin on siellä. Kynnys kohdistaa toimenpiteitä sivullisen henkilön kotirauhan piiriin olisi siten korkeampi kuin tuomitulla.
Koska etsintä kohdistuisi kotirauhan suojaamiin tiloihin, tuomitulle tai sivulliselle tulisi ennen etsintää antaa mahdollisuus luovuttaa esine, ellei etsinnän tekeminen välittömästi ole välttämätöntä.
43 c §. Esineen etsiminen henkilön hallusta. Ehdotetussa 43 c §:ssä säädettäisiin esineen etsimisestä henkilön hallusta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin esineen etsimisestä tuomitun hallusta. Sääntely vastaisi ulosottokaaren 3 luvun 50 §:ää, joten tältäkin osin noudatettaisiin ulosottokaaren soveltamiskäytäntöä.
Momentin nojalla täytäntöönpanotehtävää suorittava virkamies voisi kehottaa tuomittua luovuttamaan yllään tai vaatteissaan olevan esineen. Jollei tätä kehotusta noudateta, virkamiehellä olisi oikeus ottaa esine haltuunsa, jos hänen tiedossaan olisi, että esine on tuomitun hallussa. Myös perusteltu aihe olettaa esineen olevan tuomitun hallussa riittäisi. Esineen pois ottamisessa ei kuitenkaan saisi loukkaavalla tavalla puuttua tuomitun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, ettei toimenpiteellä puututa henkilön koskemattomuuteen tarpeettomasti eikä etsintää suoriteta sivullisten nähden.
Pykälän 2 momentti koskisi esineen ottamista sivullisen hallusta. Tällaisen toimenpiteen edellytyksenä olisi, että virkamies tietää esineen olevan sivullisen hallussa.
43 d §.Voimakeinot. Pykälässä säädettäisiin täytäntöönpanotoimista huolehtivien viranomaisten oikeudesta käyttää voimakeinoja esineen tai tapettavaksi määrätyn eläimen haltuun ottamisessa.
Pykälän 1 momentin nojalla viranomaisilla olisi oikeus avauttaa lukkoja ja ovia tai käyttää muita vastaavia voimakeinoja esineen haltuun ottamiseksi. Voimakeinojen käytön tulisi olla oikeasuhtaista. Ensi sijassa voimakeinojen kohteelle tulisi ennen voimankäyttöä varata tilaisuus toimia itse, ellei tilaisuuden varaaminen vaaranna täytäntöönpanoa.
Pykälän 2 momentissa olisi viittaussäännös siihen, että muilta osin kunkin viranomaisen virkamiehillä olisi täytäntöönpanotehtävässä oikeus käyttää voimakeinoja siten kuin kyseistä viranomaista koskevassa lainsäädännössä säädetään. Tällaisia säännöksiä on poliisilain 17 §:ssä, tullilain 22 §:ssä, rajavartiolain 35 §:ssä ja ulosottokaaren 3 luvun 83 §:ssä. Mainituissa säännöksissä tarkoitettuja voimakeinoja voitaisiin siten käyttää myös täytäntöönpanotehtävän suorittamiseksi.
44 §. Menettämisseuraamukseen tuomitun kuoleman vaikutus täytäntöönpanoon. Pykälä vastaisi nykyistä sakon täytäntöönpanosta annetun lain 44 §:ää vähäisin kielellisin korjauksin.
45 §.Esineen myynti. Lakiin ehdotettaisiin lisättävän säännös esineen myynnistä. Pykälää sovellettaisiin silloin, jos viranomainen päättäisi täytäntöönpanotoimena myydä esineen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin esineen myyntitavasta. Momentti vastaisi ulosottokaaren 5 luvun 1 §:n 1 momenttia. Mitään myyntitapaa ei suljettaisi ulkopuolelle, vaan myynti olisi lähtökohtaisesti mahdollista suorittaa julkisella huutokaupalla, tai muulla tavoin kuten toimeksiannolla tai vähittäin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin seikoista, jotka tulisi ottaa huomioon myyntitavan valinnassa. Huomioon tulisi ottaa saatava myyntihinta, myynnistä ja säilyttämisestä aiheutuvat kustannukset ja myynnin viemä aika. Säännös vastaisi pääosin ulosottokaaren 5 luvun 2 §:n 1 momenttia, mutta se edellyttäisi myös säilytyskustannusten huomioimista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että myynti tulisi suorittaa ilman aiheetonta viivytystä.
45 a §. Pantti- ja vakuusoikeudet. Lain 45 a §:ään ehdotettaisiin lisättäväksi uusi pantti- ja muita vakuusoikeuksia koskeva säännös. Samalla asiaa koskeva sääntely kumottaisiin rikoslain 10 luvun 11 §:n 3 momentista. Pantti- ja vakuusoikeuksien huomioimista koskevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen selvittäisi tällaiset oikeudet ja tilittäisi maksun panttivelkojalle, jollei sille olisi pykälässä säädettyä estettä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin täytäntöönpanotoimista huolehtivan viranomaisen velvollisuudesta selvittää mahdolliset pantti- ja vakuusoikeudet. Yleensä tällainen oikeus olisi tullut viranomaisten tietoon jo rikosprosessin aikana. Täytäntöönpanoviranomaisen tulisi tarkistaa mahdolliset oikeudet myös sellaisista rekistereistä, joihin merkintä oikeudesta voidaan merkitä. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi kiinteistöä tai asunto-osaketta koskeva menettämisseuraamus. Lisäksi, jos olisi aihetta epäillä, että omaisuuteen kohdistuu muita oikeuksia, kuten ehdolliseen luovutukseen perustuvaa kauppahintasaatavaa tai vuokraoikeutta, tulisi myös nämä oikeudet selvittää. Tällaiseen epäilykseen voisi antaa aihetta esimerkiksi omaisuuden tosiasiallinen hallinta. Muita kuin rekisteriin kirjattuja oikeuksia tulisi selvittää ensisijaisesti tiedustelemalla asiaa tuomitulta. Oikeuksia voitaisiin selvittää myös esimerkiksi omaisuuden tosiasialliselta haltijalta.
Säännöksen 2 ja 3 momentin mukaan pantti- ja muun vakuusoikeuden saanut haltija saisi maksun menetetyksi tuomitun esineen myyntihinnasta. Tämä perussääntö vastaisi pääosin nykytilaa. Sääntelyä muutettaisiin kuitenkin nykyisestä siten, että maksun saaminen olisi pääsääntö, josta poikettaisiin, mikäli täytäntöönpanoviranomainen arvioisi, että mainittu oikeus on saatu keinotekoisilla järjestelyillä. Tältä osin säännös vastaisi asiallisesti ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ää. Oikeudenhaltijan ei siten tarvitsisi enää lähtökohtaisesti nostaa kannetta käräjäoikeudessa saadakseen maksun omaisuuden arvosta, vaan pätevästi saatuun panttioikeuteen perustuva maksu suoritettaisiin täytäntöönpanoviranomaisen toimesta automaattisesti.
Nykysääntelyssä maksun saamisesta poikkeamista on arvioitu pantinsaajan vilpittömän mielen avulla. Kuten edellä on todettu, vilpittömään mieleen perustuvaa arviointia voidaan pitää haastavana. Tästä syystä asiaa arvioitaisiin samoin perustein kuin ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä. Ulosottokaaren 4 luvun 14 § sisältää säännöksen omaisuuden ulosmittaamisesta siitä huolimatta, että on esitetty väite omaisuuden kuulumisesta sivulliselle. Säännöksen mukaan ulosmittaus ei esty, jos oikeus perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon tuomitun järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Hallituksen esityksen 13/2005 (ks. myös HE 83/2006) mukaan mainittu säännös on toiminut pääosin hyvin, eikä esimerkiksi laajoja oikeusturvaongelmia ole tullut esille. Ehdotetun säännöksen nojalla keinotekoisia järjestelyjä arvioitaisiin siten samoilla perusteilla kuin mainitussa ulosottokaaren säännöksessä.
Vastaavalla tavalla kuin yllä mainitussa ulosottokaaren säännöksessä keskeisenä tekijänä voitaisiin pitää järjestelyä, jolla pyrittäisiin mitätöimään tai pienentämään menettämisseuraamuksen taloudellisia tai tosiasiallisia vaikutuksia tuomitulle. Arvioinnissa huomiota voitaisiin kiinnittää esimerkiksi pantti- tai muun vakuusoikeuden saamisen ajankohtaan. Keinotekoisiin järjestelyihin voisi viitata esimerkiksi se, että oikeus olisi saatu esineen jo ollessa takavarikossa, tai mikäli oikeuden saaja olisi ollut oikeuden saannin hetkellä tietoinen tuomitun menettelyn rikollisesta luonteesta ja jonka olisi näin ollen tullut pitää omaisuuden menetetyksi tuomitsemista varteenotettavana tai todennäköisenä vaihtoehtona. Pantti- tai vakuusoikeutta, jota ei ole merkitty asianmukaisten velvoitteiden mukaisesti rekisteriin voitaisiin pitää lähtökohtaisesti myös keinotekoisena järjestelynä. Tarvittaessa täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen voisi myös kuulla tuomittua tai oikeuden haltijaa asiassa. Täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen tekisi päätöksen oikeuden raukeamisesta, jos katsoisi sen perustuvan keinotekoiseen järjestelyyn.
Oikeudenhaltijan oikeusturva järjestettäisiin siten, että oikeudenhaltijalla olisi oikeus saattaa raukeamispäätös tuomioistuimen ratkaistavaksi. Raukeamispäätöstä koskevan kanteen nostolle asetettaisiin kuitenkin säännöksessä 30 päivän kanneaika, jolla edistettäisiin asian lopullisen ratkaisun joutuisuutta. Aikarajaa olisi mahdollista pidentää hakemuksesta, jos tälle olisi hyväksyttävä syy. Kanteen nostamisen aikarajaa koskeva sääntely olisi yhdenmukaista ulosottokaaren 10 luvun 12 §:n 1 momentissa säädetyn täytäntöönpanoriitakannetta koskevan sääntelyn kanssa. Määräajan pidentämiseen liittyvän hyväksyttävän syyn vaatimusta voitaisiinkin arvioida samoin perustein kuin mainitussa ulosottokaaren säännöksessä.
45 b §.Varojen tilittäminen. Lain 45 b §:ään lisättäisiin uusi varojen tilittämistä koskeva säännös.
Pykälän 1 momentti sisältäisi yleismääräyksen esineen myynnistä saatujen varojen tilittämisestä Oikeusrekisterikeskukselle. Täytäntöönpanoviranomainen tilittäisi myyntitulon Oikeusrekisterikeskukselle viipymättä myynnin jälkeen. Jos esine olisi myyty 39 §:n nojalla ennen kuin menettämisseuraamus on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi, säilyttäisi täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen myyntituloa ja tilittäisi sen Oikeusrekisterikeskukselle saatuaan täytäntöönpanopyynnön.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilityksestä tehtävistä vähennyksistä. Viranomainen voisi vähentää myyntituloista myynnistä ja säilytyksestä aiheutuneet kustannukset. Tällaisia kuluja voisivat olla esimerkiksi asunnon myynnissä käytetyn välittäjän palkkiot ja varastoinnista aiheutuneet kustannukset. Säännös koskisi vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon aikana. Säännös ei koskisi kustannuksia, joita viranomaisille on voinut syntyä esimerkiksi takavarikoidun omaisuuden säilyttämisestä. Tullaukseen liittyvän tullivelan maksamisesta säädetään tullilain 84 §:ssä, jota myös sovellettaisiin menettämisseuraamuksen täytäntöönpanossa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että ennen tilitystä myyntitulosta maksettaisiin 45 a §:ssä tarkoitettu pantti- tai vakuusoikeus.
Pykälä sisältäisi asiallisesti myös menettämisseuraamukseen liittyvien saatavien etusijajärjestyksen. Myynnistä saaduista tuotoista saataisiin ensin vähentää myynnistä ja säilytyksestä aiheutuneet kustannukset, jonka jälkeen jäljelle jäävästä summasta suoritettaisiin pantti- ja vakuusoikeuteen liittyvät maksut siten kuin 45 a §:ssä säädetään. Tämän jälkeen jäljelle jäävä myyntitulo tilitettäisiin Oikeusrekisterikeskukselle. Oikeusrekisterikeskus huolehtisi tämän jälkeen mahdollisten rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettujen korvausten maksamisesta sille tilitetystä myyntitulosta. Näiden erien jälkeen jäävä tuotto jäisi valtiolle. Sääntely noudattaisi pääperiaatteeltaan ulosottokaaren 5 luvun 47 §:ssä säädettyä etuoikeusjärjestystä sekä velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetussa laissa (1578/1992) säädettyä maksunsaantijärjestystä. Molemmissa mainituissa laeissa panttioikeudella turvatulla saatavalla on vahva etusija muihin saataviin nähden. Ulosottokaaren mukaan ennen tällaista saatavaa omaisuuden arvosta saadaan kuitenkin vähentää täytäntöönpanokustannukset. Vastaavalla tavalla säädettäisiin myös menettämisseuraamuksen tilityksestä.
45 c §.Menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon päättyminen. Pykälässä säädettäisiin pitkälti lain 23 a §:ää vastaavasti muun kuin rahamääräisen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon päättymisestä. Rahamääräisen menettämisseuraamuksen täytäntöönpano päättyisi lain 23 a §:n mukaisesti.
Muiden menettämisseuraamusten täytäntöönpano päättyisi, kun täytäntöönpanotoimista huolehtiva viranomainen olisi suorittanut täytäntöönpanotoimet ja tilittänyt mahdollisen myyntitulon Oikeusrekisterikeskukselle. Viranomaisen tulisi muutenkin ilmoittaa Oikeusrekisterikeskukselle täytäntöönpanotoimien suorittamisesta loppuun. Muodollisesti täytäntöönpano päättyisi vasta menettämisseuraamuksen tultua lainvoimaiseksi, jos täytäntöönpanotoimiin olisi ryhdytty ennen tuomion lainvoimaisuutta.
Toiseksi täytäntöönpano voisi päättyä seuraamuksen raukeamiseen tilanteissa, joissa täytäntöönpanotoimia ei syystä tai toisesta olisi voitu tehdä ennen täytäntöönpanokelpoisuuden raukeamista tai jos kyse olisi niin sanotusta ehdollisesta menettämisseuraamuksesta.
Kolmanneksi täytäntöönpano voisi päättyä, jos muualla laissa olisi säädetty peruste, joka päättäisi täytäntöönpanon yksittäisessä asiassa.
53 §.Itseperintään liittyvä tuomioistuinmenettely. Pykälässä säädetään niin sanottuun itseperintämenettelyyn liittyvästä ilmoittamisesta tuomioistuimelle. Koska Tullin ja Verohallinnon perittäväksi tulevat saatavat määriteltäisiin lain tasolla ehdotetussa 3 §:n 2 momentissa, säännös olisi tarpeeton ja se kumottaisiin.
54 §. Tarkemmat säännökset. Pykälän asetuksenantovaltuuksia täsmennettäisiin.
Pykälän 1 kohdasta poistettaisiin asetuksenantovaltuus muiden kuin oikeushallinnon viranomaisia koskevasta ilmoitusmenettelystä. Tätä koskevat säännökset lisättäisiin lain tasolle ehdotettuun 4 §:ään.
Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin asetuksenantovaltuus muuntorangaistuksen määräämistä koskevien tietojen toimittamisesta syyttäjälle ja tuomioistuimelle. Asetuksella voitaisiin säätää menettelystä, jossa esimerkiksi haastamista ja sakkojen maksutilannetta koskevat tiedot toimitetaan syyttäjälle ja tuomioistuimelle.
Pykälän nykyinen 4 kohta siirrettäisiin 5 kohdaksi.
Siirtymäsäännökset. Lakiin sisältyisi kolme siirtymäsäännöstä. Ensinnäkin jos rahamääräiselle seuraamukselle olisi myönnetty maksuaikaa ennen lain voimaantuloa, tällaiseen maksuaikaan sovellettaisiin kumotun sakon täytäntöönpanosta annetun lain säännöksiä. Maksuaika jatkuisi siten aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti. Vastaavasti jos sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpano olisi ulosotossa vireillä ennen tämän lain voimaantuloa, noudatettaisiin täytäntöönpanossa aiemmin voimassa olleita säännöksiä. Ulosottomies huolehtisi siten tällaisessa asiassa täytäntöönpanon alkamisajankohdan määräämisestä, jos tavoittaisi tuomitun. Kolmanneksi menettämisseuraamuksen täytäntöönpanosta huolehtisi edelleen se viranomainen, jolla asia on vireillä lain tullessa voimaan. Täytäntöönpanovastuuta ei siten siirrettäisi vireillä jo olevissa asioissa viranomaiselta toiselle.