1.4
Nykytilan arviointi
Yleistä
Sopimuksen ja sen liitteiden vaatimukset liittyvät useisiin lakeihin ja asetuksiin, jotka kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan. Voimassa oleva lainsäädäntö kattaa jo nykyisin suurelta osin sopimuksen vaatimukset. Joiltakin osin direktiivin täytäntöönpanoa koskevassa valmistelussa on katsottu tarpeelliseksi rajata sopimuksen 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla määrättyjä alusryhmiä sääntelyn ulkopuolelle. Erityisesti rajaavana tekijänä on ollut aluksen koko, koska lähtökohtaisesti pienillä aluksilla kalastuksen toimintatapa eroaa suuremmista aluksista esimerkiksi rannikon läheisyyden ja merimatkojen ajallisen keston suhteen.
Seuraavaksi kuvataan sopimuksen vaatimusten suhdetta voimassa olevaan lainsäädäntöön.
Laivanisännän velvollisuudet koskien aluksen miehitystä
Sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan kalastusaluksen omistaja vastaa ensisijaisesti siitä, että päälliköllä on tarvittavat resurssit ja valmiudet voidakseen täyttää sopimuksesta johtuvat velvollisuutensa. Tätä sopimuksen määräystä vastaa Suomessa laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain (1687/2009, jäljempänä laivaväkilaki) 9 §, jonka nojalla laivanisännän on huolehdittava siitä, että alus on miehitetty Liikenteen turvallisuusviraston myöntämän miehitystodistuksen tai valtioneuvoston asetuksessa säädetyn vähimmäismiehityksen mukaisesti. Edellä mainittua säännöstä, kuten myös muita lain miehitystä ja vahdinpitoa koskevia säännöksiä, sovelletaan suomalaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on pääsääntöisesti vähintään 10 metriä. Kotimaan liikennealueella I laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain sellaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on vähintään 12 metriä. Liikennealue I käsittää muun muassa sellaiset sisäsaaristoalueet, jotka eivät ole välittömästi alttiina aavalta mereltä tulevalle merenkäynnille samoin kuin lyhyet suojaamattomat väyläosuudet sisäsaaristossa.
Kalastusaluksen päällikön pätevyydestä säädetään liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017), jonka II osan 10 luvun 8 §:ssä säädetään kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimuksista. Pätevyysvaatimukset riippuvat kalastusaluksen koosta. Näiden säännösten soveltamisala on sama kuin edellä kuvattu laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevien säännösten soveltamisala. Laivaväkilakia ja liikenteen palveluista annettua lakia säädettäessä on arvioitu, että kalastusalusten toimintatavasta johtuen miehitystä ja päällystön pätevyyttä koskevia säännöksiä ei ole perusteltua ulottaa pienempiin alle 10 metrin pituisiin kalastusaluksiin. Näin ollen esitetään, että myös sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan soveltamisalasta suljettaisiin pois ne kalastusalukset, jotka eivät kuulu liikenteen palveluista annetun lain tai laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevien säännösten soveltamisalaan. Sopimuksen 3 artiklan mukaan, jos sopimuksen soveltaminen on erityisen vaikeaa kalastusalusten toimintatavasta johtuen, jäsenvaltio voi objektiivisin perustein kuulemisen jälkeen sulkea sopimuksen tiettyjen määräysten ulkopuolelle tiettyjä kalastusalusryhmiä.
Aluksen päällikön velvollisuudet
Sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksella järjestetään sellaista valvontaa, jolla voidaan varmistaa, että kalastajien työolosuhteet ovat mahdollisimman turvalliset. Valvonnalla voidaan ymmärtää muun muassa aluksella tehtävää vahdinpitoa, mistä säädetään laivaväkilain 23 §:ssä ja sen nojalla annetuissa Liikenteen turvallisuusviraston vahdinpitoa ja reittisuunnittelua koskevissa määräyksissä.
Edelleen 3 b kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että kalastajia johdetaan siten, että otetaan huomioon turvallisuus, terveys sekä väsymyksen torjunta. Aluksella tehtävästä vahdinpidosta säädetään laivaväkilain 23 §:ssä. Lisäksi merilain (674/1994) 6 luvun 9 §:n nojalla aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti.
Sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan a—c alakohdissa edellytetään, että aluksella järjestetään asianmukaista valvontaa, johtamista ja tiedotusta, joilla varmistetaan, että kalastajat voivat tehdä työtään mahdollisimman turvallisesti. Työn tekemisen turvallisuutta sääntelevän työturvallisuuslain (738/2002) 2 luvussa säädetään työnantajan yleisistä velvollisuuksista, joilla nämä vaatimukset täytetään. Näitä työnantajan yleisiä velvollisuuksia ovat esimerkiksi 8 §:ssä säädetty työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite, 10 §:ssä säädetty työn vaarojen selvittäminen ja arviointi, 13 §:ssä säädetty työn suunnittelu ja 14 §:ssä säädetty työntekijälle annettava opetus ja ohjaus. Mitä tässä on sanottu työnantajasta, sovelletaan vastaavasti työturvallisuuslain 7 §:n 1 kohdan mukaan yhteisellä työpaikalla toimivaan pääasiallista määräysvaltaa käyttävään työnantajaan, muuhun työnantajaan sekä itsenäiseen työnsuorittajaan siten kuin 49—51 ja 53 §:ssä säädetään.
Artiklan 3 d kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että merenkulun turvallisuuteen, vahdinpitoon ja hyvään merimiestapaan liittyvien standardien noudattaminen varmistetaan. Suomessa merilain 6 luvun 3 §:n mukaan aluksen päällikön velvollisuutena on huolehtia siitä, että alus on merikelpoinen ja että alus on asianmukaisesti miehitetty ja varustettu. Edelleen merilain mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksen suunniteltu reitti on turvallinen. Merilakia sovelletaan pääasiassa kauppamerenkulkuun ja ammattimaisessa kalastuksessa käytettävien kalastusalusten voidaan katsoa kuuluvan kauppamerenkulun piiriin riippumatta kalastusaluksen pituudesta. Laivaväkilain 5 §:n mukaan alus on miehitettävä siten, ettei alusta, laivaväkeä, matkustajia, lastia, muuta omaisuutta tai ympäristöä saateta tarpeettomasti vaaralle alttiiksi. Edelleen laivaväkilain 5 §:n mukaan laivaväen tulee lukumäärältään ja pätevyydeltään olla sellainen, että vahti-, turvallisuus- ja turvatoimitehtävät sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvät tehtävät aluksella voidaan hoitaa. Laivaväkilain 9 §:n mukaan aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alus on miehitetty matkakohtaisesti vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen turvallisesti.
Artiklan 4 kohdan mukaan kalastusaluksen omistaja ei saa estää päällikköä tekemästä päätöksiä, joita tämä ammattitaitonsa perusteella pitää välttämättöminä aluksella olevien kalastajien turvallisuuden tai aluksen ja sen turvallisen kulun ja toimintavarmuuden varmistamiseksi. Merilain 6 luvun 9 §:n mukaan laivanisäntä tai kukaan muu henkilö ei saa estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka päällikön ammatillisen arvion mukaan on tarpeellinen ihmishengen turvaamiseksi merellä tai meriympäristön suojelun kannalta.
Artiklan 5 kohdan mukaan kalastajien on noudatettava päällikön toimivaltansa puitteissa antamia asianmukaisia määräyksiä ja aluksella sovellettavia turvallisuus- ja terveysmääräyksiä. Suomessa merilain 6 luvun 9 §:n nojalla aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti.
Aluksen miehitystä ja miehistöluetteloa koskevat vaatimukset
Sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisen jäsenvaltion tulee edellyttää sen lainkäyttövaltaan rekisteröityjen kalastusalusten omistajien huolehtivan siitä, että aluksella on pätevä päällikkö ja riittävä miehitys. Laivaväkilain 9 §:n säännöksiä, jotka koskevat laivanisännän velvollisuuksia liittyen aluksen miehitykseen, on kuvattu edellä. Näin ollen esitetään, että 10 artiklan 1 kohdan soveltamisalasta suljettaisiin pois ne kalastusalukset, jotka eivät kuulu laivaväkilain aluksen miehitystä koskevien säännösten soveltamisalaan. Tällaisia kalastusaluksia ovat alle 10 metriä pitkät alukset sekä kotimaan liikennealueella I alle 12 metriä pitkät kalastusalukset. Direktiivin säännösten soveltamisalan rajoittamista voidaan perustella alle 10 metriä pitkien kalastusalusten toimintatavasta johtuen. Näissä aluksissa aluksen omistaja toimii tyypillisesti myös aluksen päällikkönä, ja aluksen päällikön velvollisuuksia liittyen asianmukaiseen miehitykseen on selostettu edellä.
Sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioissa voidaan edellyttää, että vähintään 24 metriä pitkille kalastusaluksille vahvistetaan miehitystä koskevat vähimmäisvaatimukset koskien kalastajien määrää ja pätevyyttä. Laivaväkilain säännösten mukaan yli 10 metriä pitkälle alukselle on pääsääntöisesti vahvistettava miehitys ennen sen ottamista käyttöön suomalaisena kalastusaluksena. Näin ollen Suomessa miehityksen vahvistamista koskevat säännökset kattavat myös pienempiä aluksia kuin sopimuksessa. Tämä on mahdollista, sillä sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaan kukin jäsenvaltio voi kuulemisen jälkeen kokonaan tai osaksi ulottaa sopimuksen mukaisen suojelun, joka kohdistuu vähintään 24 metriä pitkillä aluksilla työskenteleviin kalastajiin, koskemaan myös alle 24 metriä pitkillä aluksilla työskenteleviä kalastajia.
Sopimuksen 12 artiklan mukaan jokaisella kalastusaluksella on oltava miehistöluettelo, jonka kopio on toimitettava maissa oleville valtuutetuille henkilöille ennen aluksen lähtöä tai ilmoitettava maihin välittömästi aluksen lähdön jälkeen. Lisäksi toimivaltaisen viranomaisen on päätettävä, kenelle ja milloin kyseiset tiedot toimitetaan ja mitä tarkoitusta varten.
Suomessa säännökset miehistöluettelosta ovat laivaväkilain 26 b §:ssä ja 26 d §:ssä. Aluksen päällikön on pidettävä miehistöluetteloa, johon merkitään aluksella kulloinkin työskentelevät henkilöt sekä heidän toimensa. Säännöstä sovelletaan kuitenkin vain vähintään 24 metriä pitkiin kalastusalukseen. Näin ollen esitetään, että 12 artiklan soveltamisalasta suljettaisiin pois pituudeltaan alle 24 metriä pitkät kalastusalukset, koska tätä pienemmissä aluksissa aluksen miehityksessä ei ole tyypillisesti matkakohtaista vaihtelua. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole säännöksiä siitä, että miehistöluettelon tiedot tulisi toimittaa maihin valtuutetulle henkilölle.
Kalastajan lääkärintarkastuksia, terveydensuojelua ja sairaanhoitoa koskevat vaatimukset
Artiklat 7—9 sisältävät määräyksiä lääkärintarkastuksesta. Pääsääntöisesti kalastusaluksella työskentelevillä on oltava voimassa oleva lääkärintodistus (7 artikla), lääkärintodistuksen on täytettävä tietyt muoto- ja sisältövaatimukset (8 artikla) ja tietyt lisävaatimukset yli 24-metristen alusten osalta (9 artikla). Näistä lääkärintarkastuksia koskevista vaatimuksista säädetään kansallisesti laivaväen lääkärintarkastuksista annetussa laissa (1171/2010).
Artikloissa 26—32 säädetään terveydensuojelusta ja sairaanhoidosta sekä suojelusta työhön liittyvän sairauden, vamman tai kuoleman varalta.
Artikla 26 sisältää määräykset kalastajan oikeudesta saada sairaanhoitoa ja kalastusaluksen omistajan velvollisuudesta järjestää sairaanhoitoa. Näistä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään merityösopimuslain (756/2011) lisäksi työterveyshuoltolaissa (1383/2001) ja terveydenhuoltolain (1326/2010) 19 §:ssä.
Työnantaja vastaa merityösopimuslain 2 luvun 12 ja 13 §:n mukaan sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän hoidosta ja niistä aiheutuneista kustannuksista 27 artiklassa edellytetyn mukaisesti.
Sopimuksen 28 artiklassa edellytetään, että kalastusaluksella on saatavilla lääkkeitä ja hoitotarvikkeita sekä opastusta ja neuvontaa lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden käytössä. Näistä säädetään kansallisesti laiva-apteekista annetussa laissa (584/2015).
Artiklassa 29 edellytetään, että kalastaja saa maksutonta sairaanhoitoa, jonka kustannuksista kalastusaluksen omistaja vastaa, kunnes kalastaja on palannut kotiin, siltä osin kuin kansallinen sosiaaliturvajärjestelmä ei sitä kata. Kansallisesti näistä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään merityösopimuslaissa ja terveydenhuoltolain 19 §:ssä.
Artiklassa 30 mahdollistetaan kalastusaluksen omistajan 29 artiklassa sanotun vastuun rajoittaminen, jos sairaus tai vamma on aiheutunut kalastajan tarkoituksellisesta laiminlyönnistä. Tästä vastuunrajoituksesta säädetään kansallisesti merityösopimuslain 2 luvun 13 §:ssä.
Artiklassa 31 edellytetyistä toimenpiteistä säädetään kansallisesti työturvallisuuslaissa ja työterveyshuoltolaissa (artiklan kohta 1), työtapaturma- ja ammattitautilaissa (459/2015; artiklan kohta 2) sekä merityösopimuslaissa (artiklan kohta 3).
Artiklassa 32 mahdollistetaan se, että kalastusaluksen omistajan taloudelliset velvoitteet voidaan varmistaa joko kalastusaluksen omistajan omaan vastuuseen tai vakuutus- tai muuhun järjestelmään perustuen. Suomessa tämä vastuu perustuu pakolliseen vakuuttamisvelvollisuuteen työtapaturma- ja ammattitautilain 3 §:ssä säädetyn mukaisesti.
Kalastajan työturvallisuutta koskevat vaatimukset
Artiklat 34—36 sisältävät työturvallisuutta ja -terveyttä sekä tapaturmien torjuntaa koskevia määräyksiä.
Artiklan 34 vaatimuksista säädetään kansallisesti työturvallisuuslain 1 (lain tarkoitus), 7 (yhteinen työpaikka), 10 (työn vaarojen selvittäminen ja arviointi), 14 (työntekijälle annettava opetus ja ohjaus) ja työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 42 (työsuojelun yhteistoiminta suomalaisella aluksella) ja 46 §:ssä (työtapaturmasta ja ammattitaudista ilmoittaminen) sekä nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993).
Artiklassa 35 kalastusaluksen omistajalta edellytetään, että hän ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen tapaturmat ja sairastumiset, varmistaakseen asianmukaisen opastuksen sekä varatakseen kalastajille asianmukaiset suojavarusteet sekä –asusteet. Näistä asioista säädetään kansallisesti työturvallisuuslain 10, 14 ja 15 §:ssä sekä valtioneuvoston päätöksessä henkilösuojainten valinnasta ja käytöstä työssä (1407/1993).
Artiklan 36 mukaan kalastajien tai heidän edustajiensa on tarvittaessa osallistuttava riskienarviointiin. Työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 5 luvussa.
Kalastajan asuinympäristöä koskevat vaatimukset
Artikloissa 21—22 on yleisluonteiset velvoitteet säätää aluksen asuintiloista ja ruokahuollosta. Aluksen asuintiloista ja ruokahuollosta säädetään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa (395/2012) sekä mainitun lain nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa laivaväen asuinympäristöstä aluksella (825/2012) ja ruokahuollosta aluksella (820/2012).
Artiklassa 23 on yksityiskohtaisia asuintiloihin liittyviä velvoitteita. Valtioneuvoston asetus laivaväen asuinympäristöstä aluksella kattaa pääosin artiklan velvoitteet. Artiklan a kohdan mukaan kalastusaluksen asuintilojen rakentamista tai muuttamista koskevat suunnitelmat tulisi tarvittaessa hyväksyä. Lainsäädännössämme ei ole velvoitetta hyväksyä tässä tarkoitettuja suunnitelmia eikä tarvetta siihen ole ottaen huomioon, että aluksen asuintiloista on säädetty varsin yksityiskohtaisesti asuintiloja koskevassa valtioneuvoston asetuksessa ja että nämä tilat tarkastetaan ennen aluksen käyttöönottoa lain 395/2012 6 §:n mukaisesti.
Artikla 24 sisältää ruokaan ja ruokahuoltoon liittyviä velvoitteita. Näistä velvoitteista säädetään ruokahuollosta aluksella annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
Artikla 25 sisältää viittauksen sopimuksen liitteeseen II, joka sisältää aluksen asuintiloihin liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä. Liitteessä on yhteensä 79 kohtaa. Kansallinen lainsäädäntömme kattaa liitteen määräykset seuraavasti:
Liitteen asuintiloja koskevista yleisistä määräyksistä (kohdat 1—7) säädetään laissa 395/2012 ja sen nojalla annetussa asetuksessa 825/2012 sekä työturvallisuuslain henkilöstötiloja koskevassa 48 §:ssä.
Liitteen valvontaa ja suunnittelua koskevista määräyksistä (kohdat 8—11) säädetään valvontaa koskevilta osin lain 395/2012 6 §:ssä. Alusta koskevat suunnitelmat voidaan artiklan 23 mukaan tarvittaessa hyväksyä. Kansallista tarvetta suunnitelmien hyväksymiselle ei ole, joten tältä osin asiasta ei myöskään ole säädetty.
Liitteen kohdat 12—18 sisältävät suunnittelua ja rakentamista koskevia määräyksiä. Näistä säädetään kansallisesti asetuksessa 825/2012.
Liitteen kohdissa 19—32 on määräyksiä melusta ja tärinästä, tuuletuksesta, lämmityksestä ja ilmastoinnista sekä valaistuksesta. Melusta ja tärinästä säädetään kansallisesti työntekijöiden suojelemisesta melusta aiheutuvilta vaaroilta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (85/2006), työntekijöiden suojelemisesta tärinästä aiheutuvilta vaaroilta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (48/2005), asetuksen 825/2012 8 §:ssä sekä työturvallisuuslain 39 §:ssä. Asianmukaisesta tuuletuksesta säädetään asetuksessa 825/2012 ja tupakoimattomien suojelusta tupakkalain (549/2016) 74 §:ssä. Lämmitystä ja ilmastointia sekä valaistusta (kohdat 24—32) koskevista määräyksistä säädetään kansallisesti asetuksessa 825/2012.
Liitteen kohdissa 33—46 on määräyksiä makuuhyteistä. Kansallisesti aluksen makuuhyteistä on säädetty asetuksessa 825/2012.
Ruokailutiloja koskevat määräykset sisältyvät liitteen kohtiin 47—51. Ruokailutiloja koskevat kansalliset säännökset sisältyvät asetuksiin 825/2012 ja 820/2012.
Ammeita, suihkuja, käymälöitä ja pesualtaita sekä pesulatiloja koskevat määräykset sisältyvät liitteen kohtiin 52—60. Kansallinen näitä tiloja koskeva sääntely on asetuksessa 825/2012 ja työturvallisuuslain 48 §:ssä.
Sairaille ja loukkaantuneille järjestettävästä erillisestä sairashytistä on määräykset liitteen kohdissa 61—62. Kansallinen sääntely on asetuksessa 825/2012.
Liitteen kohdissa 63—66 sisältää määräyksiä muista tiloista ja asioista sekä virkistysmahdollisuuksista ja yhteydenpidosta. Kansallisesti näistä asioista on säädetty asetuksessa 825/2012.
Keittiötiloja ja ruoan varastointia sekä ruokaa ja juomavettä koskevista liitteen 67—74 määräyksistä on säädetty kansallisesti työturvallisuuslain 48 §:ssä, laissa 395/2012, työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (577/2003) 4 §:ssä sekä asetuksissa 820/2012 ja 825/2012.
Asuintilojen siisteydestä, päällikön tai hänen valtuuttamansa tekemistä tarkastuksista sekä poikkeuksista on määräykset liitteen kohdissa 75—79. Kansallinen sääntely on laissa 395/2012 ja asetuksissa 820/2012 ja 825/2012.
Kalastajan vähimmäisikää ja palvelussuhteen ehtoja koskevat vaatimukset
Suomen lainsäädäntö kattaa pääosin sopimuksen vaatimukset kalastajan vähimmäisiästä. Sopimuksen mukaan työ kalastusaluksella edellyttää lähtökohtaisesti 16 vuoden ikää. Eräin edellytyksin sopimus sallii sen, että 15 vuotta täyttäneet henkilöt tekevät koulujen loma-aikoina kevyttä työtä kansallisten lakien ja käytännön mukaisesti. Kalastusaluksella tehtävä työ, joka luonteensa tai suorittamisolosuhteidensa vuoksi todennäköisesti vaarantaa nuorten terveyden, turvallisuuden, fyysisen, henkisen tai sosiaalisen kehityksen, kasvatuksen tai moraalin, edellyttää lähtökohtaisesti kuitenkin 18 vuoden ikää.
Suomessa vajaavaltaisen oikeudesta tehdä työsopimus säädetään merityösopimuslain 1 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan merityösopimuslaissa tarkoitettuun työhön voidaan palkata henkilö, joka työn aloittaessaan on vähintään 16-vuotias. Suomessa ei ole kuitenkaan sääntelyä, jonka perusteella yllä kuvattujen kaltaisen vaarallisen tai haitallisen työn teettäminen on rajoitettua 16—18-vuotiailla.
Voimassa olevan merityösopimuslain vähimmäisikää koskevat vaatimukset eivät koske sopimuksen edellyttämällä tavalla sellaisia kalastajia, jotka työskentelevät kalastusaluksella muutoin kuin työntekijäasemassa yhdessä työntekijöiden kanssa.
Sopimus sisältää määräykset työsopimuksen vähimmäissisällöstä. Nämä vaatimukset katetaan työsopimuksen muotoa ja sisältöä koskevan merityösopimuslain 1 luvun 3 §:n perusteella. Sopimuksen 18 artiklan mukaan kalastusaluksen omistajan on huolehdittava siitä, että jokaisella kalastajalla on kirjallisessa muodossa kalastajan työsopimus, jossa edellytetään, että aluksen työ- ja elinolot ovat ihmisarvoiset ja vastaavat sopimuksen vaatimuksia. Tältä osin Suomi katsoo olevan mahdollista poiketa sopimuksen vaatimuksesta 3 artiklan perusteella, koska alusten työ- ja elinoloja koskevat vaatimukset ovat lainsäädännöllä katettuja ja työsuojeluviranomainen valvoo lain noudattamista. Lainsäädäntö antaa lisäksi sopimussitoumusta paremman suojelun.
Kalastajan kotimatkaoikeutta koskeva vaatimus (19 artikla) katetaan voimassa olevan merityösopimuslain 3 luvun 2 §:n perusteella. Merityösopimuslain 13 luvun 17 a § ulottaa kotimatkaoikeuden sopimuksen edellyttämällä tavalla myös muihin kuin työntekijöihin.
Kalastajan työ- ja lepoajat
Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (jäljempänä työaikadirektiivi) 21 artikla koskee merikalastusalusten työntekijöitä. Sopimuksen 11 artiklassa määrätään, ettei työaikadirektiivin 3—6, 8 ja 21 artiklaa sovelleta sopimuksen soveltamisalaan kuuluviin kalastajiin. Sopimuksen 11 artikla vastaa kuitenkin muutoin lähes täysin työaikadirektiivin 21 artiklaa. Siten Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Merikalastuksen osalta Suomen merityötä koskeva työaikasääntely ei kuitenkaan ole kaikilta osin ollut sopusoinnussa työaikadirektiivin kanssa, eikä se siten vastaa nyt täytäntöön pantavan kalastusalan työtä koskevan direktiivin vaatimuksia.
Yksityiset työmarkkinapalvelut
Sopimuksen 20 artiklan mukaan jäsenvaltion on kiellettävä yksityisiä työmarkkinapalveluja toimimasta siten tai käyttämästä sellaisia keinoja, järjestelmiä tai luetteloita, joiden avulla pyritään estämään tai vaikeuttamaan kalastajien mahdollisuuksia saada työtä. Käytännössä tämä vaatimus toteutuu tietosuojaa koskevan sääntelyn kautta, koska artiklassa tarkoitettu tilanne merkitsisi sellaista henkilötietojen käyttöä, jota ei lähtökohtaisesti voitaisi pitää ainakaan ilman kalastajan suostumusta sallittuna. Lisäksi artiklassa edellytetään, että kalastaja ei joudu vastuuseen yksityisistä työmarkkinapalveluista aiheutuvista välittömistä tai välillisistä maksuista. Työnvälityksen maksuttomuudesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 12 luvun 5 §:ssä.