1.1  Kalastusalukset Suomessa

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan Suomeen rekisteröidyt kalastusalukset saivat vuonna 2017 saaliikseen 155 miljoonaa kiloa kalaa ja saaliin arvo oli 36 miljoonaa euroa. Valtaosa kalastajista kalasti rannikkoalueella verkoilla tai rysillä muun muassa ahventa, siikaa, kuhaa, lohta ja haukea.  

Merialueelle rekisteröityjä kalastusaluksia oli vuonna 2017 yhteensä 3217 kappaletta. Kalastusalusten lukumäärä ja niiden yhteenlaskettu bruttovetoisuus on pysynyt viimeisen kymmenen vuoden ajan suunnilleen samalla tasolla. Alukset jakautuivat vuonna 2017 eri kokoluokkiin seuraavasti: 

Alla olevassa taulukossa on kuvattu pyydyspäivien lukumäärää merialueen kaupallisessa kalastuksessa vuonna 2017 (SVT: Luonnonvarakeskus, Kaupallinen kalastus merellä). Yksi pyydyspäivä vastaa pyydyksen olemista pyynnissä yhden vuorokauden tai vähemmän. 

Pro Kala ry:n julkaisussa Vedestä ruokapöytään – suomalainen elinkeinokalatalous kuvataan kalastustoimialan tilaa. Sen mukaan ammattikalastajien määrä on laskenut tasaisesti ja 2000-luvun aikana puolittunut. Päätoimisia ammattikalastajia oli Suomessa alkuvuodesta 2018 noin 700. Heistä 400 kalasti merialueella ja 300 sisävesillä. Sivutoimisia kalastajia oli noin 3400, joista merialueella 1500 ja sisävesillä 1900. Julkaisun mukaan lähivuosina ammattikalastajien määrän odotetaan edelleen laskevan, koska nykyisin ammatissa toimivista kalastajista pääosa on lähestymässä eläkeikää. Odotettavissa on myöskin, että pienet yritykset vähenevät ja suuret turvautuvat entistä enemmän ulkopuoliseen työvoimaan. 

Suomen ammattikalastajaliitto ry teki vuonna 2015 raportin merialueen ammattikalastajien näkemyksistä ja ammatin tulevaisuudesta. Sen mukaan ammattikalastuksessa erottuu kaksi laajempaa osa-aluetta pyyntimuodoittain. Ne ovat rannikkokalastus, jossa ovat mukana verkko-, rysä- tai muilla pyydyksillä rannikon lähellä kalastavat, ja avomerikalastus, joka jakaantuu useisiin eri sektoreihin. 

Raportin mukaan avomerikalastuksessa yritystoiminta on yleensä yhtiöitetty. Suurilla troolareilla kalastaminen tapahtuu osakeyhtiömuodossa, kun taas pienempien alusten kohdalla toimintaa harjoitetaan avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön kautta taikka ammatinharjoittajina.  

Yksittäisten kalastusmatkojen luonne riippuu eritoten aluksen ominaisuuksista ja koosta. Tankeilla varustetut alukset voivat olla purkujen välillä yhdestä kolmeen vuorokautta merellä yhtäjaksoisesti. Pienemmät alukset tekevät yleensä alle vuorokauden pituisia matkoja. Troolivetojen aikana kalastajilla on mahdollisuuksia lepoon, jos he eivät ole vahdissa. 

Jäätalvesta riippuen avomerialuksilla voidaan Perämerta lukuun ottamatta kalastaa monina vuosina läpi vuoden. Saaristossa toimivat alukset joutuvat lopettamaan aikaisemmin. 

1.2  Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

Vuonna 2002 Kansainvälinen työjärjestö (ILO) aloitti globaalin mittakaavan neuvottelut kattavasta ja ajantasaisesta kansainvälisten standardien kokonaisuudesta kalastusalaa varten asianmukaisen suojelun takaamiseksi kalastajille maailmanlaajuisesti. Tämän tuloksena hyväksyttiin kalastusalan työtä koskeva yleissopimus vuonna 2007 (nro 188). 

Yleissopimuksen määräykset koskevat määritelmien ja soveltamisalan ohella yleisiä periaatteita, kalastusaluksella tehtävään työhön sovellettavia vähimmäisvaatimuksia, palvelussuhteen ehtoja, asuintiloja ja ruokaa, sairaanhoitoa, terveyden suojelua ja sosiaaliturvaa, määräysten täytäntöönpanoa ja soveltamista, yleissopimuksen liitteiden muuttamista ja tavanomaisia loppumääräyksiä. 

Suomi ei ole ratifioinut yleissopimusta. Toistaiseksi yleissopimuksen on ratifioinut 10 valtiota, joista Euroopan unionin jäsenvaltioita ovat Ranska ja Viro. Yleissopimus tuli voimaan 16 päivänä marraskuuta 2017. 

Vuonna 2007 komissio käynnisti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (EUT-sopimus) 154 artiklan nojalla EU:n työmarkkinaosapuolten kuulemismenettelyn ensimmäisen vaiheen, jolloin työmarkkinaosapuolia kehotettiin tutkimaan, onko mahdollista tehdä yhteinen aloite vuonna 2007 solmitun kalastusalusten työoloja koskevan ILOn yleissopimuksen soveltamisen edistämiseksi EU:ssa. EU-maiden maatalouden osuustoimintajärjestöjen keskusjärjestö (COGECA), Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto (ETF) ja Euroopan unionin kalastusyritysten kansallisten järjestöjen liitto (Europêche) aloittivat neuvottelut vuonna 2009. 

Järjestöt tekivät sopimuksen 21 päivänä toukokuuta 2012, ja sitä muutettiin 8 päivänä toukokuuta 2013. EU:n työmarkkinaosapuolet pyysivät 10 päivänä toukokuuta 2013, että komissio panisi niiden sopimuksen täytäntöön neuvoston päätöksellä EUT-sopimuksen 155 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Kyseisen kohdan mukaan unionin tasolla tehdyt sopimukset pannaan täytäntöön joko työmarkkinaosapuolten ja jäsenvaltioiden omien menettelyjen ja käytäntöjen mukaisesti tai, 153 artiklassa tarkoitettujen kysymysten osalta allekirjoittajaosapuolten yhteisestä pyynnöstä, neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä päätöksellä. Asiasta ilmoitetaan Euroopan parlamentille. 

Työmarkkinaosapuolten sopimus pantiin Euroopan unionin tasolla täytäntöön 19 päivänä joulukuuta 2016 annetulla neuvoston direktiivillä (EU) 2017/159 kalastusalan työtä koskevan Kansainvälisen työjärjestön vuoden 2007 yleissopimuksen täytäntöönpanosta 21 päivänä toukokuuta 2012 EU-maiden maatalouden osuustoimintajärjestöjen keskusjärjestön (COGECA), Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) ja Euroopan unionin kalastusyritysten kansallisten järjestöjen liiton (Europêche) välillä tehdyn sopimuksen täytäntöönpanosta (jäljempänä direktiivi). 

Direktiivillä pyritään parantamaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevien kalastajien työ- ja elinoloja vahvistamalla yhtenäinen säädöskehys merikalastusalan työoloja varten.  

Euroopan unionin tason työmarkkinajärjestöjen välinen sopimus on direktiivin liitteenä ja muodostaa direktiivin aineellisen sisällön. Sopimus vastaa pääosin ILOn kalastusalan työtä koskevan yleissopimuksen sisältöä. 

Varsinainen direktiivi sisältää tämän tyyppisille direktiiveille tavanomaiset säännökset sopimuksen täytäntöönpanosta, mahdollisuudesta antaa kansallisesti työntekijöille suotuisempia säännöksiä sekä siitä, että direktiivin täytäntöönpano ei ole peruste työntekijöiden suojelun yleisen tason alentamiselle. Lisäksi direktiiviin sisältyisivät säännökset sen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivi on pantava täytäntöön viimeistään 15 päivänä marraskuuta 2019. 

1.3  Direktiivin liitesopimuksen sisältö

Ellei sopimuksessa toisin määrätä, sitä sovelletaan kaikkiin kaupallista kalastustoimintaa harjoittavilla kalastusaluksilla työskenteleviin työntekijöihin. Tämän lisäksi sopimusta sovelletaan myös kaikkiin muihin kalastajiin, jotka ovat samalla aluksella työntekijäasemassa työskentelevien kalastajien kanssa, jotta voidaan varmistaa yleisen turvallisuuden ja terveyden suojelu. Lähtökohtaisesti sopimus koskee myös kaikenlaisia kalastusaluksia, joita käytetään kaupalliseen kalastukseen. Sopimusta sovelletaan merialueella tapahtuvaan kalastukseen. Sisävesillä tapahtuva kalastus jää sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. 

Sopimuksen 3 artiklassa määrätään poikkeamismahdollisuudesta sellaisten tilanteiden varalta, että sopimuksen soveltaminen olisi erityisen vaikeaa kalastajien palvelussuhteen ehtojen erityispiirteistä tai kalastusalusten toimintatavasta johtuen. Jäsenvaltio voi tällaisessa tilanteessa objektiivisin perustein kuulemisen jälkeen sulkea sopimuksen vaatimusten ulkopuolelle tiettyjä kalastaja- tai kalastusalusryhmiä. Jos sopimuksen soveltamisalaa on tämän kohdan mukaan rajoitettu, on toimivaltaisen viranomaisen tarvittaessa ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin laajentaakseen asteittain sopimuksen määräykset koskemaan kaikkia asianomaisia kalastaja- tai kalastusalusryhmiä enintään viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta.  

Sopimuksen 2 osassa määrätään kalastusalusten omistajien, päälliköiden ja kalastajien velvollisuuksista. Määräyksillä pyritään siihen, että päälliköllä on tarvittavat resurssit ja valmiudet voidakseen täyttää sopimuksesta johtuvat velvollisuutensa ja että varmistetaan mahdollisimman turvalliset ja terveelliset työolosuhteet. 

Sopimuksen 3 osassa määrätään kalastusaluksella tehtävää työtä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Määräykset koskevat kalastajan vähimmäisikää ja lääkärintarkastuksia. Sopimuksen 4 osassa edellytetään riittäviä miehitysvaatimuksia, jotta varmistetaan aluksen turvallisuus ja toimintavarmuus. Lisäksi neljänteen osaan sisältyvät määräykset työ- ja lepoajoista, miehistöluettelosta, työsopimuksen vähimmäissisällöstä, kalastajan kotimatkaoikeudesta sekä yksityisiä työmarkkinapalveluita koskevista vaatimuksista. Työsopimuksen vähimmäissisällöstä annetaan tarkemmat määräykset sopimuksen liitteessä I. 

Sopimuksen 5 osa koskee ruokaa ja asuintiloja, terveydensuojelua ja sairaanhoitoa sekä työturvallisuutta ja tapaturmien torjuntaa. Kalastusaluksen asuintiloista on annettu tarkemmat määräykset sopimuksen liitteessä II. 

1.4  Nykytilan arviointi

Yleistä 

Sopimuksen ja sen liitteiden vaatimukset liittyvät useisiin lakeihin ja asetuksiin, jotka kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan. Voimassa oleva lainsäädäntö kattaa jo nykyisin suurelta osin sopimuksen vaatimukset. Joiltakin osin direktiivin täytäntöönpanoa koskevassa valmistelussa on katsottu tarpeelliseksi rajata sopimuksen 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla määrättyjä alusryhmiä sääntelyn ulkopuolelle. Erityisesti rajaavana tekijänä on ollut aluksen koko, koska lähtökohtaisesti pienillä aluksilla kalastuksen toimintatapa eroaa suuremmista aluksista esimerkiksi rannikon läheisyyden ja merimatkojen ajallisen keston suhteen. 

Seuraavaksi kuvataan sopimuksen vaatimusten suhdetta voimassa olevaan lainsäädäntöön. 

Laivanisännän velvollisuudet koskien aluksen miehitystä 

Sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan kalastusaluksen omistaja vastaa ensisijaisesti siitä, että päälliköllä on tarvittavat resurssit ja valmiudet voidakseen täyttää sopimuksesta johtuvat velvollisuutensa. Tätä sopimuksen määräystä vastaa Suomessa laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain (1687/2009, jäljempänä laivaväkilaki) 9 §, jonka nojalla laivanisännän on huolehdittava siitä, että alus on miehitetty Liikenteen turvallisuusviraston myöntämän miehitystodistuksen tai valtioneuvoston asetuksessa säädetyn vähimmäismiehityksen mukaisesti. Edellä mainittua säännöstä, kuten myös muita lain miehitystä ja vahdinpitoa koskevia säännöksiä, sovelletaan suomalaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on pääsääntöisesti vähintään 10 metriä. Kotimaan liikennealueella I laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain sellaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on vähintään 12 metriä. Liikennealue I käsittää muun muassa sellaiset sisäsaaristoalueet, jotka eivät ole välittömästi alttiina aavalta mereltä tulevalle merenkäynnille samoin kuin lyhyet suojaamattomat väyläosuudet sisäsaaristossa.  

Kalastusaluksen päällikön pätevyydestä säädetään liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017), jonka II osan 10 luvun 8 §:ssä säädetään kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimuksista. Pätevyysvaatimukset riippuvat kalastusaluksen koosta. Näiden säännösten soveltamisala on sama kuin edellä kuvattu laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevien säännösten soveltamisala. Laivaväkilakia ja liikenteen palveluista annettua lakia säädettäessä on arvioitu, että kalastusalusten toimintatavasta johtuen miehitystä ja päällystön pätevyyttä koskevia säännöksiä ei ole perusteltua ulottaa pienempiin alle 10 metrin pituisiin kalastusaluksiin. Näin ollen esitetään, että myös sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan soveltamisalasta suljettaisiin pois ne kalastusalukset, jotka eivät kuulu liikenteen palveluista annetun lain tai laivaväkilain miehitystä ja vahdinpitoa koskevien säännösten soveltamisalaan. Sopimuksen 3 artiklan mukaan, jos sopimuksen soveltaminen on erityisen vaikeaa kalastusalusten toimintatavasta johtuen, jäsenvaltio voi objektiivisin perustein kuulemisen jälkeen sulkea sopimuksen tiettyjen määräysten ulkopuolelle tiettyjä kalastusalusryhmiä. 

Aluksen päällikön velvollisuudet 

Sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksella järjestetään sellaista valvontaa, jolla voidaan varmistaa, että kalastajien työolosuhteet ovat mahdollisimman turvalliset. Valvonnalla voidaan ymmärtää muun muassa aluksella tehtävää vahdinpitoa, mistä säädetään laivaväkilain 23 §:ssä ja sen nojalla annetuissa Liikenteen turvallisuusviraston vahdinpitoa ja reittisuunnittelua koskevissa määräyksissä.  

Edelleen 3 b kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että kalastajia johdetaan siten, että otetaan huomioon turvallisuus, terveys sekä väsymyksen torjunta. Aluksella tehtävästä vahdinpidosta säädetään laivaväkilain 23 §:ssä. Lisäksi merilain (674/1994) 6 luvun 9 §:n nojalla aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti. 

Sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan a—c alakohdissa edellytetään, että aluksella järjestetään asianmukaista valvontaa, johtamista ja tiedotusta, joilla varmistetaan, että kalastajat voivat tehdä työtään mahdollisimman turvallisesti. Työn tekemisen turvallisuutta sääntelevän työturvallisuuslain (738/2002) 2 luvussa säädetään työnantajan yleisistä velvollisuuksista, joilla nämä vaatimukset täytetään. Näitä työnantajan yleisiä velvollisuuksia ovat esimerkiksi 8 §:ssä säädetty työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite, 10 §:ssä säädetty työn vaarojen selvittäminen ja arviointi, 13 §:ssä säädetty työn suunnittelu ja 14 §:ssä säädetty työntekijälle annettava opetus ja ohjaus. Mitä tässä on sanottu työnantajasta, sovelletaan vastaavasti työturvallisuuslain 7 §:n 1 kohdan mukaan yhteisellä työpaikalla toimivaan pääasiallista määräysvaltaa käyttävään työnantajaan, muuhun työnantajaan sekä itsenäiseen työnsuorittajaan siten kuin 49—51 ja 53 §:ssä säädetään.  

Artiklan 3 d kohdan mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että merenkulun turvallisuuteen, vahdinpitoon ja hyvään merimiestapaan liittyvien standardien noudattaminen varmistetaan. Suomessa merilain 6 luvun 3 §:n mukaan aluksen päällikön velvollisuutena on huolehtia siitä, että alus on merikelpoinen ja että alus on asianmukaisesti miehitetty ja varustettu. Edelleen merilain mukaan aluksen päällikkö vastaa siitä, että aluksen suunniteltu reitti on turvallinen. Merilakia sovelletaan pääasiassa kauppamerenkulkuun ja ammattimaisessa kalastuksessa käytettävien kalastusalusten voidaan katsoa kuuluvan kauppamerenkulun piiriin riippumatta kalastusaluksen pituudesta. Laivaväkilain 5 §:n mukaan alus on miehitettävä siten, ettei alusta, laivaväkeä, matkustajia, lastia, muuta omaisuutta tai ympäristöä saateta tarpeettomasti vaaralle alttiiksi. Edelleen laivaväkilain 5 §:n mukaan laivaväen tulee lukumäärältään ja pätevyydeltään olla sellainen, että vahti-, turvallisuus- ja turvatoimitehtävät sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvät tehtävät aluksella voidaan hoitaa. Laivaväkilain 9 §:n mukaan aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alus on miehitetty matkakohtaisesti vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen turvallisesti. 

Artiklan 4 kohdan mukaan kalastusaluksen omistaja ei saa estää päällikköä tekemästä päätöksiä, joita tämä ammattitaitonsa perusteella pitää välttämättöminä aluksella olevien kalastajien turvallisuuden tai aluksen ja sen turvallisen kulun ja toimintavarmuuden varmistamiseksi. Merilain 6 luvun 9 §:n mukaan laivanisäntä tai kukaan muu henkilö ei saa estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka päällikön ammatillisen arvion mukaan on tarpeellinen ihmishengen turvaamiseksi merellä tai meriympäristön suojelun kannalta.  

Artiklan 5 kohdan mukaan kalastajien on noudatettava päällikön toimivaltansa puitteissa antamia asianmukaisia määräyksiä ja aluksella sovellettavia turvallisuus- ja terveysmääräyksiä. Suomessa merilain 6 luvun 9 §:n nojalla aluksen päällikön on huolehdittava siitä, että alusta kuljetetaan ja käsitellään hyvän merimiestaidon mukaisesti. 

Aluksen miehitystä ja miehistöluetteloa koskevat vaatimukset 

Sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisen jäsenvaltion tulee edellyttää sen lainkäyttövaltaan rekisteröityjen kalastusalusten omistajien huolehtivan siitä, että aluksella on pätevä päällikkö ja riittävä miehitys. Laivaväkilain 9 §:n säännöksiä, jotka koskevat laivanisännän velvollisuuksia liittyen aluksen miehitykseen, on kuvattu edellä. Näin ollen esitetään, että 10 artiklan 1 kohdan soveltamisalasta suljettaisiin pois ne kalastusalukset, jotka eivät kuulu laivaväkilain aluksen miehitystä koskevien säännösten soveltamisalaan. Tällaisia kalastusaluksia ovat alle 10 metriä pitkät alukset sekä kotimaan liikennealueella I alle 12 metriä pitkät kalastusalukset. Direktiivin säännösten soveltamisalan rajoittamista voidaan perustella alle 10 metriä pitkien kalastusalusten toimintatavasta johtuen. Näissä aluksissa aluksen omistaja toimii tyypillisesti myös aluksen päällikkönä, ja aluksen päällikön velvollisuuksia liittyen asianmukaiseen miehitykseen on selostettu edellä. 

Sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioissa voidaan edellyttää, että vähintään 24 metriä pitkille kalastusaluksille vahvistetaan miehitystä koskevat vähimmäisvaatimukset koskien kalastajien määrää ja pätevyyttä. Laivaväkilain säännösten mukaan yli 10 metriä pitkälle alukselle on pääsääntöisesti vahvistettava miehitys ennen sen ottamista käyttöön suomalaisena kalastusaluksena. Näin ollen Suomessa miehityksen vahvistamista koskevat säännökset kattavat myös pienempiä aluksia kuin sopimuksessa. Tämä on mahdollista, sillä sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaan kukin jäsenvaltio voi kuulemisen jälkeen kokonaan tai osaksi ulottaa sopimuksen mukaisen suojelun, joka kohdistuu vähintään 24 metriä pitkillä aluksilla työskenteleviin kalastajiin, koskemaan myös alle 24 metriä pitkillä aluksilla työskenteleviä kalastajia. 

Sopimuksen 12 artiklan mukaan jokaisella kalastusaluksella on oltava miehistöluettelo, jonka kopio on toimitettava maissa oleville valtuutetuille henkilöille ennen aluksen lähtöä tai ilmoitettava maihin välittömästi aluksen lähdön jälkeen. Lisäksi toimivaltaisen viranomaisen on päätettävä, kenelle ja milloin kyseiset tiedot toimitetaan ja mitä tarkoitusta varten. 

Suomessa säännökset miehistöluettelosta ovat laivaväkilain 26 b §:ssä ja 26 d §:ssä. Aluksen päällikön on pidettävä miehistöluetteloa, johon merkitään aluksella kulloinkin työskentelevät henkilöt sekä heidän toimensa. Säännöstä sovelletaan kuitenkin vain vähintään 24 metriä pitkiin kalastusalukseen. Näin ollen esitetään, että 12 artiklan soveltamisalasta suljettaisiin pois pituudeltaan alle 24 metriä pitkät kalastusalukset, koska tätä pienemmissä aluksissa aluksen miehityksessä ei ole tyypillisesti matkakohtaista vaihtelua. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole säännöksiä siitä, että miehistöluettelon tiedot tulisi toimittaa maihin valtuutetulle henkilölle. 

Kalastajan lääkärintarkastuksia, terveydensuojelua ja sairaanhoitoa koskevat vaatimukset 

Artiklat 7—9 sisältävät määräyksiä lääkärintarkastuksesta. Pääsääntöisesti kalastusaluksella työskentelevillä on oltava voimassa oleva lääkärintodistus (7 artikla), lääkärintodistuksen on täytettävä tietyt muoto- ja sisältövaatimukset (8 artikla) ja tietyt lisävaatimukset yli 24-metristen alusten osalta (9 artikla). Näistä lääkärintarkastuksia koskevista vaatimuksista säädetään kansallisesti laivaväen lääkärintarkastuksista annetussa laissa (1171/2010). 

Artikloissa 26—32 säädetään terveydensuojelusta ja sairaanhoidosta sekä suojelusta työhön liittyvän sairauden, vamman tai kuoleman varalta.  

Artikla 26 sisältää määräykset kalastajan oikeudesta saada sairaanhoitoa ja kalastusaluksen omistajan velvollisuudesta järjestää sairaanhoitoa. Näistä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään merityösopimuslain (756/2011) lisäksi työterveyshuoltolaissa (1383/2001) ja terveydenhuoltolain (1326/2010) 19 §:ssä. 

Työnantaja vastaa merityösopimuslain 2 luvun 12 ja 13 §:n mukaan sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän hoidosta ja niistä aiheutuneista kustannuksista 27 artiklassa edellytetyn mukaisesti. 

Sopimuksen 28 artiklassa edellytetään, että kalastusaluksella on saatavilla lääkkeitä ja hoitotarvikkeita sekä opastusta ja neuvontaa lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden käytössä. Näistä säädetään kansallisesti laiva-apteekista annetussa laissa (584/2015). 

Artiklassa 29 edellytetään, että kalastaja saa maksutonta sairaanhoitoa, jonka kustannuksista kalastusaluksen omistaja vastaa, kunnes kalastaja on palannut kotiin, siltä osin kuin kansallinen sosiaaliturvajärjestelmä ei sitä kata. Kansallisesti näistä oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään merityösopimuslaissa ja terveydenhuoltolain 19 §:ssä. 

Artiklassa 30 mahdollistetaan kalastusaluksen omistajan 29 artiklassa sanotun vastuun rajoittaminen, jos sairaus tai vamma on aiheutunut kalastajan tarkoituksellisesta laiminlyönnistä. Tästä vastuunrajoituksesta säädetään kansallisesti merityösopimuslain 2 luvun 13 §:ssä. 

Artiklassa 31 edellytetyistä toimenpiteistä säädetään kansallisesti työturvallisuuslaissa ja työterveyshuoltolaissa (artiklan kohta 1), työtapaturma- ja ammattitautilaissa (459/2015; artiklan kohta 2) sekä merityösopimuslaissa (artiklan kohta 3).  

Artiklassa 32 mahdollistetaan se, että kalastusaluksen omistajan taloudelliset velvoitteet voidaan varmistaa joko kalastusaluksen omistajan omaan vastuuseen tai vakuutus- tai muuhun järjestelmään perustuen. Suomessa tämä vastuu perustuu pakolliseen vakuuttamisvelvollisuuteen työtapaturma- ja ammattitautilain 3 §:ssä säädetyn mukaisesti. 

Kalastajan työturvallisuutta koskevat vaatimukset 

Artiklat 34—36 sisältävät työturvallisuutta ja -terveyttä sekä tapaturmien torjuntaa koskevia määräyksiä. 

Artiklan 34 vaatimuksista säädetään kansallisesti työturvallisuuslain 1 (lain tarkoitus), 7 (yhteinen työpaikka), 10 (työn vaarojen selvittäminen ja arviointi), 14 (työntekijälle annettava opetus ja ohjaus) ja työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 42 (työsuojelun yhteistoiminta suomalaisella aluksella) ja 46 §:ssä (työtapaturmasta ja ammattitaudista ilmoittaminen) sekä nuorista työntekijöistä annetussa laissa (998/1993). 

Artiklassa 35 kalastusaluksen omistajalta edellytetään, että hän ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen tapaturmat ja sairastumiset, varmistaakseen asianmukaisen opastuksen sekä varatakseen kalastajille asianmukaiset suojavarusteet sekä –asusteet. Näistä asioista säädetään kansallisesti työturvallisuuslain 10, 14 ja 15 §:ssä sekä valtioneuvoston päätöksessä henkilösuojainten valinnasta ja käytöstä työssä (1407/1993). 

Artiklan 36 mukaan kalastajien tai heidän edustajiensa on tarvittaessa osallistuttava riskienarviointiin. Työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 5 luvussa. 

Kalastajan asuinympäristöä koskevat vaatimukset 

Artikloissa 21—22 on yleisluonteiset velvoitteet säätää aluksen asuintiloista ja ruokahuollosta. Aluksen asuintiloista ja ruokahuollosta säädetään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa (395/2012) sekä mainitun lain nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa laivaväen asuinympäristöstä aluksella (825/2012) ja ruokahuollosta aluksella (820/2012). 

Artiklassa 23 on yksityiskohtaisia asuintiloihin liittyviä velvoitteita. Valtioneuvoston asetus laivaväen asuinympäristöstä aluksella kattaa pääosin artiklan velvoitteet. Artiklan a kohdan mukaan kalastusaluksen asuintilojen rakentamista tai muuttamista koskevat suunnitelmat tulisi tarvittaessa hyväksyä. Lainsäädännössämme ei ole velvoitetta hyväksyä tässä tarkoitettuja suunnitelmia eikä tarvetta siihen ole ottaen huomioon, että aluksen asuintiloista on säädetty varsin yksityiskohtaisesti asuintiloja koskevassa valtioneuvoston asetuksessa ja että nämä tilat tarkastetaan ennen aluksen käyttöönottoa lain 395/2012 6 §:n mukaisesti. 

Artikla 24 sisältää ruokaan ja ruokahuoltoon liittyviä velvoitteita. Näistä velvoitteista säädetään ruokahuollosta aluksella annetussa valtioneuvoston asetuksessa.  

Artikla 25 sisältää viittauksen sopimuksen liitteeseen II, joka sisältää aluksen asuintiloihin liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä. Liitteessä on yhteensä 79 kohtaa. Kansallinen lainsäädäntömme kattaa liitteen määräykset seuraavasti: 

Liitteen asuintiloja koskevista yleisistä määräyksistä (kohdat 1—7) säädetään laissa 395/2012 ja sen nojalla annetussa asetuksessa 825/2012 sekä työturvallisuuslain henkilöstötiloja koskevassa 48 §:ssä. 

Liitteen valvontaa ja suunnittelua koskevista määräyksistä (kohdat 8—11) säädetään valvontaa koskevilta osin lain 395/2012 6 §:ssä. Alusta koskevat suunnitelmat voidaan artiklan 23 mukaan tarvittaessa hyväksyä. Kansallista tarvetta suunnitelmien hyväksymiselle ei ole, joten tältä osin asiasta ei myöskään ole säädetty.  

Liitteen kohdat 12—18 sisältävät suunnittelua ja rakentamista koskevia määräyksiä. Näistä säädetään kansallisesti asetuksessa 825/2012. 

Liitteen kohdissa 19—32 on määräyksiä melusta ja tärinästä, tuuletuksesta, lämmityksestä ja ilmastoinnista sekä valaistuksesta. Melusta ja tärinästä säädetään kansallisesti työntekijöiden suojelemisesta melusta aiheutuvilta vaaroilta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (85/2006), työntekijöiden suojelemisesta tärinästä aiheutuvilta vaaroilta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (48/2005), asetuksen 825/2012 8 §:ssä sekä työturvallisuuslain 39 §:ssä. Asianmukaisesta tuuletuksesta säädetään asetuksessa 825/2012 ja tupakoimattomien suojelusta tupakkalain (549/2016) 74 §:ssä. Lämmitystä ja ilmastointia sekä valaistusta (kohdat 24—32) koskevista määräyksistä säädetään kansallisesti asetuksessa 825/2012. 

Liitteen kohdissa 33—46 on määräyksiä makuuhyteistä. Kansallisesti aluksen makuuhyteistä on säädetty asetuksessa 825/2012. 

Ruokailutiloja koskevat määräykset sisältyvät liitteen kohtiin 47—51. Ruokailutiloja koskevat kansalliset säännökset sisältyvät asetuksiin 825/2012 ja 820/2012. 

Ammeita, suihkuja, käymälöitä ja pesualtaita sekä pesulatiloja koskevat määräykset sisältyvät liitteen kohtiin 52—60. Kansallinen näitä tiloja koskeva sääntely on asetuksessa 825/2012 ja työturvallisuuslain 48 §:ssä. 

Sairaille ja loukkaantuneille järjestettävästä erillisestä sairashytistä on määräykset liitteen kohdissa 61—62. Kansallinen sääntely on asetuksessa 825/2012. 

Liitteen kohdissa 63—66 sisältää määräyksiä muista tiloista ja asioista sekä virkistysmahdollisuuksista ja yhteydenpidosta. Kansallisesti näistä asioista on säädetty asetuksessa 825/2012. 

Keittiötiloja ja ruoan varastointia sekä ruokaa ja juomavettä koskevista liitteen 67—74 määräyksistä on säädetty kansallisesti työturvallisuuslain 48 §:ssä, laissa 395/2012, työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (577/2003) 4 §:ssä sekä asetuksissa 820/2012 ja 825/2012. 

Asuintilojen siisteydestä, päällikön tai hänen valtuuttamansa tekemistä tarkastuksista sekä poikkeuksista on määräykset liitteen kohdissa 75—79. Kansallinen sääntely on laissa 395/2012 ja asetuksissa 820/2012 ja 825/2012. 

Kalastajan vähimmäisikää ja palvelussuhteen ehtoja koskevat vaatimukset 

Suomen lainsäädäntö kattaa pääosin sopimuksen vaatimukset kalastajan vähimmäisiästä. Sopimuksen mukaan työ kalastusaluksella edellyttää lähtökohtaisesti 16 vuoden ikää. Eräin edellytyksin sopimus sallii sen, että 15 vuotta täyttäneet henkilöt tekevät koulujen loma-aikoina kevyttä työtä kansallisten lakien ja käytännön mukaisesti. Kalastusaluksella tehtävä työ, joka luonteensa tai suorittamisolosuhteidensa vuoksi todennäköisesti vaarantaa nuorten terveyden, turvallisuuden, fyysisen, henkisen tai sosiaalisen kehityksen, kasvatuksen tai moraalin, edellyttää lähtökohtaisesti kuitenkin 18 vuoden ikää. 

Suomessa vajaavaltaisen oikeudesta tehdä työsopimus säädetään merityösopimuslain 1 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan merityösopimuslaissa tarkoitettuun työhön voidaan palkata henkilö, joka työn aloittaessaan on vähintään 16-vuotias. Suomessa ei ole kuitenkaan sääntelyä, jonka perusteella yllä kuvattujen kaltaisen vaarallisen tai haitallisen työn teettäminen on rajoitettua 16—18-vuotiailla. 

Voimassa olevan merityösopimuslain vähimmäisikää koskevat vaatimukset eivät koske sopimuksen edellyttämällä tavalla sellaisia kalastajia, jotka työskentelevät kalastusaluksella muutoin kuin työntekijäasemassa yhdessä työntekijöiden kanssa. 

Sopimus sisältää määräykset työsopimuksen vähimmäissisällöstä. Nämä vaatimukset katetaan työsopimuksen muotoa ja sisältöä koskevan merityösopimuslain 1 luvun 3 §:n perusteella. Sopimuksen 18 artiklan mukaan kalastusaluksen omistajan on huolehdittava siitä, että jokaisella kalastajalla on kirjallisessa muodossa kalastajan työsopimus, jossa edellytetään, että aluksen työ- ja elinolot ovat ihmisarvoiset ja vastaavat sopimuksen vaatimuksia. Tältä osin Suomi katsoo olevan mahdollista poiketa sopimuksen vaatimuksesta 3 artiklan perusteella, koska alusten työ- ja elinoloja koskevat vaatimukset ovat lainsäädännöllä katettuja ja työsuojeluviranomainen valvoo lain noudattamista. Lainsäädäntö antaa lisäksi sopimussitoumusta paremman suojelun. 

Kalastajan kotimatkaoikeutta koskeva vaatimus (19 artikla) katetaan voimassa olevan merityösopimuslain 3 luvun 2 §:n perusteella. Merityösopimuslain 13 luvun 17 a § ulottaa kotimatkaoikeuden sopimuksen edellyttämällä tavalla myös muihin kuin työntekijöihin. 

Kalastajan työ- ja lepoajat 

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (jäljempänä työaikadirektiivi) 21 artikla koskee merikalastusalusten työntekijöitä. Sopimuksen 11 artiklassa määrätään, ettei työaikadirektiivin 3—6, 8 ja 21 artiklaa sovelleta sopimuksen soveltamisalaan kuuluviin kalastajiin. Sopimuksen 11 artikla vastaa kuitenkin muutoin lähes täysin työaikadirektiivin 21 artiklaa. Siten Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Merikalastuksen osalta Suomen merityötä koskeva työaikasääntely ei kuitenkaan ole kaikilta osin ollut sopusoinnussa työaikadirektiivin kanssa, eikä se siten vastaa nyt täytäntöön pantavan kalastusalan työtä koskevan direktiivin vaatimuksia. 

Yksityiset työmarkkinapalvelut 

Sopimuksen 20 artiklan mukaan jäsenvaltion on kiellettävä yksityisiä työmarkkinapalveluja toimimasta siten tai käyttämästä sellaisia keinoja, järjestelmiä tai luetteloita, joiden avulla pyritään estämään tai vaikeuttamaan kalastajien mahdollisuuksia saada työtä. Käytännössä tämä vaatimus toteutuu tietosuojaa koskevan sääntelyn kautta, koska artiklassa tarkoitettu tilanne merkitsisi sellaista henkilötietojen käyttöä, jota ei lähtökohtaisesti voitaisi pitää ainakaan ilman kalastajan suostumusta sallittuna. Lisäksi artiklassa edellytetään, että kalastaja ei joudu vastuuseen yksityisistä työmarkkinapalveluista aiheutuvista välittömistä tai välillisistä maksuista. Työnvälityksen maksuttomuudesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 12 luvun 5 §:ssä. 

2.1  Merityösopimuslaki

1 luku Yleiset säännökset 

7 §. Vajaavaltaisen työsopimus. Pykälän mukaan merityösopimuslain tarkoittamaan työhön voidaan palkata henkilö, joka työn aloittaessaan on vähintään 16-vuotias. Säännös kattaa pääosin sopimuksen vähimmäisikää koskevan 6 artiklan vaatimukset. Artiklan 4 kohta edellyttää lähtökohtaisesti kuitenkin 18 vuoden ikää eräissä vaarallisiksi tai haitallisiksi tarkoitetuissa työtehtävissä. Tästä vaatimuksesta voidaan kuitenkin artiklan 6 kohdan mukaan kuulemisen jälkeen poiketa muun muassa edellytyksellä, että 16 vuotta täyttänyt henkilö ei ole enää kansallisen lainsäädännön mukaan oppivelvollinen. Kansallisesti ei ole syntynyt tarpeita muiden edellytysten asettamiselle. Tästä syystä 7 §:n 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi virke, jonka mukaan kalastusaluksella tehtävän työn osalta edellytettäisiin 16 vuoden iän lisäksi sitä, että palkattava henkilö on suorittanut oppivelvollisuutensa. 

13 luku Erinäiset säännökset 

17 a §.Laivanisännän vastuu aluksella ilman työsopimusta työskentelevistä. Merityösopimuslaki soveltuu lain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti työsopimukseen, jolla työntekijä sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan suomalaisessa aluksessa tai työnantajan määräyksestä väliaikaisesti muualla. Lain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa lain soveltamisalaa kuitenkin laajennetaan eräiden säännösten osalta myös sellaiseen työhön aluksella, joka ei perustu työsopimukseen. Tämä koskee vaatimuksia kirjallisesta sopimuksesta, sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän hoidosta, kotimatkaoikeudesta ja korvausta henkilökohtaisen omaisuuden menettämistä. 

Merityösopimuslain vähimmäisikää koskeva säännös (1 luvun 7 §) koskee ainoastaan työsopimussuhteessa työskenteleviä henkilöitä. Sopimus kuitenkin edellyttää, että vähimmäisikää koskevat vaatimukset ulottuvat myös muihin kuin työsuhteessa työskenteleviin kalastajiin silloin, kun he työskentelevät samalla aluksella työsuhteessa työskentelevien kalastajien kanssa. Tästä syystä lain 13 luvun 17 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että vähimmäisikää koskevaa lain 1 luvun 7 §:ää sovelletaan silloinkin, kun merikalastusaluksella tehdään työtä, joka ei perustu työsopimukseen. Tämä rajaus koskisi kuitenkin vain tilanteita, joissa aluksella samanaikaisesti työskentelee työntekijöitä työsopimuksen perusteella. 

2.2  Merityöaikalaki

1 §. Soveltamisala. Kalastusaluksessa tehtävän työn osalta lain soveltumisesta säädetään 1 §:ssä sekä 2 §:n 5 ja 9 b kohdissa. Sopimus edellyttää kalastustyön osalta muutoksia lain soveltamiseen. Esityksessä ehdotetaan, että soveltamisalaa koskeva sääntely kalastusalusten osalta kootaan selvyyden vuoksi uuteen 2 a §:ään. Tästä syystä pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi. 

2 §. Poikkeukset soveltamisalasta. Kalastusaluksessa tehtävän työn osalta lain soveltumisesta säädetään 1 §:ssä sekä 2 §:n 5 ja 9 b kohdissa. Sopimus edellyttää kalastustyön osalta muutoksia lain soveltamiseen. Esityksessä ehdotetaan, että soveltamisalaa koskeva sääntely kalastusalusten osalta kootaan uuteen 2 a §:ään. Tästä syystä pykälän 5 ja 9 b kohta ehdotetaan kumottaviksi. 

2 a §.Lain soveltaminen työhön kalastusaluksessa. Pykälään koottaisiin säännökset, jotka koskevat merityöaikalain soveltumista työhön kalastusaluksessa. Samalla tehtäisiin sopimuksen edellyttämät muutokset lain soveltamisalaan. 

Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 1 §:n 3 momenttia ja 2 §:n 5 ja 9 b kohtia. Lakia sovellettaisiin myös työhön merikalastusaluksessa, joka liikennöi työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain soveltamisalan ulkopuolisilla vesialueilla. Lakia ei kuitenkaan sovellettaisi sen 9 a—9 c ja 10 §:ää lukuun ottamatta työhön, jossa henkilö saa palkkansa yksinomaan voitto-osuutena tai jota tehtäessä alus on pyyntialueella. Lain 9 a § koskisi vähimmäislepoaikaa, 9 b § nuoria työntekijöitä koskevaa lepoaikaa ja yötyötä, 9 c § enimmäistyöaikaa sekä 10 § ylityötä ja lepoaikoja koskevia rajoituksia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain 9 a—9 c ja 10 §:n soveltumisesta myös muihin kuin työsuhteisiin kalastajiin silloin, kun aluksella samanaikaisesti työskentelee työntekijöitä työsopimuksen perusteella.  

Muutos on tarpeen sen vuoksi, että sopimuksen työaikaa ja lepoaikoja koskevat vaatimukset koskevat 2 artiklan b alakohdan mukaisesti myös muita kuin työsuhteisia kalastajia silloin kun he ovat samalla aluksella työsuhteisten kalastajien kanssa. 

9 c §. Enimmäistyöaika kalastusaluksella. Sopimuksen 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jokaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä lakeja, määräyksiä tai muita toimenpiteitä, joissa edellytetään, että sen lipun alla purjehtivien alusten omistajien on varmistettava, että kalastajilla on oikeus riittävään lepoon ja että kalastajien työaika rajoitetaan keskimäärin 48 tunnin viikoittaiseen työaikaan enintään 12 kuukauden viitejakson aikana. 

Voimassa oleva merityöaikalaki ei sisällä artiklan edellyttämää säännöstä enimmäistyöajasta. Tästä syystä lakiin ehdotetaan lisättäväksi sopimuksen vaatimusta vastaava uusi 9 c §, jonka mukaan kalastusaluksella työskentelevän kalastajan työaika ei saa ylittää keskimäärin 48 tuntia viikossa 12 kuukauden ajanjakson aikana.  

Säännös soveltuisi ehdotetun 2 a §:n perusteella myös voitto-osuuskalastajaan ja aluksella muutoin kuin työsuhteessa työskentelevään kalastajaan, jos aluksella samanaikaisesti työskentelee työntekijöitä työsopimuksen perusteella. 

Viiteajanjakson pituus olisi 12 kuukautta riippumatta siitä, että määräaikaisen työsuhteen pituus voisi olla tätä lyhyempi. Vastaavasti silloin, kun työntekijä tekee työtä samalle työnantajalle usean määräaikaisen sopimuksen perusteella, huomioidaan kokonaistyöaikaa laskettaessa kaikki viiteajanjakson aikana tehdyt työtunnit, vaikka ne olisi tehty eri työsopimusten perusteella. Merkitystä ei olisi sillä, luetaanko tehdyt työtunnit säännölliseksi työajaksi vai ylityöksi. 

2.3  Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa

1 §. Soveltamisala. Voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan lakia ei sovelleta työhön, jota tehdään merialueella kalastusaluksessa lukuun ottamatta 11 ja 12 §:n säännöksiä vähimmäislepoajoista. Lainkohtaan ehdotetaan lisättäväksi myös viittaukset esityksessä ehdotettuun uuteen 9 b §:ään (enimmäistyöaika kalastusaluksessa), 10 §:ään (poikkeukset ylityörajoituksista), 11 §:ään (päivittäiset lepoajat), 12 §:ään (viikkolepo) sekä 12 b §:ään (nuorelle työntekijälle annettava lepoaika ja yötyön rajoittaminen). 

Sopimuksen 11 artikla edellyttää mainittujen säännösten soveltamista merikalastusaluksissa tehtävään työhön. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 4 momentti, jonka mukaan lain 9 b, 10—12 ja 12 b §:ää sovellettaisiin myös muihin kuin työsuhteisiin kalastajiin silloin kun aluksella samanaikaisesti työskentelee työntekijöitä työsopimuksen perusteella.  

Muutos on tarpeen sen vuoksi, että sopimuksen työaikaa ja lepoaikoja koskevat vaatimukset koskevat 2 artiklan b alakohdan mukaisesti myös muita kuin työsuhteisia kalastajia silloin kun he ovat samalla aluksella työsuhteisten kalastajien kanssa. 

9 b §.Enimmäistyöaika merikalastusaluksessa. Sopimuksen 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jokaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä lakeja, määräyksiä tai muita toimenpiteitä, joissa edellytetään, että sen lipun alla purjehtivien alusten omistajien on varmistettava, että kalastajilla on oikeus riittävään lepoon ja että kalastajien työaika rajoitetaan keskimäärin 48 tunnin viikoittaiseen työaikaan enintään 12 kuukauden viitejakson aikana. 

Voimassa oleva laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa ei sisällä artiklan edellyttämää säännöstä enimmäistyöajasta. Tästä syystä lakiin ehdotetaan lisättäväksi sopimuksen vaatimusta vastaava uusi 9 b §, jonka mukaan merikalastusaluksella työskentelevän kalastajan työaika ei saa ylittää keskimäärin 48 tuntia viikossa 12 kuukauden ajanjakson aikana.  

Enimmäistyöaikaa ja lepoaikoja koskevat säännökset eli 9 b, 11, 12 ja 12 b §:t soveltuisivat myös aluksella muutoin kuin työsuhteessa työskentelevään kalastajaan, jos aluksella samanaikaisesti työskentelee työntekijöitä työsopimuksen perusteella. 

Viiteajanjakson pituus olisi 12 kuukautta riippumatta siitä, että määräaikaisen työsuhteen pituus voisi olla tätä lyhyempi. Vastaavasti silloin, kun työntekijä tekee työtä samalle työnantajalle usean määräaikaisen sopimuksen perusteella, huomioidaan kokonaistyöaikaa laskettaessa kaikki viiteajanjakson aikana tehdyt työtunnit, vaikka ne olisi tehty eri työsopimusten perusteella. Merkitystä ei olisi sillä, luetaanko tehdyt työtunnit säännölliseksi työajaksi vai ylityöksi. 

12 c §.Päällikön vapaa-aikajaksot. Voimassa olevassa pykälässä viitataan lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun päällikköön. Mainittu lainkohta on kumottu lailla 1339/2016 ja vastaava lainkohta sisältyy nykyisin lain 1 §:n 3 momentin 2 kohtaan. Tästä syystä pykälään sisältyvä viittaus ehdotetaan korjattavaksi. Muutos olisi tekninen. 

2.4  Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta

26 b §.Miehistöluettelo. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti. Sen mukaisesti vähintään 24 metriä pitkän kalastusaluksen päälliköllä olisi velvollisuus toimittaa miehistöluettelon tiedot laivanisännälle maihin. Lain 2 §:n mukaan laivanisännällä tarkoitetaan sellaista aluksen omistajaa tai koko aluksen vuokraajaa, joka joko yksinään tai yhdessä toisten henkilöiden kanssa käyttää tosiasiallista määräämisvaltaa aluksen alusturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Laivanisäntään rinnastetaan laissa myös sellainen henkilö, joka sopimuksen perusteella tai muutoin tosiasiallisesti hoitaa aluksen alusturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. 

Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön sopimuksen 12 artiklan säännös siten, että sopimuksen 3 artiklan nojalla 12 artiklan soveltamisalasta suljettaisiin pois alle 24 metriä pitkät kalastusalukset. Tämä olisi perusteltua sen vuoksi, että alle 24 metrin pituisissa aluksissa miehitys on usein sama matkasta riippumatta eikä pienimmissä aluksissa ole useinkaan ulkopuolista palkattua miehistöä. Ehdotetun säännöksen tarkoituksena olisi lisätä suurimpien kalastusalusten miehistön turvallisuutta siten, että maissa olisi tieto aluksen miehistöstä. Tiedot olisivat tarpeen, jos alus joutuu merihätään, ja sen vuoksi ehdotetaan, että pyydettäessä laivanisännän olisi toimitettava miehistöluettelon tiedot Rajavartiolaitokselle, joka vastaa meripelastuksesta. Tämä laivanisännän velvollisuus on tarpeen säätää, sillä meripelastuslain (1145/2001) 15 §:ssä ei ole säädetty laivanisännän tietojenluovutusvelvollisuudesta.