1.1
Laki liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta
1 §. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan toimivalta. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunta olisi riippumaton ja puolueeton liikenne- ja potilasvahinkoasioita käsittelevä oikeussuojaelin. Lautakunnan tehtävänä olisi antaa ratkaisusuosituksia ja lausuntoja yksittäisissä liikennevakuutuslain, liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain ja potilasvahinkolain mukaisissa korvausasioissa. Lisäksi lautakunta antaisi tarvittaessa myös mainittuja lakeja koskevia yleisiä soveltamissuosituksia. Liikennevakuutusasioissa lautakunnan toimivalta nykyiseen liikennevahinkolautakuntaan verrattuna laajenisi liikennevakuutuksen kuntoutuslain perusteella korvattavaan kuntoutukseen.
Liikennevakuutusyhtiöt ja valtion ajoneuvojen osalta Valtiokonttori vastaavat liikennevakuutuksen korvaustoiminnasta. Liikennevahinkolautakunta antaa soveltamisohjeita liikennevahinkojen korvausasioissa ja toimittaa vuosittain ”Normeja ja ohjeita” julkaisun sekä ylläpitää ajantasaista ohjeistoa internetsivuillaan. Tarkoitus on, että uusi liikenne- ja potilasvahinkolautakunta jatkaisi vastaavaa toimintaa.
Potilasvakuutuskeskus hoitaa kaiken korvaustoiminnan vakuutusyhtiöiden puolesta, joten keskuksen tulee lähtökohtaisesti itse varmistaa korvauskäytännön yhdenmukaisuus. Potilasvakuutuksessa lautakunnan ratkaisusuosituksilla tai yleisillä soveltamissuosituksilla ei edellä mainituista syistä ole vastaavaa eri toimijoiden korvauskäytännön yhdenmukaistavaa merkitystä kuin liikennevakuutuksissa. Toisinaan saattaa kuitenkin tulla esille tilanteista, jossa tällaisen yleisen suosituksen antaminen on tarpeen. Potilasvahinkolautakunta on tähän mennessä käyttänyt tätä mahdollisuutta vain kerran. Edellä mainituista syistä johtuen on kuitenkin tarkoituksenmukaista nykytilan mukaisesti säilyttää myös potilasvahinkojen osalta laissa maininta siitä, että ratkaisuosituksia ja lausuntoja antaessaan lautakunnan tehtävänä olisi varmistaa korvauskäytännön yhtenäisyys.
Potilasvahinkolautakunnan ja liikennevahinkolautakuntien yhdistämisen keskeisiä tavoitteita on parantaa lautakunnan toiminnastaan tiedottamista ja erityisesti ratkaisukäytännöstä tiedottamista esimerkiksi ylläpitämällä ratkaisutietokantaa. Pykälän 2 momentissa säädetään lautakunnalle velvollisuus tiedottaa toiminnastaan ja ratkaisukäytännöstään liikenne- ja potilasvahinkoja koskevan yleisen tiedonsaannin edistämiseksi. Velvollisuus tiedottaa toiminnasta ja ratkaisukäytännöstä on potilasvahinkoasioiden osalta uusi. Liikennevahinkoasioiden osalta tiedottamisvelvollisuus vastaa, mitä asiasta on säädetty liikennevahinkolautakunnasta annetun lain 4 §:ssä. Koska lautakunnan liikennevahinko-osasto on ADR-elin, myös ADR-direktiivin 7 artikla edellyttää tiedottamista.
2 §. Lautakunnan osastot ja jaostot. Pykälän mukaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunta toimisi jakautuneena kahteen osastoon, josta toinen käsittelisi liikennevahinkoasioita ja toinen käsittelisi potilasvahinkoasioita. Kahdella osastolla pyritään turvaamaan liikennevahinkoasioiden ja potilasvahinkoasioiden ratkaisutoiminnan itsenäisyys ja laatu.
Osastot jakautuisivat jaostoihin, joista säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriö asetuksella tarkemmin.
3 §. Jäsenet. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnassa olisi puheenjohtaja, kuusi varapuheenjohtajaa ja neljätoista muuta jäsentä sekä kaksikymmentäkuusi varajäsentä. Jäseniä olisi kaksi enemmän kuin nykyisissä liikennevahinkolautakunnassa ja potilasvahinkolautakunnassa yhteensä. Lautakunnan kokoonpano ehdotetaan säännöksessä muutettavaksi myös siten, että varajäsenten lukumäärää nostettaisiin nykyisestä määrästä kahdella. Muutos on perusteltu lautakunnan ratkaisukapasiteetin parantamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan toimintaa johtaisi puheenjohtaja. Puheenjohtaja vastaisi lautakunnan toiminnasta ja siten myös toiminnan kehittämisestä, valvoisi laintulkinnan yhdenmukaisuutta sekä vastaisi lautakunnan hallinnollisista asioista työjärjestyksessä tarkemmin määritellyllä tavalla. Päätoiminen varapuheenjohtaja toimisi lautakunnan puheenjohtajan sijaisena hallinnollisissa asioissa ja tarvittaessa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voisivat muutenkin jakaa hallinnollisia tehtäviä keskenään. Lautakunnan puheenjohtaja toimisi lisäksi joko liikenne- tai potilasvahinko-osaston puheenjohtajana ja vastaisi sen ratkaisutoiminnasta. Vastaavasti lautakunnan päätoiminen varapuheenjohtaja toimisi toisen osaston puheenjohtajana ja vastaisi sen ratkaisutoiminnasta. Lisäksi osastojen ratkaisutoiminnasta vastaavat päätoimiset puheenjohtajat voisivat halutessaan toimia myös osaston useamman jaoston puheenjohtajana. Osaston ratkaisutoiminnasta vastaava puheenjohtaja valvoisi pääasiassa johtamansa osaston laintulkinnan yhdenmukaisuutta, mutta viime kädessä vastuu koko lautakunnan ratkaisutoiminnan yhdenmukaisuudesta on lautakunnan puheenjohtajalla, jolla olisi mahdollisuus tarvittaessa siirtää mikä tahansa asia ylemmän kokoonpanon ratkaistavaksi. Osaston sivutoimiset varapuheenjohtajat toimisivat tarvittaessa osastosta vastaavan puheenjohtajan sijaisena. Näin osaston ratkaisutoiminnasta vastaisi aina nimenomaan kyseisellä osastolla käsiteltäviin asioihin perehtynyt puheenjohtaja. Säännös on uusi ja sen tarkoituksena on täsmentää lautakunnan puheenjohtajan ja päätoimisen varapuheenjohtajan tehtäviä. Tarkoitus on myös varmistaa, että lautakunnan puheenjohtajasta ja päätoimisesta varapuheenjohtajasta toinen edustaisi liikennevahinkoasioiden erityisosaamista ja vastaavasti toinen edustaisi potilasvahinkoasioiden erityisosaamista.
4 §. Puheenjohtajan, jäsenten ja esittelijöiden kelpoisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien kelpoisuusvaatimuksista. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien olisi oltava muun oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneita ja liikennevahinkoasioihin tai potilasvahinkoasioihin perehtyneitä sen mukaan, kummalla osastolla he toimivat. Lisäksi puheenjohtajan ja päätoimisen varapuheenjohtajan sekä vähintään kahden muun varapuheenjohtajan on oltava perehtyneitä vahingonkorvausasioihin. Lautakunnan osaston toiminnasta vastaamiseen kuuluu olennaisena osana ratkaisukäytännön yhdenmukaisuudesta huolehtiminen, joten alan erityinen asiantuntemus on välttämätöntä. Käytännössä lautakunnan puheenjohtajalta ja päätoimiselta varapuheenjohtajalta edellytettäisiin tältä osin vastaavaa asiantuntemusta kuin potilasvahinkolautakunnan ja liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajilta nykyisin. Puheenjohtajalta edellytettäisiin käytännössä osoitettua johtamistaitoa, eli kokemusta esimiestyöstä. Vaatimus käytännössä osoitetusta johtamistaidosta on uusi. Johtamistaidon vaatiminen on perusteltua, sillä tehtävissään päätoimiselta puheenjohtajalta edellytetään erityisesti taitoa toimia itsenäisesti toimivan organisaation esimiehenä. Puheenjohtajalta ja päätoimiselta varapuheenjohtajalta ei enää edellytettäisi perehtyneisyyttä tuomarin tehtäviin eli varatuomarin arvoa, kuten liikennevahinkolautakunnan ja potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajilta nykyisin edellytetään. Vaatimus saattaisi rajata tehtävään muuten sopivia hakijoita, eikä vastaavaa edellytetä myöskään esimerkiksi Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ylijohtajalta ja johtajilta. Muilta osin pätevyysvaatimukset vastaavat potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajan ja liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajan pätevyysvaatimuksia. Pätevyysvaatimuksiin ehdotettujen muutosten myötä liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajan ja päätoimisen varapuheenjohtajan pätevyysvaatimukset olisivat yhtenevät Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan ylijohtajan ja johtajien kanssa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin liikennevahinkoasioita käsittelevän osaston jäsenten kelpoisuusvaatimuksista. Osaston jäsenten olisi oltava liikennevahinkoasioihin perehtyneitä ja osaston kolmella jäsenellä olisi oltava erikoislääkärin pätevyys. Nykyisin sekä liikennevahinkolautakunnan että potilasvahinkolautakunnan jäsenistä kahdelta edellytetään erikoislääkärin pätevyyttä. Lääkärijäsenten lisääminen on tarpeen, jotta heidän työmääränsä pysyisi kohtuullisena. Lisäksi liikennevahinkoasioita käsittelevän osaston jäsenistä ainakin yhdellä jäsenellä on oltava diplomi-insinöörin tutkinto sekä perehtyneisyys ajoneuvon tekniikkaan ja yhden jäsenen on oltava perehtynyt ajoneuvojen korjaustoimintaan. Näiltä osin kelpoisuusvaatimukset vastaavat nykyistä liikennevahinkolautakuntaa.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnan potilasvahinkoasioita käsittelevän osaston jäsenten olisi oltava terveyden- ja sairaanhoitoasioihin perehtyneitä ja samoin kuin liikennevahinko-osaston, myös potilasvahinkoja käsittelevän osaston kolmella jäsenellä olisi oltava erikoislääkärin pätevyys. Lisäksi osaston jäsenistä ainakin yhden olisi oltava muu terveydenhuollon ammattihenkilö, kuten esimerkiksi sairaanhoitaja ja ainakin yhden varajäsenen olisi oltava erikoishammaslääkäri. Lakiin kirjattu vaatimus erikoishammaslääkäristä varajäsenestä on uusi. Suun terveydenhuoltoa koskevat potilasvahingot ovat, toimenpidevaltaisesta alasta johtuen, eräitä tavallisimpia potilasvakuutuksesta käsiteltyjä vahinkoja. Näin ollen on perusteltua, että lakiin on kirjattu vaatimus siitä, että ainakin yhden varajäsenen on oltava erikoishammaslääkäri. Toisaalta hammasasioita ei kuitenkaan ole lautakunnasta niin paljon, että varsinaisena jäsenenä hammaslääkäri olisi välttämätön. Näin säännös vastaisi lautakunnan nykyistä käytäntöä. Muut vaatimukset vastaavat nykyistä lainsäädäntöä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin esittelijän kelpoisuudesta. Esittelijällä olisi oltava muun oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnoin kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneita. Asiasta esitetään nykyisestä poiketen säädettävän laissa esittelijän vastuullisen aseman ja vaadittavan asiantuntemuksen vuoksi.
5 §. Puheenjohtajien ja jäsenten nimittäminen, lautakunnan jäsenyydestä vapautuminen ja eroamisikä. Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvosto nimeäisi puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, muut jäsenet ja varajäsenet. Puheenjohtaja ja päätoiminen varapuheenjohtaja nimettäisiin toistaiseksi ja muut varapuheenjohtajat sekä jäsenet viiden vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Jäsenten ja varajäsenten toimikautta pidennettäisiin kolmesta vuodesta viiteen. Puheenjohtajan ja päätoimisen varapuheenjohtajan nimittäminen toistaiseksi korostaisi tehtävään nimitettävien riippumattomuutta sekä jäsenten pidennettyjen toimikausien ohella helpottaisi lautakunnan toiminnan pidemmän tähtäimen suunnittelua. Sosiaali- ja terveysministeriöllä olisi lisäksi oikeus nimetä lautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsen tai varajäsen kesken toimikauden eroavan tai kuolleen vastaavan jäsenen tilalle. Säännös vastaa nykytilaa. Puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja jäsenet nimitettäisiin tietylle osastolle. Tarkoituksena on varmistaa, että kummallakin osastolla asioita käsittelevät niihin perehtyneet asiantuntijat. Lautakunnan asettamisen osalta säännökset vastaavat nykyisiä lautakuntaa koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että lautakuntaan nimitettyä henkilöä ei saa erottaa kesken hänen toimikautensa ilman painavaa perustetta. Tällä korostetaan lautakuntaan nimettyjen henkilöiden riippumattomuutta. Säännös on uusi potilasvahinkoasioiden osalta, mutta liikennevahinkoasioiden osalta se vastaa nykyisen liikennevahinkolautakunnasta annetun lain 2 §:n 2 momenttia, jolla on pantu täytäntöön ADR-direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohta.
Lautakunnan jäsenille, puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille asetettaisiin 3 momentissa 70 vuoden eroamisikä. Säännös on uusi. Eroamisikä vastaisi esimerkiksi valtion virkamiesten eroamisikää, jota ollaan nostamassa asteittain 70 vuoteen.
6 §. Osastojen täysistunnot ja lautakunnan yleiskokous. Pykälässä säädettäisiin liikennevahinko-osaston ja potilasvahinko-osaston täysistunnoista ja niiden kokoonpanosta sekä yleiskokouksesta. Pykälän 1 momentin mukaan kummallakin osastolla olisi täysistunto, jonka puheenjohtajana toimisi osastolle nimetty lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Näin ollen liikennevahinko-osastolle nimetty tai sen toiminnasta vastaava lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ei voi toimia puheenjohtajana potilasvahinko-osaston täysistunnossa tai päinvastoin. Lisäksi lautakunnalla olisi yleiskokous, jonka puheenjohtajana toimisi lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin osastojen täysistunnon ja yleiskokouksen päätösvaltaisuudesta. Osaston täysistunto oli päätösvaltainen, kun siihen osallistuisi lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään viisi muuta kyseiselle osastolle nimettyä jäsentä. Yleiskokous olisi päätösvaltainen, kun siihen osallistuisi lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme jäsentä kummaltakin osastolta. Yleiskokouksen päätösvaltaisuus edellyttäisi kummaltakin osastolta osallistuvia jäseniä, koska yleiskokouksessa käsitellään koko lautakuntaa koskevia asioita, jolloin molempien osastojen näkökulmien kuuleminen on tärkeää. Osallistuminen osaston täysistuntoon tai lautakunnankokoukseen ei edellyttäisi jäsenen fyysistä läsnäoloa, vaan kokoukseen voisi osallistua esimerkiksi etäyhteydellä. Säännös vastaa pääosin nykytilaa ja mahdollistaa lautakunnalle joustavammat kokoontumistavat.
7 §. Asian ratkaiseminen yleiskokouksessa, täysistunnoissa ja jaostoissa. Pykälän 1 momentin mukaan asiat ratkaistaisiin lautakunnan yleiskokouksessa, osaston täysistunnossa tai jaostoissa esittelystä kirjallisen aineiston perusteella. Lautakunta ei voisi järjestää suullisia käsittelyjä tai kuulla todistajia. Lisäksi momentissa todettaisiin, että asian käsittely lautakunnassa on maksutonta. Asia voitaisiin ratkaista myös istuntoa järjestämättä, mikäli kaikki ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat asiakirjoihin perehdyttyään olleet asiasta yksimielisiä ja hyväksyneet päätösluonnoksen sellaisenaan perusteluineen eikä kukaan jäsenistä olisi esittänyt istunnon järjestämistä. Ratkaisukokoonpanon puheenjohtaja vahvistaisi muiden jäsenten kannanotot luettuaan omalla merkinnällään asia joko istunnossa käsiteltäväksi tai yksimielisyyden vallitessa ilman istuntoa ratkaistavaksi. Tarkoitus on, että jaoston istunnoissa voitaisiin käyttää enemmän aikaa keskustelua edellyttävien vaikeampien asioiden ratkaisuun ja samalla voitaisiin nopeuttaa muiden asioiden käsittelyä. Säännös vastaa oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa (677/2016) annetun lain 12 §:n 2 momenttia.
Liikennevahinkolautakunnalla on jo aikaisemmin ollut mahdollisuus ratkaista merkitykseltään vähäinen asia ilman asian käsittelyä jaostossa ja tästä menettelystä säädettäisiin 10 §:ssä. Asian ratkaiseminen jaoston käsittelyssä istuntoa järjestämättä sopisi sellaisten asioiden ratkaisuun, jotka eivät ole välttämättä ole yksinkertaisia ja siten sovellu ilman jaoston käsittelyä ratkaistaviksi, mutta kuitenkin sillä tavoin selviä, että kaikki ratkaisukokoonpanoon kuuluvat jäsenet voivat olla yksimielisiä ratkaisusta ja sen perusteluista.
Pykälän 2 momentin mukaan yleiskokouksessa olisi käsiteltävä lautakunnan työjärjestystä, talousarviota, tilinpäätöstä, tilintarkastajien valintaa sekä yleisiä lain soveltamista koskevia suosituksia koskevat asiat.
Pykälän 3 momentin mukaan täysistunnossa ratkaistaisiin ensinnäkin asiat, joilla on periaatteellista merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa vastaavanlaisissa tapauksissa. Asialla voisi olla periaatteellista merkitystä, jos siihen esimerkiksi liittyy uusi oikeuskysymys tai uusi lääketieteellinen kannanotto esimerkiksi hyvään hoitokäytäntöön liittyen. Periaatteellisesti tärkeitä voivat olla myös tuomioistuimelle annettavat lausunnot. Lisäksi asia voitaisiin käsitellä täysistunnossa ratkaisukäytännön yhdenmukaistamiseksi. Toiseksi asia voidaan ratkaista täysistunnossa, jos se muusta syystä katsotaan aiheelliseksi. Käsittely täysistunnossa voi olla aiheellista esimerkiksi sillä perusteella, että jaoston ratkaisu tulisi poikkeamaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan tai sitä edeltäneiden liikennevahinkolautakunnan tai potilasvahinkolautakunnan aikaisemmasta vakiintuneesta käytännöstä tai muuten vakiintuneista ratkaisu-, tulkinta- tai oikeuskäytännöstä. Asian käsittelemisestä täysistunnossa voisi päättää lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sen mukaan kuin lautakunnan työjärjestyksessä on määrätty. Myös jaosto voisi päättää, että sen käsiteltävänä oleva asia siirrettäisiin täysistunnon ratkaistavaksi.
8 §. Ratkaisusuositusasian käsittelemättä jättäminen ja asian käsittelyn raukeaminen. Pykälässä säädettäisiin liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan oikeudesta jättää ratkaisusuositusta koskeva asia tietyissä tilanteissa käsittelemättä. Koska liikennevahinko-osasto on ADR-elin, käsittelemättä jättämisen perusteiden on oltava myös ADR-direktiivin 5 artiklan 4 kohdan mukaan hyväksyttäviä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lautakunta voisi jättää asian käsittelemättä, jos asian ratkaiseminen edellyttää suullisten todistuskeinojen käyttämistä. Suullisilla todistuskeinoilla tarkoitetaan todistajan kuulemista vakuutuksen nojalla ja asianosaisen kuulemista todistelutarkoituksessa. Lautakuntakäsittely on kirjallista, eivätkä osapuolet ole istunnoissa läsnä. Lautakunta ei voi itse käyttää suullisia todistuskeinoja, joten todistajien ja asianosaisten kuulemiseen tarvittaisiin virka-apua tuomioistuimelta. Tällainen menettely soveltuu siten huonosti lautakunnan asemaan suosituksia antavana ja siten muutoksenhakujärjestelmän ulkopuolella olevana toimielimenä. Suullista todistelua edellyttävät asiat on siksi syytä käsitellä tuomioistuimessa. Vastaava säännös on myös esimerkiksi laissa kuluttajariitalautakunnasta (8/2007).
Samaan asiaan voi sisältyä riitakysymyksiä, jotka voidaan selvittää ja ratkaista kirjallisen aineiston perusteella ja myös kysymyksiä, jotka edellyttäisivät suullista todistelua. Lautakunta voisi näissä tapauksissa antaa ratkaisusuosituksen selvitetyistä seikoista ja jättää ratkaisematta ne kysymykset, joita ei voida luotettavasti selvittää lautakunnan käytettävissä olevin keinoin.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan asia voitaisiin jättää käsittelemättä, jos ratkaisusuosituspyyntö ei ole saapunut laissa säädettynä määräaikana lautakuntaan. Tällä määräajalla tarkoitetaan esimerkiksi liikennevakuutuslain 65 §:n 1 momenttia, jonka mukaan vahinkoa kärsineellä, vakuutuksenottajalla ja muulla korvaukseen oikeutetulla on korvausasiassa oikeus pyytää lautakunnalta ratkaisusuositusta vuoden kuluessa vakuutusyhtiön päätöksen antamisesta. Vastaava säännös olisi myös potilasvakuutuslain 38 §:n 1 momentti, jossa määräaika on yksi vuosi. Valitusajat erosivat aiemmin toisistaan, sillä potilasvahingoissa valitusaika on aikaisemmin ollut kolme vuotta, kun taas valitusaikaa liikennevahinkolautakuntaan pidennettiin 90 päivästä vuoteen ADR-direktiivin vaatimuksen mukaisesti vuonna 2016. Sen sijaan esimerkiksi vanhentumista koskevat säännökset, joita ei ole otettava huomioon viranpuolesta, eivät ole säännöksiä, joiden perusteella asia voitaisiin jättää käsittelemättä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan asia voitaisiin jättää käsittelemättä, mikäli asia on selvitetty vakuutusyhtiössä tai Potilasvakuutuskeskuksessa puutteellisesti. Tällä tarkoitettaisiin tilanteita, joissa vakuutusyhtiö tai Potilasvakuutuskeskus ei esimerkiksi ole päätöksessään ottanut kantaa johonkin korvauksenhakijan vaatimukseen. Jos kyse on vähäisestä puutteesta, lautakunta voi käsitellä asian ja esimerkiksi pyytää vakuutusyhtiötä tai Potilasvakuutuskeskusta ottamaan kantaa korvauksenhakijan vaatimuksiin tai väitteisiin lautakunnalle antamassaan vastineessa. Mikäli asia kuitenkin vaatii laajempaa selvitystä, ei käsittely lautakunnassa ole tarkoituksenmukaista ennen kuin asia on vakuutusyhtiössä tai Potilasvakuutuskeskuksessa selvitetty riittävästi. Tällöin lautakunta voisi käsittelemättä jättämistä koskevan päätöksen yhteydessä kehottaa vakuutusyhtiötä tai Potilasvakuutuskeskusta selvittämään asian.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käsittelemättä jättämistä koskevan päätöksen tekemistä. Sen mukaan lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja päätoiminen esittelijä voivat tehdä päätöksen asian käsittelemättä jättämisestä 1 momentissa mainituilla perusteilla, jos he ovat päätöksestä yksimielisiä. Muussa tapauksessa päätös käsittelemättä jättämisestä voidaan tehdä osaston täysistunnossa tai jaostossa. Usein asiasta käy selkeästi ilmi, voidaanko se jättää käsittelemättä. Tällaisissa tapauksissa asiaa ei ole tarkoituksenmukaista viedä jaoston ratkaistavaksi. Epäselvissä tilanteissa päätös käsittelemättä jättämisestä tulee kuitenkin ratkaista jaostossa tai osaston täysistunnossa.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos lautakunta ei ota liikennevakuutusasiaa käsiteltäväkseen, sen on annettava ratkaisusuosituksen pyytäjälle ja tarvittaessa vakuutusyhtiölle perusteltu päätös käsittelemättä jättämisestä viimeistään kolmen viikon kuluttua siitä, kun peruste olla käsittelemättä asiaa ilmeni. Perusteltu päätös tulisi aina antaa ratkaisusuosituksen pyytäjälle ja vakuutusyhtiölle tarvittaessa, käytännössä siis aina silloin, kun asiaa on ehditty käsitellä jo jonkin verran, yhtiö on tiedossa ja siihen on ehditty jo olla asiasta yhteydessä. Jos asia jätetään suoraan käsittelemättä, perustellun päätöksen lähettäminen yhtiölle ei ole välttämättä tarpeen. Säännös vastaa nykyisen liikennevahinkolautakunnasta annetun lain 5 a §:n 2 momenttia, joka lisättiin lakiin ADR-direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä. Nyt säännös laajenisi koskemaan kaikkia lautakunnassa käsiteltäviä liikennevakuutusasioita, eikä ainoastaan tapauksia, joissa ratkaisusuositusta on pyytänyt luonnollinen henkilö.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asian käsittelyn raukeamisesta lautakunnassa tilanteissa, joissa hakija peruuttaa tekemänsä hakemuksen.
9 §. Asian muu ratkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan, päätoimisen esittelijä ja henkilövahinkoasioissa asiantuntijana toimivan lääkärin tai lautakunnan jäsenenä toimivan lääkärin oikeudesta ratkaista tiettyjä asioita. Edellytyksenä olisi päätöksen yksimielisyys.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan asia voidaan ratkaista pykälän mukaisella kokoonpanolla, mikäli se on ilmeisen perusteeton. Ilmeisen perusteettomia ovat esimerkiksi asiat, joissa korvausta on vaadittu muun lain kuin liikennevahinkoasiassa liikennevakuutuslain tai potilasvahinkoasiassa potilasvahinkolain nojalla taikka vaatimuksena on lakiin perustumaton korvausetuus.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan perusteella asia voidaan ratkaista pykälässä mainitulla kokoonpanolla, jos se on merkitykseltään vähäinen. Merkitykseltään vähäisinä asioina voidaan pitää esimerkiksi taloudelliselta intressiltään hyvin pieniä asioita.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan perusteella asia voidaan ratkaista pykälässä mainitulla kokoonpanolla, jos ratkaisukäytäntö on samankaltaisissa asioissa vakiintunut. Vakiintuneena voidaan tässä tapauksessa pitää tilannetta, jossa samanlaisia asioita tulee lautakunnan käsiteltäväksi paljon ja asian ratkaisevat tosiseikat ovat samanlaisia. Lisäksi tapausten täytyy olla siinä määrin yksinkertaisia ja selviä, etteivät tapauskohtaiset erot voi olennaisesti vaikuttaa ratkaisuun. Se, että henkilövahingoissa on enemmän yksilökohtaisia eroja, on otettava säännöstä sovellettaessa huomioon.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan perusteella asia voidaan ratkaista pykälässä mainitulla kokoonpanolla, jos sama asia on jo käsitelty osaston täysistunnossa tai jaostossa. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun vakuutusyhtiöllä on ollut velvollisuus pyytää lautakunnalta ratkaisusuositusta ennen päätöksensä antamista ja myöhemmin vahinkoa kärsinyt pyytää ratkaisusuositusta samasta asiasta. Mikäli myöhempi ratkaisusuosituspyyntö kuitenkin eroaa esimerkiksi perusteeltaan tai määrältään jo käsitellystä asiasta ja annetusta ratkaisusuosituksesta, tulee asia käsitellä normaaliin tapaan jaostossa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus 1 momentissa tarkoitettujen asioiden ratkaisukokoonpanoon. Mikäli asian käsitteleminen riippuu olennaisesti muusta kuin lääketieteellisestä kysymyksestä, puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla ja päätoimisella esittelijällä olisi yhdessä oikeus ratkaista asia. Tällöinkin päätöksenteon edellytyksenä olisi puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja esittelijän yksimielisyys ratkaisusta.
10 §. Ratkaisusuosituspyynnön käsittely ja ratkaisusuosituksen antaminen eräissä liikennevahinkoasioissa. Pykälässä säädetään asian käsittelystä ja ratkaisusuosituksen antamisesta silloin, kun vakuutuksenottaja, vahinkoa kärsinyt tai muu korvaukseen oikeutettu luonnollinen henkilö on pyytänyt lautakunnalta ratkaisusuositusta liikennevakuutusyhtiön päätöksestä. Pykälä perustuu ADR-direktiiviin ja se vastaa voimassa olevan liikennevahinkolautakunnasta annetun lain 5 a §:ää ja 6 §:n 2 momenttia. Pykälä koskee vain liikennevahinkoasioissa annettavia ratkaisuja, koska direktiivi, johon pykälä perustuu, koskee sellaisia kuluttajariitojen ratkaisua, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä sopimuksesta johtuvia velvoitteita. Säännöksen soveltamisalan rajaamista direktiivin mukaiseksi ei kuitenkaan ole pidetty tarkoituksenmukaisena liikennevahinkoasioiden osalta. Ratkaisusuosituspyynnön liikennevahinkolautakunnalle voi vakuutuksenottajana olevan kuluttajan lisäksi tehdä myös vahinkoa kärsinyt tai muu korvaukseen oikeutettu, esimerkiksi liikennevahingossa menehtyneen henkilön puoliso tai lapsi. Ei ole perusteltua asettaa ratkaisusuosituksen pyytäjiä eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, käsitelläänkö asia henkilön oman vai jonkin muun tahon ottaman liikennevakuutuksen perusteella. Koska potilasvakuutukset eivät koskaan ole kuluttajien ottamia, direktiivi ei sovellu niitä koskevien riitojen ratkaisuun ja ne on jätetty myös direktiivin implementoinnissa ulkopuolelle. Direktiivistä seuraavia käsittelyyn liittyviä velvoitteita, kuten ilmoitusten lähettämistä ratkaisusuositusta pyytäneelle ja määräaikoja, ei ole tarpeellista laajentaa kansallisella lisäsääntelyllä koskemaan potilasvahinkoasioiden käsittelyä. Lainsäädäntö ei myöskään estä sitä, että myös potilasvakuutusosastolla otetaan käyttöön samanlaisia menettelyitä, joita liikennevakuutusosastolla sovelletaan lakiin perustuen.
Pykälän 1 momentissa säädetään lautakunnan velvollisuudesta ilmoittaa asianosaisille viipymättä siitä, että se on saanut kaiken asian ratkaisemiseksi tarvittavan aineiston.
Pykälän 2 momentissa säädetään lautakunnan velvollisuudesta antaa ratkaisu määräajassa sellaisessa liikennevahinkoasiassa, jossa ratkaisusuositusta on pyytänyt luonnollinen henkilö. Perusteltu ratkaisusuositus on annettava kirjallisena viimeistään 90 päivän kuluttua siitä, kun lautakunnan käytettävissä on ollut kaikki ratkaisusuosituksen antamiseksi tarpeellinen aineisto. Erittäin monimutkaisessa asiassa lautakunta voi harkintansa mukaan pidentää 90 päivän määräaikaa. Asianosaisille on tällöin ilmoitettava määräajan pidentämisestä sekä ratkaisusuosituksen antamisen arvioidusta ajankohdasta.
11 §. Päätöksen luonne. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan ratkaisun suositusluonteesta ja mahdollisuudesta viedä lautakunnassa ratkaistu asia tuomioistuimeen. Pykälän 1 momentissa todettaisiin, että lautakunnan päätös ei ole täytäntöönpanokelpoinen, eikä sillä ole tuomion oikeusvaikutuksia. Pykälä vastaa tältä osin kuluttajariitalautakunnasta annetun lain (8/2007) 20 §:ää. Pykälässä käytetään termiä ”päätös”, jolla viitataan sekä ratkaisusuosituksiin, käsittelemättä jättämistä koskeviin päätöksiin ja tuomioistuimille annettaviin lausuntoihin. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan ratkaisusuositukset ovat luonteeltaan samanlaisia kuin esimerkiksi kuluttajariitalautakunnan ratkaisut.
Pykälän 2 momentti on uusi, ja se on lisätty lakiin selvyyden vuoksi. Lautakunnan käsittelemät liikenne- ja potilasvahinkoasiat eivät ole hallintoasioita vaan yksityisoikeudellisia riita-asioita, jotka kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Koska lautakunnan ratkaisut eivät ole täytäntöönpanokelpoisia vaan suosituksia, niillä ei ole tuomion oikeusvaikutuksia eivätkä ne ole hallintolain perusteella valituskelpoisia. Asiaratkaisun sisältävän päätöksen lisäksi muutoksenhakukelvottomuus koskee myös päätöstä, jolla asia on jätetty ratkaisematta tai käsittelemättä. Lautakunnan käsittelemä tai siellä vireillä oleva vakuutuslaitoksen päätös voidaan siten saattaa tavanomaiseen tapaan yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ilmoittaessaan ratkaisusta osapuolille lautakunnan on samalla mainittava, että ratkaisut ovat suosituksia. Näin varmistetaan, että molemmat osapuolet ovat tietoisia ratkaisun luonteesta.
12 §. Päätöksessä olevan virheen korjaaminen. Pykälän säännökset päätöksessä olevan asiavirheen ja kirjoitusvirheen korjaamisesta rakentuisivat samoille periaatteille kuin hallintolain 8 luvun säännökset, mutta lautakunnassa käsiteltävien asioiden ja lautakunnan päätösten luonteen vuoksi olisi tarpeen säätää korjaamisesta erikseen ja joiltakin osin hallintolaista poikkeavasti. Säännös on uusi ja se vastaa kuluttajariitalautakunnasta annetun lain 21 §:ää. Säännös on tarpeen selkeyttämään käytäntöä sekä lisäämään oikeusvarmuutta. Pykälässä käytetään termiä ”päätös”, jolla viitataan sekä ratkaisusuosituksiin, käsittelemättä jättämistä koskeviin päätöksiin ja tuomioistuimille annettaviin lausuntoihin.
Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnassa ratkaistu asia voitaisiin käsitellä uudelleen, jos lautakunnan päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen taikka päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe. Lautakunnalla ei olisi momentin mukaan velvollisuutta korjata asiavirhettä. Korjaamistarvetta harkittaessa voitaisiin ottaa huomioon virheen merkitys kummankin asianosaisen kannalta sekä se, onko virhe aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Hallintolain 50 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisissa tilanteissa ensisijaisesti vakuutuslaitoksella, Liikennevakuutuskeskuksella ja Potilasvakuutuskeskuksella on velvollisuus käsitellä asia uudelleen uuden selvityksen perusteella. Mikäli vakuutuslaitos, Liikennevakuutuskeskus tai Potilasvakuutuskeskus ei tästä huolimatta kuitenkaan käsittelisi asiaa uudelleen, voisi lautakunta tällaisessa tapauksessa korjata virheen ratkaisemalla ratkaisuositusta ja lausuntoa koskevan asian uudelleen.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetun asiavirheen korjaaminen ei edellyttäisi asianosaisten suostumusta. Asianosaisille olisi kuitenkin ilmoitettava päätöksessä olevasta virheestä ja siitä, että asia aiotaan ratkaista uudelleen. Säännös poikkeaa hallintolain 50 §:n 2 momentista, jonka mukaan virheen korjaaminen edellyttää asianosaisen suostumusta, jos päätös korjataan asianosaisen vahingoksi. Hallintolain mukaan suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on johtunut asianosaisen omasta menettelystä. Koska lautakunnan ratkaisusuositukset eivät ole sitovia vaan suosituksia, ei lautakunnan virheellinen ratkaisu tuo asianosaiselle uusia oikeuksia tai velvollisuuksia. Sen sijaan on todennäköistä, että asianosaiset jättäisivät vain noudattamatta lautakunnan virheellistä ratkaisusuositusta. Tästä johtuen asiavirheen korjaamista ilman asianosaisen suostumusta voidaan pitää perusteltuna. On jopa todennäköistä, että asianosainen hyötyy huomattavasti enemmän virheettömästä ratkaisusuosituksesta, vaikka se korjattaisiin hänen vahingokseen. Asiavirheettömän ratkaisusuosituksen pohjalta asianosaiset voivat esimerkiksi luotettavammin arvioida, kannattaako korvausvaatimuksista nostaa kannetta käräjäoikeudessa. Ratkaisusuosituksen korjaaminen ei siis vastaa tilannetta, jolla viranomaisen hallintopäätös korjataan. Säännös vastaa myös kuluttajariitalautakunnasta annetun lain 21 pykälän 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnan olisi lisäksi korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe tai muu niihin verrattava selvä virhe. Momentissa tarkoitetun virheen korjaaminen olisi siis lautakunnan velvollisuus eikä siinä olisi harkinnanvaraa. Virhettä ei kuitenkaan tarvitsisi korjata, jos päätöksen antamisesta olisi kulunut yli kaksi vuotta. Vastaava aikaraja hallintolain 52 §:n 1 momentissa on viisi vuotta. Kahden vuoden korjaamisajan voidaan arvioida riittäväksi suositusluonteisille lautakunnan päätöksille kuluttajariitalautakuntaa koskevan lain 21 §:n 3 momentin säännöstä vastaavasti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kokoonpanosta, jossa virheen korjaamisesta päätetään. Pääsääntöisesti virheen korjaamisesta päätettäisiin kokoonpanoltaan sitä vastaavassa täysistunnossa tai jaostossa, jossa virheellinen päätös on tehty. Poikkeuksen tästä muodostavat tilanteet, joissa asia on ratkaistu 9 §:n nojalla kevennetyllä menettelyllä. Tällöin virheen korjaamisesta päättäisi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään. Vastaava kokoonpano ei tarkoita, että samojen virheellisen päätöksen tekemiseen osallistuvien jäsenten olisi päätettävä myös virheen korjaamisesta, vaan virheen korjaamisesta päättävällä kokoonpanolla on oltava vastaava asiantuntemus kuin virheellisen päätöksen tehneellä kokoonpanolla.
13 §. Toiminnan rahoitus. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnan toiminta rahoitettaisiin Liikennevakuutuskeskukselta ja Potilasvakuutuskeskukselta perittävillä maksuilla. Liikennevahinkoasioiden osalta kustannuksista vastaisi Liikennevakuutuskeskus ja potilasvahinkoasioiden osalta Potilasvakuutuskeskus. Perittävät maksut vastaisivat niitä kustannuksia, jotka lautakunnalle aiheutuvat sille säädettyjen tehtävien hoitamisesta. Tällaisia kustannuksia olisivat esimerkiksi lautakunnan asiantuntijoiden, lausunnonantajien, sihteerien ja toimistohenkilöstön palkkiot ja palkat. Yhteiset kulut, joita ei voida kohdistaa potilasvahinkoasioista tai liikennevahinkoasioista johtuviksi, jaettaisiin samassa suhteessa, kuin lautakunnan välittömät molemmille vakuutuslajeille kohdistettavat kulut jakautuvat. Lautakunnan olisi järjestettävä toimintansa niin, että se riittävällä tarkkuudella pystyy jakamaan kulunsa potilas- ja liikennevakuutusasioista johtuviksi.
Potilasvakuutuskeskuksen kustannusten jakamisesta potilasvakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden kesken säädettäisiin Potilasvakuutuskeskuksesta annetussa laissa ja vastaavasti kustannusten jakautumisesta liikennevakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden ja Valtionkonttorin välillä säädetään Liikennevakuutuskeskuksesta annetussa laissa. Käytännössä tämä vastaa potilasvakuutuksen osalta nykytilaa, sillä nykyisin potilasvahinkolautakunnan toiminnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan potilasvakuutusta harjoittavien vakuutusyhtiöiden kesken samassa suhteessa kuin ne osallistuvat Potilasvakuutuskeskuksen kustannusten maksamiseen. Jatkossa rahoitus kulkisi Potilasvakuutuskeskuksen kautta. Myös liikennevahinkolautakunnan rahoitus on toiminut samoin periaattein liikennevakuutusta harjoittavien vakuutusyhtiöiden ja Valtiokonttorin kesken. Jatkossa rahoitus kulkisi kuitenkin liikennevakuutuksenkin osalta Liikennevakuutuskeskuksen kautta.
Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta vahvistaisi vuosittain lautakunnan talousarvion lautakunnan tekemän esityksen perusteella. Erityisestä syystä Finanssivalvonta voisi vahvistaa myös tilikauden aikana lisätalousarvion. Säännös vastaa nykytilaa.
Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonta vahvistaisi Potilasvakuutuskeskukselta ja Liikennevakuutuskeskukselta perittävien maksujen suuruuden.
Pykälän 4 momentin mukaan maksun perimisestä ja tilittämisestä lautakunnalle voitaisiin tarvittaessa antaa tarkempia sääntöjä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.
14 §. Kirjanpito, tilinpäätös ja toimintakertomus. Pykälässä säädettäisiin selvyyden vuoksi, että lautakunnan kirjanpito, tilinpäätös sekä toiminta kertomus on laadittava kirjanpitolain (336/1997) mukaisesti. Myös kirjanpitolain nojalla annettua kirjanpitoasetusta (1339/1997) tulee noudattaa. Koska kirjanpitolain mukaan toimintakertomus ei ole osa tilinpäätöstä, pykälässä säädettäisiin myös toimintakertomuksen laatimisesta kirjanpitolain ja sen nojalla annetun kirjanpitoasetuksen mukaan.
15 §. Tilintarkastus. Pykälän 1 momentin mukaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalla olisi oltava tilintarkastuslaissa (1141/2015) tarkoitettu HT-tilintarkastaja sekä varatilintarkastaja. Tilintarkastaja ja varatilintarkastaja valittaisiin kalenterivuodeksi kerrallaan. Tilintarkastajan olisi annettava lautakunnalle tilintarkastuskertomus huhtikuun loppuun mennessä.
Pykälän 2 momentin mukaan lautakunnan olisi toimitettava tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus Finanssivalvonnalle tilikauden päättymistä seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.
16 §. Oikeus saada tietoja. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä tarkemmin lautakunnan oikeudesta saada pyynnöstä salassapitosäännösten estämättä tietoja. Lautakunnan oikeus käsitellä tietoja perustuu edellä kuvatusti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohtiin 9 artiklan 2 kohdan g alakohtaan, tietosuojalakiin ja ehdotetun lain 18 §:ään.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin lautakunnan oikeudesta saada tietoja lakisääteistä vakuutusta toimeenpanevalta vakuutus- ja eläkelaitokselta, viranomaiselta ja muulta taholta, johon viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) sovelletaan. Sekä liikenne- että potilasvahinkojen korvaustoiminnassa tarvitaan tietoja esimerkiksi verottajalta. Tietojensaantioikeus koskisi julkisuuslain 4 §:n 2 momentin nojalla viranomaisten lisäksi kaikkia julkista tehtävää hoitavia tahoja, kuten esimerkiksi Eläketurvakeskusta. Tiedonsaantioikeus koskisi julkisuuslain 5 §:n nojalla myös edellä mainittujen tahojen toimeksiannosta tehtäviä suorittavia tahoja, kuten esimerkiksi Vakuutuskuntoutus VKK ry:tä. Tietoja muiden vakuutuslaitosten maksamista korvauksista tarvitaan esimerkiksi yhteensovitustilanteissa liikennevakuutuksen ja työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen välillä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan lautakunnalla olisi oikeus saada myös vahinkoa kärsineen työnantajalta tiedot työntekijän työstä, työnantajan hänelle maksamista vastikkeista ja niiden perusteista. Lisäksi lautakunnalla olisi oikeus saada työnantajalta muita tietoja, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan korvausasian ratkaisemista varten.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin lautakunnan oikeudesta saada tietoja lääkäriltä ja muulta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitetulta ammattihenkilöltä, potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 §:n 4 kohdassa tarkoitetulta terveydenhuollon toimintayksiköltä sekä vahinkoa kärsineen kuntoutusta toimeenpanevalta taholta ja muulta terveydenhuollon toimintayksiköltä. Lisäksi oikeus tiedonsaantiin olisi sosiaalipalveluiden tuottajalta tai hoitolaitokselta. Lautakunnan tiedonsaantioikeus koskisi kohdassa lueteltujen tahojen laatimia lausuntoja ja muita tietoja potilasasiakirjoista, terveydentilasta, työkyvystä, hoidosta ja kuntoutuksesta.
Pykälän 2 momentin säännös olisi uusi. Sen mukaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan oikeus saada 1 kohdassa mainittuja tietoja edellyttäisi sitä, että tiedot olisivat välttämättömiä käsillä olevan korvausasian ratkaisemiseksi. Tiedonsaantioikeus kohdistuisi voimassa olevasta laista poiketen välttämättömiin tietoihin, sillä lautakunnan tarvitsemia tietoja ei voida täsmentää tyhjentävästi, kuten tarpeellisten tietojen kohdalla olisi perustuslakivaliokunnan lausuntojen (PeVL 14/2002 vp, PeVL 30/2005) edellyttämällä tavalla voitava tehdä. Säännös vastaa liikennevakuutuslaissa olevaa vakuutusyhtiön ja Liikennevakuutuskeskuksen tiedonsaantioikeutta sekä potilasvahinkolaissa olevaa Potilasvakuutuskeskuksen tiedonsaantioikeutta.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnalla olisi velvollisuus maksaa 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen toimittamisesta kuluja vastaava kohtuullinen korvaus. Säännös ei kuitenkaan koskisi tietoja, jotka saataisiin siltä, terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavalta, jonka antamaa hoitoa potilasvahinkoasia koskisi. Lautakunnan pyytämistä lausunnoista olisi lausunnonantajalla oikeus saada lisäksi kohtuullinen palkkio.
17 §. Salassapitovelvollisuus ja oikeus tietojen luovuttamiseen. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan jäsenten sekä sen palveluksessa toimivien henkilöiden ja toimeksiannon saaneiden asiantuntijoiden salassapitovelvollisuudesta. Salassapitovelvollisuudesta, salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen luovuttamisesta ja salassapitovelvollisuuden rikkomisesta olisi soveltuvin osin voimassa, mitä vakuutusyhtiölain (521/2008) 30 luvun 1, 3 ja 4 §:ssä säädetään vakuutusyhtiöistä. Säännös on tarpeen, sillä vakuutusyhtiölaissa säädetään vain vakuutusyhtiöiden salassapitovelvollisuudesta, joten lautakunta ei kuulu sen soveltamisalaan. Pykälä vastaa voimassaolevan potilasvahinkolain 13 §:ää ja liikennevahinkolautakunnasta annetun lain 10 §:ää.
18 §. Lautakunnan oikeus saada virka-apua potilasvahinko-asiassa. Pykälässä säädettäisiin Valtion lupa ja valvontaviraston velvollisuudesta antaa lautakunnalle virka-apua potilasvahinkoasiassa 16 §:ssä tarkoitetun tiedonsaantioikeuden toteuttamiseksi. Oikeus saada virka-apua koskisi vain virka-apua tiedonsaantioikeuden turvaamiseksi, koska muunlaiseen virka-apuun ei ole tarvetta. Virka-avulla tarkoitettaisiin siten apua selvitysten saamiseen eri hoitopaikoista. Säännös on tarpeen, koska joistakin hoitopaikoista lautakunta ei aina saa terveydentilaa koskevia tietoja lainkaan esimerkiksi ammatinharjoittajan välinpitämättömyyden vuoksi. Kun käytettävissä ei ole sairauskertomustietoja, joita ammatinharjoittaja on velvollinen laatimaan ja säilyttämään, ei potilasvahinkoasian ratkaiseminen kirjallisessa menettelyssä onnistu. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä valvova viranomainen voi viime kädessä käydä hakemassa tarvittavat asiakirjat, jotta potilaan korvausasia voidaan tutkia. Pykälä vastaa potilasvahinkolain nykyisen 11 a §:n 4 momentissa olevaa säännöstä.
19 §. Virkavastuu. Pykälässä säädettäisiin virkavastuusta. Pykälän mukaan lautakunnan jäsenet, esittelijät, asiantuntijat sekä muut lautakunnan asioita käsittelevät toimisivat rikosoikeudellisella virkavastuulla hoitaessaan lautakunnan tehtäviä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan selvennettäväksi. Muutoin säännös vastaa nykytilaa.
20 §. Valvonta. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnasta annettua lakia täydentävästi Finanssivalvonnan velvollisuudesta valvoa Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan rahoituksessa ja sen toiminnassa muutoin noudatettavia menettelytapoja. Näitä olivat 14 ja 15 §:ssä mainitut talouden valvontaan liittyvät tehtävät sekä hallintojärjestelmän valvonta. Lisäksi Finanssivalvonta valvoisi sitä, että lautakunta noudattaa tämän lain säännöksiä ja hallintolakia. Finanssivalvonta ei sen sijaan valvo lautakunnan lausuntojen ja ratkaisusuositusten lainmukaisuutta.
21 §. Tarkemmat säännökset. Pykälän 1 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan organisaatiosta, hallinnosta ja hallintoasian ratkaisemisesta, puheenjohtajan tehtävistä sekä lautakunnan toiminnasta tiedottamisesta säädettäisiin tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Asetuksessa olisi tarkoitus säätää samoista asioista kuin voimassaolevassa valtioneuvoston asetuksessa potilasvahinkolautakunnasta (673/2000). Asetuksessa säädettäisiin muun muassa siitä, miten osastot toimivat jaostoihin jakautuneena sekä täysistunnon oikeudesta nimetä pysyviksi asiantuntijoiksi sellaisia tehtävään suostumuksensa antaneita henkilöitä, jotka edustavat asioiden ratkaisemisen kannalta merkityksellistä lääketieteellistä tai muuta asiantuntemusta. Lisäksi asetuksessa säädettäisiin lautakunnan hallinnon hoitamisesta, kuten hallintojaostosta ja nimenkirjoitusoikeudesta.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että työskentelyn järjestämisestä lautakunnassa määrättäisiin tarkemmin yleiskokouksen vahvistamassa lautakunnan työjärjestyksessä.
22 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältäisi lain voimaantuloajan. Lain ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin liikennevahinkolautakunnasta annetun lain (441/2002) kumoamisesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin liikennevahinkolautakunnan ja potilasvahinkolautakunnan toiminnan lakkaamisesta tämän lain voimaan tullessa.
Pykälän 4 momentin mukaan, mitä muualla säädetään liikennevahinkolautakunnasta tai potilasvahinkolautakunnasta, koskisi tämän lain voimaan tultua liikenne- ja potilasvahinkolautakuntaa.
Pykälän 5 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa liikennevahinkolautakunnassa ja potilasvahinkolautakunnassa vireillä olevat asiat siirtyisivät käsiteltäväksi ja ratkaistaviksi liikenne- ja potilasvahinkolautakuntaan ja ne käsiteltäisiin tämän lain säännösten sekä liikennevakuutuslain ja potilasvakuutuslain tämän lain voimaan tullessa voimassa olevien säännösten mukaisesti.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin liikennevahinkolautakunnan ja potilasvahinkolautakunnan sivutoimisten puheenjohtajien, varapuheenjohtajien sekä muiden jäsenten ja varajäsenten toimikauden päättymisestä tämän lain voimaan tullessa.
14 §. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti. Jos vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt vakuutussopimuslain (543/1994) 22 §:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden ja vakuutusyhtiö olisi oikean tiedon saatuaan antanut vakuutuksen korkeampaa maksua vastaan, vakuutusyhtiöllä on pykälän mukaan siitä tiedon saatuaan oikeus periä korkeampi vakuutusmaksu takautuvasti. Vakuutusmaksun voisi luonnollisesti periä vain laiminlyönnin ajalta. Tämän vuoksi pykälän 1 momentissa todettaisiin lisäksi, että maksua ei kuitenkaan voitaisi periä pitemmältä ajalta kuin kuluvalta kalenterivuodelta ja viideltä viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta. Tämä olisi yhdenmukaista ja linjassa vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevien seuraamusten kanssa.
15 §. Vaaran lisääntymisestä ilmoittamisen laiminlyönti. Pykälässä todetaan, että vakuutusyhtiö voi oikean tiedon saatuaan periä korkeampaa vakuutusmaksua takautuvasti vaaran lisääntymisen ajalta. Pykälään lisättäisiin 14 §:ää vastaavasti, että vakuutusmaksua ei voisi kuitenkaan periä takautuvasti pidemmältä ajalta kuin kuluvalta vuodelta ja viideltä viimeksi kuluneelta vuodelta.
21 §. Vahinkohistoriatietojen siirtäminen toiseen vakuutusyhtiöön. Kun ajoneuvon omistaja tai haltija vaihtaa vakuutusyhtiötä, vakuutus ei siirry toiseen yhtiöön, vaan ainoastaan tieto vahinkohistoriasta. Uusi vakuutusyhtiö tekee asiakkaan kanssa uuden vakuutussopimuksen. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan tarkennettavaksi tältä osin.
29 §. Vakuutusmaksua vastaavan maksun ja laiminlyöntimaksun määrääminen. Vakuuttamisvelvollisella olisi muutoksenhakuoikeus Valtiokonttorin vakuutusmaksua vastaavaa maksua ja laiminlyöntimaksua koskevaan päätökseen. Valitus tehtäisiin hallinto-oikeudelle. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lisäys, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntäisi valitusluvan.
Laiminlyöntimaksu ja vakuutusmaksua vastaava maksu maksetaan 4 momentin mukaan Liikennevakuutuskeskukselle, joka siten toimeenpanee Valtiokonttorin päätöksen asiassa ja huolehtii maksujen laskutuksesta ja perinnästä. Säännöstä ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että perintä voisi tapahtua vasta sen jälkeen, kun Valtiokonttorin päätös maksujen perimisestä on tullut lainvoimaiseksi. Näin ollen Liikennevakuutuskeskuksen lähettämän laskun eräpäivä voisi olla aikaisintaan se päivä, jolloin Valtiokonttorin päätös tulee lainvoimaiseksi. Päätös tulee lainvoimaiseksi 30 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen sai tiedon päätöksestä, jollei siihen haeta muutosta valittamalla. Päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin hallintolain 59 §:ää, mikä tarkoittaa, että jollei muuta ole näytetty, asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä 7 päivän kuluttua päätöksen postittamisesta.
32 §Korvausvastuu liikennevahingosta. Pykälän 3 momentissa luetellaan ne vakuutusyhtiöitä koskevat säännökset, joita sovelletaan myös Valtiokonttoriin. Luettelosta puuttuu liikennevakuutuslain 88 §:n 1 momentti. Koska takautumisoikeus kuitenkin koskee Valtiokonttoria, tulisi myös mainitun tietojen luovuttamissäännöksen soveltua Valtiokonttoriin. Näin ollen 32 §:n 3 momentin listaan Valtiokonttoriin sovellettavista säännöksistä ehdotetaan lisättäväksi 88 §:n 1 momentti.
34 §. Henkilövahingon korvaaminen. Pykälän 3 momentin mukaan ansionmenetyksen tai elatuksen menetyksen johdosta suoritettavan jatkuvan korvauksen sijasta voidaan maksaa kertakaikkista pääoma-arvoa vastaava korvaus vain erityisen painavasta syystä.
Voimassaolevan 34 pykälän 4 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään henkilövahingon johdosta suoritettavan jatkuvan korvauksen sijasta maksettavan kertakaikkisen korvauksen laskemisperusteista. Pykälässä ei säädetä siitä, mitä seikkoja kertakaikkisen korvauksen laskemisperusteita määrättäessä pitäisi ottaa huomioon. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi niin, että pykälän 4 momentissa säädettäisiin työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 87 §:ää vastaavasti niistä seikoista, jotka kertakaikkisen korvauksen laskemisperusteita määrättäessä pitäisi ottaa huomioon. Kun pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi.
Pykälään lisättävän 4 momentin mukaan kertakaikkinen korvaus laskettaisiin jatkuvan korvauksen pääoma-arvoa vastaavaksi määräksi ottaen huomion vahinkoa kärsineen tilastollisin perustein arvioitu odotettavissa oleva elinaika liikennevahingon sattumisajankohtana. Jos jatkuvana maksettava korvaus vaihdetaan myöhemmin kertasuoritukseksi, otettaisiin vahinkoa kärsineen arvioitu keskimääräinen jäljellä oleva elinikä huomioon ajankohtana, jolloin jatkuvana maksettu korvaus vaihdetaan kertakaikkisena maksettavaksi. Pääoma-arvon laskentaperusteena käytettäisiin julkisten tilastojen perusteella tehtyä arviota Suomessa asuvien henkilöiden odotettavissa olevasta elinajasta kussakin ikä- ja syntymävuosiluokassa. Täten ihmisten eliniässä mahdollisesti tapahtuva kehitys voidaan ottaa huomioon jäljellä olevaa elinaikaa arvioitaessa. Korkokantana pääoma-arvojen laskennassa käytettäisiin arviota tulevasta pidemmän aikavälin riskittömästä korosta.
42 §. Eräiden työsuoritusten aikana sattuneet vahingot. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan liikennevahinkoa ei korvata, kun se on aiheutunut kuormauksen, kuorman purkamisen tai muun työsuorituksen aikana tämän ajoneuvon ollessa liikkumattomana ajoneuvon omistajalle, kuljettajalle tai muulle henkilölle, joka suorittaa tässä tarkoitettua työtä. Ennen 1.1.2017 voimassa olleen liikennevakuutuslain 3 a §:ssä todettiin, mitä tässä laissa säädetään moottoriajoneuvon omistajasta, koskee myös toisen pysyvään hallintaan luovutetun moottoriajoneuvon haltijaa. Nykyiseen liikennevakuutuslakiin kyseistä säännöstä ei otettu, vaan ajoneuvon haltija mainitaan erikseen silloin, kun kyisen säännöksen on tarkoitus koskea omistajan lisäksi myös haltijaa. Koska voimassaolevaa oikeustilaa ei ollut tarkoitus muuttaa, ehdotetaan pykälän 1 momentin 1 kohtaa muutettavaksi siten, että siinä mainitaan omistajan ja kuljettajan lisäksi myös haltija.
48 §. Alkoholin tai muun huumaavan aineen käytön vaikutus korvaukseen. Pykälässä säädetään ajoneuvon kuljettajan veren alkoholipitoisuuden tai muun huumaavan aineen vaikutuksesta hänen oikeuteensa saada korvausta liikennevakuutuksesta. Sekä 1 että 2 momenteissa säädetään myös niistä tilanteista, joissa kysymys alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksesta. Molempia momentteja ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että kysymys on yksiselitteisestä alkoholin ja yhden tai useamman muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksesta, eikä muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin yhteisvaikutuksesta.
50 §. Syyntakeettomuus ja pakkotila. Pykälässä säädetään tilanteista, joissa henkilövahingon kärsinyt on ollut syyntakeeton tai pakkotilassa. Pykälän sanamuodon mukaan huomiota olisi kiinnitettävä vahingon aiheuttaneen henkilön ikään, mielentilaan ja muihin olosuhteisiin vahingon syntyhetkellä. Joissain tapauksissa vahingon seuraus saattaa kuitenkin ilmetä vasta huomattavasti vahingon aiheuttamisajankohdan jälkeen. Tästä johtuen selkeämpää on, että syyntakeettomuutta ja pakkotilaa arvioitaisiin vahingon syntyhetken sijaan vakuutustapahtuman aiheuttamishetkellä, kuten vakuutussopimuslaissa. Sen varmistamiseksi, ettei lain tulkinta aiheuta epäselvyyksiä, pykälän sanamuotoa ehdotetaan korjattavaksi tältä osin vakuutussopimuslakia vastaavaksi.
64 §. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta. Pykälään tehtäisiin lautakunnan uuden nimen vaatimat muutokset.
65 §. Oikeus pyytää ratkaisusuositusta ja lausuntoa liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin lautakunnan uuden nimen vaatimat muutokset. Lisäksi 1 momenttia muutettaisiin niin, että ”lausunnon” sijaan käytettäisiin termiä ”ratkaisusuositus”, joka on nykyään käytetty ja täsmällisempi ilmaus. Ratkaisusuosituksella viitataan asian ratkaisuun, joka ratkaistaan vakuutusyhtiön tai vahingonkärsineen pyynnöstä. Lausunnolla taas viitataan vain tuomioistuimen pyynnöstä annettuun asian ratkaisuun. Tästä johtuen myös 3 momenttia muutettaisiin niin, että pykälässä todettaisiin, että vakuutusyhtiö voi pyytää lautakunnalta ratkaisusuosituksen ja tuomioistuin lausunnon korvausasian ollessa niiden käsiteltävänä.
66 §. Velvollisuus pyytää ratkaisusuositusta liikenne- ja potilasvahinkolautakunnalta. Pykälän otsikkoon ja 1 momenttiin tehtäisiin lautakunnan uuden nimen vaatima muutos ja muutettaisiin sekä 1 että 2 momentissa termi ”lausunto” 65 §:ää vastaavalla tavalla ”ratkaisusuositukseksi”.
67 §. Korvauksen viivästyminen. Pykälässä säädetään liikennevakuutuskorvauksen viivästymisestä maksettavasta viivästyskorotuksesta ja viivästyskorosta. Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen sanamuotoa on mahdollista tulkita niin, että jos korvaus viivästyy, viivästyskorotusta ja viivästyskorkoa olisi maksettava jo viimeiseltä 62 §:n tai 70 §:n mukaiseen määräaikaan sisältyvältä päivältä. Epäselvyyksien välttämiseksi virkettä ehdotetaan muutettavaksi niin, että viivästyskorotusta ja viivästyskorkoa on maksettava siitä seuraavasta päivästä lukien, kun vakuutusyhtiön olisi 62 §:n ja 70 §:n mukaan viimeistään tullut suorittaa korvaus. Pykälään tehtäisiin lisäksi lautakunnan uuden nimen vaatimat muutokset.
79 §. Kanneaika. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lautakunnan uuden nimen vaatima muutos.
80 §. Korvausasian käsittely tuomioistuimessa. Pykälässä säädetään korvausasioiden käsittelystä tuomioistuimessa silloin, kun vaatimus perustuu liikennevakuutuslakiin tai muuhun lakiin. Sen tarkoitus on varmistaa, että korvauksen sisältö liikennevahingoissa ei riippuisi siitä, ratkaistaanko korvausasia erillisenä riita-asiana liikennevakuutuslain nojalla vai rikosjutun yhteydessä tai siitä, keneltä korvausta vaaditaan. Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeessä todetaan, että jos korvausta vaaditaan tuomioistuimessa liikennevahingosta ajoneuvon omistajalta, haltijalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin tämän lain nojalla, korvaus on tuomittava tämän lain mukaisesti ja siitä riippumatta, onko hänellä vahinkoa kärsineeltä myös saaminen. Nykyistä sanamuotoa on mahdollista tulkita myös siten, että se estäisi korvauksen vaatimisen sellaisestakin liikennevahingosta, joka ei liikennevakuutuslain mukaan ole korvattava. Tällainen vahinko voi esimerkiksi olla liikennevahingon aiheuttaneelle ajoneuvolle aiheutunut esinevahinko. Säännöksen tarkoitus ei ole estää esimerkiksi ajoneuvon omistajaa vaatimasta sitä kuljettaneelta henkilöltä korvausta tällaisesta vahingosta. Selvyyden vuoksi pykälän ensimmäistä virkettä ehdotetaan muutettavaksi siten, että liikennevahinko täsmennettäisiin liikennevakuutuksesta korvattavaksi vahingoksi. Sanamuoto vastaisi näin ennen 1.1.2017 voimassa ollutta liikennevakuutuslakia.
82 §. Vakuutusyhtiön ja Liikennevakuutuskeskuksen tiedonsaantioikeus. Pykälässä säädetään vakuutusyhtiön ja Liikennevakuutuskeskuksen tiedonsaantioikeudesta. Pykälän 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus saada tietoja lakisääteistä vakuutusta toimeenpanevalta vakuutus- ja eläkelaitokselta, viranomaiselta ja muulta taholta, johon julkisuuslakia sovelletaan, tiedot vahinkoa kärsineen tai korvaukseen oikeutetun työsuhteista, yrittäjätyöstä ja ansioista, hänelle maksetuista etuuksista sekä muista näihin verrattavista seikoista. Säännöstä on joissain tapauksissa tulkittu siten, että vakuutusyhtiöllä olisi oikeus saada tietoja vain työsuhteeseen, yrittäjätyöhön, etuuksiin tai ansioihin verrattavista seikoista. Tarkoituksena kuitenkin olisi, että vakuutusyhtiöllä olisi oikeus saada tietoja myös muista korvausvastuuseen vaikuttavasta seikoista, kuten esimerkiksi poliisin esitutkintapöytäkirjasta tai etuuspäätöksen perusteena käytetystä lääketieteellisestä selvityksestä. Tästä johtuen säännöstä ehdotetaan muutettavaksi niin, että vakuutusyhtiöllä olisi sen mukaan oikeus saada tieto myös muista korvausvastuun ratkaisemista varten välttämättömistä seikoista.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä olisi oikeus saada Verohallinnolta 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, vaikka verotusta ei olisi vielä vahvistettu. Ehdotetulla työtapaturma- ja ammattitautilain 252 §:n 3 momenttia vastaavalla säännöksellä varmistettaisiin vakuutusyhtiön mahdollisuus saada lain toimeenpanon vuoksi välttämättömät työntekijää koskevat tiedot työansioista Verohallinnolta ennen kuin työntekijän ansioita koskeva verotus on vahvistettu. Verotuksen vahvistamisen odottaminen johtaisi kohtuuttomaan viivytykseen vahinkoa kärsineen toimeentulon kannalta tärkeissä ansionmenetyskorvausasioissa.
87 §. Liikennevakuutuskeskuksen muut tehtävät. Pykälässä säädetään Liikennevakuutuskeskuksen tehtävistä siltä osin kuin niistä ei ole säädetty aiemmin tässä laissa. Pykälän 1 momentin mukaan Liikennevakuutuskeskus toimii vakuutusyhtiöiden kansallisena toimistona. Pykälän ehdotetaan lisättäväsi ennen 1.1.2017 voimassa olleen liikennevakuutuslain 17 §:n 1 momentissa todettua ja Solvenssi II direktiivin 13 artiklan määritelmää vastaavasti, että Liikennevakuutuskeskus toimii myös niin sanotun liikennevakuutusdirektiivin (moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi; 2009/103/EY) tarkoittamana kansallisena takuurahastona.
92 §. Vakuutusyhtiön selvitystila ja konkurssi. Pykälän toisen momentin ensimmäistä lausetta muutetaan niin, että siitä kävisi ilmi Liikennevakuutuskeskukseen siirrettävällä vakuutuskannalla tarkoitetaan suomalaisen yhtiön vakuutuskantaa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön sijaan viranomainen, joka määrää korvausten maksamisen ajankohdasta osalta olisi Finanssivalvonta. Näiden muutosten jälkeen momentti vastaa sitä, mitä asiasta on säädetty kumotun liikennevakuutuslain (279/1959) 17 §:n 3 momentissa. Muutos on luonteeltaan tekninen.
