1.1
Eläkelaitosten riskienhallinta ja vakavaraisuus
Työeläkevakuutusyhtiön riskienhallinnasta säädetään vakuutusyhtiölaissa (521/2008) ja työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997). Eläkesäätiöiden riskienhallinnasta säädetään eläkesäätiölaissa (1774/1995), eläkekassojen riskienhallinnasta vakuutuskassalaissa (1164/1992) ja merimieseläkekassan riskienhallinnasta merimieseläkelaissa (1290/2006).
Työeläkevakuutusyhtiön riskienhallinta on osa yhtiön hallintojärjestelmää, jonka tehtävänä on mahdollistaa yhtiön toiminnan johtaminen terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti.
Työeläkevakuutusyhtiöllä on oltava yhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävä riskienhallintajärjestelmä, joka kattaa yhtiöön kohdistuvien riskien ja riskien yhteisvaikutusten jatkuvan tunnistamisen, mittaamisen, seurannan, valvonnan ja raportoinnin. Riskienhallinnan on katettava varojen ja vastuiden hallinta, sijoitukset, maksuvalmius, keskittymäriskin hallinta ja operatiivisten riskien hallinta. Lisäksi yhtiöllä on oltava riskienhallintatoiminto, joka on riippumaton riskiä ottavista toiminnoista. Riskienhallintajärjestelmästä tulee olla yhtiön hallituksen hyväksymät kirjalliset toimintaperiaatteen, joita hallituksen tulee myös arvioida säännöllisesti.
Eläkesäätiöissä, eläkekassoissa ja Merimieseläkekassassa hallituksen tulee huolehtia laitoksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen on huolehdittava, että eläkelaitoksella on sen toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät riskienhallintajärjestelmät. Finanssivalvonnalla on valtuutus antaa tarkempia määräyksiä eläkelaitosten riskienhallinnan järjestämisestä.
Finanssivalvonnan määräysten mukaan eläkesäätiön ja eläkekassan riskienhallinnalla tarkoitetaan toiminnasta aiheutuvien ja siihen olennaisesti liittyvien riskien tunnistamista, arviointia, rajoittamista ja valvontaa. Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa ja se tulee järjestää niin, että eläkesäätiön ja -kassan hallitus hyväksyy kaikki merkittävät riskien hallintaa koskevat periaatteet. Riskienhallintajärjestelmän tulee kattaa erityisesti eläkevastuuseen ja sen kattamiseen, vakavaraisuuden kehitykseen, sijoitustoimintaan ja operatiiviseen toimintaan liittyvät riskit. Eläkesäätiön ja -kassan on lisäksi riittävässä määrin varmistuttava siitä, että sillä on riskienvalvontatoiminto, joka on riippumaton riskiä ottavasta toiminnosta.
Eläkesäätiölaissa ja vakuutuskassalaissa säädetään myös riskienhallintasuunnitelmasta, joka on osa eläkelaitoksen sijoitussuunnitelmaa. Eläkesäätiön ja -kassan hallituksen tulee vahvistaa kannatusmaksujen tai vakuutusmaksujen käyttämistä vakavaraisuuden tukemiseen koskeva riskienhallintasuunnitelma viideksi vuodeksi. Vakavaraisuuden heikentyessä kannatusmaksujen tai vakuutusmaksujen korotustarve ei saa muodostua niin suureksi, että se vaarantaisi työnantajan maksukyvyn. Suunnitelma on toimitettava Finanssivalvonnalle. Eläkesäätiön ja -kassan on laadittava uusi suunnitelma, jos valvoja katsoo, ettei riskienhallintasuunnitelmaa voida toteuttaa. Eläkesäätiön ja -kassan hallituksen tulee soveltaa suunnitelmaa vuotuisen kannatusmaksutason tai vakuutusmaksutason asettamisessa.
Voidakseen lukea vakavaraisuuspääomaan työnantajan lisämaksuvelvollisuuteen perustuvan erän, eläkesäätiön ja -kassan tulee kuvata riskienhallintasuunnitelmassa mitä erällä tavoitellaan, mitä vaikutuksia erällä on eläkesäätiön sijoitussuunnitelmaan, vakavaraisuuteen, sijoitusjakaumaan ja tuotto-odotukseen sekä missä tilanteessa vakavaraisuutta kartutetaan kannatusmaksuilla tai vakuutusmaksuilla tai maksujen alennuksia rajoitetaan.
Finanssivalvonnan määräysten mukaan riskienhallintasuunnitelmassa tulee ottaa kantaa millä toimenpiteillä, kuten vakavaraisuuspääoman purkamisella, kannatusmaksujen tai vakuutusmaksujen korottamisella, eläkesäätiö ja -kassa reagoivat mahdollisesti realisoituviin riskeihin eri tilanteissa eri vakavaraisuustasoilla. Suunnitelman tulee sisältää ennuste kannatusmaksutasosta tai vakuutusmaksutasosta epäsuotuisan kehityksen toteutuessa. Suunnitelma tulee toimittaa Finanssivalvonnalle yhdessä sijoitussuunnitelman kanssa.
Eläkelaitoksen vakavaraisuudella tarkoitetaan eläkelaitoksen kykyä selviytyä eläkevakuutustoimintaa uhkaavista erilaisista riskeistä. Eläkelaitosten vakavaraisuusrajan laskemisessa otetaan huomioon kaikki eläkelaitosten toiminnan kannalta olennaiset laitoksen sijoitustoiminnan riskit ja vakuutusriskit. Vakavaraisuusraja kuvaa sitä vakavaraisuuspääoman määrää, joka eläkelaitoksella tulee olla vakuutus- ja sijoitusriskejä varten. Vakavaraisuusraja on sitä suurempi, mitä riskillisempiä sijoituksia eläkelaitoksella on. Eläkelaitoksen hallituksella on velvollisuus tietyiltä osin päättää riskien huomioon ottamisen perusteista ja seurata perusteiden ajantasaisuutta ja soveltamista. Hallituksen on hyväksyttävä vuosittain selvitys perusteiden soveltamisen kokonaisvaikutuksesta vakavaraisuusrajaan. Eläkelaitosten vakavaraisuussäännökset on uudistettu lailla eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta (315/2015). Uudistukset tulevat voimaan vuoden 2017 alusta.
Vakuutusyhtiölaissa on riski- ja vakavaraisuusarviota koskevia säännöksiä, jotka pohjautuvat direktiiviin 2009/138/EY (Solvenssi II -direktiivi). Vakuutusyhtiön on tehtävä osana riskienhallintaa yhtiön liiketoiminnan ja liiketoimintastrategian riski- ja vakavaraisuusarviointi, joka kattaa tietyt laissa määritellyt osa-alueet. Riski- ja vakavaraisuusarvio on keskeinen osa Solvenssi II -direktiivin mukaista vakuutusyhtiöiden riskienhallintaa.
Suomessa riski- ja vakavaraisuusarviota koskevat säännökset implementoitiin vakuutusyhtiölakiin lailla vakuutusyhtiölain muuttamisesta (981/2013). Lakimuutoksella saatettiin Solvenssi II -direktiiviin sisältyviä, erityisesti hallintoa koskevia säännöksiä osaksi vakuutusyhtiölakia jo ennen varsinaista Solvenssi II -direktiivin voimaantuloa. Vakuutusyhtiölakia ei sovelleta tältä osin työeläkevakuutusyhtiöihin, joten työeläkeyhtiöillä ei ole tällä hetkellä riski- ja vakavaraisuusarviota koskevaa sääntelyä. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta ja hallintoa koskeva sääntely on kansallista ja poikkeaa vakuutusyhtiölain mukaisesta sääntelystä.
Myös luottolaitoksia koskevassa sääntelyssä on riski- ja vakavaraisuusarvioon verrattavissa olevia säännöksiä vakavaraisuuden hallintaprosessista (niin kutsuttu ICAAP).
1.2
Työeläkevakuutusyhtiön tytäryhtiön luotonotto
Lailla työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta (1353/2014) lisättiin työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin väliaikaisesti uusi 5 a §, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015 ja joka on voimassa 31 päivään joulukuuta 2017. Lakimuutoksen tavoitteena on luoda edellytyksiä vuokra-asuntotuotannon kasvattamiselle. Lakimuutoksella sallitaan ulkoinen velanotto työeläkevakuutusyhtiön tytäryhteisönä olevalle asunto-osakeyhtiölle sillä edellytyksellä, että tilinpäätöksen, tai jos asunto-osakeyhtiön on se laadittava niin konsernitilinpäätöksen, mukaisen vieraan pääoman määrä ei saa ylittää 50 prosenttia taseen loppusummasta.
Vaikka laissa ei ole vaatimuksia siitä, kuinka paljon tytäryhteisönä olevan asunto-osakeyhtiön asunnoista tulisi olla vuokra-asuntoja, tavoitteeseen nimenomaan vuokra-asuntotuotannon kasvattamisesta arvioitiin päästävän, koska työeläkevakuutusyhtiöiden suorat asuinkiinteistösijoitukset ovat lähes kokonaan vuokra-asuntoja. Koska eläkesäätiölaissa, vakuutuskassalaissa, merimieseläkelaissa, maatalousyrittäjän eläkelaissa ja alemmanasteisissa säädöksissä ei ole kyseisten lakien toimintaa harjoittavien eläkelaitosten tytäryhteisöjä koskevia luotonoton rajoituksia, muuta yksityisalojen työeläkesääntelyä ei ollut tarve muuttaa. Lakia sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2032 asti lain voimassaoloaikana perustettuihin työeläkevakuutusyhtiön tytäryhteisöinä oleviin asunto-osakeyhtiöihin. Siirtymäsäännös todettiin tarpeelliseksi, jotta lain voimassaolon päätyttyä työeläkevakuutusyhtiöiden ei tarvitsisi välittömästi ryhtyä toimiin, kuten ulkoisen velan takaisinmaksuun, jotta perustettu asunto-osakeyhtiö täyttäisi pysyvän lainsäädännön vaatimukset. Myös rakennuttaminen voi olla kesken lain voimassaoloajan päättyessä.