Hallituksen esitys

Valtion liikelaitoksista annetun lain (1062/2010), jäljempänä liikelaitoslaki tai yleislaki, 2 §:n mukaan Senaatti-kiinteistöt-liikelaitoksen tehtäviin kuuluu tuottaa tilapalveluja ja niihin välittömästi liittyviä muita palveluita (valtion) virastoille, laitoksille ja yksiköille sekä huolehtia hallinnassaan olevasta valtion kiinteistövarallisuudesta. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen valtion kiinteistöstrategiasta 21.12.2010. Valtion kiinteistöstrategialla ohjataan valtion kiinteistöjen omistamista. Pääosa valtion omistuksista on keskitetty rakennetun omaisuuden osalta Senaatti-kiinteistöille ja maa- ja vesialueiden osalta Metsähallitukselle.  

Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen lisäksi vain valtion kiinteistövarallisuuden hankinnasta, vuokraamisesta, hallinnasta ja hoitamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (242/2015, jäljempänä hallinta-asetus) 3 §:n mukaisilla valtion haltijavirastoilla saa olla hallinnassaan pysyvästi valtion kiinteistövarallisuutta. Merkittäviä valtion kiinteän omaisuuden haltijoita ovat Väylävirasto (Väylä) liikenneinfrastruktuurin osalta sekä ulkoministeriö Suomen valtion ulkomailla omistaman kiinteistövarallisuuden osalta.  

Omistajahallinnan kokoaminen liikelaitoksiin on toteutettu puolustushallinnon osalta vuoden 2003 alussa. Valtion kiinteistöjen omistajahallinnan keskittäminen liikelaitoksiin on perustunut valtion kiinteistöstrategian linjauksiin ja valtion kiinteistöhallinnosta annettuihin säädöksiin. 

Valtion työympäristöjen ja toimitilojen käyttöä ohjataan valtioneuvoston periaatepäätöksellä valtion toimitilastrategiasta 18.12.2014. Valtiolla on ollut käytössä vuokrajärjestelmä vuodesta 1995 alkaen. Nykyinen vuokrajärjestelmä tuli voimaan vuoden 2016 alusta. Valtion kiinteistövarallisuuden vuokraamiseen ja valtion vuokrajärjestelmään liittyvät säännökset on kirjattu hallinta-asetukseen. Vuokrajärjestelmää koskevat linjaukset sisältyvät valtioneuvoston kiinteistö- ja toimitilastrategioihin ja tarkemmat vuokran määräytymisperusteet sisältyvät valtiovarainministeriön määräyksenä (10.12.2019) annettuun valtion vuokrakäsikirjaan. Vuokrajärjestelmässä lähtökohtana on Senaatti-kiinteistöjen ja virastojen välisiin kokonaisvuokrasopimuksiin perustuva omakustannusperusteinen vuokraustoiminta, jossa kokonaisvuokra muodostuu pääomaosuudesta ja ylläpito-osuudesta. Senaatti-kiinteistöjen ja puolustusvoimien välillä on tästä poiketen nykyään käytössä pääomavuokramalli, jossa vuokralainen itse vastaa kiinteistöjen ylläpidosta ja niiden kustannuksista. 

Puolustusministeriö vastaa puolustushallinnon tilahallinnan tulosohjauksesta ja strategisesta suunnittelusta. Puolustusministeriön lisäksi puolustushallinnon tilahallintaan osallistuvat Puolustusvoimat vuokralaisena, Senaatti-kiinteistöt vuokranantajana ja Rakennuslaitos ylläpitopalvelun järjestäjänä ja asiantuntijaorganisaationa Puolustusvoimille.  

Puolustusvoimien käytössä on noin 2,8 miljoonaa neliömetriä toimitiloja. Käytössä olevien tilojen kustannukset jakautuvat nykyisellään Senaatti-kiinteistöille maksettaviin vuokrakustannuksiin, Rakennuslaitokselle maksettaviin ylläpitokustannuksiin ja valtion ulkopuolisille toimijoille maksettuihin vuokra- ja käyttökustannuksiin. Toimitilojen kokonaiskustannukset Puolustusvoimille vuonna 2018 olivat noin 268 miljoonaa euroa. Näistä pääomavuokrakustannuksia Senaatti-kiinteistöille oli noin 152 miljoonaa euroa ja ylläpitokustannuksia Rakennuslaitokselle noin 104 miljoonaa euroa sekä muita vuokrakustannuksia Metsähallitukselta ja ulkopuolisilta vuokranantajilta vuokratuista kohteista noin 12 miljoonaa euroa. 

Puolustusvoimien kiinteistöjen osalta kyse on huomattavasta valtion omaisuuserästä, jonka kirjanpitoarvo on noin 1,1 miljardia euroa. Vuosina 2002–2003 tehdyssä omaisuuden hallinnansiirrossa Puolustusvoimilta Senaatti-kiinteistöille omaisuuden käyväksi arvoksi määriteltiin yhteensä noin miljardi euroa. Siirron jälkeen Senaatti-kiinteistöt on investoinut puolustuskiinteistöihin yli 1,6 miljardia euroa.  

Käytössä olevan pääomavuokramallin mukaisesti vuokralainen eli Puolustusvoimat on vastannut vuokraamiensa kohteiden ylläpidosta (hoito, huolto ja vuosikorjaukset), vuokranantajan eli Senaatti-kiinteistöjen vastatessa kohteiden peruskorjauksista ja uudisinvestoinneista. Malli arvioitiin vuosien 2000–2003 aikana toteutetun kiinteistöjärjestelyn yhteydessä puolustusvoimien käyttämien kohteiden osalta tarkoituksenmukaisimmaksi tavaksi järjestää kiinteistönpito. Puolustusvoimat on ostanut ylläpitoon liittyvät työt Rakennuslaitokselta palvelusopimuksella. 

Tämä kahdelle taholle hajautunut kiinteistöjen hoitomalli ei ole tuottanut Puolustusvoimia riittävästi tukevaa tilapalvelua eikä palvelumallia, jossa vastuut olisivat selkeät. Senaatti-kiinteistöjen ja Rakennuslaitoksen välistä työnjakoa ei aina ole kyetty saamaan riittävän yksiselitteiseksi, mikä on voinut aiheuttaa tarpeetonta viivytystä, lisäkustannuksia ja hallinnollista lisätyötä kummankin organisaation lisäksi myös asiakkaalle eli Puolustusvoimille. Hajautunut malli on ollut ongelmallinen myös kiinteistökannan arvon säilymisen näkökulmasta. Mallissa rakenteellisena kannustinongelmana ja riskinä on, että esim. kustannussäästöjen hakemiseksi kiinteistökannan arvon säilyttävien ylläpitopalveluiden tasoa voitaisiin laskea, jolloin näin Rakennuslaitoksen puolella saavutettava säästö muodostuisi tosiasiallisesti peruskorjausvelaksi, josta vastuussa olisi kiinteistökannan omistajahaltija eli Senaatti-kiinteistöt. Hajautuneen mallin ongelmana on myös kiinteistöorganisaatioiden resurssien hajautuminen ja osaamiskapeikkojen syntyminen kumpaankin organisaatioon. Tällä hetkellä niin Senaatti-kiinteistöt kuin Rakennuslaitoskin kärsivät esim. rakennuttamisen osaamisen niukkuudesta. 

Puolustuskiinteistöjä koskevaa uudistusta puoltavat myös turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset. Suomen turvallisuusympäristön muutoksia on käsitelty muun muassa Valtioneuvoston puolustusselonteossa (VNS 5/2017 vp), Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa (VNS 6/2016 vp) sekä pääministeri Marinin hallitusohjelmassa. Puolustusselonteon mukaan Suomen lähialueen turvallisuustilanne on heikentynyt Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan konfliktin jälkeen. Sotilaalliset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet ja epävarmuus on lisääntynyt laajemminkin. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaampaan suuntaan, ja muutoksen arvioidaan olevan pitkäkestoinen. Itämeren alueen sotilasstrateginen merkitys on kasvanut, ja sotilaallinen toiminta alueella on lisääntynyt. Uusien vaikuttamiskeinojen kehitys on vaikeuttanut uhkatilanteiden tunnistamista ja niihin reagoimista. Kybertoimintaympäristön ja hybridiuhkien merkitys kasvaa, eikä niiden käyttöä poliittisten ja sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi voida sulkea pois. Turvallisuusympäristön kehitys on asettanut kasvaneita vaatimuksia erityisesti tilannekuvalle, ennakkovaroituskyvylle ja valmiudelle. Vaikka Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa, yllättävät turvallisuusympäristön muutokset ovat mahdollisia.  

Suomelta turvallisuusympäristön muutos edellyttää selontekojen mukaan parempaa kykyä toimia maa-, meri-, ilma- ja kybertoimintaympäristöissä. Toimintaympäristön asettamat vaatimukset korostavat muun muassa tiedustelukykyä, eri hallinnonalojen valmiutta toimia nopeasti kehittyvissä tilanteissa, kykyä suojautua kauaskantoisten asejärjestelmien vaikutuksilta ja kyberpuolustuskykyä.  

Turvallisuusympäristön muutos ja keinovalikoiman monipuolistuminen edellyttävät mm. Puolustusvoimien kiinteistöihin liittyvän huoltovarmuuden parantamista. Kohteiden maantieteellisen sijainnin merkitys on muuttunut. Kybertoimintaympäristön merkitys tulee kasvamaan lähivuosina. Kriittisen infrastruktuurin toimintavarmuus kohtaa suurempia paineita digitalouden ja hyperkytkeytyneen toimintaympäristön kehityksen myötä. Infrastruktuuri perustuu aiempaa voimakkaammin älykkäisiin sähköverkkoihin ja itseohjautuviin järjestelmiin, jotka ovat alttiimpia kybervaikuttamiselle. 

Nykyiset kiinteistöt sisältävät paljon tekniikkaa ja niitä pyritään hoitamaan kustannussyistä yhä enemmän etäyhteyksien kautta. Tämä tapahtuu kiinteistöautomaatio- ja valvontajärjestelmillä, jotka toimivat tai niitä ylläpidetään kaupallisilla järjestelmillä. Ne sisältävät mahdollisen kanavan vaikuttamiselle ja vakavan uhan koko puolustusjärjestelmälle. Rakennushankkeissa ei nykyisellään ole kaikilta osin riittävässä määrin huomioitu kasvavaa kyberuhkaa puolustushallinnon kiinteistöille ja verkostoille. Tavallista on, että erillisten rakennushankkeiden seurauksena samassa varuskunnassa on useita erilaisia ja erikseen toimivia kaupallisia kiinteistöautomaatiojärjestelmiä. Kriittiseksi arvioitua osaa kiinteistötiedoista tulisi voida käsitellä siten, että sen haavoittuvuus minimoidaan ja se on toisaalta myös hyödynnettävissä Puolustusvoimien suorituskyvyn kannalta optimaalisella tavalla.  

Keskeinen tiedustelukohde on Puolustusvoimien kriittisten kiinteistöjen ja niihin liittyvien verkostojen tiedot, rakennustekniset piirustukset ja suunnitelmat. Nykytilanteessa kyseistä tietoa käsitellään hajallaan eri toimijoiden kesken sähköisesti ja paperimuodossa. Vaikka kriittisen tiedon hallintaan kiinnitetään kasvavaa huomiota, ulkoistusten voimakas lisääntyminen ja suojattujen tietoyhteyksien puuttuminen ylläpitävät turvallisuusriskiä. Verkottuminen ja riippuvuus kaupallisista palveluntuottajista ovat lisänneet yhteiskunnan haavoittuvuuksia. 

Tieteen ja teknologian kehitys aiheuttaa myös muunlaisia haasteita uhkiin varautumiselle. Monimuotoiset kemialliset, biologiset, radiologiset ja ydinaseuhkat (CBRN) säilyvät. Siksi myös näiltä uhkilta suojaavia tiloja tarvitaan edelleen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat myös Puolustusvoimien infrastruktuuriin ja toimintoihin. Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos tulee lisäämään infrastruktuurin ja kaluston kunnossapidon tarvetta ja kustannuksia. Ilmastomuutoksen hillintä edellyttää huomion kiinnittämistä päästövähennyksiin sekä aiempaa tehokkaampaa yhteensovittamista uusiutuvan energian rakentamisen ja maanpuolustuksen vaatimusten välillä.  

Kiinteistöalan vasteaikaa voidaan lyhentää käyttämällä jo normaalioloissa mahdollisimman laajasti poikkeusolojen toimitiloja ja pitämällä poikkeusoloissa käytettävien tilojen valmiutta entistä korkeammalla. Poikkeusoloissa vaadittavien toimenpiteiden edellyttämää aikaa voidaan lyhentää parantamalla valmiussuunnittelun tasoa, yksinkertaistamalla ja yhdenmukaistamalla kiinteistöalan johtosuhteita ja organisaatiorakennetta sekä parantamalla kiinteistöjen jatkuvuuden hallintaa eli resilienssiä ja palautumiskykyä.Myös energian tuotannon ja jakelun varmistaminen kaikissa turvallisuustilanteissa edellyttää panostusta energiahuollon jatkuvuuteen ja huoltovarmuuteen. 

Tiedustelukyvyssä tapahtuneisiin muutoksiin vastaaminen edellyttää suojaetäisyyksien turvaamista, laajempaa työskentelyä tiedustelulta suojatuissa tiloissa, maantieteellisen sijainnin suojaamisen sijaan toiminnan laadun suojaamista sekä yleistä tasokorotusta henkilö- ja tilaturvallisuudessa. 

Nämä turvallisuustilanteeseen ja sen muuttumiseen kytkeytyvät näkökulmat puoltavat sitä, että valtion kiinteistöhallinnossa tulisi vähentää erillisten toimijoiden määrää, tunnistaa kiinteistöpalveluiden tuottaja strategiseksi kumppaniksi, varmistaa kiinteistöalan sovittaminen kiinteäksi osaksi puolustusjärjestelmää ja sovittaa sen toiminta tukeutumisjärjestelmään. Erityistä huomiota vaatii kiinteistöjärjestelmän valmiuden ja turvallisuuden ohjauksen rakenne. Muuttunut turvallisuustilanne edellyttää myös kiinteistöhallinnon osalta entistä enemmän erityisosaamista. Osa tästä osaamisesta on oltava valtiolla itsellään turvallisuusvaatimuksista johtuen.  

Puolustusvoimien kiinteistökustannusten ennustetaan edelleen nousevan. Syynä tähän ovat olleet muun muassa puolustusvoimien toiminnan edellyttämät uudet investoinnit. Puolustusvoimat on pyrkinyt rajoittamaan vuosittaisten tilakustannusten kasvua ja karsimaan tarpeettomia tiloja. Kustannusnousun hillitseminen edellyttää nyt kuitenkin kiinteistöhallinnon laajempaa tarkastelua. Puolustusvoimien käytössä on muun muassa kohteita, joiden rakennustekninen elinkaari on poikkeuksellisen pitkä. Tällaisten kohteiden osalta pääomavuokrakustannusten jaksottaminen vastaamaan paremmin rakennusten todellista elinkaarta edesauttaa kustannusnousun taittamisessa. 

Valtion omaisuuden luovuttamisesta säädetään oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetussa laissa (973/2002, jäljempänäluovutuslaki). Valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamista koskeva päätösvalta on liikelaitosten hallinnoiman omaisuuden osalta kolmella eri taholla. Päätöstasoon vaikuttaa ennen kaikkea luovutettavan omaisuuden käyvän arvon suuruus. Eduskunta päättää valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamisesta, mikäli omaisuuden käypä arvo on yli 30 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto päättää luovutuksista, joiden käypä arvo on yli 10 miljoonaa euroa, mutta kuitenkin enintään 30 miljoonaa euroa. Tätä pienemmissä luovutuksissa toimivalta luovutuksissa on yksin liikelaitoksen hallituksella. Liikelaitoksen hallitus käsittelee ja osaltaan hyväksyy myös yli 10 miljoonaa euroa ylittävät luovutukset, mutta lopullinen päätösvalta on kuitenkin yllä kuvatulla tavalla valtioneuvostolla tai eduskunnalla.  

Liikelaitoksen hallintoa koskevat säännökset sisältyvät liikelaitoslain 4 lukuun. Hallituksen kokoonpanosta, tehtävistä ja palkkioista säädetään lisäksi laitoskohtaisesti valtioneuvoston asetuksella Senaatti-kiinteistöistä (1292/2010). Hallituksen tehtäviin kuuluu liikelaitoslain 8 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan päättää liikelaitoksen kiinteistövarallisuuden hankkimisesta sekä, sen mukaan kuin luovutuslaissa säädetään, valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamisesta ja valtion maaomaisuuden vuokraamisesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi Senaatti-kiinteistöjen tapauksessa, että liikelaitoksen hallituksen tehtävänä on päättää kaikista liikelaitoksen kiinteistövarallisuuden myynneistä riippumatta niiden arvosta tai merkityksellisyydestä. Merkittävimmät myyntipäätökset hyväksytään lisäksi valtioneuvostossa tai eduskunnassa riippuen luovutettavan omaisuuden arvosta. 

Senaatti-kiinteistöjen hallitus tekee nykyisellään vuosittain keskimäärin noin 100–130 kiinteistövarallisuuden myyntipäätöstä. Näistä keskimäärin 50 prosenttia koskee alle 100 000 euron arvoista omaisuuserää ja 80 prosenttia päätöksien kohteena olevista omaisuuseristä on alle 1 miljoonan euron suuruisia. Jäljempänä olevassa taulukossa on kuvattu toteutuneiden kauppojen lukumäärät. Myyntipäätöksiä tehdään tosiasiallisesti hieman toteutuneita kauppoja enemmän, koska osa päätetyistä myyntiprosesseista peruuntuu esimerkiksi ostajan vetäytyessä kaupanteosta ennen kaupan lopullista solmimista. 

Liikelaitoslaissa oleva hallituksen toimivaltasäädös koskien valtion kiinteistövarallisuuden myynneistä ja maanvuokrauksesta päättämistä poikkeaa tällä hetkellä vastaavasta Metsähallitusta koskevasta säädöksestä. Metsähallituksen hallitus päättää Metsähallituksesta annetun lain 12 §:n mukaisesti mainittujen päätösasioiden toimivallasta eli hallituksella on tältä osin päätösvallan ohella myös oikeus delegoida päätösvaltaa operatiiviselle liiketoiminnalle. 

Julkisen rahoituksen tai tuen osalta on aina arvioitava sen vaikutukset markkinoihin. Valtiontuki määritellään EU:n perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltion myöntämäksi taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyksi tueksi, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, siltä osin kuin tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näitä vaikutuksia on arvioitava myös valtion liikelaitosten osalta. Tuki tulee EU:n valtiontukisääntöjen piiriin, jos kaikki perustamissopimuksen 107 artiklan 1 kohdan kriteerit täyttyvät: 

1) julkisten varojen kanavoiminen yrityksiin taloudelliselle toimijalle; 

2) taloudellinen etu on valikoiva; 

3) vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua; ja 

4) vaikuttaa jäsenmaiden väliseen kauppaan (ns. kauppavaikutuskriteeri) 

Perussopimuksen 107 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta, kun valtio toimii julkisen vallan käyttäjänä tai kun julkisyhteisöt toimivat viranomaisen ominaisuudessaan. Yksikön voidaan katsoa toimivan julkisen vallan käyttäjänä, kun kyseessä oleva toiminta kuuluu valtion keskeisiin tehtäviin tai liittyy näihin tehtäviin luonteeltaan, tavoitteeltaan sekä siihen sovellettavilta säännöiltään. Yleisesti ottaen, jos jäsenvaltio on päättänyt ottaa käyttöön markkinamekanismeja, eivät kuitenkaan toiminnot, jotka luontaisesti ovat osa viranomaisten erioikeuksia ja joiden suorittamisesta valtio vastaa, ole taloudellisia toimintoja. Esimerkkejä tällaisista toiminnoista ovat armeija, poliisi, ilmaliikenteen turvallisuus ja valvonta, meriliikenteen valvonta ja turvallisuus, saastumisen estämisen valvonta, vankilarangaistusten organisointi, rahoittaminen ja täytäntöönpano, julkisten maa-alueiden käyttö ja elvyttäminen viranomaisten toimesta, julkisiin tarkoituksiin käytettävien tietojen keruu asianomaisille yrityksille kyseisten tietojen ilmoittamiseksi asetetun lakisääteisen velvoitteen perusteella. 

Organisointimuodolla (liikelaitos vai osakeyhtiö) ei tässä arvioinnissa ole merkitystä, vaan toiminnan luonne ratkaisee.  

Jos julkisyhteisö harjoittaa taloudellista toimintaa, joka voidaan erottaa julkisen vallan käytöstä, kyseinen yhteisö toimii perustamissopimuksen tarkoittamalla tavalla yrityksenä, jolloin valtiontukisääntely tulee sovellettavaksi tämän toiminnan osalta. Jos sitä vastoin taloudellista toimintaa ei voida erottaa julkisen vallan käytöstä, kaikki kyseisen yhteisön toiminnot liittyvät edelleen julkisen vallan käyttöön, eivätkä ne sen vuoksi kuulu yrityksen käsitteen piiriin. 

Euroopan Unionin komissio on käsitellyt valtiontuen käsitteen määrittelyä lisää tiedonannossaan (C/2016/2946, jäljempänä valtiontuen käsite -tiedonanto). Tiedonannossa on käsitelty, millä edellytyksillä infrastruktuurin julkinen rahoitus ei tule lainkaan EU:n valtiontukisääntöjen piiriin. Tiedonannon mukaan EU:n valtiontukisääntöjä ei sovelleta, jos infrastruktuuria käytetään ei-taloudelliseen toimintaan.  

Tiedonantoa on tulkittu siten, että julkisen infrastruktuurin tarjoaminen valtion omaan käyttöön ei ole taloudellista toimintaa silloinkaan, kun osa tästä toiminnasta suuntautuu markkinoille (infrastruktuuripoikkeus). Komissio on katsonut myös, että muiden kuin taloudellisten toimintojen yhteydessä tarjottavien niin sanottujen tavanomaisten palvelujen julkisella rahoituksella ei yleensä ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näin esim. valtion museotoiminnan yhteydessä olevan kaupan tai toimistotalon yhteydessä olevan lounasravintolan tilavuokrauksella ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

Infrastruktuuripoikkeus ja tavanomaiset lisäpalvelut ovat merkityksellistä muun muassa valtion liikelaitosten toiminnan kannalta. Toisin sanoen valtion käyttäessä omistamaansa infrastruktuuria, kuten esim. omistamiaan kiinteistöjä toimintojensa järjestämiseen, tämä ei tule valtiontukisääntöjen soveltamisalan piiriin niissäkään tilanteissa, joissa vähäinen osa infrastruktuurista on jonkin muun tahon käytössä. Tämä muu käyttö on niin sanottua liitännäistoimintaa tai tavanomaisia lisäpalveluita. Edellytyksenä on se, että muiden kuin valtion käyttöä infrastruktuurista ei ole järkevästi erotettavissa. Näin ainakin silloin kun toiminnot kuluttavat samoja tuotantopanoksia kuin pääasiallinen valtion käyttö, esimerkiksi samoja materiaaleja, laitteita, työvoimaa tai kiinteää pääomaa.  

Valtiontuen käsite –tiedonannon kohdassa 207 on infrastruktuurin käytön osalta todettu, että jos yksikkö harjoittaa sekä taloudellista että muuta kuin taloudellista toimintaa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että muulle kuin taloudelliselle toiminnalle annettua julkista rahoitusta ei käytetä taloudellisen toiminnan ristiin tukemiseen. 

Liitännäistoiminnan on pysyttävä laajuudeltaan suppeina suhteessa infrastruktuurin kapasiteettiin. Infrastruktuurin taloudellinen käyttö voidaan katsoa liitännäistoiminnaksi, kun tällaiselle toiminnalle vuosittain jaettu kapasiteetti ei ole enempää kuin 20 prosenttia infrastruktuurin vuotuisesta kokonaiskapasiteetista. Tavanomaisia lisäpalveluita ei lueta mukaan liitännäistoiminnan rajaa laskettaessa. Markkinoille suuntautuva liitännäistoiminta tulee myös eriyttää kirjanpidollisesti.  

Vaikka julkiseen rahoitukseen ei edellä mainituin perustein sovellettaisikaan EU:n perussopimuksen ja siitä annetun oikeuskäytännön mukaan valtiontukisääntelyä, on kilpailuneutraliteettia arvioitava kansallisen kilpailulain (948/2011) näkökulmasta. Kilpailulain kannalta olennaisinta on varmistaa markkinaehtoisuus tilanteissa, joissa julkinen taho harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailutilanteessa markkinoilla sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivalta valvoa tätä toimintaa. Kilpailulain 4 a luvun neutraliteettisääntelyn perusteella Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on toimivalta puuttua valtion taikka sen määräysvaltaan kuuluvan yksikön harjoittamassa taloudellisessa toiminnassa sovellettuun menettelyyn tai toiminnan rakenteeseen, joka esim. vääristää tai on omiaan vääristämään terveen ja toimivan kilpailun edellytyksiä markkinoilla. Näin on myös liikelaitosten osalta.  

Nykyinen yleislakina toimiva liikelaitoslaki on tullut voimaan vuoden 2011 alusta lukien. Voimaantulon jälkeen liikelaitoslain mukaisena liikelaitoksena on toiminut yksi liikelaitos, Senaatti-kiinteistöt. Valtion toinen liikelaitosmuodossa toimiva organisaatio on Metsähallitus, jota koskien on säädetty oma 15.4.2016 voimaan tullut liikelaitoskohtainen lakinsa, laki Metsähallituksesta. Metsähallituksen toimintaan liittyneet tarpeet julkisista hallintotehtävistä sekä metsätalouden harjoittamisesta valtion metsäomaisuudella edellyttivät yleislakina toimivasta liikelaitoslaista merkittävästi poikkeavia ratkaisuita. Metsähallituksen toimintaa ei siten ollut järjestettävissä yleislain nojalla, eikä esitys vaikuta siihen. 

Yleislain nojalla toimivat liikelaitokset on tarkoitettu toimimaan osana Suomen valtiota ja ovat lain nojalla luonteeltaan valtion sisäisiä palvelutuottajia. Lain perusteluissa tämä lähtökohta on kuvattu epätarkasti, mikä on aiheuttanut tulkintaongelmia liikelaitoksen hankintaoikeudellisesta suhteesta. Tämän vuoksi nyt liikelaitoslain tarkistusten yhteydessä on tarpeellista kuvata ja selventää liikelaitosten olevan osa Suomen valtio -oikeushenkilöä, ja että liikelaitosten palveluiden myynti valtionhallinnolle tapahtuu ns. omana tuotantona muun myynnin ollessa laissa säädettyyn tehtävään kytkeytyvää liitännäistoimintaa. Samalla liikelaitoksen asiakaspiirin kuvausta on syytä ajantasaistaa vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. 

Puolustushallinnon kiinteistöjen hallintamallia on selvitetty ja uudistettu viimeisten vuosikymmenten aikana myös muualla maailmassa. Naapurimaissamme asevoimien tilojen hallintamallia on kehitetty varsin mittavillakin reformeilla. Lähinaapurimaissa organisaatiot toimivat pääasiallisesti puolustusministeriön hallinnonalla, mutta myös muita hallintamalleja on olemassa. Baltian maiden osalta valtiollinen kiinteistöhallinto on kokonaisuudessaan monin osin vielä hajanainen ja siten muutoksessa maiden historiaan liittyvistä syistä. Ruotsissa turvakriittisten kiinteistöjen omistus on järjestetty valtiovarainministeriön hallinnonalalle, kuten Suomessakin. Ruotsissa puolustuskiinteistöt on sijoitettuna virastomuotoiseen Fortifikationsverketiin eli ne hallinnoidaan erillään muun valtionhallinnon kiinteistöistä. Jäljempänä on kansainvälistä vertailua eri Euroopan maista. 

1 §.Senaatti-konserni. Pykälän 1 momentin mukaan lain mukaisena liikelaitoksena toimisi Senaatti-kiinteistöt-niminen liikelaitos, jolla olisi Puolustuskiinteistöt-niminen tytärliikelaitos. Nämä kaksi liikelaitosta muodostaisivat yhdessä tässä laissa tarkoitetun Senaatti-konsernin. Liikelaitoskonserni sijoittuisi valtiovarainministeriön hallinnonalalle. Vastuu ohjauksen toteutumisesta Senaatti-konsernissa olisi viime kädessä valtiovarainministeriöllä. Viitattaessa Senaatti-konserniin, tarkoitettaisiin tällä liikelaitosten muodostamaa kokonaisuutta, ellei tässä tai liikelaitoslaissa olisi nimenomaisesti toisin säädetty. Senaatti-konserni ei siten olisi oma muodollinen oikeushenkilö. Senaatti-konserni ei myöskään viittaisi eikä sillä muutettaisi liikelaitosten kirjanpidossa tarkoitettua liikelaitoskonsernin rakennetta, johon sisältyvät myös liikelaitosten tytär- ja osakkuusyhtiöt. Nimitettäessä Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtajaa, voitaisiin toimitusjohtaja nimetä tarvittaessa myös konsernijohtajaksi, mikäli tämän katsottaisiin selkeyttävän johtosuhteita. Senaatti-kiinteistöt ja Puolustuskiinteistöt olisivat arvonlisäverolain (1501/1993), tiedonhallintalain ja hankintalain näkökulmasta toisistaan erillisiä toimijoita. Tiedonhallinnan osalta lähtökohtana olisivat kuitenkin ensisijaisesti yhdenmukaiset menettelyt ja toiminnan järjestäminen mahdollisimman laajasti yhteisesti.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Puolustuskiinteistöjen ohjauksesta. Senaatti-konserni olisi 1 momentin mukaisesti valtiovarainministeriön hallinnonalalla ja sen ohjauksessa. Puolustusministeriö ohjaisi kuitenkin Puolustuskiinteistöjä sen tuottaessa palveluita Puolustusvoimille Puolustusvoimien toimintaa ohjaavassa laissa määriteltyihin tehtäviin liittyvissä asioissa ja tuotettaessa palveluita Puolustusvoimien määrittelemille kumppaneille. Puolustusministeriön ohjauksen rajaus muodostuisi siten puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä säädettyjen tehtävien kautta. Eduskunnan hyväksyttyä valtiovarainministeriön hallinnonalalta esitellyt Senaatti-konsernin palvelutavoitteet ja toiminnan muut tavoitteet sekä Senaatti-konsernin tasolla esitetyt muut eduskunnan ohjaustoimivaltaan kuuluvat asiat, puolustusministeriö ohjaisi Puolustuskiinteistöjen palvelutoimintaa näiden puitteissa. Ohjaus kohdistuisi Puolustuskiinteistöihin siltä osin kuin se tuottaisi palveluita säädöksessä todetulla tavalla Puolustusvoimille säädettyjen tehtävien suorittamiseen ja vastaavalla tavalla Puolustusvoimien määrittämille kumppaneille. Muilta osin Senaatti-konsernia ohjaisi valtiovarainministeriö. Valtiovarainministeriö ohjaisi esimerkiksi yhteisiä palveluita sekä konsernitasoisten valtuuksien ja suostumusten käyttöä. Eduskunnan päätettyä talousarviosta valtiovarainministeriö päättäisi liikelaitoslain 6 §:n 2 momentin mukaisesti Senaatti-kiinteistöjen ja koko konsernia koskevista tarkemmista tavoitteista ja puolustusministeriö Puolustuskiinteistöjen tavoitteista. Käytännössä ministeriöt valmistelisivat ohjausta koordinoidusti yhteistyössä siten, että ohjattavalle Senaatti-konsernille muodostuisi selkeä kuva ohjauksesta ja sen tavoitteista. Ohjauksen konkreettinen osoittaminen toteutettaisiin ensisijassa Senaatti-konsernin tasolla esim. vuosittaisten palvelu- ja toiminnantavoitteiden muodossa kootusti valtiovarainministeriöstä tai mikäli ohjauksen järjestäminen sitä edellyttäisi, ministeriöiden omilla päätöksillä. Puolustusministeriö vastaisi Puolustuskiinteistöihin kohdistuvista tavoitteista ja niiden ohjauksesta edellä kuvatulla tavalla, vaikka ne olisi teknisesti sisällytetty samaan ohjausasiakirjaan. Kokonaisuudessaan ehdotetulla ohjausmallilla saavutettaisiin tavoiteltu konsernisuhde huomioiden samalla kuitenkin esimerkiksi perustuslakivaliokunnan mm. Metsähallitusta koskevan lain yhteydessä esiin tuomat vaatimukset (PeVL 1/2016vp - HE 132/2015vp) ministeriöiden ohjauksen riittävän tarkkarajaisesta määrittämisestä 

Pykälän 3 momentissa todettaisiin säädettävän lain suhde liikelaitoslakiin. Laitoskohtainen laki olisi erityislaki suhteessa yleislakina toimivaan liikelaitoslakiin. 

2 §.Senaatti-konsernintehtävät. Pykälässä säädettäisiin Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen tehtävistä. Pykälän sisältö olisi samankaltainen kuin nykyisen liikelaitoslain 2 §:ssä Senaatti-kiinteistöjen osalta on säädetty. Liikelaitoksilla olisi omistajahallinnassaan jatkossakin merkittävä määrä valtion kiinteistövarallisuutta mukaan lukien myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet. Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen tehtävänä olisi huolehtia hallinnassaan olevasta valtion kiinteistövarallisuudesta. Tämä tehtävä niiden tulisi toteuttaa liikelaitoslain 3 §:n mukaisesti liiketaloudellisia periaatteita noudattaen. Kiinteistöliiketoiminnassa vakiintuneen käytännön mukaisesti liikelaitokset sopisivat kiinteistöjen ylläpitoon (kiinteistönhoito- ja kunnossapito) liittyvien tehtävien suorittamisesta ja siihen liittyvästä vastuunjaosta kiinteistöjen käyttäjien kanssa tekemillään vuokrasopimuksilla. Liikelaitokset eivät siten saisi tähän tehtävään rahoitusta suoraan talousarviosta, vaan niiden tulisi kattaa tästä aiheutuvat kustannukset toiminnastaan saamilla tuloilla. Vastaavalla tavalla rahoitettaisiin myös kohteet, joissa varsinaista käyttäjää ei olisi tavanomaisessa mielessä osoitettavissa, vaan kyse olisi esim. Museoviraston esilläpitovastuulla olevista keskiaikaisista kivilinnoista. Liikelaitoksille säädetty tehtävä huolehtia kiinteistövarallisuudesta ei muuttaisi käyttäjinä olevien asiakkaiden näiden toimintaan liittyviä vastuita. Toiminnanharjoittajana olevalla asiakkaalla olisi vastuu hankkimiensa tilojensa soveltuvuudesta toimintaansa. Vuokrauksen yhteydessä sovittaisiin tilojen hankinnasta asiakkaan määrittämien vaatimusten mukaisesti. Kiinteistönomistaja vastaisi puutteista, mikäli tilat eivät vastaisi sovittua tasoa. Mikäli toiminnanharjoittajan toimintaan liittyvät vaatimukset tiloille muuttuisivat sopimuksen voimassa ollessa, muutokset suoritettaisiin yhdessä sovitusti asiakaan toimeksiannosta ja kustannusvastuulla. 

Lainkohdan muutokset liittyisivät muodostuvan konsernirakenteen huomioimiseen pykälän 1 momentissa. Konsernin emoliikelaitos Senaatti-kiinteistöt vastaisi ja tuottaisi tilapalveluita pääasiassa muille kuin Puolustusvoimille. Senaatti-kiinteistöt vastaisi ja osaltaan tuottaisi myös muita asiakkaidensa tarvitsemia palveluita erilaisia sopimuksia käyttäen kuten esim. ulkopuolisten toimitilojen vuokraus, toimitilapalvelut, turvallisuuspalvelut, tilatietopalvelut ja erilaiset kiinteistövarallisuuteen liittyvät asiantuntijapalvelut. Osa palveluista tuotettaisiin 3 momentissa tarkoitetulla tavalla yhteisinä. Senaatti-konsernin liikelaitoksien toiminta järjestettäisiin liiketoiminnallisesti ja ne noudattaisivat toiminnassaan liikelaitoslain 3 §:ssä säädettyjä liiketaloudellisia periaatteita. Palvelut järjestettäisiin palvelusopimuksia käyttäen. Tällaisia Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen tapauksessa olisivat esimerkiksi toimitilojen vuokrasopimukset. Palveluiden osoittamisesta valtion virastoille ja laitoksille sopimuksin olisi säädetty vastaavan tyyppisesti kuin valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta annetun lain (179/2019) 1 §:ssä ja valtion yhteisten tieto- ja viestintäpalveluiden järjestämisestä annetun lain (1226/2013) 5 §:ssä säädetään. Poiketen virastomuodossa toimivista valtion palvelukeskuksista liikelaitoksille palvelutuotannon järjestäminen sopimuksia käyttäen olisi käytännössä ainoa tapa tuottaa palveluita valtiolle. Valtion sisäiseen vuokrajärjestelmään kuuluvista palvelusopimuksista, niiden alasta sekä ehtojen yleisistä määräytymisperusteista ottaen huomioon valtion kokonaisetu voitaisiin jatkossa säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös Senaatti-konsernin markkinoille suuntautuvan kaupallisen toiminnan enimmäismäärästä. Markkinoille suuntautuvan kaupallisen toiminnan tulisi pysyä vähäisenä ja olla enimmilläänkin noin 10 prosenttia. Kaupallista toimintaa voisi muodostua vain laissa säädetyllä toimialalla toimittaessa ja kun se kytkeytyisi laissa säädettyjen asiakkaiden palvelutarpeiden tuotantoon eli täyttäisi liitännäistoiminnan kriteerit. Mukaan lukien ei-kaupallinen tapahtuva muu liitännäistoiminta koko liitännäistoiminnan määrä saisi olla enimmilläänkin Euroopan komission valtiontukisäännösten sallima 20 prosenttia. Liitännäistoiminnan määrää seurattaisiin ensisijaisesti liikelaitosten muodostaman konsernin tasoisesti kokonaisvaikutuksen huomioimiseksi. Tämä olisi perustelua, koska Senaatti-kiinteistöillä ja Puolustuskiinteistöillä olisi merkittäviltä osin yhteisiä infrastruktuuriin liittyviä kytkentöjä kuten esimerkiksi rahoitus ja liiketoimintaprosessien ohjaus. Seurannan toteuttamiseksi Senaatti-konsernissa tulisi olla myyntiä koskeva ajantasainen liikevaihtoseuranta ja liitännäistoiminta raportoitaisiin vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä. Kausivaihteluiden tasoittamiseksi seuranta voisi olla tarvittaessa useammalle, esimerkiksi 3–5 vuodelle ulottuva. Markkinoille tapahtuvan kokonaisvolyymin seuraamisesta vastaisi konsernin johto operatiivisella tasolla. Viime kädessä markkinoille suuntautuvan myynnin enimmäismäärän noudattamisesta vastaisi hallinnonalaa ohjaava valtiovarainministeriö. 

Liitännäistoiminnan puitteissa Senaatti-konsernilla olisi mahdollisuus tuottaa palveluita kuntasektorille ja mahdollisille muille julkisen hallinnon toimijoille. Näille palveluiden tuottaminen olisi kuitenkin ensi sijassa tarkoitettu niihin tilanteisiin, joissa valtion ja muun julkisen hallinnon yhteisön palvelun tuottaminen olisi toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaista toteuttaa yhteistyössä. Tällaisia tilanteita olisivat esim. Senaatti-kiinteistöjen tapauksessa kansalaispalveluiden tuottaminen yhteispalvelupisteissä yhdessä kunnallisten palveluiden kanssa tai vaikkapa poliisin vapautensa menettäneiden tilojen käyttö yhdessä kunnallisen selviämisasematoiminnan tai päihdetyön kanssa. 

Liikelaitoskonserniin kuuluvat tytär- ja osakkuusyhtiöt olisivat myös momentissa tarkoitettuja muita asiakkaita, mikäli niitä ei olisi laskettavissa liikelaitoslain 2 §:ssä tarkoitettuihin muihin asiakaskohtiin. Muihin asiakkaisiin lukeutuisivat myös valtiolle strategiset kumppaniyritykset ja yhteisöt. Tällaisia olisivat esim. Puolustusvoimien kanssa suljetuilla sotilasalueilla toimiva Suomen Erillisverkot Oy. Tämän tyyppisille valtion erityistehtäväyhtiöille tapahtuva palvelumyynti ei tapahtuisi markkinoilla, silloin kun palveluita käytetään valtion määrittämän erityistehtävävelvoitteen suorittamiseen. 

Momentissa tarkoitettuihin muihin asiakkaisiin kuuluisivat myös sellaiset asiakkaat, jotka olisivat tarpeellisia liikelaitoksen omistajahallinnassa olevan omaisuuden myynnin kannalta. Esimerkiksi valtion rakennettua kiinteistövarallisuutta hallinnoivan Senaatti-kiinteistöjen tehtävänä on valtion tarpeista vapautuneiden kiinteistöjen myynti. Tämän tehtävän toteuttamiseksi Senaatti-kiinteistöillä tulisi olla mahdollisuus ylläpitää myytävien kohteiden arvoa ja myytävyyttä hankkimalla näihin muita käyttäjiä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Puolustuskiinteistöjen tehtävistä. Puolustuskiinteistöjen tehtävänä olisi tuottaa Puolustusvoimille sen puolustusvoimista annetun lain 2 §:n mukaisten tehtävien tarvitsemat tilapalvelut. Puolustusvoimien lisäksi asiakkaina voisi olla Puolustusvoimien erikseen määrittelemiä sopimuskumppaneita. Puolustusvoimien sopimuskumppaneista esimerkiksi Leijona Catering Oy:llä, Millog Oy:llä ja Suomen Turvallisuusverkko Oy:llä on tälläkin hetkellä toimitiloja Puolustusvoimien sotilasalueilla. Puolustuskiinteistöillä voisi olla vähäisessä määrin myös muita kuin Puolustusvoimien määrittelemiä asiakkaita, mikäli tämä olisi perusteltua esim. tarkoituksenmukaisen kiinteistönpidon, palveluiden tai vuokrausliiketoiminnan järjestämiseksi. Vastaavasti myös Senaatti-kiinteistöt voisi toimia jatkossakin Puolustusvoimien tilapalveluiden tuottajana vähäisessä määrin, silloin kuin tämä olisi perusteltua valtion kiinteistöhallinnon tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta. Näin olisi mahdollista toimia esimerkiksi monikäyttäjäkohteiden taikka myytäväksi Senaatti-kiinteistöille Puolustuskiinteistöistä siirrettävien kohteiden osalta, joissa Puolustusvoimat on vielä tilapäisesti vuokralla. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että liikelaitoskonsernissa tuotetaan keskitetysti organisaatioiden yhteiset palvelut. Yhteisten palveluiden tuottamisessa lähtökohtana on osaamiskeskittymä, joka on hyödyksi koko valtionhallinnolle. Yhteiset palvelut tuotettaisiin konsernin liikelaitoksissa konsernin johtoryhmässä sovitusti ja niiden järjestämisestä ja toimivuudesta vastaisi Senaatti-kiinteistöt. Palvelut voisivat olla konsernin itsensä tarvitsemia tai asiakkaille myytäviä tilapalveluita tai niihin välittömästi liittyviä palveluita.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Senaatti-konsernin tehtävistä valmiuslain 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa. Säädös olisi pitkälti nykyisen liikelaitoslain 2 §:n mukainen, mutta sitä täsmennettäisiin muodostuvan konsernin vastuujaolla. Poikkeusolojen vallitsemisesta päättäisi valmiuslain mukaisesti valtioneuvosto yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa. Päätöksen jälkeen annetaan käyttöönottoasetus, jolla säädetään valmiuslain säännösten soveltamisen aloittamisesta. Mainittu asetus on saatettava välittömästi eduskunnan käsiteltäväksi, joka päättää saako asetus jäädä voimaan. Tämän jälkeen toimivaltuudet saadaan käyttöön joko suoraan käyttöönottoasetuksen nojalla, ministeriöiden asetuksilla tai viranomaisten päätöksillä. Puolustusministeriöllä olisi valmiuslain 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa oikeus tehdä Puolustuskiinteistöjen toimintaan liittyviä valmiuslain mukaisia päätöksiä. Vastaava oikeus puolustusministeriöllä olisi myös normaaliolojen häiriötilanteissa. Tässä pykälässä tarkoitetuista normaaliolojen häiriötilanteista olisi kyse silloin, kun tasavallan presidentti olisi tehnyt päätöksen puolustusvalmiuden kohottamisesta. Muilta osin määräysvalta olisi valtiovarainministeriöllä. Normaalioloissa puolustusministeriö ohjaisi Puolustuskiinteistöjä lain 1 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.  

3 §.Vastuu Puolustuskiinteistöjen sitoumuksista. Pykälässä säädettäisiin emoliikelaitoksen ensisijaisesta vastuusta tytärliikelaitoksen sitoumuksista. Talousarviotalouden piirissä toimivan Suomen valtion vastuu liikelaitoksien sitoumuksista on aina viimesijaista. Näin ollen Puolustuskiinteistöjen sitoumuksista vastaisi ensisijaisesti tytärliikelaitos itse aina ensin koko omaisuudellaan. Niiltä osin kuin Puolustuskiinteistöt ei tähän kykenisi, vastaisi Senaatti-kiinteistöt näistä. Vasta tilanteessa, jossa emoliikelaitoskaan ei kykenisi vastaamaan sitoumuksista, vastaisi niistä Suomen valtio liikelaitoslain nojalla. 

4 §.Eduskunnan ohjaustoimivalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tarkennus eduskunnan ohjaustoimivaltaan Senaatti-konsernin tapauksessa. Liikelaitoslain 6 §:n mukaisesti Eduskunnan ohjaustoimivallassa on päättää liikelaitoksen investointien, lainanoton, tytärosakeyhtiöille annettavien takauksien sekä tuleville investointivuosille tehtävien sitoumusten enimmäismääristä. Nämä vahvistettaisiin Senaatti-konsernin tapauksessa konsernitasolla. Tämä on tarkoituksenmukaista mm., jotta varmistetaan Puolustuskiinteistöjen mahdollisuus nopeaan reagointiin häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Näissä tilanteissa Senaatti-konserni voisi esim. suunnata investointivaltuuden käyttöä Puolustuskiinteistöjen tarpeisiin laajamittaisesti. Eduskunta antaa lisäksi suostumuksensa Senaatti-konsernin lainanotolle. Puolustuskiinteistöt saisi tarvitsemansa lainarahoituksen Senaatti-kiinteistöiltä liikelaitosten välisellä lainanotolla, josta liikelaitokset päättäisivät itse. Eduskunta hyväksyisi erikseen liikelaitosten mahdolliset peruspääoman korotukset ja alennukset. Lainanoton ja -annon järjestäminen esitetyllä tavalla olisi 6 §:n perusteluissa kuvatulla tavalla perusteltua Senaatti-konsernin yhteisen taloussuunnittelun kannalta. 

5 §. Kirjanpito, tilinpäätös ja talous. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Senaatti-konsernin kirjanpidon järjestämisestä liikelaitoksien ja näiden muodostaman konsernin osalta. Säädöksessä olisi vain ne asiat, jotka ovat tarpeellisia muodostuvan uuden konsernirakenteen huomioimiseksi ja muutoin kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä olisi voimassa mitä yleislaissa on tästä säädetty. Pohjana näin olisi osakeyhtiölain ja kirjanpitolain mukainen konsernin muodostaminen taloudenpidossa. Laissa käytettävällä Senaatti-konserni –määritelmällä ei muutettaisi kirjanpidollista liikelaitoskonsernin käsitettä. Senaatti-kiinteistöjen ja Senaatti-konsernin tilikausi olisi kalenterivuosi ja tilinpäätös tulisi laatia liikelaitoslaissa säädetyllä tavalla helmikuun loppuun mennessä. Emoliikelaitoksena toimivan Senaatti-kiinteistöjen hallitus ja konsernia johtava Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja allekirjoittaisivat Senaatti-kiinteistöjen ja liikelaitoskonsernin tilinpäätöksen.  

Pykälän 2 momentin mukaisesti Puolustuskiinteistöille laadittaisiin oma tilinpäätös noudattaen Senaatti-kiinteistöjen kirjanpito- ja tilinpäätösperiaatteita ja se olisi käsiteltävä Puolustuskiinteistöjen hallituksessa. Puolustuskiinteistöjen hallitus ja johtaja allekirjoittaisivat tilinpäätöksen ja osoittaisivat sen emoliikelaitoksen hallitukselle vahvistettavaksi ja konsolidoitavaksi liikelaitoskonsernin tilinpäätökseen. Puolustuskiinteistöjen tilinpäätös tulisi laatia, hyväksyä ja osoittaa emoliikelaitoksen vahvistettavaksi ennen emoliikelaitoksen ja liikelaitoskonsernin tilinpäätöksien hyväksymistä. Liikelaitoksien mahdollisesti omistamat tytär- ja osakkuusyhtiöiden omistukset tulisivat huomioiduiksi tilinpäätöksissä tavanomaisin kirjanpito- ja tilinpäätösperiaattein eikä säädöksellä olisi siten näihin vaikutusta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Senaatti-konsernin tuloutuksesta. Tuloutuksesta talousarviotalouteen olisi jatkossakin vastuussa Senaatti-kiinteistöt. Näin esim. talousarviokäsittelyyn ei tulisi tältä osin muutoksia. Senaatti-kiinteistöjen tuloutuksesta ja mahdollisista muista toimenpiteistä tilinpäätöksen perusteella päätettäisiin konsernin tilinpäätöksen perusteella eikä pelkän emoliikelaitoksen tilinpäätöksen perusteella. Tämä mahdollistaa sen, että konsernin liikelaitosten tulokset voidaan paremmin huomioida kokonaisuutena. Samalla tämä kannustaisi liikelaitoskonsernin sisällä mahdollisimman neutraaliin ja läpinäkyvään talouden suunnitteluun ja taloudenpitoon. Valtioneuvosto päättäisi samalla myös Puolustuskiinteistöjen tuloutuksesta Senaatti-kiinteistöille. Ensimmäisen kerran tuloutusvelvollisuus Puolustuskiinteistöillä olisi vuonna 2022 vuoden 2021 tuloksen perusteella. 

6 §.Lainan ottaminen ja lainan antaminen Puolustuskiinteistöille. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Puolustuskiinteistöjen lainoituksen järjestämisestä. Liikelaitoksien tarvitsemasta lainanotosta rahoittajilta vastaisi Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöt voisi edelleen antaa lainaa Puolustuskiinteistöille tämän rahoitustarpeen hoitamiseksi. Vaikka säädöksessä käytettäisiinkin määritelmää lainananto, olisi juridisesti kyse kuitenkin valtio-oikeushenkilön sisällä tapahtuvasta rahoituksen edelleen kohdentamisesta. Menettely olisi vastaava kuin Valtiokonttorista annetun lain (305/1991) 2 §:n 4 momentin säätämisen yhteydessä (HE 179/2014 vp) on todettu lainan ottamisesta valtion liikelaitosten käyttöön. Velallinen on Suomen valtio. Suunnitellulla mallilla ei näin olisi vaikutusta myöskään valtion talousarviokirjanpitoon. 

Kummankin liikelaitoksen lainatarpeeseen vaikuttaisivat olennaisesti liiketoiminnasta tuleva kassavirta, tehtävät investoinnit ja Senaatti-kiinteistöjen osalta mahdolliset omaisuuden myyntitulot, joissa on yleensä vaihtelua. Järkevän lainanoton ja tasaisemman kassanhallinnan varmistamiseksi rahoitusta olisi tarkoituksenmukaista suunnitella ja lainanottoa toteuttaa Senaattikonsernin tasolla. Liikelaitosten lainanotto tapahtuisi Valtiokonttorista säädetyn lain 2 §:n nojalla pääasiallisesti Valtiokonttorin kautta. Keskittämällä Senaatti-konsernin lainanotto varmistettaisiin, että lainanotto muodostuu mahdollisimman pieneksi hallinnolliseksi rasitteeksi Valtiokonttorin hoitamalle yleiselle valtion lainanotolle ja -hoidolle. Valtiokonttori ottaa valtionlainat yleisiltä rahoitusmarkkinoilta toimivilta rahoittajilta. Keskitetyssä lainanotossa lainavastuita kannettaisiin koko Senaatti-konsernin omaisuudella, mikä toisi lisävakautta lainaukseen suhteessa rahoitusmarkkinoihin. Lainanotto ja -anto tulisi kulloinkin hyväksyä kummankin liikelaitoksen osalta erikseen ja koko lainanoton tulisi pysyä Eduskunnan asettaman valtuuden puitteissa. Rahoituksen hankintaan ja hallintaan liittyvät yleiset kustannukset katettaisiin Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen kesken kustannusperusteisesti. 

7 §.Puolustuskiinteistöjen hallinto. Pykälän 1 momentin mukaisesti Puolustuskiinteistöillä olisi oma hallitus. Hallituksessa olisi normaalitilanteessa enemmistö Puolustusministeriön nimeämiä edustajia. Tarkoitus ei olisi, että ennalta suunnittelemattomat hallituskokoonpanon muutokset esim. hallitusjäsenen eroaminen oma-aloitteisesti tai kuolema aiheuttaisi hallituksen päätösvaltaisuuden menettämistä tästä syystä. Puheenjohtaja olisi puolustusministeriön nimeämä ja hallituksen enemmistöä laskettaessa henkilöstöjäsen sisältyisi puolustusministeriön osuuteen. Tällä ei olisi vaikutusta kuitenkaan henkilöstön oikeuteen nimetä kyseinen jäsen, vaan kyse olisi vain laskentatavasta. Hallituksen nimittäisi ja sen erottamisesta päättäisi liikelaitoslain mukaisesti valtiovarainministeriö. Hallituksen jäsenten pätevyysvaatimuksista, tehtävistä ja esittelijän vastuista voitaisiin antaa liikelaitoslain 7 §:n mukaisesti tarkentavia määräyksiä asetuksella.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös Puolustuskiinteistöjen johtajasta. Johtajan valinnasta ja tämän erottamisesta päättäisi Puolustuskiinteistöjen hallitus Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtajan esittelystä. Johtajan valitsemiseksi Puolustuskiinteistöjen hallitus asettaisi nimitysvaliokunnan, jota johtaisi Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja. Poiketen liikelaitoslain 9 §:stä Puolustuskiinteistöille ei valittaisi toimitusjohtajaa. Johtaja olisi näin ollen Puolustuskiinteistöjen työsuhteinen työntekijä ja hallituksen nimeämässä johtajatehtävässä toimiessaan hänen hallinnollisena esimiehenään olisi Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin johtajan tehtävät. Johtajalla olisi laaja yleistoimivalta toimia Puolustuskiinteistöjen operatiivisen liiketoiminnan ja hallinnon hoitamisessa ja kehittämisessä. Mahdollisista sellaisista tehtävistä, jotka eivät sisältyisi säädettyyn johtajan tehtävään, vastaisi hallitus. 

Pykälän 3 momentin mukaisesti hallituksen esittelijänä toimisi Puolustuskiinteistöjen johtaja, kun hallitus käsittelisi Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien hoitamiseen tuotettavia palveluita. Näitä ovat esimerkiksi Puolustusvoimien tarpeisiin tehtävät investoinnit, Puolustuskiinteistöjen strategia ja operatiivisen toiminnan muut päätökset. Muissa asioissa esittelijänä toimisi Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja. Senaatti-kiinteistöjen toimitusjohtaja esittelisi mm. asiat, joilla olisi vaikutusta koko Senaatti-konsernin taloudenpitoon, johtamisjärjestelmiin ja hallintoon sekä lainanottoa ja johtajan nimittämistä koskevat asiat.  

Pykälän 4 momentin mukaisesti Puolustuskiinteistöt tekisi valtion talousarvioon ja julkisen talouden suunnitelmaan liittyvät esityksensä Senaatti-kiinteistöille. Senaatti-kiinteistöjen hallitus käsittelisi ja tekisi liikelaitosten yhteisen esityksen ohjaavana ministeriönä toimivalle valtiovarainministeriölle edelleen osaksi hallinnonalan esityksiä. Talousarvion yhteydessä tehtävät suostumusesitykset laadittaisiin 4 §:n mukaisesti eduskunnalle vahvistettavaksi Senaatti-konsernin tasolla. Muutoin Puolustuskiinteistöjen hallinto rakentuisi pitkälti liikelaitoslain säädösten mukaisesti. Mm. henkilöstön edustus hallituksessa muodostuisi yleislain mukaisesti. Hallituksen kokoonpanosta ja tehtävistä voitaisiin myöskin antaa liikelaitoslain 7 §:n 2 momentin nojalla tarkempia säännöksiä asetustasoisesti. 

8 §.Eräät Senaatti-konsernia koskevat säännökset. Säädös vastaisi sisällöltään pitkälti nykyisen liikelaitoslain 19 §:ää. Nykyisen säädöksen kiinteistövarallisuus-määritelmä olisi korvattu laajemmalla omaisuus-määritelmällä. Käytännössä Senaatti-konsernin toimialasta johtuen omaisuus on lähes aina kiinteistövarallisuutta. Laajemman määritelmän käyttöönotto olisi kuitenkin perustelua, koska kiinteistöalan teknistyessä omaisuuteen liittyy kuitenkin aiempaa selvästi enemmän myös kiinteistövarallisuusmääritelmän ulkopuolista omaisuutta, kuten esim. tietojärjestelmiä ja laitteistoja. Pykälän 1 momentin nojalla valtiovarainministeriöllä olisi toimivalta siirtää enintään 10 miljoonan euron suuruisia omaisuuseriä päätöksellään omaisuuslajista riippumatta. 

Pykälän 2 momenttia täydennettäisiin ainoastaan Puolustuskiinteistöjä koskevalla maininnalla. Muutoin säädös olisi vastaava kuin voimassa oleva yleislain 19 pykälä. Puolustuskiinteistöt voisi toimia Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen tapaan kansallisen turvallisuuden kannalta valtiolle lunastettavien tai etuosto-oikeuden kautta hankittavien kohteiden omistajahaltijana. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Senaatti-konsernin hallitusten oikeudesta päättää valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamisesta ja maanvuokrauksista. Nykyinen vastaava säädös siirrettäisiin yleislain puolelta erityislakiin. Samalla säädettäisiin hallitusten delegointioikeudesta kiinteistövarallisuuden luovutuksiin ja maanvuokrauksiin liittyvissä asioissa. Hallitus ei voisi kuitenkaan siirtää koko päätösvaltaansa alaspäin, vaan kaikki olennaiset omaisuuden luovutukset olisi hyväksyttävä jatkossakin hallituksessa. Delegointioikeus ei koskisi myöskään kiinteistövarallisuuden hankkimista, vaan tämä olisi jatkossakin hallituksen päätettävä. Käytännössä tämä tarkoittaisi euromääräisesti merkittävien myyntien käsittelyä jatkossakin hallitustasolla ja vähäarvoisempia luovutuksia voitaisiin delegoida toimitusjohtajalle tai toimitusjohtajan edelleen osoittamalle taholle.  

9 §.Voimaantulo ja toimintaa koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaisesti laki tulisi voimaan eduskunnan hyväksymisen jälkeen. Tavoitteena olisi lain voimaantulo kesällä 2020 esimerkiksi 1.7.2020 lukien. Henkilöstön ja omaisuuden siirrot sekä varsinaisen liiketoiminnan käynnistäminen toteutettaisiin vuoden 2021 alusta lukien. Lain hyväksyminen olisi välttämätöntä jo ennen tätä, jotta liikelaitoksen toimintaa voidaan ryhtyä valmistelemaan ja Puolustusvoimien tilapalveluiden katkeamaton tuotanto varmistamaan. Myös Puolustuskiinteistöjen hallitus ja johtaja tulisi samoista syistä valita jo vuoden 2020 aikana. 

Pykälän 2 momentin mukaisesti Rakennuslaitosta koskeva laki kumottaisiin niin, että sitä voitaisiin soveltaa vuoden 2020 loppuun saakka. Viraston toiminta lakkaisi vuoden 2021 alusta lukien. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Puolustuskiinteistöjen perustamisvaiheeseen liittyvästä toiminnan ja omaisuuden siirrosta. Menettely olisi liikelaitoslain 13 §:n mukainen. Valtioneuvoston päätös olisi samalla omaisuuden hallinnansiirtoasiakirja, joka sisältäisi samalla siirtyvää omaisuutta ja toimintaa koskevat tiedot. Valtioneuvoston päätös olisi tarkoitus tehdä lain voimaantulon jälkeen siten, että omaisuuden siirtoajankohtana olisi 1.1.2021. 

Siirto käsittäisi kiinteistövarallisuuden ja muun omaisuuden ohella kaiken siihen liittyvän toiminnan, oikeudet, vastuut, velat, velvoitteet, sopimukset ja vastaavat sitoumukset. Mikäli liikelaitoslain 13 §:n nojalla jotain vastuita, velvoitteita tai oikeuksia ei katsottaisi voitavan siirtää olisi tämän varalle säädettynä vielä jäljempänä 4 momentissa erillinen siirtymäsäännös näitä varten. Omaisuus siirrettäisiin käyttäen omaisuuden kirjanpitoarvoja niin Puolustushallinnon rakennuslaitokselta kuin Senaatti-kiinteistöiltäkin. Mahdolliset omaisuuden siirtotarpeet Puolustusvoimilta toteutettaisiin erikseen jo voimassa olevilla liikelaitoslain hallinnansiirtomenettelyillä. Kaikki omaisuus siirtyisi siirtohetken mukaisessa kunnossa ja siirtohetken mukaisina vastuineen. Mikäli Rakennuslaitoksen kirjanpidossa olevan omaisuuden kirjaukset poikkeaisivat olennaisesti vastaanottavan liikelaitoksen noudattamasta kirjanpitolain mukaisista kirjauksista, kirjataan omaisuus kirjanpitolain mukaisin arvoin ja periaattein. Kirjanpitoarvojen käyttäminen olisi perusteltua, kun kyse on valtion sisäisestä kiinteistöhallinnon järjestelystä, omaisuuden omistusoikeus säilyisi edelleenkin valtiolla ja valtaosa siirrettävästä omaisuudesta olisi jo kirjanpitolain nojalla toimivassa liikelaitoksessa. Siirto koskisi omaisuuden hallinnansiirtoa eikä omistusoikeus muuttuisi. Näin ollen siirron yhteydessä ei tulisi suoritettavaksi varainsiirtoveroa eikä esityksellä olisi muitakaan varainsiirtoverovaikutuksia. Puolustuskiinteistöt olisi tuloverotuksen osalta samassa asemassa kuin valtion liikelaitokset tuloverotuksessa. 

Aloittavan taseen täsmäytys ja muodostuvan vieraan ja oman pääoman määrien tarkistus tehtäisiin vuoden 2021 alkuvuodesta Senaatti-kiinteistöjen ja lakkautettavan Rakennuslaitoksen tilinpäätösten valmistumisen jälkeen. Tarkoitus olisi, että Puolustuskiinteistöjen aloittavan taseen omavaraisuus vastaa emoliikelaitoksen omavaraisuusastetta. Samoin jako muuhun omaan pääomaan ja peruspääomaan tehtäisiin vastaavalla jaolla kuin Senaatti-kiinteistöillä on siirtohetkellä. Valtioneuvosto voisi käsitellä tarvittaessa Puolustuskiinteistöjen perustamiseen liittyvät toiminnan ja omaisuuden siirrot sekä tase-erät uudelleen vuoden 2021 aikana taseen täsmäytyksen jälkeen. Vaikka siirrossa omaisuuden omistusoikeus ei vaihtuisi, rinnastuisi siirto arvonlisäverovastuiden osalta arvonlisäverolain (1501/1993) 19 a §:ssä tarkoitetulla tavalla kiinteistön luovuttamiseen liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä. Tämä tarkoittaisi mm. omaisuuteen liittyvien kiinteistöinvestointien arvonlisävastuiden tarkistusvelvollisuuden ja oikeuden siirtymistä siirron saajalle. 

Puolustuskiinteistöjen perustamishetkellä keskeneräisiä Senaatti-kiinteistöjen rakennushankkeita tai muita vastaavia hankkeita ei olisi tarkoituksenmukaista siirtää ennen niiden valmistumista. Tällaisten omaisuuserien arvon ja siirtyvien vastuiden määrittäminen olisi erittäin vaikeaa. Omaisuuserien siirrot arvonlisäverolain mukaisine tarkistusvastuineen toteutettaisiin tavanomaisilla hallinnonsiirtomenettelyillä kohteiden valmistumisen jälkeen. Näiden kohteiden käypänä siirtoarvona olisi niiden valmistumishetken kirjanpitoarvo, minkä voitaisiin myös katsoa vastaavan niiden käypää arvoa. 

Lakkaavan viraston osalta vuoden 2021 aikana saattaisi olla tarpeellista tehdä vielä päättäviä toimia esim. kirjanpidon, tilinpäätöksen ja arkistojen päättämisen osalta. Tämän tyyppisten toimenpiteiden johdosta pykälän 4 momenttiin sisällytettäisiin oikeus toimia Rakennuslaitoksen osalta vielä vuoden 2021 aikana. Puolustuskiinteistöt vastaisi näiden toimenpiteiden suorittamisesta. 

Pykälän 5 momentti olisi liikelaitoslain 13 §:n 1 momentin nojalla toteutettavaa siirtoa täydentävä säädös sen varalle, ettei kaikkia lakkaavan Rakennuslaitoksen tai Senaatti-kiinteistöjen taseen ulkopuolisia vastuita, velvoitteita ja oikeuksia saataisi syystä tai toisesta siirrettyä. Puolustuskiinteistöt ja toissijaisesti Senaatti-kiinteistöt vastaisivat tämän lain voimaan tullessa Rakennuslaitoksella vireillä olevista asioista, tehdyistä sopimuksista ja sitoumuksista samoin kuin niistä johtuvista oikeuksista ja velvollisuuksista Rakennuslaitoksen seuraajana, ellei näiden osalta muuta ole todettu eli näihin liity tai ole sovittuna esim. nimenomainen sopimuksen tai sitoumuksen siirtoa koskeva kielto.  

Pykälän 6 momentissa todettaisiin menettely sellaisten sitoumusten ja sopimusten osalta, joita ei voida näiden sisällön tai sopimusehtojen vuoksi siirtää, eivätkä ne toisaalta voi jäädä myöskään voimaan enää siirron ja Rakennuslaitoksen lakkaamisen jälkeen. Ensi sijassa tällaisten sopimusten osalta pyrittäisiin neuvottelemaan sopimuskumppaneiden kanssa siirrosta. Mikäli siirrosta ei kyettäisi sopimaan eikä sopimus tai sitoumus voi myöskään järjestelyn toteutumisen jälkeen 1.1.2021 lukien jatkua, säädettäisiin ulkopuoliselle sopimusosapuolelle oikeus irtisanoa tällaiset sopimukset päättymään viimeistään 31.12.2020. Tällaisia sopimuksia tai muita sitoumuksia olisi joka tapauksessa erittäin vähän. Sen varalle, että Puolustuskiinteistöjen osalta ilmoitusta sopimusosapuolille ei kyettäisi aikataulu syistä toimittamaan, voisi Senaatti-kiinteistöt toimittaa ilmoituksen Puolustuskiinteistöjen puolesta. 

Pykälän 7 momentin mukaisesti lainmuutos ei vaikuttaisi Senaatti-kiinteistöjen asemaan eikä voimassa olevan lain mukaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Senaatti-kiinteistöjen oikeudellinen asema jatkuisi katkeamattomana, ellei asiasta olisi nimenomaisesti joltain osin toisin säädetty. Vastaavasti myöskään Senaatti-kiinteistöjen henkilöstön asemaan ja palvelussuhteiden mukaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin ei tulisi muutoksia muutoin kuin esitetyiltä osin. 

10 §.Henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaisesti koko Rakennuslaitoksen henkilöstö otettaisiin työsuhteeseen Senaatti-kiinteistöihin ja Puolustuskiinteistöihin. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen henkilöstöstä pääosa siirtyisi Puolustuskiinteistöihin. Senaatti-kiinteistöihin siirtyisivät ne henkilöt, jotka työskentelisivät jatkossa Senaatti-kiinteistöjen tuottamissa yhteisissä palveluissa. Yhteisiä palveluita tuotettaisiin osin myös Puolustuskiinteistöissä edellä 2 §:ssä kuvatulla tavalla. Näitä yhteisiä palveluita tuottavat henkilöt siirtyisivät Puolustuskiinteistöihin. Senaatti-kiinteistöistä Puolustuskiinteistöjen puolelle siirtyisi se henkilöstö, joka tulisi hoitamaan Puolustusvoimien asiakkuutta eikä näiden henkilöiden siirtyminen Puolustuskiinteistöihin heikentäisi Senaatti-kiinteistöjen kykyä tuottaa palveluita muulle valtionhallinnolle. Siirtyvä henkilöstö ja heidän sijoittumisensa Senaatti-kiinteistöihin ja Puolustuskiinteistöihin määriteltäisiin henkilöstösiirtoa koskevissa asiakirjoissa liikkeenluovutuksen periaattein.  

Pykälän 2 momentin mukaisesti työsuhteiset tehtävät ja niissä oleva henkilöstö siirtyisivät liikelaitoksiin työsuhteeseen 1.1.2021. Määräaikainen työsuhteinen henkilöstö ja Rakennuslaitoksen johtaja siirtyisivät määräaikojensa osoittamaksi ajaksi liikelaitoksien palvelukseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Palvelussuhteen lajin muuttuminen ei vaikuttaisi palvelussuhteen jatkuvuuteen. Rakennuslaitoksen johtajan virkasuhde muuttuisi lain nojalla työsuhteeksi samalla määräajalla Puolustuskiinteistöissä. Siirto ja Rakennuslaitoksen lakkauttaminen eivät aiheuttaisi henkilöstön työsuhteiden ehtojen olennaisia muutoksia eikä siirtoon liittyisi tehtävien tai organisaatioiden alueellistamista koskevia ratkaisuja. Siirtoihin sovellettaisiin työsuhteisten työntekijöiden osalta työsopimuslain 1 luvun 10 §:n säännöksiä liikkeenluovutuksesta ja Rakennuslaitoksen johtajan viran osalta valtion virkamieslain 5 e ja 5 f §:n säännöksiä. Liikkeenluovutuksessa ei siirtyisi liikelaitoksille mitään viranomaistehtäviä tai julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä. 

Pykälän 3 momentin mukaisesti ennen luovutusta erääntyneistä palkka- ja muista työ- ja virkasuhteiden saatavista vastaisivat puolustusministeriö sekä Senaatti-kiinteistöt ja Puolustuskiinteistöt yhteisvastuullisesti. Ensi sijassa luovutuksensaaja suorittaisi käytännössä saatavat ja vain mikäli luovutuksensaaja ei tähän kykenisi, olisi näistä vastuussa luovuttajana oleva Senaatti-kiinteistöt ja lakanneen Puolustushallinnon rakennuslaitoksen puolesta puolustusministeriö.  

Pykälän 4 momentin mukaisesti kumpikin liikelaitos olisi velvollinen noudattamaan luovutushetkellä voimassa olleita työehtosopimuksen määräyksiä kuten työehtosopimuslain (436/1946) 5 §:ssä säädetään.  

1 §.Lain soveltamisala ja tarkoitus. Pykälässä säädettäisiin liikelaitoslain ja ehdotettavan erityislain välisestä suhteesta. Ehdotetut muutokset johtuisivat lainsäädäntörakenteen muutoksesta. Liikelaitokset perustettaisiin jatkossa säätämällä niistä laitoskohtainen erityislaki taikka säätämällä täysin oma liikelaitosta koskeva lakinsa perustuslain 84 §:n nojalla, kuten Metsähallituksesta on säädetty. Yleislaki sisältäisi liikelaitoksen toimintaan liittyvät sellaiset säännökset, jotka ovat liikelaitoksille yhteisiä. Liikelaitoksien tulisi jatkossakin olla liiketoiminnallisia valtion organisaatioita. Liikelaitos harjoittaisi tuotanto- ja palvelutoimintaansa tulosvastuullisesti ja pyrkien toiminnan kannattavuuteen. Erityislakeihin tulisi sisällyttää sellaisia laitoskohtaisia säädöksiä, joiden säätäminen yleislain tasolla ei ole tarkoituksenmukaista, eivätkä nämä tulisi koskemaan käytännössä yhtä liikelaitosta laajempaa joukkoa valtion liikelaitoksia. Yleislaki tulisi sovellettavaksi liikelaitoksen toimintaan sellaisenaan, jollei erityislaissa ole joltain osin nimenomaisesti erikseen muuta säädetty. Yleislakia sovellettaisiin mm. Senaatti-konserniin kuuluviin Senaatti-kiinteistöihin ja sen tytärliikelaitokseen Puolustuskiinteistöihin, mutta ei esim. Metsähallitukseen, jota koskeva erityislaki sisältää kaikki kyseiseen liikelaitokseen sovellettavat säännökset. Samalla pykälän otsikko muuttuisi. 

2 §.Asema ja tehtävät. Pykälä sisältäisi jatkossa valtion liikelaitoksien yleisen asiakaskuntaa ja tehtävää määrittelevän säännöksen. Vastaava säännös on sisältynyt voimassa olevan lain ensimmäiseen pykälään. Nykyinen Senaatti-kiinteistöjä käsittelevä pykälä siirtyisi Senaatti-konsernista säädettävään laitoskohtaiseen erityislakiin. Säädösrakenteen muutoksella ei olisi tarkoitus vaikuttaa Senaatti-kiinteistöjen nykyiseen juridiseen pohjaan eli Senaatti-kiinteistöjä ei lainsäädäntörakenteen muutoksesta johtuen perustettaisi uudelleen erityislain säätämisen yhteydessä. Samalla pykälän otsikko muuttuisi. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ne liikelaitoksen asiakkaat, joiden osalta palveluiden tuottamisessa kyse olisi ns. oman työn tuotannosta. Palveluiden hankkimisessa kyse olisi sisäisestä hankinnasta valtiolta itseltään eli ei-taloudellisesta toiminnasta. Valtiokokonaisuuteen kuuluvien yksiköiden väliset sopimussuhteet ovat viimeisten vuosikymmenien aikana monipuolistuneet. Pykälän mukaisesti myös liikelaitos hyödyntäisi tehtäviensä ja toimialansa mukaisia tyypillisiä sopimistapoja ja sopimusvälineitä palveluiden myynnissä. Tämä ei muuttaisi vallitsevaa käytäntöä, vaan vahvistaisi voimassa olevan lain mukaisesti syntyneen käytännön. Liikelaitoksen sopimukset toisen valtio-organisaatioon kuuluvien yksiköiden kesken eivät olisi luonteeltaan hallintolain (434/2003) tarkoittamia hallintosopimuksia, joilla toimeenpannaan hallintotehtävää. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin liikelaitoksen muista asiakkaista, joille liikelaitos voi tuottaa palveluita. Momentin 1 ja 2 kohdassa mainitut asiakasmääritelmät olisivat lainkohdassa uusia, mutta vastaisivat voimassa olevan liikelaitoslain osalta tehtyä tulkintaa. Asiakasmääritelmän päivittäminen on tarpeellista, koska valtion virastomuodon rinnalla on valtion toiminnan järjestämiseen liittyen uudistusten johdosta vahvistunut esimerkiksi osakeyhtiö- ja säätiömuotoinen organisaatiorakenne. Näin siitä huolimatta, että organisaation toiminta pysyy viranomaispalvelun tyyppisenä ja organisaatio tuottaa luonteeltaan julkiseen palveluun verrattavia palveluita lailla määrätylle asiakaskunnalle pääosin budjettirahoitteisesti. Tähän saakka 1 kohdan asiakkaiden on tulkittu sisältyneen voimassa olevan lain 1 §:n 2 momenttiin. Sidosyksikköasemassa toimivien asiakkaiden osalta 2 momentin 2 kohdalla on tarkoitus myös selventää nykytilaa niin, että valtion ns. inhouse-toimijat, kuten esim. Haus Oy voivat olla osana Suomen valtiota toimivan liikelaitoksen asiakkaita. Lainkohdalla tarkoitettu asiakkaan sidosyksikköasema voi muodostua myös erityisalojen hankintalain (1398/2016) kautta. Liikelaitoksen asiakkuuden kannalta sidosyksikön tulisi kuitenkin täyttää yleisen hankintalain sidosyksikkövaatimukset. 

EU:n valtiontukisääntöjen yleisenä lähtökohta on, että EU:n perustamissopimuksen 107 artiklan 1 kohtaa valtiontukisääntelystä ei sovelleta, kun valtio toimii julkisen vallan käyttäjänä. Liikelaitoksen asiakkaina voisi siten olla virastojen ja laitosten ohella myös sellaisia asiakkaita, joilla olisi jokin valtion julkisen vallan käyttöä sisältävä julkinen hallintotehtävä. Pelkästään se, että asiakkaalla olisi jokin julkinen tehtävä tai julkinen hallintotehtävä ei välttämättä siten riittäisi määrittämään asiakkuutta lainkohtaan sisältyväksi. Asia on tarvittaessa arvioitava tapauskohtaisesti. Asiakkuus ei olisi riippuvainen organisaatio- tai oikeushenkilömuodosta. Asiakkaina voisivat olla esim. julkisoikeudellisena säätiönä toimiva Kansallisgalleria, kulttuuri-itsehallintoelimenä toimiva Saamelaiskäräjät tai itsenäisenä julkisoikeudellisena laitoksena toimiva Työterveyslaitos. Asiakkaiden tässä tarkoitettu tehtävä olisi lailla tai muutoin lain nojalla niille säädetty, eivätkä ne siten tässä tilanteessa harjoita liiketaloudellista toimintaa. Julkisen hallintotehtävän tulisi olla valtion järjestämisvastuulle kuuluva ja sen tulisi olla luonteeltaan selkeästi markkinatoiminnan ulkopuolelle laskettava myös EU:n valtiotukisäännöstön perusteella. Tällaisia olisivat esim. kansalaisille suunnatun viranomaispalvelun hoitaminen tai tehtävä, johon liittyy valituskelpoisten ratkaisujen tekeminen. Näille asiakkaille tapahtuvaa palvelumyyntiä ei katsottaisi liikelaitoksen näkökulmasta markkinoilla toimimiseksi. Palvelumyynti rinnastuisi valtioasiakkaille tapahtuvaan myyntiin. Julkisten hallintotehtävien hoitoon tarvittavat palvelut tulisi kuitenkin myydä siten, että ne on eriytettävissä mahdollisen kaupallisen toiminnan tarvitsemista palveluista. Mikäli näin ei olisi ja julkisten hallintotehtävien laskennallinen osuus palveluiden käytöstä olisi vähemmän kuin puolet, tulisi koko palvelumyynti katsoa liitännäismyynniksi. Esimerkiksi VTT Oy harjoittaa julkista hallintotehtäväänsä samoissa tiloissa sen muun toiminnan kanssa, josta osa on kaupallista. VTT Oy:n tapauksessa julkinen hallintotehtävä on myös suhteellisesti melko pieni osa sen koko toiminnasta eikä siihen sisälly yllä kuvatun kaltaisia valtiontuen käsite-tiedonannossa tarkoitettuja julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä. Palveluiden myynti olisi todennäköisesti kokonaisuudessaan laskettava liitännäismyynniksi. 

Liitännäistoiminta liikelaitokselle olisi mahdollista komission valtiontuen käsite -tiedonannossa tarkoitetuissa infrastruktuurin hyödyntämiseen liittyvissä tilanteissa. Mikäli liikelaitoksella ei olisi käytössään tällaista infrastruktuuria, ei liikelaitoksella voi olla käsitetiedonannossa tarkoitettua liitännäistoimintaa. Käytännössä momentin 3 kohdan mukaisille asiakkaille tehtävä infrastruktuurin hyödyntämiseen liittyvä palveluiden myynti olisi liikelaitokselle liitännäistoimintaa. Liitännäistoimintaan kuuluvista asiakkaista osa todennäköisesti harjoittaisi toimintaansa markkinoilla. Liitännäistoiminta kokonaisuudessaan tulisi riittävällä tavalla eriyttää liikelaitoksen ei-markkinoille suuntautuvasta palvelumyynnistä kirjanpidossa, jotta sen markkinaehtoisuuden todentaminen on mahdollista. Kaiken kaikkiaan liikelaitoksen markkinoille suuntautuvan, laissa säädetyn tehtävän puitteissa välttämättömäksi katsotun, liitännäistoiminnan määrä ei tulisi ylittää noin 10 prosenttia. Komission käsite-tiedonannon mukaan liitännäistoiminnan kokonaismäärä saisi olla enintään noin 20 prosenttia koko infrastruktuurin kapasiteetista. Valtion sisäisinä palvelukeskuksina toimivien valtion liikelaitosten kohdalla liitännäistoiminta tulisi myös aina olla kytköksissä valtion tarvitsemien palveluiden tuottamiseen. Toiminta ei saisi siten aktiivisesti missään vaiheessa suuntautua kilpailluille markkinoille. Lisäksi asia tulisi jokaisen liikelaitoksen kohdalla arvioida erikseen liikelaitosta perustettaessa ja huomioida liikelaitoskohtaisessa laissa. 

2 momentin 3 kohdassa säädetyt valtion pääosin rahoittamat yhteisöt voisivat olla liikelaitoksen asiakkaita, mikäli niiden rahoitus muodostuisi pääosiltaan valtion talousarviosta tulevasta rahoituksesta. Jotta liikelaitos voisi myydä palveluita tällaisille asiakkaille, tulisi näiden asiakkaiden valtion rahoituksella harjoitettu toiminta olla kokonaan tai vähintäänkin pääosiltaan ei-taloudellista ja ei-markkinoille suuntautuvaa toimintaa. Tällaisia asiakkaita olisi esim. Suomen kansallisooppera -säätiö. Kansallisoopperan rahoituksesta tulee noin 70–75 prosenttia valtion talousarviosta ja sen päätoimintaan kuuluu säätiön perustehtävän mukaan mm. tarjota oopperataidetta valtakunnallisesti ja tuottaa balettioppilaitoksena 2. asteen perusopetusta opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän luvan mukaisesti. Kansallisoopperan toiminta on luonteeltaan myös valtiontuen käsite-tiedonannossa tarkoitettua ei-taloudellista kulttuuritoimintaan, jolloin se ei tule lainkaan valtiontukitarkastelun piiriin. Koska valtion rahoitusosuus voi vaihdella vuosittain, tulisi rahoitusosuuden suuruutta seurata pidemmällä aikavälillä esimerkiksi 3–5 vuoden jaksolla. 

2 momentin 1 ja 3 kohtia täydennettäisiin myös säätiöitä koskevalla maininnalla. Säätiölain (487/2015) näkökulmasta säätiöillä ei ole omistajaa eikä siihen käytetä muodollista määräysvaltaa ulkoa päin. Liikelaitoslain asiakaspiiriä koskevassa käsittelyssä säätiöt on tarkoitettu rinnastumaan 1 ja 3 kohdissa mainittuihin muihin asiakkaisiin. Säätiöt on nykytilanteessakin tulkittu kuuluvan momentin mukaisiin asiakkaisiin, joten vallitsevaan oikeustilaan tällä ei olisi vaikutusta. 

Mahdollisuus tuottaa palveluita valtion tehtäväpiirin ulkopuolelle ei vaikuttaisi näiden palveluita hankkivien tahojen velvoitteeseen noudattaa julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä ja kilpailuttaa palveluita. Mikäli palveluita hankkivan organisaation on kilpailutettava palvelunsa hankintalain mukaisesti, ei liikelaitoksen tulisi osallistua tällaisiin kilpailutuksiin. Säännös kuvaisi siten asiakaspiiriä, joille liikelaitos saisi tuottaa palveluita, mikäli nämä asiakkaat voisivat niitä suoraan liikelaitokselta hankkia (esim. sidosyksikköhankinnat, alle kansallisen kynnysarvon jäävät hankinnat, hankintalain ulkopuoliset palvelut).  

Sääntelyllä ei olisi tarkoitus rajoittaa hankintalain hankintayksiköille sallimaa yksiköiden välistä yhteistyötä ja tämän puitteissa tapahtuvaa palveluiden myyntiä, jota ei siten laskettaisi liitännäismyynniksi, ellei kyse olisi markkinoille suuntautuvasta myynnistä.  

3 §.Liikelaitoksen toimintaperiaatteet. Liikelaitoksen koko toiminta pitää järjestää liiketaloudellisia periaatteita noudattaen. Pykälän ensimmäinen virke kuvaisi liikelaitoksen yleistä toimintaperiaatetta, mutta ei viittaisi siihen, harjoittaako liikelaitos toimintaansa markkinoilla vai ei. Lähtökohtaisesti liikelaitoksen ei katsottaisi harjoittavan toimintaa markkinoilla. Edellä 2 §:n perusteluissa todetulla tavalla liikelaitoksella voisi olla komission valtiontuen käsite -tiedonannossa tarkoitetuissa tilanteissa infrastruktuurin hyödyntämiseen liittyvää liitännäistoimintaa, mutta tämäkään toiminta ei muuta liikelaitoksen toimintaa taloudelliseksi toiminnaksi, kun liitännäistoiminta pysyy tiedonannon ja tulkintakäytäntöjen mukaisena. Liitännäistoiminnan myynnin tulisi olla kirjanpidollisesti eriytetty. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin liikelaitoksen palveluiden hinnoittelusta niissä tilanteissa, kun liikelaitos myy palvelunsa muille kuin 2 §:n 1 momentin valtioasiakkaille. Valtioasiakkaiden osalta hinnoittelussa voitaisiin noudattaa kulloinkin liikelaitoksen toiminnan tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta toimivinta hinnoittelutapaa. Huomioon voitaisiin ottaa esimerkiksi liikelaitoksen rooli valtion keskitettynä sisäisenä palveluntuottajana, jolloin omakustannusperusteinen hinnoittelu voisi olla ensisijainen hinnoittelumalli. Palveluiden hinnoittelu kaikissa tapauksissa tulee olla sellainen, että liikelaitos kykenee kattamaan liiketoimintansa kustannukset täysimääräisesti, sisältäen esim. liiketoiminnan poistot sekä palauttamaan valtion talousarvioon kulloinkin omistajapoliittisesti linjattavan pääoman tuoton. Liikelaitos ei jatkossakaan voisi saada suoraa rahoitusta valtion talousarviosta. Liikelaitoksella ei siten tulisi olla tehtäviä tai omaisuutta, joita se ei kykenisi rahoittamaan toiminnallaan. Mikäli tällaisia liikelaitokselle haluttaisiin osoittaa, tulisi näihin liittyvät kustannukset kattaa liikelaitoksen valtiolta saamalla tulorahoituksella. Liiketoiminnan harjoittamisessa noudatetaan kulloisenkin liiketoiminta-alueen tavanomaisia ja alalla vakiintuneesti käytettyjä menettelyitä ja toimintatapoja ja valtion toiminnasta aiheutuvat mahdolliset erityistarpeet huomioiden. Näin esim. toimitilapalveluiden myynnissä valtion sisälläkin hyödynnetään lähtökohtaisesti tavanomaisia julkisia palveluhankintoja koskevia sopimusehtoja. Liikelaitoksen harjoittaman toiminnan tulisi olla kustannustehokasta. Toiminnan järjestäminen liiketoimintalähtöisesti tulisi mahdollistaa toiminnan vertailun vastaavanlaisiin organisaatioihin.  

Muiden asiakkaiden osalta lähtökohtana olisi markkinaehtoinen hinnoittelu, kun liikelaitoksen sille myymää palvelua hyödynnetään kilpailutilanteessa markkinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaisi 2 §:n 2 momentin 3 kohdassa mainittuja asiakkaita siltä osin, kun asiakas toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Sen sijaan 2 §:n 2 momentin 1 kohdassa mainittujen asiakkaiden lailla säädettyjen valtion tehtävien eli julkisen vallan käyttöä sisältävien hallintotehtävien hoito ei tapahdu markkinoilla. Tällaisten tehtävien hoidon tulisi muodostaa yhteisön toiminnasta pääosan tai julkisten hallintotehtävien hoitoon myytävät palvelut tulisi olla eriytettävissä mahdollisesta kaupallisen toiminnan tarvitsemista palveluista. Mikäli tehtäviä olisi vähemmän eikä niitä olisi mahdollista järkevällä tavalla eriyttää kaupalliseen tarkoitukseen menevästä palvelumyynnistä, koko palvelumyynti tällaiselle yhteisölle tulisi tehdä markkinaehtoisesti. Edellä 2 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisten sidosyksikköasemassa olevien yhteisöjen ulosmyynti rajautuu kansallisen hankintalain nojalla erittäin vähäiseksi eli alle 5 prosenttiin/500 000 euroon, jolloin palvelumyynti ei näiden osalta ohjaudu markkinoilla tapahtuvaan toimintaan käytettäväksi. Markkinaehtoista hinnoittelua ei ole tarpeellista soveltaa niin kauan kuin sidosyksikköasema täyttyy eikä sidosyksikön markkinoille suuntautuvan toiminnan osuutta voida vaikeuksitta eriyttää. 

2 momentti sisältäisi nykyisen lain mukaisen liikelaitoksen ensisijaisen vastuun sitoumuksistaan. Valtio vastaisi näistä toissijaisesti. Säädös vastaa nykyisen lain sisältöä ja ainoa muutos olisi lainkohdan siirtyminen pykälän toiseksi momentiksi. 

6 §.Eduskunnan ohjaustoimivalta. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 1 kohta liikelaitoksen keskeisistä palvelu- ja muista tavoitteista päättäminen. Tältä osin eduskunnan ohjaustoimivallan kuvaaminen palauttaa aiemman vuonna 2002 säädetyn liikelaitoslain mukaisen ohjaustoimivallan maininnan yleislakiin. Nykyisellään eduskunnan ohjaustoimivalta on tältä osin perustunut suoraan perustuslain 84 §:ään. Ohjaavan ministeriön toisessa momentissa mainittu ohjaustoimivalta ei lisäyksen johdosta muuttuisi, vaan ministeriön tehtävänä olisi edelleen täydentää eduskunnan talousarvion yhteydessä hyväksymiä palvelu- ja toiminnantavoitteita päätöksellään. 

7 §.Hallitus. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että liikelaitoksen hallituksen jäsenten toimikautta pidennettäisiin nykyisestä yhden vuoden mittaisesta toimikaudesta enintään kolmen vuoden mittaiseksi. Muutos edesauttaisi pitkäjänteisemmän hallitustyöskentelyn muodostumista liikelaitoksiin.  

Hallitukseen nimitettäisiin jatkossakin henkilöstöä edustava jäsen. Henkilöstöä edustajan jäsenen tulisi olla liikelaitoksen palveluksessa tai henkilöstöjäsen voisi olla nimetty myös liikelaitoksen kanssa samaan konserniin kuuluvista yhtiöistä tai yhteisöistä, mikäli tälle on perusteltu syy. 

Jatkossakin liikelaitosten hallituskokoonpanossa olisi otettava huomioon valtion omistajaohjauksen linjaukset ja liikelaitoskonsernin toiminnan asettamat vaatimukset ja kehitysvaiheet. Näin hallituksen jäseneksi valittavalla olisi oltava tehtävän edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen. Hallituksessa tulisi myös kokonaisuutena löytyä liikelaitoksen kannalta tarvittavaa kokemusta riittävän laaja-alaisesti liikelaitoksen toimialaan nähden. Hallituksessa on oltava molempia sukupuolia. Näistä säädettäisiin tarvittaessa liikelaitoskohtaisella valtioneuvoston asetuksella. 

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin tekniseltä esitystavaltaan vastaamaan nykyisiä säädösteknisiä vaatimuksia. 

8 §.Hallituksen tehtävät. Pykälän 2 momentin 1 kohtaa täydennettäisiin siten, että hallituksella olisi tehtävänä tehdä esitys ohjaavalle ministeriölle liikelaitoksen seuraavan vuoden palvelutavoitteista ja muista toimintatavoitteista. 

Pykälän 2 momentin 11 kohta kumottaisiin, jolloin myös kohdan numerointi muuttuisi. Asiasta säädettäisiin jatkossa erityislain 8 §:ssä. 

13 §.Liikelaitoksen tase. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti ja samalla muutettu 4 momentti muuttuisi pykälän 5 momentiksi.  

Ehdotuksen tavoitteena on valtion kiinteistöomaisuuden hallinnoinnin yksinkertaistaminen. Nykyisiin liikelaitoksiin eli Senaatti-kiinteistöihin ja Metsähallitukseen keskitetty valtion omaisuus muodostuu tällä hetkellä kiinteistövarallisuudesta. Tämä omaisuus ei kaikilta osin muodosta hallinnoinnin, käytön, omistamisen tai myynnin näkökulmasta tarkoituksenmukaisia kokonaisuuksia. Vuosikymmenten saatossa tapahtuneiden valtionhallinnon sisäisten järjestelyiden johdosta omaisuutta on monin paikoin kummankin liikelaitoksen taseessa. Tämä ei ole välttämättä aiheuttanut ongelmia valtiokäytön jatkuessa. Valtiokäytön päättyessä usean valtionhallinnon toimijan omistajahallitsemien kokonaisuuksien myynti on kuitenkin hallinnollisesti raskasta. Valtion omistukset ja omistajapuhevallan käyttö mm. kaavoituksen yhteydessä on myös ongelmallista. Mahdollistettaessa liikelaitosten väliset hallinnansiirrot liikelaitosten omilla päätöksillä, omistusrakenteen eheyttäminen näissä tilanteissa helpottuisi merkittävästi. Nykyisellään omaisuuserän siirto liikelaitoksesta toiseen edellyttää liikelaitosten omien käsittelyiden ohella kummankin liikelaitoksen ohjaavien ministeriöiden käsittelyä (valtiovarainministeriö Senaatti-kiinteistöjen osalta ja maa- ja metsätalousministeriö Metsähallituksen osalta) ja tilintarkastajien lausuntoa. Jatkossa nämä käsittelyn ministeriövaiheet jäisivät alle 10 miljoonan euron omaisuuserien osalta pois. Vastaava koskisi myös Senaatti-kiinteistöjen ja perustettavaksi ehdotettavan Puolustuskiinteistöjen välisiä siirtoja. 

Liikelaitosten välinen hallinnansiirtomenettely vastaisi pääosin nykyisen lain mukaista hallinnansiirtomenettelystä. Lakiin lisättäisiin mahdollisuus siirtää kiinteistövarallisuuden hallinnansiirron yhteydessä siihen välittömästi liittyvää irtainta omaisuutta edellyttäen, että maisuuden yhteenlaskettu arvo ei ylittäisi luovutuslain mukaisia toimivaltarajoja. Omaisuus tulisi siirtää käyvällä arvolla. Käyvän arvon määrittämiseksi tulisi pyytää tai laatia sisäisesti asianmukainen arviointi, mikäli on syytä olettaa, ettei tasearvo vastaa omaisuuden käypää arvoa. Ennen siirtopäätösten tekemistä osapuolten tulisi myös sopia hallinnansiirron sisällöstä ja ehdoista esim. katselmuspöytäkirjan muodossa. 

Metsähallitusta koskevassa laissa liikelaitosten välistä hallinnansiirtoa koskien säädetään lain 34 §:ssä. Lain mukaan liikelaitosten väliseen hallinnansiirtoon sovelletaan luovutuslakia. Säädös itsessään ei ole kaikilta osin selkeä, mutta tarkoituksena on ollut säätää vastaavasta menettelystä. Toisin sanoen oikeus päättää hallinnansiirrosta on liikelaitoksella vastaavissa tapauksissa kuin liikelaitoksella olisi lain mukaan oikeus myös päättää omaisuuden luovuttamisesta.  

Vuoden 2020 alusta voimaan tulleen luovutuslain muutoksen jälkeen liikelaitos saa päättää enintään 10 miljoonan euron suuruisten omaisuuserien luovuttamisesta. Mikäli siirrettävä omaisuus olisi jotain muuta kuin luovutuslaissa tarkoitettua kiinteistövarallisuutta, vastaavat päätösvallan eurorajat soveltuisivat myös näihin siirtoihin. 

19 §.Eräät Senaatti-kiinteistöjen hallinnan siirrot ja luovutukset. Pykälä esitetään kumottavaksi ja säännös siirrettäväksi laitoskohtaiseen erityislakiin. 

7 §.Verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajan tehtävät. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus Rakennuslaitokseen korvattaisiin viittauksella Puolustuskiinteistöihin. Kyseessä oleva alihankkijarooli ja mahdollisuus tuottaa lainkohdassa mainittuja palveluita ei sisällä julkisen vallan käyttöä eikä ole viranomaistehtävä. 

2 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentti täydennettäisiin maininnalla Puolustuskiinteistöistä. 

18 §. Turvallisuusluokiteltavat asiakirjat valtionhallinnossa. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin maininnalla valtion liikelaitoksista. Tiedonhallintalakia sovelletaan liikelaitoksiin, jotka toimivat tiedonhallintayksikköinä, mutta lain 18 pykälän 1 momentin sisällöstä johtuen liikelaitokset eivät tällä hetkellä kuitenkaan saa käyttää tiedonhallintalaissa tarkoitettua asiakirjojen turvaluokittelua oman toimintansa asiakirjoihin. Muutos mahdollistaisi, että liikelaitokset voisivat toiminnassaan luokitella toimintaansa liittyviä omia virastojen ja laitosten tapaan. Liikelaitokset ovat tiedonhallinnan näkökulmasta osin käytännössä kiinteässä suhteessa virastojen ja laitosten toimintaan. Selkeä mahdollisuus luokitella asiakirjojaan olisi tarpeellinen, koska liikelaitosten tulisi voida käsitellä omaa tietoaan ja asiakirjojaan saman tyyppisin menettelyin kuin asiakaspiiristään olevat valtion virastot ja laitokset. Puolustushallinnon rakennuslaitos on voinut tähän saakka valtion laitoksena turvallisuusluokitella asiakirjojaan tiedonhallintalain mukaisesti. Mikäli vastaavaa mahdollisuutta ei olisi liikelaitosmuodossa toimittaessa, voisi tällä olla ennakoimattomia vaikutuksia liikelaitosten tiedonhallintaan.