Hallituksen esitys
HE
39
2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Toisen asteen ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskeva lainsäädäntö uudistettaisiin kokonaisuudessaan vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita. Uudistuksella toteutettaisiin toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi, joka on yksi Juha Sipilän hallitusohjelman osaaminen ja koulutus -painopisteen kuudesta kärkihankkeesta. 
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki ammatillisesta koulutuksesta. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettu laki kumottaisiin. Lisäksi muutettaisiin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia sekä eräitä muita lakeja, joita on tarpeen muuttaa ammatillisen koulutuksen lainsäädännön uudistamisen vuoksi. 
Ammatillista koulutusta koskevat säännökset koottaisiin yhteen lakiin. Lisäksi osa työvoimakoulutuksesta siirrettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle. Ammatillisina tutkintoina voitaisiin nykytilaa vastaavasti suorittaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Kaikki ammatilliset tutkinnot olisivat osaamisperusteisia, ja tutkintojen suorittamisessa siirryttäisiin yhteen suorittamistapaan. Lisäksi ammatillisena koulutuksena voitaisiin jatkossakin järjestää ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta, työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta sekä tutkintoon johtamatonta muuta ammatillista koulutusta. 
Ammatillisessa koulutuksessa otettaisiin käyttöön yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi, jossa tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen, suunniteltaisiin puuttuvan osaamisen hankkiminen, osaamisen osoittaminen ja arviointi sekä tarvittavat tukitoimet. Osaamisen arvioinnissa siirryttäisiin yhteen näyttöön perustuvaan ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa ammatillinen tutkinto. Osaaminen osoitettaisiin pääasiassa työelämässä käytännön työtilanteissa. Opiskelijan oikeus saada erityistä tukea oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi laajennettaisiin koskemaan myös ammatti- ja erikoisammattitutkinnon opiskelijoita. 
Koulutuksen järjestäjä voisi nykytilaa vastaavasti järjestää tavoitteellista ja ohjattua koulutusta työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä. Oppisopimuskoulutus säilyisi keskeisiltä osin nykyisellään. Uutena työpaikalla tapahtuvan koulutuksen muotona otettaisiin käyttöön koulutussopimukseen perustuva koulutus, joka korvaisi nykymuotoisen työssäoppimisen. 
Ammatillisen koulutuksen säätely‐ ja ohjausjärjestelmää uudistettaisiin siten, että kaikkea ammatillista koulutusta säädeltäisiin jatkossa yhdellä järjestämisluvalla. Koulutuksen järjestäjät voisivat järjestämislupansa rajoissa päättää aiempaa vapaammin koulutustarjontansa kohdentamisesta sekä siitä, millä tavoin ja missä oppimisympäristöissä koulutusta järjestetään. Ohjaus- ja säätelyjärjestelmä muodostuisi koulutuksen järjestämisluvista sekä vuosittaisista rahoituksen suoritepäätöksistä, joilla päätettäisiin seuraavan varainhoitovuoden tavoitteellisista opiskelijavuosista, mukaan lukien työvoimakoulutukseen varattavat opiskelijavuodet. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistettaisiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi yhdistämällä nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoitukset. Rahoitusjärjestelmään sisällytettäisiin myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus sekä osa tutkintoon johtamattoman työvoimakoulutuksen rahoituksesta. Ammatilliseen koulutukseen kohdennettava valtionrahoitus muutettaisiin talousarvioperusteiseksi. Uudessa rahoitusjärjestelmässä painopiste siirtyisi suorituksia ja koulutuksen vaikuttavuutta painottavaksi opiskeluun käytetyn ajan laskemisen sijasta. 
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
YLEISPERUSTELUT
1
Johdanto
Pääministeri Juha Sipilän hallitus sopi 29.5.2015 strategisesta hallitusohjelmasta. Strategiseen hallitusohjelmaan sisältyy viisi painopistealuetta ja niiden alla yhteensä 26 kärkihanketta.Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi on yksi osaaminen ja koulutus -painopisteen kuudesta kärkihankkeesta. Strategisen hallitusohjelman mukaan ammatillisen koulutuksen reformissa vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä sekä uudistetaan koulutuksen rahoitusta ja rakenteita jatko-opintokelpoisuus säilyttäen. Lisäksi huolehditaan alueellisesti kattavasta koulutuksesta sekä tiivistetään koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Koulutuksen päällekkäisyyksiä poistetaan, samoin nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat. Koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus kootaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä tehdään yhtenäinen kokonaisuus. Koulutuksen järjestäjiä kannustetaan toiminnan tehostamiseen. Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisätään. Lisäksi uudistetaan oppisopimuskoulutusta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa keventämällä. 
Toimintasuunnitelmassaan strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi 2015—2019 hallitus täsmentää kärkihankkeiden ja reformien toimenpiteet, rahoituksen ja aikataulun strategisessa hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallituksen toimintasuunnitelman mukaan ammatillisen koulutuksen reformissa on kaksi keskeistä toimenpidettä: 
1. Uudistetaan toisen asteen ammatillista koulutusta vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita. 
2. Tehdään ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä yhtenäinen kokonaisuus. 
Ammatillista koulutusta uudistetaan vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita uudistamalla ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö. Päällekkäisyyksiä poistetaan yhdistämällä nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta uudeksi laiksi, jossa keskeisenä lähtökohtana on osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys. Lisäksi tehdään ammatillisen koulutuksen tutkintouudistus sekä kevennetään tutkintojärjestelmään liittyvää sääntelyä ja hallintoa tutkintoja laaja‐alaistamalla ja erillisten tutkintojen määrää vähentämällä sekä siirtymällä yhteen tapaan osoittaa osaaminen ja toteuttaa osaamisen arviointi. Samalla selkeytetään henkilökohtaistamiseen liittyviä prosesseja siten, että ne soveltuvat kaikille asiakasryhmille. Lisäksi uudistetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintoja ja hakupalveluja. Ammatillisen koulutuksen reformissa luodaan ja otetaan käyttöön uusi koulutussopimusmalli, joka mahdollistaa joustavat polut työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistämiseen ja tutkinnon suorittamiseen käytännönläheisesti. Keskeisenä kohderyhmänä otetaan huomioon myös maahanmuuttajat. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi yhdistämällä nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoitusjärjestelmät. Rahoitusjärjestelmään sisällytetään myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus ja osa tutkintoon johtamattoman työvoimakoulutuksen rahoituksesta. Kyseinen rahoitusosuus kohdennetaan työ- ja elinkeinopalvelujen asiakaskunnan koulutukseen. Lisätään toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden painoarvoa koulutuksen järjestäjien rahoituksessa ja puretaan asiakaslähtöistä, tuloksellista ja tehokasta toimintaa rajoittavaa sääntelyä. 
Myös ammatillisen koulutuksen säätely‐ ja ohjausjärjestelmää uudistetaan siten, että kaikkea ammatillista koulutusta säädellään jatkossa yhdellä järjestämisluvalla. Uudistetaan ohjausjärjestelmää tuloksellisuuteen, laatuun ja vaikuttavuuteen painottuvaksi ja virtaviivaistetaan koulutuksen järjestäjien toiminnan ohjausta. Osana ammatillisen koulutuksen sääntely‐ ja ohjausjärjestelmäuudistusta turvataan ilman toisen asteen tutkintoa olevien aikuisten ammatillisen koulutuksen saatavuus myös erityisissä oppimisympäristöissä, kuten vankilassa. Vankien koulutus on tutkimusten mukaan yksi vaikuttavimmista ja kustannus‐hyötysuhteeltaan tehokkaimmista keinoista vähentää uusintarikollisuutta ja sen yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Lisätään oppisopimuskoulutuksen ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen houkuttelevuutta työnantajan, koulutuksen järjestäjän ja opiskelijan näkökulmista. 
Osana ammatillisen koulutuksen reformia käynnistetään lisäksi muita toimenpiteitä, jotka eivät edellytä lainsäädännöllisiä muutoksia tai jotka toteutetaan uudistettavan lainsäädännön puitteissa. Tällainen on koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma, jolla turvataan koulutuksen järjestäjäverkon palvelukykyä sekä koulutuksen saavutettavuutta ja alueellista kattavuutta järjestäjärakennetta uudistamalla. Koulutuksen järjestäjiä kannustetaan vapaaehtoisiin fuusioihin ylläpitäjäneutraliteetti huomioon ottaen. 
Lisäksi ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan ja digitalisoidaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien toimintaprosesseja ja oppimisympäristöjä. Ammatillisen koulutuksen reformissa käynnistetään kehittämisohjelma, jonka puitteissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen toimintaprosesseja osaamisperusteisiksi ja asiakaslähtöiseksi, tehostetaan ja joustavoitetaan koulutuksen järjestäjien toimintaa, kevennetään hallintoa ja vahvistetaan opetushenkilöstön osaamista.. Lisätään erityisesti nuorten oppisopimuskoulutusta, vähennetään työnantajille siitä koituvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa sekä parannetaan työpaikalla tapahtuvan opiskelun laatua. Lisätään koulutuksen järjestäjien yhteistyötä nuorten työpajatoiminnan kanssa osana ammatillisen koulutuksen reformia yksilöllisten opintopolkujen ja erilaisten oppimisympäristöjen rakentamiseksi. Kehitetään ja otetaan laajasti käyttöön näitä tavoitteita tukevia digitaalisia palveluita ja oppimisympäristöjä sekä vahvistetaan opetushenkilöstön osaamista. 
2
Nykytila
Ammatillisesta koulutuksesta säädetään kahdessa erillisessä laissa, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa (630/1998) ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998). Lait ovat tulleet voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista tutkinnoista sekä tutkintoon johtamattomista valmentavista koulutuksista. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa puolestaan säädetään ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomista näyttötutkintoina suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista ja niihin valmistavasta koulutuksesta sekä muusta kuin näyttötutkintoon valmistavasta ammatillisesta lisäkoulutuksesta. 
2.1
Lainsäädäntö ja käytäntö
2.1.1
2.1.1 Tutkinnot ja koulutukset
Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenne on kolmiportainen. Siihen kuuluu kolme tutkintotyyppiä: ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta annetussa opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksessa (835/2014) oli vuonna 2016 yhteensä 351 ammatillista tutkintoa, joista 52 on ammatillista perustutkintoa, 177 ammattitutkintoa ja 122 erikoisammattitutkintoa. Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna ammatillisena peruskoulutuksena tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna näyttötutkintona. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voidaan suorittaa vain näyttötutkintona. Ammatillisten tutkintojen lisäksi ammatillisessa peruskoulutuksessa on mahdollista suorittaa valmentavia koulutuksia, joita on kaksi: ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus. 
Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavat ammatilliset perustutkinnot 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista tutkinnoista eli ammatillisista perustutkinnoista säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 3 §:n mukaan ammatillinen peruskoulutus on koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman mukaan suoritettavaa koulutusta, joka johtaa ammatilliseen perustutkintoon. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneella on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 4 §:n mukaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osa-alueella. Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. Ammatillisen peruskoulutus on suunniteltu ensisijaisesti perusopetuksesta suoraan opiskelemaan tulevien ja muiden vailla työkokemusta ja ammattiosaamista olevien tarpeisiin. 
Lain 5 §:n mukaan ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä valmiuksia yrittäjyyteen. Koulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lain 6 §:n mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa tulee ottaa erityisesti huomioon työelämän tarpeet. Koulutusta järjestettäessä tulee olla yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 4 a § 2 momentin nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään ammatillisista perustutkinnoista ja niihin sisältyvistä osaamisaloista (tutkintorakenne) sekä perustutkintojen sijoittumisesta koulutusaloittain. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään tutkintonimikkeiden määrittelyssä käytettävistä periaatteista. 
Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava ammatillinen perustutkinto sisältää ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 b §:n mukaan ammatillisia tutkinnon osia, yhteisiä tutkinnon osia sekä vapaasti valittavia tutkinnon osia. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin tutkinnon muodostumisesta edellä mainituista tutkinnon osista sekä yhteisten tutkinnon osien laajuudesta ja niihin kuuluvista osa-alueista. 
Ammatillisen perustutkinnon laajuus on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaan 180 osaamispistettä. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voidaan säätää tutkinnon laajuudeksi yli 180 osaamispistettä, jos ammattialaa koskeva säätely sitä edellyttää. Lain 12 §:n 3 momentin mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa vuoden aikana keskimäärin saavutettu osaaminen vastaa 60:tä osaamispistettä. 
Opetushallitus määrää ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 13 §:n nojalla tutkinnon perusteet kullekin tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle. Tutkinnon perusteissa määrätään tutkintonimikkeet, tutkinnon muodostuminen pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista, tutkinnon osien ja yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden laajuus osaamispisteinä sekä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ja osaamisen arviointi. Tutkinnon perusteissa on määritelty myös elinikäisen oppimisen avaintaidot, joilla tarkoitetaan muun muassa oppimis- ja ongelmanratkaisutaitoja, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä ammattieettistä ja esteettistä osaamista. 
Näyttötutkinnot 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja samoin kuin niihin valmistavaa koulutusta sekä muuta kuin näyttötutkintoon valmistavaa ammatillista lisäkoulutusta. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 2 §:n mukaan koulutuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa aikuisväestön ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia yrittäjyyteen, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin sekä edistää työllisyyttä ja tukea elinikäistä oppimista. Ammatillisen aikuiskoulutuksen tarkoituksena on lisäksi antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta sekä edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista. 
Näyttötutkinnot ovat ensisijaisesti jo työkokemusta omaaville tai työelämässä toimiville henkilöille tarkoitettu ammattitaidon osoittamisen väylä ja mahdollisuus osoittaa työelämän tehtäväkokonaisuuksien hallinta tutkintotilaisuuksissa. Ennen tutkintotilaisuuteen osallistumista henkilö voi osallistua näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen. Koulutuksen järjestäjä huolehtii näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta lain 8 a §:n mukaisesti. Näyttötutkintojen suorittaminen on kuitenkin aina ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta, joten tutkintotilaisuuksiin on mahdollista osallistua myös ilman valmistavaa koulutusta. 
Näyttötutkintona suoritettavassa ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan aikuiskoulutuslain 12 a §:n mukaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osa-alueella. Määritelmä vastaa sisällöltään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain määritelmää ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavasta ammatillisesta perustutkinnosta. Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on perustutkintoa syvempää tai kohdistuisi rajatumpiin työtehtäviin. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on syvällistä ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 b §:n nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään ammatillisista perustutkinnoista ja niiden osaamisaloista sekä ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista sekä tutkintojen sijoittumisesta koulutusaloittain (tutkintorakenne). Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään tutkintonimikkeiden määrittelyssä käytettävistä periaatteista. 
Näyttötutkinnot muodostuvat lain 12 c §:n mukaisesti ammatillisista tutkinnon osista. Näyttötutkintona suoritettavien ammatillisten tutkintojen laajuutta ei ole säädetty, eikä käytössä ole tutkintojen laajuutta osoittavaa mittaa tai määrettä. 
Opetushallitus määrää aikuiskoulutuslain 13 §:n nojalla kullekin tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle perusteet. Tutkinnon perusteissa määrätään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen osaamisalat, tutkintonimikkeet, tutkinnon muodostuminen pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista sekä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi. 
Näyttötutkintojen järjestämisestä sopivat ja järjestämisen laatua varmistavat aikuiskoulutuslain 7 §:n mukaisesti Opetushallituksen yhteydessä toimivat Opetushallituksen asettamat tutkintotoimikunnat. 
Taulukko 1: Ammatillisen tutkinnon suorittaneet vuosina 2010—2015, sis. työvoimakoulutus: 
Taulukko 2: Tutkintotavoitteisen ammatillisen koulutuksen opiskelijat vuosina 2010—2015, sis. työvoimakoulutus: 
Valmentavat koulutukset 
Tutkintoon johtamattomana valmentavana koulutuksena voidaan järjestää ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 3 §:n mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. 
Lain 5 §:n mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiuksia ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutumiseksi sekä vahvistaa opiskelijoiden edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. Tavoitteena on yksilöllisten tavoitteiden ja opintopolkujen kautta vahvistaa sitä osaamista, jota opiskelija tarvitsee ammatilliseen peruskoulutukseen siirtymiseksi. 
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tavoitteena on puolestaan antaa sairauden tai vamman vuoksi erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Se on tarkoitettu henkilöille, joilla ei sairauden tai vamman vuoksi ole mahdollisuutta siirtyä tutkintotavoitteiseen koulutukseen valmentavan koulutuksen jälkeen. Koulutus toteutetaan aina erityisopetuksena, ja opiskelijalle tulee laatia henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. 
Myös valmentavien koulutusten tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 c §:n mukaan valmentavat koulutukset sisältävät koulutuksen osia. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin valmentavaan koulutukseen kuuluvista koulutuksen osista. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen laajuus on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin mukaan 60 osaamispistettä. Opetushallitus määrää lain 13 b §:n nojalla koulutuksen perusteet valmentaville koulutuksille. Koulutuksen perusteissa määrätään koulutuksen osien pakollisuus ja valinnaisuus sekä laajuus osaamispisteinä sekä lisäksi koulutuksen osien osaamistavoitteet ja osaamisen arviointi. 
Kevään 2016 perustietokyselyn mukaan (20.1.2016) ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa oli 4 499 opiskelijaa ja työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa 1 040 opiskelijaa. 
Muu ammatillinen lisäkoulutus 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettu muu kuin näyttötutkintoon valmistava ammatillinen lisäkoulutus on tarkoitettu erityisesti sellaisiin osaamisen kasvattamisen tarpeisiin, joissa ei ole tarjolla tutkintoon valmistavaa koulutusta. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 §:n mukaan muun ammatillisen lisäkoulutuksen sisällöstä, laajuudesta ja järjestämisestä päättää koulutuksen järjestäjä. Muuna ammatillisena lisäkoulutuksena on järjestetty esimerkiksi hygieniapasseja, tulityökortteja sekä muuta lyhytkestoista koulutusta. Vuonna 2015 muuna ammatillisena lisäkoulutuksena suoritettiin yhteensä 1 977 opiskelijatyövuotta. 
Henkilöstökoulutus 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua koulutusta voidaan järjestää myös henkilöstökoulutuksena. Henkilöstökoulutuksella tarkoitetaan yleensä työnantajan kustantamaa koulutusta, johon osallistumisesta työnantaja voi päättää direktio-oikeutensa mukaisesti. Osallistumisajalta työnantaja maksaa palkkaa tai korvaa osallistumisen aikana menetetyn vapaa-ajan rahassa tai vapaana. Yritysten järjestämä henkilöstökoulutus perustuu pääsääntöisesti työtehtävien vaatimuksille. Henkilöstökoulutus on perinteisesti lyhytkestoista täydennyskoulutusta työpaikalla tai oppilaitoksissa, mutta se voi olla myös tutkintoon johtavaa koulutusta. Vuonna 2015 ammatillisessa lisäkoulutuksessa suoritettiin henkilöstökoulutuksena 872 opiskelijatyövuotta, joista tutkintoon johtamattomana koulutuksena 368 opiskelijatyövuotta. 
Ammatilliset erikoisoppilaitokset 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan koulutusta voidaan järjestää valtakunnallisissa erikoisoppilaitoksissa. Valtakunnallisten erikoisoppilaitosten koulutus palvelee yrityksiä ja julkishallintoa. Koulutusta voidaan järjestäjää myös pääasiassa koulutuksen järjestäjän tai sen jäsenyhteisön toiminnan harjoittamiseksi tarvittavaa ammatillista lisäkoulutusta järjestävässä ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa. Ammatilliset erikoisoppilaitokset ovat teollisuuden tai kaupan yritysten oppilaitoksia, jotka kouluttavat työntekijöitä pääasiassa ylläpitäjän tarpeisiin. Ne järjestävät ammatillista lisäkoulutusta, mutta myös ammatillista peruskoulutusta teollisuuden ja kaupan alalla. Lisäksi erikoisoppilaitokset järjestävät koulutusta oppisopimuskoulutuksena ja työvoimakoulutuksena. Vuonna 2015 ammatillisia erikoisoppilaitoksia oli 25 ja niissä järjestettiin koulutusta yhteensä 181 541 opiskelijatyöpäivää. 
2.1.2
2.1.2 Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen
Koulutuksen järjestämisluvat  
Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen tai ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäminen osana valtionosuusrahoitteista koulutusjärjestelmää edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää koulutuksen järjestämislupaa. Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvat irrotettiin teknisesti omiksi luvikseen vuoden 2006 aikana tehdyillä muutoksilla. Nykyisin ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista lisäkoulutusta ohjataan erillisillä järjestämisluvilla, joista säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetuissa laeissa. Lupien sääntelyn taso ja tavoitteet poikkeavat toisistaan. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 8 §:ssä säädetään koulutuksen järjestäjistä. Vastaava säännös on ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 4 §:ssä. Järjestämislupa voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, yksityiselle yhteisölle tai säätiölle taikka valtion liikelaitokselle. Koulutusta voidaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä järjestää myös valtion oppilaitoksessa. 
Luvan myöntämisen edellytykset ovat laeissa yhtenevät. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 9 §:n mukaan ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 5 §:n mukaan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että koulutus on tarpeellista ja että luvan hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Koulutuksen tarpeellisuutta arvioitaessa on otettu huomioon myös muun laissa tarkoitetun koulutuksen tarjonta alalla ja alueella. Koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. 
Ministeriön myöntämässä järjestämisluvassa määrätään koulutustehtävä. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvan koulutustehtävä sisältää tarpeelliset määräykset koulutusasteista, koulutusaloista, tutkinnoista, opetuskielestä, kunnista, joissa koulutusta voidaan järjestää, opiskelijamääristä ja erityisestä koulutustehtävästä, koulutuksen järjestämismuodosta ja muista koulutuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnetty koulutustehtävä oikeuttaa järjestämään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuja ammatillisena peruskoulutuksena järjestettäviä perustutkintoja sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa olevan viittaussäännöksen perusteella myös näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaa koulutusta. Kaikilla luvan saaneilla on myös oikeus järjestää oppisopimusmuotoista ammatillista peruskoulutusta. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi lain 9 §:n nojalla määrätä, että koulutuksen järjestäjän erityisenä koulutustehtävänä on huolehtia erityisopetuksen ja työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen järjestämisestä sekä erityisopetukseen liittyvistä kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävistä. Erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän saaneet koulutuksen järjestäjät järjestävät koulutusta vaikeimmin vammaisille ja muille paljon erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille, joiden erityisopetuksen palvelutarve ja esteettömyys edellyttävät laajempia ja monipuolisempia erityisopetuksen palveluja. Näitä koulutuksen järjestäjiä on 12, ja niiden erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden määrä on noin 4 500. 
Erityisoppilaitosten ja muiden erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän saaneiden koulutuksen järjestäjien koulutustehtävänä on järjestää sekä tutkintotavoitteista koulutusta että työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Lisäksi niillä on tehtävänä järjestää erityisopetuksena ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta, mikä mahdollistaa paljon erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille jatkopolut erityisopetuksena järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen. Erityisoppilaitosten tehtävänä ovat lisäksi erityisopetukseen liittyvät kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävät, joiden avulla ne tukevat ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ammatillisen erityisopetuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa tarjoamalla asiantuntijapalveluita henkilöstölle sekä edistämällä erityisopetusta tarvitsevien opiskelijoiden erityisen tuen tarpeiden huomioon ottamista. Syksyn 2016 perustietokyselyn mukaan (20.9.2016) erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella järjestettävässä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa oli yhteensä 1 278 opiskelijaa sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa 1 039 opiskelijaa. 
Sellaista koulutusta, joka valmistaa esimerkiksi ammattitutkintoon, voi järjestää mikä taho tahansa, mutta valtionosuusrahoituksen saaminen valmistavaan koulutukseen ja tutkintoihin edellyttää järjestämislupaa. Tämä johtuu siitä, että näyttötutkintojärjestelmä ei perusteiltaan ole koulutusta koskeva järjestelmä, vaan ammatillisen osaamisen hankkimistavasta riippumaton järjestelmä. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla myönnetty koulutuksen järjestämislupa koskee ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta sekä muuta ammatillista lisäkoulutusta. Lain 5 §:n 2 momentin mukaan koulutustehtävä sisältää tarpeelliset määräykset opetuskielestä, koulutusaloista, näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien sekä oppisopimusten määrästä ja erityisestä koulutustehtävästä sekä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävästä ja muista koulutuksen ja tutkintojen järjestämiseen liittyvistä asioista. Luvassa on määrätty erikseen oikeudesta järjestää koulutusta oppilaitosmuotoisena tai oppisopimuskoulutuksena. 
Koska ammatillinen aikuiskoulutus on suunnattu ennen kaikkea työssä olevalle aikuisväestölle, on yhteistyö erilaisten työpaikkojen kanssa olennainen osa koulutuksen toteuttamista. Koulutuksen toteuttamisessa on keskeistä työelämälähtöisyys ja usein koulutusta toteutetaan myös työpaikoilla. 
Ammatillisen peruskoulutuksen tarjonnan valtakunnallinen säätely tapahtuu järjestämisluvan kautta tapahtuvalla ohjauksella. Ammatillisen peruskoulutuksen ohjausjärjestelmän elementit ovat järjestämislupamenettelyyn perustuva säätelyjärjestelmä ja siihen kiinteästi liittyvä rahoitusjärjestelmä. Keskeisenä lähtökohtana on toiminnan ja talouden kiinteä yhteys koulutuksen järjestämisessä. Järjestämislupasääntelyn ja rahoitusjärjestelmän kautta vaikutetaan koulutustarjonnan suuntaamiseen työelämän eri alojen tarpeiden mukaisesti ja toisaalta turvataan koulutuksen saatavuus maan eri osissa ja molemmissa kieliryhmissä. Koulutuksen järjestämisluvan mukainen kokonaisopiskelijamäärä on ammatillisen peruskoulutuksen osalta myös rahoituksen enimmäismäärä. Koulutuksen järjestäjä voi ottaa opiskelijoita järjestämisluvan enimmäismäärää enemmän, mutta järjestäjälle maksetaan valtionosuusrahoitusta enintään enimmäismäärän verran. Koulutuksen järjestäjä päättää toimintansa organisoimisesta ja järjestämisluvan puitteissa koulutuksen suuntaamisesta alueen koulutustarpeen mukaisesti. Oppisopimusmuotoista ammatillista peruskoulutusta järjestäjät voivat järjestää kysynnän mukaan ilman määrällistä säätelyä kaikilla koulutusaloilla. 
Ammatillisessa lisäkoulutuksessa järjestämislupa ei ole koulutuksen määrällisen sääntelyn tai koulutusalakohtaisen suuntaamisen ensisijainen väline, vaan ohjaus tapahtuu pitkälti rahoitusjärjestelmän kautta. Osaksi koulutustehtävää on kuitenkin voitu tarvittaessa ottaa koulutuksen järjestäjää sitovia velvoitteita, kuten määräyksiä tarjota tietynlaista valtakunnallisen tai alueellisen koulutustarpeen edellyttämää koulutusta. Tämä on antanut tarvittaessa mahdollisuuden järjestämislupien kautta suunnata lisäkoulutusta alueellisesti ja koulutusaloittain sekä ajankohtaisiin että pysyviin erityistarpeisiin. Useat koulutuksen järjestäjät saavat järjestää koulutusta rajoituksetta kaikilla koulutusaloilla, mutta joidenkin osalta järjestämistä on rajoitettu vain tiettyyn tai tiettyihin koulutusaloihin tai tiettyihin tutkintoihin valmistavaan koulutuksen. Koulutuksen järjestämisen joustavuutta lisää se, että järjestämisluvassa ei määritellä paikkakuntia, joilla koulutusta annetaan. 
Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvissa on määrätty valtionosuuden perusteena käytettävien opiskelijatyövuosien vähimmäismäärä ja valtionosuuden perusteena käytettävän oppisopimusten vuotuinen vähimmäismäärä. Menettelyn tavoitteena on ollut lisätä koulutuksen järjestäjien rahoituksen ennakoitavuutta. Käytännössä vähimmäismäärä on turvannut osalle järjestäjistä rahoituksen vähimmäistason, ja muodostanut valtionosuusrahoituksen laskennan pohjan. Useimmilla koulutuksen järjestäjillä rahoituksen perusteena oleva opiskelijatyövuosimäärä on kuitenkin huomattavasti luvan vähimmäismäärää suurempi. Vuonna 2016 valtionosuusrahoitusta saaneesta 135:stä oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjästä 22 sai rahoitusta järjestämisluvan vähimmäismäärän perusteella. 
Taulukko 3: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien määrä vuosina 2006—2017 omistajatyypin mukaan, vuoden 2017 alun tilanne 
Järjestämisluvan muuttamisesta päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi ilman hakemustakin muuttaa koulutusaloja, tutkintoja ja opiskelijamääriä koskevia määräyksiä, jos koulutustarjonta merkittävästi poikkeaa koulutustarpeista. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan ministeriö voi ilman hakemusta muuttaa koulutustehtävää sekä muita määräyksiä, jos koulutustarjonta merkittävästi poikkeaa koulutustarpeista. Lisäksi järjestämislupaa voidaan muuttaa opiskelijatyövuosien tai oppisopimusten määrän osalta myös silloin, jos koulutuksen järjestäjä on järjestänyt koulutusta olennaisesti järjestämisluvan mukaista määrää vähemmän. Pääsääntöisesti järjestämislupaa muutetaan kuitenkin kummankin lain nojalla koulutuksen järjestäjän hakemuksesta. 
Muuttamisen lisäksi koulutuksen järjestämislupa voidaan myös peruuttaa. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi peruuttaa koulutuksen järjestämistä koskevan luvan, jos koulutus ei enää täytä luvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä tai koulutus järjestetään muuten vastoin lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan järjestämislupa voidaan puolestaan peruuttaa, jos lisäkoulutusta ei enää järjestetä tai jos koulutus ei täytä luvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä taikka jos koulutus järjestetään muutoin vastoin aikuiskoulutuslakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Ennen luvan peruuttamista opetus- ja kulttuuriministeriön on kuitenkin varattava tarvittaessa järjestäjälle tilaisuus puutteen poistamiseen. 
Tutkintotoimikunnat ja näyttötutkintojen järjestäjät 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja itsenäisiä ammatinharjoittajia edustavat kolmikantaiset tutkintotoimikunnat huolehtivat näyttötutkintojen järjestämisen organisoinnista ja tähän liittyen näyttötutkinnon järjestämissopimusten tekemisestä näyttötutkinnon järjestäjien kanssa. Opetushallitus päättää tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista ja asettaa toimikunnat enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Opetushallitus on asettanut kaudeksi 1.8.2016—31.7.2018 yhteensä 91 tutkintotoimikuntaa. Opetushallituksen yhteydessä toimii lisäksi tutkintotoimikuntia käytännön tehtävissä avustava näyttötutkintosihteeristö. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan tutkintotoimikunta sopii näyttötutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa muiden sellaisten yhteisöjen ja säätiöiden kanssa, joilla on riittävä asiantuntemus näyttötutkintojen järjestämiseen (näyttötutkinnon järjestäjä). Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaan näyttötutkinnon järjestäjällä tulee olla riittävät taloudelliset ja ammatilliset edellytykset näyttötutkinnon laadukkaaseen järjestämiseen sekä riittävä näyttötutkintojärjestelmän ja järjestämiensä tutkintojen asiantuntemus. Lisäksi lain 7 d §:n 2 momentin mukaan tutkinnoille tai tutkinnon osille on oltava alueellinen tai valtakunnallinen tarve. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaan näyttötutkinnon järjestäjällä tulee olla riittävät taloudelliset ja ammatilliset edellytykset näyttötutkinnon laadukkaaseen järjestämiseen sekä riittävä näyttötutkintojärjestelmän ja järjestämiensä tutkintojen asiantuntemus. Voimassa olevia näyttötutkintojen järjestämissopimuksia oli AITU-tutkintotoimikuntarekisterin mukaan noin 2 040. Valtaosa sopimuksista on toistaiseksi voimassa olevia. Yksittäisen järjestämissopimuksen piirissä on keskimäärin 1,9 tutkintoa. Vastaavasti keskimääräinen sopimusmäärä ammatillista tutkintoa kohti on noin 11. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan näyttötutkinnon järjestäjän tehtävänä on järjestää riittävästi tutkintotilaisuuksia niiden tarpeeseen nähden. Näyttötutkinnon järjestäjän tulee arvioida ja kehittää järjestämiensä tutkintotilaisuuksien laatua sekä osallistua tutkintotoimikuntien toteuttamaan laadunvarmistukseen. 
Näyttötutkintojen järjestämissopimuksista säädetään ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen (812/1998) 5 §:ssä. Järjestämissopimuksessa tulee sopia ainakin 1) tutkinnoista, joita sopimus koskee, 2) tutkintokielistä, 3) tutkintotilaisuuksien järjestelyistä, 4) tutkintosuoritusten arvioijista, 5) mahdollisuudesta suorittaa näyttötutkinto ilman siihen valmistavaa koulutusta, 6) ilman valmistavaa koulutusta järjestettäviin tutkintotilaisuuksiin osallistuvilta perittävistä maksuista, 7) tutkintojen suorittamista ja tutkintotilaisuuksista osallistujalle aiheutuvia kustannuksia koskevan tiedotuksen ja neuvonnan järjestämisestä, 8) menettelystä sopimusta koskevien erimielisyyksien ratkaisemiseksi ja 9) sopimuksen voimassaolosta sekä sen purkamisesta ja irtisanomisesta. Näyttötutkintojen järjestämissopimusten liitteeksi näyttötutkintojen järjestäjät laativat suunnitelman siitä, miten ne aikovat käytännössä näyttötutkinnot järjestää. Opetushallitus on antanut ohjeen suunnitelman sisällöstä. 
Tutkintotoimikuntien tehtävänä on myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan varmistaa näyttötutkintojen järjestämisen laatua. Laadunvarmistus on osa tutkintotoimikuntien velvollisuutta arvioida näyttötutkinnon järjestäjien toimintaa suhteessa tavoitteisiin, lainsäädäntöön ja näyttötutkinnon järjestämissopimuksiin. Tutkintotoimikuntien tehtävänä on varmistaa, että tutkintotilaisuudet järjestetään näyttötutkinnon järjestämissopimuksen ja -suunnitelman mukaisesti ja että tutkintotilaisuuksissa noudatetaan tutkinnon perusteita. 
Tutkintotoimikuntien tehtävänä on myös osallistua näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen. Tutkintotoimikunnat osallistuvat ammatti- ja erikoisammattitutkintojen sekä tarvittaessa ammatillisten perustutkintojen perusteiden laadintaan ja ammatti- ja erikoisammattitutkintojen rakenteen kehittämiseen. Tutkintotoimikunnat voivat tehdä opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Opetushallitukselle esityksiä yksittäisten ammatillisten perustutkintojen, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen sekä näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi. 
Tutkintotoimikunnat myös antavat ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin nojalla tutkintotodistukset suoritetuista näyttötutkinnoista ja pyydettäessä todistukset tutkintojen osien suorituksista. Niiden tehtäviin kuuluu myös käsitellä tutkinnon tai sen osan suorittajan osaamisen arviointia koskevat oikaisuvaatimukset. 
2.1.3
2.1.3 Koulutukseen hakeutuminen ja tutkinnon suorittajaksi tai opiskelijaksi ottaminen
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan opiskelija voi henkilöstökoulutusta lukuun ottamatta vapaasti hakeutua haluamaansa ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavien perustutkintojen ja valmentavien koulutusten osalta opiskelijaksi ottamisen perusteista säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:ssä. Ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös muu henkilö, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen. Koulutuksen järjestäjä päättää muista opiskelijaksi ottamisen perusteista sekä mahdollisesti järjestettävistä pääsy- tai soveltuvuuskokeista. Hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. 
Ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen (294/2014) 1 §:n mukaan yhteishakua käytetään otettaessa opiskelijoita ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun ammatilliseen peruskoulutukseen. Yhteishakua ei kuitenkaan käytetä otettaessa opiskelijoita näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaan koulutukseen, oppisopimuskoulutuksena järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen, vieraskieliseen ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella, lennonjohdon perustutkintoon, ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen. 
Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen hakua käytetään otettaessa opiskelijoita ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen tai valmentaviin koulutuksiin. 
Ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n 3 momentin mukaan yhteishaussa ammatilliseen peruskoulutukseen eivät voi hakeutua henkilöt, joilla on jo perusopetuksen jälkeen suoritettu ammatillinen perustutkinto, muu ammatillinen tutkinto, kuten ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto taikka korkeakoulututkinto. Säännöksen taustalla on ollut tavoite kohdentaa tutkintoon johtavan ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijapaikat ensi sijassa nuorille ja vailla toisen asteen koulutusta oleville opiskelijoille. Opiskelijoiden hakeutumista ammatilliseen koulutukseen ei kuitenkaan varsinaisesti ole rajattu, vaan he ovat voineet hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen yhteishaun ulkopuolisten hakupalveluiden kautta. Näissä tilanteissa koulutuksen järjestäjät päättävät hakumenettelystä ja opiskelijaksi ottamisen perusteista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n 2 kohdan perusteella koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijaksi ottamisen perusteista sekä mahdollisesti järjestettävistä pääsy- tai soveltuvuuskokeista. Hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Ammatillinen aikuiskoulutus, mukaan lukien näyttötutkintoon valmistava ammatillinen peruskoulutus ei kuulu yhteishaun piiriin, vaan ammatilliseen aikuiskoulutukseen hakeutuminen tapahtuu suoraan koulutuksen järjestäjälle ja on ympärivuotista. 
2.1.4
2.1.4 Osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja henkilökohtaistaminen
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 29 a §:ssä säädetään opiskelijan henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia yhdessä ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavaan perustutkintoon opiskelevan opiskelijan kanssa opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin ja valintoihin perustuva henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jota päivitetään opiskelun aikana. Henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan kirjataan kaikki opiskelun kannalta keskeiset seikat. Henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa on tarkoituksena määritellä muun muassa opiskelijan yksilölliset valinnat, opintojen suorittamistavat ja ajoitus, opiskelijan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä työssäoppimisen paikat ja ammattiosaamisen näytöt. Asiakirjan sisällöstä ei kuitenkaan ole tarkempia säännöksiä. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 30 §:n 1 momentin mukaan opiskelijalla on oikeus saada tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita vastaava aikaisemmin hankittu osaaminen tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Aikaisimmin hankittu osaaminen voi olla aiemmin muussa oppilaitoksessa, työelämässä tai muutoin hankittua osaamista eli epävirallista tai arkioppimista. Osaamisen tunnustamisella voidaan saada suoritetuksi tutkinnon tai koulutuksen osia kokonaan tai osittain. Toisin kuin näyttötutkintojärjestelmässä, aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan vain opiskelijan hakemuksesta. Hakemuksen yhteydessä opiskelijan tulee esittää osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen edellyttämä selvitys. Koulutuksen järjestäjän päättää opetussuunnitelmassaan tarkemmista osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen menettelytavoista. 
Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavissa perustutkinnoissa osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa noudatetaan säännöksiä osaamisen arvioinnista, arvioinnista päättämisestä ja arvioinnin oikaisemisesta. Opetushallitus voi määrätä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteista sekä arvosanojen muuntamisesta. 
Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 a §:n mukaan koulutuksen järjestäjä vastaa näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta sekä näihin liittyvästä ohjauksesta. Säännös koskee näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. 
Henkilökohtaistaminen tarkoittaa näyttötutkinnon suorittajan ja näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa olevan opiskelijan valmistavaan koulutukseen osallistumisen, tutkintotilaisuuksien sekä ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimien asiakaslähtöistä suunnittelua ja toteutusta. 
Näyttötutkintojärjestelmän avulla voidaan uudistaa ja osoittaa eri tavoin hankittua ammattitaitoa. Näyttötutkinnoissa henkilön tarvitsema koulutus ja muu osaamisen hankkimistapa suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaisten ja tarvittaessa työpaikan tarpeiden pohjalta tutkinnon perusteiden mahdollistamalla tavalla. Näyttötutkintojärjestelmän keskeinen periaate on eri tavoin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Näyttötutkinnoissa osoitettavan osaamisen henkilö on voinut hankkia työelämässä, koulutuksessa tai muulla tavoin, kuten harrastuksissa. Henkilökohtaistaminen on osa tutkinnon suorittajan oikeusturvaa ja sillä varmistetaan se, että valmistavaa koulutusta ei tarjota enempää kuin on tutkinnon tai sen osan suorittamisen näkökulmasta tarpeen. Henkilökohtaistamisella huolehditaan myös siitä, että tarvittava opetus järjestetään tutkinnon suorittajan elämäntilanne ja aiemmin opittu huomioon ottaen, ja että opiskeluajat ja -tavat ovat tarkoituksenmukaisia. Jos henkilö ei ole osallistunut näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen, henkilökohtaistamisesta vastaa näyttötutkinnon järjestäjä. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 a §:n 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin henkilökohtaistamisessa noudatettavista menettelytavoista. Asetuksenantovaltuuden perusteella on annettu valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta (794/2015). Asetuksessa henkilökohtaistaminen on jaettu kolmeen osaan: 1) näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutuminen, 2) tutkinnon suorittaminen ja 3) tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Henkilökohtaistaminen on prosessi, jossa edellä kuvattujen kolmen osan välillä on selkeä yhteys. Koulutuksen järjestäjän tulee tehdä henkilökohtaistamisprosessin aikana yhteistyötä hakeutujan tai tutkinnon suorittajan lisäksi myös näyttötutkinnon järjestäjän, työelämän edustajien ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Henkilökohtaistamisessa noudatetaan aina tutkintojen perusteita. 
Asetuksen 7 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä laatii yhdessä tutkinnon suorittajan kanssa henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan, johon kootaan hakeutumiseen, tarvittavan ammattitaidon hankkimiseen ja tutkinnon suorittamiseen liittyvät tiedot. Työpaikalla tapahtuva oppiminen suunnitellaan kiinteässä yhteistyössä työpaikan kanssa. Asetuksella on säädetty henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan vähimmäissisällöstä. Henkilökohtaistamista koskevaan asiakirjaan merkitään tutkinnon suorittajaa ja suoritettavaa tutkintoa koskevat tiedot, tutkinnon suorittajan aiemmin hankkima ja osoittama osaaminen, osaamisen tunnustamista koskevat tiedot, valmistavan koulutuksen ja muun tarvittavan ammattitaidon hankkimisen tarve sekä tarvittavan ammattitaidon hankkimisen tavoitteet, sisällöt ja tavat, tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet, erityisen tuen tarpeen menettelyt sekä tutkinnon suorittamista, tutkintotilaisuuksia sekä niiden järjestelyjä koskevat tiedot. Henkilökohtaistamista koskevaan asiakirjaan voidaan tarpeen mukaan merkitä myös muita kuin asetuksen 7 §:ssä säädettyjä tietoja. 
Osana henkilökohtaistamista selvitetään näyttötutkinnon suorittajan aiemmin hankittu osaaminen. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 a §:n 2 ja 3 momentissa säädetään osaamisen tunnustamisesta. Henkilökohtaistamisasetuksen 1 §:n velvoittamana koulutuksen järjestäjä selvittää hakeutujan aiemmin hankkiman ja osoittaman osaamisen hakeutujan esittämien asiakirjojen ja muun hakeutujan antamaan selvitykseen perusteella ja arvioi yhdessä hakeutujan kanssa hänelle soveltuvan tutkinnon. Tämän perusteella koulutuksen järjestäjä arvioi, miltä osin dokumenttien pohjalta voidaan tehdä esitys osaamisen tunnustamiseksi, miltä osin henkilö voidaan ohjata suoraan tutkintotilaisuuteen ja miltä osin hänet ohjataan tarvittavan ammattitaidon hankkimiseen. Lain 8 a §:n 2 momentin mukaan jos tutkinnon suorittajan aikaisemmin suorittamat tutkinnot tai niiden osat vastaavat suoritettavan tutkinnon perusteissa määriteltyä osaamista, noudatetaan osaamisen tunnustamisessa, mitä arvioinnista ja arvioinnin oikaisemisesta säädetään. Jos henkilöllä on osaamisen tunnustamiseen riittäviä dokumentteja, kuten todistus tutkinnon osan suorittamisesta, kolmikantainen arvioijaryhmä tekee esityksen osaamisen tunnustamisesta tutkinnon osittain tutkintotoimikunnalle. 
Lain 8 a §:n 3 momentin mukaan jos henkilöllä on muuta kuin 2 momentissa tarkoitettua, tutkinnon perusteissa määriteltyä osaamista, koulutuksen tai näyttötutkinnon järjestäjä ohjaa hänet suoraan tutkintotilaisuuteen. Jos aiemmin hankittu osaaminen ei riitä tutkintotilaisuuteen osallistumiseen, koulutuksen tai näyttötutkinnon järjestäjä ohjaa hänet puuttuvan ammattitaidon osalta tarvittavan ammattitaidon hankkimiseen. 
2.1.5
2.1.5 Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi
Ammatillisen perustutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 
Ammatillisessa peruskoulutuksessa ammatillinen perustutkinto suoritetaan osoittamalla tutkinnon perusteissa määritelty osaaminen ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksesta ja suunnittelusta vastaavan toimielimen hyväksymän osaamisen arviointisuunnitelman ja sen pohjalta laaditun henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisissa ammattiosaamisen näytöissä käytännön työtehtävissä työpaikoilla ja tarvittaessa muulla arvioinnilla ja osallistumalla henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaiseen koulutukseen. 
Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijan arvioinnista säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 24 a §:ssä, jonka mukaan opiskelijan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua, kehitetään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin, annetaan tietoa opiskelijan osaamisesta sekä varmistetaan tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttaminen. Opiskelijan oppimista ja osaamista tulee arvioida monipuolisesti ja riittävän usein koulutuksen aikana. Lain 24 b §:n mukaan opiskelijan oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai kirjallista palautetta. Opiskelijan oppimista arvioi opetuksesta vastaava opettaja. Työssäoppimisessa opiskelijan oppimista arvioi myös työnantajan nimeämä henkilö. Oppisopimuskoulutuksessa tietopuolisten opintojen oppimista arvioi opetuksesta vastaava opettaja. Työpaikalla tapahtuvassa koulutuksessa oppimista arvioi työnantajan nimeämä henkilö. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 §:n mukaan opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä tutkinnon tai koulutuksen perusteissa määrättyyn osaamiseen. Jos tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista on poikettu 19 a §:ssä tarkoitetun mukauttamisen tai 21 §:ssä tarkoitettujen erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi, opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelijan ammatillista osaamista arvioidaan ammattiosaamisen näyttöjen perusteella sekä tarvittaessa muulla tavoin. Ammattiosaamisen näytöissä opiskelija osoittaa osaamisensa työtilanteissa ja -tehtävissä työpaikalla, oppilaitoksessa tai muussa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa. Koulutuksen järjestäjä laatii suunnitelman osaamisen arvioinnin toteuttamisesta ja osaamisen arviointimenetelmistä. Ammattiosaamisen näytöt toimivat paitsi opiskelijan osaamistason mittaajina myös opiskelijan osaamisen kehittymisen tukena. Niiden aikana opiskelijaa voidaan tukea ja ohjata tarvittaessa, mutta tämä voi vaikuttaa opiskelijan samaan arvosanaan. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 §:n mukaisesti osaamisen arvioinnin perusteella annetaan tutkinnon osien, ammattiosaamisen näyttöjen, yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden ja valmentavan koulutuksen osien arvosanat. Valtioneuvoston asetuksella säädetään osaamisen arviointiasteikosta. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 10 §:n mukaan ammatillisen perustutkinnon tutkinnon osien, ammattiosamaisen näyttöjen ja yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden hyväksytty osaaminen arvioidaan käyttäen asteikkoa kiitettävä (3), hyvä (2) ja tyydyttävä (1). Edellä todetusta poiketen vapaasti valittavissa tutkinnon osissa, jotka ovat jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja tai työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnon osia osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Lisäksi ammatillisen perustutkinnon valinnaisiin ammatillisiin tutkinnon osiin tai vapaasti valittaviin tutkinnon osiin sisältyvä ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tutkinnon osa arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. 
Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua ja toteuttamista varten koulutuksen järjestäjän tulee lain 25 a §:n mukaisesti asettaa toimielin tai useampia toimielimiä, joihin kuuluu koulutuksen järjestäjää, opettajia ja opiskelijoita sekä asianomaisen alan tai asianomaisten alojen työ- ja elinkeinoelämää edustavia jäseniä. Toimielin voi olla myös kahden tai useamman koulutuksen järjestäjän yhteinen. Toimielimen tehtävänä on hyväksyä koulutuksen järjestäjän suunnitelmat osaamisen arvioinnin ja erityisesti ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista, valvoa näyttötoimintaa, päättää ammattiosaamisen näyttöjen arvioijista sekä käsitellä osaamisen arviointia koskevat toisen vaiheen oikaisuvaatimukset. Toimielimen puheenjohtaja ja muut jäsenet nimetään enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimielimen puheenjohtajaksi tulee nimetä muu kuin opiskelijoita edustava jäsen. Opiskelijoita edustavan jäsenen tulee olla 15 vuotta täyttänyt. Opiskelijoita edustavalla jäsenellä on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa toimielimen käsitellessä opiskelijan arviointia koskevia oikaisuvaatimuksia. Jäsenten esteellisyyteen sovelletaan, mitä hallintolain (434/2003) 27—29 §:ssä säädetään. Koulutuksen järjestäjä päättää tarkemmin toimielimen muista tehtävistä, toimintatavoista ja päätöksenteosta sekä toimielimen jäsenille maksettavista palkkioista. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 b §:n mukaan tutkinnon osan, yhteisten tutkinnon osien osa-alueen tai valmentavan koulutuksen osaamisen arvioinnista päättää opetuksesta vastaava opettaja tai opettajat yhdessä, jos opettajia on useita. Ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnista päättävät ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavan toimielimen määräämät opettajat ja työelämän edustajat yhdessä tai erikseen. Jos tutkinnon osan ammatillista osaamista arvioidaan ammattiosaamisen näyttöjen lisäksi muulla tavoin, tästä arvioinnista päättää opetuksesta tai tietopuolisista opinnoista vastaava opettaja tai opettajat yhdessä, jos opettajia on useita. Muulta osaamisen arvioinnin suorittajalta kuin opettajalta vaadittavasta osaamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Heidän esteellisyyteensä sovelletaan, mitä hallintolain 27—29 §:ssä säädetään. 
Opiskelijalla on lain 25 c §:n nojalla oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta osaamisensa arviointiin. Menettelytavasta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Opiskelija voi pyytää osaamisen arvioinnin perusteella annetun arvosanan oikaisua suullisesti tai kirjallisesti rehtorilta tai arvioinnista päättäneeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan tietoonsa. Opiskelija saa vaatia oikaisua kirjallisesti 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavan toimielimeltä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Toimielin voi, jos päätös on ilmeisesti virheellinen, velvoittaa toimittamaan uuden arvioinnin 
Koulutuksen järjestäjän tulee lain 25 d §:n mukaan järjestää mahdollisuus osaamisen osoittamisen uusimiseen, jos opiskelijan osaamisen arviointi on hylätty. Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää mahdollisuus myös osaamisen arvioinnin perusteella annetun hyväksytyn arvosanan korottamiseen. Jos opiskelijan osaamisen arviointi on hylätty, koulutuksen järjestäjän tulee tarvittaessa varata opiskelijalle mahdollisuus muutoin osoittaa sellainen osaaminen, joka mahdollistaa opiskelun etenemisen. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 e §:n mukaisesti koulutuksen järjestäjä antaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneelle tutkintotodistuksen, kun opiskelija on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Jos opiskelija eroaa kesken tutkinnon suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista tutkinnon osista. Todistus suoritetuista tutkinnon osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 
Saman pykälän mukaan koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetusta valmentavasta koulutuksesta, kun opiskelija on suorittanut ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen. Jos opiskelija eroaa kesken valmentavan koulutuksen suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista koulutuksen osista, Todistus suoritetuista koulutuksen osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 
Koulutuksen järjestäjä ei kuitenkaan saa antaa tutkintotodistusta tai todistusta suoritetuista tutkinnon osista, jos 19 a §:ssä tarkoitetun mukauttamisen tai 21 §:ssä tarkoitettujen erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi opiskelija ei ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjä antaa tällöin todistuksen opiskelijan osaamisesta. 
Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin ammatillisen peruskoulutuksen todistusten sisällöstä ja allekirjoittamisesta sekä todistusten liitteistä. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 13 §:n mukaan tutkintotodistus sisältää päättötodistuksen ja näyttötodistuksen. Todistus suoritetuista tutkinnon osista puolestaan sisältää todistuksen tutkinnon osista, jotka opiskelija on suorittanut, ja todistuksen ammattiosaamisen näytöistä, jotka opiskelija on suorittanut. Päättötodistus ja todistus tutkinnon osista, jotka opiskelija on suorittanut sisältää suoritetut tutkinnon osat ja niiden arvosanat. Nämä todistukset allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. Näyttötodistus ja todistus ammattiosaamisen näytöistä, jotka opiskelija on suorittanut sisältää suoritetut ammattiosaamisen näytöt ja niiden arvosanat. Nämä todistukset allekirjoittaa ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavan toimielimen puheenjohtaja. 
Todistus suoritetusta valmentavasta koulutuksesta sisältää asetuksen 13 §:n mukaan suoritetut koulutuksen osat sekä niiden arvosanat. Todistuksen allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. Jos valmentavaan koulutukseen sisältyy ammatillisen perustutkinnon tutkinnon perusteiden mukaisia ammatillisia tutkinnon osia, annetaan näistä tutkinnon osista lisäksi todistus ammattiosaamisen näytöistä. 
Todistus opiskelijan osaamisesta sisältää asetuksen 13 §:n mukaan sanallisen kuvauksen opiskelijan osaamisesta niissä tutkinnon osissa, joissa opiskelija ei lain 19 a §:ssä tarkoitetun mukauttamisen tai 21 §:ssä tarkoitettujen erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. Todistuksen allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 13 a §:n mukaan todistuksiin tulee liittää ote opintosuoritusrekisteristä tai muu vastaava selvitys, josta ilmenevät opiskelijan suorittamat yhteisten tutkinnon osien osa-alueet ja niiden osaamisen arviointi sekä muut tutkinnon osaa pienemmät kokonaisuudet. Opiskelijan pyynnöstä koulutuksen järjestäjän tulee antaa kansainväliseen käyttöön tarkoitettu liite, joka sisältää tiedot opiskelijan suorittaman tutkinnon tuottamasta osaamisesta sekä tutkinnon tasosta ja asemasta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Todistukseen suoritetuista tutkinnon osista tulee liittää selvitys ammattialaa koskevaan sääntelyyn perustuvasta ammattipätevyydestä, joka opiskelijalla on suoritettujen tutkinnon osien perusteella. Opetushallitus määrää todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävistä tiedoista. 
Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 §:n mukaan näyttötutkinnot suoritetaan osoittamalla osaaminen tutkintotilaisuuksissa. Tutkinnon suorittajan osaamisen arvioinnista säädetään ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 a §:ssä, jonka mukaan osaamisen arvioinnilla annetaan tietoa tutkinnon suorittajan osaamisesta ja varmistetaan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten saavuttaminen. Tutkinnon suorittajan osaamista arvioidaan monipuolisesti vertaamalla sitä tutkinnon perusteissa määrättyyn osaamiseen. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen 7 §:n mukaan ammatillisissa perustutkinnoissa hyväksytty osaaminen arvioidaan käyttäen asteikkoa kiitettävä (3), hyvä (2) ja tyydyttävä (1). Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa osaaminen arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta tai muuta ammatillista lisäkoulutusta ei arvioida osaamisen arviointiasteikolla. 
Tutkintosuoritusten arvioijista sovitaan näyttötutkintojen järjestämissopimuksissa. Tutkintosuoritusten arvioinnin tekee työnantajien, työntekijöiden ja opetusalan edustajista koostuva arviointiryhmä. Jos tutkintosuorituksen arviointi tapahtuu tutkinnossa, jonka alalla itsenäinen ammatinharjoittaminen on tyypillistä, itsenäinen ammatinharjoittaja voi korvata työnantajien tai työntekijöiden edustuksen. Arvioijilla tulee olla riittävä suoritettavaan tutkintoon liittyvä ammattitaito ja riittävä perehtyneisyys arviointiin ja suoritettavan tutkinnon perusteisiin. Lisäksi vähintään yhden arvioijista tulee olla suorittanut näyttötutkintomestarikoulutuksen. 
Tutkinnon suorittajalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta tutkintosuoritukseensa. Tutkinnon suorittaja voi pyytää kirjallisesti arvioinnin oikaisua ensin arvioinnin suorittaneilta arvioijilta, ja jos arvioijien päätös ei tyydytä tutkinnon suorittajaa tämän jälkeen tutkintotoimikunnalta. Jos päätös on ilmeisesti virheellinen, tutkintotoimikunta voi määrätä uuden arvioinnin sekä perustellusta syystä edellyttää näyttötutkinnon järjestäjää asettamaan uudet arvioijat. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 a §:n mukaan tutkintotoimikunta antaa tutkinnon suorittajalle tutkintotodistuksen, kun tämä on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Lisäksi tutkintotoimikunnan tulee antaa todistus suoritetuista tutkinnon osista pyydettäessä. Lain 9 a §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee antaa henkilölle todistus näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen tai muuhun koulutukseen osallistumisesta. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin todistusten sisällöstä ja allekirjoittamisesta sekä todistusten liitteistä. Opetushallitus määrää tarkemmin todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävistä tiedoista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen 6 §:n mukaan tutkintotodistus ja todistus suoritetuista tutkinnon osista sisältävät suoritetut tutkinnon osat ja niiden arvosanat. Todistukset allekirjoittaa tutkintotoimikunnan ja näyttötutkinnon järjestäjän edustaja. Opetushallituksen hyväksymään ammattikirjaan tehty merkintä tutkinnosta on tutkintotodistukseen rinnastettava todistus tutkinnon suorittamisesta. Asetuksen 6 a §:n mukaan todistus valmistavaan koulutukseen ja muuhun koulutukseen osallistumisesta sisältää tiedot koulutuksen sisällöstä ja koulutuksen kestosta. Todistuksen allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. 
Vuonna 2015 ammatillisen tutkinnon suoritti opetushallinnon alalla opetushallinnon tilastopalvelun Vipusen mukaan yhteensä 69 512 henkilöä. Ammatillisen perustutkinnon ammatillisessa peruskoulutuksena suoritti 37 132 opiskelijaa. Koko tutkinnon näyttötutkintona suoritti vuonna 2015 yhteensä 32 247 tutkinnon suorittajaa, joista 14 157 suoritti ammatillisen perustutkinnon, 12 616 ammattitutkinnon ja 5 474 erikoisammattitutkinnon. Jonkin ammatillisen tutkinnon osan tai osia suorittaneita oli yhteensä 94 402. Jos tarkasteluun otetaan mukaan työvoimakoulutus, vuonna 2015 ammatillisen tutkinnon suoritti 74 073henkilöä. Ammatillisen perustutkinnon ammatillisessa peruskoulutuksena suoritti 37 132 opiskelijaa. Koko tutkinnon näyttötutkintona suoritti vuonna 2015 yhteensä 36 808 tutkinnon suorittajaa, joista 17 413 suoritti ammatillisen perustutkinnon, 13 902 ammattitutkinnon ja 5 493 erikoisammattitutkinnon. Jonkin ammatillisen tutkinnon osan tai osia suorittaneita oli yhteensä 101 660. 
Todistukset 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 e §:n mukaisesti koulutuksen järjestäjä antaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneelle tutkintotodistuksen, kun opiskelija on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Jos opiskelija eroaa kesken tutkinnon suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista tutkinnon osista. Todistus suoritetuista tutkinnon osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 
Saman pykälän mukaan koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetusta valmentavasta koulutuksesta, kun opiskelija on suorittanut ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen. Jos opiskelija eroaa kesken valmentavan koulutuksen suorittamisen, koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle todistuksen suoritetuista koulutuksen osista, Todistus suoritetuista koulutuksen osista annetaan opiskelijan pyynnöstä myös opiskelun aikana. 
Jos opiskelija ei ole mukauttamisen tai erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita, koulutuksen järjestäjä antaa todistuksen opiskelijan osaamisesta. 
Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin ammatillisen peruskoulutuksen todistusten sisällöstä ja allekirjoittamisesta sekä todistusten liitteistä. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 13 §:n mukaan tutkintotodistus sisältää päättötodistuksen ja näyttötodistuksen. Todistus suoritetuista tutkinnon osista puolestaan sisältää todistuksen tutkinnon osista, jotka opiskelija on suorittanut, ja todistuksen ammattiosaamisen näytöistä, jotka opiskelija on suorittanut. Päättötodistus ja todistus tutkinnon osista, jotka opiskelija on suorittanut sisältää suoritetut tutkinnon osat ja niiden arvosanat. Nämä todistukset allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. Näyttötodistus ja todistus ammattiosaamisen näytöistä, jotka opiskelija on suorittanut sisältää suoritetut ammattiosaamisen näytöt ja niiden arvosanat. Nämä todistukset allekirjoittaa ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavan toimielimen puheenjohtaja. 
Todistus suoritetusta valmentavasta koulutuksesta sisältää asetuksen 13 §:n mukaan suoritetut koulutuksen osat sekä niiden arvosanat. Todistuksen allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. Jos valmentavaan koulutukseen sisältyy ammatillisen perustutkinnon tutkinnon perusteiden mukaisia ammatillisia tutkinnon osia, annetaan näistä tutkinnon osista lisäksi todistus ammattiosaamisen näytöistä. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 13 a §:n mukaan todistuksiin tulee liittää ote opintosuoritusrekisteristä tai muu vastaava selvitys, josta ilmenevät opiskelijan suorittamat yhteisten tutkinnon osien osa-alueet ja niiden osaamisen arviointi sekä muut tutkinnon osaa pienemmät kokonaisuudet. Opiskelijan pyynnöstä koulutuksen järjestäjän tulee antaa kansainväliseen käyttöön tarkoitettu liite, joka sisältää tiedot opiskelijan suorittaman tutkinnon tuottamasta osaamisesta sekä tutkinnon tasosta ja asemasta suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Todistukseen suoritetuista tutkinnon osista tulee liittää selvitys ammattialaa koskevaan sääntelyyn perustuvasta ammattipätevyydestä, joka opiskelijalla on suoritettujen tutkinnon osien perusteella. Opetushallitus määrää todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävistä tiedoista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 a §:n mukaan tutkintotoimikunta antaa tutkinnon suorittajalle tutkintotodistuksen, kun tämä on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat. Lisäksi tutkintotoimikunnan tulee antaa todistus suoritetuista tutkinnon osista pyydettäessä. Lain 9 a §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee antaa henkilölle todistus näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen tai muuhun koulutukseen osallistumisesta. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin todistusten sisällöstä ja allekirjoittamisesta sekä todistusten liitteistä. Opetushallitus määrää tarkemmin todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävistä tiedoista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen 6 §:n mukaan tutkintotodistus ja todistus suoritetuista tutkinnon osista sisältävät suoritetut tutkinnon osat ja niiden arvosanat. Todistukset allekirjoittaa tutkintotoimikunnan ja näyttötutkinnon järjestäjän edustaja. Opetushallituksen hyväksymään ammattikirjaan tehty merkintä tutkinnosta on tutkintotodistukseen rinnastettava todistus tutkinnon suorittamisesta. Asetuksen 6 a §:n mukaan todistus valmistavaan koulutukseen ja muuhun koulutukseen osallistumisesta sisältää tiedot koulutuksen sisällöstä ja koulutuksen kestosta. Todistuksen allekirjoittaa koulutuksen järjestäjä. 
2.1.6
2.1.6 Koulutus ja osaamisen hankkiminen
Ammatillinen peruskoulutus 
Ammatillinen peruskoulutus on suunniteltu ensisijaisesti nuorten, vailla työkokemusta ja ammatillista osaamista olevien nuorten, usein suoraan perusopetuksesta tulevien tarpeisiin. Vailla työkokemusta ja ammatillista osaamista olevat tarvitsevat opetusta, jonka avulla he hankkivat tutkinnon suorittamiseksi tarvittavaa osaamista. Tästä syystä myös koulutusta säädellään tarkemmin kuin näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta. 
Ammatillinen peruskoulutus ja valmentava koulutus on järjestettävä siten, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon tai koulutuksen sen laajuutta vastaavassa ajassa. Ammatillisessa peruskoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa vuoden aikana keskimäärin saavutettu osaaminen vastaa 60:tä osaamispistettä. Tutkinnon laajuudeksi määritelty aika on siten 180 opintopisteen laajuisessa ammatillisessa perustutkinnossa kolme vuotta. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 31 §:n mukaan ammatillinen perustutkinto tulee suorittaa enintään yhtä vuotta tutkinnon laajuudeksi määriteltyä aikaa pidemmässä ajassa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä suoritusaikaan pidennystä. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus tulee suorittaa yhdessä vuodessa, jollei opiskelijalle sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi myönnetä suoritusaikaan pidennystä. 
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa suoritusaika määräytyy opiskelijan henkilö-kohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen suoritusajasta. Koulutuksen suoritusaika voi olla enintään kolme vuotta. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 15 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen toteuttamistavoista. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon on kuitenkin lain 16 a §:n mukaan sisällettävä osaamisen hankkimista työssäoppimisen kautta. Työssäoppiminen on muutoin kuin oppisopimuskoulutuksena työpaikalla käytännön tehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 14 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia ja hyväksyä Opetushallituksen vahvistamien tutkinnon perusteiden tai valmentavan koulutuksen perusteiden mukainen opetussuunnitelma, jossa päätetään järjestettävästä koulutuksesta. Opetussuunnitelma hyväksytään erikseen suomenkielistä, ruotsinkielistä ja saamenkielistä sekä tarvittaessa muulla kielellä annettavaa koulutusta varten. Opetussuunnitelma tulee laatia siten, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen osaamisen hankkimiseen ja osoittamiseen. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee päättää opetussuunnitelmassaan ainakin seuraavista järjestettävää koulutusta koskevista asioista: 1) koulutuksen toteuttamistavat, 2) työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävän koulutuksen toteuttaminen, 3) opiskelijan yksilölliset valinnan mahdollisuudet sekä tutkinnon osien ja valmentavan koulutuksen osien järjestäminen yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien ja työelämän kanssa, 4) opinto-ohjauksen toteuttaminen ja opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laadinta, 5) erityisopetuksen toteuttaminen ja henkilökohtaisen opiskelun järjestämistä koskevan suunnitelman laadinta, 6) opiskelijan arvioinnin yleiset periaatteet ja 7) aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen menettelytavat. Lisäksi koulutuksen järjestäjän tulee päättää opetussuunnitelmassaan tutkintokohtaisesti ja valmentavan koulutuksen osalta: 1) tutkinnon osien ja valmentavan koulutuksen osien tarjonnasta, 2) tutkinnon osien ja valmentavan koulutuksen osien suorittamisjärjestyksestä, 3) koulutuksen toteuttamistavoista ja -ajoista sekä oppimisympäristöistä ja 4) ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun suunnitelman mukaisesta opiskelijan osaamisen arvioinnista. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 29 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Lisäksi hänellä on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta. 
Näyttötutkintoon valmistava koulutus 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä tutkinnon perusteiden mukaisesti. Lainsäädännössä ei määritellä näyttötutkinnon suorittamisen tai valmistavan koulutuksen kestoa, sillä näyttötutkintojen suorittaminen on ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 9 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää myös muun kuin 8 §:ssä tarkoitetun näyttötutkintoon valmistavan ammatillisen lisäkoulutuksen sisällöstä, laajuudesta ja järjestämisestä. Lain 9 b §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta. 
Osana näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta voidaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 b §:n mukaan järjestää opintoja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa näyttötutkinnon tai sen osan suorittaminen ja näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuminen niissä tapauksissa, joissa opiskelijalla ei ole riittäviä opiskeluvalmiuksia. Opiskeluvalmiuksia parantavat opinnot voivat päätoimisina kestää enintään kuuden kuukauden ajan. Koulutuksen järjestäjä päättää opiskeluvalmiuksia parantavien opintojen järjestämisestä ja sisällöstä. 
Opetushallinnon tilastopalvelun Vipusen mukaan tutkintotavoitteisessa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli vuonna 2015 opetushallinnon alalla yhteensä 262 227 opiskelijaa. Ammatillisessa peruskoulutuksessa oli 123 776 opiskelijaa. Näyttötutkintoon valmistavassa ammatillisessa koulutuksessa oli 138 451 opiskelijaa, joista 65 893 oli näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja 48 779 ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja 23 779 erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. Vuoden 2015 opiskelijoista uusia opiskelijoita oli 110 935. Uusista opiskelijoista 46 362 oli ammatillisessa peruskoulutuksessa suorittamassa ammatillista perustutkintoa. Opiskelijoista 29 851 oli näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa. Ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa oli 24 424 ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa 10 298 uutta opiskelijaa. Jos tarkasteluun otetaan mukaan työvoimakoulutus, tutkintotavoitteisessa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli vuonna 2015 yhteensä 281 217 opiskelijaa. Ammatillisessa peruskoulutuksessa oli 123 776 opiskelijaa. Näyttötutkintoon valmistavassa ammatillisessa koulutuksessa oli 157 441 opiskelijaa, joista 79 656 oli näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa, 53 906 ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja 23 879 erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. 
Työpaikalla järjestettävä koulutus 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 16 §:ssä säädetään työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävästä koulutuksesta. Pykälän mukaan koulutuksen järjestäjä sopii kirjallisesti työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävästä koulutuksesta työnantajan kanssa. Sopimuksen tekemisen edellytyksenä on, että koulutustyöpaikalla on käytettävissä tutkinnon perusteiden mukaisen koulutuksen ja ammattiosaamisen näyttöjen järjestämisen kannalta riittävästi tuotanto- ja palvelutoimintaa, tarpeelliset työvälineet sekä ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevää henkilökuntaa, josta voidaan nimetä opiskelijan vastuullinen työpaikkaohjaaja. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n mukaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 16 §:n mukaisesti tehtävässä koulutuksen järjestäjän ja työnantajan välisessä sopimuksessa sovitaan osapuolten tehtävistä, opiskelijan ohjauksen, oppimisen ja osaamisen arvioinnin sekä osaamisen arviointiin sisältyvien ammattiosaamisen näyttöjen järjestämisestä, työnantajalle mahdollisesti maksettavista korvauksista ja muista tarpeellisista koulutuksen ja ammattiosaamisen näyttöjen järjestämiseen liittyvistä seikoista. Lisäksi sovitaan työpaikalla järjestettävän koulutuksen kestosta ja ajankohdasta sekä työpaikalla hankittavasta osaamisesta tutkinnon perusteiden mukaisesti. Pykälässä säädetyistä asioista sovitaan tarvittaessa kunkin opiskelijan osalta erikseen. 
Työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta voidaan voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan toteuttaa lain 16 a §:n mukaisena työssäoppimisena tai 17 §:n mukaisena oppisopimuskoulutuksena. 
Työssäoppiminen on lain 16 a §:n mukaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä muutoin kuin oppisopimuskoulutuksena toteutettavaa tavoitteellista ja ohjattua koulutusta. Työssäoppimisen aikana opiskelija ei ole työsopimussuhteessa työnantajaan, elleivät opiskelija ja työnantaja ole erikseen sopineet työsopimuksen tekemisestä. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 a §:n mukaan ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon tulee sisältää osaamisen hankkimista työssäoppimisen kautta vähintään 30 osaamispistettä 
Oppisopimuskoulutus on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 17 §:n mukaan pääosin työpaikalla järjestettävää koulutusta, joka perustuu 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen (oppisopimus). Oppisopimus voidaan tehdä, jos työnantaja ja koulutuksen järjestäjä ovat sopineet oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä. Oppisopimuskoulutus voi perustua myös virkamiehen ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen sopimukseen (virkamiehen oppisopimus), jos työnantaja ja koulutuksen järjestäjä ovat sopineet koulutuksen järjestämisestä. Yrittäjälle voidaan järjestää oppisopimuskoulutusta omassa yrityksessään, jos koulutuksen järjestäjä ja yrittäjä ovat sopineet koulutuksen järjestämisestä. Yrittäjän ja virkamiehen oppisopimuskoulutus eivät perustu työsopimukseen. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n mukaan jos koulutuksen järjestäjä järjestää oppisopimuskoulutusta, koulutuksen järjestäjä vastaa oppisopimuskoulutuksen johdosta ja oppisopimusten valvonnasta. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun asetuksen 6 §:n mukaan oppisopimuksesta tulee käydä ilmi sopimuksen voimassaoloaika, koeajan pituus, tutkinto, joka oppisopimuskoulutuksena suoritetaan tai johon oppisopimuskoulutus valmistaa sekä opiskelijan palkkauksen perusteet. Oppisopimukseen tulee liittää opiskelijan henkilökohtainen opiskeluohjelma, josta ilmenevät:1) suoritettava tutkinto, noudatettava tutkinnon peruste sekä tutkinnon laajuus tai muun kuin tutkintotavoitteisen koulutuksen tavoitteet, 2) keskeiset työtehtävät, 3) koulutukseen sisältyvä tietopuolinen opetus, 4) tietopuolisten opintojen ajoittuminen koulutusajalle, 5) vastuulliset kouluttajat sekä 6) muut opintojen järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. 
Opiskeluohjelmassa on otettava huomioon ja luettava hyväksi opiskelijan aikaisempi koulutus ja työkokemus. Opiskeluohjelman laativat yhdessä opiskelija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä siten, että se on liitettävissä oppisopimukseen sopimusta hyväksyttäessä. 
Oppisopimuskoulutuksessa työnantajalle maksetaan työpaikalla tapahtuvan koulutuksen järjestämistä varten korvausta sen mukaan mitä koulutuksesta arvioidaan työnantajalle aiheutuvan kustannuksia. Kustannuksia arvioitaessa otetaan huomioon koulutusala, suoritettava tutkinto sekä opiskelijan kokemus ja opintojen vaihe. 
Oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen peruskoulutukseen osallistuvalle tulee osana koulutusta järjestää mahdollisuus suorittaa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa säädetty näyttötutkinto. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää järjestetäänkö oppisopimuskoulutus tutkintoon johtavana vai näyttötutkinnon suorittamiseen valmistavana koulutuksena. 
Myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista koulutusta voidaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan järjestää oppisopimuskoulutuksena. Koulutukseen sovelletaan tällöin ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 17 §:n säännöksiä oppisopimuskoulutuksesta, 18 §:n säännöksiä työntekijöitä koskevan lainsäädännön soveltamisesta oppisopimuskoulutukseen, 24 b §:n 3 momentin säännöksiä opiskelijan oppimisen arvioinnista oppisopimuskoulutuksessa ja 39 §:n säännöksiä opintososiaalisista eduista oppisopimuskoulutuksessa. 
Vuonna 2016 oppisopimuskoulutuksena toteutettavan koulutuksen rahoitusta saavia koulutuksen järjestäjiä oli ammatillisessa peruskoulutuksessa 64 ja lisäkoulutuksessa 65. 
Vuonna 2015 tutkintotavoitteiseen oppisopimuskoulutukseen osallistui opetushallinnon alalla 49 040 opiskelijaa. Oppisopimusopiskelijoista 536 suoritti ammatillista perustutkintoa ammatillisena peruskoulutuksena. Näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa oppisopimuskoulutuksessa oli 17 848 opiskelijaa. Ammattitutkintoon valmistavassa oppisopimuskoulutuksessa oli 14 883 ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa oppisopimuskoulutuksessa 15 773 opiskelijaa. Vuoden 2015 oppisopimusopiskelijoista uusia opiskelijoita oli 19 277. 
Opetushallituksen vuoden 2014 kustannustiedonkeruun mukaan ammatillisena peruskoulutuksena suoritetuissa ammatillisissa perustutkinnoissa suoritettiin yhteensä 3 391 779 opintoviikkoa, josta työssäoppimisen opintoviikkoja oli 641 218 eli noin 19 prosenttia kaikista suoritetuista opintoviikoista. 
Erityisopetus 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 19 a §:n mukaan oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. 
Erityisopetuksen tavoitteena on, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Erityisopetuksessa voidaan kuitenkin poiketa tutkinnon perusteista mukauttamalla ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita sekä osaamisen arviointia siinä määrin, kuin se on opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä. Opetushallitus voi tutkinnon perusteissa määrätä, miltä osin ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista ei voida poiketa mukauttamisen perusteella. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijan opetuksen järjestämisestä erityisopetuksena sekä 19 a §:n 2 momentissa tarkoitetusta mukauttamisesta. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia erityisopetuksen toteuttamiseksi opiskelijalle henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, jota päivitetään tarvittaessa. Suunnitelman laadinnasta ja sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Opiskelijaa ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa tulee kuulla ennen edellä mainituista asioista päättämistä ja henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman vahvistamista. 
Rahoituksen perusteena olevia erityisopiskelijoita oli 20.9.2016 yhteensä 19 177. 
Henkilökohtaisen opetuksen järjestämissuunnitelmassa tulee ilmetä päätös tutkinnon osien ammattitaitovaatimusten tai osaamistavoitteiden taikka osaamisen arvioinnin mukauttamisesta. Suunnitelman tulee sisältää opiskelijan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, josta ilmenee, miten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita taikka osaamisen arviointia on mukautettu sekä tiedot erityisopetuksen järjestämiseen liittyvästä pedagogisesta tuesta sekä erityisistä opetus- ja opiskelujärjestelyistä. 
Lain 25 §:n mukaan jos tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista on poikettu mukauttamisen perusteella, opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin. opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Kuvaavaa on tekemisen itsenäisyyden väheneminen, ja tekeminen toteutuu usein tuettuna (melko itsenäinen), ohjattuna (tarvitsee ohjausta), tai avustettuna (tarvitsee paljon apua). Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:n mukaan jos tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita taikka osaamisen arviointia on mukaisesti mukautettu, opiskelijan osaaminen arvioidaan lisäksi sanallisesti. Tieto arviointiasteikon mukaisen arvosanan mukauttamisesta on merkittävä opiskelijalle annettavaan todistukseen.. Mikäli todetaan, että opiskelija ei ole saavuttanut tai saavuta erityisopetuksenkaan avulla tutkinnon perusteissa määriteltyjä keskeisiä ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita T1-tason arviointikriteerien mukaisesti, laaditaan hänelle normaalin arviointiasteikkoa T1-tasoa alemmat arvioinnin kriteerit yksilöllisesti (mukautettu kiitettävä 3 (K3M), mukautettu hyvä 2 (H2M) tai mukautettu tyydyttävä 1 (T1M)). Mukautetut arviointiasteikot kriteerit on johdettu tutkinnon perusteiden pohjalta, mutta ne kuvaavat arvioitavana olevaa osaamista yksilön edellytysten mukaisesti vähemmän vaativana, pienempänä tai kapeampana osaamisena. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 e §:n 5 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä ei saa antaa tutkintotodistusta tai todistusta suoritetuista tutkinnon osista, jos opiskelija ei mukauttamisen vuoksi ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjä antaa tällöin todistuksen opiskelijan osaamisesta. Todistus opiskelijan osaamisesta sisältää sanallisen kuvauksen opiskelijan osaamisesta niissä tutkinnon osissa, joissa opiskelija ei mukauttamisen vuoksi ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. 
Mukauttaminen edellyttää, että koulutuksen järjestäjä on tehnyt opiskelijasta erityisopetuksen päätöksen, laatinut henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman sekä antanut erityisopetusta ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Mukauttaminen edellyttää koulutuksen järjestäjältä hyvää erityisopetuksen osaamista ja selkeää toimintaprosessia mukauttamisen toteuttamisesta osana erityisopetusta. Mukauttaminen mahdollistaa opiskelijan yhdenvertaisen ammatillisen osaamisen hankkimisen ja osoittamisen sekä mahdollisuuden saada todistuksen mukauttamisesta huolimatta. Todistukseen merkittävä alaviite mukauttamisesta voi kuitenkin vaikuttaa opiskelijan pääsyyn jatko-opintoihin tai työllistymiseen, joten opiskelijan oikeusturvan näkökulmasta mukauttaminen on aina merkittävä päätös. Lähtökohtaisesti tilanne tulee arvioida aina sekä sora-säädösten että tutkinnon perusteiden ja työllistymisen näkökulmasta jo ennen opiskelijan valintaa koulutukseen. 
Erityiset opiskelujärjestelyt 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 21 §:n mukaan opiskelussa voidaan myös muutoin kuin 19 a §:ssä tarkoitetussa erityisopetuksessa poiketa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisista ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista ja osaamisen arvioinnista, jos: 
1) tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ovat olosuhteet tai aikaisemmin hankittu osaaminen huomioiden joiltakin osin opiskelijalle kohtuuttomia; tai 
2) poikkeaminen on perusteltua opiskelijan terveydentilaan liittyvistä syistä. 
Tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisia ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita voidaan pitää kohtuuttomina esimerkiksi tilanteissa, jossa opiskelija ei ole aiemmin perusopetuksessa suorittanut esimerkiksi oppimisvaikeuksien kuuluvien kielellisten vaikeuksien vuoksi toisen kotimaisen kielen opintoja, vaan hänet on näistä opinnoista vapautettu. Vastaavasti kohtuuttomana voidaan joissakin tilanteissa pitää vieraskielisten opiskelijoiden toisen kotimaisen kielen osaamisen edellyttämistä, mikäli sitä ei ole aiemmin opiskeltu ja mikäli osaaminen ei ole tutkinnon perusteiden mukaista työelämän keskeistä osaamista. Erityisiä opiskelujärjestelyjä voidaan käyttää myös tilanteessa, jossa tutkinnon perusteiden mukaista osaamisen hankkimista ja osoittamista voidaan opiskelijan terveydentilan tai vamman vuoksi pitää kohtuuttomana vaatimuksena tai esteenä tutkinnon suorittamiseksi. Lähtökohtaisesti tilanne tulee arvioida aina sekä opiskelijaksi soveltuvuutta koskevien säännösten että tutkinnon perusteiden ja työllistymisen näkökulmasta jo ennen opiskelijan valintaa koulutukseen. 
Lain 21 §:n 2 momentin mukaisesti erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen tavoitteena on, että opiskelija voi suorittaa tutkinnon tai koulutuksen, vaikka hän säännöksessä tarkoitettujen syiden vuoksi joiltakin osin ei voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisia ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista on voitu poiketa vain siinä määrin, kuin se on ollut välttämätöntä. Jos tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista on poikettu erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi, opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Koulutuksen järjestäjä ei kuitenkaan saa antaa tutkintotodistusta tai todistusta suoritetuista tutkinnon osista, jos erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi opiskelija ei ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjä antaa tällöin todistuksen opiskelijan osaamisesta. Todistus opiskelijan osaamisesta sisältää sanallisen kuvauksen opiskelijan osaamisesta niissä tutkinnon osissa, joissa opiskelija ei erityisten opiskelujärjestelyjen käyttämisen vuoksi ole saavuttanut keskeisiä tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. Erityistä opetusjärjestelyistä ja poikkeamisesta tehdään myös alaviite tutkintotodistukseen. 
Koulutuksen järjestäjä päättää erityisistä opiskelujärjestelyistä. Opiskelijaa ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa tulee kuulla ennen päätöksen tekemistä, jos erityiset opiskelujärjestelyt eivät perustu opiskelijan tekemään esitykseen. 
Opetushallitus voi tutkinnon tai koulutuksen perusteissa määrätä, miltä osin ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista ei voida poiketa tässä pykälässä tarkoitettuja erityisiä opiskelujärjestelyjä käyttämällä. 
Vankilaopetus 
Vankilassa toteutettava koulutus kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan ja pohjautuu ensisijaisesti kansalliseen lainsäädäntöön ja sen soveltamiseen. Vankien opetuksen tulee vastata yleisessä koulutusjärjestelmässä annettavaa opetusta. Vankilassa järjestettävässä koulutuksessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä asianomaisesta koulutuksesta yleisesti säädetään. Sen lisäksi vankilaopetukseen vaikuttavat vankeuslain ja asetuksen sisältö ja tavoitteet sekä kansainväliset vankilaopetusta koskevat suositukset. Rangaistuslaitoksissa voi osallistua perusopetukseen, lukiokoulutukseen tai ammatilliseen koulutukseen. 
Vankilaopetuksen järjestäminen vaatii koulutuksen järjestäjältä erityisosaamista. Vankilaopetusta järjestävillä koulutuksen järjestäjillä on erilaisia käytänteitä ja vankilaympäristöön sopeutettuja koulutuksen toteuttamistapoja. Vangeilla on usein oppimisvaikeuksia, mistä syystä vangeille suunnatussa koulutuksessa on keskimääräistä enemmän tarvetta lähiopetukseen, erilaiseen tukeen ja ohjaukseen opintojen eri vaiheissa sekä erityisopetukseen ja opintojen henkilökohtaistamiseen. Oppimisvaikeuksien, mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä puutteellisten yhteiskunnallisten valmiuksien vuoksi tärkeässä roolissa ovat myös erilaiset kuntoutukset ja valmiuksia tuottavat koulutukset ennen ammatillista koulutusta. Vankilaopetuksena järjestetty koulutus edellyttääkin moniammatillista yhteistyötä koulutuksen järjestäjän ja vankilan kesken. Vankilakoulutuksena järjestettävälle koulutukselle on ominaista opiskelijoiden runsas vaihtuvuus ja pienet opetusryhmät. Osa vangeista voi opiskella ryhmässä, mutta osalle se ei ole mahdollista. 
Ammatillista koulutusta vankiloissa järjestetään pääasiassa ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoituksella. Jonkin verran vankilaopetusta on järjestetty myös osaamisohjelmien rahoituksella. 
2.1.7
2.1.7 Turvallinen opiskeluympäristö ja kurinpito
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 28 §:n 1 momentin mukaan opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Lain 28 §:n 2 momentissa säädetään oppilaitoksessa kielletyistä esineistä ja aineista. Pykälän 1 ja 2 momentin säännöksiä sovelletaan myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 28 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia järjestyssäännöt tai antaa muut oppilaitoksessa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä oppilaitosyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Turvallisen opiskeluympäristön takaamiseksi tarvitaan keinoja puuttua opiskelijan epäasialliseen käyttäytymiseen. Kurinpidosta säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 35 §:ssä, jota sovelletaan myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. 
Ammatillisen koulutuksen opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus muun muassa silloin, jos hän häiritsee opetusta, käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti, menettelee vilpillisesti tai muuten rikkoo oppilaitoksen järjestystä. Jos teko tai laiminlyönti on vakava tai jos opiskelija jatkaa epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi, sekä erottaa asuntolasta määräajaksi tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi. Kuripidon osalta säädetään myös opetusta häiritsevän, väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyvän opiskelijan määräämisestä poistumaan opetustilasta tai oppilaitoksen tilaisuudesta. Lisäksi opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen työpäivän ajaksi tai häneltä voidaan pidättää oikeus opiskeluun tietyin edellytyksin. 
Opiskelijalle annettavasta kirjallisesta varoituksesta päättää rehtori. Opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta, määräaikaisesta erottamisesta, asuntolasta erottamisesta sekä opiskelusta pidättämisestä päättää koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin. Toimielimessä tulee olla ainakin koulutuksen järjestäjän, opiskelijahuollon, opettajien, työelämän ja opiskelijoiden edustus. Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä on hankittava asiaa koskeva tarpeellinen asiantuntija- ja muu selvitys sekä varattava opiskelijalle ja hänen huoltajalleen tilaisuus tulla kuulluksi. Ennen opiskelijan erottamista oppilaitoksesta, opiskelijan asuntolasta erottamista ja kirjallisen varoituksen antamista opiskelijalle on kurinpitorangaistukseen syynä oleva teko tai laiminlyönti yksilöitävä, hankittava tarpeellinen selvitys sekä varattava opiskelijalle tilaisuus tulla kuulluksi. 
Kurinpitorangaistuksista, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja opiskelusta pidättämisestä tulee tehdä kirjallinen päätös. Opiskelijan määrääminen poistumaan luokasta ja opetuksen epääminen tulee kirjata. 
Häiritsevän tai turvallisuutta vaarantavan opiskelijan poistamisesta säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 35 b §:ssä. Sen mukaan rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka oppilaitoksen tilaisuudesta opiskelija, joka ei noudata poistumismääräystä. Jos poistettava opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia opiskelijan poistamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina opiskelijan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Kurinpitomenettelyn suhteesta syytteen vireilläoloon ja tuomioistuimen ratkaisuun säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 35 c §:ssä. 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 35 d §:n mukaan rehtorilla tai opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa opiskelijalta lain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettu kielletty esine tai aine. Jos haltuun otettavaa esinettä tai ainetta hallussaan pitävä opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen, rehtorilla tai opettajalla on oikeus käyttää sellaisia esineen tai aineen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina opiskelijan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain opiskelijan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita. 
Opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa opiskelijan mukana olevat tavarat, opiskelijan hallinnassa olevat oppilaitoksen säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen 28 §:n 2 momentissa tarkoitetun esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos on ilmeistä, että opiskelijan hallussa on tällaisia esineitä tai aineita ja opiskelija pyynnöistä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. Esineiden ja aineiden haltuun ottamiseen ja opiskelijan tavaroiden tarkastamiseen liittyvät toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti. Toimenpiteillä ei saa puuttua opiskelijan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen enempää kuin on välttämätöntä opiskelurauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi. 
2.1.8
2.1.8 Opiskelijan muut oikeudet ja velvollisuudet
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 29 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus saada opetusta ja opinto-ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Lisäksi opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta. Opiskelijan velvollisuuksista säädetään lain 34 §:ssä. Sen mukaan opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta. Opiskelijan on myös suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Lisäksi opiskelijan salassapitovelvollisuudesta säädetään lain 33 §:ssä. Säännöksiä opiskelijan salassapitovelvollisuudesta ja muista opiskelijan velvollisuuksista sovelletaan myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. 
Osallisuus ja opiskelijakunta 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 36 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee edistää kaikkien opiskelijoiden osallisuutta ja huolehtia siitä, että kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua oppilaitoksen toimintaan ja kehittämiseen sekä ilmaista mielipiteensä opiskelijoiden asemaan liittyvistä asioista. Jokaisella oppilaitoksella, jossa järjestetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua koulutusta, tulee olla sen opiskelijoista muodostuva oppilaskunta. Osallisuutta ja opiskelijakuntaa koskeva toiminta on suunniteltava opetussuunnitelman ja muiden siihen perustuvien suunnitelmien osana tai yhteydessä. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan järjestetyssä koulutuksessa koulutuksen järjestäjältä tai oppilaitokselta ei edellytetä opiskelijakuntaa. 
Opintososiaaliset edut 
Opintososiaalisista eduista säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 37 §:ssä. Päätoimisissa opinnoissa opiskelijalla on oikeus maksuttomaan ateriaan niinä työpäivinä, joina opetussuunnitelma edellyttää opiskelijan läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa. Koulutuksessa, joka on järjestetty sisäoppilaitosmuotoisesti, opiskelijalla on lisäksi oikeus myös muuhun maksuttomaan ruokailuun. 
Asuminen koulutuksen järjestäjän osoittamassa opiskelija-asuntolassa on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen järjestäjän osoittamassa asuntolassa asuminen on opintososiaalisena etuna sidoksissa opiskelupaikkaan. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain kurinpitoa koskevassa 35 §:ssä säädetään opiskelijan erottamisesta asuntolasta määräajaksi tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi. Laissa on myös säännökset erottamispäätöksen täytäntöönpanosta vailla lainvoimaa olevana ja erottamispäätöksen edellyttämästä menettelystä. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain yleisten muutoksenhakusäännösten mukaan päätökseen, joka koskee opiskelija-asuntolasta erottamista, saadaan hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Opetushallituksen vuoden 2015 selvityksen mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa olevista opiskelijoista yli 10 000 asuu ammatillisen koulutuksen järjestäjien ylläpitämissä opiskelija-asuntoloissa. Vuonna 2014 asuntolatoimintaa oli 83 koulutuksen järjestäjällä. Opetushallitus määrää kodin ja oppilaitoksen yhteistyön ja opiskelijahuollon keskeisistä periaatteista sekä opetustoimeen kuuluvan opiskelijahuollon tavoitteista. Koulutuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelmassaan määrätä kodin ja oppilaitoksen yhteistyön sekä opiskelijahuollon järjestämistavat. 
Opintososiaalisista eduista erityisopetuksessa säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 38 §:ssä ja opintososiaalisista eduista oppisopimuskoulutuksessa lain 39 §:ssä. Erityisopetusta saavalla opiskelijalla on oikeus opiskelun edellyttämiin avustajapalveluihin, muihin opiskelijahuollon palveluihin sekä erityisiin apuvälineisiin. Lisäksi lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitetussa erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän saaneen koulutuksen järjestäjän erityisopetuksessa opiskelijalle voidaan antaa maksutta oppikirjat ja muut koulutarvikkeet, majoituksessa olevien tarpeelliset viikoittaiset kotimatkat, täysihoito oppilasasuntolassa tai muussa majoituksessa sekä henkilökohtaiset työvarusteet. 
Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalla on tietopuoliseen opetukseen osallistumisen aikana oikeus saada päivärahaa, perheavustusta sekä korvausta matka- ja majoittumiskustannuksista siten kuin opetus- ja kulttuuriministeriö päättää. Jos opiskelijalle kuitenkin maksetaan samalta ajalta palkkaa tai hänellä on oikeus muihin lakisääteisiin etuihin, hänellä on oikeus saada ainoastaan korvausta matka- ja majoittumiskustannuksista. Säännöksiä opintososiaalisista eduista oppisopimuskoulutuksessa sovelletaan myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun oppisopimuskoulutuksena järjestettyyn koulutukseen. 
Opiskelijamaksut 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 37 §:n 1 momentin mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa opetus on opiskelijalle maksutonta. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n 4 momentissa tarkoitetulta yksityisopiskelijalta voidaan kuitenkin periä maksuja. Erityisestä syystä opetus- ja kulttuuriministeriö voi antaa luvan periä opiskelijoilta maksuja muissakin tapauksissa. Tällaisia lupia ei ole haettu eikä näin ollen myöskään myönnetty. Opetuksen maksuttomuutta sekä opetuksen yhteydessä perittäviä oppimateriaali ja tarvikemaksuja koskevia käytäntöjä on lisäksi tarkennettu opetusministeriön ohjeella 22.10.2008 (dnro 19/502/2008). 
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 47 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetään opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista sen mukaan kuin valtion maksuperustelaissa julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista säädetään. Viittaussäännöksen nojalla kyseistä säännöstä sovelletaan myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. Maksuista säädetään eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista annetulla opetusministeriön asetuksella (1323/2001). 
Asetuksen 4 §:ssä säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n 4 momentissa tarkoitetuilta yksityisopiskelijalta perittävästä 50,50 euron suuruisesta koemaksusta. Lisäksi asetuksen 6 §:ssä säädetään oppimateriaaleista ja tarvikkeista perittävistä maksuista. Jos koulutuksen järjestäjä antaa opiskelijalle opiskelun edellyttämiä oppikirjoja tai muita opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja oppimateriaaleja taikka henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja työvälineitä, koneita, laitteita, materiaaleja ja muita tarvikkeita, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle, voi koulutuksen järjestäjä periä niistä maksun enintään todellisten hankinta- tai tuotantokustannusten mukaisesti. Jos opiskelija hankkii mainitut oppimateriaalit ja tarvikkeet muuten, häneltä ei voida periä tässä momentissa tarkoitettuja maksuja. Oppimateriaaleina ja tarvikkeina ei pidetä maksuttomaan opetukseen kuuluvia opetuksen järjestämisen edellyttämiä työvälineitä, koneita, laitteita, suojavaatteita, työturvallisuussäännösten edellyttämiä varusteita, opetuksessa käytettäviä koulutuksen järjestäjälle kuuluvia materiaaleja ja tarvikkeita eikä muita vastaavia opetusvälineitä. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan myös näyttötutkintona suoritettava ammatilliseen perustutkintoon valmistava koulutus on opiskelijalle maksutonta. Pykälän 2 momentin mukaan ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa sekä muussa lisäkoulutuksessa opiskelijalta voidaan periä kohtuullinen opiskelumaksu. Maksulla katetaan koulutuksen ja tutkinnon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Asetuksen 5 §:ssä säädetään ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa perittävistä maksuista. Säännöksen mukaan ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa opiskelijalta voidaan periä maksu, joka on enintään 50 prosenttia opiskelijakohtaisesta määrästä, joka on laskettu ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnan perusteella. Muussa ammatillisessa lisäkoulutuksessa maksu voi olla enintään 75 prosenttia ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnasta. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 17 §:n 3 momentin mukaan näyttötutkintoon osallistuvalta peritään tutkintomaksu. Tutkintomaksu määrätään siten, että maksut vastaavat tutkintotoimikunnasta aiheutuvia kustannuksia. Käytännössä tutkintotoimikuntien, näyttötutkintosihteeristön ja Opetushallituksen näyttötutkintojärjestelmän ohjaukseen, hallinnointiin ja kehittämiseen menevä työpanos on katettu tutkintomaksuilla. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 17 a §:n mukaan tutkinnon järjestäjä perii tutkintomaksun näyttötutkintoon ilmoittautumisen yhteydessä ja tilittää maksut Opetushallitukselle. Maksu on tutkintokohtainen kertamaksu. Asetuksen 5 §:ssä säädetyn mukaisesti näyttötutkintoina suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin osallistuvalta perittävä kiinteä tutkintomaksu on 58 euroa. Tällä hetkellä tutkintomaksuista kertyy noin 2,8 miljoonaa euroa vuodessa. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 17 §:n 4 momentin mukaan ammatti- ja erikoisammattitutkintoon osallistuvalta, joka suorittaa tutkinnon ilman siihen valmistavaa koulutusta, voidaan periä kohtuullinen maksu tutkinnon järjestämisestä. Tämän maksun euromäärää tai muita perusteista ei ole tarkemmin säädetty asetuksella. 
Asetuksen 8 §:n mukaan asetuksessa säädettyjen maksujen laskentaperusteina käytettäviä kustannuksia laskettaessa otetaan huomioon kustannukset, joita käytetään määriteltäessä valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettua suoritteen omakustannusarvoa. Edellä mainittua ei kuitenkaan sovelleta 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja muussa ammatillisessa lisäkoulutuksessa perittävien maksujen kustannuksiin, jotka on sidottu ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintaan. 
2.1.9
2.1.9 Henkilöstö
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 40 §:n mukaan ja ammatillisen aikuiskoulutuslain 16 §:n viittaussäännöksen mukaan jokaisella oppilaitoksella, jossa järjestetään näissä laeissa tarkoitettua koulutusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori. Kaksikielisessä oppilaitoksessa tulee olla rehtori kumpaakin kieliryhmää varten tai rehtori, joka täydellisesti hallitsee oppilaitoksen molemmat opetuskielet. Koulutuksen järjestäjällä tulee olla myös koulutuksen järjestämistapa huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia. Lisäksi koulutuksen järjestäjällä voi olla tuntiopettajia ja muuta henkilöstöä. Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi erityisestä syystä myöntää kelpoisuusvaatimuksista erivapauden. Yliopisto voi yksittäistapauksessa todeta henkilön kelpoiseksi antamaan ammatillista koulutusta jollakin taiteenalalla. 
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (986/1998), jäljempänä kelpoisuusasetus, 2 luvussa säädetään rehtorin kelpoisuus- ja kielitaitovaatimuksista. Kelpoisuusasetuksen 2 §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on 
1) ylempi korkeakoulututkinto 
2) asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus 
3) riittävä työkokemus opettajan tehtävissä ja 
4) Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. 
Kelpoisuusasetuksen 5 luvussa säädetään ammatillisen koulutuksen opettajien ja opinto-ohjaajien kelpoisuus- ja kielitaitovaatimuksista. Kelpoisuusasetuksen 13 §:ssä säädetään ammatillisten opintojen opettajan kelpoisuusvaatimuksista, 13 a §:ssä ammatillisten opintojen opetuksen antamisesta ilman pedagogisten opintojen suorittamista ja 13 b §:ssä valmentavien koulutusten opettajien kelpoisuusvaatimuksista. 
Asetuksen 13 §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan ammatilliseen koulutukseen sisältyvien ammatillisten opintojen opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, 
1) joka on suorittanut koulutuksen järjestäjän päättämän opetustehtävän kannalta soveltuvan korkeakoulututkinnon 
2) joka on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot 
3) jolla on vähintään kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä ja 
4) jolla on pätevyys- tai lupakirja taikka oikeus harjoittaa terveydenhuollon ammattia laillistettuna ammattihenkilönä, jos alan tehtävissä toimiminen edellyttää pätevyys- tai lupakirjaa taikka laillistamista. 
Opettajan pedagogisilla opinnoilla tarkoitetaan kelpoisuusasetuksen 22 §:n mukaan yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:n 1 momentin 5 kohdan ja kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen mukaisia opettajan pedagogisia opintoja, kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista annetun asetuksen mukaisia aineenopettajan kasvatustieteellisiä opintoja, ammatillisesta opettajankoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisia ammatillisia opettajankoulutusopintoja sekä aikaisempien säännösten ja määräysten mukaisia, vähintään 35 opintoviikon laajuisia ammatillisen opettajankoulutuksen pedagogisia opintoja, jotka on suoritettu erillisinä tai tutkintoon kuuluvina. Opettajan pedagogisia opintoja ei vaadita erikseen henkilöltä, jolla on kelpoisuus luokanopettajaksi tai joka on suorittanut terveystieteiden tutkinnoista annetussa asetuksessa (628/1997) tarkoitetut opettajan pedagogiset opinnot terveystieteiden maisterin tutkinnossa. Opettajan pedagogiset opinnot voivat olla suoritettuina tutkintoihin sisältyvinä tai erillisinä. 
Kelpoisuusasetuksen 13 a §:n mukaan ammatillisten opintojen opetusta on oikeutettu antamaan myös henkilö, joka on otettu opettajaksi ehdolla, että hän kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta suorittaa mainitussa kohdassa tarkoitetut opettajan pedagogiset opinnot. 
Kelpoisuusasetuksen 13 b §:n mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta sekä maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta, jotka on sittemmin yhdistetty ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaksi koulutukseksi, on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tässä asetuksessa säädetty ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus. Vammaisten valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta eli voimassa olevan lainsäädännön mukaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta, on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus. 
Kelpoisuusasetuksen 14 §:ssä säädetään yhteisten opintojen eli voimassa olevan lainsäädännön mukaan yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuusvaatimuksista. Asetuksen 14 §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan yhteisten tutkinnon osien opetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka 
1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyvät vähintään 120 opintopisteen tai vähintään 55 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot yhdessä opetettavassa aineessa ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset tai niitä vastaavat opinnot muissa opetettavissa aineissa tai joka on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon soveltuvassa koulutusohjelmassa ja 
2) joka on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. 
Opinto-ohjausta on kelpoisuusasetuksen 15 §:n mukaan kelpoinen antamaan henkilö, jolla on 
1) ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus sekä 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset ammatillisessa opettajakorkeakoulussa tai yliopistossa suoritetut opinto-ohjaajan opinnot tai yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot tai 
2) lukion opinto-ohjaajan kelpoisuus. 
Jos opinto-ohjauksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, opinto-ohjausta voi osana muuta opetustaan antaa myös muu tässä luvussa tarkoitettu opettaja. 
Erityisopetusta on kelpoisuusasetuksen 16 §:n mukaan kelpoinen antamaan henkilö, jolla on ammatillisten tai yhteisten opintojen opettajan kelpoisuus ja vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset ammatillisen koulutuksen erityisopettajan opinnot tai yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) 19 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyt erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot. Erityisopetuksena annettavaa yhteisten opintojen opetusta on kelpoinen antamaan myös henkilö, joka on suorittanut soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon ja jolla on erityisopettajan opinnot. Jos erityisopetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, erityisopetusta voi antaa myös muu tässä luvussa tarkoitettu opettaja osana muuta opetustaan. 
Kelpoisuusasetuksen 17 §:n mukaan ammatillisessa koulutuksessa opettajan tulee hallita opetuksessa käytettävä kieli. Äidinkielen opetusta antavalla opettajalla tulee olla kyseisen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Erinomainen suomen tai ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito osoitetaan asetuksen 22 a §:n mukaan suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa annetussa valtioneuvoston asetuksessa (481/2003) säädetyllä tavalla. Koulutuksen järjestäjä arvioi kielenhallinnan riittävyyden. 
Opetusta voi kelpoisuusasetuksen 23 §:n mukaisesti määrätä väliaikaisesti - enintään vuoden ajaksi - antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole määräystä annettaessa saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy. Ammatillisten opintojen opetusta voidaan kuitenkin määrätä enintään kahden vuoden ajaksi antamaan henkilö, jolla on opetustehtävän edellyttämä riittävä koulutus ja vahva käytännön ammattitaito. Tällainen henkilö voidaan määrätä antamaan opetusta yli vuoden ajaksi vain, jos opetustehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei ole saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy. 
Opettajat Suomessa 2013 -julkaisun mukaan ammatillisessa koulutuksessa oli opetushenkilöstöä eli, rehtoreita, toiminnasta vastaavia johtajia, opettajia, opinto-ohjaajia, erityisopettajia ja muuta opetushenkilöstöä yhteensä reilut 15 000. Opettajat Suomessa 2013 -julkaisu perustuu Tilastokeskuksen keväällä 2013 tekemään henkilöpohjaiseen opettajatiedonkeruuseen. Opettajatiedonkeruu tehdään kahden tai kolmen vuoden välein. Viimeisin kysely on tehty keväällä 2016, mutta tiedoista tehty julkaisu ei ole vielä käytettävissä. Kevätlukukaudella 2013 kyselyyn vastanneista ja ammatillisessa koulutuksessa ensisijaisesti työskennelleistä yhteisten opintojen opettajana toimi 1 851 (12 %) opettajaa ja ammatillisten opintojen opettajana 13 166 (88 %). 
Ammatillisessa koulutuksessa ensisijaisesti työskennelleistä opettajista lähes 80 prosenttia täytti Opettajat Suomessa 2013 -julkaisun mukaan muodollisen opettajankelpoisuuden vaatimukset. Kelpoisuusaste koheni vuoden 2010 tilanteesta yli 7 prosenttiyksikköä, jota näyttäisi selittävän osaltaan opettajien kelpoisuusehtojen muutokset vuonna 2010. Johtavassa asemassa työskentelevien ja lehtoreiden kelpoisuusaste oli 95 prosenttia, eli se on pysynyt korkeana. Myös muodollisesti kelpoisten erityisopettajien osuus on noussut 2008 vuoden 88 prosentista 95 prosenttiin, mutta toisaalta erityisopettajien määrä näyttäisi olevan vahvasti laskusuunnassa. Selittävänä tekijänä tähän voi olla se, että monilla ammatillisilla opettajilla on myös erityisopettajan pätevyys, mutta he eivät näyttäydy tilastollisesti erityisopettajan tehtävätyypissä. Opinto-ohjaajien määrä näyttäisi lisääntyneen vuoden 2008 tilanteeseen verrattuna. Ammatillisessa koulutuksessa työskennelleiden opettajien määrää ja kelpoisuutta on kuvattu tarkemmin taulukossa 4. 
Taulukko 4: Ensisijaisesti ammatillisessa koulutuksessa työskennelleiden opettajien opettajakelpoisuus tehtävätyypeittäin vuosina 2008, 2010 ja 2013 
2.1.10
2.1.10 Laadunhallinta
Ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ei tällä hetkellä ole erillisiä säädöksiä laadunhallinnasta. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 24 §:ssä säädetään kuitenkin koulutuksen arvioinnista. Pykälän mukaan koulutuksen arvioinnin tarkoituksena on turvata tämän lain tarkoituksen toteuttamista ja tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Koulutuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa. Lisäksi pykälään sisältyy valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä arvioinnista ja sen kehittämisestä, mutta tarkempia säännöksiä ei ole annettu. 
Vastaavat säännökset ovat ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 §:ssä. Lisäksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentissa todetaan, että tutkintotoimikuntien yhtenä tehtävänä on varmistaa näyttötutkintojen järjestämisen laatua. Laadunvarmistus on osa tutkintotoimikuntien velvollisuutta arvioida näyttötutkinnon järjestäjien toimintaa suhteessa tavoitteisiin, lainsäädäntöön ja näyttötutkinnon järjestämissopimuksiin. Tutkintotoimikuntien tehtävänä on eri tavoin varmistaa, että tutkintotilaisuudet järjestetään myös käytännössä näyttötutkinnon järjestämissopimuksen ja -suunnitelman mukaisesti ja että tutkintotilaisuuksissa noudatetaan tutkinnon perusteita. Jos tutkintotoimikunta havaitsee ongelmia näyttötutkintojen järjestämisessä, sen tulisi puuttua niihin. 
2.1.11
2.1.11 Koulutusvienti
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa ei ole erillisiä säädöksiä koulutusviennistä, sillä säädökset on tehty vastaamaan kansallisiin koulutustarpeisiin. Osa ammatillisen koulutuksen järjestäjistä on tehnyt ammatillisen koulutuksen vientiä osana ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 48 §:n mukaista maksullista palvelutoimintaa. Maksullista palvelutoimintaa koskevia säännöksiä sovelletaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 §:n viittaussäännöksen nojalla myös ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. 
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry AMKE ry:n jäseninä on 83 ammatillisen koulutuksen järjestäjää, joiden oppilaitoksissa opiskelee yli 90 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijoista.teki vuonna 2014 jäsenistölleen kyselyn koulutusviennistä. Kyselyyn vastasi 35 koulutuksen järjestäjää eri puolelta Suomea. Kyselyn perusteella koulutusvienti kiinnostaa ammatillisen koulutuksen järjestäjiä ja yli puolet vastanneista on jo sisällyttänyt koulutusviennin osaksi organisaationsa strategiaa. Joillakin ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on jo käynnissä useiden miljoonien eurojen arvoisia koulutusvientihankkeita. Useimmat koulutuksen järjestäjät ovat kuitenkin vasta tunnusteluvaiheessa ja tutustumassa kaupalliseen toimintaan kansainvälisillä markkinoilla. 
2.1.12
2.1.12 Työvoimakoulutus
Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tarjoavat julkisia työvoima- ja yrityspalveluja siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) säädetään. Lain 1 luvun 2 §:n mukaan julkisilla työvoima- ja yrityspalveluilla edistetään työmarkkinoiden toimivuutta turvaamalla osaavan työvoiman saatavuutta ja tarjoamalla työtä hakeville mahdollisuuksia saada työtä sekä edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja kehitetään yritysten toimintaedellytyksiä ja työelämän laatua. 
Julkisena työvoima- ja yrityspalveluna tarjotaan työnvälityspalveluita, tieto- ja neuvontapalveluita, osaamisen kehittämispalveluita sekä yritystoiminnan käynnistämis- ja kehittämispalveluita. Julkiseen työvoima- ja yrityspalveluun kuuluvat myös henkilöasiakkaan palveluprosessiin liittyvät asiantuntija-arvioinnit sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaiset tuet ja korvaukset. 
Julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tarjoaminen perustuu lain 4 §:n mukaan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tarpeisiin ja muutosten ennakointiin. Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja asiakas arvioivat yhdessä asiakkaan palvelutarpeen, jonka perusteella tarjotaan julkisia työvoima- ja yrityspalveluja, jotka parhaiten turvaavat osaavan työvoiman saatavuutta ja edistävät henkilöasiakkaan sijoittumista avoimille työmarkkinoille sekä edistävät yritystoiminnan käynnistymistä tai kehittymistä. 
Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi tuottaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetut palvelut itse tai hankkia ne osaksi tai kokonaan palvelujen tuottajilta valtion talousarviossa palvelujen hankkimista varten osoitetulla määrärahalla. Valtion talousarviossa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan pääluokassa työllisyyden edistämiseen ja työttömyyden torjuntaan tarkoitettujen määrärahojen (työllisyysmäärärahat) avulla tuetaan erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. 
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (1073/2012) 1 §:n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen hankinnasta. Työ- ja elinkeinotoimisto voi hankkia julkisia työvoima- ja yrityspalveluja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen määräämissä rajoissa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä työ- ja elinkeinotoimistot voivat myös yhdessä suorittaa hankintoja. 
Työvoimakoulutuksesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvussa. Luvun 1 §:n mukaan työvoimakoulutuksella parannetaan aikuisten ammattitaitoa, mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikka ja heidän valmiuksiaan toimia yrittäjänä sekä edistetään ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja uuden yritystoiminnan syntymistä. 
Työvoimakoulutuksena tarjotaan ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 20 §:ssä tarkoitettua kotoutumiskoulutusta. Työvoimakoulutuksena voidaan lisäksi tarjota aikuisten perusopetusta, jos perusopetuksen oppimäärän puuttuminen on esteenä ammatillisen koulutuksen suorittamiselle. 
Oppisopimuskoulutusta ei nykyisin järjestetä työvoimakoulutuksena. Työttömille voidaan kuitenkin järjestää opintokokonaisuuksia, joissa osa koulutuksesta järjestetään työvoimakoulutuksena ja osa oppisopimuskoulutuksena. Työnantajalla voi olla oikeus saada oppisopimuskoulutuksen ajalta työttömän palkkaamisesta aiheutuvien palkkauskustannusten korvaamiseksi maksettavaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa tarkoitettua palkkatukea. 
Lain 5 luvun 3 §:n mukaan opiskelijaksi työvoimakoulutukseen voidaan valita koulutukseen ja sen tavoitteena olevaan ammattiin tai tehtävään soveltuva henkilö, jolla on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve. Alle 20-vuotias oppivelvollisuuden suorittanut voidaan valita ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen vain, jos koulutuksen suorittaminen ei ole mahdollista tai muutoin tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna. 
Työvoimakoulutuksen opiskelijavalintaan sovelletaan lisäksi kyseistä koulutusta koskevia ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain (351/2003) ja yliopistolain (558/2009) säännöksiä opiskelijaksi ottamisen perusteista, kelpoisuudesta opintoihin, esteettömyydestä ja opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä sekä opiskelijaksi ottamiseen tai opiskelijavalintaan liittyvästä tiedonsaannista. 
Työ- ja elinkeinotoimisto päättää opiskelijoiden valitsemisesta koulutukseen. Kun kyse on korkeakoulututkintoon johtavista opinnoista, opiskelijaksi ottamisesta päättää korkeakoulu. Työvoimakoulutuksen opiskelijavalintatilaisuudet ja valintamenettelyyn liittyvät soveltuvuuskokeet ovat työvoimakoulutukseen hakeutuvalle maksuttomia. 
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n mukaan työvoimakoulutukseen haetaan sähköisesti siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa. Työvoimakoulutukseen voi hakea myös työ- ja elinkeinoministeriön lomakkeella, joka jätetään allekirjoitettuna työ- ja elinkeinotoimistoon. Jos koulutus toteutetaan koulutuksen yhteishankintana ja koulutus järjestetään pääasiassa tietyn yrityksen palveluksessa oleville työntekijöille tai vuokratyöntekijöille, työvoimakoulutukseen haetaan käyttämällä työ- ja elinkeinoministeriön vahvistamaa ryhmähakemuslomaketta, vastaavat tiedot sisältävää muuta lomaketta taikka sähköistä menettelyä. Työvoimakoulutukseen hakevan on pyynnöstä toimitettava hakemuksensa liitteeksi opiskelijavalinnan ja koulutuksen suorittamisen kannalta tarpeelliset lisäselvitykset ja todistukset. 
Opiskelijoiden valinnasta työvoimakoulutukseen säädetään valtioneuvoston asetuksen 10 §:ssä. Pykälän mukaan opiskelijavalinnasta vastaavan työ- ja elinkeinotoimiston tulee varmistaa, että hakija täyttää koulutuksen yleiset ja kullekin koulutukselle erikseen asetetut muut pääsyvaatimukset. Opiskelijavalinnassa voidaan käyttää työ- ja elinkeinohallinnon ulkopuolisia asiantuntijoita, haastatteluja sekä soveltuvia testimenetelmiä. Jos koulutus toteutetaan koulutuksen yhteishankintana, koulutuksen rahoittamiseen osallistuva työnantaja, yrittäjäksi aikovan henkilön toimeksiantaja tai yrittäjyysoikeudet luovuttava yritys voi osallistua opiskelijavalintaan valintaryhmän jäsenenä. Työvoimakoulutukseen haetaan ensisijaisesti verkossa työ- ja elinkeinopalvelujen verkkosivustolta saatavalla verkkohakemuksella. Opiskelijavalinnan tekee valintaryhmä. Valintaryhmässä ovat työ- ja elinkeinotoimiston lisäksi edustettuina kouluttaja sekä yhteishankintakoulutuksen kyseessä ollessa työnantaja tai muu yhteisö. Tämän lisäksi on tarvittaessa mahdollista käyttää muita soveltuvia asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, sosiaaliviranomaisia tai tietyn ammatti- tai toimialan asiantuntijoita. Hankintasopimuksessa nimetty työ- ja elinkeinotoimisto päättää opiskelijoiden valinnasta koulutukseen. Valintapäätöksestä on käytävä ilmi koulutukseen hakeneet, valinnan perusteet ja menettelyt sekä valituksi tulleet, varasijoille valitut ja valitsematta jääneet hakijat sekä perustelut valitsematta jättämiselle. Jos koulutukseen on haettu ryhmähakemuksella, työ- ja elinkeinotoimisto vahvistaa valinnan hyväksymällä hakemuksen. 
Työvoimakoulutukseen on käytetty viime vuosina vajaa puolet julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden määrärahoista ja vuonna 2015 työvoimakoulutukseen käytettiin 208 miljoonaa euroa. Työvoimakoulutuksessa aloitti vuonna 2015 noin 58 800 opiskelijaa, joista 14 000 maahanmuuttajien kotoutumis- tai luku- ja kirjoitustaidon koulutukseen. Ammatillisena työvoimakoulutuksena on toteutettu työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille paitsi ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta, myös uuteen ammattiin ja tutkintoon valmistavaa koulutusta. Vuonna 2014 työvoimakoulutuksessa suoritettiin yli 5 000 näyttötutkintoa ja vajaat 8 000 tutkinnon osaa. 
2.1.13
2.1.13 Opiskelijahuolto
Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisessa koulutuksessa olevan opiskelijan oikeudesta opiskeluhuoltoon säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013). Voimassa oleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki koskee myös perusopetusta ja lukiokoulutusta ja sen tarkoituksena on muun muassa ollut luoda oppilas- ja opiskelijahuollon jatkumon esiopetuksesta toiselle asteelle ja sen mukaiset palvelut on suunniteltu palvelemaan lasten ja nuorten etua ja tarpeita. Oppilas- ja opiskelijahuoltolakia ei sovelleta ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n 4 momentissa tarkoitettuun yksityisopiskelijaan, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa olevaan opiskelijaan eikä ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 17 §:ssä tarkoitetussa oppisopimuskoulutuksessa olevaan opiskelijaan, jos oppisopimuskoulutuksena järjestetään näyttötutkinnon suorittamiseen valmistavaa koulutusta tai sellaista lisäkoulutusta, joka ei johda tutkintoon. Opiskeluhuoltoon kuuluvat oppilas- ja opiskelijahuoltolain 3 §:n 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto sekä opiskeluhuollon palvelut, joita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä opiskeluterveydenhuollon palvelut. Oppilaitoksen sijaintikunta vastaa psykologi- ja kuraattoripalveluiden järjestämisestä. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 a §:n mukaan opiskelijahuollolla tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koulutuksen järjestäjän tulee toimia yhteistyössä opiskeluhuollon palveluita antavien ja järjestävien viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Koulutuksen järjestäjän tulee antaa opiskelijoille tietoa käytettävissä olevista opiskeluhuollon eduista ja palveluista sekä tarvittaessa ohjata opiskelijaa hakemaan näitä etuja ja palveluita. 
Opiskeluterveydenhuollosta säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010) ja neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (338/2011). Terveydenhuoltolain 17 §:n mukaan kunnan perusterveydenhuollon on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut alueellaan sijaitsevien lukioiden, ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten sekä korkeakoulujen opiskelijoille heidän kotipaikastaan riippumatta. Neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään tarkemmin opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetuista oppilaitosten opiskelijoista. Asetuksen 3 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan terveydenhuoltolain 23 §:ssä tarkoitettuja oppilaitoksia, joiden opiskelijoille kunnan on järjestettävä opiskeluterveydenhuollon palvelut, ovat ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut oppilaitokset ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut oppilaitokset. Asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan oppilaitoksen opiskelijana pidetään 1 momentissa tarkoitetun oppilaitoksen opiskelijaa, joka opiskelee opintotukilain mukaiseen opintotukeen oikeuttavassa koulutuksessa. Kunta voi järjestää opiskeluterveydenhuollon muullekin kuin 2 momentissa tarkoitetulle opiskelijalle. 
Opiskeluterveydenhuoltoon sisältyvät 
1) oppilaitoksen opiskeluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä opiskeluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen sekä seuranta kolmen vuoden välein; 
2) opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä opiskelukyvyn seuraaminen ja edistäminen, johon sisältyvät lukion ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoille kaksi määräaikaista terveystarkastusta ja kaikille opiskelijoille terveystarkastukset yksilöllisen tarpeen mukaisesti; 
3) terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen järjestäminen opiskelijoille, mielenterveys- ja päihdetyö, seksuaaliterveyden edistäminen ja suun terveydenhuolto mukaan lukien; 
4) opiskelijan erityisen tuen tai tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen sekä opiskelijan tukeminen ja tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai -hoitoon ohjaaminen. 
Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu myös opiskelijan työssäoppimisen ja työharjoittelun aikainen terveydenhuolto. 
Kunnan perusterveydenhuollon on opiskeluterveydenhuollon palveluja järjestäessään toimittava yhteistyössä alaikäisen opiskelijan vanhempien ja huoltajien, muun opiskelijahuolto- ja opetushenkilöstön sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Opiskeluterveydenhuolto on osa oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 a §:n mukaista opiskelijahuoltoa. Kunnan perusterveydenhuollosta vastaavan viranomaisen tulee osallistua lukiolain (629/1998) 11 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 14 §:n mukaisen opetussuunnitelman laatimiseen siltä osin, kun se koskee opiskelijahuoltoa sekä oppilaitoksen ja kodin välistä yhteistyötä. 
2.1.14
2.1.14 Muut etuudet
Opintotuki 
Suomen kansalaiselle, joka harjoittaa Suomessa oppivelvollisuuden jälkeisiä, päätoimisia opintoja, jotka kestävät yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta, myönnetään opintotukea siten kuin tässä opintotukilaissa (65/1994) säädetään. Opintotukena myönnetään opintorahaa, asumislisää sekä opintolainan valtiontakaus. Opintotukilain 4 §:n 3 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan opintotukea myönnetään opiskelijalle, joka suorittaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa säädettyä ammatillista koulutusta tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta tai muuta ammatillista lisäkoulutusta. Opintotukea ei lain 6 §:n 1 momentin mukaan kuitenkaan myönnetä sille, joka on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan järjestettävässä oppisopimuskoulutuksessa tai julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisessa työvoimakoulutuksessa. 
Opintotuen myöntämisen yleisinä edellytyksinä ovat oppilaitokseen hyväksyminen, opintojen päätoiminen harjoittaminen ja opinnoissa edistyminen sekä taloudellisen tuen tarve. Ammatilliset opinnot ovat opintotukilain 5 a §:n 3 momentin mukaan päätoimisia, kun opintojen laajuus on keskimäärin vähintään kolme opintoviikkoa tai 4,5 osaamispistettä opiskelukuukautta kohti. Kun opintojen laajuutta ei ole mitoitettu opintoviikkoina eikä osaamispisteinä, edellytetään opetus- tai koulutusohjelman mukaiseen opetukseen tai opintoihin kuuluvaan harjoitteluun osallistumista keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus on kuitenkin aina päätoimista. 
Opintotukea myönnetään ammatilliseen koulutukseen päätoimisten opintojen ajaksi. Säännönmukaisen opiskeluajan päätyttyä opintotukea voidaan myöntää enintään 12 kuukauden ajalle. Säännönmukaisella opiskeluajalla tarkoitetaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 31 §:n tai lukiolain 24 §:n 1 momentin mukaista pidentämätöntä suoritusaikaa taikka opetussuunnitelman mukaista suoritusaikaa, jos suoritusaikaa ei ole lainsäädännössä määritelty. Ammatillisessa peruskoulutuksessa eli ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa opintotuki myönnetään ensin opintojen laajuutta vastaavalle ajalle, esimerkiksi 180 osaamispisteen ammatillisessa perustutkinnossa yleensä 3 opiskeluvuoden ajalle. Muussa kuin lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa opintotuki myönnetään pääsääntöisesti koulutuksen keston mukaiselle ajalle tai opintojen laajuutta vastaavalle ajalle (4,5 osaamispistettä/opiskelukuukausi tai 3 opintoviikkoa/opiskelukuukausi), jos kestoa ei ole vahvistettu. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa opintotuki myönnetään henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaiselle ajalle, kuitenkin enintään kolmelle vuodelle. Opintojen edistymistä pidetään opintotukilain 5 b §:n 1 momentin mukaan riittävänä, jos opiskelijan päätoiminen opiskeluaika ei tule olennaisesti ylittämään kyseisiä opintoja varten määriteltyä tukiaikaa. Opintotukilainsäädännössä toisen asteen koulutuksen opintojen riittävälle edistymiselle ei ole säädetty tarkkoja opintosuoritusrajoja. Käytännössä ohjeelliset rajat riittävälle edistymiselle ovat keskimäärin 4,5 osaamispistettä tai 3 opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti (Kansaneläkelaitoksen etuusohje, opintotuki 15.08.2016, kela.fi). 
Kansaneläkelaitoksen opintoetuustilaston 2014/15 mukaan lukuvuonna 2014—2015 opintotuen saajista noin 91 000 oli ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Opintotuen saajia mainittuja lukuvuonna oli yhteensä noin 290 000. Opintotuen saajista noin 5 000 oli ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten opiskelijoita, 274 ammatillisten erikoisoppilaitosten opiskelijoita, 739 ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelijoita. 
Koulumatkatuki 
Tuen myöntämisestä lukio-opintoja tai ammatillisia opintoja harjoittavan opiskelijan asunnon ja oppilaitoksen välisestä päivittäisestä koulumatkasta aiheutuviin kustannuksiin säädetään lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetussa laissa (jäljempänä koulumatkatukilaki, 48/1997). Koulumatkatukilain 2 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaan koulumatkatukeen on oikeutettu Suomessa asuva opiskelija, joka opiskelee Suomessa päätoimisesti ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:ssä säädetyssä koulutuksessa tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa säädetyssä näyttötutkintona suoritettavassa ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa omaehtoisessa koulutuksessa. Opiskelun päätoimisuudesta säädetään opintotukilaissa. Koulumatkatukeen ei kuitenkaan ole oikeutettu etä- tai yksityisopetuksena tai maksullisena palvelutoimintana järjestettävän koulutuksen tai oppisopimuskoulutuksen opiskelija. 
Koulumatkatuen myöntämisen edellytyksenä on pitkä koulumatka ja soveltuva matkustustapa, joita määriteltäessä otetaan huomioon matkasta kuukausittain aiheutuvat säännölliset kustannukset, opiskelijan mahdollisuus käyttää julkista liikennettä sekä opiskelun yhtäjaksoisuus. Koulumatkatukea voidaan koulumatkatukilain 3 §:n mukaan myöntää, jos opiskelijan: 1) yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on vähintään 10 kilometriä, 2) kuukausittaiset koulumatkasta aiheutuvat kustannukset ylittävät 54 euroa sekä 
3) käyttämä matkustustapa on joukkoliikenne tai koulutuksen järjestäjän järjestämä koulukuljetus taikka 4 a §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä muu soveltuva oma matkustustapa. Koulumatkatukea ei myönnetä opiskelijalle, joka voisi asua maksutta koulutuksen järjestäjän ylläpitämässä asunnossa, jollei opiskelija erityisistä syistä voi ottaa asuntoa vastaan tai joka saa tukea koulumatkasta aiheutuviin kustannuksiin muun lain nojalla. 
Koulumatkatuen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että opiskelijalla on vähintään seitsemän koulumatkatukeen oikeuttavaa yhdensuuntaista matkaa viikossa yhdenjaksoisen vähintään 18 päivän ajan. 
Kansaneläkelaitoksen opintoetuustilaston 2014/15 mukaan lukuvuoden 2014—2015 kaikkiaan noin 52 500 koulumatkatuen saajasta noin 37 500 oli ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Näistä noin 29 000 oli alle 20-vuotiaita. 
Aikuiskoulutustuki 
Suomessa asuvien palkansaajien ja yrittäjien ammattitaidon kehittämistä ja ylläpitoa koskevan koulutuksen ajalta myönnettävästä eläkevakuutettuun ansiotyöhön perustuvasta aikuiskoulutustuesta säädetään aikuiskoulutustuesta annetussa laissa (1276/2000). Aikuiskoulutustuesta annetun lain mukaisena etuutena myönnetään aikuiskoulutustukea korvaukseksi opiskelun aikaisesta ansionmenetyksestä. Lisäksi voidaan myöntää opintotukilain (65/1994) mukainen opintolainan valtiontakaus. Lain 5 §:n mukaan palkansaajan aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksenä on, että 1) henkilöllä on 7 §:n mukaista työssäoloaikaa tukikauden alkamiseen mennessä vähintään kahdeksan vuotta, 2) päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan on tukikauden alkamiseen mennessä kestänyt yhdessä tai useammassa jaksossa vähintään vuoden, 3) henkilö on opintovapaalaissa (273/1979) tarkoitetulla opintovapaalla tai vastaavalla työnantajan kanssa muuten sovitulla vapaalla koulutuksen perusteella ja 4) työstä poissaolo koulutuksen johdosta kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta tai aikuiskoulutustukea haetaan lain 12 a §:n mukaisesti soviteltuna. Henkilö ei menetä oikeuttaan palkansaajan aikuiskoulutustukeen, jos hänen työsuhteensa irtisanotaan tukikauden alkamisen jälkeen hänestä itsestään riippumattomista syistä. 
Aikuiskoulutustuesta annetun lain 5 a §:n mukaan yrittäjän aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksenä on, että 1) yrittäjällä on lain 7 §:n mukaista työssäoloaikaa tukikauden alkamiseen mennessä vähintään kahdeksan vuotta, 2) yrittäjä on välittömästi ennen tukikauden alkamista toiminut vähintään vuoden lain 3 §:ssä tarkoitettuna yrittäjänä, 3) opiskelu kestää yhdenjaksoisesti vähintään kaksi kuukautta tai, jos koulutus ei ole yhdenjaksoista, se kestää useammassa jaksossa yhteensä vähintään 43 päivää ja 4) yrittäjän tukikauden aikaiset yritystoiminnan ansiot ovat vähentyneet vähintään kolmasosalla verrattuna viimeiseen ennen opiskelun alkua toimitettuun verotukseen. Yrittäjällä ei ole oikeutta saada aikuiskoulutustukea, jos hänen tukikauden aikaiset muut kuin yritystoiminnasta saadut ansiotulonsa ylittävät kolme neljäsosaa yrittäjälle maksetun aikuiskoulutustuen määrästä. Yrittäjällä tarkoitetaan lain 3 §:n mukaan henkilöä, joka päätointaan varten on yrittäjän eläkelain (1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaisesti velvollinen ottamaan sanottujen lakien mukaisen vakuutuksen. 
Aikuiskoulutustuesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla aikuiskoulutustukea voidaan myöntää päätoimisesti opiskelevalle henkilölle, joka osallistuu sellaiseen opetusministeriön toimialaan kuuluvaan ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998) tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettuun koulutukseen, joka johtaa ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon, erikoisammattitutkintoon tai edellä tarkoitettujen tutkintojen osien suorittamiseen taikka on edellä sanottujen lakien mukaista lisä- ja täydennyskoulutusta. 
Koulutusrahaston tilastotiedon mukaan vuonna 2015 kaikista yhteensä noin 20 500 aikuiskoulutustuen saajasta yhteensä noin 6 200 opiskeli ammatillisessa oppilaitoksessa (koulutusrahasto.fi). 
Työttömyysetuus 
Työttömällä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta työttömyysetuuteen eli ansiopäivärahaan, peruspäivärahaan tai työmarkkinatukeen työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitetun päätoimisen opiskelun ajalta. Työttömät voivat kuitenkin opiskella työttömyysetuutta menettämättä sivutoimisena pidettäviä opintoja. Päätoimisen opiskelun ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta, jos kyse on julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesta työvoimakoulutuksesta tai mainitussa laissa tarkoitetusta työnhakijan työttömyysetuudella tuetusta omaehtoisesta opiskelusta taikka kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitetusta omaehtoisesta työttömyysetuudella tuetusta kotoutumiskoulutuksesta. 
Työnhakijalla voi olla oikeus ns. aktiiviajan korotuksella korotettuun työttömyysetuuteen työvoimakoulutuksen ja edellä mainittujen työttömyysetuudella tuettujen opintojen ajalta. Lisäksi työvoimakoulutuksen ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitetun omaehtoisen työttömyysetuudella tuetun kotoutumiskoulutuksen ajalta maksetaan koulutukseen osallistumisesta aiheutuvien kulujen korvaamiseksi kulukorvausta. 
Työttömyysturvalain soveltamiskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että oppisopimuskoulutukseen ei lähtökohtaisesti sovelleta työttömyysturvalain opiskelua koskevia säännöksiä. Käytännössä oppisopimusta tulkitaan kuten mitä tahansa työsopimusta, ja jos työaika on enintään 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta, työnhakijalla voi olla oppisopimuskoulutuksen ajalta oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen. 
2.1.15
2.1.15 Ammatillisen koulutuksen rahoitus
Ammatillisen koulutuksen rahoituksesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki, sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1766/2009), jäljempänä rahoitusasetus. Rahoituslaissa ja -asetuksessa käytetyn terminologian mukaisesti ammatillisella peruskoulutuksella tarkoitetaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain perusteella järjestettävää koulutusta sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain perusteella järjestettävää näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaa koulutusta. Ammatillisella lisäkoulutuksella tarkoitetaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain perusteella järjestettävää ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta sekä muuta ammatillista lisäkoulutusta. 
Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävä rahoitus on osa kuntien valtionosuusjärjestelmää, jonka puitteissa valtio ja kunnat rahoittavat yhdessä ammatillista peruskoulutusta. Ammatillisen lisäkoulutuksen julkinen rahoitus on kokonaisuudessaan valtionrahoitusta. Lisäksi osa ammatillisesta koulutuksesta järjestetään henkilöstökoulutuksena, jolloin rahoitukseen osallistuvat myös henkilöstöään kouluttavat yritykset. 
Koulutuksen järjestäjän saama rahoitus muodostuu koulutusmuodoittain rahoituksen perusteena olevien suoritteiden ja laskennallisten yksikköhintojen perusteella. Suoriteyksiköitä ovat esimerkiksi opiskelijamäärät ja opiskelijatyövuodet. Yksikköhinnat perustuvat ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisiin valtakunnallisiin toteutuneisiin käyttökustannuksiin. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitus perustuu laskennalliseen järjestelmään ja niin sanottuun ylläpitäjämalliin, jossa rahoitus myönnetään koulutuksen järjestäjälle, joka päättää rahoituksen kohdentamisesta. Koulutuksen järjestäjille maksetaan yksikköhinnan mukainen rahoitus täysimääräisesti lukuun ottamatta kuntia. Kuntien saamasta valtionosuusrahoituksesta vähennetään asukaskohtainen kuntaosuus, jolloin vältytään tarpeettomalta ristikkäiseltä maksuliikenteeltä. Kunnan laskennallisesta omarahoitusosuudesta säädetään rahoituslain 8 §:ssä. Voimassa olevan säännöksen mukaan kuntien omarahoitusosuus lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen käyttökustannuksista on 58,11 prosenttia kuntien valtionosuuden perusteesta. Kunnat osallistuvat ammatillisen peruskoulutuksen rahoitukseen kunnan asukasmäärän mukaisessa suhteessa. Vuodelle 2016 laskettu kunnan rahoitusosuus on 291,92 euroa/asukas. 
Rahoituslain 32 §:ssä säädetään arvonlisäveron huomioon ottamisesta yksityisen koulutuksen järjestäjän rahoituksessa. Kyseisen säännöksen mukaan koulutuksen yksikköhintoja korotetaan yksityisen koulutuksen järjestäjän osalta siten, että korotus vastaa yksityisten koulutuksen järjestäjien maksamien arvonlisäverojen osuutta yksityiselle koulutuksen järjestäjälle aiheutuneista arvonlisäverottomista kustannuksista mainitussa koulutusmuodossa. Yksityisen koulutuksen järjestäjän yksikköhintaan lisätään arvonlisäveron osuus, joka vuonna 2016 on 4,91 prosenttia. 
Ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksen määräytymisperusteet 
Rahoituslain 5 §:n mukaan ammatillisessa peruskoulutuksessa rahoitus määräytyy opiskelijamäärien ja opiskelijaa kohden määrättyjen yksikköhintojen perusteella. Rahoituslain 23 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään vuosittain seuraavan varainhoitovuoden rahoituksen perusteena käytettävät lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja taiteen perusopetuksen keskimääräiset yksikköhinnat siten kuin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 54 §:n 2 momentissa ja 57 §:ssä säädetään. Mainituissa valtionosuuslain pykälissä säädetään muutoksista, jotka otetaan huomioon keskimääräisiä yksikköhintoja laskettaessa. Näitä ovat valtionosuustehtävien laadun ja laajuuden muutokset, peruspalveluiden hintaindeksiin perustuvat kustannustason arvioidut muutokset sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistukset. Ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta vuonna 2016 on 10 465,32 euroa. 
Rahoituslain 23 §:n 2 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö määrää yksikköhinnat. Yksikköhinnat määrätään siten, että yksikköhintojen mukaisesti lasketut rahoituksen perusteena käytettävät euromäärät yhteenlaskettuina vastaavat keskimääräisten yksikköhintojen perusteella laskettavia euromääriä. Rahoituslain 25 §:n 1 momentissa säädetään ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhintojen laskennasta valtakunnallisten toteutuneiden kokonaiskustannusten perusteella. Kustannuksia laskettaessa otetaan huomioon yksikköhintojen määräämistä edeltänyttä vuotta edeltäneenä vuonna ammatillisen koulutuksen järjestäjille aiheutuneet ammatillisen koulutuksen, valmentavien koulutusten sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun näyttötutkintona suoritettavan ammatilliseen perustutkintoon valmistavan koulutuksen valtakunnalliset kokonaiskustannukset. Oppisopimuskoulutuksesta aiheutuneita kustannuksia ei oteta huomioon. Rahoituslain 31 §:ssä säädetään yksikköhintoja laskettaessa huomiotta jätettävistä kustannuksista. 
Rahoituslain 25 §:n 2 momentissa säädetään ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhintojen laskemisesta koulutusaloittain. Yksikköhinnat opiskelijaa kohden lasketaan koulutusaloittain siten, että kunkin koulutusalan koulutuksesta aiheutuneet valtakunnalliset kokonaiskustannukset jaetaan kunkin koulutusalan koulutusta saaneiden opiskelijoiden yhteismäärällä mainittuna vuonna. 
Taulukko 5: Alakohtaiset yksikköhinnat vuonna 2016 (euroa) 
1. Humanistinen ja kasvatusala 
9 311,88 
2. Kulttuuriala 
11 172,81 
3. Yht.kuntat., liiket. ja hallinnonala 
7 674,24 
4. Luonnontieteiden ala 
8 052,31 
5. Tekniikan ja liikenteen ala 
10 700,59 
6. Luonnonvara- ja ympäristöala 
14 433,26 
7. Sosiaali-, terveys ja liikunta-ala 
8 563,69 
8. Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 
10 295,77 
Yhteensä 
10 465,32  
Yksikköhintojen porrastamisesta koulutusalan sisällä säädetään rahoitusasetuksen 4 §:n 1 momentissa, jossa säädetään tutkinnoista tai tutkintojen osaamisaloista, joissa ammatillisen peruskoulutuksen koulutusalakohtaiset yksikköhinnat ovat korkeammat kuin muussa saman koulutusalan koulutuksessa. 
Taulukko 6: Porrastusprosentit vuonna 2016 
Koulutusala 
Koulutus 
Korotus % 
2. Kulttuuriala 
- Musiikkialan perustutkintoon johtava koulutus 
40  
5. Tekniikan ja liikenteen ala 
- Elintarvikealan perustutkintoon johtava meijerialan koulutusohjelma 
35  
- Merenkulun perustutkintoon johtava koulutus 
25  
- Logistiikan perustutkinto, kuljetuspalvelujen koulutusohjelma autonkuljettajakoulutus 
- linja-autonkuljettajan ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutus  
35 
70  
- Lentokoneenasennuksen perustutkintoon johtava koulutus 
55  
- Rakennusalan perustutkintoon johtava maanrakennuskoneenkuljetuksen koulutusohjelma 
70  
6. Luonnonvara- ja ympäristöala 
- Metsäalan perustutkintoon johtava metsäkoneenkuljetuksen koulutusohjelma 
90  
- Muu metsäalan perustutkintoon johtava koulutus  
40  
- Hevostalouden perustutkintoon johtava koulutus 
25  
7. Sosiaali-, terveys- ja 
liikunta-ala 
- Liikunnanohjauksen perustutkintoon johtava koulutus 
55  
Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen yksikköhinta määrätään porrastamalla ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräistä yksikköhintaa rahoitusasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan kertoimella 0,80. Vuonna 2016 ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen yksikköhinta on 8 372,26 euroa. 
Rahoitusasetuksen 4 §:n 3 momentin mukaan koulutusalakohtaisia yksikköhintoja ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen yksikköhintaa korotetaan erityisopetuksessa 47 prosenttia. Yksikköhintaan tehtävistä korotuksista ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisopetuksen erityistehtävän perusteella järjestettävässä koulutuksessa säädetään rahoitusasetuksen 9 §:ssä. Korotuksia sovelletaan sekä tutkintotavoitteisen koulutuksen koulutusalakohtaiseen yksikköhintaan että valmentavan koulutuksen yksikköhintaan. Koulutusalakohtaisia yksikköhintoja korotetaan euromäärällä, joka saadaan kertomalla koulutusalakohtainen yksikköhinta luvulla 1,31. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen rahoitukseen puolestaan sovelletaan ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräistä yksikköhintaa kerrottuna luvulla 1,65 eli vuonna 2016 yksikköhinta on 17 267,78 euroa. Lisäksi asetuksessa säädetään vaikeavammaisuuden sekä henkilökohtaisen koulunkäyntiavustajan käyttämisen perusteella tehtävistä yksikköhinnan korotuksista. Vaikeavammaisuuden perusteella myönnettävä korotus on keskimääräinen yksikköhinta kerrottuna luvulla 1,12 ja henkilökohtaisen koulunkäyntiavustajan käyttämisen perusteella myönnettävä korotus keskimääräinen yksikköhinta kerrottuna luvulla 2,72. 
Yksikköhinnan korottamisesta opiskelijan saaman majoitusedun perusteella säädetään rahoitusasetuksen 10 §:ssä. Säännöksen mukaan yksikköhintaa korotetaan majoitusedun saaneiden opiskelijoiden osalta euromäärällä, joka on 15 prosenttia ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Erityisopetuksen erityisen koulutustehtävän perusteella järjestettävässä koulutuksessa korotus on 63 prosenttia ja sisäoppilaitoksessa järjestetyssä koulutuksessa 26 prosenttia ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Rahoituksen perusteeksi ilmoitettuja majoitettuja opiskelijoita oli kaikkiaan yhteensä 10 239 opiskelijaa. 
Rahoituslain 25 §:n 6 momentin mukaan oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhinta on 63,13 prosenttia ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Lisäksi oppisopimuskoulutuksen yksikköhintaa korotetaan erityisopetuksessa 50 prosentilla. Oppisopimuskoulutuksessa yksikköhintaa ei porrasteta koulutusalojen perusteella. Vuonna 2016 arvonlisäveroton yksikköhinta on 6 606,76 euroa. 
Rahoituslain 25 §:n 4 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi koulutuksen järjestäjälle määrätyn erityisen koulutustehtävän perusteella tai muusta erityisestä syystä korottaa yksikköhintaa. Säännöksen perusteella myönnetään vuosittain niin sanotut yksikköhinnan harkinnanvaraiset korotukset. Yksikköhinnan harkinnanvaraisen korottamisen perusteena voi olla esimerkiksi järjestämisluvassa määrätty erityinen koulutustehtävä, koulutuksen järjestäjän kokonaistaloudellinen tilanne, poikkeuksellisen kallis koulutus tai valtakunnallinen kehittämishanke. Myös järjestäjäkentän kokoamista on järjestäjäfuusioiden alkuvaiheen kustannusten perusteella tuettu yksikköhinnan harkinnanvaraisilla korotuksilla. Vuonna 2016 yksikköhinnan harkinnanvaraista korotusta haki 33 järjestäjää, joista 28:lle myönnettiin korotusta. Näistä harkinnanvarainen korotus fuusion aiheuttamien kustannusten perusteella myönnettiin kahdeksalle järjestäjälle. 
Rahoituslain 25 §:n 2 momentin mukaan ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhintoja porrastetaan myös koulutuksen tuloksellisuuden perusteella. Tuloksellisuuteen perustuva porrastus määräytyy opiskelijoiden työllistymisen, jatko-opintoihin siirtymisen, koulutuksen keskeyttämisen ja opintojen suoritusajan perustella (vaikuttavuusmittari) sekä henkilöstön kelpoisuuden ja kehittämistoimenpiteiden perusteella (henkilöstömittarit). Tuloksellisuuden perusteella määräytyvä osuus on enintään kolme prosenttia 25 §:n 1 momentissa tarkoitetuista valtakunnallisista kokonaiskustannuksista. Yksikköhinnan porrastamisesta toiminnan tuloksellisuuden perusteella sekä tuloksellisuuden arvioinnissa käytettävistä mittareista säädetään rahoitusasetuksen 5—7 §:ssä. Tulosindeksin laskennan ulkopuolelle jäävät ne ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät, joista tulosindeksin laskennan edellyttämää tietoa ei ole saatavissa tai joiden opiskelijamäärä on niin vähäinen, että tulosindeksiä ei voida tilastollisesti luotettavalla tavalla laskea. Tulosindeksiä ei myöskään lasketa koulutuksen järjestäjälle, jolle on ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 9 §:n nojalla määrätty erityinen koulutustehtävä järjestää erityisopetusta. 
Ammatillisen peruskoulutuksen rahoitus myönnetään kahden vuosittaisen laskentapäivän eli tammikuun 20 päivän ja syyskuun 20 päivän opiskelijamäärien perusteella. Opiskelijamäärien laskennasta säädetään rahoituslain 48 §:ssä ja rahoitusasetuksen 21 §:ssä. Varainhoitovuoden ennakollinen rahoitus lasketaan varainhoitovuotta edeltävän vuoden keskimääräisen opiskelijamäärän mukaan ja rahoitus tarkistetaan varainhoitovuoden toteutuneen opiskelijamäärän mukaiseksi varainhoitovuoden loppuun mennessä. 
Koulutuksen järjestämisluvassa määrätään koulutuksen järjestäjän enimmäisopiskelijamäärä, joka on myös koulutuksen järjestäjän saaman rahoituksen perusteena huomioon otettavien suoritteiden enimmäismäärä. Ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa oppisopimuskoulutuksessa oppisopimusten järjestäjäkohtaista määrää ei kuitenkaan kiintiöidä, vaan koulutusta saa järjestää ja koulutusta rahoitetaan kysynnän mukaisesti. 
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen määräytymisperusteet 
Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionrahoitusta myönnetään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen sekä muun kuin näyttötutkintoon valmistavan ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämiseen. Rahoitusta myönnetään myös ilman valmistavaa koulutusta näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisten perustutkintojen toteuttamiseen. 
Rahoituslain 5 §:n mukaan oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa rahoitus määräytyy koulutuksen järjestäjälle valtionrahoituksen laskemisen perusteeksi vahvistetun opiskelijatyövuosien määrän sekä opiskelijatyövuotta kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella. Rahoitusasetuksen 30 §:n mukaan yksi opiskelijatyövuosi on 190 vähintään seitsemän tunnin mittaista työpäivää opiskelijaa kohden. Sellainen näyttötutkinnon osa, joka suoritetaan osallistumatta tutkintoon valmistavaan koulutukseen vastaa rahoitusta määrättäessä kahdeksaa prosenttia täydestä opiskelijatyövuodesta. 
Rahoituslain 49 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain kunkin koulutuksen järjestäjän laskennallisen valtionrahoituksen perusteena käytettävän opiskelijatyövuosimäärän valtion talousarviossa määritellyn enimmäismäärän rajoissa. Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvissa on määritelty kullekin koulutuksen järjestäjälle opiskelijatyövuosien vuotuinen vähimmäismäärä. Opiskelijatyövuosien vahvistamisen lähtökohtana on vakiintuneesti käytetty varainhoitovuotta edeltävien kahden vuoden toteutuneiden sekä perustietokyselyssä ilmoitettujen opiskelijatyövuosien mukaista keskiarvoa, mutta opiskelijatyövuosia vahvistetaan kuitenkin aina vähintään järjestämisluvan mukaiseen vähimmäismäärään saakka. Vuonna 2015 toteutui yhteensä 17 733,2 opiskelijatyövuotta, josta ns. omaehtoisen koulutuksen opiskelijatyövuosia yhteensä 15 854. 
Ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintojen laskemisesta säädetään rahoituslain 27 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat lasketaan rahoituslain 23 §:n 1 momentin mukaisen ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisen yksikköhinnan perusteella erikseen omaehtoiseen lisäkoulutukseen ja henkilöstökoulutukseen. Rahoituslain 10 §:n 1 momentin mukaan oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusprosentti on omaehtoisessa koulutuksessa 85,60 prosenttia ja henkilöstökoulutuksessa 47,23 prosenttia. Omaehtoisen ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusprosentissa on otettu huomioon, että kyseisessä koulutuksessa opiskelijalta voidaan periä kohtuullinen opiskelijamaksu. Henkilöstökoulutuksen valtionosuusprosentissa puolestaan on otettu huomioon, että henkilöstökoulutuksen rahoitukseen osallistuvat myös yritykset. 
Yksikköhintojen porrastamisesta eri hintaryhmiin säädetään rahoitusasetuksen 11 §:ssä. Hintaryhmät perustuvat koulutuksen järjestämiskustannuksissa oleviin ala- ja tutkintokohtaisiin eroihin. Rahoitusasetuksen 11 §:n mukaan ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintaa korotetaan lisäksi 50 prosentilla ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta niiden opiskelijoiden osalta, joilla annetaan erityisiä opetus- ja oppilashuoltopalveluita opiskelijan vamman, sairauden tai niihin rinnastettavan syyn vuoksi. 
Rahoituslain 10 §:n 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjälle myönnetään rahoitusta oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen käyttökustannuksia varten euromäärä, joka saadaan, kun mainittua koulutusta saavien opiskelijoiden määrät kerrotaan mainittua koulutusta varten opiskelijaa kohden määrätyillä yksikköhinnoilla. Rahoituslain 27 §:n 2 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö määrää vuosittain valtion talousarvion rajoissa oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat. Yksikköhinnat määrätään erikseen ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta sekä muuta ammatillista lisäkoulutusta varten. Oppisopimuskoulutuksessa yksikköhintoja ei porrasteta koulutusalakohtaisesti. Vuonna 2016 oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammattitutkintoon tai erikoisammattitutkintoon valmistavan koulutuksen yksikköhinta on 3 268,70 euroa ja muun tutkintoon johtamattoman ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinta on 2 360,73 euroa. 
Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvassa määrätään oppisopimusten vuotuinen vähimmäismäärä ja oppisopimusten enimmäismääristä päätetään vuosittain valtion talousarviossa ja järjestäjäkohtaisesti vuosittain ministeriön enimmäismääräpäätöksellä. Opiskelijamäärien laskennasta säädetään rahoitusasetuksen 21 §:ssä. Oppisopimuskoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa lisäkoulutuksessa rahoitus suoritetaan laskentapäivien keskiarvon mukaisesti, mutta kuitenkin enintään opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisten suoritemäärien rajoissa. 
Rahoituslain 27 §:n 3 momentin mukaan ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintoja porrastetaan myös tuloksellisuuden perusteella. Tuloksellisuuden osuus on enintään kolme prosenttia koulutuksen järjestäjien yksikköhintojen laskennassa käytettävien valtionosuuksien laskennallisesta perusteesta. Tuloksellisuuteen perustuva valtionosuuden määrä määräytyy suoritettujen ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteella. Tulosrahoitus lasketaan kullekin koulutuksen järjestäjälle vahvistettavaan yksikköhintaan sisältyvänä osana. Tulosrahoituksen määräytymisestä ja järjestäjäkohtaisten tulosrahoitusosuuksien enimmäismääristä säädetään tarkemmin rahoitusasetuksen 12 §:ssä. 
Ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoituksesta säädetään rahoituslain 10 §:n 3 momentissa. Kyseisen säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjälle myönnetään valtionosuutta ammatillisen erikoisoppilaitoksen käyttökustannuksia varten euromäärä, joka saadaan, kun koulutuksen järjestäjälle rahoituksen laskemisen perusteeksi vahvistettu opiskelijatyöpäivien määrä kerrotaan opiskelijatyöpäivää kohden määrätyllä yksikköhinnalla. Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa seuraavan varainhoitovuoden rahoituksen perusteena käytettävien opiskelijatyöpäivien määrän vuosittain valtion talousarvion rajoissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä opiskelijatyöpäivien lukumäärä perustuu vakiintuneesti kahden varainhoitovuotta edeltävän vuoden tilastointipäivinä ilmoitettujen opiskelijatuntien perusteella. Valtion talousarviossa on erikseen määritelty Suomen Ilmailuopistolle vuosittain myönnettävien opiskelijatyöpäivien enimmäislukumäärä. Rahoituslain 27 §:n 4 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö määrää vuosittain ammatillisten erikoisoppilaitosten opiskelijatyöpäiväkohtaisen yksikköhinnan. Yksikköhinta määrätään tarkistamalla edelliselle vuodelle määrättyä yksikköhintaa soveltamisvuoden arvioituun kustannustasoon. 
Rahoituksen laskeminen ja maksaminen 
Rahoituslaissa tarkoitettuja käyttökustannuksia koskevissa asioissa valtioapuviranomaisena toimii opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta Opetushallitus vastaa valtionosuusjärjestelmän tietojen keruusta ja laskentapalveluista. Laskennan tietojärjestelmä- ja raportointipalvelut ostetaan Tampereen yliopistolta ja lisäksi osa tiedonkeruusta ostetaan Tilastokeskukselta. 
Rahoituslain 50 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää lain 6 §:ssä tarkoitetun kunnan valtionosuuden, 7 §:ssä tarkoitetun kuntayhtymän ja yksityisen järjestämän koulutuksen rahoituksen sekä 10 §:ssä tarkoitetun ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuuden hakemuksetta kunnalle tai muulle koulutuksen järjestäjälle. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus maksaa rahoituksen käyttökustannuksiin koulutuksen järjestäjälle siten kuin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 49 §:ssä säädetään. Kyseisen säännöksen mukaan palvelukeskus maksaa mainitussa laissa tarkoitetut valtionosuudet ja kotikuntakorvaukset sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa ja vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetut valtionosuudet ja muun rahoituksen yhtenä kokonaisuutena. Mainitut erät maksetaan varainhoitovuoden alusta kuukausittain yhtä suurina erinä. Lisäksi palvelukeskus perii kunnalta valtionosuuden ja kunnan omarahoitusosuuden välisen erotuksen, jos kunta on velvoitettu suorittamaan omarahoitusosuutena enemmän kuin mitä kunnalle valtionosuutena maksetaan. 
2.2
Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö
Ruotsi 
Ruotsissa oppivelvollisuus päättyy 16-vuotiaana ja sen jälkeen opiskelijat voivat hakeutua lukioon, joko ammatillisen koulutuksen ohjelmaan (yrkesprogram) tai korkea-asteen koulutukseen valmistavaan ohjelmaan (högskoleförberedande program). Aikuiset, joilla ei ole toisen asteen koulutusta tai jotka haluavat vaihtaa ammattia, voivat hakeutua kunnalliseen aikuisten toisen asteen ammatilliseen koulutukseen (kommunal vuxenutbilning). Lukion ammatilliset ohjelmat ovat kolmivuotisia valtakunnallisia koulutuksia, joiden tavoitteena on valmistaa opiskelijoita ammattiin. Koulutusohjelmia on yhteensä kahdeksantoista: kaksitoista ammatillista ja kuusi korkeakoulutukseen valmistavaa. Vuodesta 2011 lähtien kaikkia ammatillisen koulutuksen ohjelmia on voinut suorittaa oppisopimuksella (lärlingsutbildning). Viime vuosina myös koulupainotteisten koulutusohjelmien ammatillista luonnetta on vahvistettu ja työssäoppimista (arbetsplatsförlagt lärande) lisätty. Opiskelijat, joilla on oppimisvaikeuksia, voivat peruskoulun jälkeen osallistua nelivuotiseen toisen asteen erityisopetukseen (gymnasiesärskolan). Myös aikuisille on tarjolla erityisopetusta. Jos opiskelijalta puuttuu kelpoisuus valtakunnalliseen koulutusohjelmaan, hän voi ensin osallistua johdanto-ohjelmaan (introduktion). Johdanto-ohjelmia on viisi, tarkoituksena antaa opiskelijan yksilöllisiin koulutustarpeisiin räätälöity koulutus, joka selkeyttää koulutuspolkuja, johtaa työhön sekä antaa perustan jatkokoulutukselle. Valtaosa (98 %) kaikista nuorista valitsee lukion, mutta heistä ainoastaan noin neljäsosa (27—28 %) osallistuu ammatillisen koulutukseen ja peräti viidesosa johdanto-ohjelmiin. Ruotsissa koko koulutusjärjestelmä, myös ammatillinen koulutus, on valtion vastuulla. Kielipainotteisen johdantokoulutuksen (språkintroduktion) tavoitteena on antaa maahanmuuttajanuorelle valmiuksia ruotsin kielessä ja mahdollistaa eteneminen toiselle asteelle tai muuhun koulutukseen. Ammatillisesti suuntautuneen johdantokoulutuksen (yrkesintroduktion) tavoitteena on parantaa pääsyä ammatilliseen koulutukseen tai työhön. 
Tanska 
Tanskassa on pitkälle kehittynyt, laaja ja vahvasti työelämän kanssa luotu ja ohjattu ammatillisen koulutuksen järjestelmä, jota uudistettiin viimeksi vuonna 2015. Tanskassa noin 50 prosenttia nuorista käy vapaaehtoisen peruskoulun 10. luokan ennen toisen asteen koulutukseen siirtymistä. Sen tavoitteena on selkiyttää opiskelijan valintaa lukio- tai ammatillisen koulutuksen välillä. Vuoden 2015 uudistuksessa lisättiin myös ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus. Ammatillinen koulutus järjestetään oppilaitosten ja työelämän yhteistyönä ns. duaali-mallin mukaisesti. Opinnot aloitetaan normaalisti oppilaitoksessa, mutta valmistuakseen opiskelijalla tulee olla myös sopimus työantajan kanssa, koska osa opinnoista (30—50 %) suoritetaan oppisopimuksella. Ammatillisen koulutuksen ohjelmia (erhvervsuddannelse) on yhteensä 111. Niiden kestot vaihtelevat paljon, useimmat ovat 3,5—4 vuoden mitaisia. Tanskassa suurin osa nuorista (94 %) jatkaa toisen asteen koulutukseen ja heistä hieman yli puolet käy ammatillisen koulutuksen, mutta ainoastaan viidesosa (19 %) tulee siihen suoraan peruskoulusta. Tanskan ammatillisen koulutuksen ohjelmat ovatkin avoimia sekä nuorille että aikuisille samoin ehdoin. Lisäksi järjestetään ammatillista aikuiskoulutusta (arbejdsmarkedsuddannelser) ja siinä tarjotaan mm. valmistavan koulutuksen vaihtoehtoja esim. maahanmuuttajille. Opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia, on sekä ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta että työpaja-tyyppistä koulutusta. Aikuiskoulutuksessa on tarjolla kaksi valmistavan koulutuksen vaihtoehtoa. Toinen (FVU) parantaa matematiikan ja lukutaidon perusvalmiuksia sekä oppimisvalmiuksia ja tanska toisena kielenä -taitoja. Yleinen aikuiskoulutus (AVU) puolestaan on tarkoitettu aikuisille, joilla ei ole perusopetuksen yläkoulun tasoista koulutusta tai jotka tarvitsevat täydennystä joissakin oppiaineissa. 
Norja 
Norjassa kaikilla peruskoulun käyneillä on lain mukaan oikeus mennä kolmevuotiseen ylempään toisen asteen koulutukseen. Opiskelija voi valita kolmesta akateemisesti suuntautuneesta ohjelmasta ja yhdeksästä ammatillisen ohjelmasta. Norjalla on hyvin kehittynyt ammatillisen koulutuksen järjestelmä, jota hallinnoidan valtion ja työelämän välisenä yhteistyönä ja joka perustuu oppisopimuskoulutusmalliin. Useimmat ammatillisen koulutuksen ohjelmat johtavat ammattitutkintoon (fag- og svennebrev), joita on yhteensä noin 180. Toisen asteen ammatillinen koulutus järjestetään tavallisesti 2+2 -mallin mukaan: kaksi vuotta käytännön opetusta oppilaitoksessa lyhyine työharjoitteluineen ja sen jälkeen on kaksi vuotta oppisopimuskoulutusta yrityksessä tai julkisessa organisaatiossa. Oppisopimusväylä on avoinna myös aikuisille ja esim. maahanmuuttajille on tarjolla johdanto-ohjelmia ja työpaja-tyyppistä toimintaa. Norjassa nuorten ikäluokasta noin puolet ikäluokasta valitsee ammatillisen koulutuksen, mutta vain 35 prosenttia ikäluokasta suorittaa ammattitutkinnon. Mikäli ammatillinen opiskelija haluaa jatkaa opintojaan korkeakoulussa, tulee hänen päättää siitä kahden vuoden opintojen jälkeen ja jatkaa oppilaitoksessa vielä yksi vuosi (Påbyggning til generell studiekompetanse) oppisopimuskoulutuksen sijaan. Tällöin hän jää ilman ammattitutkintoa. Noin neljäsosa kaikista ammatillisen koulutuksen opiskelijoista valitsee tämän vaihtoehdon. 
Islanti 
Islannissa kaikki 16-vuotiaat perusopetuksen päättäneet voivat päästä toisen asteen koulutukseen aiemmasta opintomenestyksestään huolimatta, mutta nuorten ikäluokasta vain noin 35 prosenttia valitsee ammatillisen väylän. Lukio (ja sen jälkeen korkeakoulu) on etenkin tyttöjen suosituin toisen asteen koulutusmuoto. Ammatillinen koulutus rakentuu pääasiassa duaalijärjestelmään ja yhteistyöhön työelämän kanssa. Opinto-ohjelmien pituus vaihtelee kahdesta lukukaudesta neljään vuoteen. Opinnot on jaettu perusosaan, joka on yhteinen useimmille saman alan opinnoille, sekä erikoistumisopintoihin. Suurin osa koulutuksesta tapahtuu oppilaitoksessa, vaikka kaikki ohjelmat sisältävät myös työpaikoilla tapahtuvaa koulutusta joka vaihtelee 3 viikosta 36 viikkoon. Vain pienessä osassa tutkintoja koulutus on puhtaasti oppilaitosmuotoista. Aikuisten ammatillinen koulutus ja myös maahanmuuttajien koulutus on osa virallista koulutusjärjestelmää ja sitä järjestetään sekä osana ammatillisia oppilaitoksia että muiden toimijoiden toimesta. Ohjaus on Islannin koulutusjärjestelmässä systemaattista kaikilla tasoilla. 
Alankomaat 
Alankomaissa oppivelvollisuus päättyy 16-vuotiaana. Vuodesta 2008 lähtien käytössä on ollut yksi lisävuosi niille 16—17-vuotiaille, jotka eivät ole saavuttaneet yleiseen tai ammatilliseen toisen asteen koulutukseen siirtymiselle asetettuja vaatimuksia. Alempi toisen asteen ammatillinen koulutus (VMBO) on nelivuotinen ja tarkoitettu 12—16-vuotiaille opiskelijoille. Opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia, on myös tarjolla työpaja-tyyppinen koulutusmuoto (PRO). Ensimmäiset kaksi vuotta VMBOssa sisältää yleisopintoja ml. akateemisia aineita ja kieliä. Kahtena viimeisenä vuotena on tarjolla neljä koulutusväylää. Teoreettisia ammatillisia opintoja (VMBO-TL) ja yhdistelmäopintoja (VMBO-GL) tarjoavat väylät mahdollistavat siirtymisen ylempään toiseen asteen ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisen väylän korkeampi taso (VMBO-KL) valmistaa 3—4-vuotisiin toisen asteen tutkintoihin ja ammatillinen väylän alempi taso (VMBO-BL) lyhytkestoisiin ohjelmiin. Opiskelijat valitsevat tällöin myös ammatillisen suuntautumisen 4—5 alasta. VMBOn jälkeen siirrytään 1—4 vuotta kestäviin MBO-ohjelmiin joista valmistutaan ammattiin. MBOta on sekä oppilaitos- (BOL) että oppisopimuspainotteisina (BBL) tarjolla koko maassa alueellisissa oppilaitoksissa (ROC), eri alojen omissa oppilaitoksissa (vakscholen) tai maatalousoppilaitoksissa (AOC). Alankomaissa hieman alle 30 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijoista suorittaa tutkinnon oppisopimuskoulutuksessa. MBO-ohjelmat toimivat osittain myös ammatillisena aikuiskoulutuksena, koska osallistujien ikää ei ole tiukasti määritelty. Muuten Alankomaissa ei ole varsinaista ammatillista aikuiskoulutusta osana virallista koulutusjärjestelmää, vaikka tarjolla onkin paljon koulutusmahdollisuuksia vapailta markkinoilta. Alankomaissa nuorten ikäluokasta noin puolet valitsee ammatillisen koulutuksen. 
Itävalta 
Itävallassa oppivelvollisuus päättyy 15-vuotiaana, mutta 10-vuotiaina oppilaat siirtyvät alemman toisen asteen koulutukseen. Tällöin alkaa eriytyminen oppilaiden jakautuessa kolmeen eri koulutyyppiin, jotka kestävät neljä vuotta. Oppivelvollisuuden jälkeen vaihtoehtoina ovat joko nelivuotinen akateeminen toisen asteen koulu (AHS-Oberstufe) tai muita ammatillisen koulutuksen väyliä. Ammatillinen koulutus on Itävallassa varsin suosittua ja monipuolista, jonka valitsee noin 80 prosenttia opiskelijoista. Järjestelmässä on suuri määrä erilaisia vaihtoehtoisia ammatillisen tutkinnon suorittamistapoja. Varsinaiseen ammattikoulutukseen mennään kahdeksannelta luokalta, koulutus on duaali-mallin mukainen, neljä tai viisivuotinen ja johtaa ammattitutkintoon. Sen voi joko suorittaa oppisopimuksella, ammattikoulussa (BMS) tai ammattioppilaitoksessa (BHS). Ammattioppilaitoksessa tutkinto kestää viisi vuotta, jolloin se antaa myös korkeakoulukelpoisuuden. Noin 40 prosenttia ammatillisen koulutuksen opiskelijoista suorittaa tutkinnon oppisopimuksena. Lisäksi vaihtoehtona on ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus, joka on yksivuotinen toisen asteen koulutus (grade 9). Sen tavoitteena on tukea opiskelijaa koulutus- ja ammatinvalinnassa. Itävallan koulutusjärjestelmässä on vuodesta 2008 lähtien ollut käytössä myös alle 18-vuotiaille tarkoitettu koulutustakuu. Erityispedagogista tukea tarvitseville nuorille sekä vammaisille ja muuten tukea tarvitseville nuorille on tarjolla erityisammattikoulutusta (integrative Berufsausbildung). Itävallan ammatillisen koulutuksen järjestelmä hallinnoidaan valtion ja työelämän välisenä yhteistyönä. Aikuiskoulutuksen osalta tarjonta on myös runsas, ml. oppilaitosten kurssit ja työelämässä järjestettävä jatko- ja täydennyskoulutus. 
Ranska 
Ranskassa toisen asteen seitsemänvuotinen koulutus alkaa jo 11 vuoden iässä ja jakautuu kahteen tasoon, alempaan ja ylempään toisen asteen koulutukseen. Toiseen asteeseen kuuluva ensimmäinen aste (stage) on pakollinen, ja sitä käydään collegessa (collége) neljä vuotta (11—15 -vuotiaana). Ne, joilla on oppimisvaikeuksia, käyvät collegen yleistä tai ammatillista linjaa, joka sisältää oppivelvollisuuden vähimmäisvaatimukset. Ylemmän toisen asteen koulutuksessa voi suuntautua joko yleiseen, tekniseen tai ammatilliseen koulutukseen. Collegen jälkeen koulu suosittelee sopivaa jatkokoulutusta oppilaalle koulutodistusten ja kiinnostuksen perusteella. Opintoja voi jatkaa joko lukiossa, joka järjestää yleisopintoja tai teknisiä opintoja taikka ammatillisessa lukiossa (lycée). Ammatillisia opintoja voi suorittaa myös oppisopimuksena, jota varten on olemassa erillisiä oppisopimuskeskuksia (CFA). Molemmat koulutusmuodot kestävät noin kaksi vuotta ja johtavat ammatillisen perustutkintoon (CAP - Certificat d´Aptitude Professionel). Lisäksi on myös olemassa ammatillinen kvalifikaatio (BEP - Brevet d’études professionnelles), joka yleensä johtaa ylempään ammattitutkintoon (Baccalaureate). Baccalaureate on näistä ainoa, jolla voi hakeutua korkeakoulutukseen. Aikuiset voivat suorittaa tutkintoja osaamisen tunnistamisen ja elinikäisen oppimisen väylien kautta. Ranskassa ammatillinen koulutus hallinnoidaan valtion, alueiden ja työmarkkinapuolten yhteistyönä. Valtion tutkintojen lisäksi Ranskassa on paljon ammatillisia tutkintoja, jotka ovat eri alojen tai yksityisten toimijoiden alullepanemia ja ylläpitämiä. 
Euroopan unionin suositukset ja aloitteet 
Suomen ammatillisen koulutuksen kehittämiseen vaikuttavat Euroopan unionin suositukset ja aloitteet koulutuksen kehittämiseksi. Keskeisimmät Euroopan maiden ammatillisen koulutuksen kehittämiseen vaikuttavat päätökset ja suositukset ovat seuraavat: 
Päätös yhteisön yhteisistä puitteista tutkintojen ja pätevyyksien selkeyttämiseksi 15.12.2004 toi käyttöön henkilökohtaisen, koordinoidun asiakirjoista koostuvan kansion (Europass), jota kansalaiset voivat halutessaan käyttää osoittaakseen ja esittääkseen tutkintonsa ja pätevyytensä eri puolilla Eurooppaa. 
Suositus elinikäisen oppimisen avaintaidoista 18.6.2006 sisältää viitekehyksen, jonka avulla jäsenvaltiot voivat varmistaa, että yleissivistävän ja ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneilla nuorilla on aikuiselämän, jatko-opintojen ja työelämän edellyttämät avaintaidot. Suositus auttaa lisäksi jäsenvaltioita varmistamaan, että aikuiset voivat kehittää ja päivittää avaintaitojaan läpi koko elämän. 
Suositus eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (EQF) perustamisesta elinikäisen oppimisen edistämiseksi 23.4.2008 vahvistaa yhteisen viitekehyksen kahdeksalle tutkinto- ja osaamistasolle, jotka määritellään oppimistulosten kautta. Jokainen taso voidaan saavuttaa eri reittejä virallisen, epävirallisen ja arkioppimisen kautta. 
Suositus ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisesta viitekehyksestä 18.6.2009 auttaa jäsenmaita kehittämään ammatillisen koulutuksen järjestelmiään ja ammatillisen koulutuksen laatua. Viitekehys sisältää laadunvarmistuksen eri vaiheet: suunnittelu, toteutus, arviointi ja tarkistus. Kullekin vaiheelle on suosituksessa asetettu yhteisiä laatuvaatimuksia ja ohjeellisia kuvaajia, joilla tuetaan viitekehyksen täytäntöönpanoa jäsenmaissa ja koulutuksen järjestäjän tasolla. Lisäksi viitekehyksen liitteenä on joukko indikaattoreita (esim. opettajien koulutukseen investoiminen), joista jäsenmaat voivat valita sopivimmat tukemaan ammatillisen koulutusjärjestelmien ja/tai koulutuksen järjestäjien laadun arviointia ja parantamista. Keskeisinä toimijoina viitekehyksen käyttöönotossa ovat kansalliset laadunvarmistuksen yhteyspisteet, jona Suomessa toimii Opetushallitus. 
Suositus ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaisen siirtojärjestelmän (ECVET) perustamisesta 18.6.2009 tarjoaa yhteiset menetelmäpuitteet, joilla helpotetaan oppimistuloksista myönnettyjen opintosuoritusten siirtoa yhdestä tutkintojärjestelmästä tai oppimispolusta toiseen. ECVET-järjestelmän menetelmäkehykseen sisältyy periaatteita ja teknisiä määritelmiä, joiden avulla tutkinnot voidaan esittää oppimistulosyksiköinä ja niihin liittyvinä ECVET-pisteinä, mikä mahdollistaa opintosuoritusten siirron ja keräämisen sekä kumppanuuksien tukemisen. 
Suositus epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista 22.12.2012 kehottaa jäsenvaltioita perustamaan vuoteen 2018 mennessä kansalliset järjestelyt epävirallisen ja arkioppimisen validointia varten. Tähän sisältyy työttömille ja työttömyysuhan alaisille tarjottava mahdollisuus osallistua taitojen arviointiin ja kartoitukseen. 
Suositus nuorisotakuun perustamisesta 22.4.2013 suosittelee, että alle 25-vuotiaille nuorille tarjotaan laadukas työ-, jatkokoulutus-, oppisopimus- tai harjoittelupaikka neljän kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta tai virallisen koulutuksen päättämisestä. Siinä kehotetaan jäsenvaltioita tarjoamaan nuorille väyliä, joita pitkin palata koulutukseen, tai toisen mahdollisuuden tarjoavia koulutusohjelmia, joiden oppimisympäristöt sopivat kyseisten henkilöiden tarpeisiin ja antavat heille tilaisuuden hankkia puuttuva ammattitaito. 
Suomi on ottanut suositusten mukaiset toimenpiteet käyttöön muutoin paitsi eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen osalta. Suomen tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksen käyttöönottoon liittyvä hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2016 niin, että viitekehys tulisi voimaan 1.1.2017. 
Keskeisin ammatilliseen koulutukseen vaikuttava uusi Euroopan tason aloite on uusi osaamisohjelma (New Skills Agenda), jonka Euroopan komissio julkisti kesäkuussa 2016. Osaamisohjelman tavoitteena on varmistaa, että eurooppalaiset hankkivat jo varhain monia erilaisia taitoja ja että Euroopan inhimillinen pääoma hyödynnetään mahdollisimman hyvin. Näin voidaan lisätä työllistettävyyttä, kilpailukykyä ja kasvua Euroopassa. Käytännössä komissio ehdottaa, että seuraavien kahden vuoden aikana edistetään seuraavaa kymmentä eri tointa: 
1) Neuvoston suositus taitojen parantamisesta: uusia mahdollisuuksia aikuisille hyväksyttiin joulukuussa 2016 (Upskilling pathways). Tavoitteena on auttaa matalan taitotason aikuisia hankkimaan vähimmäistason luku- ja laskutaito sekä digitaalitaidot sekä etenemään kohti toisen asteen tutkintoa. 
2) Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (EQF) tarkistaminen tutkintojen ja niiden tuottaman osaamisen ja taitojen paremmaksi hyödyntämiseksi Euroopan työmarkkinoilla. 
3) Luodaan digitaalitaitojen ja työpaikkojen koalitio, jossa tuodaan yhteen jäsenvaltiot ja koulutuksen, työelämän ja teollisuuden sidosryhmät ja kehitetään laaja digitaalinen lahjakkuusreservi. Lisäksi varmistetaan, että yksittäisillä henkilöillä ja työvoimalla Euroopassa on riittävät digitaalitaidot. 
4) Suunnitelma taitoja koskevalle alakohtaiselle yhteistyölle, jotta voidaan parantaa taitoja koskevaa tietoa ja tarttua taitovajeeseen erityisillä talouden aloilla. 
5) Väline kolmansien maiden kansalaisten osaamisprofiilin kartoittamiseksi, jotta voidaan aikaisessa vaiheessa kartoittaa turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja muiden maahantulijoiden taidot. 
6) Europass-järjestelmän tarkistaminen, jotta tarjotaan ihmisille parempia ja helppokäyttöisempiä välineitä heidän taitojensa esittelemiseksi ja saadaan hyödyllistä reaaliaikaista tietoa taidoista ja suuntauksista ja siten helpotetaan ura- ja opintovalintoja. 
7) Ammatillisen koulutuksen saaminen ensimmäiseksi valinnaksi parantamalla ammatillisessa koulutuksessa olevien mahdollisuuksia työhön perustuvaan oppimiseen sekä lisäämällä näkyvyyttä ammatillisen koulutuksen hyvistä tuloksista työmarkkinoilla. 
8) Elinikäisen oppimisen avaintaidoista annetun suosituksen arviointi, jotta aiempaa useammat ihmiset voisivat hankkia ne perustaidot, joita 2000-luvulla tarvitaan työssä ja elämässä. Tässä keskitytään erityisesti yrittäjähenkisyyden ja innovointiin suuntautuneen ajattelutavan edistämiseen.  
9) Aloite tutkinnon suorittaneiden jatkosijoittumisen kartoittamisesta, jotta voidaan parantaa tietoa siitä, miten opintonsa suorittaneet etenevät työmarkkinoilla. 
10) Ehdotus, jolla analysoidaan edelleen ja vaihdetaan parhaita käytäntöjä tehokkaista tavoista käsitellä aivovientiä. 
Euroopan unionin valtiontukea koskeva sääntely ja oikeuskäytäntö 
Valtiontuen tunnusmerkkeinä ovat julkisten varojen tai tuen kanavoituminen yrityksiin taloudelliselle toimijalle siten, että toimenpide on valikoiva eli tuki esimerkiksi kohdistuu tietyille yrityksille ja se vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontuesta on säädetty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 artiklassa, jonka 1 kohdan mukaan jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Siten rahoitusta, joka täyttää kaikki SEUT 107 artiklan 1 kohdan perusteet, voidaan pitää EU:n valtiontukisääntöjen vastaisena. 
Komissio on julkaissut keväällä 2016 tiedonannon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01). Tiedonannossa selvennetään komission käsitystä perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdasta siten kuin unionin tuomioistuimet ovat tulkinneet. 
EU:n valtiontuki- ja ns. SGEI-sääntelyn (SGEI, yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut) kohteena ovat yritykset ja taloudellinen toiminta. Keskeistä on erityisesti taloudellisen ja ei-taloudellisen toiminnan määrittely. Valtiontukisääntöjä sovelletaan vain yrityksiin. Valtiontuen käsitettä koskevan komission tiedonannon mukaan Euroopan unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti määritellyt yritykset taloudellista toimintaa harjoittaviksi yksiköiksi, riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Tietyn yksikön luokittelu yritykseksi riippuu näin ollen täysin sen toimintojen luonteesta. Sillä ei ole erityisesti merkitystä, onko yksikkö perustettu voiton tuottamiseksi. Myös voittoa tavoittelemattomat yksiköt voivat tarjota markkinoilla tavaroita ja palveluja. Kun näin ei ole, voittoa tavoittelemattomat yksiköt ovat valtiontukien valvonnan ulkopuolella. Yksikkö, joka harjoittaa sekä taloudellista että ei-taloudellista toimintaa, katsotaan yritykseksi ainoastaan taloudellisen toiminnan osalta. Kilpailusäännöissä tarkoitettua taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla. Esim. Pavlov-tuomio, asia C-180/98, 75 kohta Toiminnan luokitteleminen sosiaaliseksi toiminnaksi tai sen harjoittaminen voittoa tavoittelematta ei sinänsä riitä estämään sen luokittelemista taloudelliseksi toiminnaksi. 
Valtiontuen käsitettä koskevan komission tiedonannon 28 kohdan mukaan julkista koulutusta, joka järjestetään valtion rahoittaman ja valvoman kansallisen koulutusjärjestelmän puitteissa, voidaan pitää muuna kuin taloudellisena toimintana. Komission tiedonannon mukaan unionin tuomioistuin on katsonut, että ”perustaessaan ja pysyttäessään tällaisen julkisen koulutusjärjestelmän, joka saa yleensä rahoituksensa julkisista varoista eikä oppilailta tai heidän vanhemmiltaan, valtio ei pyri harjoittamaan voittoa tuottavaa toimintaa, vaan se suorittaa yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja koulutuksellisia tehtäviään väestöään kohtaan”. 
Komission tiedonannon 29 kohdan mukaan julkisen koulutuksen ei- taloudelliseen luonteeseen ei periaatteessa vaikuta se, että oppilaat tai heidän vanhempansa toisinaan joutuvat maksamaan opetus- tai ilmoittautumismaksuja, joilla katetaan osa järjestelmän toimintakuluista. Koska tällaiset maksut kattavat usein vain murto-osan palvelun todellisista kustannuksista, niitä ei voida pitää korvauksena tarjotusta palvelusta. Tämän vuoksi ne eivät muuta pääasiassa julkisin varoin rahoitetun yleisen koulutuspalvelun ei-taloudellista luonnetta. Näitä periaatteita voidaan soveltaa julkisiin koulutuspalveluihin kuten ammattikoulutukseen, yksityiskouluihin ja julkisiin kouluihin, lastentarhoihin, sivutoimiseen opetustoimintaan yliopistoissa sekä yliopisto-opetukseen. 
Asiassa Humbel (C-263/86) ja asiassa Wirth (C-109/92) annetuista yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuista ilmenee, että vastikkeellisten opetuspalvelujen olennaisena piirteenä on se, että oppilas tai muu yksityinen taho suorittaa maksuja, jotka vastaavat pääosin opetuksen taloudellisia kustannuksia. Tällöin opetuspalvelun tarjoamista on pidettävä taloudellisena toimintana. Jos valtiontuen kriteerit täyttyvät, tukea ei saa myöntää ilman komission hyväksyntää (SEUT 108 (3) artikla). Pääsääntönä on valtiontuen ennakkoilmoitusvelvollisuus. 
Komission tiedonannon 30 kohdan mukaan julkiset koulutuspalvelut on erotettava palveluista, jotka rahoitetaan pääasiassa oppilaiden tai heidän vanhempiensa maksuilla tai kaupallisilla tuloilla. Esimerkiksi opiskelijoiden kokonaan rahoittamat ylemmän asteen koulutuspalvelut kuuluvat selvästi jälkimmäiseen luokkaan. Joissakin jäsenvaltioissa myös julkisyhteisöt voivat tarjota koulutuspalveluja, joita on niiden luonteen, rahoitusrakenteen ja kilpailevien yksityisten laitosten olemassaolon vuoksi pidettävä taloudellisina palveluina. 
2.3
Nykytilan arviointi
Tutkinnot ja koulutukset 
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää on uudistettu vastaaman työelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan muuttuneita ja yhä nopeammin muuttuvia tarpeita 1.8.2015 voimaan tulleella lainsäädännöllä. Lainsäädännön uudistamisen yhteydessä luotiin puitteet selkeämmälle ja aiempaa paremmin työelämän vaatimuksia vastaavalle tutkintorakenteelle sekä tutkintojen perusteiden uudistamiselle. Ammatillisten tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä ja tutkinnon osiin perustuvaa rakennetta vahvistettiin, mikä on tukenut joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamista ja edistänyt aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa. Lisäksi parannettiin tutkintorakenteen ja sitä koskevan päätöksenteon nopeutta ja joustavuutta reagoida työelämässä ja yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin sekä selkeytettiin ja yhdenmukaistettiin ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädäntöä erityisesti tutkintorakennetta ja tutkintojen perusteita sekä osaamisperusteisuutta koskevan sääntelyn ja terminologian osalta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa otettiin myös käyttöön eurooppalaiseen opintosuoritusten siirtojärjestelmään perustuvat osaamispisteet. Tutkintojen ja valmentavien koulutusten sekä niiden osien laajuutta ja syvyyttä kuvaavat osaamispisteet korvasivat opiskelujen kestoon perustuvat opintoviikot. Lisäksi ammatillisten perustutkintojen yhteisten tutkinnon osien rakennetta muutettiin osaamisperusteisemmaksi kokoamalla aiemmat oppiainemaiset yhteiset tutkinnon osat neljäksi temaattiseksi tutkinnon osaksi. Ammatillisen koulutuksen reformissa on tavoitteena jatkaa tutkintorakenteen uudistamistyötä tutkintojärjestelmän osaamisperusteisuuden ja joustavuuden lisäämiseksi. 
Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenne on kolmiportainen. Siihen kuuluu kolme tutkintotyyppiä: ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Kolmiportainen tutkintorakenne vastaa hyvin työelämän tarpeita eri osaamis- ja toimialoilla ja palvelee myös yksilön osaamisen kehittämistarpeita läpi työuran. Tutkintotyyppien tuottaman osaamisen määrittelyyn perustuva kolmiportainen rakenne, jossa osaaminen kasvaa ja syvenee perustutkinnoista erikoisammattitutkintoon, tukee uraohjusta ja selkiyttää yksilön valintoja. Lisäksi se auttaa työelämää hahmottamaan, minkä tasoista ja mitä osaamista työnhakijalla oikeastaan on. Ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen suhde toisiinsa määrittyy kuitenkin aina toimialan luonteen ja tarpeiden mukaisesti. Lainsäädäntö ei edellytä, että tutkinnot tutkintotyypeittäin rakentuvat jatkumona, jossa osaaminen karttuu aiemmassa tutkinnossa osoitetulle osaamiselle. Käytännössä osaamisvaatimukset voivat rakentua alan tarpeista lähtevästi siten, että tutkinnot muodostavat kehittymispolun, jossa ammattitutkinnot rakentuvat perustutkintojen ja erikoisammattitutkinnot ammattitutkintojen jatkumona. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voivat toimia myös täysin toisistaan itsenäisinä kokonaisuuksina, ja ammattitutkinnot voivat olla myös alalle tulotutkintoja etenkin silloin, kun alalla ei ole lainkaan perustutkintoa. 
Kolmiportainen tutkintorakenteen ongelmana on, että se saattaa lisää tutkintojen määrää ja johtaa epätarkoituksenmukaisiin päällekkäisyyksiin tutkintojen ammattitaitovaatimuksissa. 2000-luvulla ammatillisten tutkintojen määrä on kasvanut merkittävästi. Etenkin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen rakenne on tällä hetkellä huomattavan tiheä. Useilla opintoaloilla on tutkintoja, joiden ammattitaitovaatimukset ovat lähellä toisiaan, jolloin tutkinnon suorittajan ja työelämän on useissa tapauksissa vaikea nähdä lähitutkintojen eroja tai niistä koostuvaa ammatillista osaamista. Osa tutkinnoista on lisäksi hyvin rajattuun ammattiosaamisen alueeseen kohdistuvia ja ammattitaitovaatimuksiltaan liian suppeita nopeasti muuttuvan ja moninaistuvan työelämän tarpeisiin. Tiheä tutkintorakenne hidastaa myös työelämässä havaittujen uusien osaamistarpeiden nopeaa viemistä tutkintojärjestelmään. Tiheässä tutkintorakenteessa uuteen osaamistarpeeseen vastataan pääsääntöisesti uudella tutkinnolla, mikä edellyttää sekä tutkintorakenneasetuksen muuttamista että uusia tutkinnon perusteita ja vie näin ollen aikaa. Nopeasti muuttuva työelämä edellyttää, että myös ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmä kykenee reagoimaan muuttuviin osaamistarpeisiin nykyistä ketterämmin ja työelämän muutoksia ennakoiden. 
Edellä kuvatut ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa tutkintorakennetta systemaattisesti kehittämällä. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 15.4.2015 työelämän ohjausryhmän kehittämään ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta kolmiportaisen tutkintorakenteen mukaisesti. Tavoitteena on poistaa epätarkoituksenmukaisia päällekkäisyyksiä sekä vähentää ammatillisten tutkintojen, erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintojen määrää yhdistämällä niitä laaja-alaisemmiksi kokonaisuuksiksi, jotta tutkintorakenne on sekä kansalaisille että työelämälle nykyistä helpommin ymmärrettävä kokonaisuus ja mahdollistaa nykyistä paremmin erilaisten osaamisten yhdistämisen ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamisen. Laaja-alaiset ammatilliset tutkinnot mahdollistavat lisäksi sen, että uusiin osaamistarpeisiin voidaan vastata vain tutkinnon perusteita muuttamalla, mikä nopeuttaa työelämän osaamistarpeisiin vastaamista. 
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot muodostuvat nykyisin pakollisista ja valinnaisista ammatillista tutkinnon osista. Ammatillisissa perustutkinnoissa on lisäksi yhteisiä tutkinnon osia ja vapaasti valittavia tutkinnon osia, jotka sisältyvät vain ammatillisena peruskoulutuksena suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin. Yhteisiä tutkinnon osia ovat viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen. Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittavat vain tutkintoon kuuluvat ammatilliset tutkinnon osat, eikä heillä ole edes halutessaan mahdollisuutta suorittaa yhteisiä ja vapaasti valittavia tutkinnon osia, vaikka etenkin yhteiset tutkinnon osat saattaisivat olla heille tarpeen työelämässä ja jatko-opinnoissa tarvittavien perustaitojen kehittämisen näkökulmasta. Tämä asettaa ammatillisen perustutkinnon suorittajat keskenään eriarvoiseen asemaan tutkinnon suorittamistavan mukaan. Yhdenvertaisuuden lisäämiseksi ammatillisen perustutkinnon muodostumisen tulisi olla sama kaikilla tutkinnon suorittajilla. Lisäksi yhteisiä tutkinnon osia tulisi kehittää niin, että niiden oppiainemaisuutta vähennetään ja niiden osaamisperusteisuutta ja työelämälähtöisyyttä lisätään. Tällöin yhteiset tutkinnon osat vastaisivat nykyistä paremmin myös työelämästä tutkintoa suorittamaan tulevien tarpeita ja ne voitaisiin aiempaa helpommin suorittaa ammatillisten tutkinnon osien yhteydessä. 
Nykyiset yhteiset tutkinnon osat ovat olleet voimassa 1.8.2015 lähtien. Niiden laaja-alaisuutta ja rakentumista temaattisista kokonaisuuksista on pidetty hyvänä, samoin niihin sisältyvää varsin laajaa valinnaisuutta. Toisaalta niiden rakenne on koettu hankalaksi yksilöllisten opintopolkujen rakentamisen näkökulmasta. Erityisesti sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tutkinnon osaa on pidetty tutkinnon muodostumista mutkistavana ja nimeltään epäonnistuneena, koska se voi käytännössä sisältää hyvin monenlaista osaamista, myös muihin yhteisiin tutkinnon osiin sisältyvää osaamista. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että tutkintotodistukset eivät aina anna oikeaa kuvaa yksilön osaamisesta. Jos opiskelija on valinnut sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tutkinnon osan osa-alueeksi ainoastaan matematiikkaa tai fysiikkaa ja kemiaa, tämä valinnainen osaaminen on tutkintotodistuksessa sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tutkinnon osassa, vaikka se kuuluisi luontevimmin matemaattis-luonnontieteelliseen tutkinnon osaan. Yhteisten tutkinnon osien rakennetta onkin tarpeen selkeyttää ja yksinkertaistaa. 
Ammatillisten perustutkintojen vapaasti valittavat tutkinnon osat voivat nykysäädösten mukaan olla muun muassa ammatillisia tutkinnon osia tai yhteisiä tutkinnon osia. Lisäksi osa ammatillista tutkinnon osista voidaan tutkinnon perusteissa osoittaa vapaasti valittaviin tutkinnon osiin. Tämä tekee perustutkintojen muodostumissäännöistä monimutkaisia ja vaikeasti hahmotettavia. Perustutkinnon rakenteen tulisi olla nykyistä yksinkertaisempi. 
Tutkintojen mitoitusperiaatteet ja laajuus 
Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavien perustutkintojen ja niiden osien sekä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen ja työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen ja niiden osien laajuus ilmaistaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan osaamispisteillä. Osaamispisteet ovat tutkintoa tai valmentavaa koulutusta tai niiden osaa täydentävää tietoa ja kuvaavat osaamisen laajuutta ja syvyyttä yhdenmukaisella tavalla. Näyttötutkinnoissa ei ole käytössä laajuusmittaa. Laajuusmitan puuttuminen on heikentänyt näyttötutkintojen läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta etenkin kansainvälisissä yhteyksissä ja johtanut siihen, että näyttötutkintoja ja niiden osia on mitoitettu epävirallisesti monin eri tavoin osaamisen laajuuden kuvaamiseksi. Ammatillisen koulutuksen järjestelmän selkeyden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa on tarpeen ottaa käyttöön yhtenäinen mitoitusperuste, osaamispisteet. Osaamispisteiden avulla tehdään tutkinnon edellyttämän osaamisen syvyys ja laajuus työnantajalle ja tutkinnon suorittajalle näkyväksi niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Lisäksi osaamispisteitä voidaan hyödyntää joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamisessa silloin, kun tutkintoon sisällytetään tutkinnon osia muista ammatillisista tutkinnoista. 
Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 
Ammatillisen perustutkinnon voi voimassa olevan lainsäädännön mukaan suorittaa kahdella eri tavalla, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisesti ammatillisena peruskoulutuksena tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lainsäädännön mukaisesti näyttötutkintona. Kahden tutkinnon suorittamistavan etuna on, että lainsäädännön avulla voidaan huolehtia siitä, että erilaiset asiakasryhmät voidaan ohjata suorittamaan tutkintoa niille parhaiten soveltuvin tavoin. Lisäksi lainsäädännössä voidaan selkeästi määritellä, kuka maksaa tutkintomaksun tai opiskelijamaksuja ja miten eri asiakasryhmien tutkinto muodostuu. Perusopetuksen päättävän ikäluokan tarpeet tulevat huomioiduiksi ammatillisen peruskoulutuksen kautta, ja työkokemusta jo hankkineiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet voidaan vastaavasti huomioida joustavasti näyttötutkintojen ja henkilökohtaistamisen kautta. Käytännössä lainsäädännössä määritellyt ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen asiakasryhmät eivät kuitenkaan ole sisäisesti yhtenäisiä, vaan kummankin asiakasryhmän sisällä on yksilöitä, joilla on erilaisia tarpeita. Tästä näkökulmasta eri asiakasryhmille suunnatut erilaiset tutkinnon suorittamistavat pitävät tarpeettomasti yllä nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aitoja, jotka hallitusohjelman mukaan tulisi poistaa. 
Eri asiakasryhmille suunnatut erilaiset tutkinnon suorittamistavat ovat ammatillisen osaamisen osoittamisen ja arvioinnin osalta hyvin lähellä toisiaan. Ammatillisessa peruskoulutuksessa ammatillisten tutkinnon osien osaaminen osoitetaan tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja prosesseissa. Näitä tilanteita kutsutaan ammattiosaamisen näytöiksi. Näyttötutkinnoissa osaaminen osoitetaan tutkintotilaisuuksiksi kutsutuissa tilanteissa, joissa myös tehdään käytännön työtehtäviä aidoissa työelämän työtilanteissa ja -prosesseissa. Käytännössä eroa on lähinnä siinä, miten tiukasti pidetään kiinni siitä, että osaaminen osoitetaan nimenomaan työpaikalla, ja kuinka monta arvioijaa päättää osaamisen arvioinnista. Niinpä etenkin opiskelijoiden ja työelämän edustajien on ollut vaikea erottaa eri tutkinnon suorittamistapoja toisistaan ja hahmottaa, minkä lainsäädännön mukaan opiskelija on kulloinkin tutkintoa suorittamassa. 
Jos koulutuksen järjestäjä järjestää ammatillista perustutkintoa sekä ammatillisena peruskoulutuksena että näyttötutkintona, sen tulee tällä hetkellä laatia samaan tutkintoon sekä näyttötutkinnon järjestämissuunnitelma tutkintotoimikuntaa varten että osaamisen arviointisuunnitelman osana olevan suunnitelman ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista ammattiosaamisen näyttöjen toimielintä varten. Molempia suunnitelmia päivitetään tarvittaessa, muun muassa tutkinnon perusteiden uudistuessa. Eri tahoille tehtävistä toisistaan poikkeavista suunnitelmista on aiheutunut päällekkäistä työtä koulutuksen järjestäjille. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voidaan suorittaa vain näyttötutkintona, joten tältä osin päällekkäistä työtä ei ole. 
Näyttötutkinnot arvioidaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti tutkinnon osittain niin, että arvioinnista päättävät yhdessä työnantajan, työntekijöiden ja opetusalan edustaja. Ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnista päättävät tällä hetkellä opettajat ja työelämän edustajat yhdessä tai erikseen. Nykyisen näyttötutkintojärjestelmän kolmikantaisen arvioinnin etuna on, että työelämä on vahvasti mukana arvioinnissa, kun arvioijana ovat työelämän puolelta sekä työantajien että työntekijöiden edustaja. Kolmikantaisen arvioinnin ongelmana on kuitenkin ollut se, että etenkin työnantajia on ollut käytännössä vaikeaa saada arvioimaan tutkintotilaisuuksia. Heille on jouduttu joissakin tapauksissa maksamaan arvioinnista. Lisäksi monilla työnantajia edustavilla arvioijilla ei ole riittävää suoritettavaan tutkintoon ja tutkinnon osaan liittyvää käytännön ammattitaitoa, jolloin heidän panoksensa arvioinnissa on jäänyt vähäiseksi. Nykyisen ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnin etuna on, että se on arvioijien suhteen joustava. Arvioijana voivat olla joko työelämän edustaja ja opettaja yhdessä tai jompikumpi yksin. Ongelmana ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnissa on ollut se, että jos arvioijana on pelkästään opettaja, työelämän ääni osaamisen laadun varmistuksessa ei kuulu lainkaan. Toisaalta, jos arvioijana on pelkästään työelämän edustaja, arviointia ei aina tehdä tutkinnon perusteissa määrättyjen arviointikriteerien mukaisesti, vaan suhteessa esimerkiksi työelämän arvioijan omaan osaamiseen tai muiden tutkinnon suorittajien osaamiseen, jolloin opiskelijoiden yhdenvertaisuus kärsii. 
Osaamisen arviointiin liittyvien suunnitelmien ja osaamisen arvioijien ohella tutkinnon suorittajille ja opiskelijoille annettavat todistukset ja todistusten antaja poikkeavat toistaan sen mukaan, millä tavoin tutkinto on suoritettu. Ammatillisessa peruskoulutuksessa tutkintotodistuksen ja muut todistukset antaa koulutuksen järjestäjä. Sekä tutkintotodistustodistus että todistus tutkinnon osien suorittamisesta sisältää kaksi osaa, josta toinen antaa tietoa suoritetuista tutkinnon osista ja toinen suoritetuista ammattiosaamisen näytöistä. Näyttötutkintojen tutkintotodistuksen ja tutkinnon osien suorittamisesta antaa tutkintotoimikunta, ja todistus on yksiosainen. Se sisältää tiedot suoritetuista tutkinnon osista. Edellä kuvatut erot asiakirjoissa ja toimintatavoissa ovat aiheuttaneet ylimääräistä hallinnollista työtä koulutuksen ja näyttötutkinnon järjestäjille ja asettaneet tutkinnon suorittaneet osittain eriarvoiseen asemaan sen suhteen, mitä tietoa tutkintotodistus sisältää ja kuinka pian tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkintotodistus on mahdollista saada. 
Myös osaamisen arvioinnin oikaisukäytännöt poikkeavat voimassa olevan lainsäädännön mukaan toistaan ammatillisessa peruskoulutuksessa ja näyttötutkinnoissa. Ammatillisessa peruskoulutuksessa oikaisupyyntö tehdään ensimmäisessä vaiheessa suullisesti tai kirjallisesti rehtorille tai arvioinnista päättäneelle, näyttötutkinnoissa puolestaan kirjallisesti arvioinnin suorittaneille arvioijille. Toisen vaiheen oikaisupyyntö tehdään ammatillisessa peruskoulutuksessa kirjallisesti koulutuksen järjestäjän asettamalle ammattiosaamisen näyttöjen toimielimelle, näyttötutkinnoissa valtakunnalliselle tutkintotoimikunnalle, joka edelleen juridisesti viime kädessä päättää näyttötutkintojen arvioinnista. Erilaiset oikaisukäytännöt asettavat tutkinnon suorittajat eriarvoiseen asemaan muun muassa sen suhteen, missä määrin oikaisua voidaan pyytää taholta, joka ei ole osallistunut arvioinnista päättämiseen. 
Valmentavat koulutukset 
Erilaiset ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat koulutukset yhdistettiin 1 päivänä elokuuta 2015 voimaan tulleella lailla ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta (246/2015) kahdeksi kokonaisuudeksi, ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaksi koulutukseksi sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaksi koulutukseksi. Nämä kaksi uutta koulutuskokonaisuutta ovat osoittautuneet toimiviksi. 
Eduskunta edellytti valmentavia koulutuksia koskevaan hallituksen esitykseen antamaansa vastaukseen sisältyneessä lausumassa, että hallitus seuraa ammatillisen valmentavan koulutuksen uudistuksen vaikuttavuutta määrätietoisesti kaikkien koulutukseen osallistuvien eri henkilöryhmien osalta (EV 311/2014 vp). 
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vaikeimmin vammaisten erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta ammatillisessa peruskoulutuksessa koskevan selvitystyön vuonna 2015 (OKM/47/240/2015). Tavoitteena oli selvittää vaikeimmin vammaisten ammatillisen erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta valtakunnallisesti. Selvityksen toteutti Owal Group Oy ja sitä ohjasi opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen asiantuntijat. Selvityksen taustalla oli erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta koskeva valtakunnallinen kokonaisarvio, jonka osana arvioitiin vaikeimmin vammaisten henkilöiden koulutustarjonnan riittävyyttä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa. Selvitystyössä toteutettiin sähköiset kyselyt kahdelletoista erityisopetuksen erityistehtävän saaneelle koulutuksen järjestäjälle ja peruskouluille, jotka järjestävät perusopetusta vuosiluokilla 7—9 tai perusopetuksen lisäopetusta (Selvitys vaikeimmin vammaisten erityisopetuksen tarpeesta, 2015, Opetus- ja kulttuuriministeriö). 
Selvityksen keskeisten tulosten ja johtopäätösten mukaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen aloituspaikat voidaan nähdä riittävinä perusopetuksesta suoraan siirtyville opiskelijoille, mutta haasteena oli, että hakijoissa on mukana henkilöitä, jotka eivät ole hakeneet tai päässeet koulutukseen aikaisemmin. Opiskelijapaikkamäärän kokonaismitoituksen lisäämiseen ei selvityksen mukaan ole valtakunnallisesti tarvetta pidemmällä aikavälillä. 
Selvityksen mukaan koulutuksen järjestäjien tulisi varmistaa osaamisperusteisuuden toteutuminen, jolloin myös työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen opiskelijavalinnan joustavuus kasvaa. Koulutuksen järjestäjät voisivat tarjota koulutusta myös joustavammin yhteistyössä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen kanssa. Koulutuksen järjestäjien yhteistyötä tulisi selvityksen mukaan jatkaa olemassa olevien opiskelijapaikkojen kohdentamiseksi alueellisesti. Mikäli koulutusta ei voida siirtää pienemmille paikkakunnille, isommissa toimipaikoissa tulisi huolehtia asuntolapaikkojen riittävyydestä myös jatkossa. 
Keskeisessä roolissa on selvityksen mukaan koulutuksen järjestäjien yhteistyö perusopetuksen kanssa koulutuksen nivelvaiheessa aloituspaikkojen mitoittamiseksi. Vaikka yhteistyötä tehdään jo paljon, tulisi erityistä huomiota selvityksen mukaan kiinnittää tukeen peruskouluille huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön, jotta varmistetaan koulutukseen pääsy, ja oikea ja soveltuva koulutuspolku. 
Opiskeluvalmiuksia parantavat opinnot 
Opiskeluvalmiuksia parantavia opintoja koskevat säännökset lisättiin ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettuun lakiin 1 päivänä elokuuta 2015 voimaan tulleella lailla (247/2015) samassa yhteydessä kun ammatillisen peruskoulutuksen annettuun lakiin lisättiin ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta koskevat säännökset (246/2015). Opiskeluvalmiuksia parantavien opintojen tarkoituksena on ollut luoda aikuisväestölle, ja erityisesti aikuisille maahanmuuttajaväestölle soveltuva koulutuskokonaisuus ja kehittää näyttötutkinnon suorittamiseen tähtäävässä opiskelussa vaadittavia opiskelutaitoja opinnollisten valmiuksien kasvattamiseksi. Uudistuksen vaikuttavuutta ei ole ollut vielä mahdollista arvioida, koska uudistus tuli voimaan vuoden 2015 elokuussa. 
Ohjaus ja lupasääntely 
Voimassa oleva ohjaus- ja sääntelymalli on luotu aikana, jolloin työmarkkinat toimivat vielä varsin pitkälti perinteisten siirtymien mukaisesti. Lähtökohtana oli nuorena hankittu ammatillinen perusosaaminen, jota täydennettiin laajentamalla ja syventämällä uran varrella. Työmarkkinoiden tarpeisiin luotiin ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka rakentui perusosaamisen hankkimiseen tähtäävään järjestelmään ja sitä täydentävään ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Työmarkkinoiden muutoksen myötä yksilöiden koulutuspolut ovat kuitenkin muuttuneet. Osaamistarpeiden muuttuminen ja monimuotoistuminen edellyttää yhä useammin uudentyyppistä ja joustavaa tutkintojen ja osaamisen hankkimistapojen yhdistelyä. Toisistaan poikkeavat ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen ohjaus- ja sääntelyjärjestelmät eivät kaikilta osin kykene luomaan puitteita vastata osaamistarpeisiin ja ne myös jäykistävät koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia tarjota osaamisen kasvattamisen mahdollisuuksia asiakkaiden tavoitteiden mukaisesti. Polut ammatillisesta koulutuksesta työelämään ja jatko-opintoihin ovat moninaistuneet, eivätkä aikuisten koulutustarpeet enää rakennu yhtä selväpiirteisesti aiemmin hankitun osaamisen päälle. Nykyinen erillisiin kokonaisuuksiin jakautunut ohjaus- ja sääntelyjärjestelmä hankaloittaa asiakkaalle ja työelämälle parhaiten soveltuvien koulutusratkaisujen löytämistä, kuten oppilaitosmuotoisen ja oppisopimuskoulutuksen välistä valintaa tai näiden koulutuksen järjestämismuotojen yhdistämistä sekä ammatilliseen koulutukseen osoitettujen resurssien joustavaa kohdentamista asiakkaiden tarpeisiin. 
Nykyisen lainsäädännön mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi ammatillisen koulutuksen järjestämisluvan hakijan ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen järjestämiseen. Lisäksi tutkintotoimikunnat arvioivat näyttötutkintojen osalta järjestäjän edellytykset tutkintotilaisuuksien järjestämiseen. Menettely on johtanut monimutkaiseen lupakäytäntöön ja tilanteisiin, joissa järjestäjällä on lupa koulutuksen järjestämiseen, mutta ei tutkintotilaisuuksien järjestämiseen. Ammatillisen koulutuksen järjestämisedellytysten arviointi on hajautunut eri tahoille, jolloin se ei ole muodostanut selkeää kokonaisuutta. Lainsäädäntö kuitenkin edellyttää koulutuksen järjestäjän vastaavan siitä, että valmistavaan koulutukseen osallistuvalle järjestetään osana koulutusta mahdollisuus suorittaa näyttötutkinto. Jos järjestäjällä ei ole oikeutta tutkintojen järjestämiseen, järjestäjä joutuu ostamaan palvelun toiselta koulutuksen järjestäjältä tai näyttötutkinnon järjestäjältä. Koulutuksen järjestäjien välinen hankintatoiminta ei ole kaikissa tilanteissa ollut kustannustehokasta eikä selkeää. Toisaalta säätelyjärjestelmän puitteissa on voitu joustavasti vastata yhteistyön avulla erilaisiin osaamistarpeisiin. Tällöin järjestäjä on hankkinut osan palveluista toisilta järjestäjiltä. Vastuunjako järjestäjien välillä ei kuitenkaan käytännnössä aina ole kaikissa tilanteissa ollut selkeää ja kokonaisvastuu järjestettävästä koulutuksesta on jäänyt epäselväksi. 
Nykyisen lainsäädännön mukaisesti ammatillisessa peruskoulutuksessa määrätään enimmäisopiskelijamäärästä, joka on pääsääntöisesti toiminnan rahoituksellinen katto. Järjestämisluvan mukainen opiskelijamäärä voidaan kuitenkin myönnettävän rahoituksen osalta ylittää, jos opetus- ja kulttuuriministeriö niin päättää ja talousarviossa päätetyn rahoituksen euromäärä sen mahdollistaa. Ammatillisessa lisäkoulutuksessa luvissa on pääsääntöisesti opiskelijatyövuosien vähimmäismäärä, joka ohjaa ministeriön rahoituspäätöstä siten, että riippumatta toteumasta suoritteita on jaettava vähintään järjestämisluvan vähimmäismäärän verran. Suoritekattoa ammatillisen lisäkoulutuksen luvissa ei ole. Ammatillisen peruskoulutuksen määrällinen sääntely on ollut jäykkää, sillä enimmäismääriä ei ole voinut muuttaa muuttamatta järjestämislupaa. Toisaalta tämäntyyppinen määrällinen säätely on soveltunut pitkäkestoiseen koulutukseen, jossa vuotuiset volyymivaihtelut ovat koulutuksen luonteesta johtuen pienempiä. Ammatillisessa lisäkoulutuksessa opiskelijavolyymia on voitu muuttaa vuosittain rahoituspäätöksen yhteydessä. Tämä on soveltunut hyvin koulutukseen, joka on lyhytkestoisempaa verrattuna perustutkintoihin. Toisaalta lisäkoulutuksen luvissa oleva vähimmäismäärä on joissain tapauksissa johtanut siihen, että rahoitusta on myönnetty, vaikka toimintaa ei ole ollut. Erillisistä säätelyjärjestelmistä johtuen ammatillisen koulutuksen määrällinen säätely ei ole muodostanut kovinkaan selkeää kokonaisuutta. 
Nykyisin ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvissa määrätään ne kunnat, joissa koulutusta voi pysyvästi järjestää. Ammatillisen lisäkoulutuksen luvissa ei määrätä koulutuspaikoista. Ammatillisen peruskoulutuksen osalta kuntien nimeämisellä järjestämisluvissa on pystytty arvioimaan koulutuksen saatavuutta suhteessa nuorten, erityisesti perusasteen päättävien ikäluokkaan sekä alueen työvoimatarpeeseen. Ammatillinen lisäkoulutus taas toimii enemmän yritysten ja työpaikkojen kanssa yhteistyössä. Yritykset tekevät usein sopimuksia ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjien kanssa, joissa yhdistyy sekä valtionosuusrahoitteinen toiminta että maksullinen palvelutoiminta. Toimintaa ei ole tästä syystä ollut tarkoituksenmukaista sitoa alueisiin tai kuntiin. 
Perustutkintotavoitteisessa oppisopimuskoulutuksessa ei ole määrällistä säätelyä. Koulutuksen järjestäjä on voinut järjestää koulutusta työelämän tarpeen mukaisesti. Lisäkoulutuksessa on määrällinen säätely. Perustutkintotavoitteisen koulutuksessa ei ole ollut tarvetta määrälliseen säätelyyn koska työnantajien kysyntä pitkäkestoista koulutusta kohtaan on rajallisempaa kuin lyhytkestoisempaa lisäkoulutusta kohtaan. Tämä on pitänyt oppisopimuskoulutuksen volyymin varsin vakaana. Toisaalta määrällisen säätelyn puuttuminen on johtanut tilanteisiin, jossa perustutkintotavoitteisen oppisopimuskoulutuksen volyymit lähtivät muutamien järjestäjien osalta merkittävään kasvuun, joka johtui lainavastaisista menettelyistä ja koulutuksen tosiasiallisesta kohdentamisesta muuhun tarkoitukseen kuin perustutkintojen suorittamiseen. 
Ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen ja läpäisy 
Ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttäminen on vähentynyt vähitellen koko 2000-luvun ajan. Vastaavana ajanjaksona ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttäminen on vähentynyt enemmän kuin muiden koulutusasteiden keskeyttäminen. Tilastokeskuksen viimeisimpien tietojen mukaan ammatillisen koulutuksen keskeytti kokonaan 6,9 prosenttia opiskelijoista lukuvuonna 2013—2014. 
Taulukko 7: Ammatillisen peruskoulutuksen kokonaan keskeyttäneet (ops-perusteinen koulutus) 
lukuvuosi 
05-06 
06-07 
07-08 
08-09 
09-10 
10-11 
11-12 
12-13 
13-14 
kesk. % 
9,4 % 
9,2 % 
8,9 % 
7,6 % 
8,1 % 
8,1 % 
7,8 % 
7,6 % 
6,9 % 
Lähde: Tilastokeskus 
Lukuvuonna 2013—2014 naiset keskeyttivät ammatillisen koulutuksen hieman miehiä harvemmin (6,7/7,0). Luonnontieteiden sekä luonnonvara- ja ympäristöalalla keskeytettiin pääsääntöisesti eniten ja sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla vähiten. Yli 19-vuotiaat keskeyttivät selvästi useammin kuin tätä nuoremmat nuorille suunnatussa lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa. 
Ammatillisen peruskoulutuksen keskeyttäminen on kuitenkin edelleen varsin korkealla tasolla. Ammatillisten opintojen keskeyttämiseen vaikuttavat useat tekijät. Keskeyttämisen taustalla saattaa olla mm. epäonnistunut opiskelualan valinta, puutteellinen opinto-ohjaus, puutteelliset opiskeluvalmiudet, terveydellisiä syitä, henkilökohtaista elämää kohdanneita vaikeuksia, motivaatio-ongelmia, sopivien koulutusmahdollisuuksien puute, alan työllisyysnäkymät kuin myös kesken opintojen työelämään siirtyminen jne. Keskeyttäminen voi olla yksi syy syrjäytymiseen tai se voi olla seurausta jo alkaneesta syrjäytymiskehityksestä. 
Alueelliseen keskeyttämisen vaihteluun vaikuttavat muun muassa alueen elinkeinorakenne ja nuorten työllistymismahdollisuudet, joissa on suuriakin eroja. Koulutusalakohtaiset erot keskeyttämisessä liittyvät myös työllisyysnäkymiin, mutta myös alan työtehtävien vetovoimaisuuteen sekä toisaalta opiskelijoiden omiin mahdollisuuksiin ja tietopohjaan tehdä perusopetuksen viimeisellä luokalla oikeaan osuneita valintoja. Opintonsa keskeyttäneitä on myös toivomalleen koulutusalalle opiskelemaan päässeissä opiskelijoissa, jolloin perusopetuksen tarjoama opinto-ohjaus ja tuki koulutusvalinnassa on merkittävässä roolissa. 
Ammatillisessa peruskoulutuksessa on toteutettu useita laajoja keskeyttämisen vähentämisen toimenpiteitä, viimeisimpänä ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma vuosina 2012—2015. 
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma (2011—2015) päättyi syksyllä 2015. Ohjelmassa oli mukana 55 suurta koulutuksen järjestäjää ja se kattoi yli 88 prosenttia ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelmaperusteisesti suorittavista opiskelijoista. Tehostamisohjelma keskittyi ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen opintojen keskeyttämisen vähentämiseksi ja tutkintojen suorittamiseksi tavoiteajassa. Tehostamisohjelmassa paneuduttiin erityisesti opinto-ohjauksen ja opiskelijahuollon ennakoivien ja nykyistä yksilöllisempien toimintamallien kehittämiseen, koko tutkinnon suorittamista tukevien pedagogisten ratkaisujen, ohjauskäytänteiden ja toimintamallien kehittämiseen sekä erilaisten työvaltaisten oppimisympäristöjen ja -mahdollisuuksien tarjoamiseen. 
Ohjelman määrällisen seurannan tulokset osoittavat, että koulutuksen järjestäjien väliset erot keskeyttämisessä säilyivät suurina vaihdellen viimeisenä seurantajaksona (2014—2015) 1,3 ja 17,8 prosentin välillä. Hyvät koulutuksen järjestäjät pystyivät vähentämään keskeyttämistä edelleen heikoimpien pysytellessä aiemmissa luvuissa. Myös erot eri koulutusalojen ja perustutkintojen välillä ovat pysyneet suurina, ja erot ovat säilyneet samansuuntaisina koko ohjelman ajan. 
Opintojen keskeyttämisen riski on moninkertainen 20—24-vuotiailla verrattuna sitä nuorempiin opiskelijoihin. Keskeyttämisen syiden kirjo on myös laajempi tuolla ryhmällä kuin nuoremmilla opiskelijoilla. Opiskelijakyselyjen tuloksista paljastuu, että reilu kolmannes kokee opiskelun liian helpoksi. Osa opiskelijoista pitää opiskelua puolestaan liian kiireisenä ja vaativana. Yksilöllisille opintopoluille ja vaihtoehtoisille opetusmenetelmille, monipuolisille oppimisympäristöille sekä riittävälle ohjaukselle ja tuelle niiden eri muodoissa on tarvetta. 
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman yksi selkeä tulos on, että opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi sisältäen hyvän terveyden, elämänhallinnan sekä osallisuuden kokemuksen ja mahdollisuuden vaikuttaa omiin opintoihin ehkäisevät opintojen keskeyttämistä. Seurannan havainnot osoittavat, että 20—24-vuotiaiden ryhmässä opintojen keskeyttämisen syiden kirjo on suurempaa kuin nuoremmilla ikäryhmillä. Keskeyttäminen voi johtua aikuisuuteen liittyvistä asioista, kuten työllistymisestä, perhe-asioista tai taloudellisista paineista taikka toisaalta aiempien koulutusongelmien jatkumosta, kuten aiemmista keskeyttämisistä tai työttömyydestä. 
Tuloksista on myös nähtävissä, että sukupuoli selittää keskeyttämistä merkittävällä tavalla ja sukupuolen mukainen eriytyminen on edelleen yksi haaste ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tiettyjen alojen vahva eriytyminen tyttöjen ja poikien aloiksi nostaa myös näiden alojen keskeyttämisprosentteja. Koulutuksellinen segregaatio vahvistuu keskeyttämisten myötä, ja tähän ongelmaan tulisi puuttua heti opintojen alussa. 
Koulutuksen keskeyttämisen vähentämistoimenpiteillä on saatu vähennettyä koulutuksen keskeyttämisastetta tasaisesti, mutta keskeyttäneiden määrä on pysynyt suhteellisen vakaana. Tämä tarkoittaa, että ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärien lisäännyttyä suhteessa suurempi osa opiskelijoista suorittaa tutkinnon, mutta absoluuttisesti samansuuruinen joukko keskeyttää koulutuksen. Keskeyttämien vähentäminen edellyttää siten jatkossakin toimenpiteitä. 
Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen 
Ammatillisen koulutuksen hakumenettelyissä on eroja eri koulutusmuotojen välillä. Ammatillisen koulutuksen hakumenettelyitä ja Opetushallituksen sähköisiä hakupalveluita on viime vuosina kehitetty merkittävästi ja kehittämistä on tarpeen jatkaa myös tulevaisuudessa. Yhteiset haut edistävät perusopetuksen päättäneen ikäluokan joustavaa siirtymistä toisen asteen koulutukseen ja yhteishaun rinnalla käytettävät joustavat jatkuvan haun menettelyt vastaavat erilaisten hakijaryhmien, kuten aikuisten tarpeisiin. Voimassa oleva hakumenettelyitä ja valintaperusteita koskeva sääntely ei ole kaikilta osin selkeää ja johdonmukaista. Sääntelyn tulisi mahdollistaa joustava koulutukseen hakeutuminen, mutta samalla varmistaa hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ja riittävä oikeusturva. 
Nykyisin ei ole mahdollista saada kattavaa tilastotietoa hakijoista kuin yhteishaun osalta, koska Opintopolkuun ei tallenneta tietoja niiden hakijoiden osalta, jotka hakeutuvat suoraan koulutuksen järjestäjälle. Esimerkiksi vuoden 2015 keväällä yhteishaussa haki yhteensä 79 662 hakijaa, joista 46 324 haki ensisijaisesti ammatilliseen peruskoulutukseen. Ammatillisen koulutuksen opiskelupaikan otti vastaan noin 34 000 opiskelijaa. Vuonna 2015 aloitti yhteensä noin 111 000 ammatillisen koulutuksen opiskelijaa, joten noin 65 000 opintonsa aloittaneen opiskelijan hakemukseen ja taustoihin liittyviä tietoja ei ole käytettävissä. Esimerkiksi niistä hakijoista, jotka ovat hakeneet koulutukseen suoraan koulutuksen järjestäjälle, mutta eivät ole sinne päässeet, ei ole saatavilla tietoja kattavasti ja yhdenmukaisella tavalla. Tämä heikentää mahdollisuuksia tehdä ohjausta ja muita toimenpiteitä koulutukseen pääsyn edistämiseksi sekä varmistaa hakijoiden ja hakeutuvien yksilöiden tasa-puolista kohtelua. 
Osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja henkilökohtaistaminen 
Erilaiset tutkinnon suorittamistavat ja koulutuksen järjestämismuodot ovat johtaneet siihen, että ammatillisen koulutuksen järjestelmässä on useita erinimisiä ja sisällöltään toisistaan hieman poikkeavia asiakirjoja, joihin tutkinnon suorittajan tai opiskelijan valinnat ja yksilöllinen opintopolku kirjataan. Ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavissa koulutuksissa opiskelijoille on laadittu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Oppisopimuskoulutuksessa oppisopimukseen tulee liittää henkilökohtainen opiskeluohjelma. Erityisopetusta saavalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Näyttötutkinnoissa kullekin hakeutujalle laaditaan hakeutumisvaiheen, osaamisen hankkimisen ja tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamisen perusteella henkilökohtaistamista koskeva asiakirja. Tämä erilaisten asiakirjojen kirjo aiheuttaa koulutuksen järjestäjille paljon hallinnollista työtä ja hämmentää opiskelijoita ja työelämää. 
Voimassa olevassa lainsäädännössä on eroja myös niissä velvoitteissa ja prosesseissa, joilla henkilökohtaistaminen tulee tehdä ja joustavat ja yksilölliset opintopolut rakentaa. Esimerkiksi osaamisen tunnustaminen on ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan oikeus, ja se tehdään aina opiskelijan hakemuksesta. Näyttötutkinnoissa osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on puolestaan koulutuksen tai näyttötutkinnon järjestäjän velvollisuus. Aiemmin hankittu osaaminen on tunnistettava ja tunnustettava osaksi tutkinnon suorittajan suorittamaa tutkintoa tämän esittämien asiakirjojen ja selvitysten perusteella. Henkilökohtaistamisprosessia ja sen pohjalta laadittavia asiakirjoja on syytä yhdenmukaistaa, jotta kaikilla tutkinnon suorittajilla ja valmentavien koulutusten opiskelijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet rakentaa yksilöllinen opintopolku ja edetä joustavasti kohti tavoitettaan. Lisäksi osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tulisi olla aina koulutuksen järjestäjän velvollisuus, jotta ammatillisen koulutuksen resurssit voitaisiin kohdistaa puuttuvan osaamisen hankkimiseen ja sitä kautta tehostaa koulutusta, lyhentää opiskeluaikoja ja siirtyä nopeammin koulutuksesta työelämään. 
Lisäksi ammatillisen koulutuksen järjestelmän sisällä on erilaisia kolmikantaisia tai muutoin laajapohjaisia toimielimiä, jotka hoitavat osittain samoja, osittain erilaisia tehtäviä ja joille koulutuksen ja näyttötutkinnon järjestäjien tulee toimittaa tutkintojen järjestämiseen tai osaamisen osoittamiseen ja arviointiin liittyviä suunnitelmia hyväksyttäväksi. Tämä aiheuttaa koulutuksen järjestäjille päällekkäistä työtä erityisesti ammatillisten perustutkintojen osalta, jossa saman tutkinnon suorittamista koskevat suunnitelmat on tullut toimittaa tietyn muotoisina tutkintotoimikunnalle ja hieman erilaisina ammattiosaamisen näyttöjen toimielimelle. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta tilanne on selkeämpi, koska nämä tutkinnot voi suorittaa vain näyttötutkintona. Toisaalta myös näyttötutkintojen järjestämiseen on liittynyt päällekkäistä työtä, kun eri tutkintotoimikunnat ovat edellyttäneet kukin omanlaistaan lomaketta tai toimintatapaa näyttötutkinnon järjestäjiltä. 
Kolmikantaiset toimielimet 
Ammatillisen koulutuksen järjestelmän sisällä on voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti erilaisia kolmikantaisia tai muutoin laajapohjaisia toimielimiä, jotka hoitavat osittain samoja, osittain erilaisia tehtäviä. Koulutuksen järjestäjän tulee asettaa ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua ja toteuttamista varten toimielin tai useampia toimielimiä, joihin kuuluu koulutuksen järjestäjää, opettajia ja opiskelijoita sekä asiaomaisen alan tai alojen työ- ja elinkeinoelämää edustavia jäseniä. Toimielin voi olla myös kahden tai useamman koulutuksen järjestäjän yhteinen. Opetushallituksen asettamat työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja itsenäisiä ammatin harjoittajia edustavat valtakunnalliset kolmikantaiset tutkintotoimikunnat sopivat puolestaan näyttötutkintojen järjestämisestä, varmistavat näyttötutkintojen järjestämisen laatua sekä kehittävät näyttötutkintojärjestelmää ja näyttötutkintoja. Lisäksi koulutustoimikuntajärjestelmän ja siihen sisältyvien opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämän koulutustoimikuntajärjestelmän ohjausryhmän sekä Opetushallituksen asettamien koulutustoimikuntien tehtävänä on toimia koulutuksen laadullisen ennakoinnin asiantuntijaelimenä ja edistää koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa. Koulutustoimikunnat muun muassa seuraavat, arvioivat ja ennakoivat koulutuksen ja työelämässä tarvittavan osaamisen kehitystä ja tekevät eri tahoille aloitteita ammatillisten tutkintojen sekä ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen sisältöjen kehittämiseksi. 
Koulutuksen ja näyttötutkinnon järjestäjien tulee toimittaa ammattiosaamisen näyttöjen toimielimille tai tutkintotoimikunnille tutkintojen järjestämiseen tai osaamisen osoittamiseen ja arviointiin liittyviä suunnitelmia, päätösesityksiä ja todistuksia hyväksyttäväksi tai allekirjoitettavaksi. Tämä aiheuttaa koulutuksen järjestäjille päällekkäistä työtä erityisesti ammatillisten perustutkintojen osalta, jossa saman tutkinnon suorittamista koskevat suunnitelmat on tullut toimittaa tietyn muotoisina tutkintotoimikunnalle ja hieman erilaisina ammattiosaamisen näyttöjen toimielimelle. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta tilanne on selkeämpi, koska nämä tutkinnot voi suorittaa vain näyttötutkintona. Toisaalta myös näyttötutkintojen järjestämiseen on liittynyt päällekkäistä työtä, kun eri tutkintotoimikunnat ovat edellyttäneet kukin omanlaistaan lomaketta tai toimintatapaa näyttötutkinnon järjestäjiltä. Toimielinten tarve, rooli ja tehtävät tulisi arvioida uudelleen uuden ammatillisen koulutuksen järjestelmän kehittämisen ja laadun varmistamisen näkökulmasta. 
Työpaikalla järjestettävä koulutus 
Työpaikalla tapahtuvaa osaamisen hankkimista toteutetaan nykyisin ammatilliseen peruskoulutukseen sisältyvänä työssäoppimisena, oppisopimuskoulutuksena sekä henkilökohtaistamisessa suunniteltujen tavoitteiden mukaista osaamista hankkien työpaikoilla. 
Työpaikalla järjestettävää koulutusta on kehitetty koko 2000-luvun ajan. Siitä on tehty useita tutkimuksia sekä laaja ulkopuolinen arviointi. 
Nuorten työssäoppimista ja oppisopimuskoulutusta on kehitetty erityisesti vuodesta 2014 lukien osana nuorisotakuuta toteutetussa Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpidekokonaisuudessa. Toimenpideohjelman tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden seuranta ja arviointi valmistui vuoden 2015 lopussa (Owalgroup). Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamassa selvityksessä nousi kehittämisehdotuksia, jotka koskevat nykyistä työssäoppimista ja oppisopimuskoulutusta erityisesti nuorten koulutusmuotona. Oppisopimuspolun kehittämisessä keskeistä on oppisopimus- ja oppilaitostoimijoiden yhteistyö. Nykyisin osin koulutuksen järjestäjien itse rakentamat raja-aidat ja eri tulosyksiköiden välinen kilpailutilanne hidastavat joustavien ja asiakaslähtöisten ratkaisujen rakentamista ja vaikeuttavat eri koulutus- ja palvelumahdollisuuksien viestintää ja toisilta oppimista. 
Selvityksen mukaan oppisopimuskoulutuksen, tai ylipäänsä työpaikalla tapahtuvan oppimisen, lisääminen edellyttää johdon sitoutumista ja päämäärätietoista johtamista tavoitteen suuntaan. Myös tietoisuutta eri mahdollisuuksista, ja ylipäänsä tietoa oppisopimuskoulutuksesta, tulee yhä lisätä työnantajille. Yksilöllisten opintopolkujen edistäminen edellyttää tiedon lisäämistä ja asenteisiin vaikuttamista paitsi opetusalan henkilöstön parissa myös nuorten ja huoltajien tahoilla. Haasteena oppisopimusten solmimisessa nähdään ensisijaisesti hankala työllisyystilanne. Yritysten epävarma taloudellinen tilanne, mutta myös kuntien vaihtelevat käytännöt ja talkoohenki nuorisotakuun edistämiseksi on vaikuttanut toimenpideohjelman hanketoimintaan ja oppisopimusten solmimiseen. Oppilaitosmuotoisen ja oppisopimuskoulutuksen yhdistävien mallien edistämiseksi rahoitusjärjestelmän uudistaminen tulisi viedä loppuun siten, että se kannustaa koulutuksen järjestäjiä kehittämään ja toteuttamaan eri koulutusmuotoja yhdistäviä koulutuksen järjestämisen malleja. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista tukevien, tietoja viestintätekniikkaa hyödyntävien oppimisratkaisujen ja -ympäristöjen kehittäminen on usean toimijan kohdalla vielä kokeiluasteella. Työnantajien vastauksissa korostuu erityisesti opettajan aktiivisuuden merkitys työssäoppimisen onnistumisen kannalta. Useimmat työnantajien esille nostamat kehittämisen kohteet, mutta myös hyvät käytännöt liittyvät työnantajan kanssa tehtävään yhteistyöhön, tiedonvaihtoon ja opettajien jalkautumiseen työpaikoille. 
Annukka Norontauksen väitöstutkimuksessa (Oppisopimuskoulutus yritysten tuottamana koulutuspalveluna: tavoitteista vaikutuksiin, Lappeenranta 2016) tarkasteltiin niitä tavoitteita, joita yrityksissä oppisopimuskoulutukseen liittyy ja vaikutuksia, joita koulutusta tuottamalla yrityksessä syntyy. Tutkimuksen kohteena olivat eri alojen pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka ovat tuottaneet oppisopimuskoulutusta ja joilla on siitä vuosien kokemus. Lisäksi tutkimukseen osallistui pk-yrityksiä, joille oppisopimuskoulutus ja siihen liittyvä toiminta on vierasta. Tutkimus selvitti yrityksille sekä oppisopimuskoulutuksen hallinnollisille tahoille palvelun tuottamisen ja siihen liittyvien tavoitteiden ja vaikutusten näkökulmaa. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen vaikutukset nähdään positiivisina ja neutraaleina, eikä alakohtaisia eroja vaikutusten osalta juuri ole. Myönteisten vaikutusten saavuttamiseen liittyy tärkeänä osana arvon luomisen ja tuottamisen kokemus sekä opiskelijoilla että työnantajilla. Lisäksi myönteisten vaikutusten taustalla ovat yrityksen sitoutuminen sekä työn ja koulutuksen johtamisosaaminen. Yrityksissä on tärkeää, että imago kouluttajana on hyvä. Oppisopimuskoulutuksen tuottamisesta syntyneet vaikutukset ovat asetettuja tavoitteita laajemmat, erityisesti rakenteelliseen pääomaan liittyvien vaikutusten osalta. Oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus yrityksessä syntyy asetettujen tavoitteiden ja vaikutusten välisestä suhteesta. Kokonaisuutena voidaan todeta, että oppisopimuskoulutuksen vaikuttavuus ja suorituskyky yrityksissä ovat hyvät, vaikka koulutuksen laatu vaihtelee jonkin verran. Oppisopimuskoulutuksen käynnistäminen, aloittaminen ja tuottaminen liittyvät usein sellaisiin kehityshakuisiin henkilöihin, joilla jossakin elämäntilanteessa on ollut myönteisiä kokemuksia oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista. Tutkimuksen mukaan oppisopimuskoulutuksen kustannukset koostuvat työsuhteesta, tietopuolisen koulutuksen aikaisesta työstä poissaolosta sekä ohjauksesta ja arvioinnista, mutta koulutusta pidetään taloudellisesti kannattavana. Oppisopimuskoulutuksen tuottamista estävät pääasiassa viestinnän ja tiedottamisen puute, koulutusmahdollisuuden tunnistamatta jääminen, yritysten heikko koulutuskulttuuri sekä epäselvät mielikuvat ja käsitykset. Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen hidasteina ovat tutkimuksen mukaan työsuhteeseen ja talouteen liittyvät seikat, nuorten kasvun vaiheeseen sisältyvät tekijät sekä monenlaiset pedagogiset ja eettiset kysymykset. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuori on käsitteenä ja viiteryhmänä epämääräinen. Ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen eri muodot ja monet käsitteet myös aiheuttavat epäselvyyttä molemmissa tutkimuksen konteksteissa eli yrityksissä, joissa oppisopimuskoulutusta tuotetaan sekä yrityksissä, joissa sitä ei tuoteta. 
Koulutuksen arviointineuvosto toteutti vuonna 2006 työpaikalla tapahtuvan opiskelun arvioinnin ja vuonna 2010 seuranta-arvioinnin (Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 44). Työpaikalla tapahtuvan opiskelun arviointi kattoi sekä työssäoppimisen että oppisopimuskoulutuksen. Arvioinnin mukaan työssäoppimiselle asetetut yleiset tavoitteet oli tuolloin saavutettu melko hyvin. Työssäoppiminen on parantanut ammatillisen koulutuksen kilpailukykyä ja koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisännyt eri tahojen välistä vuoropuhelua ja opettajien työelämäkontakteja, muuttanut opiskelijoiden oppimisympäristöä työelämälähtöiseksi, parantanut ammatillista osaamista, vahvistanut ammatillisen koulutuksen, vetovoimaa ja edellytyksiä turvata laadullisesti ja määrällisesti riittävän työvoiman saaminen työelämään, vahvistanut opiskelijoiden tietämystä työn todellisesta luonteesta, työelämän, toimintatavoista, työmarkkinoista ja helpottanut työllistymistä, madaltanut kynnystä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja erityisopiskelijoiden työllistymiseen ja asenteiden muuttumiseen näitä kohtaan. Työelämäyhteistyö ja sen muodot vaihtelevat järjestäjittäin. Koulutuksen järjestäjät rajasivat suurelta osin työelämäyhteistyön työssäoppimisen toteuttamiseen. Vähäisemmälle huomiolle ovat jääneet muut työelämäyhteistyötä ja koulutuksen työelämävastaavuutta koskevat näkökohdat. Työelämän sitoutuminen ja jaksaminen nähtiin huolenaiheena. Samojen ”hyvien” työssäoppimispaikkojen jatkuvasta käytöstä voi olla seurauksena kuormittuvuus ja sen myötä väsyminen, turhautuminen ja kieltäytyminen. Työpaikoilla ilmeni sekaannusta koulutusmuotojen ja -alojen sekä järjestäjien erilaisista ohjaus-, seuranta- ja rahoituskäytännöistä. Kumppanuussuhteisiin tarvitaan yhtenäiset menettelyt eri koulutuksen järjestäjien ja alojen välillä. Lisäksi entistä parempaa koordinaatiota tarvitaan myös eri koulutusmuotojen kesken. Ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen - mukaan lukien työvoimapoliittinen koulutus - toimintatapoja ei myöskään ole yhdenmukaistettu, eikä yhteyksiä ammattikorkeakoulun toimintatapoihin ole pohdittu. Ongelmana nostettiin esiin, etteivät työpaikat, erityisesti työpaikkaohjaajat ja -kouluttajat, kykene hallitsemaan monia erilaisia käytäntöjä. Työelämän näkökannalta olisi perusteltua, että eri järjestäjillä, oppilaitoksilla ja aloilla olisi samat toimintatavat ja periaatteet. 
Järjestäjän oman organisaation sisäistä yhteistyötä haittasivat eri koulutusmuotojen, oppilaitosten ja alojen väliset raja-aidat. Oppisopimuskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen hyviä käytänteitä ei ole juurikaan hyödynnetty työssäoppimisen kehittämisessä. Oppisopimuskoulutuksen työpaikalla tapahtuvaa oppimista ei ole myöskään kehitetty samanaikaisesti työssäoppimisen kanssa. Vähäinen koulutusmuotojen, -tasojen ja alojen välinen yhteistyö nähtiin olevan seurausta suurelta osalta ohjausjärjestelmän rakenteista ja sen myötä syntyneistä jyrkistä raja-aidoista. Johtuen monista rakenteellisista tekijöistä ja muista syistä näyttöperusteisessa koulutuksessa ja opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa on erilaiset työpaikkakouluttajien/-ohjaajien koulutus- ja valmennuskäytännöt. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista, jos ajatellaan muun muassa koulutusresurssien tarkoituksenmukaista käyttöä, toisilta oppimista ja ohjauskäytäntöjen kokonaisvaltaista kehittämistä. Niin opettajien kuin työpaikkaohjaajien koulutustarpeet ovat pysyviä. Määrärahojen lisäystarpeet korostuivat oppisopimuskoulutuksen työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa. Lähtökohtana on, että koulutuksen järjestäjillä tulisi olla muuhun perusopetukseen nähden nykyistä tasavertaisemmat taloudelliset lähtökohdat ja resurssit tiedottaa ja markkinoida, järjestää, ohjata ja arvioida sekä kehittää työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Perusongelma on, että oppisopimuskoulutuksen taloudelliset voimavarat ovat 60 prosenttia muun ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhinnasta. Tämä vaikuttaa mm. työpaikoille maksettuihin koulutuskorvauksiin, joiden taso voi entisestään alentua tietopuolisten opintojen kustannusten noustessa. 
Koulutuksen arviointineuvoston vuonna 2010 toteuttamassa työpaikalla tapahtuvan opiskelun seuranta-arvioinnissa todettiin, että työssäoppiminen oli kehittynyt hyvin paljon vuoden 2006 kansallisen arvioinnin jälkeen. Erityisen suuri merkitys on ollut ammattiosaamisen näyttöjen toimeenpanolla ja niihin liittyvällä kehittämistyöllä. Keskeisenä tavoitteena pidetään ammattiosaamisen näyttöjen liittämistä osaksi työssäoppimista. Työssäoppimista ja ammattiosaamisen näyttöjä ei osata eikä nähdä tarpeelliseksi erottaa toisistaan. Ammattiosaamisen näytöistä on siten tulossa osa työssäoppimista ja siihen liittyvää opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen myötä painopiste opiskelijan arvioinnissa on siirtynyt osaamisen arviointiin. Työssäoppimisen tavoitteet ovat selkeytyneet ja yhteistyö työpaikkojen kanssa on tiivistynyt ja selkeytynyt. Koulutuksen työelämälähtöisyys on kokonaisuudessaan lisääntynyt. Myös työssäoppimisen organisointi on entistä sujuvampaa ja systemaattisempaa. Työpaikkaohjaajien ja opettajien koulutustarve ja opettajien työelämäjaksojen tarve on jatkuvaa. Sekä koulutusta ja työelämäjaksoja järjestetään, joskin tarve on suurempi kuin mitä voidaan toteuttaa. Kaikissa työpaikoissa ei kuitenkaan ole koulutettua työpaikkaohjaajaa. Suurimmat kansallisiin suosituksiin ja niiden toteutumiseen liittyvät puutteet kohdistuvat pedagogiseen johtamiseen, eri koulutusmuotojen ja koulutustasojen raja-aitojen madaltamisen vähyyteen ja näihin liittyen rakenteellisten esteiden poistamiseen, työelämälle maksettaviin korvauksiin sosiaali- ja terveysalalla sekä koulutuksen järjestäjien itsearvioinnin, seurannan ja palautejärjestelmien kehittymättömyyteen. Koulutettujen työpaikkaohjaajia ei ollut tarpeeksi. Ohjausresurssit työpaikalla ovat vähäiset, minkä vuoksi opiskelijoiden ohjaus ja arviointi on vaikeaa. Työpaikoilla ei ymmärretä oppilaitosten käyttämää kieltä. Opetussuunnitelman terminologia on vieras. Erityisesti arviointikriteerit koetaan vaikeiksi. Työpaikoilla on rajallisesti resursseja ottaa huomioon erilaisten opiskelijoiden ohjaus- ja muut tarpeet. Nuoret opiskelijat ovat usein liian kokemattomia vaativiin tehtäviin, minkä vuoksi he tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta ja selkeästi määritettyjä tehtäviä ja muuta tukea. Joissakin työpaikoissa opiskelijoita pidetään työvoimana, jolloin opiskelijalta voi estyä tavoitteiden mukainen opiskelu. 
Seuranta-arvioinnin johtopäätöksissä todetaan, että elinikäisen oppimisen periaatteen mukaan koulutuksen ja työelämän on limityttävä ja vuoroteltava nykyistä joustavammin ihmisen työhistoriassa. Kansallisissa kehittämishankkeissa tulisi luoda uusia malleja ja vaihtoehtoisia toimintatapoja, joissa otetaan huomioon elinikäinen oppiminen, työelämän ja työelämätaitojen muuttuvat vaatimukset, kansainvälistyminen, valmiudet itsenäiseen ammatin harjoittamiseen ja yrittäjyys. Työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen käsitteet tulee selkeyttää ja yhtenäistää aikuiskoulutuksessa ja ammattikorkeakouluissa käytettävien käsitteiden kanssa. Myös opettajien vastuuta ja tehtäviä tulee yhdenmukaistaa. Lisäksi tulee yhdenmukaistaa aikuiskoulutukseen sisältyviä näyttöjä ja ammattiosaamisen näyttöjä koskevat käytännöt. 
Vaikka työpaikalla tapahtuvan opiskelun arviointi toteutettiin noin kymmenen vuotta sitten ja uusinta-arviointi kuusi vuotta sitten, arvioinnin keskeisten johtopäätösten voidaan katsoa olevan edelleenkin relevantteja erityisesti koskien erilaisia toimintakäytäntöjä, käsitteistöä sekä työpaikalla tapahtuvan opiskelun tukea. Erityisesti olemassa olevien työssäoppimisen ja oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksien hyödyntäminen ja tietoisuus joustavista koulutusvaihtoehdoista on edelleen ajankohtainen kehittämiskohde. 
Opiskelijat voivat tällä hetkellä olla työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävässä koulutuksessa joko työsopimussuhteessa tai ei-työsopimussuhteessa. Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisen työssäoppimisen osalta laissa on hyvin vähän säännöksiä opiskelijan oikeusasemasta kuten esimerkiksi sovellettavasta työajasta silloin kun opiskelija ei ole työsuhteessa työnantajaan, mikä aiheuttaa epäselvyyttä ja vaihtelevia käytäntöjä. Samalla työpaikalla saattaa samaan aikaan olla sekä ei työsuhteessa olevia opiskelijoita että oppisopimuskoulutuksessa työsuhteessa olevia opiskelijoita. Opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusturvan kannalta opiskelijoiden oikeuksia ja velvoitteita muutoin kuin työsopimukseen perustuvan työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana tulisi selkiyttää. 
Erityisopetus 
Erityisopetuksen menetelmät, erityinen tuki ja ohjaus sekä mukauttaminen mahdollistavat erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden yksilöllisten edellytysten huomioon ottamisen ammatillisen osaamisen, ammattitaidon ja elinikäisen oppimisen valmiuksien saavuttamiseksi. Erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden määrä on kasvanut koko ajan 2000-luvulta lähtien. Erityispetusta saavista opiskelijoista kolme neljäsosaa opiskelee ammatillisen koulutuksen järjestäjien koulutuksissa yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, mikä toteuttaa yhdenvertaisuutta ja osallisuutta koulutuksessa ja työelämässä. 
Koulutuksen järjestäjän erityisopetusta saavien opiskelijoiden osalta rahoituksessa saama korotettu yksikköhinta, joka on tarkoitettu korvaamaan erityisopetuksen järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia, on saattanut lisätä erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden määrää niin, että myös lievien oppimisvaikeuksien osalta opiskelija on nimetty erityisopetusta saavaksi, mutta erityinen tuki ei ole toteutunut. Tulevaisuudessa rahoituksen vähentyminen edellyttää erityisopetuksen rahoituksen kohdentamista niille opiskelijoille, joiden osalta erityisopetus on välttämätöntä koulutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Koulutuksen erilaisten muiden ohjauksen ja tuen muotojen hyödyntäminen aiempaa paremmin vähäisempien tuen tarpeiden osalta ennaltaehkäisisi vaikeuksien kasaantumista ja mahdollistaisi varhaisen puuttumisen vaikeuksien ilmetessä. Yksilöllisten opintopolkujen, koulutuksen joustavuuden ja yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen ovat erityisopetuksen vahvuuksia. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa ei ole ollut säännöksiä erityisopetuksesta, mutta koulutuksen järjestäjä on voinut kuitenkin ilmoittaa opiskelijan rahoituksessa erityisopetusta saavaksi ja saada opiskelijasta yksikköhinnan korotuksen. Toimintalain ja rahoituslain ristiriitaisuudesta johtuen on erityisopetusta saaneita opiskelijoita ilmoitettu näyttötutkintona suoritettuihin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin vain hyvin pieniä määriä. Opiskelijoiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta on ollut ongelmallista, jos opiskelija on valittu näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon tai erikoisammattitutkintoon, ja erityisopetuksen tarve on ilmennyt vasta valmistavan koulutuksen aikana. Jos opiskelijan erityisen tuen tarvetta ei ole otettu huomioon valmistavassa koulutuksessa, on se voinut aiheuttaa tutkinnon osan tai koko tutkinnon suorittamisen keskeyttämisen ja osaltaan lisätä koulutuksessa epäonnistumisen kokemuksia. Opiskelijoiden yleiset riittävät ohjaus- ja tukitoimet ovat aina ensisijaisia ja useimmiten myös riittäviä vastaamaan erityisen tuen tarpeisiin. Erityisopetuksesta tulisi kuitenkin olla yhdenvertaisesti käytettävissä silloin, kun tarve siihen on selkeästi olemassa. 
Vankilaopetus 
Vankilaopetuksena järjestetystä koulutuksesta koulutuksen järjestäjälle aiheutuneet kustannukset vaihtelevat suuresti riippuen siitä, missä vankilassa koulutusta on järjestetty ja missä määrin toimintaympäristö on voinut tukea koulutuksen järjestämistä ja toteutusta. Eri vankiloiden henkilöstöresurssit vankiloiden työnohjaajien ja vartijoiden määrän osalta vaihtelevat. Vankiloiden työnohjaajilla on tärkeä rooli ohjaajina vankilan työtehtävissä, joiden sisältöjä on mahdollista hyödyntää koulutuksessa. Vartijat saattavat vankeja koulutustiloihin, ja joissakin tapauksissa vartija on läsnä opetustunnilla. Koulutuksen toteuttamisessa tärkeässä roolissa ovat myös vankiloiden omat opinto-ohjaajat. Aiemmin vankiloissa on ollut omia opettajia, mutta nykyisin enää vankiloiden työnohjaajia. Vankiloissa on myös eroja siinä, millaisia psykologipalveluja ne voivat tarjota. 
Yleisesti koulutuksen toteuttamisen kustannuksia vankilaopetuksessa lisäävät esimerkiksi erityisopettajien määrä, pienet opetusryhmät, oppimisympäristöjen rakentaminen vankilaan sekä vankilaopetuksen tarpeisiin työstetyn erillisen oppimateriaalin tuottaminen. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan riittävästi tunnista kaikkia näitä vankilaopetuksen kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tarvetta ammatillisen koulutuksen järjestämiseen vankiloissa olisi kuitenkin nykyistä enemmän. 
Opintososiaaliset etuudet ja opiskelijahuolto 
Opiskelijoiden opintososiaalisiin etuuksiin, opiskeluterveydenhuoltoon ja opiskeluhuoltoon liittyvä kokonaisuus on tällä hetkellä pirstaleinen ja vaikeasti hahmotettava sekä opiskelijoille että toimeenpanosta vastaavalla taholle, koska etuuksista ja palveluista sekä niihin oikeutetuista säädetään eri tavalla ja eri säädöksissä. Myös rahoitus ja yleinen ohjaus tulevat eri viranomaisilta. Samaa tutkintoa samalla koulutuksen järjestäjällä suorittavat opiskelijat voivat olla eri asemassa opintososiaalisia etuuksia myönnettäessä riippuen koulutuksen järjestämis- tai rahoitusmuodosta. Esimerkiksi ammatillista perustutkintoa suorittavan oikeus oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisiin palveluihin taikka maksuttomaan ruokailuun on määräytynyt sen mukaan, suorittaako opiskelija tutkintoa ammatillisena peruskoulutuksena vai näyttötutkintoon valmistavana koulutuksena. Osa koulutuksen järjestäjistä on tarjonnut esimerkiksi maksuttoman ruokailun myös muille kuin siihen lain mukaan oikeutetuille opiskelijoille. 
Koulutuksen järjestäjän asuntolatoiminnasta on hyvin vähän säännöksiä ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa ja osa mainitun lain säännösten soveltumisesta asuntolatoimintaan käytännössä on epäselvää. 
Opiskelijoilta perittävät maksut 
Nykyisin opiskelijoilta perittävät maksut eroavat toisistaan sen suhteen, että ammatilliseen perustutkintoon johtava tai valmistava opetus on aina maksutonta, mutta näyttötutkintona suoritettavassa ammatillisessa perustutkinnossa peritään tutkintomaksu näyttötutkintoon osallistuvalta. Vastaava tutkintomaksu peritään myös ammatti- ja erikoisammattitutkinnossa näyttötutkintoon osallistuvalta. Tutkintomaksu ja sen määräytymisperusteet on selkeästi määritelty laissa, sillä tutkintomaksun euromäärä säädetään asetuksella ja lain mukaan maksu on määriteltävä siten, että maksuilla saatavat tulot vastaavat tutkintotoimikuntien kustannuksia. Käytännössä tutkintomaksu on peritty tutkintoon kuuluvan ensimmäisen tutkinnon osan suorittamisesta, mutta tätä periaatetta ei ole säännöksissä määritelty. Yksittäiset tutkintomaksut ovat euromääräisesti melko pieniä ja niiden perimiseen ja tilittämiseen liittyy myös hallinnollisia kuluja, joten tutkintomaksujen merkitys ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuuden kannalta on melko vähäinen. 
Valmentava koulutus ja ammatilliseen perustutkintoon johtava tai valmistava koulutus ovat aina maksuttomia, mutta ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja muussa ammatillisessa lisäkoulutuksessa voidaan lain mukaan periä kohtuullinen maksu, jolla katetaan koulutuksen ja tutkinnon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Ministeriön asetuksella on säädetty perittävien maksujen enimmäismääristä suhteessa ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintaan. Euromääräistä enimmäismäärää koskeva sääntely ei ole kuitenkaan täysin selkeää, sillä ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinta määritellään yhtä opiskelijatyövuotta kohti, mutta säännöksessä ei oteta kantaa siihen, miten koulutuksen laajuus tai kesto tulisi ottaa huomioon maksun määräämisessä. 
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksessa mahdollisuus periä opiskelijamaksuja on huomioitu siten, että opiskelijamaksuilla katettava laskennallinen rahoitusosuus on 14,4 prosenttia. Perittävien opiskelijamaksujen laskennallinen osuus rahoituksessa on määritelty keskimääräisenä, mutta asetuksella säädettävät opiskelijamaksujen enimmäismäärät ylittävät kuitenkin merkittävästi rahoituslaissa yksikköhinnan alentamisprosentin kautta määritellyn keskimääräisen maksujen määrän. Käytännössä koulutuksen järjestäjä päättää perittävän maksun euromäärästä ja koulutuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti opiskelijamaksut voidaan jättää myös perimättä. Rahoituslaissa huomioidun keskimääräisen opiskelijamaksujen osuuden, asetuksella säädettyjen euromääräisten enimmäismaksujen ja koulutuksen järjestäjien tosiasiassa päättämien opiskelijamaksujen keskinäinen suhde ei ole kovin selkeä. Myöskään maksujen määräytymisessä noudatettavat käytännöt eivät selkeästi ilmene maksuja koskevista säännöksistä. 
Opiskelijamaksujen määräytymisessä tulee ottaa huomioon myös EU:n valtiontuki- ja kilpailusäännökset sekä valtiontuen käsitettä koskevassa komission tiedonannossa esitetyt kannat. Julkisen koulutuksen ei-taloudellisen luonteen kannalta on tärkeää varmistua siitä, että opiskelijamaksut eivät voi muodostaa pääosaa koulutuksen rahoituksesta. 
Ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ei nykyään säädetä opiskelijaksi ottamisen yhteydessä järjestettävien pääsy- ja soveltuvuuskokeiden maksullisuudesta tai maksuttomuudesta. Käytännössä koulutuksen järjestäjät järjestävät opiskelijavalinnan yhteydessä esimerkiksi psykologisia soveltuvuustestejä, joihin osallistumisesta peritään maksu. Maksut ovat suuruusluokaltaan 50—70 euroa. Lainsäädännössä olisi tarpeen määritellä, voidaanko pääsy- ja soveltuvuuskokeista periä maksuja. Yliopistolaissa ja ammattikorkeakoululaissa on säädetty, että valintakokeet ovat opiskelijalle maksuttomia. 
Laadunhallinta 
Nykyisen lainsäädännön mukaan koulutuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Lisäksi edellytetään arviointien keskeisten tulosten julkistamista. Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun arviointia on tehty vain osana järjestämislupaprosessia ammatillisten ja taloudellisten edellytysten näkökulmasta. Toiminnan laatu strategisella tai toimivien laadunhallinnan menettelyiden tai järjestämisedellytysten kannalta ei ole ollut tarkastelun kohteena. Toimintaympäristön muuttuminen ja työelämäyhteistyön lisääntyminen edellyttävät koulutuksen järjestäjältä toimivaa laadunhallintaa ja monipuolista oman toiminnan arviointia, jotta toimintaa voidaan kehittää ja sen laatu voidaan konkreettisesti osoittaa opiskelijoille, työelämälle sekä kaikille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Laadunhallinnan systemaattinen kehittäminen edellyttäisi velvoittavaa lainsäädäntöä. 
Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan tilaa selvitettiin Opetushallituksen organisoimalla laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnilla ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemällä ulkoisella arvioinnilla keväällä 2015. Itsearviointiin osallistui yli 90 prosenttia kaikista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä. Arviointi oli kriteeriperustainen ja edellytti koulutuksen järjestäjiltä sidosryhmien laajaa kuulemista (mm. opettajat, opiskelijat, työelämä, yhteistyökumppanit). Arvioinnin mukaan valtaosalla ammatillisen koulutuksen järjestäjistä (71 %) on toimivaksi katsottava laadunhallintajärjestelmä. Arviointi osoitti kuitenkin laadunhallinnan kehittämiskohteita niidenkin koulutuksen järjestäjien kohdalla, jotka saavuttivat hyväksytyn rajan. Arvioinnin keskeinen tulos oli, että laadunhallinnan kehittäminen edellyttää koulutuksen järjestäjän sitoutumista. 
Koulutusvienti 
Ammatillisen koulutuksen ja ammatillisten tutkintojen vienti on tähän asti ollut vähäistä, vaikka joitakin vientihankkeita onkin jo ollut käynnissä. Opetushallituksen toteuttaman ammatillisen koulutuksen viennin edistämishankkeen (2015) mukaan ammatillisen koulutuksen vienti on koostunut mm. koulutuksen, opetussuunnitelmien, arviointiosaamisen ja opettajien pedagogisen osaamisen kehittämisestä. Viennin edistämishankkeen mukaan koulutusviennin nykyinen tarjonta ei kaikilta osin vastaa kysyntään, joka hankkeeseen osallistuvien koulutuksen järjestäjien mukaan kohdistuu erityisesti ammatillisiin tutkintoihin. Tutkintoviennin avaaminen lisäisi suomalaisen ammatillisen koulutuksen vientiä ja vastaisi asiakkaiden tarpeisiin. 
Ammatillisen koulutuksen voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista tutkintoon johtavan koulutuksen ja tutkintojen vientiä. Ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupa määrittää opetuksen järjestämispaikan sekä opetus- ja tutkintokielen. Lisäksi opetus, ammattiosaamisen näytöt ja näyttötutkintojen tutkintotilaisuudet järjestetään lainsäädännön mukaisesti pääosin suomen ja ruotsin kielellä. Myös tutkinnon perusteiden kielitaitovaatimukset muodostavat esteitä koulutusviennille. Ammatillisissa perustutkinnoissa kielitaitovaatimukset ovat osa yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteita. Lisäksi kielitaitovaatimuksia on perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen ammatillisissa tutkintojen osissa. Tutkintojen perusteissa on myös suomalaiseen lainsäädäntöön ja määräyksiin perustuvia koulutusvientiä rajoittavia ammattitaitovaatimuksia. Lisäksi koulutusviennin esteeksi muodostuvat nykyisen lainsäädännön ammatillisen peruskoulutuksen maksuttomuuteen liittyvät säännökset. Opetushallituksen vienninedistämishankkeen arvion mukaan suurin vientipotentiaali olisi näyttötutkinnoissa, joita voidaan suorittaa ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomasti. Lisäksi niihin valmistavaa koulutusta voidaan jo nyt järjestää muillakin kuin kotimaisilla kielillä, ja koulutuksesta voidaan periä maksuja. Koulutuskysyntää on erityisesti EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta. 
Toisen asteen koulutusviennin nykytilaa ja viennin esteitä on tarkasteltu myös opetus- ja kulttuuriministeriön 23.3.2016 asettaman työryhmän loppuraportissa Vietävän hyvää toisen asteen koulutusta! Toimet toisen asteen koulutusviennin edistämiseksi (opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:20). Työryhmä toteaa, että tutkintotavoitteisen koulutuksen vientiin sisältyy monia lainsäädännöllisiä haasteita kuten opetuskieli, opetuksen järjestämispaikka, opetuksen maksuttomuus, opiskelijavalinta, opintososiaaliset edut ja kyseisen koulutuksen sisältyminen valtionosuuden piiriin ja se, ettei koulutusta voida järjestää voiton tavoittelemiseksi. Työryhmä ehdottaa mm. liiketoimintaosaamisen, markkinoinnin ja riskienhallinnan osaamisen kehittämistä, kansallisen koulutusviejiä palvelevan tukiorganisaation perustamista, viennin tuki-instrumenttien rakentamista koulutusviennin toimijoille sekä ammatillisen koulutuksen tutkintotavoitteisen koulutuksen vientikokeilua EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle. 
Opetushallitus on käynnistänyt syksyllä 2016 tutkintotavoitteisen koulutusvientikokeilun EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle. Kokeilu toteutetaan tutkintokokeiluna, jossa voidaan poiketa tutkintojen perusteissa olevista kielitaitovaatimuksista ja tutkinnon suomalaisen lainsäädäntöön ja määräyksiin perustuvista osaamisvaatimuksista siten, että tutkintojen keskeisistä ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista ei kuitenkaan poiketa. Kokeilukoulutukset päättyvät vuoden 2020 loppuun mennessä. Kokeilussa toteutettava koulutus on koulutusvientiä, jonka järjestämistä ei voida miltään osin rahoittaa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisella ammatillisen koulutuksen järjestäjälle myönnettävällä rahoituksella, vaan koulutuksen kaikki kustannukset tulee periä koulutuksen tilaajalta tai siihen osallistuvalta henkilöltä. 
Työvoimakoulutuksen järjestäminen 
Työvoimakoulutuksen keskeinen tarkoitus on reagoida nopeasti ongelmiin työmarkkinoilla ja nostaa väestön työllisyysastetta. Työvoimakoulutuksen hankinta edellyttää toiminnan avointa ja riittävän pitkää kilpailutusaikaa. Hankintatoiminta on mahdollistanut koulutusten kohdentamisen työvoiman tarpeen mukaisesti, mutta pitkittänyt koulutuksen aloittamista tarpeen ilmettyä. Kilpailuttamiseen liittyvä hallinnollinen viive sekä koulutuksen järjestäjillä että elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksilla on tosiasiallisesti viivästyttänyt koulutuksellista reagoimista työelämän tarpeisiin. Samalla se on aiheuttanut työttömille tarpeetonta koulutukseen pääsyn odottamista ja siten lisännyt heidän niin sanottua passiiviaikaa. 
Hankintatoiminta on tuonut merkittävän viiveen havaitun tarpeen ja koulutuksen aloittamisen välillä. Työvoimakoulutusta on ohjattu ja hallinnoitu työ- ja elinkeinoministeriössä ja omaehtoista koulutusta opetus- ja kulttuuriministeriössä. Työvoimakoulutuksesta ja omaehtoisesta koulutuksesta ole muodostunut yhtenäistä kokonaisuutta, kun kummatkin ministeriöt ovat ohjanneet toimintaa omista lähtökohdistaan ja koordinaatio on ollut vähäistä. Esimerkiksi työvoimakoulutuksen ja omaehtoisen koulutuksen tarjonta, samoin kuin se, millaiset tahot koulutusta järjestävät, ei ole ollut koordinoitua. Samoin toiminnan laadunhallinta on tapahtunut eri periaattein. Tiettyjen alojen koulutuksessa on myös syntynyt ristiriitaisia tilanteita, kun koulutuksen järjestäjä, jolla ei ole ollut lupaa tietyn koulutuksen järjestämiseen on voinut järjestää sitä työvoimakoulutuksena. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitus 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä muodostuu voimassa olevan lainsäädännön nojalla oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksesta, oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta sekä oppisopimuskoulutuksen rahoituksesta. Rahoituksen perusteena olevan suoritteen osalta perusteita on kolmenlaisia; oppilaitosmuotoisessa peruskoulutuksessa opiskelija, oppilaitosmuotoisessa lisäkoulutuksessa opiskelijatyövuosi ja oppisopimuskoulutuksessa oppisopimus. Lisäksi myös suoritemäärien laskentatavat poikkeavat toisistaan. Oppilaitosmuotoisessa peruskoulutuksessa ja oppisopimuskoulutuksessa rahoituksen perusteena oleva suoritemäärä perustuu laskentapäivinä ilmoitettuihin määriin, kun taas oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa suoritemäärä perustuu vuosittaiseen laskennalliseen opiskelijatyövuosien määrään. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän kokonaisuutta voidaankin pitää monimutkaisena. 
Myös rahoituksen perusteena käytettävän suoritteen yksikköhinnan laskentaperuste vaihtelee järjestämismuotojen kesken. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhinta perustuu suoraan aikaisempiin toteutuneisiin kustannuksiin. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen ja oppisopimusmuotoisen peruskoulutuksen yksikköhinnat ovat tietyn määräiset prosenttiosuudet oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Oppisopimusmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat puolestaan määrätään valtion talousarviossa. Eri järjestämismuotojen rahoitusperusteiden erilaisuus suhteessa aikaisempiin toteutuneisiin kustannuksiin on osaltaan tehnyt rahoitusjärjestelmästä vaikeaselkoisen ja lisännyt rahoituksen sisäistä epäjohdonmukaisuutta. 
Ammatilliseen peruskoulutukseen sisältyy oppilaitos- ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen osalta kuntien rahoitusosuus, mutta ammatilliseen lisäkoulutukseen sitä ei sisälly. Ammatillinen peruskoulutus on maksutonta, mutta ammatillisessa lisäkoulutuksessa on mahdollisuus periä maksuja. Tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus on puolestaan kaikilta osin valtionrahoitteista eikä työvoimakoulutuksen opiskelijoilta peritä maksuja. Tulorahoituksen ja rahoitusvastuiden osalta järjestelmät poikkeavatkin toisistaan. Tutkintorakenteen muuttuminen yhä enemmän joustavaksi kokonaisuudeksi edellyttää osaltaan, että nykyisen vastuun jakautumisen toimivuus valtion ja kuntien sekä julkisen ja työantajarahoitteisen koulutuksen välillä tulee selkeyttää. 
Voimassa olevassa rahoitusjärjestelmässä koulutukseen järjestäjän rahoitus perustuu pääosin opiskelija- tai opiskelijatyövuosimäärään ja suoritekohtaiseen yksikköhintaan. Ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 97 prosenttia myönnetään pelkästään opiskelijan läsnäolon perusteella suorituksista riippumatta ja toiminnan tuloksellisuuden osuus rahoituksesta on vain kolme prosenttia kokonaisrahoituksesta. Kaikki koulutuksen järjestäjät eivät myöskään ole tuloksellisuusrahoituksen piirissä johtuen muun muassa niiden pienestä opiskelijamäärästä. Tuloksellisuuden perusteella määräytyvä rahoitus ei nykytasollaan riittävästi ohjaa ja kannusta koulutuksen järjestäjiä kehittämään ja tehostamaan toimintaansa, koska valtaosa rahoituksesta myönnetään ainoastaan opiskelijan läsnäolon perusteella. 
Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä koulutuksen järjestäjälle myönnetään rahoitus erikseen oppilaitosmuotoiseen ja oppisopimusmuotoiseen ammatilliseen peruskoulutukseen ja lisäkoulutukseen sekä ammatillisille erikoisoppilaitoksille. Vastaavasti määrällinen säätely poikkeaa eri muodoissa toisistaan. Vaikka rahoitus on yleiskatteellista, suoritteiden määrääminen eri muotoihin ei ole mahdollistanut koulutuksen järjestäjälle sitä, että rahoitusta voitaisiin kohdentaa muotojen välillä, esimerkiksi oppilaitosmuotoisesta koulutuksesta oppisopimusmuotoiseen koulutukseen, mikäli työelämän tarve olisi sitä edellyttänyt. Järjestäjän toiminnan volyymi on sidottu kyseiseen muotoon kohdennettuun rahoitukseen ja suoritteisiin. Tämä ei ole parhaalla mahdollisella tavalla mahdollistanut koulutustarjonnan suuntaamista ja toteuttamistapojen joustavaa valintaa asiakkaan tarpeiden mukaisesti. 
Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen kehittämistä koskevat säädös- ja määräysmuutokset tulivat voimaan 1 päivänä elokuuta 2015. Uudistusten keskeisenä tavoitteena oli vahvistaa ammatillisten tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä ja tutkinnon osiin perustuvaa rakennetta, tukea joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamista sekä edistää aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa. Lisäksi laajennettiin tutkintojen muodostumissääntöjen puitteissa mahdollisuuksia sisällyttää tutkintoon tutkinnon osia muista perustutkinnoista tai ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan riittävästi huomioi näitä jo tehtyjä tutkintorakenteen kehittämistä koskevia muutoksia. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ammatillisen peruskoulutuksen oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen sekä oppisopimusmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus perustuu kaksi kertaa vuodessa suoritettavaan opiskelijamäärien tai oppisopimusten määrän laskentaan. Rahoitus ei näin ollen ota riittävästi huomioon eri aikana vuodesta alkavaa koulutusta ja opintoaikojen nykyistä suurempaa vaihtelua eikä siten edistä riittävästi opiskelijapaikkojen tehokasta ja joustavaa käyttöä. 
Nykyinen rahoitusjärjestelmä turvaa hyvin rahoituksen vakauden ja ennakoitavuuden. Järjestelmä ei kuitenkaan ohjaa ja kannusta osaamisperusteiseen ja asiakaslähtöiseen toimintaan ja yksilöllisten koulutuspolkujen rakentamiseen, kuten koulutuksen eri järjestämismuotojen yhdistämiseen, tutkinnon osien suorittamisen mahdollistamiseen tai työelämän ja opiskelun yhdistelyyn opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Rahoitusjärjestelmä ei riittävästi ohjaa ja kannusta toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen eikä aiemmin hankitun osaamisen täysimääräiseen tunnustamiseen tai kesäaikana tarjottavien opintojen hyödyntämiseen siten, että tehollinen koulutusaika lyhenisi. Järjestelmä ei myöskään riittävästi tue osaamisen hankkimistavasta riippumatonta tutkinnon suorittamistapaa eikä kannusta koulutuksen järjestäjää ohjaamaan tutkinnon suorittajaa valmistavan koulutuksen sijaan näyttöön heti kun se opiskelijan osaamisen kannalta olisi mahdollista. 
Rahoitusjärjestelmän tulisikin osaltaan tukea tutkintorakenteen kehittämiselle, osaamisperusteiselle ja asiakaslähtöiselle toiminnalle, opintoaikojen lyhentämiselle, aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiselle ja tunnustamiselle sekä joustavalle opiskelijavalinnalle asetettuja tavoitteita. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitus EU:n valtiontukisäännösten kannalta 
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä annetun komission tiedonannon perusteella omaehtoinen tutkintotavoitteinen ammatillinen koulutus sekä valmentava koulutus voidaan luokitella EU:n valtiontukisääntelyn näkökulmasta julkisen koulutusjärjestelmän piiriin kuuluvaksi ei-taloudelliseksi toiminnaksi. Komission tiedonannon perusteella on myös hyväksyttävissä, että opiskelijoilta peritään kohtuullisia maksuja, joilla katetaan osa järjestelmän toimintakuluista. Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuus on 85,60 prosenttia ja opiskelijamaksuilla katetaan koulutuksen laskennallisista kustannuksista noin 15 prosenttia. Edellä on arvioitu, että rahoituslaissa huomioidun keskimääräisen opiskelijamaksujen osuuden, asetuksella säädettyjen euromääräisten enimmäismaksujen ja koulutuksen järjestäjien tosiasiassa päättämien opiskelijamaksujen keskinäinen suhde ei nykylainsäädännössä kuitenkaan ole kovin selkeä. Opiskelijamaksuista säädettäessä tuleekin ottaa huomioon koulutuksen luonne julkisena koulutuksena, joka katsotaan EU:n valtiontukisäännösten kannalta ei-taloudelliseksi toiminnaksi. 
Erikoisoppilaitosten, henkilöstökoulutuksen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen osalta on myös tarpeen tarkastella EU:n valtiontukisäännöksiä. Valtiontuessa on kyse julkisten varojen kanavoimisesta yrityksiin. Valtiontuen tunnusmerkkeinä ovat julkisten varojen tai tuen kanavoituminen yrityksiin taloudelliselle toimijalle siten, että toimenpide on valikoiva eli tuki esimerkiksi kohdistuu tietyille yrityksille ja se vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Mikäli mainitut neljä ehtoa täyttyvät, toimenpide kuuluu EU:n valtiontukisääntelyn piiriin. Kansallisen koulutusjärjestelmän puitteissa järjestetty julkinen koulutus, joka rahoitetaan pääasiallisesti tai kokonaan valtion varoista ja jota valtio valvoo, katsotaan kuitenkin muuksi kuin taloudelliseksi toiminnaksi ja nämä koulutuspalvelut eivät kuulu valtiotukisääntelyn tai palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevan sääntelyn piiriin. 
Julkinen tuki yrityksille on perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea ainoastaan siltä osin, kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Komission mukaan tältä osin ei ole tarpeen määrittää, että tuki todella vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan vaan ainoastaan, että tuki on omiaan vaikuttamaan kauppaan. Valtiontuen käsitettä koskevan komission tiedonannon mukaan unionin tuomioistuimet ovat erityisesti todenneet, että kun tuki vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin, kilpaileviin yrityksiin verrattuna, tuen on katsottava vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 
Erikoisoppilaitoksissa järjestettävään koulutukseen ja henkilöstökoulutukseen yleisesti ei ole ammatillisen koulutuksen lainsäädännön mukaista vapaata hakeutumisoikeutta, vaan koulutusta järjestetään yrityksen henkilöstölle. Erikoisoppilaitokselle ja henkilöstökoulutukseen yleisesti osoitettu julkinen rahoitus voikin tuoda kilpailuetua yrityksille, sillä muut yritykset joutuvat ostamaan vastaavan koulutuspalvelun vapailta markkinoilta. 
Muuna ammatillisena lisäkoulutuksena järjestettävässä henkilöstökoulutuksessa yritys pääsääntöisesti päättää koulutuksen sisällöstä eli koulutus räätälöidään yrityksen tarpeisiin. Muu ammatillinen lisäkoulutus yleisesti on myös lähtökohtaisesti erottumiskyvytöntä suhteessa kilpailluilla markkinoilla toimimiseen ja julkinen rahoitus voi potentiaalisesti vääristää kilpailua, sillä samansisältöistä koulutusta voi myydä kuka tahansa. Toisaalta julkisesti rahoitettuun muutoin kuin henkilöstökoulutuksena järjestettävään ammatilliseen lisäkoulutukseen on vapaa hakeutumisoikeus, joten koulutus ei kohdennu esimerkiksi tietyn yrityksen henkilöstölle tai tietyn yrityksen tarpeisiin. 
Henkilöstökoulutus on osin valtion ja osin yritysten rahoittamaa koulutustoimintaa. Henkilöstökoulutuksen valtionosuus on 47,23 prosenttia. Henkilöstökoulutuksen rahoittamisessa voidaan katsoa olevan välillisesti kyse julkisten varojen kanavoimisesta yrityksiin, sillä julkisin varoin rahoitetaan ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvan saaneiden koulutuksen järjestäjien järjestämää henkilöstökoulutusta, josta koulutuksen järjestäjä on sopinut yrityksen kanssa ja josta yritys maksaa osuuden koulutuksen järjestäjälle. Toimenpide on sikäli valikoiva, että valtionosuus henkilöstökoulutuksen rahoituksesta kohdentuu niille yrityksille, jotka ovat sopineet henkilöstökoulutuksen järjestämisestä ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvan saaneen koulutuksen järjestäjän kanssa. 
Kansallisessa lainsäädännössä ei kuitenkaan aseta rajoituksia sille, mikä yritys voi sopia koulutuksen järjestäjän kanssa henkilöstökoulutuksen järjestämisestä, vaan periaatteessa kaikilla yrityksillä on tähän yhtäläiset mahdollisuudet ja samalla yhtäläiset mahdollisuudet saada valtionosuus henkilöstökoulutuksen rahoituksessa. Näin ollen henkilöstökoulutuksen rahoitus ei ole yksiselitteisesti tulkittavissa valikoivaksi toimenpiteeksi tai kilpailua vääristäväksi toiminnaksi. Vastaavasti myöskään erikoisoppilaitosten rahoitus ei ole yksiselitteisesti tulkittavissa valikoivaksi toimenpiteeksi. Periaatteessa kaikilla yrityksillä on mahdollisuus hakea koulutuksen järjestämislupaa erikoisoppilaitoksena ja saada näin julkista rahoitusta, jos järjestettävä koulutustoiminta täyttää laissa säädetyt järjestämisluvan myöntämisen edellytykset. 
Asiassa Humbel Asia C-263/86. ja asiassa Wirth Asia C-109/92. annetuista tuomioistuinratkaisuista ilmenee, että vastikkeellisten opetuspalvelujen olennaisena piirteenä on se, että oppilas tai muu yksityinen taho suorittaa maksuja, jotka vastaavat pääosin opetuksen taloudellisia kustannuksia. Henkilöstökoulutuksen valtionosuus on 47,23 prosenttia ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnasta. Ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinta perustuu ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräiseen yksikköhintaan, joka puolestaan perustuu ammatillisen peruskoulutuksen toteutuneisiin kustannuksiin. Ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinta ei siis suoraan perustu ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin, joten henkilöstökoulutuksen valtionosuusprosentin nojalla ei voida yksistään arvioida, suorittaako yksityinen taho eli yritys maksuja, jotka pääosin vastaavat opetuksen taloudellisia kustannuksia. Valtiontukisääntelyn soveltamisen arvioinnin kannalta olisi kuitenkin selkeämpää, jos lainsäädännöstä olisi yksiselitteisesti määriteltävissä, että henkilöstökoulutuksen valtionrahoitus on yli 50 prosenttia koulutuksen laskennallisista kustannuksista. 
Henkilöstökoulutuksena voidaan järjestää tutkintotavoitteista ammatillista koulutusta sekä tutkintoon johtamatonta muuta ammatillista lisäkoulutusta. Henkilöstökoulutuksen ja valtiontuen tunnusmerkkien täyttymisen kannalta on tarpeen arvioida myös tutkintotavoitteisen koulutuksen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen välistä eroa erityisesti sen suhteen, voidaanko julkisten varojen tai tuen katsoa kanavoituvan yrityksiin taloudelliselle toimijalle vai onko kyseessä julkisen koulutusjärjestelmän piiriin kuuluva ei-taloudellinen toiminta. Valtiontuen käsitettä koskevan komission tiedonannon mukaan koulutuspalvelujen julkinen tarjonta on erotettava palveluista, jotka rahoitetaan pääasiassa oppilaiden tai heidän vanhempiensa maksuilla tai kaupallisilla tuloilla. Henkilöstökoulutuksessa koulutusta rahoitetaan osaksi yrityksen maksamilla tuloilla, mikä lienee tulkittava komission tiedonannossa tarkoitetuiksi kaupallisiksi tuloiksi. 
Henkilöstökoulutuksen valtionosuus sinänsä on tuen kohdentumista yrityksiin taloudelliselle toimijalle, mutta tuen kohdentumisessa on eroa siinä, järjestetäänkö henkilöstökoulutuksena tutkintotavoitteista koulutusta vai tutkintoon johtamatonta muuta ammatillista lisäkoulutusta. Tutkintotavoitteisessa ammatillisessa koulutuksessa hankitaan ja osoitetaan Opetushallituksen laatimien tutkinnon perusteiden mukaista osaamista ja ammattitaitoa, joka on lähtökohtaisesti hyödynnettävissä yleisesti työelämässä ja useiden yritysten palveluksessa. Sen sijaan muuna ammatillisena lisäkoulutuksena saatetaan järjestää juuri kyseisen yrityksen toimintaan liittyvää täsmäkoulutusta, jonka yleinen hyödynnettävyys on huomattavasti rajatumpaa kuin tutkintotavoitteisen henkilöstökoulutuksen. Henkilöstökoulutuksena järjestettävän muun ammatillisen lisäkoulutuksen voidaankin katsoa lähenevän perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen täyttymisen tunnusmerkkejä toimenpiteen valikoivuuden ja yritykselle kohdennettavan taloudellisen tuen osalta. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa järjestetään pääasiassa koulutuksen järjestäjän tai sen jäsenyhteisön toiminnan harjoittamiseksi tarvittavaa ammatillista lisäkoulutusta. Ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa järjestettävä tutkintoon johtamaton koulutus, kuten edellä on todettu yleisesti henkilöstökoulutuksena järjestettävän tutkintoon johtamattoman ammatillisen lisäkoulutuksen osalta, lähenee valtiontuen täyttymisen tunnusmerkkejä toimenpiteen valikoivuuden ja yritykselle kohdennettavan taloudellisen tuen osalta. 
Koulutuksen järjestäjien oikeushenkilömuoto 
Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä on, että koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Edellytyksen täyttymisen arvioiminen saattaa olla kuitenkin hankalaa, jos koulutuksen järjestäjän oikeushenkilö harjoittaa myös muuta toimintaa. Käytännössä säännöksen on katsottu tarkoittavan, että järjestämisluvan mukainen ammatillisen koulutuksen toiminta ei saa tuottaa taloudellista voittoa, mutta oikeushenkilön muu liiketaloudellisin perustein järjestettävä toiminta voi tuottaa taloudellista voittoa. Rahoituksen kohdentumista ei-liiketaloudellisen ja liiketaloudellisen toiminnan välille voi olla kuitenkin vaikeaa todentaa. 
Voittoa tavoittelemattomuuden vaatimuksen ei ole tulkittu tarkoittavan sitä, että koulutuksen järjestäjälle ei voisi syntyä toiminnasta ylijäämää. Ylijäämä on kuitenkin käytettävä ammatillisen koulutuksen järjestämiseen, kehittämiseen ja siihen liittyviin investointeihin. Ylijäämä ei saa tuottaa taloudellista etua osakeyhtiön osakkeenomistajalle tai muulle toimintaan osallistuvalle tai sitä ylläpitävälle. Edellä mainittuja seikkoja koskevia nimenomaisia säännöksiä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa koskevassa sääntelyssä. 
Nykyisessä ammatillisen koulutuksen järjestelmässä osakeyhtiömuotoisten ja muiden yksityisoikeudellisten koulutuksen järjestäjien verotukseen liittyvät menettelyt poikkeavat joiltakin osin kunnallisista koulutuksen järjestäjistä. Myös eri oikeushenkilömuotoja koskeva säätely niiden tarkoituksesta poikkeaa toisistaan. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön tarkoitus tuottaa voittoa osakkeen omistajille kun taas säätiölain mukaan säätiöllä on oltava yleishyödyllinen tarkoitus, mikä vaikuttanee osaltaan näitä oikeushenkilömuotoja koskevaan verotukseen. Eri oikeushenkilömuotoisten järjestäjien yhdenvertainen kohtelu edistäisi osaltaan sitä, että koulutuksen järjestäjillä olisi yhtäläiset edellytykset koulutuksen järjestämiseen erityisesti tulevaisuudessa, kun ammatilliseen koulutukseen kohdennettava rahoitus vähenee. Eroavaisuuksia ja potentiaalisia ongelmakohtia liittyy ainakin arvonlisäveroihin ja tuloveroihin liittyviin käytäntöihin. 
Yksityisten koulutuksen järjestäjien yksikköhintojen korotuksena huomioitava arvonlisäverokompensaatio perustuu yksityisten koulutuksen järjestäjien yhteenlaskettuihin arvonlisäveromenoihin, joiden perusteella lasketaan keskimääräinen kompensaatioprosentti kaikille yksityisille järjestäjille. Koska arvonlisäveron kompensaatiota ei makseta juuri kyseisen järjestäjän vähennykseen oikeuttamattoman arvonlisäveron määrän suuruisena vaan keskimääräisenä laskennallisena yksikköhinnan korotuksena, on mahdollista, että yksikköhinnan korotus alittaa tai ylittää hankintoihin todellisuudessa sisältyvän arvonlisäveron määrän. Tämä tarkoittaa järjestäjätasolla, että toisten järjestäjien osalta yksikköhinnan korotus kattaa ja jopa ylikompensoi arvonlisäverokustannukset, mutta toisilla järjestäjillä kustannukset eivät tule täysimääräisesti katetuksi. Kunnallisten järjestäjien osalta arvonlisäverokustannukset tulevat aina otetuksi huomioon täysimääräisesti, koska ne ovat kuntapalautusjärjestelmän piirissä. Osakeyhtiömuotoiset koulutuksen järjestäjät ovat näin ollen eriarvoisessa asemassa suhteessa kunnallisiin järjestäjiin. 
3
Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
3.1
Tavoitteet
Pääministeri Juha Sipilän strategisen hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena toteutetaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi. Tavoitteena on uudistaa ammatillinen koulutus osaamisperustaiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi ja tehostaa sitä. Lisäksi tavoitteena on hallinnon virtaviivaistaminen ja uuden toiminnan kannalta epätarkoituksenmukaisen sääntelyn purkaminen. 
Ammatillisen koulutuksen reformissa tehtävien uudistusten tavoitteena on ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka vastaa aiempaa oikea-aikaisemmin, osuvammin ja tehokkaammin työ- ja elinkeinoelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan yhä nopeammin muuttuviin ammatillisiin osaamistarpeisiin ja tukee samalla talouden uudistumista, uusien työpaikkojen ja yritysten syntymistä sekä yhteiskunnan kehitystä ja eheyttä. Uudistusten tavoitteita on tarkasteltu jäljempänä tarkemmin työ- ja elinkeinoelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta sekä keskeisten uudistusten kautta. 
Uudistusten tavoitteet työ- ja elinkeinoelämän, yksilöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta 
Työ- ja elinkeinoelämän eri toimialojen sekä yksittäisten yritysten ja julkisen sektorin työpaikkojen näkökulmasta tavoitteena on, että ammatillinen koulutus vastaa oikea-aikaisesti, osuvasti, ketterästi ja vaikuttavasti työelämän osaamistarpeisiin. Ammatillinen koulutus huolehtii osaltaan osaavan työvoiman saatavuudesta, vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja julkisen sektorin palvelukykyä, tukee yrityksiä ja julkista sektoria toimintaympäristön muutoksiin sopeutumisessa ja toiminnan uudistamisessa sekä luo edellytyksiä uuden yritystoiminnan syntymiselle ja innovaatiotoiminnalle. Tavoitteena on, että ammatillisen koulutuksen tarjonta, palvelut ja toimintamuodot hahmottuvat työelämälle selkeinä ja helposti lähestyttävinä sekä ottavat nykyistä kokonaisvaltaisemmin huomioon yritysten ja työpaikkojen tarpeet ja toimintaympäristön vaatimukset Tätä kautta vahvistetaan ammatillisen koulutuksen roolia työelämän kehittämisessä. Asiakaslähtöisen ja osaamisperusteisen toiminnan sekä siihen liittyvän vahvemman työelämäyhteistyön tavoitteena on myös lisätä yritysten ja julkisen sektorin työpaikkojen halukkuutta osallistua työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteuttamiseen. 
Yksilöiden näkökulmasta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen tavoitteena on tuottaa ammattiosaamista sekä geneerisiä taitoja, joita tarvitaan sekä työelämään siirtymiseksi että siellä pysymiseksi työelämän muuttuessa. Tavoitteena on ottaa koulutuksessa nykyistä enemmän huomioon yksilöiden erilaiset tarpeet, tavoitteet, lähtökohdat ja edellytykset osaamisen kehittämiselle. Ammatillinen koulutus ja tutkinnot edistävät elinikäistä oppimista antamalla valmiuksia osaamisen jatkuvaan kehittämiseen sekä antamalla yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on lisäksi antaa valmiuksia yhteiskunnassa toimimiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. 
Ammatillinen koulutus palvelee sekä nuoria että aikuisia. Erilaisten asiakasryhmien, esimerkiksi perusopetuksen päättäneiden, työssä olevien, yrittäjien tai työttömien, ohella tavoitteena on kiinnittää nykyistä enemmän huomiota yksilöiden ja työpaikkojen erilaistuviin tarpeisiin ja edellytyksiin. Tavoitteena on, että ammatillinen koulutus mahdollistaa osaamisen hankkimisen osaamistarpeiden, oppimisvalmiuksien, elämäntilanteen ja urasuunnitelmien suhteen erilaisille asiakkaille kullekin parhaiten soveltuvalla tavalla. Huomiota kiinnitettäisiin erityisesti niihin asiakasryhmiin, joilla on suurin tarve osaamisen vahvistamiseen ja uudistamiseen ja jotka ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi perusopetuksen päättänet ja muut vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevat, työttömät työnhakijat, vanhentuneen tai puutteellisen ammattitaidon omaavat, erityistä tukea tarvitsevat sekä maahanmuuttajataustaiset henkilöt. 
Yhteiskunnan näkökulmasta ammatillisen koulutuksen tehtävä on edistää työllisyyttä ja yrittäjyyttä, nostaa työllisyysastetta sekä edistää osallisuutta. Lisäksi sen tulee edistää Suomen kilpailukykyä ja suomalaisten hyvinvointia sekä tukea talouden uudistumista kestävällä tavalla. Uudistusten tavoitteena on kohdentaa ammatillisen koulutuksen tarjonta aiempaa paremmin työelämän eri toimialojen tarpeiden mukaisesti. Koulutustarjonnan kohdentamisessa otetaan huomioon myös koulutustakuu. Koulutustakuun tavoitteiden mukaisesti tarkoitus on turvata perusopetuksen päättävien ja muiden eniten osaamisen kehittämistä tarvitsevien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien riittävistä koulutusmahdollisuuksista. Ammatillinen koulutuksen tarkoituksena on työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavan ammatillisen osaamisen kehittämisen ohella turvata yksilöiden ja alueiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa ottaen huomioon molemmat kansalliskielet. Lisäksi ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on vahvistaa yhteiskunnan eheyttä sekä kansalaisten osallisuutta ja hyvinvointia. Ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli myös maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kotoutumisessa ja nopean työmarkkinoille siirtymisen tukemisessa. Koulutuksen tehokkuuden parantaminen auttaa sopeutumaan julkisen talouden resurssien niukkenemiseen. 
Keskeisten uudistusten tavoitteet 
Edellä kuvattujen tavoitteiden saavuttamiseksi ehdotetaan toteutettavaksi laaja-alaisia uudistuksia ja toimenpiteitä, joilla poistettaisiin koulutuksen päällekkäisyyksiä sekä nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat. Koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus koottaisiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Lisäksi kehitettäisiin työpaikalla tapahtuvaa opiskelua ja uudistettaisiin ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteita ja toimintaprosesseja ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyden, palvelukyvyn ja saavutettavuuden parantamiseksi. 
Ammatillisen koulutuksen ydinprosesseja uudistettaisiin siirtymällä yhteen näyttöön perustuvaan ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tutkinnon suorittamistapaan ja kaikille yhteiseen henkilökohtaistamisprosessiin, kehittämällä työpaikalla järjestettävän koulutuksen muotoja, uudistamalla koulutukseen hakeutumista ja opiskelijavalintoja, lisäämällä koulutuksen järjestäjien toimintavapautta päättää koulutustarjonnastaan sekä koulutuksen toteuttamismuodoista ja oppimisympäristöistä. Ehdotettujen uudistusten tavoitteena on mahdollistaa nykyistä joustavammat ja yksilöllisemmät opintopolut, jotka ottaisivat huomioon erilaisten yksilöiden ja työpaikkojen toisistaan poikkeavat tarpeet ja edellytykset sekä antaisivat mahdollisuuden hankkia ja osoittaa tavoitteeksi asetettu osaaminen opiskelijalle ja työelämälle parhaiten soveltuvalla tavalla. Lisäksi uudistuksilla luotaisiin koulutuksen järjestäjille puitteet tehostaa toimintaansa ja parantaa toiminnan vaikuttavuutta. Uudistuksilla vähennettäisiin myös tutkintojen ja koulutuksen järjestämisestä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. 
Nuorten ja aikuisten raja-aitojen poistamisen myötä koulutuspalveluiden painopistettä on tarkoitus siirtää vahvemmin elinikäiseen oppimiseen ja työuran eri vaiheissa tapahtuvaan osaamisen kehittämiseen. Tällä tavoin parannettaisiin erityisesti aikuisten mahdollisuuksia osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen, mutta turvattaisiin samalla perusopetuksen päättävien koulutukseen pääsy esimerkiksi opiskelijavalintojen ja rahoitusperusteiden kautta. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen kehittämisen tavoitteena on lisätä työpaikkojen hyödyntämistä oppimisympäristönä. Tavoitteena on käyttää oppisopimuskoulutusta ja koulutussopimukseen perustuvaa koulutusta sekä työmarkkinoilla jo olevien että sinne siirtyvien osaamisen kehittämisen muotona. Oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta on tarkoitus lisätä yhdenmukaistamalla ja parantamalla sen rahoituksellista asemaa suhteessa muihin koulutusmuotoihin sekä kehittämällä sen hallinnollisia menettelyitä selkeämmiksi ja yhdenmukaisemmiksi toisaalta osana yksilöllisiä opintopolkuja, toisaalta osana työpaikalla järjestettävän koulutuksen muita muotoja. Lisäksi on tarkoitus ottaa käyttöön koulutussopimusmalli, joka korvaisi nykyisen työssäoppimisen. Koulutussopimuksen tavoitteena on laajentaa sekä yksilöiden että työpaikkojen mahdollisuuksia osallistua työpaikalla järjestettävän tavoitteellisen ja ohjatun koulutuksen toteuttamiseen. 
Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmä on tarkoitus uudistaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi siirtymällä yhteen järjestämislupaan sekä yhdistämällä nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoitusjärjestelmät. Kokonaisuuteen sisällytettäisiin myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus ja osa tutkintoon johtamattoman työvoimakoulutuksen rahoituksesta. Ohjaus- ja rahoitusjärjestelmäkokonaisuuden uudistamisen tavoitteena on tukea osaamisperusteista ja asiakaslähtöistä toimintaa, ohjata ja kannustaa toiminnan vaikuttavuuden ja laadun parantamiseen, ohjata koulutuksen työelämävastaavuuden parantamiseen, luoda rahoitukselliset puitteet yksilöllisten opintopolkujen toteuttamiselle työelämän ja yksilöiden tarpeiden ja edellytysten mukaisesti sekä kohdentaa rahoitusta tarkoituksenmukaisella tavalla suhteessa koulutuksen ja tutkintojen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. 
Ammatillisen koulutuksen säätely‐ ja ohjausjärjestelmää on tarkoitus uudistaa siten, että kaikkea ammatillista koulutusta säädellään jatkossa yhdellä järjestämisluvalla. Koulutuksen järjestämisluvilla määriteltäisiin puitteet koulutuksen järjestäjän tehtävälle ja toiminnalle. Lisäksi järjestämisluvilla huolehdittaisiin ammatillisen koulutuksen kansallisesta strategisesta ohjaamisesta koulutuspoliittisten sekä työvoima- ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on lisätä koulutuksen järjestäjien liikkumavaraa ja toimivaltaa vastata oikea-aikaisesti ja ketterästi työelämän ja yksilöiden sekä alueiden muuttuviin osaamistarpeisiin ammatillisen koulutuksen palveluvalikoiman ja koulutuksen eri toteutustapojen avulla. Samalla huolehdittaisiin kuitenkin siitä, että ammatillisen koulutuksen kansallinen ohjaus olisi riittävän vahvaa kansallisissa strategioissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Koulutuksen järjestäjien vastuu ammatillisen koulutuksen tavoitteiden toteutumisesta korostuisi uudistuksessa. Tämä edellyttäisi kaikilta koulutuksen järjestäjiltä toimivia laadun hallinnan menettelyitä osana johtamis- ja toimintajärjestelmää. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on ohjata ja kannustaa koulutuksen järjestäjiä suuntaamaan palveluitaan työelämän tarpeiden mukaisesti. Rahoituksella myös ohjattaisiin koulutuksen järjestäjiä huolehtimaan erityisesti koulutustakuusta sekä heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien osaamisen vahvistamisesta. Lisäksi rahoituksella ohjattaisiin ja kannustettaisiin koulutuksen järjestäjiä tehostamaan koulutusprosessejaan ja sitä kautta lyhentämään koulutusaikoja. Tavoitteena on lisätä koulutuksen järjestäjien toimivaltaa päättää koulutuksen kohdentamisesta työelämän ja yksilöiden tarpeiden mukaisesti poistamalla raja-aidat eri järjestämismuotojen ja tutkintotyyppien rahoituksen väliltä sekä edistämällä tutkinnon osien käyttöä osaamistarpeisiin vastaamisessa tutkintojen ohella. Lisäksi lisättäisiin koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia käyttää koulutuksen erilaisia toteuttamismuotoja ja oppimisympäristöjä joustavasti opiskelijoiden ja työelämän tarpeiden kannalta parhaiten soveltuvalla tavalla. 
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen uudistuksella edistettäisiin myös osakeyhtiömuotoisten koulutuksen järjestäjäorganisaatioiden muodostumista ja parannettaisiin niiden toimintaedellytyksiä uudistamalla rahoitusperusteita niin, että ne kohtelevat yksityisoikeudellisia järjestäjiä yhdenvertaisesti kunnallisten järjestäjien kanssa. 
Työvoimakoulutuksen siirrolla työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön ja osaksi uutta ammatillisen koulutuksen järjestelmää nopeutettaisiin koulutuksen aloittamisen ja havaitun osaamisen kehittämistarpeen välistä viivettä ja vähennettäisiin kilpailutuksen tuottamaa hallinnollista työtä. 
Ammatillisen koulutuksen reformi edellyttää sekä opettajuuden että oppimisympäristöjen uudistamista. Tavoitteena on, että osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys uudistavat opettajuutta ja korostavat opettajuuden ja ohjauksen merkitystä. Tavoitteena on muuttaa opettajuutta niin, että se olisi ohjaavaa, kannustavaa ja osaamisen hankkimista edistävää, jotta opiskelija saavuttaisi tavoitteeksi asetetun osaamisen ja saisi tarvitsemansa opetuksen ja ohjauksen eri oppimisympäristöissä. Tutkintojen laaja-alaistumisen ja joustavuuden lisääntymisen sekä opintopolkujen yksilöllistymisen myötä opettajuudessa korostuisi myös yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys. Erilaisten tutkinnon osien ja koulutusten yhdistely työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin vastaaviksi kokonaisuuksiksi ja osaamisen laadun varmistaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä opettajien kesken. Lisäksi yhteistyötä tulisi tehdä entistä enemmän myös opinto-ohjaajien sekä esimerkiksi työ- ja elinkeinoelämän, sosiaalitoimen, nuorisotoimen ja työ- ja elinkeinohallinnon kanssa. Henkilökohtaistaminen ja yksilöllisten opintopolkujen rakentaminen olisi osa opettajan ammattitaitoa, samoin osaamisen arviointi ja osaamisen olemassaolon ja laadun varmistaminen. Opetuksen ja ohjauksen tavoitteena olisi tukea jokaista opiskelijaa yltämään omaan tavoitteeseensa ja omaan parhaaseensa. 
3.2
Toteuttamisvaihtoehdot
Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenne ja tutkinnot 
Koska toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi uudistaa merkittävästi koko ammatillista koulutusta, reformin valmistelun alkuvaiheessa arvioitiin uudelleen myös ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja tutkintojen kehittämisvaihtoehtoja hyödyntäen aiempaa 1.8.2015 voimaan tulleella lainsäädännöllä toimeenpantua ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistyötä. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisen kolmiportaisen tutkintorakenteen (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) vaihtoehtoina tarkasteltiin kaksiportaista tutkintorakennetta sekä ammatillisen koulutuksen järjestelmää, jossa ei ole tutkintoja eikä tutkintotyyppejä, vaan pelkästään työelämän osaamistarpeisiin ja työ- ja toimintakokonaisuuksiin perustuvia osaamiskokonaisuuksia, jotka vastaisivat nykyisiä tutkinnon osia. 
Kaksiportainen tutkintorakenne koostuisi työelämässä tarvittavan perusammattiosaamisen antavista tutkinnoista ja ammatillista osaamista täydentävistä jatkotutkinnoista. Tutkintotyyppejä olisi siis nykyisen kolmen sijaan vain kaksi. Tämä yksinkertaistaisi ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää ja myös ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmää. Kaksiportaisessa tutkintorakenteessa kuitenkin menetetään yksi tutkintotyyppi, joka on osoittautunut työelämässä tarpeelliseksi ja läpi työuran tapahtuvaa osaamisen kehittämistä tukevaksi hyvin monilla aloilla. Kaksiportainen tutkintorakenne rakentuisi ensisijaisesti hallinnon, ei työelämän osaamistarpeiden lähtökohdista käsin, mikä olisi ristiriidassa reformin keskeisenä tavoitteena olevan ammatillisen koulutuksen asiakaslähtöisyyden vahvistamisen kanssa. 
Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää olisi mahdollista uudistaa myös siten, että siinä ei olisi lainkaan tutkintotyyppejä ja tutkintoja, vaan pelkästään työelämän osaamistarpeisiin ja työ- ja toimintakokonaisuuksiin perustuvia osaamiskokonaisuuksia. Tällainen järjestelmä korostaisi sitä, että työelämälle keskeisintä on osaaminen, eivät tutkinnot. Erilaisia osaamiskokonaisuuksia hyödyntämällä ja vapaasti yhdistelemällä pystyttäisiin rakentamaan todella yksilöllisiä opintopolkuja ja osaamis- ja toimialojen raja-aidat madaltuisivat. Yksittäisten osaamiskokonaisuuksien uudistaminen yksi kokonaisuus kerrallaan olisi myös ketterä tapa reagoida työelämän nopeastikin muuttuviin osaamistarpeisiin. Osaamiskokonaisuuksia olisi järjestelmässä kuitenkin vääjäämättä niin paljon, että yksilön olisi vaikea löytää niistä itselle sopivaa tai työllistymisen tueksi tarvittavaa yhdistelmää. Myös ohjaus kullekin yksilölle sopivimmalle opintopolulle olisi vaikeaa, koska ohjaajien olisi hahmotettava koko osaamiskokonaisuuksien kirjo. Eri osaamis- ja toimialoilla keskeinen ydinosaaminen, joka koostuu useammasta osaamiskokonaisuudesta ja sisältyy nykyisissä tutkinnoissa tyypillisesti kunkin tutkinnon pakollisiin tutkinnon osiin, hämärtyisi. Lisäksi työnantajien olisi hankala arvioida ja vertailla työnhakijoiden osaamista, kun jokaisella olisi erilainen osaamiskokonaisuuksien yhdistelmä ja jokaisen yksittäisen osan tuottama osaaminen pitäisi selvittää erikseen. 
Nykyinen kolmiportainen tutkintorakenne arvioitiin toimivimmaksi ja tarkoituksenmukaisimmaksi toteuttamisvaihtoehdoksi. Nykyistä ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta ja tutkintoja on arvioitu luvussa 2.3 Nykytilan arviointi. 
Tutkintojen mitoitusperiaatteet ja laajuus 
Yhtenä ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteena on luoda kaikille ammatillisille tutkinnoille yhtenäiset mitoitusperusteet ja tuoda myös näyttötutkintoihin osaamispisteet. Opetus- ja kulttuuriministeriön 15.4.2015 asettama työelämän ohjausryhmä teki toimeksiantonsa mukaisesti ehdotuksen näyttötutkintojen mitoituksen periaatteiksi ja eri tutkintotyyppien pisteytykseksi. 
Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen pisteytys voidaan työelämän ohjausryhmän näkemyksen mukaan toteuttaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kaikkien ammattitutkintojen laajuus määritellään pistemäärältään samaksi ja vastaavasti kaikkien erikoisammattitutkintojen pistemäärä samaksi. Tästä seuraisi kuitenkin se, että tutkintojen laajuutta pitäisi keinotekoisesti yhtenäistää riippumatta työtehtävien erilaisuudesta eri toimialoilla. Jotta tutkinnot voidaan jatkossakin mitoittaa työelämän osaamistarpeiden pohjalta, niiden tulisi voida olla laajuudeltaan erilaisia. Luontevampi toteutusvaihtoehto olisi näin ollen sellainen, jossa osaamispisteet voivat vaihdella myös tutkintotyyppien sisällä. Tutkintojen kehittämisen ja niiden laajuuden hahmottamisen näkökulmasta on kuitenkin perusteltua, että tutkintotyyppien pistemäärän vaihtelua rajataan. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa osaamispistemäärän vaihtelu olisi kolmiportainen. Ammattitutkinnot voivat olla 120, 150 tai 180 osaamispisteen laajuisia. Erikoisammattitutkinnot voivat puolestaan olla 160, 180 tai 210 osaamispisteen laajuisia. 
Ammatillisten perustutkintojen osalta työelämän ohjausryhmän keskusteluissa oli esillä vaihtoehto, jossa perustutkintojen laajuus voisi vaihdella toimialakohtaisesti. Perustutkintojen osalta päädyttiin kuitenkin voimassa olevan lainsäädännön mukaiseen vaihtoehtoon, jossa kaikkien perustutkintojen laajuus on lähtökohtaisesti 180 osaamispistettä. Tällä tavoin halutaan varmistaa se, että kaikki nuoret saavat valitsemastaan koulutusalasta riippumatta yhtenevät valmiudet työelämään, jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen. 
Koulutuksen järjestäjän oikeushenkilömuoto 
Ammatillisen koulutuksen järjestämislupa voidaan nykyisin myöntää kunnille, kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille. Koulutuksen järjestäjien lupasäätely voitaisiin vaihtoehtoisesti toteuttaa myös siten, että järjestämisluvat uudistettaisiin ammattikorkeakouluja koskevaa lainsäädäntöä vastaavasti toimiluviksi. Toimiluvat myönnettäisiin tällöin erityisille ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöille, joista säädetäisiin osin osakeyhtiölaista poiketen. Julkisesti rahoitettujen lakisääteisten tehtävien takia ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöiden tulisi olla voittoa tavoittelemattomia, jolloin ne eivät voisi jakaa voittoa omistajilleen tai tuottaa muuta taloudellista etua toimintaan osallistuville. Ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden osalta on myös säädetty, että yhtiötä purettaessa varat tulisi käyttää vastaavaan toimintaan. 
Erityiseen ammatillisen koulutuksen osakeyhtiömuotoiseen oikeushenkilömuotoon siirtymisellä voitaisiin turvata se, että rahoitus kohdentuisi mahdollisimman täysimääräisesti toimintaan, johon se on osoitettu. Osakeyhtiömuotoisuus korostaisi myös koulutustoimijoiden vastuuta taloudenpidossa sekä toiminnan tuloksellisuudessa ja tehokkuudessa. Koulutuksen järjestäjät eivät tällöin myöskään muodostaisi missään oloissa omistajatahoilleen niiden omistusosuutta suurempaa taloudellista riskiä. Koulutuksen järjestäjien yhtenäinen oikeushenkilömuoto mahdollistaisi myös verotukseen liittyvien tulkintojen ja käytäntöjen yhdenmukaistamisen vastaavalla tavalla kuin ammattikorkeakoulujen osalta on voitu tehdä. Tämä loisi selkeän ja johdonmukaisen perustan koulutuksen järjestäjän toiminnallisten ja taloudellisten edellytysten varmistamiselle. 
Osakeyhtiömuotoisuus mahdollistaisi läpinäkyvällä tavalla nykyistä laajemman ja syvällisemmän yhteistyön työelämän kanssa, esimerkiksi yhteisten investointien toteuttamiseksi ja yhteisten resurssien tehokkaaksi käyttämiseksi, sekä työelämän roolin vahvistamisen ammatillisen koulutuksen ohjauksessa. Osakeyhtiömuoto mahdollistaisi myös työelämälähtöisyyden edellyttämän nopean päätöksentekokyvyn. Samassa yhteydessä voitaisiin vahvistaa työ- ja elinkeinoelämän roolia ammatillisen koulutuksen ohjauksessa säätämällä työ- ja elinkeinoelämän edustuksesta ammatillisen koulutuksen osakeyhtiömallin hallintoelimissä. 
Osakeyhtiömuotoiseen toimilupajärjestelmään siirtymiseen liittyy kuitenkin ammatillisen koulutuksen osalta osittain ammattikorkeakoulutuksesta poikkeavia kysymyksiä, jotka aiheuttaisivat merkittäviä muutoksia koulutuksen järjestämisen organisointiin. Osakeyhtiömuotoiseen toimilupajärjestelmään siirtyminen edellyttäisi, että kaikki ammatillisen koulutuksen järjestäjät yhtiöittäisivät ammatillisen koulutuksen toimintansa. Lainsäädännöllä määritellyt ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöt olisivat itsenäisiä oikeushenkilöitä, joilla ei voisi olla muita tehtäviä kuin tällaisille toimijoille laissa määritellyt tehtävät. Nykyisin ammatillisen koulutuksen järjestäjinä toimivat esimerkiksi kansanopistot, jotka järjestävät usein myös vapaan sivistystyön toimintaa ja lukiokoulutusta. Vapaan sivistystyön toimintaa tai lukiokoulutusta ei voisi yhdistää ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöihin, vaan nämä toiminnot tulisi eriyttää jonkun muun toimijan alaisuuteen. Ammatillisen koulutuksen järjestäjinä toimii myös koulutuskuntayhtymiä ja kuntia. Myös kuntatoimijoiden tulisi yhtiöittää ammatillisen koulutuksen järjestämistoimintansa erillisen ammatillisen koulutuksen osakeyhtiön alaisuuteen. 
Ammatillisen koulutuksen järjestämisen voitaisiin organisoida vaihtoehtoisesti myös siten, että ammatillisen koulutuksen osakeyhtiöt olisivat päämuoto ammatillisen koulutuksen järjestämistä varten. Näiden ohella säilytettäisiin kuitenkin mahdollisuus toimia koulutuksen järjestäjinä myös niille yksityisoikeudellisille koulutuksen järjestäjille, joilla on ammatillisen koulutuksen ohella merkittävässä määrin muuta julkisesti rahoitettua koulutusta, esimerkkinä vapaa sivistystyö, jonka toteuttamista yhtiöittäminen vaikeuttaisi merkittävästi. Tässä ratkaisussa tulisi ottaa kantaa myös siihen, olisiko kyseessä vain siirtymävaiheen järjestely vai voitaisiinko myös uusia järjestämislupia myöntää muille kuin ammatillisen koulutuksen osakeyhtiömuodossa toimiville toimijoille. 
Ammatillisen koulutuksen järjestäjien oikeushenkilömuodon muuttamista osakeyhtiömuotoisiksi oikeushenkilöiksi ei olisi mahdollista toteuttaa ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä aikataulusyistä. Mahdollinen osakeyhtiömuotoon siirtyminen olisi toteutettava kaksivaiheisena prosessina siten, että ensin toteutettaisiin ammatillisen koulutuksen toimintalain ja rahoituslain uudistukset ja tämän jälkeen oikeushenkilömuodon muutos, vastaavasti kuten ammattikorkeakoulujen osalta toimittiin. Tämä edellyttäisi oman hallituksen esityksen valmistelua asiasta. 
Ammatillisen koulutuksen järjestämislupia koskevan sääntelyn osalta on esityksen valmistelun yhteydessä tarkasteltu, ovatko taloudellisen voiton tavoittelua koskevat säännökset nykyisellään riittävät. Tarkoituksenmukaista voisi olla tarkentaa, mitä voittoa tavoittelemattomuudella tarkoitetaan. Ammattikorkeakoululain 5 §:ssä säädetään ammattikorkeakouluosakeyhtiön oikeushenkilöstä. Mainitun säännöksen mukaan ammattikorkeakouluosakeyhtiön toiminnan tarkoituksena ei saa olla voiton tavoittelu eikä se saa jakaa osakkeenomistajalle osinkoa taikka tuottaa muuta taloudellista etua osakkeenomistajalle tai muulle toimintaan osallistuvalle. Ammattikorkeakoululain säännös voittoa tavoittelemattomuuden osalta on tarkempi kuin ammatillisen koulutuksen järjestämislupia koskeva säännös. Ammattikorkeakoululaissa säädetään myös varojen jakamisesta tietyissä tilanteissa sekä todetaan, että muutoin varat on käytettävä ammattikorkeakoulun tehtävän mukaiseen tarkoitukseen. Vastaavaa säännöstä ei ole ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä. Lainsäädäntö ei myöskään edellytä kirjanpitojen eriyttämistä. Voiton tavoittelua, varojen jakamista ja kirjanpitoa ei ole kuitenkaan nykytilassa mahdollista yhtenäisesti säännellä ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ammattikorkeakoulualainsäädäntöä vastaavasti, koska ammatillisen koulutuksen järjestäjät eivät toimi yhdessä oikeushenkilömuodossa. 
Ohjaus ja säätely 
Tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaohjaus voitaisiin toteuttaa määräämällä luvissa yksityiskohtaisesti ne koulutusalat tai tutkinnot ja koulutukset, joita luvan saaneella on oikeus järjestää. Toisaalta lupasääntely voitaisiin toteuttaa nykyisten ammatillisen lisäkoulutuksen lupia vastaavasti siten, että luvissa ei säänneltäisi erikseen tutkinnoista tai koulutusaloista, vaan annettaisiin ainoastaan tarpeelliset määräykset koulutuksen järjestämistä varten. Koulutusalojen tai tutkintojen sääntely järjestämisluvissa on perusteltua koulutustarjonnan tarkoituksenmukaisen kohdentamisen ja riittävän laajan tarjonnan varmistamisen kannalta. Koulutusalojen käyttö tutkintojen luokittelussa on kuitenkin ongelmallista, koska tutkintojen laaja-alaisuus ja työelämän muutokset ovat johtaneet siihen, että kaikki tutkinnot eivät ole enää yksiselitteisesti luokiteltavissa tiettyyn koulutusalaan kuuluviksi. Esityksen valmistelussa on päädytty siihen, että järjestämisluvissa määrättäisiin jatkossa koulutusalojen sijaan tutkinnot, joita koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää ja järjestää. 
Tutkintojen säätely järjestämisluvissa on perusteltua myös siksi, että järjestämisluvan myöntämisessä arvioidaan koulutuksen järjestäjän edellytykset järjestää koulutustehtävänsä mukaista koulutusta nimenomaan niiden tutkintojen osalta, joihin lupaa haetaan. Väljä lupasääntely olisi ongelmallista tilanteessa, jossa koulutuksen järjestäjät koulutuksen järjestämisen lisäksi suorittavat osaamisen arvioinnin ja myöntävät tutkinnot. Tutkintojen määrittäminen koulutustehtävässä mahdollistaisi järjestämislupien myöntämisen myös pienille yksialaisille koulutuksen järjestäjille, joilla ei ole edellytyksiä kaiken ammatillisen koulutuksen tai esimerkiksi jonkin tietyn koulutusalan kaikkien tutkintojen järjestämiseen. Toisaalta järjestämislupasääntely ei saisi tarpeettomasti rajoittaa koulutuksen järjestäjän mahdollisuuksia vastata joustavasti työelämän tarpeisiin. Järjestämislupien muuttaminen tutkintorakenteeseen otettavien uusien tutkintojen sekä koulutustarpeiden muuttumisen yhteydessä tulikin olla hallinnollisesti mahdollisimman nopeaa ja sujuvaa. 
Ammatillisen peruskoulutuksen luvassa säännellään nykyisin kunnista, joissa koulutusta voidaan järjestää, mutta ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvissa vastaavaa alueellista sääntelyä ei käytetä. Työpaikalla tapahtuvan opiskelun lisääntymisen myötä sekä digitaalisten oppimisympäristöjen yleistyessä koulutuksen järjestäminen on vähemmän sidoksissa fyysisiin toimipisteisiin tai tiettyihin alueisiin, mikä puoltaisi luopumista tiukasta alueeseen perustavasta säätelystä. Toisaalta koulutustarjonnan turvaaminen maan kaikissa osissa edellyttää jatkossakin sitä, että koulutuksen järjestäjien toiminta-alueesta voidaan tarvittaessa päättää järjestämisluvissa. 
Järjestämisluvissa säännellään nykyisin myös siitä, saadaanko koulutusta järjestää oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksen säätely voitaisiin vaihtoehtoisesti vapauttaa siten, että kaikilla järjestämisluvan saaneilla koulutuksen järjestäjillä olisi mahdollisuus järjestää oppisopimuskoulutusta, mikä mahdollistaisi kaikille järjestäjille eri koulutusmuotojen joustavan yhdistämisen. Tämä edellyttää, että lupia myönnettäessä järjestämisedellytysten arvioinnin tulee kattaa kaikki koulutuksen toteutusmuodot ja järjestäjällä tulee olla kaikilta osin edellytykset järjestää koulutusta kaikilla sen toteutusmuodoilla. 
Koulutuksen järjestämisluvan oppisopimustehtävän perusteella koulutuksen järjestäjä saa nykyisin järjestää oppisopimuskoulutusta kaikilla koulutusaloilla, mutta tietopuolisen koulutuksen toteuttaminen on sidottu luvan mukaisiin koulutusaloihin. Tämä on mahdollistanut esimerkiksi sen, että harvinaisia tutkintoja voidaan suorittaa missä päin Suomea tahansa oppisopimuskoulutuksena, vaikka kyseistä oppilaitosmuotoista koulutusta järjestettäisiin vain yhdessä tai muutamassa oppilaitoksessa. Toisaalta järjestelyyn liittyy ongelmia, koska lainsäädännössä määriteltynä koulutuksen järjestäjänä toimii tällöin taho, jolla ei ole kyseisen koulutuksen asiantuntemusta, vaan joka hankkii koko koulutuksen muilta järjestäjiltä tai tahoilta. Tämä on osin hämärtänyt koulutuksen järjestäjien vastuuta ja osin siirtänyt tosiasiallista vastuuta sille taholle, joka vastaa tutkintotilaisuuksien tai tietopuolisen koulutuksen järjestämisestä. 
Oppisopimuskoulutuksen järjestämislupasääntely voitaisiin vaihtoehtoisesti toteuttaa siten, että oikeus oppisopimuskoulutuksen toteuttamiseen rajattaisiin järjestämisluvan mukaiseen koulutukseen. Tällöin varmistettaisiin nykyistä paremmin se, että koulutuksen järjestäjällä olisi kyseisen tutkinnon ja koulutuksen asiantuntemusta. Henkilön tulisi hakeutua suorittamaan oppisopimuskoulutusta sellaisen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi, jolla on kyseisen tutkinnon järjestämislupa. Harvinaisten tutkintojen osalta tämä vaihtoehto merkitsisi sitä, että koulutuksen järjestäjä saattaisi sijaita kaukana opiskelijan asuin- ja oppisopimustyöpaikasta. Henkilökohtaistamisessa ja opiskelijan ohjauksessa voitaisiin kuitenkin hyödyntää sähköisiä palveluita sekä osaamisen hankkimisessa verkko-opiskelun mahdollisuuksia. Oppisopimuskoulutuksen rajaaminen koulutustehtävän mukaisiin tutkintoihin selkeyttäisi myös oppisopimuskoulutuksen rahoitusta, sillä rahoitus ohjautuisi tällöin suoraan sille järjestäjälle, joka tosiasiassa järjestää koulutusta, eikä oppisopimuskoulutusta hankkivalle järjestäjälle. 
Sekä nykyiseen oppisopimuskoulutuksen järjestämiskäytäntöön sekä oppisopimuskoulutuksen järjestämisoikeuden rajaamiseen vain luvan mukaisiin tutkintoihin liittyy edellä kuvattuja ongelmia. Ratkaisuna näihin ongelmiin esityksessä on päädytty ehdottamaan mallia, jossa tietyille koulutuksen järjestäjille määrättäisiin laajempi oikeus järjestää oppisopimuskoulutusta myös muissa kuin järjestämisluvan mukaisissa tutkinnoissa. 
Koulutuksen järjestämisluvissa säännellään nykyisin myös erilaisista erityistehtävistä, kuten ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisestä ja erityisopetuksen erityistehtävästä. Esityksen yhteydessä uusiksi vastaaviksi erityistehtäviksi tulisivat työvoimakoulutuksen järjestäminen ja vankeinkoulutuksen järjestäminen. Erityistehtävien osalta järjestämislupasäätely voitaisiin toteuttaa joko siten, että kaikki järjestäjät saisivat järjestämislupansa puitteissa järjestää näitä erityistehtäviä tai vaihtoehtoisesti siten, että erityistehtävät määrättäisiin järjestämisluvassa. Erityistehtävät vaativat usein sellaista osaamista, joka tulee arvioida järjestämisluvan myöntämisen yhteydessä, joten useimmista erityistehtävistä olisi jatkossakin perusteltua määrätä järjestämisluvissa. Lisäksi osa erityistehtävistä, esimerkkinä vaativan erityisopetuksen järjestäminen, ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden tarjonnan turvaamiseksi niistä on perusteltua määrätä järjestämisluvassa järjestäjää velvoittavasti. 
Nykyisin ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvat mahdollistavat, että koulutuksen järjestäjä ei järjestä ollenkaan tutkintotavoitteista koulutusta, vaan ainoastaan muuta tutkintoon johtamatonta ammatillista lisäkoulutusta. Jos jatkossa järjestämisluvissa määriteltäisiin koulutustehtävän mukaiset tutkinnot, tulisi myös tutkintoon johtamattoman koulutuksen osalta pystyä määrittämään sen suhde koulutustehtävään. Järjestämisluvassa voitaisiin tällöin esimerkiksi määrätä, että tutkintoon johtamattomaan koulutuksen tulee liittyä johonkin tutkintoon, vaikka koulutuksen järjestäjä ei järjestäisikään kyseistä tutkintoa, jos halutaan jatkossakin mahdollistaa järjestämisluvan myöntäminen ainoastaan tutkintoon johtamattomaan koulutukseen. Vaihtoehtoisesti tutkintoon johtamattoman koulutuksen järjestämisoikeus voitaisiin rajata vain sellaisille järjestäjille, jotka järjestävät myös tutkintokoulutusta. Tämä olisi edellä nykytilan arvioinnissa todetun mukaisesti selkeämpää myös valtiontukisääntelyn kannalta sekä varmistaisi osaltaan sitä, että koulutuksen järjestäjällä on riittävät edellytykset koulutuksen järjestämiseen. Tällöin tutkintoon johtamattoman koulutuksen järjestäminen olisi perusteltua rajata järjestäjän koulutustehtävän mukaisiin tutkintoihin. Tämä vaihtoehto merkitsisi sitä, että jatkossa tutkintoon johtamatonta ammatillista koulutusta voisivat järjestää vain sellaiset tahot, jotka ovat hakeneet myös tutkintokoulutuksen järjestämislupaa. 
Ammatillisen koulutuksen määrällisen säätelyn lähtökohtana on sopia koulutuksen järjestäjän käytössä olevien resurssien kohdentamisesta. Määrällinen säätely voitaisiin toteuttaa joko ainoastaan järjestämislupien tai suoritepäätösten puitteissa taikka näiden yhdistelmänä. Ohjaukseen voitaisiin sisällyttää myös koulutuksen järjestäjien ja opetus- ja kulttuuriministeriön väliset tavoitesopimukset tai ohjauskeskustelut. 
Ohjauksen ja määrällisen säätelyn toteuttaminen järjestämislupien puitteissa voitaisiin toteuttaa siten, että kaikille järjestäjille määriteltäisiin luvassa suoritteiden enimmäismäärä. Enimmäismäärä toimisi myös rahoituksen kattona, jota enempää järjestäjä ei voisi ilmoittaa suoritteita rahoituksen perusteeksi. Enimmäissuoritemäärä voisi sisältää määräyksiä myös tiettyjen erityistehtävien, kuten työvoimakoulutuksen volyymista, mutta koulutuksen järjestäjien toimintaa ei lähtökohtaisesti ohjattaisi muutoin, vaan ne voisivat toimia lupansa puitteissa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Mikäli järjestäjän toiminta ei vastaisi koulutustarvetta tai siinä esiintyisi muita ongelmia, opetus- ja kulttuuriministeriöllä olisi lainsäädännössä rajatuin ehdoin mahdollisuus muuttaa lupaa. Mallilla luotaisiin vakaat ja ennakoitavat toimintaedellytykset koulutuksen järjestäjille, mutta ammatillisen koulutuksen kansallisen ohjauksen reagointikyky muutoksiin olisi hidasta, koska määrälliseen säätelyyn vaikuttaminen edellyttäisi aina järjestämislupien muuttamista. Erityisesti ammatillinen lisäkoulutus ja työvoimakoulutuksena järjestettävä koulutus edellyttävät usein mahdollisuutta reagoida muuttuviin koulutustarpeisiin nopeasti ja joustavasti. 
Määrällinen säätely voitaisiin toteuttaa vaihtoehtoisesti siten, että järjestämislupiin ei sisältyisi määrällistä säätelyä, vaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi suoritteiden määrästä vuosittain. Ministeriön päättämä suoritemäärä toimisi myös rahoituksen määräytymisperusteena. Tässä mallissa määrällisen säätelyn reagointikyky muutoksiin olisi nopeaa ja joustavaa. Toisaalta malli antaisi ministeriölle suuren päätösvallan ja heikentäisi koulutuksen järjestäjien kannalta järjestelmän ennakoitavuutta ja vakautta, jos vuosittain päätettävät suoritteet voisivat vaihdella merkittävästi. 
Määrällisessä säätelyssä voitaisiin käyttää myös järjestämislupiin perustuvan säätelyn ja vuosittaisen päätöksenteon yhdistelmää. Tässä vaihtoehdossa järjestämisluvissa päätettäisiin suoritteiden vähimmäismäärä, jonka turvaisi vakauden ja ennakoitavuuden. Osa suoritteista puolestaan päätettäisiin vuosittain, millä tuotaisiin järjestelmään reagointikykyä koulutustarpeiden kohdentamisessa. Tämä yhdistelmämalli onkin nähty esityksen valmistelussa tarkoituksenmukaisimmaksi toteuttamistavaksi. 
Ammatillisessa koulutuksessa voitaisiin yhtenä ohjauksen vaihtoehtona ottaa käyttöön korkeakoulujen ohjausta vastaavat tulossopimusneuvottelut. Tällaisen tavoiteohjauksen tarkoituksena olisi ohjata koulutuksen järjestäjien toimintaa koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti sekä varmistaa koulutuksen alakohtainen ja alueellinen saatavuus työelämän tarpeiden mukaisesti. Tavoiteohjausprosessissa koulutuksen järjestäjät ja opetus- ja kulttuuriministeriö sopisivat keskeisistä toimintaa ja koulutustarjontaa koskevista määrällisistä ja laadullisista tavoitteista. Lisäksi voitaisiin sopia toiminnan kehittämiseen liittyvistä tehtävistä ja niihin mahdollisesti osoitettavasta rahoituksesta. Tavoitesopimukset solmittaisiin määräajaksi, esimerkiksi neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tavoitesopimusmenettelyllä voitaisiin täydentää tai korvata järjestämislupiin tai suoritepäätöksiin perustuvaa määrällistä sääntelyä. Tavoitesopimusten käyttö mahdollistaisi järjestämislupia joustavamman määrällisen säätelyn. Tavoiteohjausprosessi lisäisi myös koulutuksen järjestäjien ja ministeriön välistä vuoropuhelua ja tarjoaisi menettelytavan asettaa yhdessä strategisia tavoitteita ja painopisteitä osaamistarpeisiin vastaamiselle ja resurssien käytölle koulutuksen järjestäjien toiminnan sääntelyä lisäämättä. 
Määrällistä säätelyä ja koulutuksen kohdentamista voitaisiin tavoitesopimusten sijasta ohjata myös koulutuksen järjestäjien ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskeskustelumenettelyllä. Ohjauskeskustelumenettely olisi tavoitesopimusprosessia kevyempi menettely, jossa tehtäisiin paremmin näkyväksi ammatillisen koulutuksen tehtävää ja tavoitteita eri alueilla ja toimialoilla. Ohjauskeskustelumenettelyssä ei päätettäisi määrällisestä säätelystä, vaan keskustelut muodostaisivat ohjauksen elementin, jolla mahdollistettaisiin koulutuksen järjestäjien ja ministeriön vuoropuhelu sekä konkretisoitaisiin järjestäjien tehtäviä suhteessa ammatillisen koulutuksen järjestämislupiin. Ohjauskeskustelu ei olisi samalla tavoin juridisesti sitova kuin tavoitesopimusmenettely, jossa solmittaisiin ministeriön ja koulutuksen järjestäjien väliset tavoitesopimukset. Ohjauskeskustelun tarkoituksena olisi tukea opetus- ja kulttuuriministeriötä koulutuksen resurssien kohdentamista koskevassa päätöksenteossa. 
Tavoitesopimukset tai ohjauskeskustelut ohjauksen elementteinä olisivat tärkeitä, koska ne edistäisivät koulutuksen järjestäjien ja ministeriön välistä vuoropuhelua sekä mahdollistaisivat joustavan ja tarkoituksenmukaisen koulutuksen kohdentamisen kulloistenkin tarpeiden ja resurssien mukaisesti. Ministeriön ja koulutuksen järjestäjien kahdenkeskiset neuvottelut edellyttäisivät kuitenkin sellaista työmäärää ministeriössä, jota ei nykyisen järjestäjien lukumäärän puitteissa ole mahdollista toteuttaa. 
Hakeutuminen ja opiskelijavalinta 
Koulutukseen hakeutuminen on mahdollista toteuttaa joko koulutuksen järjestäjän päättämien hakumenettelyiden kautta tai valtakunnallisesti yhteisten hakumenettelyiden kautta. Nykyisin nämä molemmat tavat ovat käytössä ja erilaisten hakumenettelyiden mahdollistaminen myös jatkossa on perusteltua. Hakeutuminen suoraan koulutuksen järjestäjän päättämien hakumenettelyiden kautta mahdollistaa joustavan ympärivuotisen koulutukseen hakeutumisen ja valtakunnalliset yhteiset hakumenettelyt puolestaan turvaavat perusopetuksen päättävän ikäluokan joustavan siirtymisen toisen asteen koulutukseen. 
Opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä ja opiskelijoiden valintakriteereistä on mahdollisuus säätää laissa ja asetuksella tai vaihtoehtoisesti jättää asia kunkin koulutuksen järjestäjän päätettäväksi. Nykyisin laissa on säädetty yleiset melko väljät opiskelijaksi ottamisen edellytykset. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella puolestaan on säädetty opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen perustutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta muiden koulutusten osalta yhteisiä valintaperusteita ei ole säädetty. Valtakunnallisten hakumenettelyiden yhteydessä onkin tarkoituksenmukaista käyttää yhteisiä valintaperusteita. Yhteisten valintaperusteiden käyttäminen olisi mahdollista säätää pakolliseksi myös muussa opiskelijavalinnassa, mikä turvaisi opiskelijoiden yhdenvertaisuutta. 
Esityksen valmistelussa on kuitenkin katsottu, että vaikka yhteiset valintaperusteet turvaisivat hakijoiden yhdenvertaisuutta, ei yhteisten valintaperusteiden käytön pakollisuus muussa kuin valtakunnallisessa hakumenettelyssä ole muutoin tarkoituksenmukaista. Valintaperusteiden käyttäminen olisi periaatteessa mahdollista silloin, kun koulutukseen hakeutuu samanaikaisesti useita hakijoita, jotka tulee asettaa valintajärjestykseen. Toisaalta saattaa olla perusteltua suunnata koulutusta tietylle kohderyhmälle, jolloin säädetyistä valintaperusteista tulisi poiketa. Lisäksi yhteisten valintaperusteiden käyttäminen olisi yleensä käytännössä mahdotonta täytettäessä kesken vuoden vapaana olevia yksittäisiä opiskelijapaikkoja, koska tällöin olisi epäselvää, mihin valintaperusteiden täyttymistä tulisi verrata. 
Nykyisin koulutuksen järjestäjät on velvoitettu käyttämään Opetushallituksen ylläpitämiä sähköisiä hakupalveluita, kun ne tarjoavat ammatillista koulutusta yhteishaussa. Muutoin koulutuksen järjestäjät voivat päättää, käyttävätkö ne sähköisiä hakupalveluita. Koulutuksen järjestäjät voitaisiin vaihtoehtoisesti velvoittaa nykyistä laajemmin käyttämään Opetushallituksen ylläpitämiä sähköisiä hakupalveluita koulutustarjonnassaan. Menettelyn etuna olisi, että hakeutujat löytäisivät ammatillisen koulutuksen tarjonnan pääasiallisesti yhdestä paikasta, eli opintopolku.fi -palvelusta. Koulutustarjonnan avaaminen vain yhden palvelukanavan kautta voisi kuitenkin jossain määrin rajoittaa asiakkaiden tarpeisiin vastaamista, mikäli hakija ei enää voisi halutessaan olla suoraan yhteydessä koulutuksen järjestäjään. Tässä hallituksen esityksessä ei olekaan päädytty esittämään sähköisten hakupalveluiden käyttövelvollisuuden laajentamista, mutta asiaa on tarpeen tarkastella jatkossa hakupalveluiden kehittämisen yhteydessä. 
Osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja henkilökohtaistaminen 
Henkilökohtaistaminen on mahdollista toteuttaa joko säilyttämällä nykyiset eri kohderyhmille erilaiset henkilökohtaistamisprosessit tai siirtymällä yhteen yhteiseen henkilökohtaistamisprosessiin. Yhtä yhteistä henkilökohtaistamisprosessia pidettiin parhaana toteuttamisvaihtoehtona, koska se poistaisi raja-aitoja nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen väliltä ja antaisi kaikille opiskelijoille yhtäläiset mahdollisuudet tämän aiempaa osaamista ja oppimisvalmiuksia aidosti vastaavan yksilöllisen ja joustavan opintopolun rakentamiseen. Lisäksi koulutuksen järjestäjien olisi muutettava toimintatapojaan ja opetusjärjestelyjään siten, että ne, joilla on jo aiempaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaista osaamista, voisivat edetä nopeasti ja joustavasti kohti tutkintoa. 
Tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 
Ammatilliset perustutkinnot voidaan tällä hetkellä suorittaa kahdella tavalla, joko ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voidaan suorittaa vain näyttötutkintona. Tutkinnon suorittamistavat olisi mahdollista pitää ennallaan tai vaihtoehtoisesti siirtyä kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa yhteen tapaan suorittaa tutkinto. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtyminen yksinkertaistaisi ammatillisen koulutuksen järjestelmää, terminologiaa, säätelyä ja hallintoa sekä purkaisi päällekkäistä ja rinnakkaista säätelyä. Lisäksi opiskelijat olisivat keskenään tasavertaisemmassa asemassa kuin nykyisin. Nykyisin näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon suorittavilla ei ole samoja valinnan mahdollisuuksia kuin saman tutkinnon ammatillisena peruskoulutuksena suorittavilla. Heillä ei myöskään ole mahdollisuutta eikä pakkoa sisällyttää tutkintoonsa yhteisiä ja vapaasti valittavia tutkinnon osia toisin kuin ammatillisena peruskoulutuksena tutkinnon suorittavilla. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan on mahdollista siirtyä kahdella vaihtoehtoisella tavalla, joko valitsemalla tutkinnon suorittamistavaksi jompikumpi voimassa olevan lainsäädännön mukaista tavoista tai luomalla uusi näyttöön perustuva tapa suorittaa tutkinto. 
Jos tutkinnon suorittamistavaksi valittaisiin ammatillinen peruskoulutus, työelämässä osaamista jo hankkineet aikuiset joutuisivat samaan väylään perusopetuksen päättäneiden nuorten kanssa. Tällöin yksilöllinen polku kohti tutkintoa ei välttämättä käytännössä toteutuisi, vaan opiskelu tapahtuisi ryhmissä ja etenisi ryhmän aikataulun mukaan. Tämä pidentäisi opiskeluaikoja ja viivästyttäisi tutkinnon suorittamista. Lisäksi nykyisessä ammatillisessa peruskoulutuksessa osaamisen olemassaolon ja laadun varmistaminen tapahtuu pääosin koulutuksen järjestäjän tasolla. Valtakunnallinen laadunvarmistus on ohuehko verrattuna näyttötutkintoihin, joissa tutkinnon osien suoritukset vahvistaa ja tutkintotodistukset antaa tutkintotoimikunta. Valtakunnallista laadunvarmistusta olisi tarpeen vahvistaa, jotta uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä olisi uskottava. Toisaalta, jos tutkinnon suorittamistavaksi valittaisiin nykyinen näyttötutkintojärjestelmä, järjestelmä ei suoriutuisi lisääntyvästä tutkintoa suorittavien määrästä. Näyttötutkintojärjestelmän ylläpitämiseen tarvittaisiin lisää resursseja ja nykyistä enemmän tutkintotoimikuntia. Lisäksi työelämän tulisi kyetä irrottamaan selvästi enemmän henkilöitä osaamisen arviointiin tutkintotilaisuuksissa, mikä lienee vaikeaa. 
Parhaaksi toteuttamisvaihtoehdoksi katsottiin siirtyminen yhteen ammatillisen tutkinnon suorittamistapaan siten, että osaamisen osoitettaisiin kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa rakentamalla uusi näyttöön perustuva osaamisen osoittamistapa hyödyntämällä ammatillisen peruskoulutuksen ja näyttötutkintojärjestelmän parhaat puolet. Ammatillisten tutkintojen suorittaminen ja ammatillinen koulutus rakentuisivat vahvasti henkilökohtaistamisen ja siihen sisältyvän aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen varaan. Tämä vahvistaisi hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ammatillisen koulutuksen asiakaslähtöisyyttä ja osaamisperusteisuutta. Tämän vaihtoehdon haasteena on henkilökohtaistamisen toteutuminen käytännössä, kun koulutuksen järjestäjien on rakennettava pienenevillä resursseilla aidosti yksilöllinen opintopolku entistä suuremmalle joukolle opiskelijoita. 
Ammatillisten tutkinnon osien osaaminen on tarkoitus osoittaa näyttämällä se käytännön työtilanteissa. Näyttöympäristön osalta yksi toteuttamisvaihtoehto olisi nykyinen näyttötutkintojärjestelmän tutkintotilaisuuksien järjestämispaikka, joka on työpaikka ja vain poikkeustapauksissa joku muu paikka. Vaihtoehdon etuna on aito työelämälähtöisyys ja se, että kaikki opiskelijat saavat näyttöympäristön kautta suoran kontaktin työelämään, mikä edistää työllistymistä tutkinnon suorittamisen jälkeen. Käytännössä kaikille tutkintokoulutuksen opiskelijoille on kuitenkin mahdotonta löytää näyttöympäristöä työelämästä, sillä nykyisin vajaa 80 prosenttia näyttötutkintojen tutkintotilaisuuksista ja noin 50 prosenttia ammattiosaamisen näytöistä järjestetään työpaikoilla. Toinen toteuttamisvaihtoehto olisi nykyinen ammattiosaamisen näyttöjen näyttöympäristö, joka voi olla työpaikka, oppilaitos tai muussa koulutuksen järjestäjän osoittama paikka. Tämän vaihtoehdon etuna on joustavuus, mutta sen selkeänä heikkoutena on se, että se ei kannusta koulutuksen järjestäjiä työelämäyhteistyöhön etenkään silloin, kun näytöt on helpointa toteuttaa oppilaitoksessa. 
Näyttöympäristöksi päädyttiin esittämään kolmatta toteuttamisvaihtoehtoa, jossa näytöt järjestetään ensisijaisesti yrityksissä ja julkishallinnon työpaikoilla, mutta ne voidaan perustellusta syystä järjestää myös muualla. Oleellista on, että näyttöympäristö mahdollistaa tutkinnon perusteissa määrätyn osaamisen osoittamisen. Tämän vaihtoehdon etuna on, että se tuo riittävästi joustoa näyttöjen toteuttamiseen, mutta toisaalta selkeästi kannustaa järjestämään näytöt työpaikoilla, jotta opiskelijat saavat kokemusta työelämästä ja suoran kontaktin työelämään. 
Osaamisen arvioijien osalta vaihtoehtoisina toteuttamistapoina tarkasteltiin nykyisen näyttötutkintojärjestelmän kolmikantaista arviointia, nykyistä ammattiosaamisen näyttöjen arviointia, pelkästään opettajien toteuttamaa arviointia sekä koulutuksen järjestäjän ja työelämän edustajan yhdessä toteuttamaa arviointia. Nykyisiä arviointikäytäntöjä on arvioitu luvussa 2.3 Nykytilan arviointi, joten tässä luvussa kuvataan tarkemmin vain kahta viimeksi mainittua toteuttamistapaa. 
Pelkästään opettajien toteuttamassa arvioinnissa varsinaisen osaamisen arvioinnin toteuttaisi ja arvioinnista päättäisi opettaja, joka on pedagogiikan ammattilainen ja tuntee tutkinnon perusteet. Työelämän edustajat voisivat antaa palautetta opiskelijan osaamisesta, mutta heidän antamansa palaute ei vaikuttaisi osaamisen arviointiin. Tämän vaihtoehdon heikkoutena on, että työelämällä ei olisi käytännössä roolia osaamisen arvioinnissa ja osaamisen laadun varmistamisessa, vaan arviointi olisi yksinomaan koulutuksen järjestäjän alaisuudessa toimivien henkilöiden varassa. Kun koulutuksen järjestäjien rahoituksesta merkittävä osa tulee jatkossa kertymään suoritettujen tutkinnon osien ja tutkintojen perusteella, vaarana on, että suoritteita halutaan tuottaa laadusta piittaamatta. Tällöin on tärkeää, että osaamisen arviointiin osallistuu myös työelämän edustaja, joka ei ole koulutuksen järjestäjän suorassa alaisuudessa ja jolla ei ole intressiä tinkiä osaamisen laadusta, vaan päinvastoin pitää siitä kiinni. 
Toimivimmaksi toteuttamisvaihtoehdoksi katsottiin vaihtoehto, jossa ammatillisten tutkinnon osien osaamista arvioisivat ja arvioinnista päättäisivät koulutuksen järjestäjän nimeämät kaksi arvioijaa, joista toinen edustaa työelämää ja toinen koulutuksen järjestäjää. Työelämän edustajalla olisi erityisesti vahva arvioitavaan tutkinnon osaan liittyvä käytännön ammattitaito, mutta myös arviointiosaamista. Hänen osaamistaan täydentäisi opettaja, jolla on arviointiin tarvittavaa pedagogista osaamista ja joka tuntee hyvin tutkinnon perusteet. Koulutuksen järjestäjän edustaja voisi kuitenkin erityisestä syystä olla joku muukin henkilö kuin opettaja, jos hän täyttäisi laissa arvioijalle asetetut vaatimukset. Erityisestä syystä arvioinnin voisi toteuttaa ja arvioinnista päättää myös kaksi opettajaa tai muuta koulutuksen järjestäjän edustajaa. Valmentavan koulutuksen osien sekä yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden arvioinnin toteuttaisi ja arvioinnista päättäisi opettaja tai erityisestä syystä muu koulutuksen järjestäjän edustaja. 
Työelämän osallistuminen tutkinnoissa edellytettävän osaamisen arviointiin valtakunnallisella ja paikallisella tasolla on yksi keskeinen ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen mekanismi. Toimikuntien roolia ja mahdollisia toteuttamisvaihtoehtoja tarkasteltiin tästä näkökulmasta käsin. Mahdollisia toteuttamisvaihtoehtoja tunnistettiin neljä: 
1) Valtakunnalliset tai alueelliset kolmikantaiset alakohtaiset toimielimet, joiden tehtävät, kokoonpano ja asettaminen olisi määritelty laissa. Toimielimet päättäisivät arvioijista, ylläpitäisivät arvioijapoolia ja myöntäisivät tutkinnon ja antaisivat tutkintotodistukset arvioijien antaman arvioinnin mukaisina sekä käsittelisi arvioinnin oikaisupyynnöt. Opetushallitus asettaisi toimielimet. 
2) Alueelliset tai koulutuksen järjestäjäkohtaiset kolmikantaiset alakohtaiset toimielimet, joiden tehtävät, kokoonpano ja asettaminen olisi määritelty laissa. Koulutuksen järjestäjä tai järjestäjät yhdessä asettaisivat toimielimen, joka päättäisi arvioijista ja myöntäisi tutkinnon arvioijien antaman arvioinnin mukaisesti sekä käsittelisi arvioinnin oikaisupyynnöt. 
3) Koulutuksen järjestäjä saisi ministeriön myöntämässä koulutuksen järjestämisluvassa myös oikeuden myöntää luvan mukaisia tutkintoja ja antaa tutkintotodistukset. Koulutuksen järjestäjän tai useamman järjestäjän yhdessä asettama alueellinen kolmikantainen alakohtainen toimielin, jonka tehtävät, kokoonpano ja asettaminen on määritelty laissa, hyväksyisi arvioijat ja käsittelisi arvioinnin oikaisupyynnöt. Tutkinto myönnettäisiin arvioijien antaman arvioinnin mukaisesti. 
4) Koulutuksen järjestäjä saisi ministeriön myöntämässä koulutuksen järjestämisluvassa myös oikeuden myöntää luvan mukaisia tutkintoja ja antaa tutkintotodistukset. Tutkinto myönnettäisiin arvioijien antaman arvioinnin mukaisesti. Valtakunnalliset toimielimet, joiden tehtävät, kokoonpano ja asettaminen olisi määritelty laissa, osallistuisivat osaamisen arvioinnin laadun varmistamiseen arvioimalla arvioinnin totuttamissuunnitelmat ja antamalla niistä lausunnon ministeriölle sekä seuraamalla osaamisen arvioinnin toteutusta ja raportoimalla havaitsemistaan puutteista ministeriölle. Lisäksi toimielimet käsittelisivät arvioinnin oikaisupyynnöt. Koulutuksen järjestäjä päättäisi arvioijista laatimansa arvioinnin toteuttamissuunnitelman mukaisesti. 
Vaihtoehtojen 1 ja 2 etuna olisi, että sekä osaamisen arviointi että tutkinnon myöntäminen olisi koulutuksen järjestäjästä riippumatonta. Vaihtoehtojen heikkoutena on kuitenkin se, että niihin liittyisi varsin runsaasti hallinnollista työtä sekä valtakunnallisesti että koulutuksen järjestäjän tasolla. 
Vaihtoehdoissa 3 ja 4 osaamisen arviointi olisi koulutuksen järjestäjästä riippumatonta, mutta tutkinnon se myöntäisi itse, tosin arvioijien antaman arvioinnin mukaisena. Tätä pidettiin riittävänä riippumattomuutena. Sekä vaihtoehto 3 että vaihtoehto 4 edellyttäisivät vähemmän hallinnollista työtä kuin vaihtoehdot 1 ja 2. Vaihtoehto 4 katsottiin esitetyistä vaihtoehdoista parhaaksi, koska se olisi hallinnollisesti suhteellisen kevyt. Lisäksi laadunvarmistus tapahtuisi valtakunnallisella tasolla, mikä lisäksi laadunvarmistuksen yhdenmukaisuutta eri puolilla maata. Vaihtoehto 4 parantaisi myös opiskelijoiden oikeusturvaa, kun arvioijien tekemästä arvioinnista voitaisiin kaikilta osin hakea oikaisua valtakunnalliselta taholta, joka ei ole osallistunut arvioinnista päättämiseen. 
Uusien valtakunnallisten toimielinten sihteeripalvelut olisi mahdollista toteuttaa useilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Yksi vaihtoehto olisi, että sihteerit nimettäisiin toimikuntien jäsenistä. Tämän vaihtoehdon vahvuutena on, että erillisiä sihteeripalveluita ei tarvittaisi, mikä vähentäisi toimikuntien kokonaiskustannuksia. Vaihtoehdon heikkoutena on puolestaan se, että toimikunnan jäsenten keskuudesta nimetyllä sihteerillä ei välttämättä olisi aikaa paneutua sihteerin tehtäviin oman työnsä ohella. Lisäksi eri toimikuntien toimintatavat saattaisivat muotoutua hyvinkin erilaisiksi, kun sihteerin tehtäviä hoitaisivat useilta eri tahoilta tulevat henkilöt. Vastaava uhka toimintatapojen erilaistumisesta liittyy vaihtoehtoon, jossa toimikunta voisi ostaa sihteeripalvelut haluamaltaan taholta. Tämän vaihtoehdon etuna verrattuna edelliseen on se, että ostopalveluna hankituille sihteereille olisi kuitenkin varattu selkeä resurssi sihteerin tehtävien hoitamiseen. 
Sihteerin tehtävät olisi mahdollista järjestää myös niin, että Opetushallitus nimeäisi toimikuntien sihteereiksi omat asiantuntijansa samaan tapaan kuin koulutustoimikunnissa nykyisin. Tämän vaihtoehdon etuna on, että se mahdollistaisi yhtenevien toimintatapojen rakentamisen eri toimikuntiin, kun kaikki sihteerit olisivat Opetushallituksen palveluksessa. Vaihtoehdon heikkoutena on se, että kun toimikunnilla on ajateltu olevan tutkinnon perusteiden kehittämiseen liittyviä tehtäviä, olisi ongelmallista, jos tutkinnon perusteiden laadinnasta vastaavan Opetushallituksen asiantuntijat olisivat toimikuntien sihteereinä tekemässä omaa työtään koskevia aloitteita tai lausuntoja. Tämä saattaisi heikentää työelämän näkemysten huomioon ottamista tutkinnon perusteiden kehittämisessä. 
Parhaaksi toteuttamisvaihtoehdoksi katsottiin vaihtoehto, jossa toimikuntien sihteerin tehtävistä huolehtisi näyttötutkintosihteeristön kaltainen, Opetushallituksen yhteydessä toimiva, mutta itsenäinen sihteeristö. Sihteeristö mahdollistaisi toimikuntien toimintatapojen yhtenäistämisen, mutta olisi riittävän riippumaton Opetushallituksesta, jotta se voisi uskottavasti hoitaa kaikki toimikuntien sihteerin tehtävät, myös tutkintojen perusteiden kehittämiseen liittyvät aloitteet ja lausunnot. 
Työpaikalla järjestettävä koulutus 
Osana toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformia opetus- ja kulttuuriministeriö asetti selvityshenkilöt valmistelemaan ehdotuksen koulutussopimusmallista ja sen käyttöönotosta ammatillisessa koulutuksessa. Selvityshenkilöt luovuttivat ehdotuksen koulutussopimusmalliksi opetus- ja kulttuuriministeriölle 12. huhtikuuta 2016 (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:8). Selvityksessä ehdotetaan ammatillisessa koulutuksessa otettavaksi käyttöön koulutussopimus, joka soveltuu lähtökohtaisesti kaikille ammatillisen koulutuksen tutkintotavoitteisen ja tutkintoon johtamattoman koulutuksen opiskelijoille. Koulutussopimuksella sovittaisiin ei-työsuhteisesta opiskelusta työpaikoilla tai muissa niihin verrattavissa ympäristöissä sen laajuudesta, tavoitteista ja pituudesta riippumatta. Oppisopimuksella sovittaisiin edelleen työsuhteisesta työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Ehdotuksen lähtökohtana on, että työpaikalla tapahtuva oppiminen suunnitellaan ja sovitaan tutkinnon osa kerrallaan. Samalla sovitaan, solmitaanko koulutuksen järjestäjän, työpaikan ja opiskelijan välille koulutussopimus vai oppisopimus. Ehdotuksen mukaan työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta koulutussopimuksen puitteissa työpaikalle ei maksettaisi koulutuskorvausta. Korvausta voitaisiin kuitenkin maksaa, jos oppimisen ohjauksesta merkittävä osa on sovittu työpaikan edustajalle. Ehdotuksen mukaan koulutussopimuksen aikana työnantaja voisi niin halutessaan suorittaa opiskelijalle korvausta ilman, että heidän välilleen syntyy työsuhde. 
Selvityshenkilöiden ehdotusten toteuttamista osana ammatillisen koulutuksen reformia valmisteltiin opetus- ja kulttuuriministeriössä virkamiesvalmistelussa yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön työsuhdeasiantuntijoiden kanssa. Ongelmalliseksi osoittautui selvityshenkilöiden mallista puuttuva erityisesti työsuhdelainsäädännön soveltumiseen liittyvä erotteleva tekijä työsopimussuhteisen oppisopimuksen ja ei-työsopimussuhteisen koulutussopimuksen välillä. Mikäli opiskelijat voisivat tehdä samoja työtehtäviä ja suorittaa samaa koulutusta jopa samoilla työpaikoilla sekä koulutussopimuksena että oppisopimuksena, eivät opiskelijat olisi yhdenvertaisessa asemassa oikeuksien ja velvoitteiden osalta. Mikäli työnantaja voisi vielä maksaa halutessaan korvausta myös ei-työsopimussuhteessa olevalle opiskelijalle, voisi työsuhdetta koskeva lainsäädäntö kuitenkin tulla sovellettavaksi, mikäli lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä määritellyt työsuhteen tosiasialliset tunnusmerkit täyttyisivät. 
Oppisopimuskoulutus voisi olla voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti käytettävä muoto silloin, kun osaamisen hankkiminen tapahtuu pääosin työpaikalla käytännön työtehtäviä tehden. Oppisopimuskoulutuksessa opintoja täydennettäisiin nykytilaa vastaavasti koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Osaaminen voitaisiin hankkia oppisopimuskoulutuksena, jos pääosa opiskelijalle suunnitellusta tarvittavan osaamisen hankkimisesta olisi hankittavissa oppisopimustyöpaikassa aidoissa työelämän tilanteissa käytännön työtehtävien yhteydessä. 
Yhtenä vaihtoehtoisena toteuttamistapana voisi olla säätää, että koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelija voisi hankkia osan, esimerkiksi enintään puolet henkilökohtaistamisen yhteydessä todetun osaamistarpeen mukaisesta osaamisesta työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä. Tällöin koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuvaa osaamisen hankkimista täydennettäisiin aidossa työpaikassa käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävällä koulutuksella. 
Työpaikalla eri sopimusjärjestelyillä tapahtuvan osaamisen hankkimisen määrällinen erottelu tekisi selkeän eron sille, milloin oppisopimus voitaisiin valita työpaikalla järjestettävän koulutuksen sopimusmuodoksi ja milloin ei-työsopimussuhteeseen perustuva koulutussopimus. Tällöin ei syntyisi tilannetta, jossa esimerkiksi samalla työpaikalla samoissa tehtävissä ja samoin tavoittein opiskelevat opiskelijat olisivat eriarvoisessa asemassa sen mukaan, ovatko he työsopimussuhteessa työnantajaan vai eivät. Myöskään työpaikalla järjestettävän koulutuksen muodon valintaan eivät vaikuttaisi koulutuksen järjestämisen kannalta ulkopuoliset seikat. Toisaalta koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen rajaaminen tiettyyn osaan henkilökohtaistamisen yhteydessä suunnitellusta osaamisen hankkimisesta tekisi menettelystä monimutkaisen erityisesti sen suhteen, milloin enimmäismäärä täyttyisi. 
Aina kun sopijapuolet toteaisivat työpaikalla tapahtuvan oppimisen olevan pääasiallisin osaamisen hankkimisen muoto, tehtäisiin työ- tai virkasuhteeseen perustuva oppisopimus. Koska oppisopimusopiskelija olisi päätoiminen työllinen, edesauttaisi sen käyttö työllistymistä ja työllisyysasteen nostamista. Oppisopimuskoulutuksen käytön laajuus olisi kuitenkin keskeisesti sidoksissa työnantajien halukkuuteen palkata henkilö oppisopimuksella. Koulutussopimus mahdollistaisi työpaikalla tapahtuvan oppimisen ilman työsuhdetta nykyisen työssäoppimisen tavoin. Tällöin sitä voitaisiin hyödyntää osana muita koulutuksen toteuttamistapoja, mutta ei pääasiallisena tapana. Koulutussopimuksesta voitaisiin siirtyä oppisopimuskoulutukseen, mikäli katsottaisiin, että osaamisen hankkiminen voitaisiin toteuttaa pääasiallisesti työpaikalla. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että työnantaja olisi valmis palkkaamaan opiskelijan työ- tai virkasuhteeseen. 
Työsopimussuhteeseen perustuvan oppisopimuskoulutuksen ja ei-työsopimussuhteisen koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen tavoitteiden ja erojen selkiyttämiseksi voitaisiin myös määritellä eri sopimusmuodoissa osaamisen hankkimiseksi käytettävien työpaikkojen tai työnantajien määrä. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että yhdellä työpaikalla ei voitaisi hankkia koulutussopimuksella enempää kuin puolet henkilökohtaistamisen yhteydessä todetun osaamistarpeen mukaisesta osaamisesta. Tällä edesautettaisiin opiskelijan siirtymistä oppisopimuskoulutukseen aina silloin, kun sopijapuolet toteavat työpaikalla tapahtuvan oppimisen olevan soveltuvin ja pääasiallisin osaamisen hankkimismuoto. Koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen enimmäismäärän todentaminen edellyttäisi koulutuksen järjestäjältä tarkkaa opiskelija- ja työpaikkakohtaista seurantaa, mikä toisi lisää hallinnollisia velvoitteita koulutuksen järjestäjälle ja lisäisi kustannuksia. Rajan määrittäminen saattaisi olla tulkinnanvaraista ja keinotekoista. Lisäksi muun muassa ammatillisen perustutkinnon sisällöt ovat niin monipuolisia, että nykyisinkin osaamista hankitaan usein useammalla työpaikalla. Yksittäisellä työpaikalla tapahtuvan opiskelun laajuuden rajaaminen toisaalta turvaisi sen, että opiskelijalla olisi riittävän laajat mahdollisuudet opiskella työpaikalla tutkinnon perusteiden mukaisia osaamistavoitteita, ja toisaalta mahdollistaisi sen, että suuri osa osaamisen hankkimisesta voitaisiin toteuttaa työpaikalla. Enimmäismäärän sitominen työpaikkaan ei siis toisi välttämättä toivottua tavoitetta oppisopimuskoulutukseen siirtymiseksi, vaan ainoastaan työnantaja muuttuisi useamman kerran koulutussopimukseen perustuvankoulutuksen osalta. Tämä kuitenkin mahdollistaisi laajemmat mahdollisuudet opiskella työvaltaisesti verrattuna siihen, että opiskelu tulisi toteuttaa vain oppisopimuskoulutuksena, koska oppisopimuskoulutuksen käyttö on sidoksissa työnantajien halukkuuteen ottaa opiskelija työ- tai virkasuhteeseen. 
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen osalta voitaisiin lisäksi edellyttää vähimmäismäärää työpaikalla tapahtuvaksi osaamisen hankkimiseksi esimerkiksi silloin, jos ammatillista perustutkintoa suorittavalla opiskelijalla ei olisi aiempaa ammatillista tutkintoa eikä tutkintoon liittyvää työkokemusta. Tämän perustutkintokoulutuksen opiskelijalle työpaikalla järjestettävän koulutuksen vähimmäismäärän voitaisiin edellyttää tapahtuvan koulutussopimuksella. Työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä hankittava tarvittavan osaamisen määrä olisi koulutuksen järjestäjän arvioitava osana henkilökohtaistamista. Koska esityksen tavoitteiden mukaisesti osaamisen hankkiminen ei ammatillisissa perustutkinnoissakaan olisi jatkossa sidottu aikaan vaan osaamiseen, olisi työpaikalla tapahtuvan osaamisen hankkimisen vähimmäismäärän tarkka määrittely haastavaa. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa tavoitteena voi olla sama osaamispistemäärä ja tutkinto, mutta ajallisesti koulutuksen kesto voi poiketa opiskelijoittain riippuen esimerkiksi opiskelijan aiemmin hankkimasta osaamisesta. Riittävän määrän arviointi olisi koulutuksen järjestäjälle haastavaa ja se perustuisi opiskelijakohtaiseen arviointiin. Opiskelijat voisivat tulla kohdelluksi eriarvoisesti, koska tarkkaa vähimmäismäärää olisi mahdotonta säätää. 
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa tarkoitetun palkkatuen maksaminen oppisopimuskoulutuksen ajalta voi kannustaa työnantajia tekemään oppisopimuksia. Tästä syystä mahdollisuudesta myöntää palkkatukea oppisopimuksen perusteella ei ole tarkoituksenmukaista luopua. Jos oppisopimuskoulutus järjestettäisiin siten, että koulutus on työvoimakoulutusta ja opiskelija on työsuhteessa, työnantajalla olisi mahdollisuus saada palkkatukea ja oppisopimuksen tehneellä henkilöllä saattaisi olla oikeus saada niin sanottua aktiiviajan korotuksilla korotettua työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Tämä merkitsisi nykyiseen verrattuna työttömyysturvamenojen kasvua. Toisena vaihtoehtona olisi työvoimakoulutuksen ajalta maksettavaa työttömyysetuutta koskevien työttömyysturvalain säännösten muuttaminen oppisopimusten osalta, mutta oppisopimuskoulutukseen liittyvien poikkeusten tekeminen olisi vastoin yleistä tavoitetta selkeyttää työttömyysturvalainsäädäntöä. 
Edellä mainitun työttömyysturvamenojen kasvun lisäksi oppisopimuskoulutuksen järjestäminen työvoimakoulutuksena edellyttäisi joko työvoimakoulutuksen hankkimiseen varattujen määrärahojen lisäämistä tai määrärahojen uudelleen kohdentamista muusta työvoimakoulutuksesta oppisopimuksena järjestettävään työvoimakoulutukseen. 
Koska oppisopimus, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaiset palkkatuen myöntämisen edellytykset ja työttömyysturvalaissa säädetyt työttömyysetuuden saamisen edellytykset muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden, oppisopimuskoulutuksen järjestämistä työvoimakoulutuksena ei pidetä tarkoituksenmukaisena. 
Rahoitus 
Nykyinen ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä perustuu toteutuneiden kustannusten perusteella laskettavaan kustannuspohjaan, jonka perusteella määräytyy vuosittainen ammatillisen koulutuksen määräraha. Korkeakoulujen rahoitus sen sijaan on talousarvioperusteista ja rahoituksen määrästä päätetään vuosittain valtion talousarviossa. Toteutuneisiin kustannuksiin perustuva järjestelmä ei kuitenkaan optimaalisesti kannusta toiminnan tehostamiseen. Määrärahan talousarvioperusteisuus hillitsisi ammatillisen koulutuksen kustannusten kasvua. Talousarvioperusteinen määräraha muuttaisi kuntien rahoitusosuuden määrittelyä. Kuntien rahoitusosuus tulisi määritellä suhteessa talousarviossa päätettyyn valtion määrärahaan eikä prosenttiosuutena kustannuspohjasta. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen voitaisiin toteuttaa nykyisen yksikköhintaan ja opiskelijamäärään perustuvan rahoitusjärjestelmän puitteissa siten, että tuloksellisuuden perusteella myönnettävää osuutta kasvatettaisiin nykyiseen verrattuna merkittävästi. Tulosrahoitusosuuden kasvattaminen kannustaisi koulutuksen järjestäjää toiminnan tuloksellisuuden parantamiseen. Jos rahoitus määräytyisi kuitenkin opiskelijamäärän perusteella, ei kannustusvaikutus toiminnan tehostamiseen ja aikaisemman osaamisen tunnustamiseen muun rahoituksen osalta kuitenkaan toteutuisi. 
Yksikköhintajärjestelmän vaihtoehtona olisi siirtyminen suhteelliseen rahoitusjärjestelmään, jollainen on jo käytössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksessa. Suhteellisessa rahoitusjärjestelmässä koulutuksen järjestäjän saama rahoitus ei perustu ennalta määrättyyn kiinteään yksikköhintaan, vaan koulutuksen järjestäjälle myönnetään rahoitusta suoritteiden suhteellisen määrän perusteella. Suhteelliseen rahoitusjärjestelmään siirtyminen voisi jossain määrin heikentää rahoituksen ennakoitavuutta ja vakautta, mutta se toisaalta kannustaisi koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen yksikköhintajärjestelmää paremmin. Suhteellisessa rahoitusjärjestelmässä olisi myös helpompi toteuttaa koulutuksen tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyvien rahoituselementtien käyttöönotto, koska järjestelmä perustuisi jo lähtökohtaisesti siihen, että tehokkaille toimijoille kohdentuisi suhteessa enemmän rahoitusta. 
Rahoituksen määräytymisessä voitaisiin käyttää erilaisia suoritteita, kuten opiskelijamääriä tai suoritettuja tutkintoja. Rahoituksen määräytymisessä voitaisiin käyttää myös erilaisia koulutuksen vaikuttavuuden tekijöitä, kuten opiskelijoiden työllistymistä tai erilaisia palautejärjestelmiä. Opiskelijamäärien laskennassa voitaisiin käyttää laskentapäiviin perustuvaa mallia, jossa opiskelijoiden lukumäärä perustuu tietyn päivän poikkileikkaustilanteeseen. Vaihtoehtoisesti voitaisiin käyttää laskennallista suoritetta, esimerkiksi opiskelijavuotta, jolla määriteltäisiin opiskelijan osallistumista koulutukseen päivätarkkuudella. Laskentapäiviin perustuva malli on yksinkertainen ja selkeä, mutta laskentapäiviin perustuva malli ohjaa voimakkaasti koulutuksen kestoa eikä kannusta koulutuksen aloittamiseen ja päättämiseen joustavasti ympäri vuoden. Päivätarkkuuden käyttäminen sen sijaan ottaisi paremmin huomioon erilaiset joustavat opintopolut. 
Rahoituksen määräytymisperusteena voitaisiin käyttää edellisten vuosien toteutuneita suoritteita, varainhoitovuoden toteutuneita suoritteita tai opetus- ja kulttuuriministeriön suoritepäätöksellä päätettyjä suoritteita. Nykyisissä ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmässä käytetään ammatillisessa peruskoulutuksessa ja oppisopimuskoulutuksessa varainhoitovuoden toteutuneita suoritteita ja oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa opetus- ja kulttuuriministeriön päättämiä suoritteita. Varainhoitovuoden toteutuneiden suoritteiden käyttäminen edellyttäisi rahoituksen myöntämisestä ensin ennakollisena ja varainhoitovuoden lopussa tehtävää tarkistuspäätöstä, jossa rahoitus tarkistettaisiin toteutuneiden suoritteiden mukaiseksi. Tarkistuspäätöksen käyttäminen edellyttäisi, että rahoituksen perusteena käytettävät suoritteet olisivat tiedossa hyvissä ajoin ennen varainhoitovuoden päättymistä. Nykyisessä järjestelmässä tiedot ovat käytettävissä syyskuun laskentapäivän jälkeen. 
Edellisten varainhoitovuosien toteutuneiden suoritteiden käyttäminen rahoituksen myöntämisperusteena mahdollistaisi rahoituksen myöntämisen lopullisena yhdellä päätöksellä ilman tarkistuspäätöstä. Edellisten varainhoitovuosien suoritteiden käyttäminen olisi kuitenkin sikäli ongelmallista, että koulutuksen tarjonnassa ja volyymissa tapahtuneet muutokset tulisivat huomioiduksi aina viiveellä. Edellisten varainhoitovuosien toteutuneisiin suoritteisiin perustuvassa mallissa olisi lisäksi ongelmallista, jos järjestäjien suoritteiden määrät vaihtelisivat vuosittain merkittävästi. Lisäksi mallissa olisi monimutkaista ottaa huomioon vuosittaisiin määrärahoihin kohdistuvat lisäykset tai vähennykset, koska suoritteet otettaisiin huomioon aiemmalta varainhoitovuodelta. Aikaisempaan toteumaan perustuva malli varmistaisi kuitenkin sen, että koulutuksen järjestäjälle maksettava rahoitus perustuu järjestäjän tosiasialliseen toimintaan. 
Rahoituksen määräytymisperusteena voitaisiin käyttää myös ministeriön vuosittain päättämiä suoritteita, kuten nykyisin tehdään oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa. Tämä antaisi ministeriölle suuren päätösvallan, mutta toisaalta määrällisen säätelyn ja rahoituksen reagointikyky muutoksiin olisi nopeaa ja joustavaa. Ministeriön päätösvaltaa voitaisiin rajata säätämällä laissa perusteet, jotka ministeriön tulisi ottaa huomioon vuosittaisesta suoritemäärästä päättäessään. Ministeriön päättämiin suoritteisiin perustuvaan rahoitukseen liittyy kuitenkin se riski, että järjestäjän tosiasiallinen toiminta varainhoitovuoden aikana poikkeaakin merkittävästi rahoituksen perusteeksi päätetystä toiminnan volyymista. Tähän voitaisiin reagoida vasta seuraavien vuosien suoritepäätöksillä jälkikäteen. 
Rahoituksen määräytymisperusteena voitaisiin käyttää myös edellä mainittujen tekijöiden yhdistelmiä esimerkiksi siten, että osa rahoituksesta määräytyisi ministeriön suoritepäätöksellä ja osa edellisten varainhoitovuosien toteutuneiden suoritteiden perusteella. Esityksessä onkin päädytty ehdottamaan tällaista yhdistettyä mallia. Varainhoitovuoden toteutuneiden suoritteiden käyttäminen edellyttäisi rahoituksen tarkistamista varainhoitovuoden lopussa eikä tätä vaihtoehtoa olisi mahdollisuutta käyttää sellaisessa mallissa, jossa suoritteiden määrä selviää vasta varainhoitovuoden viimeisenä päivänä. 
3.3
Keskeiset ehdotukset
3.3.1
3.3.1 Laki ammatillisesta koulutuksesta
Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi laki ammatillisesta koulutuksesta. Nykyinen laki ammatillisesta peruskoulutuksesta ja laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta esitetään kumottaviksi. 
Ammatillisessa koulutuksessa ehdotetaan siirryttäväksi yhteen näyttöön perustuvan ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa tutkinto. Voimassa olevan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lainsäädännön mukaisesta näyttötutkintojärjestelmästä sekä ammatilliseen peruskoulutukseen perustuvasta perustutkinnon suorittamistavasta luovuttaisiin. Osaamisen osoittamista yhdenmukaistettaisiin ja siihen liittyvää rinnakkaista hallintoa purettaisiin siten, että osaaminen osoitettaisiin näyttämällä se käytännön työtilanteissa, ja näyttöä arvioisivat koulutuksen järjestäjän nimeämä opettaja ja työelämän edusta yhdessä. Ammatillisen tutkinnon myöntämisoikeus siirrettäisiin osaksi järjestämislupaa ja kokonaisuudessaan koulutuksen järjestäjälle. Nykymuotoiset tutkintotoimikunnat lakkautettaisiin ja niiden tilalle asetettaisiin työelämätoimikunnat, joiden tehtävät painottuisivat ammatillisen osaamisen laadun ja työelämälähtöisyyden varmistamiseen. Myös koulutuksen järjestäjien ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua ja toteuttamista varten asettamista toimielimistä luovuttaisiin. 
Ammatilliseen koulutukseen hakeutumista sekä opiskelijavalintaa ja opiskelijaksi ottamista esitetään muutettavaksi siten, että jatkuvasta hausta tulisi koulutukseen hakeutumisen pääväylä. Samalla tarkennettaisiin myös hakeutumisvaiheessa tehtävään suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valintaan sekä hakijan ohjaukseen liittyviä menettelyitä. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku, yhteiset hakumenettelyt valmentaviin koulutuksiin ja erityisopetukseen säilytettäisiin ensisijaisesti samana vuonna perusopetuksen päättäneiden sekä muiden vailla perusasteen jälkeistä ammatillisesti suuntautunutta tutkintoa olevien hakuväylänä. 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista ja osaamista sekä tarvittavia ohjaus- ja tukitoimia koskeva yhtenäinen henkilökohtaistaminen laajennettaisiin koskemaan kaikkia ammatillista tutkintoa tai sen osaa suorittavia sekä valmentavien koulutusten opiskelijoita. Lisäksi osaamisen tunnustaminen säädettäisiin koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi, jolloin koulutuksessa keskityttäisiin puuttuvan osaamisen hankkimiseen. Henkilökohtaistamiseen liittyvää dokumentaatiota selkeytettäisiin ja yksinkertaistettaisiin siirtymällä yhteen henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan. Suunnitelmaan kirjattaisiin kaikki henkilökohtaistamista koskevat tiedot, ja se korvaisi nykylainsäädännön mukaiset näyttötutkintojen henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan, ammatillisen peruskoulutuksen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, oppisopimuskoulutuksessa edellytetyn henkilökohtaisen opiskeluohjelman sekä erityisopetuksen henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman. 
Työpaikalla järjestettävää koulutusta uudistettaisiin siten, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisen työssäoppimisen tilalla otettaisiin käyttöön koulutussopimukseen perustuva koulutus. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen päämuodot olisivat jatkossa oppisopimuskoulutus ja koulutussopimukseen perustuva koulutus. Lisäksi henkilökohtaistamisen yhteydessä voitaisiin sopia muusta työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta nykytilaa vastaavasti. Opiskelijalle parhaiten soveltuvat työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävän koulutuksen muodot suunniteltaisiin henkilökohtaistamisen yhteydessä, ja opiskelija voisi esimerkiksi siirtyä joustavasti koulutussopimukseen perustuvasta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen, kun hänen osaamisensa ja valmiutensa kasvavat ja edellytykset oppisopimuksen solmimiseen saavutetaan. Oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta erityisesti nuorten koulutusmuotona lisättäisiin yhdenmukaistamalla sen rahoituksellista asemaa suhteessa muihin koulutuksen toteuttamismuotoihin, selkeyttämällä ja yhdenmukaistamalla sen hallinnollisia prosesseja ja lisäämällä joustavuutta hyödyntää sitä monipuolisemmin henkilökohtaistamisprosessin puitteissa koulutuksen toteuttamismuotona. Oppisopimuksen ja koulutussopimuksen solmimista koskevat kriteerit määriteltäisiin yhdenmukaisin periaattein työpaikalla tapahtuvan pedagogisen ja hallinnollisen prosessin selkeyttämiseksi ja sujuvoittamiseksi sekä työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadun varmistamiseksi. 
Tutkintojen myöntämis- ja koulutuksen järjestämisoikeudesta ehdotetaan päätettäväksi yhdellä ammatillisen koulutuksen järjestämisluvalla nykyisten erillisten ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen luvan sijaan. Tutkintojen myöntämismenettelyä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että tutkinnon myöntämisoikeus annettaisiin suoraan koulutuksen järjestäjälle, jolloin tutkintotoimikuntajärjestelmästä ja tutkintotoimikuntien kanssa solmittavista erillistä näyttötutkintojen järjestämissopimuksista luovuttaisiin. Koulutuksen järjestäjät voisivat järjestämislupaansa sisällytettyjen tutkintojen rajoissa päättää aiempaa vapaammin koulutustarjontansa kohdentamisesta sekä siitä, millä tavoin ja missä oppimisympäristöissä koulutusta järjestetään. Samalla selkeytettäisiin koulutuksen järjestäjän vastuita liittyen koulutuksen ja tutkintojen järjestämiseen, kun tutkintojen myöntämisoikeus olisi yksin koulutuksen järjestäjillä. Lupa kattaisi myös muut koulutuksen ja tutkintojen järjestämisen sekä koulutuksen saatavuuden kannalta tarpeelliset määräykset ja tehtävät. Tutkintotavoitteinen ja osa tutkintoon johtamattomasta työvoimakoulutuksesta tulisi osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa ammatillista koulutusta vuoden 2018 alusta, ja järjestämisluvassa säädettäisiin työvoimakoulutuksen tehtävästä. Lähtökohtana on se, että opiskelijaksi ottamisessa säilyisi edelleen työ- ja elinkeinoviranomaisen toteuttama työvoimapoliittinen harkinta ja koulutusten järjestämisessä kuultaisiin työ- ja elinkeinohallintoa. Opetushallinnon vastuulla olisi koulutuksen laadusta ja rahoituksesta huolehtiminen. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä ehdotetaan uudistettavaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi yhdistämällä nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoitusjärjestelmät. Rahoitusjärjestelmään sisällytettäisiin myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus ja osa tutkintoon johtamattoman työvoimakoulutuksen rahoituksesta. Toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden painoarvoa koulutuksen järjestäjien rahoituksessa lisättäisiin. Ehdotetussa uudessa rahoitusjärjestelmässä rahoituksen painopiste siirtyisi merkittävästi opiskeluun käytetyn ajan laskemisesta suoritettuihin tutkinnon osiin ja tutkintoihin, työllistymiseen tai jatko-opintoihin sijoittumiseen koulutuksen jälkeen sekä koulutuksesta saatuun palautteeseen. Rahoitus perustuisi jatkossa valtion talousarvion määrärahaan, ja kustannuspohjasta luovuttaisiin kaikilta osin. Kustannustason nousu otettaisiin määrärahassa huomioon indeksillä. 
Rahoitusjärjestelmä muodostuisi neljästä rahoituselementistä: laskennallisen rahoituksen elementeistä eli perusrahoituksesta, suoritusrahoituksesta, vaikuttavuusrahoituksesta, sekä strategiarahoituksesta. Rahoitusjärjestelmä olisi suhteellinen, jolloin perusrahoituksessa ja suoritusrahoituksessa suoritteen arvo määräytyisi valtion talousarvion määrärahan puitteissa suhteessa kaikkiin rahoituksen perusteena oleviin suoritteisiin. Kaikissa koulutuksen toteutusmuodoissa käytettäisiin yhdenmukaisia suoritteita, kuten opiskelijavuosia, tutkintoja ja niiden osia. Rahoituksen määräytymisperusteita yhdenmukaistettaisiin koulutuksen eri toteuttamismuotojen suhteen. Työvoimakoulutuksen riittävä tarjonta turvattaisiin päättämällä siihen varattavasta opiskelijavuosivolyymista osana järjestäjän perusrahoituksen tavoitteellisten opiskelijavuosien enimmäismäärää. 
Uuden ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 1 luvussa olisivat yleiset säännökset muun muassa lain soveltamisalasta, ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoituksesta sekä määritelmistä. 
Lain 2 luku sisältäisi tutkintoja ja koulutuksia koskevan sääntelyn. Ammatillisia tutkintoja olisivat nykytilaa vastaavasti ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Kaikki ammatilliset tutkinnot olisivat osaamisperusteisia, ja tutkintotyyppien määritelmät säilyisivät nykyisenlaisina. Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä työelämän toimintakokonaisuuteen liittyvällä osa-alueella. Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka on perustutkintoa syvällisempää tai kohdistuu rajatumpiin työtehtäviin. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka on ammattitutkintoa syvällisempää ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Perusopetuksen päättäneille ensisijainen ammatillinen tutkinto olisi jatkossakin ammatillinen perustutkinto. Kaikki ammatilliset tutkinnot tuottaisivat edelleen yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin. 
Tutkintorakenteeseen kuuluvista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja erikoisammattitutkinnoista säädettäisiin nykytilaa vastaavasti opetus- ja kulttuuriministeriön antamalla tutkintorakenneasetuksella. Ammatillisten tutkintojen sijoittamisesta koulutusaloille tutkintorakenneasetuksessa luovuttaisiin, mutta koulutusalaluokittelua voitaisiin käyttää kuitenkin edelleen tilastollisena luokitteluna tarvittaessa. Myös ammatillisten perustutkintojen osaamisalojen säätämisestä tutkintorakenneasetuksessa pääsääntöisesti luovuttaisiin, ja osaamisaloista määrättäisiin tutkinnon perusteissa kuten ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamisaloista jo nykyisin. Muutokset mahdollistaisivat nykyistä nopeamman ja joustavamman reagoinnin työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. 
Tutkintoon johtamattomana valmentavana koulutuksena voitaisiin jatkossakin järjestää kahta eri kohderyhmille suunnattua koulutusta eli ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus antaisi opiskelijalle valmiuksia ammatilliseen tutkintokoulutukseen hakeutumiseksi sekä vahvistaisi opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto. Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus vastaisi pääosin nykyistä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta, mutta jatkossa se voisi valmentaa ammatillisten perustutkintojen lisäksi esimerkiksi myös niihin ammattitutkintoihin, jotka toimivat alalle tulotutkintoina. Tällä laajennuksella lisättäisiin mahdollisuuksia rakentaa ammattitaidon hankkimista tukevia opintopolkuja asiakkaiden erilaisten tarpeiden mukaisesti. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisi suunnattu henkilöille, joilla ei sairauden tai vamman vuoksi ole mahdollisuutta siirtyä tutkintokoulutukseen. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa sairauden tai vamman vuoksi erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille heidän henkilökohtaisten tavoitteidensa ja valmiuksiensa mukaista opetusta ja ohjausta. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus vastaisi nykyisessä lainsäädännössä säädettyä. 
Muuna ammatillisena koulutuksena voitaisiin järjestää ammatillista osaamista täydentävää tai syventävää koulutusta, jonka tavoitteena ei olisi tutkinnon tai tutkinnon osan suorittaminen. Lisäksi muuna ammatillisena koulutuksena järjestettäisiin nykytilaa vastaavalla tavalla ansio- ja liikennelentäjän tehtäviin valmistavaa koulutusta ja kaupunkiraideliikenteen kuljettajan tehtäviin valmistavaa koulutusta sekä uutena lennonjohtajan tehtäviin valmistavaa koulutusta. 
Kaikilla ammatillisilla tutkinnoilla, valmentavilla koulutuksilla ja tutkintojen ja koulutusten osilla olisi yhteinen osaamisperusteinen mitoitusperuste, osaamispiste. Myös ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa otettaisiin käyttöön osaamispisteet. Ammatillisen perustutkinnon laajuus olisi nykytilaa vastaavasti 180 osaamispistettä. Ammattitutkintojen laajuus olisi puolestaan 120, 150 tai 180 osaamispistettä ja erikoisammattitutkintojen laajuus 160, 180 tai 210 osaamispistettä. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi yksittäisten ammatti- ja erikoisammattitutkintojen laajuudesta sekä yksittäisten ammatillisten perustutkintojen poikkeavasta 180 osaamispisteen ylittävästä laajuudesta ministeriön asetuksella. Valmentavat koulutukset olisivat nykytilaa vastaavasti 60 osaamispisteen laajuisia. 
Opetushallitus määräisi edelleen tutkinnon perusteet kullekin tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle. Opetushallitus laatisi ammatillisten tutkintojen perusteet nykytilaa vastaavasti tiiviissä yhteistyössä työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Opetushallituksen olisi lisäksi tehtävä yhteistyötä asianomaisen työelämätoimikunnan kanssa tutkinnon perusteita valmistellessaan. Opetushallitus laatisi edelleen myös valmentavien koulutusten perusteet. Opetushallitus päättäisi tutkinnon perusteissa tutkinnon osien laajuudesta ja koulutuksen perusteissa valmentavien koulutusten osien laajuudesta laissa säädettyjen tutkinnon ja koulutuksen osien mitoitusperusteiden mukaisesti. 
Ammatilliset tutkinnot koostuisivat nykyiseen tapaan ammatillisista tutkinnon osista. Ammatilliseen perustutkintoon sisältyisi ammatillisten tutkinnon osien lisäksi kaikille perustutkinnoille yhteisiä tutkinnon osia, jotka olisivat ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia ja ammattitaitoa täydentäviä. Niiden tehtävänä olisi varmistaa, että ammatillisen perustutkinnon suorittaneella olisi tutkinnosta riippumatta työssä ja elämässä tarvittavat perustaidot ja -tiedot, kaikilla toimialoilla tarvittavaa yhteistä osaamista sekä yhtäläiset valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja aktiiviseen ja tasa-arvoiseen toimintaan yhteiskunnassa. Yhteiset tutkinnon osat tukisivat myös ammatillisen osaamisen hankkimista jo koulutuksen aikana. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan yhteiset tutkinnon osat ovat sisältyneet ammatillisena peruskoulutuksena suoritettaviin perustutkintoihin, mutta eivät näyttötutkintoina suoritettaviin perustutkintoihin. Jatkossa yhteiset tutkinnon osat sisältyisivät kaikkien ammatillista perustutkintoa suorittavien tutkintoon, ja niiden rakennetta, sisältöjä ja osaamistavoitteita tarkistettaisiin vastaamaan nykyistä paremmin myös työelämässä olevan aikuisväestön tarpeisiin, erityisesti perustaitojen parantamiseen. Ammatillisiin perustutkintoihin voimassa olevan lainsäädännön mukaan sisältyvistä vapaasti valittavista tutkinnon osista erillisinä tutkinnon osina luovuttaisiin ja vastaava valinnaisuus sisällytettäisiin ammatillisiin tutkinnon osiin. 
Lain 3 luvussa säädettäisiin oikeudesta myöntää tutkintoja ja järjestää tässä laissa tarkoitettua koulutusta. Jatkossa kaikkea ammatillista koulutusta sekä ammatillisten tutkintojen järjestämistä ja myöntämistä säänneltäisiin yhdellä ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvalla. Luvan saaneita kutsuttaisiin koulutuksen järjestäjiksi. Nykyisistä erillisistä ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisluvista sekä näyttötutkintojen järjestämissopimuksista luovuttaisiin. Koulutuksen järjestäjät saisivat järjestämislupansa puitteissa järjestää näyttöjä, myöntää tutkintoja sekä järjestää tutkintokoulutusta ja valmentavaa koulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta ammatillisen koulutuksen asiakkaille. Koulutuksen järjestäjä voisi järjestämislupansa puitteissa päättää koulutuksen ja tutkintojen tarjonnasta, koulutuksen järjestämis- ja toteuttamistavoista sekä profiloitumisestaan esimerkiksi ala- tai asiakasryhmäkohtaisesti. 
Järjestämislupien keskeinen tarkoitus olisi määrittää koulutuksen järjestäjän tehtävä ja varmistua luvan saaneen järjestäjän toiminnallisista ja taloudellisista edellytyksistä laadukkaiden tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen. Lisäksi järjestämislupien tarkoituksena olisi varmistaa, että tarjottaville tutkinnoille ja koulutukselle on olemassa koulutustarve. Järjestämisluvat ja niissä määriteltävät koulutustehtävät luovat osaltaan puitteet ammatillisen koulutuksen strategiselle kansalliselle koordinoinnille. 
Järjestämisluvissa annettaisiin kaikilta osin myös lupa tutkinnon myöntämiseen. Tutkintotoimikuntajärjestelmä lakkautettaisiin, ja järjestämisluvassa osoitettu oikeus tutkinnon järjestämiseen kattaisi sekä osaamisen hankkimiseksi tarkoitetun tutkintokoulutuksen järjestämisen että tutkinnon myöntämisen. 
Tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan myöntämiseen liittyviä edellytyksiä sekä edellytyksiä, joiden puitteissa opetus- ja kulttuuriministeriö voisi muuttaa lupaa tai peruuttaa koulutuksen järjestämisluvan, täsmennettäisiin nykyisestä. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että hakemuksessa tarkoitettu tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen vastaa valtakunnalliseen tai alueelliseen osaamistarpeeseen ja että luvan hakijalla on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hakemansa tehtävän asianmukaiseen toteuttamiseen. Järjestämisluvan myöntämisedellytysten arvioinnissa otettaisiin huomioon osaamistarpeen lisäksi toiminnan laatuun, vaikuttavuuteen ja tuloksellisuuteen liittyvät näkökohdat. Toiminnallisten edellytysten täyttymiseksi hakijalla tulisi olla järjestämisluvan mukaisen tehtävän tuloksellisen, vaikuttavan ja laadukkaan hoitamisen kannalta tarvittava kelpoisuusehdot täyttävä opetushenkilöstö, ajanmukaiset osaamisperusteisen ja asiakaslähtöisen toiminnan vaatimukset täyttävät pedagogiset prosessit ja tukiprosessit sekä koulutustehtävän hoitamiseksi tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt ja toimivat laadunhallinnan menettelyt. Tutkintoja tai koulutusta ei saisi jatkossakaan järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi, pois lukien tilauskoulutus ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävä koulutus. 
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa oikeuttaisi perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittamiseksi tarvittavan osaamisen hankkimisen järjestämiseen, osaamisen osoittamisen eli käytännössä näyttöjen järjestämiseen luvassa mainituissa tutkinnoissa sekä tutkinnon myöntämiseen. Lisäksi koulutuksen järjestäjälle voitaisiin antaa laajennettu oppisopimuskoulutuksen tehtävä, joka oikeuttaisi koulutuksen järjestäjän hankkimaan oppisopimuskoulutuksena myös muita kuin koulutuksen järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja. Luvassa määrättäisiin myös oikeudesta järjestää valmentavaa koulutusta, sisäoppilaitosmuotoista koulutusta, vankilaopetusta sekä työvoimakoulutusta. Lisäksi luvassa määrättäisiin opetus- ja tutkintokielestä, koulutuksen järjestäjän ensisijaisesta toiminta-alueesta sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetusta opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Luvassa voitaisiin tarvittaessa määrätä myös muista tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvistä oikeuksista, velvollisuuksista, ehdoista sekä kehittämis- ja muista tehtävistä. 
Uudessa ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa määrättäisiin opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Se ohjaisi opetus- ja kulttuuriministeriön opiskelijavuosien tavoitteellista määrää koskevaa vuosittaista päätöstä, sillä tavoitteellista opiskelijavuosien määrää ei voitaisi asettaa järjestämisluvan vähimmäisopiskelijavuosimäärää alemmaksi. Koulutuksen järjestäjien toiminnan volyymin ennakoitavuuden lisäämiseksi suurin osa eli käytännössä noin 90 prosenttia talousarvion puitteissa käytettävissä olevasta opiskelijavuosien määrästä päätettäisiin järjestämisluvissa. Tämän lisäksi ministeriö voisi kohdentaa järjestämislupien vähimmäismäärän ylittävää opiskelijavuosien määrää vuosittain tarpeen mukaan. Menettelyllä yhtäältä turvattaisiin järjestäjille toiminnan ennakoitavuutta, toisaalta mahdollistettaisiin koulutusresurssien nykyistä joustavampi kohdentaminen toimintaympäristössä, esimerkiksi työllisyystilanteessa ja työvoimatarpeessa, tapahtuvien muutosten mukaisesti. Järjestämisluvassa määrättyä opiskelijavuosimäärää ei pääsääntöisesti sidottaisi koulutusmuotoihin, tutkintotyyppeihin tai aloihin, vaan järjestäjä päättäisi opiskelijavuosimääränsä kohdentamisesta toiminta-alueensa tai toimialansa tarpeiden mukaisesti. 
Koulutuksen järjestäjä voisi järjestämislupansa nojalla järjestää järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin liittyvää tutkintoon johtamatonta ammatillista koulutusta. Järjestämislupaa ei kuitenkaan voitaisi myöntää ainoastaan tutkintoon johtamattoman ammatillisen koulutuksen järjestämiseen, lukuun ottamatta ansio- ja liikennelentäjän ja lennonjohtajan tehtäviin sekä kaupunkiraideliikenteen kuljettajan tehtäviin valmistavaa koulutusta. 
Tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa myönnettäisiin nykytilaa vastaavasti hakemuksesta. Hakija määrittelisi hakemansa tehtävän ja kuvaisi koulutustarpeen ja edellytyksensä tehtävän hoitamiseksi. Koulutuksen järjestäjä voisi lupansa puitteissa kohdentaa joustavasti tutkintojen ja koulutuksen tarjontaa osaamis- ja koulutustarpeen mukaisesti. 
Pääsäännön mukaan tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupien muuttaminen tapahtuisi koulutuksen järjestäjän hakemuksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi kuitenkin ilman hakemusta muuttaa tai peruuttaa tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan, jos laissa järjestämisluvan muuttamiselle tai peruuttamiselle laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. 
Osa työvoimakoulutuksesta siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaksi ja rahoittamaksi vuoden 2018 alusta. Lähtökohtana on se, että opiskelijaksi ottamisessa säilyisi edelleen työ- ja elinkeinoviranomaisen toteuttama työvoimapoliittinen harkinta ja yksittäisten koulutusten järjestämisessä kuultaisiin työ- ja elinkeinohallintoa. Opetushallinnon vastuulla olisi koulutuksen laadusta ja rahoituksesta huolehtiminen. Työvoimakoulutukseen kohdennettaisiin tietty osa talousarviossa päätetyistä opiskelijavuosista. Niille koulutuksen järjestäjille, joille olisi myönnetty työvoimakoulutuksen tehtävä, perusrahoituksen tavoitteellisesta opiskelijamäärästä tietty osa osoitettaisiin työvoimakoulutuksen järjestämiseen. Kyseisen resurssin puitteissa koulutuksen järjestäjä toteuttaisi koulutusta työ- ja elinkeinoviranomaisen osoittamille asiakkaille. 
Ammatillisen koulutuksen momentille valtion talousarviossa siirtyy asteittain vuodesta 2018 eteenpäin 80 miljoonaa euroa käytettäväksi sellaiseen koulutukseen, joka edellyttää työ- ja elinkeinoviranomaisen tekemää työvoimapoliittista harkintaa. Siirtyminen työvoimakoulutuksessa valtionosuusrahoitteiseen järjestelmään tarkoittaisi samalla sitä, että työvoimakoulutusta ei opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana voisi toteuttaa, ellei koulutuksen järjestäjällä ole siihen oikeuttavaa ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa. Nykyään työvoimakoulutusta järjestävät myös toimijat, joilla järjestämislupaa ei ole. Ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa voisivat jatkossakin hakea kaikki ne oikeushenkilöt, jotka laissa mainitaan. Koulutuksen järjestäjä voisi hakea järjestämislupaa myös ainoastaan työvoimakoulutuksen järjestämiseen sekä niihin tutkintoihin, joita se aikoo työvoimakoulutuksena järjestää. Lupaharkinnassa arvioitaisiin edellytykset suhteessa haettavaan toimintaan ja lupaharkinnassa kuultaisiin työvoimakoulutuksen osalta työ- ja elinkeinoministeriötä. Koulutuksen järjestäjillä olisi lisäksi velvoite käydä säännöllistä vuoropuhelua työ- ja elinkeinohallinnon kanssa koulutustarjonnan suuntaamiseen liittyen. 
Lain 3 luvussa säädettäisiin myös tilauskoulutuksesta ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävästä tutkintokoulutuksesta. Näitä koskeva sääntely olisi uutta ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä, sillä aiemmin niin sanottu koulutusvienti ei tutkintojen osalta ole ollut lainsäädännön puitteissa mahdollista. Tilauskoulutuksena koulutuksen järjestäjä voisi järjestää opiskelijaryhmälle järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja tutkinnon osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta niin, että koulutuksen tilaisi ja rahoittaisi Suomen valtio, toinen valtio, kansainvälinen järjestö taikka suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö. Tilauskoulutusta ei voitaisi järjestää Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisille eikä muille näihin rinnastettaville. Tilauskoulutusta koskeva sääntely vastaisi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. 
Laissa säädettäisiin myös Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävästä tutkintokoulutuksesta. Sen puitteissa koulutuksen järjestäjä voisi järjestää Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja tutkinnon osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta. Opiskelijoiden kohderyhmä olisi sama kuin tilauskoulutuksessa, mutta erona tilauskoulutukseen tätä koulutusta voitaisiin tarjota suoraan opiskelijoille ilman, että koulutuksen tilaajana toimii jokin taho. Tilauskoulutus ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävä koulutus eivät saisi heikentää koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisedellytyksiä. Tilauskoulutus ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävä koulutus järjestettäisiin liiketaloudellisin perustein eli koulutuksen järjestäjän tulisi periä koulutuksen tilaajalta tai opiskelijalta vähintään koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset kattava maksu. 
Lain 4 luvussa säädettäisiin koulutukseen hakeutumisesta ja opiskelijaksi ottamisesta. Nykytilaa vastaavasti henkilöllä olisi oikeus vapaasti hakeutua suorittamaan haluamaansa tutkintoa tai koulutusta, poikkeuksena henkilöstökoulutus ja työvoimakoulutus. Työvoimakoulutukseen hakeutumisesta ja valintaperusteista säädettäisiin osin julkisesta työvoima- ja yrityspalveluista annetussa laissa. 
Ammatilliseen koulutukseen hakeutumisessa olisi kaksi pääväylää, joita olisivat jatkuva haku ja valtakunnalliset hakumenettelyt. Valtakunnallisilla hakumenettelyillä tarkoitettaisiin käytännössä nykyistä ammatillisen peruskoulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishakua, yhteistä hakumenettelyä valmentaviin koulutuksiin ja erityisopetuksen yhteistä hakumenettelyä. Valtakunnalliset hakumenettelyt järjestettäisiin nykytilaa vastaavasti vuosittain keväällä. Jatkuvalla haulla olisi mahdollista hakeutua koulutuksen järjestäjälle kaikkeen koulutukseen joustavasti ympäri vuoden. Nykytilaa vastaavasti valtakunnallisista hakumenettelyistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella ja yhteishaussa käytettävistä valintaperusteista eli hakijoille annettavista valintapisteistä opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Muutoin koulutuksen järjestäjä päättäisi hakumenettelyistä ja käytettävistä valintaperusteista. Opiskelijaksi ottamisessa olisi sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. 
Opiskelijaksi voitaisiin ottaa henkilö, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseksi tai tutkinnon suorittamiseksi. Nykytilaa vastaavasti opiskelijaksi ei kuitenkaan voitaisi ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä niin sanotuissa SORA-tutkinnoissa. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen edellytykset vastaisivat voimassa olevia ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä. 
Laissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin hakijan ohjauksesta suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnassa. Järjestäjän tehtävänä olisi selvittää yhdessä hakijan kanssa tämän suoritettavaksi soveltuva tutkinto, tutkinnon osa tai koulutus, jos hakija ei hakeutuisi opiskelijaksi suoraan tiettyyn tutkintoon tai koulutukseen. Lisäksi koulutuksen järjestäjän tehtävä olisi ohjata hakijaa tarvittaessa hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen taikka muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin. Koulutuksen järjestäjän tulisi ohjata vastaavasti opiskelijaksi jo otettua, jos tämä haluaa perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta taikka on muista syistä keskeyttämässä aloittamansa opinnot. 
Lain 5 luvussa säädettäisiin henkilökohtaistamisesta. Kaikessa ammatillisessa koulutuksessa otettaisiin käyttöön yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi, joka soveltuisi kaikille ammatillisen koulutuksen asiakkaille. Siinä tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin opiskelijan olemassa oleva osaaminen, suunniteltaisiin puuttuvan osaamisen hankkiminen, osaamisen osoittaminen ja arviointi sekä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat ohjaus- ja tukitoimet. Hakeutumiseen ja opiskelijaksi ottamiseen liittyvät vastuut ja menettelyt voisivat poiketa hakeutumisväylän mukaan siten, kuin lain 4 luvussa säädettäisiin. 
Opiskelijan aiemmin hankkiman osaamisen selvittäminen ja tunnustaminen säädettäisiin koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi. Laissa ja sen nojalla annettavalla asetuksella säädettäisiin ammatillista aikuiskoulutusta koskevaa henkilökohtaistamista vastaavasti aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista koskevista menettelyistä. Koulutuksessa keskityttäisiin hankkimaan vain sitä osaamista, joka opiskelijalta puuttuu suhteessa henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa asetettuun tavoitteeseen. 
Henkilökohtaistamisprosessissa koottaisiin aiemmin hankittua osaamista koskevat sekä tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen ja tarvittavan ammattitaidon ja osaamisen hankkimiseen liittyvät tiedot henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaaan. Koulutuksen järjestäjä laatisi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman yhdessä opiskelijan kanssa. Työnantaja tai muu työpaikan edustaja osallistuisi suunnitelman laadintaan, jos koulutus järjestetään oppisopimuskoulutuksena tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena taikka osaaminen osoitetaan työpaikalla. Myös muut tahot osallistuisivat suunnitelman laadintaan siltä osin, kun suunnitelma mukainen osaamisen hankkiminen ja osoittaminen perustuisivat koulutuksen järjestäjän yhteistyöhön toisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän, lukiokoulutuksen järjestäjän tai muiden toimijoiden kanssa. 
Lain 6 luvussa olisivat säännökset tutkinnon ja valmentavan koulutuksen suorittamisesta ja osaamisen arvioinnista. Voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti tutkinnon osa olisi suoritettu, kun sen tutkinnon perusteiden mukainen osaaminen olisi osoitettu joko näyttämällä tai osaamisen tunnustamisella. Tutkinto olisi suoritettu, kun kaikki siihen tutkinnon perusteiden mukaan tutkinnon muodostumiseksi kuuluvat osat olisi hyväksytysti suoritettu. Koulutuksen järjestäjällä olisi velvollisuus järjestää tutkinnon suorittamismahdollisuuksia myös niille, jotka eivät osallistu tutkintokoulutukseen. 
Osaamisen arvioinnin tehtävät säilyisivät pääsääntöisesti nykyisellään, samoin koulutuksen järjestäjän velvoite laatia suunnitelma osaamisen arvioinnin toteuttamisesta. Osaamisen arviointia ja siitä tehtäviä suunnitelmia kuitenkin yhtenäistettäisiin ja arvioinnin luotettavuutta parannettaisiin siirtymällä yhteen näyttöperusteiseen ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa ammatillinen tutkinto. Osaaminen osoitettaisiin kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa yhdenmukaisella tavalla pääasiallisesti näyttämällä se työelämässä käytännön työtilanteissa. Myös muut näyttöympäristöt olisivat perustelluista syistä mahdollisia. Näyttötutkintojärjestelmästä ja ammatilliseen peruskoulutukseen perustuvasta ammatillisen perustutkinnon suorittamistavasta luovuttaisiin, mutta henkilökohtaistamisen avulla varmistettaisiin, että kaikki ammatillista tutkintoa suorittavat saavat tarvitsemansa opetuksen ja ohjauksen tavoitteena olevan tutkinnon tai valmentavan koulutuksen tai niiden osan suorittamiseksi. 
Osaaminen arvioitaisiin tutkinnon tai koulutuksen osittain sekä yhteisten tutkinnon osien osalta osa-alueittain. Osaamisen arvioinnista vastaisivat ja päättäisivät kaksi koulutuksen järjestäjän nimeämää arvioijaa, joista toinen olisi pääsääntöisesti opettaja ja toinen edustaisi työelämää. Yhteisissä tutkinnon osissa ja valmentavissa koulutuksissa osaamisen arvioinnista vastaisi ja päättäisi opettaja tai erityisestä syystä muu koulutuksen järjestäjän edustaja. Arvioijilla tulisi olla nykykäytännön mukaisesti riittävä suoritettavaan tutkintoon liittyvä ammattitaito sekä riittävä perehtyneisyys arviointiin ja suoritettavan tutkinnon perusteisiin. Koulutuksen järjestäjien tulisi huolehtia työelämän arvioijien perehdyttämisestä. Nykykäytäntöä vastaavasti opiskelijalle annettaisiin mahdollisuus itsearviointiin ja heillä olisi myös oikeus saada palautetta osaamisensa kehittymisestä tutkinnon suorittamisen ja koulutuksen aikana. Arvioinnin oikaisumenettelyjä yhdenmukaistettaisiin. 
Koulutuksen järjestäjä antaisi ja allekirjoittaisi tutkintotodistuksen ja todistukset suoritetuista tutkinnon osista sekä muut tarvittavat todistukset ja niiden liitteet. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritetun ammatillisen perustutkinnon kaksiosaisen tutkintotodistuksen näyttötodistusosasta luovuttaisiin. Tutkintotodistus olisi kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa yksiosainen, mutta se voisi sisältää nykyiseen tapaan pakollisia liitteitä. 
Lain 7 luvussa säädettäisiin osaamisen hankkimisesta. Koulutuksen järjestäjä päättäisi koulutuksen toteuttamistavoista. Koulutuksen järjestäjällä olisi laajat mahdollisuudet toteuttaa yksilöllisiä opintopolkuja ja hyödyntää niissä erilaisia oppimisympäristöjä ja pedagogisia ratkaisuja. Opiskelijalla olisi jatkossakin oikeus saada eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Lisäksi opiskelijalla olisi nykytilaa vastaavasti oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta. Koulutuksen järjestäjä päättäisi ja vastaisi koulutuksen sisällöstä ja toteuttamisesta. Koulutuksen sisällön tulisi kuitenkin noudattaa tutkinnon ja valmentavan koulutuksen perusteita. Jos opiskelijalla ei olisi suoritettavaan tutkintoon liittyvää käytännön työtehtävien yhteydessä aiemmin hankittua osaamista, koulutuksen järjestäjän olisi tällöin järjestettävä ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijalle työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävää koulutusta. 
Osana tutkintokoulutusta voitaisiin järjestää opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja, joiden tarkoituksena olisi vahvistaa osaamista ja edellytyksiä tutkinnon tai sen osan suorittamiseen ja tutkintokoulutukseen osallistumiseen, jos koulutuksen järjestäjä arvioi, että opiskelijalla ei siihen ole riittäviä opiskeluvalmiuksia. Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen tavoitteena tulisi olla tutkintokoulutuksessa vaadittavien opiskelutaitojen, kuten kielellisten, matemaattisten tai tietoteknisten valmiuksien vahvistaminen taikka opiskelutekniikkaan liittyvien taitojen vahvistaminen. 
Opiskelijalla, joka tarvitsee oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamiseksi, olisi oikeus erityiseen tukeen. Erityisellä tuella tarkoitettaisiin opiskelijan henkilökohtaisiin tarpeisiin, tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Erityinen tuki koskisi kaikkia valmentavan koulutuksen ja tutkintokoulutuksen opiskelijoita, aiemmasta poiketen myös ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon opiskelijoita. 
Kuten voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan erityisopetuksessa, myös erityistä tukea saavan ammatillisen perustutkinnon opiskelijan osalta voitaisiin poiketa tutkinnon perusteista mukauttamalla osaamisen arviointia siinä määrin, kuin se on opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä. Ammatillisen perustutkinnon tai valmentavan koulutuksen perusteiden mukaisista ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista voitaisiin poiketa myös muun kuin erityistä tukea saavan opiskelijan osalta, jos tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ovat olosuhteet tai aikaisemmin hankittu osaaminen huomioiden joiltakin osin opiskelijalle kohtuuttomia tai poikkeaminen on perusteltua opiskelijan vammaan tai terveydentilaan liittyvistä syistä. Ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista poikkeamista koskevat säännökset vastaisivat pääosin voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisten erityisten opiskelujärjestelyjen säännöksiä, mutta ammatillisen perustutkinnon ammattiaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista poikkeaminen tarkoittaisi jatkossa, että opiskelija ei suorita jotain tutkinnon perusteiden mukaista osaamista eikä sitä näin ollen arvioitaisi. Mukauttaminen koskisi jatkossa vain osaamisen arviointia. Mukauttaminen tai poikkeaminen ei olisi mahdollista ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa. 
Lain 8 luvussa olisivat säännökset työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta. Koulutuksen järjestäjän suunnittelema ja sen vastuulla oleva tavoitteellinen muualla kuin koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuva työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävä koulutus järjestettäisiin oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena. Koulutussopimukseen perustuva koulutus korvaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisen työssäoppimisen. Lisäksi työpaikalla voitaisiin toteuttaa myös muuta henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa suunniteltua ammattitaitovaatimusten tai osaamistavoitteiden saavuttamiseen liittyvää oppimista ja opiskelua, joka ei välttämättä edellytä siitä sopimista opiskelijan, työnantajan ja koulutuksen järjestäjän välillä. 
Oppisopimuksen ja koulutussopimuksen perusteella työpaikalla voitaisiin toteuttaa tavoitteellista ja ohjattua oppimista opiskelijan ja työnantajan kannalta kulloinkin soveltuvimmalla tavalla. Lisäksi oppisopimukseen ja koulutussopimukseen perustuvaa koulutusta voitaisiin yhdistellä joustavasti opiskelijalle suunnitellussa osaamisen hankkimisessa. 
Oppisopimuksen tai koulutussopimuksen tekemisen edellytyksistä säädettäisiin yhdenmukaisesti. Edellytyksenä olisi, että työpaikalla on käytettävissä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa tavoitteeksi asetetun osaamisen saavuttamisen ja näyttöjen järjestämisen edellyttämää tuotanto- ja palvelutoimintaa, tarpeelliset työvälineet sekä ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevä henkilöstö, josta voidaan nimetä opiskelijan vastuullinen työpaikkaohjaaja. Työpaikan tulee olla sellainen, että opiskelija pystyy hankkimaan suunniteltua osaamista aidoissa työelämän tilanteissa ja työympäristöissä. Työpaikalla tehtäisiin sellaisia työtehtäviä, joita tekemällä voidaan saavuttaa suunniteltu osaamistavoite. 
Oppisopimuskoulutus perustuisi työ- tai virkasuhteessa olevan opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen sopimukseen. Oppisopimuskoulutuksessa tavoitteena olevan osaamisen hankkiminen tapahtuisi pääosin työpaikalla, ja sitä täydennettäisiin tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Koulutuksen järjestäjä maksaisi työnantajalle koulutuskorvausta sen mukaan kuin koulutuksesta arvioidaan työnantajalle aiheutuvan kustannuksia. 
Yrittäjän omassa yrityksessä järjestettävä osaamisen hankkiminen toteutettaisiin nykytilaa vastaavasti yrittäjän oppisopimuskoulutuksena. Yrittäjän oppisopimuskoulutuksessa ei maksettaisi koulutuskorvausta. Koulutuskorvausta voitaisiin kuitenkin maksaa toiselle työpaikalle tai muulle työpaikkaohjaajalle oppisopimuskoulutusta saavan yrittäjän ohjauksesta ja neuvonnasta aiheutuviin kustannuksiin. 
Oppisopimukseen sovellettaisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti pääosin työlainsäädäntöä. Koska koulutussopimukseen perustuva koulutus ei olisi työsopimussuhteista, säädettäisiin koulutussopimuksen osalta erikseen muun muassa työaikaa koskevan lainsäädännön soveltamisesta sekä sopimuksen purkamisesta. 
Koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelija voisi hankkia henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa tavoitteeksi asetettua ja suunniteltua osaamista työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä. Koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelija ei olisi työsuhteessa. Koulutussopimus olisi määräaikainen sopimus, joka sovittaisiin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti tutkinnon osittain. Rangaistuslaitoksen työtoiminnan yhteydessä järjestettävä vankien koulutus järjestettäisiin jatkossa koulutussopimuksella. 
Koulutussopimuksessa työpaikka ei maksaisi korvausta opiskelijalle eikä työpaikalle maksettaisi korvausta koulutussopimuksen ajalta. Päätoimisella opiskelijalla olisi koulutussopimuksella opiskeltaessa oikeus opintotukeen ja koulumatkatukeen sekä koulutuksen järjestäjän tarjoamaan maksuttomaan ateriaan vastaavasti kuin koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuvassa opiskelussa. 
Koulutuksen järjestäjä vastaisi siitä, että työpaikalla tapahtuva osaamisen hankkiminen järjestetään siten, että opiskelijalle henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa asetetut osaamistavoitteet saavutetaan. Työnantaja tai koulutussopimustyöpaikka vastaisi opiskelijan työturvallisuudesta työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana. 
Jos oppisopimus tai koulutussopimus purettaisiin, koulutuksen järjestäjän olisi järjestettävä opiskelijalle mahdollisuus hankkia muulla tavoin henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa tavoitteeksi asetettu osaaminen. Tarkoituksena on, että opiskelijan opinnot eivät keskeytyisi siirryttäessä saman koulutuksen järjestäjän sisällä esimerkiksi koulutussopimuksesta oppisopimuskoulutukseen tai päinvastoin. 
Lain 9 luvussa säädettäisiin oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta, huumausainetestauksesta, oikeudesta ottaa haltuun opiskelijalta kiellettyjä esineitä tai aineita, oikeudesta tarkastaa opiskelijan tavarat sekä kurinpidosta opiskeluympäristössä. Lisäksi luvussa säädettäisiin erikseen kurinpidosta opiskelija-asuntolassa. 
Koulutuksen järjestäjän tulisi hyväksyä järjestysäännöt tai antaa muut oppilaitoksessa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä opiskeluympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan koulutuksen järjestäjällä on nykyisinkin velvollisuus järjestyssääntöjen hyväksymiseen tai muiden järjestysmääräysten antamiseen. Säännöstä ei kuitenkaan sovelleta ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. Velvollisuus hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut oppilaitoksessa sovellettavat järjestysmääräykset ulotettaisiin siten jatkossa kaikkiin koulutuksen järjestäjiin. Järjestyssääntöjen hyväksymistä ja asuntolan kurinpitoa koskevaa säännöstä lukuun ottamatta luvun säännökset vastaisivat pääosin voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 5 luvun vastaavia säännöksiä, joita on viittaussäännösten nojalla pääosin sovellettu myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa. 
Lain 10 luvussa säädettäisiin eräistä opiskelijan oikeuksista ja velvollisuuksista. Luvussa olisivat säännökset opiskelijan yleisistä velvollisuuksista, opiskelijan katsomisesta eronneeksi, opiskelijahuollosta, opintososiaalisista etuuksista, koulutuksen järjestäjän asuntolatoiminnasta, maksuista, opiskelijoiden kuulemisesta ja tilauskoulutuksesta. 
Opiskeluterveydenhuollosta säädetään terveydenhuoltolaissa ja ammatillisen perustutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen opiskelijan oikeudesta opiskelijahuoltoon oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä oppilas- ja opiskelijahuoltolain soveltamisalaa olisi tarpeen muuttaa ammatillisen perustutkintokoulutuksen osalta, koska jatkossa opiskelijoita ei voitaisi erotella opetussuunnitelmaperusteisen ja näyttötutkintona suoritettavan ammatillisen perustutkinnon kesken. Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta on tarkoitus antaa myöhemmin vuoden 2017 aikana. 
Opiskelijoiden oikeudesta maksuttomaan ruokailuun säädettäisiin pääosin nykytilaa vastaavasti siten, että päätoimisessa perustutkintokoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa opiskelijalla olisi oikeus maksuttomaan ateriaan sellaisina päivinä, joina opiskelijan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma edellyttää opiskelijan läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa. Järjestämisluvan mukaisesti sisäoppilaitosmuotoisesti järjestetyssä koulutuksessa sekä muissa voimassa olevan lainsäädännön mukaan asetuksella säädetyissä opinnoissa opiskelijalla olisi lisäksi oikeus muuhun ruokailuun. 
Erityistä tukea saavan opiskelijan opintososiaalisia etuuksia koskevat säännökset vastaisivat asiasisällöltään voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisia erityisopetuksen opintososiaalisia etuuksia koskevia säännöksiä. 
Myös oppisopimuskoulutuksessa olevan opiskelijan opintososiaalisia etuuksia koskevat säännökset vastaisivat pääosin voimassa olevan lainsäädännön mukaisia säännöksiä, mutta etuuksista säädettäisiin nykytilasta poiketen lailla. 
Koulutuksen järjestäjän asuntolatoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Tarkoituksena on yhtenäistää nykyiset käytännöt ja parantaa asuntolassa asuvien opiskelijoiden oikeusturvaa ja edistää asuntolapaikkaa hakevien yhdenvertaisuutta. Koulutuksen järjestäjän asuntolatoiminnan osalta säädettäisiin sen järjestämisestä sekä asuntolapaikan myöntämisestä ja oikeudesta asuntolapaikkaan. Asuntolatoiminnan järjestämistä koskeva säännös vastaisi pääosin nykykäytäntöä, vaikka asiasta ei ole voimassa olevassa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkemmin säädetty. Asuntolatoiminnan järjestäminen olisi jatkossakin koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista. Asuminen koulutuksen järjestäjän asuntolassa olisi opiskelijalle nykytilaa vastaavasti maksutonta. Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain säännöstä opiskelija-asuntolassa asumisen maksuttomuudesta ei kuitenkaan ole nykyisin sovellettu ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen. Kurinpidosta asuntolassa ehdotetaan säädettäväksi erikseen turvallista opiskeluympäristöä koskevassa luvussa. 
Ammatillinen perustutkintokoulutus ja ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus sekä opiskelijaksi ottamiseen liittyvät mahdolliset pääsy- ja soveltuvuuskokeet olisivat opiskelijalle maksuttomia. Ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa sekä muussa ammatillisessa koulutuksessa opiskelijalta voidaan periä kohtuullinen opiskelumaksu, ei kuitenkaan työvoimakoulutuksessa. 
Koulutuksen järjestäjän tulisi varmistaa opiskelijoiden mahdollisuus osallistua koulutuksen järjestäjän toimintaan ja toiminnan kehittämiseen sekä mahdollisuus vaikuttaa heitä itseään koskeviin ja heidän asemaansa liittyviin asioihin. 
Lain luvussa 11 säädettäisiin tietojen käsittelystä ja luovuttamisesta. 
Lain luvussa 12 säädettäisiin muutoksenhausta. Luvussa säädettäisiin pääosin nykytilaa vastaavalla tavalla oikaisuvaatimuksesta, muutoksenhausta hallinto-oikeuteen ja opiskelijoiden oikeusturvalautakuntaan sekä muutoksenhakuajasta, kurinpitoa ja opiskeluoikeuden peruuttamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta, valituskielloista ja valitusluvasta. 
Lain luvussa 13 säädettäisiin muun muassa koulutuksen järjestäjän henkilöstöstä, koulutuksen järjestäjän yhteistyövelvoitteesta, työelämätoimikunnista, koulutuksen järjestäjän tiedottamisvelvoitteesta, yhteistyövelvoitteesta, osaamistarpeen ennakoinnista sekä koulutuksen arvioinnista ja laadunhallinnasta. Henkilöstöä koskevat säädökset vastaisivat pääasiallisesti voimassa olevaa lainsäädäntöä. Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Koulutuksen järjestäjällä tulee nykytilaa vastaavalla tavalla olla koulutuksen järjestämistapa huomioon ottaen riittävä määrä opettajia ja muuta henkilöstöä. 
Ammatillisen koulutuksen järjestäjällä olisi yleinen velvoite olla yhteistyössä muiden alueella toimivien koulutuksen järjestäjien kanssa. Säännös edellyttäisi yhteistyötä niin toisten ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen kuin muunkin koulutuksen järjestäjien, kuten yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen tai perusopetusta antavien oppilaitosten, kanssa. Yhteistyövelvoite ulottuisi myös nuorisotyötä tekeviin julkisiin tahoihin ja yksityisiin yhteisöihin ja säätiöihin. 
Ammatillisen osaamisen ja ammatillisten tutkintojen laadun varmistamiseen osallistuisivat tietyistä tutkinnoista vastaavat työelämätoimikunnat, jotka olisivat valtakunnallisia toimielimiä. Työelämätoimikunnat vastaisivat osin nykyisiä tutkintotoimikuntia, mutta niillä ei olisi näyttötutkintojen järjestämissopimusten solmimisen tai tutkintojen myöntämisen ja todistusten antamisen kaltaisia hallinnollisia tehtäviä. Työelämätoimikuntien päätehtävänä olisi osallistua näyttöjen toteutuksen ja osaamisen arvioinnin laadun varmistamiseen sekä ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen, ammatillisten tutkintojen ja tutkintojen perusteiden kehittämiseen yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen kanssa. Lisäksi työelämätoimikunnat käsittelisivät osaamisen arviointia koskevat oikaisupyynnöt. Opetushallitus asettaisi työelämätoimikunnat enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Työelämätoimikunnat olisivat kokoonpanoltaan ja toimikaudeltaan nykyisten tutkintotoimikuntien kaltaisia, mutta niitä olisi tutkintojen määrän ja tehtävien vähentymisen vuoksi nykyistä vähemmän. Kullekin työelämätoimikunnalle olisi määrätty niiden vastuulla olevat tutkinnot. Ammattiosaamisen näyttöjen toimielimistä lakisääteisinä toimieliminä luovuttaisiin. Tutkintojen ja koulutuksen järjestäjillä olisi kuitenkin edelleen lakisääteinen velvoite tehdä yhteistyötä alueen työelämän ja muiden ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien, lukiokoulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen sekä perusopetuksen järjestäjien ja nuorten työpajojen kanssa. Alueellisen yhteistyön muodot ja mahdolliset toimielimet olisivat koulutuksen järjestäjän päätettävissä. 
Koulutuksen arviointia ja laadunhallintaa koskevassa pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjän velvoitteesta arvioida järjestämiään tutkintoja, koulutusta ja muuta toimintaa sekä niiden vaikuttavuutta. Koulutuksen järjestäjän tulee vastata järjestämiensä tutkintojen, koulutuksen ja muun toiminnan laadusta, sekä laadunhallinnan jatkuvasta parantamisesta. Koulutuksen järjestäjän on myös säännöllisesti osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa ja laadunhallintajärjestelmiensä arviointiin sekä julkistettava järjestämänsä arvioinnin tulokset. Säännöksen tavoitteena on parantaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintaa sekä varmistaa tutkintojen ja koulutuksen laatu, kun koulutuksen järjestäjän toimivalta koulutuksen järjestämisestä lisääntyy. 
Työvoimakoulutus 
Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa tuotaisiin hallitusohjelman mukaisesti tutkintotavoitteinen ja osa tutkintoon johtamattomasta työvoimakoulutuksen tarjonnasta, rahoituksesta ja hallinnoinnista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alaiseksi ammatilliseksi koulutukseksi. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvassa voitaisiin koulutuksen järjestäjälle antaa koulutustehtäväksi työvoimakoulutuksen järjestäminen. Vastuu työ- ja elinkeinopolitiikasta säilyisi edelleen työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alalla samoin kuin esimerkiksi työ- ja elinkeinohallinnon henkilöasiakkaiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätöksenteko ja lainsäädäntö. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisesti järjestettävässä työvoimakoulutuksessa noudatettaisiin pääasiassa mainittua koulutusta koskevia säännöksiä. Työvoimakoulutuksessa poikettaisiin muusta koulutuksesta muun muassa hakeutumisessa, opiskelijaksi ottamisessa ja koulutuspalveluiden suunnittelussa. 
Työvoimakoulutusta voisivat toteuttaa ne koulutuksen järjestäjät, joilla on koulutuksen ja tutkintojen järjestämislupa ja siinä mainittu työvoimakoulutuksen koulutustehtävä. 
Työvoimakoulutuksen koulutustehtävän saaneet koulutuksen järjestäjät toteuttaisivat työvoimakoulutusta valtionosuusrahoituksensa puitteissa. Ne työvoimakoulutusta järjestäneet tahot, joilla ei ole ollut ammatillisen perus- tai lisäkoulutuksen järjestämislupaa, voisivat sitä jatkossakin hakea ja päästä valtionosuusrahoitteisen työvoimakoulutuksen piiriin. Luvan myöntämisen edellytykset arvioitaisiin suhteessa lainsäädännön edellytyksiin, kuten muillakin toimijoilla. 
Koulutuksen järjestäjä päättäisi työvoimakoulutuksen järjestämisestä, mutta sen tulisi osallistua työ- ja elinkeinohallinnon kutsusta alueellisiin keskusteluihin suunnittelemaan työvoimakoulutuksen toteutusta. Koulutuksen järjestäjät päättäisivät keskustelujen perusteella koulutusten toteuttamisesta. Kuten nykyisin, koulutuksen järjestäjän tulisi ilmoittaa työ- ja elinkeinohallinnolle järjestämäänsä työvoimakoulutusta koskevat tiedot. 
Työvoimakoulutukseen osoitettaisiin suoritteiden tavoitemäärä osana opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittaista suoritepäätöstä. Ennen suoritepäätöksen tekemistä opetus- ja kulttuuriministeriö kuulisi työ- ja elinkeinohallintoa. 
3.3.2
3.3.2 Ammatillisen koulutuksen rahoitus
Rahoitusjärjestelmä yleisesti 
Hallituksen toimintasuunnitelmassa linjatun mukaisesti ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä ehdotetaan uudistettavaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi yhdistämällä nykyiset ammatillisen peruskoulutuksen, ammatillisen lisäkoulutuksen, oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisten erikoisoppilaitosten rahoitusjärjestelmät. Rahoitusjärjestelmään sisällytettäisiin myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen rahoitus ja osa tutkintoon johtamattoman työvoimakoulutuksen rahoituksesta. Hallituksen toimintasuunnitelman mukaan tulee myös lisätä toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden painoarvoa koulutuksen järjestäjien rahoituksessa. Uudessa ehdotetussa rahoitusjärjestelmässä rahoituksen painopiste siirtyisikin merkittävästi opiskeluun käytetyn ajan laskemisesta aikaansaatuja suorituksia ja koulutuksen vaikuttavuutta painottavaksi. 
Rahoituksen määräytymisestä toteutuneiden kustannusten perusteella luovuttaisiin kaikilta osin ja ammatilliseen koulutukseen kohdennettava valtion rahoituksen kokonaismäärä muutettaisiin talousarvioon perustuvaksi. Talousarvioon otettavaa määrärahaa ja siihen liittyvää kunnan omarahoitusosuutta tarkistettaisiin vuosittain ammatillisen koulutuksen indeksin kustannustason nousua vastaavasti. Valtio ja kunnat osallistuisivat jatkossakin yhdessä ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Kuntien rahoitusosuus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksista määriteltäisiin prosenttiosuutena talousarvioon otettavasta ammatillisen koulutuksen valtionrahoituksesta. Kuntien suhteellinen rahoitusosuus määriteltäisiin varainhoitovuoden 2017 rahoitustason perusteella ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa säädetyn mukaisesti uusissa ja laajentuvissa tehtävissä valtionosuus olisi 100 prosenttia. 
Ammatillisen koulutuksen rahoituksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa käytössä olevaa mallia vastaava menettely, jossa rahoituksen perusteena huomion otettaville suoritteille ei etukäteen aseteta kiinteää hintaa. Tämä malli soveltuisi paremmin määrärahan talousarvioperusteisuuteen sekä siihen, että jatkossa toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden merkitys rahoituksen perusteena olisi nykyistä suurempi. Uudessa rahoitusmallissa koulutuksen järjestäjälle myönnettävä rahoitus vastaisi koulutuksen järjestäjän toteuttamien suoritteiden suhteellista osuutta kaikkien koulutuksen järjestäjien suoritteista. Suoritteiden euromääräinen arvo määräytyisi ja vaihtelisi vuosittain sen perusteella, mikä olisi suoritteiden valtakunnallinen kokonaismäärä. Tämä menettely pitäisi suorituksista maksettavan rahoituksen valtion talousarviossa päätetyn määrärahan puitteissa. 
Jatkossa rahoitusjärjestelmässä ei olisi erillisiä rahoitusväyliä ammatilliselle peruskoulutukselle, lisäkoulutukselle, oppisopimuskoulutukselle eikä erikoisoppilaitoksille. Eri tutkintotyyppien ja koulutusmuotojen kustannusrakenteeseen liittyvät erot ja erityispiirteet otettaisiin kuitenkin huomioon silloin kun se on osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden kannalta tarkoituksenmukaista. Rahoitusjärjestelmässä tunnistettaisiin keskeiset koulutuksen kustannuksiin vaikuttavat tekijät, kuten tutkintokohtaiset kustannuserot, eri tutkintotyypit, koulutuksen toteuttamismuodot, erityinen tuki ja majoitus, työvoimakoulutus, oppimisvalmiuksia tukevat opinnot ja henkilöstökoulutus, painottamalla rahoituksen perusteena käytettäviä suoritemääriä erilaisilla kustannuserot huomioivilla kertoimilla. Nykytilaan verrattuna porrastustekijöitä olisi kuitenkin tarkoitus tutkinto- ja alakohtaisesti vähentää sekä yhtenäistää, jolloin rahoitusjärjestelmästä saataisiin nykyistä selkeämpi ja yksinkertaisempi. Rahoitusperusteiden yhdenmukaistamisella vähennettäisiin myös eri rahoituskerrointen vaikutusta siihen, millä tavalla asiakkaan opintopolku toteutetaan. Tavoitteena on, että koulutuksen järjestäjä suunnittelisi osaamisen hankkimisen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti käyttäen sellaisia toteutusmuotoja, jotka ovat soveltuvimpia asiakkaiden tarpeisiin. Osaamisen hankkimisen toteuttamista ohjaisi asiakkaan osaamistarve eikä koulutuksen eri toteutusmuotojen rahoitustaso. Vaikka rahoituksen kokonaistason määräytyminen ei jatkossa perustuisi kustannuspohjaan, kustannuserojen määrittämisessä ja kustannustason muutosten seurannassa käytettäisiin jatkossakin koulutuksen järjestäjiltä kerättyä kustannustietoa. Rahoituskertoimia tarkistettaisiin tarvittaessa säännöllisin väliajoin toteutuneen kustannuskehityksen perusteella. 
Nykyisin koulutuksen rahoituksen perusteena käytettävien suoritteiden ja yksikköhintojen määräytymisperusteet vaihtelevat, joten rahoituksen uudistaminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi edellyttäisi myös rahoituksen myöntämisperusteena käytettävien suoritteiden yhtenäistämistä ja yhteismitallisuutta. Ohjaus- ja sääntelyjärjestelmän määrällisen sääntelyn välineeksi ja rahoituksen perusteena käytettäväksi suoritteeksi ehdotetaankin otettavaksi käyttöön opiskelijavuosi, joka olisi yhteismitallinen suorite kaikissa ammatillisen koulutuksen muodoissa. Opiskelijavuosi soveltuisi sekä pidempikestoiseen ammatilliseen perustutkintokoulutukseen että lyhytkestoiseen ammatilliseen lisäkoulutukseen ja muuhun ammatilliseen koulutukseen. Muita rahoituksen määräytymisperusteena käytettäviä suoritteita olisivat esimerkiksi suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat. Näiden avulla yhtäältä ohjataan ja kannustetaan tehostamaan koulutusprosesseja, toisaalta joustavoitetaan osaamistarpeisiin vastaamista, koska suoritteina käytetään tutkintojen ohella tutkintojen osia. Tällä mahdollistettaisiin työelämän ja yksilöiden erilaisiin osaamistarpeisiin vastaaminen nykyistä joustavammin sekä tutkintojen että niiden osien avulla. 
Nykyisin rahoitus perustuu joko varainhoitovuonna toteutuneiden suoritteiden määrään tai rahoituspäätöksellä päätettyyn suoritemäärään. Esityksen mukaan jatkossa rahoituksen perusteena käytettäisiin näiden yhdistelmää eli perusrahoituksessa suoritepäätöksellä päätettyä suoritemäärää ja suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksessa varainhoitovuotta edeltävien vuosien toteutuneita suoritteita. Rahoitus myönnettäisiin varainhoitovuotta edeltävänä syksynä lopullisena talousarvioehdolla, eikä myönnettyä rahoitusta tarkistettaisi varainhoitovuoden toteutuneiden suoritteiden perusteella. Nykytilaa vastaavasti rahoitus olisi yleiskatteellista, eli rahoitus myönnettäisiin ja maksettaisiin koulutuksen järjestäjälle, joka päättäisi rahoituksen käytöstä sen käyttötarkoituksen mukaisesti. 
Rahoitusosuuksien määräytymisperusteet 
Talousarvion mukainen kokonaisrahoitus jaettaisiin perus-, suoritus-, vaikuttavuus- ja strategiarahoitusosuuksiin. Perus-, suoritus- ja vaikuttavuusrahoitus määräytyisivät laskennallisin perustein ja koulutuksen järjestäjille myönnettävä rahoitus perustuisi kunkin koulutuksen järjestäjien suoritteiden suhteelliseen osuuteen kaikkien koulutuksen järjestäjien suoritteista kussakin rahoitusosuudesta. Strategiarahoituksen myöntäminen perustuisi opetus- ja kulttuuriministeriön harkintaan. Strategiarahoitusta myönnettäisiin valtion talousarviossa päätetyissä rajoissa ja sen osuus olisi enintään neljä prosenttia valtion talousarvioon otettavasta ammatillisen koulutuksen määrärahasta, joka sisältäisi valtion ja kunnan rahoitusosuuden. Loppuosa ammatillisen koulutuksen määrärahasta myönnettäisiin laskennallisin perustein siten, että perusrahoitusosuus olisi 50 prosenttia, suoritusrahoitusosuus 35 prosenttia ja vaikuttavuusrahoitusosuus 15 prosenttia. 
Perusrahoitusosuuden tavoitteena olisi luoda edellytykset ja ennakoitavaa perustaa eri alojen tutkintojen ja koulutuksen järjestämiselle sekä erilaisten asiakasryhmien koulutukselle. Perusrahoituksessa otettaisiin huomioon tutkintokohtaiset kustannustekijät, tutkintotyypit sekä muut koulutuksen kustannustasoon vaikuttavat keskeiset tekijät, kuten erityinen tuki, majoitus, henkilöstökoulutus, vankilaopetus ja työvoimakoulutus. Perusrahoituksen viidellä kustannusryhmällä eli tutkintokohtaisilla porrastustekijöillä otettaisiin huomioon tutkintojen erilaiset kustannukset ja siten huolehdittaisiin siitä, että koulutuksen järjestäjillä olisi riittävät edellytykset huolehtia eri alojen koulutustarpeisiin vastaamisesta. Lisäksi rahoitusporrastuksilla tuettaisiin koulutuksen järjestäjien edellytyksiä huolehtia koko ikäluokan kouluttamisesta, työvoimakoulutuksesta sekä enemmän tukea ja ohjausta tarvitsevien koulutuksesta. Porrastuskertoimilla otettaisiin huomioon esimerkiksi erityisen tuen, vankilaopetuksen, oppimisvalmiuksia tukevia opintoja tai majoitusta tarvitsevien opiskelijoiden resurssitarve. Perusrahoitus turvaisi rahoitusta myös silloin, kun opiskelija ei eri syistä saa suoritettua tutkinnon osia tai suorittaa niitä keskimääräistä hitaammin taikka tarvitsee enemmän tukea ja ohjausta saavuttaakseen tavoitteeksi asetetun osaamisen. Koulutuksen järjestäjän ala- ja asiakasryhmäkohtainen profiili otettaisiin näin ollen perusrahoituksessa huomioon. Perusrahoituksen puitteissa rahoitettaisiin myös ylioppilastutkinnon yhtäaikaista suorittamista ammatillisen perustutkinnon kanssa nykytilaa vastaavin periaattein. 
Perusrahoitus määräytyisi vuosittain päätettävän tavoitteellisen opiskelijavolyymin perusteella. Opiskelijavolyymia mittaavana suoritteena käytettäisiin opiskelijavuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi vuosittain kullekin järjestäjälle sen tavoitteellisen opiskelijavuosien määrän tulevalle varainhoitovuodelle. Määrä ei voisi alittaa järjestämisluvan vähimmäisopiskelijamäärää. Perusrahoitusosuutta voitaisiin korottaa myös harkinnanvaraisesti hakemuksesta, jos koulutuksen järjestäjän toimintaan liittyvät erityiset syyt, esimerkiksi erityisen kalliin koulutuksen järjestäminen, sitä edellyttävät. 
Suoritusrahoitusosuuden määräytymisperusteena käytettäisiin suoritettuja tutkintoja sekä tutkinnon osia. Suoritusrahoitusosuuden tavoitteena olisi ohjata ja kannustaa koulutuksen järjestäjiä suuntaamaan koulutusta ja tutkintoja nykyistä vahvemmin työelämän ja yksilöiden osaamistarpeiden mukaisesti. Lisäksi sillä ohjattaisiin ja kannustettaisiin tehostamaan opintoprosesseja ja huolehtimaan siitä, että opiskelijat saisivat suoritettua tutkintoja ja niiden osia koulutukselle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Suoritusrahoituksella kannustettaisiin myös koulutuspituuksien lyhentämiseen aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tehostamisella. Lisäksi tutkintojen ohella tutkinnon osien käyttäminen suoritteina mahdollistaisi vastaamisen työelämän ja yksilöiden erilaisiin osaamistarpeisiin nykyistä joustavammin esimerkiksi tutkinnon osien puitteissa tai yhdistelemällä tutkintoon osia eri tutkinnoista. 
Varainhoitovuoden rahoituksen perusteena olevan suoritemäärän määräytymisessä käytettäisiin varainhoitovuotta edeltävää vuotta edeltävän varainhoitovuoden toteutunutta tutkinto- ja tutkinnonosakertymää. Ammatillisissa tutkinnoissa on yhteensä arviolta 3 500 erilaista tutkinnon osaa, ja tutkinnon osien laajuus ja osaamisen vaativuus vaihtelevat tutkinnon sisällä ja tutkintojen välillä. Tutkintojen osien laajuus ja vaativuus otettaisiin huomioon osaamispisteillä. Pääosa suoritusrahoituksesta määräytyisi aikaansaatujen tutkinnon osien osaamispistemäärän perusteella. Suoritemäärien epätarkoituksenmukaisen suurta kasvua voitaisiin tarvittaessa rajoittaa suhteuttamalla suoritemääriä koulutuksen järjestäjän toteuttamiin opiskelijavuosimääriin. Tällä parannettaisiin osaltaan rahoituksen ennakoitavuutta. 
Suoritusrahoitusosuudessa otettaisiin myös huomioon ammatillisten perustutkintojen sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen erilaiset tavoitteet ja erityispiirteet. Ammatillisen perustutkinnon painoarvo suoritusrahoituksessa olisi sellainen, että se kannustaisi koko tutkinnon suorittamiseen, mikä on ammatillisen peruskoulutuksen ensisijainen tavoite. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta tutkinnon painoarvo voitaisiin määrittää perustutkintoa pienemmäksi, jolloin vastaavasti tutkinnon osien suhteellinen osuus olisi suurempi. Tällä otettaisiin huomioon se, että osaamistarpeisiin voidaan työssä olevien osalta vastata yhä useammin myös tutkinnon osilla eikä kaikissa tilanteissa ole tarpeellista suorittaa koko tutkintoa, esimerkiksi jos henkilö on jo aiemmin suorittanut ammatillisen tutkinnon. Nykyisin suurella osalla ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittajista on jo aiemmin suoritettu ammatillinen tutkinto. Tutkintojen rahoituksessa otettaisiin lisäksi huomioon tutkintokohtaiset kustannuserot ja erityisen tuen tarve sekä se, onko opiskelijalla aikaisempaa perusasteen jälkeistä ammatillista tutkintoa. Suoritetun tutkinnon painoarvo olisi suurempi, mikäli opiskelijalla ei olisi aikaisempaa perusasteen jälkeistä ammatillisesti suuntautunutta tutkintoa. Tällä tuettaisiin perusopetuksen päättäneiden ja muiden vailla perusasteen jälkeistä ammatillista tutkintoa olevien henkilöiden koulutukseen pääsyä. 
Vaikuttavuusrahoitusosuuden määräytymisperusteena käytettäisiin koko tutkinnon tai tutkinnon osia suorittaneiden työllistymistä, jatko-opintoihin siirtymistä sekä opiskelija- ja työelämäpalautetta. Vaikuttavuusrahoitusosuudessa rahoitusta kohdennettaisiin koulutuksen järjestäjien toiminnan ja laadun vaikuttavuuden perusteella. Tavoitteena olisi kannustaa ja ohjata koulutuksen järjestäjiä kohdentamaan koulutusta niille aloille, joilla on työvoimatarvetta, huolehtimaan koulutuksen työelämävastaavuudesta ja laadusta sekä tarjoamaan edellytyksiä jatko-opintoihin. Vaikuttavuusrahoitus ja suoritusrahoitus muodostaisivat toisiaan tasapainottavan kokonaisuuden, sillä vaikuttavuusrahoitus varmistaisi osaltaan, ettei suoritettuihin tutkintoihin ja tutkinnon osiin perustuva rahoitus ohjaisi koulutuksen järjestäjiä toimimaan epätarkoituksenmukaisesti, esimerkiksi suuntaamaan koulutustarjontaansa rahoituksen maksimoinnin mukaisesti työelämän osaamistarpeiden sijasta. Lisäksi vaikuttavuusrahoitus kannustaisi oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen, koska oppisopimuskoulutuksen työllistävyys on ollut korkeampaa kuin muiden koulutuksen toteutusmuotojen. 
Vaikuttavuusrahoituksessa tarkasteltaisiin erikseen koko tutkintoa suorittavia opiskelijoita sekä tutkinnon osia suorittavia opiskelijoita. Lisäksi otettaisiin huomioon, oliko henkilö koulutusta aloittaessaan työllinen vai ei. Vaikuttavuusrahoituksessa suurin painoarvo olisi henkilöillä, jotka ennen koulutuksen aloittamista eivät olleet työllisiä, mutta tutkinnon tai sen osan suorittamisen jälkeen olisivat. 
Strategiarahoituksen kautta tuettaisiin koulutuspoliittisesti merkittävien tavoitteiden toteuttamista, esimerkiksi ammatillisen koulutuksen kansallista kehittämistä, koulutuksen järjestäjien strategista kehittämistoimintaa, ammattitaitokilpailujen järjestämistä ja järjestäjärakenteen kehittämistä. Koulutuksen kansallinen kehittäminen voisi tarkoittaa esimerkiksi ala- tai tutkintokohtaisten kehittämisverkostojen perustamista. 
Erityisestä tuesta aiheutuvat kustannukset huomioitaisiin kertoimilla perusrahoitusosuudessa sekä suoritusrahoitusosuuden osalta suoritetuissa tutkinnoissa ja tutkinnon osissa. Erityisen tuen huomioon ottaminen perusrahoituksessa olisi perusteltua, koska erityistä tukea saava opiskelija ei välttämättä pysty suoriutumaan opinnoistaan samassa ajassa kuin muut opiskelijat. Erityisen tuen huomioon ottaminen perusrahoituksen lisäksi myös suoritusrahoitusosuudessa olisi tarpeen, jotta kannustettaisiin koulutuksen järjestäjiä pedagogisen tuen ja tarvittavien muiden tukitoimien avulla mahdollistamaan myös erityistä tukea saaville opiskelijoille tutkinnon suorittaminen. 
Rahoituksesta päättäminen 
Valtion talousarviossa päätettäisiin vuosittain opiskelijavuosien enimmäismäärä, joka perustuisi valtion talousarvioon otettavaan määrärahaan. Tämä talousarviossa päätetty enimmäismäärä toimisi opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain suoritepäätöksillä ja varainhoitovuoden aikana muutoin jakamien opiskelijavuosien kattona. Määrärahan ja opiskelijavuosien enimmäismäärän perusteella opiskelijavuodelle muodostuisi euromääräinen arvo, mutta tätä ei kuitenkaan käytettäisi yksikköhinnan tapaan suoraan rahoituksen perusteena. 
Uudessa ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa määrättäisiin koulutuksen järjestäjien opiskelijavuosien vähimmäismääristä. Tarkoituksena on, että järjestämislupien vähimmäisopiskelijamäärät kattaisivat yhteensä noin 90 prosenttia kaikista valtion talousarvion määrärahan puitteissa jaettavista opiskelijavuosista. Järjestämisluvissa päätetyllä vähimmäismäärällä turvattaisiin perusrahoituksen ennakoitavuus ja siten koulutuksen järjestäjien mahdollisuus toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä tarpeellisiin investointeihin. 
Opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi vuosittain syksyllä suoritepäätöksellä koulutuksen järjestäjän tavoitteellisen opiskelijavuosien määrän tulevalle varainhoitovuodelle kunkin varainhoitovuoden tarpeiden mukaisesti. Suoritepäätöksillä päätettävät tavoitteelliset opiskelijavuosimäärät kattaisivat noin 98 prosenttia kaikista jaettavista opiskelijavuosista. Pieni osa opiskelijavuosista jätettäisiin jaettavaksi varainhoitovuoden aikana, jotta voitaisiin vastata akuutteihin koulutuksen kohdentamistarpeisiin. 
Valtion talousarvion määrärahan ja opiskelijavuosien enimmäismäärän perusteella opiskelijavuodelle muodostuu vuosittain eräänlainen euromääräinen arvo. Jos talousarvion määrärahan tasoa muutetaan, tulisi se pääsääntöisesti ottaa huomioon myös rahoituksen perusteena huomioon otettavien opiskelijavuosien määrässä, jotta opiskelijavuotta kohden myönnettävä euromäärä pysyisi vakaana. Menettely loisi puitteet huolehtia rahoituksen riittävästä ennakoitavuudesta esimerkiksi määrärahatason tai koulutuksen järjestäjien toteuttamien opiskelijavuosimäärien muuttuessa. Mikäli koulutuksen järjestäjien toteuttamien opiskelijavuosien määrä ylittäisi talousarvion enimmäismäärän, tämä ei automaattisesti vaikuttaisi suoritteiden arvoon sitä alentavasti tulevana varainhoitovuonna. 
Järjestämisluvassa määrätty opiskelijavuosien vähimmäismäärä olisi pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön koulutuksen järjestäjäkohtaiselle opiskelijavuosien tavoitteellista määrää koskevalle vuosittaiselle päätökselle. Ministeriö ei voisi tehdä järjestämisluvan vähimmäismäärän alittavaa päätöstä. Opiskelijavuosien tavoitteellista määrää päätettäessä otettaisiin lisäksi huomioon edellisten varainhoitovuosien toteutunut suoritemäärä, koulutuksen vuosittaiset kohdentamistarpeet sekä mahdollisten lisämäärärahojen jakaminen koulutuksen järjestäjien kesken. Päätöksenteossa tulisi myös varmistaa toiminnan vakaus ja pitkäkestoisen koulutuksen järjestämismahdollisuudet. 
Ministeriö kuulisi koulutuksen järjestäjiä ennen tavoitteellisista opiskelijavuosista päättämistä, jolloin koulutuksen järjestäjillä olisi mahdollisuus ilmoittaa koulutustarpeensa ja niihin liittyvät perustellut resurssitarpeet. Ministeriö voisi toteuttaa kuulemisen vuorovaikutteisena ohjauskeskusteluna joko yksittäisten koulutuksen järjestäjien kanssa tai useamman järjestäjän kanssa yhtä aikaa. Tällä menettelyllä luotaisiin läpinäkyvä, joustava ja vuorovaikutteinen menettely koulutustarjonnan määrälliselle kohdentamiselle vuositasolla. 
Uudessa ammatillisen koulutuksen määrällisen sääntelyn mallissa yhdistettäisiin nykyisin eri suoritepäätöksillä myönnettävät ammatillisen koulutuksen muodot ja jatkossa järjestäjälle myönnettäisiin opiskelijavuosien kokonaismäärä. Opiskelijavuosimäärää ei pääsääntöisesti sidottaisi koulutusmuotoihin, tutkintotyyppeihin tai aloihin, vaan järjestäjä saisi havaitsemansa tai ennakoimansa tarpeen mukaisesti käyttää opiskelijavuosimäärän työelämän osaamistarpeisiin ja koulutustarpeisiin vastaamisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla. Suoritepäätöksellä päätettävä tavoitteellinen opiskelijavuosimäärä sisältäisi kuitenkin määräyksen työvoimakoulutuksena järjestettävän koulutuksen tavoitteellisesta volyymista. 
Koulutuksen järjestäjälle myönnettäisiin perusrahoitusta tavoitteellisten opiskelijavuosien mukaisesti, vaikka kyseisen varainhoitovuoden toteutunut opiskelijavuosien määrä ei vastaisikaan tavoitteellisten opiskelijavuosien määrää. Tavoitteellisen opiskelijavuosimäärän merkittävät alitukset otettaisiin kuitenkin huomioon seuraavien varainhoitovuosien tavoitteellisista opiskelijavuosista päätettäessä. 
Vuosittain syksyllä tehtävällä suoritepäätöksellä päätettäisiin koulutuksen järjestäjän tulevan varainhoitovuoden tavoitteellisesta opiskelijavuosien määrästä, mikä ohjaisi koulutuksen järjestäjän toimintaa tulevana varainhoitovuonna ja toimisi perusrahoituksen määräytymisperusteena. Toiseksi suoritepäätöksellä vahvistettaisiin tulevan varainhoitovuoden suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksen myöntämisperusteena käytettävät edellisinä vuosina toteutuneet suoritemäärät eli huomioon otettavat tutkinnot, tutkintojen osat sekä vaikuttavuusrahoituksen myöntämisperusteet. Rahoituksen euromääräisestä myöntämisestä päätettäisiin suoritepäätöksessä päätettyjen tavoitteellisten opiskelijavuosien sekä vahvistettujen toteutuneiden suoritemäärien perusteella vuoden lopussa tehtävän valtionosuuksien maksatusta koskevan rahoituspäätöksen yhdessä. 
Rahoitusjärjestelmän tiedonkeruu 
Uuden rahoitusjärjestelmän tarvitsemat tiedot saataisiin Opetushallituksen ja Tilastokeskuksen ylläpitämistä järjestelmistä. Rahoitusuudistus muuttaisi rahoituksen perusteena käytettävää tietoperustaa ja kerättävien tietojen tietosisältöjä. Rahoituksen määräytymisen perusteeksi tarvittavat uudet tiedonkeruut toteutettaisiin sähköisiä järjestelmiä hyväksikäyttäen, jotka rakennettaisiin osaksi Opetushallituksen järjestelmiä. Tavoitteena on, että tarvittavat tiedot siirtyisivät rajapintojen kautta mahdollisimman reaaliaikaisesti järjestelmistä toiseen. Tällöin ei tarvittaisi erillisiä tiedonkeruita, jolloin voitaisiin vähentää tiedonkeruisiin liittyvää manuaalista työtä. Siirtymävaiheessa tarvittaisiin kuitenkin nykymuotoisia tai niistä kehitettyjä sähköisiä tiedonkeruita ja tiedonsiirtoja, koska rahoituksen perusteena käytettäviä tietoja ei ole kaikilta osin vielä käytettävissä. Tilastokeskuksen tietovarannot sisältäisivät jo valmiiksi rahoituksen uudessa rahoitusjärjestelmässä tarvittavat tiedot. Tietojen keruu rajapintojen kautta koulutuksen järjestäjien opintohallinnon järjestelmistä mahdollistaisi myös sen, että tulevaa varainhoitovuotta koskevat suoritetiedot olisivat nykyistä aikaisemmin koulutuksen järjestäjien tiedossa. Tämä lisäisi osaltaan rahoituksen ennakoitavuutta, koska järjestäjillä olisi käytettävissään omien suoritteidensa määrän ohella tieto suoritteiden valtakunnallisista kokonaismääristä hyvissä ajoin ennen varsinaisen suoritepäätöksen tekemistä. 
Opiskelijavuosia koskevassa tiedonkeruussa käytettäisiin siirtymävaiheessa Opetushallituksen nykyisiä ja nykyisistä tiedonkeruista muokattuja sähköisessä muodossa olevia lomaketiedonkeruita ja tiedonsiirtoja. Tiedonkeruita kehitettäisiin koulutuksen järjestäjän kannalta entistä helppokäyttöisemmiksi. 
Tutkintotiedot saataisiin siirtymävaiheessa Tilastokeskuksesta. Tilastokeskuksesta saatavat tutkintotiedot olisivat käytettävissä heti uuden rahoitusjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä eli varainhoitovuoden 2018 suoritepäätöstä tehtäessä. Tutkinnon osia ei lakiin ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaisesti käytettäisi varainhoitovuosien 2018 ja 2019 rahoituksen myöntämisen perusteena. 
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 10.7.2015 antamallaan päätöksellä (OKM/33/040/2015) asettanut todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmän ja käynnistänyt yhdessä Opetushallituksen kanssa kehittämishankkeen, jonka tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja käyttöönottaa todennetun osaamisen rekisteri, joka muodostaisi viranomaisen todentaman osaamisen päätietovarannon. Osa rahoituksen määräämiseksi tarvittavista tiedoista, esimerkiksi perusrahoituksen opiskelijavuositiedot sekä suoritusrahoituksen tiedot tutkinnon osista ja tutkinnoista laajuuksineen, olisivat saatavissa rajapintojen kautta koulutuksen järjestäjien opintohallinnon järjestelmistä valmisteilla olevaan tietovarantoon ja rahoituksen määrittämisen tarpeisiin. 
Vaikuttavuusrahoituksen myöntämisperusteena käytettävät työllistymis- ja jatko-opiskelutiedot tulisivat Tilastokeskuksesta. 
Järjestäjäkohtaiset opiskelijapalautetiedot saataisiin Opetushallituksen ylläpitämästä ammatillisen koulutuksen opiskelijapalautejärjestelmästä. Esimerkiksi nykyistä olemassa olevaa AIPAL-näyttötutkintojen palautejärjestelmää voitaisiin laajentaa kaikkea ammatillista koulutusta koskevaksi ja kehittää sisällöllisesti rahoitusjärjestelmän tarpeiden mukaiseksi. Opiskelijapalautejärjestelmän rinnalle luotaisiin työelämäpalautejärjestelmä, johon kerättäisiin työnantajien antamaa palautetietoa. Opiskelijapalautejärjestelmän tietoja käytettäisiin ensimmäisen kerran varainhoitovuoden 2020 rahoituksen perusteena ja työelämäpalautejärjestelmän tietoja varainhoitovuoden 2022 rahoituksen perusteena. 
Opetushallituksen kustannustiedonkeruuta jatkettaisiin uudistetussa muodossa tutkintojen ja muiden painotusperusteiden kustannuskehityksen seuraamiseksi. Kustannustietojen perusteella arvioitaisiin tutkintojen ja painotusperusteiden keskinäisiä kustannuseroja ja niissä tapahtuvia muutoksia. Näiden tietojen perusteella muutettaisiin tarvittaessa rahoitusmallin kustannus- ja muita painotuskertoimia. 
Uuden rahoitusjärjestelmän tiedonkeruut ja niiden edellyttämät järjestelmät keskitettäisiin Opetushallitukseen. Suoritepäätösraportointi samoin kuin opetushallinnon sisäiseen käyttöön ja opetushallinnon ja järjestäjien yhteiskäyttöön tarkoitettu rahoitus- ja kustannustietojen raportointi integroitaisiin OIVA- Opetushallinnon ohjaus- ja säätelypalvelun kanssa. Suoritetietojen ja kustannustietojen julkinen raportointi keskitettäisiin opetushallinnon yhteiseen tilastotietopalveluun - Vipuseen. Tiedonsiirrot rahoituksen tietojärjestelmien ja OIVA- Opetushallinnon ohjaus- ja säätelypalvelun ja Vipunen tilastopalvelun välillä tapahtuisivat rajapintojen kautta. 
4
Esityksen vaikutukset
4.1
Taloudelliset vaikutukset
4.1.1
4.1.1 Vaikutukset koulutuksen järjestäjälle
Vuonna 2017 toteutettu säästö 
Vuosien 2017—2020 julkisen talouden suunnitelman mukaan ammatilliseen koulutukseen kohdennetaan 190 miljoonan euron määrärahan säästö vuodesta 2017 alkaen. Tätä ammatillisen koulutuksen säästöä koskevat lakimuutokset on tehty rahoituslakiin 1 päivänä tammikuuta 2017 voimaan tulleella lainmuutoksella 1486/2016. Kyseisellä lainmuutoksella ammatillisen koulutuksen säästö on kohdennettu kokonaan oppilaitosmuotoiseen ammatilliseen peruskoulutukseen, joten säästö ei vielä vuonna 2017 kohdentunut niihin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin, joiden koko ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoitteinen toiminta koostuu ammatillisesta lisäkoulutuksesta. Lakimuutoksen hallituksen esityksessä (HE 177/2016 vp) on todettu, että ammatillisen koulutuksen reformin osana valmisteltavien rahoitusjärjestelmää koskevien uudistusten myötä rahoitusjärjestelmään kohdennettavat säästöt tulisivat kohdistumaan vuodesta 2018 lukien kaikkiin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin. 
Ammatillisen koulutuksen säästöä käsittelevässä hallituksen esityksessä on todettu, että koulutuksen järjestäjät voisivat sopeuttaa toimintaansa vähentyvään määrärahatasoon opiskelijamäärää vähentämällä, opiskelijakohtaista kustannusta pienentämällä taikka näiden yhdistelmänä. Säästön toteuttamistapa mahdollisti säästön toteuttamisen kunkin koulutuksen järjestäjän kannalta tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti keväällä 2016 kyselykirjeen kaikille ammatillisen koulutuksen järjestäjille. Kyselyssä tiedusteltiin muun muassa järjestäjien taloudellista kantokykyä sekä ammatillisia ja toiminnallisia edellytyksiä laadukkaan koulutuksen järjestämiselle. Hallituksen esityksessä on todettu saatujen vastausten perusteella vaikuttavan siltä, että ammatillisen koulutuksen järjestäjät eivät merkittävissä määrin sopeuttaisi toimintaansa opiskelijamääriä vähentämällä, vaan tehostamalla toimintaansa muulla tavoin. 
Kyselyyn saatujen vastausten mukaan opetuksessa toimivan henkilöstön menoista karsittaisiin vuosien 2016 ja 2018 välillä noin 80 miljoonaa euroa eli vajaat 10 prosenttia. Koko henkilöstön määrä vähenisi samalla ajanjaksolla noin 1 400 opettajalla 21 500:ta 20 100:een, ja jatkaisi laskuaan vuoteen 2020 noin kahdella sadalla. Päätoimisten opettajien osalta vähennys vuosina 2016—2018 olisi noin 800 opettajaa. 
Kyselyn vastausten mukaan järjestäjät aikoivat säästää myös kiinteistömenoissa vuosina 2016—2018 noin 20 miljoonaa euroa ja vuoden 2018 jälkeen vielä noin viisi miljoonaa euroa. Tämä kiinteistömenojen karsiminen vastaisi noin seitsemän prosentin vähennystä kiinteistöihin kohdistuvista kokonaismenoista. Osalla koulutuksen järjestäjistä ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta vähentää tilakustannuksia kovin nopeasti. Toimitilojen käytön tehostamista suunnitteli yli puolet ja toimitilojen lukumäärän vähentämistä noin kolmannes koulutuksen järjestäjistä. Järjestäjien arvioiden mukaan toimitiloja suljettaisiin vuoteen 2020 mennessä noin 130. Investointeja puolestaan olisi tarkoitus vähentää vuoteen 2018 mennessä noin 25 miljoonalla eurolla. 
Uuteen rahoitusjärjestelmään siirryttäessä vuonna 2017 toteutettu ammatillisen koulutuksen rahoituksen 190 miljoonan euron säästö kohdentuisi kaikkiin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen sijaan. Lähtökohtaisesti säästö kohdentuisi tasaisesti kaikkiin järjestäjiin ja ammatillisen koulutuksen järjestämismuotoihin, sillä uudessa rahoitusjärjestelmässä rahoitusta ei talousarviossa jaettaisi tutkintotyyppien tai koulutuksen järjestämismuotojen perusteella, vaan talousarviossa määriteltäisiin ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoitus, joka jakautuisi suhteellisesti koulutuksen järjestäjien toteuttaman ammatillisen koulutuksen perusteella. Ammatillisen koulutuksen järjestäjille suunnatun kyselyn perusteella 190 miljoonan euron säästöjen aiheuttamat sopeuttamistoimet ajoittuisivat portaittain vuosille 2017—2020 ja osa järjestäjistä on toteuttanut toimia jo ennakoivasti vuonna 2016. Osa edellä kuvatuista sopeuttamistoimista sijoittuisi siis myös ehdotetun uuden rahoitusjärjestelmän voimassaoloajalle. 
Edellä mainitussa kyselyssä todetut koulutuksen järjestäjien toimenpiteet perustuvat sen hetkisiin koulutuksen järjestäjien arvioihin keinoista ja vaihtoehtoisista tavoista sopeuttaa toimintaansa. Uuden rahoitusjärjestelmän toiminnan tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen perustuvat elementit, erillisten rahoitusväylien purkaminen sekä ammatillisen koulutuksen toimintalainsäädännön uudistamiseen liittyvät muutokset, erityisesti toimintatapojen yhtenäistäminen, henkilökohtaistaminen, työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääminen sekä päällekkäisen ja rinnakkaisen sääntelyn purkaminen osaltaan loisivat puitteet koulutuksen järjestäjille toiminnan uudistamiseksi, sen työelämälähtöisyyden parantamiseksi ja uuteen rahoitustasoon sopeuttamiseksi. 
Rahoitusjärjestelmä 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistus vaikuttaisi rahoituksen jakautumiseen ammatillisen koulutuksen järjestäjien välillä. Rahoitusta kohdentuisi nykyistä suhteellisesti enemmän niille koulutuksen järjestäjille, joilla koulutuksen läpäisy on tehokasta ja koulutus vaikuttavaa, koska nykytilaan verrattuna suoritettujen tutkintojen ja tutkinnon osien sekä koulutuksen vaikuttavuuden painoarvo rahoituksen määräytymisperusteena lisääntyisi merkittävästi. 
Rahoitusjärjestelmän uudistamisen myötä rahoituksen suhteellinen jakautuminen koulutuksen järjestäjien kesken voisi muuttua myös kunkin järjestäjän koulutustarjonnan vuoksi. Tämän muutoksen suuruuteen ja suuntaan vaikuttavat rahoituksen myöntämisessä käytettävät kertoimet, jos ne eivät perustu suoraan koulutuksen järjestämisen kustannuksiin, vaan niihin sisältyy muita ohjausvaikutuksia. Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksena järjestettävän koulutuksen rahoitustason nostaminen nykytilaan verrattuna tarkoittaisi sitä, että paljon oppisopimuskoulutusta järjestävien järjestäjien rahoituksen taso nousisi nykytilaan verrattuna. 
Lisäksi rahoituksen järjestäjäkohtaiseen jakautumiseen vaikuttaisi se, millaista koulutusta ja tutkintoja koulutuksen järjestäjät tarjoaisivat. Koulutuksen järjestäjät voisivat jatkossa päättää vapaammin siitä, missä määrin ne tarjoavat tutkintoja tai niiden osia työelämän osaamistarpeisiin vastaamiseksi tai missä suhteessa ne tarjoavat eri alojen koulutusta tai eri tutkintotyyppejä. Tämä vaikuttaa koulutuksen järjestäjän kokonaisrahoituksen määrään. Rahoituskertoimet puolestaan vaikuttavat siihen, kuinka hyvin rahoitus vastaa erilaisten tutkintojen, niiden osien ja koulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Edellä mainituista tarjonnan kohdentamiseen liittyvistä tekijöistä johtuva rahoituksen tason vaihtelu ei siten suoraan vaikuta koulutuksen järjestäjän kykyyn järjestää koulutusta saamansa rahoituksen puitteissa. 
Rahoitusjärjestelmän uudistus vaikuttaisi myös rahoituksen vakauteen ja ennakoitavuuteen. Rahoitus vaihtelisi nykyistä enemmän koulutuksen järjestäjän suorituskyvyn ja toiminnan vaikuttavuuden perusteella. Rahoituksen vakautta ja ennakoitavuutta turvattaisiin järjestämisluvissa määrätyllä vähimmäisopiskelijavuosimäärällä, riittävällä perusrahoitusosuudella, suoritusrahoituksen leikkurilla sekä siirtymäajalla. Ennakoitavuus vähentyisi kuitenkin sellaisella järjestäjällä, jonka tuottamien suoritteiden määrä vaihtelisi voimakkaammin vuosittain, koska suhteellisessa rahoitusjärjestelmässä kunkin koulutuksen järjestäjän suoriutuminen vaikuttaisi osaltaan toisten koulutuksen järjestäjien saaman rahoituksen määrään. Opiskelijavuosien vähimmäismäärän lisäksi myönnettävä perusrahoituksen opiskelijavuosien tavoitteellinen määrä päätettäisiin vuosittain, joten järjestäjän opiskelijavuosien määrä voisi jossain määrin vaihdella vuodesta toiseen. Toisaalta perusrahoituksen opiskelijavuosikohtaisen euromääräisen arvon ennakoitavuutta turvattaisiin päättämällä rahoituksen perusteena käytettävien opiskelijavuosien enimmäismäärä vuosittain sen sijaan, että järjestäjien toteuttamien opiskelijavuosien määrä vaikuttaisi suoraan tulevan varainhoitovuoden perusrahoituksen suoritteiden määrään. 
Suoritusrahoitus määräytyisi koulutuksen järjestäjien aikaansaamien tutkintojen osien ja tutkintojen perusteella. Suoritusrahoitus kohdentaisi rahoitusta enemmän sellaisille koulutuksen järjestäjille, joiden läpäisy on tehokasta. Koulutuksen järjestäjien tutkintokertymät vaihtelevat vuosittain, mikä vaikuttaisi rahoituksen tasoon tutkintorahoituksen painoarvon suhteessa. Koulutuksen järjestäjillä, joiden tutkintovolyymi on suuri (yli 1 000 tutkintoa vuodessa), vuotuinen vaihtelu on ollut suhteellisen pientä, keskimäärin 4—5 prosenttia vuosittain suhteessa kolmen vuoden keskiarvoon. Suurimmat vuotuiset suhteelliset vaihtelut tutkintokertymässä on kooltaan pienillä koulutuksen järjestäjillä. Pienten järjestäjien välillä on kuitenkin hajontaa, joka tarkoittaa, että osalla tutkintomäärät vaihtelevat vähän, osalla merkittävästi. 
Vaikuttavuusrahoitus perustuisi tutkinnon tai tutkinnon osien suorittajien työllistymiseen ja jatko-opintoihin sijoittumiseen sekä opiskelija- ja työelämäpalautteeseen. Vaikuttavuusrahoitusta kohdentuisi suhteessa eniten sellaisille järjestäjille, joiden tutkinnon tai tutkinnon osan suorittajista mahdollisimman moni työllistyy tai siirtyy jatko-opintoihin. Myös sellaiset järjestäjät, joilla on paljon ammatti- tai erikoisammattitutkintoa suorittavia opiskelijoita, voisivat saada enemmän vaikuttavuusrahoitusta, koska kyseisten tutkintojen suorittajien työllisyysaste on korkeampi kuin perustutkinnon suorittaneiden. Samoin oppisopimuskoulutusta suhteellisesti enemmän toteuttavien koulutuksen järjestäjien rahoitus kasvaisi, koska oppisopimuskoulutuksesta työllistytään keskimäärin paremmin kuin oppilaitosmuotoisesta koulutuksesta. Toisaalta suoritusrahoituksessa annettaisiin suurempi painoarvo sellaisen opiskelijan työllistymiselle, joka ennen opintojen aloittamista ei ole ollut työllinen. 
Rahoituksen muutoksesta uuteen rahoitusjärjestelmään siirryttäessä on tehty koelaskelmia. Koelaskelmissa on käytetty nykyisen rahoitusjärjestelmän perusteella saatavilla olevia tietoja. Opiskelijavuosina on käytetty ammatillisen peruskoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen osalta opiskelijamäärien painotettua keskiarvoa sekä oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen osalta rahoitettuja opiskelijatyövuosia. Laskelmissa on oletettu, että yksi opiskelija ja yksi opiskelutyövuosi vastaisivat yhtä opiskelijavuotta. Suoritusrahoituksen perustana olevat tutkinnot ja tutkinnon osat on määritelty nykyisin käytettävissä olevien tietojen perusteella. Perus- ja suoritusrahoituksessa ala- ja tutkintokohtaiset erot on huomioitu nykyisistä kustannustiedonkeruista saatuihin ala- ja tutkintokohtaisiin tietoihin perustuvilla kustannusryhmäkertoimilla käyttäen viittä eri kustannusryhmää. Perus- ja suoritusrahoituksessa tutkintotyypin mukaiset kustannuserot sekä oppisopimuskoulutuksen poikkeavat kustannukset on huomioitu liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaisilla kertoimilla. Majoituksen ja erityisen tuen kertoimissa lähtökohtana ovat olleet nykyiset kertoimet. Vaikuttavuusrahoituksessa on mitattu tutkinnon ja tutkinnon osan suorittaneissa työllistyneiden ja jatko-opiskelijaksi korkeakouluihin siirtyneiden osuutta tutkinnon tai tutkinnon osan suorittaneista. Koko tutkinnon suorittaneita suhteessa tutkinnon osan suorittaneisiin on painotettu 2:1 ja ennen koulutusta ei-työllisinä olleita suhteessa työllisinä olleisiin 2:1. 
Uuteen rahoitusmalliin siirtymisen vaikutuksia kuvaavissa koelaskelmissa on käytetty hallituksen esityksen mukaista jakaumaa perusrahoitukseen, suoritusrahoitukseen ja vaikuttavuusrahoitukseen. Uuden järjestelmän vaatimaa tietopohjaa ei ole kaikilta osin kattavasti käytettävissä, joten koelaskelmat on tehty käytettävissä olevilla tiedoilla. Perusrahoituksen suoritteena opiskelijavuosi on käytetty nykyisen rahoitusjärjestelmän perustutkintokoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen painotettuja opiskelijamääriä ja lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosia. Tutkinnon osista ja niiden laajuuksista käytössä on ollut Opetushallituksen keräämää tietoa, mutta ei kattavasti, puuttuvin osin on käytetty estimointia. Tutkintotiedot ja tutkinnon suorittaneiden työllistymis- ja jatko-opiskelutiedot on saatu Tilastokeskuksesta. Rahoitusjärjestelmän tarvitsemaa palautetietoa ei ole ollut käytettävissä, joten vaikuttavuusrahoituksen koko 15 prosentin rahoitusosuus on koelaskelmissa jaettu pelkästään työllistymis- ja jatko-opiskelutietojen perusteella. Koelaskelmissa käytetyt erilaisia kustannustekijöitä huomioivat kertoimet on johdettu nykyisistä kustannuksista tai käytetty nykyisen tasoisia kertoimia. Ohjausvaikutukseen tarkoitettuina kertoimina on käytetty asetukseen suunniteltuja kertoimia. Järjestäjät, joilla on pelkästään erikoisoppilaitoksissa järjestettävää koulutusta, eivät ole koelaskelmissa mukana. 
Koelaskelmien perusteella noin 40 prosentilla järjestäjistä rahoitus muuttuisi enemmän kuin 10 prosenttia nykyiseen valtionosuusrahoitukseen verrattuna. Joka viidennellä rahoitus vähenisi ja joka viidennellä se kasvaisi tämän verran. Järjestäjien, joiden rahoitus pienenisi yli 10 prosenttia, osuus nykyisestä rahoituksen euromäärästä samoin kuin opiskelijamäärästä on noin 12 prosenttia. Vajaalla 4 prosentilla järjestäjistä rahoitus pienenisi yli 20 prosenttia. Näiden järjestäjien osuus sekä rahoituksesta että opiskelijoista on vain promillen verran. 
Koulutuksen järjestäjien, joiden rahoitus kasvaisi yli 10 prosenttia, osuus nykyisestä rahoituksesta on 13 prosenttia ja opiskelijoista 15 prosenttia. Joka kymmenennellä rahoitus kasvaisi yli 20 prosenttia. Näiden osuus rahoituksesta on 3 prosenttia ja opiskelijoista 4 prosenttia. Järjestäjillä, joiden rahoitusosuus kasvaisi yli 10 prosenttia, tulee rahoituksesta poikkeuksetta suurempi osuus suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksesta kuin keskimäärin. Kyseisien järjestäjien suorituskyky on näin ollen keskimääräistä parempi. Joillakin perusrahoituksen osuus on alle neljänneksen niiden saamasta rahoituksesta. Varsinkin yli 20 prosenttia rahoitusosuuttaan kasvattavissa suurimmalla osalla järjestäjistä vaikuttavuusrahoitus muodostaa vähintään 30 prosenttia eli kaksinkertaisen määrän verrattuna keskimääräiseen osuuteen. Tässä on kuitenkin otettava huomioon, että palautejärjestelmien osuus ei ole mukana. Niiden käyttöönoton voi olettaa jossain määrin tasaavan vaikuttavuusrahoituksen jakautumista. 
Uuden rahoitusjärjestelmän käyttöönottoon liittyy siirtymäaika, jonka aikana perusrahoituksen osuus laskisi asteittain kohti 50 prosentin osuutta ja suoritus- ja vaikuttavuusrahoitusosuudet vastaavasti kasvaisivat. Siirtymäajalla varmistettaisiin, että koulutuksen järjestäjän saama rahoitus ei muuttuisi merkittävästi tai yllättävästi uuden rahoitusmallin käyttöönoton yhdessä. Siirtymäaika takaisi järjestäjille riittävän ajan uudistaa ja sopeuttaa toimintaansa rahoitusmallin aiheuttamiin muutoksiin. Lisäksi siirtymäajan aikana voidaan arvioida kertoimien toimivuutta suhteessa niille asetettuihin tavoitteisiin. 
Varainhoitovuotta 2018 ja 2019 koskien perusrahoituksen osuus tulisi olemaan 95 prosenttia ja suoritusrahoituksen osuus 5 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että näinä vuosina rahoitus pääosin määräytyisi järjestäjille kohdennettujen opiskelijavuosien perusteella. Varainhoitovuotta 2020 koskien rahoitusta jaettaisiin perusrahoituksena 70 prosenttia, suoritusrahoituksena 20 prosenttia sekä vaikuttavuusrahoituksena 10 prosenttia. Tällöin koelaskelmien perusteella vajaalla 30 prosentilla rahoitus muuttuisi enemmän kuin 10 prosenttia. Runsaalla 15 prosentilla järjestäjistä rahoitus vähenisi yli 10 prosenttia ja vajaalla 14 prosentilla kasvaisi yli 10 prosenttia. Yli 10 prosenttia menettävien osuus nykyisestä rahoituksesta on 2 prosenttia ja yli 10 prosentin lisäyksen saavista 5 prosenttia. Vaikka jo 70 prosentin perusrahoitukseen siirtyminen vähentää rahoitusta yli 10 prosenttia lähes joka kuudennella järjestäjällä, niin näiden painoarvo rahoituksesta on kuitenkin vain 2 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että vain yksittäinen suuri järjestäjä on tässä joukossa. 50 prosentin perusrahoituksella yli 10 prosenttia menettävissä on useampia suuria koulutuksen järjestäjiä. 
Asteittainen siirtyminen perusrahoituspainotteisesta rahoituksesta 50 prosentin perusrahoitusosuuteen tuo järjestäjille aikaa sopeutua tilanteeseen. Koelaskelmissa simuloitiin kahden suuren monialaisen ja monimuotoisen koulutuksen järjestäjän tilannetta. Molempien järjestäjien rahoitus vähenisi nykyisestä yli 10 prosenttia 50 prosentin perusrahoitusosuuteen siirryttäessä. Simuloinnissa testattiin kuinka paljon järjestäjien asema paranisi, jos ne pystyisivät tuottamaan suoritusrahoituksen suoritteita suhteessa perusrahoituksen suoritteisiin samassa suhteessa kuin niitä keskimäärin tuotetaan, näin mitattuna olemaan yhtä tehokkaita kuin keskimäärin. Toisen järjestäjistä pystyisi tutkinnon osien ja tutkintojen tuottamista tehostamalla parantamaan asemaansa 4 prosenttiyksikköä ja työllistyneiden ja jatko-opiskelijoiden määrää lisäämällä 7 prosenttiyksikköä. Lopputuloksena näiden järjestäjien rahoitus asettuisi rahoituksen nykytasoa vastaavalle tasolle. Toinen järjestäjistä puolestaan pääsisi hieman rahoitusosuuttaan kasvattavien joukkoon. Sekä tutkinnon osien ja tutkintojen tuottamista tehostamisella että työllistyneiden ja jatko-opiskelijoiden määrän lisäämisellä olisi 8 prosenttiyksikön vaikutus. 
Rahoitusmallin koelaskelmien tulosten arvioinnissa on otettava huomioon, että ne kuvaavat sitä, millä tavoin järjestäjäkohtainen rahoitus olisi muuttunut, jos se olisi jaettu uusilla rahoitusperusteilla ja jos koulutuksen järjestäjän toiminta ei muuttuisi aikaisemmasta. Rahoituskertoimien ohjausvaikutuksista johtuen koulutuksen järjestäjät muuttavat toimintaansa, mutta tämän muutoksen arvioiminen yksityiskohtaisesti on vaikeaa, koska se riippuu useista tekijöistä. 
Rahoitusmallin dynaamisia vaikutuksia on arvioitu myös kyselytutkimuksen avulla. Tammikuussa 2017 tehdyssä kyselyssä selvitettiin koulutuksen järjestäjien näkemyksiä ja arvioita uuden rahoitusjärjestelmän vaikutuksista heidän toimintaansa. Koulutuksen järjestäjistä 60 prosenttia vastasi kyselyyn. Vastaukset pohjautuvat lausuntokierroksella olleen hallituksen esitysluonnokseen. Kyselyyn vastanneet pitivät rahoitusjärjestelmää lähtökohtaisesti kannustavana ja valtaosa arvioi, että uusi rahoitusjärjestelmä kannustaa olemaan tuloksellisempi, tehostamaan toimintaa ja keksimään innovatiivisia ratkaisuja sekä lisää koulutuksen järjestäjien vastuuta tuloksistaan. Vastaajista noin puolet oli sitä mieltä, että uudessa rahoitusjärjestelmässä käytetyt mittarit mittaavat koulutuksen tuloksellisuutta, mutta vain kolmasosan mielestä suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksen suoritteiden painotukset ovat tavoitteiden mukaisia. Kriittisimmin suhtauduttiin siihen, onko uusi rahoitusjärjestelmä riittävän ennakoitava toiminnan tulevaisuuden suunnittelemiseksi, ottaako se huomioon keskeiset kustannuksiin vaikuttavat tekijät ja antaako se riittävät puitteet tarjota koulutusta haasteellisemmille asiakasryhmille. Lisäksi lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että uusi rahoitusjärjestelmä ei kohtele tasa-arvoisesti erilaisia koulutuksen toteuttamismuotoja. 
Kyselyssä selvitettiin vastaajien näkemyksiä siitä, kuinka todennäköisinä he pitivät negatiivisia ohjausvaikutuksia uuden rahoitusjärjestelmän seurauksena. Todennäköisimpänä negatiivisena ohjausvaikutuksena kyselyyn vastanneet pitivät valikointivaikutusta. 82 prosenttia vastaajista katsoi, että rahoitus ei kannusta riittävästi ottamaan koulutukseen haastavampia opiskelijoita. Potentiaalisena negatiivisena vaikutuksena vastaajat pitivät myös sitä, että koulutuksen järjestäjät keskittyisivät ainoastaan suoritteiden aikaansaamiseen, jolloin esimerkiksi opiskelijoiden työllistäminen jäisivät aikaisempaa pienemmälle huomiolle ja koulutuksen järjestäjät laskisivat laatuvaatimuksia. Epätodennäköisenä kyselyyn vastanneet pitivät kuitenkin sitä, että koulutuksen järjestäjät eivät pyrkisi keksimään uusia innovatiivisia ratkaisuja kehittääkseen toimintaansa tai että koulutuksen järjestäjät pyrkisivät vääristelemään mittauksessa käytettävää tietoja. 
Kyselyssä selvitettiin tarkemmin, miten vastaajat ennakoivat oman toiminnan muuttuvan rahoitusjärjestelmän seurauksena. Kyselyn vastausten perusteella rahoitusjärjestelmällä on vaikutusta opiskelijamäärien tavoitteisiin. Eniten lisäystä tavoiteltiin peruskoulutuksen oppisopimusten määriin ja toiseksi eniten lisäkoulutuksen oppisopimusten määriin. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen osalta tavoitteet jakautuivat melko tasaisesti lisäyksen ja ennallaan pitämisen välillä. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien osalta taas yleisin tavoite oli pitää ne ennallaan. Vastaajien tavoitteita selittää kuitenkin se, kuinka paljon koulutuksen järjestäjällä on tällä hetkellä opiskelijoita kyseisissä koulutusmuodoissa. Ne, joilla kyseisiä opiskelijoita ei ole ollenkaan tällä hetkellä, eivät tavoittele lisäystä, vaan suurin osa toteaa, ettei rahoitusjärjestelmällä ole vaikutusta asiaan tai etteivät he voi vaikuttaa asiaan. Suuri osa vastaajista katsoi, että rahoitusjärjestelmällä ei olisi kovinkaan suurta vaikutusta koulutuksen kohdentamiseen. Eniten tavoitteena oli kuitenkin lisätä koulutuksen kohdentamista ilman aikaisempaa tutkintoa oleville, työttömille, maahanmuuttajille ja peruskoulun päättäneille. 
Koulutuksen järjestäjistä yli puolet aikoi tavoitella lisäystä osaamispisteiden ja tutkintojen määrässä sekä opiskelijoiden työllistymisessä. Vain pieni osa vastaajista oli sitä mieltä, että rahoitusjärjestelmällä ei olisi vaikutusta tavoitteisiin tutkintojen tai osaamispisteiden määrästä tai etteivät he voisi vaikuttaa niiden määrään. Opiskelijoiden työllistymisestä kuitenkin yhteensä yli kolmasosa vastaajista oli sitä mieltä, ettei rahoitusjärjestelmällä ole vaikutusta asiaan tai ettei koulutuksen järjestäjä voisi vaikuttaa asiaan. 
Rahoitusjärjestelmän seurauksena yleisin tavoite toimintatavoissa oli lisätä panostusta henkilökohtaistamisprosessiin, jota tavoitteli noin 70 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi yleisimmät tavoitteet olivat lisätä yhteistyötä työelämän kanssa, ainoastaan puuttuvan osaamisen kouluttamista, koulutustarjonnan vastaavuutta työelämän tarpeisiin ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Noin puolet vastaajista tavoitteli lisäävänsä yhteistyötä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa sekä opiskelijan tukemista työnhaussa ja opintojen suorittamisessa. Noin 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei rahoitusjärjestelmällä ole vaikutusta opiskelijoiden tukemiseen jatko-opintoihin hakeutumisessa ja koulutuksen markkinointiin ja niissä tavoiteltiinkin kaikista vähiten lisäystä. 
Kyselyn vastausten perusteella koulutuksen järjestäjät aikoivat hyödyntää rahoitusjärjestelmän tuottamaa tietoa. Vastaajista yli 90 prosenttia aikoi seurata rahoitusjärjestelmän perusteena olevaa tietoa omasta toiminnastaan ja aikoi hyödyntää sitä kehittääkseen omaa toimintaansa. Koulutuksen järjestäjistä lähes 70 prosenttia aikoi keskittyä toiminnassaan aikaisempaa enemmän rahoitusjärjestelmän mittaamiin asioihin eli tutkintojen ja osaamispisteiden aikaansaamiseen sekä opiskelijoiden työllistymiseen ja/tai jatko-opintoihin siirtymiseen. Epätoivottuina pidettyjä seurauksia, kuten opiskelijoiden valikointia ja ”suoritetehtailua” selvitettiin kysymällä aikovatko järjestäjät tarkentaa opiskelijoiden valintaperusteita tai helpottaa opintosuoritusten saamista uuden rahoitusjärjestelmän tultua voimaan. Hieman alle puolet vastaajista kertoi aikovansa tarkentaa opiskelijoiden valintaperusteita, mutta suurin osa oli sitä mieltä, ettei aio helpottaa suoritusten saamista. 
Kyselyn vastausten osalta on kuitenkin huomioitava se, että osa vastaajista koki kyselyyn vastaamisen haasteelliseksi hallituksen esityksen luonnoksen pohjalta. Lisäksi osa vastaajista totesi, että rahoitusjärjestelmä on osa isompaa kokonaisuutta, ja että on vaikeaa erottaa, mitkä muutoksista ovat sen seurausta. 
Uuden rahoitusjärjestelmän käyttöönottoon liittyisi siirtymäaika, jonka aikana perusrahoituksen osuus laskisi asteittain kohti 50 prosentin osuutta ja suoritus- ja vaikuttavuusrahoitusosuudet vastaavasti kasvaisivat. Siirtymäajalla varmistettaisiin, että koulutuksen järjestäjän saama rahoitus ei muuttuisi merkittävästi tai yllättävästi uuden rahoitusmallin käyttöönoton yhdessä. Siirtymäaika takaisi järjestäjille riittävän ajan sopeuttaa toimintaansa rahoitusmallin aiheuttamiin muutoksiin. Lisäksi siirtymäajan aikana voidaan arvioida kertoimien toimivuutta suhteessa niille asetettuihin tavoitteisiin. 
Uusi rahoitusjärjestelmä edellyttäisi koulutuksen järjestäjiltä nykyistä suurempaa taloudellista kantokykyä, sillä pääsääntöisesti edellisten vuosien toteutuneisiin suoritteisiin perustuvassa rahoitusmallissa järjestäjän tarjonnassa ja toiminnan volyymissä tapahtuvat muutokset vaikuttaisivat saatavaan rahoitukseen pääasiallisesti vasta kahden vuoden viiveellä. Tämä toisaalta myös tasaisi muutosten vaikutuksia silloin kun suoritteiden määrä vähenisi. Talousarvion määrärahan lisäyksiin tai muihin koulutuksen kohdentamistarpeisiin perustuva opiskelijavolyymin kasvu otettaisiin kuitenkin huomioon jo varainhoitovuoden rahoituksessa perusrahoitusosuuden opiskelijavuosien lisäyksenä, millä varmistettaisiin koulutuksen järjestäjien taloudelliset mahdollisuudet vastata kunkin varainhoitovuoden kohdennettuihin koulutustarpeisiin. Koulutuksen järjestäjien saama rahoitus olisi jatkossakin yleiskatteellista eli koulutuksen järjestäjät voisivat kohdentaa saamansa rahoituksen tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla. 
Yksityisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien lakisääteisistä tehtävistä aiheutuvien arvonlisäveromenojen osalta ehdotetaan siirryttäväksi niin sanotun euro-eurosta periaatteen mukaiseen kompensaatiomenettelyyn, joka vastaisi periaatteiltaan yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaista menettelyä. Korvaus myönnettäisiin kullekin järjestäjälle kyseisen järjestäjän toteutuneiden arvonlisämenojen suuruisena. Euro-eurosta periaatteeseen siirtyminen poistaisi sen nykyisin keskimääräisenä myönnettävään arvonlisäverokompensaation liittyvän ongelman, että myönnettävä arvonlisäkompensaatio ei vastaa järjestäjän toteutunutta arvonlisäverorasitusta. Menettely asettaisi tasa-arvoisempaan asemaan sekä yksityiset koulutuksen järjestäjän keskenään että yksityiset ja kunnalliset koulutuksen järjestäjät suhteessa toisiinsa. 
Ammatillisen koulutuksen uudistaminen 
Ammatillisen koulutuksen reformin myötä ammatilliseen koulutuksen järjestämiseen liittyvät lakisääteiset tehtävät osittain muuttuisivat. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä koulutuksen järjestäjien toimintaprosessit yhtenäistyisivät ja rinnakkaista hallintoa purettaisiin, mikä vähentäisi koulutuksen järjestämisen kustannuksia. Toisaalta uudistus toisi järjestäjille myös eräitä uusia tai muuttuneita tehtäviä, jotka lisäisivät järjestäjien kustannuksia. Merkittävimmät uusien tai muuttuneiden tehtävien kustannusvaikutukset liittyisivät henkilökohtaistamiseen, työpaikalla järjestettävään koulutukseen, yhteisiin tutkinnon osiin, opiskelijoille annettavaan erityiseen tukeen sekä opintososiaalisiin etuuksiin. 
Työvoimakoulutuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle toteutettaisiin siirtämällä työvoimakoulutuksen määrärahaa työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan vuodesta 2018 alkaen. Seuraavassa esitetyt ammatillisen koulutuksen kustannuslaskelmat ja -arviot perustuvat vain nykyisiin opetushallinnon alaisen ammatillisen koulutuksen tietoihin, koska työvoimakoulutuksen osalta rahoitus toteutettaisiin siirtyvien määrärahojen puitteissa. 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä tutkinnon myöntämisoikeus siirtyisi koulutuksen järjestäjille ja tutkintotoimikunnat nykymuodossaan lakkautettaisiin. Muutos vähentäisi koulutuksen järjestäjien hallinnollista työtä, joka on liittynyt tutkinnon järjestämissopimusten hakemiseen ja uudistamiseen. Tutkintotoimikunnat ovat solmineet tutkinnon järjestämissopimuksia koulutuksen järjestäjien ja muiden tahojen kanssa. Sopimukset uudistetaan toimikausittain. Koulutuksen järjestäjiltä saatujen arvioiden perusteella uuden tutkinnon järjestämissopimuksen valmisteluun kuluu aikaa keskimäärin noin 30—100 työtuntia. Työmääräarviot vaihtelevat kuitenkin suuresti riippuen tutkinnosta ja tutkintotoimikuntien käytännöistä. Tutkinnon järjestämissopimuksen uusimisen edellyttämä työmäärä on koulutuksen järjestäjien arvion perusteella jonkin verran pienempi kuin uuden sopimuksen valmistelun työmäärä. Varovaisena arviona voidaan esittää, että tutkinnonjärjestämissopimuksen uudistaminen tai uuden sopimuksen valmistelu edellyttäisi keskimäärin 50 tunnin työpanoksen. Valmistelutyöstä vastaavat pääasiallisesti opettajat (vuosikustannus kuntatalouden arviointikehikon mukaan n. 61 080 €; 1595 työtuntia/vuosi = n. 38€/tunti). Tällöin yksittäisen tutkinnon järjestämissopimuksen uusimisesta aiheutuisi koulutuksen järjestäjille työkustannuksia noin 1900 euroa. Vuonna 2016 tutkinnon järjestämissopimuksia oli voimassa arviolta noin 2 040 kappaletta yhteensä 185 toimijalla. Mikäli sopimukset uudistettaisiin kolmen vuoden välein, syntyisi tästä koulutuksen järjestäjille hallinnollisia kustannuksia arviolta 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. (2050 sopimusta x 1900 €/sopimus/3 vuotta). Tutkinnon järjestämissopimuksista luopuminen vähentäisi koulutuksen järjestäjien kustannuksia näin ollen noin 1,3 miljoonalla. 
Vastaavasti tutkintotodistusten valmistelusta tutkintotoimikuntien hyväksyntää varten syntyy koulutuksen järjestäjille hallinnollista työtä, joka uudistusten myötä poistuisi. Koulutuksen järjestäjät kokoavat arvioinnit sekä valmistelevat tutkintotodistukset ja lähettävät ne allekirjoitettavaksi tutkintotoimikunnille. Koulutuksen järjestäjiltä saatujen arvioiden mukaan yhden tutkinnon suorittajan osalta arviointien kokoamiseen, todistusten valmisteluun sekä postittamiseen kuluu tällä hetkellä työaikaa keskimäärin 3 tuntia, josta noin yksi tunti voitaisiin arvioida syntyvän tutkintotoimikuntien kanssa asioinnista. Järjestäjäkohtaiset työmääräarviot kuitenkin vaihtelevat. Työvaiheet toteuttavat pääsääntöisesti opintosihteerit/toimistosihteerit (palkkakustannus sivukuluineen n. 39 000 euroa; työtunnin hinta n. 24 €). Vuonna 2015 suoritettiin yhtensä 32 247 näyttötutkintoa. Vuoden 2015 tutkintomäärään suhteutettuna tutkintotodistuksien valmisteluun liittyvästä asioinnista muodostuisi varovaisen arvioin perusteella arviolta noin 800 000 euron vuotuiset kustannussäästöt koulutuksen järjestäjille. 
Voidaan arvioida, että yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtyminen mahdollistaisi pidemmällä, esimerkiksi viiden vuoden aikajänteellä koulutuksen järjestäjien opetukseen liittyvän hallinnon tehostamisen ainakin viidellä prosentilla nykyisestä. Tämä pienentäisi koulutuksen järjestäjien kustannuksia noin 7,5 miljoonalla eurolla. 
Henkilökohtaistaminen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen tehostaminen 
Esityksen mukaan kaikille tutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen opiskelijoille laadittaisiin henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Aiemmin näyttötutkintona ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osalta ehdotettu henkilökohtaistaminen ja henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma vastaisivat pitkälti voimassa olevan lainsäädännön edellyttämää henkilökohtaistamista ja sitä koskevaa asiakirjaa, eikä näin ollen aiheuttaisi tältä osin lisäkustannuksia koulutuksen järjestäjille. Ammatillisen perustutkinnon ammatillisena peruskoulutuksena suorittaneiden ja valmentavien koulutusten opiskelijoiden osalta ehdotettu henkilökohtaistaminen poikkeaisi osittain sekä menettelyiltään että sisällöltään voimassa olevan lainsäädännön mukaisista opiskelijakohtaisista suunnitelmista. Tämä lisäisi jossakin määrin henkilökohtaisen ohjauksen tarvetta ja koulutuksen järjestäjien kustannuksia. 
Henkilökohtaistamisen aiheuttamien lisäkustannusten suuruutta arvioitaessa on huomioitava, että ehdotetun henkilökohtaistamisen kaltaisia menettelyitä on jo varsin laajasti käytössä myös ammatillisessa peruskoulutuksessa, sillä koulutuksen järjestäjän on laadittava opiskelijan kanssa yksilöllisiin tavoitteisiin ja valintoihin perustuva henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS). Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus lähtökohtaisesti perustuvat opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden kartoittamiseen, joten uuden henkilökohtaistamisprosessin ei voida katsoa juurikaan lisäävän koulutuksen järjestäjän työmäärää valmentavassa koulutuksessa. Lisäksi erityisopetuksessa laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), johon kirjataan erityisopetuksen toteuttamiseen liittyviä tietoja. Oppisopimuskoulutuksessa puolestaan laaditaan opiskelijan henkilökohtainen opiskeluohjelma. Yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi korvaisi nämä rinnakkaiset hallinnolliset menettelyt. Jatkossa koulutuksen järjestäjillä tulisi olemaan mahdollisuus hyödyntää myös kehitteillä olevia yhteisiä digitaalisia ratkaisuja, jolloin järjestäjät saisivat nykyistä kattavammin ja varmemmin henkilökohtaistamisessa tarvittavia tietoja jo hakuvaiheessa. Tämä mahdollistaisi tehokkaamman ja lyhyemmän henkilökohtaistamisvaiheen. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaisen henkilökohtaistamisen ja sitä vastaavien ammatillisen peruskoulutuksen ja valmentavan koulutuksen menettelyihin koulutuksen järjestäjille aiheuttamista kustannuksista ei ole kerätty vuosittaisia kustannustietoja, joten henkilökohtaistamisen laajentumisen aiheuttamia kustannuksia ei ole mahdollista arvioida suoraan tilastotietojen perusteella. Voidaan kuitenkin arvioida, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatiminen voi aiheuttaa nykyisiin menettelyihin verrattuna kunkin ammatillista perustutkintoa suorittavan osalta opettajan lisätyötä 3,5 työtunnin verran ja opinto-ohjaajan lisätyötä 3,5 lisätunnin verran eli yhteensä noin yhden henkilötyöpäivän verran, henkilökohtaistamismenettelyiden laajentumisesta aiheutuva kustannuslisäys ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille olisi noin 10,7 miljoonaa euroa. Laskelmassa on käytetty kuntatalouden vaikutusarviointien laskentakehikon mukaisia palkkoja sivukuluineen (ammattikoulun lehtorin palkka 61 080 euroa ja opinto-ohjaajan palkka 60 424 euroa) sekä vuosittaista työtuntimäärää (1 595 työtuntia). Ammatillisen perustutkinnon opiskelijamääränä on käytetty vuoden 2017 talousarvion arviota, jonka mukaan aloittavia opiskelijoita olisi 40 000. 
Toisaalta henkilökohtaistamisen yhteydessä selvitettäisiin nykyisistä laajemmin opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ja suunniteltaisiin puuttuvan osaamisen hankkiminen, joka osaltaan tehostaisi koulutusta. Henkilökohtaistamisen laajentumisen ja siihen liittyvän ohjauksen lisääntymisen arvioidaankin vähentävän muita koulutuksen järjestämiskustannuksia, koska aiemmin hankittu osaaminen tunnistettaisiin nykyistä systemaattisemmin ja koulutuksen järjestämisessä voitaisiin yhä tehokkaammin keskittyä nimenomaan puuttuvan osaamisen hankkimiseen. Lisäksi koulutuksen läpäisy paranisi ja keskeyttäminen vähenisi, mikä osaltaan tehostaa koulutuksen järjestäjän toimintaa. 
Osaamisen tunnustaminen säädettäisiin koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi kaikessa tutkintokoulutuksessa ja valmentavassa koulutuksessa. Tämän myötä koulutuksen järjestäjät keskittyisivät henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa suunnitellun puuttuvan osaamisen hankkimiseen. Osaamisen tunnustamisen tehostaminen vaikuttaisi erityisesti niihin perustutkintoihin, joita on aiemmin suoritettu ammatillisena peruskoulutuksena. Opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa oli vuonna 2014 yhteensä noin 128 649 opiskelijaa. Näistä jokin aiemmin suoritettu tutkinto oli 19 237 opiskelijalla, joista ammatillinen perustutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto oli 17 903 opiskelijalla. Tällaisten opiskelijoiden osalta voidaan pääsääntöisesti tunnustaa esimerkiksi yhteiset tutkinnon osat (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavat tutkinnon osat (10 osaamispistettä). Opetushallituksen vuoden 2015 kustannustiedonkeruussa koulutuksen järjestäjät ilmoittivat yhteensä noin 738 000 osaamisen tunnustamisen kautta suoritettua osaamispistettä, mikä oli noin 10 prosenttia kaikista ilmoitetuista osaamispisteistä (opintoviikot ajalta 1.1.—31.7.2015 muunnettu osaamispisteiksi kertoimella 1,5). Jos opiskelija saisi osaamisen tunnustamisen kautta suoritettua kaikki yhteiset ja vapaasti valittavat tutkinnon osat eli yhteensä 45 osaamispistettä, tämä vastaisi 25 prosenttia 180 osaamispisteen tutkinnon laajuudesta. 
Jos yhteisten tutkinnon osien osaamisen tunnustaminen lisääntyisi nykytilaan verrattuna siten, että puolet niistä opiskelijoista, joilla on aiemmin suoritettu ammatillisen perustutkinto, ylioppilastutkinto tai korkeakoulututkinto, saisi suoraan osaamisen tunnustamisen kautta vuosittain suoritettua yhden kolmasosan eli 11,7 osaamispistettä yhteisiä tutkinnon osia ja yhteisten tutkinnon osien kustannusrakenteen arvioitaisiin vastaavan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon koulutusalan kustannuksia, olisi tästä syntyvä kustannussäästö 13,8 miljoonaa euroa. Vastaavasti jos vapaasti valittavien tutkinnon osien osaamisen tunnustaminen lisääntyisi siten, että puolet niistä opiskelijoista, joilla on jokin aiemmin suoritettu tutkinto, saisivat suoraan osaamisen tunnustamisen kautta vuosittain suoritettua yhden kolmasosan eli 3,3 osaamispistettä vapaasti valittavista tutkinnon osista ja vapaasti valittavien tutkinnon osien kustannusrakenteen arvioitaisiin vastaavan keskimääräisiä kustannuksia, olisi tästä syntyvä kustannussäästö 5,7 miljoonaa euroa. Opetushallituksen kustannustiedonkeruun mukaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon koulutusalalla osaamispisteen kustannus olisi 132 euroa (vuosikustannus 7 920 €/60 osp). Ammatillisen perustutkinnon osaamispisteen keskimääräinen kustannus puolestaan olisi vuoden 2015 kustannustietojen perusteella noin 179 euroa (keskimääräinen vuosikustannus 10 749 €/60 osp). 
Lisäksi aiempaa osaamista voidaan tunnistaa aikaisemman työkokemuksen sekä muun epävirallisen ja arkioppimisen tai muiden kuin opiskelijan aiemmin suorittamiin tutkintoihin sisältyneiden opintojen perusteella. Tällöin opiskelija voidaan joko ohjata suoraan osoittamaan osaamisensa tai osaamisen osoittamiseksi tarvittavan puuttuvan ammattitaidon tai osaamisen hankkimiseen. Osaamisen tunnistamisen tehostaminen lyhentää tutkintokoulutuksen kestoa. Tutkintokoulutusta ei siis välttämättä tarvita lainkaan tai sitä tarvitaan vain siltä osin, kun opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen ei riitä osaamisen osoittamiseen. Vipusen mukaan opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoista vuonna 2015 oli 20-vuotiaita ja sitä vanhempia yhteensä 28 648. Näistä 25-vuotiaita tai vanhempia oli 9 594. Suurella osalla näistä opiskelijoista on aikaisempaa työkokemusta. Jos 20-vuotiailta tai sitä vanhemmilta opiskelijoilta tunnistettaisiin aiemman työkokemuksen perusteella osaamista esimerkiksi 5 osaamispistettä vuodessa (esim. yhteensä 15 osaamispistettä, eli noin 8 prosenttia tutkinnon laajuudesta) nykyistä enemmän, jolloin henkilö tarvitsisi vähemmän koulutusta. Ammatillisen lisäkoulutuksen vuoden 2015 kustannustietojen mukaan tutkintotilaisuuden kustannus on noin 8 prosenttia opiskelijatyövuoden kokonaiskustannuksista. Vuoden 2015 kustannusten mukaan ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräinen kustannus osaamispistettä kohden on 179 euroa, joten kustannussäästö tunnistettua osaamispistettä kohden olisi 165 euroa, jos huomioidaan näytön järjestämisestä aiheutuva arviolta 8 prosentin kustannus. Jos maltillisen arvion perusteella vuosittain 28 648 opiskelijalta tunnistettaisiin aiemman työkokemuksen perusteella 5 osaamispistettä nykyistä enemmän, syntyisi kustannussäästöä 23,6 miljoonaa euroa. Mikäli osaamista tunnustettaisiin enemmän, kustannussäästö vastaavasti kasvaisi. 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtyminen ja yksilöllisten opintopolkujen mahdollistaminen yhdessä koulutuksen järjestämistä koskevan toimivapauden lisäämisen kanssa luo koulutuksen järjestäjille puitteet kehittää ja ottaa käyttöön uudentyyppisiä osaamisperusteisia pedagogisia toimintamalleja ja opetusjärjestelyitä. Näiden myötä voidaan esimerkiksi hyödyntää tehokkaammin digitaalisia oppimisratkaisuja ja palveluita, tehostaa tilojen käyttöä esimerkiksi siirtymällä kahteen opiskeluvuoroon ja hyödyntää enemmän myös lukukausien välistä aikaa opiskelussa. Henkilökohtaistamiseen ja henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan kytkeytyvät digitaaliset palvelut ja uudet toimintamallit mahdollistavat osaltaan prosessien tehostamisen ja kustannusten alentamisen. Rakenteilla oleva KOSKI-palvelu (kansallinen opinto-oikeuksien ja suoritusten keskitetty integraatiopalvelu) luo mahdollisuudet tehostaa järjestäjien osaamisen tunnustamisprosesseja, koska henkilöiden aikaisemmat tutkinnot ja opintosuoritukset alkavat kertyä uuteen tietovarantoon, jolloin niitä ei tarvitse selvittää todistuksista tai vastaavista asiakirjoista. Näiden toimien aikaansaamaa kustannussäästöä on kuitenkin tässä vaiheessa vielä mahdotonta arvioida yksityiskohtaisesti. 
Työpaikalla järjestettävä koulutus 
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyminen, näyttöjen suorittaminen jatkossa ensisijaisesti työpaikoilla sekä lakisääteinen yhteistyövelvoite edellyttäisivät koulutuksen järjestäjiltä nykyistä tiiviimpää yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Toisaalta työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyminen eri muodoissaan ja ammatillisten tutkinnon osien osaamisen osoittaminen näyttämällä ammattitaito ensisijaisesti työpaikalla käytännön työtehtävissä vähentäisi koulutuksen järjestäjien tilantarvetta sekä pienentäisi laitteisiin, välineisiin ja kalustoon liittyviä kustannuksia. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä luovuttaisiin myös ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjien nimeämistä ammattiosaamisen näyttöjen toimielimistä. 
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen määrään vaikuttaa se, houkutteleeko sen järjestäminen koulutuksen järjestäjiä, työpaikkoja ja opiskelijaa. Lisäksi yleinen työllisyys- ja taloustilanne vaikuttaa työ- ja elinkeinoelämän mahdollisuuksiin tarjota työpaikalla järjestettävään koulutukseen soveltuvia tehtäviä. Nykyisin ammatillisessa koulutuksessa on yhteensä vuosittain noin 260 000 opiskelijaa, joten työpaikalla järjestettävän koulutuksen potentiaalinen joukko on varsin suuri. Näistä 260 000 opiskelijasta oppisopimusopiskelijoita on nykyisin noin 49 000. 
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyminen vähentäisi kiinteistöihin, laitteisiin, välineisiin ja materiaaleihin liittyviä kustannuksia. Opetuksen ja ohjauksen kustannukset lisääntyvät työpaikalla tapahtuvan koulutuksen osalta nykyisestä, mutta vastaavasti laskisivat muissa oppimisympäristöissä toteutetun koulutuksenosalta, kun opetus- ja ohjaustoimintaa toteutettaisiin nykyistä enemmän työpaikoilla oppilaitosten sijaan. Vastaavasti muissa kun koulutuksen järjestäjien fyysisissä oppimisympäristöissä tapahtuvan opiskelun mahdollisuuksien lisääminen yhdessä tilojen käytön tehostamisen lisäämisen kanssa mahdollistaisi tiloihin, välineisiin, laitteisiin ja tarvikkeisiin liittyvien kustannusten alentamisen. 
Vuoden 2015 kustannustiedonkeruiden tietojen perusteella ammatillisen peruskoulutuksen kiinteistökustannukset olivat noin 270 miljoonaa euroa. Opetustoiminnan muut menot, joihin sisältyvät opetuksessa käytettävät laitteet, välineet ja tarvikkeet, olivat vuonna 2015 noin 139 miljoonaa euroa. Oppisopimuskoulutuksen ja koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen lisääntyminen pidemmällä, esimerkiksi viiden vuoden aikajänteellä vähentäisi kiinteistöihin, laitteisiin, välineisiin ja materiaaleihin liittyviä kuluja. Mikäli kyseiset menot vähenisivät 10 prosentilla, aiheutuva kustannussäästö olisi yhteensä noin 40,9 miljoonaa euroa. 
Uudistuksen tavoitteena on lisätä oppisopimuskoulutusta muun muassa yhdenmukaistamalla sen rahoitustasoa suhteessa muihin koulutuksen järjestämisen muotoihin. Yhtenäinen rahoitusjärjestelmä mahdollistaisi ja kannustaisi myös nykyistä paremmin joustavaan oppisopimuskoulutuksen ja muissa oppimisympäristöissä tapahtuvan koulutuksen yhdistämiseen. Oppisopimuskoulutus toteutetaan pääosin työpaikalla. Vuonna 2015 oppisopimuskoulutuksen vuosikustannukset olivat ammatillisessa peruskoulutuksessa 6 191 euroa opiskelijaa kohden ja oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa 10 749 euroa opiskelijaa kohden. Ammatillisen lisäkoulutuksen kustannukset oppisopimuskoulutuksessa olivat 3 545 euroa opiskelijaa kohden ja oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa 8 781 euroa opiskelijaa kohden. Mikäli koulutuksen järjestäjä järjestäisi koulutusta oppisopimuksena nykyisen oppilaitosmuotoisen koulutuksen sijaan, opiskelijakohtainen vuotuinen kustannusero olisi ammatillisessa peruskoulutuksessa 4 558 euroa ja ammatillisessa lisäkoulutuksessa 5 236 euroa. Kustannustiedonkeruun perusteella vuonna 2015 oppisopimuskoulutuksena järjestetyn ammatillisen peruskoulutuksen vuotuinen opiskelijamäärä oli 11 919 ja ammatillisen lisäkoulutuksen 21 894. Jos pidemmällä, esimerkiksi viiden vuoden aikavälillä oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärä kasvaisi 70 prosentilla eli noin 20 000 vuosiopiskelijaan, tämä alentaisi koulutuksen järjestäjän kustannuksia noin 38 miljoonaa euroa. Oppisopimuskoulutuksen osuus ammatillisen peruskoulutuksen volyymistä kasvaisi vuoden 2015 tasossa arvioituna tällöin neljällä prosenttiyksilöllä noin 8 prosentista 12 prosenttiin. Vuotuinen oppisopimusten kasvu olisi näin ollen keskimäärin 1600 oppisopimusta. Oppisopimuskoulutuksen volyymin lisääntyminen tuhannella opiskelijalla ja oppilaitosmuotoisen koulutuksen volyymin vähentyminen vastaavasti tuottaisi edellä mainituin perustein kustannussäästöä noin 4,7 miljoonaa euroa. Jos oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijamäärä lisääntyisi 5 prosentilla, tämä alentaisi koulutuksen järjestäjän kustannuksia noin 5,7 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan arvioitu säästövaikutus olisi noin 23,7 miljoonaa euroa. 
Opetushallituksen vuoden 2015 kustannustiedonkeruun mukaan opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettiin yhteensä noin 7 890 000 osaamispistettä, joista työssäoppimisen osaamispisteitä noin 1 440 000 (opintoviikot ajalta 1.1.—31.7.2015 muutettu osaamispisteiksi kertoimella 1,5 ja näyttötutkintona suoritettavan ammatillisen perustutkinnon osaamispisteet ajalle 1.8.—31.12.2015 arvioitu). Vuoden 2015 kustannustietojen perusteella opetustoiminnan opetuksen kustannukset ilman työssäoppimisen kustannuksia olivat noin 834 066 000 euroa. Työssäoppimisen kustannukset olivat 70 410 000 euroa, josta työnantajille maksettavien korvausten osuus 5 741 000 euroa. Edellä mainituilla luvuilla laskettuna työssäoppimisen osaamispisteen keskimääräinen kustannus olisi noin 49 euroa ja muussa opetuksessa noin 129 euroa. Opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettiin vuoden 2015 kustannustiedonkeruun mukaan yhteensä noin 6 604 000 osaamispistettä (opintoviikot ajalta 1.1.—31.7.2015 muutettu osaamispisteiksi kertoimella 1,5), joista työssäoppimisen osaamispisteitä oli noin 1 442 200. Tämä vastaa noin 22 prosenttia kaikista ilmoitetuista opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen osaamispisteistä. Ammatillisena aikuiskoulutuksena järjestettävän oppilaitosmuotoisen koulutuksen kustannustiedonkeruussa ei kerätä tietoa työpaikalla järjestettävän koulutuksen kustannuksista tai määrästä. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisen ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä, josta työssäoppimisena suoritettavaa osaamisen hankkimista tulee olla vähintään 30 osaamispistettä, Kolmivuotisessa tutkinnossa työssäoppimista tulisi siis olla keskimäärin 10 osaamispistettä vuodessa. Jos oletetaan, että pidemmällä, esimerkiksi viiden vuoden aikavälillä koulutussopimukseen perustuvan työpaikalla tapahtuvan koulutuksen osuus nousisi esimerkiksi 20 osaamispisteeseen vuodessa, kasvaisi koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen osuus 33 prosenttiin 180 osaamispisteen laajuisen ammatillisen perustutkinnon laajuudesta. Vuoden 2015 kokonaisosaamispistemäärän perusteella laskettuna koulutussopimukseen perustuvien osaamispisteiden määrä olisi tällöin noin 2 179 000 eli työssäoppimisen osaamispisteiden määrä nousisi noin 51 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Työpaikalla tapahtuvan opiskelun laajentaminen on kuitenkin viime kädessä riippuvaista työnantajien halukkuudesta ottaa opiskelijoita työpaikoille nykyistä enemmän ja päättää, millä muodolla työpaikalla tapahtuva opiskelu toteutetaan, joten esitetyt arviot ovat suuntaa-antavia. 
Koulutussopimukseen perustuvassa työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa ei esityksen mukaan jatkossa enää maksettaisi työnantajalle korvauksia, mikä alentaisi koulutukseen perustuvan koulutuksen kustannuksia noin 5,7 miljoonaa euroa vuoden 2015 tasossa. Ilman koulutuskorvauksia työssäoppimisen osaamispisteen keskimääräinen kustannus olisi noin 45 euroa. Vuoden 2015 kustannustietojen perusteella ero työssäoppimisena ja muussa oppimisympäristössä järjestetyn koulutuksen osalta olisi tällöin 84 euroa osaamispistettä kohti. Työpaikalla tapahtuvan opiskelun lisääminen edellyttäisi suurempaa panostusta työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaukseen, joten lähtökohtana kustannusvaikutusten arvioinnissa on, että koulutuksen järjestäjän toteuttamasta opetuksesta ja ohjauksesta osa siirtyisi toteutettavaksi työpaikoilla. Tällöin kustannusero työpaikalla tapahtuvan opiskelun ja muissa oppimisympäristöissä tapahtuvan opiskelun opetustoiminnan osalta pienenisi nykytilaan verrattuna. 
Vuoden 2015 kustannustietojen perusteella opetustoiminnan työssäoppimisen henkilöstömenot ilman koulutuskorvauksia olivat noin 59 825 000 euroa eli noin 41 euroa osaamispistettä kohden. Jos arvioidaan, että opetuksen ja ohjauksen kustannukset kasvaisivat koulutussopimuksena järjestettävässä koulutuksessa 25 prosenttia, nousisi opetuksen henkilöstökustannus 10 eurolla osaamispistettä kohden. Jos koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen määrä nousisi 51 prosentilla eli noin 2 179 000 osaamispisteeseen, olisi opetuksen henkilöstömenojen kustannuslisäys yhteensä noin 22,6 miljoonaa euroa. Muussa oppimisympäristössä järjestettävän koulutuksen opetuksen henkilöstömenot vähenisivät vastaavalla euromäärällä eli noin 2,7 prosentilla ja osaamispistemäärä vähenisi koulutussopimuksena järjestettävän koulutuksen lisäystä vastaavasti noin 737 000 osaamispistettä. Näillä muutosoletuksilla koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen keskimääräinen kustannus olisi 55 euroa osaamispistettä kohden ja muussa oppimisympäristössä järjestettävän koulutuksen 113 euroa, jolloin erotus olisi 58 euroa. Edellä mainituilla oletuksilla koulutuksen järjestäjien kustannukset vähenisivät näin ollen noin 42,8 miljoonaa euroa. 
Yhteisten tutkinnon osien suorittamisen laajentuminen 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä nykyisiä yhteisiä tutkinnon osia ja vapaasti valittavia tutkinnon osia vastaavat tutkinnon osat sisältyvät kaikkien ammatillista perustutkintoa suorittavien tutkintoon. Tämä tuo uuden velvoitteen ja vaatii uudenlaista osaamista niiltä koulutuksen järjestäjiltä, jotka ovat järjestäneet ammatillista perustutkintoa vain näyttötutkintona. Tällaisia koulutuksen järjestäjiä oli vuonna 2014 yhteensä 15. Vuonna 2014 ammatillisen perustutkinnon suoritti näyttötutkintona 12 785 henkilöä (opetushallinnon ala). Yhteisten tutkinnon osien laajuus on 35 osaamispistettä eli 19,4 prosenttia 180 osaamispisteen laajuisesta ammatillisesta perustutkinnosta. Yhteisten tutkinnon osien kustannusrakenteen voidaan arvioida vastaavan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon koulutusalaa, jonka keskimääräinen kustannus vuonna 2015 oli 7 920 euroa. Käyttämällä mainittua kustannusta koulutuksen vuosittaisina kustannuksina ja koulutuksen kestona kolmea vuotta olisivat yhteisten tutkinnon laskennalliset kustannukset noin 4 620 euroa per opiskelija. Vapaasti valittavien tutkinnon osien laajuus on ollut 10 osaamispistettä eli 5,5 prosenttia 180 osaamispisteen laajuisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ja ne ovat voineet sisältää esimerkiksi ammatillisia tai yhteisiä tutkinnon osia. Vapaasti valittavien tutkinnon osien kustannusrakenteen voidaan arvioida vastaavan ammatillisen koulutuksen keskimääräistä kustannusta, joka vuonna 2015 oli 10 749 euroa. Käyttämällä keskimääräistä kustannusta koulutuksen vuosittaisina kustannuksina ja koulutuksen kestona kolmea vuotta olisivat vapaasti valittavien tutkinnon laskennalliset kustannukset noin 1 320 euroa per opiskelija. Vuonna 2014 66 prosentilla ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneista (tieto saatavissa vain kaikilta hallinnonaloilta yhteensä) oli taustalla aiempi ammatillinen perustutkinto tai ylioppilastutkinto, jolloin he pääsääntöisesti saisivat yhteiset tutkinnon osat ja vapaasti valittavat tutkinnon osat suoritetuksi osaamisen tunnustamisen kautta. Jos 44 prosenttia ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suoritteista eli noin 5 600 uutta opiskelijaa suorittaisi jatkossa yhteiset tutkinnon osat ja vapaasti valittavat tutkinnon osat, olisi tästä lisäyksestä arvioitu kokonaiskustannus yhteisten tutkinnon osien osalta noin 26 miljoonaa euroa ja vapaasti valittavien tutkinnon osien osalta 7,4 miljoonaa euroa. Kustannusarvioon vaikuttaa osaltaan se, millaisella volyymilla koulutuksen järjestäjät jatkossa järjestävät ammatillisia perustutkintoja kyseiselle kohderyhmälle. Edellä esitetty arvio perustuu vuoden 2015 volyymiin ja olettamaan, että perustutkintoja järjestettäisiin jatkossakin samassa suhteessa kyseiselle kohderyhmälle. Perustutkintojen sijaan kyseiset henkilöt voisivat jatkossa suorittaa esimerkiksi ammattitutkintoja tai koko tutkinnon sijaan tutkintojen osia, jolloin tällaisissa tilanteissa kustannuksia yhteisistä tutkinnon osista ei syntyisi. 
Koulutuksen järjestäjillä olisi jatkossa erityisen tuen järjestämisvelvollisuus myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoa suorittaville opiskelijoille. Nykyisin koulutuksen järjestäjä on voinut vapaaehtoisesti järjestää erityisopetusta ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijoille. Vuonna 2014 erityisopetuksena järjestettävää ammatillista lisäkoulutusta järjestettiin noin 150 opiskelijatyövuotta, mikä vastaa noin yhtä prosenttia kaikista opiskelijatyövuosista. Rahoituksessa ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhintaa on korotettu erityisopetusta saaneiden opiskelijoiden osalta euromäärällä, joka on 50 prosenttia ammatillisen koulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta eli vuoden 2016 tasossa 5 232,66 euroa per opiskelija. Ammatillisessa peruskoulutuksessa erityisopetusta saaneita ammatillista perustutkintoa suorittavia opiskelijoita oli syksyllä 2015 noin 21 500 eli noin 14,7 prosenttia kaikista opiskelijoista. Voidaan kuitenkin arvioida, että ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa erityistä tukea saavien opiskelijoiden osuus olisi jatkossa pienempi kuin ammatillisessa peruskoulutuksessa. Jos erityistä tukea saavien opiskelijoiden lukumäärä ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksessa olisi ollut esimerkiksi neljä prosenttia kaikista opiskelijatyövuosista eli 600 opiskelijatyövuotta, olisivat lisääntyvästä erityisopetuksesta aiheutuvat arvioidut kustannukset noin 2,4 miljoona euroa. 
Maksuttomaan ruokailuun oikeutettujen ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoiden määrä olisi voimassa olevan lain mukaan maksuttomaan ruokailuun oikeutettujen määrää suurempi, kun ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijamäärään lasketaan mukaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan ammatillista perustutkintoa näyttötutkintona suorittavat päätoimiset valmistavan koulutuksen opiskelijat. Opetushallituksen vuoden 2015 kustannustiedonkeruun mukaan ruokailun järjestämisestä aiheutuvat keskimääräiset kustannukset opiskelijaa kohti olivat 517 euroa. Vipusen tietojen mukaan vuoden aikana 2015 oppilaitosmuotoisessa ammatilliseen perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa oli noin 44 375 opiskelijaa (opetushallinto). Jos tästä opiskelijamäärästä kolmannes opiskelisi päätoimisesti koko kalenterivuoden ja olisi jatkossa oikeutettu maksuttomaan ruokailuun, lisääntyisivät ruokailun järjestämisestä aiheutuvat kustannukset arviolta noin 7,6 miljoonaa euroa. Osa koulutuksen järjestäjistä tarjoaa kuitenkin jo nykyisinkin maksuttoman aterian myös perustutkintoa näyttötutkintona suorittaville opiskelijoille, joten tosiasiallinen kustannuslisäys olisi jonkin verran pienempi. 
Ruokailusta aiheutuvat kustannukset koulutuksen järjestäjälle vaihtelevat erityisesti opiskelijamäärän perusteella. Osa järjestäjistä tuottaa ateriat itse tai hankkii ne palveluntarjoajalta. Keskimääräisessä oppilaitoskoossa päivittäisen maksuttoman aterian järjestäminen maksaa muutamalta koulutuksen järjestäjältä ja Opetushallitukselta saatujen tietojen mukaan arviolta 4 euroa päivässä. Aterian järjestäminen erityisoppilaitoksissa ja työssäoppimisen aikana on usein edellä mainittua kalliimpaa. 
Mikäli ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoiden työpaikalla järjestettävän koulutuksen määrä lisääntyisi, voisi tästä aiheutua koulutuksen järjestäjälle enemmän kustannuksia kuin mitä aiheutuu maksuttoman aterian järjestämisestä oppilaitoksessa. Tällä hetkellä koulutuksen järjestäjät pyrkivät työssäoppimisen aikana tekemään työssäoppimispaikan kanssa sopimuksen päivittäisen ruokailun järjestämisestä, mutta mikäli sopimukseen ei päästä, koulutuksen järjestäjät maksavat opiskelijalle ruokarahan tai mahdollisuuden ruokailla työssäoppimispaikan lähellä mahdollisesti sijaitsevassa toisessa järjestäjän opetuspisteessä. Opiskelijalle työssäoppimisen aikana maksettavan ruokarahan määrä on noin 4—7 euroa päivässä. 
Koulutustarpeisiin vastaaminen tutkinnon osien avulla 
Koulutuksen järjestäjien toimivaltaa vastata työelämään ja yksilöiden osaamistarpeisiin lisättäisiin siten, että koulutuksen järjestäjät voisivat järjestämislupansa koulutustehtävän puitteissa päättää vapaasti siitä, millaista koulutusta ja tutkintoja ne tarjoavat. Lisäksi rahoitusjärjestelmä tunnistaisi jatkossa tutkinnon osat rahoituksen suoritteina. Koulutuksen järjestäjät voisivat näin ollen nykyistä joustavammin päättää, missä suhteessa ne vastaisivat työelämän ja yksilöiden osaamistarpeisiin kokonaisilla tutkinnoilla tai vaihtoehtoisesti tutkintojen osilla. Tämän myötä koulutusjärjestelyitä voitaisiin tehostaa nykyisestä, koska tulevaisuudessa esimerkiksi aiemmin tutkinnon suorittaneiden osaamistarpeisiin voitaisiin yhä useammin vastata yksittäisillä tutkinnon osilla kokonaisten tutkintojen suorittamisen sijaan. Tämä vähentäisi opiskelijakohtaisia koulutuskustannuksia verrattuna siihen, että henkilölle tarjottaisiin ensisijaisesti tutkintokoulutusta, kuten nykyisin pääsääntöisesti tehdään. 
Koulutuksen järjestäjällä tutkinnon osien hyödyntäminen mahdollistaisi sen, että nykytilaa vastaava koulutustarjonnan laajuus voitaisiin tuottaa nykyistä pienemmin kustannuksin, kun osaamistarpeeseen vastattaisiin nykyistä kohdennetummin. Euromääräisen arvion esittäminen on käytettävissä olevien tietojen perusteella kuitenkin vaikeaa, koska koulutuksen järjestäjät päättävät tarjonnastaan työelämän tarpeiden mukaisesti. Vuonna 2015 suoritettiin opetushallinnon alaisessa koulutuksessa yhteensä 69 512 ammatillista tutkintoa. Kaikista tutkinnoista oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa suoritettiin noin 82 prosenttia ja oppisopimuksena 18 prosenttia. Oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa ammatillisia perustutkintoja suoritettiin 46 710, ammattitutkintoja 8 596 ja erikoisammattitutkintoja 1 972. Vuonna 2015 ammatillisen perustutkinnon suorittaminen kesti opetussuunnitelmaperusteisena keskimäärin 2,9 vuotta ja näyttötutkintona 1,8 vuotta. Ammattitutkinnon suorittaminen kesti keskimäärin 1,3 vuotta ja erikoisammattitutkinnon 1,7 vuotta. Keskiarvojen perusteella perustutkinnon keskimääräinen kokonaiskustannus olisi opetussuunnitelmaperusteisena noin 31 000 euroa (2,9 x 10 749 €) ja näyttötutkintona 19 300 euroa (1,8 x 10 749 €). 
Ammatillisen perustutkinnon vuonna 2014 suorittaneista aikaisempi ammatillinen tai korkeakoulututkinto oli ammatillisessa peruskoulutuksessa 11 prosentilla (4 167 opiskelijaa) ja näyttötutkintotavoitteisessa koulutuksessa 63 prosentilla (10 118 tutkinnon suorittajaa). Voidaan arvioida, että aiemman ammatillisesti suuntautuneen tutkinnon suorittaneista 50 prosenttia suorittaisi jatkossa koko tutkinnon sijaan yksittäisiä ammatillisia tutkinnon osia siten, että opiskelija suorittaisi keskimäärin noin puolet perustutkinnon ammatillisista tutkinnon osista. Opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa perustutkinnossa jäisivät tällöin suorittamatta myös yhteiset ja vapaasti valittavat tutkinnon osat. Ammatillisten tutkinnon osien laajuus on 135 osaamispistettä, joten opiskelija suorittaisi tutkinnon osia keskimäärin noin 70 osaamispistettä. Jos oletetaan, että 60 osaamispisteen suorittamisen kustannukset vastaisivat vuoden 2015 tasossa vuosikustannusta 10 749 euroa, olisi kustannus 70 osaamispisteen suorittamisesta noin 12 500 euroa. Kustannussäästö olisi tällöin opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen osalta noin 38,8 miljoonaa euroa ja näyttötutkintoperusteisen koulutuksen osalta 34,4 miljoonaa euroa eli yhteensä 73,3 miljoonaa euroa. 
Oletettavaa kuitenkin on, että koulutuksen järjestäjät käyttäisivät näin säästyvää resurssia myös tarjonnan lisäämiseen, joten todellinen säästöpotentiaali riippuisi koulutuksen järjestäjän päätöksistä. Lisäksi laskelmassa on huomioitava, että osa tästä säästöpotentiaalista on päällekkäistä osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen lisääntymisestä aiheutuvan kustannussäästön kanssa. Jos aiemman tutkinnon suorittanut opiskelija suorittaa toisen ammatillisen tutkinnon, säästövaikutus toteutuisi osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen kautta. Jos taas aiemman tutkinnon suorittanut opiskelija suorittaa koko tutkinnon sijaan vain yksittäisiä tutkinnon osia, säästövaikutus toteutuisi suoraan vähäisemmän koulutustarpeen kautta. 
Laadunhallinta 
Koulutuksen järjestäjiltä edellytettävä toimiva laadunhallinta ei lisää koulutuksen kustannuksia, vaan edistää koulutuksen järjestäjän strategista kehittämistä ja toiminnan sopeuttamista olemassa oleviin taloudellisiin resursseihin sekä ohjaa toimimaan strategian tavoitteiden mukaisella tavalla. 
4.1.2
4.1.2 Vaikutukset opiskelijalle
Oikeutta maksuttomaan ateriaan ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan kaikkia ammatillista perustutkintoa päätoimisesti suorittavia opiskelijoita. Tämä parantaisi erityisesti aikuisopiskelijoiden opintososiaalisia etuuksia, koska voimassa olevan sääntely mukaan ammatillista perustutkintoa näyttötutkintona suorittavat opiskelijat eivät ole oikeutettuja maksuttomaan ateriaan. 
Nykytilaa vastaavasti ammatillinen perustutkintokoulutus ja valmentava koulutus olisivat opiskelijalle maksuttomia, mutta ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksesta sekä muusta ammatillisesta lisäkoulutuksesta voitaisiin periä maksuja. Tutkintotilaisuuteen osallistumisesta perittävistä tutkintomaksuista ehdotetaan luovuttavaksi, joten jatkossa tutkinnon suorittaminen olisi opiskelijalle maksutonta, mikä parantaisi tutkintoa tai tutkinnon osaa suorittavan opiskelijan taloudellista asemaa. Muutoin ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksesta perittävien opiskelijamaksujen keskimääräinen taso olisi tarkoitus säilyttää ennallaan, joten tältä osin esityksellä ei olisi vaikutuksia opiskelijoiden yleiseen taloudelliseen asemaan. Koulutuksen järjestäjä päättäisi jatkossakin järjestämänsä yksittäisen koulutuksen osalta maksujen suuruudesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella annettavien säännösten puitteissa. 
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla on päätoimisissa opinnoissa oikeus opintotukilain mukaisiin etuuksiin. Tätä oikeutta ei ehdoteta muutettavaksi. Oppisopimuskoulutuksen määrän lisääntyminen vaikuttaisi opiskelijoiden toimeentuloon, sillä oppisopimuskoulutus perustuu työ- tai virkasuhteeseen. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelevan taloudellinen tilanne olisi lähtökohtaisesti parempi verrattuna muissa muodoissa opiskeleviin. 
Ammatillista perustutkintoa suorittavalla sekä valmentavan koulutuksen opiskelijalla on oikeus koulumatkatukilain mukaiseen koulumatkatukeen, jos yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on vähintään 10 kilometriä ja opiskelijalla on vähintään seitsemän koulumatkatukeen oikeuttavaa yhdensuuntaista matkaa viikossa yhdenjaksoisen vähintään 18 päivän ajan. Koulumatkatukeen on oikeus sekä oppilaitoksessa että työpaikalla järjestettävän opiskelun ajalta, mikäli muut tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Jatkossa osaamista hankittaisiin nykyistä enemmän myös muissa oppimisympäristöissä, mikä voisi johtaa siihen, että nykyistä harvemmilla opiskelijoilla olisi oikeus koulumatkatukeen, jos säännöllisten päivittäisten koulumatkojen lukumäärä vähenee. 
Koulutuspituudet ja työttömyysjaksojen pituudet vaikuttavat henkilön saamiin palkkatuloihin. Joustavat ympärivuotiset väylät koulutukseen hakeutumisessa nopeuttaisivat koulutukseen pääsyä ja lyhentäisivät näin koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olemisen jaksoja. Henkilökohtaistamisen menettelyt ja rahoitusjärjestelmän suorituspainotteisuus lyhentäisivät koulutuspituuksia, mikä nopeuttaisi tutkinnon suorittaneena työelämään siirtymistä ja ennen opintojen aloittamista työelämässä jo olleiden kohdalla lyhentäisi työelämästä poissaoloa. Koulutuspituuksien ja työttömyysjaksojen lyhentyminen lisäisivät näin ollen työllistyvän henkilön palkkatuloja. Eräillä opiskelijoilla koulutuspituudet saattaisivat kuitenkin myös pidentyä, sillä yhteisten tutkinnon osien ja vapaasti valittavien tutkinnon osien pakollisuus pidentäisivät nykyisin näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon suorittavien tutkinnon suorittamisaikaa ja valmistavassa koulutuksessa opiskeluaikaa ja lykkäisivät siirtymistä työelämään. 
4.1.3
4.1.3 Vaikutukset valtiontalouteen ja kunnallistalouteen
Ammatillisen koulutuksen määräraha myönnetään talousarvion momentilta 29.20.30 Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin. Ammatillisen koulutuksen valtionosuuden lisäksi momentti sisältää erityyppisiin tarkoituksiin myönnettäviä valtionavustuksia. Osa näistä avustuksista myönnetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 44 §:ssä tarkoitettuina valtionavustuksina ja osa valtionavustuslain (688/2001) mukaisina valtionavustuksina. Valtionavustuksia myönnetään myös momentilta 29.30.21 Ammatillisen koulutuksen kehittäminen. Momentilta 29.20.01 Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot puolestaan rahoitetaan valtion järjestämää ammatillista koulutusta. Lisäksi momentilta 29.20.33 rahoitetaan nuorten aikuisten osaamisohjelmaa, jonka rahoitus päättyy vuoden 2017 lopussa. 
Uudessa ammatillisen koulutuksen rahoitusmallissa rahoituksen määräytymisestä todellisen kustannuspohjan perusteella luovuttaisiin ja ammatillisen koulutukseen kohdennettava valtion rahoituksen kokonaismäärä muutettaisiin talousarvioon perustuvaksi. Talousarvion määrärahaa korotettaisiin vuosittain ammatillisen koulutuksen indeksin kustannustason nousua vastaavasti. Talousarvioon perustuva määräraha mahdollistaisi valtion ja kuntien ammatilliseen koulutukseen osoitettavien menojen nykyistä paremman ennakoitavuuden ja hillitsisi koulutukseen osoitettavien julkisten menojen kasvua. 
Kunnat osallistuvat nykyisin ammatillisen peruskoulutuksen (tutkintotavoitteinen ja valmentava koulutus) rahoitukseen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetyllä omarahoitusosuudella. Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitukseen kunnat eivät voimassa olevien säännösten mukaan osallistu. Jatkossa ammatillisen koulutuksen rahoitusta ei myönnettäisi erikseen ammatilliseen peruskoulutukseen ja lisäkoulutukseen, joten kuntien rahoitusvastuuta ei voitaisi jatkossa erotella nykyisen perus- ja lisäkoulutuksen jaottelun perusteella. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:n 2 momentin mukaan uusissa ja laajentuvissa valtionosuustehtävissä valtionosuus on 100 prosenttia uusien ja laajentuvien tehtävien laskennallisista kustannuksista ellei valtionosuustehtäviin tehdä vastaavan suuruisia vähennyksiä. Viittaussäännöksen nojalla kyseistä säännöstä sovelletaan myös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitettuun rahoitukseen. 
Kunnilla säilyisi omarahoitusosuus ammatillisen koulutuksen rahoituksessa. Kuntien rahoitusvastuuta ei jaoteltaisi enää ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen välillä, mutta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:n 2 momentin säännös uusien ja laajentuvien tehtävien 100-prosenttisesta valtionosuudesta otettaisiin huomioon siten, että kuntien suhteellinen tai euromääräinen rahoitusosuus ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoituksesta ei nousisi uuden rahoitusjärjestelmän käyttöönoton myötä. Varainhoitovuoden 2017 tilannetta käytettäisiin valtion ja kuntien suhteellisten rahoitusosuuksien sekä kuntien euromääräisen rahoitusosuuden määräytymisen pohjavuotena. Laskennallisesti kunnille tuleva omarahoitusosuus ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksessa kompensoitaisiin vähentämällä kuntien rahoitusosuutta ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksessa. 
Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän perusperiaatteiden muuttumisen vuoksi kuntien rahoitusosuutta ei jatkossa voitaisi määritellä voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti prosenttiosuutena valtionosuuden perusteesta, vaan määrittelysääntö tulisi muuttaa uuden rahoitusmallin periaatteisiin sopivaksi. Uudessa rahoitusmallissa valtion rahoitusosuus ammatillisen koulutuksen rahoituksesta päätettäisiin valtion talousarviossa ja kuntien rahoitusosuus määriteltäisiin suhteellisena osuutena talousarvioon otettavasta valtion määrärahasta. Käytännössä kuntien rahoitusosuus saataisiin kertomalla valtion määräraha laissa säädetyllä kertoimella. 
Myös kuntien rahoitusvastuussa luovuttaisiin rahoituksen määräytymisestä todellisen kustannuspohjan perusteella ja kuntien rahoitusosuus määriteltäisiin kertoimen avulla valtion talousarvioon otettavan määrärahan perusteella. Kuntien rahoitusosuuteen sovellettaisiin lisäksi ammatillisen koulutuksen indeksin mukaista indeksikorotusta, joten kuntien euromääräinen rahoitusosuus nousisi indeksin mukaista kustannustason nousua vastaavasti. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:n 2 momentin säännöstä uusien ja laajentuvien tehtävien valtionrahoituksesta sovellettaisiin jatkossakin eli kuntien rahoitusvastuu ei niiden myötä voisi kasvaa. Valtion talousarvion määrärahan mahdollinen lasku puolestaan vähentäisi kuntien rahoitusosuuden euromäärää suoraan laissa säädetyn kertoimen perusteella. 
Kunnan omarahoitusosuus perustuisi jatkossakin kunnan asukasmäärään, joten kuntien rahoitusasema ammatillisen koulutuksen rahoittajina ei tältä osin muuttuisi. 
Jatkossa yksityisille koulutuksen järjestäjille maksettavan arvonlisäverokorvauksen määrä muuttuisi toteuman perusteella vuosittain. Yksityisille järjestäjille on kuitenkin jo nykyisin korvattu keskimääräiset arvonlisäverot yksikköhinnan korotuksina, joten muutoksella ei olisi merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Nykyisin yksityisille ammatillisen koulutuksen järjestäjille maksettavat arvonlisäverokorvaukset ovat mukana talousarvion mukaisessa valtion määrärahassa ja kuntien rahoitusosuudessa. Jatkossa arvonlisäverokorvauksen euromäärä erotettaisiin ammatillisen koulutuksen määrärahasta siten, että talousarviossa päätettäisiin euromäärä, joka momentin määrärahasta saadaan käyttää rahoituslaissa tarkoitettujen arvonlisäverokorvausten maksamiseen. Tämä euromäärä perustuisi yksityisten koulutusten järjestäjien viimeksi toteutuneiden vahvistettujen tilinpäätösten tietoihin. Menettely vastaisi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen arvonlisäverokorvausten rahoittamisessa käytettävää menettelyä. 
Hallitus on vuosien 2016—2019 julkisen talouden suunnitelmassa päättänyt työvoimakoulutuksen siirtoon liittyvästä määrärahasiirrosta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan momentilta 32.30.51 opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan vuodesta 2018 alkaen. Työvoimakoulutuksen saatavuuden ja jatkuvuuden turvaamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön välillä on sovittu siirtymävaiheen koulutusten rahoituksesta siten, että sekä vuonna 2016 että 2017 momentilta 32.30.51 tehtävät siirtymävaiheen koulutushankinnat maksetaan momentilta 32.30.51. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa vuoden 2018 alusta lukien alkavien koulutusten rahoituksesta. Siirtymävaiheen kohteena olevien koulutusten hankintaan arvioitu määräraha on tarkoitus palauttaa budjettiteknisenä korjauksena opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokasta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan vuosien 2018—2021 julkisen talouden suunnitelmassa ja valtion talousarviossa. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alalta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle siirtyvien koulutusten osalta työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan hankittujen koulutusten tulee päättyä viimeistään vuoden 2019 aikana eikä niistä enää aiheutuisi menoja vuoden 2020 valtion talousarvioon. Siirtymävaiheen kohteena olevien koulutusten määrärahan palautukset täsmennetään osana valtion talousarvion valmistelua. 
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen tiedonkeruun uudistamisesta ja ylläpidosta syntyisi lisäkustannuksia Opetushallitukselle, joka vastaa opetushallinnon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta ja rahoitustiedon keruusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on 10.7.2015 antamallaan päätöksellä (OKM/33/040/2015) asettanut todennetun osaamisen rekisterin valmisteluhankkeen ohjausryhmän ja käynnistänyt yhdessä Opetushallituksen kanssa kehittämishankkeen, jonka tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja käyttöönottaa todennetun osaamisen rekisteri, joka muodostaa viranomaisen todentaman osaamisen päätietovarannon (KOSKI-palvelu). Pääosa rahoituksen määräämiseksi tarvittavista tiedoista voisi olla saatavissa rajapintojen kautta koulutuksen järjestäjien opintohallinnon järjestelmistä valmisteilla olevaan tietovarantoon ja rahoituksen määrittämisen tarpeisiin. 
Opiskelijapalautejärjestelmän kehittämisestä ja ylläpidosta syntyisi lisäkustannuksia Opetushallitukselle. Järjestelmän kehittämisessä voitaisiin kuitenkin hyödyntää nykyisiä palautejärjestelmiä (AIPAL/OPAL). Lisäksi kustannuksia syntyisi uuden työelämäpalautejärjestelmän kehittämisestä ja ylläpidosta. 
Tilastokeskuksesta tulevien tietojen osalta muodostuisi ainoastaan muita kuin tietojen poiminnasta aiheutuvia pienimuotoisia kustannuksia. Vaikuttavuusrahoituksen määräytymisperusteena käytettävien työllistymis- ja jatko-opiskelutietojen tuottaminen ei aiheuttaisi muutoksia järjestelmiin tai tiedonkeruisiin. Tilastokeskuksen tulisi kuitenkin suorittaa vaikuttavuusrahoituksen laskennassa tarvittavat poiminnat työssäkäyntirekisteristään ja toimittaa tiedot opetushallinnon käyttöön. 
Tällä hetkellä tutkintomaksuista kertyy tuloa noin 3 miljoonaa euroa vuodessa. Tutkintotoimikuntien toimintaan kohdennetut kustannukset ovat olleet noin 2,4 miljoonaa euroa vuosittain. 1.8.2016 toimintansa aloittaneen näyttötutkintosihteeristön arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 750 000 euroa vuodessa, ja ovat osa tutkintotoimikuntien toiminnan kustannuksia. Opetushallituksen näyttötutkintojärjestelmän hallintoon, ohjaukseen ja kehittämiseen käyttämä työpanos on ollut vuositasolla reilut 7 henkilötyövuotta eli noin 256 000 euroa, ja Opetushallitukselle aiheutuneet kokonaiskustannukset 357 000 euroa. Opetushallitus on arvioinut, että uusia työelämätoimikuntia voisi olla ammatillisen koulutuksen tutkintojen laaja-alaistamisen ja tutkintojen määrän vähenemisen sekä toimikuntien tehtävien vähenemisen vuoksi noin 40 ja toimikuntien toiminnan ja sihteeristön kustannukset olisivat arviolta noin 1,2 miljoonaa euroa. Kun tähän lasketaan mukaan Opetushallitukselle aiheutuvat kustannukset, työelämätoimikuntien kokonaiskustannukset olisivat arvioilta noin 1,5 miljoonaa euro vuodessa. 
Työpaikalla tapahtuvan opiskeluun liittyvillä uudistuksilla voi olla vaikutuksia julkiseen talouteen riippuen siitä, miten työpaikalla tapahtuvan opiskelun määrä kehittyy ja siitä, millä muodoilla sitä toteutetaan. Mikäli oppisopimuskoulutuksen käyttö lisääntyy nykyisestä, vaikuttaa tämä julkiseen talouteen verotulojen lisääntymisen kautta, koska opiskelijat ovat työllisiä. Mikäli taas koulutussopimuksella opiskelu lisääntyisi, ei tämä vaikuttaisi suoraan julkiseen talouteen, mutta mikäli se vähentäisi oppisopimuksen käyttöä nykyisestä volyymistä, lisäisi tämä opintotukimenoja ja koulumatkatukimenoja. Valtion ja kuntien verotulot pienenisivät vastaavasti tässä tilanteessa. 
Yhteenveto arvioiduista taloudellisista vaikutuksista 
Ammatillisen koulutuksen järjestämiseen liittyvien lakisääteisten tehtävien muuttuminen, lisääntyminen tai poistuminen tai muut toiminnassa tapahtuvat muutokset 
arvioitu kustannus-lisäys 
arvioitu kustannus-vähennys 
nettovaikutus 
  
  
  
  
euroa 
euroa 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtyminen 
55 600 000 
-7 300 000 
48 300 000 
Henkilökohtaistamisen laajentuminen kaikkia opiskelijoita koskevaksi 
10 700 000 
  
  
Yhteisten ja vapaasti valittavien tutkinnon osien sisällyttäminen kaikkiin perustutkintoihin 
33 400 000 
  
  
Opiskelijoille annettavan erityisen tuen kohderyhmän laajeneminen 
2 400 000 
  
  
Opintososiaalisten etujen kohderyhmän laajeneminen (maksuton ruokailu) 
7 600 000 
  
  
Koulutuksen järjestäjien ja muiden viranomaisten hallinnolliset tehtävät vähenevät 
  
-7 300 000 
  
* työelämätoimikuntien perustaminen ja toiminnan edellyttämät resurssit 
1 500 000 
  
  
Osaamisen tunnustaminen koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi kaikessa säädetyssä koulutuksessa** 
0 
-43 100 000 
-43 100 000 
  
* osaamisen tunnustaminen tehostuu ammatillisessa peruskoulutuksessa 
  
-19 500 000 
  
  
* osaamisen tunnistaminen tehostuu ammatillisessa peruskoulutuksessa 
  
-23 600 000 
  
Siirtyminen koko tutkinnon suorittamisesta tutkinnon osien suorittamiseen** 
0 
-73 000 000 
-73 000 000 
  
* Järjestettävä koulutus vähenee ja koulutuspituudet lyhentyvät 
  
-73 000 000 
  
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyminen 
0 
-92 200 000 
-92 200 000 
  
* työpaikalla tapahtuvan koulutuksen määrä lisääntyy (oppisopimus) 
  
-43 700 000 
  
  
* työpaikalla tapahtuvan koulutuksen määrä lisääntyy (koulutussopimus) 
  
-42 800 000 
  
  
* koulutuskorvauksien poistuminen 
  
-5 700 000 
  
Opetusjärjestelyjen tehostuminen 
0 
-40 900 000 
-40 900 000 
  
* yksilöllisten opintopolkujen tehokas toteuttaminen ("lukujärjestykset") 
  
  
  
  
* kiinteistöjen, laitteiden, tarvikkeiden ja opetuksen hallinnon kustannukset pienevät 
  
-40 900 000 
  
Edelliset yhteensä 
55 600 000 
-256 500 000 
-200 900 000 
** voi olla osin päällekkäistä säästövaikutusta 
 
 
 
4.2
Hallinnolliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan
4.2.1
4.2.1 Vaikutukset koulutuksen järjestäjän toimintaan
Yhteen järjestämislupaan siirtymisellä ja kaikkien järjestämislupien uusimisella olisi vaikutusta koulutuksen järjestäjään. Yhteen järjestämislupaan siirtyminen mahdollistaisi koulutuksen järjestäjälle nykyistä laajemman mahdollisuuden kohdentaa koulutustarjontaansa esimerkiksi peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen taikka eri oppimisympäristöissä tapahtuvan koulutuksen osalta (esim. koulutussopimus, oppisopimus, digitaaliset oppimisympäristöt) kulloisenkin yleisen tai yksilöllisen koulutustarpeen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kaikilla koulutuksen järjestäjillä olisi mahdollisuus järjestää koulutusta myös oppisopimuskoulutuksena luvassa määrättyihin tutkintoihin. Koulutuksen järjestäjät voisivat lisäksi hankkia lupaansa kuulumattomien tutkintojen osia muilta koulutuksen järjestäjiltä yksilöllisten opintopolkujen toteuttamiseksi. 
Järjestäjien, joilla on voimassa oleva ammatillisen peruskoulutuksen tai lisäkoulutuksen järjestämislupa, ei tarvitsisi hakea lupaa uudelleen, vaan opetus- ja kulttuuriministeriö muuttaisi voimassa olevat luvat uuden lain mukaisiksi järjestämisluviksi lakiin sisältyvien siirtymäsäännösten nojalla. Järjestämislupien muuttaminen vaikuttaisi kuitenkin siten, että jatkossa luvissa määriteltäisiin ne tutkinnot, joita koulutuksen järjestäjällä on oikeus järjestää, eikä enää koulutusaloja. Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan järjestämislupa myönnettäisiin niihin tutkintoihin, joihin koulutuksen järjestäjällä on ollut tutkintotoimikunnan kanssa tutkinnon järjestämissopimus. Ammatillisen lisäkoulutuksen osalta lupasääntely tiukentuisi, koska nykyisissä ammatillisen lisäkoulutuksen luvissa ei ole koulutusaloittain tai tutkinnoittain rajattu koulutuksen järjestäjän oikeutta järjestää valmistavaa koulutusta. Järjestämislupien muuntamisen yhteydessä järjestäjillä olisi kuitenkin mahdollisuus hakea järjestämislupiinsa myös uusia tutkintoja, esimerkiksi sellaisia tutkintoja, joihin valmistavaa koulutusta ne ovat järjestäneet. 
Koulutuksen järjestämisluvissa määrättäisiin uusina tehtävinä myös työvoimakoulutuksen ja vankilaopetuksen tehtävästä, joita koulutuksen järjestäjien tulisi hakea. Myös toiminta-aluetta koskeva järjestämislupien sääntely muuttuisi ja tulisi uutena määräyksenä nykyisille ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjille. 
Lisäksi ohjaus- ja rahoitusjärjestelmän muutokset vaikuttaisivat järjestämislupiin perustuvaan määrälliseen säätelyyn. Järjestämisluvissa määrättäisiin myös opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Tämä vähimmäismäärä olisi luonteeltaan erilainen kuin nykyisin ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvissa määrätty enimmäisopiskelijamäärä, sillä järjestettävän koulutuksen rahoitus pohjautuisi vuosittain päätettävään tavoitteelliseen opiskelijavuosimäärään, eikä toteutuneeseen opiskelijamäärään. Ammatillisessa lisäkoulutuksessa rahoitus perustuu jo nykyisin rahoituspäätöksellä päätettävään opiskelijatyövuosien määrään ja oppisopimuskoulutuksessa vuotuisiin oppisopimusten määriin. 
Koulutuksen järjestäjä voisi järjestää koulutustehtäväänsä liittyviin tutkintoihin liittyvää muuta koulutusta, mutta uutta järjestämislupaa pelkän muun ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ei enää myönnettäisi. Tämä vaikuttaisi erityisesti niiden koulutuksen järjestäjien asemaan, joiden luvassa ei tällä hetkellä ole ollut tutkintotavoitteisen koulutuksen järjestämislupaa. Näiden koulutuksen järjestäjien tulisi hakea tutkintokoulutuksen järjestämislupaa kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen. 
Myös oppisopimuskoulutusta koskevan järjestämislupasäätelyn muuttuminen vaikuttaisi koulutuksen järjestäjiin. Jatkossa koulutuksen järjestäjät voisivat järjestää oppisopimuskoulutusta vain järjestämislupansa mukaisissa tutkinnoissa. Tämä vaikuttaisi joidenkin järjestäjien toimintaan merkittävästi, koska nykyisin oppisopimuskoulutusta on ollut mahdollista järjestää kaikilla koulutusaloilla hankkimalla tietopuoliset opinnot sellaiselta järjestäjältä, jolla on kyseisen koulutusalan järjestämislupa. Ehdotettu muutos korostaisi sitä, että oppisopimuskoulutuksen järjestäjällä tulee olla myös oppisopimuskoulutuksen järjestämisen osalta kunkin tutkinnon koulutuksen järjestämisen ja tutkinnon myöntämisen kannalta tarvittava osaaminen ja riittävä yhteistyö työelämän kanssa. Koulutuksen järjestäjä voi myös hakea uusia tutkintoja lupaansa ja siten laajentaa tarjontaansa työelämän tarpeiden mukaisesti. Toisaalta oikeus oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen myös osittain laajentuisi, sillä kaikki järjestäjät voisivat järjestää oppisopimuskoulutusta järjestämislupansa mukaisissa tutkinnoissa eikä oppisopimuskoulutuksen järjestäminen olisi enää riippuvainen järjestämisluvassa määrätystä oppisopimuskoulutuksen koulutustehtävästä. 
Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä koulutuksen järjestäjien toimintaprosessit, erityisesti osaamisen hankkimiseen, osoittamiseen ja arviointiin sekä todistusten antamiseen liittyen selkeytyisivät, kun rinnakkaisista prosesseista voitaisiin luopua. Tämä vähentäisi koulutuksen järjestäjän työmäärää. Lisäksi yhteen tutkinnon suorittamistapaan ja osaamisen arviointitapaan siirtyminen yksinkertaistaisi ja selkeyttäisi ammatillisen koulutuksen hallintoa ja ohjausta. Koulutuksen järjestäjän päätös- ja toimivalta lisääntyisi jatkossa, kun se myöntäisi kaikki ammatilliset tutkinnot ja antaisi todistukset. 
Näyttötutkintojen tutkintotoimikunnat lakkautettaisiin ja osa tutkintotoimikuntien tehtävistä siirtyisi jatkossa koulutuksen järjestäjälle. Nykyiset tutkintotoimikunnat ovat antaneet todistukset näyttötutkintoina suoritetuista ammatillisista tutkinnoista. Vuonna 2014 näyttötutkintoja suoritettiin yhteensä 34 900. Tutkintotoimikunnat antoivat tutkintotodistuksen kaikille koko tutkinnon suorittaneille. Tutkintotodistusten lisäksi tutkintotoimikunnat ovat antaneet vuosittain lukuisia todistuksia suoritetuista tutkinnon osista tutkinnon suorittajien pyynnöstä. Koulutuksen järjestäjä myöntäisi jatkossa tutkinnot ja antaisi kaikki todistukset, mutta koulutuksen järjestäjien työmäärä ei kuitenkaan lisääntyisi. Tälläkin hetkellä koulutuksen järjestäjät ovat tehneet todistukset valmiiksi tutkintotoimikunnan hyväksymistä ja allekirjoitusta varten ja myös huolehtineet allekirjoitetut todistukset tutkinnon tai tutkinnon osia suorittaneille. Käytännössä tutkintojen myöntämisen ja todistusten antamisen siirtäminen kaikilta osin koulutuksen järjestäjälle jättäisi pois yhden hallinnollisen vaiheen todistustenantoprosessista ja parhaimmillaan nopeuttaisi todistusten saamista. 
Ammatillisen tutkinnon suorittaminen vain yhdellä tavalla vähentäisi koulutuksen järjestäjien laadittavaksi tulevien erilaisten sopimusten ja suunnitelmien määrää. Jatkossa koulutuksen järjestäjän ei tarvitsisi solmia erillisiä näyttötutkintojen järjestämissopimuksia toimikuntien kanssa, vaan oikeus myöntää tutkintoja ja järjestää tutkintokoulutusta olisi osa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tutkintojen myöntämis- ja koulutuksen järjestämislupaa. Tällä hetkellä (syyskuu 2016) näyttötutkintojen järjestämissopimuksen tehneitä tahoja on AITU-tutkintotoimikuntarekisterin mukaan yhteensä 185. Järjestämissopimuksia on keskimäärin noin 11 yhtä koulutuksenjärjestäjää kohden. Koulutuksen järjestäjillä on sopimuskumppaninaan 1—56 eri tutkintotoimikuntaa. Koulutuksen järjestäjän, joka järjestää nykyisin ammatillista perustutkintoa sekä näyttötutkintona että ammatillisena peruskoulutuksena, tulee laatia samaan tutkintoon näyttötutkinnon järjestämissuunnitelma tutkintotoimikuntaa varten sekä suunnitelma ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta ja arvioinnista ammattiosaamisen näyttöjen toimielintä varten. Jatkossa koulutuksen järjestäjän hallinnollinen työ vähenisi tältä osin, koska koulutuksen järjestäjä laatisi vain yhden järjestäjäkohtaisen tutkinnoittain eriytyvän osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman, joka sisältäisi suunnitelman näyttöjen toteuttamista ja arvioinnista. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan ammatillista perustutkintoa ammatillisena peruskoulutuksena järjestävän tai valmentavia koulutuksia järjestävän koulutuksen järjestäjän on tullut laatia tutkinnon perusteiden tai valmentavan koulutuksen perusteiden mukainen opetussuunnitelma, jossa päätetään järjestettävästä koulutuksesta. Opetussuunnitelma on pitänyt laatia erikseen suomenkielistä, ruotsinkielistä ja saamenkielistä sekä tarvittaessa muulla kielellä annettavaa koulutusta varten. Valtioneuvoston asetuksella on säädetty tarkemmin opetussuunnitelmassa päätettävistä asioista. Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjällä ei olisi enää lakisääteistä velvoitetta laatia määrämuotoista opetussuunnitelmaa. Tämä vähentäisi koulutuksen järjestäjän työmäärää. Koulutuksen järjestäjät voisivat edelleen laatia toteutussuunnitelman järjestämäänsä koulutusta varten, mutta suunnitelma ja sen sisältö olisivat järjestäjän päätettävissä. Koulutuksen järjestäjällä olisi kuitenkin edelleen velvoite huolehtia siitä, että tutkinnon suorittamismahdollisuuksista ja annettavasta koulutuksesta ja koulutukseen hakeutumisesta on tietoa yleisesti saatavilla. 
Esityksen mukaan kaikessa ammatillisessa koulutuksessa otettaisiin käyttöön yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi, joka soveltuisi kaikille ammatillisen koulutuksen asiakkaille. Henkilökohtaistaminen laajenisi siten koskemaan jatkossa kaikkia tutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen opiskelijoita, mikä lisäisi koulutuksen järjestäjien henkilökohtaistamiseen liittyvää työmäärää jonkin verran nykyisestä. Toisaalta yhteen yhteiseen henkilökohtaistamisprosessiin siirtyminen selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi koulutuksen järjestäjien toimintaprosesseja ja yhdenmukaistaisi yksilöllisten opintopolkujen laatimista. 
Henkilökohtaistamisprosessissa koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi laatia opiskelijalle henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma ja kirjata siihen yksilölliset osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista ja osoittamista sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma korvaisi nykysäädösten mukaiset näyttötutkintojen henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan, ammatillisen peruskoulutuksen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, oppisopimuskoulutuksessa edellytetyn henkilökohtaisen opiskeluohjelman sekä erityisopetuksen henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman. Jatkossa vain yhden suunnitelman laatiminen selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi koulutuksen järjestäjän henkilökohtaistamiseen liittyviä tehtäviä. 
Henkilökohtaistaminen, yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen ja osaamisen arviointi edellyttäisivät opetus- ja ohjaushenkilöstöltä osaamista toimia erilaisissa oppimisympäristöissä. Ammatillinen opettajuus edellyttäisi myös entistä enemmän yhdessä tekemistä ja monialaista yhteistyötä oppilaitoksen arjessa ja koulutuksen järjestäjällä olemassa olevan erilaisen asiantuntemuksen hyödyntämistä asiakaslähtöisessä palveluprosessissa. Yhteistyötä tulisi tehdä myös esimerkiksi työ- ja elinkeinoelämän, sosiaalitoimen, nuorisotyötä tekevien tahojen ja työ- ja elinkeinohallinnon kanssa. 
Nykyisiä yhteisiä tutkinnon osia ja vapaasti valittavia tutkinnon osia vastaavat tutkinnon osat sisältyisivät kaikkien ammatillista perustutkintoa suorittavien tutkintoon, minkä vuoksi nykyisin ammatillisista perustutkintoa vain näyttötutkintona järjestäneiltä koulutuksen järjestäjiltä vaadittaisiin jatkossa uudenlaista osaamista. Tällaisia koulutuksen järjestäjiä oli vuonna 2014 yhteensä 15. Muutos tarkoittaisi näiden koulutuksen järjestäjien osalta uusiin tehtäviin pätevän henkilöstön palkkaamista tai nykyisen henkilöstön osaamisen päivittämistä. 
Esityksen mukaan myös yhteisten tutkinnon osien rakennetta, sisältöä ja osaamistavoitteita muutettaisiin nykyisestä. Jatkossa yhteiset tutkinnon osat muodostuisivat nykyisen neljän sijasta kolmesta temaattisesta kokonaisuudesta, jotka olisivat viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen sekä yhteiskunta- ja työelämäosaaminen. Nykyisestä sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen yhteisestä tutkinnon osasta luovuttaisiin, mutta siihen sisältyvä osaaminen sisällytettäisiin osaksi kolmea jäljelle jäävää yhteistä tutkinnon osaa. Muutokset yksinkertaistaisivat ammatillisen perustutkinnon muodostumissääntöjä sekä lisäisivät tutkintotodistusten informatiivisuutta, kun tutkinnon osan nimi kuvaisi nykyistä paremmin tutkinnon osaan sisältyviä osa-alueita. Muutoksilla saattaisi olla vaikutuksia myös tarjottavaan opetukseen ja tarvittavan opetushenkilöstön määrään. 
Valtionosuutena rahoitettavan työvoimakoulutuksen tarjoamiseen olisivat jatkossa oikeutettuja ne koulutuksen järjestäjät, joille järjestämisluvassa on kyseinen tehtävä myönnetty. Lupa myönnettäisiin osana ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa. Muutoksen seurauksena ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa tulisivat mahdollisesti hakemaan myös sellaiset uudet toimijat, joilla lupaa ei tällä hetkellä ole, mutta jotka ovat järjestäneet hankintatoimintana rahoitettua työvoimakoulutusta. 
Työvoimakoulutuksen järjestämistä koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä olisi laissa säädettyjen ammatillisten, taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten täyttyminen sekä koulutustarve. Luvan saaneiden järjestäjien osalta työvoimakoulutuksen järjestämiseen liittyvän koulutusten kilpailutuksen määrä ja siihen sidotun hallinnollisen työn arvioidaan vähenevän. Luvan saaneet järjestäjät voisivat kuitenkin edelleen osallistua hankintatoimintana rahoitettavan työvoimakoulutuksen tarjouskilpailuihin. 
Uusi ammatillisen koulutuksen tutkintorakenne mahdollistaisi jatkossa nykyiset koulutusalat ylittävät, työelämän uusiin osaamistarpeisiin vastaavat tutkinnot, joihin sisältyisi lisäksi aiempaa enemmän valinnan mahdollisuuksia. Tämä edellyttäisi, että koulutuksen järjestäjän olisi kyettävä ennakoimaan työ- ja elinkeinoelämän osaamis- ja koulutustarpeita, monipuolistamaan tarjontaansa ja varmistamaan henkilöstönsä riittävyys ja osaaminen. Käytännössä tutkintorakenteeseen liittyvien muutosten arvioidaan edellyttävän aiempaa enemmän koulutuksen järjestäjien yhteistyötä alueellisesti ja osin maanlaajuisesti, jotta opiskelijalla olisi aidosti mahdollisuus hyödyntää tutkinnon perusteiden mukaisia valinnan mahdollisuuksia henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassaan. 
Koulutuksen järjestäjien hakumenettelyihin liittyvät tehtävät muuttuisivat osittain, kun ammatilliseen koulutukseen hakeuduttaisiin jatkossa pääsääntöisesti niin sanotun jatkuvan haun kautta, jossa olisi mahdollista hakeutua koulutuksen järjestäjän kaikkeen koulutukseen joustavasti ympäri vuoden. Koulutuksen järjestäjät päättäisivät jatkuvan haun hakumenettelyistä. Kyseessä ei olisi kuitenkaan kokonaan uudentyyppinen tehtävä, sillä perinteisen yhteishaun rinnalla peruskoulutukseen ja erityisesti lisäkoulutukseen on jo nykyisin hakeuduttu erilaisten lisä- ja erillishakujen kautta. Opiskelijavalinta on jo nykyisin koulutuksen järjestäjien tehtävänä, joten työmäärän ei tältä osin arvioida lisääntyvän. 
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntymisen seurauksena myös koulutuksen järjestäjän työ eri työnantajien kanssa lisääntyisi. Koulutuksen järjestäjän olisi jatkossa resursoitava riittävästi henkilöstövoimavarojaan työpaikalla tapahtuvan opiskelun ohjaamiseen, työpaikkojen tukemiseen sekä vastattava työelämäyhteistyön laadukkaasta ja asiakaslähtöisestä hoitamisesta ja siihen liittyvästä osaamisesta. Koulutuksen järjestäjän tulee varmistaa henkilöstönsä osaaminen ja se, että työelämäyhteistyön hoitamisesta ja vastuunjaosta huolehditaan koulutuksen järjestäjän organisaatiossa.. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen laadukas toteuttaminen edellyttää yhteistyötä erilaisten asiantuntijoiden kesken koulutuksen järjestäjän oman organisaation sisällä sekä yhteistyötä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja työ- ja elinkeinoelämän välillä, tiedottamista, opetus- ja ohjaushenkilöstön ja työpaikkaohjaajien koulutusta sekä yksilölliset tarpeet huomioon ottavien toteutusmallien kehittämistä. 
Esityksen mukainen koulutussopimukseen tai oppisopimukseen perustuva työpaikalla järjestettävä koulutus edellyttäisi yksilölliseen osaamistarpeeseen perustuvaa työpaikkakohtaista sopimista. Koulutussopimuksen osalta tämä merkitsisi muutosta suhteessa voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaisesta työssäoppimisesta sopimiseen. Koulutuksen järjestäjä sopisi kirjallisesti koulutussopimuksesta tutkinnon osittain työpaikan edustajan kanssa. Osana henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa sovittaisiin yhdessä koulutuksen järjestäjän, opiskelijan ja työpaikan edustajan kanssa käytännön työtehtävistä, joita tekemällä tavoitteeksi asetettu osaaminen voidaan saavuttaa sekä opiskelijan ohjauksesta. Toisaalta opiskelijan yksilöllisistä tavoitteista myös työpaikalla järjestettävän koulutuksen osalta on ammatillisessa peruskoulutuksessa sovittu jo nyt osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa yhdessä työpaikan ja opiskelijan kanssa. Koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen järjestäminen edellyttäisi koulutuksen järjestäjältä ja sen opetus- ja ohjaushenkilöstöltä nykyiseen työssäoppimiseen verrattuna kuitenkin aiempaa tiiviimpää yhteistyötä työelämän kanssa. Koulutuksen järjestäjille syntyisi myös jonkin verran lisätyötä siitä, että koulutussopimus solmittaisiin tutkinnon osittain. 
Erityistä tukea koskeva ehdotus toisi uuden tehtävän sellaisille koulutuksen järjestäjille, jotka eivät aiemmin ole järjestäneet erityisopetusta. Ehdotus edellyttäisi näiltä järjestäjiltä erityiseen tukeen liittyvää osaamista ja resursseja erityisen tuen järjestämiseen. Jos koulutuksen järjestäjällä ei ole ollut aiemmin erityisopiskelijoita, tulee koulutuksen järjestäjän varmistaa henkilöstön riittävä osaaminen ja erityisopetuksen palveluiden saatavuus ja tarkoituksenmukaisuus. Suurimmalla osalla koulutuksen järjestäjiä on erityisopetusta saatavilla nykyisinkin. 
Järjestyssääntöjen hyväksyminen tai järjestysmääräysten antaminen olisi jatkossa kaikille koulutuksen järjestäjille pakollista. Voimassa olevassa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen ei nykyään ole sovellettu järjestyssääntöjen hyväksymistä koskevaa säännöstä. Muutos lisäisi niiden koulutuksen järjestäjien velvoitteita, joilla ei nykyisin ole velvollisuutta hyväksyä järjestyssääntöjä tai antaa muita järjestysmääräyksiä. Koulutuksen järjestäjän velvollisuus huolehtia oppilaitoksen turvallisuudesta ei vähenisi. Oppimisympäristöjen ja -tilojen monipuolistuminen tuo oppilaitoksille uudenlaisia turvallisuushaasteita, joiden hahmottaminen onnistuu esimerkiksi järjestösääntöjen päivittämisen yhteydessä. 
Esityksen mukaan koulutuksen järjestäjän asuntolatoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Säätäminen yhtenäistäisi ja selkeyttäisi asuntolatoimintaa järjestävien koulutuksen järjestäjien nykyisiä asuntolatoimintaan liittyviä käytäntöjä. Jatkossa asuntolatoimintaa järjestävien koulutuksen järjestäjän tulee ottaa huomioon esimerkiksi asuntolapaikan myöntämiseen liittyvät yhdenvertaiset myöntämisperusteet. Lisäksi ehdotus selkeyttäisi koulutuksen järjestäjän toimivaltaa asuntolan järjestysääntöjen laatimisen sekä kurinpitokeinojen käyttämisen osalta asuntolassa. 
Uusi rahoitusjärjestelmä antaisi koulutuksen järjestäjille jatkossakin oikeuden päättää rahoituksen kohdentamisesta. Erillisten tutkintotyyppi- ja järjestämismuotokohtaisista rahoitusväylistä luopuminen lisäisi koulutuksen järjestäjien toimivaltaa vastata työelämän osaamistarpeisiin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla käytettävissä olevan resurssin puitteissa. Se myös kohtelisi järjestäjiä yhdenvertaisesti ylläpitäjämuodosta riippumatta. 
4.2.2
4.2.2 Vaikutukset muiden viranomaisten toimintaan
Vaikutukset opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen toimintaan 
Uuden lainsäädännön voimaantulo edellyttäisi kaikkien voimassa olevien ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen järjestämislupien myöntämistä uudelleen. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntäisi järjestämisluvat nykyisille järjestämisluvan haltijoille hakemuksetta laissa säädettyjen siirtymäsäännösten nojalla. Lisäksi täysin uusia ammatillisen koulutuksen järjestämislupia tulisi hakemaan sellaisia tahoja, joilla on näyttötutkinnon järjestämissopimus tai jotka ovat järjestäneet työvoimakoulutusta, mutta joilla ei ole ollut ammatillisen koulutuksen järjestämislupaa. Järjestämislupien uusiminen ja uusien hakemusten käsittely lisäisi merkittävästi opetus- ja kulttuuriministeriön työmäärää. 
Vaikka ammatillisen koulutuksen rahoitus vahvistettaisiin jatkossa vuosittain yhdellä suoritepäätöksellä, eikä enää erillisillä ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen päätöksillä, mikä vähentäisi opetus- ja kulttuuriministeriön työmäärää. Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa päätettäisiin jatkossa opiskelijavuosien vähimmäismäärästä, mutta opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi vuosittain koulutuksen järjestäjän tavoitteellisesta opiskelijavuosimäärästä. Tämä lisäisi jonkin verran opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituspäätösten valmisteluun liittyvää työmäärää, sillä nykyisin vastaavantyyppistä vuosittaista tarkastelua on tehty vain ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituspäätösten valmistelun yhteydessä. 
Esityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettäisiin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen laajuudesta osaamispisteinä. Tämä olisi opetus- ja kulttuuriministeriölle uusi tehtävä, mutta sen ei kuitenkaan arvioida vaikuttavan merkittävästi ministeriön työmäärään. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamispisteistä päättäminen on tarkoitus tehdä tutkintorakenneasetuksessa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö muutoinkin antaa. Opetushallitus valmistelisi tutkintorakenteen muuttamista koskevat esitykset kuten nykyisinkin ja tekisi tässä yhteydessä työelämään ja sidosryhmiä sekä työelämätoimikuntia kuultuaan esityksen myös ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamispisteiksi. Myös tämä helpottaisi osaltaan opetus- ja kulttuuriministeriön työtä tutkintojen osaamispisteiden määrittelyssä. 
Esityksen mukaan tutkintotoimikunnat lakkautettaisiin, joten Opetushallitus ei selvittäisi enää jatkossa koulutuksen järjestäjien tai näyttötutkinnon järjestäjien näyttötutkintojen järjestämisedellytyksiä tutkintotoimikuntien tukena niiden pyynnöstä, mikä osaltaan vähentäisi Opetushallituksen työmäärää. Esityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voisi kuitenkin tarvittaessa pyytää Opetushallitukselta lausuntoa koulutuksen järjestäjän arvioinnin toteuttamissuunnitelmista järjestämislupia myöntäessään, muuttaessaan tai luvan peruuttamista harkitessaan. Lausunnon antaminen edellyttäisi Opetushallitukselta suunnilleen vastaavaa työmäärää kuin nykyinen järjestämisedellytysten selvittäminen. Opetushallituksessa tehtiin näyttötutkintojen järjestämisedellytysten selvityksiä vuonna 2014 yhteensä 101, vuonna 2015 yhteensä 86 ja vuonna 2016 yhteensä 94 kappaletta. 
Esityksen mukaan Opetushallituksen tulisi jatkossa valmistella tutkinnon perusteet yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän, koulutuksen järjestäjien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Säädetty tehtävä olisi uusi lakisääteinen tehtävä Opetushallitukselle, mutta se käytännössä ei lisäisi Opetushallituksen työmäärää, sillä nykykäytännönkin mukaan tutkinnon perusteiden valmistelu tehdään Opetushallituksessa laajassa sidosryhmäyhteistyössä. Esityksen mukaan ammatillinen tutkinto suoritettaisiin jatkossa yhdellä tavalla, joten Opetushallituksen tulisi muuttaa kaikkien ammatillisten perustutkintojen perusteet niin, että niissä olisi enää yksi tutkinnon suorittamistapa ja siten kaikille opiskelijoille yhtenevät tutkinnon muodostumissäännöt ja osaamispisteet. Ammatillisten perustutkintojen muodostuminen muuttuisi siten, että yhteisiä tutkinnon osia olisi kolme aiemman neljän sijaan. Lisäksi vapaasti valittavista tutkinnon osista erillisinä tutkinnon osina luovuttaisiin ja vastaava valinnaisuus siirrettäisiin osaksi ammatillisia tutkinnon osia. Muutos lisäisi työmäärää Opetushallituksessa, jonka tulisi muuttaa kaikkien ammatillisten perustutkintojen perusteet vastaamaan uutta lainsäädäntöä siten, että uudistetut perusteet olisivat käytettävissä lain voimaan tullessa. Opetushallituksen tulisi myös määrittää kaikille ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osille osaamispisteet sekä uudistaa ammatti- ja erikoisammattitutkintoja työelämän ohjausryhmän esityksen mukaisesti. Myös tämä lisää työmäärää Opetushallituksessa erityisesti vuosina 2017—2018. Toimialaansa kuuluvien tutkintojen sekä koulutusten perusteista ja muista määräyksistä päättäminen on yksi Opetushallituksen perustehtävistä, mutta mittava ammatillisten tutkintojen perusteiden yhtäaikainen uudistaminen tulisi vaatimaan Opetushallitukselta käytettävissä olevien resurssien suuntaamista ensisijaisesti perusteiden uudistamiseen sekä mahdollisesti myös lisäresursseja perusteiden uudistustyön ja ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tueksi. 
Yhteen näyttöperusteiseen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä valtakunnalliset näyttötutkintojen tutkintotoimikunnat ja koulutuksen järjestäjätason ammattiosaamisen näyttöjen toimielimet jäisivät lakisääteisinä toimieliminä pois. Niiden tilalle tulisivat valtakunnalliset työelämätoimikunnat, joita olisi kuitenkin vähemmän kuin nykyisiä tutkintotoimikuntia. Lisäksi uusilla työelämätoimikunnilla olisi selkeästi vähemmän hallinnollisia tehtäviä kuin nykyisillä tutkintotoimikunnilla, kun muun muassa näyttötutkintojen järjestämissopimusten solmimiseen liittyvä hallinnollinen työ jäisi pois. Voimassa olevia näyttötutkintojen järjestämissopimuksia on AITU-tutkintotoimikuntarekisterin mukaan tällä hetkellä (syyskuu 2016) 2 040. Jatkossa tutkintotodistukset ja muut todistukset antaisi koulutuksen järjestäjä, joten uusilla työelämätoimikunnilla ei olisi enää myöskään todistusten antamiseen liittyvää hallinnollista työtä. 
Opetushallituksessa tehtävä osin myös manuaalisia osia sisältävä tiedonkeruu vähenisi, kun siirryttäisiin rajapintojen kautta järjestelmästä toiseen tehtäviin sähköisessä muodossa tapahtuviin tiedonsiirtoihin. Tietojärjestelmien ja järjestelmien välisten siirtoyhteyksien rakentamisvaihe vaatisi oman resursointinsa. Järjestelmien valmistuttua ja ylläpitovaiheeseen siirryttäessä tiedonkeruiden vaatima työpanos kuitenkin vähenisi. Opetushallituksen tulisi myös kehittää ja ylläpitää uuden rahoitusjärjestelmän edellyttämät opiskelija- ja työelämäpalautejärjestelmät. 
Vaikutukset työ- ja elinkeinoministeriön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen toimintaan 
Ammatillisen koulutuksen reformi muuttaisi työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön välistä työnjakoa työvoimakoulutuksen toteutuksessa. Jatkossa työvoimakoulutusta ohjattaisiin, rahoitettaisiin ja toteutettaisiin kahden eri rahoitus- ja ohjausjärjestelmän puitteissa. Työ- ja elinkeinohallinnolla säilyisi edelleenkin vastuu työvoimakoulutustarpeiden ennakoinnista, koulutustarjonnan suuntaamisesta, työnhakijoiden ohjaamisesta, opiskelijavalinnasta ja työttömyysetuuden maksamisen työvoimapoliittisten edellytysten selvittämisestä. Työ- ja elinkeinohallinnolla säilyisi jatkossakin rooli myös koulutuksen toteutuksen ja laadun seurannassa. 
Työvoimakoulutuksen järjestämisen kahtiajaon arvioidaan lisäävän työtä työ- ja elinkeinoministeriössä, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa sekä työ- ja elinkeinotoimistoissa, sen myötä, että niiden tulisi suunnitella ja ohjata työvoimakoulutuksen kokonaisuutta sekä hankintajärjestelmän että valtionosuusjärjestelmän sääntelyn mukaisesti. Koska työvoimakoulutuksen hankintoihin kohdentuva työmäärä kuitenkin vähenisi, toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformilla ei arvioida kokonaisuudessaan olevan merkittäviä vaikutuksia työ- ja elinkeinohallinnon työmäärään. Esitetyt muutokset aiheuttaisivat olemassa olevien resurssien kohdentumista eri tehtäviin. Osittainen valtionosuusjärjestelmään siirtyminen edellyttäisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta uudenlaisen ohjaus- ja yhteistyösuhdeverkoston rakentamista koulutuksen järjestäjäkentän kanssa sekä koulutustarpeiden ennakointityön kehittämistä. Myös työ- ja elinkeinotoimistoissa koulutuksen vastuujaon muutos edellyttäisi uusien toimintamallien kehittämistä muun muassa koulutusten suunnitteluun ja työnhakijoiden ohjauskäytäntöihin. 
Vaikutukset aluehallintovirastojen toimintaan 
Esityksen mukaan aluehallintovirasto voisi jatkossa erityisestä syystä myöntää ammatillisen koulutuksen opettajien ja rehtoreiden kelpoisuusvaatimuksista erivapauden opetus- ja kulttuuriministeriön sijasta. Ammatillisen koulutuksen osalta rehtorien ja opettajien kelpoisuusvaatimusta koskeva erivapauden myöntäminen olisi uusi tehtävä aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto käsittelee jo nykyisin erivapauden myöntämiset kelpoisuusvaatimuksista opettajille ja rehtoreille perusopetuksen ja lukion osalta sekä rehtoreille taiteen perusopetuksen osalta. Erivapauden myöntämiseen liittyvät hakemukset käsitellään valtakunnallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Koska ammatillisen koulutuksen rehtorien ja opettajien kelpoisuusvaatimusta koskevia erivapaushakemuksia tulee tällä hetkellä ministeriölle vain yksittäisiä vuodessa, ei uusi tehtävä lisäisi merkittävästi aluehallintoviraston työmäärää nykyisestä. 
Muutoksenhaun osalta ehdotetussa laissa tarkoitettuihin erikseen lueteltuihin päätöksiin saisi esityksen mukaan vaatia oikaisua aluehallintovirastolta. Oikaisuvaatimuksen alaiset päätökset vastaisivat pääosin voimassa olevassa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa lueteltuja päätöksiä, joten aluehallintoviraston työmäärän ei arvioida oikaisumenettelyn osalta lisääntyvän. 
4.3
Yhteiskunnalliset vaikutukset
4.3.1
4.3.1. Vaikutukset koulutuksen saatavuuteen ja saavutettavuuteen sekä laatuun
Yhteen järjestämislupaan siirtyminen mahdollistaisi koulutuksen järjestäjälle nykyistä laajemman mahdollisuuden kohdentaa koulutustarjontaansa kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Rahoitusjärjestelmän kertoimet tuleekin asettaa siten, että ne eivät kannustaisi koulutustarjonnan suuntaamiseen tietyllä tavalla, vaan mahdollistavat koulutuksen kohdentamisen tarpeiden mukaisesti kustannusneutraalisti. Rahoitusjärjestelmän kertoimiin voi kuitenkin liittyä myös ohjaustavoitteita, esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen rahoitustason nostamisen tavoitteena on kannustaa oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen nykyistä enemmän. Oletettavaa onkin, että oppisopimuskoulutuksen järjestäminen tulee rahoitusuudistuksen myötä jonkin verran lisääntymään. Toisaalta oppisopimuskoulutuksen järjestäminen on riippuvaista myös saatavilla olevista oppisopimustyöpaikoista, joiden määrään koulutuksen järjestäjälle suunnattu rahoituskannuste ei suoraan vaikuta. Rahoituskannusteen tavoitteena onkin oppisopimuskoulutuksen käyttäminen silloin, kun se on mahdollinen ja tarkoituksenmukainen osaamisen hankkimismuoto. 
Järjestämisluvissa mainitulla ensisijaisella toiminta-alueella sekä opiskelijavuosien vähimmäismääräsäätelyllä voidaan osaltaan edistää työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeisiin vastaavan koulutuksen ja nuorisoikäluokan ammatillisen koulutuksen saatavuutta. Ministeriö voi järjestämislupien opiskelijavuosien vähimmäismääräsäätelyn puitteissa huolehtia riittävästä koulutustarjonnasta suhteessa eri alueiden osaamis- ja työvoimatarpeisiin. 
Ammatillisen peruskoulutuksen toiminta-aluetta koskevan sääntelyn vapauttamisen myötä on mahdollista, että koulutustarjonta tulisi lisääntymään ainakin väkirikkailla alueilla. Mahdollisuudet oppisopimuskoulutuksen järjestämiseen voisivat määrällisesti kasvaa, kun sen järjestäminen ei enää olisi sidottu järjestämisluvassa myönnettyyn koulutustehtävään ja kun sen rahoitus olisi samalla tasolla, kuin muulla tavoin toteutetun koulutuksen. Koska koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin järjestää oppisopimuskoulutusta ainoastaan järjestämisluvan mukaisissa tutkinnoissa, voisi se kaventaa oppisopimuskoulutuksen tarjontaa järjestäjäkohtaisesti, joillakin alueilla ja harvinaisissa tutkinnoissa. Laajennetun oppisopimuskoulutuksen tehtävän myötä voidaan kuitenkin turvata oppisopimuskoulutuksen saatavuus ja erityisesti harvinaisten tutkintojen osalta maan kaikissa osissa. Lisäksi oppisopimuskoulutuksella voidaan parantaa koulutuksen alueellista saatavuutta, koska koulutusta voidaan järjestää siellä, missä työpaikat ovat. 
Laskentapäiviin perustuvasta opiskelijamäärien laskennasta luopuminen ja siirtyminen perusrahoituksen perusteena käytettävään yhteismitalliseen opiskelijavuoden määritelmään joustavoittaisi koulutuspolkujen yksilöllistä sisältöä ja kestoa. Se myös tukisi jatkuvan hakeutumisen periaatteita sekä osaamisen hankkimisen ja osaamisen osoittamisen henkilökohtaistamista. Opiskelijavuosi tukisi yksilöllisten opintopolkujen rakentamista, koska koulutuksen aloitus ja päättäminen eivät olisi sidoksissa laskentapäiviin, jolloin voidaan paremmin ottaa huomioon eri tavoin toteutettavat osaamisen kehittämistoimet ja opiskelijoiden tarvitsema osaaminen. Opiskelijavuosikapasiteettinsa puitteissa koulutuksen järjestäjä voi tehokkaammin ja joustavammin hallita opiskelijamääriä ja ottaa uusia opiskelijoita käytettävissä olevien opiskelijavuosien puitteissa. 
Ammatillisten tutkintojen ja niiden osien määrittäminen rahoituksen määräytymiseen vaikuttaviksi suoritteiksi ohjaa koulutuksen järjestäjiä tehokkaampaan toimintaan, koska rahoitus ei määräytyisi niin vahvasti opiskelijamäärän tai läsnäolon perusteella kuin nykyisin. Lisäksi se ohjaisi koulutuksen järjestäjiä vastaamaan opiskelijoiden osaamistarpeisiin kokonaisten tutkintojen ohella myös tutkinnon osilla. Tällöin koulutuksen järjestäjät voisivat resurssiensa puitteissa palvella nykyistä useampia asiakkaita, kun osaamisen hankkimisessa keskityttäisiin siihen osaamiseen, jota henkilöllä puuttuu tavoitteesta ja kun osalla asiakkaista osaamistavoite voitaisiin saavuttaa tutkinnon osien avulla kokonaisten tutkintojen sijaan. Tutkinnon osien käyttäminen rahoituksen suoritteina voi myös ohjata koulutustarjontaa nykyistä enemmän tutkinnon osiin tutkintojen sijaan, mikä on sinällään tavoitteena. Mikäli suoritusrahoituksen rahoituskertoimet ohjaavat liian voimakkaasti tutkinnon osien suorittamiseen, voi tämä johtaa siihen, että tutkintojen suorittaminen etenkin aikuisten osalta vähenee merkittävästi lyhytkestoisen koulutuksen osuuden lisääntyessä. Tämä voi sinällään olla tarkoituksenmukaista, mikäli tarjonta vastaa työelämän tarpeisiin, mutta koulutuksen järjestäjä voi myös lisätä lyhytkestoisen koulutuksen tarjontaa siksi, että se on taloudellisesti ennakoitavampaa. Tällöin koulutustarjonta ei välttämättä vastaa parhaalla tavalla työelämän osaamistarpeisiin. Toisaalta se, että tutkinnon osista maksetaan rahoitusta kannustaa osaltaan koulutuksen järjestäjiä ottamaan oppimisvalmiuksiltaan heikompia opiskelijoita, koska koulutuksen järjestäjä saa rahoitusta myös yksittäisistä tutkinnon osista. Tällöin tavoitteeksi voidaan asettaan tutkinnon sijasta tutkinnon osien suorittaminen, mikä osaltaan vähentää keskeyttämisriskiä. Rahoitusjärjestelmässä otettaisiin huomioon myös se, että ammatillista perustutkintoa suorittavilla on yleensä vähemmän aiemmin hankittua osaamista kuin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittajilla. Tällöin ei ylikompensoitaisi ammatti- ja erikoisammattitutkintojen tai niiden osien suorittamisesta maksettavaa rahoitusta, koska suurella osalla suorittajista on aikaisempaa osaamista, jota voidaan tunnustaa osaksi tutkintoa tai sen osaa ja puuttuvan osaamisen hankkimiseen tarvitaan vähemmän resursseja. 
Suoritusrahoitus ja vaikuttavuusrahoitus ohjaisivat koulutuksen järjestäjiä parantamaan koulutuksen läpäisyä, koska opiskelijan keskeyttäessä osa rahoituksesta jäisi saamatta. Vaikuttavuusrahoitus taas ohjaisi koulutuksen järjestäjää kohdentamaan tarjontaansa työelämän tarpeiden mukaisesti aloille, joilla on työvoimatarvetta. Työllistymisen ohella huomioon otettaisiin jatko-opintoihin siirtyminen, jolla ohjattaisiin koulutuksen järjestäjiä huolehtimaan, että opiskelijat suorittavat tutkintoja ja että heille olisi rakennettuna toimivia väyliä jatko-opintoihin ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Rahoitus ohjaisi näin myös tiivistämään yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen välillä. 
Suoritus- ja vaikuttavuusrahoitusosuuksien merkittävä kasvattaminen saattaisi kuitenkin vaikuttaa siten, että koulutuksen järjestäjillä ei olisi kannustetta ottaa sellaisia opiskelijoita, joiden edellytykset tutkinnon osien tai tutkinnon suorittamiseen tai koulutuksen jälkeiseen työllistymiseen he arvioivat muita hakijoita heikommiksi. Todennäköisimmin tällaista kannustevaikutusta ilmenisi kasvukeskuksissa, koska niissä on suuremman väestöpohjan myötä enemmän mahdollisuuksia valikoida asiakaskuntaa. Sen sijaan alueilla, joilla väestö on vähäisempää, koulutuksen järjestäjillä ei ole vastaavalla tavalla juurikaan mahdollisuutta valikoida opiskelijoita. Koko ikäluokan kouluttaminen ja myös oppimisvalmiuksiltaan heikompien hakijoiden koulutukseen pääsy pyrittäisiin varmistamaan järjestämislupien vähimmäisopiskelijavuosimäärällä, riittävällä perusrahoitusosuudella sekä sillä, että rahoitusjärjestelmä ottaa huomioon tukitoimista kuten erityisopetuksesta sekä vailla ammatillisesti suuntautunutta toisen asteen tutkintoa olevien opiskelijoiden ohjauksesta koulutuksen järjestäjälle aiheutuvat kustannukset. Suoritusrahoituksessa rahoitusta korotettaisiin lisäksi silloin, kun tutkinnon suorittaa henkilö, jolla ei ole aikaisempaa perusasteen jälkeistä ammatillisesti suuntautunutta tutkintoa. Järjestäjän saadessa vailla tutkintoa olevan opiskelijan suorittamaan tutkinnon, rahoituskannuste on merkittävästi suurempi kuin silloin kun kyseessä on henkilö, jolla on jo aikaisempi tutkinto. Tämän ohella vaikuttavuusrahoituksessa kannuste on suurin silloin kun tutkinnon suorittanut on koulutuksen alussa ei-työllinen ja työllistyy tutkinnon suorittamisen jälkeen. Vaikuttavuusrahoitus myös tätä kautta kannustaisi hyödyntämään oppisopimuskoulutusta mahdollisimman laajasti etenkin opintojen loppuvaiheessa, koska tällöin tutkinnon suorittanut työllistyy keskimäärin paremmin kuin nykyisessä oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa. 
Ehdotettu säännös pääsy- ja soveltuvuuskokeiden maksuttomuudesta varmistaisi hakijoiden yhdenvertaisuutta sekä parantaisi mahdollisuutta hakeutua koulutukseen taloudellista asemasta riippumatta. 
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelmasta saatujen tulosten mukaan miesten läpäisyprosentti on yleisesti ottaen hieman parempi kuin naisten. Omalla koulutusalallaan vähemmistönä olevaa sukupuolta edustavien läpäisyprosentti on heikompi kuin enemmistön, esimerkiksi tekniikan ja liikenteen alalla naisten läpäisy on miehiä heikompaa ja vastaavasti sosiaali- ja terveysalalla miesten läpäisy on heikompaa. Selvityksen mukaan syynä tähän saattaa olla sukupuolten erilainen kohtelu tai jopa syrjintä sekä ryhmäytymisen vaikeudet. Toisaalta eroiksi mainittiin myös valintojen taustamotiivit, kuten erilaisuuden tavoittelu todellisen kiinnostuksen sijasta. 
Esityksen mukainen nykyistä selkeämpi henkilökohtaistamisprosessi ja siihen liittyvä tutkinnon tai koulutuksen valinnan henkilökohtaistaminen parantaisivat edellytyksiä hakeutua soveltuvalle koulutusalalle ja mahdollisuuksia rakentaa yksilöllisiä opiskelijan kiinnostukseen pohjautuvia opintopolkuja. Tämä vähentäisi keskeyttämistä ja parantaisi opiskelumotivaatiota, jolloin myös läpäisyyn liittyvien sukupuolierojen voidaan arvioida tasoittuvan. Henkilökohtaistamisen yhteydessä tarjottava ohjaus ja neuvonta lisäisivät myös tietoa erilaisista vaihtoehdoista sekä rohkaisisivat hakeutumista myös sukupuolelle epätyypilliselle alalle. Myös opintojen aikana tarjottava tuki ja ohjaus ehkäisivät alansa ainokaisten riskiä keskeyttää opinnot. 
Jatkuva haku tukisi nykyistä paremmin henkilökohtaisesta tilanteesta ja yksilön motivaatiosta lähtevää koulutusvalintaa varsinkin työelämästä tai työttömyysjaksolta tulevien opiskelijoiden kohdalla. Jatkuvassa haussa työelämän tarpeet ja mahdollisuudet työllistyä vaikuttaisivat todennäköisesti enemmän koulutusvalintapäätökseen, koska tieto mahdollisesta työpaikasta kannustaisi hankkimaan osaamista. Jatkuva haku tukisi myös esimerkiksi kotona lapsiaan hoitavia naisia joustavampaan opintojen aloittamiseen tai opintojen jatkamiseen keskeyttämisen jälkeen. Osaamisen hankkiminen tutkinnon osa kerrallaan puolestaan lisäisi mahdollisuuksia opiskella perheellisenä ja työn ohessa, mikä nostaisi työelämän osaamistasoa erityisesti naisvaltaisilla palvelu- ja hoiva-aloilla. 
Vastaavasti jatko-opintoihin sijoittuminen vaikuttavuusrahoituksen perusteena lähtökohtaisesti kannustaa yhteistyöhön korkeakoulujen, erityisesti ammattikorkeakoulujen kanssa, mikä voin nopeuttaa siirtymistä jatko-opintoihin.. Opiskelijapalautteen käyttöönotto rahoituksen perusteena lisäisi opiskelijoiden osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia koulutuksen sisällön suunnitteluun ja parantaisi tällä tavoin koulutuksen asiakaslähtöisyyttä. Opiskelijapalautteen käyttöön rahoituksen määräytymisessä sisältyy myös riskitekijöitä. Nämä kytkeytyvät palautteen validiteettiin sekä kattavuuteen. 
Koulutuksen järjestäjille asetettava vastuu järjestämiensä tutkintojen ja koulutuksen sekä muun toiminnan laadusta ja laadunhallinnan parantamisesta kannustaa niitäkin koulutuksen järjestäjiä, joiden laadunhallinnan kehittäminen on vasta alkuvaiheessa panostamaan koulutuksen laatuun toiminnan kaikilla tasoilla. Laadunhallinnan kehittämisen tulee olla osa koulutuksen järjestäjän strategista johtamista, joka onnistuessaan johtaa tehokkaaseen ja vaikuttavaan toimintaan. Tämä auttaa koulutuksen järjestäjää sopeuttamaan toimintansa taloudellisten edellytysten mukaiseksi ja edistää strategisten tavoitteiden saavuttamista. 
Nykytilaa vastaavasti järjestämisluvassa päätettävä koulutuksen järjestäjän opetus- ja tutkintokieli olisi suomi tai ruotsi taikka suomi ja ruotsi. Uuden lain voimaan tullessa voimassa olevat järjestämisluvat muutettaisiin uuden lain mukaisiksi järjestämisluviksi ilman hakemusta, joten lain voimaantulo ei vaikuttaisi koulutuksen järjestäjien luvan mukaiseen opetus- ja tutkintokieleen. Esityksen mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö huolehtii järjestämislupia myöntäessään, että luvat muodostavat kokonaisuuden, joka varmistaa ammatillisen koulutuksen riittävän saatavuuden muun muassa ruotsinkielisen koulutuksen osalta. 
4.3.2
4.3.2 Vaikutukset yrityksiin ja työmarkkinoihin
Koulutuksen järjestäjien toimivallan lisääminen koulutustarjonnan suuntaamisessa mahdollistaa sen, että osaamistarpeisiin on mahdollista vastata nykyistä joustavammin tutkinnoilla ja tutkinnon osilla. Laajemmat mahdollisuudet tarjota tutkintoja ja niiden osia sekä rakentaa yksilöllisiä opintopolkuja antavat paremmat mahdollisuudet vastata yritysten ja työmarkkinoiden muuttuviin ja eriytyviin osaamistarpeisiin. Henkilökohtaistamisella ja aiemmin hankitun tunnustamisen tehostamisella sekä työpaikalla tapahtuvan opiskelun mahdollisuuksien lisäämisellä on mahdollista lyhentää koulutusaikoja ja toteuttaa koulutusta enemmän työn yhteydessä. Tätä kautta voidaan lisätä mahdollisuuksia yhdistää työskentelyä ja osaamisen kehittämistä erityisesti työssäolevien osalta. 
Tutkinnon perusteiden, työelämän ja koulutuksen järjestäjien yhdessä tekemän osaamisen arvioinnin ja vaikuttavuusrahoitusosuuden kautta varmistettaisiin, että suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat vastaisivat laadultaan työelämän ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita. 
Suoritusrahoituksen käyttöönotto ja vaikuttavuusrahoituksen osuuden kasvattaminen kannustaisi koulutuksen järjestäjiä järjestämään työelämän tarpeita ja kysyntää vastaavaa koulutusta. Se ohjaisi koulutuksen järjestäjää vastaamaan tehokkaammin ja osuvammin työ- ja elinkeinoelämän osaamis- ja työvoimatarpeisiin. Tällöin tutkintojen ohella todennäköisesti tarjottaisiin nykyistä enemmän tutkinnon osia. Työllistyminen ja työelämäpalaute vaikuttavuusrahoituksen perusteena kannustaisivat koulutuksen järjestäjiä tiiviiseen yhteistyöhön työelämän kanssa koulutuksen osuvuuden ja kohtaannon parantamiseksi. 
Osaamisen osoittaminen näyttämällä ammattitaito työpaikoilla käytännön työtehtävissä antaa yrityksille ja muille työpaikoille suoran mahdollisuuden arvioida opiskelijoiden osaamisen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tätä kautta työelämä voi vaikuttaa koulutuksen laatuun ja työelämävastaavuuteen. Osaamisen osoittaminen työpaikoilla edellyttää, että työpaikat pystyvät tarjoamaan nykyistä enemmän näyttöympäristöjä opiskelijoille, kun myös ammatillisessa perustutkinnossa osaamisen osoittaminen tapahtuisi pääsäännön mukaan työpaikoilla. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) ammattiosaamisen näytöistä keräämien tietojen mukaan 49,9 prosenttia näytöistä järjestetään työpaikalla ja 47,6 prosenttia oppilaitoksessa. Lisäksi 4,4 prosenttia ammattiosaamisen näytöistä on toteutettu niin, että työpaikalla annettua näyttöä on täydennetty oppilaitoksessa tai päinvastoin. Näyttötutkintojen järjestämistä työpaikoilla ei koota valtakunnallista tilasto- tai arviointitietoa. Suuntaa antavaa tietoa voi kuitenkin saada AIPAL-palautejärjestelmästä. AIPAL-palautteen antaminen on vapaaehtoista. AIPAL-palautteen vuonna 2015 ja vuoden 2016 kahdeksana ensimmäisenä kuukautena antaneista 76 prosenttia vastasi, että tutkintotilaisuus on ollut työpaikalla tai työssäoppimispaikalla. Eri alojen ja tutkintojen välillä on suurta vaihtelua siinä, missä määrin tutkintotilaisuudet tai ammattiosaamisen näytöt on järjestetty työpaikoilla. Myös jatkossa osa näytöistä on perusteltua toteuttaa muualla kuin työpaikoilla, etenkin niissä tilanteissa, joissa kaikkea tutkinnon perusteissa edellytettyä osaamista ei ole mahdollista osoittaa työpaikalla esimeriksi potilas- tai liikenneturvallisuuden vaarantumisen vuoksi. Näytöt annettaisiin oppilaitoksessa tai muussa koulutuksen järjestäjän osoittamassa tutkinnon osaamisvaatimuksia vastaavassa näyttöympäristössä osittain myös silloin, kun työelämän edustajat katsovat, että tietty työelämässä tarvittaviin perustaitoihin liittyvä osaaminen on osoitettava oppilaitoksessa ennen kuin opiskelija voi työskennellä turvallisesti työpaikalla ja osoittaa siellä osaamistaan. Koska nykyisinkin merkittävä osa näyttötutkinnoista ja ammattiosaaminen näytöistä suoritetaan työpaikoilla, näyttöjen määrä kasvanee maltillisesti uudessa järjestelmässä. 
Työpaikoilla on oltava arvioijille asetetut vaatimukset täyttäviä henkilöitä näyttöjen arviointiin. Työelämän edustajat tarvitsevat arviointityön tueksi koulutusta tai perehdytystä erityisesti arviointi- ja ohjausosaamisessa, vaikka heiltä ei jatkossa vaaditakaan tietyn koulutusohjelman suorittamista. Nykyisin vähintään yhden näyttötutkinnon tutkintosuorituksen arvioijista on pitänyt olla näyttötutkintomestarikoulutuksen suorittanut. 
Jos aiempia ammattiosaamisen näyttöjä vastaavien näyttöjen arvioinnista päättävät jatkossa aina työelämän nimeämä arvioija ja koulutuksen järjestäjän nimeämä arvioija yhdessä, työelämän arvioijia tarvitaan useampaan arviointitilanteeseen kuin aiemmin. Laskennallisesti arviointitilanteita olisi 132 053 (221 565 x 0,596) enemmän kuin nykyisin. Toisaalta Karvin tietojen mukaan ammattiosaamisen näyttöjen arviointikeskusteluun osallistuu työelämän edustaja 61,6 prosentissa ammattiosaamisen näyttöjä, joten jos nämä arviointikeskusteluun osallistuneet osallistuisivat myös osaamisen arvioinnista päättämiseen, työelämän arvioijia tarvittaisiin vain 85 081 (221 565 x 0,384) arviointitilanteeseen enemmän kuin nykyisin. Vastaavasti jos aiempia tutkintotilaisuuksia vastaavien näyttöjen arvioinnista päättää jatkossa vain kaksi henkilöä eli työelämän ja koulutuksen järjestäjän nimeämä henkilö, työelämästä tulevia arvioijia tarvittaisiin tältä osin vähemmän kuin aikaisemmin. Laskennallisesti vähennys olisi 145 612 arviointitilannetta vähemmän kuin nykyisin. Kokonaisuutena työelämän arvioijia tarvittaisiin uuden ammatillisen koulutuksen järjestelmän näyttöjä arvioiman vähemmän kuin nykyisin (132 053—145 612 = -13 559 tai 85 081—145 612 = -60 531 arviointitilannetta). 
Näyttötutkinnot arvioidaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti tutkinnon osittain niin, että arvioinnista päättävät yhdessä työnantajan, työntekijöiden ja opetusalan edustaja. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa on suoritettava keskimäärin 4,0 tutkinnon osaa, jotta tutkinto tulee suoritetuksi. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 1,25 vuotta. Näyttötutkintona suoritettavissa ammatillisissa perustutkinnoissa tutkinnon suorittamiseksi vaadittavia tutkinnon osia on keskimäärin 5,7, ja tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin 1,75 vuotta. Vipusen mukaan vuonna 2014 suoritettiin 13 348 ammattitutkintoa ja 5 411 erikoisammattitutkintoa, jolloin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osia suoritettiin vuodessa laskennallisesti 60 029 ((13 348 + 5 411) x 4 / 1,25). Ammatillisia perustutkintoja suoritettiin näyttötutkintona 16 141, jolloin ammatillisten perustutkintojen osia suoritettiin vuodessa laskennallisesti 52 574 (16 141 x 5,7 / 1,75). Lisäksi osa tutkinnon suorittajista suoritti vain yksittäisiä tutkinnon osia, ei koko tutkintoa. Henkilöitä, jotka suorittivat yksittäisen tutkinnon osan tai osia näyttötutkintona oli vuonna 2014 yhteensä 33 009. Koska ei ole saatavissa luotettavaa tietoa siitä, ovatko nämä henkilöt suorittaneet yhden vai useamman tutkinnon osan, heidän on katsottu tässä arviossa suorittaneen vain yhden tutkinnon osan. Tämä tarkoittaisi, että arvioitavia tutkinnon osia oli vuonna 2014 laskennallisesti yhteensä 145 612 (60 029 + 52 574 + 33 009). 
On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että edellä esitetyt laskelmat antavat työelämän arvioijien tarpeesta vain karkean yleiskuvan. Vaikka arviointitilanteiden määrä kokonaisuutena vähenee, työelämän arvioijien tarve voi ainakin joissakin perustutkinnoissa tosiasiassa kasvaa, sillä osaamisen arvioijalta edellytetään aina juuri kyseiseen tutkintoon ja arvioitavaan tutkinnon osaan liittyvää osaamista. Muiden tutkintojen arvioinnin kautta tuleva yleinen arviointiosaaminen ei yksin riitä. 
Työpaikalla tapahtuvan opiskelun lisääntyminen voi vaikuttaa eri tavoin työmarkkinoihin. Nykyisin ammatillisessa koulutuksessa on yhteensä vuosittain vähän alle 250 000 opiskelijaa, joista oppisopimusopiskelijoita on nykyisin noin 49 000. Koulutussopimuksella tapahtuva opiskelu vastaa osittain nykyistä työssäoppimista. Aiempaa laajemmalla osaamisen hankkimisella työpaikoilla ilman työsopimussuhdetta voi jossain määrin olla vaikutuksia työelämässä olevien työllisten asemaan ja työn tarjontaan. Vastaavasti työsuhteessa tapahtuvan työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyminen vaikuttaisi työllisten asemaan lisäämällä tätä kautta työssä olevien määrää. Jos työpaikalla järjestettävän koulutuksen määrä lisääntyisi ammatillisessa peruskoulutuksessa vuonna 2014 järjestettyyn työssäoppimiseen verrattuna esimerkiksi 10 prosenttia, tämä tarkoittaisi noin 65 0000 opintoviikon eli noin 98 000 osaamispisteen lisäystä. 25 prosentin nousu taas tarkoittaisi aikaisemman lainsäädännön mukaisten opintoviikkojen määrän nousua 641 000 opintoviikosta 801 000 opintoviikkoon Opetushallituksen vuoden 2014 kustannustiedonkeruun mukaan ammatillisena peruskoulutuksena suoritetuissa ammatillisissa perustutkinnoissa suoritettiin yhteensä 3 391 779 opintoviikkoa, josta työssäoppimisen opintoviikkoja oli 641 218 eli noin 19 prosenttia kaikista suoritetuista opintoviikoista. 30.7.2015 saakka voimassa olleiden säännösten mukaisesti ammatillisena peruskoulutuksena järjestettäviin ammatillisiin perustutkintoihin kuului pakollisena suorittaa 20 opintoviikkoa työssäoppimista 120 opintoviikon laajuisesta tutkinnosta. 1 päivästä elokuuta 2015 lukien ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon tulee sisältää osaamisen hankkimista työssäoppimisen kautta vähintään 30 osaamispistettä.. Yksi opintoviikko vastaa noin 40 työtuntia, joten työssäoppimisen lisääminen 25 prosenttiin vuoden 2014 toteumasta tarkoittaisi noin 8 miljoonaa työtuntia lisää työssäoppimista. Määrä antaa suuntaa antavaa arviota siitä määrästä, mitä työ- ja elinkeinoelämän tulisi tarjota työpaikalla järjestettävään koulutukseen soveltuvia työtehtäviä työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisääntyessä. 
Siirryttäessä valtionosuusrahoitteiseen työvoimakoulutukseen, viive havaitun koulutustarpeen ja koulutuksen aloittamisen välillä lyhentyy merkittävästi. Koulutuksen aloittaminen ei enää ole riippuvaista kilpailutuksessa menestymisestä, vaan järjestäjä voi käynnistää koulutuksen tälle suoritepäätöksessä osoitetulla rahoituksella välittömästi. Työmarkkinoiden ja työttömien kannalta toiminnasta tulee nopeampaa ja reagointiherkempää. 
Uudistuksella voi olla vaikutuksia elinkeinon harjoittamiseen niiden työvoimakoulutusta järjestäneiden tahojen osalta, jotka eivät mahdollisesti tule saamaan järjestämislupaa. Järjestämisluvan ja siinä määrättävän koulutustehtävän myöntäminen edellyttävät laissa säädettävien edellytysten täyttymistä, joita ei ole mahdollista arvioida ennen yksittäisten hakemusten käsittelyä. Vastaavasti uudistus voi vaikuttaa sellaisten näyttötutkintojen järjestäjien asemaan, joilla ei ole koulutuksen järjestämislupaa. Osa näistä tahoista ei mahdollisesti tule saamaan järjestämislupaa. 
Vankilaopetuksen huomioiminen nykyistä paremmin ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmässä parantaisi vankilaopetuksen järjestämisen taloudellisia edellytyksiä ja tulisi todennäköisesti lisäämään ammatillisen koulutuksen järjestämistä vankilaopetuksena. Vankilaopetuksen tehtävän puitteissa voidaan myös paremmin koordinoida vankilaopetuksen tarjontaa suhteessa sen tarpeisiin. Kansainvälisten tutkimusten perusteella kaikenlainen koulutus on tärkeässä roolissa rikosten uusimisten ehkäisyssä. Vankilaopetuksena toteutettavalla ammatillisella koulutuksella onkin tärkeä rooli rikoksen suorittamisen jälkeen yhteiskuntaan sijoittumisessa ja työllistymisessä. 
4.3.3
4.3.3. Vaikutukset opiskelijoihin
Tutkintoihin ja tutkinnon osiin perustuvan suoritusrahoitusosuuden käyttöönotto kannustaisi koulutuksen järjestäjiä ohjauksellisin keinoin ja muita tukitoimia käyttäen mahdollistamaan sen, että opiskelijat saavat suoritetuksi tutkinnon osia ja tutkinnon. Suorituksiin perustuva rahoitus kannustaa myös aikaisemmin hankitun osaamisen täysimääräiseen tunnistamiseen ja tunnustamiseen, jolloin keskimääräiset koulutuspituudet lyhentyisivät. Työmarkkinoille tulevan nuorisoikäluokan osalta se merkitsee työurien pidentymistä alkupäästä. Työelämässä jo toimivien aikuisten osalta muutos puolestaan merkitsee työstä poissaoloaikojen vähentymistä ja nykyistä joustavampia mahdollisuuksia yhdistää työ ja opiskelu. Rahoitusjärjestelmän uudistuksella olisi näin ollen positiivisia vaikutuksia sekä työllisyysasteeseen että työurien kokonaispituuteen. 
Siirryttäessä yhtenäiseen henkilökohtaistamiseen ja yhteen ammatillisen tutkinnon suorittamistapaan, ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoiden opintojen kestoon tai sisältöön ei jatkossa vaikuttaisi koulutuksen järjestämistapa ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. Ammatillisen perustutkinnon suorittamisesta ammatillisena peruskoulutuksena luopumisen ja yhdenmukaisen henkilökohtaistamisen myötä ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet siirtyä työmarkkinoille nopeammin, mikäli henkilöllä olisi tutkinnon suorittamiseksi tarvittavaa aiemmin hankittua osaamista tai hänen oppimisvalmiutensa mahdollistaisivat nopean etenemisen. Toisaalta nykyistä yksilöllisempien opintopolkujen avulla voidaan myös huolehtia paremmin siitä, että yksilön tarpeet ja valmiudet opiskeluun voidaan ottaa paremmin huomioon. Tätä kautta voidaan vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja vähentää syrjäytymisriskiä. Jotta opiskelijalle henkilökohtaistamisessa suunniteltu yksilöllinen opintopolku toteutuu, tulee opetuksen ja muun ohjauksen olla osaamisen hankkimista edistävää ja siinä tulee hyödyntää erilaisia oppimisympäristöjä. 
Ammatillisen perustutkintoon sisältyisi jatkossa aina yhteisiä tutkinnon osia. Myös ammatti- ja erikoisammattitutkintojen opiskelijat voisivat suorittaa yhteisiä tutkinnon osia erillisinä tutkinnon osina. Tämä tarjoaa nykytilaan verrattuna uudenlaisen mahdollisuuden vahvistaa työssä ja elämässä tarvittavia perustaitoja. Vaikka ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoiden yhdenvertaisuus tutkinnon muodostumisen yhdenmukaistumisen myötä lisääntyisi, voi vaarana olla, että työelämässä pitkään olleet aikuiset eivät selviydy yhteisistä tutkinnon osista tai eivät edes hakeudu suorittamaan ammatillista perustutkintoa, jos epäilevät mahdollisuuksiaan suoriutua yhteisistä tutkinnon osista. Lisäksi yhteisten tutkinnon osien pakollisuus perustutkinnoissa voi pidentää joidenkin opiskelijoiden koulutuspolkuja nykyiseen verrattuna. Tähän kuitenkin vaikuttaa se, millaista tunnustettavaa aikaisempaa osaamista henkilöillä on. 
Laajemmat mahdollisuudet suorittaa yksittäisiä ammatillisen tutkintojen osia parantaisivat erityisesti työikäisten ja työssä olevien mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Tutkinnon osien suorittaminen vie vähemmän aikaa ja on helpompi sovittaa esimerkiksi työn kanssa yhteen kuin kokonaisen tutkinnon suorittaminen. Tutkinto on myös mahdollista suorittaa osa kerrallaan. Yksittäisten tutkintojen suoritusmahdollisuus madaltaa myös kynnystä osallistua koulutukseen esimerkiksi henkilöillä, joilla ei ole aikaisempaa tutkintoa ja aikaisemmista opinnoista voi olla kulunut pitkä aika. Tutkinnon osien suorittaminen ja tähän tarvittavan puuttuvan osaamisen hankkiminen työvaltaisesti madaltaa osaltaan osallistumiskynnystä. 
Valtakunnallisten yhteishakujen ensisijaisena kohderyhmänä olisivat hakeutumisvuonna perusopetuksen tai valmentavan koulutuksen päättävät nuoret, mutta yhteishaussa voisivat hakea kaikki vailla ammatillista tutkintoa olevat henkilöt. Yhteishaun koulutustarjonnalla ja valinnassa käytettävillä valintaperusteilla voitaisiin kuitenkin vaikuttaa siihen, että perusopetuksen samana vuonna päättäneet hakeutuisivat ja saisivat koulutuspaikan yhteishaun kautta. Yhteinen hakumenettely tukisi perusopetuksen päättävän ikäluokan välitöntä siirtymistä jatko-opintoihin ja työelämään, mikä osaltaan vähentäisi välivuosien syntymistä. Koulutuksen järjestäjien yhteishakuun avaamaa koulutustarjontaa voidaan seurata ja sitä kautta huolehtia tarjonnan riittävyydestä perusopetuksen päättäneille. Perusopetuksen päättäneille tarkoitetun koulutuksen riittävän tarjonnan turvaamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö voisi myös antaa tarvittaessa koulutuksen järjestäjille järjestämisluvassa velvoitteita koskien perusopetuksen päättäneiden koulutustarjontaa, mikäli järjestäjien yhteishaussa ilmoittama tarjonta ei riittäisi näiden tarpeisiin. 
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettävien valintaperusteiden soveltaminen koskisi ehdotuksen mukaan jatkossa vain yhteishaussa hakevia. Opiskelijaksi ottamisessa sovellettavat valintaperusteet olisivat siten erilaiset riippuen siitä, missä hakumenettelyssä henkilö hakeutuu opiskelijaksi. Ehdotuksen mukaan otettaessa opiskelijoita ammatilliseen perustutkintokoulutukseen opiskelijoita jatkuvan haun kautta, koulutuksen järjestäjä päättäisi valintaperusteista noudattaen kuitenkin yhdenvertaisia valintaperusteita. Ehdotettu muutos toisaalta lisäisi opiskelijoiden yhdenvertaisuutta otettaessa opiskelijoita jatkuvan haun kautta kun koulutuksen järjestäjä voisi soveltaa yhdenmukaisia valintaperusteita hakijan aikaisemmasta koulutustaustasta riippumatta opetus- ja kulttuuriministeriön säätämien valintaperusteiden sijaan. Valintaperusteiden soveltaminen yhteishaussa nopeuttaisi kuitenkin samana vuonna perusopetuksen päättäneiden opiskelijavalintoja sen sijaan, että koulutuksen järjestäjät arvioisivat opiskelijaksi ottamisen edellytykset kunkin arviolta noin 60 000 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan peruskoulun 9. luokan päättäneistä on välittömästi hakenut jatko-opintoihin vuosittain noin 60 000. Opetushallituksen tietojen mukaan ammatillisen koulutuksen ja lukio-koulutuksen yhteishaussa haki 2015 keväällä yhteensä 79 662 hakijaa, joista perusopetuksen samana vuonna päättäneitä hakijoita oli 2015 vuonna 57 379 perusopetuksen samana vuonna päättäneen hakijan osalta erikseen. Yhteishaun suuntaaminen jatkossakin perusopetuksen päättäneille ja vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa oleville turvaisi näiden kohderyhmien koulutukseen pääsyä. 
Niin sanotulla jatkuvalla haulla pyrittäisiin edistämään koulutukseen pääsyä läpi vuoden kaikille hakijoille. Perusopetuksen suorittaminen ei olisi jatkossa opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä, vaan ehdotuksen mukaan opiskelijaksi voitaisiin ottaa hakija, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Ehdotettu muutos yhdenmukaistaisi opiskelijoiden opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä koskevaa säätelyä siltä osin kun kyse olisi nykyisen ammatillisen peruskoulutuksen ja näyttötutkintona suorittavien opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä. Jatkuva haku myös osaltaan ehkäisisi koulutuksen keskeyttämistä tilanteissa, joissa opiskelija haluaisi vaihtaa koulutusta. 
Koska koulutuksen järjestäjä vastaisi henkilön tutkinnon tai koulutuksen suorittamisen edellytysten arvioinnin, voisi hakijoilla olla kuitenkin erilaiset mahdollisuudet päästä suorittamaan tutkintoa tai koulutusta riippuen siitä, minkälaisia menettelyjä koulutuksen järjestäjät käyttävät opiskelijoiden edellytysten arvioinnissa ja minkälaisia tukitoimia kukin koulutuksen järjestäjä pystyy tarjoamaan opiskelijoille. 
Jos valituksi tullut opiskelija haluaisi perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta taikka hän ei terveydentilansa tai toimintakykynsä vuoksi kykenisi suorittamaan tutkintoa tai valmentavaa koulutusta tai hän olisi muusta syystä keskeyttämässä koulutuksen, johon on tullut valituksi, olisi hänellä nykyisestä sääntelystä poiketen lakisääteinen oikeus siihen, että koulutuksen järjestäjä arvioisi uudelleen hänelle soveltuvan tutkinnon tai valmentavan koulutuksen. Koulutuksen järjestäjät ovat jo nykyisin tarjonneet joustavia siirtymiä koulutuksesta toiseen, mutta tutkinnon ja koulutuksen valinnan uudelleen selvittämisen sääntely lakitasolla voisi vähentää opiskelijoiden opintojen keskeyttämistä ja nopeuttaa työmarkkinoille siirtymistä, kun soveltuvan tutkinnon tai koulutuksen löytymiseen kuluisi nykyistä vähemmän aikaa. 
Ehdotettava erityisen tuen laajentaminen sekä kaikkiin ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoihin että ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin parantaisi ainakin vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia esteettömään ja heidän tarpeidensa mukaiseen ammatilliseen koulutukseen ja työllistymiseen. Erityisen tuen saaminen vaikuttaa opiskelijoiden koulutuksellisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen ja mahdollisuuksiin. Erityisellä tuella voidaan vaikuttaa eri-ikäisten ja eri elämäntilanteessa olevien henkilöiden koulutusmahdollisuuksiin, ammatilliseen osaamisen ja työelämässä tarvittavaan osaamiseen. Erityisen tuen laajentaminen myös muuhun ammatilliseen koulutukseen kuin perustutkinto- ja valmentavaan koulutukseen lisäisi opiskelijoiden valinnanvapautta ja joustavien opintopolkujen rakentamista. Ammattitutkinnon suorittamisen jatkossa erityisellä tuella voisi mahdollistaa osalle vammaisia opiskelijoita tarkoituksenmukaisemman osaamisen kehittämisen tutkintoon, joka on kohdennetumpaa ja kapeampaa osaamista kuin perustutkinto, mutta vastaa työhöntulotutkintona täsmällisemmin työelämän osaamistarpeisiin. Lyhyempi koulutus voi olla yksilön jaksamisen ja voimavarojen näkökulmasta soveltuvampi vaihtoehto. Erityisenä tukena ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaminen mahdollistaa myös tosiasiallisen lisä- ja täydennyskoulutusmahdollisuuden henkilöille, joiden terveydentilassa tai työkyvyssä tapahtuvat muutokset voivat edellyttää lisä- tai uudelleen koulutusta. 
Opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja voitaisiin tarjota kaikille ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijoille kun niitä vastaavia opiskeluvalmiuksia parantavia opintoja on nykyisin voitu tarjota vain osana näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa. Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen tarjoaminen olisi kuitenkin edelleen koulutuksen järjestäjän päätettävissä. Erityisesti opiskeluvalmiuksissa puutteita omaavien henkilöiden pääsy ja suoriutuminen ammatillisesta koulutuksesta olisi siten riippuvaista siitä, miten koulutuksen järjestäjät päättävät järjestää koulutusta. Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot voivat alentaa erityisesti puutteellisen pohjakoulutuksen tai kielitaidon omaavien koulutukseen osallistumisen kynnystä ja vähentää keskeyttämisen riskiä. 
Vankilakoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa koulutuksessa ei nykyisin yleensä ole suorittu tutkintoja joko rangaistusajan lyhyydestä tai vangin valmiuksista johtuen. Henkilökohtaistamisprosessin selkeyttäminen ja tutkinnon osien suorittamisen mahdollisuus vastaisivatkin nykyistä paremmin vankien ammatillisen koulutuksen tarpeisiin. Tutkinnon osan tai osien suorittaminen motivoisi opintojen jatkamiseen myös vankeusrangaistuksen päättymisen jälkeen. 
Osaamisen osoittaminen ensisijaisesti työpaikoilla voisi parantaa etenkin nuorten työllistymismahdollisuuksia, kun he saavat näytön kautta suoran kontaktin työelämään ja mahdollisuuden vakuuttaa työnantaja ammattitaidostaan ja osaamisestaan. 
Työpaikalla järjestettävässä koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelijan asema paranisi verrattuna nykyiseen työssäoppimiseen, koska laissa säädettäisiin tarkemmin muun muassa sovellettavasta työajasta, henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman roolista työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteuttamisessa sekä koulutussopimustyöpaikan tarjoajan ja koulutuksen järjestäjän vastuista sekä koulutussopimuksen purkamisesta. Opiskelija osallistuisi osana henkilökohtaistamista koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen suunnitteluun, joten hänellä olisi paremmin tiedossaan työpaikalla järjestettävän koulutuksen sisältö, tavoitteet, vastuut ja velvollisuudet. Koulutussopimus voitaisiin tarvittaessa purkaa myös opiskelijan aloitteesta, mikäli työpaikalla tapahtuva opiskelu ei vastaisi henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa suunniteltua tai jos työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa ei noudatettaisi koulutussopimuksen ehtoja. 
Opiskelijat olisivat työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana joko päätoimisia opiskelijoita tai päätoimisia työllisiä riippuen siitä, ovatko he koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa vai oppisopimuskoulutuksessa. Opiskelijat voisivat tehdä työpaikalla samoja työtehtäviä, mutta koulutussopimuksella opiskeleva ei olisi työsuhteessa työnantajaan eikä työnantaja maksaisi työsuorituksesta rahallista vastiketta. Oppisopimuskoulutuksessa olevalle opiskelijalle työnantajan tulisi maksaa palkkaa tai muuta vastiketta kuten muillekin työsuhteessa oleville työntekijöille. Tämä voisi asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan työpaikoilla sen mukaan, onko työnantaja valmis toteuttamaan työpaikalla järjestettävän koulutuksen työsuhteessa vai ei. 
Koulutussopimus voisi kuitenkin lisätä mahdollisuuksia toteuttaa koulutusta työpaikalla koska se ei edellytä työsuhdetta. Tältä osin se vastaisi nykyistä työssäoppimista, jota pääasiallisesti toteutetaan ilman työsuhdetta. Koulutussopimus mahdollistaisi sen, että myös ne työpaikat, joiden ei ole mahdollista toteuttaa työsuhteista työpaikalla järjestettävää koulutusta, voisivat kuitenkin tarjota koulutustyöpaikan opiskelijalle. Tämä puolestaan lisäisi opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä hankkimaan osaamista työpaikalla. Koulutussopimusta voitaisiin myös hyödyntää erityisesti nuorten opiskelijoiden opintopolun alkuvaiheessa vahvistamaan edellytyksiä siirtyä suorittamaan koulutus loppuun oppisopimuksella, mikä osaltaan voisi vaikuttaa oppisopimuskoulutuksen käytön lisääntymiseen ja parantaa opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia tutkinnon suorittamisen jälkeen. 
Työvoimakoulutuksen siirto tullaan toteuttamaan siten, että uuteen ammatillisen koulutuksen järjestelmään siirtymisellä ei ole vaikutuksia yksittäisen työ- ja elinkeinohallinnon työvoimakoulutuksen opiskelijaksi valitseman henkilöasiakkaan oikeuksiin tai velvollisuuksiin taikka hänen saamiinsa työvoimakoulutuksen aikaisiin etuuksiin. Uudistuksella ei myöskään ole vaikutusta yritysten tai yhteisöjen mahdollisuuksiin käyttää työvoimakoulutusta esimerkiksi muutosturva- tai rekrytointitilanteissa. 
5
Asian valmistelu
5.1
Valmisteluvaiheet ja -aineisto
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 12.11.2015 toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformia varten laajapohjaisen seurantaryhmän sekä virkamiehistä koostuvan projektiryhmän. Seurantaryhmän tehtävänä on seurata ja tukea reformin toimeenpanoa sekä arvioida reformissa tehtävien toimenpiteiden kokonaisvaikutuksia. Projektiryhmän tehtävänä puolestaan on organisoida ja koordinoida ammatillisen koulutuksen reformin toimenpiteiden valmistelua strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi vahvistetun toimintasuunnitelman mukaisesti sekä huolehtia yhteistyöstä koulutuksen järjestäjien ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Seurantaryhmässä on edustus keskeisistä ammatillisen koulutuksen sidosryhmistä, kuten Suomen Kuntaliitosta, työelämän järjestöistä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, valtionvarainministeriöistä sekä ammatillisen koulutusta ja oppisopimuskoulutusta edustavista järjestöistä ja opiskelijajärjestöistä. Projektiryhmässä ja sen alajaostoissa on ollut edustus opetus- ja kulttuuriministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, elinkei- no-, liikenne- ja ympäristökeskuksista sekä Opetushallituksesta. 
Seurantaryhmä ja projektiryhmä ovat osallistuneet ammatillisen koulutuksen reformin toimenpiteiden valmisteluun. Ministeriö on lisäksi yhdessä Opetushallituksen kanssa järjestänyt työpajoja, joihin on osallistunut koulutuksen järjestäjien edustajia sekä ammatillisen koulutuksen keskeisten sidosryhmien edustajia. Työpajoja on järjestetty maaliskuussa sekä kesäkuussa 2016. Lisäksi työpajoissa käsiteltyjä valmisteluaineistoja on voinut kommentoida verkossa. 
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 19.1.2016 selvityshenkilöt valmistelemaan esitystä koulutussopimusmallin käyttöönotosta ammatillisessa koulutuksessa. Selvityksessä tuli kuvata koulutussopimuksen toimeenpanon kannalta keskeiset asiat, kuten mallin tavoitteet, sopimuksen keskeinen sisältö, eri sopijapuolten roolit, tehtävät, vastuut ja työnjako työpaikalla tapahtuvan opiskelun toteuttamisessa, työpaikalla tapahtuvan opiskelun ohjauksen järjestäminen, opintososiaaliset etuudet, rahoitus, lainsäädäntöön esitettävät muutokset, sekä muut toimeenpanon kannalta merkittävät asiat. Lisäksi selvityksessä tuli arvioida ehdotettujen toimenpiteiden vaikutuksista ammatillisen koulutuksen nykyisiin työpaikalla tapahtuvan oppimisen muotoihin (oppisopimuskoulutus ja työssäoppiminen) ja ammatillisen koulutuksen järjestämiseen sekä toimenpiteiden työelämävaikutuksia ja käytön laajuutta. Selvitystehtävää laajennettiin 11.3.2016 päätöksellä kattamaan myös muut mahdolliset työpaikalla tapahtuvan oppimisen ympäristöt (esim. työpajat, oppilaitosten työmaat). Lisäksi selvityksessä tuli kuvata ja tehdä esityksiä työpaikalla tapahtuvan oppimisen laadunvarmistuksen menettelyistä koulutussopimuksessa sekä kuvata ja arvioida, miten ammatillisten perustutkintojen yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteet on mahdollista saavuttaa ja osoittaa koulutussopimusmallissa, jos opiskelu tapahtuu pääosin työpaikalla, ja millaisia tukitoimia se edellyttää koulutuksen järjestäjältä. Selvityshenkilöt luovuttivat selvityksen opetus- ja kulttuuriministeriölle 12.4.2016. 
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 15.4.2015 työelämän ohjausryhmän kehittämään ammatillisten tutkintojen rakennetta. Ohjausryhmän tehtävänä on laatia yleiset puitteet ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja ammatillisten tutkintojen kehittämiseksi erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta. Kehittämistyön lähtökohtana käytettiin niin sanottua TUTKE-lainsäädäntöä ja sen tavoitteita. Lisäksi tehtävänä on laatia yleiset toimialoittaiset tavoitteet ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kehittämiseksi ottaen huomioon ammatillisten perustutkintojen kehittäminen ja niiden osalta tehtävät ratkaisut, ohjata ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kehittämistä ja seurata uudistuksen toteutumista, arvioida erikoisammattitutkintojen suhdetta korkeakoulututkintoihin ja korkeakoulujen erikoistumiskoulutuksiin sekä arvioida tarve osaamispisteiden käyttöönotolle näyttötutkinnoissa sekä niiden vaikutukset näyttötutkintojärjestelmälle. Ohjausryhmä luovutti väliraporttinsa opetus- ja kulttuuriministeriölle 17.8.2016. 
Esitys on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä, ja sitä on käsitelty valmistelun aikana ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmässä. 
Esitys on käsitelty osaamisen ja koulutuksen ministerityöryhmässä sekä kunnallishallinnon ja -talouden neuvottelukunnassa. Esitystä on käsitelty yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa. 
Esitysluonnos on ollut lainsäädännön arviointineuvoston käsiteltävänä. Arviointineuvosto on antanut lausunnon esitysluonnokseen 2.3.2017. Lainsäädännön arviointineuvosto suositteli lausunnossaan, että uuden rahoitusjärjestelmän arvioituja kannustinvaikutuksia koulutuksen järjestäjille tulisi käsitellä perusteellisemmin ja esitysluonnokseen tulisi sisällyttää julkisia menoja koskevien vaikutusarvioiden osalta taulukkomuotoinen tai vastaava yhteenveto keskeisistä määrällisistä vaikutuksista. Arviointineuvosto suositteli myös, että esitysluonnoksessa tulisi esittää täsmällisempi arvio vaikutuksista viranomaisten työmäärään ja henkilöstön asemaan sekä käsitellä enemmän sitä, miten uudistus vaikuttaisi koko ikäluokan koulutustehtävän toteutumiseen ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten asemaan. Esitysluonnoksessa tulisi myös esittää nykyistä tarkempi arvio kuvattujen toimenpiteiden vaikutuksista alueittain. Lisäksi taloudelliset vaikutukset tulisi esittää oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti vaikutuksina kotitalouksiin, yrityksiin ja julkiseen talouteen ja luettavuutta ja selkeyttä tulisi lisätä. 
Arviointineuvoston suositusten perusteella hallituksen esityksen vaikutusarvioinnissa on kuvattu kattavammin rahoitusjärjestelmän kannustusvaikutuksia, selkeytetty rahoituksen leikkauksia, uudistusten muutoskustannuksia sekä säästöpotentiaalia koskevia arvioita. Lisäksi on selkeytetty arvioita uudistuksen vaikutuksista koko ikäluokan koulutustehtävään sekä koulutuksen alueelliseen saatavuuteen. 
5.2
Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen
Ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvästä hallituksen esitysluonnoksesta pyydettiin lausuntoja 8.11.2016. Lausuntokierros päättyi 19.12.2016. Lausuntoa pyydettiin muun muassa kaikilta ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjiltä, ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjiltä, erikoisoppilaitosten ylläpitäjiltä, ammatillisen koulutuksen eri sidosryhmiltä sekä asianosaisilta järjestöiltä. Lausuntokierroksen aikana myös kaikilla muilla tahoilla oli mahdollisuus antaa palautetta esityksestä. Lausunnon antoi yhteensä 205 tahoa. Lausuntoaikana järjestettiin lisäksi kolme avointa tilaisuutta, joissa osallistujilla oli mahdollisuus antaa palautetta lausuntokierrokselle lähetetystä hallituksen esitysluonnoksesta. Ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmä on myös käsitellyt luonnosta ja antanut siitä palautetta. 
Lausunnoissa pidettiin ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteita yleisesti hyvinä ja toteuttamiskelpoisina. Lausunnonantajat kannattivat laajasti esitystä yhteen lakiin ja yhteen järjestämislupaan sekä yhteen tutkinnon suorittamistapaan ja henkilökohtaistamisprosessiin siirtymistä. Työpaikalla tapahtuvan opiskelun kehittämistä kannatettiin myös laajasti, mutta samalla tuotiin esiin huolena työelämän rajalliset mahdollisuudet osallistua työpaikalla tapahtuvan koulutuksen järjestämiseen. Myös rahoitusjärjestelmän uudistamista yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kannatettiin, mutta rahoitusmallia koskevaa esitystä pidettiin vielä keskeneräisenä. Lausunnonantajien mukaan reformin tavoitteet ja niihin pääseminen tulisi hallituksen esityksessä kuvata selkeämmin ja reformin vaikutuksia koko toisen asteen koulutukseen arvioida. Monissa lausunnoissa pidettiin esitysluonnoksen terminologiaa ja esitystapaa vielä osin epäyhtenäisenä. 
Esitettyä tutkintorakenteen selkeyttämistä ja kolmiportaisuutta kannatettiin lausunnoissa varsin yksimielisesti. Lausunnoissa kannatettiin esitettyä perustutkinnon 180 osaamispisteen laajuutta sekä aikasidonnaisuuden poistamista. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen laajuuden suhteen näkemykset jakautuivat: osa kannatti selkeästi kolmea eri laajuutta, mutta osa piti tätä monimutkaisena. Ammatillisten tutkintojen muodostumista nykyiseen tapaan pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista kannatettiin yksimielisesti. Samoin kannatettiin laajasti perustutkinnon muodostumista ammatillista ja yhteisistä tutkinnon osista. 
Siirtymistä yhteen järjestämislupaan kannatettiin laajasti. Useat lausunnonantajat korostivat, että ammatillisen koulutuksen järjestämisluvat on myönnettävä kaikille samoin kriteerein, jotta koulutuksen laatu voidaan varmistaa. Useat lausunnonantajat katsoivat esitetyn järjestämislupasäätelyn osalta, ettei siitä tulisi tehdä liian yksityiskohtaista. Lausunnoissa myös katsottiin, että koulutuksen järjestämisedellytysten arviointi tulee tehdä riippumattomassa prosessissa, ja sen tulee kattaa kaikki koulutuksen toteuttamismuodot. 
Lausunnonantajat kannattivat varsin yksimielisesti joustavia ja yksilöllisiä opintopolkuja, yhteen henkilökohtaistamisprosessiin ja yhteen henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan siirtymistä sekä erityisen tuen ja ohjauksen sisällyttämistä henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan. Osaamisen tunnustamisen säätämistä koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi kannatettiin laajasti. Useissa lausunnoissa todettiin, että lakiehdotuksessa on henkilökohtaistamisen osalta liian tarkkaa ja yksityiskohtaista sääntelyä. 
Lausunnoissa kannatettiin yksimielisesti siirtymistä yhteen näyttöperusteiseen tapaan suorittaa ammatillinen tutkinto. Samoin kannatettiin ammatillisten tutkinnon osien osaamisen osoittamista käytännön työtehtäviä tekemällä. Valtaosassa lausuntoja suhtauduttiin kriittisesti siihen, että näytöt on esityksen mukaan tiukasti säädetty järjestettäväksi työpaikoilla. Lausunnonantajien mukaan näytöt on voitava järjestää myös muualla. 
Osaamisen arviointia esitetyllä tavalla tutkinnon osittain sekä ammatillisten tutkinnon osien kahta arvioijaa, joista toinen edustaa koulutuksen järjestäjää ja toinen työelämää, kannatettiin laajasti. Toisaalta monissa lausunnoissa oltiin huolissaan opiskelijan oikeusturvasta silloin, kun työelämän arvioijaa ei ole mahdollista saada. Lausunnoissa kannatettiin sitä, että jatkossa koulutuksen järjestäjä antaa todistukset. Useissa lausunnoissa korostettiin, että opettajan tulisi vastata arvioinnista koulutuksen järjestäjän puolelta. Monissa lausunnoissa kannettiin myös huolta osaamisen laadun varmistamisesta sekä siitä, saadaanko työelämästä riittävästi arvioijija ja millä tavalla heidän perehdyttämisestään huolehditaan. Lisäksi useissa lausunnoissa oltiin huolestuneita opinto-ohjauksen roolista ja toivottiin, että opinto-ohjaus kirjattaisiin selkeämmin lakiin. 
Suuri osa lausunnonantajista piti ehdotusta työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta sinänsä kannatettavana, mutta vielä täsmennystä vaativana. Esitysluonnoksen peruslinjausta, jonka mukaan uusi koulutussopimus on ei-työsuhteinen ja oppisopimus on määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen perustuva, kannatettiin laajasti. Osa lausunnonantajista piti ongelmallisena sitä, ettei esityksestä käy riittävän selkeästi ilmi, miten oppisopimus- ja koulutussopimussuhteet poikkeavat toisistaan. Osa lausunnonantajista totesi myös, että ohjaus-, säätely- ja rahoitusjärjestelmän ei ehdotetussa muodossa muodosta riittävän selkeää kokonaisuutta, jossa ohjattaisiin ammatillista koulutusta ja työpaikalla järjestettävää koulutusta kansallisten koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Useat lausunnonantajat olivat huolissaan siitä, onko työ- ja elinkeinoelämä sitoutunut siihen, että koulutusta siirrettäisiin enemmän työpaikoille ja löytyykö työpaikalla järjestettävään koulutukseen soveltuvia työpaikkoja riittävästi. Ehdotetun uuden koulutussopimuksen nähtiin heikentävän nykyistä toimivaa käytäntöä silloin, kun opiskelija on voinut esimerkiksi osan työssäoppimisjaksosta suorittaa työsuhteessa. 
Osa lausunnonantajista esitti, että yrittäjien oppisopimuskoulutus säilyisi nykytilan mukaisena, jolloin turvattaisiin opintososiaaliset etuudet yrittäjälle jatkossakin. Useat lausunnonantajat esittivät myös, että oppisopimuskoulutuksen ja koulutussopimuksen rahoituksen painotusten ja kertoimien olisi oltava samat. Useat lausunnonantajat eivät kannattaneet esitystä oppisopimuskoulutuksen järjestämisen rajoittamisesta järjestämisluvassa määrättyihin tutkintoihin. Etenkin koulutuksen järjestäjät olivat sitä mieltä, että oppisopimuskoulutusta täytyy jatkossakin voida ostaa toiselta koulutuksen järjestäjältä. 
Etuuksien osalta useat lausunnonantajat eivät pitäneet esitettyä maksuttoman ruokailun laajentamista kannatettavana, koska sen pelättiin aiheuttavan lisää kustannuksia koulutuksen järjestäjille. Koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä pidettiin lausunnoissa välttämättömänä ammatillisessa koulutuksessa. Tarpeellisena pidettiin myös vuoropuhelua työ- ja elinkeinohallinnon ja työvoimakoulutuksen järjestämisluvan saaneiden koulutuksen järjestäjien välillä sekä yhteistyötä muiden ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusasteiden järjestäjien kanssa. 
Esitetyn rahoitusjärjestelmän perusrakennetta ja toimivuutta kommentoineet lausunnonantajat pitivät rahoitusjärjestelmän pääpiirteitä kannatettavina. Useat lausunnonantajat kuitenkin katsoivat esityksen olevan vielä keskeneräinen ja monimutkainen. Osassa lausuntoja kritisoitiin ministeriön ohjausvallan kasvua muun muassa budjettiperusteisuuteen siirtymisen, strategiarahoituksen suuren osuuden, perusrahoituksen harkinnanvaraisen osuuden sekä opiskelijavuosista päättämiseen liittyvän harkinnanvaraisuuden näkökulmasta. Lausunnoissa myös esitettiin harkinnanvaraiseen rahoitukseen selkeitä kriteereitä. Monet lausunnonantajat pitivät esitettyjä suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksen osuuksia liian korkeina. 
Myönteisinä rahoitusjärjestelmän ohjausvaikutuksina lausunnoissa nähtiin esimerkiksi, että se kannustaa muuttamaan toimintaa asiakaslähtöiseksi, huomioimaan aiemmin hankitun osaaminen, kohdentamaan koulutusta työelämän ja yhteiskunnan tarpeita vastaavaksi, seuraamaan opiskelijoiden opintojen etenemistä ja tutkintojen loppuun saattamista sekä työllistymistä nykyistä paremmin. Useat lausunnonantajat nostivat ongelmana esiin rahoituksen ennakoitavuuden heikkouden. Ennakoitavuuden ongelmien syynä nähtiin muun muassa rahoitusjärjestelmän suhteellisuus, perusrahoituksen liian pieni osuus, budjettiperusteisuus, tietojen ajallinen viive, ministeriön harkintavalta sekä rahoituksen vuosittainen vaihtelu. 
Lausuntopalautteen perusteella hallituksen esitysluonnokseen on tehty useita muutoksia. Lakiesityksessä käytettyä terminologiaa on selkeytetty ja yhtenäistetty ja myös ehdotetun uuden lain rakennetta on osittain selkeyden vuoksi muutettu. 
Järjestämisluvan myöntämistä, muuttamista ja peruuttamista koskevia säännöksiä on selkeytetty ja täsmennetty. Oppisopimuskoulutuksen järjestämisoikeutta laajennettiin saadun lausuntopalautteen perusteella siten, että koulutuksen järjestäjälle voitaisiin järjestämisluvassa myöntää oikeus hankkia myös muita kuin järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja oppisopimuskoulutuksena eli niin sanottu laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä. Järjestämislupia säätelevään lakiesityksen 3 lukuun on myös siirretty koulutuksen hankkimista ja maksullista palvelutoimintaa koskevat säännökset, joita on selkeytetty palautteen perusteella. Samoin työelämätoimikuntien tehtäviä ja asettamista koskevia säännöksiä on muokattu palautteen perusteella. 
Koulutukseen hakeutumista ja opiskelijaksi ottamista koskevia säännöksiä ja terminologiaa on selkeytetty. Myös henkilökohtaistamista koskevia säännöksiä on palautteen perusteella selkeytetty ja liian yksityiskohtaiseksi koettua sääntelyä purettu siirtämällä sääntelyä asetustasolle. 
Opettajien ja opinto-ohjaajien roolia henkilökohtaistamisessa, osaamisen arvioinnissa ja ohjauksessa on täsmennetty. Osaamisen arviointia koskevia säännöksiä on selkeytetty koskien näyttöympäristöä, osaamisen kehittymisestä annettavaa palautetta sekä arvioinnin oikaisemista valmentavan koulutuksen osalta. Osaamisen hankkimista koskeviin säännöksiin on kirjattu tarkemmin oikeus saada opinto-ohjausta. Samoin on selkeytetty opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja ja erityistä tukea sekä ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista poikkeamista koskevia säännöksiä sekä opetus- ja tutkintokieltä koskevia säännöksiä. 
Työpaikalla tapahtuvaa koulutusta koskevia säännöksiä on muutettu oppisopimuskoulutuksen osalta siten, että säännöksissä määrättäisiin oppisopimuksen viikoittaisesta vähimmäistyöajasta. Yrittäjien koulutussopimus on muutettu yrittäjien oppisopimuskoulutukseksi nykytilaa vastaavasti. Koulutussopimusta koskevia säännöksiä on muutettu siten, että koulutussopimuksen sopijaosapuolina olisivat vain koulutuksen järjestäjä ja koulutussopimustyöpaikka. Koulutussopimuksen voisi solmia vain tutkinnon osittain. Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen tekemisen edellytyksiä koskevaa säännöstä on muutettu täsmentämällä koulutuksen järjestäjän ja koulutussopimustyöpaikan vastuita ja velvollisuuksia koskien työpaikalla järjestettävää koulutusta sekä työtehtäviä, joita koulutussopimuksen puitteissa voidaan tehdä. Lisäksi on täsmennetty työntekijöitä koskevan lainsäädännön soveltamista koskevia säännöksiä sekä oppisopimuksen ja koulutussopimuksen päättämistä koskevia säädöksiä. 
Opiskelijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä on täsmennetty opiskeluoikeuden alkamisen ja keskeyttämisen osalta, opiskelijahuollon osalta, erityistä tukea saavien ja oppisopimuskoulutuksen etuuksien osalta, asuntolatoiminnan järjestämistä sekä asuntolapaikan myöntämistä koskevien säännösten osalta. Lisäksi on täsmennetty tilauskoulutusta koskevaa säännöstä sekä lisätty säännös tutkintokoulutuksen järjestämisestä EU/ETA-alueen ulkopuolella. Myös koulutuksen laadunhallintaa, koulutuksen järjestäjien yhteistyövelvoitetta sekä siirtymäsäännöksiä on muokattu lausuntopalautteen perusteella. 
6
Riippuvuus muista esityksistä
Eduskunnan käsiteltäväksi on 16 päivänä maaliskuuta 2017 annettu hallituksen esitys lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (HE 20/2017 vp), jossa ehdotetaan tarkennettavaksi säännöksiä lukiokoulutuksen erityisen koulutustehtävän ja siihen sisällytettävän rahoituksen myöntämiselle. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain osalta mainitussa lukion erityistä koulutustehtävää koskevassa hallituksen esityksessä esitetään muutettavaksi osittain samoja pykäliä kuin tässä hallituksen esityksessä. Lukion erityistä koulutustehtävää koskevassa hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset rahoituslakiin tulisivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019 eli vuotta myöhemmin, kuin tässä hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset vastaaviin pykäliin. 
Eduskunta on täysistunnossa toisessa käsittelyssä 17 päivänä maaliskuuta 2017 hyväksynyt hallituksen esityksen 273/2016 vp mukaisen lakiehdotuksen ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Mainittu hyväksytty lakiehdotus on tarkoitettu tulevaksi voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2017 ja siinä muutetaan ympäristönsuojelulain 159 §:ää, jota myös tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi. Tässä hallituksen esityksessä on otettu huomioon mainittu hyväksytty ympäristönsuojelunlain muuttamista koskeva lakiehdotus. 
Eduskunta on täysistunnossa toisessa käsittelyssä 28 päivänä maaliskuuta 2017 hyväksynyt hallituksen esityksen 267/2016 vp mukaisen lakiehdotuksen eläinsuojelulain muuttamisesta (EV 20/2017 vp). Mainittu hyväksytty lakiehdotus on tarkoitettu tulevaksi voimaan mahdollisimman pian ja siinä muutetaan eläinsuojelulain 26 b §:ää, jota myös tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi. Tämän hallituksen esityksen käsittelyssä tulee ottaa huomioon mainittu eläinsuojelulain 26 b §:n muutos. 
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1
Lakiehdotusten perustelut
1.1
Laki ammatillisesta koulutuksesta
1 luku. Yleiset säännökset
1 §. Soveltamisala. Lain 1 §:ssä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Soveltamisala vastaisi sisällöltään nykyisten ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain soveltamisalaa. Ehdotetun säännöksen mukaan laissa säädettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kuuluvista ammatillisista tutkinnoista sekä ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavasta koulutuksesta, ammatillisen osaamisen osoittamisesta ja todentamisesta. Ammatillisista tutkinnoista säädettäisiin tarkemmin lain 5 §:ssä. 
2 §. Ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoitus. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen yleinen tarkoitus. Ehdotetun säännöksen mukaan ammatillisten tutkintojen ja ammatillisen koulutuksen tarkoituksena olisi nykytilaa vastaavasti kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista. Ehdotetussa laissa tarkoitettujen tutkintojen ja koulutuksen tarkoituksena on myös antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta, sillä kaikki ammatilliset tutkinnot voitaisiin suorittaa osoittamalla osaaminen, vaikka osaaminen olisi hankittu koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen tarkoituksena olisi lisäksi kehittää työ- ja elinkeinoelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin. Työelämän osaamistarpeisiin vastaaminen on ammatillisen koulutuksen keskeisimpiä tehtäviä, sillä ammattitaitoinen ja osaava työvoima on yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden menestymisen ja kehittymisen edellytys. Tarkoituksena olisi myös nykytilaa vastaavalla tavalla edistää työllisyyttä ja antaa valmiuksia yrittäjyyteen. Yrittäjyys kattaisi sekä valmiudet itsenäisenä ammatin harjoittajana toimimiseen että työnantajayrittäjyyteen. Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen tarkoituksena olisi antaa valmiuksia myös työ- ja toimintakyvyn jatkuvaan ylläpitoon sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua. Kyky huolehtia omasta työ- ja toimintakyvystä, kyky oppia jatkuvasti uutta ja kehittää omaa ammattiosaamistaan ovat välttämättömiä taitoja jatkuvasti muuttuvassa työelämässä, jossa ammattia tai työtä voi joutua vaihtamaan useampaan kertaan työuran aikana. Ehdotetun säännöksen mukaan ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on lisäksi edistää tutkintojen ja niiden osien suorittamista. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin laissa tarkoitetun koulutuksen muista tavoitteista. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen tavoitteena olisi lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ehdotettu säännös vastaisi muutoin voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin säännöstä, mutta siihen lisättäisiin maininta, että laissa tarkoitetun koulutuksen tavoitteena olisi myös tukea opiskelijoiden kehitystä sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Vastaava koulutuksen tavoitteita koskeva säännös on lukiolain (629/1998) 2 §:n 1 momentissa. 
3 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin ehdotetussa laissa käytettäviä keskeisiä käsitteitä. 
Pykälän 1 kohdan mukaan henkilöstökoulutuksella tarkoitettaisiin tietyn työnantajan henkilöstölle järjestettävää koulutusta, joka on osin työnantajan rahoittamaa ja osin julkisesti rahoitettua. Siten muu kuin työnantajan rahoittama osa koulutuksesta olisi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesti rahoitettua koulutusta. Muu tässä laissa tarkoitettu koulutus olisi joko kokonaan julkisesti rahoitettua tai osin opiskelijan itsensä rahoittamaa ja osin julkisesti rahoitettua. Henkilöstökoulutukseen ei olisi myöskään vapaata hakeutumisoikeutetta, vaan työnantaja päättäisi opiskelijoiden valinnasta. 
Pykälän 2 kohdan mukaan tutkintokoulutuksella tarkoitettaisiin ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavaa koulutusta, jonka tavoitteena on ammatillisen tutkinnon taikka ammatillisen tutkinnon osan tai osien suorittaminen. Tutkintokoulutusta voitaisiin järjestää koulutuksen järjestäjän eri oppimisympäristöissä sekä työpaikoilla. Tutkintokoulutus eroaisi tässä laissa tarkoitetusta valmentavasta koulutuksesta ja muusta ammatillisesta koulutuksesta, joiden tavoitteena ei olisi tutkinnon tai tutkinnon osien suorittaminen. 
Pykälän 3 kohdan mukaan työvoimakoulutuksella tarkoitettaisiin koulutusta, johon opiskelijat valitaan työ- ja elinkeinoviranomaisen toteaman koulutustarpeen perusteella siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 §:ssä säädetään. Mainitun säännöksen mukaan työ- ja elinkeinotoimisto päättää opiskelijoiden valitsemisesta työvoimakoulutukseen. Opiskelijaksi voitaisiin valita koulutukseen ja sen tavoitteena olevaan ammattiin tai tehtävään soveltuva henkilö, jolla on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve. Alle 20-vuotias oppivelvollisuuden suorittanut voitaisiin valita muuhun kuin kotoutumiskoulutukseen vain, jos koulutuksen suorittaminen ei olisi mahdollista tai muutoin tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna. Työvoimakoulutus eroaisi muusta tässä laissa tarkoitetusta koulutuksesta siis siten, että siihen ei olisi vapaata hakeutumisoikeutta eikä koulutuksen järjestäjä päättäisi opiskelijaksi ottamisesta. Opiskelijaksi ottamisesta työvoimakoulutuksessa säädettäisiin tarkemmin lain 37 §:ssä. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvussa tarkoitettu työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen koulutus ei olisi tässä laissa tarkoitettua työvoimakoulutusta. 
Ehdotuksen mukaan tutkintotavoitteinen ja osa tutkintoon johtamattomasta toisen asteen ammatillisesti suuntautuneesta työvoimakoulutuksesta siirtyisi opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala vastaisi jatkossakin työ- ja elinkeinopolitiikan strategiasta, ohjauksesta ja toimeenpanosta sekä julkisen työvoima- ja yrityspalvelun suunnittelusta ja toimeenpanosta. Jotta koulutuksen suuntaamisessa ja opiskelijavalinnoissa voidaan ottaa huomioon työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle kulloinkin asetetut työ- ja elinkeinopoliittiset tulos- ja muut tavoitteet, ehdotetaan, että työvoimakoulutukseen opiskelijaksi valitsemisesta säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa, ja että opiskelijavalinnan tulisi edelleen perustua työ- ja elinkeinotoimiston toteamaan koulutustarpeeseen. Koulutustarpeen määrittely perustuisi työ- ja elinkeinohallinnon ennakointitoimintaan sekä työ- ja elinkeinoelämän tarpeista lähtien tuotettuun suunnitelmaan. 
Pykälän 4 kohdan mukaan koulutuksen järjestäjällä tarkoitettaisiin sellaista tahoa, jolle on myönnetty lain 3 luvussa tarkoitettu koulutuksen järjestämislupa. Lain 22 §:n mukaan ammatillisen koulutuksen järjestämislupa voitaisiin myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle taikka valtion oppilaitokselle. 
Pykälän 5 kohdan mukaan opiskelijalla tarkoitettaisiin henkilöä, joka on otettu suorittamaan ehdotetussa laissa tarkoitettua koulutusta, ammatillista tutkintoa taikka ammatillisen tutkinnon osaa tai osia. Opiskelijalla tarkoitettaisiin henkilöä, joka osallistuu tämän lain mukaiseen ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavaan koulutukseen, mutta myös henkilöä, joka suorittaa jotakin lain 6 §:ssä tarkoitettuun tutkintorakenteeseen kuuluvaa ammatillista tutkintoa tai sen osaa tai osia aiemmin hankkimansa osaamisen pohjalta osallistumatta tutkintokoulutukseen. 
4 §.Yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Pykälässä säädettäisiin yhteistyöstä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Säännös asettaisi velvoitteen ottaa huomioon työ- ja elinkeinoelämän tarpeet ammatillisissa tutkinnoissa, ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavassa koulutuksessa sekä tutkintojen ja koulutuksen järjestämisessä. Tällä haluttaisiin tukea sitä, että tutkinnot ja koulutus vastaisivat työelämän osaamistarpeisiin ja että koulutus järjestettäisiin opiskelijoille ja työelämälle parhaiten soveltuvalla tavalla. Samoin ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäjille ja niiden suunnittelijoille, arvioijille ja kehittäjille sekä osaamistarpeita ennakoiville asetettaisiin velvoite tehdä yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. 
2 luku. Tutkinnot ja koulutukset
5 §.Ammatilliset tutkinnotSäännöksen tavoitteena on selkeyttää tutkintorakennetta ja auttaa ratkaisemaan, milloin työ- ja elinkeinoelämässä havaittu osaamistarve on sellainen, että se edellyttää erillistä tutkintorakenteeseen kuuluvaa ammatillista tutkintoa. Eri tutkintotyypeissä osoitetun osaamisen määrittelyn tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää työ- ja elinkeinoelämässä havaitun uuden osaamistarpeen sijoittamista tiettyyn tutkintotyyppiin sekä parantaa tutkintojärjestelmään kuuluvien tutkintojen vertailtavuutta. Määrittelyt tulisi ottaa huomioon myös tutkinnon perusteiden laadinnassa. 
Määrittelyjen avulla voitaisiin arvioida tarvetta lisätä tutkintorakenteeseen uusia tutkintoja tai poistaa tutkintorakenteesta vanhentuneita tutkintoja. Tavoitteena kuitenkin on, että työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin vastattaisiin jatkossa uusien tutkintojen sijaan pääosin uudistamalla olemassa olevia tutkintojen perusteita esimerkiksi muuttamalla tutkintojen muodostumista taikka muuttamalla, lisäämällä tai poistamalla tutkintojen osaamisaloja tai tutkinnon osia. 
Määrittelyjen tarkoituksena on kuitenkin edelleen mahdollistaa työelämän osaamistarpeiden joustava huomioiminen sekä erilaisten tutkintojen muodostuminen kunkin toimialan tarpeiden mukaisesti. Ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot voisivat rakentua työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeiden osalta toimialoittain eri tavoin. Osalla toimialoista osaamistarpeet muodostuisivat hierarkkisesti siten, että ammattitutkintojen ammattitaitovaatimukset rakentuvat ammatillisten perustutkintojen ja vastaavasti erikoisammattitutkinnot ammattitutkintojen tuottaman osaamisen päälle. Osalla toimialoista tällainen hierarkkinen tutkintorakenne ei ole tarkoituksenmukainen. 
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin, mitkä tutkinnot ovat tässä laissa tarkoitettuja ammatillisia tutkintoja. Ammatillisia tutkintoja olisivat voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. 
Pykälän 2 momentissa olisi ammatillisessa perustutkinnossa osoitettavan osaamisen määrittely. Säännöksen mukaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneella olisi laaja-alaiset perusvalmiudet toimi- tai ammattialan tehtäviin, eli sellaiset käytännön taidot ja tiedot, joilla perustutkinnon suorittanut henkilö pystyy toimimaan toimialan tai ammattialan eri perustehtävissä. Ammatillisessa perustutkinnossa tulisi lisäksi osoittaa erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä työelämän toimintakokonaisuuteen liittyvällä osa-alueella. Erikoistuneempi osaaminen voitaisiin saavuttaa esimerkiksi ammatillisen perustutkinnon osaamisalojen tai ammatillisiin tutkinnon osiin sisältyvän valinnaisuuden kautta. Ammatillinen perustutkinto muodostaa siten kokonaisuuden, joka sisältää sekä tehtävä- tai toimialaspesifiä ammattitaitoa, laaja-alaista useammalla toimialalla hyödynnettävää osaamista sekä geneerisiä, alasta riippumattomia taitoja. Erikoistumisalueellaan perustutkinnon suorittanut suoriutuisi ammatin perustehtävistä itsenäisesti ja niissä tyypillisesti edellytettävällä joutuisuudella. Vaativien työtehtävien hoitaminen sekä toimiminen muuttuvissa toimintaympäristöissä voisi kuitenkin edellyttää ohjeistusta tai kokeneemman ammattihenkilön opastusta tai valvontaa. Säännös vastaisi nykyisen ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 4 §:n 1 momentin ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 a §:n 1 momentin määrittelyä. Ammatillinen perustutkinto olisi perusopetuksen päättäneille ensisijainen tutkinto. 
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi lisäksi valtuussäännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin ammatillisissa perustutkinnoissa osoitettavasta osaamisesta. Valtioneuvoston asetuksella täsmennettäisiin tarvittaessa laissa olevaa kaikissa ammatillisissa perustutkinnossa osoitettavan osaamisen määrittelyä esimerkiksi laaja-alaisten ammatillisten perusvalmiuksien tai työelämän edellyttämän ammattitaidon osalta ja annettaisiin sitä kautta tarkemmat puitteet myös tutkinnon perusteiden valmistelulle. Opetushallitus kuitenkin päättäisi nykytilaa vastaavasti yksittäisten ammatillisten perustutkintojen ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista tutkinnon perusteissa ottaen huomioon sen, mitä ammatillista perustutkinnoista ja niiden muodostumisesta on ehdotetussa laissa tai sen nojalla säädetty. Tarkempi määrittely voisi olla tarpeen sen varmistamiseksi, että ammatilliset perustutkinnot tuottavat kaikilla osaamis- ja toimialoilla riittävän työllistymisen, työuralla etenemisen sekä jatko-opintojen ja muun elinikäisen oppimisen edellyttämän osaamisen. Tarkempi määrittely voisi olla tarpeen myös ammatti- ja erikoisammattitutkintojen laajuuden määrittelemiseksi. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen laajuus määriteltäisiin ehdotetun lain 10 §:n mukaisesti osaamispisteinä, ja laajuuden määrittelyssä hyödynnettäisiin vertailukohteena perustutkinnossa osoitettavaa osaamista. 
Pykälän 3 momentissa olisi ammattitutkinnossa osoitettavan osaamisen määrittely. Ammattitutkinnossa osoitettaisiin työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka olisi perustutkintoa syvällisempää tai kohdistuisi rajatumpiin työtehtäviin. Ammattitutkinto soveltuu tyypillisesti jo työkokemusta hankkineen henkilön osaamisen tunnustamiseen sekä osaamisen päivittämiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Ammattitutkinto voi kuitenkin olla myös väylä uudessa tai ensimmäisessä ammatissa tarvittavan ammattitaidon osoittamiseen. Ammattitutkinnon suorittanut hoitaisi ammattialansa tehtävät itsenäisesti muuttuvissakin toimintaympäristöissä. Lisäksi hän kykenisi opastamaan muita ja valvomaan muiden suorittamia tehtäviä. 
Määrittelyn mukaan ammattitutkinnossa osoitettava ammattitaito olisi perustutkintoa syvällisempää tai kohdistuisi rajatumpiin työtehtäviin. Ammattitaito voisi esimerkiksi rakentua perustutkinnossa saavutettavan osaamisen päälle tai edellyttää perustutkintoa syvällisempää tietoperustaa ja kehittyneempiä käytännön taitoja. Ammattitaito voisi kohdistua myös perustutkintoja kapeammalle ammattialalle. Ammattitutkinnossa osoitettavan osaamisen määrittely ei edellyttäisi ammattitutkintojen muodostumista hierarkkisesti perustutkinnossa edellytettävän osaamisen päälle, vaan toimialojen ja työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti ammattitutkinnossa voitaisiin osoittaa myös sellaista uudessa tai ensimmäisessä ammatissa tarvittavaa osaamista, jota ei sisälly tutkintorakenteeseen perustutkintona eikä sitä ole sellaisena tarkoituksenmukaista määrittää. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 a §:n 2 momentissa olevaa ammattitutkinnon määritelmää. 
Pykälän 4 momentissa olisi erikoisammattitutkinnossa osoitettavan osaamisen määrittely. Erikoisammattitutkinnossa osoitettaisiin työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka olisi ammattitutkintoa syvällisempää ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Erikoisammattitutkinto soveltuu tyypillisesti hyvän ammattitaidon omaavan henkilön osaamisen tunnustamiseen sekä päivittämiseen ja vahvistamiseen. 
Erikoisammattitutkinnossa osoitettaisiin työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka voisi kohdistua tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun, valmistukseen, tuottamiseen tai kehittämiseen taikka liittyä myös toimintaprosessien ohjaukseen ja johtamiseen. Ammattitutkintoa syvällisemmällä ammatin hallinnalla tarkoitettaisiin, että erikoisammattitutkinnon suorittanut henkilö hoitaisi ammattialansa monipuoliset työtehtävät itsenäisesti vaativissakin toimintaympäristöissä sekä hahmottaisi työtehtävien yhteydet laajempiin kokonaisuuksiin. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 a §:n 3 momentissa olevaa erikoisammattitutkinnon määritelmää. 
Pykälän 5 momentin säännöksellä varmistettaisiin näyttöinä suoritettujen ammatillisten tutkintojen sijoittuminen oikealle ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1384/2015) pätevyystasolle. Ammattipätevyyslain 5 §:ssä yleisen tunnustamisen pätevyystasot on määritelty koulutukseen perustuvien todistusten kautta, ei näyttöjen kautta suoritettujen tutkintojen ja näyttöihin perustuvien todistuksen kautta. Momentissa säädettäisiin, että ammatillinen perustutkinto ja ammattitutkinto sijoittuvat ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulle pätevyystasolle ja erikoisammattitutkinto 3 kohdassa tarkoitetulle pätevyystasolle. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin säännöstä. 
6 §.Tutkintorakenne. Pykälässä säädettäisiin tutkintorakenteeseen kuuluvista ammatillisista tutkinnoista päättämisestä. 
Pykälän 1 momentissa olisi valtuutussäännös tutkintorakenneasetuksen antamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettäisiin ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteeseen kuuluvat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot, eli se, mitä ammatillisia tutkintoja on olemassa ja suoritettavissa. Asetuksessa määriteltäisiin kunkin tutkinnon nimi. Sen sijaan nykyisestä koulutusalasääntelystä ehdotetaan luovuttavaksi. Työ- ja elinkeinoelämän uudet osaamistarpeet syntyvät usein nykyisten toimi- ja koulutusalojen rajapinnoille. Näihin uusiin osaamistarpeisiin vastaavat tutkinnot sisältävät ammattitaitovaatimuksia useammalta kuin yhdeltä koulutusalalta, joten niitä on vaikea luontevasti sijoittaa jollekin tietylle alalle. Koulutusaloista luopuminen sujuvoittaisi ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen kehittämistä, kun tutkintojen ammattitaitovaatimukset pystyttäisiin määrittelemään puhtaasti työelämän tarpeista käsin, eikä niiden määrittelyä ohjaisi tutkinnon sijoittuminen tietylle koulutusalalle. Tutkintojen luokittelussa voitaisiin kuitenkin edelleen käyttää erilaisia tilastollisiin tai muihin tarpeisiin perustuvia luokitteluja, kuten ISCED-luokittelua. 
Ehdotettavan 15 §:n 2 momentin mukaan Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa tutkintojen mahdolliset osaamisalat. Pykälän 1 momentissa olisi kuitenkin tätä koskeva poikkeussäännös, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella eli tutkintorakenneasetuksella voitaisiin säätää tiettyyn tutkintoon sisältyvästä osaamisalasta, jos kyseisen osaamisalan järjestämiskustannukset poikkeaisivat tutkinnon yleisistä järjestämiskustannuksista. Tämä poikkeussäännös olisi tarpeen, koska ehdotetussa ammatillisen koulutuksen uudessa rahoitusjärjestelmässä rahoituksen painokertoimet määräytyisivät pääsäännön mukaisesti tutkintorakenteeseen kuuluvien eri tutkintojen järjestämiskustannusten perusteella siten, että tutkinnot jaettaisiin viiteen kustannusryhmään. Jatkossakin tulisi kuitenkin olla mahdollista sisällyttää tutkintoon jokin osaamisala, jonka järjestämiskustannukset poikkeaisivat merkittävästi tutkinnon yleisistä järjestämiskustannuksista. Nämä yleisistä järjestämiskustannuksista poikkeavat osaamisalat määriteltäisiin ehdotuksen mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön tutkintorakenneasetuksella, jolloin myös niiden rahoituksen painokerroin voitaisiin määritellä rahoitusasetuksessa tutkinnon kustannusryhmästä poikkeavasti. Nykyisin esimerkiksi metsäkoneenkuljetuksen osaamisala on sellainen osaamisala, jonka järjestämiskustannukset poikkeavat merkittävästi metsäalan perustutkinnon yleisistä järjestämiskustannuksista. 
Opetushallitus voisi päättää muista kyseisen tutkinnon osaamisaloista tutkinnon perusteissa, vaikka jokin tutkinnon osaamisala olisi määritelty ministeriön asetuksella. Kaikki Opetushallituksen määräyksellä päätetyt tutkinnon osaamisalat rahoitettaisiin kuitenkin rahoitusasetuksella säädettävän tutkinnon yleisen kustannusryhmän mukaisesti, eikä niiden osalta voitaisi säätää poikkeavasta kustannusryhmästä rahoitusasetuksessa. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkintorakenteen muuttamista koskevien esitysten valmistelu nykytilaa vastaavalla tavalla Opetushallituksen tehtäväksi. Opetushallitus arvioisi tutkintojen ja tutkintorakenneasetuksen uudistamistarvetta vähintään kerran vuodessa ja tekisi tarvittaessa esityksen tutkintorakenteen muuttamisesta opetus- ja kulttuuriministeriölle. Opetushallituksen esitykset tutkintorakenteen muuttamiseksi voisivat perustua laadullisiin osaamistarpeiden ennakointeihin, Opetushallitukselle eri tahoilta tulleisiin aloitteisiin tai Opetushallituksen omaan tilannearvioon. Jos opetus- ja kulttuuriministeriöön toimitetaan muiden kuin Opetushallituksen laatimia ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen muuttamista koskevia aloitteita, ne toimitettaisiin valmisteltaviksi Opetushallitukseen, ellei erityisestä syystä olisi tarvetta poiketa tästä menettelystä. 
Eri tahoilta tulleiden tutkintorakenteen muuttamista koskevien aloitteiden yhteydessä Opetushallitus arvioisi muutoksen tarpeellisuutta. Tarvittaessa Opetushallitus pyytäisi saamastaan aloitteesta lausuntoja. Aloitteen käsittelyn yhteydessä tulisi aina arvioida, edellyttääkö aloite muutoksia tutkintorakenneasetukseen, käytännössä uuden tutkinnon lisäämistä tai vanhan poistamista tutkintorakenneasetuksesta tai tutkintorakenteessa olevan tutkinnon nimen muuttamista, vai voidaanko muuttuneisiin osaamistarpeisiin vastata uudistamalla tutkinnon perusteita ja niissä määriteltyjä osaamisaloja tai tutkintonimikkeitä. Opetushallituksen olisi tutkintorakenteen muuttamista koskevia esityksiä valmistellessaan kuultava asianomaista työelämätoimikuntaa. Näin varmistettaisiin, että työelämätoimikunnat voivat myös käytännössä hoitaa niille 120 §:n 2 momentin 2 kohdassa määriteltyä tehtävää. 
Opetushallituksen esitykseen tulisi sisältyä myös ehdotus tutkintorakenteen muutoksen voimaantuloajankohdasta. Voimaantuloajankohdan määrittelyssä tulisi ottaa huomioon tutkinnon perusteiden laatimisen edellyttämä aika siten, että tutkinnon perusteet on laadittu tutkintorakenteen muuttuessa. Jos Opetushallituksen esitys koskisi uuden tutkinnon lisäämistä tutkintorakenteeseen, tulisi esityksessä määritellä myös tutkinnon yleiset tavoitteet sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta tutkinnon laajuus osaamispisteinä. Ammatillisten perustutkintojen osalta tutkinnon laajuutta ei ole tarpeen määritellä tutkintorakenteen muuttamista koskevassa esityksessä muutoin kuin silloin, kun ammattialaa koskeva sääntely edellyttää, että perustutkinto on laajempi kuin 180 osaamispistettä. 
Opetushallituksen esitys tutkintorakenteen muuttamiseksi ei sitoisi opetus- ja kulttuuriministeriötä. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi tutkintorakenteesta tämän pykälän 1 momentin mukaisesti. 
Lain 15 §:ään ehdotetun säännöksen mukaan Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa tutkintojen osaamisalat ja tutkintonimikkeet. Osaamisaloilla tarkoitettaisiin työelämän itsenäiseen toimintakokonaisuuteen liittyvää suuntautumista tutkinnon sisällä, ja tutkintonimikkeillä 17 §:ssä tarkoitettuja nimikkeitä, joita tutkinnon suorittanut henkilö voi käyttää suoritettuaan hyväksytysti nimikkeen käyttöön oikeuttavan tutkinnon. 
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voitaisiin säätää tutkintojen osaamisalojen ja tutkintonimikkeiden määrittämisessä käytettävistä periaatteista. Tällainen sääntely olisi nykytilaa vastaavalla tavalla tarpeen tutkintorakenteen selkeyden ja yhtenäisyyden vuoksi. 
7 §.Valmentavat koulutukset. Pykälässä säädettäisiin, mitä tutkintoon johtamattomia valmentavia koulutuksia lain soveltamisalaan kuuluu. Pykälän 1 momentin mukaan valmentavalla koulutuksella tarkoitettaisiin ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ammatilliseen koulutukseen valmentavasta koulutuksesta, joka antaa opiskelijalle valmiuksia ammatilliseen tutkintokoulutukseen hakeutumiseksi sekä vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto. Ensisijaisesti vahvistettaisiin opiskelijoiden edellytyksiä suorittaa työmarkkinoille pääsyn edellyttämää osaamista tuottava ammatillinen perustutkinto tai vaihtoehtoisesti sellainen ammattitutkinto, joka tuottaa ensimmäisessä tai uudessa ammatissa tarvittavaa osaamista. Edellä mainittujen ammatillisten tutkintojen suorittamisen voidaan katsoa olevan työmarkkinoille pääsyn sekä jatko-opintojen ja elinikäisen oppimisen perusedellytys. Valmentavan koulutuksen avulla pyrittäisiin parantamaan heikommassa asemassa olevien henkilöiden valmiuksia hakeutua jatko-opintoihin ja suorittaa ammatillinen tutkinto. Valmentavan koulutuksen tavoitteena on, että jokaisella opiskelijalla on valmentavan koulutuksen päättyessä jatko-opintosuunnitelma. Opiskeluvalmiuksien parantamisella sekä jatko-opintomahdollisuuksien selkeyttämisellä pyrittäisiin myös ehkäisemään keskeyttämisiä tutkintokoulutuksessa ja parantamaan koulutuksen läpäisyä. 
Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus suuntautuisi ammatilliseen koulutukseen ja erottautuisi näin muista nivelvaiheen koulutuksista, kuten perusopetuksen lisäopetuksesta. Koulutuksella olisi tiivis yhteys työelämään, ja koulutuksen aikana tulisi olla mahdollisuus suorittaa myös tutkintokoulutukseen kuuluvia opintoja tai ammatillisen tutkinnon, erityisesti ammatillisen perustutkinnon tai ammattitutkinnon osia. 
Valmentavaa koulutusta järjestettäessä toimittaisiin yhteistyössä muiden nivelvaiheen sidosryhmien, kuten nuorisotyötä tekevien julkisten tahojen, yhteisöjen ja säätiöiden, sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä perusopetuksen järjestäjien kanssa. Tavoitteena olisi yksilöllisten valintojen kautta mahdollistaa esimerkiksi perusopetuksen arvosanojen korottaminen taikka työpajatoimintaan osallistuminen osana ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta. Opiskelijalle annettaisiin myös riittävästi ohjausta ja tukea opintojen aikana sekä tietoa erilaisista jatko-opintomahdollisuuksista. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta, joka olisi suunnattu henkilöille, joilla ei sairauden tai vamman vuoksi ole mahdollisuutta siirtyä tutkintokoulutukseen. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tavoitteena olisi antaa sairauden tai vamman vuoksi erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille heidän henkilökohtaisten tavoitteidensa ja valmiuksiensa mukaista opetusta ja ohjausta. 
8 §.Muu ammatillinen koulutus. Pykälässä säädettäisiin, mitä muuta ammatillista koulutusta kuin 6 §:ssä tarkoitettuun tutkintorakenteeseen kuuluviin tutkintoihin valmistavaa tutkintokoulutusta tai 7 §:ssä tarkoitettua valmentavaa koulutusta voidaan järjestää ehdotetussa laissa tarkoitettuna koulutuksena. Pykälän 1 kohdan mukaan voitaisiin järjestää ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta, jonka tavoitteena ei olisi tutkinnon tai sen osan suorittaminen. Ammatillista osaamista syventävä tai täydentävä koulutus vastaisi pääsääntöisesti tiettyyn rajattuun osaamistarpeeseen ja tuottaisi johonkin työhön tai ammattiin liittyvää erityistä osaamista, johon voi liittyä usein ulkoisten tahojen asettamia vaatimuksia esimerkiksi tietyn sertifikaatin saamiseksi. Hankittava osaaminen olisi useimmiten laajuudeltaan suppeaa, ja osaamisen hankkimiseksi tarvittava koulutus vastaavasti kestoltaan lyhytaikaista. Ehdotetun 23 §:n mukaan ammatillista osaamista syventävää ja täydentävää koulutusta voitaisiin järjestää vain järjestämisluvassa määrättyihin tutkintoihin liittyen. 
Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin ammatillisiin tehtäviin valmistavista koulutuksista, jotka eivät olisi 6 §:ssä tarkoitettuun tutkintorakenteeseen kuuluviin tutkintoihin valmistavaa koulutusta. Ehdotetun säännöksen mukaan ammatillisiin tehtäviin valmistavana koulutuksena voitaisiin järjestää ansio- ja liikennelentäjän tehtäviin valmistavaa koulutusta, lennonjohtajan tehtäviin valmistavaa koulutusta ja kaupunkiraideliikenteen kuljettajien tehtäviin valmistavaa koulutusta. Näihin ammatillisiin tehtäviin valmistava koulutus tuottaisi kyseisissä tehtävissä tarvittavan perusammattitaidon. Ammatillisiin tehtäviin valmistavissa koulutuksissa ei noudattaisi Opetushallituksen laatimia tutkinnon perusteita, vaan koulutusten sisältö ja vaatimukset määräytyisivät kyseistä ammattialaa koskevan sääntelyn mukaisesti. Ammatillisiin tehtäviin valmistavan koulutuksen järjestäminen edellyttäisi kyseisten koulutusten 23 §:ssä tarkoitettua järjestämislupaa sekä mahdollisesti edellytettävää muiden viranomaisten myöntämää lupaa. 
9 §. Henkilöstökoulutus. Pykälässä säädettäisiin henkilöstökoulutuksesta. Voimassa olevissa ammatillisen koulutuksen laeissa ei ole määritelty henkilöstökoulutusta, mutta ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa on henkilöstökoulutuksen opiskelijavalintaa ja koulutuksesta tiedottamista koskevia säännöksiä. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetään ammatillisena lisäkoulutuksena järjestettävän yrityksen tai muun yhteisön henkilöstön kehittämiseksi järjestettävän koulutuksen eli henkilöstökoulutuksen rahoituksesta. 
Ehdotetun lain 3 §:ssä säädettäisiin henkilöstökoulutuksen määritelmästä. Säännöksen mukaan henkilöstökoulutuksella tarkoitettaisiin tietyn työnantajan henkilöstölle järjestettävää koulutusta, joka on osin työnantajan rahoittamaa ja osin julkisesti rahoitettua. 
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan henkilöstökoulutuksena on voinut järjestää näyttötutkintona suoritettavia ammatillisia tutkintoja ja niihin valmistavaa koulutusta sekä muuta tutkintoon johtamatonta ammatillista lisäkoulutusta. Yhteen tutkinnon suorittamistapaan siirtymisen myötä henkilöstökoulutuksen järjestämistä ei voitaisi rajata tutkinnon suorittamistavan perusteella. Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa henkilöstökoulutuksena voitaisiin järjestää vain tutkintokoulutusta sekä ammatilliseen tehtävään valmistavaa koulutusta. Pykälässä olisi tätä koskeva säännös, jonka mukaan henkilöstökoulutuksena voitaisiin järjestää 5 §:ssä tarkoitettuja tutkintoja ja tutkinnon osia, tutkintokoulutusta sekä 8 §:n 2 kohdassa tarkoitettua ammatilliseen tehtävään valmistavaa koulutusta. Nykytilaa vastaavasti henkilöstökoulutuksena ei voitaisi järjestää lain 7 §:ssä tarkoitettuja valmentavia koulutuksia. 
Ehdotetun muutoksen mukaisesti henkilöstökoulutuksena ei voitaisi enää järjestää lain 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua tutkintoon johtamatonta ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta. Pykälässä säädettäisiin kuitenkin myös poikkeuksesta, jonka mukaan työvoimakoulutuksena voitaisiin kuitenkin järjestää 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta. 
10 §. Tutkintojen mitoitusperusteet ja laajuus.Pykälässä säädettäisiin tutkintojen mitoitusperusteista ja laajuudesta. 
Pykälän 1 momentin mukaan ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen sekä tutkintojen osien mitoituksen peruste olisi osaamispiste. Osilla tarkoitettaisiin sekä tutkinnon perusteissa määriteltyjä tutkinnon osia että tarvittaessa niitä pienempiä yksiköitä, esimerkiksi yhteisten tutkinnon osien osa-alueita. Osaamispisteillä lisättäisiin ammatillisen tutkintojärjestelmän selkeyttä ja tuotaisiin osaamisen laajuus ja syvyys työnantajalle ja opiskelijalle nykyistä läpinäkyvämmäksi. Lisäksi osaamispisteillä lisättäisiin tutkintojen ja tutkinnon osien vertailtavuutta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Osaamispisteiden käyttöönoton lähtökohta olisi ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET), jonka tavoitteena on helpottaa opiskelijavaihtoa sekä työvoiman liikkuvuutta Euroopan unionin alueella. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ammatillisen perustutkinnon laajuudeksi ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon nykyistä laajuutta vastaavasti 180 osaamispistettä. Laissa säädetty 180 osaamispisteen laajuus tarkoittaisi vähimmäislaajuutta, jolla ammatillinen perustutkinto tulee tutkinnon muodostumisen mukaisesti suoritetuksi. Perustutkinnon laajuuden määrittely perustuisi ECVET-suositukseen, jonka mukaan pisteet tulee määritellä ensin koko tutkinnolle. Tutkinnon kokonaispistemäärän määrittelyn lähtökohtana suositellaan käytettäväksi tutkinnon virallista oppimispolkua siten, että virallisessa täysipäiväisessä koulutuksessa vuoden aikana suoritettavat oppimistulokset vastaavat 60:tä pistettä. Jos tutkinnolle ei ole määriteltävissä virallista oppimispolkua, voidaan sille ECVET-suosituksen mukaan antaa pisteet vertaamalla sitä toiseen tutkintoon, jolla on virallinen oppimispolku. 
Ammatilliset tutkinnot ja niiden perusteet ovat osaamisperusteisia. Lisäksi ammatillisessa koulutuksessa on tarkoitus tämän hallituksen esityksen mukaisesti siirtyä yhteen näyttöön perustuvaan tutkinnon suorittamistapaan, jossa keskeisintä on tutkinnon tai sen osan ammattitaitovaatimusten tai osaamistavoitteiden saavuttaminen. Tutkinnon suorittaminen olisi osaamisen hankkimistavasta riippumatonta, ja tutkinto voitaisiin suorittaa kokonaan ilman siihen valmistavaa tutkintokoulutusta. Jokaiselle opiskelijalle laadittaisiin henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jonka mukaisesti edettäisiin kohti tavoitteeksi asetettua osaamista ja osaamisen osoittamista. Käytännössä esimerkiksi erityistä tukea tarvitseva opiskelija voi tarvita tiettyä osaamispistemäärää vastaavan osaamisen saavuttamiseen keskimääräistä pidemmän ajan ja vastaavasti joku toinen opiskelija voi saavuttaa saman osaamisen keskimääräistä lyhyemmässä ajassa. Ammatillisille tutkinnoille ei näin ollen ole määriteltävissä yhtä yhtenäistä, virallista oppimispolkua, jonka pohjalta tutkinnoille voitaisiin antaa osaamispisteet. Tästä syystä ammatillisten tutkintojen osaamispisteet annettaisiin vertaamalla ammatillista perustutkintoa lukiokoulutukseen, jolla on virallinen oppimispolku. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamispisteet puolestaan annettaisiin vertaamalla niitä ammatilliseen perustutkintoon. 
Pykälän 2 momentissa olisi lisäksi nykytilaa vastaavasti valtuutussäännös, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voitaisiin säätää ammatillisten perustutkintojen laajuudeksi tietyissä tilanteissa yli 180 osaamispistettä. Ammatillisen perustutkinnon 180 osaamispistettävä ylittävä laajuus voisi koskea koko tutkintoa tai ainoastaan tutkinnon tiettyä osaamisalaa, jolloin tutkinnon laajuus muiden osaamisalojen osalta olisi 180 osaamispistettä. Jälkimmäisessä tilanteessa myös kyseisestä osaamisalasta säädettäisiin tällöin ehdotetun 15 §:n 2 momentin 2 kohdasta poiketen opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella, vaikka osaamisalat muutoin määrää ehdotetun lain 15 §:n nojalla Opetushallitus tutkinnon perusteissa. Asetuksella ei voitaisi säätää yksittäisen ammatillisen perustutkinnon laajuudeksi vähemmän kuin 180 osaamispistettä. 
Ehdotetun valtuutussäännöksen mukaan ammatillisen perustutkinnon tai tietyn osaamisalan vähimmäislaajuudeksi voitaisiin säätää yli 180 osaamispistettä, jos ammattialaa koskeva sääntely sitä edellyttää. Perustutkinnon tai tietyn osaamisalan laajuudeksi tulisi säätää yli 180 osaamispistettä vain erityisen perustellusta syystä, esimerkiksi jos ammattialan koulutusta koskevasta sääntelystä johtuen työelämän edellyttämiä ammattitaitovaatimuksia ei voida saavuttaa 180 osaamispisteen laajuisen tutkinnon puitteissa. Pääsääntönä siis olisi, että kaikkien ammatillisten perustutkintojen laajuus olisi yhtenevästi 180 osaamispistettä. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen laajuudesta. Ammattitutkintojen laajuus määräytyisi sen mukaan, kuinka laaja-alaista ja syvällistä osaamista tutkinnon ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden pohjana olevat työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet edellyttävät suhteessa ammatillisiin perustutkintoihin. Ehdotetun säännöksen mukaan ammattitutkinnon laajuus olisi 120, 150 tai 180 osaamispistettä. Laissa säädetty 120, 150 tai 180 osaamispisteen laajuus tarkoittaisi vähimmäislaajuutta, jolla ammattitutkinto tulisi tutkinnon muodostumisen mukaisesti suoritetuksi. Ammattitutkinnoissa osoitetaan perustutkintoa syvällisempää osaamista, mutta se voi kohdistua rajatumpiin työtehtäviin tai kapeammalle ammattialalle. Tästä syystä ammattitutkinnot olisivat pääasiallisesti osaamispisteiltään keskimäärin pienempiä kuin perustutkinnot. 
Erikoisammattitutkinnon laajuus määriteltäisiin samoin periaatteinen kuin ammattitutkintojen. Erikoisammattitutkinnot tuottavat ammatillisia perustutkintoja ja ammattitutkintoja selvästi syvällisempää osaamista, mutta ne eivät kaikissa tapauksissa ole yhtä laaja-alaisia kuin perustutkinnot. Ehdotetun säännöksen mukaan erikoisammattitutkinnon laajuus olisi 160, 180 tai 210 osaamispistettä. Laissa säädetty 160, 180 tai 210 osaamispisteen laajuus tarkoittaisi vähimmäislaajuutta, jolla erikoisammattitutkinto tulisi tutkinnon muodostumisen mukaisesti suoritetuksi. 
Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteet laadittaisiin nykyiseen tapaan vastaamaan työelämän osaamistarpeita kullakin toimialalla. Tutkintoja ei ole suunniteltu eikä jatkossakaan suunniteltaisi yhteismitallisiksi, vaan tutkintojen ammattitaitovaatimukset voisivat poiketa työelämän osaamisvaatimusten mukaisesti laajuudeltaan ja vaatimuksiltaan huomattavastikin toisistaan. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot asemoituvat kuitenkin ammattitaitovaatimuksiltaan sellaiselle tasolle, jossa niiden suorittaminen ilman tutkintokoulutusta edellyttäisi pääsääntöisesti työssä tai muulla tavoin hankittua osaamista. Opetus- ja kulttuuriministeriö määrittelisi kunkin ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon laajuuden tutkintorakenneasetuksessa yhteistyössä Opetushallituksen ja työ- ja elinkeinoelämän kanssa osana tutkintorakenteen muuttamista koskevien esitysten ja tutkinnon perusteiden valmistelua. 
Yksittäisen opiskelijan suorittaman tutkinnon laajuus voisi tosiasiallisesti olla osaamispisteiltään säädettyä tutkinnon laajuutta laajempi siinä tapauksessa, jos opiskelija valitsisi tutkintoonsa valinnaisen osan vähimmäislaajuutta laajempia valinnaisia tutkinnon osia ja tutkinnon laajuus ylittyisi tämän vuoksi. Tutkinnon laajuus osaamispisteinä ei sen sijaan voisi kasvaa sillä perusteella, että tutkintoon valittaisiin sen muodostumisesta poiketen ylimääräisiä tutkinnon osia. Ammatillisten perustutkintojen osalta tämä merkitsisi muutosta nykytilaan, sillä ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan opiskelija on voinut sisällyttää tutkintoonsa säädettyä enemmän ammatillisia tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten taikka opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Jatkossa tutkintoa ei mainittujen syiden vuoksi laajennettaisi, vaan mahdollisista ylimääräisistä tutkinnon osista annettaisiin kaikissa tilanteissa erillinen todistus tutkinnon osan suorittamisesta. 
11 §.Valmentavien koulutusten mitoitusperusteet, laajuus ja suoritusaika. Pykälässä säädettäisiin valmentavien koulutusten mitoitusperusteista, laajuudesta ja suoritusajasta. 
Pykälän 1 momentin mukaan valmentavan koulutuksen ja sen osien mitoituksen peruste olisi osaamispiste. Valmentavan koulutuksen ja koulutuksen osien mitoituksen perusteet vastaisivat ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen, erikoisammattitutkintojen sekä tutkintojen osien mitoituksen perustetta. Valmentavan koulutuksen osilla tarkoitettaisiin koulutuksen perusteissa määriteltyjä koulutuksen osia. Osaamispisteillä tuotaisiin osaamisen laajuus ja syvyys myös valmentavan koulutuksen opiskelijoille läpinäkyväksi. Osaamispisteillä lisättäisiin myös valmentavan koulutuksen ja sen osien vertailtavuutta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valmentavien koulutusten laajuudesta. Valmentavat koulutukset eli ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisivat nykykäytäntöä vastaavasti 60 osaamispisteen laajuisia. Laissa säädetty 60 osaamispisteen laajuus tarkoittaisi vähimmäislaajuutta, jolla valmentava koulutus tulee koulutuksen muodostumisen mukaisesti suoritetuksi. Vaikka valmentavien koulutusten perusteet ovat osaamisperusteisia ja myös valmentavan koulutuksen opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, valmentava koulutus perustuu nimensä mukaisesti lähtökohtaisesti koulutukseen. Näin ollen sille on määriteltävissä virallinen opintopolku, johon koulutuksen laajuus on kytkettävissä. Valmentavassa koulutuksessa vuoden aikana keskimäärin saavutettu osaaminen vastaisi ECVET-suosituksen mukaisesti 60:tä osaamispistettä. Jos opiskelija suorittaisi valmentavan koulutuksen opintoja tätä pisterajaa vähemmän, opiskelijalle annettaisiin nykytilaa vastaavasti todistus suoritetuista koulutuksen osista. 
Valmentavan koulutuksen opiskelijan suoritetun koulutuksen laajuus voisi tosiasiallisesti olla osaamispisteiltään säädettyä koulutuksen laajuutta laajempi siinä tapauksessa, jos opiskelija valitsisi valinnaisia koulutuksen osia, jotka ovat osaamispisteiltään valinnaisen osan vähimmäislaajuutta laajempia, ja koulutuksen laajuus ylittyisi tämän vuoksi. Koulutuksen laajuus osaamispisteinä ei sen sijaan voisi kasvaa sillä perusteella, että koulutukseen valittaisiin sen muodostumisesta poiketen ylimääräisiä koulutuksen osia. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen suoritusajasta. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen laajuus olisi 2 momentin mukaisesti 60 osaamispistettä. Vuoden aikana keskimäärin saavutettu osaaminen vastaa 60:tä osaamispistettä, joten ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen ajallinen kesto olisi lähtökohtaisesti aina yksi vuosi. Ehdotetun säännöksen mukaan ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus tulisi suorittaa yhdessä vuodessa, jollei koulutuksen järjestäjä myöntäisi opiskelijalle sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi pidennystä koulutuksen suoritusaikaan. 
Runsaasti erityistä tukea tarvitseva opiskelija voisi käyttää 60 osaamispistettä vastaavan osaamisen saavuttamiseen keskimääräistä pidemmän ajan. Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen suoritusaikaa voitaisiinkin pidentää säännöksessä mainitun muun erityisen syyn vuoksi esimerkiksi silloin, jos opiskelijan oppimisvalmiuksien vuoksi 60 osaamispisteen edellyttämää osaamista ei ole mahdollista saavuttaa yhden vuoden aikana. 
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen suoritusajasta. Säännöksen mukaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen suoritusaika määräytyisi opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Koulutuksen järjestäjä päättäisi koulutuksen suoritusajasta. Suoritusaika voisi kuitenkin olla enintään kolme vuotta. Tavoitteena olisi mahdollistaa nykytilaa vastaavalla tavalla työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen ajallisen keston vaihtelu. 
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen laajuus olisi pykälän 2 momentin mukaan 60 osaamispistettä, joten koulutuksen suoritusaika olisi lähtökohtaisesti ainakin yksi vuosi. Säännöksessä kuitenkin rajattaisiin nykytilaa vastaavasti, että koulutuksen suoritusaika voisi olla enintään kolme vuotta. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen osallistuvien opiskelijoiden oppimisvalmiuksissa voi olla merkittäviä eroja, ja runsaasti erityistä tukea tarvitseva opiskelija saattaakin tarvita 60:tä osaamispistettä vastaavan osaamisen saavuttamiseen keskimääräistä pidemmän ajan, jopa 2—3 vuotta. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa koulutuksen suoritusajasta. Suoritusaika määräytyisi opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Päätös suoritusajasta tehtäisiin koulutuksen alussa osana henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa, mutta päätöstä voitaisiin muuttaa myös koulutuksen aikana opiskelijan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. 
12 §. Tutkinnon osien ja valmentavan koulutuksen osien mitoitusperusteet. Pykälässä säädettäisiin tutkinnon osien ja valmentavan koulutuksen osien mitoitusperusteista. Tutkinnon osien ja valmentava koulutuksen suhteellisen painoarvon eli osaamispisteiden määrän määrittelyssä käytettävät periaatteet perustuisivat ECVET-suositukseen. 
ECVET-suosituksen mukaan tutkinnon osien suhteellinen painoarvo tutkinnosta voidaan määrittää ensinnäkin sen mukaan, mikä on tutkinnon osan oppimistulosten suhteellinen merkittävyys työmarkkinoille osallistumisen, toiselle tutkintotasolle etenemisen tai sosiaalisen integraation kannalta. Toiseksi tutkinnon osien suhteellinen painoarvo voidaan määrittää sen mukaan, mikä on tutkinnon osaan sisältyvien oppimistulosten vaikeusaste, laajuus ja kattavuus. Kolmanneksi painoarvo voidaan määrittää sen mukaan, mikä on opiskelijalta edellytettävä työpanos tutkinnon osan suorittamiseksi vaadittavien tietojen, taitojen ja pätevyyksien saavuttamiseksi. Määrittelyssä on mahdollista käyttää myös näiden edellä mainittujen kriteereiden yhdistelmiä. 
Ehdotetun säännöksen mukaan tutkinnon osien osaamispisteet määräytyisivät sen mukaan, mikä on niihin sisältyvän osaamisen kattavuus, vaikeusaste ja merkittävyys suhteessa koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin ja osaamistavoitteisiin. Tutkinnon osan kattavuudella tarkoitettaisiin sitä, kuinka suuren osan tutkinnon suorittaneen ammattitaidon kokonaisuudesta kyseinen tutkinnon osa muodostaa. Tutkinnon osan vaikeusasteella puolestaan tarkoitettaisiin tutkinnon osan vaikeutta verrattuna muihin saman tutkinnon osiin. Tutkinnon osan merkittävyydellä tarkoitettaisiin tutkinnon osan tärkeyttä työmarkkinoille osallistumisen, toiselle tutkintotasolle etenemisen tai sosiaalisen integraation kannalta. Vastaava mitoitusperuste koskisi myös valmentavan koulutuksen osien mitoittamista. 
Tutkinnon ja valmentavien koulutusten osien mitoituksessa käytettäisiin kaikkien edellä mainittujen kriteereiden yhdistelmiä. Yksittäisen tutkinnon tai koulutuksen osan mitoituksessa voitaisiin kuitenkin painottaa jotakin näistä kriteereistä muita enemmän. Opetushallitus määrittelisi tutkinnon osien osaamispistemäärät tutkinnon perusteissa, jotka laaditaan yhteistyössä työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Valmentavien koulutusten osien osaamispistemäärät määriteltäisiin vastaavasti koulutuksen perusteissa. 
Pykälässä säädettyjä mitoitusperusteita käytettäisiin myös tutkinnon osaa pienempien yksiköiden mitoitusperusteena. Tutkinnon osaa pienempien yksiköiden mitoittaminen on tarpeen tutkinnon perusteissa mitoitettaessa yhteisten tutkinnon osien osa-alueita. Lisäksi tutkinnon osaa pienempiä yksiköitä voitaisiin mitoittaa osaamispisteinä opiskelijan henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa esimerkiksi silloin, kun opiskelija hankkii osaamista ulkomailla tai toisen koulutuksen järjestäjän järjestämässä koulutuksessa. 
13 §. Ammatillisten tutkintojen muodostuminen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot muodostuisivat ammatillisista tutkinnon osista. Ammatilliset tutkinnon osat vastaisivat työelämän työ- ja toimintakokonaisuuksia. Tutkinnon osa muodostaisi työ- ja toimintakokonaisuuden, joka voidaan erottaa laajasta työprosessista itsenäiseksi arvioitavaksi kokonaisuudeksi. 
Ammatillisessa tutkinnossa tai tutkinnon mahdollisissa osaamisaloissa olisi vähintään yksi pakollinen ammatillinen tutkinnon osa ja vähintään yksi valinnainen ammatillinen tutkinnon osa. Säännös yhdestä pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta ammatillisesta tutkinnon osasta tarkoittaisi, että tutkinnon perusteisiin tulisi sisältyä vähintään yksi kaikille pakollinen ammatillinen tutkinnon osa sekä opiskelijan valittavissa olevia valinnaisia ammatillisia tutkinnon osia. Pakollisten ja valinnaisten ammatillisten tutkinnon osien lukumäärä ja niiden välinen suhde vaihtelisi tutkinnoittain alan erityispiirteiden ja vaatimusten mukaisesti. Tutkintojen muodostumissäännöt määrättäisiin tutkinnon perusteissa. Muodostumissäännöt määrittelevät, mitkä pakolliset ja valinnaiset tutkinnon perusteisiin kuuluvat tutkinnon osat opiskelijan tulee suorittaa, jotta hänelle voidaan antaa tutkintotodistus. Muodostumissäännöt mahdollistaisivat tutkinnon osien joustavan yhdistelyn työelämän tarpeiden mukaisesti ja valinnaisuuden lisäämisen tutkintojen muodostumisessa. Valinnaisuudella vastattaisiin saman tutkinnon sisällä työelämän hyvin eri tavoin suuntautuneisiin ja osin hyvinkin erikoistuneisiin osaamistarpeisiin. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ammatilliseen perustutkintoon sisältyisi ammatillisten tutkinnon osien lisäksi myös yhteisiä tutkinnon osia. Niiden tehtävänä olisi varmistaa, että ammatillisen perustutkinnon suorittaneella olisi tutkinnosta riippumatta työssä ja elämässä tarvittavat perustaidot, kaikilla toimialoilla tarvittavaa yhteistä osaamista sekä yhtäläiset valmiudet jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen. Yhteisten tutkinnon osien lisäksi elinikäisen oppimisen avaintaitoja vahvistettaisiin sisällyttämällä niitä osaksi ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia. 
Yhteiset tutkinnon osat muodostuisivat kolmesta temaattisesta kokonaisuudesta, jotka olisivat viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen sekä yhteiskunta- ja työelämäosaaminen. Nykyisestä sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen yhteisestä tutkinnon osasta erillisenä tutkinnon osana luovuttaisiin, mutta siihen sisältyvä osaaminen sisällytettäisiin osaksi kolmea jäljelle jäävää yhteistä tutkinnon osaa osa-alueina tai osaamistavoitteina. 
Ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin ei sisältyisi yhteisiä tutkinnon osia. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoa suorittavat voisivat kuitenkin suorittaa yhteisiä tutkinnon osia erillisinä tutkinnon osina, jos se katsottaisiin henkilökohtaistamisen yhteydessä tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi. 
Ammatillisiin perustutkintoihin voimassa olevan lainsäädännön mukaan sisältyvistä vapaasti valittavista tutkinnon osista erillisinä tutkinnon osina luovuttaisiin ja vastaava valinnaisuus sisällytettäisiin ammatillisiin tutkinnon osiin. Ammatillisten perustutkintojen ammatillisiin tutkinnon osiin sisältyvät valinnaiset tutkinnon osat voisivat edelleen olla, siten kuin tutkinnon perusteissa määrätään, myös yhteisiä tutkinnon osia, lukio-opintoja tai muita jatko-opintovalmiuksia tukevia opintoja tai korkeakouluopintoja, vaikka ne eivät olekaan sisällöltään ammatillisia. Tällä tavoin mahdollistettaisiin muun muassa ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon suorittaminen yhtä aikaa tai nopeutettaisiin siirtymistä jatko-opintoihin korkea-asteelle. Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat voisivat olla myös paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia tai työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnon osia kuten nykyisinkin. Erillisistä vapaasti valittavista tutkinnon osista luopuminen yksinkertaistaisi ammatillisten perustutkintojen muodostumissääntöjä ja helpottaisi näin yksilöllisten opintopolkujen rakentamista. 
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan valtuutussäännöstä, jonka nojalla valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin tutkinnon muodostumisesta ammatillisista ja yhteisistä tutkinnon osista sekä yhteisten tutkinnon osien laajuudesta osaamispisteinä ja yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvista osa-alueista. Lisäksi asetuksella säädettäisiin yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden pakollisuudesta ja valinnaisuudesta. 
Valtioneuvoston asetukseen ehdotetun sääntelyn mukaan 180 osaamispisteen laajuiseen ammatilliseen perustutkintoon sisältyisi nykytilaa vastaavasti 35 osaamispistettä yhteisiä tutkinnon osia. Ammatillisten tutkinnon osien osuus lisääntyisi nykyisestä 135 osaamispisteestä 145 osaamispisteeseen, kun aiemmat 10 osaamispisteen laajuiset vapaasti valittavat tutkinnon osat sisällytettäisiin osaksi ammatillisia tutkinnon osia. 
Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin myös kunkin yhteisen tutkinnon osan laajuudesta osaamispisteinä. Koska nykyisen sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tutkinnon osaan sisältyvä osaaminen sisällytettäisiin kolmeen jäljelle jäävään yhteiseen tutkinnon osaan, yhteisten tutkinnon osien osaamispisteet määriteltäisiin uudelleen. Tässä yhteydessä otettaisiin huomioon myös kansainvälisen aikuistutkimuksen eli PIAACin tuloksista nouseva tarve kehittää erityisesti luku- ja numerotaitoja sekä tietoteknisiä taitoja. Samassa yhteydessä tarkasteltaisiin, mihin yhteiseen tutkinnon osaan mikin osa-alue ja osaaminen luontevimmin kuuluu. Osa-alueet voisivat olla osittain eri tutkinnon osassa kuin nykyisin. Muutokset yksinkertaistaisivat ammatillisen perustutkinnon muodostumissääntöjä ja mahdollistaisivat voimassa olevaa yhteisten tutkinnon osien rakennetta paremmin työelämästä ammatilliseen koulutukseen tulevan aikuisväestön osaamistarpeiden huomioon ottamisen yhteisissä tutkinnon osissa. Lisäksi muutokset lisäisivät tutkintotodistusten informatiivisuutta, kun tutkinnon osan nimi kuvaisi nykyistä paremmin tutkinnon osaan sisältyviä osa-alueita. Nykyisin sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen tutkinnon osan ainoa osa-alue on voinut yksittäisellä opiskelijalla olla esimerkiksi matematiikka, jolloin tutkinnon osan nimi tutkintotodistuksessa on ollut harhaanjohtava. 
Yhteisiin tutkinnon osiin sisältyisi osa-alueina edelleen muun muassa äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraiden kielten, kulttuurien tuntemuksen, matematiikan, fysiikan, kemian, tieto- ja viestintätekniikan, yhteiskuntatietojen ja -taitojen, työelämätietojen ja -taitojen, työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämisen, liikunnan ja terveystiedon, yrittäjyyden, etiikan, psykologian, kestävän kehityksen edistämisen sekä taiteen, kulttuurin ja luovan ilmaisun osaamista, jotta tutkinnon osat vahvistaisivat ammattisivistystä ja antaisivat valmiuksia jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen. Yhteiset tutkinnon osat sekä niiden osa-alueet ja osaamistavoitteet määriteltäisiin kuitenkin niin, että ne olisivat osaamisperusteisia. Yhteisten tutkinnon osien aiempaa vahvempi osaamisperusteinen määrittely edistäisi etenkin epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamista. Lisäksi se helpottaisi yhteisten tutkinnon osien toteuttamista ammatillisten tutkinnon osien yhteydessä. Yhteisten tutkinnon osien toteuttaminen ammatillisten tutkinnon osien yhteydessä auttaisi opiskelijoita ymmärtämään yhteisten tutkinnon osien merkityksen työelämässä ja motivoisi opiskelemaan niitä. 
Viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen, matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen ja yhteiskunta- ja työelämäosaamisen tutkinnon osat olisivat kaikki pakollisia. Ne voisivat kuitenkin sisältää sekä pakollisia että valinnaisia osa-alueita. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin yhteisten tutkinnon osien osa-alueet sekä osa-alueiden pakollisuus ja valinnaisuus. Opiskelijan valinnan mahdollisuudet säilyisivät pääpiirteissään nykyisen laajuisina, mutta rakentuisivat kunkin yhteisen tutkinnon osan sisään. 
Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden osaamistavoitteet sekä mitoituksen osaamispisteinä. Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa myös, mitkä yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden osaamistavoitteet ovat pakollisia kaikille opiskelijoille ja mikä on näiden pakollisten osaamistavoitteiden laajuus osaamispisteinä. Lisäksi osa-alueilla voisi olla valinnaisia osaamistavoitteita, joista opiskelija voisi valita tavoitteitaan tukevat tai muutoin kiinnostavat osaksi tutkintoaan. 
Voimassa olevan ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta annetun asetuksen mukaan Opetushallitus voi tutkinnon perusteissa määrätä, että ammatillisista tutkinnon osista enintään 15 osaamispistettä osoitetaan vapaasti valittaviin tutkinnon osiin edellyttäen, että tutkinnossa saavutetaan ammatilliselle perustutkinnolle laissa asetetut tavoitteet. Tämä säännös on mahdollistanut sen, että esimerkiksi lukio-opintoja on voitu sisällyttää ammatilliseen tutkintoon myös laajemmin kuin yhteisten tutkinnon osien 35 osaamispisteen ja vapaasti valittavien tutkinnon osien 10 osaamispisteen puitteissa. Valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus jatkossakin säätää mahdollisuudesta sisällyttää yhteisiä tutkinnon osia vastaavaa osaamista ammatillisiin tutkinnon osiin tutkinnon perusteisiin sisältyvän valinnaisuuden kautta. Tämä mahdollisuus olisi tärkeää esimerkiksi ammatillista perustutkintoa ja ylioppilastutkintoa yhtäaikaisesti suorittaville opiskelijoille sekä ammatillisen perustutkinnon arvosanojen hyödyntämiselle korkeakoulutuksen opiskelijavalinnassa. 
14 §. Valmentavan koulutuksen muodostuminen.Pykälässä säädettäisiin valmentavan koulutuksen muodostumisesta. Valmentava koulutus muodostuisi koulutuksen osista. Koulutuksen osat olisivat ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen tavoitteisiin perustuvia osaamiskokonaisuuksia. Säännökseen ehdotetaan myös valtuutussäännöstä, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin valmentavan koulutuksen muodostumisesta. 
15 §. Tutkinnon perusteet.Pykälässä säädettäisiin tutkinnon perusteista, niiden sisällöstä ja tutkinnon perusteiden valmistelusta. Pykälän 1 momentin mukaan Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteet kullekin lain 6 §:ssä tarkoitettuun tutkintorakenteeseen kuuluvalle tutkinnolle. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Opetushallituksen päätösvaltaan kuuluvista asioista, joista Opetuksenhallituksen tulee määrätä tutkinnon perusteissa. Ehdotetun pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan tutkinnon perusteissa määrättäisiin nykytilaa vastaavasti tutkintonimikkeet. Ammatillisissa perustutkinnoissa käytettäisiin aina tutkintonimikkeitä. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa tutkintonimikkeitä käytettäisiin silloin, kun se olisi tarkoituksenmukaista ja tutkintonimikkeet antaisivat lisäinformaatiota joko työ- ja elinkeinoelämälle tai opiskelijalle. 
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan tutkinnon perusteissa määrättäisiin tutkinnon mahdolliset osaamisalat. Osaamisaloja käytettäisiin silloin, kun se on työelämän tai tutkintojen muodostumisen selkeyden kannalta tarpeellista. Jos osaamisaloja käytettäisiin, niitä tulisi olla aina vähintään kaksi. Pykälän 2 momentin 2 kohdasta poiketen ammatillisen perustutkinnon osaamisalasta säädettäisiin kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella, jos tietyn osaamisalan laajuudeksi olisi ehdotetun 10 §:n 2 momentin nojalla tarpeen säätää yli 180 osaamispistettä. 
Ehdotetun pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa tutkinnon muodostumisesta siltä osin, kuin siitä ei säädettäisi lain 13 §:ssä tai sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa, mitä yksittäisiä tutkinnon osia kuhunkin tutkintoon sisältyy. Tutkintoon sisältyvillä tutkinnon osilla tarkoitettaisiin kaikkia tutkinnon perusteissa määrättäviä pakollisia ja valinnaisia tutkinnon osia, joista tutkinto voi rakentua. Tietty tutkinnon osa voisi kuulua vain yhteen yksittäiseen tutkintoon tai olla yhteinen useille tutkinnoille. 
Opetushallitus määräisi myös lain 13 §:ää täydentäen niin sanotun tutkinnon muodostumissäännön eli sen, mitkä pakolliset ja valinnaiset tutkinnon perusteisiin kuuluvat tutkinnon osat tulee suorittaa, jotta opiskelijalle voidaan antaa tutkintotodistus. Tutkinnon muodostumissäännön yhteydessä voitaisiin tarvittaessa määrätä myös tutkinnon osien suorittamisjärjestyksestä, jos tietty osaamistaso on välttämätön edellytys jonkin tutkinnon osan suorittamiseksi. 
Ehdotetun pykälän 2 momentin 3 kohdan säännöksen mukaan Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa tutkinnon osien ja yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden laajuudesta osaamispisteinä siltä osin, kuin näistä ei säädetä 13 §:n nojalla annetulla asetuksella. Yhteisten tutkinnon osien laajuudesta, kuhunkin yhteiseen tutkinnon osaan sisältyvistä osa-alueista sekä yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden pakollisuudesta ja valinnaisuudesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella lain 13 §:n 3 momentin valtuutussäännöksen nojalla. Valtioneuvoston asetuksella ei kuitenkaan säädettäisi yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvien osa-alueiden laajuudesta. Opetushallitus määräisi tutkinnon perusteissa yksittäisten ammatillisten tutkinnon osien sekä yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden laajuudet osaamispisteinä. Ammatillisissa tutkinnon osissa Opetushallitus ei määräisi tutkinnon osaa pienempien kokonaisuuksien laajuuksista osaamispisteinä. 
Ehdotetun pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan tutkinnon perusteissa määrättäisiin ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset sekä yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteet. Lisäksi tutkinnon perusteissa määrättäisiin tutkinnon osissa vaadittavan osaamisen arvioinnista, kuten ammattitaidon osoittamistavoista, arvioinnin kohteista ja kriteereistä. 
Pykälän 2 momentin 5 kohdan mukaan Opetushallituksen olisi määrättävä tutkinnon perusteissa myös se, miltä osin 64 §:n 2 momentissa tarkoitettu osaamisen arvioinnin mukauttaminen ja 66 §:n 1 momentissa tarkoitettu ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeaminen ei ole mahdollista. Osaamisen arvioinnin mukauttaminen ja ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeaminen on mahdollista vain ammatillisissa perustutkinnoissa. 
Ammatilliset perustutkinnot ovat lukion ohella perusasteen päättävien nuorten ensisijainen koulutusväylä, joten on tärkeää, että kaikki ammatillisen perustutkinnon ja lukion oppimäärän suorittaneet saavat yhtä vahvan osaamispohjan työelämään siirtymistä tai toisen asteen jälkeisiä jatko-opintoja varten riippumatta siitä, mitä ja missä he opiskelevat. Tästä syystä pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Opetushallituksen tulisi laatia ammatillisten perustutkintojen perusteet siten, että tutkinnot vastaavat laajuudeltaan lukiolain 7 §:ssä säädetyn kolmivuotisen lukion oppimäärän laajuutta. Ammatillisten perustutkintojen laajuus olisi siis aina vähintään 180 osaamispistettä riippumatta mahdollisista vaihteluista eri toimialojen osaamistarpeissa. 
Pykälän 4 momentissa velvoitettaisiin Opetushallitus valmistelemaan tutkinnon perusteet yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän edustajien, koulutuksen järjestäjien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. Säännös olisi uusi, mutta ei tosiasiallisesti muuttaisi nykykäytäntöä, jossa tutkinnon perusteiden valmistelu on tehty laajassa sidosryhmäyhteistyössä. Lisäksi Opetushallituksen olisi tutkinnon perusteita valmistellessaan tehtävä yhteistyötä asianomaisen työelämätoimikunnan kanssa, jotta työelämätoimikunnilla olisi myös käytännössä mahdollisuus hoitaa niille 120 §:n 2 momentin 2 kohdassa määriteltyä tehtävää. 
16 §. Valmentavan koulutuksen perusteet.Pykälässä säädettäisiin valmentavan koulutuksen perusteista. Pykälän 1 momentin mukaan Opetushallitus määräisi nykytilaa vastaavasti koulutusten perusteet ammatilliseen koulutukseen valmentavalle koulutukselle sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavalle koulutukselle. Koulutuksen perusteet määrättäisiin erikseen ammatilliseen koulutukseen valmentavalle koulutukselle sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavalle koulutukselle. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Opetushallituksen päätösvaltaan kuuluvista asioista, joista Opetushallituksen tulee määrätä koulutuksen perusteissa. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan koulutuksen perusteissa määrättäisiin koulutuksen muodostumisesta pakollisista ja valinnaisista koulutuksen osista sekä koulutuksen osien laajuus osaamispisteinä siltä osin kuin näistä ei säädetä ehdotetun14 §:n nojalla annetulla asetuksella. Lain säännös ei edellyttäisi, että valmentavien koulutusten perusteissa tulisi olla sekä pakollisia että valinnaisia tutkinnon osia. Lain 14 §:n valtuussäännöksen nojalla valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin valmentavan koulutuksen osien pakollisuudesta ja valinnaisuudesta, jos se olisi tarpeen esimerkiksi yksilöllisten ja joustavien opintopolkujen mahdollistamiseksi. Säännöksen 2 kohdan mukaan Opetushallitus päättäisi myös koulutuksen osien osaamistavoitteet ja osaamisen arvioinnin eli arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit. 
17 §. Tutkintojen nimien ja tutkintonimikkeiden suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti tutkintojen nimien ja tutkintonimikkeiden suojaamisesta. Suojaamisen kohteena olisivat sekä tutkinnon nimi että siihen liittyvä tutkintonimike tai tutkintonimikkeet. Pykälässä myös määriteltäisiin tutkintonimike nimikkeeksi, jota henkilö voi käyttää suoritettuaan hyväksytysti tutkintonimikkeen käyttöön oikeuttavan tutkinnon. Tutkintojen nimistä säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella, tutkintonimikkeistä puolestaan Opetushallituksen määräyksellä tutkinnon perusteissa. 
18 §. Jatko-opintokelpoisuus. Pykälässä todettaisiin ammatillisten tutkintojen yleinen jatko-opintokelpoisuus. Säännös olisi informatiivinen, eikä sillä muutettaisi yliopistolaissa ja ammattikorkeakoululaissa säädettyä tutkintojen jatko-opintokelpoisuutta. Yliopistolain 37 §:n 1 momentin mukaan pelkästään alempaan korkeakoulututkintoon tai sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot taikka ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon. Vastaavasti yleisestä jatko-opintokelpoisuudesta säädetään ammattikorkeakoululain 25 §:n 1 momentissa, jonka mukaan ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi se, joka on suorittanut ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon. 
19 §. Oikeus osallistua ylioppilastutkintoon.Pykälässä todettaisiin ammatillisen tutkintokoulutuksen opiskelijan tai ammatillisen tutkinnon suorittaneen oikeus osallistua ylioppilastutkintoon. Säännös olisi informatiivinen, sillä oikeudesta osallistua ylioppilastutkintoon säädettäisiin edelleen lukiolaissa. 
Ammatillisen perustutkinnon ja lukiokoulutuksen yhdistäminen eli niin sanotun kaksoistutkinnon suorittaminen olisi mahdollista jatkossakin nykyisen käytännön mukaisesti. Ammatillisen koulutuksen järjestäjä voisi ehdotetun 30 §:n mukaisesti hankkia lukio-opintojen opetuksen lukiokoulutuksen järjestäjältä. Suoritetut lukio-opinnot luettaisiin osaksi ammatillista perustutkintoa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kautta. 
20 §. Kokeilu. Pykälässä säädettäisiin ehdotetussa laissa tarkoitettujen tutkintojen ja koulutuksen kehittämiseksi järjestettävistä kokeiluista. Säännös vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 23 §:n säännöstä. Koulutuksen järjestäjien valinnasta kokeiluun säädettäisiin ehdotetun lain 21 §:ssä. 
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettujen tutkintojen ja koulutusten kehittämiseksi voitaisiin järjestää määräaikaisia kokeiluja. Uusien tutkintojen lisäksi kokeiluna voitaisiin järjestäjää valmentavia koulutuksia vastaavia koulutuksia sekä muita koulutuksia. Kokeilulupa voitaisiin nykytilaa vastaavasti myöntää enintään kuudeksi vuodeksi. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön päätösvallasta käynnistää kokeiluja. Ehdotetun säännöksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voitaisiin säätää kokeiltavista tutkinnoista. Käytännössä päätös kokeiltavasta tutkinnosta tehtäisiin siis lisäämällä ehdotetun lain 6 §:ssä tarkoitettuun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettävään tutkintorakenteeseen kokeiltava tutkinto määräajaksi. Lisäksi kokeiltava tutkinto tulisi ottaa huomioon myös ammatillisen koulutuksen rahoituksessa käytettävissä kustannusryhmissä. Kokeiltavaa tutkintoa voisivat järjestää vain ne koulutuksen järjestäjät, jotka olisi valittu mukaan kyseiseen kokeiluun. 
Ehdotetun 2 momentin säännöksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä voitaisiin kokeilla myös uusia koulutuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi myös päättää, että kokeiltavan tutkinnon laajuus poikkeaisi ehdotetun lain 10 §:ssä tai sen nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädetystä tutkinnon laajuudesta. Ministeriö voisi myös päättää, että kokeiltavan tutkinnon muodostuminen poikkeaisi ehdotetun lain 13 §:ssä tai sen nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetystä tutkinnon muodostumisesta. Vastaavasti valmentavan koulutuksen osalta ministeriö voisi päättää, että kokeiltavan valmentavan koulutuksen laajuus poikkeaisi ehdotetun lain 11 §:ssä säädetystä laajuudesta ja koulutuksen muodostuminen ehdotetun lain 14 §:ssä tai sen nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetystä koulutuksen muodostumisesta. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Opetushallituksen päätösvallasta käynnistää kokeiluja. Ehdotetun säännöksen mukaan Opetushallituksen päätöksellä voitaisiin kokeilla tutkintojen tai koulutuksen perusteista, tutkinnon osaamisaloista tai tutkintonimikkeistä poikkeamista. Opetushallituksen päätöksellä voitaisiin siis käynnistää niitä seikkoja koskevia kokeiluja, jotka ehdotetun lain 15 ja 16 §:n mukaan kuuluisivat Opetushallituksen määräyksenantovaltaan tutkintojen tai koulutuksen perusteissa. 
Ehdotetun 4 momentin mukaan Opetushallitus määräisi sekä 2 momentissa tarkoitetuissa opetus- ja kulttuuriministeriön päätösvaltaan kuuluvissa että 3 momentissa tarkoitetuissa omaan päätösvaltaansa kuuluvissa kokeiluissa noudatettavat tutkinnon tai koulutuksen perusteet. Kokeiluissa noudatettavat perusteet määrättäisiin vastaavalla tavalla kuin tutkintorakenteeseen kuuluvien tutkintojen perusteet sekä laissa tarkoitettujen valmentavien koulutusten perusteet. Lisäksi momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että kokeilussa suoritettavan tutkinnon tulisi olla tavoitteiltaan ja sisällöltään sellainen, että tutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä kelpoisuus jatko-opintoihin saavutetaan. Opetushallituksen tulisi ottaa tämä säännös huomioon kokeiltavan tutkinnon tai kokeiltavien tutkinnon perusteiden tutkinnon osia ja niiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita valmistellessaan. Tutkinnon perusteet tulee laatia niin, että 2 ja 3 momenteissa tarkoitettu poikkeaminen ei heikennä opiskelijan ammattitaitoa tai jatko-opintovalmiuksia. 
Kokeilututkinnot sisältyisivät tutkintorakenteeseen vain kokeilun kestoon perustuvan määräajan. Kokeilujen tulosten ja vaikuttavuuden perusteella ratkaistaisiin, tulevatko kokeilututkinnot osaksi ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta vai onko työelämän osaamistarpeeseen tarkoituksenmukaisempaa vastata jollakin muulla tavoin. Vastaavasti ratkaistaisiin myös se, sisällytetäänkö kokeiltavat koulutukset tai kokeiltavat tutkinnon perusteet pysyvästi osaksi ammatillisen koulutuksen järjestelmää. 
21 §. Kokeiluun valittavat koulutuksen järjestäjät. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjien valinnasta ehdotetun lain 20 §:ssä tarkoitettuihin kokeiluihin. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 23 §:n säännöstä. 
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan kokeiluun osallistuvat koulutuksen järjestäjät valittaisiin hakemuksesta. Ehdotetun 2 momentin mukaan kokeiluun otettaisiin mukaan tarvittava määrä koulutuksen järjestäjiä siten, että kokeilulle asetetut tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Valinnassa otettaisiin huomioon koulutuksen järjestäjien alueellinen ja kielellinen edustavuus, jos se kokeilun laajuus ja tavoitteet huomioon ottaen on perusteltua. Kokeiluun valittavalla koulutuksen järjestäjällä tulisi olla edellytykset toteuttaa kokeilu sen tavoitteita vastaavalla tavalla sekä opiskelijoiden oikeuksia vaarantamatta. Koulutuksen järjestäjien valinnan suorittaisi se taho, jonka päätösvaltaan kyseisen kokeilun käynnistäminen ehdotetun 20 §:n mukaan kuuluisi eli mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetuissa kokeiluissa opetus- ja kulttuuriministeriö ja 3 momentissa tarkoitetuissa kokeiluissa Opetushallitus. 
Ehdotetun lain määritelmäpykälän mukaan koulutuksen järjestäjällä tarkoitetaan tahoa, jolle on myönnetty ehdotetun lain 3 luvussa tarkoitettu koulutuksen järjestämislupa. Näin ollen kokeiluun voitaisiin valita vain sellaisia toimijoita eli koulutuksen järjestäjiä, joilla jo muutoin on laissa tarkoitettu koulutuksen järjestämislupa. 
3 luku. Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen
22 §. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa.Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tässä laissa tarkoitettujen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen edellyttäisi tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa kutsuttaisiin laissa järjestämisluvaksi. Tutkintojen ja koulutuksen järjestäjinä voisivat olla nykytilaa vastaavasti kunnat, kuntayhtymät, valtio sekä rekisteröidyt yhteisöt ja säätiöt. Rekisteröidyillä yhteisöillä tarkoitettaisiin esimerkiksi osakeyhtiöitä, yhdistyksiä ja osuuskuntia. Järjestämisluvan myöntäisi hakemuksesta opetus- ja kulttuuriministeriö. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että tässä laissa tarkoitettuja tutkintoja ja koulutusta voitaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä järjestää myös valtion oppilaitoksissa. Toiminnan lopettamisesta valtion oppilaitoksissa päättäisi opetus- ja kulttuuriministeriö noudattaen soveltuvin osin, mitä lain 3 luvussa järjestämisluvista säädetään. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös, että opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä laissa tarkoitettuja tutkintoja ja koulutusta voitaisiin järjestää Suomen solmiman valtiosopimuksen perusteella. Tällä hetkellä on voimassa Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä tehty sopimus, joka on saatettu voimaan valtioneuvoston asetuksella (10/2016). Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2019 loppuun saakka. Sopimuksessa sovitun mukaan Pohjoiskalotin koulutussäätiön tehtävänä on järjestää ja kehittää koulutusta etupäässä Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisimpien osien työmarkkinoiden tarpeisiin. Ennen kunkin toimintavuoden alkua maat tekevät säätiön kanssa sopimuksen, jossa ne sitoutuvat ostamaan tietyn määrän koulutuspaikkoja kyseiseksi budjettivuodeksi. Sopimuksen mukaan Suomi ostaa sopimuskaudella vuosittain 80, Norja 60 ja Ruotsi 145 koulutuspaikkaa. Pohjoiskalotin koulutussäätiön toimipiste sijaitsee Ruotsissa. Koulutussäätiö järjestää työvoimakoulutusta ja koulutussäätiön toiminta rahoitetaan momentilta 32.30.51 (Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut). Koulutussäätiöllä on tällä hetkellä useita voimassa olevia tutkintotoimikuntien kanssa sovittuja näyttötutkintojen järjestämissopimuksia sekä näyttötutkintojen hankintasopimuksia muilta koulutuksen järjestäjiltä. Lakiesityksen mukaan kaikki voimassa olevat näyttötutkintojen järjestämissopimukset päättyisivät lain voimaantullessa eli vuoden 2017 lopussa. 
Pykälän 2 momenttiin ehdotettu säännös koulutuksen järjestämisestä valtiosopimuksen perusteella olisi tarpeen, jotta Pohjoiskalotin koulutussäätiön toimintaa voitaisiin jatkaa myös tutkintotavoitteisen työvoimakoulutuksen siirtyessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Jatkossa koulutuksen järjestäminen edellyttäisi pääsäännön mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää koulutuksen järjestämislupaa, jonka perusteella koulutusta saisi järjestää ainoastaan Suomessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei uuden lain voimaantullessa myöntäisi Pohjoiskalotin koulutussäätiölle järjestämislupaa, kuten se ei myönnä myöskään valtion oppilaitoksille. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi kuitenkin päättää, mitä tutkintoja Pohjoiskalotin koulutussäätiö voi järjestää, jotta koulutussäätiö voisi myöntää ja järjestää ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuja tutkintoja ja tutkinnon osia. 
Pohjoiskalotin koulutussäätiön toimintaa rahoitettaisiin siirtymäsäännöksen nojalla jatkossakin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan työllisyyden hoitoon osoitetuista määrärahoista erillisrahoituksena eikä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen rahoitusjärjestelmän puitteissa. Lakiehdotuksessa julkisesta työvoima- ja yrityspalveluista annetun lain muuttamisesta olisi siirtymäsäännös, jonka mukaan työvoimaviranomainen voisi hankkia Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena olisi ammatillisen tutkinnon tai sen osan suorittaminen 31 päivään joulukuuta 2019 asti ja edellä mainitun päivän jälkeen, jos henkilön työvoimakoulutus on alkanut viimeistään mainittuna päivänä. Tämän siirtymäajan päätyttyä Pohjoiskalotin koulutussäätiön rahoituksen jatkamisesta tulisi päättää erikseen. 
23 §. Järjestämisluvassa määrättävät tutkinnot ja koulutus. Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin tutkinnot, joita koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää ja joihin se voi järjestää tutkintokoulutusta. Nykytilasta poiketen järjestämislupa oikeuttaisi kunkin luvassa määrätyn tutkinnon osalta tutkinnon myöntämiseen, osaamisen osoittamiseksi tarvittavien näyttöjen järjestämiseen sekä tutkinnon suorittamiseksi tarvittavan tutkintokoulutuksen järjestämiseen. 
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin myös oikeudesta järjestää valmentavaa koulutusta eli ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta taikka työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Nykytilaa vastaavasti valmentavan koulutuksen järjestäminen olisi erikseen haettava tehtävä. 
Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen ja koulutusten lisäksi koulutuksen järjestäjä voisi järjestää järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin liittyvää lain 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta. Tätä koulutusta järjestäjä voisi järjestää suoraan tutkintoja koskevan lupansa nojalla, eikä kyseistä tehtävää haettaisi erikseen. Nykytilasta poiketen ammatillista osaamista syventävän tai täydentävän koulutuksen eli voimassa olevan lainsäädännön mukaisen tutkintoon johtamattoman ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämislupaa ei voitaisi enää yksistään myöntää, vaan tämän koulutuksen järjestäjällä tulisi aina olla myös tutkintokoulutuksen järjestämislupa. Järjestämisluvan ehtoja muutettaisiin myös siten, että jatkossa ammatillista osaamista syventävän tai täydentävän koulutuksen tulisi aina liittyä koulutuksen järjestäjän järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin, esimerkiksi olla kyseisiin tutkintoihin liittyvää ammattitaitoa, osaamista taikka alan tehtäviä syventävää tai täydentävää koulutusta. Nämä ehdotetut muutokset edellyttäisivät, että osan nykyisistä ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjistä tulisi arvioida nykymuotoisen koulutustoimintansa jatkamista. Järjestäjät voisivat hakea järjestämislupaansa muutosta, jotta lupa kattaisi myös tutkintojen järjestämisen. Muussa tapauksessa näiden järjestäjien oikeus järjestää valtionosuusrahoitteista koulutusta päättyisi lakiesityksen mukaisen siirtymäajan jälkeen. 
Pääsäännön mukaan järjestämislupa myönnettäisiin aina tiettyihin tutkintoihin ja tutkintokoulutukseen. Järjestämislupa voitaisiin kuitenkin nykytilaa vastaavalla tavalla myöntää myös eräisiin ammattiin valmistaviin koulutuksiin, joiden osalta tutkintorakenteessa ei ole ammatillista tutkintoa. Näitä ovatlakiehdotuksen 8 §:n 2 kohdassa säädetyt ansio- ja liikennelentäjän ammattiin valmistava koulutus, lennonjohtajakoulutus sekä kaupunkiraideliikenteen kuljettajien koulutus. Pykälän 3 momentissa olisi näiden koulutusten järjestämislupia koskeva säännös, jonka mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä oikeudesta järjestää 8 §:n 2 kohdassa tarkoitettua ammatilliseen tehtävään valmistavaa koulutusta. Näiden koulutusten järjestämiseen saattaa liittyä myös muiden viranomaisten päätösvaltaan kuuluvia lisäedellytyksiä, jolloin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä järjestämislupa ei yksin oikeuttaisi kyseisten koulutusten järjestämiseen. Esimerkiksi lentokoulutuksen tai siihen liittyvän teoriakoulutuksen järjestäminen edellyttää aina koulutuksen antajalta myös Liikenteen turvallisuusviraston myöntämää lentokoulutuslupaa. 
Pykälän 3 momentissa olisi myös säännös, jonka mukaan järjestämisluvassa voidaan määrätä oikeudesta toimia kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain (273/2007) 10 §:ssä tarkoitettuna perustason ammattipätevyyskoulutusta antavana koulutuskeskuksena. Kyseisestä oikeudesta on jo nykyisin määrätty järjestämisluvissa ilman nimenomaista säännöstä, joten selkeyden vuoksi tätä tehtävää koskeva säännös ehdotetaan otettavaksi lakiin. Perustason ammattipätevyyskoulutusta saisi tässä momentissa tarkoitetun järjestämisluvan omaavan koulutuskeskuksen lisäksi, kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 10 §:n perusteella, antaa koulutuskeskus, jolla olisi Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä autokoululupa kuorma- tai linja-auton tai niiden ajoneuvoyhdistelmien ajo-oikeuden saamiseksi annettavaan kuljettajaopetukseen. Perustason ammattipätevyyskoulutusta antavaksi koulutuskeskukseksi hyväksytty koulutuskeskus saisi antaa myös jatkokoulutusta, jos Liikenteen turvallisuusvirasto olisi hyväksynyt jatkokoulutuksessa käytettävän koulutusohjelman. 
Järjestämisluvan mukainen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisoikeus koskisi ensisijaisesti omaehtoista koulutusta. Työvoimakoulutuksen tehtävää koulutuksen järjestäjän tulisi hakea erikseen. Pykälän 4 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin oikeudesta järjestää 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tutkintoja ja koulutusta työvoimakoulutuksena. Työvoimakoulutuksena voitaisiin tällöin järjestää järjestämisluvan mukaisia tutkintoja ja koulutusta. Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämislupa voitaisiin myös rajata koskemaan vain työvoimakoulutusta. Ehdotettu poikkeussäännös mahdollistaisi sen, että järjestäjät voisivat halutessaan hakea ainoastaan työvoimakoulutuksen koulutustehtävää. Tällöin järjestämisluvan myöntämisedellytyksiä tarkasteltaisiin työvoimakoulutuksen järjestämisen kannalta. Koulutustehtävä voitaisiin rajata koskemaan ainoastaan työvoimakoulutusta myös silloin, jos se olisi perusteltua ehdotetun 28 §:n mukaiset järjestämisluvan myöntämisedellytykset huomioiden. 
Ministeriön myöntämä työvoimakoulutustehtävä olisi edellytys sille, että koulutuksen järjestäjälle voitaisiin myöntää rahoitusta työvoimakoulutuksen järjestämistä varten. Työvoimakoulutustehtävän puitteissa huolehdittaisiin siitä, että työvoimakoulutusta järjestävien koulutuksen järjestäjien verkko kattaa maan tarpeet ja että järjestäjillä on riittävät edellytykset ja erityisosaaminen ammatillisen koulutuksen järjestämiseen työvoimakoulutuksena. Ehdotetun säännöksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi kuulla työ- ja elinkeinoministeriötä ennen ehdotetussa 4 momentissa tarkoitetusta työvoimakoulutuksen tehtävästä päättämistä. Työ- ja elinkeinoministeriön kuulemisella varmistettaisiin, että työ- ja elinkeinopoliittiset sekä -strategiset näkökohdat tulevat huomioon otetuiksi työvoimakoulutuksen järjestämislupien myöntämisen yhteydessä. 
Pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjä voisi järjestää järjestämisluvan mukaisia tutkintoja ja koulutusta toiminta-alueensa ja muun osaamistarpeen mukaisesti, ellei järjestämisluvassa ole määrätty erityisistä ehdoista tai velvoitteista. Pykälän 4 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan työvoimakoulutuksen järjestämisestä tulisi kuitenkin sopia työ- ja elinkeinohallinnon kanssa. Työ- ja elinkeinotoimisto suorittaa työvoimakoulutuksen opiskelijavalinnan, joten käytännössä työvoimakoulutuksen järjestäminen edellyttäisi aina koulutuksen järjestämisestä sopimista. Työ- ja elinkeinohallinnon kanssa sovittaisiin järjestettävistä tutkinnoista, tutkinnon osista ja muista koulutuksista. Työ- ja elinkeinohallinnon kanssa voitaisiin sopia myös erilaisten koulutuskokonaisuuksien järjestämisestä, esimerkiksi tietyn tutkinnon ja siihen liittyvän muun koulutuksen järjestämisestä tai tietyistä tutkinnon osista muodostuvan kokonaisuuden järjestämisestä. Työvoimakoulutuksen luvan saaneelle järjestäjälle määriteltäisiin lisäksi ministeriön vuotuisessa tavoitteellisia opiskelijavuosia koskevassa suoritepäätöksessä työvoimakoulutuksen opiskelijavuosien tavoitteellinen määrä, jonka puitteissa koulutuksen järjestäjän tulisi tarjota työvoimakoulutusta työ- ja elinkeinohallinnon kanssa sovitun mukaisesti. 
Voimassa olevien säännösten mukaan ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvassa määrätään oikeudesta järjestää koulutusta oppisopimuskoulutuksena. Lisäkoulutuksen järjestämisluvassa puolestaan määrätään oppisopimusten määrästä. Nykyisen käytännön mukaan koulutuksen järjestäjä on voinut järjestää oppisopimuskoulutusta kaikilla koulutusaloilla, jos järjestäjällä on ollut oppisopimuskoulutuksen järjestämislupa. Jatkossa oppisopimuskoulutuksen järjestämistä ei enää erikseen säänneltäisi järjestämisluvassa, vaan koulutuksen järjestäjä voisi järjestää oppisopimuskoulutusta järjestämisluvan mukaisissa tutkinnoissa suoraan järjestämisluvan perusteella. Koulutuksen järjestäjä ei pääsääntöisesti voisi järjestää eikä myöskään hankkia toiselta järjestäjältä tai muulta taholta sellaiseen tutkintoon johtavaa oppisopimuskoulutusta, joka ei sisälly järjestäjän järjestämislupaan. Oppisopimuskoulutuksen järjestämisen laajennetusta tehtävästä säädettäisiin lakiehdotuksen 27 §:n 1 momentissa. 
24 §.Opetus- ja tutkintokieli. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin koulutuksen järjestäjän opetus- ja tutkintokielistä. Pykälän 2 ja 3 momenteissa säädettäisiin tarkemmin, mitä opetus- ja tutkintokielillä tarkoitetaan. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin opetuskielistä. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän olisi annettava opetusta järjestämisluvassa määrätyillä opetuskielillä. Koulutuksen järjestäjän opetuskieli voisi olla suomi, ruotsi tai saame. Nykytilaa vastaavasti koulutuksen järjestäjä voisi olla myös kaksikielinen, jolloin opetuskielenä olisi suomi ja ruotsi. Voimassa olevan opetuskieltä koskevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 11 §:n mukaan opetuskielenä voi olla myös romani tai viittomakieli. Käytännössä romani ja viittomakieli eivät kuitenkaan ole järjestämisluvissa määrättyjä opetuskieliä, vaan sellaisia kieliä, joilla koulutuksen järjestäjä voi opiskelijan tarpeen mukaan antaa osan opetuksesta, joten säännöksen sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi tätä käytäntöä vastaavaksi. 
Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrätyn opetuskielen lisäksi koulutuksen järjestäjä voisi antaa opetusta toisella kotimaisella kielellä, romanikielellä, viittomakielellä tai vieraalla kielellä. Toisella kotimaisella kielellä tarkoitettaisiin järjestämisluvassa määrätystä kielestä riippuen joko suomea tai ruotsia. Vieraalla kielellä puolestaan tarkoitettaisiin muita kieliä. 
Voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna joustavoitettaisiin oikeutta antaa opetusta muilla kielillä järjestämisluvassa määrättyjen opetuskielten lisäksi. Koulutuksen järjestäjän tulisi aina antaa opetusta järjestämisluvassa määrätyillä opetuskielillä, mutta muita kieliä ei määrättäisi järjestämisluvassa, vaan koulutuksen järjestäjä voisi päättää opetuksen antamisesta muilla kielillä. Jos koulutuksen järjestäjän luvassa on määrätty 3 momentissa tarkoitetusta tutkintokohtaisesta tutkintokielestä, tulisi kyseistä tutkintokoulutusta yleensä antaa myös tällä tutkintokielellä. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tutkintokielistä. Ehdotetun säännöksen mukaan tutkintokielellä tarkoitettaisiin kieltä, jolla tutkinnon tai tutkinnon osan taikka valmentavan koulutuksen voi suorittaa. Käytännössä tutkintokielellä tarkoitettaisiin kieltä, jolla opiskelija voi antaa näytön tai muutoin osoittaa osaamisensa. Myös tutkintotodistus ja muut todistukset annettaisiin tutkintokielellä. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tutkintokielinä olisivat aina 2 momentissa tarkoitetut järjestämisluvassa määrätyt opetuskielet. Jos koulutuksen järjestäjä antaa opetusta myös muilla kielillä, jotka eivät ole tutkintokieliä, tutkinto tulisi tällöin opetuksen antamiskielestä riippumatta suorittaa tutkintokielellä. Jos opetusta on annettu viittomakielellä, opiskelija voisi osoittaa osaamisensa tutkinnossa viittomakieltä äidinkielenään käyttäen. 
Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin lisäksi määrätä muista tutkintokielistä tutkinnoittain. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että koulutuksen järjestäjät voisivat hakea tutkinnoittain oikeutta järjestää vieraskielisiä tutkintoja. Näissä tutkinnoissa tutkintokieli olisi tällöin järjestämisluvassa määrätystä opetuskielestä poiketen muu kieli, esimerkiksi englanti. Opiskelija voisi suorittaa tutkinnon eli antaa näytön tällä järjestämisluvassa määrätyllä muulla tutkintokielellä ja vastaavasti koulutuksen järjestäjä antaisi tutkintotodistuksen tällä kielellä. 
25 §.Toiminta-alue. Voimassa olevien säännösten mukaisesti ammatillisen peruskoulutuksen luvissa määrätään kunnista, joissa koulutusta voidaan järjestää. Ammatillisen aikuiskoulutuksen luvissa sen sijaan ei ole toiminta-aluetta koskevia määräyksiä. Jatkossa järjestämisluvassa määrättäisiin koulutuksen järjestäjälle toiminta-alue, jonka osaamistarpeisiin koulutuksen järjestäjän tulisi ensisijaisesti vastata. Toiminta-alueella koulutuksen järjestäjällä olisi velvollisuus järjestää tutkintoja ja koulutusta osaamistarpeen mukaisesti. 
Toiminta-alue voisi olla yksittäinen kunta, useamman kunnan kokonaisuus, maakunta tai useita maakuntia. Useamman kunnan kokonaisuudesta muodostuva toiminta-alue tarkoittaisi sitä, että koulutuksen järjestäjän tulisi järjestää koulutusta tämän alueen osaamistarpeiden mukaisesti, ei kuitenkaan jokaisen yksittäisen kunnan alueella. Järjestämisluvassa voitaisiin toiminta-alueen puitteissa kuitenkin myös määritellä tietty kunta tai kuntia, joiden alueella järjestäjän tulee järjestää koulutusta. Järjestämisluvassa voitaisiin myös määrätä, että järjestäjän tulee toteuttaa sille määritellyllä toiminta-alueella tai sen osassa, esimerkiksi yksittäisessä kunnassa, tiettyä tutkintokoulutusta. Osalla järjestäjistä toiminta-alue voisi olla koko valtakunta, jos järjestäjä on erikoistunut esimerkiksi yhteen alaan tai asiakasryhmään. Lisäksi olisi mahdollista jättää määrittämättä toiminta-alue, jos sen määrittäminen olisi epätarkoituksenmukaista koulutuksen järjestämisen kannalta. Joustavan koulutustarpeisiin vastaamisen vuoksi koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin järjestää tutkintoja ja koulutusta toiminta-alueensa lisäksi myös muualla Suomessa, ei kuitenkaan Ahvenanmaan maakunnassa. Tutkintoja voitaisiin järjestää myös ulkomailla 33 §:ssä tarkoitettuna tilauskoulutuksena tai 35 §:ssä tarkoitettuna Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävänä tutkintokoulutuksena. 
Toiminta-alueen määrittämistä uudella tavalla puoltaa osaltaan se, että ammatillista koulutusta voidaan järjestää enenevässä määrin työpaikoilla ja digitaalisissa oppimisympäristöissä koulutuksen järjestäjän oppilaitosten ja toimipisteiden ohella. Koulutus on siten vähemmän sidoksissa järjestäjän oppilaitosten ja toimipisteiden fyysiseen sijaintiin. Lisäksi voitaisiin nykyistä kattavammin huolehtia siitä, että eri alojen koulutustarjontaa olisi maan eri osissa työelämän tarpeiden mukaisesti. Koulutuksen järjestäjä voisi näin lupansa puitteissa kohdentaa joustavasti tutkintojen ja koulutuksen tarjontaa vastaamaan kulloistakin osaamis- ja koulutustarvetta ja erilaisten asiakkaiden tarpeita. 
26 §.Opiskelijavuodet. Järjestämisluvissa käytettävässä määrällisessä säätelyssä siirryttäisiin käyttämään kaikille tutkinnoille ja koulutuksille yhtenäistä suoriteyksikköä opiskelijavuosi. Opiskelijavuoden määritelmä olisi rahoituslain uudessa 32 b §:ssä. Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin koulutuksen järjestäjän opiskelijavuosien vähimmäismäärä. Rahoituslain ehdotetun 32 c §:n 1 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi vuosittain koulutuksen järjestäjän varainhoitovuoden tavoitteellisten opiskelijavuosien määrän. Tavoitteellinen opiskelijavuosien määrä ei voisi alittaa koulutuksen järjestämisluvassa määrättyä opiskelijavuosien vähimmäismäärää. Järjestämisluvassa määrätyllä opiskeluvuosien vähimmäismäärällä luotaisiin ennakoitavat puitteet koulutuksen järjestäjän toiminnan volyymille. Järjestämisluvassa määrätty opiskelijavuosien vähimmäismäärä varmistaisi myös perusrahoituksen tason ennakoitavuuden, sillä rahoituslain ehdotetun 32 d §:n 1 momentin mukaan perusrahoitus määräytyisi tavoitteellisen opiskelijavuosimäärän perusteella, joka siis ei voisi alittaa järjestämisluvassa määrättyä opiskelijavuosien vähimmäismäärää. 
Pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjä päättäisi vapaasti koulutustarjontansa jakautumisesta tavoitteellisen opiskelijavuosimäärän puitteissa. Ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin kuitenkin osaamistarpeeseen tai koulutuksen järjestämiseen liittyvästä erityisestä syystä päättää myös tiettyä tutkintoa tai koulutusta koskevista opiskelijavuosien määristä. Kyseisen säännöksen nojalla voitaisiin määrätä esimerkiksi vaativan erityisen tuen rajatun tehtävän saaneiden koulutuksen järjestäjien enimmäisopiskelijavuosista tai rajoittaa tietyn tutkinnon järjestämisvolyymia, jos tutkinnon järjestämisen muutoin arvioidaan ylittävän valtakunnallisen tai alueellisen osaamistarpeen. Tiettyä tutkintoa tai koulutusta koskevia määrällisiä rajoituksia olisi kuitenkin tarkoitus käyttää vain poikkeustapauksissa. 
27 §.Järjestämisluvassa määrättävät muut oikeudet, velvollisuudet, ehdot ja tehtävät. Järjestämisluvassa voitaisiin tarvittaessa määrätä muista tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvistä oikeuksista, velvollisuuksista, ehdoista sekä kehittämis- ja muista tehtävistä. Näitä koskevat säännökset olisivat lain 27 §:ssä. 
Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä oikeudesta järjestää oppisopimuskoulutuksena kaikkia lain 6 §:n mukaiseen tutkintorakenteeseen kuuluvia tutkintoja eli myös muita kuin järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja koulutusta. Kyseessä olisi niin sanottu laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä. Tutkinnot ja koulutus järjestettäisiin tällöin aina 30 §:ssä tarkoitettuna koulutuksen hankintana, jos koulutuksen järjestäjällä ei olisi kyseisen tutkinnon järjestämislupaa. Laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä eroaisi lain 30 §:n 1 momentissa säädetystä oikeudesta hankkia yksittäisiä tutkinnon osia tai koulutusta opiskelijan yksilöllisten valintojen mahdollistamiseksi, sillä laajennetun oppisopimuskoulutuksen tehtävän puitteissa voitaisiin opiskelijan koulutustarpeen mukaisesti hankkia oppisopimuskoulutuksena myös koko tutkinto tai mitä tahansa tutkinnon osia siitä riippumatta, mitä tutkintoja kyseisen koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa on määrätty. Laajennetun oppisopimuskoulutuksen tehtävän puitteissa voitaisiin hankkia oppisopimuskoulutuksena myös 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta järjestämisluvassa määrätyistä tutkinnoista riippumatta. 
Laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä myönnettäisiin koulutuksen järjestäjälle hakemuksesta. Tehtävän myöntämisessä käytettäisiin 28 §:ssä säädettyjä järjestämisluvan yleisiä myöntämisedellytyksiä. Tehtävän myöntämisessä otettaisiin erityisesti huomioon oppisopimuskoulutuksen riittävä valtakunnallinen ja alueellinen saatavuus tutkinnoittain. Lisäksi otettaisiin huomioon, että opiskelijoilla ja työ- ja elinkeinoelämällä tulee olla riittävät ja joustavat mahdollisuudet oppisopimuskoulutuksen käyttämiseen asuin- tai toiminta-alueellaan. Koulutuksen järjestäjällä tulee olla oppisopimuskoulutuksen laajennetun järjestämistehtävän toteuttamisen edellyttämä osaaminen oppisopimuskoulutuksen palveluprosessista, riittävät resurssit tehtävän hoitamiseen sekä toimivat ja kokonaisvaltaiset työelämäyhteydet ja -palvelut. Lisäksi koulutuksen järjestäjällä tulisi olla toiminnalliset edellytykset tehtävän edellyttämään oppisopimuskoulutuksen hankintaan. 
Laajennetun oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävän saanut koulutuksen järjestäjä vastaisi lain 30 §:n 2 momentissa säädetyn mukaisesti siitä, että sen hankkimat tutkinnot, tutkinnon osat ja koulutus järjestettäisiin lain mukaisesti. Osaamisen arvioinnista ja todistusten antamisesta vastaisi kuitenkin se koulutuksen järjestäjä, jolta oppisopimuskoulutusta hankitaan eli jolla on kyseisen tutkinnon järjestämislupa. 
Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta järjestää järjestämisluvassa tarkoitettuja tutkintoja ja valmentavaa koulutusta 65 §:ssä tarkoitettuun vaativaan erityiseen tukeen oikeutetuille opiskelijoille sekä velvollisuudesta huolehtia erityisen tuen kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävistä. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 20 §:n 2 momentissa säädettyä erityisopetuksen erityistä koulutustehtävää. Vaativan erityisen tuen tehtävä voitaisiin nykytilaa vastaavasti antaa niin sanotuille erityisoppilaitoksille tai rajattuna tehtävänä myös muille koulutuksen järjestäjille. Erityisoppilaitokset ovat koulutuksen järjestäjiä, joiden koulutustarjonta keskittyy vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille suunnattuun koulutukseen. Jos erityisen tuen tehtävä annetaan rajattuna tehtävänä, koulutuksen järjestämisluvassa määrättäisiin tällöin tähän tehtävään käytettävien opiskelijavuosien enimmäismäärästä. 
Vaativan erityisen tuen tehtävä voisi kattaa tutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta järjestettäisiin aina vain vaativan erityisen tuen tehtävän perusteella. Säännöksen sanamuodon mukaan kyse olisi velvollisuudesta vaativan erityisen tuen järjestämiseen, mutta käytännössä kyseinen tehtävä myönnettäisiin koulutuksen järjestäjälle hakemuksesta. Koulutuksen järjestäjällä olisi kuitenkin velvollisuus kyseisen tehtävän toteuttamiseen, jos se on järjestämisluvassa määrätty. 
Ehdotetun 3 momentin mukaan järjestämisluvassa määrättäisiin koulutuksen järjestäjän oikeudesta järjestää sisäoppilaitosmuotoista koulutusta ja vankilaopetusta. Oikeudesta järjestää sisäoppilaitosmuotoista koulutusta määrätään jo nykyisissä järjestämisluvissa. Oikeudesta järjestää vankilaopetusta sen sijaan ei ole aiemmin määrätty järjestämisluvissa, vaan koulutuksen järjestäjät ovat voineet päättää vankilaopetuksen järjestämisestä. Koulutuksen järjestämistä sisäoppilaitosmuotoisena tai vankilaopetuksena käytettäisiin koulutuksen rahoitusperusteena, joten näistä oikeuksista on perusteltua määrätä koulutuksen järjestämisluvissa. Järjestämisluvassa päätetyllä oikeudella järjestää vankilaopetusta turvattaisiin myös vankilaopetuksen saatavuutta. Edellä mainitut järjestämisoikeudet myönnettäisiin hakemuksesta. 
Pykälän 4 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä myös muista velvoitteista, jos koulutuksen saatavuuden turvaaminen tai muut tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvät syyt sitä edellyttävät. Tällaisia velvoitteita voisivat olla esimerkiksi tietyn tutkinnon järjestäminen tai velvoite järjestää koulutusta perusopetuksen päättäneille. Velvoitteita määrättäisiin lähtökohtaisesti vain silloin, kun muilla toimilla ei voida katsoa voitavan turvata esimerkiksi tietyn tutkinnon ja siihen valmistavan tutkintokoulutuksen riittävää tarjontaa tai jos koulutustarjonta ei olisi riittävää turvaamaan perusopetuksen päättäneiden koulutukseen pääsyä toisen asteen koulutukseen. Säännöksessä tarkoitetut velvoitteet määrättäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta, mutta koulutuksen järjestäjää kuultaisiin ja järjestäjän kanssa neuvoteltaisiin ennen velvoitteiden määräämistä. 
Lisäksi ehdotetun säännöksen mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvistä ehdoista sekä kehittämis- ja muista tehtävistä. Tutkintojen ja koulutuksen järjestämiseen liittyvät ehdot voisivat olla esimerkiksi koulutuksen järjestämisen laadun parantamiseen tai koulutuksen järjestäjän toimintaan liittyviä ehtoja, joiden täyttyminen asetettaisiin ehdoksi järjestämisluvassa määrätyn tehtävän jatkumiselle. Koulutuksen järjestäjälle voitaisiin esimerkiksi myöntää tietyn tutkinnon järjestämisoikeus tai jokin muu erityistehtävä määräajaksi edellä tarkoitetulla ehdolla. Säännöksessä tarkoitetut ehdot määrättäisiin opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta. 
Kehittämistehtäviä voisivat olla esimerkiksi tehtävät, jolla edistettäisiin toimiala- tai tutkintokohtaista valtakunnallista kehittämistä sekä koulutuksen järjestäjien yhteistyötä. Kehittämistehtävä voisi lisäksi liittyä esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten koulutuksen kehittämiseen tai työelämän kehittämiseen. Muita tehtäviä voisi olla esimerkiksi urheilijoille suunnatun koulutuksen järjestäminen. Kehittämistehtävät ja muut tehtävät määrättäisiin koulutuksen järjestäjän hakemuksesta. 
Pykälän 4 momentissa tarkoitettujen velvoitteiden, ehtojen ja tehtävien tulisi liittyä koulutuksen järjestämisluvassa määrättyihin tutkintoihin ja koulutukseen. 
28 §.Järjestämisluvan myöntämisedellytykset. Pykälässä säädettäisiin tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan myöntämisen edellytyksistä. Järjestämislupa myönnettäisiin nykyiseen tapaan hakemuksesta. Hakija määrittelisi hakemansa tutkintojen myöntämis- ja järjestämistehtävän, muun koulutuksen järjestämistehtävän sekä mahdolliset muut oikeudet ja tehtävät sekä kuvaisi koulutustarpeen ja edellytyksensä tehtävän hoitamiseksi. 
Järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että hakemuksessa tarkoitettu tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen vastaa valtakunnalliseen tai toimialakohtaiseen tai alueelliseen osaamistarpeeseen. Tarpeen arvioinnissa otettaisiin huomioon valtakunnalliset osaamistarve-ennakoinnit ja koulutuksen saavutettavuus. Arvioinnissa kiinnitettäisiin huomiota muun muassa väestö- ja opiskelijapohjaan, työvoiman tarpeeseen ja osaamistarpeisiin, ja siinä otettaisiin lisäksi huomioon alueiden väliset erot ja elinkeinorakenteen muutokset, koulutukseen hakeutuminen ja alueella jo oleva koulutustarjonta. Tutkintoja tai koulutusta ei saisi jatkossakaan järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi, etteikö koulutuksen järjestäjälle voisi syntyä toiminnasta ylijäämää. Sen ei kuitenkaan tulisi tuottaa taloudellista etua osakeyhtiön osakkeenomistajalle tai muulle toimintaan osallistuvalle tai sitä ylläpitävälle, vaan varat tulisi käyttää ammatillisen koulutuksen järjestämisen, kehittämiseen ja siihen liittyviin investointeihin. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, jotka hakijan tulisi täyttää järjestämisluvan myöntämiseksi. Momentissa säädetyillä järjestämisluvan myöntämisedellytyksillä huolehdittaisiin siitä, että luvan saaneella on riittävä osaaminen ja voimavarat sekä riittävän laajat työ- ja elinkeinoelämäyhteydet järjestämisluvan mukaisen tehtävän menestyksekkääksi hoitamiseksi. Valtionosuusrahoitteinen tutkintojen järjestäminen ja koulutus olisi toteutettava laadukkaasti, vaikuttavasti ja tuloksellisesti. 
Taloudellisten edellytysten näkökulmasta olisi keskeistä, että hakijalla olisi tarvittava maksuvalmius sekä vakavaraisuus, jotta se kykenee tarjoamaan laadukasta koulutusta, kehittämään toimintaansa ja sekä tekemään toimintaedellytysten ylläpitämiseksi tarvittavia investointeja ja selviytymään yllättävistä kustannusvaikutuksia aiheuttavista muutostilanteista, kuten esimerkiksi kohtuullisista opiskelijamäärien vaihteluista. 
Toiminnallisten edellytysten täyttymiseksi hakijalla tulisi olla koulutustehtävän tuloksellisen, vaikuttavan ja laadukkaan hoitamisen kannalta tarvittava kelpoisuusehdot täyttävä opetushenkilöstö, ajanmukaiset osaamisperusteisen ja asiakaslähtöisen toiminnan vaatimukset täyttävät pedagogiset prosessit ja tukiprosessit sekä koulutustehtävän hoitamiseksi tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt. Lisäksi hakijalla tulee olla tarvittavaa ammatillista asiantuntemusta tutkintojen järjestämiseen ja myöntämiseen. Tämä tarkoittaa, että hakijan on kyettävä osoittamaan, että sillä on riittävä tutkintojärjestelmään ja järjestämiinsä tutkintoihin liittyvä asiantuntemus ja työelämäyhteydet. Hakijan pitää pystyä myös osoittamaan että sillä on toimivat laadunhallinnan menettelyt toiminnan laadun varmistamiseksi ja parantamiseksi. Lisäksi tämän lain 126 §:ssä edellytetään, että koulutuksen järjestäjä säännöllisesti arvioi toimintaansa ja parantaa laadunhallinnan menettelyitään. Hakijalla tulisi olla käytettävissä myös koulutustehtävän laajuuden ja luonteen edellyttämät tilat, välineet ja oppimisympäristöt. Jos hakija ei ole ennen luvan myöntämistä järjestänyt koulutustoimintaa, otettaisiin luvan myöntämisessä huomioon hakijan esittämät suunnitelmat edellä mainittujen edellytysten täyttymisen osalta. 
Lupien myöntämiseen liittyy aina opetus- ja kulttuuriministeriön harkintaa. Harkinta ei kuitenkaan ole täysin vapaata, vaan opetus- ja kulttuuriministeriö huolehtii pykälän 3 momentin mukaan järjestämislupia myöntäessään siitä, että järjestämisluvat muodostavat kokonaisuuden, joka varmistaa ammatillisen koulutuksen riittävän saatavuuden. 
Pykälän 4 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin järjestämisluvan hakemiseen liittyvistä menettelyistä, hakemukseen liitettävistä asiakirjoista ja selvityksistä sekä edellä kuvatuista järjestämisluvan myöntämisen tarkemmista edellytyksistä. Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 25 §:n mukaan lupaa toimia ammatillisen koulutuksen järjestäjänä tulee hakea viimeistään vuotta ennen opetuksen suunniteltua aloittamista. Ministeriö voi tarvittaessa ottaa käsiteltäväksi myös tätä myöhemmin tehdyn hakemuksen. Lupahakemuksessa tulee esittää selvitys koulutuksen tarpeellisuudesta sekä muiden luvan myöntämisedellytysten täyttymisestä. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää myös muun viranomaisen lausunnon pyytämisestä. Tarkoituksena on, että lupahakemusta käsiteltäessä työelämätoimikunnalta pyydettäisiin lausuntoa tutkintojen järjestämisen edellytyksistä. Muun viranomaisen lausunto voisi olla tarpeen myös esimerkiksi silloin, kun järjestämislupaa haetaan työvoimakoulutukseen tai vankilaopetukseen. Ehdotetun lain 23 §:n 4 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tulee kuulla työ- ja elinkeinoministeriötä ennen työvoimakoulutuksen järjestämisluvasta päättämistä. 
29 §. Järjestämisluvan muuttaminen ja peruuttaminen. Järjestämisluvan muuttamisesta tai peruuttamisesta päättäisi opetus- ja kulttuuriministeriö. Tavallisesti järjestämislupaa muutettaisiin tai se peruutettaisiin koulutuksen järjestäjän hakemuksesta. Tätä koskeva säännös olisi pykälän 1 momentissa. 
Ministeriö voisi kuitenkin eräissä tilanteissa muuttaa järjestämislupaa viranomaisaloitteisesti. Osa näistä tilanteista olisi ulkoisista tekijöistä johtuvia ja osa koulutuksen järjestäjän omasta toiminnasta johtuvia. Ulkoisista tekijöistä johtuvasta järjestämisluvan viranomaisaloitteisesta muuttamisesta säädettäisiin ehdotetun pykälän 2 momentissa ja koulutuksen järjestäjän omasta toiminnasta johtuvasta viranomaisaloitteisesta muuttamisesta ja peruuttamisesta 3 momentissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi saada tiedon järjestämisluvan muuttamis- tai peruuttamistarpeesta useilla eri tavoilla, kuten koulutuksen järjestäjän toimintaan kohdistettujen tarkastusten yhteydessä ja työvoimakoulutuksen osalta työ- ja elinkeinohallinnon ilmoituksen perusteella. 
Pykälän 2 momentissa tarkoitetuilla perusteilla järjestämislupaa voitaisiin muuttaa, mutta koko luvan peruuttaminen ei olisi mahdollista. Ehdotetun säännöksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voisi muuttaa järjestämislupaa ilman hakemusta ensinnäkin silloin, jos tutkintojen tai koulutuksen järjestäminen merkittävästi poikkeaa osaamistarpeista. Tällainen tilanne voi syntyä, mikäli osaamistarve merkittävästi muuttuu siitä, kun lupa on myönnetty tai lupaa myönnettäessä tehty osaamistarvearvio eroaa olennaisesti toteumatietoihin perustuvasta osoitetusta tarpeesta, esimerkiksi koulutukseen hakeneiden opiskelijoiden määrästä tai toiminta-alueesta. 
Järjestämislupaa voitaisiin muuttaa ministeriön yksipuolisella päätöksellä myös silloin, jos tutkintojen tai koulutuksen järjestämiseen liittyvät muut erityiset syyt sitä edellyttävät. Järjestämisluvan muuttaminen voisi liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkossa tapahtuu muutoksia, joilla on laajoja valtakunnallisia tai alueellisia vaikutuksia ammatillisen koulutuksen järjestämiseen. 
Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännökseen mukaan järjestämislupaa voitaisiin muuttaa hakemuksetta myös silloin, jos valtiontaloudelliset syyt sitä edellyttävät. Julkisen talouden sopeuttamisesta johtuva ammatillisen koulutuksen rahoituksen vähentäminen voi johtaa tilanteeseen, jossa koulutuksen järjestäjän edellytykset laadukkaan koulutuksen järjestämiseen heikkenevät. Koulutuksen järjestäjien järjestämislupia voi tällöin olla tarpeen muuttaa erityisesti opiskelijavuosien vähimmäismäärää koskevan määräyksen osalta, jotta koulutuksen järjestämisen riittävä rahoitustaso voitaisiin turvata. 
Koulutuksen järjestäjän olisi täytettävä järjestämisluvan myöntämisedellytykset myös luvan myöntämisen jälkeen. Pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voisi ilman hakemusta muuttaa tai peruuttaa järjestämisluvan, jos järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja tai koulutusta ei enää järjestetä. Samoin lupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa, jos järjestetyt tutkinnot tai koulutus taikka koulutuksen järjestäjän toimintaedellytykset eivät enää täytä 28 §:n mukaisia järjestämisluvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä taikka jos tutkintoja tai koulutusta järjestetään muuten olennaisesti vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että järjestäjän edellytykset järjestää esimerkiksi tiettyjä tutkintoja, tutkintokoulutusta tai muuta luvan mukaista koulutusta olisivat merkittävästi alentuneet. Tilanne voisi syntyä myös silloin, jos koulutuksen järjestäjä ei noudattaisi tutkinnon tai koulutuksen järjestämisessä Opetushallituksen määräämiä tutkinnon tai koulutuksen perusteita taikka jos sen tilat tai henkilöstön kelpoisuus eivät enää täyttäisi määrätyn tutkinnon, tutkintokoulutuksen taikka muun koulutuksen laadukkaan toteuttamisen edellytyksiä. 
Pykälän 3 momentissa säädetyissä tilanteissa järjestämislupa voitaisiin muuttaa tai peruuttaa tietyn tutkinnon tai koulutuksen osalta taikka muun määräyksen osalta, jos mainitut puutteet koskisivat järjestettävää toimintaa vain joltain osin. Järjestämislupa voitaisiin myös peruuttaa kokonaan, jos puutteet katsottaisiin niin merkittäviksi, että koulutuksen järjestäjän ei arvioitaisi enää miltään osin täyttävän järjestämisluvan myöntämisedellytyksiä. 
Koulutuksen järjestäjän kuulemisesta ja muusta menettelystä koulutuksen järjestämislupia muutettaessa tai peruuttaessa säädetään yleislakina hallintolaissa. Lupien myöntämisessä ja peruuttamisessa noudatettaisiin yleisiä hallinnon oikeusturvaperiaatteita kuten yhdenvertaisen kohtelun, suhteellisuuden ja tarkoitussidonnaisuuden periaatteita. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin järjestämislupien muuttamiseen ja peruuttamiseen liittyvistä opetus- ja kulttuuriministeriötä koskevista erityisistä kuulemisvelvoitteista. Ehdotetun säännöksen mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi varata koulutuksen järjestäjälle mahdollisuus 3 momentissa tarkoitettujen puutteiden korjaamiseen ennen järjestämisluvan muuttamista tai peruuttamista. Lupaa ei siis 3 momentissa tarkoitetuilla perusteilla voisi muuttaa tai peruuttaa pelkästään koulutuksen järjestäjän muodollisen kuulemisen jälkeen, vaan järjestäjälle tulisi varata riittävästi aikaa puutteiden korjaamiseen tai korjaussuunnitelman esittämiseen. Koulutuksen järjestäjän tulisi kuitenkin ryhtyä puutteiden korjaamiseen ilman aiheetonta viivytystä. Jos puutteita ole mahdollista korjata välittömästi, järjestäjän tulisi esittää realistinen suunnitelma puutteiden korjaamisesta, jonka hyväksyttävyyden opetus- ja kulttuuriministeriö arvioisi ennen järjestämislupaa koskevan päätöksen tekemistä. Lupa voitaisiin tehdyistä toimenpiteistä tai suunnitelmista huolimatta muuttaa tai peruuttaa, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriö arvioisi, että tehdyt tai ehdotetut toimenpiteet eivät ole riittäviä taikka esitetty suunnitelma puutteiden korjaamiseksi ei ole toteuttamiskelpoinen. 
Pykälän 4 momentissa olisi myös säännös, jonka mukaan ennen työvoimakoulutuksen järjestämisluvan muuttamista tai peruuttamista opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi kuulla työ- ja elinkeinoministeriötä. Opetus- ja kulttuuriministeriölle olisi säädetty vastaava kuulemisvelvoite myös lain 23 §:n 4 momentissa työvoimakoulutuksen järjestämisluvan myöntämisen osalta. 
Lisäksi pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että opetus- ja kulttuuriministeriön olisi järjestämisluvan peruuttamista koskevan päätöksenteon yhteydessä huolehdittava siitä, ettei ammatillisen koulutuksen riittävä saatavuus vaarannu. Tämä säännös muodostaisi vastinparin 28 §:n 3 momentin säännökselle, jonka mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön on järjestämislupien myöntämistä koskevan päätöksenteon yhteydessä huolehdittava siitä, että järjestämisluvat muodostavat kokonaisuuden, joka varmistaa ammatillisen koulutuksen riittävän saatavuuden. Järjestämislupien muuttaminen tai peruuttaminen ei siis saisi vaarantaa ammatillisen koulutuksen riittävää saatavuutta turvaavaa kokonaisuutta. 
30 §. Koulutuksen hankinta. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjän mahdollisuudesta hankkia tutkintoja ja koulutusta. Koulutuspalveluiden hankkimisella täydennettäisiin koulutuksen järjestäjän itse järjestämää koulutusta. Säännös ei kuitenkaan mahdollistaisi, että järjestämisluvan saanut koulutuksen järjestäjä itse luopuisi koulutuksen järjestämisestä. Koulutuksen hankkimisesta säädetään ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain voimassa olevan 10 §:n 2 momentissa. Voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna ehdotetussa säännöksessä säädettäisiin nykyistä tarkemmin niistä tilanteista, joissa koulutuksen järjestäjä voisi hankkia koulutuspalveluita. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä voisi hankkia järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta, järjestämisluvan mukaista muuta koulutusta sekä 27 §:n 1 momentissa tarkoitettua oppisopimuskoulutusta. Mahdollisuus hankkia järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen osia tarkoittaisi sitä, että koulutuksen järjestäjän ei tarvitsisi itse järjestää esimerkiksi kaikkia tutkinnon perusteiden mukaisia valinnaisia tutkinnon osia, vaan se voisi hankkia niitä myös toiselta koulutuksen järjestäjältä. Säännöksen perusteella voitaisiin hankkia koko tutkinnon osa tai tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden mukaista koulutusta ainoastaan tutkinnon osan tietyltä osa-alueelta. Säännöksessä ei säädettäisi mitään tarkkaa rajaa sille, minkä osuuden tutkinnon osista koulutuksen järjestäjä voisi hankkia toiselta koulutuksen järjestäjältä. Pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjän tulisi kuitenkin itse järjestää ainakin tutkinnon perusteiden mukaiset pakolliset osat. 
Järjestämisluvan mukaisella muulla koulutuksella tarkoitettaisiin esimerkiksi valmentavaa koulutusta ja sen osia sekä muuta järjestämisluvan perusteella järjestettävää koulutusta. Ehdotetun säännöksen perusteella koulutuksen järjestäjä voisi hankkia myös järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin liittyvää lain 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua ammatillista osaamista syventävää tai täydentävää koulutusta. 
Lain 27 §:n 1 momentin mukaan järjestämisluvassa voitaisiin määrätä oikeudesta järjestää oppisopimuskoulutuksena kaikkia 6 §:ssä tarkoitettuun tutkintorakenteeseen kuuluvia tutkintoja lain 30 §:ssä tarkoitettuna koulutuksen hankintana. Tämä laajennettu oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä toteutettaisiin aina tässä pykälässä tarkoitettuna koulutuksen hankintana niiltä osin, kun koulutuksen järjestäjällä ei olisi kyseisen tutkinnon myöntämisoikeutta järjestämisluvassaan. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutusta voitaisiin hankkia toiselta ammatillisen tai muun koulutuksen järjestäjältä, muulta julkiselta taholta taikka muulta yksityiseltä yhteisöltä tai säätiöltä. Muilla koulutuksen järjestäjillä tarkoitettaisiin esimerkiksi lukiokoulutuksen järjestäjiä tai korkeakouluja. Tutkinnon perusteiden muodostumissääntöjen mukaisesti ammatilliseen tutkintoon voidaan sisällyttää esimerkiksi lukiokoulutuksen opintoja tai ammattikorkeakouluopintoja, jolloin näitä opintoja hankittaisiin kyseisen koulutuksen järjestäjiltä. Ammatillisen perustutkinnon ja lukiokoulutuksen yhdistäminen eli niin sanotun kaksoistutkinnon suorittaminen olisi mahdollista jatkossakin nykyisen käytännön mukaisesti. Ammatillisen koulutuksen järjestäjä voisi ehdotetun 30 §:n mukaisesti hankkia lukio-opintojen opetuksen lukiokoulutuksen järjestäjältä. Tällöin kaksoistutkinnon suorittaminen toteutettaisiin ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän puitteissa siten, että rahoitusjärjestelmän mukainen rahoitus myönnettäisiin ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, joka puolestaan hankkisi eli ostaisi koulutusta lukiokoulutuksen järjestäjältä. Ammatillisen koulutuksen opiskelijaa ei tällöin otettaisi huomioon lukiokoulutuksen rahoituksessa. Suoritetut lukio-opinnot luettaisiin osaksi ammatillista perustutkintoa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kautta. Lukio-opintoja voitaisiin sisällyttää ammatillisessa tutkinnossa sekä yhteisiin tutkinnon osiin että valinnaisiin ammatillisiin tutkinnon osiin tutkinnon perusteiden mukaisesti. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutusta voitaisiin hankkia myös muulta julkiselta taholta taikka yksityiseltä yhteisöltä tai säätiöltä, jotka tarjoavat tarkoituksenmukaisia koulutus- tai muita palveluita. Koulutuksen hankkimista koskeva säännös ei siis edellyttäisi, että koulutuspalveluita voitaisiin hankkia ainoastaan muilta järjestämisluvan omaavilta järjestäjiltä. 
Pykälässä säädettäisiin myös mahdollisuudesta hankkia muuta kuin järjestämisluvan mukaisiin tutkintoihin tai koulutukseen liittyvää koulutusta. Ehdotetun säännöksen mukaan opiskelijan yksilöllisten valintojen mahdollistamiseksi koulutuksen järjestäjä voisi järjestämisluvan mukaisia tutkintoja tai koulutusta järjestäessään hankkia myös muita kuin järjestämisluvassa määrättyjä tutkintojen ja koulutuksen osia sekä osaamisen hankkimisen tukitoimia edellä pykälässä mainituilta tahoilta. Säännöstä sovellettaisiin tilanteessa, jossa opiskelija olisi otettu suorittamaan tiettyä järjestämisluvan mukaista tutkintoa, mutta opiskelija haluaisi yksilöllisten valintojensa perusteella sisällyttää tutkintoonsa jonkin sellaisen tutkinnon osan, jota koulutuksen järjestäjällä ei ole järjestämisluvassaan. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös silloin, jos opiskelija otetaan suorittamaan yksittäisiä tutkinnon osia, jotka kaikki eivät ole koulutuksen järjestäjän järjestämisluvan mukaisia. Opiskelijan yksilöllisten valintojen mahdollistamiseksi koulutuksen järjestäjä voisi tällaisissa tilanteissa itse järjestämänsä koulutuksen lisäksi hankkia yhden tai muutamia tutkinnon osia toiselta koulutuksen järjestäjältä. Säännöksessä ei säädettäisi mitään tarkkaa rajaa sille, minkä osuuden tutkinnon tai koulutuksen osista koulutuksen järjestäjä voisi mainituissa tilanteissa hankkia. Kun kyse on koko tutkinnon suorittamisesta, tutkinnon perusteiden muodostumissäännöt rajaavat sitä, miten paljon muiden tutkintojen osia kyseiseen tutkintoon voidaan sisällyttää. Jos taas kyse on yksittäisten tutkinnon osien suorittamisesta, pääsääntönä voitaisiin pitää, että koulutuksen järjestäjän tulisi järjestämislupansa puitteissa voida järjestää ainakin puolet opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesta koulutuksesta. 
Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä voisi opiskelijan yksilöllisten valintojen mahdollistamiseksi hankkia myös osaamisen hankkimisen tukitoimia. Näillä tukitoimilla tarkoitettaisiin muuta kuin tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaista osaamista, kuten esimerkiksi työpajatoiminnassa tai muissa tukitoimissa hankittavia valmiuksia taikka muita palveluita, jotka tukisivat tutkintokoulutukseen osallistumista ja ehkäisisivät koulutuksen keskeyttämistä. Näitä palveluita voisivat tuottaa esimerkiksi nuorten työpajatoimintaa toteuttavat ja nuorisotyötä tekevät julkiset tahot sekä yhteisöt ja säätiöt. 
Pykälässä säädettäisiin myös siitä, että lain 53 §:ssä tarkoitettu osaamisen arviointi voitaisiin hankkia vain järjestämisluvan saaneelta ammatillisen koulutuksen järjestäjältä tai vastaavan luvan saaneelta muun koulutuksen järjestäjältä. Järjestämisluvan saaneella ammatillisen koulutuksen järjestäjällä tarkoitettaisiin sellaista järjestää, jolla on kyseisen tutkinnon järjestämis- ja myöntämisoikeus. Vastaavan luvan saaneella muun koulutuksen järjestäjällä tarkoitettaisiin puolestaan esimerkiksi lukiokoulutuksen järjestäjää tai ammattikorkeakoulua. Järjestämislupa antaa järjestäjälle tutkinnon myöntämisoikeuden ja samalla tutkinnon osakohtaisen osaamisen arviointioikeuden. Osaamisen arviointi on julkinen hallintotehtävä, joka perustuslain mukaan voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla. Ehdotetulla säännöksellä estettäisiin se, että koulutuksen järjestämisluvan saanut koulutuksen järjestäjä voisi koulutuksen hankkimisen kautta delegoida eteenpäin sille järjestämisluvalla myönnettyä julkista hallintotehtävää. Tutkinnon osan osaamisen arvioinnin voisi siis aina suorittaa vain siihen järjestämisluvan tai vastaavan luvan saanut koulutuksen järjestäjä. 
Jos koulutuksen järjestäjä hankkii lukiokoulutusta tai korkeakoulutusta, suoritetaan arviointi kyseisiä koulutusmuotoja koskevan lainsäädännön mukaisesti. Lukiokoulutuksessa tai korkeakoulutuksessa hankittu osaaminen tulee kuitenkin tunnustaa osaksi ammatillista tutkintoa joko ammatilliseksi tai yhteiseksi tutkinnon osaksi. Lähtökohtaisesti ammatillisen koulutuksen järjestäjä suorittaa osaamisen arvioinnin tässä laissa säädetyllä tavalla eikä muissa koulutusmuodoissa tehty arviointi tule suoraan osaksi ammatillisen tutkinnon osaamisen arviointia. Lain 47 §:n 3 momentin mukaan Opetushallitus voisi kuitenkin määrätä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteista sekä arvosanojen muuntamisesta. Opetushallituksen määräyksellä turvattaisiin osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen yhdenmukaiset menettelyt tyypillisimmissä osaamisen tunnustamisen tilanteissa, kuten esimerkiksi lukio-opintojen tunnustamisessa osaksi ammatillista perustutkintoa. 
Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaisesti koulutuksen järjestäjä vastaisi siitä, että sen hankkimat tutkinnot, tutkinnon osat ja koulutus järjestettäisiin tämän lain mukaisesti. Koulutuksen hankkimisesta olisi voimassa, mitä siitä eri koulutuksen järjestäjien tai muun yhteisön tai säätiön välillä sovittaisiin. Koulutuksen laadun valvonnan muodoista voitaisiin ottaa määräyksiä koulutuksen hankintasopimukseen. Koulutuksen järjestäjä vastaisi opiskelijoidensa osalta myös ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisten hallinnollisten päätösten tekemisestä. Taho, jolta koulutusta hankitaan, vastaisi hankintasopimuksen mukaisesti ainoastaan opetuksesta ja siihen liittyvistä välittömistä toimenpiteistä, kuten opiskelijoiden arvioinnista. 
Tutkintotodistuksen tai todistuksen suoritetusta tutkinnon osasta voisi antaa vain sellainen koulutuksen järjestäjä, jolle on järjestämisluvassa myönnetty kyseisen tutkinnon osan järjestämisoikeus. Jos koulutuksen järjestäjä hankkisi koko tutkinnon osan ja myös osaamisen arvioinnin toiselta koulutuksen järjestäjältä, antaisi opiskelijan pyynnöstä todistuksen suoritetusta tutkinnon osasta se koulutuksen järjestäjä, joka on suorittanut tutkinnon osan osaamisen arvioinnin. Vaikka opiskelijan suorittamaan tutkintoon sisältyisi koulutuksen hankinnan kautta suoritettuja tutkinnon osia, antaisi tutkintotodistuksen kuitenkin se koulutuksen järjestäjä, joka on laatinut opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman eli toiminut koulutuksen hankkijana. Jos koulutuksen järjestäjä on hankkinut koko tutkinnon oppisopimuskoulutuksena lain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetun laajennetun oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävän perusteella, antaisi tutkintotodistuksen kuitenkin se koulutuksen järjestäjä, jolta koko tutkinto on hankittu eli jolle on järjestämisluvassa myönnetty kyseisen tutkinnon järjestämistehtävä. 
Rahoitusjärjestelmässä huomioon otettavat suoritteet kirjattaisiin sille koulutuksen järjestäjälle, joka 2 momentissa säädetyn mukaisesti olisi vastuussa koulutuksen järjestämisestä eli joka toimisi koulutuksen hankkijana. Rahoitusjärjestelmässä huomioon otettavia suoritteita olisivat opiskelijan läsnäoloon perustuvat opiskelijavuodet, suoritettavat tutkinnon osat ja tutkinnot sekä vaikuttavuusrahoituksen elementit. Koulutuksen hankkimisesta ei muodostuisi rahoitusjärjestelmässä huomioon otettavia suoritteita miltään osin sille koulutuksen järjestäjälle, jolta koulutusta on hankittu. 
31 §.Maksullinen palvelutoiminta. Ammatillisesta koulutuksessa annetussa laissa tarkoitettujen tutkintojen myöntäminen ja tutkintokoulutuksen järjestäminen perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään koulutuksen järjestämislupaan, jonka myöntämisen edellytyksenä on muun muassa se, että koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Lakiesityksen 30 §:n mukaisesti koulutuksen järjestäjä voisi hankkia tietyissä tilanteissa tutkintoja, tutkinnon osia tai tutkintokoulutusta toiselta koulutuksen järjestäjältä. Tätä hankintaoikeutta vastaavasti ehdotetussa pykälässä säädettäisiin sen koulutuksen järjestäjän, jolta koulutusta hankintaan, oikeudesta järjestää tässä laissa tarkoitettuja tutkintoja ja tutkinnon osia sekä tutkintokoulutusta maksullisena palvelutoimintana. Muissa tilanteissa tutkintoja, tutkinnon osia tai niihin valmistavaa tutkintokoulutusta ei voisi järjestää maksullisena palvelutoimintana. Osaamisperusteisessa järjestelmässä ei kuitenkaan yleisesti säädeltäisi osaamisen hankkimistapoja, joten nykyistä käytäntöä vastaavasti laissa ei rajoitettaisi koulutuksen järjestäjien tai muiden tahojen oikeutta järjestää muuta koulutustoimintaa kuin tässä laissa tarkoitettuja tutkintoja, tutkinnon osia tai tutkintokoulutusta maksullisena palvelutoimintana. 
Maksullista palvelutoimintaa toteutettaisiin tilauksen tai tarjouksen perusteella ja se hinnoiteltaisiin liiketaloudellisin perustein, jolloin siitä voisi syntyä myös voittoa koulutuksen järjestäjälle. Nykyisin tutkintokoulutusta on myyty maksullisena palvelutoimintana myös työ- ja elinkeinohallinnolle työvoimakoulutuksena. Jatkossa tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus siirtyisi kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle, joten maksullisen palvelutoiminnan järjestäminen tältä osin ei olisi enää tarpeellista. Esitys ei rajaisi koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia muun kuin tutkintotavoitteisen koulutuksen osalta osallistua elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tai työ- ja elinkeinotoimiston järjestämiin tarjouskilpailuihin, jotka koskevat niiden rahoittamaa koulutusta. 
Maksullisella palvelutoiminnalla ei tässä tarkoitettaisi ehdotetun lain 33 §:ssä säädettyä tilauskoulutusta, joka on suunnattu EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuleville eikä 35 §:ssä tarkoitettua Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävää tutkintokoulutusta. Oikeudesta näiden koulutusten järjestämiseen säädettäisiin ehdotetuissa 33 ja 35 §:issä. 
32 §.Opetusta tukeva palvelu- ja tuotantotoiminta. Pykälässä säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjällä voisi olla nykytilaa vastaavalla tavalla myös sen järjestämisluvan mukaista opetusta tukevaa palvelu- ja tuotantotoimintaa. Toiminnan tarkoituksena olisi tarjota opiskelijoille työelämän toimintaympäristöjä mahdollisimman hyvin vastaava oppimisympäristö. Näissä koulutuksen järjestäjän työelämälähtöisissä oppimisympäristöissä opiskelijat perehtyisivät ja harjoittelisivat työelämän työ- ja toimintaprosesseja saavuttaakseen tutkinnon perusteissa määrätyt ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet joko kokonaan tai siinä määrin, että heillä on riittävät perusvalmiudet ja osaaminen työpaikalla järjestettävään koulutukseen joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Opetusta tukevaa palvelu- ja tuotantotoimintaa voisi olla esimerkiksi oppilaitoksen omassa ravintolassa, kampaamossa, autokorjaamossa, rakennustyömaalla, leipomossa, osuuskunnassa tai erilaisissa opiskelijoiden perustamissa harjoitusyrityksissä. Opetusta tukevasta ja siihen kiinteästi liittyvästä palvelu- tai tuotantotoiminnasta voitaisiin periä maksuja asiakkailta. Toiminnan tavoitteena ei kuitenkaan voisi olla voiton tavoittelu, eikä toiminta saisi häiritä kilpailtuja markkinoita. 
33 §. Tilauskoulutus. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjän mahdollisuudesta järjestää tilauskoulutusta. Säännös olisi ammatillisesta koulutuksesta annetussa lainsäädännössä uusi. Tilauskoulutuksen periaatteet vastaisivat kuitenkin yliopistolaissa ja ammattikorkeakoululaissa säädettyjä vastaavia periaatteita. 
Pykälän 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä voisi järjestää opiskelijaryhmälle järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja tutkinnon osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta niin, että koulutuksen tilaisi ja rahoittaisi Suomen valtio, toinen valtio, kansainvälinen järjestö taikka suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö. Näin järjestettyä koulutusta kutsuttaisiin tilauskoulutukseksi. Tilauskoulutusta olisi mahdollista järjestää joustavasti ottaen huomioon koulutuksen rakenteeseen ja sisältöön sekä koulutuksen aikataulutukseen liittyvät tilaajan erityistarpeet. Säännöksessä ei rajattaisi tilauskoulutuksen järjestämispaikkaa, vaan tilauskoulutusta voitaisiin järjestää Suomessa tai muualla, esimerkiksi tilaajan kotimaassa. Säännöksessä ei myöskään tarkemmin säädettäisi opiskelijaryhmän koosta, mutta säännöksen sanamuodon perusteella tilauskoulutusta ei kuitenkaan voitaisi järjestää yksittäiselle opiskelijalle eikä yksityishenkilö voisi toimia säännöksessä tarkoitettuna tilauskoulutuksen tilaajana. 
Tilauskoulutuksen tilaajana voisivat toimia säännöksessä mainitut suomalaiset tai ulkomaiset tahot. Koulutuksen tilaajana voisi toimia esimerkiksi yhden tai useamman koulutuksen järjestäjän perustama yritys, joka vastaisi koulutuspalveluiden myynnistä ETA-alueen ulkopuolella toimiville asiakkaille. Yritys kantaisi näin ollen taloudellisen vastuun koulutusviennistä. 
Pykälän 2 momentin mukaan tilauskoulutusta ei voitaisi järjestää Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisille eikä niille, jotka Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaisiin, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille. Tilauskoulutusta ei myöskään voitaisi järjestää niille, joilla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti, jatkuva tai pysyvä oleskelulupa tai pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, eikä edellä mainittujen perheenjäsenille. Perheenjäsenen määrittelyyn sovellettaisiin ulkomaalaislakia. Ehdotetut säännökset vastaisivat korkeakoululakien tilauskoulutusta koskevia vastaavia säännöksiä. Opiskelijaryhmän kokoaminen, opiskelijavalinta ja opiskelijoiden statuksen selvittäminen olisivat koulutuksen tilaajan vastuulla. 
34 §. Tilauskoulutukseen sovellettavat säännökset. Tilauskoulutuksen luonteen vuoksi siihen ei olisi tarkoituksenmukaista tai mahdollista soveltaa kaikkia ammatillisesta koulutuksesta annettavan lain säännöksiä. Lain 34 §:ssä säädettäisiin, mitä lain säännöksiä ei sovellettaisi tilauskoulutukseen. 
Pykälän 1 momentin mukaan tilauskoulutuksessa ei sovellettaisi, mitä lain 24 §:ssä säädettäisiin järjestämisluvassa määrätystä opetus- ja tutkintokielestä, 25 §:ssä toiminta-alueesta ja 26 §:ssä opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Opetuksessa käytettävästä kielestä ja tutkinnon suorittamiskielestä päätettäisiin koulutuksen järjestäjän ja tilaajan välisessä sopimuksessa. Tilauskoulutuksen järjestämistä ei myöskään olisi sidottu järjestämisluvan mukaiseen toiminta-alueeseen, vaan tilauskoulutusta voitaisiin järjestää kaikkialla Suomessa tai ulkomailla. Tilauskoulutusta ei järjestettäisi järjestämisluvassa määrätyn opiskelijavuosimäärän puitteissa, sillä tilauskoulutusta järjestettäisiin tilauksen perusteella liiketaloudellisin perustein hinnoiteltuna ja rahoitettuna. 
Pykälän 2 momentin mukaan tilauskoulutukseen ei sovellettaisi, mitä lain 4 luvussa säädetään, lukuun ottamatta 38 §:n 1 momentin säännöstä opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä sekä 40 ja 41 §:n säännöksiä opiskelijaksi ottamisen esteistä ja siihen liittyvästä tiedonsaannista. Näiden säännösten soveltaminen olisi perusteltua, koska tarkoituksena ei ole, että tilauskoulutuksen avulla olisi mahdollisuus suorittaa tutkinto lievemmin vaatimuksin. Ehdotettu sääntely vastaisi korkeakoulutuksen tilauskoulutuksessa noudatettavia vastaavia periaatteita. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi selvittää, että tilauskoulutukseen osallistuvat opiskelijat täyttävät edellä mainitut opiskelijaksi ottamisen edellytykset. Muutoin 4 luvun säännöksiä hakeutumisesta, valintaperusteista ja opiskelijaksi ottamisesta päättämisestä ei sovellettaisi, vaan näistä vastaisi ja päättäisi koulutuksen tilaaja, joka tilaa koulutuksen muodostamalleen opiskelijaryhmälle. 
Ehdotetun 3 momentin mukaan tilauskoulutukseen sovellettaisiin lain 5 lukua eli henkilökohtaistamista koskevia säännöksiä, elleivät koulutuksen tilaaja ja järjestäjä toisin sovi. Henkilökohtaistamista koskevista säännöksistä ja menettelyistä voitaisiin siis poiketa tilaajien välisellä sopimuksella. Tilauskoulutuksen järjestäminen perustuu koulutuksen järjestäjän ja tilaajan väliseen sopimukseen, joten olisi perusteltua, että sopimuksessa voitaisiin sopia myös siitä, miten aiemmin hankittu osaaminen otetaan huomioon sekä miten osaamisen hankkiminen ja osoittaminen suunnitellaan. Tilauskoulutukseen sovellettaisiin kuitenkin aina lain 6 luvun tutkinnon suorittamista, osaamisen arviointia ja todistuksia koskevia säännöksiä, koska nämä säännökset ovat oleellisia suoritetun tutkinnon laadun varmistamisessa. 
Ehdotetun 4 momentin mukaan tilauskoulutukseen ei sovellettaisi, mitä 7 luvussa säädetään, lukuun ottamatta 62 §:n 1 momentin säännöstä tutkintokoulutuksen sisällöstä, 64 §:n 2 momentin säännöstä osaamisen arvioinnin mukauttamisesta ja 66 §:n säännöksiä ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeamisesta. Tilauskoulutuksessa opiskelijan oikeus saada opetusta ja ohjausta perustuisi koulutuksen järjestäjän ja tilaajan ja toisaalta tilaajan ja opiskelijan välisiin sopimuksiin. Tilauskoulutuksena järjestettävien tutkintojen ja tutkinnon osien laadun varmistamisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että koulutuksen järjestäjä päättäisi 62 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla tutkintokoulutuksen sisällöstä tutkinnon perusteiden mukaisesti, vaikka opetuksen ja koulutuksen sisällöstä muutoin sovittaisiin tilaussopimuksessa. Tilauskoulutuksessa ei sovellettaisi 63 §:n opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja koskevaa säännöstä, koska nämä opinnot eivät kuuluisi tutkinnon perusteiden mukaiseen osaamiseen. Tilauskoulutuksessa opiskelijalla ei myöskään olisi oikeutta erityiseen tukeen. Koulutuksen järjestäjän ja tilaajan välisessä sopimuksessa voitaisiin kuitenkin sopia myös erilaisten tukitoimien järjestämisestä. Osaamisen arvioinnin mukauttaminen olisi kuitenkin 64 §:n 2 momentin mukaisesti mahdollista, jos se olisi opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaminen välttämätöntä. Lisäksi tilauskoulutuksessa voitaisiin soveltaa lain 66 §:n mukaista ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeamista koskevaa säännöstä. Poikkeaminen voisi olla perusteltua esimerkiksi tutkinnon perusteiden mukaisten kielitaitovaatimusten osalta, jos ne ovat aiemmin hankittu osaaminen huomioiden joiltakin osin opiskelijalle kohtuuttomia. 
Pykälän 5 momentin mukaan tilauskoulutukseen ei sovellettaisi, mitä lain mitä 70—79 §:ssä ja 95 §:ssä säädetään, jos tilauskoulutus järjestettäisiin muualla kuin Suomessa. Lain 70—79 §:ssä säädetään työpaikalla järjestettävästä koulutuksesta. Lain 69 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää laissa tarkoitettua koulutusta työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä ja kyseistä säännöstä sovellettaisiin aina myös tilauskoulutuksessa. Muutoin lain 8 luvussa säädetään oppisopimuskoulutuksesta ja koulutussopimuksesta, jotka perustuvat pitkälti kansalliseen lainsäädäntöön. Näitä säännöksiä ei olisi tarkoituksenmukaista soveltaa muutoin kuin Suomessa järjestettävässä tilauskoulutuksessa. Lain 95 §:ssä säädettäisiin opiskelijan salassapitovelvollisuudesta työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa. 
Tilauskoulutuksessa sovellettaisiin lain 9 luvun säännöksiä turvallisesta opiskeluympäristöstä, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta sekä huumausainetestauksesta. Lisäksi sovellettaisiin kurinpitoa koskevia säännöksiä. Ehdotettu vastaisi korkeakoulutuksen tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. 
Lain 10 luvun säännöksiä opiskelijan velvollisuuksista sekä opiskeluoikeuden alkamisesta, päättymisestä ja väliaikaisesta keskeyttämisestä ei sovellettaisi, koska tilauskoulutus perustuu koulutuksen järjestäjän ja tilaajan väliseen sopimukseen, jossa tilaaja suorittaa opiskelijavalinnan ja määrittää opiskeluoikeuden aloittamisen ja päättymisen. Tilauskoulutukseen ei sovellettaisi myöskään opiskelijahuoltoa, opintososiaalisia etuuksia ja asuntolaa koskevia säännöksiä. Ehdotetun säännöksen mukaan lain 10 luvun osalta tilauskoulutuksessa sovellettaisiin ainoastaan 95 §:ää Suomessa järjestettävässä tilauskoulutuksessa. 
Tilauskoulutukseen sovellettaisiin lain 11 luvun tietojen käsittelyä ja luovuttamista koskevia säännöksiä sekä lain 12 luvun muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Ehdotettu vastaisi korkeakoulutuksen tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. Muutoksenhakuoikeus koskisi kuitenkin vain niitä seikkoja, joita pykälässä säädetyn mukaisesti muutoin sovellettaisiin tilauskoulutukseen. 
35 §. Tutkintokoulutuksen järjestäminen Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pykälässä säädettäisiin tutkintokoulutuksen järjestämisestä Euroopan talousalueen ulkopuolella. Ehdotettu säännös olisi uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä. Säännöksellä mahdollistettaisiin edellä 33 §:ssä säädetyn tilauskoulutuksen lisäksi niin sanottu koulutusvienti eli tutkintokoulutuksen järjestäminen liiketaloudellisin perustein Euroopan talousalueen ulkopuolella. 
Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä voisi järjestää Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestämisluvassa määrättyjä tutkintoja ja tutkinnon osia sekä niihin valmistavaa tutkintokoulutusta. Koulutukseen ei voitaisi ottaa opiskelijaksi 33 §:n 2 momentissa tarkoitettuja henkilöitä eli koulutuksen opiskelijoiden kohderyhmä olisi sama kuin tilauskoulutuksessa. Pykälässä tarkoitettu koulutus eroaisi tilauskoulutuksesta siinä, että koulutusta ei järjestettäisi tilaukseen perustuen opiskelijaryhmälle, vaan koulutuksen järjestäjä voisi tarjota koulutusta suoraan yksittäisille opiskelijoille. Koulutus eroaisi tilauskoulutuksesta myös siinä, että sitä ei voitaisi järjestää Suomessa, vaan se tulisi järjestää Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, mitä lain säännöksiä ei sovellettaisi Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävään koulutukseen. Vastaavasti kuin tilauskoulutuksessa, myöskään Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävään koulutukseen ei sen luonteen vuoksi olisi tarkoituksenmukaista tai mahdollista soveltaa kaikkia ammatillisesta koulutuksesta annettavan lain säännöksiä. Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävään koulutukseen sovellettaisiin kuitenkin tilauskoulutusta laajemmin ammatillisesta koulutuksesta annettavan lain säännöksiä, koska koulutuksen järjestäminen ei perustu tilaussopimukseen, vaan yksittäisille opiskelijoille tarjottavaan koulutukseen. 
Ehdotetun säännöksen mukaan Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa ei sovellettaisi lain, mitä 24 §:ssä säädettäisiin järjestämisluvassa määrätystä opetus- ja tutkintokielestä, 25 §:ssä toiminta-alueesta ja 26 §:ssä opiskelijavuosien vähimmäismäärästä. Koulutuksen järjestäjä päättäisi opetuksessa käytettävästä kielestä sekä tutkinnon suorittamiskielestä. Koulutuksen järjestämistä ei myöskään olisi sidottu järjestämisluvan mukaiseen toiminta-alueeseen, sillä koulutusta voitaisiin 35 §:ssä säädetyn mukaisesti järjestää vain Euroopan talousalueen ulkopuolella. Koulutusta ei järjestettäisi järjestämisluvassa määrätyn opiskelijavuosimäärän puitteissa, sillä se järjestettäisiin liiketaloudellisin perustein hinnoiteltuna ja rahoitettuna. 
Ehdotetun säännöksen mukaan Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa ei sovellettaisi, mitä 42 §:ssä säädettäisiin suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnasta, 63 §:ssä opiskeluvalmiuksia tukevista opinnoista, 68 §:ssä opetuksen julkisuudesta, 70—79 §:ssä oppisopimuskoulutuksesta ja koulutussopimukseen perustuvasta koulutuksesta ja 99—106 §:ssä opiskelijahuollosta, oikeudesta maksuttomaan ruokailuun, opintososiaalisista etuuksista, asuntolatoiminnasta, opiskelijoilta perittävistä maksuista ja opiskelijakunnasta. Lain 40 §:ää sovellettaisiin ainoastaan opiskelijaksi ottamisen esteiden osalta ja 64 §:n 2 momenttia ainoastaan osaamisen arvioinnin mukauttamisen osalta. 
Koulutuksen järjestäjä päättäisi hakumenettelyistä ja opiskelijavalinnassa tulisi soveltaa 4 luvussa säädettyjä opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä ja opiskelijaksi ottamisen esteitä eli tutkintoihin liittyviä turvallisuusvaatimuksia, vastaavasti kuin tilauskoulutuksessa. Koulutuksen järjestäjän tulisi myös antaa päätös opiskelijaksi ottamisesta. Lain 40 §:n 1 momentin säännöstä opiskelijaksi ottamisen esteettömyydestä ei kuitenkaan sovellettaisi, koska esteettömyyden vaatimus pitää sisällään koulutuksen järjestäjän velvollisuuden ryhtyä kohtuullisiin toimiin esteettömyyden poistamiseksi. Mahdollisista erityisjärjestelyistä olisi kuitenkin mahdollisuus sopia liiketaloudellisin perustein eli järjestelyjen kustannukset kattavaa maksua vastaan. Koulutuksessa ei myöskään sovellettaisi lain 42 §:n säännöstä suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnasta, koska koulutuksen järjestäjä lähtökohtaisesti tarjoaisi vain tiettyä koulutusta Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävänä koulutuksena. 
Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa sovellettaisiin lain 5 luvun säännöksiä henkilökohtaistamisesta ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnasta. Koulutuksessa sovellettaisiin myös 6 luvun tutkinnon suorittamista, osaamisen arviointia ja todistuksia koskevia säännöksiä. Nämä menettelyt olisivat oleellisia suoritetun tutkinnon laadun varmistamisessa. 
Ehdotetun säännöksen mukaan tilauskoulutuksessa ei sovellettaisi 63 §:n säännöstä opiskeluvalmiuksia tukevista opinnoista. Lain 64 §:n 2 momenttia sovellettaisiin ainoastaan osaamisen arvioinnin mukauttamisen osalta. Opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja koskevaa säännöstä ei sovellettaisi, koska nämä opinnot eivät kuuluisi tutkinnon perusteiden mukaiseen osaamiseen. Opiskelijalla ei myöskään olisi oikeutta erityiseen tukeen, mutta koska koulutus perustuu liiketaloudelliseen hinnoitteluun, koulutuksen järjestäjä voisi näin halutessaan tarjota opiskelijoille myös erilaisia tukitoimia. Osaamisen arvioinnin mukauttaminen olisi kuitenkin 64 §:n mukaisesti mahdollista, jos se olisi opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaminen välttämätöntä. Samoin voitaisiin soveltaa lain 66 §:n mukaista ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista poikkeamista koskevaa säännöstä. Poikkeaminen voisi olla perusteltua esimerkiksi tutkinnon perusteiden mukaisten kielitaitovaatimusten osalta. 
Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa ei sovellettaisi lain 70—79 §:ää eli oppisopimuskoulutusta ja koulutussopimukseen perustuvaa koulutusta koskevia säännöksiä. Lain 69 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä voi järjestää laissa tarkoitettua koulutusta työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä ja kyseistä säännöstä sovellettaisiin myös Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa. Lain 70—79 §:ssä säädetään oppisopimuskoulutuksesta ja koulutussopimuksesta, jotka perustuvat pitkälti kansalliseen lainsäädäntöön. Näitä säännöksiä ei olisi tarkoituksenmukaista soveltaa muualla kuin Suomessa järjestettävässä koulutuksessa. 
Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa sovellettaisiin lain 9 luvun säännöksiä turvallisesta opiskeluympäristöstä, opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta sekä huumausainetestauksesta. Lisäksi sovellettaisiin kurinpitoa koskevia säännöksiä. Ehdotettu vastaisi korkeakoulutuksen tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. 
Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa ei sovellettaisi lain 99—106 §:n säännöksiä opiskelijahuollosta, oikeudesta maksuttomaan ruokailuun, opintososiaalisista etuuksista, asuntolatoiminnasta, opiskelijoilta perittävistä maksuista eikä opiskelijakunnasta. Muita opiskelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin. Opiskelija olisi 94 §:n mukaisesti velvollinen osallistumaan opetukseen. Lisäksi opiskelijan opiskeluoikeuden alkamiseen, päättymiseen ja väliaikaiseen keskeyttämiseen sekä opiskelijan eronneeksi katsomiseen sovellettaisiin lain 96 ja 97 §:n säännöksiä. 
Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävässä koulutuksessa sovellettaisiin lain 11 luvun tietojen käsittelyä ja luovuttamista koskevia säännöksiä sekä lain 12 luvun muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Ehdotettu vastaisi korkeakoulutuksen tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. Muutoksenhakuoikeus koskisi kuitenkin vain niitä seikkoja, joita pykälässä säädetyn mukaisesti muutoin sovellettaisiin tässä pykälässä tarkoitettuun koulutukseen. 
36 §. Tilauskoulutuksen ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävän koulutuksen rahoitus ja perittävät maksut. Pykälässä säädettäisiin tilauskoulutuksen ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävän koulutuksen rahoituksesta ja perittävistä maksuista. Pykälän 1 momentin mukaan tilauskoulutus tai 35 §:ssä tarkoitettu Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävä koulutus eivät saisi heikentää koulutuksen järjestäjän järjestämisluvassa määrättyjen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisedellytyksiä. Ehdotettu säännös vastaisi korkeakoululakien tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. 
Pykälän 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän olisi perittävä 33 §:n 1 momentissa tarkoitetulta koulutuksen tilaajalta tai 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulta opiskelijalta vähintään koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset kattava maksu. Tilauskoulutusta ja Euroopan talousalueen ulkopuolella järjestettävää koulutusta tulisi siis rahoittaa liiketaloudellisin perustein. Kyseisistä koulutuksista kertyviä suoritteita ei ilmoitettaisi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetuiksi suoritteiksi, joiden perusteella myönnetään koulutuksen järjestäjälle valtionosuusrahoitusta. 
Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että koulutuksen tilaajalla olisi oikeus periä tilauskoulutukseen osallistuvilta opiskelijoilta tilaajan sijaintivaltion lainsäädännön tai oman käytäntönsä mukaisia maksuja. Ehdotettu säännös vastaisi korkeakoululakien tilauskoulutusta koskevaa sääntelyä. 
4 luku. Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen
37 §. Hakeutuminen ja hakumenettelyt. Pykälässä säädettäisiin tutkintokoulutukseen, valmentavaan koulutukseen ja muuhun ammatilliseen koulutukseen opiskelijaksi hakeutumisesta. Ehdotetun säännöksen 1 momentin mukaan henkilöllä olisi oikeus vapaasti hakeutua suorittamaan haluamaansa tutkintoa tai koulutusta. Ehdotettu vapaan hakeutumisoikeuden periaate vastaisi voimassa olevaa sääntelyä ja käytäntöä. 
Ammatilliseen koulutukseen hakeuduttaisiin pääsääntöisesti jatkuvan haun kautta, jolloin koulutukseen voisi hakeutua joustavasti ympäri vuoden. Jatkuvassa haussa koulutuksen järjestäjä päättäisi hakuajoista ja muista hakemiseen liittyvistä menettelyistä. Tätä koskeva säännös olisi pykälän 2 momentissa. Jatkuvassa haussa henkilö voisi hakeutua koulutukseen joko ottamalla suoraan yhteyttä koulutuksen järjestäjään ja ilmaisemalla kiinnostuksensa kehittää ammatillista osaamistaan tai jättämällä hakemuksen koulutuksen järjestäjän päättämien hakuaikojen ja -menettelyiden mukaisesti. 
Yhteisistä hakumenettelyistä säädetään ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettelyistä annetulla valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella säädetään ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta, jonka kautta hakeudutaan suorittamaan ammatillista perustutkintoa ja lukiokoulutusta. Yhteishaku järjestetään kerran vuodessa keväisin ja haku on tarkoitettu perusopetuksen päättäville sekä muille vailla ammatillista tutkintoa oleville hakijoille. Yhteishaussa käytetään yhteisiä opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella säädettyjä valintaperusteita ja haut toteutetaan opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetussa laissa tarkoitetun hakurekisterin avulla. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää yhteishaun aikataulusta ja Opetushallitus puolestaan vastaa haun toteuttamisesta ja hakurekisteristä. Vastaavien yhteisten hakumenettelyiden kautta haetaan myös perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin eli perusopetuslaissa (628/1998) tarkoitettuun lisäopetukseen, lukiolaissa tarkoitettuun valmistavaan koulutukseen ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen sekä erityisopetuksena järjestettävään ammatilliseen tutkintotavoitteiseen ja valmentavaan koulutukseen. Näissä koulutuksissa ei kuitenkaan ole säädetty yhteisistä valintaperusteista. 
Yhteisten hakumenettelyiden tavoitteena on siirtää perusopetuksen päättävä ikäluokka ja muut vailla ammatillista tutkintoa olevat hakijat mahdollisimman sujuvasti tutkintokoulutukseen tai muuhun tarkoituksenmukaiseen koulutukseen. Jatkuvan haun rinnalla on tarkoitus jatkossakin käyttää yhteisiä hakumenettelyitä. Yhteisten hakujen päättymisen jälkeen ilman opiskelupaikkaa jääneet henkilöt ohjattaisiin hakeutumaan koulutukseen jatkuvan haun kautta. Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan ammatillisen perustutkintokoulutuksen tai valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisessa voitaisiin käyttää valtakunnallisia hakumenettelyitä. Valtakunnallisista hakumenettelyistä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti valtioneuvoston asetuksella. 
Ehdotetun 3 momentin mukaan 4 luvussa säädettyä ei sovellettaisi henkilöstökoulutukseen. Opiskelijoiden valitsemisesta henkilöstökoulutukseen päättäisi työnantaja yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa. Henkilöstökoulutukseen sovellettaisiin kuitenkin 38 §:n 1 momentin säännöstä opiskelijaksi ottamisen edellytyksistä sekä 40 ja 41 §:n säännöksiä opiskelijaksi ottamisen esteistä ja siihen liittyvästä tiedonsaannista. Ehdotettu soveltamisrajaus vastaisi nykytilaa, sillä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan vapaa hakeutumisoikeus ei koske henkilöstökoulutusta, vaan henkilöstökoulutuksessa hakeutuminen ja valinta tapahtuvat työnantajan päättämin menettelyin. Henkilöstökoulutukseen sovellettaisiin kuitenkin säännöksiä hakijan terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvistä edellytyksistä, koska myöskään henkilöstökoulutuksessa ei voida ottaa opiskelijaksi sellaista henkilöä, joka ei täytä laissa säädettyjä turvallisuusvaatimuksia. 
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin lain 4 luvun säännösten soveltamisesta työvoimakoulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan poiketen 4 luvussa säädetystä, opiskelijoiden valitsemisesta työvoimakoulutukseen päättäisi työ- ja elinkeinotoimisto yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa. Opiskelijaksi hakeutumisessa ja opiskelijaksi ottamisessa sovellettaisiin, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 §:ssä ja sen nojalla sekä tämän lain 38, 40 ja 41 §:ssä säädetään. 
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 §:ssä säädettäisiin, että opiskelijaksi voitaisiin valita koulutukseen ja sen tavoitteena olevaan ammattiin tai tehtävään soveltuva henkilö, jolla olisi työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve. Alle 20-vuotias oppivelvollisuuden suorittanut voitaisiin valita muuhun kuin kotoutumiskoulutukseen vain, jos koulutuksen suorittaminen ei olisi mahdollista tai muutoin tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna. Opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä olisi siis työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve. Työ- ja elinkeinotoimisto päättäisi opiskelijoiden valitsemisesta työvoimakoulutukseen. Valintamenettelystä voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 
Ehdotetun 4 momentin säännöksen mukaan päätös opiskelijoiden valitsemisesta työvoimakoulutukseen tehtäisiin yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa. Lisäksi opiskelijaksi ottamisessa sovellettaisiin ammatillisesta koulutuksesta annettavan lain 38, 40 ja 41 §:ssä säädettyä eli opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä ja esteitä. Koulutuksen järjestäjä osallistuisi opiskelijoiden valintaan ja valintapäätöksiä tehtäessä otettaisiin huomioon 38 §:ssä säädetyt opiskelijaksi ottamisen yleiset edellytykset sekä niin sanottujen SORA-tutkintojen osalta 40 §:ssä säädetyt terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvät edellytykset sekä niihin liittyvät 41 §:ssä säädetyt tiedonsaantioikeudet. Lisäksi valintaprosessiin voisi liittyä testejä tai haastatteluja ja valintaprosessissa voitaisiin käyttää myös muita asiantuntijoita. Myös työnantajataho voisi olla mukana valintaryhmässä. Muodollisen valintapäätöksen tekisi aina työ- ja elinkeinotoimisto. 
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin myös muutoksenhakuoikeudesta opiskelijavalintaa koskevaan päätökseen työvoimakoulutuksessa. Ehdotetun säännöksen mukaan muutoksenhausta työ- ja elinkeinotoimiston päätökseen säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvussa. Voimassa olevan 14 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan päätökseen ei saa vaatia oikaisua eikä siitä saa valittaa, jos työvoimakoulutuksen opiskelijavalintaa koskeva päätös perustuu 5 luvun 3 §:n 1 momentissa säädettyihin edellytyksiin. Opiskelijavalintaa koskevaan päätökseen, joka on perustunut henkilön soveltuvuuteen, saa kuitenkin vaatia oikaisua tai siitä saa valittaa, jos kyse on muusta kuin 5 luvun 7 §:ssä tarkoitetusta koulutuksesta. Lain 5 luvun 7 §:ssä säädetään yhdessä työnantajan kanssa järjestettävästä koulutuksesta eli koulutuksen yhteishankinnasta. 
Edellä mainitun 14 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan säännöksen perusteella työ- ja elinkeinotoimiston tekemään opiskelijavalintaa koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta vain siltä osin, kun se koskisi ammatillisesta koulutuksesta annettava lain 38, 40 tai 41 §:ssä säädettyjä opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä. Selkeyden vuoksi ammatillisesta koulutuksesta annettavaan lakiin ehdotetaan tätä koskevaa nimenomaista säännöstä, jonka mukaan muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin lain 12 lukua, jos opiskelijavalintaa koskeva päätös perustuisi lain 38, 40 tai 41 §:ssä säädettyihin edellytyksiin. 
38 §. Opiskelijaksi ottamisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin opiskelijaksi ottamisen yleisistä edellytyksistä. Tässä pykälässä säädetyt edellytykset täyttävien hakijoiden valintaperusteista säädettäisiin puolestaan 39 §:ssä. 
Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n 1 momentin mukaan ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen tai valmentavaan koulutukseen voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Voimassa olevan säännöksen mukaan opiskelijaksi voidaan ottaa myös muu henkilö, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa ei ole vastaavaa aikaisempaa koulutusta koskevaa edellytystä. 
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan opiskelijaksi voitaisiin ottaa hakija, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Ehdotettu säännös muuttaisi nykyistä sääntelyä ammatillisen perustutkinnon ja valmentavien koulutusten osalta, koska opiskelijaksi ottamisen edellytykseksi ei säädettäisi aikaisempaa koulutusta koskevia edellytyksiä, mutta vastaisi ammatillisessa aikuiskoulutuksessa käytettyä periaatetta. Käytännössä nykytilaa ei kuitenkaan olisi tarkoitus muuttaa, koska ammatilliseen peruskoulutukseen ja valmentavaan koulutukseen on voimassa olevan lain 27 §:n 1 momentin perusteella voitu jo nykyisinkin valita henkilöitä, jotka eivät ole suorittaneet perusopetuksen oppimäärää, mutta joilla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen. 
Ehdotetun pykälän 2—3 momenteissa säädettäisiin opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Säännökset täydentäisivät 1 momentin sääntelyä ja vastaisivat soveltuvin osin ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain voimassa olevan 27 c §:n sääntelyä opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Säännökset eivät koskisi työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamista. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen sovellettaisiin pykälän 1 momentissa säädettyjä yleisiä edellytyksiä. 
Ehdotetun säännöksen 2 momentin 1 kohdan mukaan ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä olisi, että hakija ei ole aikaisemmin suorittanut perusopetuksen jälkeistä tutkintoa tai valmentavaa koulutusta. Ehdotetun säännöksen a-kohdan mukaan opiskelijaksi ei voitaisi ottaa henkilöä, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon tai sitä tasoltaan vastaavan tutkinnon. Mainitun lain 17 §:ssä säädetään ylioppilastutkintoa tasoltaan vastaavista tutkinnoista. Kyseisen säännöksen mukaan International Baccalaureate -tutkinnon, Reifeprüfung-tutkinnon sekä Eurooppa-koulujen eurooppalaisen ylioppilastutkinnon suorittaminen tuottaa samat oikeudet kuin lukiolain 18 §:ssä ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetun tutkinnon suorittaminen. 
Ehdotetun säännöksen b-kohdan mukaan opiskelijaksi ei voitaisi ottaa henkilöä, joka on suorittanut ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tai valmentavan koulutuksen taikka niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai koulutuksen. Valmentavalla koulutuksella tarkoitettaisiin sekä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulusta että työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Valmentavaa koulutusta vastaavalla aikaisemmalla koulutuksella tarkoitettaisiin ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa aiemmin säädettyjä erilaisia valmistavia ja valmentavia koulutuksia eli ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavaa ja valmistavaa koulutusta, maahanmuuttajille järjestettävää ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta sekä vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta. Aiemman lainsäädännön mukaista kotitalousopetusta ei kuitenkaan pidettäisi valmentavaa koulutusta vastaavana aikaisempana koulutuksena, koska kotitalousopetuksen lakisääteisenä tavoitteena ei ole ollut valmistaa ammatilliseen peruskoulutukseen. Edellä mainittuja aikaisempia valmistavia ja valmentavia koulutuksia sekä kotitalousopetusta koskevat säännökset on kumottu 1 päivästä elokuuta 2015 lukien. 
Ehdotetun säännöksen c-kohdan mukaan opiskelijaksi ei voitaisi ottaa henkilöä, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon. Korkeakoulututkinnolla tarkoitettaisiin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa suoritettuja alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja ja jatkotutkintoja sekä ammattikorkeakouluissa suoritettuja ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. 
Ehdotetun säännöksen d-kohdassa säädettäisiin, että opiskelijaksi ei voitaisi myöskään ottaa henkilöä, joka on suorittanut edellä a—c kohdissa mainittua ylioppilastutkintoa, ammatillista tutkintoa tai korkeakoulututkintoa vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Ulkomaisen valmentavaa koulutusta vastaavan koulutuksen suorittaminen ei estäisi opiskelijaksi ottamista. 
Ehdotetun pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä olisi lisäksi, että hakijan tavoitteena olisi valmentavan koulutuksen jälkeen hakeutua suorittamaan ammatillista tutkintoa tai tutkinnon osaa. Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain mukaan opiskelijaksi pyrkivän tavoitteena tulee olla hakeutua suorittamaan ammatillista perustutkintoa. Ehdotetun sääntelyn mukaan tavoitteena voisi olla hakeutua suorittamaan myös ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa taikka ammatillisen tutkinnon osaa. Koulutukseen ei voitaisi valita sellaista henkilöä, jonka tavoitteena ei voida katsoa olevan ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osan suorittajaksi hakeutuminen. Säännös ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opiskelijan tulisi keskeyttää opintonsa, jos hänen jatko-opintotavoitteensa muuttuvat koulutuksen aikana. 
Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti poikkeuksesta, jonka mukaan tietyillä edellytyksillä hakija voitaisiin ottaa opiskelijaksi ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen, vaikka hän olisikin suorittanut 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tutkinnon tai koulutuksen. Opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä olisi tällöin, että valmentavan koulutuksen suorittaminen olisi jatko-opintovalmiuksien hankkimiseksi erityisestä syystä perusteltua. Poikkeussäännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi silloin, jos maahanmuuttajataustainen henkilö on suorittanut 1 momentin 1 kohdassa määritellyn tutkinnon ulkomailla, mutta hän ei pysty työllistymään kyseisen tutkinnon perusteella ja tarvitsee maahanmuuttajataustansa vuoksi valmentavaa koulutusta, jotta voi hakeutua suorittamaan ammatillista tutkintoa. Poikkeussäännöksen soveltaminen voisi tulla kyseeseen myös silloin, jos henkilö joutuu terveydentilansa vuoksi kouluttautumaan uuteen ammattiin ja valmentavan koulutuksen suorittamisen voidaan katsoa olevan opiskeluvalmiuksien hankkimiseksi perusteltua. Poikkeussäännöstä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi sellaisissa tilanteissa, joissa tutkinnon jo suorittanut henkilö on jäänyt ilman koulutuspaikkaa, jos hänellä voidaan kuitenkin katsoa olevan valmiudet ammatillisen tutkinnon suorittamiseen. 
Ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen suorittanutta henkilöä ei tulisi ottaa uudelleen suorittamaan samaa valmentavaa koulutusta, vaikka hän ei olisikaan saanut jatkokoulutuspaikkaa. Myöskään työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen suorittanutta henkilöä ei pääsääntöisesti tulisi ottaa opiskelijaksi ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen, vaan siirtyminen ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen tulisi suorittaa työhön ja itsenäiseen elämää valmentavan koulutuksen aikana, jos opiskelijan jatko-opintotavoitteet opiskelun aikana muuttuvat. 
39 §.Opiskelijoiden valintaperusteet. Pykälässä säädettäisiin opiskelijoiden valintaperusteista. Valintaperusteilla tarkoitettaisiin sitä, millä perusteilla 38 §:ssä säädetyt opiskelijaksi ottamisen yleiset edellytykset täyttävät hakijat asetetaan valintajärjestykseen, jos kaikkia hakijoita ei ole mahdollista ottaa suorittamaan kyseistä tutkintoa tai koulutusta. 
Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan opiskelijaksi ottamisessa olisi sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjän päättävän opiskelijaksi ottamisessa käytettävistä valintaperusteista sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeista. Ehdotetut säännökset vastaisivat ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain voimassa olevan 27 §:n 3 momentin säännöstä, jota on viittaussäännöksen nojalla sovellettu myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa. 
Ehdotetun säännöksen 2 momentissa säädettäisiin lisäksi poikkeussäännöstä pääsääntöön, jonka mukaan koulutuksen järjestäjä päättää valintaperusteista. Ehdotetun säännöksen mukaan lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitetussa valtakunnallisessa hakumenettelyssä käytettävistä valintaperusteista voitaisiin säätää opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n 5 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi päättää tarkemmin opiskelijaksi ottamisen perusteista. Kyseisen säännöksen nojalla opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella on säädetty opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa. 
Voimassa olevan valintaperusteasetuksen mukaan sitä sovelletaan siitä riippumatta, haetaanko ammatilliseen perustutkintokoulutukseen yhteishakujärjestelmän kautta vai ei. Käytännössä asetuksessa säädettyjä valintaperusteita on kuitenkin ollut hankalaa soveltaa muutoin kuin yhteishaussa, koska jatkuvassa haussa hakijoita ei useinkaan aseteta valintajärjestykseen valintapisteiden perusteella. Asetuksen soveltamisalan mukaan sitä ei kuitenkaan sovelleta otettaessa opiskelijoiksi ammatillisen tutkinnon jo suorittaneita hakijoita, joten jatkuvassa haussa on ollut mukana asetuksen soveltamisalan kannalta erilaisia kohderyhmiä. Selkeyden ja käytännön toimivuuden vuoksi onkin perusteltua rajata mahdollisuus säätää yhteisistä valintaperusteista vain sellaisiin hakuihin, joissa käytetään myös yhteisiä eli ehdotetun lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettuja valtakunnallisia hakumenettelyitä. Yhteisiä valintaperusteita tarvitaan näissä menettelyissä, joissa hakijoita on kymmeniätuhansia, jolloin hakeutumisvaiheessa ei ole mahdollista selvittää tutkinnon tai koulutuksen valintaa jokaisen hakijan osalta erikseen koulutuksen järjestäjän toimesta. Koulutuksen järjestäjät voisivat päätöksensä mukaisesti kuitenkin halutessaan soveltaa asetuksella säädettyjä valintaperusteita myös jatkuvan haun opiskelijavalinnassa. 
Tällä hetkellä yhteisiä valintaperusteita ei ole säädetty valmentaviin koulutuksiin eikä erityisopetuksena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen. Nykytilaa ei ole tarkoitus tältä osin muuttaa, mutta ehdotettu säännös mahdollistaisi yhteisten valintaperusteiden käyttöönoton myös näissä koulutuksissa, mikäli se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi. 
40 §. Esteettömyys. Pykälässä säädettäisiin hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn arvioinnista opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä. Ehdotettu sääntely vastaisi soveltuvin osin voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n sääntelyä, jota sovelletaan viittaussäännöksen nojalla myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetussa koulutuksessa. Voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna säännöksissä otettaisiin huomioon ammatillisen koulutuksen kokonaisuudistuksen edellyttämät terminologiset muutokset. Vastaavat lähes samansanaiset esteettömyyttä ja opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä koskevat säännökset sisältyvät myös yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin. 
Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin esteettömyydestä opiskelijaksi ottamisen pääperiaatteena. Ehdotetun säännöksen mukaan hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n 1 momentin säännöstä. 
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös tilanteista, joissa koulutuksen järjestäjän tulee kuitenkin arvioida hakijan terveydentila tai toimintakyky ennen opiskelijaksi ottamista ja joissa terveydentila tai toimintakyky voi olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Ehdotetun säännöksen mukaan opiskelijaksi ei voitaisi ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n 1 momentin säännöstä. 
Voimassa olevassa säännöksessä käytetyt sanamuodot ”opiskelija” ja ”opinnot” jättävät epäselväksi, sovelletaanko säännöstä sen sanamuodon mukaan myös suoraan näyttötutkintoon ilman valmistavaa koulutusta tulevaan tutkinnon suorittajaan tai pelkästään tutkinnon osaa suorittavaan. Soveltamiskäytännöksi on kuitenkin muodostunut, että jos tutkinnon suorittaja hakeutuu suoraan tutkintotilaisuuteen ilman valmistavaa koulutusta, valmistavan koulutuksen järjestäjän on otettava hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisessa huomioon myös laissa säädetyt terveydentilaan ja toimintakykyyn liittyvät edellytykset. Lisäksi soveltamiskäytännöksi on muodostunut, että säännöksen mukaisia opiskelijaksi ottamisen esteitä sovelletaan myös tutkinnon osan suorittamiseen. Ehdotetun pykälän sanamuoto kattaisi kaikki nämä tilanteet eli ehdotettu säännös koskisi sekä koko tutkintoa että pelkästään tutkinnon osaa suorittavia opiskelijoita ja myös suoraan näyttöön ilman tutkintokoulutusta tulevaa opiskelijaa. 
Viittaus lain 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin tarkoittaisi sellaisia tutkintoja, joihin liittyvään koulutukseen tai ammatissa toimimiseen sisältyy alaikäisten turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta taikka liikenteen turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin, mihin yksittäisiin tutkintoihin mainittua rajoitusta voitaisiin soveltaa. Muissa kuin valtioneuvoston asetuksella säädetyissä tutkinnoissa hakijan terveydentila tai toimintakyky ei voisi olla opiskelijaksi ottamisen esteenä. Nämä asetuksella säädetyt tutkinnot ovat vakiintuneen kielenkäytön mukaan niin sanottuja SORA-tutkintoja (SORA soveltumattomuuteen ratkaisuja), joita koskevat säännökset on lisätty ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön 1 päivänä tammikuuta 2012 voimaan tulleella lainmuutoksella (951/2011 ja 952/2011). Vastaavat säännökset on lisätty samanaikaisesti myös yliopistoja ja ammattikorkeakouluja koskevaan lainsäädäntöön. 
Koulutuksen järjestäjän tulee varmistaa, että opiskelijaksi valittavan terveydentila on sellainen, että hän voi selviytyä myös koulutukseen liittyvistä käytännön tehtävistä oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä siten kuin tutkinnon ammattitaitovaatimusten saavuttaminen edellyttää. Opiskelijan oikeusturvan kannalta on perusteltua, ettei häntä valita sellaiseen tutkintoon, jonka mukaisissa tehtävissä hän ei terveydentilansa tai toimintakykynsä vuoksi voisi toimia. Opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon ammatteihin ja työhön sisältyvät moninaiset tehtävät. On mahdollista, että saman tutkinnon sisällä voi olla ammatillisia tehtäviä ja tutkinnon osia, jotka edellyttävät erilaisia terveydentilavaatimuksia ja mahdollistavat yksilöllisiä ratkaisuja koulutuksen ja tutkinnon suorittamiseksi. Sairauden tai vamman opiskelulle aiheuttamat käytännön ongelmat tuleekin ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan henkilökohtaistamisen, erilaisten opiskelujärjestelyjen ja opiskelijahuoltopalveluiden avulla. Terveydentilan tai toimintakyvyn käyttäminen opiskelijaksi ottamisen esteenä on aina viimesijainen keino. Säännöksessä onkin todettu, että terveydentilaa tai toimintakykyä voidaan käyttää opiiskelijaksi ottamisen esteenä vain silloin, jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa. 
Ehdotetun 2 momentin mukaan opiskelijaksi ottamisen esteenä olisi myös toisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän, ammattikorkeakoulun tai yliopiston hakijan soveltumattomuuden perusteella antama päätös opiskeluoikeuden peruuttamisesta, jos toisten henkilöiden terveyden tai turvallisuuden suojelemiseen liittyvät seikat sitä edellyttäisivät. Säännös vastaisi voimassa olevaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n 2 momentin säännöstä. Toisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän tai korkeakoulun tekemä opiskeluoikeuden peruuttamista koskeva päätös ei kuitenkaan aina automaattisesti olisi opiskelijaksi ottamisen esteenä, vaan koulutuksen järjestäjän tulisi harkita, ovatko opiskeluoikeuden peruuttamiseen johtaneet syyt mahdollisesti poistuneet ja voivatko syyt olla kyseessä olevan tutkinnon suorittamisoikeuden esteenä. 
Ehdotetun 3 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi antaa hakijalle tieto siitä, minkälaisia terveydentilaa koskevia vaatimuksia ja muita edellytyksiä tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen liittyy. Säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n 4 momentin säännöstä. Hakijan on tärkeää saada tietoa, mitä mahdollisia terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyviä edellytyksiä koulutukseen liittyy, jotta hän ei tietämättään hakeudu suorittamaan tutkintoa tai koulutusta, jonka ammattitehtävissä hän ei pysty terveydentilansa tai toimintakykynsä vuoksi toimimaan. Tämän tiedon perusteella hakijaa voidaan ohjata ja hän voi itse harkita koulutusvalintaansa, mutta terveydentila voi kuitenkin olla opiskelijaksi ottamisen ehdottomana esteenä ainoastaan asetuksella säädetyissä SORA-tutkinnoissa. 
Pykälän 4 momentin mukaan Opetushallitus määräisi 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvistä terveydentilaa koskevista vaatimuksista. Ehdotettu säännös vastaisi ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 a §:n 4 momentin voimassa olevaa säännöstä. 
41 §.Opiskelijaksi ottamiseen liittyvä tiedonsaanti. Pykälän 1 ja 2 momenteissa säädettäisiin hakijan tiedonantovelvollisuudesta. Ehdotetun 1 momentin säännöksen mukaan hakijan tulisi koulutuksen järjestäjän pyynnöstä antaa terveydentilaansa koskevat tiedot, joita tarvitaan opiskelijaksi ottamisen arvioinnissa, kun kysymys on 81 §:ssä tarkoitetuista tutkinnoista tai 65 §:ssä tarkoitetun erityisen vaativan tuen tehtävän saaneen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi hakeutumisesta. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 b §:n 1 momentin säännöstä. Voimassa olevassa säännöksessä käytetään kuitenkin käsitettä ”opiskelijaksi pyrkivä”, joten voimassa olevan säännöksen sanamuoto jättää epäselväksi, koskeeko kyseinen säännös vain SORA-tutkintoihin hakijoita vai kaikkia hakijoita. Pääsäännön mukaan hakijan terveydentilaan liittyvä seikka ei saa olla opiskelijaksi ottamisen esteenä, joten terveydentilatietojen pyytäminen opiskelijaksi ottamisen arvioinnissa voisi olla perusteltua SORA-tutkintojen lisäksi ehdotetun lain 65 §:ssä tarkoitetun vaativan erityisen tuen tehtävän saaneen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi ottamisessa. Hakijan terveydentilaa koskevien tietojen pyytäminen olisi tällöin perusteltua, jotta opiskelijaksi ottamisessa voitaisiin arvioida, onko hakijalla tarvetta vaativaan erityiseen tukeen. 
Tulkinnallisten epäselvyyksien välttämiseksi pykälän sanamuotoa ehdotetaankin tarkennettavaksi voimassa olevaan säännökseen verrattuna siten, että siinä nimenomaisesti mainittaisiin tilanteet, joissa hakijan terveydentilaan liittyvien tietojen pyytäminen on perusteltua. Näitä tilanteita olisivat ehdotetun lain 81 §:ssä tarkoitettuihin SORA-tutkintoihin hakeutuminen tai lain 65 §:ssä tarkoitetun vaativan erityisen tuen tehtävän saaneen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi hakeutuminen. Terveydentilaa koskevat tiedot ovat henkilötietolain 11 §:n 4 kohdassa tarkoitettuja arkaluonteisia tietoja ja niiden pyytämisessä lähtökohtana tulee olla, että tietojen käsittelyn tarpeellisuutta on arvioitava tiukoin kriteerein. Arkaluonteisten tietojen käsittelystä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti ehdotetun lain 107 §:ssä. 
Pykälän 2 momentin mukaan hakijan tulisi antaa koulutuksen järjestäjän pyynnöstä tieto aiemmasta opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä. Pykälän 3 momentissa puolestaan säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjällä olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada opiskelijaksi ottamisen edellyttämät välttämättömät tiedot hakijan opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä ja sen perusteluista toiselta koulutuksen järjestäjältä, ammattikorkeakoululta ja yliopistolta. Ehdotetut säännökset vastaisivat voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 b §:n säännöksiä. 
42 §. Suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinta. Pykälässä säädettäisiin koulutuksen järjestäjän selvitys- ja ohjausvelvoitteesta suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnassa. Säädöksellä varmistettaisiin se, että kaikki hakijat saavat neuvontaa ja ohjausta sopivan tutkinnon tai koulutuksen löytämiseksi riippumatta siitä, mitä hakumenettelyä käyttäen he hakevat ammatilliseen koulutukseen tai kuinka selkeä käsitys heillä on siitä, mikä tutkinto tai koulutus heille soveltuisi. 
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnasta, kun henkilö hakeutuu opiskelijaksi jatkuvassa haussa niin sanotulla avoimella hakemuksella eli hakemuksella, joka ei kohdistu tiettyyn tutkintoon tai koulutukseen. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi selvittää yhdessä hakijan kanssa tämän suoritettavaksi soveltuva tutkinto, tutkinnon osa tai koulutus. Tutkinnon tai koulutuksen soveltuvuutta arvioitaessa olisi huomioitava sekä alan sopivuus että tutkinnon tai koulutuksen oikea vaativuustaso. Tutkinnon tai koulutuksen valinnassa tulisi ottaa huomioon hakijan aiemmin hankittu osaaminen. Aiemmin hankitun osaamisen huomioon ottaminen tarkoittaisi sitä, että koulutuksen järjestäjän tulisi selvittää, liittyykö hakijan osaamistarve aiemmin hankitun osaamisen täydentämiseen tai syventämiseen taikka siihen, että hakijan aiemmin hankkima osaaminen ei enää vastaa työelämän osaamistarpeita, jolloin hakijan voisi olla perusteltua kouluttautua uudelle alalle. Aiemmin hankitun osaamisen selvittäminen olisi tärkeää myös siksi, että sen perusteella voitaisiin arvioida, onko hakijan perusteltua suorittaa koko tutkinto vai ainoastaan tutkinnon osa tai osia. Aiemmin hankitun osaamisen selvittämisen perusteella voitaisiin myös arvioida, onko hakijan tarpeellista osallistua ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen tai opiskeluvalmiuksia tukeviin opintoihin hankkiakseen tutkintokoulutuksessa edellytettäviä valmiuksia. Selvittämisen jälkeen koulutuksen järjestäjä voisi ottaa hakijan suoraan opiskelijaksi tai ohjata tämän jättämään hakemuksen mahdollisesti avoinna olevassa tai myöhemmin avautuvassa haussa. 
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös koulutuksen järjestäjän ohjausvelvoitteesta. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi ohjata hakija hakeutumaan toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen taikka tarvittaessa muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin, jos koulutuksen järjestäjä ei ottaisi hakijaa opiskelijaksi. Ohjausvelvoitteen puitteissa koulutuksen järjestäjän tulisi esimerkiksi selvittää, mikä koulutuksen järjestäjä tarjoaa hakijalle soveltuvaa koulutusta, jos kyseinen koulutuksen järjestäjä ei itse sellaista tarjoa. Koulutuksen järjestäjän tulisi myös tarvittaessa ohjata hakijaa hakeutumaan esimerkiksi nuorten työpajatoimintaan, työvoimapalveluihin tai sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin, jos hakeutumisvaiheessa on käynyt ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella järjestäjä arvioi kyseiset palvelut hakijalle tarkoituksenmukaisemmaksi vaihtoehdoksi koulutukseen hakeutumisen sijasta. 
Jatkuvassa haussa koulutukseen voitaisiin hakea myös koulutuksen järjestäjän julkistaman koulutustarjonnan ja hakuajan puitteissa. Tällöin hakijalla olisi jo etukäteen käsitys siitä, mitä osaamista hän haluaisi hankkia, ja hän olisi jättänyt hakemuksen kyseiseen koulutukseen. Hallintolain periaatteiden mukaisesti koulutuksen järjestäjän tulisi arvioida opiskelijaksi ottamista haun kohteena olleeseen tutkintoon tai koulutukseen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjä voisi kuitenkin ohjata hakijaa hakeutumaan toista tutkintoa suorittamaan tai toiseen koulutukseen taikka tarvittaessa muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin, jos koulutuksen järjestäjä hakemuksen perusteella arvioisi, että joku muu tutkinto tai koulutus olisi hakijalle soveltuvampi. Koulutuksen järjestäjä voisi ohjata hakijan hakeutumaan itse järjestämäänsä muuhun koulutukseen tai toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen. Jos joku muu tutkinto tai koulutus osoittautuisi sopivammaksi, hakija voisi tällöin perua alkuperäisen hakemuksensa ja hakeutua tähän muuhun koulutukseen. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tutkinnon tai koulutuksen valinnasta silloin, jos opiskelijaksi jo otettu haluaisi perustellusta syystä vaihtaa tutkintoa tai koulutusta taikka jos opiskelija aikoisi ilman hyväksyttävää syytä keskeyttää aloittamansa koulutuksen. Säännös koskisi sekä jatkuvassa haussa että valtakunnallisten hakumenettelyiden kautta koulutukseen hakeutuvia. Valtakunnallisessa hakumenettelyssä koulutukseen hakeutuvat pääasiassa perusopetuksen tai valmentavan koulutuksen hakuvuonna päättävät hakijat, joten näiden hakijoiden osalta ohjaus suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnasta tapahtuu siinä oppilaitoksessa, jonka opiskelijana hakija hakuvaiheessa on. 
Säännöksessä tarkoitettu perusteltu syy tutkinnon tai koulutuksen vaihtamiselle voisi olla esimerkiksi opiskelijaksi otetun terveydentilaan, toimintakykyyn tai muihin valmiuksiin liittyvä sellainen seikka, jonka vuoksi opiskelija soveltuisi paremmin jollekin muulle ammattialalle ja jota ei ole huomattu hakeutumisvaiheeseen liittyvässä ohjauksessa. Perusteltu syy voisi olla myös se, että opiskelijaksi otetun opiskeluvalmiudet eivät vielä riitä tutkintokoulutukseen, jolloin opiskelijaksi otetun olisi tarkoituksenmukaisempaa osallistua ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen. Tutkinnon tai koulutuksen vaihtamiselle pitäisi kuitenkin olla jokin perusteltu syy, jotta koulutuksen järjestäjällä olisi säännöksen mukaisesti velvollisuus selvittää yhdessä opiskelijan kanssa tälle soveltuvampi tutkinto tai koulutus. Koulutuksen järjestäjä voisi tällöin ottaa opiskelijan suoraan soveltuvampaan tutkintoon tai koulutukseen, jos se järjestää kyseistä tutkintoa tai koulutusta itse. Vaihtoehtoisesti koulutuksen järjestäjä voisi myös ohjata opiskelijan hakeutumaan jonkun toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen. 
Koulutuksen järjestäjällä olisi ehdotetun säännöksen mukainen selvittämis- ja ohjausvelvoite myös silloin, jos opiskelija aikoo ilman hyväksyttävää syytä keskeyttää aloittamansa koulutuksen. Hyväksyttävänä syynä koulutuksen keskeyttämiselle voitaisiin pitää tilannetta, jossa opiskelijalla on perusteltu syy koulutuksen keskeyttämiselle tai selvät jatkosuunnitelmat koulutuksen keskeyttämisen jälkeen, jolloin selvittämis- ja ohjausvelvoitteen toteuttaminen ei olisi tarpeellista. Muissa tilanteissa koulutuksen järjestäjän tulisi selvittää tilannetta yhdessä opiskelijan kanssa. Koulutuksen järjestäjän tulisi opintopolun lopullisen keskeytymisen ehkäisemiseksi selvittää opiskelijalle soveltuvampi tutkinto tai koulutus sekä tarvittaessa ohjata opiskelijaa hakeutumaan jonkun toisen koulutuksen järjestäjän järjestämään koulutukseen. Koulutuksen järjestäjä voisi myös ottaa opiskelijan suoraan soveltuvampaan tutkintoon tai koulutukseen, jos se järjestää kyseistä tutkintoa tai koulutusta itse. Koulutuksen järjestäjän tulisi tarvittaessa ohjata opiskelija hakeutumaan myös muun tarkoituksenmukaisen palvelun piiriin vastaavasti kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. 
43 §. Päätös opiskelijaksi ottamisesta.Pykälässä säädettäisiin opiskelijaksi ottamista koskevasta päätöksenteosta. Pykälän 1 momentin mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi opiskelijaksi ottamisesta. Hallintolain mukaan hallintopäätös on annettava kirjallisesti, päätös on perusteltava ja päätökseen on liitettävä oikaisuvaatimusohjeet tai valitusosoitus. Ehdotetun 111 §:n mukaisesti opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen saisi vaatia oikaisua aluehallintovirastolta. 
Ehdotetun 37 §:n 2 momentin valtuutussäännöksen nojalla valtakunnallisista hakumenettelyistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Voimassa olevan ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakumenettelystä annetun valtioneuvoston asetuksen 11 §:n mukaan Opetushallitus tuottaa hakurekisterin avulla opetuksen tai koulutuksen järjestäjälle esityksen opiskelijaksi otettavista sekä varasijalla olevista hakijoista. Hakija esitetään valittavaksi siihen järjestyksessä ensimmäisen hakutoiveensa mukaiseen opetukseen tai koulutukseen, johon hän opiskelijaksi ottamisen perusteiden mukaisesti voi tulla valituksi. Varasijalta voidaan valita vain sellaiseen opetukseen tai koulutukseen, jota koskeva hakutoive edeltää järjestyksessä hakijan hakutoivetta siihen opetukseen tai koulutukseen, johon hänet esitetään valittavaksi. Asetuksen 12 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä tekee 11 §:ssä tarkoitetun valintaesityksen mukaisen päätöksen opiskelijaksi ottamisesta. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin päätöksen antamista koskevasta poikkeusmenettelystä, kun opiskelijavalinta suoritetaan yhteisiä valtakunnallisia hakumenettelyitä käyttäen. Ehdotettu säännös vastaisi periaatteiltaan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain voimassa olevaa 26 a §:ää, mutta säännöksen sanamuotoja ehdotetaan tarkennettavaksi. 
Ehdotetun säännöksen mukaan valitsematta jättämisestä voitaisiin ilmoittaa hakijalle poiketen siitä, mitä hallintolain (434/2003) 7 luvussa säädetään hallintopäätöksen antamisesta, jos opiskelijaksi ottamisessa käytetään 37 §:n 2 momentissa tarkoitettuja valtakunnallisia hakumenettelyitä. Valitsematta jättämisestä tulisi kuitenkin ilmoittaa hakijalle kirjallisesti. Käytännössä valitsematta jättämisestä ilmoitettaisiin hakijalle kirjeellä, joka ei kuitenkaan olisi muutoksenhakukelpoinen hallintopäätös. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulisi antaa opiskelijaksi ottamista koskeva hallintolain 7 luvun mukainen hallintopäätös, jos hakija kirjallisesti tai suullisesti pyytää päätöksen antamista 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedoksi tässä momentissa tarkoitetun ilmoituksen opiskelijavalinnan tuloksesta. 
Ehdotettu säännös vastaisi yhteishaussa nykyisin käytettyä opiskelijavalinnan päätöksentekomenettelyä, joka on osoittautunut käytännössä toimivaksi. Hakija saa kirjeellä tiedon opiskelijavalinnan tuloksesta, saamistaan valintapisteistä sekä hyväksytyn pistemäärän rajasta. Tämän tiedon perusteella hakija voi arvioida tarvetta muutoksenhakuun. Muutoksenhakukelpoisen päätöksen antaminen vain hakijan pyynnöstä on perusteltua ottaen huomioon yhteisten valintamenettelyiden opiskelijavalintapäätösten suuri lukumäärä ja valintaprosessiin liittyvät muut erityispiirteet. Koulutuksen järjestäjiltä kuluisi muutoin aikaa satojentuhansien sellaisten kielteisten päätösten antamiseen, joissa hakijalla ei kuitenkaan olisi valitusintressiä. Jos hakija on tullut valituksi ensimmäiseen hakutoiveeseensa, ei hakijalla käytännössä yleensä ole intressiä valittaa muiden hakutoiveiden kielteisestä päätöksestä. 
5 luku. Henkilökohtaistaminen
44 §. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Pykälässä säädettäisiin henkilökohtaistamisen perusteella laadittavasta henkilökohtaisesta osaamisen kehittämissuunnitelmasta. Henkilökohtaistaminen tarkoittaa tutkintokoulutuksen tai valmentavan koulutuksen opiskelijan tutkinnon tai koulutuksen suorittamisprosessin sekä siihen sisältyvien ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimien asiakaslähtöistä suunnittelua ja toteutusta. Henkilökohtaistaminen olisi osa opiskelijan oikeusturvaa ja sillä varmistettaisiin, että tutkintokoulutusta tai valmentavaa koulutusta tarjotaan sen mukaisesti kuin on tutkinnon tai sen osan taikka koulutuksen tai sen osan suorittamisen näkökulmasta tarpeen. Henkilökohtaistamisella huolehdittaisiin myös siitä, että tarvittava opetus ja muut osaamisen kehittämisen pedagogiset järjestelyt toteutetaan niin, että niissä otetaan huomioon opiskelijan elämäntilanne ja aiemmin hankkima osaaminen, myös epävirallinen oppiminen ja arkioppiminen. Henkilökohtaistamisen avulla varmistettaisiin, että tutkinnon suorittamisaika, opiskelun kesto, opiskelutavat ja oppimisympäristöt olisivat tarkoituksenmukaisia osaamistavoitteen saavuttamisen kannalta. Lisäksi varmistettaisiin, että opiskelija saisi tarvitsemansa ohjauksen ja tuen saavuttaakseen henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa tavoitteeksi asetetun osaamisen. Henkilökohtaistamisessa on kyse pedagogista osaamista vaativasta tutkinnon tai koulutuksen suorittamisprosessin sekä siihen sisältyvien ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimien suunnittelusta. 
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että koulutuksen aloittavalle opiskelijalle laadittaisiin henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOS). Tarkoituksena olisi, että henkilökohtaistamisprosessissa kirjattaisiin yhteen paikkaan aiemmin hankittua ja osoitettua osaamista koskevat tiedot, tarvittavan ammattitaidon ja osaamisen hankkimiseen liittyvät tiedot, osaamisen osoittamiseen eli tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen liittyvät tiedot sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot, eli käytännössä kaikki ne tiedot, joita syntyy, kun henkilökohtaistamista tehdään 5 luvussa tarkemmin kuvatulla tavalla. Tarkoituksena olisi, että henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma laadittaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tutkinnon suorittamisen tai koulutuksen alkaessa. Suunnitelma laadittaisiin myös silloin, kun opiskelija ei osallistu tutkintokoulutukseen, vaan osoittaa osaamisensa suoraan näytössä. Oppisopimuskoulutuksen osalta suunnitelma tulisi kuitenkin laatia oppisopimuskoulutukseen hakijalle tarvittavin osin jo ennen koulutuksen alkua, koska suunnitelma pitää olla liitettävissä oppisopimukseen sopimusta hyväksyttäessä. Ehdotetun säännöksen mukaan suunnitelmaan merkittävistä tiedoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjän vastaavan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatimisesta ja päivittämisestä. Suunnitelma laadittaisiin koulutuksen aloittavalle opiskelijalle, mutta siihen merkittävät tiedot voisivat kuitenkin tarkentua ja muuttua tutkinnon tai valmentavan koulutuksen suorittamisen aikana. Muutokset voisivat koskea esimerkiksi työpaikalla järjestettävän koulutuksen tai näyttöjen aikatauluja, näyttöympäristöjä tai suoritettavaksi valittuja tutkinnon tai koulutuksen osia. Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma olisi tarkoitus pitää ajantasaisena tutkinnon suorittamiseen tai koulutuksen päättymiseen saakka, jonka vuoksi asiakirjaa olisi säännöllisesti päivitettävä. Suunnitelman päivittäminen tapahtuisi samojen periaatteiden mukaan kuin sen laatiminenkin. 
Päivittämisen yhteydessä koulutuksen järjestäjä arvioisi yhdessä opiskelijan kanssa myös sitä, kuinka hyvin henkilökohtaistaminen on toiminut opiskelijan näkökulmasta ja mitä kehitettävää prosessissa on, jotta se tukisi aiempaa paremmin osaamisen kehittämistä. Palautteen ja toiminnan kehittämiseksi tarvittavan tiedon keruun tulisi olla osa koulutuksen järjestäjän laadunhallinnan menettelyitä. Tämäntyyppinen palautetieto olisi tarpeen sekä koulutuksen järjestäjän toimintaprosessien tehostamiseksi että yksittäisen opiskelijan yksilöllisen opintopolun sujuvoittamiseksi. Osana henkilökohtaistamisprosessia tehtäisiin myös urasuunnittelua, eli suunniteltaisiin toimenpiteet, joilla edistettäisiin opiskelijan työllistymistä tai jatko-opintoihin sijoittumista välittömästi tutkinnon tai koulutuksen suorittamisen jälkeen. 
Koulutuksen järjestäjä vastaisi henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnasta myös siltä osin, jos se hankkii koulutusta toiselta koulutuksen järjestäjältä tai muulta taholta. Lain 45 §:ssä säädettäisiin suunnitelman laadintaan osallistuvista tahoista eri tilanteissa. 
Lain ehdotetun 43 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättäisi opiskelijaksi ottamisesta. Opiskelijaksi ottamista koskevan päätöksenteon yhteydessä päätettäisiin yleensä myös siitä, otetaanko opiskelija suorittamaan koko tutkintoa vai tiettyjä tutkinnon osia. Joskus kuitenkin vasta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnan yhteydessä selviää tarkemmin, onko opiskelijaksi otetun perusteltua suorittaa koko tutkinto vai ainoastaan tutkinnon osia sekä se, mitä nämä tutkinnon osat olisivat. Lähtökohtaisesti koulutuksen järjestäjä laatii henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman yhdessä opiskelijan kanssa, jolloin tarvittaessa suunniteltaisiin myös se, suorittaako opiskelija koko tutkinnon vai ainoastaan tutkinnon osia. 
Pykälän 3 momentissa olisi edellä kuvattua menettelyä koskeva säännös. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi suunnitella opiskelijan tavoitteiden sekä tunnistetun aiemmin hankitun osaamisen perusteella, suorittaako opiskelija koko tutkinnon vai tutkinnon osan tai osia, ellei tästä ole päätetty 43 §:ssä säädetyn mukaisesti. Tässä päätöksenteossa käytettäisiin samoja perusteita kuin edellä on kuvattu 42 §:n mukaisessa jatkuvan haun yhteydessä tehtävässä suoritettavan tutkinnon tai koulutuksen valinnassa. 
Pykälän 3 momenttiin ehdotettua säännöstä säädettyä ei sovellettaisi työvoimakoulutukseen. Työvoimakoulutuksessa suoritettavasta tutkinnosta tai tutkinnon osista päättää työ- ja elinkeinotoimisto yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa työvoimakoulutuksen opiskelijavalinnan yhteydessä. 
Päätös suoritettavasta tutkinnosta taikka tutkinnon osasta tai osista olisi perustana henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnalle. Osaamisen tunnustaminen sekä osaamisen hankkimisen suunnittelu henkilökohtaistettaisiin sen perusteella, mikä tutkinto taikka tutkinnon osa tai osia on valittu opiskelijan opiskeluoikeuden perusteeksi. 
Pykälän 4 momentin mukaan lain 5 luvussa säädettyä sovellettaisiin lain 8 §:ssä tarkoitetussa muussa ammatillisessa koulutuksessa vain siltä osin kuin kyse on oppisopimuskoulutuksesta tai koulutussopimukseen perustuvasta koulutuksesta. Henkilökohtaistamisprosessia koskevat säännökset eivät siis olisi velvoittavia ammatillista osaamista syventävässä tai täydentävässä koulutuksessa eivätkä ammatilliseen tehtävään valmistavissa koulutuksissa muutoin kuin silloin, jos mainittuja koulutuksia suoritetaan oppisopimuskoulutuksena tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena. 
45 §. Henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinta ja hyväksyminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että koulutuksen järjestäjän tulisi laatia ja päivittää henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma yhdessä opiskelijan kanssa. Suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen osallistuisi opiskelijan kanssa koulutuksen järjestäjän nimeämä opettaja, opinto-ohjaaja tai tarvittaessa muu koulutuksen järjestäjän edustaja. Suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen voisi tilanteesta riippuen osallistua useita näitä edellä mainittuja koulutuksen järjestäjää edustavia henkilöistä yhdessä tai erikseen. Tarvittaessa koulutuksen järjestäjä voisi tehdä yhteistyötä myös muiden asiantuntijoiden kanssa. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen osallistuvista tahoista, kun osaamista hankitaan tai osoitetaan työpaikoilla. Työnantaja tai muu työpaikan edustaja osallistuisivat suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen, jos koulutus järjestettäisiin oppisopimuskoulutuksena, osaamisen hankkiminen tapahtuisi koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena tai osaaminen osoitettaisiin työpaikalla. Vankilaopetuksessa suunnitelman laadintaan osallistuisi myös vankilan työnjohtaja. Jos työvoimakoulutukseen sisältyisi työpaikalla tapahtuvaa osaamisen hankkimista, suunnitelman laadintaan voisi osallistua myös työ- ja elinkeinoviranomaisen edustaja. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muiden kuin 2 momentissa tarkoitettujen yhteistyötahojen osallistumisesta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän kanssa yhteistyössä toimivat tahot osallistuisivat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan ja päivittämiseen siltä osin, kun suunnitelman mukainen osaamisen hankkiminen tai osoittaminen taikka ohjaus- ja tukitoimet perustuisivat 30 §:ssä tarkoitettuun koulutuksen hankintaan taikka muuhun koulutuksen järjestäjän yhteistyöhön toisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän, lukiokoulutuksen järjestäjän tai muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi nuorisotyötä tekevien ja opiskelijahuollosta vastaavien tahojen kanssa. Lain 30 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä voi hankkia tutkintokoulutusta ja osaamisen arviointia toiselta koulutuksen järjestäjältä, joten olisi tärkeää, että nämä tahot osallistuvat henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadintaan tämän hankittavan koulutuksen osalta. Lisäksi olisi tärkeää, että ohjaus- ja tukitoimien yhteistyötahot olisivat mukana henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laadinnassa näitä toimia vastaavilta osin. 
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman ja sen muutosten hyväksymisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan suunnitelman ja sen muutokset hyväksyisi aina koulutuksen järjestäjä ja opiskelija. Muut pykälän 2 ja 3 momenteissa tarkoitetut suunnitelman laadintaan osallistuvat tahot hyväksyisivät suunnitelman ja sen muutokset siltä osin, kun ne säännöksen mukaan osallistuvat suunnitelman laadintaan ja päivittämiseen. 
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin myös alaikäisen opiskelijan huoltajan tai laillisen edustajan kuulemisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan opiskelijan huoltajaa tai laillista edustajaa tulisi kuulla ennen suunnitelman hyväksymistä. Huoltajaa ja laillista edustajaa tulisi kuulla myös merkittävien suunnitelman muutosten yhteydessä. Jos kyse olisi kuitenkin teknisluonteisesta suunnitelman päivittämisestä tai esimerkiksi osaamisen hankkimisen aikataulujen tarkennuksesta, kuulemisvelvoitetta ei olisi. 
Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on edellä mainittujen tahojen yhteinen ja merkittävä työkalu opiskelijan osaamisen kehittämiseksi ja osaamisen laadun varmistamiseksi. Tästä syystä on tärkeää, että kaikilla osaamisen kehittämiseen ja osaamisen laadun varmistamiseen osallistuvilla tahoilla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmaan ja sitoutua samalla sen toteuttamiseen. 
46 §. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen. Pykälässä säädettäisiin aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi selvittää ja tunnistaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tämän esittämien asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Asiakirjat voisivat olla esimerkiksi tutkintotodistuksia, työtodistuksia tai muita opiskelijan koulutuksen järjestäjälle toimittamia todistuksia. Muuna selvityksenä voitaisiin käyttää erimerkiksi osaamiskartoitusta, haastattelua tai muita soveltuvia tapoja osaamisen selvittämiseksi. Osaaminen tunnistettaisiin käyttämällä monipuolisesti erilaisia kullekin osaamis- ja toimialalle soveltuvia menetelmiä. 
47 §. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen.Pykälässä säädettäisiin opiskelijan aiemmin hankkiman osaamisen tunnustamisesta. Osaamisen tunnustaminen tehtäisiin osaamisen tunnistamisen ja 46 §:n 1 momentissa tarkoitettujen opiskelijan esittämien asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Osaamisen tunnistamisen perusteella arvioitaisiin, miltä osin opiskelijan jo osoittama osaaminen voitaisiin tunnustaa suoraan osaksi suoritettavaa tutkintoa tai miltä osin osoitettu osaaminen voitaisiin toimittaa arvioijille arvioitavaksi ja tunnustettavaksi pelkästään asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Lisäksi arvioitaisiin, miltä osin opiskelija voitaisiin jo saavuttamansa osaamisen perusteella ohjata suoraan soveltuvan tutkinnon, sen osan tai osien näyttöön taikka yhteisten tutkinnon osien tai niiden osa-alueiden osalta osoittamaan osaamisensa muulla tavoin. 
Pykälän 1 momenttiin ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi tunnustaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen, joka vastaisi tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Ehdotetussa säännöksessä säädettäisiin osaamisen tunnustaminen koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi, mikä muuttaisi nykytilaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen osalta, sillä voimassa olevan sääntelyn mukaisesti opiskelijan on tullut hakea koulutuksen järjestäjältä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. 
Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen osalta osaamisen tunnustaminen puolestaan on jo säädetty koulutuksen järjestäjän velvoitteeksi ja siihen liittyvistä tarkemmista menettelyistä on säädetty ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa. 
Koulutuksen järjestäjä tunnustaisi opiskelijan aiemmin hankkiman osaamisen 46 §:n 1 momentissa tarkoitettujen opiskelijan esittämien asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Koulutuksen järjestäjällä ei olisi velvoitetta lähteä muulla tavoin selvittämään opiskelijan mahdollista aiemmin hankkimaa osaamista, ellei osaaminen olisi nähtävissä suoraan kaikkien koulutuksen järjestäjien käytössä olevista valtakunnallisista rekistereistä tai palveluista. 
Ehdotetun säännöksen 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin jatkossakin tarkemmin osaamisen tunnustamisen menettelytavoista. Asetuksella säädettävät menettelytavat vastaisivat voimassa olevassa henkilökohtaistamisasetuksessa säädettyjä menettelytapoja. 
Koulutuksen järjestäjän tulisi tunnustaa tutkinnon osa tai yhteisten tutkinnon osien osa-alue osaksi suoritettavaa tutkintoa silloin, kun se on suoritettu voimassa olevien ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon perusteiden mukaisesti. Lisäksi edellytettäisiin, että suoritettavana olevan tutkinnon muodostumissäännöt mahdollistaisivat tutkinnon osan tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueen sisällyttämisen tutkintoon. Valinnaisten tutkinnon osien osalta edellytettäisiin edellisten lisäksi, että henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa sovitaan kyseisen tutkinnon osan sisältyvän opiskelijan tutkintoon. Koulutuksen järjestäjän tulisi tunnustaa myös opiskelijan suorittamat lukio-opinnot, korkeakouluopinnot sekä muut vastaavat toimivaltaisen viranomaisen arvioimat ja todentamat opinnot osaksi suoritettavaa tutkintoa, jos tutkinnon muodostumissäännöt mahdollistavat näiden opintojen sisällyttämisen osaksi tutkintoa esimerkiksi valinnaisena tutkinnon osana tai valinnaisena yhteisten tutkinnon osien osa-alueena. Näissä tilanteissa koulutuksen järjestäjä tunnustaisi suoritetun tutkinnon osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen suoraan osaksi suoritettavaa tutkintoa. 
Jos opiskelijalla olisi aiemmin suoritettuja tutkintoja, tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita taikka niitä sisällöllisesti vastaavia lukio-opintoja, korkeakouluopintoja tai muita vastaavia toimivaltaisen viranomaisen arvioimia ja todentamia opintoja, jotka eivät kuitenkaan olisi voimassa olevien ammatillisten tutkintojen perusteiden mukaisia, koulutuksen järjestäjä toimittaisi opiskelijan toimittamat asiakirjat ja mahdollisen muun selvityksen osaamisen arvioijille. Arvioijat arvioisivat, vastaavatko aiemmin suoritetut tutkinnot, tutkinnon osat tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueet taikka opinnot parhaillaan suoritettavana olevan tutkinnon perusteita ja mitä tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita olisi asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella mahdollista tunnustaa osaksi suoritettavaa tutkintoa. Samalla arvioijat varmistaisivat asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella opiskelijan aiemmin hankkiman osaamisen ajantasaisuuden. Arvioinnin perusteella arvioijat päättäisivät, miltä osin todennettu osaaminen soveltuisi tunnustettavaksi vastaamaan suoritettavana olevan tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita. 
Opiskelijalla voisi olla myös muuta tavoitteena olevaan tutkintoon liittyvää aiempaa osaamista kuin suoritettuja tutkintoja, tutkinnon osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita taikka aiemmin mainittuja toimivaltaisen viranomaisen arvioimia ja todentamia opintoja. Aiempi osaaminen voisi perustua esimerkiksi työkokemukseen, harrastuneisuuteen tai koulutukseen, jossa ei ole suoritettu tutkintoja, niiden osia tai opintoja. Jos henkilökohtaistamisen yhteydessä todettaisiin, että opiskelijalla olisi riittävästi sellaista aiempaa osaamista, jonka perusteella hän voisi saada suoritetuksi tutkinnon osan tai osia tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueita, koulutuksen järjestäjä ohjaisi opiskelijan näiltä osin suoraan osoittamaan osaamisensa näytössä tai yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden osalta myös muulla tavoin. Jos koulutuksen järjestäjä arvioisi, että aiemmin hankittu osaaminen ei riitä osaamisen osoittamiseen, koulutuksen järjestäjän olisi yhdessä opiskelijan kanssa suunniteltava osaamisen osoittamiseksi tarvittavan ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa. 
Valmentavassa koulutuksessa aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista tehtäisiin käytännössä vain harvoissa tilanteissa, koska valmentavan koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa opiskelijalle uusia valmiuksia eikä toimia hankitun osaamisen todentamiskeinona. Ehdotettua aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin kuitenkin myös valmentavaan koulutukseen silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, jos opiskelija jatkaa aiemmin aloitettua valmentavaa koulutusta. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen osaksi valmentavan koulutuksen valinnaisia osia edellyttäisi, että henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa olisi sovittu kyseisen koulutuksen osan sisältyvän valmentavaan koulutukseen. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin osaamisen arviointia koskevien säännösten soveltamisesta aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen yhteydessä. Ehdotetun säännöksen mukaan aiemmin hankitun osaamisen arvioinnissa sovellettaisiin, mitä 53 §:n 1—3 momentissa säädettäisiin osaamisen arvioinnista, 54 §:ssä osaamisen arvioijista, 55 §:ssä arvioinnin tarkistamisesta ja oikaisusta sekä 56 §:ssä arvosanan korottamisesta. Jos aiemmin hankittua ammatillista osaamista arvioitaisiin ilman näyttöön osallistumista, ehdotetun säännöksen mukaan poikettaisiin kuitenkin siitä, mitä 54 §:n 1 momentissa säädettäisiin osaamisen arvioijista. Tällöin osaamisen arvioijina toimisi kaksi opettajaa tai muuta koulutuksen järjestäjän edustajaa, eli toisena arvioijana ei toimisi työelämän edustaja. Tämä poikkeussääntö olisi tarpeen, koska osaamista ei tällöin osoitettaisi tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja -prosesseissa, vaan esitettyjen asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella. Työelämän edustajien osallistuminen pelkästään asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella tehtävään osaamisen arviointiin kuormittaisi kohtuuttomasti työelämää. 
Jos aiemmin hankittua osaamista tunnustettaisiin ilman osaamisen arviointia eli suoraan tutkinnon perusteiden mukaisesti, ehdotetun säännöksen mukaan sovellettaisiin ainoastaan lain 56 §:n säännöksiä arvosanan korottamisesta. 
Opiskelijoiden yhdenvertaisuuden kannalta tunnustettavan osaamisen laajuuden mitoituksessa ja arvosanojen muuntamisessa tulisi käyttää mahdollisimman yhtenäisiä periaatteita. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaankin voimassa olevaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 30 §:n 3 momenttia vastaavaa valtuutussäännöstä, jonka mukaan Opetushallitus voisi määrätä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteista sekä arvosanojen muuntamisesta. Opetushallitus voisi määrätä tunnustettavan osaamisen mitoituksen ja arvosanojen muuntamisen periaatteista tyypillisimmissä tilanteissa, koska kaikkiin yksittäisiin tilanteisiin soveltuvia määräyksiä ei ole mahdollista antaa. Muissa tilanteissa koulutuksen järjestäjän tulisi määritellä tunnustettavan osaamisen laajuus osaamispisteinä sekä osaamisen arviointi. Opetushallitus voisi nykykäytäntöä vastaavasti määritellä tunnustettavan osaamisen mitoituksen periaatteet esimerkiksi silloin, kun tutkintoon sisällytetään opintopisteinä suoritettuja korkeakouluopintoja tai lukiokoulutuksessa suoritettuja kursseja taikka kun opiskelija on suorittanut lukion oppimäärän. Arvosanojen muuntamisesta Opetushallitus voisi määrätä esimerkiksi suomalaisissa korkeakouluissa ja lukiokoulutuksessa suoritettujen opintojen osalta. 
48 §. Osaamisen hankkimisen suunnittelu. Pykälässä säädettäisiin osaamisen hankkimisen suunnittelusta. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi suunnitella tutkinnon tai koulutuksen perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen, jos opiskelijalla ei ole osaamisen osoittamiseksi tarvittavaa aiemmin hankittua osaamista. Lisäksi koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi suunnitella opiskelijan tarvitsemat ohjaus- ja tukitoimet sekä tarvittaessa 63 §:ssä tarkoitetut opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot, 64 §:ssä tarkoitettu erityinen tuki ja osaamisen arvioinnin mukauttaminen sekä 66 §:ssä tarkoitettu ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeaminen. 
Osaamisen hankkimisen suunnittelun yhteydessä koulutuksen järjestäjä selvittäisi opiskelijan tarpeen tutkintokoulutukseen, muuhun ammattitaidon tai osaamisen hankkimiseen, ohjaukseen ja tukeen, opiskeluvalmiuksia tukeviin opintoihin ja erityiseen tukeen. Myös tarve mukauttaa osaamisen arviointia tai poiketa tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista olisi selvitettävä. Samalla selvitettäisiin myös opiskelijan neuvontaan ja ohjaukseen osallistuvat yhteistyötahot. Ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijan osalta olisi lisäksi selvitettävä tarve järjestää työpaikalla tapahtuvaa osaamisen hankkimista, jos opiskelijalla ei olisi ehdotetun 62 §:n 2 momentissa tarkoitettua suoritettavaan tutkintoon liittyvää käytännön työtehtävien yhteydessä aiemmin hankittua osaamista. 
Koulutuksen järjestäjä suunnittelisi yhdessä opiskelijan kanssa, miten, missä ja milloin tämä hankkii tutkinnon tai koulutuksen perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai muun osaamisen. Opiskelija ohjattaisiin tutkintokoulutukseen tai muuhun lisäammattitaidon hankkimiseen vain siltä osin, kun hänellä ei vielä olisi osaamisen osoittamiseksi tarvittavaa aiemmin hankittua osaamista. Opiskelijalle olisi selvitettävä ne erilaiset oppimisen mahdollisuudet, joita koulutuksen järjestäjä tarjoaa. Yhteisesti olisi arvioitava niiden sopivuus opiskelijalle. 
Pykälän 2 momentin mukaan ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen suunniteltaisiin yksilöllisesti tutkinnon tai koulutuksen osittain. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että mitä pykälässä säädetään opiskelijasta, sovellettaisiin myös oppisopimuskoulutukseen hakijaan. Säännös olisi tarpeen siksi, että oppisopimuskoulutuksessa osa osaamisen hankkimisen suunnittelusta on usein tarpeen tehdä ennen oppisopimuksen solmimista, jotta oppisopimusopiskelijan työnantaja tietää, mihin hän sitoutuu ja milloin opiskelija on työpaikalla työnantajan käytettävissä. Tällöin hakijaa ei ole vielä otettu oppisopimuskoulutuksen opiskelijaksi. Osaamisen hankkimisen suunnittelu toteutettaisiin kuitenkin vastaavasti kuin opiskelijaksi jo otetun henkilön osalta on säädetty. 
49 §. Osaamisen osoittamisen suunnittelu.Pykälässä säädettäisiin tutkinnon tai valmentavan koulutuksen suorittamiseksi tarvittavan osaamisen osoittamisen suunnittelusta. Ehdotetun säännöksen mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä olisi suunnitella tutkinnon tai koulutuksen perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai osaamisen osoittaminen. Koulutuksen järjestäjä suunnittelisi yhdessä opiskelijan kanssa, miten, missä ja milloin tämä osoittaa tutkinnon perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai muun osaamisen taikka koulutuksen perusteissa edellytetyn osaamisen. Pykälän 2 momentin mukaan ammattitaidon tai osaamisen osoittaminen suunniteltaisiin yksilöllisesti tutkinnon tai koulutuksen osittain. 
Ammatillisissa tutkinnon osissa osaaminen osoitetaan pääsääntöisesti työpaikoilla järjestettävissä näytöissä käytännön työtehtäviä tehden. Jotta näytöt voitaisiin sovittaa mahdollisimman hyvin ja sujuvasti osaksi työpaikkojen normaaleja käytäntöjä, koulutuksen järjestäjän olisi suunnitellessaan ja järjestäessään näyttöjä tehtävä yhteistyötä niiden työpaikkojen kanssa, joilla näytöt järjestetään. 
6 luku. Tutkinnon tai valmentavan koulutuksen suorittaminen ja osaamisen arviointi
50 §. Tutkinnon ja valmentavan koulutuksen suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin ammatillisen tutkinnon ja ammatillisten tutkintojen tutkinnon osien sekä valmentavan koulutuksen ja valmentavan koulutuksen osien suorittamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon tutkinnon osa olisi suoritettu, kun tutkinnon perusteissa määritelty osaaminen olisi osoitettu vähintään perusteiden mukaisella alimmalla hyväksytyllä tasolla joko näyttämällä ehdotetun lain 52 §:ssä säädetyllä tavalla tai tunnustamalla osaaminen sen mukaan kuin ehdotetun lain 47 §:ssä säädetään. Koko tutkinto katsottaisiin suoritetuksi, kun opiskelija on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon perusteissa määrätyt pakolliset tutkinnon osat ja henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa suunnitellut valinnaiset tutkinnon osat. 
Erityistä tukea saavan opiskelijan osalta ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaista osaamisen arviointia voitaisiin mukauttaa laatimalla opiskelijalle yksilöllinen osaamisen arviointi ehdotetun lain 64 §:n 2 momentissa säädetyn mukaisesti. Osaamisen arviointia voitaisiin mukauttaa vain siinä määrin, kuin se olisi opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä. Osaamisen arvioinnin mukauttaminen olisi mahdollista vain ammatillisen perustutkinnon osalta. Myös erityistä tukea saavan opiskelijan opetuksessa ensisijaisena tavoitteena olisi kuitenkin se, että opiskelija voisi hänelle annettavien tukitoimien avulla saavuttaa ammatillisen perustutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. 
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valmentavan koulutuksen osan ja valmentavan koulutuksen suorittamisesta vastaavalla tavalla kuin ehdotetussa 1 momentissa säädetään tutkinnon ja tutkinnon osan suorittamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan valmentavan koulutuksen osa olisi suoritettu, kun opiskelija on osoittanut koulutuksen perusteissa määritellyn osaamisen ehdotetun lain 52 §:ssä säädetyllä tavalla tai osaaminen on tunnustettu siten kuin ehdotetussa 47 §:ssä säädetään. Koko valmentava koulutus katsottaisiin suoritetuksi, kun koulutuksen perusteiden mukaan kaikki koulutuksen muodostumiseksi vaadittavat koulutuksen osat on suoritettu hyväksytysti. 
51 §. Palaute osaamisen kehittymisestä. Pykälässä säädettäisiin opiskelijan oikeudesta saada osaamisen kehittymisestä palautetta tutkinnon suorittamisen ja koulutuksen aikana. Pykälän 1 momentin mukaan tutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen aikana opiskelijan osaamisen kehittymistä arvioisivat ja siitä antaisivat palautetta opetuksesta vastaavat opettajat tai muut koulutuksen järjestäjän edustajat sekä työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana myös vastuullinen työpaikkaohjaaja. 
Opiskelijan osaamisen kehittymistä arvioisivat tavallisesti opetuksesta vastaava opettaja tai opettajat yhdessä. Jos opiskelijalla on ainoastaan yksi opetuksesta vastaava opettaja, voisi hän myös yksin arvioida opiskelijan osaamisen kehittymistä ja antaa siitä palautetta. Opiskelijalla olisi oikeus saada palautetta osaamisen kehittymisestä myös muissa oppimisympäristöissä, kuten työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana. Tällöin palautteen antajana voisi toimia myös opiskelijan vastuullinen työpaikkaohjaaja. Osaamisen kehittymistä seurattaisiin ja sitä arvioitaisiin antamalla opiskelijalle kirjallista tai suullista palautetta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että jos opiskelija suorittaa tutkinnon tai tutkinnon osan osallistumatta tutkintokoulutukseen, hänen osaamisensa kehittymistä arvioisivat ja siitä antaisivat palautetta ehdotetussa 54 §:ssä tarkoitetut osaamisen arvioijat osaamisen arvioinnin yhteydessä. 
Pykälän 2 momentin mukaan opiskelijalle annettavalla palautteella ohjattaisiin ja kannustettaisiin henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä kehitettäisiin edellytyksiä itsearviointiin. Palaute ei vaikuttaisi tutkinnon tai koulutuksen osan tai yhteisen tutkinnon osan osa-alueen arviointiin tai arvosanaan eikä siihen myöskään voisi hakea tarkistamista tai oikaisua ehdotetun lain 55 §:ssä säädetyllä tavalla. 
Opiskelijan osaamisen kehittymistä tulisi arvioida säännöllisesti opiskelun aikana ja antaa siitä palautetta opiskelijalle, jotta opiskelija tietää, mitä hänen tulee vielä oppia saavuttaakseen tutkinnon tai koulutuksen perusteissa määrätyt ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. 
52 §. Osaamisen osoittaminen. Pykälässä säädettäisiin osaamisen osoittamisesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin näytöstä osaamisen osoittamisen välineenä. Momentin mukaan ammattitaito ja osaaminen osoitettaisiin tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa. Tätä osaamisen osoittamistilannetta kutsuttaisiin näytöksi. Näytössä opiskelija osoittaisi, kuinka hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn ammattitaidon tai osaamisen. Käytännön työtehtäviä tehtäisiin siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaisi kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Näyttöä olisi mahdollista jatkaa toisessa työpaikassa tai työkohteessa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. 
Näytöt suunniteltaisiin tutkinnon osittain ja niiden suunnittelussa ja arvioinnissa olisi aina noudatettava tutkinnon perusteissa määriteltyjä arvioinnin kohteita ja kriteerejä sekä ammattitaidon osoittamistapoja. Arvioitavan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin tai osaamistavoitteisiin liittyvä osaaminen voitaisiin osoittaa yhdellä kertaa tai useassa osassa. Yhdessä näytössä voitaisiin myös osoittaa useaan tutkinnon osaan liittyvää osaamista. Koulutuksen järjestäjä vastaisi näytön suunnittelusta, mutta suunnittelu tehtäisiin yhdessä opiskelijan ja näyttötyöpaikan tai muun näyttöympäristön edustajan kanssa. Näyttöjen käytännön järjestelyt ja aikataulut tulisi suunnitella siten, että ne soveltuvat mahdollisimman hyvin opiskelijan ja näyttötyöpaikan tai muun näyttöympäristön tarpeisiin ja normaaleihin käytäntöihin. 
Näyttöä käytettäisiin arvioinnin välineenä ammatillisissa tutkinnon osissa. Pykälän 1 momentin nojalla myös yhteisten tutkinnon osien tai niiden osa-alueiden osaamistavoitteiden saavuttaminen arvioitaisiin näytössä silloin, kun yhteinen tutkinnon osa tai sen osa-alue toteutetaan ammatillisen tutkinnon osan yhteydessä. Yhteisten tutkinnon osien suorittamiseksi vaadittava osaaminen voitaisiin tarvittaessa osoittaa myös muulla tavoin, esimerkiksi kirjallisissa tai suullisissa kokeissa. Pykälän 2 momentin mukaan valmentavan koulutuksen osien suorittamiseksi vaadittava osaaminen osoitettaisiin muualla tavoin kuin näytössä, esimerkiksi kirjallisissa tai suullisissa kokeissa. 
Näytöt korvaisivat voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetut ammattiosaamisen näytöt ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitetut tutkintotilaisuudet. Ammatillisessa koulutuksessa siirryttäisiin yhteen näyttöön perustuvaan osaamisen osoittamistapaan, joka vastaisi pääpiirteissään nykyisten näyttötutkintojen tutkintotilaisuuksia. Ammatillisessa peruskoulutuksessa on ollut voimassa olevan lainsäädännön mukaan mahdollista käyttää muuta arviointia täydentämään ammattiosaamisen näyttöä. 
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin näytön toteuttamisesta pääsääntöisesti työpaikalla käytännön työtilanteissa. Koulutuksen järjestäjä vastaisi näytön toteuttamisesta. Tutkintojen laadun varmistamisen keskeinen perusta olisi osaamisen osoittaminen aidoissa työelämän tilanteissa ja arvioinnin perustuminen Opetushallituksen määräämiin tutkinnon perusteisiin sekä arvioijina toimivien opettajan ja työelämän edustajan kollegiaalinen arviointi. Näytön toteuttaminen työpaikalla aidossa työelämän tilanteessa tarjoaisi myös opiskelijalle suoran kontaktin työnantajiin ja tukisi näin opiskelijan työllistymistä, mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa tai parantaa tuottavuutta omassa työssä. 
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan näyttötutkintojen tutkintotilaisuudet järjestetään pääsääntöisesti työpaikoilla. Ammattiosaamisen näytöt on voitu voimassa olevan ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 25 §:n 2 momentin mukaisesti toteuttaa työpaikalla, oppilaitoksessa tai muussa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa. Säännösten perusteella näyttötutkintojen tutkintotilaisuuksien järjestäminen työpaikan ulkopuolella on tarkoitettu poikkeukseksi, johon on tarve turvautua esimerkiksi silloin, kun kaikkea tutkinnon perusteissa edellytettyä osaamista ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista osoittaa työpaikalla. Tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksiin voi myös kuulua määrättyihin erityistilanteisiin liittyvää osaamista, jota ei ole mahdollista osoittaa normaalien työtehtävien yhteydessä tai sen osoittaminen aidossa työtilanteessa voisi vaarantaa esimerkiksi potilas- tai liikenneturvallisuuden. Tästä syystä pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että perustellusta syystä näyttö voitaisiin kuitenkin järjestää myös muualla kuin työpaikalla, esimerkiksi oppilaitoksessa, oppilaitoksen työmaalla tai muissa oppilaitoksen työympäristöissä taikka nuorten työpajalla. Perusteltu syy voisi myös edellä mainittujen lisäksi olla esimerkiksi se, että opiskelija on alaikäinen tai että opiskelijan kodista kohtuullisella etäisyydellä ei ole sellaista työpaikkaa, joka täyttäisi näyttöympäristön edellytykset.