1.1  1.1 Tausta

Euroopan komissio antoi 30 päivänä marraskuuta 2016 puhtaan energian paketin (Clean Energy for All Europeans), jonka yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa Euroopan unionin maailmanlaajuista johtoasemaa uusiutuvan energian alalla. Paketti sisälsi kahdeksan säädösehdotusta.  

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu toisinto, COM(2016) 767 final) annettiin osana puhtaan energian pakettia. Ehdotuksen tavoitteena oli luoda kehikko uusiutuvan energian edistämiseksi vuoteen 2030. Ehdotuksella oli tarkoitus panna toimeen Eurooppa-neuvoston lokakuussa 2014 sopima ilmasto- ja energiapuitteiden mukainen tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus vähintään 27 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuonna 2030.  

Ehdotuksessa asetettiin Euroopan unionin yhteinen sitova tavoite uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian osuudeksi energian loppukulutuksesta vuonna 2030. Komissio ehdotti liikennepolttoaineiden toimittajille velvoitetta saattaa markkinoille kasvava osuus kehittyneitä biopolttoaineita, tiettyjä muita biopolttoaineita ja biokaasua, ei biologista alkuperää olevia uusiutuvia polttoaineita, uusiutuvaa sähköä ja jätepohjaisia fossiilisia polttoaineita. Ehdotuksen mukainen osuus oli vuonna 2021 vähintään 1,5 prosenttia liikennepolttoaineen toimittajan energiamäärästä nousten 6,8 prosenttiin vuonna 2030. 

Lisäksi ehdotus sisälsi säännöksiä, jotka koskevat uusiutuvan sähkön tukijärjestelmiä ja itse tuotettua uusiutuvaa energiaa ja energiayhteisöjä, uusiutuvan energian lisäämistä lämmityksessä ja jäähdytyksessä, bioenergian kestävyys- ja kasvihuonekaasupäästövähennyskriteereitä, alkuperätakuita ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä, hallinnollisia menettelyjä sekä tiedottamista ja koulutusta. 

Jakeluvelvoitelainsäädäntöä päivitettiin perusteellisemmin viimeksi vuonna 2019. Tuolloin biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annettua lakia (446/2007, jäljempänä jakeluvelvoitelaki) muutettiin siten, että jakeluvelvoitetta tiukennettiin vuodesta 2021 alkaen. Vuonna 2029 velvoite on 30,0 prosenttia. Jakeluvelvoitteeseen liittyvää kehittyneiden biopolttoaineiden lisävelvoitetta tiukennettiin myös vuodesta 2021 alkaen siten, että se on vuonna 2030 10,0 prosenttiyksikköä. Lisäksi lisävelvoitteen laiminlyönnistä säädettiin seuraamusmaksu. 

1.2  1.2 Valmistelu

RED II:n valmistelu

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uudelleenlaadittu), jäljempänä RED II, on valmisteltu laaja-alaisen sidosryhmien (ml. jäsenvaltiot ja toimivaltaiset viranomaiset) osallistamisen ja kuulemisen kautta ja noudattaen Euroopan komission paremman sääntelyn ohjelmaa (REFIT). Lisäksi komissio on teettänyt neliosaisen unionin laajuisen vaikutusten arvioinnin direktiiviehdotuksen valmisteluvaiheessa. Keskeiset EU:n toimielinten valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM089:00/2019.  

Direktiiviehdotuksesta annettiin U-kirjelmä (U 5/2017 vp) 2 päivänä helmikuuta 2017 ja jatko-kirjelmä (UJ 14/2018 vp) 23 päivänä toukokuuta 2018.  

Valtioneuvosto piti hyvänä, että liikenteen uusiutuvan energian käytölle ja kehittyneille biopolttoaineille ehdotetaan direktiivissä sitovia osuustavoitteita. Näin voidaan turvata biopolttoaineiden ja muiden liikenteen uusiutuvien energialähteiden eurooppalainen markkina ja rohkaista yrityksiä teknologian kehittämiseen ja investointeihin. Lähtökohtaisesti valtioneuvosto piti myös kannatettavana pyrkimystä perinteisten, ruoka- ja rehupohjaisten biopolttoaineiden käytön asteittaiseen rajoittamiseen. Valtioneuvosto kuitenkin katsoi, että kehittyneet biopolttoaineet määrittelevä direktiiviehdotuksen raaka-aineluettelo ei ole paras tapa määritellä ko. polttoaineita ja esitetyssä muodossaan se rajoittaa liikaa kehittyneiksi katsottavia biopolttoaineita erityisesti jäte- ja tähdepohjaisten biopolttoaineiden osalta. 

Valtioneuvoston mielestä Suomen kannalta tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi tulisi katsoa kokonaisuutena biopolttoaineiden määrittelyä ja eri minimiosuusvaatimuksiin sisällytettäviä polttoaineita ja energialähteitä sekä määritellä selkeästi, mitä reunaehtoja jäsenvaltioille asetetaan koskien kansallisia edistämistoimenpiteitä. Ottaen huomioon Suomen haastavat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisvelvoitteet taakanjakosektorilla ja erityisesti liikenteen osalta sekä kunnianhimoiset tavoitteet kehittyneiden biopolttoaineiden osalta valtioneuvosto katsoi välttämättömäksi, että kansallisesti voidaan asettaa EU:n vaatimuksia korkeampia ja laveampia velvoitteita. 

Talousvaliokunta antoi asiasta lausunnot (TaVL 10/2017 vp ja TaVL 27/2018 vp), joissa se yhtyi monilta osin valtioneuvoston kantoihin. Talousvaliokunta lisäsi, että liikenteen teknologioiden kehittyessä nopeasti myös sääntelyn teknologianeutraalius on tärkeä lähtökohta: on keskeistä, ettei sääntelyllä priorisoida tiettyjä teknologioita. Biopolttoaineiden käytön edistämistä ei pidä myöskään nähdä vastakkaisena tavoitteena liikenteen sähköistymiskehitykselle, ja sääntelyn tulee huomioida myös uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön mahdollisuudet. 

Ehdotetulla sääntelyllä pyritään vähentämään ruokapohjaisten biopolttoaineiden tuotantoa ja edistämään siirtymää kohti jäte- ja tähdepohjaisia polttoaineita. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esitetty sääntelytapa saattaa kuitenkin edistää myös rajallisten arvokkaiden raaka-aineiden ohjaamista biopolttoaineiden raaka-aineiksi. Valiokunta korosti, että tavoitteena tulee olla raaka-aineiden ohjautuminen kustannustehokkuus- ja kiertotalousnäkökulma huomioon ottaen korkean jalostusarvon tuotteisiin. Ehdotuksen mukaan kehittyneillä biopolttoaineilla tarkoitetaan direktiivin liitteessä IX luetelluista raaka-aineista tuotettuja biopolttoaineita ja biokaasua. Liitteen IX luettelo on tyhjentävä eikä sisällä merkittävää osaa Suomen biopolttoainetuotannossa käytettävistä lähinnä jäte- ja tähderaaka-aineista. Talousvaliokunta katsoi saamansa selvityksen perusteella, että kehittyneitä biopolttoaineita ei pidä määritellä rajoitetun ja tyhjentävän listan kautta, vaan tulee pyrkiä laajaan määritelmään, joka mahdollistaisi teknologianeutraalisti myös tulevan kehityksen ottaen erityisesti huomioon jäte- ja tähdepohjaisten polttoaineiden kehitysnäkymät. 

Talousvaliokunta piti ehdotukseen sisältyvää raaka-ainelistausta yhtenä keskeisimmistä neuvottelujen osa-alueista. Suomen näkökulmasta ratkaisevaa on, ettei sääntelystä aiheudu rajoitteita bioenergian käytölle ja tulevalle kehittämiselle ja että liitteen IX A osan raaka-aineista valmistetuille kehittyneille biopolttoaineille asetetaan alatavoite investointien kannustamiseksi. 

Talousvaliokunta korosti, että bioenergian sääntelyn lähtökohtana tulee olla vakaan investointiympäristön turvaaminen. Talousvaliokunta arvioi, ettei suljettu raaka-ainelistaus ole onnistunut tapa määritellä nopeasti kehittyviä biopolttoaineita, vaan määritelmän tulisi ottaa huomioon teknologian tuleva kehitys ja esimerkiksi jäte- ja tähdepohjaisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Kun ehdotuksessa kuitenkin on päädytty määrittelemään biopolttoaineet raaka-ainelistauksen kautta, talousvaliokunta painotti, että listaukseen tulee voida tarvittaessa lisätä raaka-aineita. Samalla valiokunta korosti, että biopolttoaineiden tuotannon investoinnit edellyttävät ennakoitavaa sääntely-ympäristöä. Investointien mahdollistamiseksi ja suojaamiseksi on siksi keskeistä, ettei listalta voida poistaa raaka-aineita. Tämä on ratkaisevaa myös Suomen kansallisten uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Ympäristövaliokunta yhtyi lausunnoissaan (YmVL 5/2017 vp ja YmVL 17/2018 vp) valtioneuvoston kantoihin muun muassa siltä osin, että se kannatti liikenteen uusiutuvan energian käytölle ja kehittyneille biopolttoaineille ehdotettavia sitovia osuustavoitteita ja katsoi valtioneuvoston tapaan, että kehittyneet biopolttoaineet määrittelevä direktiiviehdotuksen raaka-aineluettelo ei ole paras tapa määritellä ko. polttoaineita. 

Lausunnoissaan (MmVL 5/2017 vp ja MmVL 10/2018 vp) maa- ja metsätalousvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantoihin. Lisäksi se korosti sitä, että liikennepolttoaineiden toimittajille ehdotetusta velvoitteesta saattaa markkinoille kasvava osuus kehittyneitä biopolttoaineita ym. ei seuraisi sitä, että suomalaisille liikennepolttoaineiden toimittajille tulisi juurikaan kannustevaikutusta lisätä uusiutuvaa energiaa liikenteessä. Valiokunta myös katsoi, että liikennebiokaasulle ei tule asettaa tiukempia kasvihuonekaasuvähennysvaatimuksia kuin muille biopolttoaineille tai nesteille verrattuna fossiiliseen vertailuarvoon ja että esitystä tulee muuttaa siten, että ruuantuotannon kanssa kilpailemattomia biomassoja käytettäessä ei aseteta lainkaan tuotantokattoa vasta kehityksensä alussa olevalle toiminnalle - kuten Suomessa biokaasun tuotannolle. Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että komission ehdotus sisälsi absoluuttisen katon joidenkin jätteiden käyttämiselle biopolttoaineiden raaka-aineina (kategorian 1 ja 2 jäte-eläinrasvat ja käytetyt paistorasvat). Tämä katto esitetään asetettavaksi 1,7 prosenttiin tie- ja raideliikenteen energiasisällöstä polttoainejakelijoille asetettavan jakeluvelvoitteen täyttämisessä. Valiokunta piti rajoitusta perusteettomana, sillä nämä raaka-aineet on hyväksytty jätteiksi lähes kaikissa EU-maissa ja niiden käyttöön on kannustettu. 

Myös suuri valiokunta antoi asiasta lausunnot (SuVL 3/2017 vp ja SuVL 5/2018 vp), joissa se yhtyi valtioneuvoston kantoihin yhtyen samalla erikoisvaliokuntien lausunnoissaan esittämiin huomautuksiin. Keskeiset kansalliset valmisteluasiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM089:00/2019. 

Komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston trilogi-neuvotteluissa saavutettiin 13.6.2018 epävirallinen sopu uusiutuvan energian direktiiviehdotuksesta, jonka Coreper-komitea hyväksyi 27.6.2018. EU:n yhteinen uusiutuvan energian tavoite vuodelle 2030 nostettiin neuvottelutuloksen myötä komission ehdotuksen 27 prosentista 32 prosenttiin. Neuvottelujen myötä nostettiin liikenteen uusiutuvan energian osuuden yleisvelvoitteen prosenttiosuutta 14 prosenttiin. Kuitenkin samaan aikaan velvoitteen rakennetta ja laskentatapaa muutettiin siten, että todellinen direktiivin vaatima liikennealan uusiutuvien osuus jää 14 prosentin alle. Komission ehdotuksen mukaan liikenteen uusiutuvien osuutta olisi voinut täyttää vain liitteen IX biopolttoaineilla ja biokaasulla, kun hyväksytyn direktiivin mukaan velvoitetta voi täyttää myös muilla kestäväksi katsottavilla biopolttoaineilla ja biokaasulla. Mahdollistamalla tuplalaskenta laskettiin kehittyneiden biopolttoaineiden ja biokaasun pakollista osuutta energian loppukulutuksesta liikennealalla. Laskentasäännöistä muutettiin myös sitä, miten lasketaan ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja bionesteiden sekä liikenteessä kulutettujen biomassapolttoaineiden sallittu osuus uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan energian kokonaisloppukulutuksesta. 

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät RED II:n yhdessä komission ehdotuksesta tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, yhteispäätösmenettelyssä (SEUT 289(1) artikla). Euroopan parlamentti ja neuvosto allekirjoittivat direktiivin 11 joulukuuta 2018. Direktiivi annettiin tiedoksi jäsenvaltioille ja julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 21 joulukuuta 2018 ja se tuli voimaan 24 joulukuuta 2018. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2021. 

Hallituksen esityksen valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat valtioneuvoston hankeikkunan julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneu-vosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM089:00/2019. 

Työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta AFRY Management Consulting Oy (jäljempänä AFRY) teki selvityksen nykyisen jakeluvelvoitejärjestelmän kehittämisestä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa kansallisen jakeluvelvoitteen kehittämiseksi niin, että liikenteen kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteet toteutuisivat biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden ja energialähteiden osalta mahdollisimman kustannustehokkaasti sekä teknologianeutraalisti. Selvitys julkaistiin syyskuussa 2020 (Jakeluvelvoitteen laajentaminen, raportin tunnus VN/3364/2020). 

Työ oli rajattu käsittelemään ainoastaan tieliikennettä, joten lentoliikenteessä ja merenkulussa käytettävät polttoaineet eivät olleet osana selvitystyötä. Selvityksessä ei myöskään tarkasteltu biopolttoöljyn jakeluvelvoitteen laajentamista uusiin polttoaineisiin. Työssä tarkastellut uudet tieliikenteen energialähteet, joiden soveltuvuutta jakeluvelvoitteen piiriin arvioitiin, olivat biokaasu, muuta kuin biologista alkuperää olevat uusiutuvat polttoaineet eli ns. sähköpolttoaineet, kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet ja liikennesähkö. 

Selvityksen keskeisiä kysymyksiä olivat uusien polttoaineiden ja liikennesähkön soveltuvuus jakeluvelvoitteen piiriin, soveltuvien energialähteiden vaikutukset kilpailukykyyn ja liikenteen uusiutuvan energian kehitykseen, RED II:n tarjoamien joustojen ja rajoitteiden erillistarkastelu sekä muutos- ja täydennystarpeet kansalliseen jakeluvelvoitejärjestelmään. 

Selvityksen tekijöiden keskeinen johtopäätös oli, että ainoastaan biokaasu ja sähköpolttoaineet voitaisiin liittää osaksi jakeluvelvoitetta siten, että velvoitteen laajentamiselle asetetut kriteerit täyttyisivät. Biokaasu olisi yksinkertaisinta tuoda osaksi velvoitejärjestelmää liittämällä metaanin (fossiilinen ja uusiutuva) liikennekäyttö osaksi jakeluvelvoitetta. Sähköpolttoaineet sen sijaan lisättäisiin osaksi jakeluvelvoitetta polttoainekohtaisesti sen jälkeen, kun pystyttäisiin osoittamaan niiden täyttävän kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerit sekä uusiutuvaa sähköä koskevat vaatimukset komission delegoiduissa säädöksissä asettaminen menetelmien mukaisesti. Muiden tarkasteltujen polttoaineiden ei katsottu soveltuvan jakeluvelvoitteen piiriin, koska ne eivät vähentäisi kansallisesti liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja/tai niiden tuominen jakeluvelvoitteeseen vaatisi merkittäviä muutoksia velvoitejärjestelmään. 

3.1  3.1 Kansallinen lainsäädäntö

Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä

Lain biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä (446/2007, jakeluvelvoitelaki) tarkoituksena on edistää biopolttoaineiden käyttöä moottoribensiinin ja dieselöljyn korvaamiseksi liikenteessä. Jakelijoiden on toimitettava kulutukseen biopolttoaineita siten kuin jakeluvelvoitelaissa säädetään. 

Jakeluvelvoitelain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan jakelijalla tarkoitetaan liikennepolttoaineen jakelijaa, joka on valmisteverotuslain (182/2010) 12 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan mukaisesti verovelvollinen.  

Jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentin nojalla biopolttoaineiden energiasisällön osuus jakelijan kulutukseen toimittamien moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä tulee olla vähintään 20 prosenttia vuonna 2020. Biopolttoaineen energiasisältö laskentaan kuitenkin täyttävän jakeluvelvoitetta vuonna 2020 kaksinkertaisena, jos se on valmistettu liitteen mukaisesta raaka-aineesta. Tämä 20 prosentin tavoite ylittää selkeästi EU:n jäsenvaltioille RES-direktiivissä asetetun liikenteen uusiutuvan energian osuutta koskevan 10 prosentin tavoitteen vuodelle 2020. Jakeluvelvoitteesta on täytettävä 0,5 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitelain liitteen A osassa mainituista raaka-aineista tuotetuilla tai valmistetuilla biopolttoaineilla taikka sellaisista raaka-aineista tuotetuilla tai valmistetuilla biopolttoaineilla, jotka Energiavirasto on lain biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista (393/2013, jäljempänä myös kestävyyslaki) nojalla määritellyt jätteeksi, tähteeksi, syötäväksi kelpaamattomaksi selluloosaksi tai lignoselluloosaksi ja joita on käytetty toiminnassa olevassa laitoksessa ennen 9 päivää syyskuuta 2015. Jakeluvelvoite ei koske bionesteitä. Jakeluvelvoitteesta saa 5 §:n 5 momentin mukaan enintään 7 prosenttiyksikköä täyttää biopolttoaineilla, jotka on tuotettu paljon tärkkelystä sisältävistä viljelykasveista sekä sokerikasveista, öljykasveista ja maatalousmaalla pääasiassa energiakäyttöön viljellyistä pääviljelykasveista. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos kyse on liitteessä mainitusta raaka-aineesta. 

Jakeluvelvoitelain muutoslaki (419/2019, jäljempänä muutoslaki) tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019 ja sillä asetettiin tavoitteet vuoden 2020 jälkeiselle ajalle siten, että vuonna 2029 jakeluvelvoite on 30,0 prosenttia. Tämä ylittää selkeästi RED II-direktiivissä asetetun liikenteen uusiutuvan energian osuutta koskevan 14 prosentin velvoitteen vuodelle 2030. Muutoslailla myös asetettiin velvoitetasot vuodesta 2021 alkaen kehittyneille biopolttoaineille (liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotetut ja valmistetut polttoaineet). Vuoden 2021 alusta voimaan tulevan säännöksen mukaan lisävelvoite on 2 prosenttiyksikköä vuosina 2021-2023 ja se nousee vaiheittain siten, että lisävelvoite on 10 prosenttiyksikköä vuonna 2030 ja sen jälkeen. 

Jakeluvelvoitelain 5 b §:ssä säädetään jakeluvelvoitteen ylitäytön siirrosta seuraavalle vuodelle. Jos jakelija on kalenterivuonna toimittanut kulutukseen enemmän biopolttoainetta kuin jakeluvelvoitelaissa vaaditaan, jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden jakeluvelvoitetta laskettaessa ja biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain (418/2019; jäljempänä biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaki) mukaista samaa kalenterivuotta koskevaa jakeluvelvoitetta laskettaessa. Siirtyvä määrä voi olla enintään 30 prosenttia sen kalenterivuoden jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui, ja siirtyvällä määrällä voidaan täyttää enintään 30 prosenttia biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain mukaisesta jakeluvelvoitteesta. 

1.12.2020 voimaan tulleella jakeluvelvoitelain muutoslain voimaantulosäännöksen muutoslailla (801/2020) säädetään poikkeuksesta koskien vuonna 2020 tapahtunutta ylitäyttöä, jota voidaan siirtää vuodelle 2021. Säännöksen mukaan siirrettävän osuuden enimmäismäärä on niin ikään 30 prosenttia, mutta osuuden on perustuttava kestävyyslaissa tarkoitetuilla jätteillä tai tähteillä tuotettujen biopolttoaineiden energiamäärään. 

Muutoslailla (419/2019) mahdollistetaan jakeluvelvoitelain 5 §:n 4 momentin mukaisen lisävelvoitteen siirtäminen vuodesta 2021 alkaen. Siirtyvä määrä voi olla enintään 30 prosenttia sen kalenterivuoden lisävelvoitetta vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui. 

Jakelijan on mahdollista sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle jakeluvelvoitteensa täyttämiseksi lain 6 §:n mukaan.  

Energiavirasto on toimivaltainen viranomainen raaka-aineiden luokitteluun liittyvissä asioissa., Jakelija tai kestävyyslaissa tarkoitettu toiminnanharjoittaja voi hakea Energiavirastolta jakeluvelvoitelain 5 a §:n mukaista ennakkotietoa siitä, onko kyseessä 5 §:ssä tarkoitettu raaka-aine. Yksittäisen raaka-aineen luokittelusta (esim. kehittyneen biopolttoaineen raaka-aineeksi) ei pääsääntöisesti säädetä laintasolla, ellei kyseessä ole selkeästi lain liitteessä yksilöity raaka-aine kuten mäntypiki. Jakeluvelvoitelain 5 §:n 3 momentin mukaan jakeluvelvoitteeseen hyväksytään vain sellaisista raaka-aineista tuotetut biopolttoaineet, joiden osalta kestävyyskriteerien täyttyminen on osoitettu kestävyyslain mukaisesti.  

Jos jakelija ei ole jakeluvelvoitteensa mukaisesti toimittanut kulutukseen biopolttoaineita, määrää Energiavirasto jakelijalle jakeluvelvoitelain 11 §:n mukaan seuraamusmaksun. Seuraamusmaksua määrätään siltä osin kuin jakelija ei ole täyttänyt jakeluvelvoitettaan, ja sen suuruus on 0,04 euroa megajoulelta. Lisäksi jakeluvelvoitelain 5 §:n 4 momentin mukaisen lisävelvoitteen laiminlyönnistä Energiaviraston on määrättävä seuraamusmaksu, jonka suuruus on 0,03 euroa megajoulelta. Jakeluvelvoitelain 3 §:n 2 momentin mukaan jakeluvelvoite ei koske jakelijaa, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittama moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden määrä on enintään miljoona litraa. Vuonna 2019 jakeluvelvoitelaissa säädettyä jakeluvelvoitetta sovellettiin kolmeen eri liikennepolttoaineen jakelijaan: Neste Oyj, North European Oil Trade Oy ja Oy Teboil Ab.  

Energiavirasto valvoo jakeluvelvoitelain noudattamista. Jakeluvelvoitteiden valvontaa koskeva toimivalta siirtyi Verohallinnolta Energiavirastolle 1 tammikuuta 2021 alkaen. Verohallinto hoitaa jakeluvelvoitteen valvontaan liittyvät tehtävät kuitenkin vielä vuoden 2020 ja sitä edeltävien vuosien osalta. 

Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä

1 päivänä huhtikuuta 2019 voimaan tulleen biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain tarkoituksena on edistää biopolttoöljyn käyttöä kevyen polttoöljyn korvaamiseksi lämmityksessä, työkoneissa ja kiinteästi asennetuissa moottoreissa. Lain voimaantulosäännösten mukaan 9 §:ssä säädettyä ilmoitusvelvollisuutta ja 10 §:ssä säädettyä kirjanpitovelvollisuutta sovelletaan vuonna 2021 ja sen jälkeen kulutukseen toimitettuun kevyeen polttoöljyyn ja biopolttoöljyyn.  

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 2 §:n 3 kohdan mukaan jakelijalla tarkoitetaan kevyen polttoöljyn jakelijaa, joka on valmisteverotuslain (182/2010) 12 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan mukaisesti verovelvollinen. Lain 3 §:n 3 momentin mukaan jakeluvelvoite ei koske jakelijaa, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittama kevyt polttoöljy on enintään miljoona litraa.  

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentin mukaan biopolttoöljyn energiasisällön osuus jakelijan kulutukseen toimittaman kevyen polttoöljyn ja biopolttoöljyn energiasisällön kokonaismäärästä (jakeluvelvoite) tulee olla vähintään 3,0 prosenttia vuonna 2021. Sen jälkeen biopolttoöljyn jakeluvelvoite nousee vuosittain tasaisesti 10,0 prosenttiin vuonna 2028. Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 5 §:n 2 momentin mukaan jakelijan on osoitettava, että jakeluvelvoitteeseen laskettavat biopolttoöljyt täyttävät kestävyyslaissa bionesteille säädetyt kestävyyskriteerit.  

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 5 §:n 3 momentin mukaan biopolttoöljyn jakeluvelvoitteesta saa enintään 7 prosenttiyksikköä täyttää biopolttoöljyillä, jotka on tuotettu jakeluvelvoitelain 5 §:n 5 momentissa tarkoitetuista raaka-aineista. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos kyse on jakeluvelvoitelain liitteessä tarkoitetusta raaka-aineesta. Jos jakelijalla on jakeluvelvoite myös jakeluvelvoitelain nojalla, enimmäisosuus saa kuitenkin olla yhteensä enintään 7 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitelain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetusta energiasisällön kokonaismäärästä. Jakelija tai toiminnanharjoittaja voi hakea Energiavirastolta biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 6 §:n mukaista ennakkotietoa siitä, onko kyseessä edellä mainitussa 5 §:n 3 momentissa tarkoitettu raaka-aine.  

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 7 §:ssä on säännös liittyen siihen, jos jakelija on toimittanut jonain kalenterivuonna kulutukseen enemmän biopolttoöljyä kuin laissa vaaditaan. Lainkohdan mukaan jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta ja jakeluvelvoitelain mukaista jakeluvelvoitetta laskettaessa. Siirtyvä määrä voi olla enintään 30 prosenttia sen kalenterivuoden biopolttoöljyn jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä, jolloin ylitys tapahtui, ja siirtyvällä määrällä voidaan täyttää jakeluvelvoitelain mukaista jakeluvelvoitetta (enintään 30 prosenttia). Lisäksi jakelija voi sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle jakeluvelvoitelain 6 §:ssä säädetyn mukaisesti.  

Jos jakelija ei ole jakeluvelvoitteensa mukaisesti toimittanut kulutukseen biopolttoöljyä, on Energiaviraston määrättävä jakelijalle biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain 13 §:n mukaan seuraamusmaksu. Seuraamusmaksua määrätään siltä osin kuin jakelija ei ole täyttänyt jakeluvelvoitettaan, ja sen suuruus on 0,04 euroa megajoulelta.  

Energiavirasto valvoo jakeluvelvoitelain tavoin myös biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain noudattamista. 

Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta

Nestemäisten polttoaineiden valmisteverolain (1472/1994, jäljempänä polttoaineverolaki) mukaan nestemäisistä polttoaineista ja lain 2 a §:ssä tarkoitetuista tuotteista on suoritettava valtiolle valmisteveroa. Valmistevero perustuu polttoaineen energiasisältöön eli lämpöarvoon (energiasisältövero) sekä polttoaineen poltosta syntyvään hiilidioksidin ominaispäästöön ja polttoaineella sen elinkaaren aikana saavutettavaan hiilidioksidipäästövähennykseen (hiilidioksidivero). Hiilidioksidiveroa laskettaessa otetaan huomioon polttoaineen elinkaaren aikana syntyvät ekvivalenttiset hiilidioksidipäästöt. Polttoaineverolain 2 a §:ssä viitataan muun muassa tuotteisin, joita käytetään tai jotka on tarkoitettu käytettäviksi taikka joita myydään moottoripolttoaineina tai moottoripolttoaineen apuaineena, lisäaineena tai moottoripolttoaineiden tilavuutta lisäävinä aineina. 

Polttoaineverolain 4 §:n mukaan valmisteveroa on suoritettava liitteen verotaulukon mukaisesti. Mitä kestävyyslaissa taikka sen nojalla säädetään tai määrätään jätteistä, tähteistä, syötäväksi kelpaamattomasta selluloosa-aineksesta ja lignoselluloosasta, on noudatettava sovellettaessa verotaulukkoa T-lyhenteellä merkittyihin tuoteryhmiin. 

Polttoaineverolain 2 a §:n 1 momentin mukaan niistä nestemäisistä polttoaineista, joille ei ole säädetty lain liitteen verotaulukossa verotasoa, on suoritettava käyttötarkoituksensa perusteella veroa verotaulukossa säädetyn vastaavan moottori- tai lämmityspolttoaineen verotason mukaisesti. Pykälää ei sovelleta kaasumaisiin ja kiinteisiin polttoaineisiin, joiden valmisteveronalaisuudesta säädetään sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1260/1996). 

Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta 

Maakaasun valmisteverosta säädetään laissa sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996). Maakaasusta on suoritettava valtiolle valmisteverona energiasisältöveroa, hiilidioksidiveroa ja energiaveroa kyseisessä laissa säädetyn mukaisesti. Lain 4 §:n mukaan valmisteveroa on suoritettava liitteen verotaulukoiden mukaisesti. 

Laki biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista

Lailla biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista (393/2013, kestävyyslaki) säädetään biopolttoaineille, bionesteille ja biomassapolttoaineille asetettavista vaatimuksista ja vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta. Kestävyyskriteereitä sovelletaan muun muassa silloin, kun sitä edellytetään kestävyyslaissa viitatuissa laeissa, kuten jakeluvelvoitelaissa ja biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaissa. 

Lailla biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain muuttamisesta (967/2020) laajennettiin kestävyysjärjestelmän soveltamisalaa ja toimeenpantiin RED II:n edellyttämät muutokset. Lailla muun muassa laajennettiin kestävyyskriteerien soveltamisala myös kiinteisiin ja kaasumaisiin biomassapolttoaineisiin sähkön, lämmityksen ja jäähdytyksen tuotannossa. 

Kestävyyslain 6 §:n mukaan biopolttoaineen, liikennealalla kulutetun biokaasun ja bionesteen elinkaaren aikaisten kasvihuonekaasupäästöjen on oltava vähintään 50 prosenttia pienemmät kuin korvaavan fossiilisen polttoaineen kasvihuonekaasupäästöt, jos laitos oli toiminnassa 5 päivänä lokakuuta 2015 tai sitä ennen, 60 prosenttia pienemmät, jos laitos aloitti toimintansa 6 lokakuuta 2015 – 31 joulukuuta 2020 ja 65 prosenttia pienemmät, jos laitos aloittaa toimintansa 1 tammikuuta 2021 tai sen jälkeen. 

Kestävyyslain 5 §:n mukaan biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden on täytettävä 6 §:ssä säädetty kestävyyskriteeri riippumatta siitä, onko raaka-aine tuotettu Euroopan unionin alueella vai sen ulkopuolella. Maatalousbiomassasta tuotettuja biopolttoaineita, bionesteitä ja biomassapolttoaineita koskevat kestävyyslain 7–9 §:ssä säädetyt kestävyyskriteerit. Metsäbiomassasta tuotettuja biopolttoaineita, bionesteitä ja biomassapolttoaineita koskevat puolestaan 10 ja 10 a §:ssä säädetyt kriteerit. Lisäksi lain 5 a §:ssä on jätteitä ja tähteitä koskeva säännös. Sen mukaan muista kuin maataloudesta, vesiviljelystä, kalastuksesta ja metsätaloudesta suoraan peräisin olevista jätteistä ja tähteistä tuotettujen biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden tulee täyttää ainoastaan 6 §:ssä säädetty kestävyyskriteeri. 

Toiminnanharjoittajalla on kaksi vaihtoehtoa osoittaa kestävyyskriteerien noudattaminen: kestävyyslain 12 §:n mukainen kestävyyskriteerien noudattamista koskeva järjestelmä taikka 24 §:ssä tarkoitettu vapaaehtoinen järjestelmä. 

3.2  3.2 EU:n lainsäädäntö

RES-direktiivi

Nykyiset EU:n uusiutuvia polttoaineita koskevat velvoitteet perustuvat suurilta osin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2009/28/EY (RES-direktiivi). 

RES-direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan vuonna 2020 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tulee kattaa 20 prosenttia energian kokonaisloppukulutuksesta yhteisössä. Kullekin jäsenvaltiolle on tämän perusteella asetettu oma sitova uusiutuvan energian tavoitteensa. Suomelle on asetettu sitovaksi tavoitteeksi nostaa uusiutuvan energian osuus energian kokonaisloppukulutuksesta 38 prosenttiin vuonna 2020. 

RES-direktiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetään erikseen kaikille jäsenvaltioille yhteinen sitova tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus liikenteen energian loppukulutuksesta 10 prosenttiin vuonna 2020. Direktiivin mukaan liikenteen uusiutuvien osuutta laskettaessa otetaan huomioon kaikissa liikennemuodoissa käytettävät kaikki uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian muodot. 

ILUC-direktiivi 

Bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta annetun direktiivin 98/70/EY ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun direktiivin 2009/28/EY muuttamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2015/1513 (jäljempänä ILUC-direktiivi) on muutettu RES-direktiiviä. Direktiivin keskeisenä tavoitteena on biopolttoaineiden käytöstä aiheutuvien epäsuorien maankäytön muutosten (indirect land use change, ILUC) rajoittaminen. 

Epäsuorien maankäytön muutoksien ja niistä aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi saa tietyistä peltoviljellyistä raaka-aineista tuotettujen tai valmistettujen biopolttoaineiden ja bionesteiden osuus ILUC-direktiivin mukaan olla enintään 7 prosenttia liikenteen energian loppukulutuksesta. ILUC-direktiivillä RES-direktiiviin lisätyn liitteen IX A osassa luetelluista raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden käytön edistämiseksi niille on asetettu erillinen ohjeellinen alatavoite, jonka suuruus on 0,5 prosenttiyksikköä liikenteen uusiutuvan energian 10 prosentin kokonaisvelvoitteesta. Jäsenvaltiot voivat perustelluista syistä poiketa tästä alatavoitteesta. 

ILUC-direktiivillä tarkennettiin biopolttoaineiden tuplalaskentaa koskevaa sääntelyä. ILUC-direktiivillä RES-direktiiviin lisätyssä liitteessä IX luetelluista raaka-aineista tuotetut biopolttoaineet otetaan huomioon kaksinkertaisina energiasisältöönsä verrattuna laskettaessa jäsenvaltioille RES-direktiivissä asetettua velvoitetta lisätä uusiutuvan energian osuutta vuoteen 2020 mennessä vähintään 10 prosenttiin liikenteen energian loppukulutuksesta. 

Taakanjakoasetus

Sitovista vuotuisista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa vuosina 2021–2030, joilla edistetään ilmastotoimia Pariisin sopimuksen sitoumusten täyttämiseksi, sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/842 (taakanjakoasetus) mukaan Suomen on vähennettävä päästöjään vähintään 39 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Velvoite koskee päästökaupan ulkopuolisia aloja, kuten liikennettä, maataloutta, rakennuskohtaista lämmitystä, jätehuoltoa ja työkoneita. 

Polttoaineiden laatudirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/70/EY bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta annettiin 13 päivänä lokakuuta 1998 (jäljempänä polttoaineiden laatudirektiivi). Polttoaineiden laatudirektiivillä vahvistetaan bensiini- ja dieselmoottoreilla varustetuissa moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, liikkuvissa työkoneissa, maa- ja metsätaloustraktoreissa, sekä sisävesillä kulkevissa sisävesialuksissa ja huviveneissä käytettäviä polttoaineita koskevat terveyteen ja ympäristönäkökohtiin perustuvat laatuvaatimukset. 

Polttoaineiden laatudirektiiviä muutettiin direktiivin 98/70/EY muuttamisesta bensiinin, dieselin ja kaasuöljyn laatuvaatimusten osalta sekä kasvihuonekaasupäästöjen seurantaan ja vähentämiseen tarkoitetun mekanismin käyttöönottamisen osalta, neuvoston direktiivin 1999/32/EY muuttamisesta sisävesialusten käyttämien polttoaineiden laatuvaatimusten osalta ja direktiivin 93/12/ETY kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/30/EY. Direktiivissä säädetään, että polttoaineen toimittajien on vähennettävä vuoteen 2020 mennessä moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, liikkuvissa työkoneissa, maa- ja metsätaloustraktoreissa, sekä sisävesillä kulkevissa sisävesialuksissa ja huviveneissä käytettävien polttoaineiden ja energian energiayksikköä kohti laskettuja kasvihuonekaasupäästöjä mahdollisimman tasaisesti ja vähintään kuudella prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuviin elinkaarenaikaisiin keskimääräisiin kasvihuonekaasupäästöihin Euroopan unionissa vuonna 2010. 

Velvoite kohdistuu polttoaineiden ja energian toimittajiin. Biopolttoaineiden on täytettävä direktiivissä säädetyt kestävyyskriteerit, jotka vastaavat RES-direktiivin kestävyyskriteereitä. Polttoaineiden toimittajat voivat halutessaan täyttää kuuden prosentin vähennysvelvoitteen yhdessä. Myös sähköä tieliikenteeseen toimittaville on tarjottava mahdollisuus osallistua vähennysvelvoitteen täyttämiseen, edellyttäen että kyseisiin ajoneuvoihin toimitettua sähköä voidaan riittävällä tavalla mitata tai seurata. 

Neuvoston direktiivi bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY mukaisista laskentamenetelmistä ja raportointivaatimuksista ((EU) 2015/652) täsmentää polttoaineiden laatudirektiivin laskentasääntöjä ja raportointivaatimuksia. 

3.3  3.3 Nykytilan arviointi

Nykyinen biopolttoaineiden jakeluvelvoitejärjestelmä on periaatteiltaan varsin selkeä ja yksinkertainen. Jakeluvelvoitteen tarkoituksena on edistää biopolttoaineiden käyttöä moottoribensiinin ja dieselöljyn korvaamiseksi liikenteessä. Biopolttoaineita sekoitetaan fossiilisen polttoaineen sekaan ja niitä jaellaan normaalisti huoltoasemilla tavallisesti myytävien bensiinin ja dieselin joukossa. Jakeluvelvoitejärjestelmä on neutraali kaikille bensiinin ja dieselin jakelijoille, jolloin toimijoilla on vapaus pitkälti toteuttaa liikenteen säädetyt päästövähenemät tuomalla biopolttoaineita tieliikenteeseen. Päästövähennysten toteutuminen ei ole kiinni kuluttajien valinnoista eikä se edellytä esim. tietyn polttoainelaadun tai autotyypin valintaa. Kuitenkin biopolttoaineiden jakelu painottuu ennen kaikkea uusiutuvan dieselin jakeluun, sillä esimerkiksi etanolia voidaan sekoittaa vain pieni määrä yleisesti käytössä olevan bensiinin sekaan (95E10 bensiini sisältää enintään 10 tilavuusprosenttia etanolia). Yhdessä polttoaineen energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvan valmisteveron ja kestävyyskriteerisääntelyn kanssa, jakeluvelvoitejärjestelmä on koettu kustannustehokkaaksi ja teknologianeutraaliksi tavaksi vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Jakeluvelvoite kohdistuu ainoastaan isoihin yhtiöihin, jotka kalenterivuoden aikana toimittavat kulutukseen moottoribensiiniä, dieselöljyä ja biopolttoaineita yli miljoona litraa. Tällä miljoonan litran rajoituksella katetaan valtaosa Suomessa jaelluista tieliikenteen polttoaineista. Viime vuosina jakeluvelvollisten määrä on vaihdellut 3 ja 4 yhtiön välillä. Nestemäisten polttoaineiden huoltoasemaverkosto kattaa käytännössä koko Suomen. Jakeluvelvoitteen toteutumista valvotaan pääsääntöisesti jakeluvelvollisten vuosittain toimittamien ilmoitusten kautta. Jakeluvelvoitejärjestelmän valvontatehtävät ovat siirtyneet vuodesta 2021 alkaen Energiavirastolle. Verohallinto hoitaa kuitenkin vuotta 2020 koskevien ilmoitusten tarkistamisen ja jälkivalvonnan. 

Biokaasu ei ole tällä hetkellä mukana jakeluvelvoitejärjestelmässä eikä siten sen valvonnan piirissä. Sen tuotanto ja käyttö liikennepolttoaineena on kuitenkin lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Vuoden 2020 lopussa kaasuautoja oli Suomessa liikennekäytössä noin 13 500. Biokaasua voidaan tuottaa esimerkiksi kaupunkien ja teollisuuden jätevedenpuhdistamojen biokaasulaitoksilla, eri kokoisilla yhteiskäsittelylaitoksilla sekä maatilojen biokaasulaitoksilla. Biokaasua voidaan kerätä myös kaatopaikoilta biokaasupumppaamoilla. Biokaasun jakelu tapahtuu syöttämällä sitä maakaasuverkostoon tai siirtämällä konteissa ja säiliöissä erillisiin tankkausasemiin. Kaasun tankkausasemia on Suomessa tällä hetkellä reilu 60 kappaletta (53 CNG- ja 9 LNG-asemaa). Kaasuntankkausverkoston laajentamiseen liittyviä investointeja on viime vuosina tuettu niin sanotulla liikenteen infrastruktuurituella. Tukipäätöksiä on annettu vuosina 2018-2020 yhteensä 37 kappaletta ja tukea saaneita asemia on jo valmistunut 7 kappaletta. Kaasun tankkausasemia on jo kattavasti Etelä-Suomessa maakaasuverkoston alueella. Erityisesti liikenteen infrastruktuurituen avulla tankkausverkostoa on laajennettu ja laajennetaan myös jatkossa. Tällä hetkellä pohjoisimmat tankkausasemat sijaitsevat Oulun seudulla. Itä-Suomessa on vain yksittäisiä tankkauspisteitä. 

RFNBO-polttoaineilla tarkoitetaan muuta kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia liikenteen polttoaineita, jotka eivät ole biopolttoaineita tai biokaasua. Käytännössä tällöin tuotantoprosessissa hyödynnetään uusiutuvaa sähköä, joka on tuotettu muusta kuin biomassasta, ja lopputuotteena voi olla esimerkiksi vetyä, metaania, metanolia, ammoniakkia, bensiiniä tai dieseliä. Kyseiselle tuotantotavalle on käytössä useita eri nimityksiä, mutta sähköpolttoaineet on yksi vakiintunut termi erityisesti, kun puhutaan liikennepolttoaineesta, joka tehdään hiilidioksidista ja vedystä, joka on tuotettu vedestä sähköenergian avulla. Sähköpolttoaineita ei tuoteta vielä teollisessa mittakaavassa Suomessa, eikä niitä jaella yleisesti kulutukseen. Lopputuotteet ovat kuitenkin sellaisia, että niitä voitaisiin jaella perinteisillä huoltoasemilla tai kaasun tankkausasemilla biopolttoaineiden ja biokaasun tapaan. 

Kansallista jakeluvelvoitetta päivitettiin laajemmin vuonna 2019 koskien aikajaksoa 2021 – 2030. Tuolloin jakeluvelvoite nostettiin 30 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä, sisältäen kehittyneiden biopolttoaineiden alatavoitteen 10 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Keskeisenä tekijänä jakeluvelvoitteen nostolle olivat liikennesektorille ja muulle taakanjakosektorille asetetut huomattavat päästövähennystavoitteet. Lisäksi ottaen huomioon, että mittavien biojalostamohankkeiden toteutus vaatii vuosia, katsottiin tarpeelliseksi saattaa kansallisen energia- ja ilmastostrategian (Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030, VNS 7/2016 vp) ja Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030,VNS 7/2017 vp, jäljempänä myös Kaisu) mukaiset 2020-lukua koskevat liikenteen biopolttoaineita ja lämmityksessä ja työkoneissa käytettävää biopolttoöljyä koskevat tavoitteet lakisääteisesti voimaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Uudistuksen yhteydessä ei kuitenkaan pystytty täysin huomioimaan kaikkia RED II:ssa liikennesektorin tavoitteiden täyttämiselle asetettuja vaatimuksia, sillä direktiivin valmistelu oli tuolloin vasta loppusuoralla. Keskeiset jakeluvelvoitelain muutostarpeet kohdistuvat siten jakeluvelvoitejärjestelmälle uusien polttoaineiden kulutukseen toimittamista koskevaan sääntelyyn sekä tietyistä raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden käytön rajoittamiseen.  

Työ- ja elinkeinoministeriön AFRYltä tilamaan selvityksen mukaan RED II:n uusista polttoaineista ainoastaan biokaasu ja sähköpolttoaineet voitaisiin liittää osaksi jakeluvelvoitetta siten, että velvoitteen laajennukselle asetetut tavoitteet voitaisiin täyttää. Biokaasu on tällä hetkellä ainoa veroton liikenteessä käytettävä polttoaine ja se ei ole mukana jakeluvelvoitteessa. Biokaasun mukaan ottaminen jakeluvelvoitteeseen edellyttäisi biokaasun verollepanoa. Sähköpolttoaineet sen sijaan lisättäisiin osaksi jakeluvelvoitetta polttoainekohtaisesti sen jälkeen, kun pystyttäisiin osoittamaan niiden täyttävän kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerit sekä uusiutuvaa sähköä koskevat vaatimukset komission delegoiduissa säädöksissä asettaminen menetelmien mukaisesti. Lisäksi myös näiden polttoaineiden verotuskäytännöistä pitää sopia. 

RED II:n toimeenpano vaatii muutoksia myös nykyisen jakeluvelvoitejärjestelmän tiettyihin rajoituksiin. Ravinto- ja rehupohjaisten biopolttoaineiden osuus tulee rajoittaa vuoden 2020 kulutuksen tasolle ja korkean ILUC-riskin biopolttoaineet vuoden 2019 tasoon. Lisäksi direktiivin liitteen IX B-osan raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden osuus tulee rajoittaa 1,7 prosenttiin. Tähän rajoitukseen voidaan kuitenkin hakea komissiolta perustellusti myös korkeampaa osuutta. 

Direktiivi mahdollistaa myös lento- ja meriliikenteessä käytettävien uusiutuvien polttoaineiden raportoimisen osana kansallista liikennesektorille kohdistuvaa uusiutuvan energian tavoitetta. Näille voidaan direktiivin mukaan käyttää painokerrointa 1,2. Suomessa lento- ja meriliikenteen polttoaineet eivät ole osana jakeluvelvoitetta, eikä järjestelmää ole syytä muuttaa kattamaan kyseisiä liikennealoja. Näille kohdistettavia toimia tulee arvioida erikseen ja mm. lentoliikenteen biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta on selvitetty AFRYn raportissa Uusiutuvien lentopolttoaineiden jakeluvelvoite – Nykytila ja vaikutusarvioinnit (Valtioneuvoston selvitys 4/2020, VN/10303/2020). 

4.1  4.1 Tavoitteet

Esityksen pääasiallinen tavoite on RED II:n liikennettä koskevan sääntelyn kansallisen täytäntöönpanon edellyttämien säännösmuutosten toteuttaminen jakeluvelvoitelainsäädännössä. RED II:n tavoitteiden mukaisesti esityksellä edistetään siten vähähiilisyyden toteuttamista liikennealalla. Uusiutuvilla polttoaineilla on tarkoitus vauhdittaa liikennealan irtautumista hiilestä kustannustehokkaalla tavalla, parantaa muun muassa liikennealan energialähteiden monipuolistumista, edistää innovaatioita, kasvua ja työpaikkojen luomista. Esityksen tavoitteena on varmistaa, että uudet polttoaineet sisällytetään jakeluvelvoitejärjestelmään mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla; kustannustehokkaasti ja huomioiden olemassa olevan järjestelmän keskeiset piirteet sekä erilaisten toimijoiden tasapuolisen kohtelun. Esityksen tavoitteena on lisäksi varmistaa, että jakeluvelvoitejärjestelmä on myös jatkossa kustannustehokas ja hallinnollisesti kevyt tapa liikenteen päästöjen vähentämiseen. 

4.2  4.2 Keskeiset ehdotukset

Jakeluvelvoitelain muutoksella säädettäisiin voimassa olevan kansallisen jakeluvelvoitejärjestelmän soveltamisalan laajentamisesta uusiin polttoaineisiin ja saatettaisiin kansallisesti voimaan RED II:n liikenteen sektoria koskeva sääntely. Samalla lain nimike muutettaisiin kuvaamaan järjestelmän laajennettua soveltamisalaa: laki uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä. 

Ehdotetulla jakeluvelvoitelain muutoksella säädettäisiin biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden lisäämisestä jakeluvelvoitteen piiriin. Jatkossa jakelija voisi siten täyttää jakeluvelvoitettaan biopolttoaineiden lisäksi myös biokaasulla ja muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla liikenteen polttoaineilla. Lisäksi jakeluvelvoitelain lisävelvoitetta muutettaisiin siten, että jakelijan olisi jatkossa mahdollista täyttää sitä myös lain liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotetulla tai valmistetulla biokaasulla taikka muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla nestemäisillä ja kaasumaisilla liikenteen polttoaineilla. Lisäksi laissa säädettäisiin uudesta vähimmäisosuusvelvoitteesta liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotetuille tai valmistetuille biopolttoaineille ja biokaasulle, jolla varmistettaisiin RED II:n liikenteen kehittyneitä biopolttoaineita ja biokaasua koskevan lisävelvoitteen toteutuminen kansallisesti. Esityksessä ei kuitenkaan ehdotettaisi muutoksia jakelu- tai lisävelvoitteen tasoihin. 

Jakeluvelvoitteen laajentamisen myötä laissa säädettäisiin lain soveltamisalaan kuulumisesta erikseen nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden osalta. Lain soveltamisalan määrittäminen tehtäisiin edelleen jakelijan kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien liikenteen polttoaineiden määrän perusteella. Nestemäisten polttoaineiden jakelijoiden osalta jakeluvelvoitteen soveltamisraja olisi jatkossakin miljoonaa litraa ja kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden osalta rajaksi säädettäisiin 9 gigawattituntia. Lisäksi lakiin lisättäisiin jakelijoille, joiden kulutukseen toimittamien polttoaineiden määrä olisi enintään miljoonaa litraa tai 9 gigawattituntia, mahdollisuus vapaaehtoisesti hakeutua jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistusmenettelyn kautta.  

Jakeluvelvoitelaissa säädettäisiin lisäksi RED II:n mukaisesti ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja biokaasun enimmäisosuudesta jakeluvelvoitteesta. Jakelijan kulutukseen toimittamaa enimmäisosuuden ylittävää osuutta ei huomioitaisi jakeluvelvoitteen täyttämisessä. Bionesteen osalta kyseisestä rajoituksesta säädettäisiin biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaissa. Kyseisten polttoaineiden enimmäisosuus jakeluvelvoitteesta, jonka Energiavirasto erikseen vahvistaisi, määräytyisi vuoden 2020 osuuden perusteella. 

Jakeluvelvoitelakiin lisättäisiin myös säännös korkean ILUC-riskin polttoaineiden enimmäisosuudesta jakeluvelvoitteesta. Bionesteen osalta kyseisestä rajoituksesta säädettäisiin biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaissa. Enimmäisosuus sidottaisiin kyseisten polttoaineiden vuoden 2019 kulutukseen. 

Jakeluvelvoitelaissa säädettäisiin myös RED II:n mukaisesta osuusrajoituksesta koskien lain liitteen B osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotettuja tai valmistettuja biopolttoaineita ja biokaasua, joiden osuus voisi olla enintään 1,7 prosenttiyksikköä jakeluvelvoitteesta.  

Lisäksi jakelijoille säädettäisiin velvoite kirjata komission tietokantaan tiedot uusiutuvien polttoaineiden liiketoimista sekä polttoaineiden kestävyysominaisuuksista. 

Kestävyyslakiin lisättäisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähennyskriteerit muuta kuin biologista alkuperää oleville uusiutuville nestemäisille ja kaasumaisille liikenteen polttoaineille. Lisäksi ehdotetussa kestävyyslain muutoslaissa säädettäisiin Energiavirastolle uudeksi tehtäväksi julkaista verkkosivuillaan vuosittain tiedot kunkin jakeluvelvoitelain alaisen jakelijan biopolttoaineiden, bionesteiden ja biokaasun maantieteellisistä alkuperistä ja raaka-aineista kestävyyskriteeriselvityksissä saatuihin tietoihin perustuen. 

Ehdotetut lait olisivat tarkoitettu tulemaan voimaan 30.6.2021. Ehdotetun jakeluvelvoitelain muuttamista koskevan lain siirtymäsäännöksillä tarkennettaisiin kuitenkin aikataulua uusien jakelijoiden sekä uusien polttoaineiden jakeluvelvoitejärjestelmään sisällyttämisen osalta. Biokaasu lisättäisiin jakeluvelvoitteiseen 1.1.2022 alkaen ja RFNBO-polttoaineet 1.1.2023 alkaen. 

4.3  4.3 Ahvenanmaa

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 ja 27 §:ssä säädetään valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välisestä toimivallan jaosta. RED II:n liikenteen sektoria koskevan sääntelyn noudattamisen edellyttämä lainsäädäntö Ahvenanmaan maakunnassa kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 22 kohdan nojalla maakunnan toimivaltaan. Näin ollen Ahvenanmaan maakunta vastaa RED II:n täytäntöönpanosta maakunnan alueella. 

4.4  4.4 Pääasialliset vaikutukset

5.1  5.1 Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Jäsenvaltioiden liikkumavara

RED II mahdollistaa liikenteen uusiutuvan energian velvoitteiden täyttämisen useilla polttoaineilla ja energialähteillä, jotka eivät sisälly Suomen nykyiseen jakeluvelvoitejärjestelmään. Näitä ovat biokaasu (biometaani), muuta kuin biologista alkuperää olevat uusiutuvat polttoaineet (pääasiassa ns. sähköpolttoaineet), kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet ja liikennesähkö. Direktiivi antaa jäsenvaltioille yleisemminkin mahdollisuuden myöntää vapautuksen osalle polttoaineiden jakelijoista ja energiankantajista tai erotella ne toisistaan.  

Kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet ja liikennesähkö

Valmistelussa on arvioitu kierrätettyjen hiilipitoisten polttoaineiden ja liikennesähkön sisällyttämistä jakeluvelvoitteeseen. Kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet eivät ole uusiutuvia, joten niitä ei voi laskea mukaan uusiutuvien energialähteiden unionin yleistavoitteeseen tai jäsenvaltioiden kansallisiin panoksiin, mutta jäsenvaltio voi halutessaan täyttää niillä RED II:n 25 artiklan 1 kohdan mukaista liikenteen vähimmäisosuutta. Koska kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet perustuvat fossiiliseen hiileen niitä ei lasketa liikenteessä nollapäästöisiksi. Täten näiden polttoaineiden mukaan ottaminen jakeluvelvoitteeseen ei ole perusteltua, koska ne eivät vähennä Suomen tieliikenteen päästöjä. Ohjauskeinojen tarve nousee lähinnä kiertotalouden edistämisestä, ei niinkään liikenteen päästöjen vähentämisestä. 

Liikenteen päästötaseessa autoissa käytetty sähkö lasketaan aina nollapäästöiseksi. Täten liikenteen hiilidioksiditaseen kannalta käytetyn sähkön alkuperällä (fossiilisella energialla, ydinenergialla tai uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö) ei ole merkitystä. Näin ollen jakeluvelvoitteen laajentamisella uusiutuvaan liikennesähköön ei saavutettaisi (laskennallisia) päästöhyötyjä, eikä liikennesähköä esitetä sisällytettäväksi jakeluvelvoitteeseen. Jakeluvelvoite ei muutenkaan sovellu sähköajoneuvojen edistämiseen, ja niiden edistämiseen on jo käytössä lukuisia muita ohjauskeinoja kuten esimerkiksi täyssähköautojen hankintatuki, tuki latausinfrastruktuurin rakentamiseen ja autovalmistajia koskevat sitovat CO2-raja-arvot. 

Jakelijan määrittäminen olisi myös liikennesähkön kohdalla haastavaa. Henkilöautojen kohdalla ylivoimaisesti suurin osa latauksista tapahtuu joko kotona tai työpaikoilla, ja vain murto-osa julkisilla latauspisteillä. Julkisia latauspalveluita tarjoavat mm. energiayhtiöt, kauppakeskukset, huoltamoketjut ja erityiset latausoperaattorit. Liikennesähkön mukaan ottaminen jakeluvelvoitteeseen edellyttäisi lisäksi täydellistä rakennemuutosta velvoitejärjestelmään, koska se pitäisi uudistaa sertifikaattipohjaiseksi.  

Edellä todettuun perustuen esityksessä on jätetty kierrätetyt hiilipitoiset polttoaineet sekä liikennesähkö jakeluvelvoitejärjestelmän ulkopuolelle. 

Jakeluvelvoitteen rajaaminen matalaseosteisiin polttoaineisiin 

Valmistelun yhteydessä arvioitiin myös Ruotsin mallin tyyppistä vaihtoehtoa, jossa jakeluvelvoite kohdistuisi pelkästään matalaseosteisiin polttoaineisiin. Korkeaseosteisina tai puhtaina loppukäyttäjille myytävät uusiutuvat polttoaineet sen sijaan eivät olisi tällöin velvoitteen piirissa, vaan niiden käyttö perustuisi käyttäjien vapaaehtoisuuteen. Niiden käyttöä voitaisiin tukea alemman verotuksen kautta. Mallin tavoitteena olisi luoda kuluttajille mahdollisuus omaehtoisesti vaikuttaa uusiutuvien polttoaineiden käyttömääriin. Nykyjärjestelmässä uusiutuvien polttoaineiden käyttömäärä asettuu jakelijoiden toimesta jakeluvelvoitteen määrittämään tasoon käyttäjien polttoainevalinnoista riippumatta.  

Tällaisessa mallissa on kuitenkin nähtävissä useita ongelmia. Uusiutuvien polttoaineiden tuottamien päästövähennysten ennakoitavuus heikkenisi nykyisestä, koska niiden käyttömäärä riippuisi osin kuluttajien valinnoista. AFRYn selvityksessään esittämän arvion mukaan esimerkiksi puhtaan HVO 100 uusiutuvan dieselin pumppuhintoihin kohdistuisi n. 45 snt/l nousupaine, kun sen tikettiarvo poistuisi jakeluvelvoitteen ulkopuolelle jättämisen johdosta. On ilmeistä, että korkeaseosteiset uusiutuvat polttoaineet vaatisivat merkittävän veronalennuksen tai veron poistamisen kokonaan, jotta käyttäjät harkitsivat niihin siirtymistä. Tämä vähentäisi valtion verotuloja ja toisaalta vaatisi EU:n valtiontukihyväksynnän veronalennuksille määrävälein, mikä lisäisi epävarmuustekijän uusiutuvien polttoaineiden käytölle. Malli myös estäisi esimerkiksi ehdotetun biokaasun saattamisen jakeluvelvoitteen piiriin. Puhtaana myytävän biokaasun osalta jouduttaisiin jatkamaan nykyistä käytäntöä, jossa sen käyttö riippuisi kuluttajien valinnoista ja tuottajat ja jakelijat eivät hyötyisi ns. tikettikaupan tuomasta biokaasun arvon noususta. Tikettikaupalla tarkoitetaan tässä jakelijoiden välistä kahdenkeskeistä kaupankäyntiä, jossa sovitaan jakelijoiden kesken toisen jakeluvelvoitetun toimijan jakeluvelvoitteen täyttämisestä korvausta vastaan. Mainitut kyseiseen järjestelmään liittyvät ongelmat ja epävarmuudet on katsottu niin merkittäviksi, ettei nykyistä jakeluvelvoitejärjestelmää ole katsottu perustelluksi muuttaa kuvatulla tavalla. 

Meri- ja lentoliikenne 

RED II -direktiivi mahdollistaa meri- ja lentoliikenteessä käytettävien uusiutuvien polttoaineiden huomioimisen laskettaessa jäsenvaltion uusiutuvan energian vähimmäisosuutta liikennealla. Kyseisille uusiutuville polttoaineille, lukuun ottamatta ravinto- ja rehukasveista tuotettuja, voidaan soveltaa kerrointa 1,2 laskettaessa niiden energiasisältöä. Kansainvälisessä meri- ja lentoliikenteessä käytettävät biopolttoaineet eivät kuitenkaan vaikuta alentavasti Suomen kasvihuonekaasupäästöihin. 

Kuten aiemmin on todettu, Suomessa jakeluvelvoite on toimintaperiaatteeltaan varsin selkeä ja yksinkertainen. Sen tavoitteena on toteuttaa tieliikenteen päästövähenemät kustannustehokkaasti ja teknologianeutraalisti. Ottaen huomioon sen, että tieliikenteeseen kohdistuva 30 prosentin jakeluvelvoite riittää itsessään täyttämään RED II:n 14 prosentin uusiutuvan energian tavoitteen liikennealalla, ei nykyistä jakeluvelvoitejärjestelmää ole tarkoituksenmukaista laajentaa koskemaan meri- ja lentoliikennettä. Meri- ja lentoliikenteen päästövähennyskeinot ja mahdolliset jakeluvelvoitteet tulee arvioida erillisinä toimina tieliikenteen jakeluvelvoitteesta. Edellä todetusta johtuen meri- ja lentoliikenne on rajattu esityksen ulkopuolelle. 

5.2  5.2 Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

Ruotsi 

Ruotsi on asettanut kansallisen 70 %:n vähennystavoitteen liikenteen kasvihuonekaasupäästöille vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2010 tasoon. Ruotsissa biodieselin osuus kaikesta dieselin kulutuksesta on noin 26 prosenttia, josta noin 6 prosenttia FAMEa eli 1. sukupolven kasviöljypohjaista biodieseliä ja 20 prosenttia HVO:ta eli 2. sukupolven uusiutuvaa dieseliä. Bensiinissä biopolttoaineiden osuus noin 6 prosenttia. 

Ruotsin pääasiallinen ohjauskeino biopolttoaineiden kysynnän lisäämiseksi on polttoaineiden jakelijoita koskeva vähennysvelvoite (reduktionsplikt), joka tuli voimaan 1.7.2018. Se on osa laajempaa polttoaineiden muutosta koskevaa uudistusta (bränslebytet), johon sisältyy myös muutoksia bensiinin ja dieselin verotuksessa. Vähennysvelvoitteessa säädetään laissa nimeltä Lag (2017:1201) om reduktion av växthusgasutsläpp genom inblandning av biodrivmedel i bensin och dieselbränslen. 

Käytännössä vähennysvelvoite on hiilidioksidipainotettu sekoitevelvoite. Polttoaineiden jakelijoiden täytyy sekoittaa bensiinin ja dieselin joukkoon biopolttoaineita. Sekoitevelvoite ei kuitenkaan perustu biopolttoaineen määrään vaan polttoaineen elinkaaripäästöihin. Biopolttoaineiden elinkaaripäästöt lasketaan uusiutuvan energian direktiivin mukaisesti. Vaadittava biopolttoaineen osuus polttoaineen kokonaismäärästä riippuu biopolttoaineen elinkaaripäästöistä. Matalammat elinkaaripäästöt tarkoittavat, että pienempi osuus vaaditaan. 

Vähennysvelvoite koskee matalasekoitteista dieseliä ja bensiiniä. Vähennysvelvoitteen piiriin kuuluvia matalaseosbiopolttoaineita koskevat samat energia- ja hiilidioksidiverot kuin fossiilisia polttoaineita. Korkeasekoitteiset biopolttoaineet, kuten HVO100, FAME100, E85 ja ED95 sekä biokaasu eivät kuulu vähennysvelvoitteen piiriin. Korkeasekoitteisia biopolttoaineita koskee verovapaus ja EU-komissio on hyväksynyt valtiontukipäätöksellään verovapauden vuoden 2021 loppuun. 

Vuonna 2020 vähennysvelvoite oli 4,2 prosenttia bensiinille ja 21 prosenttia dieselille. Tämä tarkoittaa, että polttoaineiden jakelijan tulee pitää huoli siitä, että joka kalenterivuonna vähennysvelvoitteen piiriin kuuluvan energiamäärän aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt vähenevät yllä mainitun prosenttiyksikön verran verrattuna päästöihin vastaavasta fossiilisen bensiinin tai dieselin energiamäärästä. Käytännössä siis vähennysvelvoitteen piiriin kuuluvan bensiinin ja dieselin elinkaaripäästöjen on oltava polttoaineesta riippuen 4,2 tai 21 prosenttia fossiilisia polttoaineita matalammalla. Vähennys saavutetaan sekoittamalla riittävä määrä biopolttoaineita jaeltaviin bensiiniin ja dieseliin. Ruotsin hallitus aikoo nostaa bensiinin vähennysvelvoitteen 28 prosenttiin vuonna 2030 ja dieselin vähennysvelvoitteen 66 prosenttiin. 

Sanktiona vähennysvelvoitteen rikkomisesta on 4–5 kruunun maksu per puuttuva hiilidioksidiekvivalenttikilon vähennys. 

Lentopolttoaineet on aiemmin vapautettu vähennysvelvoitteesta, mutta ne sisällytetään vähennysvelvoitteeseen vuoden 2021 alusta alkaen. Ruotsin hallitus on kertonut aikovansa nostaa lentoliikenteen vähennysvelvoitteen 0,8 prosenttiin vuonna 2021 ja 27 prosenttiin vuonna 2030. Meriliikenteen polttoaineet eivät kuulu vähennysvelvoitteen piiriin, mutta hallitus on teettämässä selvityksen siitä, miten päästöjä voidaan vähentää meriliikenteessä. 

Ruotsissa RED II:n toimeenpano liikennettä koskevan sääntelyn osalta oli vielä kesken tätä esitystä valmisteltaessa. Ruotsi katsoo kuitenkin jo nykyisin täyttävänsä RED II:n liikennettä koskevien 25-27 artiklojen vaatimukset sen sääntelyn ollessa direktiivissä säädettyä tiukempaa. Ruotsi on harkinnut RFNBO-polttoaineiden liittämistä vähennysvelvoitteen piiriin.  

Tanska 

Tanskassa on ollut sekoitevelvoite tie- ja raideliikenteelle vuodesta 2010. Sekoitevelvoitteesta säädetään laissa nimeltä Biobrændstofloven. Vuonna 2020 sekoitevelvoite on 7,6 % biopolttoaineita ja se koskee bensiiniä, dieseliä ja kaasua. Kehittyneisiin biopolttoaineisiin ja ns. toisen sukupolven biopolttoaineisiin sovelletaan tuplalaskentaa, eli pelkillä näillä biopolttoaineilla sekoitevelvoitteen voisi saavuttaa 3,8 prosentin sekoitusosuudella. Lisäksi 0,15 % myytävistä polttoaineista on oltava kehittyneitä biopolttoaineita. 

Tanskassa aiotaan pitää sekoitevelvoite 7,6 prosentissa myös vuonna 2021 ja kehittyneiden biopolttoaineiden sekoitevelvoite on suunniteltu nostettavan 0,3 prosenttiin. Polttoaineiden jakelijoita koskeva kasvihuonekaasujen elinkaaripäästöjen vähennysvelvoite vuonna 2020 on Tanskassa EU:n polttoaineiden laatudirektiivissä edellyttämällä tasolla eli 6 prosentissa verrattuna vuoteen 2010. 

Tätä esitystä valmisteltaessa Tanska ei ollut asettanut virallista liikenteen uusiutuvan energian tavoitettaan vuodelle 2030. Tanskan Energistyrelsenin kesällä 2020 julkaiseman arvion mukaan tosin jo ilman uutta sääntelyä saavutetaan 19 prosentin uusiutuvien osuus liikenteessä vuonna 2030. Laskennallinen liikenteen uusiutuvien osuus Tanskassa nousee Energistyrelsenin arvion mukaan ensinnäkin sähköautojen määrän kasvun ja rautateiden sähköistämisen takia ja toisekseen, RED II:n laskentasääntöihin sisällytettyjenkertoimien käytön vuoksi. 

Myöskään kehittyneiden biopolttoaineiden osuudelle vuonna 2030 ei ollut vielä asetettu prosenttiosuutta. Tanskassa on suunniteltu RFNBO-polttoaineiden liittämistä sekoitevelvoitteen piiriin. Tanska ei ole ollut aikeissa liittää sekoitevelvoitteen piiriin muita liikennemuotoja, kuten lento- ja meriliikennettä. 

7.1  7.1 Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä

1 §. Lain tarkoitus. Jakeluvelvoitelain tarkoitusta koskeva pykälä muutettaisiin vastaamaan laajennettua soveltamisalaa.  

Lain tarkoituksen olisi jatkossa RED II -direktiivissä asetettujen tavoitteiden ja sääntöjen mukaisesti edistää uusiutuvien polttoaineiden käyttöä moottoribensiinin, dieselöljyn ja maakaasun korvaamiseksi liikenteessä.  

2 §. Määritelmät. Säännöksessä määritellyt lain keskeiset käsitteet päivitettäisiin tarvittavilta osin vastaamaan RED II:n 2 artiklassa säädettyjä direktiivin määritelmiä huomioiden lisäksi lain soveltamisalan laajentamisesta syntyneet tarpeet. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan biopolttoaineella tarkoitettaisiin kestävyyslain 4 §:n 5 kohdassa tarkoitettua biopolttoainetta. Kestävyyslain mukainen määritelmä perustuu RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 33 alakohdan määritelmään, jonka mukaan biopolttoaineilla tarkoitetaan nestemäisiä liikenteessä käytettäviä polttoaineita, jotka tuotetaan biomassasta. Myös pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädettäisiin viittauksesta kestävyyslain mukaisiin määritelmiin, jotka perustuvat RED II:ssa säädettyyn. Biokaasulla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 28 alakohdan mukaisesti biomassasta tuotettuja kaasumaisia polttoaineita. Muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla nestemäisillä ja kaasumaisilla liikenteen polttoaineilla tarkoitetaan RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 36 alakohdan mukaisesti liikennealalla käytettäviä nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita, jotka eivät ole biopolttoaineita tai biokaasua, joiden energiasisältö on peräisin muista uusiutuvista energialähteistä kuin biomassasta. Muuta kuin biologista alkuperää olevan uusiutuvan nestemäisen ja kaasumaisen liikenteen polttoaineen määritelmä lisättäisiin kestävyyslakiin esityksen toisessa lakiehdotuksessa. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin uusiutuvien polttoaineiden määritelmästä. Uusiutuvilla polttoaineilla tarkoitettaisiin pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisia biopolttoaineita, 2 kohdan mukaista biokaasua ja 3 kohdan mukaisia muuta kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia liikenteen polttoaineita. 

Pykälän 1 momentin 5 kohtaan siirrettäisiin moottoribensiinin määritelmä ja 6 kohtaan dieselöljyn määritelmä. 

Maakaasun määritelmä 7 kohdassa vastaisi sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa olevaa määritelmää. 

Pykälän 1 momentin 8 kohdassa säädettäisiin nestemäisten polttoaineiden jakelijasta ja 9 kohdassa kaasumaisten polttoaineiden jakelijasta. Koska lain soveltamisalaan kuuluvien jakelijoiden määrittäminen tehtäisiin jatkossa perustuen joko jakelijan kalenterivuoden aikana toimittamien nestemäisten tai kaasumaisten liikennepolttoaineiden määrään, olisi tarpeen säätää näiden osalta myös erilliset määritelmät. Nestemäisten polttoaineiden jakelijan määritelmä olisi vastaava kuin voimassa olevan jakeluvelvoitelain mukainen jakelijan määritelmä. Nestemäiset liikennepolttoaineet eivät sisältäisi nesteytettyä kaasua. Kaasumaisten polttoaineiden jakelijalla tarkoitettaisiin kaasumaisten liikennepolttoaineiden jakelijaa, joka toimittaa kulutukseen yhden tai useamman kaasun tankkauspisteen kautta kaasumaisia liikennepolttoaineita. Kaasumaiset liikennepolttoaineet voisivat olla niin kaasumaisessa kuin nesteytetyssä muodossa. 

Pykälän 1 momentin 10 kohdassa säädettäisiin jakelijan määritelmästä. Käytettäessä laissa jakelijan käsitettä, tarkoitettaisiin niin pykälän 1 momentin 8 kohdan mukaista nestemäisten polttoaineiden jakelijaa kuin 9 kohdan mukaista kaasumaisten polttoaineiden jakelijaa. 

Pykälän 1 momentin 11 kohtaan siirrettäisiin kulutukseen toimittamisen määritelmä ja määritelmää täydennettäisiin siten, että se jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti koskisi jatkossa myös kaasumaisia liikenteen polttoaineita. Kulutukseen toimittamisella tarkoitettaisiin kaasumaisten liikennepolttoaineiden tapauksessa kaasumaisten liikennepolttoaineidentoimittamista yhden tai useamman tankkauspisteen kautta kulutukseen. Kaasun tankkauspisteellä tarkoitetaan liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta annetun lain (478/2017) 3 §:n 4 kohdan mukaista tankkauspistettä. Määritelmän mukainen kulutukseen toimittaminen mahdollistaisi myös biokaasun jakelijoiden ja tuottajien yhteistyömahdollisuudet. Esimerkiksi pienemmät toimijat voisivat halutessaan sopia yhteistyöstä biokaasun jakelun osalta. 

Pykälän 1 momentin 12 kohdassa säädettäisiin jätteen ja 13 kohdassa tähteen määritelmistä viitaten kestävyyslain määritelmiin, jotka on päivitetty RED II:n toimeenpanon yhteydessä.  

Pykälän 1 momentin 14 kohdassa säädettäisiin ravinto- ja rehukasvien määritelmästä RED II:n mukaisesti. RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 40 alakohdan mukaan ravinto- ja rehukasveilla tarkoitetaan paljon tärkkelystä sisältäviä viljelykasveja sekä sokeri- tai öljykasveja, joita tuotetaan maatalousmaalla pääviljelykasvina, pois lukien tähteet, jätteet ja lignoselluloosa sekä väliaikainen kasvusto, kuten kerääjäkasvit ja maanpeitekasvit, edellyttäen että tällaisen väliaikaisen kasvuston käyttö ei lisää viljelymaan tarvetta. RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 39 alakohdan mukaisesti paljon tärkkelystä sisältävillä viljelykasveilla tarkoitetaan lähinnä viljakasveja, riippumatta siitä, käytetäänkö vain jyvät vai koko kasvi kuten rehumaissi, mukulakasveja ja juurikasveja, kuten peruna, maa-artisokka, bataatti, maniokki ja jamssi, ja varsimukulakasveja, kuten taaro ja kaakaotaaro.  

Pykälän 1 momentin 15 kohdassa säädettäisiin energiasisällön määritelmästä. Pykälän 2 momentissa listattaisiin 15 kohdassa tarkoitetut polttoaineiden lämpöarvot. RED II:n liitteessä III säädetään liikenteen polttoaineiden energiasisällöistä. Koska voimassa olevassa laissa mainittujen polttoaineiden energiasisältöihin ei ole tehty muutoksia RES-direktiivin jälkeen, ei kyseisten polttoaineiden lämpöarvojen osalta ole tarvetta tehdä muutoksia. RED II:n 27 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetään kuitenkin komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä liitteessä III lueteltujen liikenteen polttoaineiden energiasisältöjen mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehityksen mukaisesti. Yhteisesti käsiteltyyn (käsitellään jalostamossa yhtä aikaa fossiilisten polttoaineiden kanssa) biomassasta tai pyrolysoidusta biomassasta peräisin olevaan öljyyn, jota käytetään korvaamaan diesel, sovelletaan dieselöljyn lämpöarvoa (36 MJ/l). Vastaavasti sovelletaan yhteisesti käsiteltyyn biomassasta tai pyrolysoidusta biomassasta peräisin olevaan öljyyn, jota käytetään korvaamaan bensiini, moottoribensiinin lämpöarvoa (32 MJ/l). RED II:ssa ei ole määritelty maakaasulle ja nesteytetylle maakaasulle energiasisältöä. Sen vuoksi kyseiseen momenttiin lisätään maakaasun ja nesteytetyn maakaasun lämpöarvo, jonka määrityksessä on hyödynnetty tilastokeskuksen polttoaineluokitusta. 

Voimassa olevan lain 2 momentti siirrettäisiin 3 momentiksi ja sitä muutettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti jatkossa myös uudet velvoitteen piiriin tulleet polttoaineet. 

3 §. Jakeluvelvoite ja lain soveltamisala. Pykälää muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin jatkossa lain soveltamisalan lisäksi jakeluvelvoitteesta. 

Koska jakeluvelvoitteen soveltamisala sisältäisi myös kaasumaiset liikennepolttoaineet, säädettäisiin jakeluvelvoitteesta ja lain soveltamisalaan kuulumisesta erikseen nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden osalta. Lisäksi lakiin lisättäisiin jakelijoille mahdollisuus vapaaehtoisesti hakeutua jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Lain soveltamisalan määrittäminen jakelijoiden osalta tehtäisiin myös jatkossa jakelijan kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien liikenteen polttoaineiden määrän mukaan. 

Pykälän 1 momentin mukaan nestemäisten polttoaineiden jakelijoiden, joiden kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien nestemäisten liikenteen polttoaineiden määrä on yli miljoona litraa, olisi velvollisuus toimittaa kulutukseen uusiutuvia polttoaineita jakeluvelvoitelain mukaisesti. Vastaavasti pykälän 2 momentissa kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden jakeluvelvoitteen soveltamisraja asetettaisiin 9 gigawattituntiin kaasumaisia liikenteen polttoaineita. Tämä vastaa suuruusluokaltaan nestemäisten polttoaineiden jakelijoille asetettua miljoonan litran rajaa (1 miljoonaa litraa eli 9,3 gigawattituntia). Kaasumaisten polttoaineiden jakelijoilla, joiden kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien kaasumaisten liikenteen polttoaineiden määrä on yli 9 gigawattituntia, olisi siten velvollisuus toimittaa kulutukseen uusiutuvia polttoaineita siten jakeluvelvoitelaissa säädetään.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jakelijoiden mahdollisuudesta vapaaehtoisesti hakeutua jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Nestemäisten polttoaineiden jakelijalla, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien nestemäisten liikenteen polttoaineiden määrä on vähintään 100 000 litraa mutta enintään miljoona litraa, olisi mahdollisuus pyytää Energiavirastolta sisällyttämistään jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Vastaavasti kaasumaisten polttoaineiden jakelijan, jonka kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien kaasumaisten liikenteen polttoaineiden määrä olisi vähintään 1 gigawattitunti mutta enintään 9 gigawattituntia, voisi pyytää Energiavirastolta sisällyttämistään jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Jos Energiavirasto vahvistaisi jakelijan sisällyttämisen jakeluvelvoitteen alaisuuteen, sovellettaisiin jakeluvelvoitelakia jakelijaan kaikilta osin. Vahvistuspyyntö tulisi tehdä Energiavirastolle 3 a §:ssä säädetyn mukaisesti. 

Pykälän 4 momentiksi siirrettäisiin säännös lain soveltamisalan rajauksesta valtion varmuusvarastojen osalta. 

3 a §. Vahvistuspyyntö ja vahvistaminen. Pykälässä säädettäisiin jakelijan jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistamiseen sovellettavasta menettelystä.  

Pykälän 1 momentin mukaan 3 §:n 3 momentissa tarkoitetun jakelijan olisi tehtävä jakeluvelvoitteen alaisuuteen vahvistamista varten pyyntö Energiavirastolle. Pykälän 2 momentin mukaan vahvistuspyyntö olisi tehtävä viimeistään kolme kuukautta ennen sen vuoden alkua, jona jakelija haluaisi liittyä jakeluvelvoitteen alaisuuteen.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vahvistuspyynnön sisältövaatimuksista. Jakelijan olisi esitettävä vahvistuspyynnössään viranomaisharkinnan kannalta välttämättömät tiedot jakelijan liiketoiminnasta, arvio kulutukseen toimitettavan polttoaineen määrästä sekä kuvaus siitä, miten uusiutuvien polttoaineiden kestävyys osoitetaan.  

Pykälän 4 momentin mukaan Energiavirasto vahvistaisi jakelijan sisällyttämisen jakeluvelvoitteen alaisuuteen, jos vahvistuspyynnössä olisi osoitettu, että laissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja että vahvistamiselle ei olisi laissa säädettyä estettä. Vahvistuspäätös olisi voimassa toistaiseksi. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Energiaviraston oikeudesta peruuttaa vahvistuspäätös. Energiavirasto voisi peruuttaa vahvistuspäätöksen, jos vahvistuspyynnössä tai sen liitteissä olisi annettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet vahvistuspäätökseen tai muutoin siihen liittyvään harkintaan. Lisäksi Energiavirasto voisi peruuttaa vahvistuspäätöksen, jos jakelija ei enää täyttäisi 3 §:n 3 momentissa säädettyjä edellytyksiä. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin jakelijan oikeudesta peruuttaa vahvistuspäätös. Energiaviraston olisi päätettävä, että vahvistuspäätös peruutetaan, jos 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu jakelija tekisi asiaa koskevan hakemuksen. Vahvistuspäätöksen peruuttaminen tulisi kuitenkin voimaan aikaisintaan hakemuksen jättämisajankohtaa seuraavana kalenterivuonna. Käytännössä siten jakelija ei voisi hakea vahvistuspäätöksen peruuttamista kesken kalenterivuoden. Muutoksenhausta tämän pykälän nojalla annettuihin päätöksiin säädettäisiin 13 §:ssä. 

5 §. Uusiutuvien polttoaineiden kulutukseen toimittaminen. Pykälää muutettaisiin uusien polttoaineiden lisäämiseksi jakeluvelvoitteiseen sekä RED II:n kehittyneitä biopolttoaineita ja biokaasua koskevan liikenteen lisävelvoitteen sekä tiettyjen raaka-aineiden osuusrajoitusten saattamiseksi osaksi kansallista jakeluvelvoitetta. Pykälään lisättäisiin siten uusi vähimmäisosuusvelvoite koskien lain liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotettuja tai valmistettuja biopolttoaineita ja biokaasua sekä päivitettäisiin tietyistä raaka-aineista tuotettujen ja valmistettujen biopolttoaineiden ja biokaasun osuusrajoituksia koskevat säännökset. 

Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että jakeluvelvoite koskisi jatkossa 2 §:n 1 momentin 4 kohdan määritelmän mukaisia uusiutuvia polttoaineita. Vaadittu uusiutuvien polttoaineiden energiasisällön osuus määriteltäisiin jakelijan kulutukseen toimittamien moottoribensiinin, dieselöljyn, maakaasun, biopolttoaineiden, biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä. Jakeluvelvoitteen vähimmäismääriä ei muutettaisi, vaan ne säilyisivät ennallaan, mutta momentin vuotta 2019 koskeva 1 kohta poistettaisiin.  

Pykälän 2 momentti säilyisi muuten ennallaan, paitsi siitä poistettaisiin viittaus vuoteen 2019. 

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin lain soveltamisalan laajentamisen mukaisesti siten, että jakelijan olisi osoitettava biopolttoaineiden lisäksi myös biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden täyttävän kestävyyslaissa säädetyt kestävyyskriteerit. 

Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että kyseisessä momentissa säädettyä jakeluvelvoitteen lisävelvoitetta, olisi jatkossa mahdollista täyttää myös liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotetulla tai valmistetulla biokaasulla. Lisäksi jakelijan olisi mahdollista täyttää lisävelvoitetta muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla nestemäisillä ja kaasumaisilla liikenteen polttoaineilla. Lisävelvoitteen vähimmäismääriä ei muutettaisi. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin uudesta vähimmäisosuusvelvoitteesta koskien liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotettuja tai valmistettuja biopolttoaineita ja biokaasua, jolla varmistettaisiin RED II:n 25 artiklan 1 kohdan 4 alakohdassa säädetyn liikenteen lisävelvoitteen toteutuminen kansallisesti. Näiden ns. kehittyneiden biopolttoaineiden ja biokaasun osuuden tulisi olla vähintään 0,2 prosenttiyksikköä vuosina 2022–2024, 1,0 prosenttiyksikköä vuosina 2025–2029 ja 3,5 prosenttiyksikköä vuonna 2030 ja sen jälkeen.  

RED II:n 25 artiklan 1 kohdan 5 alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vapauttaa toimittajat, jotka toimittavat polttoainetta sähkön tai muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden muodossa, vaatimuksesta noudattaa näiden polttoaineiden osalta liitteessä IX olevassa A osassa mainituista raaka-aineista tuotettujen kehittyneiden biopolttoaineiden, muiden biopolttoaineiden ja biokaasun vähimmäisosuutta. Pykälän 6 momentissa säädettäisiin edellä mainitun direktiivin kohdan perusteella poikkeuksesta 5 momentin mukaiseen vähimmäisosuusvelvoitteeseen niiden jakelijoiden osalta, jotka toimittavat kulutukseen ainoastaan muuta kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia liikenteen polttoaineita. Liitteen A osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotettujen tai valmistettujen biopolttoaineiden ja biokaasun vähimmäisosuuden täyttämistä ei edellytettäisi jakelijalta, joka toimittaa kulutukseen ainoastaan muuta kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia liikenteen polttoaineita.  

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin RED II 26 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaisesti ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja biokaasun enimmäisosuudesta jakeluvelvoitteesta. Kyseisten polttoaineiden enimmäisosuus jakeluvelvoitteesta määräytyisi vuoden 2020 osuuden perusteella. Koska kyseistä tietoa ei ole vielä saatavilla, säädettäisiin Energiavirastolle tehtäväksi vahvistaa ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja biokaasun enimmäisosuuden määrä 30 kesäkuuta 2021.  

Pykälään lisättäisiin myös uusi 8 momentti, jossa säädettäisiin RED II:n 26 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti sellaisten ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja biokaasun, joihin liittyy suuria epäsuoran maankäytön muutoksen riskejä, enimmäisosuudesta jakeluvelvoitteesta. Enimmäisosuus sidottaisiin kyseisten polttoaineiden osuuksiin vuoden 2019 kulutuksesta. Komissio on kertomuksessaan merkityksellisten ravinto- ja rehukasvien tuotannon maailmanlaajuisesta laajentumisesta määritellyt ainoastaan palmuöljyn korkean ILUC-riskin raaka-aineeksi. Komissio voi kuitenkin tarkastellessaan tilannetta uudelleen muuttuvien olosuhteiden ja viimeisimmän saatavilla olevan tieteellisen näytön valossa muuttaa, mitkä raaka-aineet luokitellaan korkean ILUC-riskin raaka-aineiksi. 

Suomessa palmuöljystä tuotettujen biopolttoaineiden osuus oli nolla vuonna 2019, joten niitä ei voi hyödyntää jatkossa jakeluvelvoitteen täyttämisessä. Momentissa säädettäisiin kuitenkin poikkeuksesta rajoitukseen, jonka mukaan rajoitusta ei kuitenkaan sovellettaisi, jos kyseinen biopolttoaine- tai biokaasuerä olisi sertifioitu sellaisena biopolttoaineena tai biokaasuna, josta todennäköisesti ei aiheudu epäsuoria maankäytön muutoksia. Jakelija voisi käyttää komission RED II:n 30 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti hyväksymiä vapaaehtoisia järjestelmiä vähäisen ILUC-riskin biopolttoaineiden ja biokaasun sertifiointiin. 

RED II:n 26 artiklan 2 kohdan viidennen alakohdan mukaan komissio määrittelee 1 syyskuuta 2023 mennessä annettavassa delegoidussa säädöksessä kehityspolun, jonka mukaan edellä mainittujen polttoaineiden osuutta vähennetään asteittain vuodesta 2024 alkaen, kunnes se on nolla vuonna 2030. Kyseinen kehityspolku olisi mahdollisesti lisättävä myös jakeluvelvoitelakiin aikanaan. 

Pykälän uudessa 9 momentissa säädettäisiin RED II:n 27 artiklan 1 kohdan b alakohdan 2 alakohdan mukaisesta osuusrajoituksesta koskien lain liitteen B osassa tarkoitetuista raaka-aineista tuotettuja tai valmistettuja biopolttoaineita ja biokaasua. Kyseisen direktiivin kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat perustellussa tapauksessa muuttaa liitteessä IX olevaan B osaan sisällytetyille raaka-aineille asetettua rajaa ottaen huomioon raaka-aineen saatavuuden. Kaikkiin tällaisiin muutoksiin on saatava komission hyväksyntä. Työ- ja elinkeinoministeriöllä on tämän esityksen antamisen ajankohtana kesken hakumenettely komission suuntaan kyseisille raaka-aineille asetetun rajoituksen nostosta 1,7 prosentista 3,4 prosenttiin.  

5 a §. Ennakkotieto.Ennakkotietoa koskevan pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että se jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti koskisi jatkossa myös biokaasun tuotannossa tai valmistuksessa käytettyjä raaka-aineita. Lisäksi säännösviittaus kestävyyslain mukaiseen toiminnanharjoittajaan päivitettäisiin ajan tasalle. 

5 b §. Jakeluvelvoitteen ylittäminen.Pykälää muutettaisiin siten, että jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevassa sääntelyssä huomioitaisiin jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentuminen biokaasuun ja muuta kuin biologista alkuperää oleviin uusiutuviin nestemäisiin ja kaasumaisiin liikenteen polttoaineisiin. 

6 §. Jakelijoiden väliset sopimukset. Pykälää muutettaisiin siten, että sen sanamuotoa selkeytettäisiin koskemaan 5 §:n 1 momentin mukaisen jakeluvelvoitteen lisäksi myös 5 §:n 4 momentin mukaista lisävelvoitetta sekä 5 §:n 5 momentin mukaista vähimmäisosuusvelvoitetta. Lisäksi pykälää muutettaisiin siten, että jakelijalle lisättäisiin mahdollisuus sopia myös 5 §:n 7-9 momentissa säädettyjen raaka-ainerajoitusosuuksien siirtämisestä osittain tai kokonaan toisen jakelijan hyödynnettäväksi. 

7 §. Ilmoittamisvelvollisuus.Pykälän 1, 2 ja 3 momentissa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden sisältöä muutettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti jatkossa myös uudet velvoitteen piiriin tulleet polttoaineet. 

Pykälän 5 momentiksi lisättäisiin uusi säännös koskien jakelijan velvollisuutta kirjata komission tietokantaan tiedot uusiutuvien polttoaineiden liiketoimista sekä polttoaineiden kestävyysominaisuuksista. 

Säännös perustuisi RED II:n 28 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että asianomaiset talouden toimijat kirjaavat komission tietokantaan tiedot tehdyistä liiketoimista ja näiden polttoaineiden kestävyysominaisuuksista, mukaan lukien niiden elinkaarenaikaiset kasvihuonekaasupäästöt alkaen polttoaineiden tuotantopisteestä ja päättyen polttoaineen toimittajaan, joka saattaa polttoaineen markkinoille. Polttoaineiden toimittajien on kirjattava asianmukaiseen tietokantaan tiedot, joita tarvitaan RED II:n liikenteen velvoitteen ja liikenteen lisävelvoitteen noudattamisen todentamiseksi.  

RED II:n 28 artikla 4 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on pääsy tietokantaan. Niiden on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että talouden toimijat kussakin jäsenvaltiossa kirjaavat paikkansapitävät tiedot asianmukaiseen tietokantaan. Energiavirasto valvoisi jakeluvelvoitelain 4 §:n 2 momentin nojalla, että jakelijat noudattaisivat uutta velvoitettaan. 

Pykälän 4 momentti säilyisi ennallaan. 

8 §. Kirjanpitovelvollisuus. Kirjanpitovelvollisuutta koskevaa pykälää muutettaisiin siten, että kirjanpitovelvollisuus koskisi jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti jatkossa myös uusia velvoitteen piiriin tulleita polttoaineita. Jakelijan olisi siten pidettävä sellaista kirjanpitoa, josta käy ilmi myös kulutukseen toimitetun maakaasun, biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden määrät sekä biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden energiasisällöt. 

10 §. Ylivoimainen este.Pykälän 1 ja 3 momenttia muutettaisiin siten, että ylivoimainen este voisi johtua jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentamisen mukaisesti myös biokaasun ja muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden saatavuudessa tapahtuneiden poikkeuksellisten ja ennakoimattomien muutosten tai muun vastaavan ylivoimaiseksi esteeksi katsottavan syyn vuoksi.  

Pykälän 2 momenttia ei muutettaisi. 

11 §. Seuraamusmaksut. Pykälää muutettaisiin siten, että seuraamusmaksuja koskevassa sääntelyssä huomioitaisiin jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentuminen uusiin polttoaineisiin.  

Pykälän 3 ja 4 momentti säilyisi ennallaan. 

Esityksessä ei esitetä seuraamusmaksua uuden vähimmäisosuusvelvoitteen (5 § 5 momentti) noudattamatta jättämisestä. Nykytiedon varassa olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että jakelija ei täyttäisi vähimmäisosuusvelvoitettaan, jos se kuitenkin täyttäisi 5 §:n 4 momentin mukaisen lisävelvoitteen. Valmistelussa on arvioitu todennäköiseksi, että jakelijat täyttäisivät lisävelvoitetta pääosin liitteen A osan mukaisilla kehittyneillä biopolttoaineilla ja biokaasulla. Muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla nestemäisillä ja kaasumaisilla liikenteen polttoaineilla ei uskota olevan jakeluvelvoitteen täyttämisessä vielä suurta roolia 2020-luvulla.  

Seuraamusmaksusääntelyä tulee kuitenkin seurata ja mikäli havaitaan, että muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden määrät kehittyisivät ennakoitua nopeammin tai muista syistä johtuen vähimmäisosuusvelvoitteen täyttyminen olisi epävarmaa, tulee seuraamusmaksun asettamista myös vähimmäisosuusvelvoitteelle harkita erikseen.  

Jakeluvelvoitelakia saatetaan joutua tarkastelemaan uudelleen, kun komissio antaa delegoidut säädökset liittyen muuta kuin biologista alkuperää oleviin uusiutuviin nestemäisiin ja kaasumaisiin liikenteen polttoaineisiin. Lisäksi mikäli ilmasto- ja energiastrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelun yhteydessä nousee esille tarpeita korottaa uusiutuvien polttoaineiden määrää liikenteessä, tulee jakeluvelvoitteen tason nostoa arvioida uudelleen. Näissä yhteyksissä voidaan palata arvioimaan seuraamusmaksun tarvetta vähimmäisuusvelvoitteen noudattamatta jättämisen osalta. 

13 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momenttia täydennettäisiin siten, että työ- ja elinkeinoministeriön tämän lain nojalla antamien päätöksien ja Energiaviraston 5 a ja 12 §:n nojalla antamien päätöksien lisäksi, Energiaviraston 3 a §:n nojalla tekemään vahvistuspäätökseen tai sen peruuttamispäätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla, vaan ensin olisi haettava oikaisua. Oikaisuvaatimussäännösten soveltuvuus arvioidaan eri hallinnonalojen lainsäädännössä asiaryhmäkohtaisesti. Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalan laajentamista vahvistuspäätöksiin ja niiden peruuttamista koskeviin päätöksiin voidaan perustella pyrkimyksellä sovittaa yhteen nopea ja tehokas viranomaistoiminta tehokkaaseen oikeusturvaan.  

Liite. Liitettä muutettaisiin siten, että siinä huomioitaisiin jakeluvelvoitteen soveltamisalan laajentuminen uusiin polttoaineisiin sekä uusi 5 §:n 5 momentin mukainen vähimmäisosuusvelvoite että B osan raaka-aineita koskeva 5 §:n 9 momentin mukainen osuusrajoitus. Liitteen A tai B osan raaka-aineluetteloihin ei tulisi muutoksia muutamaa lakiteknistä muutosta lukuun ottamatta. Liitteen raaka-aineluettelot vastaavat sisällöltään RED II:n liitettä IX, johon ei tehty muutoksia suhteessa ILUC-direktiivillä RES-direktiiviin lisättyyn liitteeseen IX. 

7.2  7.2 Laki biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista

2 §. Lain suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentin lakiviittaus jakeluvelvoitelakiin päivitettäisiin vastaamaan uutta ehdotettua lain nimikettä. 

4 §. Määritelmät. Pykälän 16 kohdaksi lisättäisiin RED II:n 2 artiklan toisen alakohdan 36 alakohdan mukainen muuta kuin biologista alkuperää olevan uusiutuvan nestemäisen ja kaasumaisen liikenteen polttoaineen määritelmä. Muuta kuin biologista alkuperää olevilla uusiutuvilla nestemäisillä ja kaasumaisilla liikenteen polttoaineilla tarkoitettaisiin siten liikennealalla käytettäviä nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita, jotka eivät ole biopolttoaineita tai biokaasua, joiden energiasisältö on peräisin muista uusiutuvista energialähteistä kuin biomassasta. 

6 §. Kasvihuonekaasupäästövähennys. Pykälään lisättäisiin uusi neljäs momentti, jossa säädettäisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevista kriteereistä muuta kuin biologista alkuperää oleville uusiutuville nestemäisille ja kaasumaisille liikenteen polttoaineille RED II:n 25 artiklan 2 kohdan 1 alakohdan mukaisesti.  

RED II:n 28 artiklan 5 kohdan mukaan komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2021 35 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla muun muassa täydennetään RED II -direktiiviä tarkentamalla muuta kuin biologista alkuperää olevista uusiutuvista nestemäisistä ja kaasumaisista liikenteen polttoaineista ja kierrätetyistä hiilipitoisista polttoaineista aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten arviointimenetelmät, joilla varmistetaan, ettei sellaisesta hiilidioksidista anneta päästöjen välttämisen hyvityksiä, jonka talteenotosta on jo saatu päästöhyvitystä muiden säännösten nojalla. Kyseisten säädösten antamisen jälkeen olisi arvioitava mahdolliset tarpeet säädösmuutoksille. 

31 §. Kestävyyskriteeriselvitys. Pykälään lisättäisiin uusi neljäs momentti, jossa säädettäisiin RED II:n 30 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti Energiavirastolle velvoite julkaista verkkosivuillaan vuosittain tiedot kunkin jakeluvelvoitelain alaisen jakelijan biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden maantieteellisestä alkuperästä ja raaka-aineesta kestävyyskriteeriselvityksissä saatuihin tietoihin perustuen. Kyse olisi biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden raaka-aineiden maantieteellisestä alkuperästä.  

7.3  7.3 Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä

5 §.Biopolttoöljyn kulutukseen toimittaminen. Pykälän 2 momentin lakiviittaus muutettaisiin vastaamaan kestävyyslain uutta 1 tammikuuta 2021 voimaan tullutta lain nimikettä. 

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että sillä pantaisiin täytäntöön RED II:n 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukainen ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja bionesteiden sekä liikenteessä kulutettujen biomassapolttoaineiden enimmäisosuutta koskeva säännös. 

Pykälään lisättäisiin uusi neljäs momentti, jossa säädettäisiin RED II:n 26 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti sellaisten ravinto- ja rehukasveista tuotettujen bionesteiden, joihin liittyy suuria epäsuoran maankäytön muutoksen riskejä, enimmäisosuudesta biopolttoöljyn jakeluvelvoitteesta. Enimmäisosuus sidottaisiin kyseisten polttoaineiden osuuksiin vuoden 2019 biopolttoöljyn energiasisällön kokonaismäärästä. Tällä hetkellä ainoastaan palmuöljy on määritelty korkean ILUC-riskin raaka-aineeksi. Rajoitusta ei kuitenkaan sovellettaisi, jos kyseinen bioneste olisi sertifioitu bionesteenä, josta todennäköisesti ei aiheudu epäsuoria maankäytön muutoksia. Jakelija voisi käyttää komission RED II:n 30 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti hyväksymiä vapaaehtoisia järjestelmiä vähäisen ILUC-riskin bionesteiden sertifiointiin.  

7.4  7.4 Laki Energiavirastosta

1 §.Tehtävät. Pykälän 2 momentin 15 kohdan lakiviittaus muutettaisiin vastaamaan kestävyyslain uutta jo voimaan tullutta nimikettä ja 16 kohdan jakeluvelvoitelain nimike vastaamaan uutta ehdotettua lain nimikettä. 

10.1  10.1 Toimeenpano

Ehdotettujen lakimuutoksien tehokas toimeenpano edellyttää, että sekä sääntelyn kohteet että toimeenpanevaviranomainen ehtivät valmistautumaan sääntelyn muutoksiin riittävästi. Energiaviraston ohjeistuksella ja tiedottamisella turvataan onnistunut toimeenpano.  

Esityksen tosiasiallisia toimeenpanon vaikutuksia on arvioitu tarkemmin jaksossa 4.4. Pääasialliset vaikutukset. 

10.2  10.2 Seuranta

Lakiehdotusten toimeenpanon vaikutuksia seurataan työ- ja elinkeinoministeriössä. Liikenne- ja viestintäministeriö seuraa biopolttoaineilla ja biokaasulla liikenteessä aikaansaatavia päästövähennyksiä. 

Energiavirasto seuraa jakeluvelvoitteiden täyttämistä jakelijoiden vuosittain toimittaman ilmoituksien sekä muun valvonnan kautta.  

RED II:n toimeenpanoa seurataan myös EU-tasolla. Komission tehtävänä on ottaa käyttöön unionin tietokanta, joka mahdollistaa sellaisten nestemäisten ja kaasumaisten liikenteen polttoaineiden jäljittämisen, jotka muun muassa otetaan huomioon liikenteen uusiutuvan energian osuuden laskennassa tai uusiutuvan energian kokonaistavoitteessa tai liikenteen velvoitteessa.  

RED II:n 25 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa komissiolle on säädetty mahdollisuus tarkastella uudelleen liikenteen velvoitetta ja antaa viimeistään vuonna 2023 säädösehdotus osuuden nostamisesta, jos uusiutuvan energian tuotantokustannukset ovat edelleen alentuneet merkittävästi tai jos se on tarpeen unionin kansainvälisten hiilestä irtautumista koskevien sitoumusten noudattamiseksi taikka jos se on perusteltua unionin energiankulutuksen huomattavan vähenemisen vuoksi. 

Lisäksi RED II:n 28 artiklan 7 kohdan ensimmäisen kohdan mukaisesti komissio arvioi 31 päivään joulukuuta 2025 mennessä hallintomalliasetuksen (EU) 2018/1999 nojalla joka toinen vuosi tehdyn edistymistä koskevan arvioinnin yhteydessä, vauhditetaanko RED II:n mukaisella liikenteen lisävelvoitteella tosiasiallisesti innovointia ja varmistetaanko sillä kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset liikenteen alalla. Komissio tarkastelee arvioinnissa myös sitä, vältetäänkö RED II:n 28 artiklan soveltamisella tehokkaasti uusiutuvan energian laskeminen kahteen kertaan. Komissio tekee tarvittaessa ehdotuksen säädetyn liikenteen lisävelvoitteen mukauttamiseksi. 

Komissiolle on säädetty RED II -direktiivissä myös useita delegoitujen säädösten antovaltuuksia, joiden nojalla annetaan direktiiviä tarkentavaa ja täydentävää sääntelyä. Komission delegoiduilla säädöksillä säädetään muun muassa RFNBO-polttoaineista aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten arviointimenetelmistä sekä uusiutuvaa sähköä koskevista vaatimuksista ja voidaan säätää liitteessä IX olevissa A ja B osassa esitetyn raaka-aineiden luettelon muuttamisesta raaka-aineiden lisäämiseksi luetteloon. Komission delegoidut säädökset voivat edellyttää, että kansallista sääntelyä joudutaan tarkistamaan tai täydentämään lakiehdotusten voimaantulon jälkeen. 

12.1  12.1 Omaisuuden suoja ja elinkeinovapaus

Perustuslain omaisuuden suojaa koskevan 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Elinkeinovapautta koskevan 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. 

Esitykseen sisältyvällä lailla jakeluvelvoitelain muuttamisesta säädettäisiin voimassa olevan kansallisen jakeluvelvoitejärjestelmän soveltamisalan laajentamisesta uusiin polttoaineisiin: biokaasuun ja muuta kuin biologista alkuperää oleviin uusiutuviin nestemäisiin ja kaasumaisiin liikenteen polttoaineisiin. Samalla lain soveltamisalaan kuuluvien jakelijoiden piiriä laajennettaisiin siten, että laissa säädettäisiin lain soveltamisalaan kuulumisesta erikseen nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden osalta. Lain soveltamisalan määrittäminen tehtäisiin edelleen jakelijan kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamien liikenteen polttoaineiden määrän perusteella, mutta lisäksi säädettäisiin soveltamisrajan alle jääville jakelijoille mahdollisuus vapaaehtoisesti hakeutua jakeluvelvoitteen alaisuuteen. Lisäksi esityksellä rajoitettaisiin ravinto- ja rehupohjaisten biopolttoaineiden, biokaasun ja bionesteiden sekä korkean ILUC-riskin biopolttoaineiden, biokaasun ja bionesteiden osuutta kulutukseen toimitetuista polttoaineista. Esityksessä myös rajoitettaisiin direktiivin liitteen IX B-osan raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden ja biokaasun osuutta 1,7 prosenttiin. Polttoaineiden jakelijoille tulisi siis niiden elinkeinotoimintaan vaikuttavia uusia velvoitteita, minkä vuoksi esitystä arvioidaan omaisuuden suojan ja elinkeinovapauden kannalta. 

Omaisuudensuojaan puuttumiselta on perustuslakivaliokunnan käytännössä edellytetty muun ohella yhteiskunnallisesti hyväksyttävää perustetta ja suhteellisuusperiaatteen mukaisuutta (esim. PeVL 17/2014 vp, PeVL 65/2010 vp). Perustuslakivaliokunnan mukaan lainsäätäjän liikkumavara omaisuudensuojan näkökulmasta on lähtökohtaisesti suurempi tilanteessa, jossa omaisuudensuojaa rajoittava sääntely kohdistuu pörssiyhtiöihin tai muihin varallisuusmassaltaan huomattaviin oikeushenkilöihin verrattuna tilanteeseen, jossa tällaisen sääntelyn vaikutukset muodostuvat hyvin välittömiksi oikeushenkilön taustalla olevien luonnollisten henkilöiden asemalle (esim. PeVL 55/2018 vp). 

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on useasti todettu, että yritykset ja muut elinkeinon harjoittajat eivät voi perustellusti odottaa elinkeinotoimintaansa sääntelevän lainsäädännön pysyvän muuttumattomana (esim. PeVL 55/2018 vp, PeVL 32/2010 vp). Perustuslakivaliokunta onkin katsonut, ettei erilaisia odotusoikeuksia, jotka eivät ole vielä konkretisoituneet, voida pitää perustuslain omaisuudensuojasäännöksen näkökulmasta turvattuna omaisuutena (PeVL 63/2018 vp). 

Lakiehdotusten seurauksena jakelijoille tulisi uusia velvoitteita liittyen muun muassa ravinto- ja rehukasveista tuotettujen biopolttoaineiden ja biokaasun enimmäisosuuteen sekä korkean ILUC-riskin polttoaineiden enimmäisosuuteen jakeluvelvoitteesta. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön valossa omaisuudensuojan piiriin ei voida katsoa kuuluvan sellaisia odotuksia, että jakeluvelvoite pysyisi muuttumattomana. Ehdotetuilla muutoksilla toimeenpannaan RED II:n jäsenvaltioille asettamia tavoitteita ja velvoitteita, jotka Suomen on toimeenpantava. Jakeluvelvoitetta koskevan sääntelyn muuttaminen RED II –direktiivin mukaiseksi on ollut jo pitkään toimijoiden tiedossa ja siten ne ovat voineet varautua ehdotettuihin muutoksiin. Jakelijoille tulee lakiehdotuksen myötä myös lisää vaihtoehtoja jakeluvelvoitteensa täyttämiseen, kun esimerkiksi biokaasu liitetään soveltamisalaan. 

RED II:n liikenteen uusiutuvaa energiaa koskevan sääntelyn voi katsoa lisäksi sopivan hyvin yhteen perustuslain 20 §:n vastuuta ympäristöstä koskevan perusoikeuden kanssa, jota on punnittava suhteessa elinkeinovapauteen ja omaisuudensuojaan. Siltä osin kuin velvoitteilla ja rajoitteilla tavoitellaan ilmastopoliittisia tavoitteita, voidaan niiden katsoa edistävän perustuslain 20 §:ssä säädetyn ympäristövastuun toteutumista. Jakeluvelvoitelain uusilla velvoitteilla ja rajoitteilla varmistetaan, että Suomi saavuttaa RED II:n liikennettä koskevat vaatimukset. 

Perustuslakivaliokunta on omaisuuden käyttörajoituksia koskevassa hyväksyttävyys- ja oikeasuhtaisuusarvioinnissaan antanut erityistä painoa perustuslain 20 §:ään kiinnittyville perusteille (esim. PeVL 10/2014 vp, PeVL 36/2013 vp ja PeVL 6/2010 vp). Perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuteen palautuvat ympäristösuojelulliset perusteet vaikuttavat arvioitaessa käsillä olevaa sääntelyehdotusta, jonka tarkoituksena on, erityisesti säädettyjen rajoitusten osalta, pyrkiä rajoittamaan ravinnoksi ja rehuksi kelpaavien raaka-aineiden ohjautumista polttoaineiden tuotantoon sekä ehkäisemään biopolttoaineiden, biokaasun ja bionesteiden raaka-aineiden tuotannosta johtuvia maankäytön epäsuoria muutoksia. Näin ollen myös perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön valossa voidaan pitää ilmeisenä, että asetetuille velvoitteille ja rajoituksille on esitettävissä perustuslain 20 §:n ympäristövastuusäännökseen kiinnitettäviä hyväksyttäviä perusteita. Omaisuuden suojaan kohdistuvia rajoituksia voidaan pitää tarkoitukseltaan hyväksyttävinä, eivätkä ne mene pidemmälle kuin on perustelua ottaen huomioon taustalla olevat EU-oikeudesta juontuvat velvoitteet. 

12.2  12.2 Yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Pykälän 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksessä lueteltuja erotteluperusteita voidaan perustuslakeja koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pitää syrjintäkiellon ydinalueena. Luetteloa ei ole kuitenkaan tarkoitettu tyhjentäväksi, vaan eri asemaan asettaminen on kielletty myös muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännös koskee lähtökohtaisesti vain ihmisiä. Yhdenvertaisuusperiaatteella voi kuitenkin olla merkitystä myös oikeushenkilöitä koskevan sääntelyn arvioinnissa etenkin silloin, kun sääntely voi vaikuttaa välillisesti luonnollisten henkilöiden oikeusasemaan. Näkökulman merkitys on sitä vähäisempää, mitä etäisempi tämä yhteys on. (esim. PeVL 11/2012 vp, PeVL 37/2010 vp, PeVL 13/2020 vp) 

Jakeluvelvoitelain muuttamista koskevan lakiehdotuksen mukaan pakollinen jakeluvelvoite rajattaisiin pois pieniltä toimijoilta. Nestemäisten polttoaineiden osalta pakollinen jakeluvelvoite soveltuisi vain toimijoihin, jotka jakelevat yli miljoona litraa nestemäisiä polttoaineita kalenterivuodessa, kuten säädetään jo nykyisessä laissa. Lakiehdotuksella asetettaisiin vastaavanlainen soveltamisraja kaasumaisten polttoaineiden jakelijoille. Kaasumaisten polttoaineiden osalta vastaava raja olisi 9 gigawattituntia. Se vastaa energiamääränä miljoonan litran rajaa nestemäisissä polttoaineissa. Siten kaasumaisten ja nestemäisten polttoaineiden jakelijat on saatettu lakiehdotuksessa keskenään samalle viivalle, mitä voi pitää yhdenvertaisuussäännöksen mukaisena. 

Jakeluvelvoitteen soveltumisrajaa voidaan perustella sillä, että jakeluvelvoitteesta tulee sekä toimijoille että viranomaisille hallinnollisia kustannuksia. Ei olisi tarkoituksenmukaista ulottaa jakeluvelvoitetta pieniin toimijoihin, kun otetaan huomioon velvoitteesta yrityksille aiheutuvat kustannukset suhteessa toimitettuun polttoainemäärään sekä viranomaisille toiminnan valvonnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset. 

Lisäksi jakeluvelvoitelain muuttamista koskevan lakiehdotuksen mukaan jakelijat voisivat vapaaehtoisesti hakeutua jakeluvelvoitteen piiriin, mikäli niiden kalenterivuonna toimittamien polttoaineiden määrä jäisi alle pakollisen jakeluvelvoitteen soveltamisrajan. Nestemäisten polttoaineiden jakelijat voisivat hakeutua jakeluvelvoitteen piiriin vapaaehtoisesti, jos ne jakelevat vähintään 100 000 litraa mutta korkeintaan miljoona litraa nestemäisiä polttoaineita. Kaasumaisten polttoaineiden jakelijoiden osalta rajat olisivat vähintään 1 gigawattituntia mutta enintään 9 gigawattituntia. 

Tämän vapaaehtoisen mahdollisuuden hakeutua jakeluvelvoitteen piiriin voidaan katsoa edistävän myös kaasumaisten ja nestemäisten polttoaineiden jakelijoiden välistä yhdenvertaisuutta. Nykyisin kaasumaisten polttoaineiden jakelijoista suuri osa jää alle 9 gigawattitunnin minimirajan. Näille pienille toimijoille voisi olla jakeluvelvollisuudesta kuitenkin eri tavalla hyötyä kuin nestemäisten polttoaineiden jakelijoilla, koska biokaasun tuottajat usein jakelevat itse tuottamansa kaasun. Hakeutumalla vapaaehtoisesti jakeluvelvollisuuden piiriin ne voisivat esimerkiksi hyötyä jakeluvelvoitteen ylittävästä biokaasun määrästä täyttämällä sillä toisen jakelijan velvoitetta. Lakiehdotuksen mukaisen vapaaehtoisen jakeluvelvoitteen avulla myös suurella joukolla soveltamisrajan alle jääviä biokaasun jakelijoita olisi mahdollisuus saada jakeluvelvollisuudesta koituvat hyödyt osakseen. 

12.3  12.3 Säätämisjärjestyksen arviointi

Edellä mainituilla perusteilla ehdotettuja säädöksiä voidaan pitää perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännöksen, 15 §:n 1 momentin omaisuuden suojan yleislausekkeen ja elinkeinovapautta turvaavan perustuslain 18 §:n kannalta hyväksyttävinä ja lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.