Hallituksen esitys
HE
55
2019 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden valtiovarainministeriön hallinnonalan erityislaeissa olevien viittausten muuttamiseksi viittauksiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kiinteistörahastolaissa, Suomen Pankista annetussa laissa, Suomen Pankin virkamiehistä annetussa laissa, talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetussa laissa, Finanssivalvonnasta annetussa laissa, Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetussa laissa, maksulaitoslaissa, arvopaperimarkkinalaissa, sijoituspalvelulaissa, luottolaitostoiminnasta annetussa laissa, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetussa laissa, rahoitusvakausviranomaisesta annetussa laissa, Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetussa laissa, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa, kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa, aluehallintovirastoista annetussa laissa ja valtion virkamieslaissa olevat viittaukset kumottuun hallintolainkäyttölakiin viittauksiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin. Myös erilliset muutoksenhakua koskevat tarkemmat säännökset poistettaisiin siltä osin kuin niitä voidaan pitää päällekkäisinä ja tarpeettomina uuden yleislain voimaantultua. 
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. 
PERUSTELUT
1
Asian tausta ja valmistelu
1.1
Tausta
Eduskunta on hyväksynyt 19.2.2019 lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (HE 29/2018 vp) ja sen on tarkoitus korvata hallintolainkäyttölaki (586/1996) 1.1.2020 lukien. Valtiovarainministeriön hallinnonalan erityislait sisältävät useita viittauksia kumottavaan hallintolainkäyttölakiin, ja lisäksi niissä on menettelysäännöksiä, joita koskevat yleissäännökset ovat jatkossa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. Keskeisimmät näistä koskevat muutoksenhakua hallinto-oikeuden ratkaisuun.  
Nykyisin valitusluvasta muutoksenhaussa säädetään erityislaeissa. Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa sisältää tätä koskevan yleisäännöksen, ja hallinto-oikeuden antamaan päätökseen saa vastaisuudessa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää asiassa valitusluvan. Myös hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeus valittaa hallintotuomioistuimen päätöksestä perustuu nykyisin erityissäännöksiin tai siihen, että valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain voimaan tultua viranomaisella on ilman eri säännöstä oikeus valittaa hallintotuomioistuimen päätöksestä, mikäli tuomioistuin on muuttanut viranomaisen tekemää alkuperäistä hallintopäätöstä tai kumonnut sen.  
1.2
Valmistelu
Asia on valmisteltu valtiovarainministeriössä. 
2
Keskeiset ehdotukset
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtiovarainministeriön hallinnonalan erityislakeja siltä osin kuin niissä on viittauksia kumottavaan hallintolainkäyttölakiin tai menettelysäännöksiä koskien muutoksenhakua hallinto-oikeuden antamaan ratkaisuun. 
3
Pääasialliset vaikutukset
Esityksellä ei ole vaikutuksia, jotka poikkeaisivat hallituksen esityksessä HE 29/2018 vp laeiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitetystä. 
4
Voimaantulo
Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1.1.2020. 
Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 
Lakiehdotukset
1. 
Laki 
kiinteistörahastolain 18 e §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan kiinteistörahastolain (1173/1997) 18 e §, sellaisena kuin se on laeissa 164/2014 ja 648/2014, seuraavasti: 
18 e § 
Oikaisun ja muutoksen hakeminen kiinteistönarviointilautakunnan päätökseen 
Kiinteistönarvioitsijakoetta koskevaan kiinteistönarviointilautakunnan päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003).  
Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).  
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
2. 
Laki 
Suomen Pankista annetun lain 16 ja 28 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Suomen Pankista annetun lain (214/1998) 16 §:n 2 momentti sekä 28 §:n 3 momentti, sellaisena kuin niistä on 28 §:n 3 momentti laissa 947/2015, seuraavasti: 
16 § 
Johtokunnan jäsenen virkasuhteen päättäminen 
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä saa muu johtokunnan jäsen kuin puheenjohtaja valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). Johtokunnan puheenjohtajan valitusoikeudesta määrätään perussäännössä. 
28 § 
Oikeus saada tietoja maksutasetilastointia varten 
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen ja hallinto-oikeuden uhkasakon tuomitsemista koskevassa asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. Päätös voidaan valituksesta huolimatta panna täytäntöön, jollei valitusviranomainen toisin määrää. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
3. 
Laki 
Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain 33 ja 33 c §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 33 §:n 1 momentti ja 33 c §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 891/2018, seuraavasti: 
33 § 
Päätökseen, jolla Suomen Pankki on antanut varoituksen, lomauttanut tai irtisanonut virkamiehen, purkanut virkasuhteen tai pidättänyt virkamiehen virantoimituksesta taikka ratkaissut työntekijän eläkemaksua tai sivutointa koskevan asian, samoin kuin 33 b §:n 3 momentissa tarkoitettuun ja 33 d §:n 1 momentissa tarkoitetusta oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).  
33 c § 
Viranhakija saa hakea virkaan tai virkasuhteeseen nimittämistä koskevaan päätökseen muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. Päätöksestä ei kuitenkaan saa valittaa, jos: 
1) nimittämistoimivalta kuuluu tasavallan presidentille tai pankkivaltuustolle; 
2) päätös koskee nimittämistä enintään kahden vuoden määräajaksi; 
3) virka tai virkasuhde täytetään lain nojalla haettavaksi julistamatta. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
4. 
Laki 
talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetun lain 4 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetun lain (1509/2001) 4 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1207/2014, seuraavasti: 
4 § 
Keskeytyspäätös 
Rahoitusvakausviraston tekemään keskeytyspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun päätös on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).  
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
5. 
Laki 
Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 73 §, sellaisena kuin se on laissa 1071/2017, seuraavasti: 
73 § 
Muutoksenhaku 
Finanssivalvonnan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Finanssivalvonnan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Jos päätöksestä valitetaan, päätöstä noudatetaan toistaiseksi, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä tai asiasta muualla laissa toisin säädetä. 
Muutoksenhausta päätökseen, joka koskee Finanssivalvonnan johtokunnan jäsentä tai varajäsentä taikka virkamiehen virkasuhdetta, säädetään erikseen. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
6. 
Laki 
Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 9 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 9 § seuraavasti: 
9 § 
Muutoksenhaku 
Finanssivalvonnan tässä laissa tarkoitettuun päätökseen määrätä valvontamaksu saa vaatia oikaisua 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). Finanssivalvonnan päätökseen määrätä valvontamaksu ei saa hakea muutosta valittamalla. 
Finanssivalvonnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
7. 
Laki 
maksulaitoslain 12 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan maksulaitoslain (297/2010) 12 §:n 3 momentti seuraavasti: 
12 § 
Toimilupapäätös 
Jos toimilupaa koskevaa päätöstä ei ole annettu 1 momentissa säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valitus tehdään ja käsitellään kuten hakemuksen hylkäämistä koskeva valitus. Valituksen voi tehdä, kunnes päätös on annettu. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksen antamisesta muutoksenhakuviranomaiselle, jos päätös annetaan valituksen jälkeen. Valituksen tekemisestä ja käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
8. 
Laki 
arvopaperimarkkinalain 18 luvun 1 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan arvopaperimarkkinalain (746/2012) 18 luvun 1 § seuraavasti: 
18 luku 
Muutoksenhaku ja rangaistukset 
1 § 
Muutoksenhaku 
Muutoksenhausta Finanssivalvonnan tämän lain nojalla tekemään päätökseen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) ja Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä. Hallinto-oikeuden on käsiteltävä tämän lain 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu asia kiireellisenä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
9. 
Laki 
sijoituspalvelulain 3 luvun 2 §:n ja 11 luvun 24 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan sijoituspalvelulain (747/2012) 3 luvun 2 §:n 1 momentti ja 11 luvun 24 §, sellaisena kuin niistä on 11 luvun 24 § laeissa 166/2014 ja 623/2014, seuraavasti: 
3 luku 
Sijoituspalveluyrityksen toimiluvan myöntäminen ja peruuttaminen sekä merkittävien omistajien luotettavuus  
2 § 
Toimilupapäätös 
Toimilupaa koskeva hakemus on ratkaistava kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta tai, jos hakemus on ollut puutteellinen, siitä kun hakija on antanut asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Toimilupaa koskeva päätös on kuitenkin tehtävä 12 kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta. Jos päätöstä ei ole annettu säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen. Valituksen katsotaan tällöin kohdistuvan hakemuksen hylkäävään päätökseen. Valituksen voi tehdä, kunnes päätös on annettu. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksen antamisesta muutoksenhakuviranomaiselle, jos päätös on annettu valituksen tekemisen jälkeen. Valituksen tekemisestä ja käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
11 luku 
Sijoittajien korvausrahasto 
24 § 
Oikaisuvaatimus ja muutoksenhaku 
Sijoituspalveluyritys ja ulkomainen sijoituspalveluyritys saa vaatia oikaisua korvausrahaston tämän lain nojalla tekemään päätökseen Finanssivalvonnalta. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). 
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
10. 
Laki 
luottolaitostoiminnasta annetun lain 4 luvun 2 §:n ja 17 luvun 3 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 4 luvun 2 §:n 3 momentti ja 17 luvun 3 §:n 4 momentti seuraavasti: 
4 luku  
Toimiluvan myöntäminen ja peruuttaminen sekä liiketoiminnan rajoittaminen 
2 § 
Toimilupaa koskeva päätösehdotus 
Jos toimilupaa koskevaa päätösehdotusta ei ole annettu 1 momentissa säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valitus tehdään ja käsitellään, kuten hakemuksen hylkäämistä koskeva valitus tehdään ja käsitellään. Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätösehdotus tai kielteinen päätös on annettu. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätösehdotuksen tai kielteisen päätöksen antamisesta muutoksenhakuviranomaiselle, jos päätösehdotus tai kielteinen päätös on annettu valituksen jälkeen. Valituksen tekemisestä ja käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
17 luku 
Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja edustuston avaaminen Suomeen 
3 § 
Sivuliikkeen toimiluvan myöntäminen 
Jos toimilupaa koskevaa päätöstä ei ole annettu 2 momentissa säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valitus tehdään ja käsitellään, kuten hakemuksen hylkäämistä koskeva valitus tehdään ja käsitellään. Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätös on annettu. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksen antamisesta muutoksenhakuviranomaiselle, jos päätös on annettu valituksen jälkeen. Valituksen tekemisestä ja käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
11. 
Laki 
luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 17 luvun 3 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain (1194/2014) 17 luvun 3 §:n 1 momentti seuraavasti: 
17 luku 
Salassapito ja muutoksenhaku 
3 § 
Muutoksenhaku 
Viraston tämän lain nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
12. 
Laki 
rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 7 luvun 6 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain (1195/2014) 7 luvun 6 § seuraavasti:  
7 luku 
Erinäiset säännökset 
6 § 
Muutoksenhaku 
Viraston tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Viraston päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää tai asiasta muualla laissa toisin säädetä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
13. 
Laki 
Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetun lain 8 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan Rahoitusvakausviraston hallintomaksusta annetun lain (1197/2014) 8 § seuraavasti: 
8 § 
Muutoksenhaku 
Viraston tässä laissa tarkoitettuun päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). 
Viraston oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
14. 
Laki 
arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain 8 luvun 8 ja 9 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain (348/2017) 8 luvun 8 ja 9 § seuraavasti: 
8 luku  
Erinäiset säännökset 
8 § 
Muutoksenhaku valtiovarainministeriön päätökseen 
Muutoksenhausta valtiovarainministeriön tämän lain perusteella antamaan päätökseen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Jos 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettua päätöstä arvopaperikeskuksen toimiluvan myöntämisestä, mainitun luvun 15 §:ssä tarkoitettua päätöstä arvopaperikeskuksen sääntöjen vahvistamisesta taikka mainitun luvun 23 §:ssä tarkoitettua päätöstä keskusvastapuolen toimiluvan myöntämisestä ei ole annettu niiden antamiselle säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin kohdistuvan hakemuksen hylkäävään päätökseen. Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätös on annettu. Valtiovarainministeriön on ilmoitettava päätöksen antamisesta valitusviranomaiselle, jos päätös on annettu valituksen tekemisen jälkeen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
9 § 
Muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätökseen 
Muutoksenhausta Finanssivalvonnan tämän lain nojalla antamaan päätökseen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa ja Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
15. 
Laki 
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain 9 luvun 4 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) 9 luvun 4 §:n 1 ja 2 momentti seuraavasti: 
9 luku 
Erinäiset säännökset 
4 § 
Muutoksenhaku 
Valvontaviranomaisen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Hallinto-oikeuden on valitusasiaa käsiteltäessä varattava asianajajayhdistykselle tilaisuus tulla kuulluksi valituksen johdosta ja tarvittaessa esittää todistelua ja muuta selvitystä, jos asia koskee ilmoitusvelvollista, jonka toimintaa asianajajayhdistys 7 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan valvoo. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
16. 
Laki 
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 11 luvun 1 ja 2 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain (1070/2017) 11 luvun 1 § ja 2 §:n 1 momentti seuraavasti: 
11 luku 
Muutoksenhaku 
1 § 
Muutoksenhaku valtiovarainministeriön päätökseen 
Valtiovarainministeriön tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). 
Jos 2 luvun 4 §:ssä tarkoitettua päätöstä pörssin toiminnan harjoittamiseen oikeuttavan toimiluvan myöntämisestä tai 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua päätöstä pörssin sääntöjen tai niiden muutosten vahvistamisesta ei ole annettu niiden antamiselle säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valituksen katsotaan tällöin kohdistuvan hakemuksen hylkäävään päätökseen. Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätös on annettu. Valtiovarainministeriön on ilmoitettava päätöksen antamisesta valitusviranomaiselle, jos päätös on annettu valituksen tekemisen jälkeen.  
2 § 
Muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätökseen 
Muutoksenhausta Finanssivalvonnan tämän lain nojalla antamaan päätökseen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa ja Finanssivalvonnasta annetun lain 73 §:ssä. Hallinto-oikeuden on käsiteltävä tämän lain 3 luvun 8, 9 ja 11—15 §:ssä, 5 luvun 11 ja 19 §:ssä sekä 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu asia kiireellisenä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
17. 
Laki 
aluehallintovirastoista annetun lain 23 §:n muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 23 §, sellaisena kuin se on laissa 949/2015, seuraavasti: 
23 § 
Muutoksenhaku 
Jollei muualla laissa toisin säädetä, aluehallintoviraston päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).  
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
18. 
Laki 
valtion virkamieslain muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan valtion virkamieslain (750/1994) 53 §:n 1 momentti, 57 § ja 59 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 53 §:n 1 momentti ja 59 §:n 1 momentti laissa 883/2018 sekä 57 § laeissa 1059/2016, 1470/2016 ja 883/2018, seuraavasti:  
53 § 
Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen, jolla valtioneuvosto on irtisanonut virkamiehen, purkanut virkasuhteen, pidättänyt virkamiehen virantoimituksesta tai päättänyt pitää virantoimituksesta pidättämisen edelleen voimassa, virkamies saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).  
57 § 
Valtioneuvoston tai viraston tekemään virkamiestä koskevaan tai 59 §:n 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen virkamies tai vastaavasti viranhakija saa hakea muutosta valittamalla. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa. Muutoksenhausta tuomioistuimen tekemään tuomarin tai esittelijän sivutointa koskevaan päätökseen säädetään tuomioistuinlain 23 luvun 1 §:ssä. Valitusaika tämän lain 27 §:n 1 momentissa tarkoitettua irtisanomista koskevasta päätöksestä alkaa kulua vasta irtisanomisajan päättymisestä. Päätös tulee noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä.  
Myös viranomainen saa, siten kuin 1 momentissa säädetään, hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla on ratkaistu valitus viranomaisen tämän lain nojalla tekemästä päätöksestä tai jolla on ratkaistu 27 b tai 56 §:ssä tarkoitettu hallintoriita-asia. 
Seuraaviin virkamiestä koskeviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei laissa toisin säädetä: 
1) viraston yhteisen viran sijoittaminen viraston sisällä; 
2) harkinnanvaraisen virkavapauden myöntäminen tai epääminen; 
3) tehtävään määrääminen, jos virkamies on antanut suostumuksensa tehtävään määräämiseen. 
Jos 3 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitettu päätös merkitsee viran sijoituspaikkakunnan muuttumista, päätökseen saa hakea muutosta, siten kuin 1 momentissa säädetään. Päätös tulee kuitenkin noudatettavaksi siitä tehdystä valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.  
59 § 
Viranhakija saa hakea virkaan tai virkasuhteeseen nimittämistä koskevaan päätökseen muutosta valittamalla, jollei tässä laissa toisin säädetä. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa.  
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
Helsingissä 17.10.2019 
Pääministeri
Antti
Rinne
Valtiovarainministeri
Mika
Lintilä
Viimeksi julkaistu 17.10.2019 13:54