1.1  Työntekijän eläkelaki

2 §. Keskeiset määritelmät. Pykälässä säädetään lain keskeisistä määritelmistä. Pykälän 1 momentin 4 kohdassa viitataan muutettuun aikuiskoulutustuesta annettuun lakiin (1276/2000) ja kumottuihin sotilastapaturmalakiin (1211/1990) ja liikennevakuutuslakiin (279/1959). Pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aikuiskoulutustuesta annettuun lakiin muutettaisiin koskemaan aikuiskoulutusetuuksista annettua lakia ja viittaus sotilastapaturmalakiin muutettaisiin koskemaan sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annettua lakia (1521/2016) sekä tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä annettua lakia (1522/2016). 

Viittaus liikennevakuutuslain mukaiseen päivärahaan korvattaisiin viittauksella uuden, vuoden 2017 alusta voimaantulleen liikennevakuutuslain mukaiseen tilapäiseen ansionmenetyskorvaukseen. Liikennevakuutuslaissa ei säädetä päivärahoista, vaan korvaukset ovat ansionmenetyskorvauksia. Ansionmenetyskorvaus on tilapäinen ennen kuin se vahvistetaan pysyväksi. Palkattoman ajan etuutta karttuu vain tilapäisestä ansionmenetyskorvauksesta. 

12 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälässä säädetään vanhuuseläkkeen määrästä ja lykkäyskorotuksesta. Voimassa olevan 3 momentin mukaan, jos vanhuuseläke alkaa myöhemmin kuin alimman vanhuuseläkeiän täyttämistä seuraavan kalenterikuukauden alusta, eläkkeeseen tulee lykkäyskorotus. Säännöksen tarkoituksena on, ettei työntekijällä ole oikeutta lykkäyskorotukseen minkään työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeen myöntämisen jälkeen. Työeläkelaeilla tarkoitetaan työntekijän eläkelain 3 §:ssä lueteltuja lakeja. Ulkomainen eläke ei siten estä lykkäyskorotusta. Osittainen varhennettu vanhuuseläke ei ole tässä tarkoitettu vanhuuseläke, joten se ei estä lykkäyskorotusta. Pykälän 3 momentin sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi säännöksen tarkoitusta vastaavaksi. 

13 §. Vanhuuseläkkeen alkaminen. Pykälässä säädetään vanhuuseläkkeen alkamisesta. Voimassa olevan 1 momentin mukaan vanhuuseläke alkaa sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jona työntekijä on täyttänyt vanhuuseläkkeen saamiseen oikeuttavan iän ja lopettanut työn, jonka perusteella hän hakee vanhuuseläkettä. Vanhuuseläke voidaan myöntää takautuvasti, ei kuitenkaan ilman pätevää syytä pidemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemiskuukautta edeltäneiltä kolmelta kuukaudelta. Voimassa olevan 2 momentin mukaan, jos työntekijä jatkaa työntekoa vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täytettyään, vanhuuseläke myönnetään eläkkeen hakemista seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. 

Ennen 1.1.2017 lykkäyskorotus laskettiin vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajasta. Tämän vuoksi eläkettä ei myönnetty takautuvasti vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täyttämisen jälkeen. Nykyisin lykkäyskorotus lasketaan ikäluokan alimmasta vanhuuseläkeiästä lähtien. Tämän 1.1.2017 voimaan tulleen muutoksen jälkeen ei ole enää perustetta sille, että vanhuuseläkettä ei voitaisi myöntää takautuvasti vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täyttämisen jälkeen. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että vanhuuseläke voidaan myöntää myös takautuvasti, ei kuitenkaan ilman pätevää syytä pidemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemiskuukautta edeltäneiltä kolmelta kuukaudelta vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täyttämisen jälkeen. Säännös on tarpeellinen sen vuoksi, että vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täyttämisen jälkeen työsuhteen päättämistä ei edellytetä eläkkeen saamiseksi, toisin kuin 1 momentin mukaisessa tilanteessa. 

18 §. Vanhuuseläke ja sen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälässä säädetään siitä, miten vanhuuseläkkeen määrä lasketaan osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Voimassa olevan 1 momentin 3 kohdan mukaan vanhuuseläkkeen määrään lasketaan osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen alkamisvuonna ja sen jälkeen vanhuuseläkkeen alkamiseen mennessä päättyneistä työsuhteista ansaittu eläke. 

Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen aikana etuutta karttuu valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain mukaan. Samoin eläkettä karttuu palkattomien aikojen etuuksien perusteena olevista tuloista sekä myös osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen aikana alkaneen ja päättyneen työkyvyttömyyseläkkeen ajalta. Nämä eläkkeen osat otetaan huomioon osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen myönnettävässä vanhuuseläkkeessä. Pykälän 1 momentin 3 kohdan sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi säännöksen tarkoitusta vastaavaksi. 

70 §. Eläkkeeseen oikeuttavat työansiot. Pykälän 2 momentissa luetellaan tiettyjä suorituksia, jotka luetaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta, jonka mukaan tuloverolain 33 b §:n 3 momentissa tarkoitettu työpanokseen perustuva osinko katsottaisiin vastikkeeksi työstä ja luettaisiin mukaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. 

Verotuksessa työpanokseen perustuva osinko on ansiotulona verotettavaa palkkaa tai työkorvausta siltä osin kuin osingon jakoperusteena on osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuluvan henkilön työpanos. Tuloverolain 33 b §:n 3 momentin mukaan, sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään osingon veronalaisuudesta, osinko on ansiotuloa, jos osingon jakoperusteena yhtiöjärjestyksen määräyksen, yhtiökokouksen päätöksen, osakassopimuksen tai muun sopimuksen mukaan on osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuuluvan henkilön työpanos. Osinko on sen henkilön tuloa, jonka työpanoksesta on kysymys. 

Työntekijän eläkelain 70 §:n 3 momentin 12 kohdan mukaan vastikkeena työstä ei pidetä yhtiön osakkaan nostamaa voitto-osuutta tai osinkoa. Työntekijän eläkelaissa ei ole säännöstä työpanokseen perustuvasta osingosta, joten yhtiön osakkaalle maksettua osinkoa, silloinkaan kun se perustuu työpanokseen, ei lueta mukaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Muun kuin osakkaan, esimerkiksi osakkaan intressipiiriin kuuluvan henkilön, työpanokseen perustuva osinko katsotaan työntekijän eläkelakia sovellettaessa sen henkilön eläkkeen perusteena olevaksi työansioksi, jonka työpanoksesta on kysymys. 

Työpanokseen perustuva osinko perustuu työntekoon, työpanokseen. Työpanokseen perustuva osinko on työstä maksettavaan vastikkeeseen verrattava suoritus, joka maksetaan osingon, työpanososingon, muodossa. Työntekijän eläkelain mukaan vakuutetaan työnteosta saatua vastiketta. Näin ollen työpanokseen perustuva osinko ehdotetaan luettavaksi mukaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. 

Lisäyksen jälkeen työntekijän eläkelaissa säädettäisiin eri lainkohdissa erilaisten osinkona maksettavien suoritusten kuulumisesta eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Työntekijän eläkelain piiriin kuuluvasta työpanokseen perustuvasta osingosta säädettäisiin 70 §:n 2 momentin uudessa 4 kohdassa ja työntekijän eläkelain ulkopuolelle jäävästä osingosta 3 momentin 12 kohdassa. Jotta säännösten keskinäinen suhde ja soveltaminen olisi selvä, 3 momentin 12 kohtaa olisi tarpeen täsmentää niin, että säännöksestä käy ilmi, että sitä sovelletaan, ellei 2 momentin 4 kohdasta muuta johdu. 

Ehdotettu uusi säännös toisi työntekijän eläkelain piiriin sellaisen osakeyhtiön ja osuuskunnan osakkeille tai osuuksille jakaman osingon ja ylijäämän, johon sovelletaan tuloverolain 33 b §:n 3 momentin säännöksiä. Muun kuin osakkaan, esimerkiksi osakkaan intressipiiriin kuuluvan henkilön, työpanokseen perustuva osinko katsotaan työntekijän eläkelakia sovellettaessa sen henkilön eläkkeen perusteena olevaksi työansioksi, jonka työpanoksesta on kysymys, joten tältä osin uusi säännös ei toisi muutosta nykytilaan. Ehdotettu uusi säännös ei toisi muutosta työntekijän eläkelain alaisten ansioiden määrittelyyn muiden osinkojen kuin säännöksessä tarkoitettujen työpanososinkojen osalta. Verotuksessa työpanososinkoa voivat jakaa osakeyhtiöt, osuuskunnat, kotimainen säästöpankki, keskinäinen vakuutusyhtiö ja vakuutusyhdistys. 

Ansio voi olla työntekijän eläkelain mukaista eläkkeen perusteena olevaa työansiota vain niissä tilanteissa, kun henkilö, jolle ansiota maksetaan, kuuluu työntekijän eläkelain soveltamisalaan. Jos henkilö kuuluu yrittäjän eläkelain soveltamisalaan, hänelle maksettu työpanokseen perustuva osinko ei voi olla työntekijän eläkelain mukaista ansiota. 

Pykälän 3 momentin 4 kohdassa säädetään työsuhdeoption käyttämisestä syntyvästä edusta. 

Kohdassa olevaa viittausta ehdotetaan täsmennettäväksi kohdistumaan tuloverolain 66 §:n 3 momenttiin, ei koko pykälään. Kyseessä olisi tekninen muutos. 

Tuloverolaissa tarkoitettu työsuhdeoption käsite on kuitenkin sisällöllisesti laajempi kuin työntekijän eläkelaissa tarkoitettu työsuhdeoptio. Verotuksessa työsuhdeoptio saattaa käsittää esimerkiksi osakepalkkion, joka työntekijän eläkelain mukaan ei ole työsuhdeoptio ja joka työntekijän eläkelakia sovellettaessa jää lain ulkopuolelle vain tietyin edellytyksin. Työntekijän eläkelaissa työsuhdeoptiosta ja osakepalkkiosta säädetään erikseen. Työsuhdeoptiota koskee 70 §:n 3 momentin 4 kohta ja osakepalkkioita 5 kohta. Momentin 4 kohdan sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi, jotta työntekijän eläkelain ja verotuksessa käytettävän työsuhdeoption käsitteen ero tulisi selvemmin esille. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi 70 §:n 3 momentin 5 kohtaan viittaava täsmennys, joka selventäisi sitä, että 4 kohdan työsuhdeoptiota koskevaa säännöstä sovelletaan, ellei 5 kohdan osakepalkkiota koskevasta säännöksestä muuta johdu ja kyse ole sellaisesta palkkiosta, jota 5 kohdan mukaan pidetään vastikkeena työstä. Täsmennys vastaisi lain tarkoitusta ja työeläkelakeja sovellettaessa noudatettavaa käytäntöä. 

Voimassa olevan 3 momentin 4 kohdan mukaan työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua ei pidetä vastikkeena työstä. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan työsuhdeoption käyttämisestä syntyvä etu kuitenkin olisi, edellä mainitusta pääsäännöstä poiketen, tietyin edellytyksin eläkkeen perusteena olevaa työansiota. 

Työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua ei lähtökohtaisesti pidetä vastikkeena työstä, koska työsuhdeoptiosta saatavan edun arvo määräytyy osakkeen arvonkehityksen perusteella eikä työntekijän työpanoksella ole välitöntä vaikutusta työsuhdeoptiosta saatavan edun määrään. Työntekijän saaman hyödyn määrä ei ole edusta sovittaessa palkan tavoin selkeästi arvioitavissa. 

Jos osakkeen sovittu merkintähinta option luovutusajankohtana on kuitenkin selvästi alempi kuin osakkeen markkinahinta, työsuhdeoptiosta saatavan edun määrä ei muodostu pääasiassa osakkeiden kurssikehityksen perusteella tulevaisuudessa vaan työntekijä saa selvästi arvioitavissa olevan rahanarvoisen edun jo optio-oikeuden luovutushetkellä. Tällöin työntekijän option luovutusajankohtana saamaa etua pidetään työntekijän eläkelakia sovellettaessa vastikkeena työstä. Edun määränä pidetään osakkeen sovitun merkintähinnan ja option luovutusajankohdan mukaisen osakkeen käyvän arvon erotusta. 

Lakiin ehdotetaan kirjattavaksi työntekijän eläkelakia sovellettaessa noudatettava periaate täsmennettynä. Jos edellä kuvattu alihintainen työsuhdeoptioetu käytettäisiin ennen kuin option saamisesta on kulunut vuosi, etu ehdotetaan luettavaksi mukaan työntekijän eläkelain alaiseen ansioon. Jos alihintainen työsuhdeoptioetu käytettäisiin vasta vähintään vuoden kuluttua option saamisesta, työntekijän työpanoksella ei katsottaisi olevan välitöntä vaikutusta saatavan edun lopulliseen määrään eikä etua pidettäisi vastikkeena työstä. 

Työsuhdeoptiosta saatava etu olisi eläkkeen perusteena olevaa työansiota, jos työsuhdeoptiolla merkittävän osakkeen sovittu merkintähinta olisi olennaisesti alempi kuin osakkeen käypä arvo option antamishetkellä ja etu käytettäisiin ennen kuin edun saamisesta on kulunut vähintään vuosi. Olennainen ero määriteltäisiin tapauskohtaisesti. Osakkeen sovitun merkintähinnan voitaisiin katsoa alittavan selvästi osakkeen käyvän arvon, jos sovittu merkintähinta olisi alle 50 %:a option antamisajankohdan mukaisesta osakkeen käyvästä arvosta. 

Alihintaisesta työsuhdeoptioedusta muodostuvan työntekijän eläkelain alaisen edun määrä arvioitaisiin, kuten nykyisin, optio-oikeuden luovutusajankohdan mukaan, mutta etu otettaisiin huomioon työntekijän eläkelain alaisena ansiona vasta optioedun käyttöajankohtana, ei option antamisajankohtana, kuten nykyisin. Työnantajan tulisi option käyttöajankohtana tarkastella, onko optiota luovutettaessa sovittu osakkeen merkintähinta olennaisesti alempi kuin option antamisajankohdan mukainen osakkeen käypä arvo ja onko alihintainen optioetu käytetty ennen kuin optioedun antamisesta on kulunut vähintään vuosi. Alihintaisesta työsuhdeoptioedusta työntekijän eläkelain alaisena edun määränä pidettäisiin osakkeen sovitun merkintähinnan ja option luovutusajankohdan mukaisen osakkeen käyvän arvon erotusta. Työnantajan tulisi ilmoittaa työsuhdeoption käyttöajankohtana työntekijän eläkelain alaisen edun osuus tulorekisteriin. 

Pykälän 3 momentin 5 kohdassa säädetään osakepalkkioista. Arvopaperipörssi -termi ehdotetaan päivittäväksi rahoitusvälinelakia vastaavaksi. Arvopaperipörssi -termin tilalle tulisi muuttaa säännelty markkina ja monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä. Nämä määritelmät ovat kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (1070/2017, rahoitusvälinelaki). Termien muuttaminen olisi tekninen muutos. 

Momentin 5 kohdan sanamuotoa ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi niin, että säännöksestä kävisi selvästi ilmi, että palkkiona saatavan edun arvon tulee palkkion lupaamisen ja antamisen välisenä aikana määräytyä säännöksessä tarkoitettujen osakkeiden arvonkehityksen perusteella vähintään vuoden mittaisena aikana (vuoden odotusaika). Täsmennys vastaisi lain esitöissä (HE 45/2005 vp) ilmaistua periaatetta ja työntekijän eläkelakia sovellettaessa noudatettavaa käytäntöä. 

Osakepalkkiosäännöksessä tarkoitetun vuoden odotusajan tarkastelujakson katsottaisiin alkavan palkkion lupaamisesta ja päättyvän palkkion antamiseen. Palkkio katsottaisiin annetuksi, kun henkilö saa omistusoikeuden palkkioon. Osakkeisiin liittyvä luovutusrajoitus ei vaikuttaisi palkkion antamisen ajankohtaan. Palkkion lupaamisen ja antamisen tulkinta edellä kuvatuin tavoin vastaisi työntekijän eläkelakia sovellettaessa vakiintunutta käytäntöä. 

Jos kuitenkin osakepalkkiota rasittaisi omistusoikeuden siirtymisen jälkeen, esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen tai työnantajayhtiön tulostavoitteen täyttymiseen liittyvä, ehdollinen palautusvelvollisuus ja lisäksi osakkeen luovutusrajoitus, osakepalkkio katsottaisiin annetuksi vasta, kun ehdollinen palautusvelvollisuus ja luovutusrajoitus päättyvät ja osakepalkkio jää henkilön omistukseen ja vallintaan. 

74 §. Eläkkeeseen oikeuttavat palkattomat ajat. Pykälässä säädetään siitä, mitkä palkattomat ajat oikeuttavat eläkkeeseen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi muutoksia, jotka johtuvat sairausvakuutuslain työtulouudistuksesta. Lisäksi pykälän 5 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi ulkomaisia eläkkeitä koskeva muutos. 

Voimassa olevan 3 momentin mukaan sairausvakuutuslain mukaisten päivärahaetuuksien ajalta eläkettä karttuu sairausvakuutuslain mukaisen työtulon perusteella. Kansaneläkelaitoksen maksama kuntoutusraha määräytyy pääsääntöisesti samoin kuin sairausvakuutuslain mukainen sairauspäiväraha, joten eläkettä karttuu myös sen ajalta etuuden perusteena olevan työtulon perusteella. Työtulouudistuksen myötä sairausvakuutuslaissa ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetussa laissa ei enää säädetä työtulosta, vaan päivärahaetuudet ja kuntoutusraha lasketaan vuositulon perusteella. 

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että oikeus eläkkeeseen sairausvakuutuslain mukaisten päivärahaetuuksien ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaisen kuntoutusrahan ajalta perustuisi jatkossa sairausvakuutuslaissa tarkoitettuun vuosituloon. Sairausvakuutuslaissa vuositulosta säädetään 11 luvun 2 §:ssä. Vuositulolla tarkoitetaan työkyvyttömyyden tai etuusoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta edeltävien 12 kalenterikuukauden tuloja. Vuositulo voi sisältää palkkatuloa, yrittäjätuloa, vakuutuspalkkaa, ansionmenetyskorvauksia ja etuuden perusteella laskettua etuusperusteista tuloa. Oikeus eläkkeeseen edellyttäisi sitä, että vuosituloon sisältyy vähintään työntekijän eläkelaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran sairausvakuutuslain 11 luvun 3 §:ssä tarkoitettua palkkatuloa tai 11 luvun 4 §:ssä tarkoitettua yrittäjätuloa. Tästä säädettäisiin pykälän 4 momentissa. 

Pykälän 3 momentissa on säädetty, mikä osuus palkattomien aikojen etuuksien perusteena olevasta tulosta otetaan huomioon. Jotta muutos saataisiin toteutettua kustannusneutraalisti siten, että sillä ei olisi vaikutusta työeläkemenoon, ehdotetaan näihin kertoimiin muutoksia. 

Pykälän 3 momentin 1 kohdassa säädetään oikeudesta eläkkeeseen sairausvakuutuslain mukaisten vanhempainpäivärahojen ajalta. Äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahan ajalta otettaisiin huomioon 121 prosenttia sairausvakuutuslain mukaisesta vuositulosta siltä ajalta, jolta etuus on maksettu työntekijälle, ja 21 prosenttia siltä ajalta, jolta etuus on maksettu työnantajalle. Nykyisin vastaavat kertoimet ovat 117 prosenttia ja 17 prosenttia. 

Pykälän 3 momentin 5 kohta on kumottu työntekijän eläkelain muuttamisesta annetulla lailla (1203/2009). Kumotun kohdan tilalle ehdotetaan siirrettäväksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahaa koskevat säännökset nykyisestä 7 kohdasta. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaisen kuntoutusrahan ajalta otettaisiin huomioon 55 prosenttia kuntoutusrahan perusteena olevasta vuositulosta. Nykyisin huomioon otetaan 65 prosenttia kuntoutusrahan perusteena olevasta työansiosta. 

Pykälän 3 momentin 6 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus aikuiskoulutustuesta annettuun lakiin muutettaisiin viittaukseksi aikuiskoulutusetuuksista annettuun lakiin. 

Pykälän 3 momentin 7 kohdassa säädetään oikeudesta eläkkeeseen työeläkelakien tai Kansaneläkelaitoksen maksaman kuntoutusrahan tai tapaturmavakuutuksen tai liikennevakuutuksen kuntoutusta koskevien säännösten perusteella myönnetyn ansionmenetyskorvauksen ajalta. Säännökset Kansaneläkelaitoksen kuntoutusrahasta ehdotetaan siirrettäviksi omaksi 5 kohdaksi. 

Pykälän 3 momentin 8 kohdassa säädetään oikeudesta eläkkeeseen sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan ja erityishoitorahan ajalta. Voimassa olevan säännöksen mukaan etuuden perusteena olevasta työtulosta otetaan huomioon 65 prosenttia. Kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että sairauspäivärahan ja erityishoitorahan ajalta otettaisiin huomioon 62 prosenttia sairausvakuutuslain mukaisesta vuositulosta siltä ajalta, jolta etuus on maksettu työntekijälle. Osasairauspäivärahan perusteena oleva tulo olisi puolet sairauspäivärahan perusteena olevasta tulosta kuten nykyisinkin. 

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että sairausvakuutuslain mukaisten päivärahaetuuksien ja Kansaneläkelaitoksen maksaman kuntoutusrahan ajalta olisi oikeus eläkkeeseen vain sillä edellytyksellä, että etuuden perusteena olevaan vuosituloon sisältyy sairausvakuutuslaissa tarkoitettua palkkatuloa tai yrittäjätuloa. Palkkatuloa tai yrittäjätuloa pitäisi olla vähintään työntekijän eläkelain 4 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran. Vuonna 2019 tämä tarkoittaisi 59,36 euroa vuodessa. 

Voimassa olevassa 4 momentissa on nykyisin erityissäännös, joka koskee vähimmäispäivärahan suuruisia vanhempainpäivärahoja. Momentin mukaan, jos 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu etuus on ansiotulojen puuttumisen tai niiden vähäisyyden vuoksi maksettu vähimmäispäivärahan suuruisena, etuuden perusteena olevana tulona pidetään 741,96 euroa kuukaudessa (vuoden 2019 tasossa). Lisäksi 4 momentissa säädetään, että jos etuus on työhön paluun vuoksi maksettu vähimmäispäivärahan suuruisena, etuuden perusteena olevana tulona pidetään työntekijälle maksetun vähimmäispäivärahan määrää. 

Käytännössä siis nykyisin vanhempainpäiväraha oikeuttaa eläkkeeseen, vaikka päivärahan perusteena olevaa ansiotuloa ei olisi lainkaan. Jos vanhempainpäiväraha on maksettu työhön paluun vuoksi vähimmäispäivärahan suuruisena, etuuden perusteena olevana tulona pidetään vähimmäispäivärahan määrää. Jos vanhempainpäiväraha on ansiotulojen puuttumisen tai vähäisyyden johdosta maksettu vähimmäispäivärahan suuruisena, etuuden perusteena on kiinteä euromäärä (741,96 euroa kuukaudessa vuonna 2019). 

Koska etuuden perusteena oleva vuositulo ehdotetaan otettavaksi huomioon vain silloin, jos siihen sisältyy vähintään työntekijän eläkelain vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran palkka- tai yrittäjätuloa, ehdotetaan säännökseen uutta muotoilua. Jos vanhempainpäiväraha on maksettu työhön paluun vuoksi vähimmäispäivärahan suuruisena, etuuden perusteena olevana tulona pidettäisiin edelleen vähimmäispäivärahan määrää. Tästä säädettäisiin momentin viimeisessä virkkeessä. Säännökseen täsmennettäisiin, että se koskee nimenomaan pykälän 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja vanhempainpäivärahoja. Ansiotyössä ja omassa työssä olon vaikutuksesta vanhempainpäivärahan määrään säädetään sairausvakuutuslain 11 luvun 11 §:ssä. 

Muissa kuin työhön paluutilanteissa vanhempainpäivärahan perusteena olevana tulona pidettäisiin aina vähintään 741,96 euroa kuukaudessa (vuonna 2019) vuosituloon sisältyvän palkkatulon ja yrittäjätulon määrästä riippumatta. Näin ollen eläkekarttuman perusteena olisi kiinteä euromäärä muun muassa sellaisessa tilanteessa, jossa vanhempainpäiväraha on maksettu vähimmäispäivärahan suuruisena vuositulojen vähyyden vuoksi. Kiinteä euromäärä olisi karttuman perusteena myös silloin, jos etuus on maksettu suurempana kuin vähimmäispäiväraha, mutta vuosituloon ei sisälly vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran palkka- tai yrittäjätuloa. 

Voimassa olevan pykälän 5 momentin mukaan etuuden perusteena olevan tulon perusteella ei kartu eläkettä siltä ajalta, jolta työntekijä on saanut työeläkelakien mukaista eläkettä, vastaavaa ulkomaista etuutta taikka kansainvälisen järjestön tai Euroopan unionin toimielimen palvelukseen perustuvaa etuutta. Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ja perhe-eläkkeen ajalta eläkettä karttuu kuitenkin myös etuuden perusteena olevan tulon perusteella. 

Vuoden 2017 eläkeuudistuksen säännösten mukaan maksussa oleva ulkomainen eläke ei vaikuta mahdolliseen lykkäyskorotusoikeuteen, ei estä siirtymäajan korkeampaa karttumaa eikä estä oikeutta osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen. Tästä johtuen on tarkoituksenmukaista, että ulkomainen eläke ei estä myöskään palkattoman ajan karttumaa. Ulkomailta maksettavista etuuksista ei saada nykyisin riittävästi tietoa, jolloin tällaisen etuuden vaikutus palkattoman ajan etuuteen olisi eläkkeenhakijan oman ilmoituksen varassa. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännös ei estä eläkkeen karttumista palkattomalta ajalta, jolta työntekijä on saanut ulkomaista etuutta taikka kansainvälisen järjestön tai Euroopan unionin palvelukseen perustuvaa etuutta. EU-maiden välisen tiedonkulun parantuessa tulevaisuudessa voi olla tarvetta tarkastella uudelleen ulkomaisten eläkkeiden vaikutuksia Suomesta karttuvaan työeläkkeeseen. 

76 §. Tulevan ajan eläkkeen perusteena olevat ansiot. Pykälän 1 momentin perusteella tulevan ajan eläkkeen perusteena olevina ansioina otetaan huomioon työeläkelakien mukaisten työansioiden lisäksi 74 §:ssä tarkoitettujen palkattomilta ajoilta saatujen etuuksien perusteena olevat tulot, jotka työntekijällä on ollut työkyvyttömyyden alkamisvuotta edeltäneiden viiden kalenterivuoden aikana. Pykälän 2 momentissa säädetään, minkä suuruisena palkattomilta ajoilta saatujen etuuksien perusteena olevat tulot otetaan huomioon. Momentin 1 kohdan mukaan äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan perusteena oleva tulo otetaan huomioon 74 §:n 3 momentissa mainitun suuruisena. Pykälän 3 momentissa säädetään lisäksi, että jos äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainraha on ansiotulojen puuttumisen tai niiden vähäisyyden vuoksi maksettu vähimmäispäivärahan suuruisena, tulevan ajan ansiota määrättäessä otetaan huomioon 523,61 euroa kuukaudessa (741,96 euroa kuukaudessa vuoden 2019 tasossa). Jos etuus on työhön paluun vuoksi maksettu vähimmäispäivärahan määräisenä, tulevan ajan ansiota määrättäessä otetaan huomioon työntekijälle maksettu vähimmäispäiväraha. 

Vanhempainpäivärahoja koskevista vastaavista erityissäännöksistä palkattomien aikojen eläkekarttuman osalta säädetään 74 §:n 4 momentissa. Siten 76 §:n 2 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi viittaus 74 §:n 4 momenttiin ja 76 §:n 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Tulevan ajan ansiota määrättäessä otettaisiin huomioon äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan perusteena oleva tulo 74 §:n 3 momentissa säädetyn pääsäännön tai 4 momentissa mainittujen erityissäännösten suuruisena, riippuen siitä, mikä säännöksistä soveltuu kyseiseen tapaukseen. Palkattomien aikojen eläkekarttumassa ja tulevan ajan ansiossa otettaisiin siten huomioon sama tulo. 

Pykälän 4 momentin mukaan tulevan ajan ansiota määrättäessä otetaan tulona huomioon 1 483,91 euroa (vuoden 2019 tasossa) jokaiselta täydeltä kuukaudelta, jolta työntekijälle on tarkasteluaikana maksettu työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Pykälän 5 momentin mukaan myös sairausvakuutuslain mukainen päiväraha otetaan huomioon 4 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos se on myönnetty työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan suuruisena. Sairausvakuutuslaissa ei enää työtulouudistuksen voimaantulon jälkeen ole säännöstä, jonka perusteella päiväraha myönnettäisiin peruspäivärahan suuruisena. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sairausvakuutuslain mukainen päiväraha otettaisiin huomioon 4 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos sen perusteena olevaan vuosituloon sisältyisi työttömyysturvalain mukaista peruspäivärahaa, mutta ei työntekijän eläkelain vakuuttamisvelvollisuuden alarajan verran palkkatuloa tai yrittäjätuloa. 

81 §. Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotuksesta. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan työntekijän työkyvyttömyyseläkkeeseen lisätään kertakorotus sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä eläkkeen alkamisesta on kulunut viisi kalenterivuotta. Korotusta ei lisätä, jos työntekijä on täyttänyt 56 vuotta. Kertakorotusta ei lisätä kuntoutuskorotukseen. Pykälän 2 momentin mukaan kertakorotus lasketaan työntekijän maksussa olevien yksityisten alojen työeläkelakien mukaisten eläkkeiden yhteismäärän perusteella. Korotus määrätään sen mukaan, minkä ikäinen työntekijä on korotusvuoden alussa. Korotusprosentti on 25, jos työntekijä on korotusvuoden alussa 23—31-vuotias. Korotusprosentti pienenee kutakin ikävuotta kohden 1,0 prosenttiyksiköllä. 

Voimassa olevan pykälän säännös on sisällöllisesti ristiriitainen. Pykälän 1 momentin viiden vuoden aikaraja on ristiriidassa 2 momentissa mainitun alaikärajan kanssa. Työeläkelakien mukainen vakuuttamisvelvollisuuden alaikäraja muuttui 1.1.2017 alkaen siten, että vakuuttamisvelvollisuus alkaa 17 vuoden iästä. Työkyvyttömyyseläke voi siten alkaa aikaisemmin, joten kertakorotus voidaan laskea aiempaa aiemmasta ajankohdasta. Tarkan alaikärajan säätämistä ei voida pitää perusteltuna, sillä työkyvyttömyyseläkkeen alkua voi edeltää sairauspäiväraha. 

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että korotusprosentti olisi 25, jos työntekijä on korotusvuoden alussa enintään 31-vuotias. Korotusprosentti pienenisi kutakin seuraavaa ikävuotta kohden 1,0 prosenttiyksiköllä. Ehdotettavaa muutosta sovellettaisiin eläkkeisiin, joiden eläketapahtuma on 1.1.2017 tai sen jälkeen. 

91 §. Leskeneläkkeen vähentäminen erityistilanteissa. Pykälässä säädetään leskeneläkkeen vähentämisestä erityistilanteissa. Voimassa oleva pykälä estää osittaista varhennettua vanhuuseläkettä saavan lesken leskeneläkkeen vähentämisen erityistilanteiden mukaisesti. Työntekijän eläkelain 88 §:n 2 momentin mukaan leskeneläkettä vähennettäessä osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä olevan lesken työeläkkeenä pidetään laskennallista eläkettä. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä saavan lesken todelliset tulot voivat kuitenkin olla oleellisesti pienemmät kuin leskelle karttunut laskennallinen eläke. Tämän vuoksi leskeneläkkeen vähentämisen lesken todellisten tulojen perusteella tulisi olla mahdollista myös silloin, kun leski saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että osittainen varhennettu vanhuuseläke ei estä leskeneläkkeen vähentämistä erityistilanteiden mukaisesti. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että leskeneläkettä voitaisiin vähentää erityistilanteiden mukaisesti myös silloin, kun leski saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. 

92 §. Eläkkeestä vähennettävät etuudet. Pykälässä säädetään eläkkeestä vähennettävistä etuuksista. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 5 kohdassa on viittaus kumottuun sotilastapaturmalakiin. Pykälän 1 momentin 5 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus korjattaisiin koskemaan sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annettua lakia ja tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä annettua lakia. 

94 §. Ensisijaisen etuuden tai eläkkeen muutoksen vaikutus eläkkeen määrään. Pykälässä säädetään ensisijaisen etuuden tai eläkkeen muutoksen vaikutuksesta eläkkeen määrään. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa on viittaus kumottuun sotilastapaturmalakiin. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus korjattaisiin koskemaan sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta annettua lakia ja tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä annettua lakia. 

95 §. Takautumisoikeus. Pykälässä säädetään takautumisoikeudesta. Voimassa olevan pykälän 2 momentin mukaan eläkelaitoksella on oikeus saada maksamansa työkyvyttömyyseläkkeen, perhe-eläkkeen ja kuntoutusetuuden määrä takaisin raideliikennevastuulain mukaan korvausvelvolliselta, jos työntekijän työkyvyttömyyden tai edunjättäjän kuoleman aiheuttaa raideliikennevastuulain mukaan korvattava vahinkotapahtuma. Eläkelaitoksen oikeus korvaukseen voi olla enintään sen suuruinen, mitä vahinkoa kärsinyt tai edunsaaja raideliikennevastuulain mukaan olisi oikeutettu saamaan. 

Raideliikennevastuulain mukaista ansionmenetyskorvausta määrättäessä ansionmenetyskorvauksesta vähennetään työeläke, koska ansionmenetystä ei katsota syntyneen siltä osin kuin vahinkoa kärsineellä on oikeus työeläkkeeseen. Jos ansionmenetyskorvausta määrättäessä työeläkettä ei ole vielä myönnetty, ei työeläkettä voida vähentää. 

Työeläkelaeissa ja raideliikennevastuulaissa ei ole säännöstä, jonka perusteella työeläkelaitos voisi pidättää itsellään sen osan työeläkkeestä, jonka eläkkeenhakija on jo saanut itselleen korvauksena raideliikennevastuulain mukaiselta toimijalta. Jos työeläke myönnetään takautuvasti raideliikennevastuulain mukaisen ansionmenetyskorvauksen myöntämisen jälkeen, täytyy työeläkelaitoksen maksaa työeläke täysimääräisenä eläkkeenhakijalle, ja tämän jälkeen hakea korvausta raideliikennevastuulain mukaan korvausvelvolliselta takautumisoikeuden perusteella. Tämä voi johtaa raideliikennevastuulain mukaisen korvauksen takaisinperintään etuudensaajalta. 

Jotta edellä mainituissa tilanteissa eläkelaitos ei joutuisi erikseen hakemaan korvausta takautumisoikeuden perusteella tai ei saisi lainkaan korvausta raideliikennevastuulain mukaiselta toimijalta, pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti. Momentissa säädettäisiin eläkelaitoksille oikeus pidättää itsellään se osa työkyvyttömyyseläkkeestä, perhe-eläkkeestä tai kuntoutusetuudesta, jonka eläkkeenhakija on jo saanut itselleen korvauksena raideliikennevastuulain mukaiselta toimijalta. Voimaantulosäännöksen perusteella säännöstä sovellettaisiin tilanteisiin, joissa raideliikennevastuulain mukainen vahinkotapahtuma on sattunut 1 päivänä tammikuuta 2017 tai sen jälkeen, koska eläkelaitosten takautumisoikeutta koskevat säännökset ovat tulleet voimaan vuoden 2017 alusta. 

101 §. Eläkehakemus. Pykälässä säädetään eläkkeen hakemisesta. Eläkettä on haettava eläkelaitokselta lomakkeella. 

Pykälän 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi. Momentissa säädettäisiin, että eläkettä haetaan hakemuksella. Lomake-termi viittaa paperilomakkeeseen. Hakemus tehdään nykyisin usein sähköisesti. 

Lisäksi ehdotetaan tarkennettavaksi hakemisen eri vaihtoehtoja. Pääsääntönä olisi, että eläkettä haetaan eläkelaitokselta kirjallisella hakemuksella. Eläketurvakeskus vahvistaa hakemuksen tietosisällön siten, että hakemuksella ilmoitetaan eläkeasian ratkaisemiseksi tarvittava tietosisältö. Käytännössä eläkettä haetaan useimmiten hakemuksella, jonka tiedot on työeläkelaitosten ja Kelan kanssa yhteisesti sovittu. Jos eläkelaitoksella on jo kaikki nämä eläkkeen ratkaisemisessa tarvittavat tiedot käytössään, olisi eläkkeen hakeminen kuitenkin mahdollista myös muulla tavoin kuin yhteisesti sovitulla hakemuksella. Muulla tavalla tarkoitettaisiin esimerkiksi eläkelaitoksen omaa hakemusta. 

Erityistilanteissa myös eläkkeen hakeminen suullisesti voisi olla mahdollista. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun eläkkeensaaja hakee eläkkeen rinnalla karttunutta eläkettä vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täytettyään. Suullinen hakeminen voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että eläkehakemuksen vastaanottava henkilö käy puhelimitse eläkkeenhakijan kanssa läpi eläkkeen hakemisessa tarvittavat tiedot, jotka tavallisesti ilmoitetaan hakemuksella. Jos eläkettä haetaan eläkelaitoksen omalla hakemuksella tai muulla tavoin, eläkelaitoksen on varmistettava se, että hakijan tahto eläkkeen hakemiseksi on todennettavissa, jos eläkkeen hakemisesta syntyy epäselvyyttä ja hakija kiistää hakeneensa eläkettä. 

Säännöksen 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentin asetuksenantovaltuudesta ehdotetaan poistettavaksi maininnat lomakkeista ja todistuksista. Asetuksenantovaltuus mahdollistaisi eläkkeen hakemiseen liittyvistä yksityiskohdista säätämisen valtioneuvoston asetuksella. Tarkempia säännöksiä eläkkeen hakemisesta on annettu valtioneuvoston asetuksella työntekijän eläkelain täytäntöönpanosta (874/2006). 

106 §. Työskentelyä vain yksityisten alojen työeläkelakien mukaisilla aloilla. Pykälässä säädetään siitä, mikä yksityisten alojen eläkelaitos käsittelee eläkehakemuksen, kun työntekijällä on ollut useammassa yksityisen alan eläkelaitoksessa tämän lain mukaan vakuutettua työskentelyä. Voimassa olevan 106 §:n 1 momentin mukaan eläkehakemuksen ratkaisee se yksityisten alojen eläkelaitos, jossa työntekijän yksityisten alojen työeläkelakien mukaisia työansioita on vakuutettu määrältään eniten kahden viimeisen kalenterivuoden aikana. 

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että jatkossa ei tutkittaisi kahden viimeisen kalenterivuoden työansioita vaan ratkaiseva yksityisten alojen eläkelaitos olisi etuuslajista riippumatta se eläkelaitos, jossa on työntekijän työansioita vakuutettu eniten yhden kalenterikuukauden aikana viimeksi ennen eläke- tai kuntoutushakemuksen vireilletulokuukautta. Viimeisen kalenterikuukauden aikana vakuutetuilla työansioilla tarkoitettaisiin täydellisesti rekisteröityjä yhden kuukauden ansioita. Täydellisesti rekisteröidyllä yhden kuukauden työansioilla tarkoitetaan tässä tapaa, miten vuoden 2019 alusta käyttöön otettuun. Verohallinnon Tulorekisteriyksikön ylläpitämään tulorekisteriin talletetaan tulotiedot, kuten esimerkiksi työnantajan ilmoittamat palkkatiedot. Tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) mukaan talletettavat tiedot on ilmoitettava tulorekisteriin pääsääntöisesti viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Eli yksityisen alojen ratkaisevaa eläkelaitosta määriteltäessä huomioon otettavat ansiot ovat viimeisen kalenterikuukauden aikana maksetut ansiot, jotka on tullut ilmoittaa tulorekisteriin viimeistään seuraavan kuukauden viidenteen päivään mennessä. Voimaantulo- ja siirtymäsäännösten perusteella säännöstä sovellettaisiin eläkehakemukseen, joka tulee vireille 1 päivänä tammikuuta 2020 tai sen jälkeen. 

108 §. Neuvotteluvelvollisuus. Pykälässä säädetään neuvotteluvelvollisuudesta tilanteessa, jossa Keva viimeisenä eläkelaitoksena käsittelee työkyvyttömyyseläkeasiaa. Tällöin, jos Keva ratkaistessaan työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen soveltaa julkisten alojen eläkelain ns. ammatillista työkyvyttömyysmääritelmää, tulee Kevan tiettyjen pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä neuvotella yksityisten alojen eläkelaitoksen kanssa ennen päätöksensä tekemistä. 

Pykälän 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä neuvottelumenettelyn soveltamiselle ehdotetaan muutettavaksi. Neuvottelumenettelyn edellytyksenä olisi kuten nykyään, että viimeisenä eläkelaitoksena toimivan Kevan tulisi pyytää yksityisen alojen ratkaisevan eläkelaitoksen arvio, ennen kuin se ratkaisee työntekijän oikeuden työkyvyttömyyseläkkeeseen julkisten alojen eläkelain 33 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. Mainittu lainkohta koskee ns. ammatillista työkyvyttömyysmääritelmää. 

Lisäksi ehdotetaan uutena edellytyksenä, että työntekijällä tulisi olla eläketapahtumahetkellä yksityisen ja julkisen alan työskentelyä rinnakkain. Eläkelaitokset ovat keskinäisen sopimuksensa perusteella soveltaneet jo vuosia neuvottelumenettelyä myös tilanteisiin, joissa henkilöllä on rinnakkaista työskentelyä sekä yksityiseltä puolelta että julkiselta puolelta, ei kuitenkaan, jos rinnakkainen työskentely on ollut omaishoitajana toimimista. Tämä on nähty neuvottelumenettelyn kannalta tärkeämpänä kuin voimassa olevan lain mukaiset perustilanteet, joissa yksityisen puolen työsuhde on voinut loppua jo vuosia aikaisemmin. Jatkossa edellä mainittu rinnakkaisuustilanne olisi välttämätön edellytys neuvotteluvelvollisuuden syntymiseksi. Asiasta ehdotetaan otettavaksi säännös pykälän 1 momentin 2 kohtaan. 

Voimassa olevan 1 momentin mukaan neuvottelumenettelyn yhtenä edellytyksenä on, että työntekijälle on tullut karttua yksityisen puolen työskentelystä eläkettä vähintään 974,92 euroa (2019 tasossa). Kuitenkin työntekijän karttuneen eläkkeen määrän tutkimisen sijaan oleellisemmaksi on muodostunut käytännössä selvittää yksityisen puolen rinnakkaisen työsuhteen ansioiden määrä, koska etenkin rinnakkaisuustilanteissa yksityisen alan eläkelaitokselle voi tulla merkittävä kustannusvastuu työkyvyttömyyseläkkeen rahastoidusta osasta. Tämän vuoksi momenttiin ehdotetaan uutta 3 kohtaa, jonka mukaan edellytyksenä olisi, että työntekijällä on yksityisten alojen työeläkelakien mukaan vakuutettuja työansiota vähintään 17 807,01 (vuoden 2019 tasossa) 76 §:n mukaisen tarkasteluajan kahden viimeisen kalenterivuoden aikana. Käytännössä tämä edellytys tarkoittaa samalla, että työntekijän työkyvyttömyyseläkkeeseen sisältyy oikeus 76 §:n mukaiseen tulevaan aikaan ja eläkelaitokselle syntyy vastuu työkyvyttömyyseläkkeen kustannuksista 175 §:ssä säädetyin edellytyksin. Ehdotuksen mukaan kaikkien pykälän 1 momentin 1—3 kohdassa ehdotettujen edellytysten tulisi täyttyä ennen kuin neuvottelumenettelyä tulisi soveltaa. Jos eläkkeensaajalla on rinnakkain monta yksityistä työsuhdetta, Keva lähettäisi pyynnön työntekijän työkyvyn arvioimisesta siihen yksityisten alojen eläkelaitokseen, joka olisi yksityisen sektorin ratkaiseva eläkelaitos ansioiden perusteella. 

109 §. Eläkettä maksavan tai ennakkopäätöksen antaneen eläkelaitoksen toimivalta uutta eläkettä myönnettäessä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että 4 momenttiin otettaisiin uusi säännös ennakkopäätöksen antaneen eläkelaitoksen toimivallasta. Ratkaistaessa tämän lain 27, 39 tai 53 e §:ssä säädetyn ennakkopäätöksen jälkeen kyseiseen samaan ennakkopäätökseen perustuvaa eläkettä tai työeläkekuntoutusasiaa, asiasta ennakkopäätöksen antanut yksityisten alojen eläkelaitos tai Keva antaisi myös varsinaisen päätöksen. Voimassa olevan lain sanamuodon mukaan ennakkopäätöksen kuntoutuksesta tai osatyökyvyttömyyseläkkeestä tai työuraeläkkeestä antanut eläkelaitos voi olla eri eläkelaitos kuin lopullisen päätöksen antaja, koska ratkaiseva eläkelaitos määräytyy pääsääntöisesti työntekijän kahden vuoden tarkasteluajalla vakuutettujen työansioiden perusteella. 

Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan pykälän muuttunutta sisältöä. Pykälän nykyinen 4 momentti siirtyisi sisällöltään muuttumattomana uudeksi 5 momentiksi. 

111 §. Eläketurvakeskuksen ratkaisuvalta ja tarkemmat säännökset. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että poistettaisiin viittaussäännös 106 §:n kahden vuoden tarkasteluaikaan liittyen. Esityksessä ehdotetaan 106 §:ää muutettavaksi siten, että yksityisten alojen ratkaiseva eläkelaitos määräytyisi jatkossa yhden kuukauden ansioiden perusteella eikä kahden viimeisen kalenterivuoden vuoden ansioiden perusteella. 

128 §. Muutoksen hakeminen. Pykälässä säädetään muutoksen hakemisesta. Pykälän 1 momentin mukaan muutoksenhakua varten on työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta ja vakuutusoikeus. Momentin lopussa säädetään työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenten nimittämisestä. Maininnat työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenten nimittämisestä ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomina, koska työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenistä säädetään tyhjentävästi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetussa laissa (677/2005). Lisäksi momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annettuun lakiin (677/2016). 

Pykälän 2 momentissa säädetään muutoksenhausta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan ja 3 momentissa muutoksenhausta vakuutusoikeuteen. Momentit ehdotetaan yhdistettäväksi ja sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säätämisen johdosta. Viittaukset hallintolainkäyttölakiin korjattaisiin koskemaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia. 

Lisäksi momenttien sanamuodosta poistettaisiin maininnat asianosaisesta. Pykälän 2 momentin mukaan asianosainen saa hakea muutosta eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen tämän lain nojalla antamaan päätökseen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. Pykälän 3 momentin mukaan asianosainen saa hakea muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan antamaan päätökseen valittamalla vakuutusoikeuteen. 

Työntekijän eläkelain 128 §:n muutoksenhakua koskevalla säännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa päätöksen antaneen eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen valitusoikeutta vain sellaisiin tilanteisiin, joissa viranomaisella on asianosaisasemaan perustuva intressi hakea muutosta. Uusi lain sanamuoto olisi paremmin linjassa oikeudenkäynnistä hallintoasioista annetussa laissa käytetyn terminologian kanssa, sillä kyseisen lain valitusoikeutta koskevissa säännöksissä ei käytetä lainkaan asianosaisen käsitettä. Valitusoikeus eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen päätökseen määräytyisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n mukaisesti. Valitusoikeus työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä määräytyisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 109 §:n mukaisesti. 

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Lain esitöiden (HE 29/2018 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pykälän 1 momentista ilmenee hallintolainkäytön keskeinen periaate asianosaisen valitusoikeudesta hallintoasioissa. 

Edellä mainitun 7 §:n 1 momentin mukaan viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Lain esitöiden mukaan tarkoituksena ei ole muuttaa viranomaisen valitusoikeuden laajuutta nykyisestä. Viranomaisen oikeus valittaa hallintopäätöksestä voi perustua viranomaisen asemaan asianosaisena, erityissäännöksiin tai ehdotettuun yleissäännökseen valvontaviranomaisen valitusoikeudesta. 

Lain 109 §:ssä säädetään valitusoikeudesta hallintotuomioistuimen päätöksestä. Pykälän 1 momentin mukaan hallintotuomioistuimen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. 

Pykälän 2 momentin mukaan myös alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimen päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on kumonnut viranomaisen päätöksen tai muuttanut sitä. Esitöiden mukaan säännös merkitsee muutosta nykyiseen sääntelyyn. Nykyisin hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeus valittaa hallintotuomioistuimen päätöksestä voi perustua vain erityissäännöksiin tai siihen, että valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Viranomaisen valitusoikeus on tarpeen erityisesti silloin, kun valituksessa tarkoitettu kysymys koskee tässä viranomaisessa vireillä olevia asioita laajemminkin kuin kyseessä olevassa yksittäisessä tapauksessa, eikä asiasta ole vielä oikeuskäytäntöä. Ylimmän oikeusasteen ratkaisun saaminen voisi olla tarpeen myös yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi silloin, kun samasta kysymyksestä on epäyhtenäistä käytäntöä hallinnossa tai hallintotuomioistuimissa. 

Hallituksen esityksen mukaan päätöksen tehneen viranomaisen valitusoikeus antaisi mahdollisuuden korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen saamiseen myös tapauksissa, joissa hallinto-oikeuden päätös on ollut asianosaiselle myönteinen. Tällöin asianosaisella ei ole intressiä valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tällaiseen asiaan voi sisältyä tulkintakysymyksiä, joissa olisi tarpeen saada ylimmän oikeusasteen linjaratkaisu viranomaisten ratkaisukäytäntöjen selkeyttämiseksi ja yhtenäistämiseksi. Ehdotus selkeyttäisi myös vakuutus- ja eläkelaitosten valitusoikeutta lakisääteistä toimeentuloturvaa koskevissa asioissa. 

Pykälän 2 momentin perusteella viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Säännös vastaa sisällöltään hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momenttia. Esitöiden mukaan tarkoitus ei ole muuttaa nykyistä käytäntöä, mutta säännöksen sanamuotoa on tarkistettu. 

Työntekijän eläkelain 163 §:n 5 momentin mukaan mitä tässä laissa säädetään muutoksen hakemisesta 128 §:ssä, sovelletaan myös laiminlyöntimaksua koskevassa asiassa. Siten muutoksenhaku määräytyy 128 §:n mukaan myös silloin, kun kyse on Valtiokonttorin antamasta päätöksestä laiminlyöntimaksuasiassa. 

Kun nykyinen 2 ja 3 momentti yhdistettäisiin, nykyinen 4 momentti siirtyisi 3 momentiksi. 

140 a §. Asian uudelleen ratkaiseminen takautuvasti myönnetyn ensisijaisen etuuden tai muun eläkkeen johdosta. Pykälässä säädetään eläkelaitoksen oikeudesta ratkaista asia uudelleen ilman päätöksen poistamista tai asianosaisen suotumusta, jos eläkkeensaajalle on päätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty työntekijän eläkelain 94 §:ssä tarkoitettu ensisijainen etuus tai eläke taikka 91 §:n 3 momentissa tarkoitettu eläke. 

Työntekijän eläkelain 91 §:n 3 momentti on kumottu. Leskeneläkkeen tarkistamisesta säädetään nykyisin työntekijän eläkelain 91 a §:n 1 ja 2 momentissa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus 91 §:n 3 momenttiin korjattaisiin koskemaan 91 a §:n 1 ja 2 momentteja. 

175 §. Eläkelaitoksen vastuu työkyvyttömyyseläkkeestä. Pykälässä säädetään työkyvyttömyyseläkkeestä johtuvien kustannusten vastuista. Pykälän 1 momentissa on viitattu 76 §:n 3 momenttiin, jota tässä esityksessä ehdotetaan kumottavaksi. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus 76 §:n 3 momenttiin. 

182 §. Työttömyysvakuutusrahaston maksu. Pykälässä säädetään maksusta, jonka työttömyysvakuutusrahasto maksaa Eläketurvakeskukselle työttömyys- ja koulutusajan huomioon ottamisesta aiheutuvien vastuun ja kulujen kattamiseksi. Voimassa olevassa pykälässä mainitaan työttömyysvakuutusrahasto. Työttömyysvakuutusrahaston nimi on muuttunut Työllisyysrahastoksi. Pykälää ja pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysvakuutusrahaston nimi muutettaisiin Työllisyysrahastoksi ja Työllisyysrahaston maksu muutettaisiin Työllisyysrahaston osuudeksi työeläkekustannuksista. 

183 §. Kustannusten selvittely. Pykälässä säädetään siitä, että Eläketurvakeskus selvittää kalenterivuosittain, miten työeläkelakien toimeenpanosta huolehtivien eläkelaitosten keskinäinen vastuu työntekijän eläkelain 174—181 §:ssä tarkoitetuista kustannuksista ja 182 §:ssä tarkoitetusta työttömyysvakuutusrahaston maksusta edellisen kalenterivuoden ajalta jakautuu. Voimassaolevan pykälän 1 momentissa mainitaan työttömyysvakuutusrahasto. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysvakuutusrahaston maksu muutettaisiin Työllisyysrahaston osuudeksi työeläkekustannuksista. 

189 a §. Eläkkeeseen oikeuttavat työansiot työeläkevakuuttamisen laiminlyöntitilanteessa. Säännös olisi uusi. Pykälän mukaan työntekijällä ei olisi oikeutta eläkekarttumaan sellaisten ansioiden perusteella, joiden osalta työnantaja on järjestelmällisesti laiminlyönyt työeläketurvan järjestämisvelvollisuutensa tai ilmoitusvelvollisuutensa, edellyttäen että työntekijä on ollut tietoinen laiminlyönnistä ja omalla toiminnallaan osaltaan mahdollistanut laiminlyönnin tapahtumisen välttäen siten myös työntekijän työeläkevakuutusmaksun maksamisen. 

Säännös koskisi tilanteita, joissa työnantaja on järjestelmällisesti laiminlyönyt työntekijän eläkelain 141 tai 147 §:n mukaisen työntekijän eläketurvan järjestämisvelvollisuuden tai 144 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden. Jotta laiminlyöntiä voitaisiin pitää järjestelmällisenä, sillä tulisi olla tietty ajallinen jatkuvuus. Kertaluontoinen laiminlyönti ei täyttäisi lain vaatimusta. Valtaosa vakuuttamisen laiminlyönneistä on erilaisia työnantajien joko tahattomia tai huolimattomuudesta johtuvia ilmoitusvirheitä, joita ei voida pitää järjestelmällisinä laiminlyönteinä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Lyhytkestoiset puutteet ja yksittäisiä palkkaeriä koskevien ilmoitusten laiminlyönnit eivät voisi jatkossakaan vaikuttaa työntekijän eläketurvan karttumiseen. 

Pykälä soveltuisi käytännössä yleensä lähinnä sellaisiin tilanteisiin, joissa työnantajan toiminta on rikosoikeudellisen arvioinnin kohteena. Usein tilanteet, joissa eläkkeen karttumiseen puututtaisiin ehdotetun pykälän perusteella, johtavat vakuuttamis- tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneen työnantajan osalta rikosprosessiin, koska teko mahdollisesti täyttää työeläkevakuutusmaksupetoksen tunnusmerkistön. Työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja sen törkeästä tekomuodosta säädetään rikoslain (39/1889) 29 luvun 4 a ja 4 b §:ssä. Pykälän soveltamista ei kuitenkaan ehdoteta sidottavaksi työnantajan laiminlyönnin rikosoikeudelliseen arviointiin, koska kaikkia tahallisiakaan vakuuttamisen laiminlyöntejä ei aina käsitellä rikosprosessissa johtuen muun muassa rikosprosessiin liittyvistä euromääräisistä rajoista. 

Tehostuneen vero- ja vakuuttamisvalvonnan kautta on tällä vuosikymmenellä tullut esille aiempaa enemmän tietoisia ja systemaattisia työnantajavelvoitteiden laiminlyöntejä, joilla on tavoiteltu merkittävää taloudellista hyötyä laiminlyömällä järjestelmällisesti muun muassa työeläkevakuuttamista. Epäily vakuuttamisen laiminlyönnistä tulee useimmiten esille verotarkastusten tai talousrikostutkinnan yhteydessä ja Verohallinto tai poliisi siirtää asian Eläketurvakeskukselle, joka selvittää vakuuttamistarpeen ja välittää tapauksen eläkelaitokseen. 

Säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi, että työntekijä on ollut tietoinen siitä, että työnantaja on laiminlyönyt työeläkevakuuttamiseen liittyvät velvollisuutensa. Työntekijän eläkelain mukaan työnantaja pidättää työntekijältä työntekijän työeläkevakuutusmaksun työntekijän palkasta sen maksamisen yhteydessä ja maksaa työeläkevakuutusmaksun kokonaisuudessaan työeläkelaitokselle. Työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 16 §:n mukaan palkka on maksettava työntekijän osoittamalle pankkitilille, ja palkka voidaan maksaa käteisenä vain pakottavasta syystä. Saman pykälän perusteella maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Käteisenä rahana maksetusta palkasta työnantajalla on oltava työntekijän allekirjoittama kuitti tai muu maksun todentava selvitys. Työntekijän voidaan katsoa olleen tietoinen vakuuttamisen laiminlyönnistä, jos työntekijä on ymmärtänyt palkanmaksun tapahtuvan ns. pimeänä ilman ennakonpidätystä ja ilman työntekijän työeläkevakuutusmaksun pidättämistä. 

Työntekijällä on mahdollisuus tarkistaa vakuutettuja ansioita koskevien tietojen oikeellisuus tulorekisteristä ja työeläkeotteelta. Kansallisen tulorekisterin käyttöönoton myötä vuodesta 2019 lähtien työnantajan on ilmoitettava työntekijöidensä palkat eläkelaitokselle tulorekisterin kautta. Työntekijä voi tarkistaa tulorekisteristä työnantajan palkkailmoitukset, ja tällä tavoin varmistua siitä, että verotuksen ja eläkevakuuttamisen perusta on oikein. Työeläkeotteen yksityisten alojen työntekijä saa eläkelaitokselta joka kolmas vuosi. Työeläkeotteelta työntekijä voi tarkistaa tiedot eläkkeen perusteena olevista ansioista. Lisäksi työntekijä saa tiedon viranomaisten tiedossa olevista ansiotuloistaan vuosittain esitäytetyllä veroehdotuksella, josta ilmenevät Verohallinnon ja samalla myös eläkelaitosten käytössä olevat ansiotiedot. 

Pelkkä tietoisuus työeläkevakuuttamisen laiminlyönnistä ei olisi riittävä peruste evätä työntekijältä eläkekarttuma. Lisäksi edellytettäisiin sitä, että työntekijän on pitänyt omalla toiminnallaan mahdollistaa laiminlyönti. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi sitä, että työntekijä on ollut tietoinen ja yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa siitä, että vakuuttaminen laiminlyödään ja että palkasta ei suoriteta lakisääteisiä työnantajan ja työntekijän eläkevakuutusmaksuja. 

Työntekijän ei voida katsoa omalla toiminnallaan mahdollistaneen laiminlyöntiä pelkästään sillä perusteella, että työntekijä ei ole tarkistanut tietojaan tulorekisteristä tai työeläkeotteelta. Työntekijän aktiivisuus omien tietojen selvittämisessä ja niiden korjaamisessa olisi kuitenkin yksi merkittävä tekijä arvioitaessa työntekijän toimintaa. Työntekijän voitaisiin katsoa omalla toiminnallaan mahdollistaneen laiminlyönnin esimerkiksi tilanteessa, jossa palkka on maksettu työsopimuslain vastaisesti käteisellä ilman tositteita, eikä työntekijä ole myöhemmin ilmoittanut puutteellisia ansioita henkilökohtaisessa verotuksessaan tai pyytänyt työeläkeotteella esitettyjen puutteiden korjausta. 

Työntekijän osalta rikoslaissa ei ole erikseen kriminalisoitu työeläkkeisiin liittyviä väärinkäytöksiä, koska työeläkevakuuttaminen on työnantajan velvollisuus. Osallistuessaan pimeän työn tekemiseen työntekijä voi syyllistyä veropetokseen tai petokseen. Säännöstä sovellettaessa ei kuitenkaan voida edellyttää, että työntekijälle on laiminlyönnin johdosta tullut rikosoikeudellisia tai verotuksellisia seuraamuksia. Prosessitaloudellisista syistä työntekijöiden väärinkäytösepäilyjä ei usein käsitellä rikosprosessissa veropetoksina, vaan verotus saatetaan kuntoon hallinnollisessa menettelyssä. 

Esitetyn pykälän kannalta keskeistä on sen arvioiminen, milloin työntekijän voidaan katsoa olleen tietoinen vakuuttamisen laiminlyönnistä ja sen osaltaan mahdollistaneen. Arviointi tehtäisiin työntekijäkohtaisesti. Jos Verohallinto katsoo työntekijän verotuksen yhteydessä, että työntekijä ei ole vastuussa siitä, että työnantaja on laiminlyönyt ennakonpidätykset (työntekijälle ei tule veroseuraamuksia), voidaan arvioida, että työntekijä ei ole ollut tietoinen työnantajansa palkanmaksuun liittyvistä ilmoittamisen ja vakuuttamisen puutteista. Arvioitaessa työntekijän tietoisuutta laiminlyönnistä ja sen mahdollistamisesta, otettaisiin huomioon työntekijän mahdollinen erityinen riippuvuus työnantajasta. Säännös ei soveltuisi tilanteisiin, joissa työntekijältä ei erityisen alisteisen asemansa johdosta voida kohtuudella edellyttää toimia työeläkevakuuttamisen laiminlyönnin korjaamiseksi. 

Eläkelaitoksella tulisi olla riittävän selvä näyttö eläkekarttuman epäämisen edellytyksistä. Käytännössä säännös koskisi lähinnä sellaisia tapauksia, jotka ilmenevät viranomaisten suorittaman harmaan talouden torjunnan yhteydessä, jolloin laiminlyönneistä on saatavissa kiistaton näyttö. Vero- ja esitutkintaviranomaisten laatimilla materiaaleilla olisi korkea näyttöarvo, joten työntekijän toimintaa arvioitaessa voidaan usein tukeutua verotarkastuskertomukseen tai esitutkintamateriaaliin. Näissä usein todetaan selkeästi työntekijän tietoisuus työnantajan laiminlyönneistä ja siitä mahdollisesti työntekijälle johtuvat veroseuraamukset. Selvitettäessä vakuuttamisen laiminlyöntiä Eläketurvakeskuksen ja eläkelaitoksen toimesta voi tulla esille myös muuta sellaista näyttöä työskentelystä, jonka perusteella voidaan arvioida, että työntekijä on osaltaan vakuuttamisen laiminlyönnin mahdollistanut. Tällaisesta voi olla kyse esimerkiksi silloin, jos puuttuvia ansioita ilmoitetaan jälkikäteen tapauksen ollessa jo tutkinnassa. 

Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, että työntekijä on välttänyt työntekijän työeläkevakuutusmaksun maksamisen. Jos työntekijä on voinut perustellusti käsittää, että hänen ansioistaan on työntekijän työeläkevakuutusmaksu pidätetty, ei säännöstä voitaisi soveltaa. Jos pykälässä säädetyt edellytykset täyttyisivät, työntekijällä ei olisi oikeutta työeläkkeeseen siltä osin, kuin eläke perustuu niihin ansioihin, joiden vakuuttamisen laiminlyönnistä on kyse. Muihin ansioihin perustuvaan eläkekarttumaan säännöksellä ei olisi mahdollista puuttua. Koska ansioita ei otettaisi huomioon eläkkeeseen oikeuttavina työansioina, ei niitä otettaisi huomioon myöskään tulevan ajan eläkkeen perusteena olevina ansioina. 

Pykälän perusteella työntekijä voisi pyynnöstä saada päätöksen niistä ansioista, joista ei kartu eläkettä tämän pykälän perusteella. Päätöksestä olisi työntekijän eläkelain mukaisesti valitusoikeus työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan ja edelleen vakuutusoikeuteen. Työntekijällä olisi myös aina mahdollisuus pyytää työntekijän eläkelain 75 b §:n 3 momentissa tarkoitettu päätös työeläkeotteella esitetyistä eläkkeeseen oikeuttavista tiedoista. Eläketurvakeskuksen ja eläkelaitosten on selvitettävä työeläkeotteen tietojen oikeellisuus kuudelta otteen antamista edeltävältä kalenterivuodelta. Sitäkin vanhemmat tiedot voidaan kuitenkin oikaista, jos työtekijä pystyy itse esittämään riidattoman näytön työansioistaan, joiden perusteella hänet olisi pitänyt vakuuttaa. 

198 §. Oikeus saada tietoja asian ratkaisemiseksi ja lakisääteisten tehtävien toimeenpanemiseksi. Pykälässä säädetään eläkelaitosten ja Eläketurvakeskuksen oikeudesta saada tietoja. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan eläkelaitoksella, Eläketurvakeskuksella ja työntekijän eläkelain mukaisella muutoksenhakuelimellä on oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä saada työnantajalta tai muulta työn teon perusteella korvausta maksavalta, lakisääteistä vakuutusta toimeenpanevalta vakuutus- ja eläkelaitokselta, viranomaiselta ja muulta taholta, johon julkisuuslakia sovelletaan, tiedot, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan vakuuttamis-, eläke- tai etuusasian ratkaisemista varten tai jotka muuten ovat välttämättömiä työntekijän eläkelaissa tai Eläketurvakeskuksesta annetussa laissa, Euroopan unionin sosiaaliturvan perusasetuksessa tai Euroopan unionin sosiaaliturvan täytäntöönpanoasetuksessa tai sosiaaliturvasopimuksessa säädettyjen tehtävien toimeenpanossa. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi raideliikennevastuulain mukainen korvausvelvollinen, jotta eläkelaitoksilla olisi mahdollisuus saada tietoja raideliikennevastuulain mukaisilta toimijoilta työntekijän eläkelain 95 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteessa, jossa henkilön työkyvyttömyys tai kuolema on seurausta raideliikennevastuulain mukaan korvattavasta vahinkotapahtumasta. 

Voimassa olevan säännöksen mukaan eläkelaitoksella, Eläketurvakeskuksella ja muutoksenhakuelimellä on siis oikeus saada välttämättömät tiedot lakisääteistä vakuutusta toimeenpanevalta vakuutus- ja eläkelaitokselta. Säännöstä ei voida soveltaa tilanteeseen, jossa korvauksen maksaminen ei perustu lakisääteiseen vakuutukseen, vaan esimerkiksi vahingonkorvauslakiin. Koska raideliikenteen harjoittajille ei ole säädetty yleistä lakisääteistä vakuuttamisjärjestelmää, ei eläkelaitoksilla ole työntekijän eläkelain 198 §:n perusteella oikeutta saada tietoja raideliikennevastuulain mukaisilta toimijoilta näiden maksamista korvauksista. 

Työntekijän eläkelain 203—210 §:ssä säädetään tietojen antamisesta ja luovuttamisesta. Säännökset koskevat tietojen antamista vakuutusyritysryhmän sisällä, tietojen antamista vapaaehtoista ryhmä-lisäeläketurvaa varten, tietojen antamista rikosten ja väärinkäytösten selvittämiseksi, eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeutta tietojen oma-aloitteiseen luovuttamiseen, tietojen antamista työntekijäin ryhmähenkivakuutusta varten, tietojen luovuttamista eteenpäin, tietojen eteenpäin luovuttajan vastuuta sekä tietojen antamista teknisen käyttöyhteyden avulla. Mikään edellä mainituista säännöksistä ei anna eläkelaitokselle oikeutta tietojen antamiseen tai luovuttamiseen raideliikennevastuulain mukaiselle toimijalle. Myöskään raideliikennevastuulaissa ei ole säännöksiä tietojen antamisesta, vaan laissa viitataan vahingonkorvauslakiin. Viitatuissa säännöksissä ei ole tietojen antamista koskevia säännöksiä. 

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan henkilötietojen käsittely on lainmukaista, jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseksi. Työeläkkeen määrääminen on lakisääteinen velvoite ja tämän vuoksi raideliikennevastuulain mukaisen takautumisoikeuden toteuttaminen on työeläkealan lakisääteinen tehtävä. Takautumisoikeuden toteuttamisen mahdollistavasta tietojen luovuttamisesta tulisi kuitenkin säätää laissa. 

Eläkelaitosten takautumisoikeuden toteuttaminen raideliikennevastuulain mukaiselta toimijalta edellyttää käytännössä tiedonvaihtoa eläkelaitoksen ja raideliikennevastuulain mukaisen korvausvelvollisen välillä. Eläkehakemuslomakkeilla kysytään raideliikennevastuulain mukaisista korvauksista. Tieto siitä, että kyseessä on raideliikennevahinko, voidaan saada myös lääkärinlausunnoista tai muista asiakirjoista. Korvaustiedot raideliikennekorvauksia käsittelevältä taholta eläkelaitokset selvittävät itse. 

Ehdotetun säännöksen perusteella eläkelaitoksella olisi oikeus saada työntekijän eläkelain 95 §:n 2 ja 3 momentissa säädetyn oikeuden toteuttamista varten välttämättömät tiedot salassapitosäännösten estämättä. Tällaisia tietoja olisivat tieto raideliikennevastuulain perusteella maksetun korvauksen määrästä ja ajasta, jolta korvaus maksetaan, tieto siitä, että henkilölle on sattunut raideliikennevahinko, tieto vahinkotapahtumapäivästä ja eläkkeensaajan, edunsaajan ja edunjättäjän henkilötiedot. 

Voimassa olevan työntekijän eläkelain 198 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan eläkelaitoksella, Eläketurvakeskuksella ja työntekijän eläkelain mukaisella muutoksenhakuelimellä on oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä saada lääkäriltä ja muulta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitetulta ammattihenkilöltä, potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 §:n 4 kohdassa tarkoitetulta terveydenhuollon toimintayksiköltä sekä kuntoutusta toimeenpanevalta taholta ja muulta terveydenhuollon toimintayksiköltä, sosiaalipalvelujen tuottajalta tai hoitolaitokselta pyynnöstä tämän laatima lausunto ja muut pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun vakuuttamis-, eläke- tai etuusasian toimeenpanemiseksi välttämättömät tiedot eläkkeenhakijan potilasasiakirjoista, kuntoutuksesta, terveydentilasta, hoidosta sekä työkyvystä, jollei hakija itse toimita edellä mainittuja tietoja. 

Eläkelaitos ja Eläketurvakeskus saavat nykyisin etuusasian ratkaisemista varten tarvitsemansa terveydentilatiedot joko hakijalta itseltään etuushakemuksen yhteydessä, työntekijän eläkelain 198 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla Kansaneläkelaitokselta tai työntekijän eläkelain 198 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla terveydenhuollon toimijalta. Lähtökohtana työeläkeasioissa on, että etuudenhakija toimittaa tiedot itse. Työeläke-etuuksia koskevat asiat tulevat vireille etuudenhakijan hakemuksella, johon hänen tulisi liittää asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Käytännössä eläkkeenhakijan on hankala tietää, mitä tietoja eläkelaitos tarvitsee eläkeasian ratkaisemiseksi. Eläkelaitos tarvitseekin usein lisäselvityksiä, jotta asia saadaan asianmukaisesti ratkaistua. 

Käytännössä tietojen luovuttajan on vaikea arvioida, mitkä terveydentilaa koskevat tiedot ovat välttämättömiä etuusasian ratkaisemiseksi. Siksi momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä määriteltäisiin, mitä terveydentilaa koskevia lausuntoja eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen olisi mahdollista saada työeläkeasian ratkaisemiseksi. Rekisterinpitäjä vastaa tietojen luovuttamisen lainmukaisuudesta. Nykyistä yksityiskohtaisemmat säännökset auttaisivat rekisterinpitäjää rajaamaan sitä, mitä tietoja on oikeus luovuttaa. 

Säännöksen 1 momentin 2 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan eläkelaitoksella ja Eläketurvakeskuksella olisi oikeus saada kohdassa mainitulta toimijalta käsiteltävänä olevan eläke- ja etuusasian ratkaisemiseksi lausunnot ja asiakirjat, jotka on laadittu työeläke- tai kuntoutusasiaa varten. Tästä säädettäisiin 2 kohdan uudessa a alakohdassa. Työeläke- tai kuntoutusasiaa varten laaditut lausunnot on kirjoitettu nimenomaan työeläkeasian käsittelyä varten, joten käytännössä nämä lausunnot ovat välttämättömiä eläkeasian ratkaisemisen kannalta. 

Momentin uudeksi b alakohdaksi ehdotetaan lisättäväksi tarkkarajainen määritelmä siitä, mitkä muut B-lääkärinlausunnot ovat välttämättömiä eläke- tai etuusasian ratkaisemista varten. Myös nämä lausunnot eläkelaitoksella ja Eläketurvakeskuksella olisi oikeus saada työeläke-etuusasian käsittelyä varten. Tällaisia lausuntoja olisivat sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa, kuntoutustukea, osakuntoutustukea, työkyvyttömyyseläkettä, osatyökyvyttömyyseläkettä, työuraeläkettä, työssä jatkamismahdollisuuksia tai ammatillista kuntoutusta varten laaditut B-lääkärinlausunnot sekä työkykyä koskevat laajat B-lausunnot tietopyyntöä edeltäneiltä kahdelta vuodelta. Kun etuushakemus tulee vireille, edellä mainittujen yksilöityjen B-lääkärinlausuntojen saaminen edellyttäisi eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen pyyntöä. Työkyvyttömyyseläke-, työuraeläke- ja kuntoutusasioissa on välttämätöntä käsitellä hakijan terveydentilatietoja. Laissa luetellut lausunnot ovat välttämättömiä näiden etuuksien käsittelyä varten. 

Työntekijän eläkelain 35 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, jos hänen työkykynsä arvioidaan olevan heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi vähintään kahdella viidesosalla yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan. Sairauspäiväraha on ensisijainen etuus työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. Lähtökohtaisesti hakija on ensin vuoden ajan oikeutettu sairauspäivärahaan. Sairauspäivärahaa myönnetään enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jota seuraavan kuukauden aikana päivärahapäivien määrä nousisi 300 päivään (enimmäisaika). Sairauspäivärahan enimmäisaikaan lasketaan saman sairauden perusteella kertyneet kaikki sairauspäivärahapäivät kahden edeltäneen vuoden ajalta. Työeläkelakien mukaisen täyden työkyvyttömyyseläkkeen alkamista varten Kansaneläkelaitos vahvistaa sairauspäivärahan ensisijaisuusajan, kun enimmäisaikaan laskettavia sairauspäivärahapäiviä on ollut vähintään 150. Ensisijaisuusaika vahvistetaan, kun sairauspäivärahapäivien määrä ylittää 150 päivää. Ensisijaisuusaika ja enimmäisaika ovat pääsääntöisesti yhtenevät, jos työkyvyttömyys ensisijaisuusajan vahvistamisen jälkeen jatkuu yhtäjaksoisena ensisijaisuusajan päättymiseen saakka. Jos vakuutetun työkyvyttömyys ei kuitenkaan ensisijaisuusajan vahvistamisen jälkeen ole yhtäjaksoista, ensisijaisuusaika ja enimmäisaika poikkeavat toisistaan ja sairauspäivärahaa voidaan maksaa enimmäisajan loppuun asti. 

Työntekijän eläkelain 36 §:n mukaan eläkelaitoksen on työkyvyttömyyseläkehakemusta käsitellessään selvitettävä henkilön oikeus ammatilliseen kuntoutukseen ennen kuin eläkelaitos tekee päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä. Tämän vuoksi työkyvyttömyyseläkehakemuksen yhteydessä on välttämätöntä, että eläkelaitoksella on työkyvyttömyyseläkeoikeuden arvioinnissa käytössään kaikki ne B-lääkärinlausunnot, joissa on otettu kantaa työkykyyn ja työssä jaksamiseen. 

Sairauspäivärahaa voidaan maksaa useammassa eri jaksossa pitemmän ajan kuluessa ja tavallista on, että sairauspäivärahajaksot ja esimerkiksi kuntoutuksen avulla tehdyt työhönpaluun tukemisen toimenpiteet vuorottelevat. Sairauspäivärahaa ja kuntoutusetuuksia varten kirjoitetut lausunnot ovat näin ollen välttämättömiä myös työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyssä, kun arvioidaan esimerkiksi sitä, mistä alkaen sairaus on heikentänyt työkykyä tai onko eläkkeenhakijalla vielä mahdollisuus kuntoutuksen avulla palata työhön. Arviointiin tarvittavia tietoja on sairauspäivärahaa varten kirjoitetun lausunnon lisäksi työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea, ammatillista kuntoutusta tai työssä jatkamismahdollisuuksia varten kirjoitetuissa lääkärinlausunnoissa sekä työkykyä koskevissa laajoissa B-lääkärinlausunnoissa. 

Työeläkelakien mukainen työkyvyttömyysmääritelmä on laajempi kuin pelkästään lääketieteellinen arvio työntekijän työkyvystä. Etuutta koskevaan ratkaisuun vaikuttavat monet asiat, jotka käytännön kokemuksen perusteella tulevat esiin viimeisen kahden vuoden aikana kirjoitetuista potilasasiakirjoista. Näin ollen myös muut kuin nimenomaisesti etuushakemusta varten kirjoitetut lausunnot ovat välttämättömiä etuusoikeuden arvioinnissa. 

Oikeudesta työuraeläkkeeseen säädetään työntekijän eläkelain 53 a §:ssä. Työuraeläkkeen saamisen edellytyksenä on, että henkilön työkyky on heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi ja henkilön mahdollisuudet jatkaa työssä ovat heikentyneet pysyvästi. Vuoden yhtäjaksoista työkyvyn heikentymistä ei edellytetä eikä sairauspäivärahan ensisijaisuusajan täyttymistä. 

Työuraeläkehakemuksen yhteydessä eläkelaitoksen on kuitenkin arvioitava hakijan oikeus myös työkyvyttömyyseläkkeeseen. Työuraeläkkeen edellyttämää työkyvyn heikentymistä arvioidaan lääketieteellisten tutkimusten ja tutkimustulosten ja muiden selvitysten perusteella vastaavasti kuin työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutusasioissa. Tämän vuoksi kaikki edellä mainittuja tarkoituksia varten kirjoitetut B-lääkärinlausunnot viimeiseltä kahdelta vuodelta ovat välttämättömiä työuraeläke- tai vaihtoehtoisesti työkyvyttömyyseläkeasian ratkaisemisessa. 

Oikeudesta työeläkekuntoutukseen säädetään työntekijän eläkelain 25 §:ssä. Oikeus työeläkekuntoutukseen edellyttää, että hakijalla on uhka tulla työkyvyttömäksi, mikä tarkoittaa, että hakijalle tulisi lähivuosina ilman kuntoutustoimenpiteitä myönnettäväksi työkyvyttömyyseläke. Kuntoutus on ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden. 

Kuntoutusasiassa työkyvyttömyyden uhkan arviointi tehdään aina hakijan yksilöllisen kokonaistilanteen perusteella ottaen huomioon hakijan työ- ja toimintakyky ja sen oletettava kehitys lähivuosina. Eläkelaitos tekee työkyvyttömyyden uhkan arvioinnin samoilla perusteilla kuin työkyvyttömyyseläkkeen työkyvyn arvioinnin. Välttämätön osa arviointia ovat edellä mainittuja tarkoituksia varten kirjoitetut B-lääkärinlausunnot viimeisen kahden vuoden ajalta. 

Momentin 2 kohtaan lisättävät säännökset eivät estäisi tarvittaessa myös muiden terveydentilaa koskevien asiakirjojen saamista. Koska hakijoiden elämäntilanne ja terveydentila vaihtelevat, ehdotetaan 2 kohdan c alakohdassa säädettäväksi nykytilaa vastaavasti siitä, että työeläkelaitoksella ja Eläketurvakeskuksella on oikeus saada myös muut välttämättömät terveydentilaa ja työkykyä koskevat tiedot. Esimerkiksi työkyvyttömyyden alkamisaikaa määriteltäessä voidaan tarvita eläkkeenhakijan terveydentilaa koskevaa tietoa myös aikaisemmalta ajalta kuin tietopyyntöä edeltäneiltä kahdelta vuodelta. 

Pykälän 1 momentin 2 kohta koskee henkilötietojen luovuttamista, joten säännöksen on oltava yhteensopiva tietosuoja-asetuksen kanssa. Työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen, työuraeläkkeen ja kuntoutusasian ratkaiseminen edellyttää hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn arviointia. Asiaa ratkaisevan eläkelaitoksen on tällaista eläkeasiaa ratkaistessaan välttämätöntä käsitellä hakijan terveydentilaa koskevia tietoja. Terveydentilaa koskevien henkilötietojen käsittely työeläkeasian käsittelyssä perustuu tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan b alakohtaan ja sitä täydentävään kansallisen tietosuojalain (1050/2018) sääntelyyn. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaan erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien henkilötietojen käsittely on kielletty, ellei käsittelylle ole 9 artiklan mukaista perustetta. Artiklan 2 kohdan b-alakohdan mukaan käsittely on sallittu, jos se on tarpeen rekisterinpitäjän tai rekisteröidyn velvoitteiden ja erityisten oikeuksien noudattamiseksi työoikeuden, sosiaaliturvan ja sosiaalisen suojelun alalla, siltä osin kuin se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisessa työehtosopimuksessa, jossa säädetään rekisteröidyn perusoikeuksia ja etuja koskevista asianmukaisista suojatoimista. 

Tietosuojalain 6 §:ssä on kansallisesti säädetty erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta käsittelystä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta vakuutuslaitoksen käsitellessä vakuutustoiminnassa saatuja tietoja vakuutetun ja korvauksenhakijan terveydentilasta, sairaudesta tai vammaisuudesta taikka sellaista häneen kohdistetuista hoitotoimenpiteistä tai niihin verrattavista toimista, jotka ovat tarpeen vakuutuslaitoksen vastuun selvittämiseksi. Lisäksi momentin 2 kohdan mukaan tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta tietojen käsittelyyn, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. Nämä säännökset oikeuttavat käsittelemään erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja lakisääteisen työeläketurvan toimeenpanossa. 

Tietosuojalain 6 §:n 2 momentissa on säädetty rekisteröidyn perusoikeuksia ja etuja koskevista asianmukaisista suojatoimista erityisiä henkilötietoryhmiä käsiteltäessä. Tällaisina suojatoimina mainitaan esimerkiksi toimenpiteet, joilla on jälkeenpäin mahdollista varmistaa ja todentaa kenen toimesta henkilötietoja on tallennettu, muutettu tai siirretty, toimenpiteet, joilla parannetaan henkilötietoja käsittelevän henkilöstön osaamista sekä toimenpiteet, joilla käsittelyjärjestelmien ja henkilötietojen käsittelyyn liittyvien palveluiden jatkuva luottamuksellisuus, eheys, käytettävyys ja vikasietoisuus taataan, mukaan lukien kyky palauttaa nopeasti tietojen saatavuus ja pääsy tietoihin fyysisen tai teknisen vian sattuessa. 

Tietosuoja-asetuksen 5 artiklassa säädetään käyttötarkoitussidonnaisuuden periaatteesta. Henkilötiedot on kerättävä tiettyä nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. 

Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 4 kohdan perusteella henkilötietojen hyödyntäminen muussa tarkoituksessa, kuin mihin ne on alun perin kerätty, on mahdollista rekisteröidyn suostumuksen tai käsittelyn perustuessa sellaiseen unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön, joka muodostaa demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän ja oikeasuhteisen toimenpiteen 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden turvaamiseksi. Tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tällaisena tavoitteena on mainittu jäsenvaltion yleiseen julkiseen etuun liittyvät tärkeät tavoitteet, erityisesti jäsenvaltiolle tärkeä taloudellinen tai rahoituksellinen etu, mukaan lukien rahaan, talousarvioon ja verotukeen liittyvät asiat sekä kansanterveys ja sosiaaliturva. 

Luovutettaessa potilastietoja terveydenhuollosta eläkelaitokselle eläkeasian ratkaisemista varten, on kyse tietojen luovuttamisesta muuhun tarkoitukseen kuin mihin ne on alun perin kerätty. Siten terveydentilatietojen luovuttamisesta terveydenhuollon organisaatiolta eläkelaitokselle tulee säätää kansallisella lailla tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 4 kohdan edellyttämällä tavalla. Ehdotetuissa säännöksissä on kysymys lakisääteisten sosiaalivakuutusetuuden ratkaisemisen kannalta välttämättömien tietojen luovuttamisesta. Tiedonsaantioikeus olisi rajattu laissa lueteltuihin sosiaalivakuutusetuuksia varten laadittuihin lausuntoihin ja muihin asian ratkaisemisen kannalta välttämättömiin tietoihin. Siten ehdotettuja säännöksiä voidaan pitää demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömänä ja oikeasuhteisena toimenpiteenä sosiaaliturvajärjestelmän toimivuuden turvaamiseksi. 

206 §. Eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeus tietojen oma-aloitteiseen luovuttamiseen. Pykälässä säädetään eläkelaitosten ja Eläketurvakeskuksen oikeudesta tietojen luovuttamiseen. Voimassa olevassa pykälän 1 momentin 5 kohdassa mainitaan työttömyysvakuutusrahasto. Pykälän 1 momentin 5 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysvakuutusrahaston nimi muutettaisiin Työllisyysrahastoksi. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 kohta, jossa säädettäisiin eläkelaitosten oikeudesta luovuttaa tietoja raideliikennevastuulain mukaiselle korvausvelvolliselle 95 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetun oikeuden sisällön yksilöimiseksi tilanteessa, jossa henkilön työkyvyttömyys tai kuolema on seurausta raideliikennevastuulain mukaan korvattavasta vahinkotapahtumasta. 

Korvauksen saaminen raideliikennevastuulain mukaiselta taholta edellyttänee useimmissa tilanteissa eläkelaitoksen mahdollisuutta ilmoittaa raideliikennevastuulain mukaiselle taholle, mikä on maksetun eläkkeen määrä, mille ajalle tämä kohdistuu sekä eläkkeen hakijan, edunsaajan ja edunjättäjän riittävät tunnistetiedot ja myös tieto siitä, että kyseessä olevalle henkilölle on sattunut raideliikennevastuulain mukainen vahinkotapahtuma sekä tieto vahinkotapahtumapäivästä. 8 kohdan perusteella eläkelaitos voisi ilmoittaa tällaiset takautumisoikeuden sisällön yksilöimiseksi välttämättömät tiedot raideliikennevastuulain mukaiselle taholle. Työeläkkeiden toimeenpano on lakisääteinen velvoite ja tämän vuoksi raideliikennevastuulain mukaisen takautumisoikeuden toteuttaminen on työeläkealan lakisääteinen tehtävä. 

Joissakin tilanteissa eläkelaitoksella voisi olla tarve luovuttaa raideliikennevastuulain mukaiselle korvausvelvolliselle myös henkilöä koskevia lääkärinlausuntoja tai muita sen kaltaisia laajoja terveydentilatietoja. Yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaan erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen käsittely on lähtökohtaisesti kielletty. Artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely on kuitenkin sallittua, jos se on tarpeen rekisterinpitäjän tai rekisteröidyn velvoitteiden ja erityisten oikeuksien noudattamiseksi työoikeuden, sosiaaliturvan ja sosiaalisen suojelun alalla, siltä osin kuin se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Terveydentilatiedot ovat erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja. 

Perustuslakivaliokunnan viimeaikaisissa lausunnoissa on otettu kantaa erityisesti arkaluonteisten tietojen käsittelyyn. Valiokunta on painottanut, että arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn kohdalla on syytä pyrkiä selkeään ja ymmärrettävään lainsäädäntöön (PeVL 14/2018 vp ja PeVL 71/2018 vp). 

Työeläkelaitoksella ei olisi ehdotetun säännöksen perusteella oikeutta luovuttaa muita terveydentilatietoja kuin tieto siitä, että henkilölle on sattunut raideliikennevahinko ja vahinkotapahtumapäivästä. Muiden terveydentilatietojen luovuttamiseksi tarvittaisiin henkilön suostumus. Niissä harvinaisissa yksittäistapauksissa, joissa vahinkoa kärsinyt ei ole itse hakenut korvausta raideliikennevastuulain mukaan korvausvelvolliselta taholta ja terveydentilatietojen luovuttaminen olisi siksi tarpeellista raideliikennevastuulain mukaiselle toimijalle eläkelaitoksen regressioikeuden toteuttamiseksi, tulisi eläkelaitoksen saada suostumus terveydentilatietojen luovuttamiseen joko henkilöltä itseltään tai kuolinpesältä. Ilman suostumusta eläkelaitos ei voi saada asian käsittelyä vireille. 

1.2  Yrittäjän eläkelaki

2 §. Keskeiset määritelmät. Pykälän 1 momentin 9 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 2 §:n 1 momentin 4 kohtaan. 

9 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 12 §:n 3 momenttiin. 

15 §. Vanhuuseläke ja sen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan. 

68 §. Eläkkeeseen oikeuttavat palkattomat ajat. Pykälän 3—5 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 74 §:n 3—5 momenttiin. 

70 §. Tulevan ajan eläkkeen perusteena olevat ansiot. Pykälän 3 ja 6 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 2 ja 5 momenttiin. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi vastaavin perustein kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 3 momentti. 

75 §. Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 81 §:n 2 momenttiin. 

84 §. Leskeneläkkeen vähentäminen erityistilanteissa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 91 §:n 1 momenttiin. 

85 §. Eläkkeestä vähennettävät etuudet. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 92 §:n 1 momentin 5 kohtaan. 

87 §. Ensisijaisen etuuden tai eläkkeen muutoksen vaikutus eläkkeen määrään. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 94 §:n 1 momenttiin. 

88 §. Takautumisoikeus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti työntekijän eläkelain 95 §:n uutta 3 momenttia vastaavasti. 

91 §. Eläkehakemus. Pykälän 1 ja 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 101 §:n 1 ja 3 momenttiin. 

124 §. Muutoksen hakeminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 128 §:ään. 

136 a §. Asian uudelleen ratkaiseminen takautuvasti myönnetyn ensisijaisen etuuden tai muun eläkkeen johdosta. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutoksen kuin työntekijän eläkelain 140 a §:ään. 

142 §. Kustannusten selvittely ja päätös kustannusten jakamisesta. Pykälässä säädetään siitä, että Eläketurvakeskus selvittää 139 ja 141 §:ssä tarkoitetut kustannukset siten kuin työntekijän eläkelain 183 §:ssä säädetään. Kustannusten selvittämisessä ei kuitenkaan oteta huomioon työntekijän eläkelain 182 §:ssä tarkoitettua työttömyysvakuutusrahaston maksua. Voimassa olevan pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysvakuutusrahaston nimi muutettaisiin Työllisyysrahastoksi. 

152 §. Eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeus tietojen luovuttamiseen. Pykälän 3 momentin viittaus 1 momentin 4 kohtaan ehdotetaan poistettavaksi. Kyseinen 4 kohta on kumottu lailla 1420/2016. 

Pykälän 1 momentin kumotun 4 kohdan tilalle ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 kohta vastaavasti kuin työntekijän eläkelain 206 §:n 1 momentin 8 kohtaan. 

1.3  Maatalousyrittäjän eläkelaki

32 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 12 §:n 3 momenttiin. 

38 §. Vanhuuseläke ja sen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan. 

74 §. Eläkkeeseen oikeuttavat palkattomat ajat. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 74 §:n 3 momentin 6 kohtaan. 

77 §. Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 81 §:n 2 momenttiin. 

86 §. Eläkehakemus. Pykälän 1 ja 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 101 §:n 1 ja 3 momenttiin. 

103 §. Muutoksen hakeminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 128 §:ään. 

113 a §. Asian uudelleen ratkaiseminen takautuvasti myönnetyn ensisijaisen etuuden tai muun eläkkeen johdosta. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutoksen kuin työntekijän eläkelain 140 a §:ään. 

137 §. Kustannusten selvittely ja päätös kustannusten jakamisesta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin yrittäjän eläkelain 142 §:n 1 momenttiin. 

1.4  Merimieseläkelaki

2 §. Keskeiset määritelmät. Pykälän 1 momentin 6 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 2 §:n 1 momentin 4 kohtaan. 

11 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 12 §:n 3 momenttiin. 

13 §. Vanhuuseläkkeen alkaminen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 13 §:n 2 momenttiin.  

18 §. Vanhuuseläke ja sen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan. 

78 §. Eläkkeeseen oikeuttavat työansiot. Pykälän 2 momenttiin ja 3 momentin 4, 5 ja 12 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 70 §:n 2 momenttiin ja 3 momentin 4, 5 ja 12 kohtaan. 

80 §. Eläkkeeseen oikeuttavat palkattomat ajat. Pykälässä säädetään siitä, mitkä palkattomat ajat oikeuttavat eläkkeeseen. Pykälän 3—5 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän ekäkelain 74 §:n 3—5 momenttiin. 

82 §. Tulevan ajan eläkkeen perusteena olevat ansiot. Pykälän 2 ja 5 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 2 ja 5 momenttiin. Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi vastaavin perustein kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 3 momentti. 

87 §. Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 81 §:n 2 momenttiin. 

96 §. Leskeneläkkeen vähentäminen erityistilanteissa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 91 §:n 1 momenttiin. 

97 §. Eläkkeestä vähennettävät etuudet. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 92 §:n 1 momentin 5 kohtaan. 

99 §. Ensisijaisen etuuden tai eläkkeen muutoksen vaikutus eläkkeen määrään. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 94 §:n 1 momenttiin. 

100 §. Takautumisoikeus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti työntekijän eläkelain 95 §:n uutta 3 momenttia vastaavasti. 

103 §. Eläkehakemus. Pykälän 1 ja 4 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 101 §:n 1 ja 3 momenttiin. 

125 §. Muutoksen hakeminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 128 §:ään. 

137 a §. Asian uudelleen ratkaiseminen takautuvasti myönnetyn ensisijaisen etuuden tai muun eläkkeen johdosta. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 140 a §:ään. 

156 §. Eläkekassan vastuu työkyvyttömyyseläkkeestä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 175 §:n 1 momenttiin. 

161 §. Vastuu Eläketurvakeskuksen kustannuksista ja kustannusten selvittely. Pykälässä säädetään, että eläkekassan vastuuseen Eläketurvakeskuksen kustannuksista, työttömyysvakuutusrahaston maksuun, kustannusten selvittelyyn, kustannusten jakamista koskevaan päätökseen sekä eläkekassan ja muiden eläkelaitosten väliseen sopimisoikeuteen sovelletaan, mitä työntekijän eläkelain 180 ja 182—185 §:ssä säädetään. Voimassa olevaa pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että työttömyysvakuutusrahaston nimi muutettaisiin Työllisyysrahastoksi. 

1.5  Julkisten alojen eläkelaki

3 §. Keskeiset määritelmät. Pykälän 1 momentin 8 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 2 §:n 1 momentin 4 kohtaan. 

12 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 12 §:n 3 momenttiin. 

13 §. Vanhuuseläkkeen alkaminen. Pykälässä säädetään vanhuuseläkkeen alkamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan vanhuuseläke alkaa vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän täyttämistä ja palvelussuhteen päättämistä seuraavan kuukauden alusta lukien. 

Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeus palvelussuhteen päättämisedellytykseen. Jos työntekijällä on rinnakkain yksi tai useampi julkisten alojen eläkelain piiriin kuuluva palvelussuhde ja hän päättää niistä jonkun jäädäkseen vanhuuseläkkeelle, hänellä on 1 momentin säännöksen estämättä oikeus vanhuuseläkkeeseen myös vanhuuseläkkeen alkamishetkeen mennessä karttuneesta eläkkeestä eli myös jatkumaan jäävästä palvelussuhteesta. Sen lisäksi työn päättämistä ei edellytetä, jos työntekijä on jäämässä jonkin muun työeläkelain perusteella vanhuuseläkkeelle ja hänellä on ollut rinnakkainen tämän lain piiriin kuuluva omais- tai perhehoitosopimus, muu toimeksiantosuhde taikka luottamustoimi. Hänellä on oikeus vanhuuseläkkeeseen samasta ajankohdasta, vaikka hän ei niitä päättäisikään. 

Jos henkilöllä on voimassa vain julkisten alojen eläkelain mukainen omaishoitajan tai perhehoitajan toimeksiantosuhde, muu toimeksiantosuhde taikka luottamustoimi, eikä hän päätä mitään palvelusta jäädäkseen eläkkeelle, julkisten alojen vanhuuseläkettä ei voida nykyisten säännösten mukaan myöntää. Henkilöllä voi esimerkiksi olla valtion palveluksesta karttunut pääasiallinen työeläke mutta työnteko valtiolla on voinut päättyä jo ennen eläkeikää. Jos henkilö on tämän jälkeen esimerkiksi tullut valituksi kunnalliseen luottamustoimeen tai aloittanut omaishoitajana, henkilölle ei voida eläkeiän täyttymisestä huolimatta myöntää julkisten alojen eläkelain mukaista vanhuuseläkettä. Edellä kuvattujen tilanteiden korjaamiseksi pykälän 2 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että voimassa olevat toimeksiantosuhteet eivätkä luottamustoimet estäisi eläkkeen myöntämistä siinäkään tapauksessa, kun henkilö ei eläkkeelle jäädessään lopeta mitään palvelussuhdetta. Eläkkeen saaminen edellyttää kuitenkin aina julkisten alojen eläkelain 10 §:n mukaisesti, että työntekijä on täyttänyt vanhuuseläkkeen saamiseen oikeuttavan iän. Uusi säännös korvaisi voimassa olevan 2 momentin viimeisen virkkeen muista rinnakkaisista palvelussuhteista kuin virka- tai työsuhteista, sillä nykyinen säännös olisi muutoksen jälkeen tarpeeton. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 13 §:n 2 momenttiin. 

18 §. Vanhuuseläke ja sen määrä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen jälkeen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan. 

31 §. Kuntoutusta koskevat muut säännökset. Pykälän 2 momentissa säädetään kuntoutusta koskevista muista säännöksistä. Siinä viitataan virheellisesti julkisten alojen eläkelain 81 §:ään, mikä tarkoittaisi sitä, että kuntoutusrahan rinnalla tehdystä työstä ei karttuisi eläkettä. Tämä ei ole ollut tarkoitus, vaan tarkoitus on ollut viitata julkisten alojen eläkelain 84 §:ään, jossa säädetään eläkkeen karttumisesta päättyneen työkyvyttömyyseläkkeen ajalta. Kuntoutusrahan ajalta eläkettä karttuu julkisten alojen eläkelain 87 §:n mukaan eläkkeeseen oikeuttavalta palkattomalta ajalta. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan korjattavaksi viittaus julkisten alojen eläkelain 81 §:n sijaan julkisten alojen eläkelain 84 §:ään. 

36 §. Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 81 §:n 2 momenttiin. 

53 §. Työuraeläkkeen määrä. Voimassa olevan pykälän mukaan työuraeläkkeen määrä on työuraeläkkeen alkamista edeltävän kuukauden loppuun mennessä ansaittu eläke. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi julkisten alojen eläkelain 16 §:n 1 momentin sisältöä vastaavaksi. Pykälän mukaan työuraeläkkeen määrä on työuraeläkkeen alkamista edeltävän kuukauden loppuun mennessä ansaittu eläke. Vahvistettavasta maksuperiaatteesta johtuen ansaitussa eläkkeessä otettaisiin jatkossa työansioina huomioon työuraeläkkeen alkamisajankohtaan mennessä maksetut työansiot. Jo nyt on julkisten alojen eläkelain 58 § 1 momentissa säädetty, että työntekijä saa työuraeläkkeen alkamisen jälkeen maksetuista työansioista eli niin sanotusta loppupalkasta karttuneen eläkkeen vanhuuseläkkeessään. 

74 §. Leskeneläkkeen vähentäminen erityistilanteissa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 91 §:n 1 momenttiin. 

85 §. Eläkkeeseen oikeuttavat työansiot. Pykälän 2 momenttiin ja 3 momentin 4 ja 12 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 70 §:n 2 momenttiin ja 3 momentin 4 ja 12 kohtaan. 

87 §. Eläkkeeseen oikeuttavat palkattomat ajat. Pykälän 3—5 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 74 §:n 3—5 momenttiin. 

88 §. Tulevan ajan eläkkeen perusteena olevat työansiot. Pykälän 2 ja 4 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 2 ja 5 momenttiin. Pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi vastaavin perustein kuin työntekijän eläkelain 76 §:n 3 momentti. 

96 §. Eläkkeestä vähennettävät etuudet. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 92 §:n 1 momentin 5 kohtaan. 

98 §. Ensisijaisen etuuden tai eläkkeen muutoksen vaikutus eläkkeen määrään. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 92 §:n 1 momenttiin. 

99 §. Takautuva oikeus korvaukseen vakuutuslaitokselta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti vastaavasti kuin työntekijän eläkelain 95 §:ään. 

106 §. Eläkkeen hakeminen. Pykälän 1 ja 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 101 §:n 1 ja 3 momenttiin. 

119 §. Neuvotteluvelvollisuus. Pykälässä säädetään neuvotteluvelvollisuudesta tilanteessa, jossa Keva viimeisenä eläkelaitoksena käsittelee työkyvyttömyyseläkeasiaa. Tällöin, jos Keva ratkaistessaan työkyvyttömyyseläkettä koskevan hakemuksen soveltaa ns. ammatillista työkyvyttömyysmääritelmää, tulee Kevan tiettyjen pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä neuvotella yksityisten alojen eläkelaitoksen kanssa ennen päätöksensä tekemistä. 

Pykälän 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä neuvottelumenettelyn soveltamiselle ehdotetaan muutettavaksi. Neuvottelumenettelyn edellytyksenä olisi kuten nykyään, että viimeisenä eläkelaitoksena toimivan Kevan tulisi pyytää yksityisen alojen ratkaisevan eläkelaitoksen arvio, ennen kuin se ratkaisee työntekijän oikeuden työkyvyttömyyseläkkeeseen 33 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella. 

Lisäksi uudeksi edellytykseksi ehdotetaan, että työntekijällä tulisi olla eläketapahtumahetkellä yksityisen ja julkisen alan työskentelyä rinnakkain. Eläkelaitokset ovat keskinäisen sopimuksensa perusteella soveltaneet jo vuosia neuvottelumenettelyä myös tilanteisiin, joissa henkilöllä on rinnakkaista työskentelyä sekä yksityiseltä puolelta että julkiselta puolelta, ei kuitenkaan, jos rinnakkainen työskentely on ollut omaishoitajana toimimista. Tämä on nähty neuvottelumenettelyn kannalta tärkeämpänä kuin voimassa olevan lain mukaiset perustilanteet, joissa yksityisen puolen työsuhde on voinut loppua jo vuosia aikaisemmin. Jatkossa edellä mainittu rinnakkaisuustilanne olisi välttämätön edellytys neuvotteluvelvollisuuden syntymiselle. Asiasta ehdotetaan otettavaksi säännös pykälän 1 momentin 2 kohtaan. 

Voimassa olevan pykälän mukaan neuvottelumenettelyn yhtenä edellytyksenä on, että työntekijälle on tullut karttua yksityisen puolen työskentelystä eläkettä vähintään 974,92 euroa (2019 tasossa). Kuitenkin työntekijän karttuneen eläkkeen määrän tutkimisen sijaan oleellisemmaksi on muodostunut käytännössä selvittää yksityisen puolen rinnakkaisen työsuhteen ansioiden määrä, koska etenkin rinnakkaisuustilanteissa yksityisen alan eläkelaitokselle voi tulla merkittävä kustannusvastuu työkyvyttömyyseläkkeen rahastoidusta osasta. Tämän vuoksi momenttiin ehdotetaan 3 kohtaa, jonka mukaan edellytyksenä olisi, että työntekijällä on yksityisten alojen työeläkelakien mukaan vakuutettuja työansiota vähintään 17 807,01 euroa (vuoden 2019 tasossa) työntekijän eläkelain 76 §:n mukaisen tarkasteluajan kahden viimeisen kalenterivuoden aikana. Käytännössä tämä edellytys tarkoittaa samalla, että työntekijän työkyvyttömyyseläkkeeseen sisältyy oikeus työntekijän eläkelain 76 §:n mukaiseen tulevaan aikaan ja yksityisten alojen eläkelaitokselle syntyy vastuu työkyvyttömyyseläkkeen kustannuksista työntekijän eläkelain 175 §:ssä säädetyin edellytyksin. Ehdotuksen mukaan kaikkien pykälän 1 momentin 1—3 kohdassa ehdotettujen edellytysten tulisi täyttyä ennen kuin neuvottelumenettelyä tulisi soveltaa. Jos eläkkeensaajalla on rinnakkain monta yksityistä työsuhdetta, Keva lähettäisi pyynnön työntekijän työkyvyn arvioimisesta siihen yksityisten alojen eläkelaitokseen, joka olisi yksityisen sektorin ratkaiseva eläkelaitos ansioiden perusteella. 

Pykälän 1 momenttiin tehtäväksi ehdotettavat muutokset vastaavat sisällöltään työntekijän eläkelain 108 §:n 1 momenttiin ehdotettavia muutoksia. 

Pykälään ehdotetaan säädettäväksi uusi 2 momentti. Momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi muuttumattomana voimassa olevan pykälän viimeinen virke. 

120 §. Keva viimeisenä eläkelaitoksena uutta eläkettä myönnettäessä tai myönnettäessä eläkettä ennakkopäätöksen antamisen jälkeen. Pykälään ehdotetaan uutta 2 momenttia, jossa säädettäisiin ennakkopäätöksen antaneen eläkelaitoksen toimivallasta. Ratkaistaessa 25, 37 tai 55 §:ssä säädetyn ennakkopäätöksen jälkeen samaisen etuuden varsinaista päätöstä, asiasta ennakkopäätöksen antanut Keva tai yksityisten alojen eläkelaitos ratkaisisi myös varsinaisen päätöksen. Voimassa olevan lain mukaan ennakkopäätöksen kuntoutuksesta tai osatyökyvyttömyyseläkkeestä tai työuraeläkkeestä antanut eläkelaitos voi olla eri eläkelaitos kuin lopullisen päätöksen antaja, koska ratkaiseva eläkelaitos määräytyy pääsääntöisesti työntekijän kahden vuoden tarkasteluajalla vakuutettujen työansioiden perusteella. 

139 §. Muutoksen hakeminen. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 128 §:ään. 

150 §. Asian uudelleen ratkaiseminen takautuvasti myönnetyn ensisijaisen etuuden tai muun eläkkeen johdosta. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin työntekijän eläkelain 140 a §:ään. 

151 §. Kevan oikeus saada tietoja asian ratkaisemiseksi ja lakisääteisten tehtävien toimeenpanemiseksi. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain 198 §:n 1 momenttiin. 

157 a §. Kevan oikeus luovuttaa tietoja raideliikennevastuulain mukaiselle korvausvelvolliselle. Pykälä on uusi. Pykälässä säädettäisiin Kevan oikeudesta luovuttaa raideliikennevastuulain mukaiselle korvausvelvolliselle tiedot, jotka ovat välttämättömiä takautumisoikeuden sisällön yksilöimiseksi. Säännös vastaa työntekijän eläkelain 206 §:n 1 momenttiin lisättävää 8 kohtaa. 

1.6  Laki Eläketurvakeskuksesta

5 §. Vastuu Eläketurvakeskuksen kustannuksista. Pykälässä säädetään vastuusta Eläketurvakeskuksen kustannuksista. Pykälän 1 momentin mukaan Eläketurvakeskuksella on oikeus periä tuottamistaan palveluista toimintokohtaisia palvelumaksuja. Työeläkelakien mukaista eläketurvaa hoitavat eläkelaitokset vastaavat Eläketurvakeskuksen tämän lain mukaisten tehtävien hoitamisesta aiheutuvista kustannuksista siltä osin kuin Eläketurvakeskuksen saamat toimintokohtaiset palvelumaksut ja muut tuotot eivät riitä niitä kattamaan. 

Pykälän 2 momentissa säädetään tarkemmin siitä, miten eläkelaitosten katettava osuus Eläketurvakeskuksen kustannuksesta jaetaan eläkelaitosten kesken. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että Eläketurvakeskuksen kustannusosuus ja kustannusosuusvelka kohdistettaisiin erikseen julkiselle ja yksityiselle eläkealalle siinä suhteessa, millä osuudella Eläketurvakeskuksessa tuotetut palvelut kohdistuvat julkisille ja yksityisille eläkealoille. 

Eläkelaitokset kattaisivat palveluosuuksien mukaiset Eläketurvakeskuksen kustannusosuudet kussakin eläkelaitoksessa vakuutettujen työansioiden mukaisessa suhteessa. Kevan osalta kustannukset jaettaisiin edelleen Kevan, valtion, kirkon eläkerahaston ja Kansaneläkelaitoksen kesken niille työntekijän eläkelain 178 §:n 1 momentissa säädetyn rahoitusvastuun mukaisessa suhteessa. Lisäksi Merimieseläkekassan ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kustannusosuuksissa otettaisiin edelleen huomioon niille kohdistettujen palveluiden erityispiirteet. Eläketurvakeskuksen palveluista vakuuttamisen valvonta ei kohdennu ollenkaan Merimieseläkekassalle eikä Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle. Valvonnan osuus Eläketurvakeskuksen kustannuksista oli 9 prosenttia kustannusosuudella katettavista kustannuksista vuonna 2018. Lisäksi hyvin pieniä eroja Merimieseläkekassalle ja Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle annettavissa palveluissa suhteessa muuhun yksityiseen sektoriin on muun muassa joissakin rekisteripalveluissa sekä lain soveltamisen ohjeistuksessa. Viimeisimmän arvion mukaan Merimieseläkekassalle ja Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle kohdentuu noin 90 prosenttia muiden yksityisten eläkelaitosten palveluista. Merimieseläkekassan ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kustannusosuuksien erityispiirteiden laskennasta säädettäisiin tarkemmin kustannustenjakoperusteissa. 

Muutoksen tavoitteena on, että Eläketurvakeskuksen kustannusosuudet kohdistuisivat tarkemmin eläkelaitosten kesken. Lisäksi tarkoituksena on yksinkertaistaa ja selkeyttää kustannusosuuksien toimeenpanoa. 

Kun lain tasolla olisi säädetty nykyistä selkeämmin kustannusosuuksien jakautumisesta eläkelaitosten kesken, ei enää olisi tarvetta antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Siksi momentin lopussa oleva asetuksenantovaltuus ehdotetaan poistettavaksi. Näin ollen valtioneuvoston asetus vakuutettujen työansioiden huomioon ottamisesta laskettaessa eräiden eläkelaitosten osuutta Eläketurvakeskuksen kustannuksista kumoutuisi. 

Kustannusosuuksien laskennasta voitaisiin edelleen antaa tarkempia määräyksiä sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamissa kustannustenjakoperusteissa. Pykälän 3 momentin mukaan eläkelaitosten kustannusosuuksien laskemisesta ja täytäntöönpanosta annetaan tarkemmat määräykset sosiaali- ja terveysministeriön työntekijän eläkelain 183 §:n 2 momentin nojalla Eläketurvakeskuksen esityksestä vahvistamissa kustannustenjakoperusteissa. 

Kustannustenjaon perusteet valmistellaan Eläketurvakeskuksessa yhteistyössä eläkelaitosten kanssa. Eläketurvakeskus esittää perustemuutokset ja Eläketurvakeskuksen kustannusosuuskertoimien arvot sosiaali- ja terveysministeriölle vahvistettavaksi. Esitetty ehdotus vaatii muutoksen kustannustenjakoperusteisiin ja Eläketurvakeskuksen kustannustenjaon prosesseihin. Eläkelaitosten kustannusosuudet tulisi määrittää siten, että kustannusosuudet ovat erikseen julkisia ja yksityisiä eläkelaitoksia koskien. Eläkelaitosten vuosittaisiin kustannusosuuksiin sisältyy välttämättä arviota. Kustannusosuuksissa on huolehdittava, että Eläketurvakeskuksen varat riittävät kattamaan sen tehtävistä ja toiminnasta aiheutuvat kulut ja ylläpitämään riittävän maksuvalmiuden. Tämän seurauksena kustannustenjakoperusteissa tulee määrittää, miten kustannusosuuksista Eläketurvakeskukselle muodostuvaa ylitettä/alitetta eli niinsanottua Eläketurvakeskuksen kustannusosuusvelkaa käsitellään. 

1.7  Laki työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta

3 §. Puheenjohtajien ja jäsenten nimittäminen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan täsmennettäväksi, että valtioneuvosto määrää sivutoimiset varapuheenjohtajat ja muut jäsenet sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä. Valtioneuvoston ohjesäännön nojalla valtioneuvoston yleisistunto käsittelee ja ratkaisee jäsenten määräämisen lautakuntiin, joilla on muita kuin valmistelutehtäviä. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla, joten valtioneuvosto tekee päätöksensä sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä. 

1.8  Sairausvakuutuslaki

11 luku Päivärahaetuuksien määrä

3 §. Palkkatulo. Pykälässä säädetään siitä, mitä tarkoitetaan 2 §:n mukaiseen vuosituloon sisältyvällä palkkatulolla. Pykälän 2 momentissa luetellaan tiettyjä suorituksia, joita pidetään palkkana. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta työpanokseen perustuvasta osingosta. Palkkana pidettäisiin sellaista työstä maksettavaa vastiketta, joka maksetaan tuloverolain 33 b §:n 3 momentissa tarkoitettuna työpanokseen perustuva osinkona. 

Verotuksessa työpanokseen perustuva osinko on ansiotulona verotettavaa palkkaa tai työkorvausta siltä osin kuin osingon jakoperusteena on osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuluvan henkilön työpanos. Tuloverolain 33 b §:n 3 momentin mukaan, sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään osingon veronalaisuudesta, osinko on ansiotuloa, jos osingon jakoperusteena yhtiöjärjestyksen määräyksen, yhtiökokouksen päätöksen, osakassopimuksen tai muun sopimuksen mukaan on osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuuluvan henkilön työpanos. Osinko on sen henkilön tuloa, jonka työpanoksesta on kysymys. 

Verotuksessa työpanososinkoa voivat jakaa osakeyhtiöt, osuuskunnat, kotimainen säästöpankki, keskinäinen vakuutusyhtiö ja vakuutusyhdistys. 

Työpanokseen perustuva osinko perustuu työntekoon, työpanokseen. Työpanokseen perustuva osinko on työstä maksettavaan vastikkeeseen verrattava suoritus, joka maksetaan osingon, työpanososingon, muodossa. Näin ollen työpanokseen perustuva osinko on perusteltua huomioida päivärahaetuuden perusteena olevana palkkatulona. 

Palkkatulon käsite koskee 1 momentin mukaisesti vain työ- tai virkasuhteen perusteella maksettua palkkaa. Jos henkilö toimii yrittäjänä, hänelle maksettu työpanokseen perustuva osinko ei ole pykälässä tarkoitettua vuositulossa huomioitavaa palkkatuloa. 

Pykälän 3 momentissa säädetään suorituksista, joita ei pidetä pykälässä tarkoitettuna palkkatulona. Momentin 4 kohta koskee työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua. Kohdassa olevaa viittausta ehdotetaan täsmennettäväksi kohdistumaan tuloverolain 66 §:n 3 momenttiin, ei koko pykälään. Kyseessä olisi tekninen muutos. 

Tuloverolaissa tarkoitettu työsuhdeoption käsite on sisällöllisesti laajempi kuin sairausvakuutuslaissa tarkoitettu työsuhdeoptio. Verotuksessa työsuhdeoptio saattaa käsittää esimerkiksi osakepalkkion. Sairausvakuutuslaissa työsuhdeoptiosta ja osakepalkkiosta säädetään erikseen. Työsuhdeoptiota koskee 3 §:n 3 momentin 4 kohta ja osakepalkkioita 5 kohta. Momentin 4 kohdan sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi, jotta sairausvakuutuslain ja verotuksessa käytettävän työsuhdeoption käsitteen ero tulisi selvemmin esille. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi momentin 5 kohtaan viittaava täsmennys, joka selventäisi sitä, että 4 kohdan työsuhdeoptiota koskevaa säännöstä sovelletaan, ellei 5 kohdan osakepalkkiota koskevasta säännöksestä muuta johdu ja kyse ole sellaisesta palkkiosta, jota 5 kohdan mukaan pidetään vastikkeena työstä. Täsmennys vastaisi lain tarkoitusta ja sovellettaessa noudatettavaa käytäntöä. 

Voimassa olevan 3 momentin 4 kohdan mukaan työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua ei pidetä palkkana. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan työsuhdeoption käyttämisestä syntyvä etu kuitenkin olisi, edellä mainitusta pääsäännöstä poiketen, tietyin edellytyksin palkkana pidettävää tuloa. 

Työsuhdeoption käyttämisestä syntyvää etua ei lähtökohtaisesti pidetä palkkana, koska työsuhdeoptiosta saatavan edun arvo määräytyy osakkeen arvonkehityksen perusteella eikä työntekijän työpanoksella ole välitöntä vaikutusta työsuhdeoptiosta saatavan edun määrään. Työntekijän saaman hyödyn määrä ei ole edusta sovittaessa palkan tavoin selkeästi arvioitavissa. 

Jos osakkeen sovittu merkintähinta option luovutusajankohtana on kuitenkin selvästi alempi kuin osakkeen markkinahinta, työsuhdeoptiosta saatavan edun määrä ei muodostu pääasiassa osakkeiden kurssikehityksen perusteella tulevaisuudessa vaan työntekijä saa selvästi arvioitavissa olevan rahanarvoisen edun jo optio-oikeuden luovutushetkellä. Tällöin työntekijän option luovutusajankohtana saamaa etua, eli osakkeen sovitun merkintähinnan ja option luovutusajankohdan mukaisen osakkeen käyvän arvon erotusta, tulisi pitää vastikkeena työstä. 

Lakiin ehdotetaan kirjattavaksi, että jos edellä kuvattu alihintainen työsuhdeoptioetu käytettäisiin ennen kuin option saamisesta on kulunut vuosi, etu huomioitaisiin palkkatulona. Jos alihintainen työsuhdeoptioetu käytettäisiin vasta vähintään vuoden kuluttua option saamisesta, työntekijän työpanoksella ei katsottaisi olevan välitöntä vaikutusta saatavan edun lopulliseen määrään eikä etua pidettäisi palkkana. Säännös vastaa työntekijän eläkelakiin ehdotettua muutosta. 

Työsuhdeoptiosta saatava etu olisi palkkatuloa, jos työsuhdeoptiolla merkittävän osakkeen sovittu merkintähinta olisi olennaisesti alempi kuin osakkeen käypä arvo option antamishetkellä ja etu käytettäisiin ennen kuin edun saamisesta on kulunut vähintään vuosi. Olennainen ero määriteltäisiin tapauskohtaisesti. Osakkeen sovitun merkintähinnan voitaisiin katsoa alittavan selvästi osakkeen käyvän arvon, jos sovittu merkintähinta olisi alle 50 %:a option antamisajankohdan mukaisesta osakkeen käyvästä arvosta. 

Alihintaisesta työsuhdeoptioedusta muodostuvan edun määrä arvioitaisiin optio-oikeuden luovutusajankohdan mukaan, mutta etu otettaisiin huomioon palkkana vasta optioedun käyttöajankohtana. Työnantajan tulisi option käyttöajankohtana tarkastella, onko optiota luovutettaessa sovittu osakkeen merkintähinta olennaisesti alempi kuin option antamisajankohdan mukainen osakkeen käypä arvo ja onko alihintainen optioetu käytetty ennen kuin optioedun antamisesta on kulunut vähintään vuosi. Alihintaisesta työsuhdeoptioedusta sairausvakuutuslain alaisen edun määränä pidettäisiin osakkeen sovitun merkintähinnan ja option luovutusajankohdan mukaisen osakkeen käyvän arvon erotusta. Työnantajan tulisi ilmoittaa työsuhdeoption käyttöajankohtana sairausvakuutuslain alaisen edun määrä tulorekisteriin. 

Pykälän 3 momentin 5 kohdassa säädetään osakepalkkioista. Arvopaperipörssi -termi ehdotetaan päivittäväksi rahoitusvälinelakia vastaavaksi. Arvopaperipörssi -termin tilalle tulisi muuttaa säännelty markkina ja monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä Nämä määritelmät ovat kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (1070/2017, rahoitusvälinelaki). Termien muuttaminen olisi tekninen muutos. 

Momentin 5 kohdan sanamuotoa ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi niin, että säännöksestä kävisi selvästi ilmi, että palkkiona saatavan edun arvon tulee palkkion lupaamisen ja antamisen välisenä aikana määräytyä säännöksessä tarkoitettujen osakkeiden arvonkehityksen perusteella vähintään vuoden mittaisena aikana (ns. vuoden odotusaika). Täsmennys vastaisi sovellettavaa käytäntöä. 

Osakepalkkiosäännöksessä tarkoitetun vuoden odotusajan tarkastelujakson katsottaisiin alkavan palkkion lupaamisesta ja päättyvän palkkion antamiseen. Palkkio katsottaisiin annetuksi, kun henkilö saa omistusoikeuden palkkioon. Osakkeisiin liittyvä luovutusrajoitus ei vaikuttaisi palkkion antamisen ajankohtaan. 

Jos kuitenkin osakepalkkiota rasittaisi omistusoikeuden siirtymisen jälkeen, esimerkiksi työsuhteen jatkumiseen tai työnantajayhtiön tulostavoitteen täyttymiseen liittyvä, ehdollinen palautusvelvollisuus ja lisäksi osakkeen luovutusrajoitus, osakepalkkio katsottaisiin annetuksi vasta, kun ehdollinen palautusvelvollisuus ja luovutusrajoitus päättyvät ja osakepalkkio jää henkilön omistukseen ja vallintaan. 

Pykälän 3 momentin 11 kohdan lopussa oleva piste ehdotetaan muutettavaksi puolipisteeksi. Kyseessä on momenttiin lisättäväksi ehdotetusta uudesta 12 kohdasta johtuva tekninen muutos. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 12 kohta, jonka mukaan yhtiön osakkaan nostamaa voitto-osuutta tai osinkoa ei pidetä palkkana, ellei kyse ole 2 momentissa tarkoitetusta työpanososingosta. Säännös vastaa sairausvakuutuslain soveltamiskäytäntöä. Palkkana ei jatkossakaan pidettäisi sellaista voitto-osuutta tai osinkoa, joka ei ole vastiketta tehdystä työstä. 

1.9  Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta (952/2019)

94 §. Potilasvakuutuslain (948/2019) säätämisen yhteydessä on muutettu työntekijän eläkelain 94 §:n 1 momenttia siten, että viittaukset potilasvahinkolakiin (585/1986) on korjattu viittauksiksi uuteen potilasvakuutuslakiin. Työntekijän eläkelain muuttamisesta annettu laki (952/2019) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. Jotta työntekijän eläkelain 94 §:n 1 momenttiin nyt ehdottavat muutokset kohdistuisivat myös vuoden 2021 alusta voimaantulevaan säännöksen sanamuotoon, ehdotetaan työntekijän eläkelain muuttamisesta annettua lakia muutettavaksi. Lain 94 §:n 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin on ehdotettu tehtäväksi momentin nykyiseen sanamuotoon. 

1.10  Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta (953/2019)

87 §. Lain 87 §:n 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain 94 §:n 1 momenttiin. 

1.11  Laki merimieseläkelain muuttamisesta (954/2019)

99 §. Lain 99 §:n 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläke-lain muuttamisesta annetun lain 94 §:n 1 momenttiin. 

1.12  Laki julkisten alojen eläkelain muuttamisesta (956/2019)

98 §. Lain 98 §:n 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin työntekijän eläke-lain muuttamisesta annetun lain 94 §:n 1 momenttiin.