1.1  Kuluttajansuojalaki

6 a luku Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynti

11 a §.Asuntoluotot. Pykälä on uusi ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 7 kohta. Pykälän mukaan luotonantajan katsotaan asuntoluottojen etämyynnissä täyttäneen 5—9 §:ssä säädetyt tiedonantovelvoitteet 11 §:ssä edellytetyllä tavalla toimittaessaan ESIS–lomakkeen kuluttajalle ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä. Asuntoluottojen etämyynnissä ei olisi enää siis mahdollista toimittaa ennakkotietoja sopimuksen tekemisen jälkeen 11 §:n 2 momentin mukaisesti siinäkään tapauksessa, että sopimus tehdään kuluttajan pyynnöstä sellaista etäviestintä käyttäen, ettei tietojen ja sopimusehtojen toimittaminen pysyvällä tavalla ole mahdollista ennen sopimuksen tekemistä. Asuntoluottoihin liittyvällä taloudellisella sitoumuksella on kuluttajan kannalta suuri merkitys, joten asianmukaisena ei pidetä sitä, että kuluttajalle ilmoitettaisiin ennakkotiedot vasta sopimuksen tekemisen jälkeen (direktiivin johdanto-osan 21 kappale).  

Toisin kuin direktiivin säännös ehdotettu säännös koskee vain asuntoluottoja, mutta ei muita direktiivin soveltamisalaan kuuluvia luottoja. Asuntovakuudellisten kuluttajaluottojen osalta ehdotetaan yleisperustelujen 5.2 jaksossa selvitetyn mukaisesti käytettäväksi direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa jäsenvaltioille varattua mahdollisuutta olla soveltamatta direktiivin 11 ja 14 artiklaa sekä liitettä II. Näiden luottojen etämyynnissä sovellettaisiin kuten nykyisinkin 11 §:n säännöksiä uuden 11 a §:n sijasta, ja ennakkotietojen toimittaminen pysyvällä tavalla sopimuksen tekemisen jälkeen olisi siten edelleen sallittua.  

12 §.Peruuttamisoikeus. Pykälän 2 momenttiin tehdään teknisluonteinen muutos sen johdosta, että kuluttajan oikeudesta peruuttaa kuluttajaluottosopimus ja maksaa kuluttajaluotto ennenaikaisesti säädetään 7 luvun lisäksi uudessa 7 a luvussa.  

7 luku Kuluttajaluotot

Yleiset säännökset 

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. 

Pykälän 3 momentti on uusi. Momentin mukaan luvun säännöksiä sovellettaessa kuluttajaluottoon rinnastetaan myös muu kuin luotonantajan kuluttajalle myöntämä luotto, jos elinkeinonharjoittaja välittää luoton kuluttajalle. Luoton kuluttajalle välittävän elinkeinonharjoittajan olisi tällöin huolehdittava siitä, että luottosuhteessa noudatetaan luvun säännöksiä. Momentti ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. 

Momentilla ulotettaisiin tietyt luotonantajaan sovellettavat säännökset koskemaan myös sellaisia luotonvälittäjiä, jotka välittävät niin sanottuja vertaislainoja kuluttajille. Nykyisin kuluttajansuojalain 7 lukua sovelletaan vain sellaiseen luottoon, jonka luotonantaja myöntää kuluttajalle, tai tällaista luottoa välittävään elinkeinonharjoittajaan. Syitä luvun soveltamisalan laajentamiseen selvitetään yleisperustelujen 5.3 jaksossa. 

Luottoa kuluttajalle välittävän elinkeinonharjoittajan tehtävänä olisi siis huolehtia esimerkiksi siitä, että luottosuhteessa noudatetaan luvun 8—11 §:n säännöksiä tiedonantovelvollisuuksista luottoa mainostettaessa ja ennen luottosopimuksen tekemistä, 13 §:n säännöksiä hyvästä luotonantotavasta, 14 §:ää luottokelpoisuuden arvioinnista, 15 ja 16 §:ää lainanhakijan henkilöllisyyden todentamisesta, 17 §:ää luottosopimuksen tekemisestä, 17 a §:ää korkokatosta, 18 §:ää kiellosta ottaa vastaan juokseva sitoumus kuluttajalta sekä 19 §:ää varojen luovuttamisajan rajoituksesta. Kuluttajalla tulisi olla tällaisessa luottosuhteessa myös oikeus peruuttaa luottosopimus 20—22 §:ssä säädetyn mukaisesti ja oikeus saada tietoa luottosopimuksesta 23—25 §:n mukaisesti. Sovellettavaksi tulisivat tilanteen mukaan myös luoton takaisinmaksua ja luottosopimuksen päättymistä koskevat 26—38 §:n säännökset. Korkokattosäännöstä sovellettaessa on syytä huomioida, että luoton todellista vuosikorkoa laskettaessa huomioon otetaan myös vertaislainanvälittäjän kuluttajalta perimä palkkio tai muu maksu. 

Vertaislainanvälittäjiä koskevat elinkeino-oikeudelliset säännökset sisältyvät 3. lakiehdotukseen, joiden mukaisesti vertaislainanvälittäminen edellyttää rekisteröintiä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin.  

Pykälän 4 momentti vastaa voimassa olevan lain 7 luvun 1 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 5 momentti vastaa muutoin voimassa olevan lain 7 luvun 1 §:n 4 momenttia, mutta momenttiin lisättäisiin uusi 5 kohta. Momentin 5 kohdan mukaan luvun säännöksiä ei pääsääntöisesti sovellettaisi 7 a luvun soveltamisalaan kuuluviin asuntoluottoihin tai asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin. Poikkeuksen muodostaisivat 7 a luvun 31 §:ssä mainitut 7 luvun säännökset, joita sovellettaisiin näihinkin kuluttajaluottoihin. 

3 §.Säännösten soveltamisen rajoitukset eräissä muissa tapauksissa. Ehdotettu 2 momentti vastaa voimassa olevan lain 7 luvun 3 §:n 2 momentin ensimmäistä virkettä, jonka mukaan luvun 15 ja 16 §:ää ei sovelleta hyödykesidonnaisiin luottoihin. Asuntoluottoja koskeva poikkeussäännös ei olisi enää tarpeellinen uusien 7 a luvun säännösten johdosta.  

5 §.Pakottavuus. Pykälän ensimmäinen virke vastaa voimassa olevan lain 7 luvun 5 §:ää. Pykälän toisen virkkeen mukaan myös sellainen 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun luottosopimuksen sopimusehto on mitätön, joka poikkeaa luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi. Jos poikkeaminen johtuu siitä, että vertaislainanvälittäjä on laiminlyönyt 1 §:n 3 momentin mukaisen velvollisuutensa huolehtia sopimusehtojen lainmukaisuudesta, voi välittäjä olla velvollinen korvaamaan luoton myöntäneelle taholle aiheutuneen vahingon sopimusvastuuta koskevien periaatteiden mukaisesti.  

7 §.Muut määritelmät. Pykälän 4 kohtaan nykyisin sisältyvä asuntoluoton määritelmä ehdotetaan poistettavaksi, ja se ehdotetaan korvattavaksi henkilöstön määritelmällä. Henkilöstöllä tarkoitetaan luotonantajan tai luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia henkilöitä, jotka osallistuvat kuluttajaluottojen myöntämiseen tai välittämiseen. Lisäksi henkilöstön määritelmä kattaa ne henkilöt, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi mainitut henkilöt toimivat. Määritelmällä on merkitystä hyvää luotonantotapaa koskevaa 13 §:ää sovellettaessa, jota sovelletaan ehdotetun 7 a luvun 31 §:n mukaan myös 7 a luvun soveltamisalaan kuuluviin luottoihin. Kohdalla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 11 kohta. 

Tiedonantovelvollisuudet 

8 §.Kuluttajaluoton mainonnassa annettavat tiedot. Ehdotettu 2 momentti vastaa muutoin voimassa olevaa lakia, mutta momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa mainitut tiedot on ilmoitettava mainonnassa selkeästi, näkyvästi ja tiiviisti. Vaatimus perustuu kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 2 kohtaan.  

Vaatimuksella momentissa mainittujen tietojen ilmoittamisesta mainonnassa selkeästi, näkyvästi ja tiiviisti tarkoitetaan sitä, että kuluttajaluoton mainonnassa ilmoitettavat tiedot on esitettävä asianmukaisesti siten, että kuluttajalla on tosiasiallinen mahdollisuus vaivatta nähdä tai kuulla esitetyt tiedot sekä saada tietojen pohjalta kokonaiskuva tarjotusta luotosta. Jo aikaisemmin kuluttaja-asiamiehen valvontakäytännössä ja tuomioistuinkäytännössä (esimerkiksi KKO:2011:65 ja KKO:2006:6) on katsottu, että mainonnassa ei saa esittää tietoja niin sanotulla pikkuprintillä, eikä oikeustilaa ole tarkoitus muuttaa. Selkeyttä ja näkyvyyttä koskevaa vaatimusta ei noudateta esimerkiksi silloin, jos momentissa tarkoitetut tiedot tai joku niistä esitetään tv-kuvan alalaidassa niin pienellä kirjasinkoolla tai niin lyhyen ajan, ettei keskivertokuluttaja kykene niitä vaivatta havaitsemaan. Samoin vaatimuksia ei noudatettaisi, jos lehtimainonnassa tai tienvarsimainonnassa käytettävä kirjasinkoko tai kirjasinkoko yhdistettynä taustan väriin johtaa siihen, ettei keskivertokuluttaja kykene vaivatta näkemään tekstiä. Tiiviyttä koskevalla vaatimuksella on erityistä merkitystä verkkomainonnassa. Vaaditut tiedot eivät saa olla hajautettuna eri puolilla verkkosivustoja siten, ettei kuluttaja saa niitä vaivatta yhtenä kokonaisuutena. Se, millä tavalla tiedot tulee mainonnassa ilmoittaa, jotta vaatimus selkeydestä, näkyvyydestä ja tiiviydestä täyttyy, perustuu kuitenkin aina yksittäisen mainoksen perusteella tehtävään kokonaisarvioon. 

9 §.Ennen luottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot. Pykälän 2 momenttiin tehdään teknisluonteinen muutos sen johdosta, että luvun tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset eivät koskisi enää asuntoluottoja, vaan niitä koskevat tiedonantovelvoitteet sisältyisivät uuteen 7 a lukuun.  

11 §.Eräitä ennakkotiedonantovelvollisuutta koskevia muita säännöksiä. Pykälän 1 momenttiin tehdään teknisluonteinen muutos sen johdosta, että luvun tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset eivät koskisi enää asuntoluottoja, vaan niitä koskevat tiedonantovelvoitteet sisältyisivät uuteen 7 a lukuun. 

Luotonantajan velvollisuus menetellä vastuullisesti 

13 §.Hyvä luotonantotapa. Ehdotettu 2 momentti vastaa muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta momentin 4 kohtaa täsmennettäisiin direktiivin 16 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi siten, että luottoa koskevien selvitysten lisäksi luotonantajan tulisi antaa kuluttajalle ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät ja selkeät selvitykset luoton yhteydessä tarjottavista lisäpalveluista. Luottoa koskevien selvitysten antamisvelvollisuus koskee nykyisin kaikkia kuluttajaluottoja. Tämän johdosta on perusteltua, että myös lisäpalveluita koskeva täsmennys koskee kaikkia kuluttajaluottoja eikä ainoastaan direktiivin soveltamisalaan kuuluvia luottoja. 

Riittävät ja selkeät selvitykset on annettava sen arvioimiseksi, soveltuvatko mahdollisesti tarjotut lisäpalvelut, kuten lainaturvavakuutus, kuluttajan tarpeisiin ja tämän taloudelliseen tilanteeseen. Jotta kuluttaja kykenisi tekemään tällaisen arvion, hän tarvitsee selvityksiä yleensä ainakin tarjotun lisäpalvelun keskeisistä ominaisuuksista ja sen erityisistä vaikutuksista kuluttajaan. Selvitystä tulee antaa kaikista tarjoukseen sisältyvistä palveluista siten, että kuluttajalla on tosiasiallinen mahdollisuus arvioida tarjouksen muodostaman kokonaisuuden sopivuus itselleen.  

Lisäksi kuluttajalle tulisi kohdan mukaan antaa tieto siitä, voiko tämä irtisanoa lisäpalvelua koskevan sopimuksen erikseen ja mitä seuraamuksia irtisanomisesta hänelle aiheutuisi. Selvitysvelvollisuus koskee kaikenlaisia luoton yhteydessä tarjottavia lisäpalveluja siitä riippumatta, onko lisäpalvelun hankkiminen luoton saamisen edellytys vai ei tai vaikuttaako sen hankkiminen luottosopimuksen ehtoihin. Kohdassa tarkoitettu seuraamus voi olla esimerkiksi se, että tarjotun luottosopimuksen ehdot, kuten luoton korko, muuttuvat, jos kuluttaja irtisanoo lisäpalvelua koskevan sopimuksen. Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että luoton kytkykauppa on 13 a §:n nojalla kiellettyä. Hyvä luotonantotapa edellyttäisi myös luotonantajan ilmaisevan selvästi sen, että kuluttaja voi tehdä yhdistettyyn tarjotukseen kuuluvan luottosopimuksen ilman lisäpalvelun ostamista.  

Pykälän 4 momentti on uusi. Sen mukaan luotonantajien ja luotonvälittäjien henkilöstön palkitsemista koskevat järjestelmät eivät saa olla sellaisia, että ne estävät menettelemästä luotonannossa, luotonvälityksessä ja neuvontapalvelujen tarjonnassa 1 ja 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 2 kohta ja osaltaan saman artiklan 4 kohta. 

13 a §.Kytkykaupan kielto. Pykälä on uusi, ja se perustuu direktiivin 12 artiklaan. Pykälässä kielletään luoton kytkykauppa muiden palveluiden tai rahoitusvälineiden kanssa eli sellaiset luottotarjoukset, joiden ehtojen mukaan kuluttajan tulee luoton saadakseen tehdä sopimus toisesta rahoituspalvelusta tai muusta palvelusta tai rahoitusvälineestä, jonka luotonantaja tai muu elinkeinonharjoittaja luotonantajan kanssa tekemänsä sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella tarjoaa. Ehdotettu pykälä koskee paitsi direktiivin soveltamisalaan kuuluvia luottoja myös muita kuluttajaluottoja.  

Kytkykauppa määritellään direktiivin 4 artiklan 26 kohdan mukaan luottosopimuksen tarjoamiseksi tai myynniksi samassa paketissa muiden erillisten finanssituotteiden tai -palvelujen kanssa siten, että kuluttajan ei ole mahdollista tehdä luottosopimusta erillisenä. Ehdotettu pykälä vastaa asiallisesti direktiivin määritelmää muutoin, mutta koskee yleisperustelujen 5.2 jaksossa mainitun mukaisesti luoton kytkemistä myös muihin palveluihin kuin rahoituspalveluihin. Ratkaisevaa olisi se, onko kuluttajalla mahdollisuus tehdä luottosopimus ilman, että hän tekee sopimuksen toisesta rahoituspalvelusta, muusta palvelusta tai rahoitusvälineestä, jonka tarjoaa luotonantaja itse tai muu luotonantajan kanssa yhteistoiminnassa toimiva taho. Rahoituspalveluja ovat esimerkiksi talletus- ja asiakastilit, maksujenvälityspalvelut, luottojen välitys, vakuutukset ja niiden välitys, sijoitusneuvonta sekä muut sijoituspalvelut. Esimerkkinä pykälässä tarkoitetuista muista palveluista voidaan mainita kiinteistönvälityspalvelut. Rahoitusvälineitä ovat arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitetut arvopaperit ja muut sijoituspalvelulain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitetut välineet.  

Yhdistetyt tarjoukset eivät sen sijaan olisi säännöksen nojalla kiellettyjä jatkossakaan. Yhdistetyillä tarjouksilla tarkoitetaan direktiivin 4 artiklan 27 kohdan mukaan luottosopimuksen tarjoamista tai myyntiä samassa paketissa muiden erillisten finanssituotteiden tai -palvelujen kanssa siten, että luottosopimusta tarjotaan kuluttajalle myös erikseen, mutta ei välttämättä samoin ehdoin kuin silloin, kun sitä tarjotaan yhdistettynä lisäpalveluihin. Yhdistetyllä tarjouksella tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa kuluttaja saa luoton edullisemmin ehdoin, jos hän hankkii samassa yhteydessä toisen rahoituspalvelun, kuten tilin. 

Ehdotettu pykälä, kuten muutkin 7 luvun säännökset, koskisi kaikkia luotonantajia, luottolaitokset mukaan lukien. Luottolaitoksiin sovellettaisiin edelleen myös yleisperustelujen 3.1.1 jaksossa mainittuja luottolaitostoiminnasta annetun lain 15 luvun 2 ja 3 §:n säännöksiä. Lisäksi kaikkia luotonantajia koskisivat yhdistettyjä tarjouksia ja kylkiäistarjouksia koskevat kuluttajansuojalain 2 luvun 12 §:n tiedonantovelvollisuussäännökset.  

Luottotarjouksen ehtona voi ehdotetun pykälän estämättä olla, että kuluttajalla on luottosopimukseen liittyvä asiaankuuluva vakuutussopimus esimerkiksi vakuudeksi annettavan omaisuuden palamisen varalta. On kuitenkin huomattava, että tällainen ehto on sallittu vain sillä edellytyksellä, että kuluttajalla on oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus ottaa vaaditun sisältöinen vakuutus miltä tahansa vakuutuksenantajalta. Tällöin ei olisi kyse lain tarkoittamasta kytkykaupasta, koska kuluttajalle jää vapaus valita, mistä vakuutuksen hankkii. Luotonantaja voi pykälän estämättä asettaa luottotarjouksen ehdoksi myös sen, että kuluttajalla on lainan takaisinmaksun turvaamiseksi asiaankuuluva vakuutus, jos asiakkaan riskitilanne sitä perustellusti edellyttää ja asiakkaalla on mahdollisuus itse valita palveluntarjoaja, jolta vakuutuksen hankkii. Tämän kaltaisten ehtojen salliminen on mahdollistettu direktiivin 12 artiklan 4 kohdassa. Jos luotonantaja käyttää tällaista ehtoa, hyvä luotonantotapa edellyttää, että luotonantaja ilmoittaa kuluttajalle selvästi, että tällä on mahdollisuus ottaa vaaditun turvan sisältävä vakuutus miltä tahansa palvelun tarjoajalta.  

16 a §.Luoton myöntäminen. Pykälä on uusi. Pykälän 1 momentti perustuu direktiivin 26 artiklan 1 kohdan toiseen virkkeeseen, mutta on soveltamisalaltaan direktiivin säännöstä laajempi koskien kaikkia kuluttajaluottoja. Momentissa asetetaan luotonantajalle velvollisuus määritellä periaatteet, joiden mukaisesti se myöntää kuluttajaluottoja.  

Luottolaitoksille säännös ei toisi uusia velvoitteita, sillä niillä on vastaava velvollisuus jo nykyisin luottolaitostoiminnasta annetun lain 9 luvun 10 §:n nojalla. Käytännössä luottolaitokset ja muut luotonantajat määrittelevät liiketoimintastrategiansa mukaisesti luoton myöntämistä koskevat periaatteet, ja ne voivat sisältää myös liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa informaatiota. Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että säännös ei edellytä sitä, että periaatteiden tulisi olla julkisesti kuluttajien saatavilla.  

Pykälän 2 momentin mukaan luotonantaja saa myöntää luoton kuluttajalle ainoastaan, jos kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla. Jos kuluttajien on tarkoitus vastata velasta yhteisvastuullisesti, luottokelpoisuuden arvioinnin tulee osoittaa, että kuluttajat kokonaisuutena todennäköisesti täyttävät luottosopimuksesta johtuvat velvoitteensa luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 18 artiklan 5 kohdan a alakohta.  

Momentin tarkoituksena on turvata luotonantajan luotonmyöntämisprosessin asianmukaisuus yksittäisen kuluttajan kannalta ja ennaltaehkäistä sitä, että luottoa myönnetään ylivelkaantumisriskissä olevalle kuluttajalle. Jos luotonantaja on luottolaitos, luoton myöntämistä rajoittavat myös säännökset luottolaitosten riskienhallinnasta. Luottokelpoisuuden arvioinnista ja sen toteuttamisesta säädetään erikseen 14 §:ssä sekä uudessa 7 a luvun 11 §:ssä.  

Ehdotettu säännös ei estäisi luotonantajaa myöntämästä luottoa esimerkiksi erilaisissa luoton järjestelytilanteissa, joissa kuluttajan maksukyky on alentunut verrattuna alkuperäiseen luotonmyöntötilanteeseen, mutta luoton myöntämistä voidaan kokonaisarvioinnissa pitää kuluttajan edun mukaisena. Tällaisesta luoton järjestelystä voi olla kyse esimerkiksi luottojen yhdistelyssä yhdeksi luotoksi luottokustannusten alentamiseksi sekä asunnonvaihtoon liittyvässä lyhytaikaiseksi tarkoitetussa väliaikaisrahoituksessa. Säännöksellä ei ole tarkoitus estää lisäluoton myöntämistä myöskään esimerkiksi sellaisissa rakennushankkeissa, joissa budjetti ylittyy ja velanhoitokulut muodostuvat liian suuriksi kuluttajalle, mutta lisäluoton myöntäminen arvioidaan välttämättömäksi talon valmiiksi rakennuttamiseksi ja velan takaisin maksamiseksi saatavalla kauppahinnalla. Tällaisissa tilanteissa voi olla sekä kuluttajan että luotonantajan etu, että lisäluottoa myönnetään, jos on todennäköistä, että talo saadaan myytyä ja luotto siten takaisinmaksetuksi.  

Kuluttajan oikeus saada tietoja luottosopimuksen kuluessa 

23 §.Kuluttajan oikeus saada pyynnöstä lyhennystaulukko. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi säännös, jonka mukaan luotonantajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus asuntoluottoa koskevan lyhennystaulukon antamisesta aiheutuvista kohtuullisista kustannuksista, jos kuluttaja pyytää lyhennystaulukkoa useammin kuin kerran vuodessa. Direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun kuluttajille annetaan tietoja direktiivin vaatimusten mukaisesti, tiedot annetaan heille maksutta. Direktiivi ei kuitenkaan sisällä säännöstä lyhennystaulukon antamisvelvollisuudesta. Sääntelyn johdonmukaisuus puoltaa kuitenkin maksuttomuusvaatimuksen ulottamista myös lyhennystaulukon antamiseen myös tapauksissa, joissa kuluttaja pyytää sitä useammin kuin kerran vuodessa. Selvyyden vuoksi todetaan, ettei luotonantajalla ole velvollisuutta antaa lyhennystaulukkoa, jos asiakas on saanut taulukon jo aikaisemmin, eikä lyhennystaulukossa ole tapahtunut sen jälkeen muutoksia. 

24 §.Koron ja maksujen muutokset. Pykälän 1 momenttia muutetaan ensinnäkin sen selkeyttämiseksi, että luotosta kuluttajan maksettavaksi tuleva korko saa luottosopimuksen kuluessa muuttua vain viitekoron muutosten mukaisesti. Muilla perusteilla luotonantajalla ei ole oikeutta muuttaa luoton korkoa luottosopimuksen kuluessa. Syitä sääntelyratkaisuun selvitetään yleisperustelujen 5.3 jaksossa.  

Erityisesti asuntoluottosopimuksissa ja muissa pidempikestoissa luotoissa on yleistä, että luoton korko sidotaan sopimuksessa yksilöityyn viitekorkoon. Markkinoilla on käytössä myös korkokattosopimuksia ja korkoputkisopimuksia. Korkokattosopimuksessa viitekoron liikkuvuutta rajoitetaan ylöspäin siten, että viitekoron määrälle asetetaan yläraja, jonka yli korko ei nouse. Korkoputkessa puolestaan lainan viitekorkoon on lisätty viitekoron alaraja ja yläraja, joiden sisällä viitekorko liikkuu. Sekä korkokattoehto että korkoputkiehto ovat erillisiä asiakkaan korkosuojauksia koron nousua vastaan. Korkokaton tuoma suojaus maksetaan yleensä sopimusta tehtäessä pankin hinnoittelemalla summalla etukäteen, kun taas korkoputkessa suojaus maksetaan asettamalla viitekorolle pankin määrittelemä alaraja, jonka alle korko ei laske. 

Säännös ei estä korkokattoehdon käyttöä luottosopimuksissa, koska sillä rajoitetaan viitekoron liikkuvuutta vain ylöspäin eli aina kuluttajan eduksi. Tällaista sopimusehtoa voidaan siten käyttää 5 §:n pakottavuutta koskevan sääntelyn estämättä. Säännös ei myöskään estä korkoputkiehdon käyttöä, koska sen tarkoitus on niin ikään olla suojaus koron nousua vastaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että korkoputken lattia- ja kattoraja on asetettu objektiivisesti arvioituna tasapuoliselle tasolle. Pelkkä niin sanottu korkolattia eli luottosopimuksen ehto, jonka mukaan viitekoron alenemista ei oteta huomioon tietyn rajan jälkeen, ei sitä vastoin olisi sallittu, jollei muuta johdu 7 a luvun 31 §:n 2 momentista.  

Säännöksen tarkoituksena ei ole myöskään estää sitä, että yhdistettyyn tarjoukseen voisi ottaa koron muuttumista koskevan ehdon. Luoton korko saisi siten muuttua yhdistetyssä tarjouksessa yksilöidyllä tavalla siinä tapauksessa, että asiakas irtisanoo yhdistettyyn tarjoukseen kuuluvan toista palvelua koskevan sopimuksen.  

Henkilökuntalainoissa on tavallista, että työntekijä saa työsuhteen johdosta luoton esimerkiksi alemmalla marginaalilla kuin muut asiakkaat. Ehdotettu säännös ei estäisi sitä, että alennusperusteen, työsuhteen päätyttyä, luoton korko nousisi sopimuksessa yksilöidyllä tavalla.  

Toiseksi momentti sisältää uuden säännöksen, jonka mukaan luotonantajan on säilytettävä viitekoron suuruutta koskevat tiedot. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 24 artiklan b alakohta. Direktiivistä poiketen velvollisuus säilyttää viitekorkoa koskevat tiedot asetetaan luotonantajalle, kun direktiivin mukaan velvollisuus on joko luotonantajalla tai viitekoron tarjoajalla. Luotonantaja on sopimussuhteessa kuluttajaan ja kuluttaja voi vaivatta kääntyä tämän puoleen tietojen saamiseksi, kun taas viitekoron, kuten Euriborin, tarjoaja voi olla ulkomainen yhteisö. Paremman kuluttajansuojan ja oikeusvarmuuden vuoksi onkin perusteltua, että säilyttämisvelvollisuus asetetaan yksiselitteisesti luotonantajalle. Säilyttämisaika vastaisi 7 a luvun 11 §:n 3 momentissa säädettyä aikaa.  

Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin aikaisemmin 1 momenttiin sisältynyt vaatimus koron muutosten toteuttamisesta tasapuolisesti ja kuluttajia syrjimättömällä tavalla. Vaatimuksella pannaan osaltaan täytäntöön maksupalveluja sisämarkkinoilla koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/64/EY 44 artiklan 3 kohta.  

Momenttiin siirretään myös aikaisemmin 3 momenttiin sisältynyt vaatimus siitä, että tiedot on annettava kuluttajalle ennen muutoksen voimaantuloa. Lisäksi momenttiin tehdään teknisluonteinen muutos sen johdosta, että asuntoluottoja koskeva virke ei ole enää tarpeellinen uusien 7 a luvun säännösten johdosta. 

Pykälän 3 momentti vastaa muilta osin asiasisällöltään voimassa olevan 7 luvun 24 §:n 3 momenttia, mutta edellä todetun mukaisesti vaatimus 2 momentissa tarkoitettujen tietojen antamisesta kuluttajalle ennen muutoksen voimaantuloa siirretään lakiteknisistä syistä 2 momenttiin. 

Pykälän 4 momentti vastaa muilta osin voimassa olevan 7 luvun 24 §:n 4 momenttia, mutta momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maksun korotuksen määrää rajoittava uusi säännös. Säännös rajoittaisi luottosopimuksen johdosta perittävien maksujen korottamista siten, että kuluttajalta saisi periä ainoastaan luotonantajalle aiheutuneen tosiasiallisen lisäyksen kustannuksissa, joiden johdosta maksua luottosopimuksen mukaan peritään. Maksun perusteen ja korotuksen perusteen välillä on siis oltava syy-yhteys. On kuitenkin riittävää, että maksun muutos vastaa likimääräisesti tosiasiallisten kustannusten määrän lisäyksiä. Täydellistä vastaavuutta tosiasiallisten kustannusten kanssa ei edellytetä. 

51 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 1 momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa lakia. Momenttiin tehdään teknisluonteinen tarkistus sen selventämiseksi, että Finanssivalvonta valvoo myös ulkomaisten ETA-valvottavien Suomessa olevien sivuliikkeiden toimintaa sekä sellaista ulkomaisten valvottavien palvelujen tarjoamista Suomessa, jota harjoitetaan sivuliikettä perustamatta. 

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. 

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot

Yleiset säännökset 

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan luvussa säädetään asuntoluotoista ja asuntovakuudellisista kuluttajaluotoista. Asuntoluotto ja asuntovakuudellinen kuluttajaluotto määritellään luvun 3 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa. 

Pykälän 2 momentissa säädetään soveltamisalaa koskevista poikkeuksista. Momentin 1 kohdan mukaan asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä ei sovelleta luottoon, josta ei peritä korkoa eikä muita maksuja. Edellytyksenä siis on, että luotto on täysin maksuton kuluttajalle. Soveltamisalapoikkeus perustuu direktiivin 3 artiklan 2 kohdan c alakohtaan. 

Momentin 2 kohdan mukaan luvun soveltamisalasta on suljettu pois tietynlaiset käänteiset asuntoluottosopimukset. Edellytyksenä poissuljennalle on, että luotto luottosopimuksen mukaan myönnetään tai luvataan myöntää vastineena varoille, jotka saadaan asunto-omaisuuden myynnistä, ja että luotonantajalla on oikeus vaatia luoton takaisinmaksua vasta, kun lainanottaja täyttää luottosopimuksessa määritellyn iän tai kuolee. Suomessa ei tiettävästi ole tarjolla kohdassa tarkoitettuja käänteisiä asuntoluottoja. Soveltamisalapoikkeus perustuu direktiivin 3 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. 

Momentin 3 kohdan mukaan luvun soveltamisalasta on suljettu pois panttilainauslaitoksen myöntämät luotot, jotka kuluttaja käyttää enintään vuoden pituisena väliaikaisratkaisuna ollessaan siirtymässä toiseen asunto-omaisuutta koskevaan rahoitusjärjestelyyn. Soveltamisalapoikkeus perustuu direktiiviin 3 artiklan 3 kohdan d alakohtaan, mutta on suppeampi kuin direktiivin mukainen soveltamisalapoikkeus koskien vain panttilainauslaitosten myöntämiä luottoja. Syitä soveltamisalapoikkeukseen selvitetään yleisperustelujen 5.2 jaksossa.  

2 §.Pakottavuus. Pykälän mukaan sopimusehto, joka poikkeaa luvun säännöksistä kuluttajan vahingoksi, on mitätön. Ehdon mitättömyyteen ei vaikuttaisi se, että kuluttajan asema muiden sopimusehtojen mukaan mahdollisesti on parempi kuin lain mukaan. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 41 artiklan a kohta. 

3 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 1 kohta sisältää asunto-omaisuuden määritelmän. Sillä tarkoitetaan asuinkiinteistöä, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavia yhteisöosuuksia sekä asuinrakennusta, joka sijaitsee kiinteistöä koskevan käyttöoikeuden nojalla hallitulla alueella. Merkitystä ei ole sillä, onko kiinteistö tai huoneisto tarkoitettu vakituiseen käyttöön vai vapaa-ajan asunnoksi. Samoin kohdassa tarkoitettu asunto-omaisuus voisi olla sijoitusasunto. Kohdassa tarkoitettuna asunto-omaisuutena olisi pidettävä myös asumisoikeusasuntoa tai osaomistusasuntoa. 

Momentin 2 kohta sisältää asuntoluoton määritelmän. Asuntoluoton määritelmä poikkeaa kahdessa keskeisessä suhteessa nykyisestä 7 luvun 7 §:n 4 kohtaan sisältyvästä asuntoluoton määritelmästä. Määritelmää on tarpeen muuttaa direktiivin 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan täytäntöön panemiseksi. Määritelmällä pannaan täytäntöön myös 4 artiklan 2 ja 3 kohta. 

Ensinnäkin asuntoluottona pidettäisiin luottoa, jonka elinkeinonharjoittaja eli luotonantaja myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muun vastaavana taloudellisena järjestelynä asunto-omaisuuden hankkimiseksi. Uutta on, että kyse olisi tällaisissa tapauksissa asuntoluotosta siitä riippumatta, annetaanko hankittava kohde taikka muuta asunto-omaisuutta luoton vakuudeksi. Olennaista on, että luoton käyttötarkoituksena on asunto-omaisuuden hankkiminen tai sen omistusoikeuden säilyttäminen. Omistusoikeuden säilyttämisestä voi olla kyse esimerkiksi aviopuolisoiden erotilanteessa, jossa asunnon omistava osapuoli joutuu tasingonmaksuvelvollisuuden vuoksi ottamaan lainaa säilyttääkseen omistusoikeutensa asuntoon. Myös yhtiölainan poismaksamiseksi otettavaa luottoa on pidettävä kohdassa tarkoitettuna asuntoluottona. Toinen keskeinen ero verrattuna nykyiseen asuntoluoton määritelmään on, että asuinhuoneiston, asuinkiinteistön tai asuinrakennuksen peruskorjauksen tekemiseksi myönnettäviä luottoja ei pidettäisi asuntoluottoina.  

Momentin 3 kohta sisältää asuntovakuudellisen kuluttajaluoton määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohta sekä osaltaan myös 4 artiklan 2 ja 3 kohta. Olennaista määritelmässä on, että luoton vakuudeksi annetaan asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat yhteisöosuudet, asuinkiinteistö tai kiinteistöä koskeva käyttöoikeus, mutta luotto myönnetään tai luvataan myöntää johonkin muuhun tarkoitukseen kuin tällaisen kohteen hankintaan tai sen omistusoikeuden säilyttämiseen. Jos luoton vakuudeksi annetaan muuta kiinteää omaisuutta, kuten metsäkiinteistö tai liikehuoneisto, luottoa ei pidettäisi asuntovakuudellisena kuluttajaluottona, vaan siihen sovellettaisiin 7 luvun säännöksiä edellyttäen, että kyse on elinkeinonharjoittajan kuluttajalle myöntämästä luotosta. 

Momentin 4 kohta sisältää valuuttaluoton määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 28 kohta. Valuuttaluotosta olisi kyse ensinnäkin silloin, kun luotto myönnetään tai se luvataan myöntää muun kuin sen EU- tai ETA-jäsenvaltion valuutassa, jossa kuluttaja asuu. Luottoa pidettäisiin valuuttaluottona esimerkiksi, jos Suomessa asuva kuluttaja ottaa luoton Ruotsin kruunuissa. Samoin kyse olisi kohdassa tarkoitetusta valuuttaluotosta, jos Ruotsissa asuva kuluttaja ottaa euromääräisen luoton. Näin olisi siinäkin tapauksessa, että luoton myöntäisi suomalainen luotonantaja. Ratkaisevaa olisi se, mikä kuluttajan asuinpaikka on luoton myöntöhetkellä.  

Toiseksi valuuttaluotosta olisi määritelmän mukaan kyse silloin, kun luotto myönnetään muun kuin sen valtion valuutassa, jossa kuluttaja saa tulonsa tai jossa hänellä on varoja, joista luotto on tarkoitus maksaa takaisin. Valuuttaluottona pidettäisiin siten esimerkiksi sellaista luottoa, jonka Suomessa asuva kuluttaja ottaa euromääräisenä, jos hän saa tulonsa Ruotsin kruunuina. Ratkaisevaa arvioinnissa on se, missä valuutassa kuluttaja saa pääosan tuloista, joihin kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi perustuu, tai vastaavasti missä valuutassa on pääosa varoista, joiden myyntituloista luotto on luottokelpoisuusarvioinnin perusteella tarkoitus maksaa. 

Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että luotto ei luoton myöntöhetken jälkeen voi muuttua valuuttaluotoksi esimerkiksi sen johdosta, että kuluttajan asuinvaltio muuttuu.  

Momentin 5 kohta sisältää neuvontapalvelun määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 21 kohta. Olennaista määritelmässä on kuluttajalle annettava henkilökohtainen, luottosopimukseen liittyvää päätöksentekoa koskeva suositus. Neuvontapalvelulla ei sen sijaan tarkoiteta tavanomaisena pidettävää luotonantajan tuotteiden esittelyä, asiakkaiden tarpeiden kartoittamista, markkinointia tai laissa säädettyjen tiedonantovelvoitteiden tai selvitysvelvollisuuden täyttämistä.  

Momentin 6 kohta sisältää luotonvälittäjän määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 5 kohta. Määritelmä vastaa 7 luvun 7 §:n 6 kohdan määritelmää, mutta koskee vain asuntoluottojen ja asuntovakuudellisten kuluttajaluottojen välittäjiä. Luotonvälittäjänä ei pidettäisi sellaista henkilöä, joka pelkästään tutustuttaa kuluttajaa luotonantajaan tai luotonvälittäjään, kuten kiinteistönvälittäjää, joka antaa asunnon ostoa harkitseville henkilöille tietyn luottolaitoksen yhteystiedot luottotarjouksen saamiseksi.  

Momentin 7 kohta sisältää henkilöstön määritelmän. Henkilöstöllä tarkoitetaan luotonantajan tai luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia henkilöitä, jotka osallistuvat asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen myöntämiseen tai niiden välittämiseen. Lisäksi henkilöstön määritelmä kattaa ne henkilöt, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi mainitut henkilöt toimivat. Kohdalla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 11 kohta. 

Momentin 8 kohdassa määritellään tietojen antaminen pysyvällä tavalla. Määritelmä perustuu direktiivin 4 artiklan 18 kohtaan sisältyvän viittaussäännöksen nojalla kulutusluottodirektiivin 3 artiklan m kohtaan. Määritelmä vastaa 7 luvun 7 §:n 7 kohdan määritelmää. 

Pykälän 2 momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 13 kohta. Momentin mukainen luottokustannusten määritelmä on 7 luvun 6 §:n vastaavaa määritelmää laajempi. 

Luottokustannuksiin luettaisiin jatkossa myös asuntoluottojen osalta 7 luvun 6 §:n 2 momentista poiketen vakuuden arvon turvaamiseksi vaaditun vakuutuksen kustannukset. Direktiivin määritelmän mukaisesti luottokustannuksiin luettaisiin mukaan myös omaisuuden arviointikustannukset, jos luoton saaminen edellyttää tällaista arviointia. Tätä ei ole kuitenkaan tarpeen erikseen mainita kansallisessa säännöksessä, sillä kyse on tällöin luottosuhteen johdosta perittävästä kustannuksesta. Direktiivin määritelmän mukaisesti kiinteän omaisuuden omistusoikeuden siirrosta maksettavia rekisteröintikustannuksia ei sitä vastoin pidettäisi luottokustannuksina. Tällaisiakaan kustannuksia ei ole tarpeen erikseen luottokustannusten määritelmässä mainita, sillä kyse ei ole luottosuhteen johdosta perittävistä kustannuksista. Muilta osin luottokustannusten määritelmä vastaa voimassa olevaa 7 luvun 6 §:n mukaista määritelmää.  

Pykälän 3 momentti sisältämä todellisen vuosikoron määritelmä vastaa 7 luvun 6 §:n 3 momentin määritelmää. Määritelmä perustuu direktiivin 4 artiklan 15 kohtaan. 

Todellisen vuosikoron laskemistavasta ja sen laskemisessa käytettävistä oletuksista säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella, ja momentti sisältäisikin tätä koskevan valtuuden. 

Tiedonantovelvollisuudet 

4 §.Yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälä on uusi, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 13 artiklan 1 kohta. Pykälässä säädetään tiedoista, jotka luotonantajan ja luotonantajan asiamiesten on pidettävä yleisesti saatavilla tarjoamistaan luotoista. Tiedot on pidettävä saatavilla paperilla esimerkiksi luotonantajan toimipisteissä tai sähköisesti esimerkiksi luotonantajan verkkosivuilla.  

Tietojen on oltava selkeät ja kattavat. Tiedoissa on mainittava ainakin pykälässä mainitut seikat, mutta tarvittaessa myös muut olennaiset seikat asianmukaisen yleiskuvan antamiseksi tarjotuista luotoista.  

Yleisesti saatavilla olisi pidettävä muun muassa tiedot luotonantajan tai asiamiehen nimestä ja käyntiosoitteesta, luoton käyttötarkoituksesta, luotonantajan hyväksymistä vakuusmuodoista ja luottosopimusten kestosta. Käyntiosoitteen ilmoittamisen osalta riittävää on esimerkiksi se, että luotonantajan verkkosivuilta löytyy listaus luotonantajan konttoreista. Tiedonantovelvollisuus koskee myös tarjolla olevia lainakorkotyyppejä, valuuttaluottojen merkitystä kuluttajalle, lisäpalveluita, luoton takaisinmaksuvaihtoehtoja ja sopimusrikkomuksen seurauksia. Valuuttaluottojen osalta tietoja olisi annettava valuuttakurssin muutoksesta kuluttajalle aiheutuvasta riskistä. Lisäksi saatavilla olisi pidettävä edustava esimerkki luoton määrästä tai luottorajasta, luottokustannuksista, kuluttajan maksettavaksi tulevan luoton ja luottokustannusten yhteismäärästä ja luoton todellisesta vuosikorosta sekä tiedot luottosopimuksen yhteydessä kuluttajan maksettavista mahdollisista lisäkustannuksista, jotka eivät sisälly luottokustannuksiin. 

Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että yleistiedoissa mainituista seikoista voidaan tietysti sopia toisin yksittäisen kuluttajan kanssa. Esimerkiksi luottosopimuksen kesto, lainan marginaali sekä tarve omaisuuden arviointiin ovat tyypillisesti seikkoja, jotka vaihtelevat asiakaskohtaisesti.  

Pykälä täydentää muualla laissa säädettyjä tiedonantovelvoitteita. Tällaisia tiedonantovelvoitteita sisältyy muun muassa tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 177 §:ään. 

5 §.Asuntoluoton mainonnassa annettavat tiedot. Pykälässä säädetään tiedonantovelvollisuuksista asuntoluoton mainonnassa. Toisin kuin direktiivin 11 artikla, pykälä koskee vain asuntoluottoja. Asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja koskevassa mainonnassa annettaviin tietoihin sovelletaan 7 luvun 8 §:ää 7 a luvun 9 §:ään sisältyvän viittaussäännöksen perusteella. 

Pykälän 1 momentissa säädetään mainonnassa annettavista tiedoista silloin, kun mainonnasta ilmenee luoton korko, muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku, esimerkiksi luoton käsittelykulut tai toimituskulut, tai muu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto, esimerkiksi luottoaika. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 11 artiklan 1 ja 2 kohta. Momentin mukainen tiedonantovelvollisuus olisi kuitenkin laajempi kuin mitä direktiivissä edellytetään, sillä tiedonantovelvollisuus koskee direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaan vain sellaista mainontaa, josta ilmenee luoton korko tai muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku. Ehdotetun momentin mukaan tiedonantovelvollisuus koskee myös mainontaa, josta ilmenee luottosopimuksen ehtoja koskeva muu tieto, ja vastaisi siten muita kuluttajaluottoja koskevaa 7 luvun 8 §:n 1 momentin säännöstä. Syitä säännöksen laajempaan soveltamisalaan selvitetään yleisperusteluissa 5.2 jaksossa. 

Jos mainonnasta ilmenee jokin edellä mainituista seikoista, mainonnassa on ilmoitettava myös luoton todellinen vuosikorko. Lisäksi mainonnasta on käytävä ilmi luotonantajan tai mahdollisen luotonvälittäjän nimi, tarvittaessa maininta edellytetystä luottosopimuksen vakuudesta, luoton korko ja muut luottokustannukset sekä luoton määrä tai luottoraja. Mainittava on myös luottosopimuksen kesto eli se, onko kyse määräaikaisesta vai toistaiseksi voimassa olevasta luottosopimuksesta sekä mikä on mahdollisen määräajan pituus. Lisäksi on ilmoitettava maksuerien suuruus ja lukumäärä, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä sekä tarvittaessa varoitus siitä, että valuuttakurssien muutokset voivat vaikuttaa kuluttajan maksettavaksi tulevien summien määrään.  

Pykälän 2 momentin mukaan luoton todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi edustavan esimerkin avulla. Selkeyttä, tiiviyttä ja näkyvyyttä koskevan vaatimuksen sisältöä selvitetään edellä 7 luvun 8 §:n 2 momentin yhteydessä. Finanssivalvonnan tehtävänä olisi antaa tarkemmat määräykset edustavan esimerkin määräytymisen perusteista. Esimerkin tulisi kuvastaa markkinoilla tyypillisesti tarjolla olevia asuntoluottoja. Jos luotonantaja ei ollenkaan tarjoa tällaista luottoa, tällöin esimerkin tulisi olla edustava suhteessa kyseessä olevan luotonantajan tarjoamiin luottoihin. Lisäksi momentissa säädetään, että todellinen vuosikorko on ilmoitettava mainonnassa vähintään yhtä näkyvästi kuin muut luoton kustannuksia kuvaavat luvut. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 11 artiklan 2, 3 ja 5 kohta. 

Pykälän 3 momentin mukaan mainonnassa on yhdessä luoton todellisen vuosikoron kanssa ilmoitettava kuluttajalle velvollisuudesta tehdä vakuutusta tai muuta lisäpalvelua koskeva sopimus, jos tällaisen sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiselle mainostetuin ehdoin, mutta lisäpalvelun kustannukset eivät ole ennakolta määriteltävissä, jolloin niitä ei siis voi ottaa huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa. Vastaava ilmoitusvelvollisuus sisältyy 7 luvun 8 §:n 3 momenttiin. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 11 artiklan 4 kohta. 

6 §.Ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä annettavat tiedot. Pykälän 1 momentissa säädetään ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä annettavista tiedoista. Vastaavasti kuin 5 § käsiteltävä pykälä ei koskisi asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja, vaan niitä koskevista ennakkotiedonantovelvoitteista säädettäisiin 9 §:ssä. 

Luotonantajan ja luotonvälittäjän on annettava kuluttajalle tiedot momentissa mainituista seikoista ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kuluttaja on antanut tietoja luottoon liittyvistä odotuksistaan ja tarpeistaan sekä taloudellisista olosuhteistaan, ja hyvissä ajoin ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä. Kyse ei olisi mistä tahansa kuluttajan antamista tämän olosuhteita koskevista tiedoista, vaan säännöksellä on liityntä 12 §:n mukaiseen luotonantajan pyyntöön kuluttajalle tietojen toimittamiseksi tämän luottokelpoisuuden arvioimiseksi. Tarkoituksena on, että annettavissa ennakkotiedoissa otetaan näin huomioon kuluttajan henkilökohtaiset olosuhteet sekä odotukset ja tarpeet toisin kuin 4 §:n nojalla saatavilla pidettävissä yleisissä tiedoissa.  

Ennakkotiedot on annettava pysyvällä tavalla ESIS-lomaketta käyttäen. Tietojen antaminen pysyvällä tavalla on määritelty 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa.  

Momentissa todetaan lisäksi selvyyden vuoksi, että jos muualla laissa säädetään tiedonantovelvoitteista, luotonantajan on annettava myös näissä muissa laeissa edellytetyt tiedot kuluttajalle. Tapauksesta riippuen sovellettavaksi voivat tulla esimerkiksi 6 a luvun säännökset rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynnistä sekä tietoyhteiskuntakaaren 177 §:n säännökset. 

Ennakkotiedoista ja ESIS-lomakkeesta on tarkoitus säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, ja pykälän 2 momentti sisältäisikin tätä koskevan valtuuden. 

Pykälällä ja siihen liittyvällä asetuksella pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 1 ja 2 kohta. 

7 §.Asuntoluoton tarjoaminen puhelimitse. Pykälässä säädetään vähimmäistiedoista, jotka kuluttajalle on annettava asuntoluottojen puhelinmyynnissä. Vastaavasti kuin 5 ja 6 §:n mukainen tiedonantovelvollisuus pykälä ei koskisi asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja, vaan niitä koskevista ennakkotiedonantovelvoitteista säädettäisiin 9 §:ssä. 

Puhelinmyynnillä tarkoitetaan perinteistä puhelinmyyntiä, jossa luotonantaja tarjoaa luottoa suullisesti, eikä siis asiointia esimerkiksi tekstiviestillä. Säännöstä sovelletaan siitä riippumatta, tapahtuuko yhteydenotto kuluttajan vai luotonantajan aloitteesta, ja sitä sovelletaan paitsi etämyyntitilanteissa myös silloin, kun luottoa tarjotaan puhelimessa, vaikka itse sopimus tehtäisiinkin lopulta esimerkiksi elinkeinonharjoittajan toimitiloissa. Jos kyse on etämyynnistä, sovellettavaksi tulevat myös 6 a luvun säännökset etämyynnissä annettavista ennakkotiedoista.  

Tiedonantovelvoitteet puhelinmyynnissä ovat suppeammat kuin muissa tapauksissa. Ehdotuksen mukaan puhelinmyynnissä luotonantajan tai luotonvälittäjän on annettava kuluttajalle tiedot tarjottavasta luotosta, korosta ja muista kustannuksista ja luoton takaisinmaksusta. Ennakkotiedoista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 

Pykälällä ja siihen liittyvällä asetuksella pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 10 kohta. 

8 §.Tietojen maksuttomuus. Pykälässä kielletään maksujen periminen kuluttajalta luvussa edellytettyjen tietojen antamisesta. Lähtökohtana on muutoinkin, että elinkeinonharjoittajan lakisääteisten tiedonantovelvollisuuksien täyttämisestä ei saa periä kuluttajalta erillistä maksua, mutta oikeusvarmuuden vuoksi pidetään perusteltuna, että direktiivin 8 artikla tietojen maksuttomuudesta pannaan täytäntöön nimenomaisella säännöksellä.  

9 §.Asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja koskevat tiedonantovelvoitteet. Pykälässä säädetään asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja koskevista tiedonantovelvoitteista. Asuntovakuudellisen kuluttajaluoton mainontaan sovelletaan 7 luvun 8 §:n säännöksiä ja tiedonantovelvollisuuteen ennen luottosopimuksen tekemistä mainitun luvun 9—12 §:n säännöksiä. Pykälä perustuu direktiivin 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa jäsenvaltioille varattuun mahdollisuuteen soveltaa asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin tiettyjä kulutusluottodirektiivin tiedonantovelvoitteita koskevia säännöksiä. Syitä jäsenvaltio-option käyttöön selvitetään yleisperustelujen 5.2 jaksossa.  

Luotonantajan ja luotonvälittäjän on lisäksi antaessaan kuluttajalle 7 luvun 9 ja 10 §:ssä tarkoitettuja tietoja ilmoitettava, tarjoaako luotonantaja tai luotonvälittäjä neuvontapalveluja. Säännöksellä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 22 artiklan 1 kohta. On kuitenkin huomattava, että 2. lakiehdotuksen 4 §:stä johtuu, ettei luotonantajalla ole oikeutta tarjota neuvontapalveluja.  

Luotonantajan velvollisuus menetellä vastuullisesti luottoa myönnettäessä 

10 §.Kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat ja tiedot. Pykälän 1 momentissa säädetään luotonantajan velvollisuudesta määritellä tiedot, joiden perusteella kuluttajien luottokelpoisuus arvioidaan, sekä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat. Luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävillä menettelytavoilla tarkoitetaan paitsi niitä konkreettisia toimia, joilla kuluttajan luottokelpoisuus arvioidaan, myös tapoja, joilla luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävien tietojen oikeellisuus varmistetaan. Momentti perustuu direktiivin 18 artiklan 2 kohtaan. 

Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että säännöksessä ei edellytetä siinä mainittujen tietojen pitämistä julkisesti luotonantajan asiakkaiden saatavilla. Kyseiset tiedot ja menettelytavat saattavat sisältää luotonantajan liikesalaisuuden piiriin kuuluvia seikkoja.  

Pykälän 2 momentti koskee sellaisen luotonantajan henkilöstön palkitsemista, jotka vastaavat luottokelpoisuuden arvioinnista. Momentin säännöksiä sovelletaan sekä niihin henkilöihin, jotka käytännössä vastaavat yksittäisten kuluttajien luottokelpoisuuden arvioinnoista, että niihin, jotka määrittelevät 1 momentissa tarkoitetut tiedot ja menettelytavat.  

Luotonantajan on momentin mukaan laatiessaan ja soveltaessaan edellä tarkoitettujen henkilöiden palkitsemista koskevia linjauksia varmistettava, että linjaukset ehkäisevät eturistiriitojen syntymistä. Momentissa mainittaisiin erikseen, ettei henkilöstön palkkion määrä saa olla riippuvainen hyväksyttyjen luottohakemusten määrästä tai osuudesta. Momentin säännökset täydentävät luottolaitosten osalta luottolaitostoiminnasta annetun lain 8 luvun säännöksiä, ja sillä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 3 kohdan b alakohta. 

Pykälän 3 momentissa asetetaan lisäkriteerejä palkitsemista koskeville linjauksille, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 3 kohta. 

11 §.Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus. Pykälässä säädetään kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnista. Pykälän 1 momentissa luotonantajalle asetetaan velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus huolellisesti ennen luottosopimuksen tekemistä. Luottokelpoisuuden arviointi on suoritettava kuluttajan tuloja ja menoja sekä muita taloudellisia olosuhteita koskevien tarpeellisten, riittävien ja oikeasuhtaisten tietojen perusteella. Momentti vastaa periaatteiltaan muita kuluttajaluottoja koskevaa 7 luvun 14 §:ää, mutta on yksityiskohtaisempi. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 18 artiklan 1 kohta ja 20 artiklan 1 kohta. 

Luottokelpoisuuden arvioinnissa on otettava huomioon kaikki tarpeelliset ja merkitykselliset tekijät, jotka voivat vaikuttaa kuluttajan kykyyn maksaa luotto takaisin luottoaikana. Pelkkien luottotietojen tarkistaminen ei olisi riittävää kuluttajan luottokelpoisuuden arvioimiseksi, vaan luotonantajan tulisi hankkia myös muita tietoja kuluttajan taloudellisesta asemasta kuluttajalta itseltään ja muista käytettävissä olevista tarkoituksenmukaisista sisäisistä tai ulkoisista lähteistä. Tarpeellisia tietoja kuluttajan luottokelpoisuuden arvioimiseksi ovat esimerkiksi kuluttajan tulot, varallisuus, menot, velat ja mahdolliset takausvastuut. Maksuvaran selvittämisessä tulisi ottaa huomioon myös mahdollinen luoton korkomenojen nouseminen. Samoin tulisi ottaa huomioon tulojen jatkuvuuteen vaikuttavat seikat, kuten työ- tai virkasuhteen laatu. Mitä suuremmasta lainasta on kyse, sitä seikkaperäisemmät selvitykset ovat tarpeen. Tietojen tulee samanaikaisesti olla oikeasuhtaisia, eli luottokelpoisuuden arvioimiseksi käytettävät tiedot eivät saa olla suhteettoman laajoja tavoiteltuun päämäärään nähden. Tietojen tulee myös olla sellaisia, että luotonantajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia tietoja. 

Käytettävien tietojen tulee olla luotettavia, minkä vuoksi luotonantajan olisikin varmistettava tietojen paikkansapitävyys asianmukaisesti. Esimerkiksi tulotietojen varmistamiseksi kuluttajaa tulisi tilanteen mukaan pyytää toimittamaan esimerkiksi palkka- tai eläketodistus taikka maanviljelijöiden viimeisin verotuspäätös ja erittelyosa. Riittävää ei siis ole, että kuluttajaa pyydetään vain lainahakemuksessa vahvistamaan esimerkiksi allekirjoituksellaan annettujen tulotietojen oikeellisuus. Kuluttajan ilmoittamien menoja koskevien tietojen paikkaansa pitävyyttä luotonantajan tulisi arvioida esimerkiksi vertaamalla niitä samankaltaisten kuluttajien keskimääräisiin elinkustannuksiin. Tarvittaessa luotonantaja voi myös edellyttää asiakkaalta lisäselvitystä ja dokumentaatiota annettujen menotietojen paikkansa pitävyyden varmistamiseksi.  

Luotonantajan on edellä tarkoitettujen tietojen perusteella, joiden luotettavuus on asianmukaisesti varmistettu, arvioitava, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa. Kuten direktiivin 18 artiklan 3 kohdassa todetaan, kuluttajan luottokelpoisuuden arviointi ei saa pääasiallisesti perustua siihen, että luoton vakuudeksi annettavan omaisuuden arvo ylittää luoton määrän tai että sen arvon odotetaan vastaisuudessa ylittävän luoton määrän. Poikkeuksen muodostavat ne tilanteet, jolloin kuluttajan tarkoituksena on alun perin, että velka suoritetaan luottoajan päätyttyä omaisuuden myynnistä saatavalla kauppahinnalla, eikä tavanomaiseen tapaan luottosuhteen aikana saatavilla tuloilla. 

Pykälän 2 momentti koskee tilanteita, joissa luoton määrää tai luottorajaa myöhemmin korotetaan. Momentin mukaan luotonantajalla on tällöin velvollisuus varmistaa kuluttajaa koskevien tietojen ajantasaisuus. Jos korotus on merkittävä, kuluttajan luottokelpoisuus olisi arvioitava uudelleen ennen korotuksesta sopimista. Säännös perustuu direktiiviin 18 artiklan 6 kohtaan ja vastaa 7 luvun 14 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädetään luotonantajan velvollisuudesta säilyttää tiedot kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia koskevista toimista. Säilyttämisvelvollisuus kestäisi viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Jos luottosopimuksesta syntyy erimielisyyksiä, tiedot olisi kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Tietojen säilyttäminen voisi tapahtua joko paperilla tai sähköisesti luotonantajan tietojärjestelmissä. Säännös perustuu direktiivin 18 artiklan 2 kohtaan, mutta oikeusvarmuuden vuoksi pidetään perusteltuna säätää myös tietojen säilyttämisajasta. Säilyttämisaika vastaa henkilöllisyyden todentamista koskevien tietojen 7 luvun 16 §:ssä säädettyä säilyttämisaikaa.  

12 §.Tietojen pyytäminen kuluttajalta. Pykälässä säädetään tietojen pyytämisestä kuluttajalta luottokelpoisuuden arviointia varten. Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan luotonantajan tulee ilmoittaa kuluttajalle, mitä tietoja tämän on toimitettava luotonantajalle luottokelpoisuuden arviointia varten sekä tietojen toimittamisen määräaika. Luotonantajan tulee eritellä selkeästi ja yksinkertaisesti tarvittavat tiedot. Luotonantajan voi olla tarpeen pyytää myös todistuksia ja muita asiakirjoja sen varmistamiseksi, että annettavat tiedot pitävät paikkansa. Kuten luottokelpoisuutta arvioitaessa muutoinkin, tietoja koskevan pyynnön on oltava oikeasuhtainen ja rajoituttava siihen, mikä on tarpeen luottokelpoisuuden arvioimiseksi asianmukaisesti. Luotonantajalla on mahdollisuus pyytää lisäselvitystä kuluttajalta, jos sen ei kuluttajan toimittamien tietojen perusteella ole mahdollista suorittaa luottokelpoisuuden arviointia. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 20 artiklan 3 kohta. 

Momentin toisen virkkeen mukaan kuluttajalle tulee kyseisten tietojen pyytämisen yhteydessä mainita, että tietojen toimittamatta jättäminen voi johtaa siihen, että luottoa ei myönnetä. Jos tietopyynnön tekee luotonantajan sijasta luotonvälittäjä, tulee tämän mainita asiasta. Kyseinen varoitus voidaan esittää kuluttajalle myös vakiomuotoisena. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 20 artiklan 4 kohta. 

Pykälän 2 momentin mukaan luotonvälittäjän on toimitettava kuluttajalta saadut tiedot asianmukaisesti luotonantajalle, jos kuluttaja on toimittanut 1 momentissa tarkoitetut tiedot luotonvälittäjälle. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 20 artiklan 2 kohta. 

13 §.Vakuusmuodot ja vakuudeksi hyväksyttävän omaisuuden arviointi. Pykälässä säädetään luoton vakuuksiin liittyvistä seikoista. Pykälän säännökset täydentävät periaatteiltaan sitä, mitä luottolaitoksilta on edellytetty jo aikaisemmin niiden riskienhallintaa koskevassa lainsäädännössä ja sen nojalla annetuissa Finanssivalvonnan määräyksissä ja ohjeissa (Standardi 4.4a, Luottoriskien hallinta, erityisesti 28 kohta).  

Pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan on määriteltävä vakuusmuodot, jotka se hyväksyy luottosopimuksen vakuudeksi. Luotonantajan on määriteltävä, hyväksyykö se esinevakuuksien ohella myös henkilövakuudet ja minkälaista omaisuutta se hyväksyy esinevakuutena. 

Pykälän 2 momentti koskee omaisuuden arvioitsijoita ja arviointistandardeja, ja sillä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 19 artiklan 1 ja 2 kohta. Momentissa asetetaan luotonantajalle ensinnäkin velvollisuus varmistaa, että luottosopimuksen vakuudeksi annettavan asunto-omaisuuden arvioitsija on riittävän riippumaton luoton myöntämisestä. Arvioitsijaa ei olisi pidettävä riittävän riippumattomana, jos hän paitsi arvioi vakuudeksi annettavan omaisuuden myös yksin päättää luoton myöntämisestä.  

Lisäksi momentissa edellytetään, että omaisuuden arvioinnissa käytetään luotettavia, standardeihin perustuvia arviointimenettelyjä. Säännös ei edellytä sitä, että standardien tulisi olla julkisesti kuluttajien saatavilla. Standardeihin perustuvia arviointimenetelmiä voidaan pitää luotettavina, jos niissä otetaan huomioon kansainvälisesti tunnustetut arvonmääritysstandardit. Tällaisina kansainvälisesti tunnustettuina standardeina pidetään direktiivin johdanto-osan 26 kappaleen mukaan erityisesti kansainvälisiä arvonmääritysstandardeja antavan komitean, Euroopan arviointiyhdistysten kattojärjestön tai Royal Institution of Chartered Surveyors -organisaation kehittämiä arvonmääritysstandardeja.  

Pykälän 3 momentissa säädetään tehdyn arvion säilyttämisestä. Momentti perustuu direktiivin 19 artiklan 2 kohtaan, mutta oikeusvarmuussyistä ehdotetaan säädettäväksi myös säilyttämisajasta. Arvio olisi säilytettävä viiden vuoden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi. Jos luottosopimuksesta syntyy erimielisyys, tulee arvio kuitenkin säilyttää siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Arvio voidaan säilyttää paperilla tai sähköisesti esimerkiksi luotonantajan tietojärjestelmissä. Säilytysaika vastaa 11 §:n mukaista luottotietojen arviointia koskevien tietojen säilyttämisaikaa. Säilytettävä on paitsi arvion lopputulos myös sen perusteet ja maininta arvioitsijasta.  

Luottosopimuksen tekeminen 

14 §.Luottotarjous. Pykälässä säädetään luottotarjouksen tekemisestä, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 3 ja 11 kohta. Jos luotonantaja tekee tarjouksen, hänen on tehtävä se 1 momentin mukaan pysyvällä tavalla. Toisin kuin direktiivin 14 artiklan 3 kohdassa, momentissa ei nimenomaisesti mainita, että pysyvää tapaa koskeva vaatimus koskee niitä tilanteita, joissa tarjous sitoo luotonantajaa. Lähtökohtana on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) mukaan, että tarjous sitoo tekijäänsä, eikä sitovuutta ole sen johdosta tarpeen momentissa nimenomaisesti mainita. Säännös ei siten koske esimerkiksi alustavien, ei-sitovien tietojen antamista asiakkaalle tarjottavista luottoehdoista. Säännös ei koske myöskään tapauksia, joissa kuluttaja tekee luotonantajalle tarjouksen sopimuksen tekemisestä.  

Luottotarjouksessa on momentin mukaan oltava kaikki luottosopimusta koskevat ehdot. Luottotarjous ehtoineen vastaa sisällöllisesti luottosopimusluonnosta, minkä johdosta ei ole tarvetta panna erikseen täytäntöön direktiivin 14 artiklan 11 kohtaa, jonka mukaan kuluttajalle on tarjouduttava antamaan kopio luottosopimuksen luonnoksesta samalla, kun luotonantajaa sitova tarjous tehdään. 

Pykälän 2 momentin mukaan tarjouksen mukana on annettava ESIS-lomake, jos kuluttaja ei ole saanut kyseistä lomaketta aiemmin tai jos tarjous poikkeaa sisällöltään lomakkeella aikaisemmin annetuista tiedoista.  

15 §.Luottosopimus. Luottosopimuksen tekemistä koskeva säännös ei pääosin perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Pykälä vastaa sisällöltään 7 luvun 17 §:ää.  

Pykälän 1 momentin mukaan luottosopimus on tehtävä kirjallisesti, ja kuluttajalle on annettava kappale sopimusta. Selvyyden vuoksi momentissa mainitaan erikseen, että sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana.  

Pykälän 2 momentissa säädetään luottosopimuksessa mainittavista tiedoista, joita ovat ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen lisäksi muun muassa tiedot luottosopimuksen osapuolista, valuuttaluottoihin liittyvistä riskeistä ja kuluttajan mahdollisuudesta rajoittaa niitä, peruuttamisoikeuden käyttämisen edellytyksistä, luottosopimuksen irtisanomisesta tai muusta päättämisestä sekä oikeussuojakeinoista ja valvontaviranomaisista. Lisäksi luottosopimuksessa olisi mainittava kaikki sopimusehdot. Valuuttaluottoja koskevalla säännöksellä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 6 kohta.  

Pykälän 3 momentti sisältää valtuussäännöksen säätää sopimuksessa mainittavista tiedoista tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.  

Pykälän 4 momentin mukaan kuluttajalta ei saa luottosuhteen perusteella periä korkoa tai maksuja, joista ei ole sovittu luottosopimuksessa.  

16 §.Luottohakemuksen hylkääminen. Pykälän 1 momentin mukaan luottoa hakeneelle kuluttajalle on viipymättä ilmoitettava luottohakemuksen hylkäämisestä. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 18 artiklan 5 kohdan c alakohta. Luotonmyöntöprosessin läpinäkyvyyden lisäämiseksi momentissa ehdotetaan myös, että kuluttajalle on pyynnöstä ilmoitettava hylkäysperuste kirjallisesti. Tätä velvollisuutta ei kuitenkaan ole silloin, kun hylkäys perustuu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (503/2008) 26 §:ään.  

Luotonantajalta ei edellytettäisi yksityiskohtaisen selvityksen antamista hylkäysperusteesta jo siitä syystä, että hylkäysperusteeseen voi liittyä esimerkiksi liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa informaatiota. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi riittävää olisi, että kuluttajalle ilmoitetaan pääasiallinen syy tai pääasialliset syyt luottohakemuksen hylkäämiseen. Ilmoituksen on kuitenkin oltava yksilöllinen ja siinä määrin informatiivinen, että syy kuluttajan luottohakemuksen hylkäämiseen käy siitä selkeästi ilmi. 

Pykälän 2 momentissa viitataan luottotietolakiin, jossa säädetään tiedoista, jotka kuluttajalle on annettava, jos hylkääminen perustuu luottotietorekisteristä saatuihin henkilöluottotietoihin.  

Luottosopimuksen peruuttaminen 

17 §.Peruuttamisoikeus. Pykälässä säädetään kuluttajan oikeudesta peruuttaa luottosopimus. Jo nykyisin kuluttajalla on oikeus peruuttaa kuluttajaluottosopimus, mutta 7 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan peruuttamisoikeutta ei ole asuntoluotoissa lukuun ottamatta tapauksia, joissa asuntoluottoa tarjotaan koti- tai etämyynnissä. Pykälän mukainen peruuttamisoikeus koskisi sekä asuntoluottoja että asuntovakuudellisia kuluttajaluottoja.  

Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 14 artiklan 6 kohta, jossa jäsenvaltioiden edellytetään määrittelevän vähintään seitsemän päivän pituinen määräaika kuluttajan päätöksenteolle. Tämä määräaika voi olla joko luottosopimuksen tekemistä edeltävä harkinta-aika, sopimuksen tekemistä seuraava peruuttamisaika taikka näiden yhdistelmä. Syitä peruuttamisoikeuden valitsemiselle selvitetään yleisperustelujen 5.2 jaksossa.  

Kuluttajalla on 1 momentin mukaan oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä tai siitä myöhäisemmästä ajankohdasta, jona kuluttaja on saanut laissa edellytetyt tiedot sisältävän kappaleen luottosopimuksesta. Peruuttamisesta olisi ilmoitettava luotonantajalle pysyvällä tavalla eli esimerkiksi kirjeellä tai sähköpostilla. Kuluttajan ei tarvitsisi perustella peruuttamisoikeuden käyttämistä. Jos kuluttajat ovat ottaneet luoton yhteisvastuullisesti vastattavakseen, yhden velallisen käyttäessä peruuttamisoikeuttaan luottosopimus peruuntuu samanaikaisesti muiden velallisten osalta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonantajan oikeudesta vaatia kuluttajalta korvausta peruuttamisesta. Momentin mukaan luotonantajalla on oikeus vaatia luoton korko ajalta, jonka luotto on ollut kuluttajan käytettävissä. Lisäksi luotonantajalla olisi oikeus saada kuluttajalta korvaus viranomaismaksuista, jos niitä ei peruuttamistapauksessa palauteta. Muita kuluja, esimerkiksi luottotietojen tarkistamisesta aiheutuneita kuluja, ei saisi kuluttajalta peruuttamistilanteessa periä. Jos kuluttajalle ei ole ilmoitettu ennakolta maksuvelvollisuudesta tai koron ja maksujen määrästä taikka, jos koron määrää ei ole mahdollista antaa, sen määräytymisen perusteista, edes korkoa tai viranomaismaksuja ei saisi periä kuluttajalta.  

Pykälän 3 momentin mukaan kuluttajan on palautettava varat ja suoritettava mahdolliset 2 momentissa tarkoitetut korvaukset viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen lähettämisestä. Jos kuluttaja laiminlyö palautusvelvollisuutensa, peruuttaminen raukeaa ja luottosopimus jää voimaan. Maksuvelvollisuuden täyttämisestä saa kuitenkin pidättäytyä niin kauan kunnes luotonantaja täyttää oman vastaavan velvollisuutensa eli palauttaa kuluttajan luottosopimukseen liittyen tekemät suoritukset vähennettynä niillä suorituksilla, jotka luotonantaja saa pitää 2 momentin mukaisesti. Jos peruutettavalle luotolle on annettu vakuus, se on palautettava kuluttajan palauttaessa luottosopimuksen nojalla saamansa varat luotonantajalle.  

18 §.Liitännäissopimuksen sitomattomuus. Pykälässä säädettäisiin liitännäissopimuksen sitomattomuudesta kuluttajan peruuttaessa luottosopimuksen. Säännös ei perustu direktiiviin, vaan on kansallista sääntelyä. Vastaava säännös sisältyy 7 luvun 21 §:ään. Usein luottosopimukseen liittyvä muu sopimus, esimerkiksi lainaturvavakuutus, on niin vahvasti sidoksissa itse luottoon, ettei sen voimassa pitäminen olisi mielekästä luottosopimuksen peruuntuessa. Ehdotetun 1 momentin mukaan liitännäissopimus ei peruuttamistilanteissa sido kuluttajaa silloin, kun liitännäispalvelun tarjoaa luotonantaja tai kolmas tämän ja luotonantajan välisen sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella. Pykälässä tarkoitettu liitännäispalvelu voi olla palvelu, joka on tarjottu osana yhdistettyä tarjousta luoton kanssa, tai muutoin kuluttajalle luoton yhteydessä. Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että pykälässä tarkoitetulla luottosopimukseen liittyvällä muulla sopimuksella ei tarkoiteta luoton vakuuksia koskevia sitoumuksia, jotka raukeavat sitten, kun luotto on maksettu takaisin. 

Vaikka liitännäissopimus ei sidokaan kuluttajaa, on kuitenkin mahdollista, että kuluttajan edun mukaista olisi pitää luottosopimukseen liittyvä muu sopimus voimassa luottosopimuksen peruuttamisesta huolimatta. Tämän vuoksi 2 momentissa säädettäisiin kuluttajan oikeudesta pitää halutessaan liitännäissopimus voimassa luottosopimuksen peruuttamisesta huolimatta. Oikeusvarmuussyistä edellytetään, että kuluttaja ilmoittaa tästä luotonantajalle 30 päivän kuluessa peruuttamisilmoituksen lähettämisestä. Jos kuluttaja haluaa pitää liitännäissopimuksen voimassa, voi sillä olla vaikutusta liitännäispalvelua koskevan sopimuksen ehtoihin, jos liitännäispalvelua on tarjottu osana yhdistettyä tarjousta. Esimerkkinä voidaan mainita yhdistetyn tarjouksen mukaisesti tehty asuntoluottosopimus, jossa asuntoluoton yhteydessä otettu kotivakuutus voi jäädä voimaan kuluttajan peruuttaessa luottosopimuksen, mutta mahdollisesti erilaisin ehdoin kuin silloin, jos kuluttaja ei olisi peruuttanut asuntoluottosopimusta.  

Luoton maksaminen ennen eräpäivää 

19 §.Kuluttajan oikeus maksaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluotto ennen sen erääntymistä. Pykälä vastaa 7 luvun 27 §:ää. Pykälän 1 momentissa säädetään kuluttajan oikeudesta maksaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluotto kokonaan tai osittain ennen sen erääntymistä. Momentti perustuu direktiivin 25 artiklan 1 kohtaan. 

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonantajan saatavasta vähennettävistä luottokustannuksista ja luotonantajalle luoton perustamisesta aiheutuneiden kulujen perimisoikeudesta. Momentti perustuu direktiivin 25 artiklan 1 ja 3 kohtaan.  

20 §.Korvausoikeus asuntoluotoissa. Pykälässä säädetään luotonantajan oikeudesta saada korvaus kuluttajan maksaessa asuntoluoton tai sen osan ennenaikaisesti. Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke vastaa muilta osin voimassa olevan 7 luvun 29 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä, mutta selvyyden vuoksi siinä todettaisiin, että luotonantajalla on korvausoikeus myös silloin, kun kuluttaja maksaa asuntoluoton osan ennenaikaisesti.  

Uutta on momentin toinen virke, jonka mukaan luotonantajan on toimitettava kuluttajalle tämän takaisinmaksupyynnön vastaanotettuaan pysyvällä tavalla laskelma, josta käy ilmi vaaditun korvauksen määrä ja sen laskennassa käytetyt perusteet ja oletukset. Käytettyjen perusteiden ja oletusten on oltava asianmukaisia ja perusteltuja. Laskelman toimittamista edellytetään jo nykyisin Finanssivalvonnan antamissa asuntoluoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävän enimmäiskorvauksen laskentaan käytettäviä menetelmiä koskevissa määräyksissä ja ohjeissa (Määräykset ja ohjeet 4/2011). Säännöksen myötä velvollisuus laajenisi koskemaan myös muita luotonantajia kuin luottolaitoksia.  

Pykälän 2 momentissa säädetään korvauksen enimmäismäärästä. Momenttiin sisältyvä valtuussäännös Finanssivalvonnalle korvaisi voimassa olevan lain 7 luvun 29 §:ään sisältyvän säännöksen, jonka nojalla Finanssivalvonta on antanut edellä mainitut Määräykset ja ohjeet 4/2011.  

Pykälällä ja siihen liittyvillä Finanssivalvonnan määräyksillä pannaan täytäntöön direktiivin 25 artiklan 3 ja 4 kohta. 

21 §.Korvausoikeus asuntovakuudellisissa kuluttajaluotoissa. Pykälässä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä luotonantajalla on oikeus saada korvausta kuluttajan maksaessa asuntovakuudellisen kuluttajaluoton ennenaikaisesti takaisin. Lisäksi pykälässä säädetään mahdollisen korvauksen enimmäismäärästä. Säännös perustuu direktiivin 25 artiklan 3 kohtaan ja vastaa asiallisesti 7 luvun 28 §:n säännöksiä.  

Pykälän 1 momentin mukaan luotonantajalla on oikeus saada korvaus luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta, jos luoton korko on kiinteä eli jos luoton korkoa ei ole sidottu viitekorkoon. Jos luoton korko on osan aikaa kiinteä ja osan aikaa sidoksissa viitekorkoon, luotonantajalla on oikeus saada korvaus ennenaikaisesta takaisinmaksusta vain siinä tapauksessa, että luotto maksetaan ennenaikaisesti takaisin jaksolla, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta.  

Pykälän 2 momentin mukaan luotonantajan korvaus ei saa ylittää määrältään yhtä prosenttia ennenaikaisesti takaisinmaksetun luoton määrästä, jos luotto maksetaan takaisin vähintään vuotta ennen luottosopimuksen päättymistä. Jos luottosopimuksen päättymiseen sen sijaan on alle vuosi, korvaus saa olla enintään puoli prosenttia ennenaikaisesti takaisinmaksetun luoton määrästä. Korvaus ei saa kuitenkaan ylittää koron määrää ennenaikaisen takaisinmaksun ja luottosopimuksen päättymisen väliseltä ajanjaksolta.  

Pykälän 3 momentissa säädetään tilanteista, joissa oikeutta korvaukseen ei ole edes silloin, kun luoton korko on kiinteä. Korvausta ei saa vaatia ensinnäkään silloin, kun luottoa on maksettu takaisin ennenaikaisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana enintään 10 000 euroa. Kynnysarvon ylittymistä arvioidaan ennenaikaisen suorituksen maksupäivästä vuosi taaksepäin, ja jos ennenaikaiset suoritukset tänä aikana ylittävät 10 000 euroa, luotonantajalla on oikeus periä korvausta kynnysarvon ylittävältä osalta. Korvausta ei saa vaatia myöskään silloin, kun takaisinmaksu suoritetaan lainaturvavakuutuksen nojalla tai kun takaisinmaksettava luotto perustuu käyttelytiliin liittyvään luottosopimukseen.  

Valuuttaluotot 

22 §.Valuuttakurssiriskien rajoittaminen. Pykälän tarkoituksena on suojata kuluttajaa valuuttaluottoihin liittyviltä riskeiltä, jotka aiheutuvat valuuttakurssien muutoksista. Valuuttaluotot määritellään 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 1 kohta.  

Pykälän 1 momentissa säädetään luotonantajan velvollisuudesta varoittaa kuluttajaa hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä luottosopimukseen liittyvistä riskeistä sekä velvollisuudesta antaa tietoa käytettävissä olevista järjestelyistä valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien riskien vähentämiseksi. Tällainen järjestely voi olla esimerkiksi kuluttajan oikeus saada luottosopimus milloin tahansa muunnetuksi euromääräiseksi, vakuutus valuuttakurssiriskiltä suojautumiseksi tai luottoa koskeva valuuttasuojaus. Kyseiset tiedot voidaan antaa esimerkiksi ESIS-lomakkeella. Vakuutusten ja muiden vastaavien tuotteiden osalta olisi riittävää, että kuluttajalle annetaan tietoa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Säännöksessä ei edellytetä, että luotonantajan tai tämän yhteistyötahon tulisi tarjota kyseisiä vakuutuksia tai muita tuotteita, joilla kuluttaja voi suojautua valuuttakurssiriskiltä.  

Pykälän 2 momentissa säädetään kuluttajan oikeudesta saada luottosopimus milloin tahansa muunnettua euromääräiseksi, jos valuuttaluotto tarjotaan muussa valuutassa kuin eurossa. Muunto on tällöin toteutettava sen päivän virallisen vaihtokurssin mukaisena, joka on kolmas pankkipäivä siitä, kun kuluttajan ilmoitus muuntamisesta on saapunut luotonantajalle. Virallisena vaihtokurssina pidetään Suomen Pankin päivittäin verkkosivuillaan julkaisemia Euroopan keskuspankin vahvistamia valuuttakursseja. 

23 §.Tiedonantovelvollisuus valuuttaluottosopimuksen kuluessa. Pykälässä säädetään luotonantajan tiedonantovelvollisuudesta valuuttaluottosopimuksen kuluessa. Jos jäljellä oleva valuuttaluoton luottomäärä tai maksuerien suuruus poikkeaa yli 20 prosentilla siitä, mikä se olisi, jos sovellettaisiin luottosopimusta tehtäessä voimassa ollutta valuutanvaihtokurssia, luotonantajan on ehdotuksen mukaan ilmoitettava tästä viipymättä kuluttajalle. Tämän jälkeen kuluttajalle tulisi ilmoittaa poikkeamasta säännöllisesti niin kauan, kuin poikkeama säilyy yli 20 prosentin suuruisena. Säännöllisyysvaatimuksen täyttämiseksi riittävää olisi, että ilmoitus tehdään kerran vuodessa. Jos luotto myönnetään eri valuutassa kuin kuluttajan asuinvaltion valuutassa, tehdään vertailu kuluttajan asuinvaltion valuutan ja sen valuutan välillä, jossa luotto on myönnetty. Jos taas kuluttaja saa tulonsa eri valuutassa kuin siinä, jossa luotto on myönnetty, vertailu tehtäisiin luoton myöntövaluutan ja sen valuutan välillä, jossa kuluttaja saa tulonsa, joista luotto on luottokelpoisuuden arvioinnin pohjana olleiden tietojen mukaan ollut tarkoitus maksaa takaisin.  

Ilmoitus olisi annettava pysyvällä tavalla. Ilmoituksessa tulisi kertoa kuluttajan oikeudesta saada luottosopimus muunnetuksi toisen valuutan määräiseksi, muuntamisen ehdoista ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvaa riskiä rajoittavista mahdollisista muista järjestelyistä. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 23 artiklan 4 kohta.  

Eräitä luotonvälittäjän velvollisuuksia 

24 §.Tiedonantovelvollisuus ennen luotonvälitystä. Pykälässä säädetään luotonvälittäjän tiedonantovelvollisuuksista.  

Pykälän 1 momentissa säädetään tiedoista, jotka luotonvälittäjän on annettava kuluttajalle hyvissä ajoin ennen asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä pysyvällä tavalla. Annettavia tietoja ovat muun muassa luotonvälittäjän nimi ja käyntiosoite sekä rekisteri, johon välittäjä on merkitty. Kuluttajalle on annettava tieto siitä, toimiiko luotonvälittäjä tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä ja jos toimii, niiden luotonantajien nimet, joiden puolesta välittäjä toimii. Kuluttajalle on myös kerrottava välityspalvelun sisällöstä, jos välittäjä ei toimi luotonantajan asiamiehenä. Kerrottava on myös siitä, tarjoaako luotonvälittäjä neuvontapalveluja. Lisäksi luotonvälittäjän tulee antaa kuluttajalle tieto luotonvälityksestä perittävistä maksuista, menettelyistä, joiden mukaisesti kuluttaja tai muu taho voi tehdä valituksen välittäjän toiminnasta tai viedä asian tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisuelimen käsiteltäväksi, sekä luotonantajan tai kolmansien osapuolten luottosopimukseen liittyen välittäjälle maksamista maksuista tai muista kannustimista. Maksuja ja muita kannustimia koskevien tiedonantovelvoitteiden tavoitteena on avoimuuden varmistaminen ja mahdollisista eturistiriidoista johtuvien väärinkäytösten estäminen. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonvälittäjälle maksettavien palkkioiden tai kannustimien ilmoittamisesta. Luotonvälittäjän on ilmoitettava kuluttajalle, jos sille maksettavien palkkioiden tai kannustimien määrä vaihtelee sen mukaan, minkä luotonantajan kanssa kuluttaja tekee luottosopimuksen. Lisäksi kuluttajalle tulee ilmoittaa, että tällä on mahdollisuus saada pyynnöstä lisätietoja välittäjälle maksettavien palkkioiden tai kannustimien määrien vaihtelusta kuluttajalle tarjottujen luottosopimusten osalta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 2 kohta. Koska riippumaton luotonvälittäjä saa 25 §:n mukaan ottaa korvauksen luotonvälityksen johdosta vain kuluttajalta, ei momentti käytännössä koske tällaisia luotonvälittäjiä. Momentin säännöksellä ei käytännössä olisi merkitystä myöskään yhden luotonantajan asiamiehenä toimivan luotonvälittäjän osalta, koska tällöin luotonvälittäjän saama palkkio tai muu kannustin ei voi vaihdella momentissa tarkoitetulla tavalla.  

Pykälän 3 momentin mukaan luotonvälittäjän on tietojen antamisen yhteydessä ilmoitettava myös sille mahdollisesti maksettavien kannustimien tai muiden palkkioiden huomioimisesta kuluttajalta perittävää maksua määritettäessä. Momentilla pannaan täytäntöön 15 artiklan 3 kohta. 

25 §.Riippumaton luotonvälittäjä. Pykälän mukaan luotonvälittäjä saa ilmoittaa toimivansa riippumattomana luotonvälittäjänä vain siinä tapauksessa, että se välittää riittävän suurta määrää markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia. Kyse on siis oltava kuluttajan tarpeet ja henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen edustavasta otoksesta markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia. Vaatimuksen täyttämiseksi riittävää ei ole, että luotonvälittäjä välittää vain yhden luotonantajan tai konsernin tarjoamia luottoja. Riippumattomana luotonvälittäjänä toimiminen edellyttää lisäksi, että luotonvälittäjä ei vastaanota korvausta luotonvälityksestä muulta kuin kuluttajalta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 1 kohdan c alakohta ja osaltaan 22 artiklan 4 kohta. 

26 §.Kuluttajalta luotonvälityksestä perittävä maksu. Pykälän 1 momentissa säädetään luotonvälittäjän oikeudesta saada kuluttajalta maksu luotonvälityksestä. Maksun saamisen edellytyksenä on, että maksusta on ilmoitettu kuluttajalle laissa edellytetyllä tavalla ja että siitä on sovittu kuluttajan kanssa pysyvällä tavalla. Säännös vastaa 7 luvun 49 §:n 2 momentin säännöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonvälittäjän velvollisuudesta ilmoittaa tämän kuluttajalta perimän maksun määrä luotonantajalle luoton todellisen vuosikoron laskentaa varten. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 4 kohta. 

27 §.Kuluttajan olosuhteiden huomioiminen. Pykälän mukaan luotonvälityksen ja mahdollisten lisäpalvelujen tarjoamisen on perustuttava kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana. Tiedot vastaavat pääpiirteissään niitä tietoja, joita luotonantaja käyttää kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnissa. Taloudellista tilannetta koskevat tiedot kattavat myös tiedot kuluttajan henkilökohtaisista olosuhteista, jotka vaikuttavat tämän taloudelliseen tilanteeseen. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 7 artiklan 1 kohta.  

Neuvontapalvelut 

28 §.Kuluttajalle annettavat ennakkotiedot. Pykälässä säädetään neuvontapalvelua koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Oikeudesta neuvontapalvelujen tarjoamiseen säädetään 2. lakiehdotuksen 4 §:ssä.  

Neuvontapalvelun tarjoajan on annettava pykälässä säädetyt tiedot kuluttajalle ennen neuvontapalvelun aloittamista tai neuvontapalvelua koskevan sopimuksen tekemistä. Pykälän mukaan kuluttajalle olisi ensinnäkin ilmoitettava ne luotonantajat, joiden tarjoamien luottojen arviointiin annettava suositus perustuu. Myös kuluttajalta neuvontapalvelusta perittävien maksujen yhteismäärä tai maksujen määräytymisperusteet on ilmoitettava. Tiedot on annettava pysyvällä tavalla. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 22 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta. 

29 §.Oikeus saada maksu neuvontapalvelusta. Pykälän 1 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoajalla on oikeus saada korvaus neuvontapalvelusta tai suosittelemansa luottosopimuksen johdosta kuluttajalta vain, jos kuluttajalle on ilmoitettu maksusta laissa edellytetyllä tavalla ja siitä on sovittu kuluttajan kanssa pysyvällä tavalla. Säännös ei perustu direktiiviin. Asianmukaisena pidetään, että neuvontapalveluja koskeva sääntely vastaa maksujen osalta luotonvälitystä koskevaa 26 §:n säännöstä. 

Pykälän 2 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoaja ei saa vastaanottaa korvausta neuvontapalvelusta tai suosittelemansa luottosopimuksen johdosta muulta kuin kuluttajalta. 

30 §.Neuvontapalvelun suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin neuvontapalvelun tarjoajan velvollisuuksista neuvontapalvelun suorittamisessa, ja sillä pannaan osaltaan täytäntöön 22 artiklan 3 kohta.  

Pykälän 1 momentin mukaan neuvontapalvelun tulee perustua kuluttajan taloudellista tilannetta koskeviin tietoihin, kuluttajan ilmoittamiin luottoa koskeviin tarpeisiin ja odotuksiin sekä asianmukaisiin oletuksiin kuluttajan riskeistä luottosopimuksen voimassaoloaikana. Tiedot vastaavat pääpiirteissään niitä tietoja, joita luotonantaja käyttää kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnissa. Taloudellista tilannetta koskevat tiedot kattavat myös tiedot kuluttajan henkilökohtaisista olosuhteista, jotka vaikuttavat tämän taloudelliseen tilanteeseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoajan on arvioitava riittävän suuri määrä markkinoilla tarjolla olevia luottosopimuksia. Neuvontapalvelun tarjoajan on tekemänsä arvioinnin perusteella suositeltava kuluttajan tarpeisiin ja odotuksiin sekä tämän taloudelliseen tilanteeseen sopivaa tai sopivia luottosopimuksia. Lisäksi edellytetään, että kuluttajalle annetaan kappale tehdystä suosituksesta pysyvällä tavalla.  

Pykälän 3 momentin mukaan neuvontapalvelun tarjoajan on säilytettävä tehty suositus viiden vuoden ajan sen antamisesta. Neuvontapalvelua koskevan erimielisyyden synnyttyä suositus on kuitenkin säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Momentin mukainen säilytysaika vastaa 11 §:n 3 momentin ja 13 §:n 3 momentin mukaista säilyttämisaikaa. 

Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevat muut säännökset 

31 §.Kuluttajaluottoja koskevien säännösten soveltaminen. Pykälän 1 momentissa säädetään asuntoluottoihin ja asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin sovellettavista 7 luvun säännöksistä. 

Pykälän 2 momentti sisältäisi poikkeuksen 7 luvun 24 §:n 1 momentista ilmenevään pääsääntöön, jonka mukaan kuluttajan maksettavaksi tuleva korko saa muuttua luottosopimuksen kuluessa vain sopimuksessa yksilöidyn viitekoron muutosten mukaisesti, sekä mainitun pykälän 2 momentista ilmenevään periaatteeseen, jonka mukaan koron muutokset on toteutettava tasapuolisesti ja kuluttajia syrjimättömällä tavalla. Näiden säännösten estämättä asuntoluottosopimuksessa voitaisiin momentin mukaan sopia, että kuluttajan maksettavaksi tuleva korko ei muutu sen johdosta, että sovitun viitekoron arvo on pienempi kuin nolla. Luotonantajalla olisi siis myös negatiivisen viitekoron tapauksessa mahdollisuus periä kuluttajalta luoton marginaali kokonaisuudessaan.  

Valvonta 

32 §.Seuraamukset. Pykälässä säädetään 7 a luvun säännösten rikkomisen seuraamuksista. Pykälän 1 momentin alkuosa vastaa 7 luvun 50 §:ää.  

Momentti sisältää uuden säännöksen noudatettavasta menettelystä, kun 7 a luvun säännöksiä rikkoo 2. lakiehdotuksessa tarkoitettu ulkomainen luotonvälittäjä. Kyse voi olla välittäjästä, jolla on sivuliike Suomessa, tai välittäjästä, joka toimii Suomessa palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Tällöin noudatetaan asuntoluottodirektiivin 34 artiklan 2 ja 4 kohdan säännöksiä. Tältä osin pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön mainitut direktiivin kohdat.  

Pykälän 2 momentti sisältää viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin ja 2. lakiehdotukseen siltä osin kuin niissä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä seuraamuksia. 

33 §.Valvontaviranomaiset. Pykälässä säädetään 7 a luvun säännösten noudattamista valvovista viranomaisista ja näiden oikeudesta saada valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja ja asiakirjoja. Pykälä vastaa 3 momenttia lukuun ottamatta asiallisesti pääosin 7 luvun 51 §:ää. Valvontaviranomaisten toimivaltuuksista säädetään lisäksi Finanssivalvonnasta annetussa laissa, Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetussa laissa (661/2012) sekä 2. ja 3. lakiehdotuksessa.  

Pykälän 3 momentissa säädetään valvontaviranomaisten yhteistyöstä ulkomaisten ETA-valvontaviranomaisten kanssa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevissa asioissa. Momentissa säädetään myös, että direktiivin 36 artiklassa tarkoitettuna yhteysviranomaisena toimii Finanssivalvonta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 36 ja 37 artikla. 

Pykälän 4 momentti vastaa asiasisällöltään aiempaa 3 momenttia. 

1.2  Laki asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä

1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvien asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitykseen sekä kyseisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamiseen. Mainitun luvun 1 §:n 2 momentin mukaan luvun säännöksiä ei sovelleta luottoon, josta ei peritä korkoa tai muita maksuja, sellaiseen käänteiseen asuntoluottoon, joka täyttää momentin 2 kohdassa säädetyt tarkemmat edellytykset, eikä tiettyihin panttilainauslaitosten myöntämiin luottoihin. Näiden luottojen välitys ei kuuluisi siten myöskään käsiteltävän lakiehdotuksen soveltamisalaan.  

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys määritellään 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja neuvontapalvelu kyseisen momentin 2 kohdassa. Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja ovat asuntoluotot ja asuntovakuudelliset kuluttajaluotot. Asuntoluotolla tarkoitetaan 1. lakiehdotuksen 7 a luvussa luottoa, jonka luotonantaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä asunto-omaisuuden hankkimiseksi tai siihen kohdistuvan omistusoikeuden säilyttämiseksi (3 §:n 1 momentin 2 kohta). Asuntovakuudellisella kuluttajaluotolla tarkoitetaan luvussa luottoa, jonka luotonantaja sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä muuhun kuin edellä mainittuun tarkoitukseen ja jonka vakuudeksi annetaan asunto-omaisuutta (3 §:n 1 momentin 3 kohta). Asunto-omaisuudella tarkoitetaan puolestaan asuinkiinteistöä, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavia yhteisöosuuksia sekä asuinrakennusta, joka sijaitsee kiinteistöä koskevan käyttöoikeuden nojalla hallitulla alueella (3 §:n 1 momentin 1 kohta). 

2 §.Määritelmät. Pykälän 1 momentin 1 kohta sisältää asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä koskevan määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 5 kohta. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksellä tarkoitetaan asunto-omaisuuteen liittyvien luottosopimusten esittelemistä tai tarjoamista kuluttajille ja kuluttajien avustamista muutoin kyseisten luottosopimusten tekemisessä korvausta vastaan ja muun kuin luotonantajan itsensä toimesta. Määritelmä kattaa myös tällaisten luottosopimusten tekemisen kuluttajien kanssa luotonantajan puolesta.  

Direktiivin johdanto-osan 74 kappaleen mukaan luotonvälityksenä ei pidettäisi toimintaa, jonka tarkoituksena on ainoastaan tutustuttaa kuluttajia luotonantajiin tai luotonvälittäjiin. Luotonvälityksenä ei pidettäisi siten esimerkiksi sitä, että kiinteistönvälittäjä antaa asiakkaalleen tietyn luotonantajan yhteystiedot tai kertoo jonkin luotonantajan tarjoamasta luottotyypistä ilman, että kiinteistönvälittäjä osallistuu luottosopimuksen tarkempaan esittelyyn, muuhun tarjoamiseen, valmisteluun tai tekemiseen.  

Momentin 2 kohta sisältää neuvontapalvelun määritelmän. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 21 kohta. Neuvontapalvelulla tarkoitetaan asunto-omaisuuteen liittyvää luottosopimusta koskevan henkilökohtaisen suosituksen antamista kuluttajalle. Olennaista määritelmässä on kuluttajalle annettava henkilökohtainen suositus. Neuvontapalvelulla ei sen sijaan tarkoiteta tavanomaisena pidettävää luotonantajan tuotteiden esittelyä, asiakkaiden tarpeiden kartoittamista, markkinointia tai laissa edellytettyjen tietojen taikka selvitysten antamista.  

Momentin 3 kohta sisältää henkilöstön määritelmän. Henkilöstöllä tarkoitetaan luotonvälittäjän palveluksessa olevia tai muutoin tämän lukuun toimivia henkilöitä, jotka osallistuvat asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitykseen. Lisäksi henkilöstön määritelmä kattaa ne henkilöt, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisena ensiksi mainitut henkilöt toimivat. Kohdalla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 11 kohta. 

Momentin 4 kohta sisältää asuntoluottodirektiivin määritelmän. Momentin 5—7 kohdassa määriteltäisiin puolestaan suomalainen ja ulkomainen luotonvälittäjä sekä luotonvälittäjä. Osa lain säännöksistä koskee yksinomaan suomalaisia ja osa ulkomaisia luotonvälittäjiä, ja osa säännöksistä koskee puolestaan sekä ulkomaisia että suomalaisia luotonvälittäjiä. Momentin 8 kohta sisältää luotonantajan asiamiehen määritelmän. Luotonantajan asiamiehen määritelmä poikkeaa direktiivin 4 artiklan 7 kohdan mukaisesta sidonnaisasiamiehen määritelmästä siinä, että merkitystä ei ole sillä, minkä suuruinen osuus luotonvälittäjän edustamilla luotonantajilla markkinoilla on. 

Pykälän 2 momentti sisältää kotivaltion määritelmän. Jos luotonvälittäjä on luonnollinen henkilö, tarkoitetaan kotivaltiolla sellaista Euroopan talousalueeseen kuuluvaa valtiota, jossa luotonvälittäjän päätoimipaikka sijaitsee. Jos luotonvälittäjä taas on oikeushenkilö, kotivaltio on lähtökohtaisesti se ETA-valtio, jossa luotonvälittäjän sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee. Esimerkiksi Suomen lain mukaan rekisteröityjen oikeushenkilöiden sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa. Vastaavasti toisessa ETA-valtiossa rekisteröidyn oikeushenkilön sääntömääräinen kotipaikka on yleensä kyseisessä ETA-valtiossa. Jos luotonvälittäjällä ei kuitenkaan siihen sovellettavan lain mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, on tämän kotivaltio se ETA-valtio, jossa luotonvälittäjän päätoimipaikka sijaitsee. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artiklan 19 kohta. 

3 §.Oikeus välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Pykälässä säädetään oikeudesta välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Pykälän 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus välittää tällaisia kuluttajaluottoja ainoastaan, jos se on rekisteröity asunto-omaisuuteen liittyvien luottojen välittäjäksi tämän lain mukaisesti. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 1 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista rekisteröitymisvelvollisuuteen. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua luottolaitosta ja ulkomaista ETA-luottolaitosta. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 9 kohta. On syytä huomata, että poikkeus ei koskisi sitä vastoin 3. lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvia luotonantajia tai vertaislainanvälittäjiä. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäminen poikkeaa luottojen myöntämisestä ja vertaislainanvälittämisestä muun muassa vaadittavan ammattitaidon osalta. Lisäksi mainitun lakiehdotuksen mukaiset rekisteröintiedellytykset ovat keveämmät siinä suhteessa, että asiakkaiden etujen turvaamiseksi toiminnanharjoittajalta ei edellytetä vastuuvakuutusta. Näiden syiden vuoksi ei pidetä perusteltuna laajentaa poikkeusta koskemaan tällaisia toimijoita.  

Momentin 2 kohdan mukaan rekisteröitymisvelvollisuus ei koskisi ulkomaista luotonvälittäjää. Ulkomainen luotonvälittäjä on määritelty 2 §:n 1 momentin 6 kohdassa, ja sillä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolle sen kotivaltion toimivaltainen viranomainen on asuntoluottodirektiivin 29 artiklan mukaisesti myöntänyt oikeuden välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 1 kohta. 

Momentin 3 kohdan mukaan sellaisen elinkeinonharjoittajan, joka välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja satunnaisesti muun toimilupaa, rekisteröintiä tai ennakollista hyväksyntää edellyttävän ammattitoiminnan yhteydessä, ei tarvitse rekisteröityä tämän lain mukaisesti. Säännöksessä käytetään direktiivin 29 artiklan 8 kohdassa jäsenvaltioille varattua mahdollisuutta olla soveltamatta mainittua artiklaa muun ammattitoiminnan yhteydessä satunnaisesti harjoitettavaan välitystoimintaan edellyttäen, että kyseistä ammattitoimintaa koskevissa laeissa tai eettisissä säännöissä ei kielletä välitystoiminnan harjoittamista. Kohdassa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja voi olla esimerkiksi asianajaja tai muu henkilö, joka on saanut luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain (715/2011) mukaisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana.  

Momentin mukainen poikkeus koskisi vain rekisteröitymisvelvollisuutta koskevia 5—9 §:n säännöksiä. Poikkeuksen piirissä olevien toimijoiden olisi noudatettava 11—14 §:ssä säädettyjä velvoitteita, kun ne välittävät asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai tarjoavat näihin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja.  

Pykälän 3 momentissa säädetään lain 6 §:n 1 momentin 4 kohtaan sisältyvien tietämystä ja pätevyyttä koskevien vaatimusten ulottamisesta ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen henkilöstöön sekä edellä 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan henkilöstöön. Tietämystä ja pätevyyttä koskevia vaatimuksia sovellettaisiin lisäksi tietyiltä osin ulkomaisen luotonvälittäjän sellaiseen henkilöstöön, joka välittää palvelujen vapaan tarjonnan nojalla Suomessa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja.  

Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 3 kohta. Siinä käytettäisiin hyväksi mainitun kohdan ii alakohdan toisessa virkkeessä vastaanottavalle jäsenvaltiolle varattua mahdollisuutta vahvistaa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset tiettyjen direktiivin liitteeseen III sisältyvien vaatimusten osalta silloin, kun välittämistä tehdään palvelujen vapaan tarjonnan perusteella toisesta valtiosta. Perusteltua on, että kaikilla täällä toimivilla välittäjillä on perustiedot muun muassa luottosopimuksiin liittyvästä suomalaisesta lainsäädännöstä ja asunnon ostamisprosessista Suomessa. 

4 §.Oikeus tarjota neuvontapalveluja. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta tarjota asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Kyseisiä neuvontapalveluja saisi tarjota vain luotonvälittäjä. Vaikka elinkeinonharjoittajan tarkoituksena olisi siis toimia yksinomaan asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoajana, hänen tulisi rekisteröityä luotonvälittäjäksi luotonvälittäjiä koskevaan rekisteriin, jollei ehdotetusta 3 §:stä muuta johdu.  

Pykälässä asetettaisiin myös lisäedellytyksiä neuvontapalvelujen tarjoajalle. Neuvontapalvelujen puolueettomuuden edistämiseksi oikeutta neuvontapalvelujen tarjoamiseen ei olisi jonkin luotonantajan asiamiehenä toimivalla tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvalla luotonvälittäjällä. Samaan konserniin kuuluminen määräytyisi kirjanpitolain (1336/1997) 6 §:n mukaisesti. Oikeutta neuvontapalvelujen tarjoamiseen ei olisi myöskään luotonvälittäjällä, joka on kirjanpitolain 7 tai 8 §:ssä tarkoitetussa omistusyhteysyritys- tai osakkuusyrityssuhteessa luotonantajaan. Pykälässä säädetyt lisäedellytykset neuvontapalvelujen tarjoajalle koskisivat myös 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia.  

Pykälässä käytetään direktiivin 22 artiklan 4 kohdassa jäsenvaltioille varattua mahdollisuutta kieltää ilmausten ”neuvonta” ja ”neuvoja” tai muiden samankaltaisten ilmausten käyttö, jos kuluttajille tarkoitettuja neuvontapalveluja tarjoavat luotonantajat tai sidoksissa olevat luotonvälittäjät. Syitä option käyttöön selvitetään yleisperustelujen 5.2 jaksossa. 

5 §.Välittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta pitää rekisteriä suomalaisista luotonvälittäjistä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään rekisteri-ilmoituksen tekemisestä ja rekisteri-ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittämistä suunnittelevan on tehtävä Finanssivalvonnalle ilmoitus välittäjärekisteriin merkitsemistä varten. Välittäminen kattaa myös asunto-omaisuuteen liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen, eli myös asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoamista suunnittelevien olisi tehtävä pykälässä tarkoitettu ilmoitus. 

Momentin 1 kohdan mukaan rekisteri-ilmoituksessa on mainittava yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, hänen on ilmoitettava syntymäaikansa. Lisäksi on ilmoitettava toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Jos välittäjä on oikeushenkilö, rekisteri-ilmoituksessa on puolestaan mainittava oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteri-ilmoituksessa on mainittava myös, mikäli ilmoituksentekijä toimii tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä samoin kuin tieto näistä luotonantajista. Niin ikään rekisteri-ilmoituksessa olisi annettava tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. 

Momentin 2 kohdan mukaan ilmoituksessa on tarvittaessa esitettävä selvitys myös 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainituista seikoista. Yleensä kohdan mukaiset tiedot ilmenevät muista rekisteriin merkittävistä tiedoista. Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla tarpeen saada selvitystä esimerkiksi ilmoituksen tekijän kotivaltiosta tai siitä, että ilmoituksen tekijä tosiasiassa pääasiallisesti toimii Suomessa, ja säännös onkin tarpeen tällaisia tilanteita silmällä pitäen. 

Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, ilmoituksessa on momentin 3 kohdan mukaan annettava selvitys niistä 7 §:n 2 momentissa tarkoitetuista henkilöistä, joiden luotettavuus tulee arvioitavaksi. Rekisteri-ilmoituksesta on siis käytävä ilmi esimerkiksi oikeushenkilön toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä ne, joilla on suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosa osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä. 

Momentin 4 kohdan mukaan ilmoitukseen olisi lisäksi sisällytettävä selvitys ilmoituksen tekijän ja sen henkilöstön koulutuksesta ja työkokemuksesta. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, vastaava selvitys on annettava myös 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuista oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvista henkilöistä. Toisin kuin 3 kohdan mukaan selvitystä ei olisi siis toimitettava yhteisön omistajista muutoin kuin henkilöyhtiöissä. Tarpeellisia selvityksiä voivat olla esimerkiksi ansioluettelo, tutkinto- ja työtodistukset sekä todistukset osallistumisesta merkittäviin koulutusohjelmiin tai ammatillisille kursseille. 

Ilmoituksen tekijän tulee lisäksi momentin 5 kohdan mukaan antaa selvitys siitä, että sillä on 8 §:ssä tarkoitettu vastuuvakuutus tai muu vakuus. Jos kyse on vakuutuksesta, ilmoituksen tekijän on toimitettava Finanssivalvonnalle vakuutuskirja ja vakuutusehdot. Jos kyse on muusta vakuudesta, ilmoituksen tekijän on toimitettava tarpeellinen selvitys sen arvioimiseksi, täyttääkö vakuus 8 §:n mukaiset edellytykset, eli esimerkiksi tiedot vakuuden antajasta, määrästä ja muista ehdoista.  

Pykälän 3 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta saada ilmoituksen tekijältä lisätietoja. Tietojen on oltava tarpeen rekisteröinnin edellytysten täyttymisen arvioimiseksi. Lisätietojen pyytäminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun Finanssivalvonta ei saa ilmoituksen tekijän luotettavuuden selvittämiseksi tarpeellisia tietoja suoraan rikosrekisteristä. 

6 §.Rekisteröinnin edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä Finanssivalvonnan on rekisteröitävä ilmoituksen tekijä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjäksi. Momentin 1 kohdan mukaan ilmoituksen tekijän kotivaltion tulee olla Suomi. Kotivaltio määritellään 2 §:n 2 momentissa. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö taikka oikeushenkilö, jolla ei siihen sovellettavan lain mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, sen tulee myös tosiasiassa pääasiallisesti toimia Suomessa. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, jonka sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa, myös sen päätoimipaikan tulee olla Suomessa. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 5 kohta.  

Momentin 2 kohdassa edellytetään, että ilmoituksen tekijä ei ole konkurssissa. Jos ilmoituksen tekijä on luonnollinen henkilö, hänen on oltava täysi-ikäinen eikä hänen toimintakelpoisuutensa saa olla rajoitettu. 

Ilmoituksen tekijän tulee momentin 3 kohdan mukaan olla luotettava. Lain 7 §:ssä säädetään tarkemmin luotettavuudesta. 

Momentin 4 kohdassa edellytetään, että ilmoituksen tekijällä ja sen henkilöstöllä tulee olla luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Luottotoimintaa koskevan tietämyksen ja pätevyyden arvioinnissa otetaan huomioon ne tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset, jotka sisältyvät asuntoluottodirektiivin liitteeseen III. Jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö, koskee vaatimus myös sen ylimpään johtoon kuuluvia henkilöitä. Ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt määritellään pykälän 2 momentissa ja henkilöstön määritelmä sisältyy 2 §:n 1 momentin 3 kohtaan. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 2 kohdan c alakohta. 

Ilmoituksen tekijällä on momentin 5 kohdan mukaan oltava myös 8 §:ssä tarkoitettu vastuuvakuus tai muu vakuus. Vaatimus perustuu direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. 

Pykälän 2 momentissa määritellään 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut oikeushenkilön ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt, joita ovat toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa, hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä siihen rinnastettavan toimielimen jäsenet ja varajäsenet sekä vastuunalaiset yhtiömiehet. Ylimmältä johdolta ja henkilöstöltä edellytettävästä luottotoimintaa koskevasta asiantuntemuksesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, ja momentti sisältäisi tätä koskevan valtuuden.  

Pykälän 3 momentissa säädetään rekisteröinnin epäämisestä. Jos olosuhteet huomioon ottaen on ilmeistä, että ilmoituksen tekijä aikoo harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä toisen välikätenä, Finanssivalvonta voi evätä rekisteröinnin. Säännöksen tarkoituksena on estää tässä laissa tarkoitetun toiminnan harjoittaminen sellaisilta henkilöiltä, jotka esimerkiksi epäilyttävän taustansa takia eivät luultavasti tulisi täyttämään rekisteröimisen edellytyksiä, mutta jotka pyrkivät alalle välikäden avulla. 

7 §.Luotettavuus. Pykälän 1 momentissa määritellään 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu luotettavuus. Ilmoituksen tekijää ei pidetä luotettavana, jos hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton välittämään lain soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja. Näissä tapauksissa henkilöä ei pidetä luotettavana myöskään omistamaan tällaista toimintaa harjoittavaa yhteisöä tai toimimaan sen hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, toimitusjohtajana tai toimitusjohtajan sijaisena tai muussa ylimmässä johdossa. Momentissa tarkoitetun lainvoimaisen tuomion perustana voi olla esimerkiksi 26 §:ssä rangaistavaksi ehdotettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitysrikos, 3. lakiehdotuksen 19 §:ssä rangaistavaksi ehdotettu vertaislainanvälittäjärikos tai luotonantajarikos, rahanpesu- tai kirjanpitorikos, veropetos taikka muu taloudelliseen toimintaan liittyvä rikos. 

Ilmoituksen tekijää ei pidetä luotettavana myöskään silloin, jos hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan mainitunlaisessa tehtävässä. Vastaavanlainen säännös sisältyy esimerkiksi 3. lakiehdotuksen 5 §:ään ja luottolaitostoiminnasta annetun lain 7 luvun 4 §:ään. Esimerkiksi lainvoimaa vailla oleva tuomio momentissa tarkoitetusta rikoksesta voisi osoittaa henkilön olevan ilmeisen sopimaton toimimaan kyseisessä tehtävässä. Myös liiketoimintakiellosta annetun lain (1059/1985) nojalla ilmoituksen tekijälle määrätty, jo päättynyt liiketoimintakielto voi vaikuttaa luotettavuuden arviointiin.  

Pykälän 2 momentissa säädetään henkilöistä, joita 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu luotettavuusvaatimus koskee, jos ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö. Jotta luotettavuusvaatimus oikeushenkilön kohdalla täyttyy, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia. 

8 §.Vastuuvakuutus tai muu vakuus. Pykälän 1 momentissa säädetään ilmoituksen tekijältä edellytetystä vastuuvakuutuksesta tai muusta vakuudesta asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksestä ja tällaisiin kuluttajaluottoihin liittyvistä neuvontapalveluista aiheutuvien vahinkojen korvaamiseksi. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohta.  

Ilmoituksen tekijällä edellytetään olevan voimassa oleva vastuuvakuutus, pankkitakaus tai Finanssivalvonnan hyväksymä muu vastaava vakuus. Määrältään vakuutuksen tai muun vakuuden on oltava vähintään sen suuruinen kuin direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla annetuissa sääntelystandardeissa edellytetään. Kyseisen kohdan nojalla annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1125/2014 1 artiklan mukaan luotonvälittäjiltä vaadittavan ammatillisen vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden rahallinen vähimmäismäärä on 460 000 euroa jokaista yksittäistä vahinkoa kohden ja yhteensä 750 000 euroa kaikkien vahinkojen osalta kalenterivuotta kohden. 

Lisäksi momentissa edellytetään, että vakuutus tai muu vakuus on voimassa niiden ETA-valtioiden alueilla, joissa ilmoituksen tekijä harjoittaa kyseisten kuluttajaluottojen välitystä tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista. Momentissa edellytetään myös, että vakuutuksenantajan tai muun vakuuden antajan kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ellei Finanssivalvonta hakemuksesta myönnä tästä poikkeusta. Viimeksi mainittu edellytys on kansallista sääntelyä, eikä perustu direktiiviin. 

Pykälän 2 momentissa säädetään vastuuvakuutukselle asetettavista lisäehdoista vahinkoa kärsineen etujen turvaamiseksi. Ehdot ovat kansallista sääntelyä eivätkä perustu direktiiviin. Vastaavan kaltaisia ehtoja asetetaan muun muassa vakuutusmeklareilta vaadittavalle vastuuvakuutukselle, josta säädetään vakuutusedustuksesta annetun lain (570/2005) 28 §:ssä.  

Momentin 1 kohdan mukaan vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutuskorvaus vahingon kärsineelle omavastuuta vähentämättä siinäkin tapauksessa, että vakuutukseen sisältyy omavastuu. Momentin 2 kohdan mukaan vakuutuksesta korvataan vahinko, joka on syntynyt vakuutuskauden aikana tapahtuneen teon tai laiminlyönnin seurauksena ja jonka korvaamisesta on esitetty kirjallinen vaatimus ilmoituksen tekijälle eli välittäjälle taikka vakuutuksenantajalle vakuutuksen voimassaoloaikana tai kolmen vuoden kuluessa vakuutuksen päättymisestä.  

9 §.Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen. Pykälässä säädetään rekisteriin merkittävistä tiedoista ja muutoksista ilmoittamisesta, ja se vastaa pääpiirteissään 3. lakiehdotuksen 7 §:ää. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan rekisteriin merkitään yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi ja henkilötunnus. Jos yksityisellä elinkeinonharjoittajalla ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa. Lisäksi rekisteriin merkitään toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. Jos välittäjä on oikeushenkilö, merkitään rekisteriin momentin 2 kohdan mukaan oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus tai muu vastaava tunniste, päätoimipaikka ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite, josta toimintaa harjoitetaan. 

Momentin 3 kohdan mukaan rekisteriin merkitään niiden henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luotettavuus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa. Momentin 4 kohdan mukaan rekisteriin merkitään myös niiden ylimpään johtoon kuuluvien henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luottotoimintaa koskeva asiantuntemus on rekisteri-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos tällaisella henkilöllä ei ole henkilötunnusta, rekisteriin merkitään hänen syntymäaikansa.  

Momentin 5 kohdan mukaan rekisteriin merkitään 8 §:ssä tarkoitetun vastuuvakuutuksen antaja ja vakuutusmäärä tai muun vakuuden laatu, antaja ja määrä. 

Rekisteriin merkitään momentin 6 kohdan mukaan myös rekisteröinnin päivämäärä.  

Momentin 7 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä tieto siitä, mikäli välittäjä toimii tietyn tai tiettyjen luotonantajien asiamiehenä. Jos välittäjä toimii asiamiehenä, tulee rekisteriin merkitä myös tieto niistä luotonantajista, joiden asiamiehenä välittäjä toimii. Jos rekisteriin merkittävä välittäjä ei toimi asiamiehenä, ei rekisteriin merkittäisi mitään tältä osin. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan c alakohta.  

Momentin 8 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä tieto siitä, mikäli ilmoituksen tekijä tarjoaa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevia neuvontapalveluja. Ehdotetun 4 §:n mukaan neuvontapalvelun tarjoajan tulee olla välittäjä, mutta välittäjien ei luonnollisesti tarvitse toimia neuvontapalvelujen tarjoajina. 

Rekisteriin tulee momentin 9 kohdan mukaan merkitä myös ne ETA-valtiot, joissa ilmoituksen tekijä harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 29 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan b alakohta.  

Momentin 10 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä ilmoituksen tehneelle määrätyt julkiset varoitukset sekä sellaiset kiellot, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Lisäksi rekisteriin merkitään 11 kohdan mukaan rekisteristä poistamisen syy ja ajankohta. Rekisteristä poistamisesta säädettäisiin 20 §:ssä. 

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteriin merkitään myös tiedot niistä, joille Finanssivalvonta on määrännyt kiellon harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä ilman rekisteröintiä tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista ehdotetun 4 §:n vastaisesti. Kieltoa koskeva tieto sekä tieto pykälän 1 momentin 10 kohdassa tarkoitetuista seuraamuksista tulee poistaa rekisteristä viiden vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jona kielto tai muu seuraamus on määrätty.  

Pykälän 3 momentissa säädetään suomalaisen luotonvälittäjän velvollisuudesta tehdä Finanssivalvonnalle viipymättä ilmoitus, jos rekisteriin merkittyihin tietoihin tulee muutoksia. Selvää on, että jos muutos koskee tietoa, joka on rekisteröinti-ilmoitusta tehtäessä edellyttänyt selvityksen toimittamista Finanssivalvonnalle, vastaava selvitys on tarpeen toimittaa myös muutoksesta ilmoitettaessa. 

Lisäksi välittäjän tulee ilmoittaa Finanssivalvonnalle, jos se ei ole harjoittanut asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista edeltävän kuuden kuukauden aikana tai jos se on lopettanut toimintansa. Velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksista säädettäisiin 21 §:ssä.  

10 §.Tietojen saatavilla pitäminen. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3 momentin mukaan viranomaisen henkilörekisteristä saa luovuttaa tietoja tulosteena tai sähköisesti vain, jos luovutuksensaajalla on henkilötietolain (523/1999) mukaan oikeus käsitellä pyydettyjä henkilötietoja. Tällaista ehtoa ei voida soveltaa pidettäessä tietoja yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta luovuttaa henkilötietoja tulosteena taikka saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa muutoin sähköisessä muodossa mainitun 16 §:n 3 momentin estämättä. Henkilötunnuksen saisi kuitenkin luovuttaa vain annettaessa tietoja tulosteena tai teknisenä tallenteena. Luovuttamisen edellytyksenä olisi tällöin se, että luovutuksensaajalla on henkilötietolain 13 §:n tai muun lain mukaan oikeus käsitellä henkilötunnuksia koskevia tietoja. 

Kun ehdotettu 1 momentti koskee Finanssivalvonnan oikeutta luovuttaa henkilötietoja ja saattaa ne yleisesti saataville sähköisen tietoverkon kautta tai luovuttaa muutoin sähköisessä muodossa, pykälän 2 momentissa säädetään puolestaan tiedoista, jotka Finanssivalvonnan olisi pidettävä yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon kautta. Säännös perustuu osaltaan direktiivin 29 artiklan 4 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Velvollisuus tietojen pitämiseen yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon avulla koskee vain osaa rekisteriin merkittävistä tiedoista, kuten elinkeinonharjoittajan nimeä sekä tietoa ylimmästä johdosta. Lisäksi kuluttajien oikeusturvan kannalta tärkeänä pidetään, että Finanssivalvonta pitää yleisesti saatavilla sähköisen tietoverkon avulla myös tietoa ilmoituksen tekijälle määrätyistä julkisista varoituksista sekä sellaisista kieloista, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Viimeksi mainitulta osin sääntely olisi puhtaasti kansallista.  

11 §.Johdon velvoitteet. Pykälän mukaan luotonvälittäjän on huolehdittava siitä, että toiminnassa noudatetaan hyvää luotonantotapaa, josta säädetään kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:ssä, ja että toimintaa harjoitetaan muutoinkin lainmukaisesti. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 9 §:ään. Luotonvälitystä koskevia säännöksiä on muun muassa 1. lakiehdotuksen 7 a luvun 24—27 §:ssä. Jos luotonvälittäjä tarjoaa neuvontapalveluja, niihin liittyen on noudatettava mainitun luvun 28—30 §:n säännöksiä. Jos luotonvälittäjä on oikeushenkilö, koskee huolehtimisvaatimus sen ylintä johtoa, johon kuuluvat tämän lain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetut henkilöt.  

Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksen tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen harjoittaminen laissa edellytetyllä tavalla on tärkeää kuluttajan oikeusturvan kannalta. Välittäjän tulee aktiivisesti valvonnalla ja ohjeita antamalla huolehtia siitä, että yrityksen koko henkilökunta noudattaa toiminnassaan lain säännöksiä. Jos toimintaa harjoitetaan useassa eri toimipaikassa, välittäjän on huolehdittava toiminnan lainmukaisuudesta kunkin toimipaikan osalta.  

12 §.Asiakasvarat. Pykälässä säädetään kiellosta vastaanottaa, pitää hallussa taikka välittää asiakkaalle kuuluvia varoja. Varoilla tarkoitetaan rahan lisäksi esimerkiksi asunto-osakkeita tai muita arvopapereita. Syitä kieltoon selostetaan yleisperustelujen 5.2 jaksossa.  

13 §.Luotonvälitykseen tai neuvontapalveluihin liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen. Pykälän mukaan luotonvälittäjän tulee säilyttää luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvät asiakirjat ja tiedot viiden vuoden ajan siitä, kun asiakassuhde on päättynyt. Jos palvelusta, luotonvälityksestä tai neuvontapalvelusta, on syntynyt erimielisyys, asiakirjat ja tiedot olisi joka tapauksessa säilytettävä siihen saakka, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu. Samoin välittäjän olisi noudatettava mahdollisesta muusta lainsäädännöstä johtuvaa velvollisuutta säilyttää pidempään asiakirjoja ja tietoja.  

Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Vastaavanlainen säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 12 §:ään. 

Säännös täydentää muualla lainsäädännössä, kuten kuluttajansuojalaissa, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa ja kirjanpitolaissa olevia säilyttämisvelvoitteita. Säännöksen tarkoituksena on turvata Finanssivalvonnan tiedonsaantioikeuksien toteutuminen sen valvoessa välittäjiä.  

Säännös kattaa kaikki asiakassuhteet vaiheet ja koskee kaikkea välittäjän toimintaa markkinoinnista mahdollisten ongelmien selvittämiseen. Luotonvälitykseen ja neuvontapalveluihin liittyvillä asiakirjoilla ja tiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi palvelua koskevaa sopimusta ja kuluttajaa koskevaa aineistoa.  

14 §.Vaitiolovelvollisuus. Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuudesta soveltuvin osin yhdenmukaisesti muun muassa vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n kanssa. Vaitiolovelvollisuus koskisi kaikkia tahoja, jotka asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä harjoitettaessa tai tällaisiin luottoihin liittyviä neuvontapalveluja tarjottaessa ovat saaneet tietoonsa asiakkaan tai jonkun muun taloudellista asemaa tai henkilökohtaisia oloja, kuten terveydentilaa, koskevia seikkoja taikka liike- tai ammattisalaisuuksia. Vaitiolovelvollisuus sisältää sekä asiakirjojen salassapitovelvollisuuden että kiellon ilmaista muussa kuin kirjallisessa muodossa oleva tieto. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksen tietojen ilmaisemiseen taikka joissa laissa säädetään asiasta toisin. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi rikoslain (39/1889) 38 luvun 1 §:n mukaisena salassapitorikoksena tai 2 §:n mukaisena salassapitorikkomuksena. 

15 §.Sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen ulkomailla. Pykälässä säädetään asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisesta toisissa ETA-valtioissa. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan rekisteriin rekisteröidyn suomalaisen luotonvälittäjän on ilmoitettava Finanssivalvonnalle, jos välittäjä aikoo aloittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välityksen tai niihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamisen yhdessä tai useammassa toisessa ETA-valtiossa. Ilmoitus on tehtävä Finanssivalvonnalle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista. Ilmoituksessa on mainittava, mitä palveluja välittäjä aikoo tarjota, missä valtiossa tai valtioissa niitä tarjotaan sekä perustaako välittäjä sivuliikkeen palvelujen tarjoamista varten. Momentti sisältää myös määräyksenantovaltuuden, jonka mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus antaa tarkempia määräyksiä tietojen toimittamistavasta ja siitä, mitä tietoja ilmoituksen tulee sisältää. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään Finanssivalvonnan velvollisuudesta toimittaa välittäjän sille ilmoittamat tiedot vastaanottavien valtioiden toimivaltaisille viranomaisille. Tiedot on toimitettava kuukauden kuluessa siitä, kun Finanssivalvonta on vastaanottanut välittäjän sille tekemän ilmoituksen. Näiden tietojen lisäksi Finanssivalvonnan on ilmoitettava viranomaisille ne luotonantajat, joiden asiamiehenä välittäjä toimii, sekä se, että luotonantaja vastaa asiamiehensä toiminnasta. Välittäjälle on viipymättä ilmoitettava siitä, että kyseiset tiedot on toimitettu vastaanottavien valtioiden viranomaisille. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan toinen alakohta. 

Pykälän 3 momentin mukaan välittäjällä on kuukauden kuluttua edellä mainitun Finanssivalvonnan ilmoituksen vastaanottamisesta oikeus aloittaa palvelujen tarjoaminen toisessa ETA-valtiossa. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta. 

16 §.Ulkomaisen luotonvälittäjän toiminnan aloittaminen Suomessa. Pykälässä säädetään ulkomaisen luotonvälittäjän toiminnan aloittamisesta Suomessa. Pykälän 1 momentin mukaan ulkomainen luotonvälittäjä, jolle sen kotivaltion toimivaltainen viranomainen on direktiivin mukaisesti myöntänyt oikeuden välittää asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja, saa aloittaa vastaavan toiminnan Suomessa kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut kotivaltionsa toimivaltaiselta viranomaiselta ilmoituksen Finanssivalvonnalle tehdystä toiminnan aloittamista koskevasta ilmoituksesta. Jos välittäjä on kotivaltionsa viranomaisen myöntämän toimiluvan tai rekisteröinnin mukaan oikeutettu välittämään vain esimerkiksi luottolaitosten tarjoamia luottoja, vastaava rajoitus olisi voimassa myös Suomessa. Momentti koskee sekä sivuliikkeitä että palvelujen vapaan tarjonnan nojalla toimintaa harjoittavia, ja se perustuu direktiivin 32 artiklan 3 kohtaan.  

Momentissa säädetyt edellytykset soveltuisivat myös ulkomaisiin luotonvälittäjiin, jotka ovat aikeissa aloittaa asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevien neuvontapalvelujen tarjoamisen Suomessa. Tämän lisäksi olisi kuitenkin huomioitava, mitä ehdotetussa 4 §:ssä säädetään oikeudesta tarjota neuvontapalveluja.  

Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa 1 momentissa tarkoitettu ulkomainen välittäjä perustaa sivuliikkeen Suomeen. Sivuliikkeellä tarkoitetaan elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 2 §:n mukaan ulkomaisen yhteisön tai säätiön osaa, joka harjoittaa Suomessa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta käsin jatkuvaa liike- tai ammattitoimintaa ulkomaisen yhteisön tai säätiön nimiin ja lukuun. 

Finanssivalvonnan on ilmoitettava tällaiselle välittäjälle edellytykset, joiden mukaisesti sen on harjoitettava toimintaansa Suomessa niissä asioissa, joita koskevia säännöksiä ei ole yhdenmukaistettu Euroopan unionin oikeudessa. Finanssivalvonnan on tehtävä ilmoitus ennen sivuliikkeen toiminnan aloittamista tai kahden kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen saamisesta välittäjän kotivaltion toimivaltaiselta viranomaiselta. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 32 artiklan 4 kohta. 

Pykälän 3 momentti koskee tietoja, jotka Finanssivalvonnan on merkittävä rekisteriin ulkomaisista luotonvälittäjistä, jotka harjoittavat toimintaa Suomessa. Momentti koskee sekä sivuliikkeitä että palvelujen vapaan tarjonnan nojalla toimintaa harjoittavia, ja se perustuu direktiivin 32 artiklan 3 kohtaan. Momentin 1 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä luotonvälittäjän nimi ja tämän rekisterinumero tai muu vastaava tunniste, ja jos luotonvälittäjä on luonnollinen henkilö, myös tämän syntymäaika. Rekisterinumerolla tarkoitetaan suomalaista yritys- ja yhteisötunnusta vastaavaa yrityksen yksilöivää tunnistetta. Momentin 2 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä myös luotonvälittäjän päätoimipaikan osoite ja mahdolliset muut Finanssivalvonnalle ilmoitetut yhteystiedot, kuten sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Jos kyse on sivuliikkeestä, vastaavat tiedot tulee merkitä myös siitä edellyttäen, että yhteystiedot ovat tiedossa ilmoituksen tekemisen hetkellä. Momentin 3 kohdan mukaan sivuliikkeiden osalta tulisi merkitä myös ehdotetun sivuliikkeen johtamisesta vastaavien henkilöiden nimet. Tämä on mahdollista luonnollisesti vain silloin, kun henkilöt ovat tiedossa ilmoituksen tekemishetkellä. Lisäksi rekisteriin tulee merkitä ehdotetun 4 kohdan mukaan luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen nimi sekä sen luotonvälittäjärekisterin internetosoite, johon luotonvälittäjä on merkitty. Ehdotetun 5 kohdan mukaan rekisteriin merkitään myös palvelut, joita luotonvälittäjä aikoo tarjota Suomessa siinä laajuudessa kuin ne ilmenevät kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen Finanssivalvonnalle toimittamasta ilmoituksesta. Ehdotetun 6 kohdan mukaan rekisteriin on merkittävä yhden tai useamman sellaisen luotonantajan nimi ja rekisterinumero tai muu vastaava tunniste, johon luotonvälittäjä on sidoksissa tai jonka puolesta luotonvälittäjä yksinomaan toimii. Jos tällaisia luotonantajia on, tulee niiden myös vahvistaa ottavansa täysi ja ehdoton vastuu luotonvälittäjän toiminnasta. Selvää on, ettei kohta koske tapauksia, joissa luotonvälittäjällä ei ole sidonnaisuuksia luotonantajiin. Ehdotetun 7 kohdan mukaan rekisteriin tulee merkitä päivämäärä, jona kotivaltion toimivaltainen viranomainen on ilmoituksensa mukaan antanut luotonvälittäjälle 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen eli ilmoituksen siitä, että Finanssivalvonnalle on ilmoitettu toiminnan aloittamisesta Suomessa. 

17 §.Valvonta. Pykälässä säädetään lain valvonnasta. Ehdotuksen mukaan Finanssivalvonta valvoisi lain noudattamista. 

18 §.Oikeus saada tietoja sakko- ja rikosrekisteristä. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta saada tietoja sakko- ja rikosrekisteristä. Jotta Finanssivalvonta voisi arvioida välittäjän luotettavuutta, sillä on oltava oikeus saada tätä varten tarpeelliset tiedot sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta sakkorekisteristä. Sen sijaan rikosrekisteritiedot välittäjän luotettavuuden selvittämiseksi Finanssivalvonnalle voidaan luovuttaa rikosrekisterilain (770/1993) 4 a §:n nojalla. 

19 §.Luotonvälitys ilman rekisteröintiä ja neuvontapalvelujen tarjoaminen lainvastaisesti. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan on kiellettävä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoaminen, jos toimintaa harjoitetaan lainvastaisesti ilman rekisteröintiä tai ennen kuin 15 §:n 3 momentissa tai 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu aika ilmoituksen saamisesta on kulunut umpeen. Sama koskee myös tapauksia, joissa välittäjä ei ole ylipäätään vastaanottanut mainituissa säännöksissä tarkoitettua ilmoitusta. Samoin Finanssivalvonnan on kiellettävä neuvontapalvelujen tarjoaminen, jos neuvontapalvelu ei täytä 4 §:ssä säädettyjä edellytyksiä eli jos esimerkiksi neuvontapalvelun tarjoaja kuuluu jonkin luotonantajan kanssa samaan konserniin.  

Yleensä kielto kohdistetaan välittäjänä toimivaan yhteisöön tai elinkeinonharjoittajaan. Erityisestä syystä Finanssivalvonta voisi kohdistaa kiellon myös asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista harjoittavan palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa. Henkilöön kohdistettu kielto voi olla perusteltu esimerkiksi silloin, kun on ilmeistä, että kyseinen yhteisö ei tule noudattamaan kieltoa eikä kykene suoriutumaan kieltopäätökseen liitettävästä uhkasakosta. Samalla tavoin voidaan arvioida tilannetta, jossa on syytä uskoa, että välittäjälle määrättyä kieltoa aiotaan kiertää jatkamalla kiellettyä toimintaa uudessa yrityksessä. 

Koska kiellon tarkoituksena on keskeyttää lain säännösten vastaisesti harjoitettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitys tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoaminen, on myös perusteltua, että kiellon noudattamiselle asetetaan mahdollisimman lyhyt määräaika. Yleensä voitaneen lähteä siitä, että luvattomasti tällaista toimintaa harjoittavan sallitaan tehdä kiellon antamisen jälkeen ainoastaan toiminnan lopettamiseksi välttämättömät toimenpiteet. 

Finanssivalvonnalla on Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaan toimivalta asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakko. Mainitusta pykälästä poiketen 2 momentissa säädetään, että Finanssivalvonnalla on velvollisuus asettaa uhkasakko 1 momentissa tarkoitetun kiellon tehosteeksi, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.  

Finanssivalvonnasta annetun lain 10 §:n mukaan uhkasakon tuomitsee maksettavaksi Finanssivalvonnan johtokunta. Lisäksi siltä osin kuin mainitusta laista ei muuta seuraa, sovelletaan uhkasakkolain (1113/1990) säännöksiä. 

Pykälän 2 momentissa viitataan myös Finanssivalvonnan oikeuteen määrätä julkinen varoitus, josta säädetään Finanssivalvonnasta annetussa laissa. 

20 §.Rekisteristä poistaminen. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonnan on poistettava rekisteristä ilman aiheetonta viivytystä suomalainen luotonvälittäjä, joka ei ole harjoittanut asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista edeltävän kuuden kuukauden aikana tai on lopettanut toimintansa. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan a alakohta. Vaatimus siitä, että rekisteristä poistamisen on tapahduttava ilman aiheetonta viivytystä, perustuu direktiivin 33 artiklan 3 kohtaan. 

Momentin 2 kohdan mukaan rekisteristä on poistettava välittäjä, joka on hyväksytty rekisteriin tämän antamien virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen vuoksi. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan b alakohta. Annettujen virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen on tullut olla laadultaan sellaisia, että ilmoituksen tekijää ei olisi hyväksytty rekisteriin siinä tapauksessa, että Finanssivalvonnalla olisi kyseisten tietojen sijaan ollut käytössään oikeasisältöiset tiedot.  

Myös sellainen välittäjä on momentin 3 kohdan mukaan poistettava rekisteristä, joka ei enää täytä 6 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa säädettyjä rekisteröinnin edellytyksiä. Kohdalla pannaan täytäntöön direktiivin 33 artiklan 1 kohdan c alakohta.  

Välittäjä on 4 kohdan mukaan poistettava rekisteristä, jos se harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä toisen välikätenä. Toisen välikätenä toimiminen on 6 §:n 3 momentin mukaan myös rekisteröinnin este. Kohta ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 3 kohtaan. 

Momentin 5 kohdan mukaan Finanssivalvonnan on poistettava välittäjä rekisteristä, jos 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetty rekisteröinnin edellytys ei enää täyty eikä välittäjä ole asetetussa määräajassa ilmoittanut uusia henkilöitä, jotka täyttävät säädetyn vaatimuksen luottotoimintaa koskevasta asiantuntemuksesta. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 4 kohtaan. 

Välittäjä on 6 kohdan mukaan poistettava rekisterissä myös silloin, jos 6 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetty rekisteröinnin edellytys ei enää täyty eikä välittäjä ole asetetussa määräajassa järjestänyt 8 §:n edellytykset täyttävää vastuuvakuutusta tai muuta vakuutta. Säännös perustuu direktiivin 29 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. 

Lisäksi välittäjä tulee 7 kohdan mukaan poistaa rekisteristä siinä tapauksessa, että välittäjälle on jo aiemmin asetettu 21 §:n 1 momentissa tarkoitettu määräaikainen toimintakielto, mutta välittäjän tai sen ylimmän johdon toiminnassa ilmenevät vakavat tai toistuvat laiminlyönnit jatkuvat sen jälkeenkin. Vastaava säännös sisältyy 3. lakiehdotuksen 18 §:n 1 momentin 5 kohtaan. 

Pykälän 2 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta antaa asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä toimenpiteistä, joihin välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan on 14 päivän kuluessa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjän poistamisesta rekisteristä ilmoitettava tästä niiden muiden ETA-valtioiden toimivaltaisille viranomaisille, joissa välittäjä on 15 §:n 1 momentin mukaisesti ilmoittanut toimivansa. 

21 §.Suomalaista luotonvälittäjää koskevat muut seuraamukset. Pykälän 1 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta kieltää suomalaista luotonvälittäjää jatkamasta toimintaansa, jos välittäjä olennaisesti laiminlyö noudattaa ehdotetun lain 9 §:n 3 momentin, 11—13 §:n tai 15 §:n 1 momentin mukaisia velvollisuuksiaan, eikä laiminlyöntiä ole korjattu Finanssivalvonnan asettamassa kohtuullisessa ajassa. Kielto on voimassa niin kauan kunnes laiminlyönti on korjattu. 

Pykälän 2 momentissa toistetaan selvyyden vuoksi Finanssivalvonnalle Finanssivalvonnasta annetun lain 33 a §:n mukaan kuuluva toimivalta asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakko. Momentti sisältää myös viittauksen Finanssivalvonnasta annettuun lakiin siltä osin kuin laissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä julkinen varoitus. 

22 §.Ulkomaisen luotonvälittäjän sivuliikkeeseen kohdistettavat seuraamukset. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan on vaadittava ulkomaista luotonvälittäjää, jolla on sivuliike Suomessa, lopettamaan säännösten vastainen menettely, jos Finanssivalvonta toteaa, että välittäjä ei noudata 6 §:n 1 momentin 4 kohdan tai 11—13 §:n säännöksiä. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan toinen alakohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään seuraamuksista tilanteissa, joissa välittäjä ei toteuta vaadittuja toimenpiteitä. Finanssivalvonta voi tällöin määrätä 21 §:n 1 momentissa tai Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia sen varmistamiseksi, että välittäjä lopettaa säännösten vastaisen menettelyn. Finanssivalvonnan on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava päätetyistä hallinnollisista seuraamuksista asuntoluottodirektiivin 34 artiklan 2 kohdan mukaisesti välittäjän kotivaltion toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle. Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan kolmas ja neljäs alakohta. 

Pykälän 3 momentissa säädetään menettelystä, jota on noudatettava, jos Finanssivalvonnalla on perusteltu syy epäillä, että ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa oleva sivuliike ei noudata asuntoluottodirektiivin muiden kuin 34 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa mainittujen artiklojen täytäntöön panemiseksi annettuja säännöksiä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta. 

Pykälän 4 momentissa säädetään noudatettavasta menettelystä silloin, kun välittäjän kotivaltion toimivaltainen viranomainen ei toteuta tarvittavia toimia kuukauden kuluessa kyseisten tietojen saamisesta tai jossa välittäjä sen kotivaltion toimivaltaisten viranomaisten toimista huolimatta toimii edelleen tavalla, joka on selvästi suomalaisten kuluttajien etujen vastainen tai haittaa markkinoiden asianmukaista toimintaa Suomessa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan toinen alakohta. 

23 §.Muita ulkomaisia luotonvälittäjiä koskevat seuraamukset. Pykälän 1 momentissa säädetään 22 §:n 3 momenttia vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jos Finanssivalvonnalla on perusteltu syy epäillä, että ilman sivuliikettä Suomessa toimiva ulkomainen välittäjä ei noudata sen kotivaltiossa direktiivin täytäntöön panemiseksi annettuja säännöksiä. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään 22 §:n 4 momenttia vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuuksista tilanteessa, jossa ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltainen viranomainen ei toteuta tarvittavia toimia kuukauden kuluessa kyseisten tietojen saamisesta tai jossa välittäjä sen kotivaltion toimivaltaisten viranomaisten toimista huolimatta toimii edelleen tavalla, joka on selvästi suomalaisten kuluttajien etujen vastainen tai haittaa markkinoiden asianmukaista toimintaa Suomessa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 4 kohdan toinen alakohta. 

Finanssivalvonnan on tällaisissa tapauksissa ensiksi ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille asiasta, minkä jälkeen se voi määrätä 22 §:n 2 momentissa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia. Hallinnollisista seuraamuksista on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä. Finanssivalvonnalla on myös mahdollisuus saattaa asia myös pankkivalvontaviranomaisen käsiteltäväksi Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamista koskevan asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklan mukaisesti.  

24 §.Valvontavaltuudet. Pykälässä säädetään Finanssivalvonnan valvontavaltuuksista, ja sillä pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan viides alakohta sekä saman artiklan 3 ja 5 kohta. 

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus tarkastaa suomalaisen luotonvälittäjän toisessa ETA-valtiossa olevan sivuliikkeen toimintaa Finanssivalvonnasta annetun lain 24 §:n ja 25 §:n säännösten mukaisesti. Lain 24 § koskee tarkastusoikeutta, ja lain 25 § sisältää oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia sekä asianajajia koskevan poikkeuksen tietojensaanti- ja tarkastusoikeudesta.  

Jos Finanssivalvonta ei hyväksy toisen ETA-valtion viranomaisen toteuttamia toimia, jotka koskevat suomalaisen luotonvälittäjän kyseisessä valtiossa sijaitsevaa sivuliikettä, Finanssivalvonta voi saattaa asian pankkivalvontaviranomaisen käsiteltäväksi Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamista koskevan asetuksen (EU) N:o 1093/2010 19 artiklan mukaisesti. Tältä osin momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 2 kohdan viides alakohta.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnalla on oikeus saada ulkomaiselta luotonvälittäjältä valvontatehtävänsä taikka laissa tai asuntoluottodirektiivissä säädettyjen muiden tehtäviensä hoitamiseksi tarpeelliset tiedot. Finanssivalvonnan on kuitenkin ilmoitettava asiasta etukäteen ulkomaisen luotovälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. 

Pykälän 3 momentissa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta tarkastaa ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen toimintaa valvontatehtävänsä taikka laissa tai asuntoluottodirektiivissä säädettyjen muiden tehtäviensä hoitamiseksi. Myös tällaisista tarkastuksista on ilmoitettava etukäteen ulkomaisen luotonvälittäjän kotivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. 

Kun Finanssivalvonta käyttää 2 ja 3 momentin mukaista tietojensaanti- ja tarkastusoikeutta, sovelletaan pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvun säännöksiä muuta finanssimarkkinoilla toimivaa koskevasta tiedonsaanti- ja tarkastusoikeudesta, 33 a §:ää uhkasakon asettamisesta sekä 34 §:ää ulkopuolisen asiantuntijan käyttämisestä. Viimeksi mainitun pykälän mukaan Finanssivalvonta voi valvottavan tai muun finanssimarkkinoilla toimivan valvonnan kannalta tarpeellisen, erityistä asiantuntemusta vaativan asian selvittämiseksi käyttää tilintarkastajaa tai muuta ulkopuolista asiantuntijaa. Kyseisessä pykälässä säädetään myös muun muassa asiantuntijan vastuusta, riippumattomuudesta ja asiantuntijan palkkion maksamisesta. 

25 §.Oikeus vahingonkorvaukseen. Pykälässä säädetään kuluttajan tai muun, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee, oikeudesta vahingonkorvaukseen. Selvää on, että säännös voi tulla sovellettavaksi vain silloin, kun Suomen laki ylipäänsä tulee sovellettavaksi tapaukseen sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooma I -asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008) tai sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan Rooma II -asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o (864/2007) nojalla. 

Pykälän 1 momentissa säädetään luotonvälittäjän velvollisuudesta korvata vahinko, joka hänen lain tai toimeksiantosopimuksen vastaisesta menettelystään aiheutuu kuluttajalle tai muulle, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee. Tällaisia muita tahoja voivat olla esimerkiksi luoton takaaja tai vierasvelkapantin luoton vakuudeksi antanut taikka luotonantaja. Jos luotonvälittäjä osoittaa toimineensa ammattitaitoisesti ja huolellisesti, vapautuu tämä kuitenkin vastuusta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään luotonvälittäjänä toimivan yhteisön toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenen sekä vastuunalaisen yhtiömiehen henkilökohtaisesta korvausvastuusta tilanteissa, joissa 12 §:ssä säädettyä kieltoa vastaanottaa, pitää hallussa tai välittää asiakkaalle kuuluvia varoja on rikottu, ja tästä on aiheutunut vahinkoa kuluttajalle tai muulle, jonka oikeutta toimeksianto tai luottosopimus koskee. Vahingonkorvausvaatimus voitaisiin kohdistaa myös yhteisön toimitusjohtajaan, hallituksen jäseneen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen sekä vastuunalaiseen yhtiömieheen, jos vahinko on johtunut siitä, että tämä on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolehtia siitä, että toiminnassa noudatetaan 12 §:ssä säädettyä kieltoa. Sama koskee hallituksen varajäseneltä, jos hän on toiminut hallituksen jäsenenä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen edellyttää, että säännöksessä mainitut tahot ovat huolehtineet siitä, että menettelytavat ja henkilöstön ohjeistukset on laadittu kiellon noudattamiseksi asianmukaisiksi, ja että näiden noudattamista on riittävästi valvottu. 

Pykälän 3 momentin mukaan sopimusehto, joka poikkeaa 1 tai 2 momentin säännöksistä kuluttajan tai korvaukseen oikeutetun muun luonnollisen henkilön vahingoksi, on mitätön. 

Pykälän 4 momentissa viitataan vahingonkorvauslakiin, jonka 2 ja 6 luvussa säädetään vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken. 

26 §.Rangaistussäännökset. Ehdotuksen mukaan asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitysrikoksesta tuomitaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pykälän 1 momentin mukaan se, joka tahallaan harjoittaa asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai tällaisiin luottoihin liittyvien neuvontapalvelujen tarjoamista ilman rekisteröintiä. Rangaistusuhkana on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. 

Ehdotetussa tunnusmerkistössä tarkoitettua menettelyä voidaan pitää niin moitittavana, että rikosoikeudellinen vastuu siitä on perusteltu. Myös elinkeino-oikeudellisen sääntelyn tehokkuuden varmistaminen puoltaa ehdotettua sääntelyä. Ehdotettu rangaistusasteikko vastaa rangaistavaksi säädettävän tekotyypin moitittavuutta, ja asteikko on myös linjassa muiden vastaavantyyppisiä tekoja koskevien elinkeino-oikeudelliseen toimintaan liittyvien rangaistussäännösten kanssa.  

Vahva perussääntö on, että vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee sijoittaa rikoslakiin. Tästä pääsäännöstä poikkeaminen edellyttää painavia perusteita. Ehdotetussa rangaistussäännöksessä tarkoitetun tyyppisiä, myös matalan vankeusrangaistusuhan käsittäviä rangaistussäännöksiä on nykyisellään aineellisoikeudellisessa lainsäädännössä, ja asianmukaisena pidetäänkin, että myös ehdotettu rangaistussäännös sijoitetaan aineelliseen lakiin, jonka vastaisesta menettelystä rikoksessa on kysymys. 

Jos Finanssivalvonta on tehostanut 19 §:n 1 momentin nojalla määrättyä kieltoa uhkasakolla, päällekkäisyyksien estämiseksi pykälän 2 momentissa säädetään, ettei rikkojaa tällöin voida tuomita samasta teosta rangaistukseen, jos uhkasakko on lainvoimaisella päätöksellä tuomittu maksettavaksi. Säännös vastaa 3. lakiehdotuksen 19 §:n 3 momenttia.  

27 §.Muutoksenhaku Finanssivalvonnan päätökseen. Pykälän viittaussäännöksen mukaan Finanssivalvonnan tekemästä päätöksestä voi valittaa siten kuin Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädetään.  

28 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen.  

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonta voi ottaa rekisteri-ilmoituksen käsiteltäväkseen ennen lain voimaantuloa, ja ilmoituksen tekijä voidaan rekisteröidä asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjistä pidettävään rekisteriin lain tullessa voimaan.  

29 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan se, joka lain voimaan tullessa harjoittaa tämän lain mukaan rekisteröintiä edellyttävää toimintaa, saa jatkaa toimintaansa Suomessa ilman rekisteröintiä 21 päivään maaliskuuta 2017 saakka.  

Pykälän 2 momentissa säädetään noudatettavista tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista. Asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välitystä tai niitä koskevien neuvontapalvelujen tarjoamista vähintään 19 päivästä maaliskuuta 2014 harjoittaneen on noudatettava 3 §:n 3 momentin ja 6 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöksiä tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista 21 päivästä maaliskuuta 2017.  

1.3  Laki eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä

Yleistä. Laki on uusi, mutta vastaa sisällöltään pääosin nykyistä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annettua lakia. Jäljempänä selvitetään lain sisältöä lähinnä vain siltä osin kuin ehdotettu säännös poikkeaa voimassa olevan lain sisällöstä. 

1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen tehdään teknisluonteinen tarkistus sen johdosta, että asunto-omaisuuteen liittyvistä kuluttajaluotoista säädettäisiin 1. lakiehdotuksen mukaan kuluttajansuojalain 7 a luvussa, kun niitä nykyisin koskevat kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset. Laki koskisi sekä kuluttajansuojalain 7 luvun että uuden 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntäviä elinkeinonharjoittajia. Asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja ovat 1. lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut asuntoluotot sekä saman momentin 3 kohdassa tarkoitetut asuntovakuudelliset kuluttajaluotot. Asiallisesti lain soveltamisala ei siis tältä osin muuttuisi. 

Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan lain soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös elinkeinonharjoittajia, jotka välittävät luottoja kuluttajille, jos luotonantajana on joku muu kuin kuluttajansuojalain 7 tai 7 a luvussa tarkoitettu luotonantaja (vertaislaina). Luottojen välittämisellä tarkoitetaan säännöksessä kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 6 kohtaa vastaavasti luottosopimusten esittelemistä tai tarjoamista kuluttajille tai muutoin kuluttajien avustamista luottosopimuksen tekemisessä tai luottosopimusten tekemistä kuluttajan kanssa luotonantajan puolesta. Vertaislainauksessa kyse on siis toiminnasta, jossa elinkeinonharjoittaja toimii välittäjänä mahdollistaen lainasuhteen synnyn kahden yksityishenkilön välillä tai yksityishenkilön ja sellaisen oikeushenkilön välillä, joka ei ole ammattimainen luotonantaja.  

Pykälän 2 momentissa säädetään soveltamisalan rajoituksista, ja se vastaa pitkälti nykyisen lain 1 §:n 2 momenttia. Momentin 1 kohdan mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle rajataan elinkeinonharjoittajat, joita Finanssivalvonta valvoo Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n nojalla. Lakia ei siis sovellettaisi esimerkiksi kotimaisiin luottolaitoksiin, ETA-valvottavien luottolaitosten Suomessa oleviin sivuliikkeisiin, ulkomaisten valvottavien palvelujen tarjoamiseen Suomessa sivuliikettä perustamatta eikä sijoituspalveluyrityksiin. Rajaus on tarpeen päällekkäisyyksien välttämiseksi. 

Momentin 2 kohdassa säädetään maksulaitoslain 7 §:ssä tarkoitettuja maksupalvelujen tarjoajia koskevasta poikkeuksesta. Poikkeus on tarpeen sen johdosta, että 3. lakiehdotusta ehdotetaan sovellettavaksi myös vertaislainanvälittäjiin. Tietyissä tapauksissa vertaislainanvälittäjät saattavat kuulua Finanssivalvonnasta annetun lain 5 §:ssä tarkoitettuihin muihin valvottaviin, ja rajauksella pyritäänkin estämään mahdolliset päällekkäisyydet.  

Momentin 3 kohdassa rajataan lain soveltamisalan ulkopuolelle panttilainauslaitokset. Panttilainauslaitoksilta edellytettävästä toimiluvasta säädetään panttilainauslaitoksista annetussa laissa. 

Momentin 4 kohdan mukaan lain soveltamisalaan eivät kuulu elinkeinonharjoittajat, jotka myöntävät kuluttajaluottoja vain myymiensä kulutushyödykkeiden oston rahoittamiseksi. Ratkaisevaa on, voiko kuluttaja käyttää elinkeinonharjoittajan myöntämää luottoa ainoastaan kyseisen elinkeinonharjoittajan myymien kulutushyödykkeiden ostoon vai myös muuhun tarkoitukseen.  

Momentin 5 kohdan mukaan lakia ei sovelleta myöskään valtioon, kuntaan eikä muihin julkisyhteisöihin. 

Momentin 6 kohdan mukaan laki ei koske toiseen ETA-valtioon sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia, jotka tilapäisesti tarjoavat kuluttajaluottoja tai välittävät vertaislainoja Suomessa. Tilapäisellä kuluttajaluottojen tarjoamisella tai vertaislainanvälittämisellä tarkoitetaan palvelujen tarjoamista ilman, että sijoittautumista koskevat kriteerit täyttyvät. Sijoittautumista koskevien kriteerien sisältöä on selostettu nykyisen lain 1 §:n 2 momentin 4 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 24/2010 vp, s. 46). 

2 §.Oikeus myöntää kuluttajaluottoja ja välittää vertaislainoja. Pykälän ensimmäinen virke vastaa nykyisen lain 2 §:ää. Pykälän toisessa virkkeessä säädettäisiin muun kuin 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan oikeudesta välittää vertaislainoja vain silloin, jos se on rekisteröity vertaislainanvälittäjäksi tai luotonantajaksi.  

3 §.Luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteri ja rekisteri-ilmoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Etelä-Suomen aluehallintoviraston velvollisuudesta pitää luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriä. Nykyinen luotonantajarekisteri muutettaisiin luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriksi, jonne rekisteröitäisiin lain soveltamisalaan kuuluvat luotonantajat ja vertaislainanvälittäjät. 

Pykälän 2 momentti vastaa pääosin nykyisen lain 3 §:n 2 momenttia, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittämistä suunnittelevan velvollisuudesta tehdä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ilmoitus rekisteriin merkitsemistä varten. Rekisteri-ilmoitukseen olisikin sisällytettävä tieto siitä, hakeeko ilmoituksen tekijä rekisteröintiä luotonantajaksi vai vertaislainanvälittäjäksi ja, jos kyse on luotonantajaksi rekisteröitymisestä, aikooko tämä myöntää myös 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai välittää vertaislainoja. Uutta olisi sekä luotonantajien että vertaislainanvälittäjien osalta myös se, että rekisteri-ilmoitukseen olisi sisällytettävä momentin 5 kohdan mukaan tieto siitä, onko ilmoituksen tekijällä tarkoitus vastaanottaa asiakasvaroja, ja jos se aikoo näin tehdä, selvitys myös siitä, miten se aikoo huolehtia asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelemisestä.  

Pykälän 3 momentti vastaa nykyisen lain 3 §:n 3 momenttia. 

4 §.Rekisteröinnin edellytykset. Pykälä vastaa pääosin nykyisen lain 4 §:ää, mutta se koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä ja vertaislainanvälitystä.  

5 §.Luotettavuus. Pykälä vastaa pääosin nykyisen lain 5 §:n 1 momenttia, mutta siihen tehtäisiin tarvittavat terminologiset muutokset koskien vertaislainanvälitystä. Lisäksi momentista on poistettu virheellinen viittaus säätiöön. 

6 §.Oikeushenkilö ilmoituksen tekijänä. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 5 §:n 2 momenttia. Pykälän 2 momentti vastaa muutoin nykyisen lain 6 §:ää, mutta toiseen virkkeeseen lisättäisiin maininnat vertaislainanvälityksestä. 

7 §.Rekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen. Pykälä vastaa pääosin sisällöltään nykyisen lain 7 §:ää. Vertaislainanvälitystä koskevien muutosten ohella uutta on, että 1 momentin 3 kohdan mukaan rekisteriin merkitään, onko elinkeinonharjoittaja luotonantaja vai vertaislainanvälittäjä, ja, jos kyseessä on luotonantaja, myöntääkö tämä myös 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai harjoittaako tämä vertaislainanvälitystä.  

Uutta olisi momentin 6 kohdan nojalla, että rekisteriin merkittäisiin tieto siitä, onko luotonantajalla tai vertaislainanvälittäjällä oikeus ottaa vastaan asiakasvaroja. Jos ilmoituksen tekijä ei n ilmoituksensa mukaan aio vastaanottaa asiakasvaroja tai jos ilmoituksen tekijälle ei myönnetä 10 §:n mukaisesti lupaa asiakasvarojen vastaanottamiseen, rekisteriin merkittäisiin tieto siitä, että luotonantajalla tai vertaislainanvälittäjällä ei ole oikeutta vastaanottaa asiakasvaroja. Vastaavasti jos ilmoituksen tekijälle myönnetään lupa asiakasvarojen vastaanottamiseen, merkittäisiin rekisteriin tieto tästä oikeudesta.  

8 §.Tietojen luovuttaminen. Pykälä vastaa nykyisen lain 8 §:ää. 

9 §.Luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän johdon velvoitteet. Pykälän 1 momentti vastaa asiallisesti muutoin nykyisen lain 9 §:ää, mutta se koskee myös vertaislainanvälittäjien johtoa.  

Ehdotettu pykälän 2 momentti on uusi, ja siinä säädetään luotonantajan palveluksessa olevien ja muutoin tämän lukuun toimivien henkilöiden tietämystä ja pätevyyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista. Momentin mukaan 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntävän luotonantajan palveluksessa olevilla ja muutoin sen lukuun toimivilla henkilöillä, jotka osallistuvat luottojen myöntämiseen, on oltava luottotoimintaa koskeva riittävä tietämys ja pätevyys. Kyseiset vaatimukset koskevat myös henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina luoton myöntämiseen osallistuvat henkilöt toimivat, eli käytännössä luoton myöntämiseen osallistuvien henkilöiden lähiesimiehiä. Tietämystä ja pätevyyttä koskevista vaatimuksista säädetään asuntoluottodirektiivin liitteessä III, joka on tarkoitus panna täytäntöön valtioneuvoston asetuksella. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 2 kohta.  

Pykälän 3 momentti, jolla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 19 artiklan 2 kohta, on uusi, ja siinä säädetään asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tarjoavan luotonantajan, tai jos kyse on oikeushenkilöstä, luotonantajan ylimmän johdon, velvollisuudesta varmistaa, että asunto-omaisuuden arvioitsijalla on arviointitehtävään tarvittava riittävä ammattitaito. Riittävällä ammattitaidolla tarkoitetaan muun muassa niiden lainsäädännön alojen tuntemista, joilla on merkitystä omaisuuden arvioinnissa, kuten rakentamiseen ja asunnon hankintaan liittyvän lainsäädännön, sekä arvioinnin edellyttämää teknistä tietoa, taitoa ja muuta valmiutta.  

Riittävä ammattitaito on esimerkiksi auktorisoidulla kiinteistöarvioijalla (AKA) ja Keskuskauppakamarin hyväksymällä kiinteistönarvioitsijalla (KHK). Riittävä ammattitaito voi perustua myös arviointiin soveltuvaan tutkintoon, kuten oikeustieteen tai kauppatieteiden kandidaatin tai maisterin, diplomi-insinöörin tai vara- tai oikeusnotaarin koulutukseen taikka kiinteistönvälittäjäkokeen suorittamiseen. Tutkinnon tai kokeen lisäksi riittävä ammattitaito voi perustua muuhun koulutukseen yhdistettynä pidempiaikaiseen käytännön kokemukseen vastaavan kaltaisista arviointitehtävistä. Mitä epätavallisempi tai muutoin vaativampi arvioitava kohde on, sitä suurempia vaatimuksia arvioijan ammattitaidolle niin koulutuksen kuin työkokemuksen osalta asetetaan. 

10 §.Oikeus asiakasvarojen vastaanottamiseen. Asiakasvarojen vastaanottamista koskeva pykälä on uusi. Sääntely ei perustu direktiiviin, vaan se on puhtaasti kansallista. 

Jos ilmoituksen tekijä on rekisteri-ilmoituksessa ilmoittanut, että sen on tarkoitus vastaanottaa asiakasvaroja, aluehallintoviraston on selvitettävä, voidaanko ilmoituksen tekijälle myöntää tähän oikeus. Oikeus vastaanottaa asiakasvaroja on 1 momentin mukaan myönnettävä, jos ilmoituksen tekijä on ensinnäkin toimittanut aluehallintovirastolle selvityksen asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelystä 11 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Edellytyksenä siis on, että ilmoituksen tekijä on toimittanut tällaisen selvityksen ja että aluehallintovirasto sen perusteella arvioi säilyttämisen ja käsittelyn olevan vaaditunlaista. Lisäksi 1 momentissa edellytetään, ettei ilmoituksen tekijää ole pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja.  

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, mitä tekijöitä aluehallintoviraston tulee ottaa huomioon arvioidessaan ilmoituksen tekijän sopimattomuutta asiakasvarojen vastaanottamiseen. Ensinnäkin huomioon tulisi ottaa ilmoituksen tekijän taloudellinen asema eli esimerkiksi tuloslaskelman ja taseen eri tiedot sekä muut taloutta kuvaavat tiedot, kuten konkurssi- ja yrityssaneerausasiat. Henkilön taloudellista asemaa arvioitaessa olennaisia tietoja ovat esimerkiksi tämän tulo- ja varallisuustiedot. Molempien osalta taloudellista asemaa kuvaavia tietoja ovat myös ulosottorekisteriin sisältyvät tiedot. Toiseksi aluehallintoviraston tulee ottaa sopimattomuutta arvioidessaan huomioon, miten ilmoituksen tekijä on hoitanut veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työkyvyttömyysmaksuihin tai tullin perimiin maksuihin liittyvät velvoitteensa. Maksuihin liittyvillä velvoitteilla tarkoitetaan rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuutta. Käytännössä aluehallintovirasto voi hyödyntää sopimattomuuden selvittämiseen liittyvässä tiedonkeruussa Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain (1207/2010) 5 §:ssä tarkoitettua velvoitteidenhoitoselvitystä. 

Koska asiakasvarojen vastaanottamista koskevan oikeuden epäämisen edellytyksenä olisi ilmeinen sopimattomuus, on selvää, että toimintaan nähden vähäiset laiminlyönnit tai taloudelliset ongelmat eivät voisi olla asiakasvarojen vastaanottamista koskevan oikeuden esteenä tai sen poistamisen perusteena. Taloudellista asemaa arvioitaessa merkitystä tulisi antaa taloudellisten vaikeuksien ajalliselle kestolle ja sille, miten tuntuvista taloudellisista vaikeuksista on kyse. Velvoitteiden osalta merkitystä tulisi antaa velvoitteiden laiminlyöntien määrälle, maksujen osalta euromäärille sekä sille, miten tuoreista laiminlyönneistä on kyse. Ilmoituksen tekijä voitaisiin katsoa ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen tekijä on todettu ulosotossa varattomaksi, ja käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ole aihetta olettaa, että taloudellinen asema olisi heikentynyt vain tilapäisesti. Ilmoituksen tekijä voitaisiin katsoa ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja myös esimerkiksi silloin, kun ilmoituksen tekijällä on taustalla useita peräkkäisiä tappiollisia tilikausia tai kun velkaantuminen on merkittävää. Merkittävänä velkaantumista on yleensä pidettävä esimerkiksi, kun yrityksen verovelan määrä suhteessa liikevaihtoon on yli 10 prosenttia eikä verovelan hoitamisesta ole tehty verottajan kanssa maksusuunnitelmaa. 

Pykälän 3 momentissa luetellaan tahot, joiden osalta sopimattomuuden arviointi eli käytännössä velvoitteidenhoitoselvitys tai sitä vastaava selvitys tulee tehdä siinä tapauksessa, että ilmoituksen tekijä on oikeushenkilö. Tällöin sopimattomuuden arviointi tulee tehdä oikeushenkilön lisäksi toimitusjohtajasta, hänen sijaisestaan, hallituksen jäsenestä ja varajäsenestä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsenestä ja varajäsenestä, vastuunalaisesta yhtiömiehestä sekä muusta ylimpään johtoon kuuluvasta samoin kuin siitä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään kymmenesosa osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä.  

Pykälän 4 momentissa säädetään velvollisuudesta ottaa sopimattomuusarvioinnissa huomioon myös ilmoituksen tekijään ja sen vastuuhenkilöihin välittömästi tai välillisesti kytköksissä olevien yritysten ja yhteisöjen taloudellinen asema ja velvoitteidenhoito. Tältä osin selvitys tulisi tehdä ilmoituksen tekemistä edeltävältä kolmelta vuodelta. Tätä vanhempien kytkösten selvittäminen ei siis olisi tarpeen. 

Momentti sisältää viittauksen yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ään, jossa luetellaan kyseisen lain mukaisesti rekisteröitävät yksiköt eli yritykset ja yhteisöt. Laissa Harmaan talouden selvitysyksiköstä näistä käytetään termiä organisaatio. Yritykseen ja yhteisöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen tai yhteisön osittain tai kokonaan omistavaa osakeyhtiötä tai avoimen yhtiön yhtiömiehenä olevaa osakeyhtiötä. Yritykseen tai yhteisöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi yritykseen tai yhteisöön sen vastuuhenkilön taikka toisen yrityksen tai yhteisön kautta kytkeytyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Osakeyhtiöön välillisesti kytkeytyvä yritys tai yhteisö on esimerkiksi sen hallituksen jäsenen yksin omistama toinen osakeyhtiö tai emoyhtiön omistama sisaryhtiö. Luonnolliseen henkilöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan yritystä tai yhteisöä, jossa hän toimii tai on toiminut vastuuhenkilönä. Luonnolliseen henkilöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin henkilön välittömään yritys- tai yhteisökytkentään välittömästi tai välillisesti kytkeytyviä yrityksiä tai yhteisöjä, kuten emoyhtiötä, jonka tytäryhtiön hallitukseen henkilö kuuluu. 

11 §.Asiakasvarojen säilyttäminen ja käsitteleminen. Pykälä on uusi ja siinä säädettäisiin asiakasvarojen säilyttämisestä ja käsittelystä. Pykälä ei perustu direktiiviin, vaan se on kansallista sääntelyä. Pykälä koskee sekä vertaislainanvälittäjiä että luotonantajia. Käytännössä luotonantajat vastaanottanevat asiakasvaroja vain harjoittaessaan vertaislainanvälitystä. 

Pykälän 1 momentin mukaan luotonantajan ja vertaislainanvälittäjän tulee järjestää sen hallintaan luovutettujen asiakkaan varojen säilyttäminen ja käsittely luotettavalla tavalla. Tällaisen toimijan on huolehdittava asiakasvarojen pitämisestä erillään sen omista varoista. Asiakasvaroista tulee myös pitää kirjaa siten, että kunkin asiakkaan asiakasvarat ovat eriteltyinä muiden asiakkaiden varoista, ja ne on talletettava asiakasvaratilille. 

Jotta asiakkaan varoja voidaan katsoa säilytettävän luotettavalla tavalla, on asiakasvaratilin oltava Suomessa tai muussa ETA-valtiossa toimiluvan saaneessa talletuspankissa. Luotonantajan tai vertaislainanvälittäjän on huolehdittava siitä, että talletuspankki ei voi käyttää asiakasvaratilillä olevia varoja luotonantajalta tai vertaislainanvälittäjältä olevien saataviensa kuittaukseen. Esimerkiksi tiliotteesta tai tiliehdoista on käytävä ilmi, että kyseessä on asiakasvaratili. 

Asiakasvaratilille voi tallettaa ja sen kautta voi siirtää vain sellaisia asiakkaan maksamia varoja tai maksuja, jotka liittyvät välitystoimintaan. Mahdollisen muun liiketoiminnan varojen osalta toiminnan harjoittajan on noudatettava niitä koskevia säännöksiä ja määräyksiä. 

Luotettava käsittely edellyttää myös, että asiakasvarat on vastaanotettava suoraan asiakasvaratilille. Jos tämä ei ole yksittäistapauksessa mahdollista, on ne talletettava sille viipymättä. Asiakasvaroja ei saa edes tilapäisesti siirtää pois asiakasvaratililtä, vaan ainoastaan asiakasvaratiliä voidaan käyttää asiakkaiden varojen säilyttämiseen ja välitykseen. 

Pykälän 2 momentissa säädetään asiakkaan oikeudesta saada korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta muultakin kuin luotonantajalta, vertaislainanvälittäjältä tai muulta korvausvelvolliselta. Asiakas voi tietyissä tapauksissa vaatia korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta näiden ohella myös luotonantajana tai vertaislainanvälittäjänä toimivan yhteisön toimitusjohtajalta, hallituksen jäseneltä tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneltä sekä vastuunalaiselta yhtiömieheltä. Korvausta voidaan vaatia myös hallituksen varajäseneltä, jos hän on toiminut hallituksen jäsenenä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä.  

Edellytyksenä on, että vahinko on johtunut siitä, että luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolehtia asiakasvarojen säilyttämisen ja käsittelyn järjestämisestä pykälän 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Vahingonkorvausvastuusta vapautuminen edellyttää, että säännöksessä mainitut tahot ovat huolehtineet siitä, että menettelytavat ja henkilöstön ohjeistukset on laadittu tältä osin asianmukaisiksi, ja että näiden noudattamista on riittävästi valvottu.  

Säännös ei rajoita asiakkaan oikeutta saada korvaus hänelle aiheutuneesta vahingosta luotonantajalta, vertaislainanvälittäjältä tai muulta korvausvelvolliselta. Vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvussa säädetään vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakautumisesta korvausvelvollisten kesken.  

12 §.Luotonantoon ja vertaislainanvälitykseen liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen. Pykälä vastaa muilta osin nykyisen lain 9 a §:ää, mutta velvollisuus luotonantoon ja vertaislainanvälitykseen liittyvien asiakirjojen ja tietojen säilyttämiseen koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä. 

13 §.Vaitiolovelvollisuus. Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuudesta soveltuvin osin yhdenmukaisesti muun muassa vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n ja 2. lakiehdotuksen 14 §:n kanssa. Vaitiolovelvollisuus koskisi kaikkia tahoja, jotka kuluttajaluottojen myöntämistä tai vertaislainanvälitystä harjoittaessa ovat saaneet tietoonsa kuluttajan tai jonkun muun taloudellista asemaa tai henkilökohtaisia oloja, kuten terveydentilaa, koskevia seikkoja taikka liike- tai ammattisalaisuuksia. Vaitiolovelvollisuus sisältää sekä asiakirjojen salassapitovelvollisuuden että kiellon ilmaista muussa kuin kirjallisessa muodossa oleva tieto. Poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksen tietojen ilmaisemiseen taikka joissa laissa säädetään asiasta toisin. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen voi tulla arvioitavaksi esimerkiksi rikoslain 38 luvun 1 §:n mukaisena salassapitorikoksena tai 2 §:n mukaisena salassapitorikkomuksena. 

14 §.Valvonta. Pykälä vastaa nykyisen lain 10 §:ää. 

15 §.Valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus. Pykälä vastaa muutoin nykyisen lain 10 a §:ää, mutta se koskisi jatkossa myös vertaislainanvälittäjiä.  

16 §.Oikeus saada tietoja eräistä viranomaisten rekistereistä. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 10 b §:ää. Uuden 2 momentin mukaan aluehallintovirastolla olisi oikeus saada maksutta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tiedot, jotka ovat tarpeen sen arvioimiseksi, onko ilmoituksen tekijää pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja. Selvää on, että aluehallintovirastolla olisi vastaava oikeus myös myöhemmin sen selvittämiseksi, onko rekisteröidyn olosuhteissa tapahtunut tältä osin muutoksia. 

Tiedonsaantioikeus ei koskisi sellaisten ilmoituksen tekijöiden tietoja, joiden tarkoituksena ei ole vastaanottaa asiakasvaroja. Siinäkin tapauksessa, että ilmoituksen tekijän tarkoituksena on vastaanottaa asiakasvaroja, aluehallintovirastolla ei ole oikeutta käyttää kyseisiä tietoja muuhun kuin sen arvioimiseen, täyttyvätkö asiakasvarojen vastaanottamista koskevat edellytykset.  

Momentin toisen virkkeen mukaan tiedot voidaan luovuttaa aluehallintovirastolle myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Säännös on tarpeen erityisesti sen varmistamiseksi, että aluehallintovirasto voi hyödyntää tehtävässään Harmaan talouden selvitysyksikön laatimia velvoitteidenhoitoselvityksiä. 

17 §.Pakkokeinot. Pykälä vastaa muilta osin nykyisen lain 11 §:ää, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittäjiä koskevista pakkokeinoista. Lisäksi sekä luotonantajien että vertaislainanvälittäjien osalta säädettäisiin pakkokeinoista niissä tapauksissa, joissa asiakasvaroja on vastaanotettu ilman aluehallintoviraston 10 §:n mukaisesti myöntämää oikeutta tai joissa luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on olosuhteiden muuttumisen johdosta tullut ilmeisen sopimattomaksi vastaanottamaan asiakasvaroja. Näissä tapauksissa aluehallintoviraston on 1 momentin mukaan kiellettävä asiakasvarojen vastaanottaminen. Samassa yhteydessä aluehallintovirasto voi antaa asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä niistä toimenpiteistä, joihin luotonantajan tai välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi.  

Jos aluehallintoviraston asettamaa kieltoa vastaanottaa asiakasvaroja ei noudateta, luotonantajan tai vertaislainanvälittäjän toiminta voidaan 2 momentin mukaan kieltää määräajaksi. Lisäksi momentissa säädetään tapauksista, joissa luotonantaja tai vertaislainanvälittäjä on rikkonut asiakasvarojen säilyttämistä ja käsittelemistä koskevan 11 §:n 1 momentin säännöksiä. 

18 §.Rekisteristä poistaminen. Pykälän 1 momentti vastaa muutoin nykyisen lain 12 §:ää, mutta siinä säädettäisiin myös vertaislainanvälittäjän poistamisesta rekisteristä. 

Pykälän 2 momentissa säädetään aluehallintoviraston oikeudesta antaa rekisteristä poistamisen yhteydessä asiakkaiden etujen turvaamiseksi määräyksiä toimenpiteistä, joihin luotonantajan tai välittäjän on ryhdyttävä toiminnan lopettamiseksi. 

19 §.Rangaistussäännökset. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen lain 17 §:n 1 momenttia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vertaislainanvälittäjärikoksesta. Ehdotuksen mukaan se, joka tahallaan ilman rekisteröintiä harjoittaa vertaislainanvälitystä, on tuomittava vertaislainanvälittäjärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. 

Pykälän 1 ja 2 momentin osalta viitataan siihen, mitä 2. lakiehdotuksen 26 §:n 1 momentissa todetaan sääntelyn tarpeellisuudesta ja sijoittelusta sekä ehdotetusta rangaistusasteikosta. 

Pykälän 3 momentti vastaa asiasisällöltään nykyisen lain 13 §:n 2 momenttia. 

20 §.Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen. Ehdotetussa pykälässä on otettu huomioon lailla 903/2015 tehdyt muutokset eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain 14 §:ään (HE 230/2014 vp). Muutokset tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.  

Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintoviraston 17 ja 18 §:n nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. 

Pykälän 2 momentin mukaan muuhun aluehallintoviraston päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. 

Pykälän 3 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätökseen 17 §:ssä tarkoitettuja kieltoja sekä 18 §:ssä tarkoitettua rekisteristä poistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä rekisteristä poistamisesta ja määräaikaisesta toimintakiellosta on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.  

21 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen. 

Pykälän 2 momentissa säädetään eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain kumoamisesta.  

Pykälän 3 momentin mukaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi ottaa rekisteri-ilmoituksen käsiteltäväkseen ennen lain voimaantuloa, ja ilmoituksen tekijä voidaan rekisteröidä luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin lain tullessa voimaan.  

22 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan tämän lain mukaiseen rekisteriin siirretään sellaista luotonantajaa koskevat tiedot, joka tämän lain voimaan tullessa on merkittynä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaiseen luotonantajarekisteriin. Lain voimaantulohetkenä luotonantajarekisteriin merkitty luotonantaja saa siis jatkaa toimintaansa ilman, että sen tulee hakea rekisteröintiä tämän lain mukaisesti. Jos luotonantaja myöntää 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja tai harjoittaa vertaislainanvälitystä, tulee sen ilmoittaa tästä aluehallintovirastolle kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Vertaislainanvälitystä harjoittavan luotonantajan tulee lisäksi toimittaa aluehallintovirastolle 3 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettu tieto ja mahdollinen selvitys samassa ajassa. 

Pykälän 2 momentin mukaan se, joka tämän lain voimaan tullessa harjoittaa sellaista vertaislainanvälitystä, joka tämän lain mukaan edellyttää rekisteröintiä, saa jatkaa toimintaansa, kunnes päätös rekisteriin merkitsemisestä on tehty. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteri-ilmoitus tehdään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. 

Pykälän 3 momentissa säädetään luottotoiminnan tuntemusta koskevien säännösten noudattamisesta. Sen, joka on myöntänyt asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja vähintään 19 päivästä maaliskuuta 2014, on noudatettava lain 9 §:n 2 momentin säännöksiä luottotoiminnan tuntemuksesta 21 päivästä maaliskuuta 2017. 

1.4  Laki luottolaitostoiminnasta

8 luku Palkitseminen

3 §.Palkitsemisjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset. Pykälä sisältää informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 §:n 4 momenttiin ja 7 a luvun 10 §:n 2 ja 3 momenttiin, joissa säädetään palkitsemisjärjestelmistä. 

15 luku Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa

11 §.Enimmäisluototussuhde. Pykälän 1 momenttiin tehdään tekninen tarkistus sen vuoksi, että 1. lakiehdotuksen mukaan momentissa mainittu kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 4 kohta kumotaan. Asiallisesti enimmäisluototussuhdetta koskevan säännöksen soveltamisala pysyisi ennallaan.  

12 a §.Ammatilliset vaatimukset. Pykälä on uusi. Pykälän 1 momentin mukaan kuluttajansuojalain 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja myöntävän luottolaitoksen palveluksessa olevien ja muutoin sen lukuun toimivien henkilöiden, jotka osallistuvat luottojen myöntämiseen, on täytettävä asuntoluottodirektiivin liitteessä III säädetyt tietämystä ja pätevyyttä koskevat vaatimukset siten kuin niistä tarkemmin säädetään valtioneuvoston asetuksella. Kyseiset vaatimukset koskevat myös henkilöitä, joiden välittömän johdon ja valvonnan alaisina edellä mainitut henkilöt toimivat. Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 2 kohta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään asunto-omaisuuden arvioitsijalta edellytettävästä ammattitaidosta, kun 1. lakiehdotuksen 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvaa kuluttajaluottoa myönnettäessä arvioidaan mainitun luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua asunto-omaisuutta. Ammattitaitovaatimuksen tarkempaa sisältöä selostetaan 3. lakiehdotuksen 9 §:n 3 momentin perusteluissa. Momentilla pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 9 artiklan 2 kohta. 

18 luku Ulkomaisia luottolaitoksia koskevat erityissäännökset

6 §.Markkinointi ja sopimusehdot sekä muut menettelytavat. Pykälän 1 momentti vastaa muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta siinä säädettäisiin ammatillisia vaatimuksia koskevan uuden 15 luvun 12 a §:n 1 momentin soveltamisesta myös ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeeseen sekä ulkomaiseen luottolaitokseen, joka palvelujen vapaan tarjonnan perusteella tarjoaa Suomessa luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja palveluja. Palvelujen vapaan tarjonnan perusteella täällä palvelujaan tarjoavaan ulkomaiseen luottolaitokseen ei kuitenkaan sovellettaisi kaikkia asuntoluottodirektiivin III liitteessä säädettyjä tietämystä ja pätevyyttä koskevia vaatimuksia. Säännös perustuu direktiivin 9 artiklan 3 kohtaan. Siinä käytettäisiin mainitun kohdan ii alakohdan toisessa virkkeessä vastaanottavalle jäsenvaltiolle varattua mahdollisuutta vahvistaa henkilöstön tietämystä ja pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset tiettyjen direktiivin liitteeseen III sisältyvien vaatimusten osalta silloin, kun välittämistä tehdään palvelujen vapaan tarjonnan perusteella toisesta valtiosta.  

20 luku Hallinnolliset seuraamukset

1 §.Seuraamusmaksu. Pykälän 2 momentin 3 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi 1. lakiehdotuksen 7 luvun 13 §:n 4 momentin ja 7 a luvun 10 §:n 2 ja 3 momentin säännökset palkitsemisesta. Momentin 5 kohtaan ehdotetaan puolestaan lisättäväksi ammatillisia vaatimuksia koskeva käsiteltävän lain 15 luvun 12 a §. Finanssivalvonnalla olisi siis oikeus määrätä seuraamusmaksu myös näiden säännösten rikkomisesta. 

1.5  Laki Finanssivalvonnasta

1 luku Yleiset säännökset

5 §.Muut finanssimarkkinoilla toimivat. Pykälään lisättäisiin uusi 28 kohta, jonka mukaan 2. lakiehdotuksessa tarkoitettu suomalainen luotonvälittäjä ja ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa toimiva sivuliike ovat Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuja muita finanssimarkkinoilla toimivia, ja 27 kohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen tarkistus.  

5 luku Asiakkaansuojan valvonta

45 §.Asiakkaansuojan valvontaa koskevien säännösten soveltamisala. Pykälän 1 momentti vastaa muutoin voimassa olevan 45 §:n 1 momenttia, mutta asiakkaansuojan valvontaa koskevien säännösten soveltamisalaan lisättäisiin asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjät.  

Myös pykälän 2 momentti vastaa muilta osin voimassa olevan 45 §:n 2 momenttia, mutta sen mukaan 1 momentissa säädettyä sovellettaisiin myös ulkomaiseen asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjään. 

Pykälällä pannaan osaltaan täytäntöön direktiivin 34 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta. 

1.6  Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta

1 §.Maksuvelvollinen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 20 kohta, jonka mukaan Finanssivalvonnan valvontamaksun on velvollinen suorittamaan 2. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröity suomalainen luotonvälittäjä ja sellainen ulkomainen luotonvälittäjä, jolla on Suomessa sivuliike. Momentin 19 kohtaan tehtäisiin tarvittava tekninen tarkistus.  

6 §.Muun maksuvelvollisen perusmaksu. Muun kuin lain 4 §:ssä tarkoitetun maksuvelvollisen perusmaksua koskevan pykälän 1 momenttiin lisättäisiin 2. lakiehdotuksen 6 §:n mukaisesti rekisteröity suomalainen luotonvälittäjä, joka ei toimi minkään luotonantajan asiamiehenä. Tällaisen välittäjän perusmaksu olisi 1 200 euroa. Sellaisen ulkomaisen luotonvälittäjän, jolla on sivuliike Suomessa, perusmaksu olisi 400 euroa.  

1.7  Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä

2 §.Lain soveltamisala. Soveltamisalaa koskevan 2 §:n 24 kohtaan tehdään tekninen tarkistus sen johdosta, että pykälään lisätään uusi 25 ja 26 kohta. Viimeksi mainittujen kohtien myötä lakia sovelletaan myös 2. lakiehdotuksessa tarkoitettuun suomalaiseen luotonvälittäjään ja ulkomaisen luotonvälittäjän Suomessa toimivaan sivuliikkeeseen sekä 3. lakiehdotuksen soveltamisalaan kuuluvaan elinkeinonharjoittajaan tämän välittäessä vertaislainoja.  

1.8  Laki harmaan talouden selvitysyksiköstä

6 §.Velvoitteidenhoitoselvityksen käyttötarkoitus. Pykälän 1 momentin 16 kohtaan tehdään tekninen tarkistus sen johdosta, että momenttiin lisätään uusi 17 kohta. Ehdotetun 17 kohdan mukaan velvoitteidenhoitoselvitys laaditaan tukemaan 3. lakiehdotuksen 10 §:n mukaan aluehallintovirastolle kuuluvan tehtävän suorittamista. Aluehallintoviraston on mainitun pykälän mukaan selvitettävä, onko luotonantajaa tai vertaislainanvälittäjää pidettävä ilmeisen sopimattomana vastaanottamaan asiakasvaroja. Tämän tehtävän hoitamiseksi aluehallintovirasto voisi pyytää Harmaan talouden selvitysyksikköä laatimaan velvoitteidenhoitoselvityksen. Aluehallintoviraston tiedonsaantioikeuden ja siten velvoitteidenhoitoselvityksen laajuudesta säädetään myös mainitussa 10 §:ssä.