12 §. Vanhuuseläkkeen määrä. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi tulorekisterin käyttöönotosta johtuva muutos, jonka myötä työansioiden kohdentamisessa huomioon otettava maksuperiaate selkeytyisi ja vahvistuisi nykyisestä ja samalla työntekijälle taattaisiin oikeus saada tietyistä vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen maksetuista ansioista karttunut eläke ennen vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaa. Maksuperiaatteella tarkoitetaan sitä, että työansio katsotaan sen ajankohdan mukaiseksi ansioksi, jolloin se on maksettu.
Nykyisen vakiintuneen soveltamis- ja oikeuskäytännön mukaan työntekijälle työsuhteen päättyessä maksettava loppupalkka kohdennetaan työsuhteen ajalle. Työntekijällä on oikeus saada lopputili työsuhteen päättyessä, mutta käytännön syistä suoritus sovitaan usein maksettavaksi vasta tietyn palkanlaskenta-ajan kuluttua. Jotta työntekijän oikeus saada vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen maksetut esimerkiksi loppupalkkaan kuuluvat erät säilyisi mahdollisimman hyvin myös tulorekisterin käyttöönoton jälkeen, ehdotetaan työntekijälle oikeutta saada mainituista ansioista karttunut eläke jo ennen vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaa. Muussa tapauksessa vanhuuseläkkeen aikana maksetuista työansioista karttunut eläke maksetaan vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajalla, lukuun ottamatta 13 §:n 4 momentissa tarkoitettua tilannetta.
Tietyissä käytännön tilanteissa työansioita kohdennettaisiin maksuperiaatteen vahvistamisesta huolimatta jatkossakin ansaintaperiaatteen mukaisesti. Ansaintaperiaatteen mukaan ansio katsotaan sen ajankohdan ansioksi, jona se on ansaittu. Tällaisia tilanteita olisivat muun muassa työnantajan konkurssi- ja työntekijän palkkaturvatilanteet, joissa työansio kohdennetaan nykyisin pitkänkin ajan kuluttua taannehtivasti itse ansainta-ajalle ja/tai ajalle, jossa työnantajalla on ollut työeläkevakuutus voimassa. Lisäksi perhe-eläketilanteissa edunjättäjän kuoleman jälkeen maksetut työansiot kohdennettaisiin ansaintaperiaatteen mukaisesti, kuten nykyisinkin.
Pykälän 1 momentin mukaan vanhuuseläkkeen määrä on eläkkeen alkamisajankohtaan mennessä ansaittu eläke. Ansaittu eläke on määritelty lain 2 §:n 5 kohdassa. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi täsmennys siitä, mitä 2 §:n ansaitun eläkkeen määritelmään sisältyvillä työansioilla vanhuuseläkkeen määrässä tarkoitetaan. Vahvistettavasta maksuperiaatteesta johtuen ansaitussa eläkkeessä otettaisiin työansioina huomioon ennen vanhuuseläkkeen alkamista maksetut työansiot.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyisi uudeksi 3 momentiksi. Pykälän 2 momenttiin lisättävä vanhuuseläkkeen määrää koskeva säännös olisi poikkeus 1 momentin pääsäännöstä. Säännöksen tarkoituksena on korvata nykyisen soveltamis- ja oikeuskäytännön mukainen loppupalkan kohdentaminen vanhuuseläkkeen alkamista edeltävälle ansainta-ajalle. Ehdotettavan momentin mukaan TyEL:n mukaan myönnetyn ensimmäisen vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana maksetuista työansioista karttunut eläke otettaisiin huomioon takautuvasti ensimmäisen TyEL:n mukaan myönnetyn vanhuuseläkkeen alkamisesta lukien. Edellytyksenä olisi, että maksetut työansiot ovat sellaisesta työskentelystä, joka on päättynyt ennen mainitun ensimmäisen vanhuuseläkkeen alkamista.
Momentissa tarkoitettuja työansioita olisivat esimerkiksi niin sanottuun loppupalkkaan kuuluvia suorituksia, jotka on ansaittu ennen työsuhteen päättymistä, mutta jotka usein maksetaan vasta työsuhteen päättymisen jälkeen, kuten esimerkiksi ylityökorvauksia, lomarahoja, lomakorvauksia, pitämättä jääneistä työajan lyhennysvapaista maksettavia korvauksia ja muita vastaavantyyppisiä suorituksia. Lisäksi momentissa tarkoitettuja työansiota olisivat muut päättyneestä työsuhteesta jälkikäteen saadut työansiot, kuten esimerkiksi tulospalkkio, joka on määrältään sellainen, että sitä ei kohdenneta ansainta-ajalle 71 §:n mukaan. Mikäli kyseiset ansiot tulisivat maksettavaksi vasta myöhemmin kuin ensimmäisen tämän lain mukaan myönnetyn vanhuuseläkkeen alkamiskuukautena, saisi työntekijä näistä karttuneen eläkkeen vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajalla. Käytännössä loppupalkka yleensä maksetaan työsuhteen päättymistä seuraavan kuukauden aikana.
Säännös ei koskisi vanhuuseläkkeen rinnalla jatkuvasta työsuhteesta maksettuja työansioita, vaikka ne olisi maksettu ensimmäisen vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana, koska työsuhteen jatkuessa ei olisi kyse säännöksessä tarkoitetun loppupalkan tai sitä vastaavan työansion maksamisesta.
Eläkelaitos antaisi vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana maksetusta loppupalkasta karttuneesta eläkkeestä päätöksen automaattisesti työntekijän alkuperäisen vanhuuseläkehakemuksen perusteella, jos työntekijälle olisi maksettu työansioita vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana. Käytännössä loppupalkka kohdennettaisiin ansaintaperiaatteen mukaisesti ajalle ennen vanhuuseläkkeen alkamista. Työntekijälle annettaisiin asiasta esimerkiksi uusi valituskelpoinen eläkepäätös, joka olisi käytännössä joko oikaisupäätös, jolla oikaistaisiin jo annettua varsinaista vanhuuseläkepäätöstä tai mikäli ensimmäinen vanhuuseläkepäätös olisi ollut väliaikainen eläkepäätös, eläkelaitos antaisi tässä yhteydessä lopullisen eläkepäätöksen.
Mainittu loppupalkan kohdentaminen ja karttuneen eläkkeen sisältävä oikaisupäätös ei koskisi YEL:n ja MYEL:n mukaan myönnettävää vanhuuseläkettä, jollei samalla tulisi myönnettäväksi TyEL:n mukaisesta päättyneestä työskentelystä syntynyttä karttumaa. Tämä johtuu siitä, että eläketurva karttuu mainituissa laeissa vahvistetun YEL- tai MYEL-työtulon mukaan eikä todellisten ansioiden mukaan. Myöskään MEL:n tai JuEL:n mukaan myönnettävään vanhuuseläkkeeseen, joka ei sisältäisi tämän lain mukaista karttumaa, ei sovellettaisi momentin kaltaista menettelyä johtuen kyseisissä laeissa voimassa olevista erilaisista kohdentamista koskevista säännöksistä.
Vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden työansioiden kohdentaminen vanhuuseläkkeen alkamista edeltävälle ajalle tehtäisiin vain kerran eli ensimmäisen TyEL:n mukaan myönnetyn vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen. Jos jonkun muun työeläkelain mukaan myönnetyn vanhuuseläkkeen yhteydessä olisi myönnetty jo aiemmin TyEL:n mukaisesta päättyneestä työsuhteesta karttunut vanhuuseläke eli niin sanottu vapaakirjaeläke, myönnetty vapaakirjaeläke estäisi tämän momentin mukaisen työansion kohdentamisen myöhemmin. Tämän lain mukaiseksi ensimmäiseksi vanhuuseläkkeeksi katsotaan myös TyEL:n voimaantulon yhteydessä kumottujen lakien työntekijäin eläkelain (395/1961), lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain (134/1962) ja taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain (662/1985) mukaan myönnetty vanhuuseläke tai vapaakirja.
Pykälän 2 momentin mukaan myönnettävään vanhuuseläkkeen osaan sovellettaisiin normaalisti vanhuuseläkettä koskevia muita säännöksiä kuten esimerkiksi takautuvaa myöntämistä koskevia säännöksiä. Tämän momentin mukainen karttunut eläke myönnettäisiin ainoastaan tämän pykälän mukaisen vanhuuseläkkeen yhteydessä, ei esimerkiksi osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen yhteydessä. Sen sijaan mainittua säännöstä sovellettaisiin tilanteeseen, kun muu etuus muuttuu vanhuuseläkkeeksi tai kun muun etuuden jälkeen myönnetään vanhuuseläke.
Pykälän 2 momentin mukaisen vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana maksetun työansion kohdentaminen tehtäisiin myös, jos henkilön työsuhde päättyy ja vanhuuseläke alkaa työntekijän vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajalla. Siten työansio, joka maksettaisiin vanhuuseläkkeen ensimmäisen kuukauden aikana, kohdennettaisiin ajalle ennen vanhuuseläkkeen alkamista myös näissä tilanteissa.
Pykälän nykyinen 2 momentti siirrettäisiin uudeksi 3 momentiksi. Momenttiin ehdotetaan viittaussäännöstä, jonka mukaan ehdotetussa 2 momentissa säädettyyn vanhuuseläkkeen osaan sovellettaisiin samoja lykkäyskorotusta koskevia säännöksiä kuin 1 momentin mukaiseen vanhuuseläkkeeseen.
Pykälän nykyinen 3 momentti siirrettäisiin sisällöltään muuttumattomana uudeksi 4 momentiksi.
13 §. Vanhuuseläkkeen alkaminen. Pykälässä säädetään vanhuuseläkkeen alkamisesta. Pykälän voimassa olevan 3 momentin mukaan vanhuuseläkkeen aikana alkaneen työsuhteen työansioista karttunut eläke myönnetään työntekijän vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajalla. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan nykyisestä säännöstä poikettaisiin ehdotetun 12 §:n 2 momentin tilanteissa, kun ensimmäisen vanhuuseläkekuukauden aikana maksetut työansiot kohdennetaan ajalle ennen vanhuuseläkkeen alkamista.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyisi uudeksi 5 momentiksi. Uudessa 4 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa vanhuuseläkkeen rinnalla tapahtuva työskentely on alkanut ennen tämän lain mukaisen vanhuuseläkkeen alkamista ja jatkuu vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen. Tästä työskentelystä karttuneen eläkkeen työntekijä saisi hakemuksesta työskentelyn päätyttyä eli ennen hänen vakuuttamisvelvollisuutensa yläikärajaa. Karttunut eläke myönnetään tällöin hakemista seuraavan kuukauden alusta lukien. Momentin mukaisen vanhuuseläkkeen myöntämiseen sovellettaisiin myös muita tämän lain vanhuuseläkettä koskevia säännöksiä, kuten esimerkiksi lykkäyskorotusta sekä vanhuuseläkkeen takautuvaa myöntämistä koskevia säännöksiä. Ehdotettava säännös vastaa sisällöltään työeläkejärjestelmässä vakiintunutta soveltamis- ja oikeuskäytäntöä. Tämän momentin mukaiseen vanhuuseläkkeeseen ei kuitenkaan sovellettaisi ehdotetun 12 §:n 2 momentin säädöstä ensimmäisen vanhuuseläkkeen alkamiskuukauden aikana maksetun niin sanotun loppupalkan kohdentamisesta, koska kyse ei ole tämän lain mukaisesta ensimmäisestä vanhuuseläkkeestä.
16 §. Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrä. Pykälässä säädetään osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrästä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ehdotettua 12 §:n 1 momentin muutosta vastaavalla tavalla. Momentin mukaan osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen perusteena on eläkkeen alkamista edeltäneen kalenterivuoden loppuun mennessä työeläkelakien mukaan ansaittu eläke. Vahvistettavasta maksuperiaatteesta johtuen tämän lain mukaan ansaitussa eläkkeessä otettaisiin jatkossa työansioina huomioon vain osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen alkamisajankohtaa edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä maksetut työansiot. Työntekijä saisi osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen maksetuista ansioista karttuneen eläkkeen osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen muuttuessa vanhuuseläkkeeksi tai kun työntekijälle myönnetään työkyvyttömyyseläke, työuraeläke tai perhe-eläke.
53 c §. Työuraeläkkeen määrä. Pykälässä säädetään työuraeläkkeen määrästä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi ehdotettua 12 §:n 1 momentin muutosta vastaavalla tavalla. Pykälän mukaan työuraeläkkeen määrä on työuraeläkkeen alkamista edeltävän kuukauden loppuun mennessä ansaittu eläke. Vahvistettavasta maksuperiaatteesta johtuen ansaitussa eläkkeessä otettaisiin jatkossa työansioina huomioon työuraeläkkeen alkamisajankohtaan mennessä maksetut työansiot. Työntekijä saisi työuraeläkkeen alkamisen jälkeen maksetuista työansioista eli niin sanotusta loppupalkasta karttuneen eläkkeen siten kuin 53 h §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi.
53 h §. Työuraeläkkeen muuttuminen vanhuuseläkkeeksi. Pykälässä säädetään työuraeläkkeen muuttumisesta vanhuuseläkkeeksi. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jolla turvataan työntekijän oikeus saada hakemuksesta vanhuuseläkkeeseensä työuraeläkkeen alkamisen jälkeen mahdollisesti maksetusta loppupalkasta karttunut eläke.
65 §. Eläkkeen karttuminen. Pykälässä säädetään eläkkeen karttumisesta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi maksuperiaatteen vahvistamisesta johtuva täsmennys, jonka mukaan eläkettä karttuisi työntekijälle maksetuista työansioista.
71 §. Maksuperiaate ja työansion kohdentaminen. Pykälässä säädetään työeläkejärjestelmässä noudatettavasta maksuperiaatteesta ja eräistä sitä koskevista poikkeuksista. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä siihen sana maksuperiaate, jonka johdosta otsikko vastaisi paremmin pykälän ehdotettua sisältöä.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että voimassa olevassa pykälässä mainittu kalenterivuosi muutettaisiin kalenterikuukaudeksi, koska tulorekisterin käyttöönoton johdosta työnantajat siirtyvät ansioiden ilmoittamisessa nykyisestä vuosi-ilmoitustekniikasta palkanmaksukohtaiseen ilmoittamiseen. Näin ollen myös työansioiden kohdentamisessa voidaan siirtyä aiempaa tarkempaan kohdentamiseen.
Ehdotetuilla muutoksilla ei ole tarkoitus muuttaa nykyistä vakiintunutta soveltamis- ja oikeuskäytäntöä siitä, minkä suuruisen ansion katsotaan vääristävän eläkkeen määrää.
141 §. Työnantajan velvollisuus järjestää työntekijän eläketurva. Pykälässä säädetään eläketurvan järjestämistä työeläkeyhtiössä, eläkekassassa tai eläkesäätiössä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantajan on järjestettävä työntekijöidensä eläketurva viimeistään työansion maksamisen jälkeen ennen työansion ilmoittamista tulorekisteriin. Eläketurva olisi järjestettävä ennen työansioiden ilmoittamista, jotta työnantajan eläkejärjestelynumero olisi selvillä ennen työansioiden tallettamista tulorekisteriin. Tulorekisteristä työansioita koskevat tiedot välittyvät oikeaan eläkelaitokseen eläkejärjestelynumeron perusteella. Eläkejärjestelynumeron ilmoittaminen tulotietojärjestelmästä annetun lain mukaisessa määräajassa on välttämätöntä tulorekisterin tietojen ajantasaisuuden turvaamiseksi.
Käytännössä eläketurva olisi järjestettävä pääsääntöisesti viimeistään viiden päivän kuluessa palkanmaksupäivästä. Tulotietojärjestelmästä annetun lain 12 §:n mukaan työnantajan on ilmoitettava palkka-, yksilöinti- ja yhteystiedot tulorekisteriin viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen. Paperilomakkeella ilmoitettaessa määräaika on viiden kalenteripäivän sijasta kahdeksan kalenteripäivää. Ennakkoperintälain 31 §:ssä tarkoitettuun työnantajarekisteriin kuulumattoman luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on pääsäännöstä poiketen annettava tiedot kuukausittain viimeistään maksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä.
Ehdotettu työeläkevakuuttamisen järjestämisvelvollisuuden määräajan muutos lyhentäisi työeläkevakuuttamisen järjestämisaikaa uusilla työnantajilla. Käytännössä muutos vaikuttaa vain pieneen osaan uusista työnantajista, koska suurin osa järjestää eläketurvan jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä palkanmaksua. Tulorekisterin mukanaan tuoma ilmoitusten reaaliaikaisuus on kuitenkin perusteltu syy muuttaa työeläkevakuuttamisen järjestämisaikaa nykyisestä. Työeläkevakuutuksen ottaminen on nykyisin hyvin nopeaa, sillä vakuutuksen voi hakea eläkelaitoksen verkkopalvelusta, jolloin sen saa voimaan heti. Paperilla tehtyjen vakuutushakemusten käsittelyajat ovat yleensä muutamia päiviä. Tulorekisteriin ilmoitettavan eläkejärjestelynumeron saa heti vakuutuksen voimaantultua.
Eläketurvan järjestämisvelvollisuusaika koskisi kaikkia vakuuttamisvelvollisia työnantajia. Myös 147 §:n mukaisella tilapäisellä työnantajalla eläkejärjestelynumero on välttämätön ennen työansioiden ilmoittamista tulorekisteriin. Jos tilapäinen työnantaja ilmoittaa ansiot suoraan tulorekisteriin, sen on valittava työeläkevakuutusyhtiö ja tämän työeläkevakuutusyhtiön tilapäisiä työnantajia varten käyttämä tekninen eläkejärjestelynumero. Tilapäinen työnantaja voi järjestää työntekijänsä eläketurvan myös palkka.fi -palvelun tai vastaavan palvelun kautta valitsemalla työeläkevakuutusyhtiön, jossa vakuuttaa työntekijänsä. Kun työnantaja on näin valinnut työeläkevakuutusyhtiön, tulorekisteriin viedyissä työansioissa välittyy valitun työeläkevakuutusyhtiöntilapäisiä työnantajia koskeva eläkejärjestelynumero.
142 §. Eläketurvan järjestäminen ottamalla vakuutus työeläkevakuutusyhtiössä. Pykälässä säädetään työeläkevakuutusyhtiön kanssa vakuutussopimuksen tekevän työnantajan työntekijöiden eläketurvan järjestämistä. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi nykyinen määräaika vakuutushakemuksen tekemiseksi, koska määräajasta säädetään jatkossa 141 §:ssä.
143 §. Vakuutuksen antaminen ja päättäminen. Pykälässä säädetään vakuutuksen antamisesta ja päättämisestä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työeläkevakuutusyhtiö voisi irtisanoa vakuutuksen, jos työnantaja ei ole tarkistustoimenpiteisiin ryhtymistä edeltävän 12 kuukauden aikana maksanut palkkaa. Voimassa olevan 1 momentin mukaan työeläkevakuutusyhtiö voi irtisanoa vakuutuksen, jos työnantaja ei ole tammikuun loppuun mennessä ilmoittanut maksaneensa edeltävän kalenterivuoden aikana palkkaa. Vakuutuksen päättämistä ei enää jatkossa ole tarpeen sitoa kunkin vuoden tammikuuhun, koska työansioiden vuosi-ilmoittaminen poistuu tulorekisterin myötä. Säännös vastaisi siten tulorekisterin ajantasaista ilmoittamismenettelyä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta irtisanoa työnantajan maksukyvyttömyyden tai työeläkevakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi 8 §:n mukainen luottamustehtävää hoitavan henkilön vakuutus sekä 150 §:n 2 ja 3 momentin mukainen ulkomailla työskentelevän työntekijän vakuutus. Vastaava säännös sisältyy nykyisin sosiaali- ja terveysministeriön 165 §:n mukaisesti vahvistamiin vakuutusehtoihin ja ehdotettu säännös vastaisi näin ollen nykyistä oikeustilaa.
144 §. Vakuutuksen hoitamista varten tehtävät ilmoitukset. Pykälässä säädetään työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa tiettyjä tietoja työeläkevakuutusyhtiölle, eläkesäätiölle tai eläkekassalle vakuutusten hoitamista varten.
Pykälän 1 ja 2 momentti ehdotetaan yhdistettäväksi. Pykälän luetteloon ilmoitettavista tiedoista ehdotetaan lisättäväksi maininnat työnantajan eläkejärjestelynumerosta sekä työntekijöiden muista tunnistetiedoista. Eläkejärjestelynumeron perusteella tulorekisteriin talletetut tiedot välittyvät oikealle eläkelaitokselle. Eläkejärjestelynumero on sama kuin työeläkevakuutusyhtiön työnantajalle antama vakuutusnumero. Muita työntekijän tunnistetietoja tarvitaan silloin, jos työntekijällä ei ole henkilötunnusta. Muilla tunnistetiedoilla tarkoitetaan tällöin nimeä, syntymäaikaa ja sukupuolta. Pykälästä ehdotetaan lisäksi poistettavaksi tarpeettomana asetuksenantovaltuus koskien ilmoitusvelvollisuutta.
Työnantajalla säilyisi edelleen velvollisuus ilmoittaa tiedot eläkelaitokselle, mutta jatkossa tiedot tulisivat eläkelaitokselle tulorekisterin kautta. Tulotietojärjestelmästä annetun lain 24 §:n mukaan suorituksen maksaja ei ole velvollinen antamaan tulorekisteriin talletettuja tietoja tiedon käyttäjille muutoin kuin mainitussa laissa säädetyllä tavalla. Tiedot tulee siten ilmoittaa tulorekisteriin pääsääntöisesti sähköisesti viiden päivän kuluessa suorituksen maksupäivästä. Mainitun lain 24 §:n mukaan eläkelaitoksella on oikeus asian ratkaisemiseksi ja lakisääteisten tehtävien toimeenpanemiseksi pyytää suorituksen maksajalta tulorekisteristä puuttuvia tietoja tai tulorekisterin tietoja täydentäviä selvityksiä muun muassa TyEL:n 198—200 §:ien perusteella.
146 §. Työnantajan velvoittaminen kuukausittaiseen maksumenettelyyn. Pykälässä säädetään laiminlyöntitilanteisiin liittyvästä maksukäytännöstä. Pykälään ja sen otsikkoon ehdotetaan tehtäväksi tulotietojärjestelmästä annetusta laista johtuvat muutokset. Kuukausittaista ilmoittamista koskeva maininta pykälän otsikossa ehdotetaan poistettavaksi. Lisäksi pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantaja voidaan velvoittaa maksamaan työeläkevakuutusmaksu palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden aikana työeläkevakuutusyhtiön ilmoittamana eräpäivänä. Jatkossa työnantajan on ilmoitettava työansiot tulorekisteriin viiden päivän kuluessa suorituksen maksupäivästä, joten nykyinen säännös työansioiden ilmoittamisesta kuukausittain ei ole enää tarkoituksenmukainen.
Ehdotettu säännös koskisi niitä työnantajia, joiden kanssa eläkelaitos on sopinut työeläkevakuutusmaksun maksamisesta muulla aikataululla, mutta jotka ilmoitus- tai maksulaiminlyöntien vuoksi on tarpeen velvoittaa maksamaan maksut yhtä tiheästi kuin ne työnantajat, joiden kanssa väljemmästä työeläkevakuutusmaksun maksuaikataulusta ei ole sovittu.
147 §. Tilapäinen työnantaja. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin ehdotettuun 144 §:ään. Pykälään lisättäisiin maininta muista tunnistetiedoista. Muita työntekijän tunnistetietoja tarvitaan silloin, jos työntekijällä ei ole henkilötunnusta. Muilla tunnistetiedoilla tarkoitetaan tällöin nimeä, syntymäaikaa ja sukupuolta.
Työnantajalla säilyisi edelleen velvollisuus ilmoittaa tiedot eläkelaitokselle, mutta jatkossa tiedot tulisivat eläkelaitokselle tulorekisterin kautta. Tulotietojärjestelmästä annetun lain 24 §:n mukaan suorituksen maksaja ei ole velvollinen antamaan tulorekisteriin talletettuja tietoja tiedon käyttäjille muutoin kuin mainitussa laissa säädetyllä tavalla. Tiedot tulee siten ilmoittaa tulorekisteriin pääsääntöisesti sähköisesti viiden päivän kuluessa suorituksen maksupäivästä. Mainitun lain mukaan eläkelaitoksella on oikeus asian ratkaisemiseksi ja lakisääteisten tehtävien toimeenpanemiseksi pyytää suorituksen maksajalta tulorekisteristä puuttuvia tietoja tai tulorekisterin tietoja täydentäviä selvityksiä mm. TyEL:n 198—200 §:ien perusteella.
Lain 1 momentin 2 kohdassa säädetään tilapäisen työnantajan velvollisuudesta maksaa työeläkevakuutusmaksu palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 20 päivään mennessä. Mainittu työeläkevakuutusmaksun eräpäivä on ollut yhdenmukainen TyEL:n mukaisen vakuutussopimuksen tehneen työnantajan vakuutusehtojen 8 §:ssä säädetyn eräpäivän kanssa. Tulotietojärjestelmän voimaantulon yhteydessä työeläkevakuutusmaksun erääntymistä koskevia vakuutusehtojen säännöksiä muutetaan sopimustyönantajan osalta siten, että koroton eräpäivä on palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Tämän vuoksi ehdotetaan muutettavaksi myös tilapäisen työnantajan työeläkevakuutusmaksun erääntymistä niin, että myös tilapäisen työnantajan työeläkevakuutusmaksu erääntyisi vastaavalla tavalla ilman koronmaksuvelvollisuutta palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden loppuun.
Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana asetuksenantovaltuus koskien ilmoitusvelvollisuutta ja työeläkevakuutusmaksun maksamista. Näitä koskevista määräajoista ei tarvitsisi enää säätää asetuksella, koska ilmoittamista koskevasta määräajasta säädetään jatkossa tulotietojärjestelmästä annetussa laissa ja työeläkevakuutusmaksun maksamista koskevasta määräajasta säädetään TyEL:ssä. Lisäksi pykälän sanamuotoa selkeytettäisiin.
152 §. Työeläkevakuutusmaksu. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin eläkelaitoksen oikeudesta arvioida työeläkevakuutusmaksun perusteena käytettävä palkka ja määrätä työeläkevakuutusmaksu arvioidun palkan perusteella, jos työnantaja laiminlyö palkkatietojen ilmoittamisvelvoitteensa. Nykyään mahdollisuudesta arvioida palkat säädetään työeläkeyhtiöiden TyEL:n mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteissa, TyEL:n mukaista toimintaa harjoittavien eläkesäätiöiden laskuperusteissa ja eläkekassojen TyEL:n mukaista kustannustenjakoa varten vahvistetuissa laskuperusteissa. Ehdotettu säännös vastaisi nykyistä sääntelyä mainitusta palkan arvioinnista.
Esityksessä ehdotettavien laiminlyöntikorotusta koskevien säädösten muuttamisesta johtuen laskuperusteissa ei voitaisi enää viitata laiminlyöntikorotussäännökseen. Työeläkevakuutusmaksun perusteena käytettävien palkkojen arviointi vaikuttaa työeläkevakuutusmaksun suuruuteen ja siten maksuvelvollisuuteen. Lisäksi työeläkevakuutusmaksun määräämisessä arvioidun palkan perusteella käytetään erityistä toimivaltaa normaaliin työeläkevakuutusmaksun määräämiseen verrattuna. Mainitut seikat huomioon ottaen työeläkevakuutusmaksun perusteena olevan palkan arviointia koskevan säännöksen nostaminen lain tasolle toteuttaisi nykyistä paremmin perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimuksen siitä, että yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla. Näin ollen arvioinnista ehdotetaan säädettäväksi laissa.
Palkka arvioitaisiin jatkossakin TyEL:n 166 §:ssä mainittujen laskuperusteiden mukaisesti.
159 §. Työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisessä säännöksessä oleva maininta korotetusta työeläkevakuutusmaksusta poistettaisiin. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa laiminlyöntimaksun 163 §:ssä olevan viittausäännöksen perusteella. Muutos liittyy 163 §:ään ehdotettuun muutokseen.
163 §. Laiminlyöntimaksu. Pykälän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevat kohdat ehdotetaan kumottavaksi, koska jatkossa tulorekisteriin tehtävän ilmoituksen myöhästymisen ja ilmoituksen laiminlyönnin hallinnollisista seuraamuksista säädetään tulorekisterilaissa, verotusmenettelystä annetussa laissa ja oma-aloitteisten verojen menettelystä annetussa laissa. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevat hallinnolliset seuraamukset määrää jatkossa Verohallinto. Mainitut seuraamukset eivät koske eläketurvan järjestämisen laiminlyöntiä, joten sen hallinnollisista seuraamuksista säädettäisiin edelleen työeläkelaeissa. Työeläkevakuutusmaksuun liittyvistä rikosoikeudellisista seuraamuksista säädettäisiin jatkossakin rikoslain (39/1889) 29 luvun 4 a ja 4 b §:ssä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi TyEL:n mukaisen eläketurvan järjestämisen laiminlyönnin hallinnollisista seuraamuksista, jos työnantaja laiminlyö eläketurvan järjestämisen. Eläketurvan järjestämisen laiminlyönnistä seuraisi laiminlyöntimaksu, jos työnantaja ei ole järjestänyt eläketurvaa viimeistään palkanmaksua seuraavan kalenterikuukauden kahdeksantena päivänä. Ehdotettu aika vastaa tulotietojärjestelmästä annetussa laissa säädettyä aikaa, jonka jälkeen määrätään seuraamus ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä tulorekisteriin. Laiminlyöntimaksu olisi korkeintaan samansuuruinen kuin laiminlyöntiajalta maksettava työeläkevakuutusmaksu. Laiminlyöntimaksua määrättäessä otettaisiin huomioon laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin toistuvuus, laiminlyönnin tahallisuus, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksu ja laiminlyöntiajan työansiot. Momentissa mainitut laiminlyöntimaksua määrättäessä huomioon otettavat seikat vastaisivat pääosin voimassa olevan lain mukaista laiminlyöntikorotusta määrättäessä huomioon otettavia seikkoja. Lainkohtaa on lisäksi täsmennetty nykyisestä siten, että laiminlyönnin tahallisuus, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksu ja laiminlyöntiajan työansiot mainittaisiin säännöksessä nykyisen muiden laiminlyönnin moitittavuuden arviointiin liittyvien seikkojen sijasta.
Laiminlyöntimaksun perusteena käytettäisiin laiminlyöntiajalta maksettujen palkkojen perusteella määrättyä työeläkevakuutusmaksua. Laiminlyöntiajalla tarkoitetaan aikaa ensimmäisestä palkanmaksusta vakuutuksen ottamispäivään tai päivää, jona Eläketurvakeskuksen pakkovakuutuspäätös on annettu. Laiminlyöntimaksu laskettaisiin suhteessa työeläkevakuutusmaksuun, jolloin se olisi nykyisen soveltamiskäytännön mukaisesti vähintään 10 prosenttia ja pakkovakuutustilanteissa vähintään 30 prosenttia työeläkevakuutusmaksusta. Laiminlyöntimaksun suuruus voisi vaihdella riippuen laiminlyöntiajan pituudesta, laiminlyönnin toistuvuudesta, laiminlyönnin tahallisuudesta, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksusta ja laiminlyöntiajan työansiosta. Laiminlyöntimaksu olisi kuitenkin enintään yhtä suuri kuin laiminlyöntiajalta maksettava työeläkevakuutusmaksu. TyEL:n 158 §:n mukaan eläkelaitoksen on määrättävä tähän lakiin perustuva työeläkevakuutusmaksu vakuutusehtojen tai sääntöjen mukaisen lopullisen työeläkevakuutusmaksun eräpäivän ja viiden sitä seuraavan kalenterivuoden aikana. Laiminlyöntimaksun perusteena käytetään laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksua, jonka määrä voidaan laskea enintään siltä ajalta, jolta eläkelaitos voi määrätä työeläkevakuutusmaksut. Näin ollen laiminlyöntimaksu voidaan määrätä nykyistä käytäntöä vastaavalla tavalla vain siltä ajalta, jolta oikeus työeläkevakuusmaksun määräämisen ei ole vanhentunut.
Pykälän 2 momentin mukaan laiminlyöntimaksun määräävä viranomainen olisi Valtiokonttori, joka määrää myös työtapaturma- ja ammattitautilain sekä liikennevakuutuslain mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä seuraavat laiminlyöntimaksut. Perustuslain 124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintalinjan perusteella (mm. PeVL 15/2012) on katsottu, että myös työeläkelakien mukaisen laiminlyöntikorotuksen määrääminen sisältää perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä. Tästä johtuen eläkelaitos ei voi määrätä eläketurvan järjestämisen laiminlyönnistä seuraavaa hallinnollista seuraamusta vaan sen määrääminen tulee siirtää tehtävään sopivan viranomaisen hoidettavaksi. Pykälän laiminlyöntimaksua koskevat eläkelaitoksen toimivaltuudet olisi rajattu viranomaisen toiminnan suhteen avustaviksi ja täydentäviksi.
Pykälän 2 momentin mukaan eläkelaitoksen olisi tehtävä Valtiokonttorille hakemus laiminlyöntimaksun määräämisestä, jos se katsoisi, että työnantaja on laiminlyönyt eläketurvan järjestämisen. Hakemus tehtäisiin käytännössä, kun eläketurva on järjestetty tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Eläkelaitos esittäisi hakemuksen yhteydessä dokumentoidusti ne seikat, joihin se perustaisi laiminlyöntiepäilynsä. Eläkelaitos voisi samalla tehdä ehdotuksen laiminlyöntimaksun suuruudesta. Laiminlyöntimaksu maksettaisiin eläkelaitokselle, joka toimeenpanisi Valtiokonttorin asiassa antaman päätöksen ja vastaisi laiminlyöntimaksun perinnästä. Finanssivalvonta antaisi tarkempia määräyksiä eläkelaitokselle sille maksetun laiminlyöntimaksun sekä laiminlyöntimaksuun liittyvien kulujen käsittelystä eläkelaitoksessa. Finanssivalvonnan nykyisten määräysten mukaan laiminlyöntikorotus kuuluu hoitokustannustuloon ja laiminlyöntikorotukseen liittyvät menot liikekuluihin, jolloin ylijäämä menee hoitokustannustuloksen kautta työeläkemaksun alennuksiin. Laiminlyöntimaksu lisää eläkelaitoksen liikekuluja esimerkiksi Valtiokonttorin päätöksen maksullisuudesta johtuen, joten on perusteltua, että saadut varat käytetään liikekulujen kattamiseen. Jos laiminlyöntimaksua ei suoritettaisi eläkelaitokselle, tämä lisäisi eläkejärjestelmän hoitokustannuksia, jolloin laiminlyöntiasian selvittämisestä ja maksun määräämisestä aiheutuvat kustannukset jäisivät maksunsa hoitavien työnantajien kannettavaksi. Tätä ei voida pitää perusteltuna laiminlyöntimaksun määräämisen tarkoituksen kannalta. Asianosainen voisi hakea muutosta Valtiokonttorin antamaan päätökseen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. Näin ollen myös eläkelaitoksella olisi oikeus hakea muutosta annettuun päätökseen. Muutoksenhakumenettely olisi pääosin sama kuin muissakin tämän lain mukaisissa valitusasioissa kuitenkin niin, että Valtiokonttorin päätös olisi täytäntöönpantavissa vasta sen jälkeen, kun se on tullut lainvoimaiseksi.
Valtiokonttorin päätöksestä valtiolle aiheutuvat kustannukset korvattaisiin laiminlyöntimaksuhakemuksen tehneen eläkelaitoksen varoista valtion maksuperustelain (150/1992) mukaisesti. Valtiokonttorin päätös olisi mainitun lain 4 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu hakemuksesta tehty päätös ja maksu perittäisiin lain 6 §:n mukaisesti eli suoritteesta valtiolle perittävän maksun suuruuden tulisi vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää.
Pykälän 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin laiminlyöntimaksun hakemista koskevista poikkeuksista. Ensinnä eläkelaitos voisi jättää laiminlyöntimaksua koskevan hakemuksen tekemättä, jos laiminlyöntiä ei voitaisi pitää tahallisena ja laiminlyöntimaksun arvioitu määrä olisi vähäinen eli enintään 300 euroa, mikä vastaisi 215,98 euroa vuoden 2004 palkkakertoimen tasossa. Momentissa mainittu euromäärä olisi siten lain muiden palkkakertoimeen sidottujen euromäärien tavoin vuoden 2004 tasossa. Molempien edellä mainittujen edellytysten tulisi siis täyttyä, jotta hakemus voitaisiin jättää tekemättä. Laiminlyöntiä voitaisiin pitää tahallisena, jos eläketurvan järjestämiseen velvollinen ei kohtuullisessa ajassa korjaa laiminlyöntiä vakuuttamisvelvollisuuden alkamisesta lukien. Vähäisenä pidetään määrää, jota arvioitaessa on otettu huomioon laiminlyöntimaksun määräämiseen liittyvät kustannukset suhteessa laiminlyödyn eläketurvan järjestämisen johdosta määrättävään laiminlyöntimaksuun. Nykyisessä kustannustilanteessa vähäisenä voitaisiin siten pitää enintään noin 300 euron suuruiseksi arvioitua laiminlyöntimaksua, kun laiminlyöntimaksun arvioidaan olevan 10 prosenttia työeläkevakuutusmaksusta. Lisäksi eläkelaitos voisi jättää laiminlyöntimaksua koskevan hakemuksen tekemättä silloin, jos eläketurvan järjestämiseen velvollinen olisi toiminnallaan osoittanut, että ei ole pyrkinyt välttämään vakuuttamisvelvollisuuttaan. Edellä mainittu säännös voisi tulla sovellettavaksi esimerkiksi, jos työntekijä on vakuutettu väärän lain mukaan tai jos työnantaja on saanut selvästi ja todisteellisesti virheellisiä neuvoja eläkelaitokselta tai Eläketurvakeskukselta ja neuvot ovat perustuneet kaikkiin asian arvioinnissa välttämättömiin tosiseikkoihin. Lisäksi säännös tulisi sovellettavaksi, jos työnantaja on järjestänyt eläketurvan ja hoitanut siihen liittyvät maksut asianmukaisesti, mutta eläketurvan järjestäminen on jonkin verran myöhästynyt. Laiminlyöntimaksua ei tulisi määrätä silloin, kun työnantaja ei ole tiedusteluistaan huolimatta saanut em. määräajassa eläkelaitokselta tai Eläketurvakeskuksesta kantaa siihen, onko kyseessä eläkkeen perusteena oleva ansio. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi erilaisten kansainvälisten osakepalkkioiden kohdalla. Hakemus tulisi kuitenkin aina tehdä pakkovakuutustilanteissa tai silloin, jos hakemuksen tekemättä jättämistä koskevien edellä mainittujen edellytysten täyttyminen olisi tulkinnanvaraista tai epäselvää. Momentin mukaan hakemus voidaan lisäksi jättää tekemättä silloin, kun laiminlyöntimaksua ei voida määrätä tämän pykälän 4 momentissa säädetyin edellytyksin. Tällöin hakemus voidaan tehdä myöhemmin esimerkiksi silloin, jos asiassa ei nosteta syytettä, syyte perutaan tai tuomio on vapauttava. Momentissa säädettyjen hakemuksen tekemistä koskevien poikkeusten on katsottu olevan perustuslain 124 §:n mukaisia, koska poikkeukset on laissa rajattu vain edellä todettuihin tilanteisiin ja koska näiden tehtävien hoitamisesta ei johdu merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä pidettäviä toimivaltuuksia eikä tehtävän hoitaminen mahdollista puuttumista yksilön perusoikeuksien suojattuun oikeuspiiriin.
Pykälän 3 momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin laiminlyöntimaksun määräämiseen liittyvästä poikkeuksesta, jonka mukaan Valtiokonttori jättäisi laiminlyöntimaksun määräämättä, jos laiminlyönti ei olisi tahallinen ja laiminlyöntimaksun määrääminen olisi laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin toistuvuus, laiminlyönnin tahallisuus, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksu ja laiminlyöntiajan työansiothuomioon ottaen tai muusta erityisestä syystä kohtuutonta. Käytännössä laiminlyöntimaksu voitaisiin jättää määräämättä esimerkiksi silloin, jos työnantajan toimintakyky on rajoittunut vanhuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi eikä hän sen vuoksi ole voinut huolehtia työnantajalle kuuluvista velvoitteista. Lisäksi muu ilmeiseen erehdykseen perustuva laiminlyönti, jossa laiminlyöjä on itse ilmoittanut laiminlyönnistään, voisi olla syy jättää laiminlyöntimaksu määräämättä. Laiminlyöntimaksu voitaisiin jättää määräämättä myös silloin, jos työnantaja tai yrittäjä on kuollut ja perikunta on vähävarainen. Laiminlyöntimaksua ei voitaisi kuitenkaan jättää määräämättä, jos työnantaja on ottanut työeläkevakuutuksen myöhässä, mutta pidättänyt ajallaan työntekijän työeläkevakuutusmaksun työntekijän palkasta.
Pykälän 4 momentissa olisi kaksoisrangaistavuuden kiellon huomioon ottava säännös. Koska vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti saattaisi olla rangaistava teko rikoslain 29 luvun 4 a tai 4 b §:n perusteella, momentin mukaan laiminlyöntimaksua ei voitaisi määrätä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa tai jota vastaan samasta teosta nostettu syyte on tuomioistuimessa lainvoimaisesti ratkaistu.
Pykälän 5 momentin mukaan laiminlyöntimaksuun ja sitä koskevaan Valtiokonttorin päätökseen sovellettaisiin momentissa mainittuja säännöksiä eli 105 §:n 3 momenttia päätöksen tiedoksiannosta, 128 § muutoksen hakemisesta, 130 § muutoksenhakuajasta, 131 § maksuunpanoa koskevasta perustevalituksesta, 132 § valituskirjelmän jättämisestä, 133 § päätöksen oikaisusta muutoksenhaun yhteydessä, 134 § valituksen siirrosta muutoksenhakuelimelle, 135 § muutoksenhakuajan jälkeen tulleesta valituksesta, 136 §:n 2 momentti päätöksen täytäntöönpanosta, 140 § lainvoimaisen päätöksen poistamisesta, 156 § osakkaan tai yhtiömiehen vastuusta työeläkevakuutusmaksusta, 157 § konkurssipesän vastuusta työeläkevakuutusmaksusta, 159 § työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuudesta ja 164 § työeläkevakuutusmaksun viivästyskorosta.
Laiminlyöntimaksua koskeva päätös voidaan ehdotetun 5 momentin mukaisesti panna täytäntöön vasta sen tultua lainvoimaiseksi. Perustuslakivaliokunta on aiemmin katsonut, että varsinkin suuruudeltaan huomattavissa seuraamusmaksuissa olisi perusteltua, että sanktiota koskeva päätös olisi pantavissa täytäntöön vasta sen tultua lainvoimaiseksi (PeVL 32/2005 vp ja 4/2004 vp). Laiminlyöntimaksua koskevan päätöksen kirjoitus tai asiavirheen korjaamiseen sovelletaan hallintolakia sen soveltamisalaa koskevien säännösten mukaisesti.
Pykälän 6 momentin mukaan eläkelaitoksen tulisi maksuunpanna Valtiokonttorin määräämä laiminlyöntimaksu viipymättä Valtiokonttorin päätöksen lainvoimaiseksi tulosta, mikä tarkoittaisi käytännössä noin kahden kuukauden aikaa Valtiokonttorin päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Eläkelaitoksen olisi perittävä laiminlyöntimaksu maksuunpanovuotta välittömästi seuraavan viiden kalenterivuoden kuluessa tai oikeus sen saamiseen vanhentuisi. Laiminlyöntimaksu vanhentuisi erillään sen perusteena olevasta työeläkevakuutusmaksusta, jolloin esimerkiksi työeläkevakuutusmaksun määräämiseen, laiminlyöntiasian selvittämiseen tai laiminlyöntimaksun määräämiseen kuluva aika ei vaikuttaisi mahdollisuuteen saada laiminlyöntimaksu perityksi.
186 §. Vakuuttamisen yleisvalvonta ja pakkovakuuttaminen. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyinen säännös laiminlyöntikorotuksesta korvattaisiin viittauksella laiminlyöntimaksua koskevaan 163 §:ään. Muutos liittyy 163 §:ään ehdotettuun muutokseen.
199 §. Eläketurvakeskuksen oikeus saada tietoja valvontaa varten. Pykälässä säädetään Eläketurvakeskuksen valvontaan liittyvistä tietojensaantioikeuksista. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että Eläketurvakeskuksella olisi myös tulorekisterin aikana oikeus saada vakuuttamisen valvontaa varten vastaavat tiedot Verohallinnolta kuin sillä on voimassa olevan pykälän perusteella oikeus saada.
Tulotietojärjestelmän arvioidaan vähentävän työnantajien tahattomia virheellisiä tai puutteellisia eläkevakuuttamista koskevia ilmoituksia. Tulorekisteri ei kuitenkaan kokonaan estä erilaisia tahallisia ja tahattomia vakuuttamisen ja siihen liittyvän ilmoittamisen laiminlyöntejä tai vajavaisten tai virheellisten tietojen ilmoittamista. Jotta erilaiset vakuuttamisen laiminlyöntejä esille nostavat vertailut työnantajan ja muun suorituksen maksajan ilmoittamien ansioiden ja vakuutustietojen suhteen olisivat mahdollisia, Eläketurvakeskuksella tulee olla oikeus saada joukkotietona tiedot suorituksen maksajista ja saajista tunniste- ja yhteystietoineen, tiedot suorituksen maksajan toimialasta, tiedot maksetun suorituksen lajista sekä tiedot työnantajasuorituksista. Nämä tiedot ovat sisällöltään samoja kuin ne tiedot, jotka Eläketurvakeskuksella on nyt voimassa olevan lain mukaan oikeus saada Verohallinnolta vuosi-ilmoitustietoina ja oma-aloitteisia veroja koskevina tietoina. Verohallinnolta ja tulorekisteristä saatavien tietojen avulla Eläketurvakeskus tulorekisterin aikana jatkaa nykymuotoista kattavaa valvontaa, joka osaltaan varmistaa niin eläketurvan karttumisen työntekijöille kuin työnantajien tasapuolisen kilpailuaseman. Joukkotiedolla tarkoitetaan ryhmää palkan tai muun vastaavan suorituksen maksajia, joita ei ole yksilöity yritys- tai yhteisötunnuksella tai muulla yksilöintitavalla. Tällainen tietojensaantioikeus on välttämätön tehokkaan valvonnan aikaansaamiseksi, koska millään muulla tavoin ei ole saatavissa tietoa niistä työnantajista, jotka ovat maksaneet palkkoja, mutta laiminlyöneet järjestää työntekijöilleen työeläketurvan.
Voimassa olevassa laissa säädetään Eläketurvakeskuksen oikeudesta saada vuosi- ja oma-aloitteisia veroja koskevilla ilmoituksilla annettavia tietoja. Kun tulorekisteri otetaan käyttöön, eivät työnantajat ja muut suorituksen maksajat enää toimita näitä ilmoituksia. Tämän vuoksi laista esitetään poistettavaksi maininta vuosi-ilmoituksista. Luovutettavien tietojen sisältö ei muutu nykyisestä. Pykälässä oleva käsite veroviranomainen muutettaisiin Verohallinnoksi, joka sisältää muun Verohallinnon lisäksi tulorekisterin toiminnasta vastaavan yksikön.
Eläketurvakeskuksen oikeutta saada tietoja ei voi rajata vain työnantajiin ja palkansaajiin, koska työskentelyn luonne ja vakuuttamisvelvollisuus selviävät usein vasta selvittelyn jälkeen. Tästä syystä laissa ehdotetaan käytettäväksi suorituksen maksaja -käsitettä työnantaja-käsitteen sijaan. Suorituksen maksaja ja tulonsaaja on määritelty tulotietojärjestelmästä annetussa laissa.
Pykälän 2 momentista esitetään tarpeettomana poistettavaksi viittaus vahvistamattomiin veroihin, koska säännös kattaa sekä vahvistamattoman että vahvistetun verotuksen tiedot. Momenttiin esitetään lisättäväksi selvennys koskien pykälän perusteella Eläketurvakeskukselle luovutettavien tietojen käyttöä. Koska Eläketurvakeskuksen havaitsemat työeläkevakuuttamisen puutteet korjataan ja vakuutetaan eläkelaitoksen toimesta, luovutetaan ne Verohallinnolta saadut tiedot, jotka johtavat vakuuttamisen korjauksiin, eläkelaitoksille.
Pykälässä tarkoitettu oikeus saada tietoja valvontaa varten, koskee osittain myös henkilötietoja, joiden käsittelyä säännellään tietosuoja-asetuksessa. Tässä pykälässä tarkoitettujen henkilötietojen käsittely perustuu ensisijaisesti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan eli käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Pykälässä on säädetty, että käsiteltävien tietojen tulee olla välttämättömiä työnantajan lain mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden 186 §:n 1 momentissa tarkoitettua valvontaa varten. Lisäksi siinä on määritelty tarkasti ne tahot, joilta tietoja voidaan saada. Pykälässä säädetään myös Eläketurvakeskuksen oikeudesta yhdistellä tietoja sekä yhdistettyjen tietojen säilyttämisestä ja hävittämisestä. Muita kuin yhdistettyjä tietoja koskevat muut säilytysaikoja koskevat tämän lain ja tietosuoja-asetuksen säännökset. Pykälän säännöksissä on otettu huomioon eläketurvan järjestämisen yhteiskunnallisen merkitys ja se että, vakuuttamisen valvonta tulee voida toteuttaa riittävässä laajuudessa ja riittävän tehokkaasti siten, että valvonta turvaa osaltaan lain asianmukaista noudattamista.
206 §. Eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeus tietojen oma-aloitteiseen luovuttamiseen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 kohta, jossa säädettäisiin Eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeudesta luovuttaa Valtiokonttorille tietoja 163 §:n mukaisen laiminlyöntimaksua koskevan asian ratkaisemista varten.
Pykälän 1 momenttiin ehdotettu säännös tietojen luovuttamisesta koskee osittain myös henkilötietoja, joiden käsittelyä säännellään yleisessä tietosuoja-asetuksessa. Tässä pykälässä tarkoitettujen henkilötietojen käsittely perustuu ensisijaisesti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan eli käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi ja erityisiä henkilötietoryhmiä koskevan käsittelyn osalta 9 artiklan 2 kohdan b alakohtaan eli käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai rekisteröidyn velvoitteiden ja erityisten oikeuksien noudattamiseksi työoikeuden, sosiaaliturvan ja sosiaalisen suojelun alalla, siltä osin kuin se sallitaan jäsenvaltion lainsäädännössä. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan b alakohtaan perustuva henkilötietojen käsittely edellyttää lisäksi, että kansallisessa lainsäädännössä säädetään rekisteröidyn perusoikeuksia ja etuja koskevista asianmukaisista suojatoimista. Tältä osin pykälässä on määritelty tarkasti ne tahot, joille tietoja voidaan luovuttaa. Lisäksi siinä on säädetty, että käsiteltävien tietojen tulee olla välttämättömiä tämän lain mukaisen laiminlyöntimaksun määräämistä koskevan asian ratkaisemiseksi ja että tiedot tulee hävittää heti, kun niitä ei enää tarvita. Lainsäädäntö sisältää siten rekisteröidyn perusoikeuksia ja etuja koskevat asianmukaiset suojatoimet.
102 §. Maksamatta jääneiden työeläkevakuutusmaksujen vähentäminen eläkkeestä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisessä säännöksessä oleva maininta korotetusta työeläkevakuutusmaksusta poistettaisiin. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa laiminlyöntimaksuun 122 §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella. Muutos liittyy 122 §:ään ehdotettuun muutokseen.
120 §. Työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisessä säännöksessä oleva maininta korotetusta työeläkevakuutusmaksusta poistettaisiin. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa laiminlyöntimaksuun 122 §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella. Muutos liittyy 122 §:ään ehdotettuun muutokseen.
122 §. Laiminlyöntimaksu. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavin perustein kuin työntekijän eläkelain 163 §:ää ottaen kuitenkin huomioon alla olevat perustelut.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yrittäjän eläkelain mukaisen eläketurvan järjestämisen laiminlyönnin hallinnollisista seuraamuksista, jos yrittäjä laiminlyö eläketurvan järjestämisen. Eläketurvan järjestämisen laiminlyönnistä seuraisi laiminlyöntimaksu, jos yrittäjä ei ole ottanut työeläkevakuutusta kuuden kuukauden kuluessa vakuuttamisvelvollisuuden alkamisesta lukien.
Laiminlyöntimaksun perusteena käytettäisiin laiminlyöntiajalta määrättyä työeläkevakuutusmaksua. Laiminlyöntiajalla tarkoitettaisiin aikaa vakuuttamisvelvollisuuden alkamisesta siihen ajankohtaan asti, jona yrittäjä ottaa vakuutuksen tai päivää, jona Eläketurvakeskus antaa pakkovakuutuspäätöksen. Koska laiminlyöntimaksun perusteena käytettäisiin laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksua, laiminlyöntiajaksi voitaisiin katsoa enintään aika, jolle yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus voidaan 111 §:n 2 momentin mukaisesti antaa ja siten työeläkevakuutusmaksu määrätä. Näin ollen laiminlyöntimaksu voitaisiin määrätä vain kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä kolmelta kalenterivuodelta.
Pykälän 3 momentin mukaan eläkelaitos voisi jättää laiminlyöntimaksua koskevan hakemuksen tekemättä muun muassa silloin, jos yrittäjä olisi toiminnallaan osoittanut, että ei ole pyrkinyt välttämään vakuuttamisvelvollisuuttaan. Työntekijän eläkelain perusteluissa mainittujen esimerkkien lisäksi eläkelaitos voisi jättää hakemuksen tekemättä silloin, jos yrittäjä on ottanut yrittäjän eläkelain mukaisen vapaaehtoisen vakuutuksen ja yrittäjätoiminta laajenee myöhemmin niin, että se tulee yrittäjän eläkelain mukaisen pakollisen vakuutuksen piiriin.
Pykälän 3 momentin toisen virkkeen mukaan Valtiokonttori jättäisi laiminlyöntimaksun kokonaan tai osittain määräämättä, jos laiminlyönti ei olisi tahallinen ja laiminlyöntimaksun määrääminen olisi laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin toistuvuus, laiminlyönnin tahallisuus, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksu ja laiminlyöntiajan työtulo huomioon ottaen tai muusta erityisestä syystä kohtuutonta. Työntekijän eläkelain perusteluissa mainittujen esimerkkien lisäksi Valtiokonttori voisi jättää laiminlyöntimaksun määräämättä silloin, jos yrittäjän eläkelain piiriin kuuluvan yrittäjätoiminnan alkamisajankohta on tulkinnanvarainen yrittäjätoiminnan vähäisyyden tai sen luonteen vuoksi.
Pykälän 4 momentin mukaan laiminlyöntimaksuun ja sitä koskevaan Valtiokonttorin päätökseen sovellettaisiin momentissa mainittuja säännöksiä. Sovellettavaksi tulisivat 95 §:n 3 momentti päätöksen tiedoksiannosta, 102 §:n 1 momentti maksamatta jääneiden työeläkevakuutusmaksujen vähentämisestä eläkkeestä, 118 § 1 momentti yrittäjän vastuusta työeläkevakuutusmaksusta, 120 § työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuudesta ja perinnän keskeyttämisestä, 123 § työeläkevakuutusmaksun viivästyskorosta, 124 § muutoksen hakemisesta, 126 § muutoksenhakuajasta, 127 § maksuunpanoa koskevasta perustevalituksesta, 128 § valituskirjelmän jättämisestä, 129 § päätöksen oikaisusta muutoksenhaun yhteydessä, 130 § valituksen siirrosta muutoksenhakuelimelle, 131 § muutoksenhakuajan jälkeen tulleesta valituksesta, 132 §:n 2 momentti päätöksen täytäntöönpanosta ja 136 § lainvoimaisen päätöksen poistamisesta.
Pykälän 4 momentin perusteella yrittäjän eläkelain 118 §:n 2 momentissa säädetty toissijainen vastuu yrittäjälle määrätystä henkilökohtaisesta työeläkevakuutusmaksusta ei koskisi laiminlyöntimaksua, koska sen osalta on kyseessä henkilökohtainen hallinnollinen seuraamus eikä työeläkevakuutusmaksu.
143 §. Vakuuttamisen yleisvalvonta ja pakkovakuuttaminen. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyinen säännös laiminlyöntikorotuksesta korvattaisiin viittauksella laiminlyöntimaksua koskevaan 122 §:ään. Muutos liittyy 122 §:ään ehdotettuun muutokseen.
151 §. Eläketurvakeskuksen ja eläkelaitoksen oikeus saada tietoja valvontaa varten. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että siinä käytetty termistö ja muotoilu olisivat yhtenevät TyEL:n 199 §:än esitettyjen, tulotietojärjestelmää koskevan lain voimaantuloon liittyvien, muutosten kanssa. Pykälän perusteella luovutettavien tietojen sisältö tai käyttö ei muuttuisi nykyisestä.
Pykälän 3 momentista ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi viittaus vahvistamattomiin veroihin. Momenttiin esitetään lisättäväksi selvennys koskien pykälän perusteella Eläketurvakeskukselle luovutettavien tietojen käyttöä. Koska Eläketurvakeskuksen havaitsemat työeläkevakuuttamisen puutteet korjataan ja vakuutetaan eläkelaitoksen toimesta, luovutetaan ne Verohallinnolta saadut tiedot, jotka johtavat vakuuttamisen korjauksiin, eläkelaitoksille.
Pykälässä tarkoitettu oikeus saada tietoja valvontaa varten, koskee osittain myös henkilötietoja, joiden käsittelyä säännellään tietosuoja-asetuksessa. Tässä pykälässä tarkoitettujen henkilötietojen käsittely perustuu ensisijaisesti tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan eli käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Pykälässä on säädetty, että käsiteltävien tietojen tulee olla välttämättömiä 143 §:n 1 momentissa sekä Eläketurvakeskuksesta annetun lain 2 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun valvontavelvollisuuden täyttämiseksi. Lisäksi siinä on määritelty tarkasti ne tahot, joilta tietoja voidaan saada. Pykälässä säädetään myös Eläketurvakeskuksen oikeudesta yhdistellä tietoja sekä yhdistettyjen tietojen säilyttämisestä ja hävittämisestä. Muita kuin yhdistettyjä tietoja koskevat muut säilytysaikoja koskevat tämän lain ja tietosuoja-asetuksen säännökset. Pykälän säännöksissä on otettu huomioon eläketurvan järjestämisen yhteiskunnallisen merkitys ja se että, vakuuttamisen valvonta tulee voida toteuttaa riittävässä laajuudessa ja riittävän tehokkaasti siten, että valvonta turvaa osaltaan lain asianmukaista noudattamista.
1.3
Maatalousyrittäjän eläkelaki
9 a §. Apurahansaajaa koskevat säännökset. Pykälän 2 momentin 2 kohdan maininta laiminlyöntikorotuksesta ehdotetaan muutettavaksi laiminlyöntimaksuksi. Muutos liittyy 24 §:ään ehdotettuun muutokseen.
12 §. Eläkelaitoksen valvontavelvollisuus ja maatalousyrittäjän pakkovakuuttaminen. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että maatalousyrittäjä olisi velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksun nykyisen korotetun työeläkevakuutusmaksun sijaan siten kuin tämän lain 24 §:ssä säädetään. Muutos liittyy 24 §:ään ehdotettuun muutokseen.
23 §. Ryhmähenkivakuutusmaksu. Pykälän kolme momenttia ehdotetaan muutattavaksi siten, että säännöksestä poistettaisiin viittaukset laiminlyöntimaksua koskevaan 24 §:ään. Ryhmähenkivakuutusmaksuun ei siten sovellettaisi laiminlyöntimaksua koskevaa säännöstä missään tilanteessa. Muutos liittyy 24 §:ään ehdotettuun muutokseen.
24 §. Laiminlyöntimaksu. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavin perustein kuin työntekijän eläkelain 163 §:ää ottaen kuitenkin huomioon alla olevat perustelut.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi maatalousyrittäjän eläkelain mukaisen eläketurvan järjestämisen laiminlyönnin hallinnollisista seuraamuksista, jos maatalousyrittäjä laiminlyö eläketurvan järjestämisen. Eläketurvan järjestämisen laiminlyönnistä seuraisi laiminlyöntimaksu, jos maatalousyrittäjäyrittäjä ei ole ottanut työeläkevakuutusta kuuden kuukauden kuluessa vakuuttamisvelvollisuuden alkamisesta lukien.
Laiminlyöntimaksun perusteena käytettäisiin laiminlyöntiajalta määrättyä työeläkevakuutusmaksua. Laiminlyöntiajalla tarkoitettaisiin aikaa vakuuttamisvelvollisuuden alkamisesta siihen ajankohtaan asti, jona maatalousyrittäjä itse hakee vakuutusta tai päivää, jona pakkovakuutuspäätös annetaan Melan toimesta. Koska laiminlyöntimaksun perusteena käytettäisiin laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksua, laiminlyöntiajaksi voitaisiin katsoa enintään aika, jolle maatalousyrittäjän eläkelain mukainen vakuutus voidaan 10 §:n 2 momentin mukaisesti antaa ja siten työeläkevakuutusmaksu määrätä. Näin ollen laiminlyöntimaksu voitaisiin määrätä vain kulumassa olevalta ja sitä välittömästi edeltäneeltä kolmelta kalenterivuodelta.
Pykälän 3 momentin mukaan eläkelaitos voisi jättää laiminlyöntimaksua koskevan hakemuksen tekemättä muun muassa silloin, jos maatalousyrittäjä olisi toiminnallaan osoittanut, että ei ole pyrkinyt välttämään vakuuttamisvelvollisuuttaan. Työntekijän eläkelain perusteluissa mainittujen esimerkkien lisäksi eläkelaitos voisi jättää hakemuksen tekemättä silloin, jos maatalousyrittäjä on ottanut maatalousyrittäjän eläkelain mukaisen vapaaehtoisen vakuutuksen ja maatalousyrittäjätoiminta laajenee myöhemmin niin, että se tulee maatalousyrittäjän eläkelain mukaisen pakollisen vakuutuksen piiriin.
Pykälän 3 momentin toisen virkkeen mukaan Valtiokonttori jättäisi laiminlyöntimaksun kokonaan tai osittain määräämättä, jos laiminlyönti ei olisi tahallinen ja laiminlyöntimaksun määrääminen olisi laiminlyöntiajan pituus, laiminlyönnin toistuvuus, laiminlyönnin tahallisuus, laiminlyöntiajan työeläkevakuutusmaksu ja laiminlyöntiajan työtulo huomioon ottaen tai muusta erityisestä syystä kohtuutonta. Työntekijän eläkelain perusteluissa mainittujen esimerkkien lisäksi Valtiokonttori voisi jättää laiminlyöntimaksun määräämättä silloin, jos maatalousyrittäjän eläkelain piiriin kuuluvan maatalousyrittäjätoiminnan alkamisajankohta on tulkinnanvarainen maatalousyrittäjätoiminnan vähäisyyden tai sen luonteen vuoksi. Erityisesti kuolinpesätilanteissa ajankohta, josta lukien kuolinpesän lukuun työskentelevän henkilön tulee ottaa itselleen työeläkevakuutus, on usein tulkinnanvarainen. Nykyisen soveltamiskäytännön mukaan laiminlyöntikorotusta ei ole yleensä määrätty, jos kuolinpesän lukuun työskentelevän henkilön työeläkevakuutus on otettu vuoden kuluessa maatalousyrittäjän kuolemasta.
Pykälän 4 momentin mukaan laiminlyöntimaksuun ja sitä koskevaan Valtiokonttorin päätökseen sovellettaisiin momentissa mainittuja säännöksiä. Sovellettavaksi tulisivat 90 §:n 3 momentti päätöksen tiedoksiannosta, 25 § työeläkevakuutusmaksun viivästyskorosta, 26 §:n 1 momentti maatalousyrittäjän vastuusta työeläkevakuutusmaksusta, 27 § työeläkevakuutusmaksun perinnän keskeyttämisestä, 28 § työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuudesta, 103 § muutoksen hakemisesta, 105 § muutoksenhakuajasta, 106 § maksuunpanoa koskevasta perustevalituksesta, 107 § valituskirjelmän jättämisestä, 108 § päätöksen oikaisusta muutoksenhaun yhteydessä, 109 § väliaikaisesta päätöksestä, 110 § muutoksenhakuajan jälkeen tulleesta valituksesta, 111 §:n 2 momentti päätöksen täytäntöönpanosta ja 113 § lainvoimaisen päätöksen poistamisesta.
Pykälän 4 momentin perusteella maatalousyrittäjän eläkelain 26 §:n 2 ja 3 momentissa säädetty toissijainen vastuu maatalousyrittäjälle määrätystä henkilökohtaisesta työeläkevakuutusmaksusta ei koskisi laiminlyöntimaksua, koska sen osalta on kyseessä henkilökohtainen hallinnollinen seuraamus eikä työeläkevakuutusmaksu.
28 §. Työeläkevakuutusmaksun ulosottokelpoisuus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisessä säännöksessä oleva maininta korotetusta työeläkevakuutusmaksusta poistettaisiin. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa laiminlyöntimaksuun 24 §:ssä olevan viittaussäännöksen perusteella. Muutos liittyy 24 §:ään ehdotettuun muutokseen.
97 §. Maksamatta jääneiden vakuutusmaksujen ja laiminlyöntimaksun vähentäminen eläkkeestä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisessä säännöksessä mainittu korotettu työeläkevakuutusmaksu ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitettu pakollisen vakuutuksen vakuutusmaksun korotus korvattaisiin termillä laiminlyöntimaksu. Muutos liittyy 24 §:ään ehdotettuun muutokseen. Lisäksi momenttiin kirjattaisiin nykyistä soveltamiskäytäntöä vastaava säännös, jonka mukaan eläkkeestä ei voida vähentää sellaisia tämän lain tai maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia maksamattomia vakuutusmaksuja, joita peritään eläkkeensaajalta tämän lain 26 §:n 2 momentin nojalla. Säännös vastaisi maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain 112 ja 113 §:en vastaavia säännöksiä.
143 §. Eläkelaitoksen ja Eläketurvakeskuksen oikeus saada tietoja tässä laissa säädettyjen tehtävien toimeenpanemiseksi. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, joka vastaa asiasisällöltään TyEL:n 199 §:n 4 momenttia ja YEL:n 151 §:n 5 momenttia. Momentin mukaan pykälässä tarkoitettuja tietoja saisi hakea teknisen käyttöyhteyden avulla tai muuten sähköisesti ilman sen henkilön suostumusta, jota tiedot koskevat. Tämän lain toimeenpanoa ja vakuuttamisen valvontaa, samoin kuin esim. TyEL:n ja YEL:n toimeenpanoa ja valvontaa, toteutetaan pääasiassa erilaisia sähköisiä menetelmiä hyödyntäen. Jatkossa osa tarvittavista tiedoista saadaan tulorekisteriin tallennetusta tietoaineistosta, jota hyödynnetään teknisen käyttöyhteyden avulla tulotietojärjestelmästä annetun lain 1 §:n mukaisesti. Teknisen käyttöyhteyden hyödyntäminen olisi kuitenkin tarpeen lain toimeenpanossa ja vakuuttamisen valvonnassa myös muiden rekistereiden ja tietoaineistojen osalta, minkä vuoksi momenttiin ehdotetaan otettavaksi edellä mainittuja TyEL:n ja YEL:n säännöksiä vastaava teknisen käyttöyhteyden mahdollistava säännös.
Perustuslain 10 § turvaa yksityisyyden suojan perusoikeutena jokaiselle. Pykälän mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut lailla säätämisen vaatimuksen ulottuvan myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (PeVL 12/2002 vp, s. 5). Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 29 § mahdollistaa teknisestä käyttöyhteydestä säätämisen siten, että salassa pidettäviä tietoja voidaan antaa teknisen käyttöyhteyden avulla laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Asiaa koskeva säännös voi olla joko tietoja luovuttavaa tai niitä saavaa tahoa koskevassa lainsäädännössä. Tietojenantovelvollisuuden ja -oikeuden sisältö on sama siitä riippumatta, luovutetaanko tiedot perinteisesti paperilla, tietoturvallisen sähköpostiyhteyden kautta tai teknisen käyttöyhteyden avulla. Tietojenluovutustapa on lainmukainen, kun siinä pystytään luovuttamaan vain säännöksessä määritellyt tiedot tietoturvallisesti. Toimintaa tehostettaessa pitää huolehtia myös siitä, että kansalaisten perusoikeuksia ei loukata. Yksityiselämän suoja on perustuslain 10 §:ssä taattu perusoikeus. Teknisen käyttöyhteyden avaaminen edellyttää siten asiaa koskevan lainsäännöksen lisäksi sitä, että tiedot ovat haettavissa rekisteristä niin, että tiedon vastaanottaja saa vain ne tiedot, joihin sillä on oikeus. Myös tietojen suojauksesta ja tietoturvallisuudesta sekä tietojen lainmukaisen käsittelyn valvonnasta tulee huolehtia asianmukaisesti.
