2.2
Laki merilain muuttamisesta
1 luku Alusta koskevat yleiset säännökset
1 §.Aluksen kansallisuus. Voimassa olevassa merilain 1 luvun 1 §:ssä säädetään aluksen kansallisuudesta, aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi sekä suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä toisen valtion alusrekisteriin.
Voimassa olevan 1 §:n 1 momentin mukaan alus on suomalainen ja oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa enemmän kuin kuusi kymmenesosaa aluksesta. Momenttiin ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia.
Voimassa olevan 1 §:n 2 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriön on asetuksella säädetyillä edellytyksillä hyväksyttävä muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus suomalaiseksi, jos Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai tällaisen valtion lainsäädännön mukaisesti perustettu oikeushenkilö, jonka sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on Euroopan talousalueella, omistaa aluksesta enemmän kuin kuusi kymmenesosaa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi päättäisi liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Perustelut muutokselle on esitetty tämän esityksen 2.3 jaksossa. Lisäksi merilain soveltamisesta annetun asetuksen 1 §:ssä nyt olevat edellytykset aluksen hyväksymiselle suomalaiseksi otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla merilain kyseessä olevaan momenttiin. Näitä edellytyksiä ovat se, että alusta johdetaan ja operoidaan Suomesta ja että aluksen omistaja, jos ei ole vastuussa aluksesta, nimittää tätä tehtävää hoitamaan edustajan, jolla on vakinainen kotikunta ja asuinpaikka Suomessa. Lisäksi edellytetään, että alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin. Näiden edellytysten täyttyessä Liikenteen turvallisuusvirastolla ei olisi harkintavaltaa asiassa, vaan alus olisi pyynnöstä hyväksyttävä suomalaiseksi. Samoin hyväksyntä olisi voimassa olevaa lakia vastaavasti peruutettava aluksen omistajan pyynnöstä.
Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriö voi asetuksella säädetyillä edellytyksillä hyväksyä muun kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetun aluksen suomalaiseksi, jos aluksen käyttö merenkulkuun on ratkaisevasti suomalaisten määrättävissä. Säännös koskee vain muiden kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten ja oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hyväksymisestä päättäisi myös tässä tapauksessa liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Lisäksi nyt merilain soveltamisesta annetussa asetuksessa säännellyt tarkemmat edellytykset aluksen hyväksymisestä suomalaiseksi otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla pykälän 4 momenttiin. Näin ollen momenttia täsmennettäisiin siten, että aluksen omistus-, hallinto-, luotonanto- tai rahtaussuhteista on voitava luotettavasti todeta, että aluksen käyttö merenkulkuun on ratkaisevasti suomalaisten kä-sissä. Lisäksi aluksen hyväksyminen suomalaiseksi edellyttäisi, että alus on poistettu toisen valtion alusrekisteristä siksi ajaksi kun se on rekisteröitynä Suomen alusrekisteriin ja että alus täyttää alusturvallisuutta koskevissa säännöksissä uusille aluksille asetetut vaatimukset. Aluksen hyväksyminen edellyttäisi myös, että aluksen rekisteröinnin arvioidaan edistävän Suomen merenkulkuelinkeinoa ja sen työllisyyttä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa merilain soveltamisesta annetun asetuksen 2 §:n 2 momenttia vastaavasti, että jos 4 momentissa tarkoitetulla aluksella ei ole yhtään suomalaista omistajaa, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että Suomen kansalaisilla on aluksen ulkomaisen omistajayhteisön hallintoelimissä edustus tai mahdollisuus muulla tavoin osallistua päätösvallan käyttöön omistajayhteisössä.
Pykälän 6 momentin mukaan 4 momentissa tarkoitettuun lupaan olisi sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voitaisiin myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 2 §:n 3 momenttia, ainoastaan toimivaltainen viranomainen muutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastoksi.
Pykälän 7 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusviraston olisi peruutettava 2 momentissa tarkoitettu hyväksyminen tai 4 momentissa tarkoitettu lupa, jos myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai milloin 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettuja ehtoja ei täytetä, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän tai luvan saaneelle olisi ennen hyväksynnän tai luvan peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 5 §:n 1 ja 3 momenttia, ainoastaan toimivaltainen viranomainen muutettaisiin Liikenteen turvallisuusvirastoksi.
Pykälän 8 momentissa valtuutettaisiin valtioneuvoston asetuksella antamaan tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun hyväksynnän ja 4 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettavista ehdoista. Valtuutuksen perusteella voitaisiin säätää voimassa olevaa merilain soveltamisesta annettua asetusta vastaavasti esimerkiksi siitä, kuka voi olla hakijana haettaessa aluksen hyväksymistä suomalaiseksi ja mitä hakemuksen tulee sisältää.
1 a §.Suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitseminen toisen valtion alusrekisteriin. Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, voidaan siirtää toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin kyseisen valtion sellaisen lainsäädännön mukaisesti, joka koskee muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tai oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä. Momentti siirrettäisiin merilain 1 luvun uuteen 1 a §:ään, jossa säädettäisiin suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitsemisestä toisen valtion alusrekisteriin. Sisällöltään momentti säilyisi muuttumattomana.
Voimassa olevan merilain 1 luvun 1 §:n 5 momentin nojalla liikenne- ja viestintäministeriö voi asetuksella säädetyillä edellytyksillä antaa maan telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseksi luvan siihen, että alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, merkitään muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin tämän maan aluksena, jos kysymyksessä on Suomessa rakennettu alus, joka välittömästi aluksen valmistuksen jälkeen merkitään tällaisen valtion alusrekisteriin, sekä jos aluksen ja rekisteröintimaan välillä on aluksen omistukseen, hallintaan tai käyttöön liittyvä todellinen yhdysside. Momentin maantieteellinen soveltamisala koskee ainoastaan muiden kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden alusrekisteriin merkittäviä Suomessa rakennettuja aluksia. Momentti siirrettäisiin nyt merilain uuden 1 a §:n 2 momentiksi ja sitä muutettaisiin siten, että luvan antaisi liikenne- ja viestintäministeriön sijaan Liikenteen turvallisuusvirasto. Lisäksi nyt merilain soveltamisesta annetussa asetuksessa säännellyt tarkemmat edellytykset luvan antamiselle otettaisiin perustuslain edellyttämällä tavalla pykälän 2 momenttiin. Näin ollen luvan myöntäminen edellyttäisi 2 momentin mukaan lisäksi, että aluksen rekisteröinnillä arvioidaan olevan Suomen telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseen liittyviä painavia syitä.
Pykälän 3 momentin mukaan lupaan olisi sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voitaisiin myöntää määräajaksi, joka voisi olla enintään aluksen käytöstä tai hallinnasta tehdyn rahtaussopimuksen voimassaoloajan pituinen. Lupaan olisi momentin mukaan myös sisällytettävä ehto, jonka mukaan aluksen siirtäminen edelleen kolmannen maan rekisteriin on kielletty. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 7 §:ä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luvan peruuttamisesta. Jos luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyttyisi tai asetettuja lupaehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston olisi peruutettava lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Luvan saaneelle olisi ennen peruuttamispäätöksen tekemistä varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 10 §:n 1 momenttia.
Pykälän 5 momentin mukaan lupa raukeaisi, jos alus tai osuus siitä myydään ulkomaille siten, että alus lakkaa 1 §:n 1 momentin nojalla olemasta suomalainen. Momentti vastaisi sisällöltään merilain soveltamisesta annetun asetuksen 10 §:n 2 momenttia.
Pykälän 6 momentissa valtuutettaisiin valtioneuvoston asetuksella antamaan tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetun peruuttamispäätöksen sisällöstä. Valtuutuksen perusteella voitaisiin säätää voimassa olevaa merilain soveltamisesta annettua asetusta vastaavasti esimerkiksi siitä, kuka voi olla luvan hakijana ja mitä hakemuksen tulee sisältää.
Merilain 1 luvun 1 §:n ja sen nojalla annetun asetuksen sääntelyyn ei näin ollen esitetä sisällöllisiä muutoksia, vaan sääntely säilyisi asiasisällöltään samana. Ennen tämän lain voimaantuloa merilain 1 luvun 1 §:n nojalla myönnetyt hyväksynnät ja luvat säilyisivät siten voimassa niissä myönnettyjen ehtojen mukaisesti.
7 luku Yleiset säännökset vastuusta
1 §.Laivanisännän vastuu. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa on viittaus lakiin lisättäväksi ehdotettuun uuteen 11 a lukuun. Uudessa 11 a luvussa säädettäisiin aluksen omistajan vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta.
11 a luku Vastuu merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta
1 §.Nairobin yleissopimuksen soveltaminen Suomessa. Pykälän 1 momentti sisältäisi luonteeltaan informatiivisen säännöksen, jonka mukaan merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta määrätään Nairobin yleissopimuksessa. Nairobin yleissopimus olisi Suomessa voimassa esitykseen sisältyvän blankettilain nojalla. Lisäksi merilakiin ja erityisesti sen uuteen 11 a lukuun esitetään otettavaksi säännökset, jotka ovat blankettilain lisäksi välttämättömiä Nairobin yleissopimuksen voimaansaattamiseksi Suomessa.
Nairobin yleissopimusta sovelletaan yleissopimuksen nojalla ainoastaan sopimusvaltioiden talousvyöhykkeillä. Sopimusvaltiot voivat kuitenkin yleissopimuksen mukaisesti laajentaa yleissopimuksen soveltamisen hylkyihin, jotka sijaitsevat niiden alueella, mukaan luettuna aluemeri (ns. opt-in –lauseke). Suurin osa hylyistä sijaitsee juuri valtioiden aluevesillä. Merilaissa ei ole lähtökohtaisesti myöskään tehty eroa meriliikenteen ja sisävesiliikenteen välillä, vaan merilakia sovelletaan myös sisävesillä. Tässä esityksessä ehdotetaan, että Suomi päättäisi, että Nairobin yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alue- ja sisävesillä ja tekisi sen mukaisesti yleissopimusta koskevan liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä ilmoituksen, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan myös Suomen alueella. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin näin ollen, että Nairobin yleissopimusta ja kyseessä olevan luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä.
Lisäksi suomalaisten alusten osalta sellaisia Nairobin yleissopimuksen määräyksiä ja kyseessä olevan luvun säännöksiä, jotka koskevat aluksen rekisteröidyn omistajan, aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuuksia, sovellettaisiin myös toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä ja yleissopimuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla vastaavalla alueella. Tällaisia velvollisuuksia ovat esimerkiksi aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus (2 §), aluksen rekisteröidyn omistajan vastuu hylyn poistamisesta ja vastuu poistamisesta aiheutuvista kustannuksista sekä vakuuttamisvelvollisuus (7 §). Säännös vastaa periaatteiltaan öljyvahinkovastuuta koskevan 10 luvun sääntelyä ja sillä voimaansaatetaan osaltaan Nairobin yleissopimuk-sen 9 artiklan 9 kohdan määräys.
Nairobin yleissopimuksen 11 artiklan mukaan rekisteröity omistaja ei ole vastuussa hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista siinä määrin kuin vahingonkorvausvelvollisuus olisi ristiriidassa öljyvastuuyleissopimuksen tai bunkkeriyleissopimuksen kanssa. Kyseessä olevien yleissopimusten aluksen omistajan vastuuta koskevat säännökset on sisällytetty merilain 10 ja 10 a lukuun. Näin ollen 3 momentissa säädettäisiin, että 11 a luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin kuin hylyn poistamiseen sovelletaan 10 ja 10 a lukua.
Öljyvahinkojen torjuntalain 25 §:ssä säädetään tilanteesta, jossa Suomen vesialueella tai talousvyöhykkeellä alus uppoaa, joutuu karille tai yhteentörmäyksen osapuoleksi, saa vuodon tai konevian taikka muutoin joutuu tilaan, johon liittyy ilmeisen öljyn tai muun haitallisen aineen vuodon vaara. Suomen ympäristökeskus voi tällöin määrätä ryhdyttäväksi sellaisiin alukseen tai sen lastiin kohdistuviin pelastus- tai muihin toimenpiteisiin, jotka se katsoo välttämättömiksi vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Sääntely perustuu interventioyleissopimukseen, eikä Nairobin yleissopimusta sovelleta sen 4 artiklan mukaan kyseisen yleissopimuksen mukaisiin toimiin. Nyt annettavalla esityksellä ei myöskään ole tarkoitus puuttua öljyvahinkojen torjuntalain sääntelyyn. Pykälän 4 momentti sisältäisi tämän vuoksi luonteeltaan informatiivisen säännöksen, jonka mukaan merenkulkuonnettomuuden seurauksena syntyneeseen hylkyyn liittyvään öljy- ja kemikaalivahinkojen vaaran torjuntaan sovelle-taan öljyvahinkojen torjuntalakia.
2 §.Aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin suomalaisen aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuudesta ilmoittaa Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa edellytetyllä tavalla toimivaltaiselle viranomaiselle viipymättä, jos alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky. Hylyllä tarkoitettaisiin Nairobin yleissopimuksen mukaisesti paitsi uponnutta tai karille ajanutta alusta, myös osaa uponneesta tai karille ajaneesta aluksesta, aluksella olevaa esinettä sekä esinettä, joka on kadonnut merellä aluksesta ja joka on ajanut karille, uponnut tai on merellä tuuliajolla. Ehdotuksen mukaan Suomessa ilmoitus tehtäisiin Liikennevirastolle, joka vastaa merikartoituksesta, väylänpidosta, merivaroituksista ja alusliikennepalvelusta (VTS). Suomen aluevesillä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyen alusliikennepalvelulain 23 §:n mukaan aluksen päällikön on ilmoitettava muun muassa kaikista Suomen vesialueella tapahtuvista aluksen turvallisuu-teen vaikuttavista vaaratilanteista ja onnettomuuksista, kuten yhteentörmäyksestä, pohjakosketuksesta tai vaurioista, VTS-viranomaiselle, jolla lain 2 §:n mukaan tarkoitetaan Liikennevirastoa.
Pykälän 2 momentin nojalla Liikenneviraston olisi ilmoitettava asianomaisille merenkulku- ja ympäristöviranomaisille aluksen päällikön tai laivanisännän sille tekemästä Nairobin yleissopimuksen mukaisesta ilmoituksesta. Kyseisen säännöksen nojalla Liikenneviraston tulisi välittää tieto ilmoituksesta edelleen muun muassa Liikenteen turvallisuusvirastolle sekä ympäristölle vaaran aiheuttavan hylyn osalta Suomen ympäristökeskukselle.
Mikäli hylky on muun sopimusvaltion kuin Suomen yleissopimusalueella, aluksen päällikön ja laivanisännän tulisi tehdä pykälässä tarkoitettu ilmoitus kyseisen sopimusvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoituksen tulee sisältää Nairobin yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa edellytetyt tiedot, joita ovat rekisteröidyn omistajan nimi ja päätoimipaikka sekä kaikki asianomaisen valtion tarvitsemat olennaiset tiedot sen toteamiseen, muodostaako hylky yleissopimuksen 6 artiklassa tarkoitetun vaaran. Tällaisia tietoja ovat muun muassa hylyn tarkka sijainti, hylyn tyyppi, koko ja rakenne, hylyn vahingon luonne ja hylyn kunto, lastin luonne ja määrä sekä aluksessa olevan öljyn määrä ja tyypit, mukaan luettuna bunkkeriöljy ja voiteluöljy.
Mikäli aluksen päällikkö tai laivanisäntä on jo tehnyt yleissopimuksen mukaisen ilmoituksen, ei toisen heistä yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarvitse enää tehdä ilmoitusta.
3 §.Hylystä varoittaminen ja sen paikantaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Liikenneviraston velvollisuudesta varoittaa hylystä Nairobin yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti. Liikenneviraston olisi 2 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen saatuaan viipymättä varoitettava merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita hylyn luonteesta ja sijainnista. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti Liikenneviraston tulisi käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, mukaan luettuna valtioiden ja järjestöjen hyvät palvelukset, varoittaakseen mainittuja tahoja hylystä. Liikennevirasto voi antaa asiasta merivaroituksen sekä tiedottaa ”Tiedonantoja Merenkulkijoille” -julkaisulla ja merikartoilla asiasta. Lisäksi alusliikennepalvelulain 5 §:n nojalla alusliikennettä Suomen aluevesillä valvova VTS-viranomainen antaa aluksille tiedotuksia muun muassa alusten turvalliseen liikennöintiin vaikuttavista seikoista. Sisävesistöissä tai niissä osissa sisävesistöä, joissa ei anneta alusliikennepalvelua, Liikennevirasto varoittaa hylyistä ”Tiedonantoja merenkulkijoille” –julkaisulla ja merikartoilla.
Pykälän 2 momentin mukaan jos on syytä olettaa, että hylky muodostaa vaaran, Liikenneviraston olisi kehotettava rekisteröityä omistajaa ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimin hylyn paikantamiseksi. Toimiin hylyn paikantamiseksi olisi siten ryhdyttävä tilanteessa, jossa on syytä olettaa hylyn muodostavan vaaran, vaikka päätöstä hylyn aiheuttamasta vaarasta ei ole vielä tehty 4 §:n mukaisesti. Jos rekisteröity omistaja ei kehotuksesta huolimatta paikantaisi hylkyä Liikenneviraston asettamassa määräajassa, Liikenneviraston vastaisi hylyn tarkan sijainnin määrittämisestä rekisteröidyn omistajan kustannuksella. Liikennevirasto voi merikartoitusviranomaisena tilanteen niin vaatiessa esimerkiksi nopeasti käynnistää merenmittaushankkeen hylyn tarkan sijainnin ja asennon kartoittamiseksi.
4 §.Hylyn aiheuttaman vaaran määrittely ja hylyn merkitseminen. Pykälän 1 momentin mukaan Liikenneviraston olisi saatuaan tiedon hylystä, päätettävä aiheuttaako hylky vaaran. Vaaralla tarkoitetaan Nairobin yleissopimuksen 1 artiklan 5 kohdan mukaisesti tilannetta tai uhkaa, joka muodostaa vaaran tai esteen merenkululle tai josta voidaan kohtuudella olettaa seuraavan huomattavia haittavaikutuksia meriympäristölle tai vahinkoa rannikolle tai tähän liittyviin etuihin yhdessä tai useassa valtiossa. Hylyn aiheuttamaa vaaraa arvioidaan siten sekä merenkulun turvallisuuden että meriympäristön suojelun kannalta. Yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti Liikenneviraston olisi hylyn vaarallisuutta arvioidessaan otettava huomioon muun muassa hylyn tyyppi, koko ja rakenne, veden syvyys alueella, erityisen herkät merialueet, meriteiden tai vahvistettujen liikennekaistojen läheisyys, liikennetiheys ja –taajuus, liikennetyyppi, hylyn lastin luonne ja määrä, satamalaitteiden haavoittuvuus, vallitsevat meteorologiset ja hydrografiset olosuhteet ja alueen vedenalainen pinnanmuodostus.
Ehdotuksen mukaan Liikenneviraston olisi asian ratkaisua varten pyydettävä arvio hylyn vaarallisuudesta Liikenteen turvallisuusvirastolta, Suomen ympäristökeskukselta ja Puolustusvoimilta. Arvion pyytämistä näiltä tahoilta pidetään perusteltuna, jotta aiheutuva vaara voitaisiin arvioida mahdollisimman kattavasti. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi erityisasiantuntemuksensa perusteella arvioida erityisesti alukseen liittyviä seikkoja, kuten sen vakautta ja muuta kuntoa sekä muita merenkulun turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Se voisi arvioida esimerkiksi, onko hylyn kunto ja vakavuus riittävä siihen, että se voidaan irrottaa karilta ja siirtää muualle ilman että toimenpiteestä aiheutuisi lisävaaraa merenkululle kuten, että hylky uppoaa väylälle, kaatuu tai katkeaa kesken siirto-operaation. Suomen ympäristökeskus arvioisi puolestaan vaarallisuutta meriympäristön kannalta, kuten vahinkoa, joka aiheutuisi lastin pääsemisestä meriympäristöön. Puolustusvoimat arvioisi hylyn vaarallisuutta sotilasmerenkululle erityisesti sotilasväylillä sekä esimerkiksi hylyn poiston vaikutuksia puolustusvoimien infrastruktuurille kyseisellä merialueella. Jos hylky sijaitsee aluevalvontalaissa (755/2000) tarkoitetulla suoja-alueella, on lisäksi noudatettava mainitun lain mukaisia suoja-alueita koskevia rajoituksia, eikä tällä esityksellä ole vaikutuksia kyseiseen lainsäädäntöön.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vaaraa aiheuttavan hylyn merkitsemisestä. Jos hylyn arvioidaan 1 momentin mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston olisi ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin hylyn merkitsemiseksi. Merkinnöissä tulisi Nairobin yleissopimuksen 8 artiklan mukaisesti noudattaa kansainvälisesti hyväksyttyä merkintäjärjestelmää, joka on käytössä hylyn sijaintialueella. Hylyt merkittäisiin siten Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä IALA:n merkintäjärjestelmän mukaisesti, jolloin vaarallinen hylky merkitään viitoitusjärjestelmän mukaisilla viitoilla tai poijuilla. Merenkululle vaaralliset hylyt merkittäisiin myös merikartoille Kansainvälisen merikartoitusjärjestön (IHO) kuvausohjeen S-4 mukaisesti. Merkintää koskevat tiedot julkaistaisiin lisäksi Liikenneviraston Tiedonantoja merenkulkijoille –julkaisussa.
5 §.Hylyn poistamista koskevat toimenpiteet. Pykälässä säädettäisiin pääasiassa hylyn poistamiseen liittyvistä Liikenneviraston toimenpiteistä. Hylyn poistamisella tarkoitetaan Nairobin yleissopimuksen 1 artiklan 7 kohdan mukaisesti hylyn muodostaman vaaran ehkäisyä, lieventämistä tai poistoa. Kaikki pykälässä säädetyt toimenpiteet koskevat ainoastaan sellaisia hylkyjä, joiden on katsottu 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaraa meriturvallisuudelle tai meriympäristölle.
Pykälän 1 momentin mukaan jos Liikennevirasto on arvioinut 4 §:n mukaisesti, että hylky aiheuttaa vaaran, sen olisi viipymättä ilmoitettava siitä aluksen rekisteröidylle omistajalle. Jos kyse on ulkomaisesta aluksesta, ilmoitus olisi tehtävä myös aluksen rekisteröintivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Pykälän 2 momentin mukaan Liikenneviraston olisi tällöin myös asetettava kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa aluksen rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky. Asetetusta määräajasta on ilmoitettava kirjallisesti omistajalle. Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaan kohtuullista määräaikaa asetettaessa tulee ottaa huomioon hylyn aiheuttaman vaaran luonne. Näin ollen Liikennevirasto arvioisi kohtuullisen ajan pituuden tapauskohtaisesti ottaen erityisesti huomioon hylyn aiheuttaman vaaran luonne, mutta myös esimerkiksi sen, millaisesta hylystä on kyse ja mitä järjestelyjä hylyn poistaminen vaatii. Yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdan b alakohdan mukaan ilmoitettaessa omistajalle poistolle asetetusta määräajasta, on samalla ilmoitettava hänelle myös siitä, että jollei hän poista hylkyä määräajassa, Liikennevirasto voi poistaa hylyn hänen kustannuksellaan. Samoin omistajalle on ilmoitettava kirjallisesti siitä, että Liikennevirasto puuttuu tilanteeseen, jos vaarasta tulee erityisen vakava.
Pykälän 3 momentin mukaan, aluksen rekisteröidyn omistajan olisi toimitettava Liikennevirastolle näyttö 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai muun vakuuden olemassa olosta, jos hylyn katsotaan aiheuttavan vaaran 4 §:n mukaisesti. Momentti vastaisi sisällöltään Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohtaa.
Pykälän 4 momentin mukaan Liikennevirasto voisi asettaa aluksen rekisteröidyn omistajan tai hänen palkkaamansa pelastajan suorittamalle hylyn poistolle meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi tarpeellisia ehtoja siten kuin Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 4 kohdassa määrätään. Se voisi myös meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi puuttua hylyn poistoon sen jälkeen kun poisto on aloitettu.
Ehdotuksen mukaan Liikenneviraston olisi kuultava ennen kuin se tekee päätöksen hylyn poistolle asetettavista ehdoista tai puuttuu aluksen omistajan suorittamaan poistoon Liikenteen turvallisuusvirastoa, Suomen ympäristökeskusta ja Puolustusvoimia. Liikenteen turvallisuusvirastoa kuultaisiin ehtojen tarpeellisuudesta merenkulun turvallisuuden kannalta ja Suomen ympäristökeskusta meriympäristön suojelun kannalta tarpeellisista ehdoista. Puolustusvoimia kuultaisiin esimerkiksi kyseisillä merialueilla sijaitsevien puolustusvoimien infrastruktuurien kannalta tarpeellisista ehdoista. Vastaavasti puututtaessa aluksen omistajan suorittamaan aluksen poistoon Liikenteen turvallisuusvirastoa kuultaisiin merenkulun turvallisuuteen ja Suomen ympäristökeskusta meriympäristön suojeluun liittyvistä näkökohdista.
Liikennevirasto voisi 5 momentin nojalla poistaa hylyn aluksen rekisteröidyn omistajan kustannuksella Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 7 ja 8 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa silloin, kun hylky sijaitsee Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä. Liikennevirasto voisi näin ollen poistaa hylyn tapauksissa, joissa aluksen rekisteröity omistaja ei poista hylkyä asetetussa määräajassa tai joissa häneen ei saada yhteyttä sekä tilanteissa, joissa vaaditaan välitöntä toimintaa. Tilanteissa, joissa vaaditaan välitöntä toimintaa ja joissa hylky sijaitsee Suomen talousvyöhykkeellä, Liikenneviraston pitäisi kuitenkin ennen hylyn poistoa tiedottaa tilanteesta aluksen rekisteröityä omistajaa ja mikäli kyseessä on ulkomainen alus, myös aluksen rekisteröintivaltiota. Hylky on Nairobin yleissopimuksen kyseisten kohtien nojalla aina poistettava käytännöllisimmin ja tehokkaimmin käytettävissä olevin keinoin ja ottaen huomioon meriturvallisuus ja meriympäristön suojelu. Harkitessaan, mihin toimiin Liikenneviraston tulee vaaran ehkäisemiseksi, lieventämiseksi tai poistamiseksi ryhtyä, sen tulee noudattaa Nairobin yleissopimuksen 2 artiklan yleisiä periaatteista, joiden mukaan toimien tulee olla oikeassa suhteessa vaaraan nähden, eivätkä toimet saa olla laajempia kuin mikä on kohtuullista vaaran aiheuttavan hylyn poistamiseksi ja ne on lopetettava heti, kun hylky on poistettu. Toimilla ei myöskään saa tarpeettomasti puuttua muiden valtioiden, eikä asianomaisten luonnollisten tai oikeushenkilöiden oikeuksiin ja etuihin.
Pykälän 6 momentin mukaan Liikennevirastolla olisi oikeus saada tarpeellista virka-apua Puolustusvoimilta, Tullilta ja pelastuslaitokselta sen 5 §:n mukaisten tehtävien suorittamiseksi. Lisäksi Liikennevirastolla on mahdollisuus saada virka-apua Rajavartiolaitokselta siten kuin rajavartiolain (578/2005) 77 §:ssä säädetään.
6 §.Vakuuttamisvelvollisuus. Pykälän 1 momentin mukaan sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, on aluksen rekisteröidyn omistajan, otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus, joka kattaa Nairobin yleissopimuksen 10 artiklassa määrätyn vastuun hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Yleissopimuksen mukainen vastuu on edellä kuvatun mukaisesti ankaraa ja aluksen omistaja vapautuu vastuusta ainoastaan eräissä erityistapauksissa, kuten silloin kun merenkulkuonnettomuus on aiheutunut sotaan, vihollisuuteen tai kapinaan liittyneestä teosta. Vakuutuksen tai muun vakuuden tulisi kattaa vastuu 9 luvun 5 §:n 1 momentissa mainittuun enimmäismäärään saakka.
Pykälän 2 momentin mukaan vastaava velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu vakuus, koskisi myös ulkomaista alusta, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että vakuuttamisvelvollisuutta ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Nairobin yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimusta ei sovelleta mainittuihin aluksiin, ellei sopimusvaltio toisin päätä ja ilmoita siitä IMOn pääsihteerille. Tässä esityksessä ei ehdoteta, että Suomi laajentaisi vakuuttamisvelvollisuuden mainittuihin aluksiin.
7 §.Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus. Pykälä sisältäisi säännökset Nairobin yleissopimuksen mukaisen vakuutustodistuksen myöntämisestä.
Nairobin yleissopimuksen 12 artiklassa edellytetään, että jokaisella aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka purjehtii sopimusvaltion lipun alla, on todistus yleissopimuksen mukaisen pakollisen vakuutuksen tai muun rahavakuuden voimassaolosta. Yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiossa rekisteröidylle alukselle todistuksen myöntää tai vahvistaa aluksen rekisteröintivaltion toimivaltainen viranomainen. Alukselle, joka ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, todistuksen voi myöntää tai vahvistaa minkä tahansa sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen. Todistuksen on oltava Nairobin yleissopimuksen liitteenä olevan mallin mukainen. Sopimusvaltion voi valtuuttaa tunnustamansa laitoksen tai elimen myöntämään todistuksen.
Pykälän 1 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto antaisi hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä sellaiselle alukselle, jota ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, ja joka liikennöi Suomeen. Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää voimassa olevan lainsäädännön nojalla jo vastaavia vakuutustodistuksia öljyvastuuyleissopimuksen ja bunkkeriyleissopimuksen osalta.
Pykälän 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusvirastolle asetettaisiin velvoite peruuttaa todistus, mikäli sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.
Pykälän 3 momentin mukaan aluksen päällikön velvollisuus olisi huolehtia, että todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta olisi talletettava Liikenteen turvallisuusviraston haltuun. Alusta ei saisi käyttää merenkulkuun ilman todistusta.
Pykälän 4 momentin nojalla todistuksen antamisesta perittäisiin maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
Pykälän 5 momentti sisältäisi valtuutussäännöksen, jonka nojalla todistuksesta voisi antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
8 §.Täytäntöönpano. Käytännön tilanteissa meriturvallisuudelle ja meriympäristölle aiheutuvan vaaran torjuntaan liittyvät ratkaisut on tehtävä mahdollisimman oikea-aikaisesti, eikä niitä voida yleensä valitusten vuoksi lykätä tai siirtää. Tämän vuoksi ehdotetaan, että Liikenneviraston 3 §:n nojalla tekemä hylyn paikantamista koskeva päätös, 4 §:n nojalla tekemä hylyn aiheuttaman vaaran arviointia koskeva päätös sekä sen 5 §:n nojalla tekemä hylyn poistoon liittyvä päätös, voitaisiin panna heti täytäntöön, vaikka päätös ei ole saanut vielä lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty tai muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
19 luku Saatavan vanhentuminen
1 §.Saatavan vanhentuminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta ja pykälään uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin 11 a luvussa tarkoitetun Nairobin yleissopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaisten hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevista vanhentumisajoista yleissopimuksen 13 artiklaa vastaavasti. Pykälän 1 momentin 5-7 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos. Muilta osin pykälään ei ehdoteta muutoksia.
20 luku Rangaistussäännökset
Merilakiin esitetään lisättäväksi Nairobin yleissopimuksen mukaista vakuuttamisvelvollisuutta sekä vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyöntiä koskevat rangaistusseuraamukset. Voimassa oleva merilaki sisältää jo vastaavantyyppiset rangaistussäännökset öljyä kuljettavan aluksen (9 a ja 9 b §) ja merioikeudellisia vaateita koskevan vakuuttamisvelvollisuuden (9 c ja 9 d §) osalta. Koska rangaistussäännökset ovat hyvin pitkälti yhdenmukaiset, esitetään, että voimassa olevat rangaistussäännökset yhdistetään ja rangaistussäännöksiin lisätään Nairobin yleissopimuksen edellyttämät rangaistusseuraamukset.
9 a §.Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti. Pykälään lisättäisiin merilain 7 luvun 2 §:n säädetyn vakuuttamis- ja vakuudenasettamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus, joka tällä hetkellä on kyseessä olevan luvun 9 c §:ssä sekä Nairobin yleissopimukseen mukaisen (11 a luvun 6 §) vakuuttamis- ja vakuudenasettamisvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus. Samalla säännöstä täsmennettäisiin ja rikosnimeke muutettaisiin merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönniksi, koska sama rikosnimike koskisi useampaa vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiä. Säännöksen mukaan laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa taikka 11 a luvun 6 §:ssä säädetyn velvollisuuden ottaa vakuus tai asettaa vakuus, olisi tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Säännöksessä mainittaisiin vakiintuneen erityislakeja koskevan lainsäädäntökäytännön mukaisesti nimenomaisesti tekoon syyksiluettavuuden aste. Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti olisi rangaistava vain tahallisesti tehtynä. Tämä vastaa rikoslain (39/1889) 3 luvun 5 §:n 3 momentin sääntelyä.
Säännöstä täsmennettäisiin myös siltä osin, että siihen lisättäisiin tekijätunnusmerkki (”laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja”), koska kyseessä olevassa rangaistussäännöksessä viitatuissa aineellisissa säännöksissä tarkoitettu velvollisuus koskee vain näitä henkilöitä. Öljyä kuljettavaa alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus koskee aluksen omistajaa ja Nairobin yleissopimuksen mukainen vakuuttamisvelvollisuus aluksen rekisteröityä omistajaa. Merilain 7 luvun 2 §:n mukainen vakuuttamisvelvollisuus on suomalaisen aluksen laivanisännällä, mikä tarkoittaa, että laiminlyöntirikoksen tekijä olisi laivanisäntä.
Rangaistusvastuu ulottuisi myös ulkomaisen aluksen vakuuttamisvelvollisuuteen. Tällöin ulkomaisen aluksen osalta rikosoikeudellinen vastuu kohdistuisi myös merilain 7 luvun 2 §:n mukaisen vakuuttamisvelvollisuuden tapauksessa aluksen omistajaan siten kuin vakuutusdirektiivissä on määritelty. Suomen rikoslakia ja muita rangaistussäännöksiä voidaan soveltaa ulkomaisiin aluksiin vain rikoslain 1 luvussa säädetyissä rajoissa. Syytteen nostaminen voi tietyissä tapauksissa edellyttää rikoslain 1 luvun 12 §:n 1 momentin mukaista valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Kyseisen säännöksen mukaan rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun ulkomaalainen on tehnyt rikoksen ulkomaisessa aluksessa sen ollessa Suomen aluevesillä tai ulkomaisessa ilma-aluksessa sen ollessa Suomen ilmatilassa eikä rikos ole kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön. Pykälän 2 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän syytemääräys ei kuitenkaan ole tarpeen, jos rikoksella on 2 momentissa mainittu yhtymäkohta Suomeen. Pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin, mutta sisällöltään momenttia ei muutettaisi.
Liikenne- ja viestintäministerissä on parhaillaan valmistelussa matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse tehdyn Ateenan yleissopimuksen hyväksymistä koskeva hallituksen esitys. Tämän hankkeen yhteydessä on tarkoitus arvioida merilain säädettyjen vakuuttamisvelvollisuuksien laiminlyönnin rangaistusseuraamuksia kokonaisuutena ottaen huomioon muun muassa suhteellisuusvaatimus.
9 b §.Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti. Pykälään lisättäisiin merilain 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaisen vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus, joka tällä hetkellä on kyseessä olevan luvun 9 d §:ssä sekä Nairobin yleissopimuksen mukaisen vakuutustodistuksen laiminlyöntiä koskeva rangaistusseuraamus. Samalla säännöstä täsmennettäisiin ja rikosnimeke muutettaisiin vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönniksi. Säännöksen mukaan aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa taikka 11 a luvun 7 §.n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.
Säännöksessä mainittaisiin vakiintuneen erityislakeja koskevan lainsäädäntökäytännön mukaisesti nimenomaisesti tekoon syyksiluettavuuden aste. Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti olisi rangaistava vain tahallisesti tehtynä. Tämä vastaa rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin sääntelyä.
9 c §. Merioikeudellisia vaateita koskevan vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti. Pykälä esitetään kumottavaksi, koska vastaava rangaistusseuraamus sisältyisi nyt luvun 9 a §:ään.
9 d §.Vakuutuksen- tai vakuudenantajan todistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti.
Pykälä esitetään kumottavaksi, koska vastaava rangaistusseuraamus sisältyisi nyt luvun 9 b §:ään.
21 luku Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa
3 d §. Toimivaltainen merioikeus merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaa hylkyä koskevassa asiassa. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen toimivaltainen tuomioistuin 11 a luvun ja Nairobin yleissopimuksen mukaisia korvauskanteita koskevissa asioissa olisi Helsingin käräjäoikeus, vastaavasti kuin öljy- ja bunkkerivahinkoja koskevien korvauskanteidenkin osalta. Kyseessä olevat asiat on perusteltua keskittää yhteen tuomioistuimeen, koska tapauksia arvioidaan tulevan käsiteltäväksi harvoin.
Jos vastaajan eli aluksen rekisteröidyn omistajan kotipaikka on Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta käsitellä 1 momentin mukaiset korvauskanteet, määräytyy tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (ns. Bryssel I –asetus) mukaan. Bryssel I -asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan pääsääntöisesti hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa. Asetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua. Suomen tuomioistuin on näin ollen asetuksen mukaisesti toimivaltainen käsittelemään hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä ja poistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamista koskevan kanteen muun muassa silloin, kuin vastaajan kotipaikka on Suomessa tai hylky sijaitsee Suomessa. Suhteessa Islantiin, Norjaan ja Sveitsiin sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppa-oikeuden alalla vuonna 2007 tehtyä yleissopimusta (Luganon yleissopimus), joka sisältää vastaavan sisältöiset tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa koskevat säännökset. Näin ollen mikäli vastaajan kotipaikka on näissä maissa, määräytyy Suomen tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta vastaavalla tavalla.
Jollei muusta laista, Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu, sovelletaan Suomen tuomioistuinten kansainväliseen toimivaltaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 27 §:n mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 10 luvun sääntelyä. Jos vastaajan eli aluksen rekisteröidyn omistajan kotipaikka on Euroopan unionin ulkopuolella, ei Suomen tuomioistuimen kansainväliseen toimivaltaan sovelleta Bryssel I-asetusta, eikä Luganon yleissopimusta. Myöskään Nairobin yleissopimus ei sisällä kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa koskevia määräyksiä. Merilakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi erityissäännöksiä koskien Suomen tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa. Näin ollen jos aluksen rekisteröity omistaja olisi hylkytapauksessa esimerkiksi Panamasta, määräytyisi Suomen tuo-mioistuimen kansainvälinen toimivalta oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvaa vahingonkorvausta koskeva asia voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirin alueella vahingon aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut suoritettava taikka vahinko ilmeni. Luvun 25 §:n 1 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian, jolla on edellä tarkoitettuun seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei selvästi voisi olla oikeudellista merkitystä asianosaisille. Näin ollen Suomen tuomioistuin olisi toimivaltainen käsittelemään hylkyä koskevan korvauskanteen vastaajan ollessa Panamasta, jos hylky on Suomen alueella tai talousvyöhykkeellä.
Pykälän 2 momentti sisältäisi säännöksen niitä tapauksia varten, joissa vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu Suomessa merilain 9 luvun 7 §:ssä ja 12 luvussa tarkoitettu rajoitusrahasto. Helsingin käräjäoikeus käsittelisi asiat, jotka koskevat rajoitusrahaston jakamista vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.