2.1  Asetuksen soveltamisala ja sääntelyn piiriin kuuluvat palveluntarjoajat (1 ja 2 artiklat)

Ehdotuksen soveltamisalaan kuuluisi laaja joukko ehdotuksessa määriteltyjä verkossa tarjottavia erilaisia välittäjäpalveluja, joiden ehdollisesta vastuuvapaudesta säädetään voimassa olevassa sähköisestä kaupankäynnistä annetussa direktiivissä. Näitä palveluja ovat esimerkiksi internetyhteyksien tarjonta loppukäyttäjille (pelkkä siirtotoiminta) sekä erilaiset tallennuspalvelut verkossa (ns. hosting-palvelut), joita ovat esimerkiksi ns. pilvipalvelut ja verkkoalustojen tarjoamat välittäjäpalvelut ulottuen viime kädessä erittäin suurten ja tyypillisesti maailmanlaajuisten verkkoalustojen tarjoamiin palveluihin. Asetus ei sovellu alustan kautta tarjottaviin palveluihin (kuten esimerkiksi majoitus- tai kuljetuspalvelu), vaan näihin sovelletaan normaalisti tällaisia palveluita mahdollisesti koskevaa sääntelyä (art.1.4). 

Ehdotuksessa harmonisoitaisiin erilaisia välittäjäpalvelujen tarjoajia koskevat vastuuvapaussäännökset käyttäjien palveluihin tallentamista ja palveluissa välitetyistä laittomista sisällöistä. Lisäksi ehdotetussa asetuksessa säädettäisiin erilaisia palveluntarjoajia koskevista huolellisuusvelvollisuuksista verkossa tarjottujen palvelujen turvallisuuden ja avoimuuden lisäämiseksi. Toisin kuin voimassa olevaa sähköisestä kaupankäynnistä annettua direktiiviä, ehdotusta sovellettaisiin myös EU:n ulkopuolelle sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat palveluitaan käyttäjille EU:n alueella. 

Joitakin harvoja velvollisuuksia sovellettaisiin esimerkiksi internetliittymiä tarjoaviin teleyrityksiin, mutta merkittävimmät huolellisuusvelvollisuudet koskisivat erittäin suuria verkkoalustoja, jotka tavoittavat vähintään 10 prosenttia EU:n väestöstä eli noin 45 miljoonaa käyttäjää. Erittäin suuren verkkoalustan määritelmä ei olisi sama kuin digitaalisia markkinoita koskevassa asetusehdotuksessa tarkoitettujen ns. portinvartijaverkkoalustojen määritelmä.  

Osaa ehdotetuista huolellisuusvelvollisuuksista ei sovellettaisi pieniin ja mikroyrityksiin, jotka on määritelty Euroopan komission suosituksessa (2003/361/EY). Suosituksen mukaan mikroyritys on yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Pieni yritys on komission suosituksen mukaan yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa. 

Ehdotus sisältää säännöksiä asetuksen täytäntöönpanosta, jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten yhteistyöstä sekä Euroopan komission ja kansallisten viranomaisten toimivaltuuksista säännösten valvonnassa. 

2.2  Välittäjinä toimivien internetin toimijoiden vastuuvapaus (3-7 artiklat)

Ehdotettuun asetukseen siirrettäisiin voimassa olevan sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin erilaisia välittäjinä toimivia koskevat ns. vastuuvapaussäännökset lähes muuttumattomina. Markkinapaikkoina toimivien verkkoalustojen osalta vastuuvapaussäännöstä tarkennettaisiin. Vaikka vastuuvapaussäännökset harmonisoitaisiin suoraan sovellettavassa asetuksessa, viime kädessä palveluntarjoajan mahdollinen vastuu sen palveluun tallennetusta yksittäisestä laittomasta sisällöstä tai toimesta määriteltäisiin kansallisen oikeuden mukaan. 

Asetusehdotuksen suoraan sovellettavassa artiklassa 5 säädettäisiin, että tallennuspalvelun tarjoaja ei olisi vastuussa palvelun käyttäjän pyynnöstä tallennettujen tietojen osalta edellyttäen, että tallennuspalvelun tarjoajalla ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai laittomasta sisällöstä eikä hänen tiedossaan vahingonkorvausvaatimuksen kyseessä ollen ole tosiasioita tai olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai sisällön laittomuus on ilmeistä. Lisäedellytyksenä on, että tallennuspalvelun tarjoaja toimii viipymättä laittoman sisällön poistamiseksi tai siihen pääsyn estämiseksi heti saatuaan tiedon tällaisista seikoista. Tämä vastuuvapaussäännös eroaa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 184 §:stä, jolla on pantu täytäntöön sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 14 artikla. 

Uutena asetukseen otettaisiin säännös, jonka mukaan palveluntarjoaja ei menetä mahdollisuuttaan vedota vastuuvapaussäännöksiin pelkästään sen perusteella, että se vapaaehtoisesti ja tyypillisesti automaattisia menetelmiä hyväksi käyttäen pyrkii löytämään ja estämään pääsyn laittomaan sisältöön palveluissaan. Säännöksen tarkoituksena on kannustaa toimijoita toimimaan nykyistä aktiivisemmin laittoman sisällön torjumiseksi palvelussaan. Asetukseen siirrettäisiin myös voimassa olevan direktiivin säännös, jonka mukaan palveluntarjoajalle ei saa asettaa yleistä velvoitetta valvoa siirtämiään tai tallentamiaan tietoja. 

2.3  Kansallisten viranomaisten toimenpidepyynnöt toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle (8 ja 9 artiklat)

Ehdotettujen säännösten mukaan viranomainen voisi olla yhteydessä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen palveluntarjoajaan. Ehdotuksen mukaan palveluntarjoaja on velvollinen reagoimaan toisen jäsenvaltion tuomioistuimelta tai viranomaiselta saapuvaan määräykseen (order) puuttua tiettyyn laittomaan sisältöön (tai palveluun) palvelussaan tai määräykseen luovuttaa tietoja palvelunsa vastaanottajista. Tällöin palveluntarjoajan on vähintään ilmoitettava määräykseen sen lähettäneelle (toisen jäsenvaltion) viranomaiselle, mihin määräys on johtanut, sekä täsmennettävä toteutetut toimet ja niiden toteuttamisajankohta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määräykset täyttävät asetuksessa tarkemmin määritellyt vaatimukset. Toimenpidepyyntö välitettäisiin tiedoksi kaikille kansallisille viranomaisille niiden välisessä sähköisessä tietojärjestelmässä. 

2.4  Palveluntarjoajien huolellisuusvelvollisuudet (10-37 artiklat)

Kaikkien välittäjäpalvelun tarjoajien tulee julkaista sähköiset yhteystietonsa viranomaisten yhteydenottoja varten sekä niillä tulee olla palvelujensa käyttöehdot, jotka sisältävät tietoa palvelussa tehtävästä sisällön moderoinnista. Pieniä- ja mikroyrityksiä lukuun ottamatta palveluntarjoajien on julkaistava tietoja käyttämästään sisällön moderoinnista. EU:n ulkopuolelle sijoittautuneilla palveluntarjoajilla, jotka tarjoavat palveluja EU:n alueella, olisi velvollisuus nimetä laillinen edustajansa jossain jäsenvaltiossa. 

Kaikki välittäjäpalvelun tarjoajat, joiden palvelu on tallennuspalvelua (hosting), on velvollisuus järjestää palveluissaan ilmoitusmenettely, jossa kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen laittomasta sisällöstä (artikla 14). Ilmoituksen saatuaan palveluntarjoajan on tehtävä päätöksensä ilmoituksen johdosta oikea-aikaisesti (timely), huolellisesti ja objektiivisesti. Päätös voidaan tehdä joko manuaalisesti tai automaattisesti. Jos palveluntarjoaja päättää estää pääsyn tiettyyn sisältöön, sen on ilmoitettava päätöksensä syyt sisällön luoneelle palvelun käyttäjälle sekä antaa tietoja käytettävissä olevista valitusmenettelyistä. Verkkoalustojen päätöksiin tulisi voida hakea muutosta siten kuin jäljempänä selostetaan. 

2.5  Ehdotettujen säännösten valvonta sekä jäsenvaltioiden ja komission toimivaltuudet ja yhteistyö valvonnassa (38 – 66 artiklat)

Asetusluonnoksen 4 luku sisältää säännökset asetuksen mukaisten velvoitteiden valvonnasta ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä.  

2.6  Delegoidut ja täytäntöönpanosäädökset sekä asetuksen voimaantulo

Ehdotus sisältää säännökset komitologiakomiteasta ja komission delegoidun säädösvallan käytöstä. Komissio voisi antaa täytäntöönpanosäännöksiä koskien mallia, miten verkkoalustat julkaisevat asetuksessa säädettyjä tietoja, esimerkiksi toteutumistietoja liittyen käyttäjätilien sulkemiseen ja soveltamistaan sisällön moderointikeinoista. Lisäksi komissiolle siirrettäisiin valta antaa täytäntöönpanosäädöksiä käytännön menettelyistä liittyen komission tekemiin erittäin suurten verkkoalustojen tarkastuksiin ja valvontaan, kuten verkkoalustan kuulemiseen ja tietojen saantiin. Edelleen komissio voisi antaa täytäntöönpanosäädöksiä jäsenvaltioiden koordinaattoriviranomaisten välille rakennettavasta tietojärjestelmästä. Komissiota avustaisi komitologia-asetuksessa ((EU) N:o 182/2011) tarkoitettu, jäsenvaltioiden edustajista koostuva komitea. Komitean puheenjohtajana olisi komission edustaja. Komiteaan sovellettaisiin neuvoa-antavaa komitologiamenettelyä. Neuvoa-antavassa komitologiamenettelyssä komitealla on neuvoa-antava rooli eikä yhtä suuria vaikutusmahdollisuuksia täytäntöönpanosäädöksen sisältöön kuin käytettäessä tarkastelumenettelyä. 

Asetusehdotuksen mukaan komissiolle siirrettäisiin valtaa antaa delegoituja säädöksiä siitä, miten määritellään verkkoalustan keskimääräinen kuukausittainen käyttäjämäärä. Ehdotuksen mukaan sijoittumismaan viranomainen nimeää erittäin suuren verkkoalustan käyttäjämäärän perusteella. Lisäksi komissiolle siirrettäisiin valta antaa delegoituja säädöksiä niistä teknisistä ehdoista, joiden nojalla erittäin suurien verkkoalustojen tulee luovuttaa asetuksen valvontaa varten tarvittavia tietoja sijoittumismaan viranomaiselle ja komissiolle, mihin niillä asetuksen mukaan on velvollisuus. Delegoidussa säädöksessä säädettäisiin myös tarkemmin niistä edellytyksistä, joiden perusteella tunnetut tutkijat voisivat saada asetuksen valvontaan liittyviä erittäin suurten verkkoalustojen tietoja. 

Asetusta sovellettaisiin 3 kuukauden kuluttua sen voimaantulosta. 

3.1.1  Yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:n 1 momentti sisältää yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuuslausekkeeseen sisältyy vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Yhdenvertaisuuslauseke koskee myös lainsäätäjää, eikä lailla voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. 

Yleistä lauseketta täydentää pykälän 2 momentin syrjintäkielto. Perustuslain 6 §:n 2 momentissa on luettelo kielletyistä erotteluperusteista (sukupuoli, ikä, alkuperä, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus). Luetteloa ei kuitenkaan ole pidettävä tyhjentävänä vaan kiellettyihin erotteluperusteihin rinnastuvat muut henkilöön liittyvät syyt (HE 309/1993 vp, s. 43–44). 

Lainsäädännölle on ominaista, että tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi voi olla tarpeellista kohdella tiettyä ryhmää, kuten vähemmistöjä, eri tavoin. Yhdenvertaisuussäännös salliikin tietyissä rajoissa tietyn ryhmän asemaa ja olosuhteita parantavia toimia positiivisen erityiskohtelun kautta. Perustuslakivaliokunta onkin vakiintuneesti todennut, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (ks. esimerkiksi PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 2/2011 vp, s. 2 ja PeVL 1/2006 vp, s. 2. Keskeistä on, voidaanko kulloinkin tehtävät erottelut perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla ja muodostuvatko erottelut mielivaltaisiksi tai kohtuuttomiksi (PeVL 7/2014 vp, s. 5). 

Ehdotuksen voidaan katsoa osaltaan ehkäisevän tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa syrjintää poistamalla verkosta sellaista laitonta sisältöä, joka voidaan pitää esimerkiksi kehottamisena syrjintään. Toisaalta ehdotuksessa on myös huomioitava, että ilmoituksen perusteella tehtävien sisältöjen poistaminen tai palvelun estäminen ei itsessään saa muodostua syrjiväksi, etenkin mikäli päätös tehdään automaattisesti algoritmien avulla. 

Edellä mainitun riskin vähentämiseksi onkin syytä painottaa esitykseen sisältyviä vaatimuksia läpinäkyvyydestä ja ilmoitusvelvollisuudesta käytettävien menettelyiden osalta. Tämän osalta merkityksellisiä ovat esimerkiksi 13, 23 ja 24 artiklat, jotka velvoittaisivat verkkoalustoja avoimuuteen käyttämiensä manuaalisten ja automaattisten sisällön moderointijärjestelmien sekä sisällön suosittelujärjestelmien osalta. 

Lisäksi suurimmat verkkoalustat hyödyntävät sisällön tunnistus- ja suodatusmenetelmiä sekä algoritmeja, jotka ennustavat haitallisia käyttäjätilejä ja käyttäjäprofiileita. Tällaiset teknologiat sekä se, miten niitä suunnitellaan ja käytetään, muodostavat riskin käyttäjien yhdenvertaisuudelle ja sukupuolten tasa-arvolle. Tältä osin merkitystä on ehdotuksen 26 (1) artiklan b) kohdalla, jossa suurten verkkoalustojen tulee suorittaa riskianalyysi niiden palvelujen systeemisistä riskeistä, jotka voisivat aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia perusoikeuksien, mukaan lukien syrjintäkiellon, osalta. 

3.1.2  Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen

Perustuslain 7 §:ään sisältyvällä oikeudella henkilökohtaiseen turvallisuuteen korostetaan julkisen vallan positiivisia toimintavelvoitteita ihmisten suojaamiseksi rikoksilta ja muilta heihin kohdistuvilta oikeudenvastaisilta teoilta. Siltä edellytetään toimia myös rikosten uhrien oikeuksien turvaamiseksi ja aseman parantamiseksi. Komission näkemyksen mukaan asetusehdotus parantaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien käyttäjien asemaa verkossa sekä niiden käyttäjien, jotka ovat eniten vaarassa joutua rikoksen tai muun haitallisen toiminnan uhriksi verkossa. Ehdotettu laittoman sisällön ilmoitusmenettely parantaisi erityisesti niiden ihmisten asemaa, jotka joutuvat rikoksen tai laittoman sisällön uhriksi verkkoympäristössä. Palvelujen systeemisten riskien osalta (art. 26) on mainittu erityisesti verkkoalustojen palvelujen mahdollinen negatiivinen vaikutus lasten oikeuksiin sekä verkkoalustojen palvelujen tahallisen manipuloinnin aiheuttamat negatiiviset vaikutukset yleiseen terveyteen ja turvallisuuteen. 

3.1.3  Sananvapaus ja julkisuus

Asetusehdotuksen tavoitteena on, että palveluntarjoajat puuttuvat laittomaan sisältöön nykyistä tehokkaammin. Ehdotetun 14 artiklan mukaan tallennuspalvelun tarjoajilla, mukaan lukien kaikki verkkoalustat, on velvollisuus järjestää palveluissaan ilmoitusmenettely, jossa kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen laittomasta sisällöstä. Laiton sisältö on määritelty asetuksen 2 artiklassa. Sen mukaan laiton sisältö tarkoittaa mitä tahansa tietoa, joka sellaisenaan tai viittaamalla johonkin toimintaan, mukaan lukien tuotteiden myynti tai palvelujen tarjoaminen, ei ole unionin tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaista, riippumatta kyseisen lainsäädännön täsmällisestä kohteesta tai luonteesta. 

Ilmoituksen saatuaan palveluntarjoajan on käsiteltävä ilmoitus ja tehtävä päätöksensä ilmoituksen johdosta oikea-aikaisesti (timely), huolellisesti ja objektiivisesti. Jos palveluntarjoaja päättää estää pääsyn sisältöön tai poistaa sisällön, sen on ilmoitettava päätöksensä syyt sisällön luoneelle palvelun käyttäjälle sekä mahdollisesta mahdollisuudesta saattaa päätös palveluntarjoajan omaan oikaisumenettelyyn, tuomioistuimen ulkopuoliseen riidanratkaisumenettelyyn tai tuomioistuimen ratkaistavaksi. Palveluntarjoajan on ilmoitettava nämä tiedot myös silloin, kun se poistaa sisältöjä oma-aloitteisesti sisällön moderoinnin perusteella. Edelleen palveluntarjoajan tulisi ilmoittaa päätöksistään estää pääsy sisältöön tai poistaa sisältöjä komission ylläpitämään julkiseen tietokantaan (artikla 15) ja julkistaa tietoja tarjoamansa ilmoitusmenettelynsä soveltamisesta (art. 13 koskien kaikkia palveluntarjoajia ja art. 33 koskien erittäin suuria verkkoalustoja). Lisäksi verkkoalustoja, jotka eivät ole pieniä tai mikroyrityksiä, koskevat ehdotetut velvollisuudet sisäisestä valitusjärjestelmästä (art. 17), tuomioistuimen ulkopuolisesta riidanratkaisumenettelystä (art.18) ja avoimuusraportoinnista (art. 23) liittyen palveluntarjoajan päätöksiin palveluun tallennetun sisällön moderoinnista. 

Asetusehdotuksessa on säännöksiä, joissa lisätään verkkoalustojen (jos se ei ole mikro- tai pieni yritys) avoimuutta liittyen mainontaan verkkoalustalla (art. 24 ja 30) ja säännöksiä erittäin suurten verkkoalustojen soveltamista sisällön suosittelujärjestelmien avoimuudesta (art. 29). Asetusehdotuksessa ei edellytetä palveluntarjoajilta ennakollista palveluun ladattavan sisällön tarkistamista tai ennakoivaa automaattista suodatusmenetelmän käyttöä, vaan palveluntarjoaja estäisi pääsyn laittomaksi katsomaansa sisältöön sen jälkeen, kun se on ladattu palveluun. Ehdotuksen mukaan palveluntarjoajalla olisi velvollisuus käsitellä sille tehtyjä ilmoituksia laittomasta sisällöstä, joita ilmoittaja haluaa poistettavan palvelusta. 

Säännökset merkitsevät parannusta nykyiseen käytäntöön, jossa verkkoalustat estävät pääsyn tai poistavat sisältöä automaattisin ja manuaalisin menetelmin ilman, että menettelyä säännellään mitenkään EU:n tasolla. Verkkoalustat soveltavat myös sisällön suosittelumenetelmiä käyttäjille ilman, että verkkoalustoilla on järjestelmiin liittyviä avoimuusvelvollisuuksia. 

Ehdotuksen 20 artiklan mukaan verkkoalustoilla (jos se ei ole mikro- tai pieni yritys) olisi velvollisuus kieltää palveluidensa käyttö silloin, kun käyttäjä toistuvasti lataa palveluun selvästi laitonta sisältöä tai kun käyttäjä toistuvasti antaa selvästi perusteettomia ilmoituksia muiden käyttäjien palveluun lataamasta laittomaksi katsomastaan sisällöstä. Ehdotuksen 26 artikla mukaan erittäin suurten verkkoalustojen on arvioitava niiden tarjoamien palvelujen muodostama systeeminen riski EU:n perusoikeuskirjassa määritellylle sananvapaudelle ja toimia riskien pienentämiseksi palveluissaan. 

Komission ehdotus on merkityksellinen perustuslain 12 §:n 1 momentissa turvatun sananvapauden suojan kannalta. Perustuslain sananvapaussäännöksen mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Säännöksen tarkoituksena on kieltää sekä perinteinen viestien ennakkotarkastus että muut ennakollista estettä merkitsevät puuttumiset sananvapauteen (ks. PeVL 52/2010 vp, s. 2/I ja HE 309/1993 vp, s. 57). Sananvapaus on turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan määräyksillä. Sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta käsitellään niin ikään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklassa. 

Sananvapaus ymmärretään perustuslaissa laajasti ja välineneutraalina (PeVL 45/2014 vp, s. 5-6, PeVL 16/2013 vp, s. 3/I). Valiokunta on katsonut tietoverkoissa harjoitettavaan viestintään liittyvän monia sellaisia erityispiirteitä, jotka voivat tuoda esiin uusia sananvapauden käyttämisen ja sen sääntelyn kannalta merkityksellisiä näkökulmia (PeVL 60/2001 vp, s. 2). Perustuslakivaliokunta on painottanut, että sananvapaudelle asetettavien rajoitusten on oltava välttämättömiä, täsmällisesti rajattuja ja syrjimättömiä (ks. esim. PeVL 18/2014 vp, s. 3/II). 

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt sananvapautta tietoverkossa lausunnoissaan (PeVL 43/2018 ja PeVL ja PeVL 4/2019) liittyen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkossa tapahtuvan terroristisen sisällön levittämisen estämisestä. Valiokunta on korostanut sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden merkitystä sekä sitä, että asetuksen nojalla puuttuminen perus- ja ihmisoikeuksiin sekä demokratiaan ja kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiin rajoittuu vain välttämättömään. 

Komission ehdottama sääntely vaikuttaa sananvapauden toteutumiseen. On otettava huomioon, että ainakin suurempien verkkoalustojen tarkoitus ei ole yleishyödyllinen, vaan taloudellinen niin, että verkkoalusta saavuttaa mahdollisimman paljon käyttäjiä sekä mainostuloja. 

Ehdotettujen säännösten tavoitteena on vähentää laitonta sisältöä verkossa sekä parantaa käyttäjien asemaa palveluissa. Nykyistä tilannetta, jossa verkkoalustat poistavat alustalle talletettua sisältöä laittomana tai käyttöehtojensa vastaisena ilman, että poistamista tehtäisiin julkiseksi tai että toimintaa on säännelty EU:n tasolla mitenkään, ei voida pitää tyydyttävänä tilanteena. Esimerkiksi suomalaisen median tuottamaa sisältöä on joutunut suurten verkkoalustojen automaattisen sisällön muokkauksen kohteeksi niin, että sitä on poistettu. Ehdotetut säännökset siitä, miten palveluntarjoajien tulee mahdollistaa ilmoitukset laittomasta sisällöstä (art. 14) ja miten palveluntarjoajien on kerrottava käyttäjille ilmoitusten perusteella tai automaattisen sisällön moderoinnin perusteella poistetusta sisällöstä (art. 15) sekä verkkoalustojen velvollisuudesta mahdollistaa vastailmoitukset ja mahdollisuudesta tuomioistuimen ulkopuolisiin sovittelumenettelyihin (art. 17 ja 18), parantaisivat nykyistä tilannetta palvelujenkäyttäjien ja sananvapauden kannalta. Lisäksi toimijoiden tulisi julkistaa tilastotietoja siitä, miten ja missä määrin ne poistavat sisältöjä palveluistaan sekä tietoja niiden soveltamasta sisällön moderoinnista. Tältä osin ehdotettuja säännöksiä voidaan pitää parannuksena nykyiseen vallitsevaan käytäntöön palveluissa verkossa. 

Ehdotuksen mukaan palveluntarjoajalla ei olisi velvollisuutta poistaa laitonta sisältöä, vaan velvollisuus käsitellä sille tehtyjä ilmoituksia laittomasta sisällöstä, joita ilmoittaja haluaa poistettavan palvelusta. Syy, miksi palveluntarjoaja, poistaa ilmoitetun sisällön on se, että tultuaan tietoiseksi laittomasta sisällöstä, se ei enää voi vedota artiklan 5 vastuuvapaussäännöksiin. Kyse on siis palveluntarjoajan omasta riskiarviosta sen mahdollisesta vastuusta sille ilmoitetun sisällön suhteen. On huomattava, että se, että palveluntarjoaja ei voi vedota vastuuvapaussäännöksiin tietyssä tilanteessa, ei vielä automaattisesti tarkoita rikos- ja vahingonkorvausoikeudellista vastuuta tietystä alustalla olevasta sisällöstä, vaan vastuu ratkaistaan rikosoikeudellista tai vahingonkorvausvastuuta koskevien kansallisten säännösten mukaisesti. Vaikka palveluntarjoajalle ei aseteta varsinaista velvollisuutta poistaa sisältöä, vaan velvollisuus järjestää palvelussaan mahdollisuus tehdä ilmoituksia ja käsitellä ilmoituksia mahdollisesti laittomasta sisällöstä, niin tulkinnallisissa tilanteissa palveluntarjoajalla voi olla kannustin poistaa sisältöä varmuuden vuoksi voidakseen vedota artiklan 5 vastuuvapaussäännöksiin. Tällä saattaa olla ns. chilling effect sananvapauden käyttämisen kannalta. 

Ehdotuksen 20 artiklan mukaan verkkoalustoilla (jos se ei ole mikro- tai pieni yritys) olisi velvollisuus kieltää palveluidensa käyttö silloin, kun käyttäjä toistuvasti tuottaa palveluun selvästi laitonta sisältöä tai kun käyttäjä toistuvasti antaa selvästi perusteettomia ilmoituksia muiden käyttäjien palveluun lataamasta laittomasta sisällöstä. Palveluiden esto olisi määräaikainen ja sitä edeltäisi varoitus käyttäjälle. Tavoitteena olisi estää palveluiden väärinkäyttö selvästi laittomaan tarkoitukseen ja se olisi hyväksyttävä syy rajoittaa käyttäjän sananvapautta. Säännöksessä ei ole kuitenkaan asetettu mitään enimmäisaikaa tai muita ehtoja määräajan pituudelle, vaan se jää kokonaan verkkoalustan itsensä päätettäväksi. Lisäksi ”selvästi laittoman” sisällön käsitettä täsmennetään lähinnä johdannon 47) kohdassa todeten, että sisältö on selvästi laiton, jos se on ilmeistä maallikolle ilman varsinaista aineellisoikeudellista tietämystä, että sisältö on laiton. Sananvapauden kannalta on merkitystä, että palvelun estoa koskeva päätös on suhteellisuusvaatimuksen mukainen ja rikkomukseen pyritään ensin puuttumaan lievemmin keinoin. Tältä osin on merkityksellistä, että päätös palvelun estosta voidaan tehdä vasta toistuvasta ja selvästä rikkomuksesta. Lisäksi päätös on määräaikainen ja sitä edeltää varoitus. Huomioiden nyt ehdotettavan toimenpiteen painavuus säännöksen jatkovalmistelussa on tarpeen kiinnittää huomiota sääntelyn täsmällisyyteen. 

Tärkeää on, että asetuksen nojalla puuttuminen sananvapauteen rajoittuu vain välttämättömään siinä tavoiteltavan hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi. 

3.1.4  Elinkeinonvapaus ja sopimusvapaus

Asetusehdotus asettaa palveluntarjoajille erilaisia huolellisuusvelvoitteita internetin turvallisuuden lisäämiseksi sekä velvoitteen käsitellä ilmoituksia laittomasta sisällöstä. Elinkeinovapauden osalta asetusehdotus sisältää säännöksiä, jotka edellyttävät palveluntarjoajilta erityisosaamista ja erityisesti suuremmilta palveluntarjoajilta sähköisten palvelujensa kehittämistä. 

Perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvataan jokaiselle oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Muun ohella säännöksessä vahvistetaan yrittämisen vapauden periaate, kun ammatti ja elinkeino mainitaan nimenomaan toimeentulon hankkimisen keinona. Momentissa säädettyä oikeutta rajoittavat luonnollisesti eräät tosiasialliset seikat. Ammatin- ja elinkeinonharjoittajan valinnanmahdollisuuksia rajoittavat hänen kykynsä myydä tuotteitaan ja palveluksiaan niin, että hän voi hankkia toimeentulonsa. Tosiasiallisten rajoitusten lisäksi työn, ammatin ja elinkeinon valinnan vapauteen kohdistuu runsaasti oikeudellisia rajoituksia, mutta rajoituksista tulee säätää lailla (PeVL 18/2006 vp, s. 3–4). Perustuslakivaliokunnan käytännössä on arvioitu työn, ammatin ja elinkeinon harjoittamisen vapauden näkökulmasta esimerkiksi sääntelyä erinäisten velvoitteiden asettamisesta elinkeinonharjoittajalle.  

Sopimusvapaus saa suojaa omaisuudensuojaa turvaavan perustuslain 15 §:n yleislausekkeen kautta. Komission ehdottamalla sääntelyllä on vaikutuksia välittäjäpalvelun tarjoajien sopimus- ja käyttöehtoihin. Esimerkiksi ehdotetussa 12 ja 20.4 artiklassa on yleisluontoiset säännöksiä siitä, mitä asioita palveluntarjoajan on sisällytettävä käyttöehtoihinsa. 

Huolellisuusvelvoitteita tulee tarkasti arvioida myös sen osalta, kuinka laajoja velvoitteita voidaan asetuksen soveltamisalaan kuuluville eri kokoisille palveluntarjoajille asettaa sääntelyn puitteissa. Tältä osin tulee arvioida myös palveluntarjoajan oikeuksien kannalta, kuinka laajaa osaamista ja tietoa esimerkiksi eri lainsäädännön sisällöstä näiltä voidaan edellyttää ja mitä oikeudellisia seuraamuksia aiheutua erityisesti tulkinnallisesti epäselvissä tilanteissa. 

3.1.5  Julkisen hallintotehtävän hoitaminen

Asetusehdotus asettaa palveluntarjoajille eräitä varsin laajoja huolellisuusvelvoitteita ottaen huomioon erityisesti ehdotukseen sisältyvä laaja käsite laittomasta sisällöstä. Palveluntarjoajien tulee mahdollisesti reagoida kaikkeen sisältöön, mitä joko unionin tai jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan on pidettävä laittomana.  

Asetusehdotuksen artiklat 14 ja 15 asettavat välityspalveluntarjoajalle velvollisuuden käsitellä ilmoituksia laittomasta sisällöstä ja velvollisuuden avoimuudesta tekemistään päätöksistä. Artiklassa 26 ja 27 palveluntarjoajilla olisi velvollisuus palvelujensa ns. systeemisien riskien tunnistamiseen ja vähentämiseen. Lisäksi palveluntarjoajien tulee reagoida tietoonsa tulleista vakavista rikoksista, jotka ovat toteutuneet tai mahdollisesti toteutumassa sekä arvioida ehdotuksen 8 ja 9 artiklan nojalla toisen jäsenvaltion kohdistamia pyyntöjä laittomasta sisällöstä. 

Välityspalvelun tarjoajille ehdotetut säännökset velvoittavat palveluntarjoajan järjestämään palvelussaan menettelyn, jolla laittomasta sisällöstä ilmoitetaan. Velvollisuuksilla pyritään estämään lainvastaisten sisältöjen jakaminen palvelussa. Käytännössä sääntely merkitsee sitä, että palvelun tarjoajien tulee omalla toiminnallaan pyrkiä estämään se, että heidän tarjoamaansa palvelua ei käytetä lainvastaisen sisällön levittämiseen. Perustuslakivaliokunta on katsonut, ettei esim. rikoslaissa rangaistavaksi säädetty kiihottaminen kansanryhmää vastaan nauti sen paremmin perustuslain turvaaman sananvapauden kuin esimerkiksi yhdistymis- ja kokoontumisvapauden suojaa (PeVL 40/2017 vp, PeVL 10/2000 ja PeVL 19/1998 vp). Perustuslakivaliokunta on niin ikään pitänyt sananvapausrajoituksen hyväksyttävyyden kannalta ongelmattomana esimerkiksi säännösehdotusta, jonka mukaan tietoyhteiskunnan palvelun tulee viipymättä toimia tallentamansa tiedon saannin estämiseksi, kun tallennettu tieto on sisällöltään selvästi rikoslain kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan rangaistussäännöksen vastainen (PeVL 60/2001 vp). Sääntely, joka pyrkii torjumaan viestintää, joka sisältää rikoslain 34 a luvun 1 §:n 2-kohdan mukaan terroristisena tekona rangaistavaksi säädettyä julkista kehottamista rikokseen, ei myöskään ole sananvapauden kannalta ongelmallista (PeVL 43/2018 vp). Komission ehdotuksen tarkoituksena on suojella käyttäjiä ja yhteiskuntaa lainvastaisilta sisällöiltä, joten sääntelylle voidaan katsoa olevan hyväksyttävät perusteet. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut aikaisemmassaan lausunnossaan asetusta palveluntarjoajien velvollisuudesta ehkäistä terroristisen sisällön levittämistä (PeVL 43/2018 vp). Perustusvaliokunta korosti lausunnossaan sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden merkitystä, mikä koskee erityisesti asetuksen soveltamisalan kannalta olennaista terroristisen verkkosisällön määritelmää ja säilytyspalvelun tarjoajan käsitettä. Valiokunta kiinnitti tuolloin huomiota tarpeeseen varmistaa, ettei sääntely mahdollista puuttumista sananvapauteen tavalla, joka erkaantuu terrorismirikosten torjunnasta. Valiokunta katsoi edelleen, että asetuksen valmistelussa on tärkeätä huolehtia siitä, että asetuksen nojalla puuttuminen paitsi perus- ja ihmisoikeuksiin myös demokratiaan ja kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiin rajoittuu vain välttämättömään. Perustuslakivaliokunta korosti perustuslain 124 §:n ja perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen vuoksi, että asetuksen jatkovalmistelussa eri toimijoiden asemaa ja tehtäviä tuli vielä selkeyttää. Lisäksi valiokunta painotti säilytyspalvelun tarjoajan sijaintivaltion viranomaisen roolia menettelyissä. 

Asetusehdotus ei suoranaisesti velvoita palveluntarjoajaa poistamamaan laitonta sisältöä. Poistamalla laittoman sisällön palvelun tarjoaja kuitenkin säilyttää asetuksen mukaisen vastuuvapauden laittomasta sisällöstä. Sisällön poistoa koskeva päätös ei ehdotuksen valossa olisi lopullinen, vaan esimerkiksi verkkoalustan päätöksestä on oltava mahdollisuus pyytää oikaisua verkkoalustalta (art. 15). Ehdotuksen jatkovalmistelussa on varmistuttava, että sääntelyssä ei varsinaisesti olisi kysymys siitä, että kyseisille toimijoille olisi osoitettu perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla julkisia hallintotehtäviä. Tietyltä osin voidaan katsoa sääntelyssä olevan kyse palvelun tarjoajalle toiminnan harjoittamiseksi lainsäädännöllä asetettavista ehdoista. Perustuslakivaliokunnan käytännön valossa ja palveluntarjoajille asetettavien velvoitteiden laajuuden osalta merkitystä valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa voi kuitenkin olla sillä, että asetusehdotuksen käsite ’laiton sisältö’ on laaja. Perustuslain 124 §:n näkökulmasta olennaista on, annetaanko palveluntarjoajille lopullista päätösvaltaa tulkita sitä, milloin sisältö on lain vastaista. 

Asetusehdotusta tarkastellaan alla tarkemmin perustuslain 124 §:n näkökulmasta yksittäisten artiklojen osalta. 

Ehdotuksen 8 ja 9 artikla koskevat kansallisten viranomaisten toimenpidepyyntöjä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle. Toisen jäsenvaltion tekemä toimenpidepyyntö annettaisiin tiedoksi kaikille asetuksen mukaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, mutta sinänsä yksityinen palveluntarjoaja itsenäisesti arvioisi, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy pyynnön johdosta. Nyt käsillä oleva ehdotus ei velvoita palveluntarjoajaa poistamaan laittomia sisältöjä tai toimittamaan pyydettyjä tietoja toisen jäsenvaltion viranomaiselle. 

Sääntely voisi asettaa palveluntarjoajan haastavaan tilanteeseen, jos toisen jäsenvaltion toimenpidepyyntö koskisi sellaista sisältöä, jota suojataan sananvapauden nojalla palveluntarjoajan sijaintivaltiossa. Tällöin palveluntarjoaja käytännössä voisi joutua arvioimaan mahdollisesti sijaintivaltionsa lainsäädännön ja pyynnön esittäneen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta. Sääntelyssä olisi varmistuttava siitä, että toisen jäsenvaltion tekemä toimenpidepyyntö ei voi johtaa sijaintivaltion lainsäädännössä turvatun sananvapauden tai muiden perusoikeuksien kaventumiseen. Asiassa voisi harkita, voisiko palveluntarjoajan sijaintivaltiolla olla mahdollisuus osallistua käsittelyyn tilanteissa, joissa toimenpidepyyntö saattaisi olla ristiriidassa sen lainsäädännön kanssa. 

Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan PeVL 23/2018 vp ongelmallisena ehdotusta (ns. e-evidence-ehdotus), jossa ehdotettiin säädettäväksi, miten ja millä edellytyksillä toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen voi velvoittaa Euroopan unionin alueella palveluita tarjoavan palveluntarjoajan toimittamaan tai säilyttämään tietyn palveluntarjoajan hallussa olevan sähköisessä muodossa olevan tiedon käytettäväksi todistusaineistona käynnissä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä. Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan asetusehdotus oli palveluntarjoajille osoitettujen tehtävien ja varsin itsenäisen aseman vuoksi valtiosäännön kannalta ongelmallinen. Valiokunnan käsityksen mukaan Suomen ei kyseisessä asiassa tullut hyväksyä asetuksen ehdotettua sääntelyä palveluntarjoajille osoitetuista tehtävistä ja asemasta. Ottaen huomioon perusoikeuksien toteutumisen ja perustuslain 124 §:n sääntelyn valiokunta korosti sen jäsenvaltion viranomaisten asemaa, jossa toimivalta palveluntarjoajalta tietoja pyydetään. 

Asetuksen jatkoneuvotteluissa tulisi pyrkiä siihen, että sääntely ei merkitse julkisen hallintotehtävän siirtämistä yksityiselle palveluntarjoajalle perustuslain 124 §:ssä tarkoittamalla tavalla. 

Ehdotuksen 19 artiklan mukaan jäsenvaltio voisi hakemuksesta nimetä luotettuja ilmoittajia (Trusted flaggers), joiden ilmoituksia laittomasta sisällöstä verkkoalustojen tulisi priorisoida ja käsitellä viivytyksettä. Artiklassa asetetaan myös erinäisiä vaatimuksia koskien näiden ilmoittajien osaamista, itsenäisyyttä, luonnetta tai toimintatapaa. Jatkovalmistelussa tulisi täsmentää, mikä on näiden toimijoiden rooli ja onko heille siirrettäviä tehtäviä mahdollisesti arvioitava perustuslain 124 §:n näkökulmasta. 

3.1.6  Laillisuusperiaate

Asetusehdotus sisältää velvoitteen säätää kansallisesti välityspalvelun tarjoajalle asetettavista asetuksen noudattamatta jättämistä koskevista seuraamuksista. Alustavan arvion mukaan seuraamukset olisivat Suomessa hallinnollisia seuraamuksia. Myös komissiolle annettaisiin toimivalta määrätä sakko erittäin suurelle verkkoalustalle asetuksen rikkomistilanteissa ja eräissä tapauksissa myös henkilöille, jotka laiminlyövät tietojen antamisvelvollisuuden komissiolle. 

Perustuslain 8 § sisältää rikosoikeudellisen laillisuus- eli legaliteettiperiaatteen tärkeimmät ainesosat. Hallinnolliset kurinpitoseuraamukset ja muut hallinnollisessa järjestyksessä määrättävät rangaistusluonteiset sanktiot eivät yleensä ole rikoksesta tuomittavia rangaistuksia perustuslain 8 §:n tarkoittamassa mielessä. Rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta ei siten sellaisenaan sovelleta hallinnollisten sanktioiden sääntelyyn. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on kuitenkin katsottu, että hallinnollisten sanktioidenkin sääntelyn tulee täyttää yleiset tarkkuuden ja oikeasuhtaisuuden vaatimukset (PeVL 14/2013 vp, s. 2/II, PeVL 34/2012 vp, s. 3–4, PeVL 17/2012 vp, s. 6). 

On tärkeää, että kansallisesti voidaan säätää asetuksen 42 tarkoitetuista seuraamuksista perustuslain vaatimusten mukaisesti. 

3.1.7  Yksityiselämän suoja

Ehdotuksen perusteella digitaalisten palvelujen koordinaattorille tulee säätää oikeudet tehdä tarkastuksia missä tahansa välityspalvelun tarjoajan sekä yksityisten henkilöiden tiloissa liittyen asetuksen mukaiseen toimintaan. Myös komissiolle on ehdotuksessa annettu laajat tarkastusoikeudet. Ehdotuksella on merkitystä perustuslain 10 §:n yksityiselämän suojaa koskevien säännösten kannalta. Ehdotuksen perusteella tarkastusoikeudet voisivat mahdollisesti koskettaa myös perustuslain 10 §:n 1 ja 3 momentissa turvattua kotirauhan suojan piiriä, jos toimintaa harjoitetaan esimerkiksi yrittäjän kotona tai kodin välittömässä yhteydessä olevissa tiloissa. Myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan. 

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaisesti kotirauhan piiriin ulottuva tarkastus on sidottu välttämättömyysvaatimukseen (esim. PeVL 23/2020 vp, 54/2014 vp). Perustuslakivaliokunta on niin ikään katsonut, että viranomaisten tarkastusvaltuuksia koskevan lainsäädännön on oltava riittävän täsmällistä ja tarjottava riittävät takeet väärinkäytöksiä vastaan myös silloin, kun kysymys on yrityksiin kohdistuvista tarkastuksista (esim. PeVL 5/2010 vp.) 

On tarpeen kiinnittää huomiota siihen, että tarkastukseen liittyvät valtuudet rajataan perustuslailla suojatun kotirauhan piiriin kuuluvien oikeuksien osalta vain välttämättömiin. Lisäksi on varmistettava, että tarkastusvaltuudet eivät ole perusoikeuksien näkökulmasta liian väljiä. 

Ehdotuksen usean artiklan sääntely liittyy myös henkilötietoihin ja niiden osalta on otettava huomioon voimassa oleva henkilötietojen suojan sääntely (esimerkiksi art. 9, 29, 31, 35 ja 36). 

3.1.8  Oikeusturva

Perustuslain 21 §:n 1 momentti sisältää yleissäännöksen jokaisen oikeudesta saada itseään koskeva asia lain mukaan toimivaltaisen tuomioistuimen tai muun viranomaisen ratkaistavaksi. Lähtökohtana on yksilön oikeus omasta aloitteestaan saada asiansa käsitellyksi. Käsittelyn tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa on lisäksi aina tapahduttava asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. 

Jos tallennuspalveluntarjoaja (hosting-palvelu) päättää estää pääsyn tiettyyn sisältöön, sen on ilmoitettava päätöksensä syyt sisällön luoneelle palvelun käyttäjälle sekä antaa tietoja käytettävissä olevista valitusmenettelyistä (art.15). Mikro- ja pieniä yrityksiä suurempien verkkoalustojen olisi perustettava sisäinen valitusjärjestelmä, jonka puitteissa palvelun käyttäjä voi hakea muutosta päätökseen, jolla verkkoalusta on estänyt pääsyn tiettyyn sisältöön, lopettanut palvelunsa tarjoamisen käyttäjälle tai sulkenut käyttäjän käyttäjätilin toistaiseksi tai kokonaan (artikla 17). Valituksen johdosta tehtävää päätöstä ei saa tehdä pelkästään automatisoiduin menettelyin. Verkkoalustan on ilmoitettava valittajalle pyynnön johdosta tehdystä päätöksestä ja informoitava tätä mahdollisesta mahdollisuudesta saattaa asia tuomioistuimen ulkopuoliseen riidanratkaisuun sekä muista muutoksenhakumenettelyistä. Valittaja on oikeutettu saattamaan valituksen johdosta tehdyn päätöksen haluamansa tuomioistuimen ulkopuolisen riidanratkaisuelimen käsiteltäväksi, edellyttäen että elin on digitaalisten palveluiden koordinaattorin toimesta nimetty tällaiseksi elimeksi (artikla 18). Asetusehdotuksesta ei selkeästi ilmene, onko kaikissa jäsenvaltioissa oltava tällainen nimetty elin. Asetuksen 43 artiklan mukaan käyttäjä voi kuitenkin aina saattaa asetuksen loukkausta koskeva asia digitaalisten palveluiden koordinaattoriviranomaisen tai muun toimivaltaisen viranomaisen ratkaistavaksi. 

5.1  Komission vaikutusarvio

Komission vaikutusarviossa (SWD(2020) 348 final part 1/2) ehdotuksen vaikutuksia on arvioitu taloudelliselta kannalta sekä lisäksi komissio on arvioinut myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, ympäristövaikutuksia ja vaikutuksia perusoikeuksiin. 

Taloudellisten vaikutusten osalta komissio arvioi, että ehdotus parantaa oikeudellista varmuutta palveluntarjoajille, jotka toimivat useassa EU-valtiossa. Sen arvion mukaan ehdotus ei vaikuttaisi kilpailuun, pienimpiin ja aloittaviin yrityksiin ei kohdistuisi suhteettomia velvollisuuksia ja suurimmat kustannukset velvollisuuksista aiheutuisivat erittäin suurille verkkoalustoille, noin 20 EU:n ja maailman suurimmalle verkkoalustalle. Ehdotetun sääntelyn vaikutus digitaalisten palveluiden kilpailukykyyn, innovaatioihin ja investointeihin olisi positiivinen johtuen oikeudellisen varmuuden lisääntymisestä. Ehdotus lisäisi yhdenmukaisia kilpailuedellytyksiä EU:hun sijoittautuneiden ja EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yritysten välille. Ehdotus parantaisi säännöksiä noudattavien yritysten kilpailukykyä, vähentäisi laittomien tuotteiden ja palveluiden tarjontaa ja lisäisi digitaalista kauppaa sisämarkkinoilla (komission arvion mukaan noin 1-1,8 %). 

5.2  Vaikutukset Suomen viranomaisten ja lainsäädännön kannalta