Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen sellaisenaan.
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä suoritettiin seuraavat äänestykset:
Ed. Lindén ed. Pekosen kannattamana ehdotti, että mietintöluonnoksen kappaleen 7 jälkeen lisätään seuraava uusi kappale: ”On olemassa riski, ettei vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille palvelua ole saatavissa oikea-aikaisesti tai riittävän laadukkaasti. Palvelun saatavuuden ja laadun heikkeneminen taas johtaa palvelutarpeiden kasaantumiseen ja työllistymisen edellytysten heikkenemiseen, mikä lisää kustannuksia edelleen.” Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.
Ed. Lindén ed. Pekosen kannattamana ehdotti, että kappaleen 18 ensimmäisen virkkeen jälkeen lisätään seuraavat virkkeet: ”Vaikutusarvioiden laatimista vaikeuttavat työllisyysalueiden juuri alkanut toiminta muutoksineen, hyvinvointialueiden talouden tasapainottaminen ja hallituksen linjaukset tulevista sosiaalihuollon säästöistä. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat suhtautuneet hyvin varauksellisesti esityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päätynyt arvioon, että lakimuutos ei todennäköisesti tuota esitettyjä säästöjä, vaan se kokonaisuudessaan lisää viranomaisten ja palvelujärjestelmän kustannuksia muun muassa monialaisten palvelujen ja hallinnollisen työn kasvun myötä. Samoin esimerkiksi Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy arvioi, että on yhtä todennäköistä, ellei todennäköisempääkin, että hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevat kuntouttavan työtoiminnan lainsäädännön ja TYM-lain toimeenpanoon liittyvät tehtävät pikemminkin lisääntyvät kuin vähentyvät meneillään olevien muutosten seurauksena.” ja kappaleen toisen virkkeen jälkeen seuraava virke: ”Hallituksen esityksen vaikutusarviointien ja valiokunnan asiantuntijakuulemisten perusteella tavoitteiden saavuttaminen ei kuitenkaan vaikuta lainkaan todennäköiseltä, eikä voida varmistaa työttömien henkilöiden ohjautumista oikea-aikaisesti tarpeenmukaisten palveluiden piiriin.” Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.
Ed. Pekonen ed. Lindénin kannattamana ehdotti, että kappaleen 20 jälkeen lisätään seuraava uusi kappale: ”Asiantuntijakuulemisissa todettiin, että jo tällä hetkellä palvelun ohjautuvuus on heikentynyt, kun hyvinvointialueet ohjaavat kuntouttavan työtoiminnan palveluun aiempaa vähemmän asiakkaita ja ovat samalla rajanneet palvelun kestoa. Ihmiset ovatkin enenevästi jääneet syrjäytymistä ehkäisevien ja työelämään suuntautuvien palveluiden ulkopuolelle, vaikka tavoitteen pitäisi olla syrjäytymisen ehkäisy ja työelämään suuntaamisen vahvistaminen. Kyseessä on haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, joiden osallisuudesta yhteiskunnan tulisi kantaa erityinen vastuu.” Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.
Ed. Mattila ed. Kempin kannattamana ehdotti, että kappaleen 21 toiseksi viimeiseksi virkkeeksi lisätään seuraava virke: ”Tarvittaessa on tuotava viipymättä eduskunnan käsittelyyn esitys, jolla palautetaan aktivointisuunnitelman laajempaan käyttöön.” Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.
Ed. Lindén ed. Mattilan kannattamana ehdotti, että lakiehdotus hylätään. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.
Ed. Mattila ed. Kempin kannattamana ehdotti, että mietintöluonnokseen lisätään vastalauseesta 2 ilmenevä lausumaehdotus. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 9—8.