Viimeksi julkaistu 14.12.2016 15.56

ViikkosuunnitelmaSosiaali- ja terveysvaliokunta Viikkosuunnitelma viikolle 50/2016

Maanantai 12.12.2016 klo 12.00 

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 224/2016 vp

Sihteeri esitteli mietintöluonnoksen. 

Valiokunta kävi yleiskeskustelun. 

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen muutettuna. 

Valiokunta päätti yksimielisesti pitää käsittelyä asian ratkaisevana käsittelynä. 

Asian käsittely valiokunnassa on päättynyt. 

Päätösehdotuksen kohdalla ed. Kiljunen ed. Alanko-Kahiluodon kannattamana ehdotti, että lakiehdotukset hylätään. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8-7.Päätettiin seuraavista muutoksista:Mietintöluonnokseen lisättiin kaksi lausumaa. Perustelujen kappaleen 7 loppuun lisättiin virke: ”Pienemmissä sairaaloissa voidaan edelleen tehdä muita kirurgisia toimenpiteitä ja pitää kirurgian erikoisalan poliklinikkaa.”Kappaleen 8 toinen virke muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Suppeamman päivystyksen keskussairaaloissa voi esimerkiksi olla jonkin erikoisalan erityisosaamista ja riittävästi siihen perehtynyttä henkilökuntaa.”Kappaleen 19 kolmannen virkkeen loppuun lisättiin sanat ”jonka tulee olla saatavilla”.Kappaleen 25 toiseen virkkeeseen lisättiin sanat ”hallituksen esityksessä”.Pykälän 45 perusteluista poistettiin hakasuluissa oleva ensimmäinen kappale.Pykälän 50 perusteluista poistettiin hakasuluissa oleva toinen kappale. Muutoin mietintöluonnos hyväksyttiin sellaisenaan. 

Pykälän 45 kohdalla valiokunta päätti poistaa hakasuluissa olevan virkkeen. Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti 3 momentin poistamista. Valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen äänin 8-3, 4 tyhjää.Pykälän 50 kohdalla Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti, että kolmannen momentin ensimmäisen virkkeen luetteloon lisätään sana ”Vaasan” ja että poistetaan kappaleen toiseksi viimeinen virke: ”Väestön kielellisten oikeuksien turvaamiseksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin on järjestettävä päivystyspalvelut suomen ja ruotsin kielellä siten, että potilas saa palvelut valitsemallaan kielellä.”. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8-7. Päätettiin poistaa pykälän 5 momentin hakasuluissa oleva sivulause: ”erityisvastuualueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien yksimielisestä hakemuksesta, ”. Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti, että 5 momentti muotoillaan seuraavasti: "Kunnalla tai sairaanhoitopiirillä on oikeus ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystyksen järjestämiseen keskussairaalan lisäksi myös muussa yksikössä, jos palvelujen saavutettavuus sitä edellyttää eikä väestön tarvitsemia palveluja voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun avulla." Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8-2, 5 tyhjää. Pykälän 7 momentista päätettiin poistaa hakasuluissa oleva sivulause:”erityisvastuualueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien yksimielisestä hakemuksesta,”. Ed. Rehn-Kivi ed. Kiljusen kannattamana ehdotti, että valiokunnan hyväksymästä 50 §:n 3 momentista pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto. Valiokunta päätti, ettei lausuntoa pyydetä äänin 8-7 

Mietintöön jätettiin vastalause: ed:t Haatainen, Eloranta, Kiljunen, Taavitsainen, Alanko-Kahiluoto, Tanus 

Ed. Kiljunen ja ed. Rehn-Kivi varasivat tilaisuuden vastalauseen jättämiseen. Ilmoitettiin, että se on jätettävä viimeistään tänään 13.12.2016 klo 18.00. 

Mietintöön jätettiin vastalause: ed. Rehn-Kivi 

Pykälän 45 kohdalla valiokunta päätti poistaa hakasuluissa olevan virkkeen. Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti 45 §:n 3 momentin poistamista. Valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen äänin 8-3, 4 tyhjää.Pykälän 50 kohdalla Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti, että kolmannen momentin ensimmäisen virkkeen luetteloon lisätään sana ”Vaasan” ja että poistetaan kappaleen toiseksi viimeinen virke: ”Väestön kielellisten oikeuksien turvaamiseksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin on järjestettävä päivystyspalvelut suomen ja ruotsin kielellä siten, että potilas saa palvelut valitsemallaan kielellä.”. Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8-7. Päätettiin poistaa 50 §:n 5 momentin hakasuluissa oleva sivulause: ”erityisvastuualueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien yksimielisestä hakemuksesta”. Ed. Rehn-Kivi ed. Tanuksen kannattamana ehdotti, että 50 §:n 5 momentti muotoillaan seuraavasti: "Kunnalla tai sairaanhoitopiirillä on oikeus ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystyksen järjestämiseen keskussairaalan lisäksi myös muussa yksikössä, jos palvelujen saavutettavuus sitä edellyttää eikä väestön tarvitsemia palveluja voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun avulla." Mietintöluonnos hyväksyttiin äänin 8-2, 5 tyhjää. Pykälän 7 momentista päätettiin poistaa hakasuluissa oleva sivulause:”erityisvastuualueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien yksimielisestä hakemuksesta,”. Ed. Rehn-Kivi ed. Kiljusen kannattamana ehdotti, että valiokunnan hyväksymästä 50 §:n 3 momentista pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto. Valiokunta päätti, ettei lausuntoa pyydetä äänin 8-7. 

Tiistai 13.12.2016 klo 10.00 

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 219/2016 vp

Sihteeri esitteli mietintöluonnoksen. 

Valiokunta kävi yleiskeskustelun. 

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä valiokunta hyväksyi mietintöluonnoksen sellaisenaan. 

Valiokunta päätti yksimielisesti pitää käsittelyä asian ratkaisevana käsittelynä. 

Asian käsittely valiokunnassa on päättynyt.