Moottorikelkkailuväyliä tehdään Suomessa erilaisin tavoin. On epävirallisia väyliä ja virallisia reittejä. 

Epävirallinen kelkkailu-ura sovitaan maanomistajan kanssa. Kun väylä on epävirallinen, voidaan uran paikkaa helposti muuttaa, jos maanomistajalle tulee tarve esimerkiksi rakentaa tai käyttää omistamiaan maita muihin tarkoituksiin. Epävirallista kelkkailuväylää kutsutaan moottorikelkkailu-uraksi. Uran ylläpidon kustantavat harrastajat, ei yhteiskunta. Maanomistaja voi saada vuokratuottoja maidensa käytöstä. 

Virallinen moottorikelkkailureitti tehdään virallisten toimitusten kautta. Reitti merkitään rasitteeksi maanomistajan maille ja se voi rajoittaa maankäyttöä hyvinkin paljon, esimerkiksi rakentamisen tai vaikka metsänomistajan näkökannalta. Maanomistajia ei aina kuunnella, vaan kunnat voivat käyttää pakkokeinoja maanomistajia kohtaan vahvistamalla reittejä lautakuntakäsittelyiden kautta. Virallista väylää kutsutaan moottorikelkkareitiksi. Ylläpidon kustantaa kunta, yhteiskunta ja veronmaksajat. Virallisten reittien käyttäjiltä ei peritä maksua käytöstä. Maanomistajalle maksetaan vain hyvin pieni kertakorvaus, vaikka reitti tulee rasitteeksi tilalle. 

Virallinen reitti on epäedullisempi maanomistajalle.  

Maanomistajat ovat hyvin erilaisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa sattuvat asumaan ja millainen tahtotila päättäjillä on kuunnella kuntalaisia tai tehdä pakkoreitityksiä. 

Kelkkailu on harrastus siinä missä muutkin harrastukset. Useat kelkkailijat ovat kertoneet mielellään osallistuvansa väylien kustannuksiin, jos kelkkailu-urat tehdään epävirallisina. 

Pakkokeinojen käyttämiset maanomistajia kohtaan tuntuvat epäoikeudenmukaisille ja kummallisille, koska väylät ovat usein sovittavissa maanomistajien kanssa, kunhan korvaus on kohdallaan. Maanomistajan yksityisomaisuuden suoja tuntuu olevan hyvin heikko kuntien ajaessa mahdollisia pakkotoimia maanomistajan maille.