Suomen metsäluonnon monimuotoisuus vähenee edelleen, vaikka metsälajien uhanalaistumiskehityksen pysäyttäminen on jo pitkään ollut Suomen tavoitteena. Uusimman uhanalaisuusarvion (2019) mukaan merkittävin uhanalaistumiseen vaikuttava tekijä Suomessa ovat metsäelinympäristöjen muutokset, jotka ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy 733 lajille. Yleisimpiä niistä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, vanhojen metsien ja kookkaiden puiden sekä lahopuun väheneminen. Luontotyyppien uhanalaisuusarvion (2018) mukaan 76 % Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia.
Suomen metsäluontoa on pyritty auttamaan niin lainsäädännön kuin vapaaehtoistenkin keinojen avulla. PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Cerfication) on markkinaehtoinen sertifikaatti, johon metsänomistajat voivat liittyä, jos metsänhoito heidän metsissään täyttää sertifikaatin kriteerit. PEFC kertoo sivuillaan, että sertifikaatti tuotteessa kertoo puun kestävästä tuotannosta. 90 % Suomen metsistä on PEFC-sertifioitu. Myös valtion metsät kuuluvat PEFC-sertifikaattiin. Käytännössä PEFC-kriteerit määrittelevät sitä, miten Suomen talousmetsissä huomioidaan metsien monimuotoisuuden säilyminen.
PEFC-sertifikaatin kriteerejä päivitetään parhaillaan. Suomen ympäristökeskus SYKEn sekä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten edustajat ovat kuitenkin ilmoittaneet, että he eivät voi hyväksyä uusia kriteerejä, sillä ne eivät turvaa metsien käytön ekologista kestävyyttä sertifikaatin lupausta vastaavalla tavalla. Vaikka sertifikaatin tavoitteena on kokonaiskestävyys, jää ekologinen kestävyys muiden tavoitteiden jalkoihin. Sertifikaatin tavoite ei siis toteudu.
Viranomaiset ja tutkijat ovat nostaneet esille lukuisia ongelmakohtia päivitettävästä kriteeristöstä: Se mahdollistaa hakkuutasojen noston valtakunnallisesti yli 30 prosentilla 80,5 miljoonasta kuutiosta jopa 107,8 miljoonaan kuutioon, mikä ei ole luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston kannalta kestävää. Vanhojen, hakkuilta säästettävien metsien kriteerit ovat niin tiukat, ettei sellaisia metsiä käytännössä löydy Etelä-Suomesta. Moni arvokas kohde jää siis suojaamatta hakkuilta. Samalla kulotusten määrää vähenee, sillä kulotusta korvaavien metsäpaloalojen minimikokoa pienennetään 5 hehtaarista 2 hehtaariin, jolloin metsäpalot täyttävät entistä helpommin kulotusvaatimuksen. Lisäksi kriteerissä huomioidaan myös suojelualueilla tehdyt kulotukset, mikä vähentää tarvetta kulotukselle talousmetsissä.
Ympäristöjärjestöt ovat nostaneet huolensa PEFC-sertifikaatin kriteereistä esille jo pitkään. Asiantuntijoiden lausuntojen mukaan näyttää siltä, että PEFC-sertifikaatti johtaa markkinoinnillaan kuluttajia pahasti harhaan ja on viherpesua. On merkittävää, että valtion viranomaiset ja tutkijat esittävät näin vakavan huolen sertifikaatin kestävyydestä, mutta samaan aikaan valtion omat metsät ovat PEFC-sertifikaatin piirissä. Puutteista huolimatta sertifikaatin kriteereissä on niiden päivityksen yhteydessä tapahtumassa kehitystä myös parempaan suuntaan, mutta asiantuntijoiden mukaan ei riittävästi.
Vaihtoehtoja PEFC-sertifikaatille on. FSC-sertifikaatti (Forest Stewardship Council) vastaa monilta ekologisen kestävyyden kriteereiltään huomattavasti PEFC-sertifikaattia paremmin sitä lupausta, että asiakas, joka ostaa näin sertifioitua puuta, voi luottaa tukevansa kestävää metsänhoitoa. Sertifiointi on tärkeä tapa turvata metsäluonnon monimuotoisuutta, joten mahdollisimman ison osan Suomen metsistä tulee jatkossakin olla sertifioituja. Valtion metsät tulisi joko siirtää mahdollisimman pian FSC-sertifikaatin piiriin tai niiden ekologisesti kestävä hoito tulisi turvata muulla tavoin.