Viimeksi julkaistu 13.2.2026 18.30

Kirjallinen kysymys KK 33/2026 vp 
Arto Satonen kok 
 
Kirjallinen kysymys Traficomin päätöksestä supistaa kuljettajantutkinto- ja lupapalveluiden verkostoa vuoden 2026 lopussa

Eduskunnan puhemiehelle

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on avannut tammikuussa 2026 tarjouskilpailun kuljettajantutkinto- ja lupapalveluihin liittyvien tehtävien tuottamisesta. Kyseisiä palveluita tarjoavien toimipisteiden verkostoa supistettiin edellisen kerran syksyllä 2025. Nyt toimipisteitä ollaan karsimassa vielä 29 paikkakunnalta ympäri Suomea. Näin ollen palveluita olisi jatkossa tarjolla vain 43 paikkakunnalla. 

Esimerkiksi Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimipisteitä lakkautetaan Kankaanpäässä, Kokemäellä, Mänttä-Vilppulassa, Nokialla, Orivedellä, Sastamalassa ja Valkeakoskella. Lopputuloksena molempiin maakuntiin jää kaksi toimipistepaikkakuntaa: Tampere ja Ikaalinen Pirkanmaalle, Pori ja Rauma Satakuntaan. 

Tällaisella muutoksella on suuri vaikutus palveluita tarvitsevien asiointimatkoihin. Esimerkiksi Sastamalasta luontainen asiointisuunta on Tampere, minne yhdensuuntainen ajoaika on 45 min. Ero ajankäytöllisesti ja taloudellisesti oman paikkakunnan palveluihin verrattuna on merkittävä. Näiden haasteiden lisäksi vaikkapa mopokortin hankkiminen Tampereelta aiheuttaa monille merkittäviä vaatimuksia myös kuljetuskaluston suhteen, jotta mopo saadaan kuljetettua Sastamalasta Tampereelle. 

Oma lukunsa on ajo-opetuksen tulevaisuus ammatinharjoittajan näkökulmasta. Jos kuljettajantutkinto suoritetaan Tampereella, pitää myös ajo-opetusta antaa nykyistä merkittävästi enemmän Tampereella. Vaikka kerralla Sastamalasta lähtee Tampereelle useampi oppilas opettajan kanssa ajotunnille, kestää käynti Tampereella ajovuoroineen helposti kuusi tuntia. Tämä tarkoittaa lisää ajotunteja ja sen myötä korkeampaa ajo-opetuksen hintaa. Lisäksi ajo-opetuksen uudenlaisilla järjestelyillä on vaikutuksensa nuorten muiden opintojen suorittamiseen. Kokonaisuutena autokoulujen toimintamahdollisuudet vaarantuvat tulevaisuudessa Sastamalan kaltaisilla paikkakunnilla, mistä toimipiste lakkautetaan. 

Traficomin tulee tarjota tasapuolinen palvelutaso kaikille kansalaisille. Palveluiden tulee olla helposti saavutettavia, myös taloudellisesti. Tässä korostuvat erityisesti nuorten ja ikäihmisten palvelut. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä tavalla Traficom on supistaessaan kuljettajantutkinto- ja lupapalveluiden verkostoa huomioinut taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset asiakkaiden tasapuolisten palveluiden saatavuuteen, liikennekasvatuksen edistämiseen ja autokoulualan toimintaedellytyksiin? 
Helsingissä 13.2.2026 
Arto Satonen kok