Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.45

Kirjallinen kysymys KK 343/2017 vp 
Li Andersson vas 
 
Kirjallinen kysymys vailla tuloja olevista kotitalouksista

Eduskunnan puhemiehelle

Uutissuomalainen-lehden mukaan Suomessa on 47 000 kotitaloutta, joiden ainoa tulo on toimeentulotuki sekä mahdollinen asumistuki. Tämän ryhmän koko on yli kaksinkertaistunut viiden vuoden aikana. 

Tuloa saamattomien talouksien määrän nopea kasvu on hälyttävää. Ilmiö kertoo yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja syrjäytyneisyyden yleistymisestä. Eriarvoistuminen on eri mittareilla tarkasteltuna kasvanut huolestuttavasti viime vuosina. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mistä vailla tuloa olevien kotitalouksien määrän nopea kasvu johtuu ja 
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tämän huolestuttavan tilanteen korjaamiseksi? 
Helsingissä 7.9.2017 
Li Andersson vas