Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.39

Kirjallinen kysymys KK 381/2020 vp 
Ritva Elomaa ps ym. 
 
Kirjallinen kysymys ulosottomiesten tulospalkkioista

Eduskunnan puhemiehelle

Ulosottomiesten palkasta tällä hetkellä noin kolmannes muodostuu perimis- eli tulospalkkioista. Ulosottomiesten palkkiojärjestelmä poikkeaa näin ollen monien muiden valtion virkamiesten palkkioista. Palkan määräytyminen perimispalkkioiden perusteella on todella kyseenalaista. Ulosottomiehen palkkio kasvaa muun muassa ulosottoon joutuneen suorittaessa automaattisen kuukausimaksun. Myös ulosottomiesten esimiehille maksetaan tulospalkkioita esimerkiksi ulosmitatun omaisuuden myynnistä. Tulospalkkauksen perusteena on tehokkuuden lisääminen. Ulosottotoiminnassa tämä aiheuttaa kuitenkin ristiriitaa tulospalkkioiden tavoittelun ja velallisen edun suhteen.  

Ulosottomiehen työssä on velkojen ulosmittaamisen lisäksi olennaista tukea velallisia maksamaan saatavat. Tämä vaatii ammattitaitoa ja hyvää tilannetajua sekä ymmärrystä velallisten talouden kokonaisuudesta. Myös joustavuutta tarvitaan. On kaikkien osapuolten etu, että velat tulevat maksetuiksi. Jotta tämä toteutuisi, on kuunneltava velallisia. Ulosottomiesten päätöksillä on merkittävät vaikutukset velallisten tilanteeseen. Näin ollen on erityisen tärkeää, että päätökset perustuvat huolelliseen objektiiviseen harkintaan eikä tulospalkkaus saisi vaikuttaa näihin merkittäviin ratkaisuihin. Velalliset eivät saisi missään tilanteessa joutua kärsimään tulospalkkiojärjestelmästä. Tähän toimintaan tulospalkkaus ei yksinkertaisesti sovi. 

Tulospalkkiojärjestelmän purkaminen toisi myös vakautta ulosottomiesten tuloihin. Velkaongelmat tulevat koronakriisin seurauksena lisääntymään tuntuvasti, ja on erittäin tärkeää, että velallisia tuetaan pääsemään taas jaloilleen. Ulosottomiesten rooli on tässä merkittävä. 1990-luvun laman jälkeisiä velallisten kohteluun liittyviä virheitä ei saa missään tapauksessa toistaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallituksen mielestä ulosottomiesten tulospalkkaus ongelmallinen ja 
pitäisikö tulokseen perustuva palkkiojärjestelmä uudistaa? 
Helsingissä 8.5.2020 
Ritva Elomaa ps 
 
Mauri Peltokangas ps