Koronapandemia yllätti suomalaisen terveydenhuollon tavalla, josta pitää ottaa opiksi. Maassa ei ollut tarpeeksi suojavarusteita pandemiaa hoitavan terveydenhuoltohenkilöstön tarpeisiin, eikä niiden saatavuutta ollut käytännössä mitenkään varmistettu. Suurimman ryöpytyksen kohteeksi joutui Huoltovarmuuskeskus, vaikka sen tehtäviin ei suoranaisesti edes kuulu terveydenhuoltohenkilöstön suojavarusteista huolehtiminen. Suomessa jokainen hallinnonala on lähtökohtaisesti itse vastuussa varautumisestaan. Pandemia paljasti, että STM:n toimialalla tämä varautuminen oli lyöty pahasti laimin. 

On epäselvää, onko varautuminen STM:n hallinnonalalla vieläkään paremmalla tolalla. Alan toimijoilta kantautuu jatkuvasti tietoa mm. lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden toimitusongelmista. Terveydenhuollon yksiköissä esimerkiksi lääkkeiden käyttöaikoja on jatkettu yli valmistajien alkuperäisten päiväysten, koska uusia lääkkeitä ei ole saatavilla. Hiljattain terveydenhuollon yksiköissä on alettu kartoittaa mm. elottomien potilaiden hoidossa käytettävien elvytyspalkeiden varastomääriä, koska seuraavan kerran tuotteita on saatavissa vasta lokakuussa.  

Yksiköistä saatujen tietojen mukaan erilaiset tarvikkeiden toimitusvaikeudet ovat  jatkuvaa terveydenhuollon arkea. Keskustelua käydään myös siitä, mitä tarvikkeita on tarpeen huoltovarmuuden turvaamiseksi varastoida ja missä laajuudessa. On ilmeistä, että huoltovarmuuden kannalta merkittävien tarvikkeiden määrittely ei vastaa tämän päivän tarpeita ja se tulisi pikaisesti päivittää. 

Monissa kansallisissa ja kansainvälisissä kriiseissä yliopistosairaaloilla on keskeinen rooli. Varautumistarve voi käytännössä liittyä esimerkiksi tsunamin kaltaisiin laajoihin onnettomuuksiin tai Ukrainan sotaan liittyviin palvelutarpeisiin. Yliopistosairaaloiden rahoituksessa kansallisia ja kansainvälisiä erityistehtäviä ei kuitenkaan ole huomioitu. Tämä voi osin merkittävästikin heikentää sairaaloiden kykyä suoriutua näistä erityistehtävistä. 

Näyttääkin pahasti siltä, että pandemian opetuksista huolimatta STM:n toimiala jatkaa edelleen varautumisvelvoitteidensa laiminlyöntiä. Esimerkiksi HUS:n käytettävissä on yli 70 000 erilaista tuoteartikkelia, joista osa on vaikeasti korvattavissa muilla tuotteilla. Huoltovarmuusammattilaisten arvion mukaan osa tarvikkeiden varastoista kattaa vain muutaman päivän tarpeen. Yhtenä tekijänä ongelmaan nähdään terveydenhuollossa omaksuttu ajattelutapa, jossa varastointi nähdään resurssien tehottomana käyttönä ja tuhlauksena. Samalla kuitenkin unohdetaan, että terveydenhuolto on järjestelmänä suurelta osin kriisiorganisaatio. Sen pitää toimia silloinkin, kun monet muut arjen toiminnot häiriintyvät. Miten järjestelmän voidaan ajatella selviävän kriiseistä tai poikkeusoloista, jos sillä on jatkuvia vaikeuksia selvitä edes normaalista arjesta?