Viimeksi julkaistu 8.11.2022 12.03

Kirjallinen kysymys KK 574/2022 vp 
Marko Kilpi kok ym. 
 
Kirjallinen kysymys sotilaspoikien ja lottatyttöjen kuntoutuspalveluista

Eduskunnan puhemiehelle

Viime sodissa Suomessa maanpuolustustyöhön osallistui miesten ja naisten lisäksi kymmeniätuhansia poikia ja tyttöjä. Se oli koko kansakunnan yhteinen ponnistus isänmaan vapauden puolesta. Tänä päivänä, kun puhutaan kokonaisturvallisuudesta, voidaan ottaa esimerkkiä menneestä, kuinka silloin saatiin kansalaiset kautta koko yhteiskunnan mukaan turvallisuustyöhön itsenäisen Suomen puolesta.  

Sotilaspojilla ja pikkulotilla oli sodan aikana merkittävä rooli kotirintaman toiminnassa. He toimivat muun muassa ilmavalvontatehtävissä, apuna sairaaloissa, puhelinkeskuksissa ja vartiointitehtävissä sekä desanttijahdissa. Lisäksi he keräsivät suuret määrät lumppua, rautaromua ja lasia uudelleen käytettäväksi. Jatkosodan aikana esimerkiksi sotilaspoikien merkitys kotirintamalle oli valtavan suuri, sillä ilman heitä olisi rintamalta pitänyt ottaa 70 000 miestä töihin kotirintamalle.  

Sotilaspoikien ja lottatyttöjen tekemä arvokas työ isänmaan hyväksi tulee viimein huomioida. Tällä hetkellä he eivät ole oikeutettuja rintamaveteraanien kuntoutukseen eikä tammenlehvän oikeuttamiin tuettuihin tai ilmaisiin virkistyspalveluihin. Tämä epäkohta tulisi korjata mahdollisimman pian, kun heitä vielä on meidän keskuudessamme. Sen me nuoremmat sukupolvet olemme heille velkaa.  

Sotaveteraanien rivien harventuessa kuntoutuspalveluita tulisi laajentaa koskemaan myös kotirintamalla palvelleita sotilaspoikia ja pikkulottia. Sotilaspoikien perinneliittoon kuuluu noin 1 600 sotilaspoikana toiminut jäsentä ja pikkulottia on alle 4 000. Heidän keski-ikänsä on tällä hetkellä reilut 90 vuotta. Heidän kuuluisi päästä kuntouksen piiriin, koska he ovat omalla tärkeällä työllä olleet vahvistamassa kotirintamaa ja varmistamassa meille itsenäistä Suomea.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että kotirintamalla sotien aikana toimineet sotilaspojat ja lottatytöt saavat tarvitsemiaan kuntoutuspalveluita?  
Helsingissä 8.11.2022 
Marko Kilpi kok 
 
Sinuhe Wallinheimo kok 
 
Jari Kinnunen kok 
 
Ville Kaunisto kok 
 
Sofia Vikman kok 
 
Markku Eestilä kok 
 
Mari-Leena Talvitie kok 
 
Wille Rydman wr 
 
Kaisa Juuso ps 
 
Ritva Elomaa ps