Viimeksi julkaistu 27.11.2021 17.24

Kirjallinen kysymys KK 622/2021 vp 
Ano Turtiainen vkk 
 
Kirjallinen kysymys Australian ihmisoikeustilanteesta

Eduskunnan puhemiehelle

Julkisuuteen on noussut, että Australiassa yhteiskunta on erittäin kyseenalaisten koronatoimenpiteiden ja ihmisoikeusloukkausten takia suuressa kriisissä ja kaaoksessa. 

Avunpyyntöjen pohjalta saamieni tietojen mukaan jotkin Australian osavaltiot ovat vajoamassa dystooppiseen diktatuuriin, jossa riistetään ihmisten perusoikeuksia ja jopa rakennetaan karanteenileirejä rokottamattomille. Australiassa asuvat Suomen kansalaiset ovat viestittäneet, että suurlähetystö ei auta ihmisiä pääsemään pois maasta. 

Australiasta on tullut myös yleinen vetoomus koko maailmalle maan tilanteen puolesta. On ilmeistä, että paikoin jo Euroopassakin vellova hysteerinen tilanne viranomaisten jyräämänä riistäytyy käsistä hyvinkin nopeasti. Suomen täytyy ottaa asiaan kantaa, koska hiljaisuus osoittaisi ihmisoikeusloukkausten hyväksymistä. Jos aiheeseen ei reagoida ajoissa ja riittävän voimakkaasti, ilmiö leviää varmasti myös Suomeen. Kun sekasorto saa vallan, ihmisoikeuksia poljetaan kaikkialla. Sellainen mielettömyys on lopettava välittömästi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko Suomen ulkoministeriö kiinnittää huomiota Australian ihmisoikeusloukkauksiin, 
kuinka Suomi aikoo auttaa Australiassa ahdinkoon joutuneita kansalaisiaan ja 
kuinka Suomi aikoo estää koronahysteriasta johtuvan sekasorron leviämisen maahamme, vai toivotteko yhteiskuntaa järkyttävän kaaoksen leviävän myös Suomeen? 
Helsingissä 9.11.2021 
Ano Turtiainen vkk