Kirjallinen kysymys
KK
657
2016 vp
Olli-Poika
Parviainen
vihr
Kirjallinen kysymys alustatalouden käytön helpottamisesta ja kokeiluista Suomessa
Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa ollaan vuodesta 2019 alkaen siirtymässä asteittain reaaliaikaisen tulorekisterin käyttöön. Mahdollisuus reaaliaikaiseen tulojen seurantaan ja ilmoittamiseen helpottaa ihmisten arkea ja tuo kaivattua joustavuutta yrityksille. Reaaliaikainen tulojen ilmoittaminen voi edistää myös digitalisaatiota ja esimerkiksi alustatalouden ja jakamistalouden toimintaedellytyksiä. Se mahdollistaa nykyistä paremmin järjestelyjä, joilla myös lyhytaikaiset työt tulevat houkuttelevammiksi. 
Kun tarkastellaan alustapalvelujen ja jakamistalouden käyttömääriä, voidaan niitä pitää jo huomionarvoisina. Esimerkiksi huoneenvuokrauspalvelu AirBnb:n maanlaajuisesti vuokrattavien kohteiden määrä kaksinkertaistui 3 800 asuntoon vuonna 2015. Lyhyessä ajassa pelkästään AirBnb-kohteiden määrä on siis noussut vastaamaan lähes neljännestä Helsingin hotellikapasiteetista, vaikka suorassa vertailussa onkin haasteita. Verottaja on laatinut asiasta omat ohjeensa. 
Suomessa alustatalouden ja liikennepolitiikan yhteismahdollisuuksia on käsitelty liikennekaaren yhteydessä. Esimerkiksi taksiliikenteen osalta Virossa puolestaan on käsitelty lakia, joka käytännössä laillistaisi esimerkiksi taksialusta Uberin tai ylipäätään sellaisen toiminnan, jossa yksityishenkilöt voivat tuottaa tietyin edellytyksin kuljetuspalveluja. Viron esitykseen sisältyy velvollisuus toteuttaa varaukset elektronisesti ja arvioida matkojen hinnat etukäteen. Suomessa esimerkkinä mainittu Uber tosin on todettu hovioikeuden päätöksellä maan taksilainsäädännön vastaiseksi. Muuten Viron tavoitteet kuulostavat yhteneviltä hallituksen liikennekaaren kanssa. 
Kansallisen tulorekisterin käyttöönoton yhteydessä olisi perusteltua luoda nopeasti mahdollisimman kattavat ja mahdollistavat käytännöt erilaisten alustapalvelujen ja jakamistalouden edistämiseksi. Tähän voitaisiin varautua jo ennen tulorekisterin käyttöönottoa. Esimerkiksi yksittäiset kokeilut voisivat tuottaa tarvittavaa aineistoa päätöksenteon tueksi ja helpottaa Suomen asemaa myös erilaisten alustojen kehittämismaana. Ripeä toiminta asiassa voisi hyödyttää kotimaisia innovaatioita ja alan start up- ja kasvuyrityksiä. 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo edistää alusta- ja jakamistalouden kasvuympäristöä ja  
aikooko se toteuttaa kokeiluja tai hankkeita alusta- ja jakamistalouden edistämiseksi jo ennen kansallisen tulorekisterin käyttöönottoa, esimerkiksi osana liikennekaarta? 
Helsingissä 21.12.2016 
Olli-Poika
Parviainen
vihr
Viimeksi julkaistu 21.12.2016 15.19