Kirjallinen kysymys
KK
661
2018 vp
Olli
Immonen
ps
Kirjallinen kysymys puurakentamiseen panostamisesta
Eduskunnan puhemiehelle
Suomalaisten osaaminen puurakentamisessa on vertaansa vailla, ja yhä useampi omakotitalo rakennetaan tänä päivänä puusta, kuten hirrestä. Puu on järkevä rakennusmateriaali, jonka kyky siirtää kosteutta ennaltaehkäisee erilaisia sisäilmaongelmia. Ilmaston kannalta uusiutuva puu on rakennusmateriaalina hyvin ilmastoystävällinen, sillä esimerkiksi hirsirakennusten hiilijalanjälki on pieni, ja puu sitoo hiiltä pitäen sitä poissa ilmakehästä myös hirsirakennuksen muodossa. Puurakentamisen hyödyt tiedetään. Nyt Suomen on vain ryhdyttävä laajemmin panostamaan puurakentamiseen. 
Suomella on mahdollisuus toimia puurakentamisen suunnannäyttäjänä ja edelläkävijänä maailmassa. Jo tällä hetkellä esimerkiksi suomalaiseen hirsirakentamiseen käydään tutustumassa Aasiasta asti. Olennaista puurakentamisen osaamisen kehittämisessä on myös perinnerakentamisen huomioiminen ja luonnonmateriaalien käytön lisääminen, joihin tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Ne ovat kasvava trendi ja myös yksi mahdollinen ratkaisu sisäilmaongelmien torjunnassa. Laadukas opetus puurakentamisen ja myös perinnerakentamisen ja -korjaamisen saralla olisi turvattava, eikä arvokasta perinnerakentamisen taitoa tule säästöpaineiden keskellä kadottaa, vaan siihen olisi suunnattava erityistä huomiota. 
Puurakentamisen edistämisellä on myönteinen rooli ekologisemman asumisen ja rakentamisen lisäämisessä sen sijaan, että tehdään sellaista ilmastopolitiikkaa, jolla ainoastaan kurjistetaan ja vaikeutetaan ihmisten arkea, olipa kyse sitten liikkumisesta, syömisestä tai asumisesta. Puurakennusten kestävyys ja niiden tarjoama laadukas sisäilma ovat sekä ympäristön että ihmisten terveyden kannalta olennaisia ominaisuuksia. 
Puurakentamiseen panostamalla Suomi loisi kaivattua elinvoimaisuutta talouteen; yritysten kasvua, uusien innovaatioiden syntyä, uusia vientimahdollisuuksia sekä niiden myötä työllisyyden kasvua. Suomalaiset metsät ja korkea osaaminen mahdollistavat tuotantoprosessin toteuttamisen alusta loppuun Suomessa. Tällä mahdollistetaan myös uusien työpaikkojen syntyminen maaseudulle. 
Kiinnostus puurakentamiseen on suurta niin muualla Euroopassa kuin Aasiassakin. Yrityksiltä se vaatii investointeja ja kehityksessä mukana pysymistä, kuten jalostetumman puutavaran tuottamista. Nykypäivänä puusta ei rakenneta vain omakotitaloja ja mökkejä, vaan myös esimerkiksi suurempia monitoimihalleja, rivi- ja kerrostaloja sekä kokonaisia kortteleita. Yritystoiminnan laajentaminen, uudet innovaatiot ja kasvu vaativat myös erilaisia puurakentamisen ammattilaisia aina suunnittelijoista rakentajiin, mikä tulisi ottaa huomioon koulutustarjontaa ja opetussuunnitelmia laatiessa. 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä puurakentamisen edistämiseksi? 
Helsingissä 20.2.2019 
Olli
Immonen
ps
Viimeksi julkaistu 21.2.2019 11:49