Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.29

Lakialoite LA 26/2017 vp 
Ritva Elomaa uv ym. 
 
Lakialoite laiksi tuloverolain 52 §:n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 5 §:n ja ennakkoperintälain 25 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Työllisyyttä ja hyvinvointivaikutuksia luovilla aloilla voidaan lisätä panostamalla luovan työn kannustavuuteen. Tämä monipuolistaisi ja vahvistaisi suomalaista elinkeinorakennetta, kun perinteisten toimialojen lisäksi vahvistettaisiin uusia kasvualoja teollisuudessa, palveluissa ja luovilla aloilla.  

Tekijänoikeuskorvausten nykyinen verokohtelu Suomessa muodostaa kasvavan kilpailukykyongelman, kun tekijän toiminnastaan saama tulo katsotaan yleisimmin palkkatuloksi, vaikka toimintaa harjoitettaisiin elinkeinotoimintaan rinnastettavissa olosuhteissa. Jotta luova ala asetettaisiin samalle viivalle muiden alojen kanssa, sen toimijoiden verotusta olisikin tarkoituksenmukaista kehittää enemmän yritystoimintaluonteen huomioon ottavaan suuntaan. Toimintaa harjoittavaa verovelvollista voitaisiin verottaa elinkeinoverolain mukaisesti Ruotsin mallia vastaavasti.  

Lakialoitteen tavoitteena on mahdollistaa malli, jossa tekijä luovuttaisi tekijänoikeutensa tekijänoikeusjärjestönsä hallinnoitavaksi nykyisen käytännön mukaisesti. Tekijällä olisi kuitenkin mahdollisuus luovuttaa oikeus tekijänoikeusjärjestön maksamiin korvauksiin määräysvallassaan olevalle yhtiölle. Luovutus, jonka kohteena on oikeus vastaanottaa tekijänoikeusjärjestöltä tekijälle kuuluvat korvaustilitykset, säädettäisiin veroneutraaliksi tietyin edellytyksin.  

Luovan alan toimijoiden verotuksen uudistaminen siten, että tekijä voisi ohjata määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi tekijänoikeusjärjestöltä saamansa henkilökohtaiset korvaukset, lisäisi luovan työn kannustavuutta yksilöiden ja pienyritysten tasolla sekä loisi edellytyksiä luovan alan kasvulle ja uudistumiselle.  

Kilpailukykyinen verotus mahdollistaisi luovan alan talouskasvun ja työllisyyden vahvistumisen Suomessa, tekijöiden pysymisen suomalaisten tekijänoikeusjärjestöjen asiakkaina sekä heidän teostensa tekijänoikeustuottojen kotiuttamisen Suomeen.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset: 

1. Laki tuloverolain 52 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään tuloverolain (1535/1992) 52 §:ään uusi 2 ja 3 momentti seuraavasti: 
52 § 
Eräät aineettomiin oikeuksiin perustuvat korvaukset 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Verovelvollisen tekijänoikeudesta saamaa tuloa ei katsota veronalaiseksi pääoma- tai ansiotuloksi silloin, jos yleisesti verovelvollinen tekijänoikeudenhaltija luovuttaa määräysvallassaan olevalle suomalaiselle elinkeinotoimintaa harjoittavalle osakeyhtiölle oikeutensa suomalaisen tekijänoikeusjärjestön maksamiin korvauksiin. Tekijänoikeuden haltijalla katsotaan olevan määräysvalta yhtiössä silloin, kun hän omistaa enemmistön sekä yhtiön osakkeista että äänivallasta.  
Kun yhtiö myy tai muuten luovuttaa 2 momentin nojalla saamansa korvausoikeudet, verotetaan yhtiön saama korvaus tekijänoikeudenhaltijan pääoma- tai ansiotulona. Tekijänoikeudenhaltijan menettäessä määräysvallan yhtiössä, johon hän on 2 momentin nojalla luovuttanut oikeutensa suomalaisen tekijänoikeusjärjestön maksamiin korvauksiin, katsotaan yhtiön saamat korvaukset määräysvallan menettämisen ajankohdasta eteenpäin tekijänoikeudenhaltijan pääoma- tai ansiotuloksi.  
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 

2. Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 5 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 5 §:n 13 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1077/2008, sekä  
lisätään 5 §:ään, sellaisina kuin se on laeissa 1077/2008 ja 645/2014, uusi 14 kohta seuraavasti: 
5 § 
Edellä 4 §:ssä tarkoitettuja veronalaisia elinkeinotuloja ovat muun ohessa:  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
13) vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 19 §:ssä tarkoitettujen sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevien sijoitusten tuloslaskelmaan tuotoksi merkityt arvonnousut;  
14) tuloverolain 52 §:n 2 momentissa tarkoitettujen, tekijänoikeudenhaltijan siirtämien korvausoikeuksien perusteella suomalaiselta tekijänoikeusjärjestöltä määräysvallassaan olevalle, elinkeinotoimintaa harjoittavalle yhtiölle saatu tulo. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 

3. Laki ennakkoperintälain 25 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan ennakkoperintälain (1118/1996) 25 §:n 1 momentin 2 kohta seuraavasti:  
25 § 
Ennakkoperintärekisteri 
Suorituksen maksajan on toimitettava ennakonpidätys, jos saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin:  
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
2) tekijänoikeuden, valokuvaan perustuvan oikeuden ja teollisoikeuden, kuten patentin tai tavaramerkin, käyttämisestä, käyttöoikeudesta tai käyttöoikeuden myynnistä suoritettavasta korvauksesta, tuloverolain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa tekijänoikeusjärjestön tekijänoikeudenhaltijan määräysvallassa olevalle osakeyhtiölle maksamasta korvauksesta taikka teollisia, kaupallisia ja tieteellisiä kokemuksia koskevista tiedoista suoritettavasta korvauksesta (käyttökorvaus). 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 14.6.2017 
Ritva Elomaa uv 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Simon Elo uv 
Martti Mölsä uv 
Lea Mäkipää uv 
Reijo Hongisto uv 
Arja Juvonen ps 
Ville Tavio ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Jani Mäkelä ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Leena Meri ps 
Olli Immonen ps 
Ari Jalonen uv 
Kimmo Kivelä uv 
Mikko Alatalo kesk 
Tiina Elovaara uv 
Anne Louhelainen uv 
Hanna Mäntylä uv 
Veera Ruoho ps 
Sami Savio ps 
Ulla Parviainen kesk 
Marisanna Jarva kesk 
Sinuhe Wallinheimo kok 
Timo Heinonen kok 
Pekka Haavisto vihr 
Kaj Turunen uv 
Sari Multala kok 
Sanna Lauslahti kok 
Ilkka Kanerva kok 
Anne-Mari Virolainen kok 
Kauko Juhantalo kesk 
Mikaela Nylander 
Eero Suutari kok 
Suna Kymäläinen sd 
Eero Lehti kok 
Harry Harkimo kok 
Sari Tanus kd 
Stefan Wallin 
Pertti Salolainen kok 
Mikko Kärnä kesk 
Mika Niikko ps 
Saara-Sofia Sirén kok 
Harri Jaskari kok 
Juho Eerola ps