Tekninen työ on ollut suomalaisen peruskoulun ainutlaatuinen ja monialainen oppiaine. Sen kautta oppilas ymmärtää ihmisen rakentamaa ympäristöä, teknologian lainalaisuuksia ja työelämässä sekä arjessa tarvittavia taitoja. Nykytilanne ei kuitenkaan turvaa opetuksen laatua, sillä sisällöt ovat sirpaloituneet, tuntiresurssi on riittämätön ja opetuksen toteutus vaihtelee kunnittain kohtuuttomasti. Perusopetuslain 11 § määrittelee oppiaineen käsityö. Tekninen työ on poistettu oppiaineiden joukosta. Nykyinen käsityön oppiaine yhdistää kaksi toisistaan sisällöllisesti erillistä alaa. Tämä yhdistelmä ei enää palvele opetuksen tavoitteita, sillä tekninen työ ja tekstiilityö vaativat erilaisia oppimisympäristöjä, erilaisia työmenetelmiä ja erilaista pedagogista asiantuntemusta.
Kuvatun kaltainen rakenteellinen epäselvyys on johtanut siihen, että opetuksen laatu vaihtelee kunnittain ja tuntiresurssit ovat riittämättömät. Oppiaineiden eriyttäminen selkeyttää opetusrakennetta, mahdollistaa kohdennetun opetussuunnitelman ja luo edellytykset sille, että teknisen työn opettajankoulutus voidaan rakentaa uudelleen. Muutos tukee myös alueellista tasa-arvoa, sillä yhtenäinen oppiainerakenne varmistaa, että jokainen oppilas saa mahdollisuuden oppia teknologisia perustaitoja asuinpaikasta riippumatta.
Lisäksi teknisen työn merkitys on keskeinen oppilaiden laaja-alaisen osaamisen, ongelmanratkaisun, luovan toiminnan ja työelämätaitojen kehittymisessä. Tekemisen kautta oppilaat ymmärtävät rakentamisen, teknologian ja laitteiden toimintaperiaatteita sekä työelämän rooleja ja vaatimuksia. On myös todettu, että käytännön taitojen harjoittelu lisää oppilaiden motivaatiota, koulumyönteisyyttä ja kykyä hahmottaa omia vahvuuksiaan. Käsillä tekeminen tarjoaa monille oppilaille onnistumisen kokemuksia, joita teoriapainotteinen opetus ei aina tuota.
Teknisen työn ja teknologian opetuksen on oltava valtakunnallisesti yhtenäistä, riittävän syvällistä ja pätevien aineenopettajien toteuttamaa. Tämä on ratkaiseva nivelvaihe ammatillisiin opintoihin ja teknologia-aloille suuntautumisessa. Opetuksen ja oppiaineen tehtävien tulee kehittää teknistä yleissivistystä, innostaa lapsia ja nuoria tekniikan pariin ja ehkäistä syrjäytymistä sekä perehdyttää kone- ja laiteosaamiseen sekä vastuulliseen työskentelyyn.
Erityisesti vuosiluokilla 7—9 tarvitaan kahden vuosiviikkotunnin pakollinen opetus sekä mahdollisuus valinnaisiin opintoihin. Myös vuosiluokilla 1—6 teknisen työn perustaitoja on opetettava järjestelmällisesti kaksi vuosiviikkotuntia jokaisella luokalla. Varhaiset vuodet ovat innostuksen ja motivaation kannalta ratkaisevia, ja käsillä tekeminen on monille oppilaille itsetunnon tärkeimpiä kohottajia. Tekemällä oppiminen sekä tekninen työ ja teknologia kehittävät ajattelua, tavoitteellisuutta, ongelmanratkaisua, projektiosaamista, keskittymiskykyä ja aivojen kokonaisvaltaista kehitystä. Se tutustuttaa oppilaan materiaalitekniikkaan, sähkö- ja automaatiotekniikkaan, mekaniikkaan, energia- ja ympäristöratkaisuihin sekä tekniseen suunnitteluun turvallisissa ja asianmukaisesti varustelluissa oppimisympäristöissä. Oppimisympäristöt ovat ympäri Suomea kouluissa erittäin hyvät, ja niiden hyödyntämisen tulee olla tehokasta. Samalla herää kiinnostus tekniikan aloihin ja Suomen tulevaisuuden osaamispohja ja taso vahvistuvat. Tekninen työ on keskeinen osa kansallista osaamisstrategiaa ja huoltovarmuutta.
Opettajankoulutuksen rakenteet vaativat uudistamista. Teknisen työn koulutus tulee eriyttää käsityön opetuksesta ja sen järjestämisvastuuta kohdentaa niihin yliopistoihin, joissa on jo tekniikan alojen ja pedagogiikan osaamista. Tällä hetkellä professoreita on tekstiilityössä viisi ja teknisessä työssä ei lainkaan. Aineenopettajan kelpoisuuden tulee perustua riittävään, vähintään 60 opintopisteen laajuiseen kokonaisuuteen. 94 prosenttia alan opettajista ei näe nykytilanteessa positiivisia puolia.