VALTIONEUVOSTON JATKOKIRJELMÄ

Ehdotus

Ehdotuksia on käsitelty aktiivisesti työryhmätasolla, jossa keskeisimmäksi kysymykseksi on noussut, että asetusehdotuksessa palveluntarjoajille on ehdotettu varsin laajaa vastuuta oikeudellisesta harkinnasta näiden toteuttaessa toisen jäsenvaltion viranomaisen antamaa määräystä. Palveluntarjoajilla tässä suhteessa olevaa harkintavaltaa onkin neuvotteluiden perusteella jossain määrin rajattu muuttamalla erityisesti 9 ja 14 artiklan tätä koskevaa sääntelyä. Vastaavasti neuvotteluiden perusteella on liikenne- ja sisältötietojen osalta kasvatettu palveluntarjoajan sijaintivaltion viranomaisen roolia määräysten arvioinnissa. Tältä osin merkitystä on muun ohessa annettu sille, asuuko määräysten tarkoittaman tiedon kohteena oleva henkilö määräyksen antajavaltiossa. 

Liikennetietojen osalta muutoksia on tässä suhteessa tehty ennen kaikkea 5 artiklan 7 kohtaan. Kohdan perusteella liikennetietoja koskevaa määräystä antaessaan määräyksen antavan viranomaisen tulisi tietyissä tilanteissa pyrkiä selventämään kyseistä tietoa koskevia epäilyjään olemalla yhteydessä palveluntarjoajan sijaintivaltioon. Mainittu yhteydenpitovelvoite olisi olemassa, jos määräyksen antavalla viranomaisella olisi perusteltu syy epäillä, että määräyksen tarkoittaman tiedon kohteena oleva henkilö ei asu määräyksen antavassa valtiossa. Lisäksi tällä tulisi olla perusteltu syy epäillä, että määräyksen tarkoittamaa tietoa koskevat palveluntarjoajan sijaintivaltion lainsäädännön säännökset erioikeuksista tai vapauksista tai että tiedon luovuttaminen voisi vaikuttaa palveluntarjoajan sijaintivaltion perustavanlaatuisiin intresseihin. Jos mainitut epäilykset osoittautuisivat yhteydenpidon perusteella todellisiksi, nämä pitäisi ottaa huomioon vastaavasti kuin jos ne perustuisivat antajavaltion kansalliseen lainsäädäntöön. Sisältötietojen osalta muutoksia on tässä suhteessa tehty ennen kaikkea lisäämällä asetusehdotukseen uusi 7 a artikla palveluntarjoajan sijaintivaltion toimivaltaisen viranomaisen notifikaatiosta tilanteissa, joissa määräyksen antavalla viranomaisella on perusteltua syytä epäillä, että määräysten tarkoittaman tiedon kohteena oleva henkilö ei asu määräyksen antavassa valtiossa. Palveluntarjoajan sijaintivaltion toimivaltainen viranomainen voisi tämän jälkeen kolmen päivän määräajan kuluessa ilmoittaa, jos määräyksen tarkoittamaa tietoa koskevat palveluntarjoajan sijaintivaltion lainsäädännön säännökset erioikeuksista tai vapauksista tai jos tiedon luovuttaminen voisi vaikuttaa palveluntarjoajan sijaintivaltion perustavanlaatuisiin intresseihin. Saatuaan tällaisen ilmoituksen määräyksen antavan viranomaisen tulisi ottaa nämä huomioon vastaavasti kuin jos ne perustuisivat antajavaltion kansalliseen lainsäädäntöön. 

Muilta osin neuvotteluissa on ehdotettu muutoksia esimerkiksi soveltamisalaa koskevaan 3 artiklaan, jossa soveltamisalaa on yhtäältä hiukan tarkennettu sekä toisaalta laajennettu lisäämällä siihen mahdollisuus käyttää asetuksen tarkoittamia määräyksiä sellaisten vankeusrangaistusten täytäntöönpanon varmistamiseen, joita ei ole annettu poissaolomenettelyissä. Toimivaltaisia viranomaisia koskevaan 4 artiklaan on lisätty säännökset poikkeuksesta vahvistamismenettelyyn kiiretilanteissa, joissa tulisi kuitenkin hakea ja saada jälkikäteinen vahvistus. Lisäksi artiklaan on lisätty sääntelyä mahdollisuudesta nimittää keskusviranomainen yhteistyössä avustamiseen. Edellytyksiä määräysten antamiselle koskevaa 5 artiklaa on yhtäältä hiukan tarkennettu sekä toisaalta laajennettu vastaavasti kuin edellä on todettu 3 artiklan osalta. Määräysten toimittamista koskevia 8 ja 9 artikloita on muutettu edellyttämällä, että määräyksiä koskeva lomake olisi toimitettava tavalla, joka on turvallinen ja luotettava siten, että määräyksen vastaanottaja voi varmistua lomakkeen oikeellisuudesta. Lisäksi 9 artiklasta on edellä todetun mukaisesti poistettu palveluntarjoajan oikeudellista harkintaa edellyttäneitä kohtia ja artiklaa on muutenkin tarkennettu. 

Luottamuksellisuutta ja informointia koskevaan 11 artiklaan on tehty muutoksia, joilla pyritään ennen kaikkea varmistamaan rikostutkinnan vaarantumattomuus. Ehdotuksen 18 artikla koskien täytäntöönpanovaltion kansallisen lain mukaisten erioikeuksien tai vapauksien turvaamista on siirretty uudeksi 12a artiklaksi ja siinä on aikaisempaa enemmän korostettu, että tällaiset seikat tulee ottaa huomioon koko rikosprosessin ajan määräyksen antajavaltiossa. Asetusehdotukseen on lisätty uusi 12b artikla siitä, missä määrin määräyksillä hankittua näyttöä saa käyttää muissa menettelyissä kuin niissä, joihin se on hankittu ja missä määrin tällaista tietoa saa luovuttaa edelleen muille jäsenvaltioille tai kolmansille maille. Keskustelu jatkuu edelleen myös ehdotuksen 13 artiklasta koskien seuraamuksia, joita jäsenvaltioissa tulee olla käytössä tapauksissa, joissa asetuksen 9, 10 tai 11 artiklaa on rikottu. Artiklaa on tarkennettu korostamalla siinä tarkoitetun vain hallinnollisia seuraamuksia ja lisäksi sen uusimmassa luonnoksessa tiedustellaan, kannattavatko jäsenvaltiot tällaisten seuraamusten yhdenmukaistamista jäsenvaltioissa jollakin tavalla. Ehdotuksen 14 artiklaa määräyksen täytäntöönpanomenettelystä on muutettu pyrkien vähentämään palveluntarjoajan vastuuta harkinnasta. Lisäksi on poistettu määräystä täytäntöönpantaessa harkittava peruste siitä, olisiko määräyksen täytäntöönpano selvästi Euroopan unionin perusoikeuskirjan vastaista tai olisiko määräyksessä selvästi kyse asetuksen väärinkäytöstä (manifestly abusive). Viime mainitun osalta jotkut ovat neuvotteluissa katsoneet, että kaikkia jäsenvaltioita velvoittavat joka tapauksessa perusoikeuskirjan säännökset eikä näitä siksi tule asetuksessa tässä kohdin toistaa. Ehdotuksen 15 ja 16 artikla on yhdistetty uudeksi 16 artiklaksi koskien tilannetta, jossa eurooppalaisen esittämismääräyksen vastaanottajataho arvioi, että määräyksen noudattaminen olisi ristiriidassa EU:n ulkopuolisen valtion lainsäädännön kanssa. Erottelua ei enää tehtäisi sen perusteella, johtuuko tällainen ristiriita tarpeesta suojella yksilöiden perustavanlaatuisia oikeuksia tai kyseisen EU:n ulkopuolisen valtion perustavanlaatuisia, kansalliseen turvallisuuteen tai puolustukseen liittyviä intressejä, vai muista syistä. Erottelu olisi kuitenkin edelleen jossakin määrin näkyvissä harkintaan liittyvässä 16 artiklan 5 kohdassa. Lisäksi muutoksena olisi, että missään tilanteissa määräyksen antajavaltion viranomainen ei olisi velvoitettu tiedustelemaan EU:n ulkopuolisen valtion viranomaisen kantaa asiaan, vaikka tähän olisi edelleenkin normaalisti mahdollisuus. 

Oikeussuojakeinoja koskevaa 17 artiklaa ei ole muutettu merkittävällä tavalla. Tilastointivelvoitteita koskevaan 19 artiklaan on lisätty palveluntarjoajille mahdollisuus kerätä tilastoja, jotta näitä voitaisiin toimittaa komissiolle. Loppusäännöksissä huomiota voidaan kiinnittää 23 artiklaan, jonka perusteella jäsenvaltioiden viranomaiset voisivat jatkaa asetuksen kattamissa tilanteissa eurooppalaista tutkintamääräystä (EIO) koskevan direktiivin 2014/41/EU lisäksi myös muiden kansainvälisten sopimusten ja järjestelyjen soveltamista, sekä 25 artiklaan, jossa asetuksen täytäntöönpanoaikaa ehdotetaan pidennettäväksi kahteen vuoteen. 

PJ on edelleen ilmoittanut harkitsevansa esimerkiksi 2 artiklan mukaisen palveluntarjoajan määritelmän sisältöä ja keskustelut myös muista edellä mainituista merkittävämmistä kysymyksistä jatkuvat työryhmätasolla edelleen. 

Neuvotteluissa ei ole päädytty laajentamaan alkuperäisen ehdotuksen soveltamisalaa lisäämällä asetusehdotukseen sääntelyä myös niin sanottua suoraa pääsyä koskevista tilanteista tai reaaliaikaisen tiedonhankinnan muodoista. 

Neuvotteluissa on toistaiseksi tehty varsin vähän muutoksia direktiiviehdotukseen neuvottelujen keskittyessä asetusehdotuksen sääntelyyn. 

Valtioneuvoston kanta

Teknologinen kehitys on muuttanut rikollisuuden muotoja ja vaikuttanut merkittävästi sen selvittämismahdollisuuksiin. On tärkeää jatkaa työtä sähköisen todistusaineiston saatavuuden tehostamiseksi erityisesti rajat ylittävissä tiedonhankintatilanteissa. Rikostorjunnan tehostamisessa on kuitenkin huolehdittava myös henkilötietojen suojan ja muiden perusoikeuksien asianmukaisesta turvaamisesta sekä valtioiden täysivaltaisuuden huomioon ottamisesta.  

Suomi voi hyväksyä neuvoston yleisnäkemyksen asetusehdotuksesta pohjaksi Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten edellyttäen, että sääntely palveluntarjoajille osoitetuista tehtävistä ja asemasta muuttuu merkittävällä tavalla alkuperäisessä ehdotuksessa säännellystä. Olennaista on, että ainakin luottamuksellisen viestinnän suojan kannalta merkittävimpiin tietoihin kohdistuvat tiedon luovuttamista koskevat määräykset, jotka koskevat muuta kuin määräyksen antajavaltiossa asuvaa henkilöä, voitaisiin normaalisti arvioida palveluntarjoajan sijaintivaltion viranomaisten toimesta. Tällaisten viranomaisten tulisi siksi saada tieto määräyksistä ja näiden tekemällä arvioinnilla tulisi myös olla todellista merkitystä sen kannalta, voidaanko tietoa luovuttaa toiseen jäsenvaltioon tai voiko tietoa hankkiva valtio käyttää tietoa rikosprosessissa. 

Lopullisen sääntelyn ei tulisi johtaa siihen, että toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaisilla olisi mahdollisuus saada suomalaisten yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden piiriin kuuluvia tietoja silloin, kun se ei ole Suomen perustuslain tai Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaan sallittua. Neuvotteluissa tulee lisäksi varmistaa, että asetusehdotuksen lopullinen teksti on asianmukainen ehdotuksen oikeusperustan kannalta.