Ilmastolain 14 §:n mukaisesti eduskunnalle kalenterivuosittain toimitettava ilmastovuosikertomus on osa kansallisen ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmää, ja sillä seurataan keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) toteutumista. Voimassa oleva ilmastolaki koskee taakanjakosektorin päästöjä ja poistumia. Maankäyttösektori (LULUCF) ei kuulu lain piiriin. Ensimmäisestä ilmastovuosikertomuksesta antamassaan lausunnossa (K 17/2019 vp —MmVL 6/2019 vp) maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että osa maatalouden päästöistä raportoidaan taakanjakosektorilla ja osa maankäyttösektorilla. Nyt käsiteltävänä olevassa toisessa ilmastovuosikertomuksessa näkökulmaa on laajennettu kattamaan paremmin ilmastopolitiikan kokonaisuutta siten, että kertomuksessa kuvataan myös päästökaupan alaisia energiantuotannon ja teollisuuden sekä maankäyttösektorin päästöjä ja nieluja. Valiokunta pitää laajaa tarkastelutapaa lähtökohtaisesti tärkeänä ilmastotoimien kokonaiskuvan muodostamiseksi. Hallitusohjelman mukaisesti ilmastolakia uudistetaan parhaillaan ja maankäyttösektori ollaan ottamassa mukaan uudistettuun ilmastolakiin. 

Valiokunta korostaa, että ilmastovuosikertomuksen tarkoituksena on tuottaa ajantasaista tietoa päästökehityksestä ja päästövähennystavoitteiden toteutumisesta. Poliittisten tavoitteiden asettaminen tapahtuu kuitenkin erikseen, ja sen tulee perustua päästökehityksen pitkäjänteiseen tarkasteluun ja luotettavaan tieteelliseen tietoon pohjautuvaan vaikutusten arviointiin. On myös muistettava, että jo toteutettujen päästövähennystoimien vaikutukset näkyvät viiveellä. Vuosittaiset vaihtelut päästökehityksessä voivat olla merkittäviä, mutta vaikeasti ennakoitavia, mistä covid-19-pandemian vaikutukset vuoden 2020 päästöihin ovat ajankohtainen esimerkki.  

Ilmastovuosikertomuksessa tarkastellaan kausille 2013—2020 ja 2021—2030 asetettujen taakanjakosektorin (päästökaupan ulkopuoliset sektorit) päästövähennysvelvoitteiden saavuttamista sekä kokonaispäästökehitystä suhteessa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen. Ilmastovuosikertomuksen mukaan vaikuttaa todennäköiseltä, että Suomi saavuttaa kauden 2013—2020 velvoitteen. Pikaennakkotietojen mukaan Suomen kokonaispäästöt laskivat vuonna 2019 edelliseen vuoteen verrattuna 6 prosenttia ollen noin 52,8 Mt hiilidioksidiekvivalenttia. Valiokunta toteaa, että päästöjen kääntyminen laskuun on positiivista kehitystä verrattuna vuoden 2018 päästöjen kasvuun. Päästökauppasektorilla päästöt laskivat noin 11 prosenttia, kun ne taakanjakosektorilla laskivat vain 2 prosenttia. Maatalouden päästöt ovat pysyneet suhteellisen tasaisina tarkasteluvuosina 2005—2019.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maankäyttösektorilla eniten päästöjä tuottavat maankäytön muutokset ja turvemaat. Maatalouden kokonaispäästöistä noin 75 prosenttia on maaperään liittyviä päästöjä, ja eloperäisiin turvemaihin liittyvät päästöt ovat yli puolet maatalouteen liittyvistä päästöistä. Suurin osa, lähes 90 prosenttia, peltoalasta on kuitenkin kivennäismaita. KAISUn mukaisia maatalouden päästövähennystoimia ovat eloperäisten maiden viljely monivuotisesti muokkaamatta, pohjaveden pinnan nostaminen säätösalaojituksen avulla, eloperäisten maiden metsitys ja kosteikkometsitys ja biokaasutuotannon edistäminen. Lisäksi edistetään maaperän hiilen lisäämistä ja säilyttämistä sekä 4-promillen aloitteen toimeenpanoa tutkimushankkeiden ja kokeilujen kautta. Valiokunta korostaa, että vaikka maatalouden päästöissä ei vuosikertomuksen mukaan vielä ole tapahtunut vähennystä, on paljon päästövähennystoimia jo otettu käyttöön tai parhaillaan valmisteltavina. On myös huomattava, että osa päästövähennystoimista kytkeytyy läheisesti tulevaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamiseen ja seuraavaan rahoituskauteen, joihin Suomessakin parhaillaan valmistaudutaan.  

Ilmastovuosikertomuksessa tarkastellaan edellä mainitulla tavoin myös vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista. Nykyiset ja suunnitellut toimet riittävät noin 36 Mt hiilidioksidiekvivalentin päästötason saavuttamiseen vuonna 2035. Arvioiden mukaan hiilineutraaliuden saavuttaminen edellyttää päästöjen laskemista tasolle noin 21 Mt vuonna 2035, mikä tarkoittaa, että lisätoimia tullaan tarvitsemaan. Maankäyttösektorin päästöjen ja nielun summa on Suomen nettohiilinielu, jonka maksimointi on tärkeä tavoite Suomen pyrkiessä hiilineutraalisuuteen. Nieluihin liittyvä tieto ja laskenta kehittyvät jatkuvasti, ja on tärkeää, että hiilinielut ja varastot otetaan tulevaisuudessa todenmukaisesti huomioon ilmastolaskelmissa. Valiokunta toteaa, että maankäyttösektorin nielujen vahvistaminen ja esimerkiksi metsien puun kasvun lisääminen on tärkeää päästövähennysten rinnalla. Nielujen vahvistamista tukee myös mm. eduskunnan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys metsityksen määräaikaisesta tukemisesta (HE 150/2020 vp). 

Valiokunta toteaa, että hallitusohjelman mukaisesti yhteensä 13 teollisuuden toimialaa on laatinut ja julkaissut vuoden 2020 aikana vähähiilitiekartan, mukaan lukien muun ohella metsäteollisuus, elintarviketeollisuus, maatalous, sahateollisuus ja bioenergia-ala. Tiekarttojen skenaarioissa on tarkasteltu myös eri toimien sosiaalisia vaikutuksia sekä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöihin. Vesistövaikutusten osalta valiokunta korostaa, että ilmastonmuutoksen on arvioitu lisäävän peltojen ravinnehuuhtoutumia, mistä syystä tarvitaan myös uudenlaisia aktiivisia toimia huuhtoutumien hillitsemiseksi, kuten kipsitystä ja kalkitusta. Valiokunta pitää tärkeänä, että tiekartoissa esille nousseita kokonaisvaikutuksiltaan positiivisimpia toimia tuetaan ja viedään aktiivisesti käytäntöön. Maankäyttösektorilla on mahdollista toteuttaa ilmastotoimia, jotka samalla parantavat maatalouden kannattavuutta ja lisäävät elinkeinon kilpailukykyä. 

Vastaavasti kuin ensimmäisestä ilmastovuosikertomuksesta antamassaan lausunnossa valiokunta korostaa, että maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistoimissa lähtökohdan on oltava mahdollisimman tehokkaat toimet, kuitenkin niin, ettei niillä entisestään heikennetä kannattavuusongelmista kärsivän kotimaisen maataloussektorin tilannetta. Valiokunta painottaa edelleen kansallisen ruokaturvan ja huoltovarmuuden merkitystä sekä sitä, että tuotannon hiilijalanjälkeen ja eettisyyteen voidaan parhaiten vaikuttaa, kun ruoka tuotetaan omassa maassa. Maataloustuotteiden ulkoistetuista päästöistä ja erityisesti tuontituotteiden ilmastovaikutuksista ja niihin sisältyvistä maaperän hiilidioksidipäästöistä on käytettävissä vain vähän luotettavaa tietoa. Valiokunta pitää tarpeellisena aihetta koskevaa lisätutkimusta ja kannatettavana myös ulkoistettujen päästöjen tuomista jatkossa tarkastelun piiriin. 

Parhaillaan päivitetään pohjoismaisia ravitsemussuosituksia, jotka julkaistaan vuonna 2022. Uusissa suosituksissa on muun muassa tarkoitus selkeyttää ravinnon ja kestävän kehityksen yhtymäkohtia. Ruuan kulutukseen liittyvinä toimina keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa on nostettu esille ruokahävikin vähentäminen ja ravitsemussuositusten mukainen syöminen. Valiokunta toteaa, että ruokahävikin vähentäminen tai ruokavaliomuutokset eivät automaattisesti vähennä maataloustuotannon kasvihuonekaasupäästöjä, vaan päästöjen vähentämiseen tarvitaan erillisiä kannustimia tai tukia. Hallitusohjelman mukaisesti parhaillaan valmistellaan tiekarttaa ruokahävikin puolittamiseksi sekä kansallista ilmastoruokaohjelmaa. Kuluttajan vapaaehtoisilla toimilla, kuten siirtymisellä kestäviin ruokavalintoihin ja ruokahävikin vähentämisellä, on vaikutusta maataloussektorin päästökehitykseen. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että kuluttajien mahdollisuuksia tehdä kestäviä valintoja tuetaan erityisesti varmistamalla luotettavan tiedon saanti ruoan alkuperästä ja terveys- ja ympäristövaikutuksista.  

Lopuksi valiokunta nostaa esiin, että maankäyttösektorilla on mahdollista lisätä ilmastotoimia, jotka edistävät kestäviä energiaratkaisuja ja biopolttoaineiden tarjontaa. Esimerkiksi eläintilojen lannan ohjaaminen biokaasutuotantoon tai hieskoivun tuottaminen biopolttoaineeksi lyhytkiertoviljelmillä tarjoavat ilmastoviisaita energiantuotantomahdollisuuksia. Biokaasutuotannolla on yhteys myös KAISUssa asetettuun tavoitteeseen, että 30 prosenttia kaikesta liikenteeseen myydystä nestemäisestä polttoaineesta olisi biopolttoaineita vuonna 2030. Maataloussektorin biokaasupotentiaali tulee hyödyntää tavoitteen saavuttamiseksi.