Vaikka kuntien peruspalveluiden valtionosuus kasvaa ensi vuonna, on hallituksen esityksessä opetus- ja kulttuuritoimen kannalta merkittäviä puutteita. Peruspalveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla ja rahoitus jakautuu kuntien ja valtion kesken. Vielä 1990-luvulla valtionosuus oli 58 prosenttia, kun ensi vuonna se on enää 25,52 prosenttia. Kansalaisten yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta on ongelmallista, että valtio vetäytyy peruspalvelujen rahoituksesta ja rahoitusperiaatteen toteutumisesta, jolloin kaikilla kunnilla ei ole tosiasiallisia taloudellisia edellytyksiä selvitä tehtävistään. 

Talouden jatkuvasti heikentyessä kunnat joutuvat etsimään säästöjä sellaisista peruspalvelujen valtionosuuslain tarkoittamista palveluista, joita ei ohjata minimitasovaatimuksilla tai muilla vastaavilla normeilla. Varhaiskasvatus- ja perusopetuspalveluissa näitä normeja on vähän sosiaali- ja terveyspalveluihin verrattuna. Kuntien menoissa opetusalan kokonaisrahoitusosuus on jatkuvasti laskenut, kun taas sosiaali- ja terveyssektorilla se on noussut noin yhden prosentin verran joka vuosi. Tämä merkitsee yhä vähemmän panostusta tulevaisuuden osaamiseen ja enemmän korjaaviin toimiin. Aluehallintovirastojen valtakunnallisen peruspalvelujen arviointiraportin (2014) mukaan maan eri osissa asuvat perusopetuksen oppilaat eivät ole saavutettavuuden näkökulmasta tasa-arvoisessa asemassa suurten kuntakohtaisten erojen vuoksi. 

Kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmällä rahoitettavan palvelutuotannon piirissä on opetustoimessa noin 590 000 esi- ja perusopetuksen oppilasta ja kuntien järjestämän päivähoidon piirissä on noin 213 000 lasta. Lisäksi tähän peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmällä rahoitettavan palvelutuotannon piiriin kuuluvat kaikki kuntalaiset asukaskohtaisesti määräytyvällä valtionosuudella rahoitetun kuntien yleisen kulttuuritoimen ja kirjastotoimen osalta sekä osa kuntalaisista asukaskohtaisesti rahoitetun taiteen perusopetuksen osalta. Kuntien heikkenevä taloustilanne aiheuttaa sen, että yhä harvemmalla on mahdollisuus paikata omalla rahoituksellaan useiden prosenttien vajetta yksikköhinnoissa ja näin eriarvoisuus opetus- ja kasvatuspalveluissa kasvaa. 

Indeksin jäädytys vie kasvatus- ja opetustoimelta yli 100 miljoonaa euroa vuoteen 2019 tultaessa. Tämä tarkoittaa noin 1 100—1 300:aa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työpaikkaa. Valtionosuus on suuruudeltaan noin ¼ laskennallisesta yksikköhinnasta, eli kuntien omarahoitusosuutta pienennettäessä samassa suhteessa lähtee kasvatus- ja opetustoimesta rahoitusta noin 400 miljoonaa euroa. Pelkkä indeksien jäädyttäminen tarkoittaisi laskennallisesti 6,5 prosentin vähennystä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rahoituksesta. Ottaen huomioon tämän ja koulutussektorille kohdistuvat muut miljardiluokan säästöt emme voi hyväksyä indeksijäädytystä. 

Esitykseen sisältyy päivähoidossa olevien yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien suhteen muutos ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen. Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b §:n muuttamisesta säästöjä arvioidaan syntyvän noin 10 800 lapsen varhaiskasvatusoikeuden muutoksen myötä, jolloin muutoksen säästövaikutukseksi on arvioitu vuositasolla 62 miljoonaa euroa. Ensi vuoden osalta säästöksi on arvioitu 25,8 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 6,6, miljoonan euron säästöä valtionosuuksissa. Vuodesta 2017 alkaen säästöjen arvioidaan olevan 63 miljoonaa euroa, ja tästä valtionosuuden säästö vuosittain on 15,9 miljoonaa euroa. 

Opetushallitus katsoi lausunnossaan, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen ja sen todellisen toteutumisen laajuus perustuu ennakollisiin arviointeihin ja siten taloudelliset säästövaikutukset täsmentyvät vielä toiminnan toteutumisen myötä. Päivähoito-oikeuteen esitetty muutos ei välttämättä johda lasten lukumäärän vähenemiseen, sillä päivähoitopaikkoja on esitetyn uuden lain puitteissa edelleen mahdollista saada sosiaalisin tai erityisin perustein. Lisäksi muiden kustannusten, kuten henkilöstö-, hallinto-, tila-, ym. kiinteiden kustannusten, osalta saavutettavia todellisia kustannussäästöjä on vaikea arvioida etukäteen. 

Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n muutos sisältää päivähoidossa yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhteen nostamisen 1:7:stä 1:8:aan. Asetusmuutos muuttaa päiväkodeissa 3 vuotta täyttäneiden lasten ja hoito- ja kasvatustehtävissä olevien henkilöiden välistä mitoitusta siten, että nykyisen seitsemän lapsen sijasta päiväkodissa tulisi olla yksi hoito- ja kasvatustehtävissä oleva henkilö kahdeksaa lasta kohden. Taloudellisten vaikutusten arvion mukaan ehdotettu muutos merkitsisi säästöä peruspalvelujen valtionosuuksiin vuonna 2016 arviolta noin 25,2 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on noin 6,5 miljoonaa 25,72:n valtionosuusprosentilla laskettuna ja kuntien omarahoitusosuus noin 18,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 säästö on noin 62,4 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on noin 16,0 miljoonaa 25,72:n valtionosuusprosentilla laskettuna ja kuntien omarahoitusosuus noin 46,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 arvioitu säästö on noin 64,4 miljoonaa euroa, josta valtion-osuus on noin 16,6 miljoonaa 25,72:n valtionosuusprosentilla laskettuna ja kuntien omarahoitusosuus noin 47,8 miljoonaa euroa. Vuodesta 2019 alkaen säästö on 66,9 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on noin 17,2 miljoonaa ja kuntien oma-rahoitusosuus noin 49,7 miljoonaa euroa. 

Opetushallitus totesi tästäkin muutoksesta, että se perustuu ennakollisiin arviointeihin ja siten taloudelliset säästövaikutukset tulevat täsmentymään vielä toiminnan toteutumisen myötä. Monien kuntien osalta päivähoitohenkilöstön mitoitusmuutokset on pakko toteuttaa kunnan taloudellisesta tilanteesta johtuen, vaikka siihen ei välttämättä olisi kuntien päivähoidon riittävän laadukkaan toiminnan jatkumisen kannalta valmiuksia. Toisaalta osalla kunnista taloudellinen tilanne mahdollistaa toteuttamaan päivähoitotoiminnan alemmalla suhdeluvulla. Päivähoidon toteutus tulee vaihtelemaan jatkossakin kunnittain paljolti niiden taloudellisten resurssien mukaisesti. 

On syytä todeta myös se, että jo nyt useat kunnat, mm. Helsinki, Tampere ja Kotka ovat tehneet päätöksen, ettei subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoiteta eikä hoitaja-lapsisuhdelukua muuteta. Vantaa ei suurenna päiväkotien ryhmäkokoja eikä heikennä päiväkotien henkilöstömitoitusta vuonna 2016. 

Perusopetuslain on turvattava oppilaiden koulutukselliset perusoikeudet jokaisena koulupäivänä opetussuunnitelman mukaisesti jokaisessa kunnassa. Varhaiskasvatuksen osalta eivät suhdeluvun muutos ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden muutos tule tuottamaan odotettuja säästöjä, joten niistä tulisi luopua. Lisäksi lapset asetetaan eriarvoiseen asemaan riippuen kuntien halusta ja voimavaroista panostaa varhaiskasvatukseen ja vanhempien sosiaalisesta statuksesta, kuten siitä, ovatko vanhemmat töissä, työttömänä tai opiskelijoina. Lisäksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkoittaa sitä, että näitä osapäivälapsia saa olla 13 yhtä työntekijää kohden, mikä tarkoittaisi pahimmillaan 39 lapsen ryhmää. 

Kulttuuri ja kirjastotoimi ovat merkittävää osatekijöitä kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä ja ylläpitäjänä sekä paikallisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden kehittäjänä. Nämä ovat myös palveluita, joihin kaikilla tulisi valtakunnallisesti olla yhdenvertainen pääsy asuinpaikasta riippumatta. Kulttuuritoimella on merkittävä rooli myös jokaisen lapsen ja nuoren kasvussa ja kehityksessä sekä mahdollisen syrjäytymisen ehkäisyssä. Jokainen kulttuuriin ja sivistykseen sijoitettu euro on sijoitus nuoren ja koko yhteisön tulevaisuuteen, hyvinvointiin ja elinvoimaisuuteen. Kulttuuritoimi ja taiteen perusopetus ovat tärkeitä myös taloudellisesta näkökulmasta, jotta harrastaminen ja kulttuurille altistuminen olisivat kaikkien saatavilla taloudellisesta varallisuudesta riippumatta. 

En hyväksy osaa lakiehdotuksesta (HE 37/2015 vp), jonka perusteella ehdotetaan muutettavaksi lapsen oikeutta saada kunnan järjestämää varhaiskasvatusta päiväkodissa tai perhepäivähoidossa eli niin kutsuttua subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. 

Suomi on OECD-maiden keskiarvon alapuolella lasten osallistumisessa päivähoitoon ja esikouluun. Monissa muissa maissa lasten osallistumista varhaiskasvatukseen pidetään erittäin tärkeänä lasten kehitykselle. Suomessa sen sijaan on taipumus nähdä päivähoito ainoastaan lasten säilytyspaikkana vanhempien ansiotyönteon mahdollistamiseksi. Lasten oikeuden hyvään kasvuun, kasvatukseen ja koulutukseen ei pidä tämän vuoksi olla yhteiskunnan tarjoamissa toiminnoissa heikennysten kohteena valtiontaloudellisista syistä. 

Subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa on kyse lasten oikeudesta laadukkaaseen lastenkasvatukseen. Perhesuhteet vaihtelevat, ja siinä yhteiskunnan mahdollisuudet toimiin ovat rajalliset, kun taas yhteiskunnan ohjausmekanismi parhaan mahdollisen alun antamiseksi elämään on kasvatuksessa ja koulutuksessa. 

Päivähoitoryhmien ryhmäkoon suurentaminen johtaa todennäköisesti siihen, että ryhmien toiminnallisuus ja turvallisuus heikkenee. Päätös vaikuttaa sekä henkilöstöresursointiin että toiminnan tilatarpeeseen. Vaikka ryhmäkokoa kasvatettaessa ei resurssisäästöjen vuoksi lisättäisi henkilöstön määrää, ei tällöin kuitenkaan vältytä tilatarpeen muutoksilta. Tilojen hallittavuus asettaa myös haasteita. Lisäksi uusien ja suurempien tilojen käyttöönotto kasvattaa omalta osaltaan kustannuksia. On myös esitetty lääketieteellisesti, että suurempien lapsiryhmien myötä lasten ja henkilökunnan sairastavuus nousee, minkä seurauksena kustannukset yhteiskunnalle kasvavat. 

Tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, kuinka tärkeää hyvä varhaiskasvatus on lasten oppimisen, sosiaalisten taitojen ja kognitiivisen kehittymisen kannalta. Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset näkyvät vielä teini-iässä. Ne erot oppimisessa, jotka johtuvat eroavaisuuksista lasten sosioekonomisissa taustoissa, tasoittuvat hyvän varhaiskasvatuksen avulla. Perusopetuksen rinnalla on varhaiskasvatus tehokkain tapa tukea lapsiperheitä. 

Hallituksen ehdottamien rajoitusten riskinä on niiden johtaminen siihen, että lapsia perhesuhteista riippuen kohdellaan eriarvoisesti niin, että päivähoidon mahdollistamaa turvaa ja vakautta eniten tarvitsevat lapset eivät välttämättä saa niitä riittävässä laajuudessa. Rinnakkaisten järjestelmien luominen eri lapsiryhmille eri oikeuksin hoivaan ja tämän seuranta vaatii puolestaan resursseja, joita tarvitaan paremmin itse ydintoiminnassa, päivähoidossa. Sen takia ehdotan, että kunnat myös jatkossa saavat valtionosuuksia kaikkien lapsien osalta eli että subjektiivinen oikeus päivähoitoon säilyy, että ryhmäkoot säilyvät ja että tämä huomioidaan, kun valtionosuuksia lasketaan.