Hallituksen vuosikertomuksessa on selostettu toimenpiteitä ja jatkosuunnitelmia, joihin hallitus on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä eduskunnan hyväksymien lausumien ja kannanottojen johdosta. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksen käsittelyn yhteydessä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ehdotti (TyVM 14/2018 vp) kannanottoa, jonka eduskunta hyväksyi (K 6/2018 vp — EK 45/2018 vp). Mainitun kannanoton toisessa kohdassa eduskunta edellyttää, että hallitus laatii tarvittavat lainsäädäntömuutokset sen mahdollistamiseksi, että pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman saaneiden perheenyhdistämishakemuksiin ei sovelleta toimeentuloedellytystä.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus (K 6/2018 vp) käsittelee hyvin laajasti monia eri sektoreita, jotka ovat sinänsä tärkeitä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on kuitenkin kertomuksessaan esittänyt, että perheenyhdistämiseen liittyvien tulorajojen ”kohtuullisuutta” selvitettäisiin ja lopetettaisiin kokonaan toimeentuloedellytyksen soveltaminen oleskeluluvan saaneiden alaikäisten perheenkokoajien osalta. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että toimeentuloedellytyksen poistaminen alaikäisiltä perheenkokoajilta on omiaan kannustamaan lähettämään alaikäisiä turvapaikanhakijoiksi Suomeen, jotta koko perhe pääsisi hänen avullaan maahan.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä näkee, että perheenyhdistämisen tulorajojen pitäisi perustua siihen, että perheenyhdistämisen hakijalla olisi tosiasiallinen mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä ilman pysyvää sosiaalitukiin turvautumista. Mikäli tällaista ei edellytetä, perheenyhdistäjä ja hänen perheensä muodostavat pysyvän taakan suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Tämä heikentää väestön ikääntymisen takia heikentyvää huoltosuhdetta entisestään. Tulorajojen poistaminen lähettää myös väärän signaalin oleskeluluvan saajille, koska tulorajojen olemassaolo itsessään kannustaa oleskeluluvan saajaa työllistymään ja elättämään itse itsensä, koska muussa tapauksessa hän ei voi hakea perheenyhdistämistä. Tulorajojen säilyttäminen sekä on suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun mukaista että kannustaa perheenkokoajaa työllistymään, elättämään itse itsensä ja siten integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä huomauttaa, että toimeentuloedellytyksen soveltamisen lopettaminen alaikäiseen perheenkokoajaan lähettää täysin väärän signaalin lähtömaihin. Mikäli lähetetään alaikäinen perheenkokoaja yksin Suomeen, koko perheen saapuminen Suomeen helpottuu merkittävästi, ja tämä kannustaa lähettämään alaikäisiä yksin turvapaikanhakijoiksi. Tämän väärän kannustimen lähettäminen saattaa lapset sekä eroon perheestään että vaaraan, koska perheestään erotetut lapset jäävät ihmissalakuljettajien armoille ja voivat joutua esimerkiksi ihmiskaupan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Jo itsessään lasten käyttäminen oleskeluluvan hankkimiseen muistuttaa lasten taloudellista hyväksikäyttöä. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että tämä ei ole lapsen edun mukaista, ja ihmettelee, miksi asiaan liittyen ei ole arvioitu ehdotuksen lapsivaikutuksia.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä ei myöskään kannata yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomukseen liittyvän suosituksen ja eduskunnan hyväksymän kannanoton 5 kohdan säilyttämistä oleskeluluvan perusteita koskevilta osin. Ihmiskaupan uhriksi joutumisen ei tule olla automaattinen peruste saada pysyvä oleskelulupa ja ilmainen ylläpito Suomesta, koska tällöin luodaan yksi laittoman maahanmuuton keino lisää. Ihmiskauppaan pitää puuttua ensisijaisesti yhteistyössä uhrin lähtövaltion kanssa ja pyrkiä varmistamaan uhrin turvallinen paluu kotimaahansa ja oleskeluun Suomessa suhtautua poikkeuksena, mikäli oleskeluluvan saamisen edellytykset eivät muutoin täyty.