1. Laki esitutkintalain muuttamisesta
4. luku. Esitutkintaperiaatteet ja esitutkintaan osallistuvien oikeudet
18 §. Ilmoitus asianomistajan oikeuksista.
Pykälä sisältää säännökset asianomistajan oikeuksia koskevista ilmoituksista. Useista pykälässä mainituista oikeuksista ilmoitetaan asianomistajalle jo nykyisin, mutta ilmoitusvelvollisuudesta ei säädetä laissa. Asiatuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että poliisin tulee saada lain edellyttämiä ilmoituksia vastaavat ilmoitustekstit käyttöönsä joko valtioneuvoston asetuksella vahvistettuna tai muutoin, esimerkiksi lainvalmistelusta vastaavan oikeusministeriön toimesta. Saadun selvityksen mukaan oikeusministeriö on 6.10.2015 asettanut työryhmän uhrin tiedonsaantioikeuden edistämiseksi. Työryhmän tehtävänä on tuottaa sisältö viranomaisten viestintämateriaaliin, jolla annetaan rikoksen uhreille tietoa uhrien oikeuksista ja tukipalveluista. Työryhmän toimeksiannon mukaan tiedon tulee olla käytettävissä erilaisten lomakkeiden ja esitteiden sekä verkkosivujen päivittämiseen. Lakivaliokunta pitää valittua toimintatapaa perusteltuna.
Lakivaliokunta on esitystä tarkastellessaan arvioinut myös sitä, onko ehdotettu sääntely riittävän selvää koskien ajankohtaa, jolloin asianomistajan oikeuksista on ehdotetun pykälän mukaan ilmoitettava. Ehdotetussa pykälässä edellytetään, että asianomistajalle annetaan tietoja hänen oikeuksistaan ilman aiheetonta viivytystä. Säännöksen tarkoituksena on turvata, että asianomistaja saa jo esitutkinnan alkuvaiheessa perustiedot oikeuksistaan, jotta asianomistaja pystyy hyödyntämään oikeuksiaan ja saa tarvitsemaansa tukea ja suojelua. Lakivaliokunta katsoo, että direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa edellytetyn mukaisesti asianomistajalle tulee antaa perustiedot pykälässä tarkoitetuista oikeuksista ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun asianomistaja on ensimmäistä kertaa yhteydessä esitutkintaviranomaiseen. Saadun selvityksen mukaan asianomistajalle voidaan antaa tässä tarkoitetut tiedot esimerkiksi samalla, kun hänelle lähetetään kirjallinen vahvistus rikosilmoituksesta. Tilanteiden erilaisuudesta johtuen lakivaliokunta katsoo olevan perusteltua, että säännöksessä ei määritellä tietojen antamisen ajankohtaa pykälässä ehdotettua tarkemmin. Asianomistajalle voidaan antaa tarvittavia lisätietoja myöhemmin riippuen uhrin tarpeista ja tietojen merkityksellisyydestä kussakin menettelyn vaiheessa. Valiokunta painottaa, että uhrin tukipalveluista on tärkeä ilmoittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
11 luku. Erinäiset säännökset
9 a §. Asianomistajan henkilökohtainen arviointi.
Pykälä sisältää säännökset velvollisuudesta tehdä asianomistajasta henkilökohtainen arviointi erityisten suojelutarpeiden määrittämiseksi. Esitutkintaviranomaisen tulee tehdä arvio ilman aiheetonta viivytystä. Arvioinnin tarkoituksena on asianomistajan haavoittuvuuden ja erityisen suojelun tarpeen tunnistaminen sekä asianomistajan mahdollisesti tarvitsemien erityistoimenpiteiden määrittäminen. Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 22 artikla.
Esitystä arvioidessaan valiokunta on tarkastellut sitä, kattavatko jo nykyiset esitutkintalain 5 luvun säännökset esitutkintaviranomaisten ja syyttäjän esitutkintayhteistyöstä sekä syyttäjälle ilmoitettavista rikosasioista esityksessä tarkoitetun kuulemisvelvoitteen, ja toisaalta sitä, onko nyt käsiteltävää erityistilannetta koskeva kuulemisvelvoite tarpeellinen muun muassa asian jatkokäsittelyn kannalta ja asianomistajalle aiheutuvan rasituksen vähentämiseksi.
Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää tärkeänä, että esitutkintaviranomainen kuulee syyttäjää ennen kuin se tekee arvionsa sellaisten erityistoimenpiteiden tarpeellisuudesta, joilla on vaikutusta asiassa järjestettävään pääkäsittelyyn. Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyö arviointia tehtäessä on tärkeää asianomistajalle koituvan rasituksen kannalta, koska lähtökohtana tulee olla, että arviointia ei yleensä ole tarvetta tehdä uudelleen muusta syystä kuin olosuhteiden merkittävän muuttumisen vuoksi. Esitutkintaviranomaisen velvollisuutta kuulla syyttäjää arviointia tehtäessä ei voi yksiselitteisesti perustaa esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyövelvollisuutta koskevaan esitutkintalain 5 luvun 3 §:n säännökseen. Myöskään esitutkintalain 5 luvun 1 §:ään perustuvan ilmoitusvelvollisuuden soveltamisala ei ole yhteneväinen ehdotetun kuulemisvelvoitetta koskevan säännöksen kanssa. Esityksessä tarkoitettu kuulemisvelvoite koskee rikosasioita, joissa asianomistajan henkilökohtaiset olosuhteet tai rikoksen laatu edellyttävät kuulemista. Kuulemisvelvoite koskee siten sellaisia uhriryhmiä, joihin direktiivin 22 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaan henkilökohtaisessa arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota, kuten seksuaalirikokset, ihmiskaupparikokset, lähisuhdeväkivalta ja lapsiin kohdistuneet rikokset. Lisäksi kuulemisvelvoitteen piiriin kuuluvat myös muut rikosasiat, joissa esitutkintaviranomaisen arvion mukaan olisi tarvetta pääkäsittelyssä toteutettaviin erityistoimenpiteisiin.
Edellä todetun perusteella lakivaliokunta pitää tarpeellisena, että esityksessä ehdotetun mukaisesti pykälän 3 momenttiin sisältyy syyttäjän kuulemista koskeva säännös.
Pykälän 4 momentti sisältää säännökset uudelleenarvioinnista. Sen mukaan arviointi on tehtävä uudelleen, jos arvioinnin perusteena olevat seikat muuttuvat merkittävästi. Tällainen voi olla esimerkiksi tilanne, jossa vasta alkuperäisen arvioinnin jälkeen tulee tietoon asianomistajaan kohdistuva uhkaus. Säännöksen mukaan arviointi voidaan tehdä uudelleen myös, jos siihen on muuten perusteltua aihetta. Säännös mahdollistaa siten uudelleenarvioinnin tekemisen myös silloin, kun siihen on aihetta esimerkiksi sen vuoksi, että asianomistajan erityisen suojelun tarve ei ole tullut ilmi alkuperäisessä arvioinnissa. Momentin mukaan esitutkinnan päättämisen jälkeen arvioinnin tekemisestä uudelleen päättää syyttäjä.
Lakivaliokunta on esitystä arvioidessaan kiinnittänyt huomiota siihen, tuleeko uudelleenarvioinnin tekemisestä säätää myös syyttäjää ja tuomioistuinta koskevassa lainsäädännössä, sekä siihen, minkä viranomaisen vastuulla uudelleenarvioinnin tulee olla esitutkinnan päättymisen jälkeen. Lakivaliokunta katsoo, että lakiin ei ole tarpeen sisällyttää ehdotettua tarkempaa sääntelyä uudelleenarvioinnin tekemisestä esitutkinnan päättämisen jälkeen. Lakivaliokunta toteaa, että tällaisessa tilanteessa tulee menetellä käytännössä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Jos syyttäjä esitutkintaviranomaisen arviosta poiketen katsoo asianomistajan olevan erityisen suojelun tarpeessa, syyttäjä voi muuttaa alkuperäistä arviota ja ilmoittaa uudesta arviosta tuomioistuimelle. Syyttäjä voi yhdenmukaisesti esitutkintalain 5 luvun 2 §:n säännöksen kanssa tarvittaessa pyytää esitutkintaviranomaista tekemään arvioinnin, jos arvioinnin tekeminen edellyttää esimerkiksi asianomistajan kuulemista. Tuomioistuin puolestaan arvioi erityistoimenpiteiden tarpeellisuutta soveltaessaan nyt käsiteltävässä 9 a §:ssä mainittuja oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain säännöksiä. Lakivaliokunta katsoo, että myöskään tuomioistuinten osalta ei siten ole tarpeen sisällyttää lakiin erillisiä arvioinnin tekemistä koskevia säännöksiä.
2. Laki oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 51 ja 52 §:n muuttamisesta
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 51 ja 52 §:ään on esityksessä sisällytetty säännökset erityisen suojelun tarpeessa olevan henkilön kuulemisesta pääkäsittelyssä näkösuojan takaa, asianosaisen läsnä olematta tai videoneuvottelun avulla. Lakivaliokunta on esitystä arvioidessaan kiinnittänyt huomiota säännösten vaikutuksiin todistelun välittömyyteen sekä vastaajan kyselyoikeuden toteutumiseen. Edelleen valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 51 §:n 1 momentin 1 kohtaan ja 52 §:n 1 momentin 4 kohtaan, joiden mukaan menettelyjä voidaan käyttää, jos ne ovat tarpeen henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta suojaamiseksi. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että säännösten täydentäminen esityksessä tarkoitetulla tavalla on tarpeen, jotta näitä jo nykyisin käytössä olevia menettelyitä voidaan jatkossa käyttää myös tilanteissa, joissa erityisen suojelun tarve johtuu muusta syystä kuin henkeen tai terveyteen kohdistuvasta uhasta. Valiokunta korostaa sitä, että säännösten soveltaminen edellyttää 51 ja 52 §:n mukaan kuultavan suojelun tarpeen lisäksi sitä, että tuomioistuin tapauskohtaisesti arvioi erityismenettelyn käyttämisen kuulemisessa soveliaaksi. Valiokunta painottaa myös sitä, että tuomioistuimen tulee soveliaisuusharkintaa tehdessään arvioida tilannetta kokonaisuudessaan ottaen huomioon myös menettelyn käyttämisen vaikutukset todistelun välittömyyteen ja vastaajan kyselyoikeuden toteutumiseen.
5. Laki vankeuslain 2 luvun 1 a §:n ja 19 luvun 4 §:n muuttamisesta
19 luku. Ilmoitukset ja tiedon antaminen.
4 §. Ilmoitus vapauttamisesta ja vankilasta poistumisesta.
Pykälässä säädetään vangin vapauttamisesta ja vankilasta poistumisesta ilmoittamisesta asianomistajalle tai muulle henkilölle. Pykälän 2 momentissa tarkoitetun henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuneen rikoksen tai seksuaalirikoksen asianomistajalla on esityksen mukaan halutessaan oikeus saada ilmoitus vangin tai tutkintavangin vapauttamisesta ja tietyin edellytyksin muusta vankilasta poistumisesta. Esityksessä ehdotetun esitutkintalain 4 luvun 19 §:n mukaan asianomistajan, joka haluaa saada vapautumisilmoituksen, on ilmoitettava tästä esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle. Asianomistajan on samalla ilmoitettava yhteystietonsa ilmoituksen tekemistä varten. Esitutkintaviranomaisen tai syyttäjän tulee ilmoittaa pyynnöstä tuomioistuimelle. Tuomioistuimen tulee vangitsemisesta päättäessään tutkintavankeuslain 2 luvun 2 §:n mukaisesti tai tuomitessaan vastaajan ehdottomaan vankeusrangaistukseen vankeuslain 2 luvun 1 a §:n mukaisesti välittää tieto asianomistajan pyynnöstä edelleen Rikosseuraamuslaitokselle.
Nyt käsiteltävän pykälän mukaan Rikosseuraamuslaitoksella on velvollisuus ilmoittaa vapautumisesta asianomistajalle, joka on esitutkintalain 4 luvun 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmoittanut haluavansa saada tällaisen ilmoituksen. Säännösten mukaan tieto asianomistajan pyynnöstä ei siten tule Rikosseuraamusvirastolle suoraan asianomistajalta, vaan edellä selostetussa menettelyssä tuomioistuimelta. Lakivaliokunta katsoo, että viimeksi mainittu jää ehdotetussa sääntelyssä kuitenkin jossain määrin epäselväksi. Tämän vuoksi lakivaliokunta pitää tarpeellisena, että 4 §:n 2 momenttia selkeytetään tältä osin.
Lakivaliokunta on pykälää arvioidessaan kiinnittänyt huomiota myös siihen, että pykälä ei sisällä säännöksiä asianomistajalle ilmoittamisesta tilanteissa, joissa vankeusrangaistuksen täytäntöönpano siirretään toiseen valtioon. Direktiivi ei sisällä säännöksiä vangin vapautumisesta ilmoittamisesta uhrille tilanteissa, joissa vankeusrangaistuksen täytäntöönpano siirtyy toiseen valtioon. Saadun selvityksen mukaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon siirron jälkeen Rikosseuraamuslaitoksella ei ole enää tietoa vangin vapautumisesta eikä siten tosiasiallista mahdollisuutta tehdä vapautumisilmoituksia. Koska asianomistajalle ei vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon siirron jälkeen voida enää ilmoittaa vangin vapautumisesta, lakivaliokunta katsoo, että näissä tilanteissa on tarkoituksenmukaista ilmoittaa asianomistajalle täytäntöönpanon siirrosta. Lakivaliokunta ehdottaa, että 4 §:n 2 momenttia täydennetään tältä osin.
Lakivaliokunta on esitystä käsitellessään kiinnittänyt huomiota myös siihen, tuleeko asianomistajan saada vankilasta vapauttamista koskevan tiedon ohella tieto myös siitä, onko vapautettu vanki mahdollisesti karkotettu kotimaahansa ja miten pitkä maahantulokielto hänelle on määrätty. Lakivaliokunta katsoo kuitenkin, että karkottamiseen ja maahantulokieltoon liittyvät kysymykset jäävät kokonaisuudessaan direktiivin vaatimusten ulkopuolelle. Niitä ei ole myöskään nyt käsiteltävän lainsäädäntöhankkeen yhteydessä selvitetty. Näin ollen lakivaliokunta ei pidä mahdollisena niitä koskevien lainsäädäntömuutosten tekemistä nyt käsiteltävän esityksen yhteydessä.
6. Laki tutkintavankeuslain 2 luvun 2 §:n ja 16 luvun 1 §:n muuttamisesta
16 luku. Erinäiset säännökset.
1 §. Vankeuslain soveltaminen.
Pykälään lisätään uusi 2 momentti. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että tutkintavankeuslain 16 luvun 1 §:ää ehdotetaan muutettavaksi myös toisessa eduskunnan käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä (
HE 49/2015 vp). Näin ollen asioiden käsittely tulee yhteensovittaa. Tämän vuoksi lakiehdotuksen johtolausetta tulee tarkistaa.
9. Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
3 §. Sovittelussa käsiteltävät asiat.
Pykälän 1 momentti sisältää säännökset rikoksen soviteltavaksi ottamisen edellytyksistä. Esityksessä täydennettäväksi ehdotetun momentin mukaan sovittelun edellytyksenä on muun muassa se, että rikoksesta epäilty tunnustaa olennaisilta osiltaan teon tapahtumainkulun. Muotoilu perustuu direktiivin 12 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, jonka mukaan sovittelu edellyttää, että rikoksentekijä on tunnustanut tapaukseen liittyvät tosiseikat pääpiirteissään. Saadun selvityksen perusteella on olemassa riski, että ehdotettu sanamuoto aiheuttaa epäselvyyttä ja rajoittaa sovittelun käyttöä jatkossa. Tunnustamisen asettaminen sovittelussa tapahtuvan vuoropuhelun edellytykseksi on ongelmallista. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että teon tapahtumainkulun tunnustaminen olennaisilta osin ei tarkoita, että epäilty tunnustaisi syyllisyytensä rikokseen. Sen sijaan se tarkoittaa, että osapuolet ovat olennaisilta osiltaan yhtä mieltä siitä, mitä on tapahtunut. Vaatimus vastaa jo nykyisin rikosasioiden sovittelussa noudatettavaa käytäntöä. Momenttiin sisällytettävän muotoilun tarkoituksena ei siten ole rajoittaa sovittelun käyttöä. Vaikka direktiivissä sanalla "tunnustaa" ei tarkoitetakaan rikoksen tunnustamista, lakivaliokunta katsoo, että mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi momentissa oleva edellytys tulee muuttaa muotoon "epäilty vahvistaa tapahtumainkulun pääasialliset tosiseikat".
