Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia (612/2021, sote-järjestämislaki) siten, että yksityisen palveluntuottajan alihankintaan liittyvää sääntelyä kevennetään ja alihankinnan ketjutus mahdollistetaan rajatuissa tilanteissa. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi mainitun lain mukaista hyvinvointialueiden investointisuunnitelmien sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelmien hyväksymismenettelyä sekä vastaavalla tavalla myös pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021, pelastustoimen järjestämislaki) mukaista investointisuunnitelmien pelastustoimen osasuunnitelmien hyväksymismenettelyä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräiltä osin sote-järjestämislaissa säädettyä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaa ja arviointivelvollisuutta.  

Esityksen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä eräiltä osin pelastustoimen järjestämisen edellytyksiä korjaamalla eräitä lainsäädännössä olevia puutteita ja epäjohdonmukaisuuksia. Esityksen tavoitteena on myös edistää tarkoituksenmukaisen monituottajuuden edellytyksiä ja toteuttaa eduskunnan lausuma liittyen alihankintasääntelyn arvioimiseen ja kehittämiseen. Osaltaan esityksen tavoitteena on myös parantaa edellytyksiä hyvinvointialueiden valtionohjaukselle. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää esityksen tavoitteita perusteltuina ja kannattaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitetyin kielellisin korjauksin. Esitys on saanut laajasti kannatusta myös valiokunnan asiantuntijakuulemisissa. 

Alihankintaa koskeva sääntely

Sääntelyn tausta ja perustuslakivaliokunnan lausunto

Julkisen vallan on perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Vaikka perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksessä viitataan nimenomaan julkisella vallalla olevaan turvaamisvelvoitteeseen, ei se kuitenkaan estä sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamista myös muiden kuin julkisen vallan toimesta. Perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksessä ei määritellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapaa. Siten se ei edellytä, että julkisyhteisöt itse huolehtisivat kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta.  

Voimassa olevassa sote-järjestämislain 3 luvussa säädetään hyvinvointialueen mahdollisuudesta hankkia palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta. Sote-järjestämislain 3 luvun 17 §:ssä säädetään yksityisen ostopalveluntuottajan mahdollisuudesta hankkia hyvinvointialueelle tuottamiaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja henkilöstöä alihankintana. Säännöksen mukaan alihankintana voidaan hankkia täydentävää toimintaa, jolla tarkoitetaan säännöksen perustelujen (HE 241/2020 vp) mukaan korkeintaan 30—49 prosentin osuutta palveluntuottajan hyvinvointialueelle tuottamista palveluista.  

Käsitellessään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa uudistusta sosiaali- ja terveysvaliokunta lausui edellä kuvatuista alihankintaa koskevista säännöksistä (StVM 16/2021 vp, s. 32—34). Mietinnössään valiokunta ei ehdottanut säännösehdotuksiin muutoksia, mutta totesi, että alihankinnan rajoittaminen tietyllä prosenttiosuudella ei ole tarkoituksenmukaista, vaan olennaista on alihankinnan valvonnan ja palvelutuotantoon liittyvien vastuiden järjestäminen. Myös perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että väljempikin sääntely on mahdollista, kunhan sääntely täyttää perustuslain 124 §:ssä (hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle) asetetut edellytykset (PeVL 17/2021 vp, kohta 80). Hyväksyessään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvät lakiehdotukset eduskunta hyväksyi lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi alihankintaa koskevaa sääntelyä suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin (EV 111/2021 vp).  

Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi edellä todettua sote-järjestämislain 17 §:n sääntelyä yksityisen ostopalveluntuottajan alihankinnasta siten, että ostopalveluntuottaja voi hankkia osan ostopalvelusopimuksen mukaisista palveluista tai osan mainittuja palveluja antavasta henkilöstöstä alihankintana, joten alihankintaa ei sidota näin ollen täydentävään toimintaan tai prosenttirajoihin. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi alihankinnan ketjutuksesta tietyin edellytyksin. Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 49/2025 vp) mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Perustuslakivaliokunta on nyt kyseessä olevaa hallituksen esitystä käsitellessään todennut lausunnossaan (PeVL 49/2025 vp, kappale 7), että nykyisen sote-järjestämislain säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä oli omaksuttu lähtökohta, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon kokonaisuudesta on vaikeaa erottaa sellaisia toimintoja, joihin eivät tulisi sovellettaviksi perustuslain 124 §:n vaatimukset. Sen vuoksi tuolloin ehdotettu sääntely oli päädytty toteuttamaan siten, että hyvinvointialueen hankkiessa yksityiseltä palveluntuottajalta sosiaali- ja terveyspalveluja, on kaikkien yksityisen palvelutuottajan tuotettavaksi siirrettävien asiakkaalle annettavien palvelujen kohdalla täytyttävä perustuslain 124 §:ssä asetetut edellytykset, vaikkeivät kaikki yksityiseltä palveluntuottajalta hankittaviksi tulevat palvelut välttämättä olisikaan yksiselitteisesti julkisen hallintotehtävän hoitamista (HE 241/2020 vp, s. 1114). Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei se lausunnossaan (PeVL 17/2021 vp) ole ottanut yleisesti kantaa siihen, missä määrin sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta.  

Lisäksi perustuslakivaliokunta totesi (kappale 8), että nyt arvioitavan hallituksen esityksen (s. 38) mukaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laajalti julkisia hallintotehtäviä, sillä niissä on kyse yksilön perusoikeuksien toteuttamisesta, ja näiden tehtävien antaminen yksityisen palveluntuottajan hoidettavaksi edellyttää perustuslain 124 §:n edellytysten täyttymistä. Perustuslakivaliokunta pitää kannanottoa lausuntokäytäntöönsä nähden varsin yleispiirteisenä. Nykyisessä sote-järjestelmässä yksityisillä palvelun tarjoajilla ei ole lakisääteisiä tehtäviä, joihin esimerkiksi sisältyisi hallinnollista päätöksentekoa. Yksityiset palvelun tarjoajat sopivat hyvinvointialueiden kanssa sote-järjestämislain 12 §:ssä säädettyjen edellytysten mukaisesti ostopalvelusopimuksissa palveluista, joita ne tuottavat hyvinvointialueille näiden järjestämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Perustuslakivaliokunnan mielestä ainakaan näin rajatuissa ostopalveluissa ei ole kyse julkisista hallintotehtävistä. Valiokunta korostaa tarvetta arvioida kysymystä julkisen hallintotehtävän hoitamisesta eritellysti (ks. myös PeVL 47/2025 vp, kappale 50).  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että julkisen hallintotehtävän käsite on julkisen vallan käyttöä laajempi käsite, joka perustuslain esitöiden mukaan (HE 1/1998 vp, s. 179) viittaa verraten laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020 vp) esitöissä on käsitelty laajasti julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon suhdetta perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuun julkisen vallan käyttöön sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa julkisena hallintotehtävänä. Kyseisessä hallituksen esityksessä (s. 521) todetaan, että perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan esimerkiksi julkinen terveydenhuolto on katsottu riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseen liittyvänä tehtävänä julkiseksi hallintotehtäväksi.  

Liittyen perustuslakivaliokunnan (kappale 8) esiin nostamaan tarpeeseen arvioida asiaa eritellysti, sosiaali- ja terveysvaliokunta viittaa edellä mainittuihin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskeviin esitöihin ja toteaa, että perustuslain 19 §:ää toteuttavan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluva ja sen rahoittama sosiaali- ja terveydenhuolto on ymmärrettävissä laajassa mielessä julkiseksi hallintotehtäväksi, sillä siinä on kyse perusoikeuksien toteuttamisesta. Julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyy myös päätöksentekoa, joka on perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkisen vallan käyttöä (esim. sosiaalipalvelun antamista koskeva päätös) tai merkittävää julkisen vallan käyttöä (muun muassa mielenterveyslain mukainen päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta). 

Julkisessa terveydenhuollossa tosiasiallisena hallintotoimintana (ei hallintopäätöksenä) tehtävä ratkaisu siitä, saako henkilö julkisin varoin annettavaa hoitoa vai ei ja millaista hoitoa hänelle annetaan, liittyy perustuslain 19 §:ssä säädettyyn julkisen vallan velvollisuuteen turvata, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut (HE 241/2020 vp, s. 682). Siten kyseessä on ihmisen kannalta keskeisestä linjauksesta, jolla ratkaistaan, toteutuuko hänen perustuslaissa turvattu oikeutensa terveyspalveluihin julkisin varoin toteutettuna vaiko ei, ja on näin ollen ymmärrettävissä julkiseksi hallintotehtäväksi. Tähän ratkaisuun liittyvät esimerkiksi potilaan hoidon tarpeen arviointi ja hoitosuunnitelman laatiminen, sairauksien diagnosointi ja potilaan tutkimiseen liittyvät ratkaisut sekä lähetteen antaminen erikoissairaanhoitoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (s. 682 ja 717) todetaan, että myös eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä omaksutun kannan mukaan esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnin ja siihen perustuvan hallintopäätöksen ja palvelusuunnitelman tekeminen sekä eräiden palvelutapahtumien toteuttaminen ovat luonteeltaan julkisia hallintotehtäviä. 

Koska myös perusterveydenhuollon hoidon tarpeen arviointi on katsottu julkiseksi hallintotehtäväksi, säädettiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa perustuslain 124 §:n mukaisesti nimenomaisesti poikkeussäännöksellä (sote-järjestämislaki 12 §:n 3 mom.), että hyvinvointialue voi hankkiessaan perusterveydenhuollon palveluja antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi, osana asiakkaille annettavaa hoitoa, asiakkaan lääketieteellisen tai hammaslääketieteellisen hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoratkaisujen tekemisen, hoitosuunnitelman laatimisen sekä lähetteen laatimisen erikoissairaanhoitoon. Sen sijaan erikoissairaanhoidon hoitoratkaisut sekä niihin liittyvä hoidon tarpeen arviointi katsottiin perustelluksi pitää hyvinvointialueen vastuulla. Keskeiset perusteet liittyivät toiminnan luonteeseen, yhdenvertaisuuteen sekä siihen, että erikoissairaanhoidon tutkimukset ja hoito ovat usein kustannuksiltaan kalliimpia kuin perusterveydenhuollossa annettava hoito (HE 241/2020 vp, s. 692).  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää edellä todettua erittelyä perusoikeuksien yhdenvertaisen turvaamisen kannalta perusteltuna ja toteaa samalla, että sääntely ei edellytä, että julkisyhteisöt itse huolehtisivat kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta.  

Ehdotettu sääntely alihankinnasta ja sen ketjuttamisesta

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi edellä todetulla tavalla sote-järjestämislain 17 §:n sääntelyä siten, että ostopalveluntuottaja voi hankkia osan ostopalvelusopimuksen mukaisista palveluista tai osan mainittuja palveluja antavasta henkilöstöstä alihankintana. Alihankintaa ei esityksen mukaan sidota näin ollen täydentävään toimintaan tai myöskään esityksen perusteluissa prosenttirajoihin. Ehdotetun säännöksen mukaan ostopalveluntuottajalla tulee olla riittävästi omaa osaamista ja henkilöstöä sekä muut riittävät toimintaedellytykset ja sen tulee kyetä ohjaamaan ja valvomaan alihankintatoimintaa kuten omaa tuotantoansa. Lisäksi ostopalveluntuottajan on turvattava ostopalvelusopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttäminen ja palvelut samalla tavoin alihankintaa käyttäessään kuin tuottaessaan palvelut omana tuotantonaan. Säännöksen perustelujen mukaan edellä todetuksi yksityisen palveluntuottajan riittäväksi omaksi palvelutuotannoksi ei katsottaisi ns. kuoriorganisaation toimintaa, jossa yhtiön palveluksessa olisi lähinnä hallintohenkilöstöä ja vastaava lääkäri tai muu palvelujen vastuuhenkilö.  

Sote-järjestämislakiin ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 17 a § yksityisen palveluntuottajan alihankinnan ketjutuksesta, jota nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista. Ehdotetun säännöksen mukaan yksityisen ostopalveluntuottajan alihankkija voi hankkia palveluja edelleen seuraavalta alihankkijalta, jos kyse on tilapäisestä tarpeesta sairauden, vanhempainvapaan tai muun vastaavan syyn perusteella. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 40 §:ssä tarkoitettuun ensihoitoon sisältyviä palveluja ei saa kuitenkaan hankkia säännöksessä tarkoitetulla tavalla ketjuttamalla. Ehdotetun 17 a §:n mukaan alihankinnan ketjuttaminen edellyttää, että sen mahdollisuudesta on sovittu hyvinvointialueen ja yksityisen ostopalveluntuottajan välisessä sopimuksessa. Lisäksi edellytetään, että hyvinvointialue sekä yksityinen ostopalveluntuottaja antavat hyväksyntänsä alihankkijan ilmoittamien alihankkijoiden käyttämiseen.  

Valiokunta pitää kannatettavana sitä, että ehdotettu sääntely lisää hyvinvointialueilla joustavuutta palvelujen hankinnassa ja mahdollistaa entistä laajemmin yksityisten toimijoiden, järjestöjen ja säätiöiden osaamisen ja kapasiteetin hyödyntämisen hyvinvointialueiden palvelujen saatavuuden ja laadun parantamisessa. Ehdotettu sääntely parantaa erityisesti pienten yritysten ja ammatinharjoittajien mahdollisuuksia osallistua sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että hyvinvointialueen ostopalveluna hankkimissa palveluissa alihankintaa voidaan tarvita erityisesti palveluissa, joissa palveluntuottajan paikallinen sijainti on tärkeää kuten kotiin annettavissa palveluissa. Asiantuntijakuulemisessa esityksen arvioitiinkin vaikuttavan todennäköisesti myönteisesti pieniin paikallisiin yrityksiin ja parantavan palvelujen saatavuutta alueilla, joilla työvoiman saatavuus on haasteellista. Lisäksi alihankintaketjun laajentamisen arvioitiin parantavan pk-yritysten toimitusvarmuutta ja mahdollisesti madaltavan uusien pienempien yritysten markkinoille tulon kynnystä, mikä edelleen edistää markkinoiden toimivuutta ja tätä kautta palvelujen järjestämisen kustannustehokkuutta. Valiokunta pitääkin tärkeänä sitä, että sääntely tukee edellä todetuin tavoin myös hyvinvointialueiden palvelujen järjestämistavoitetta, kun hyvinvointialueiden ja yhteistyöalueiden mahdollisuudet järjestää palveluja laadukkaalla, vaikuttavalla ja kustannustehokkaalla tavalla lisääntyvät. 

Valiokunta korostaa sitä, että yksityisen ostopalveluntuottajan alihankinta ja alihankinnan ketjutus ovat sallittuja vain, jos niistä on sovittu hyvinvointialueen kanssa eli hyvinvointialueet päättävät lainsäädännön ja itsehallintonsa mukaisesti palvelujen järjestämisen tavoista. Hyvinvointialueen tulee ohjata ja valvoa järjestämisvastuullaan olevaa palvelutuotantoa ja tämä vastuu ulottuu koko järjestämisvastuun alaiseen palveluketjuun. Valiokunta korostaa myös sitä, että hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehneellä yksityisellä palveluntuottajalla on kokonaisvastuu alihankintana hankittavista palveluista. Sekä hyvinvointialueen että ostopalveluntuottajan on tärkeää varmistaa, että myös alihankkijoiden alihankkijat ovat tietoisia heitä koskevasta virkavastuusta, hallinnon yleislakien noudattamisvelvollisuudesta sekä valvonnanalaisuudesta. 

Valiokunta pitää perusteltuna ensihoitoon kohdistuvaa alihankinnan ketjutuksen rajausta. Ensihoitopalvelut ovat osa terveydenhuollon ja yhteiskunnan kriittisiä peruspalveluja. Esityksen perustelujen mukaan ensihoidossa yksityisen palveluntuottajan palveluksessa olevat ensihoitajat osallistuvat viranomaistoimintaan ja saavat tietoonsa muiden viranomaisten (poliisi, pelastustoimi, rajavartiolaitos, hätäkeskuslaitos) toimintaa koskevia merkittäviä tietoja, ja tietyissä tilanteissa ensihoitajat osallistuvat merkittävään julkisen vallan käyttöön, esimerkiksi kun potilas viedään hänen tahdostaan riippumatta tarkkailtavaksi mielenterveyslain (1116/1990) nojalla. Vaikka hyvinvointialueen ja palveluntuottajan velvoitteena on valvoa ja ohjata kokonaisuutta, esityksen vaikutusarvioissa esiin tuodulla tavalla tietyissä tilanteissa hyvinvointialueen valvontamahdollisuuksiin voi vaikuttaa se, kuinka etäällä tuotantoketjua toimija toimii. 

Investointisuunnitelmien osasuunnitelmien hyväksymismenettely

Voimassa olevan sote-järjestämislain 25 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelman tulee perustua hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettuihin valtakunnallisiin tavoitteisiin. Lain 26 §:n 2 momentissa säädetään perusteista, joilla sosiaali- ja terveysministeriö voi jättää osasuunnitelman hyväksymättä. Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi mainittua sote-järjestämislain 26 §:n 2 momenttia siten, että osasuunnitelma voidaan jättää hyväksymättä myös, jos on ilmeistä, että siihen sisältyvä vaikutuksiltaan laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä investointi tai investointia vastaava sopimus taikka tällainen luovutus on ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden kanssa. Vastaava säännös ehdotetaan lisättäväksi myös pelastustoimen järjestämislain 11 §:ään koskien investointisuunnitelman pelastustoimen osasuunnitelmaa ja sisäministeriön mahdollisuutta jättää osasuunnitelma hyväksymättä. 

Esityksen perustelujen mukaan sote-järjestämislakiin ja pelastustoimen järjestämislakiin ehdotetut säännökset eivät muuta hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden luonnetta ei-sitovina strategisina tavoitteina. Perustelujen mukaan ehdotetun osasuunnitelman hyväksymättä jättämistä koskevan säännöksen soveltaminen on ensinnäkin ministeriön harkinnassa, ja hyvinvointialueella on mahdollisuus osoittaa, että investointi on tarkoituksenmukainen, vaikka se olisi joltain osin ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Lisäksi säännöksen soveltamisen edellytyksenä on ristiriidan ilmeisyys. 

Valiokunta pitää ehdotettuja investointisuunnitelmien osasuunnitelmien hyväksymismenettelyä koskevia muutoksia tarkoituksenmukaisina. Ehdotetut säännökset lisäävät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämislakien sisäistä johdonmukaisuutta ja niiden voidaan arvioida parantavan hyvinvointialueiden valtionohjauksen edellytyksiä. Valiokunta toteaa, että ehdotettu muutos ei käytännössä aiheuta muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen palveluihin, koska jo nykyinen lainsäädäntö edellyttää investointien pohjautuvan muun muassa valtakunnallisiin strategisiin tavoitteisiin. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on tuotu esille näkemys siitä, että investointien valtionohjauksen tasoa tulisi nostaa strategiselle tasolle koskemaan suuria rakennusinvestointeja ja pienemmät investoinnit tulisi jättää hyvinvointialueen itsehallinnollisesti ratkaistavaksi. Valiokunta kuitenkin toteaa, että hyvinvointialueiden investointisuunnitelmaa ja sen hyväksymismenettelyä koskevan lainsäädännön tarkoitus on varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen strategista valtion ohjausta. Investointisuunnitelmien hyväksymismenettelyllä varmistetaan, että hyvinvointialueen investoinnit toteutetaan taloudellisesti kestävällä tavalla ja että ne perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin tavoitteisiin sekä väestön palvelutarpeeseen.  

Hyvinvointialueen seurantaa ja arviointia koskeva sääntely

Voimassa olevassa sote-järjestämislain 29 §:ssä säädetään hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon seurannasta ja arviointivelvollisuudesta. Säännöksessä säädetään siitä, miten väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa seurataan hyvinvointialueella ja miten näin saatua tietoa hyödynnetään hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksessa, johtamisessa ja päätöksenteossa sekä hyvinvointialueen raportoinnissa. Laadukas ja vertailukelpoinen tietopohja on perusedellytys tiedon hyödyntämiselle hyvinvointialueiden strategisessa johtamisessa ja päätöksenteossa, valtioneuvoston hyvinvointialueita koskevassa ohjauksessa sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lakisääteisessä hyvinvointialueiden järjestämisen arviointitehtävässä. 

Mainittua 29 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että hyvinvointialueen seuranta ja raportointi koskee jatkossa myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön ja sen käyttöön liittyviä seikkoja. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että kunkin hyvinvointialueen tulee tuottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle omalta osaltaan säännöksessä tarkoitetut seurannan vähimmäistiedot. Lisäksi HUS-yhtymän tulee tuottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle potilaiden hoitoa koskevat vähimmäistiedot järjestämisvastuullaan olevista palveluista Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin osalta eriteltyinä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos tuottaa mainittuihin hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän tuottamiin vähimmäistietoihin perustuvan vertailutiedon valtakunnallisesti. Sääntelyä ehdotetaan täydennettäväksi lisäksi siten, että vähimmäistietoa sekä vertailutietoa käytetään hyvinvointialueiden omien tietotarpeiden ja keskinäisen vertailun lisäksi myös hyvinvointialueiden ohjauksesta, seurannasta, arvioinnista ja valvonnasta vastaavien organisaatioiden, kuten sosiaali- ja terveysministeriön, lakisääteisissä tehtävissä salassapitosäännösten estämättä ensisijaisesti valtakunnallisia tietolähteitä hyödyntäen. Lisäksi ehdotetaan, että pykälässä olevaa asetuksenantovaltuutta täsmennetään.  

Hallituksen esityksessä muutoksen kokonaiskustannukseksi valtakunnan tasolla on arvioitu noin 470 000 euroa. Kokonaiskustannus on kertaluonteinen tiedonsiirtojärjestelmien investointikustannus. Hyvinvointialueiden omilla toimilla voidaan kuitenkin esityksen mukaan automatisoida tiedonkeruuta, joka voi johtaa erillistiedonkeruisiin käytettävän työajan vähentymiseen. Investointi voi viimeistään pidemmällä aikavälillä olla vähintään kustannusneutraali. Siksi kustannuslisäystä ei ole otettu huomioon hyvinvointialueiden vuoden 2026 rahoituksessa. Mahdolliset kertaluonteiset kustannuslisäykset tulevat katetuiksi rahoituksen jälkikäteistarkistuksessa. 

Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että ehdotettu sote-järjestämislain 29 §:n muutos koskien henkilöstön ja sen käytön seurantaa yhdenmukaistaa henkilöstötietoja koskevaa tietotuotantoa kansallisesti ja alueellisesti sekä mahdollistaa henkilöstön jakautumisen, vaihtuvuuden, saatavuuden sekä muiden olennaisten seikkojen seuraamisen. Nykytilassa henkilöstötietojen keruuseen liittyy esityksen mukaan paljon manuaalisia työvaiheita ja eri toimijoiden vaatimia erillistiedonkeruita, jotka työllistävät merkittävästi hyvinvointialueita. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä sitä, että säännösmuutos keventää hyvinvointialueiden tietojen käsittelystä aiheutuvaa taakkaa, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tuottaa hyvinvointialueiden sijaan vähimmäistietojen vertailutiedot kansallisesti yhdessä tiedontuotantoprosessissa hyvinvointialueiden käyttöön. Koska Uudenmaan erillisratkaisun vuoksi Uudenmaan hyvinvointialueiden tiedot eivät ole vertailukelpoisia muun maan hyvinvointialueisiin, valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että mainittuun sote-järjestämislain 29 §:ään lisätään HUS-yhtymälle velvoite tuottaa potilaan hoitoa koskevat vähimmäistiedot eritellen Uudenmaan hyvinvointialueilta ja Helsingin kaupungilta HUS-yhtymän lakisääteisen järjestämisvastuun ja HUS-järjestämissopimuksessa sovitun järjestämisvastuun mukaisesti. 

Saamiinsa asiantuntijalausuntoihin viitaten valiokunta kiinnittää huomiota tarpeeseen keventää edelleen hyvinvointialueiden tiedonkeruu- ja vastausrasitetta ja pitää tärkeänä arvioida jatkossa mahdolliset lainsäädännön kehittämistarpeet tältä osin. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että kansallisen tietopohjan ja sen vertailukelpoisuuden kehittyessä nykyisenkaltaista erilliskyselyyn perustuvaa hyvinvointialueselvitystä tulisi keventää sisällöllisesti. On myös tuotu esiin, että hyvinvointialueen ostopalveluja koskevat raportointivelvoitteet lisäävät sekä yksityisten palveluntuottajien että hyvinvointialueiden hallinnollista työtä ja investointitarpeita. Tähän liittyen on pidetty tarkoituksenmukaisempana, että kansallinen viranomainen kerää tarvittavat tiedot suoraan yksityisiltä palveluntuottajilta hyödyntäen jo olemassa olevia tietojärjestelmiä ja raportointikäytäntöjä ja antaa tiedot hyvinvointialueiden käytettäväksi.