Ehdotuksen tausta ja tavoitteet
Vuonna 2023 lainsäädäntöön sisällytettiin asuntoluottoja ja asuntoyhteisöluottoja koskevia rajoituksia kotitalouksien velkaantumisen hillitsemiseksi. Nämä rajoitukset koskevat asuntoluottojen takaisinmaksuaikaa sekä uudisrakentamiseen liittyvien asuntoyhteisöluottojen takaisinmaksuaikaa, lyhennysvapaita ja lainojen osuutta myytävien asuntojen velattomasta hinnasta.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että vuonna 2023 hyväksyttyyn sääntelyyn liittyviä rajoituksia joustavoitetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihessä 23.4.2025 tehtyjen linjausten mukaisesti. Ehdotukset ovat osa hallituksen kasvutoimia, ja niiden tavoitteena on kehittää sääntelyä niin, että asuntorahoituksen saatavuutta on mahdollista helpottaa nykyistä joustavammin talouden matalasuhdanteissa ja etenkin tilanteissa, joissa asuntojen hinnat ja kauppamäärät laskevat. Lisäksi tavoitteena on parantaa kotitalouksien mahdollisuuksia suunnitella asumistaan ja asumisen rahoitusta sekä kotitalouksien edellytyksiä säästää ja sijoittaa. Asuntorahoituksen saatavuuden edellytyksiä helpottamalla pyritään myös edistämään työvoiman liikkuvuutta.
Muusta esityksestä erillisenä asiana Finanssivalvonnasta annetun lain seuraamusmaksuja koskevan 40 §:n 2 momentin 6 kohtaan ehdotetaan muutosta, jolla pannaan täytäntöön EU:n vertailuarvoasetuksen muutettu 42 artikla.
Talousvaliokunta pitää ehdotuksia pääosin perusteltuina ja puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja yksityiskohtaisissa perusteluissa selvitetyin muutosehdotuksin.
Keskeisten ehdotusten arviointia
Asuntoluoton enimmäistakaisinmaksuaika
Asuntoluotolla tarkoitetaan kuluttajalle asunnon hankintaan tai peruskorjaukseen myönnettävää luottoa. Kuluttajansuojalain 7 a luvun 14 a §:n mukaan asuntoluoton enimmäistakaisinmaksuaika on 30 vuotta luoton nostamispäivästä lukien. Luotonantaja saa kuitenkin poiketa enimmäistakaisinmaksuajasta ja myöntää pidempiä luottoja kymmenen prosentin osuudessa asuntoluottojen luotonannon kokonaismäärästä kullakin vuosineljännesjaksolla.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että asuntoluoton enimmäistakaisinmaksuaikaa pidennetään niin, että se olisi enintään 35 vuotta luoton nostamispäivästä lukien. Luotonantajan mahdollisuus poiketa tästä rajoitteesta kymmenessä prosentissa luotonannon kokonaismäärästä säilyisi ennallaan.
Hallituksen esityksen mukaan laina-ajan pidennys mahdollistaisi useille lainanottajille pienemmät kuukausittaiset maksuerät tai suuremman lainan. Siten yhä useampi kotitalous voisi hankkia nykyistä joustavammin asumistarpeitaan ja tulojaan vastaavan asunnon. Kotitaloudet voisivat saada nykyistä helpommin rahoitusta myös ostettavan kohteen remontointiin, korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Lisäksi lainan takaisinmaksuajan pidennys mahdollistaisi kotitalouksien varojen vapautumisen muuhun käyttöön, kuten säästämiseen ja sijoittamiseen. Hallituksen esityksessä arvioidaan, että ehdotus edistää myös työvoiman liikkuvuutta, koska mahdollisuus saada suurempi asuntolaina helpottaa muuttamista ja asunnon hankkimista esimerkiksi kasvukeskuksista, joissa asunnot ovat kalliimpia kuin muilla alueilla.
Asiantuntijalausunnoissa on esitetty toisistaan eriäviä näkemyksiä asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuajan optimaalisesta pituudesta. Osa lausunnonantajista kannattaa ehdotusta ja yhtyy hallituksen esityksen perusteluihin, joiden mukaan ehdotus tukee asuntokauppaa ja rakentamista, asuntojen peruskorjausten rahoittamista sekä kotitalouksien mahdollisuuksia säästämällä ja sijoittamalla muualle kuin vain omaan asuntoon hajauttaa varallisuuttaan ja kasvattaa puskuria yllättävien menojen varalle.
Toisaalta osassa asiantuntijalausunnoista asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuajan pidentämistä ei pidetä perusteltuna. Niiden mukaan ehdotukselle asetettujen tavoitteiden toteutuminen on epävarmaa. Monet kotitaloudet ovat valmiiksi velkaantuneita, ja lainojen takaisinmaksuaikojen pidentymisen myötä ylivelkaantumisen riski kasvaisi entisestään. Pidemmät laina-ajat myös kasvattavat kokonaisvelanhoitomenoja, ja altistavat kotitaloudet aiempaa pidemmäksi aikaa korkosyklien vaihteluille. Lisäksi enimmäistakaisinmaksuajan pidentäminen ehdotetulla tavalla kasvattaisi rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaavia riskejä erityisesti tilanteessa, jossa asuntojen hinnat nousevat voimakkaasti ja asuntomarkkinat ovat vaarassa ylikuumentua.
Talousvaliokunta yhtyy asiantuntijalausunnoissa ja hallituksen esityksessä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan kotitalouksien mahdollisuus nykyistä pidempiin asuntolainoihin tukee asuntokauppaa, rakentamista ja asuntojen peruskorjausten rahoittamista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kotitalouksien varoista yli 60 prosenttia on kiinni asuntovarallisuudessa. Näin ollen kotitalouksien varallisuuden ja käytettävissä olevien vakuuksien arvot ovat paljolti riippuvaisia asuntojen hintojen heilahteluista. Talousvaliokunta viittaa asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan on olemassa aito riski siitä, että asuntomarkkina tulee olemaan hiljainen pidemmän aikaa. Myös tästä syystä on perusteltua edistää kotitalouksien mahdollisuuksia sijoittaa ja säästää oman asunnon ohella myös muihin kohteisiin.
Talousvaliokunta pitää ehdotusta asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuajan pidentämisestä oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä. Valiokunnan näkemyksen mukaan asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuaikaa tulisi pidentää niin, että se olisi jatkossa 40 vuotta luoton nostamispäivästä lukien.
Valiokunta pitää myös perusteltuna, että luotonantajan mahdollisuus poiketa enimmäistakaisinmaksuaikaa koskevasta rajoitteesta kymmenessä prosentissa luotonannon kokonaismäärästä kullakin vuosineljänneksellä säilyy ennallaan. Suomen asuntomarkkinat ovat polarisoituneet ja pitkien laina-aikojen tarve korostuu erityisesti kalleimmilla alueilla kasvukeskuksissa. Voimassa olevan sääntelyn mukainen joustovara voi myös yksittäisissä tilanteissa ratkaista esimerkiksi työvoiman liikkuvuuteen liittyviä haasteita alueellisesti eriytyneillä asuntomarkkinoilla. Valiokunta korostaa, että riittävä maksukyky on kaikissa tilanteissa suuremman lainan saamisen edellytyksenä, ja luoton ottajien lainanhoitokyky arvioidaan kaikissa tilanteissa Finanssivalvonnan suosituksen mukaisella erittäin tiukalla ja kategorisella stressitestillä.
Asuntoluottojen enimmäisluototussuhde
Enimmäisluototussuhteella tarkoitetaan myönnettävän luoton määrää suhteessa luoton vakuuksien käypään arvoon luoton myöntämishetkellä. Asuntoluottojen enimmäisluototussuhdetta koskeva sääntely on makrovakausväline, jonka tavoitteena on hillitä kotitalouksien liiallista velkaantumista sekä vaimentaa luotonannon kasvun ja asuntojen hintojen nousun toisiaan vahvistavaa haitallista kierrettä.
Voimassa olevan sääntelyn mukaan asuntoluoton määrä saa olla enintään 90 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta luottoa myönnettäessä. Ensiasunnon hankintaa varten otetun luoton määrä saa kuitenkin olla luottoa myönnettäessä enintään 95 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta. Finanssivalvonta voi rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien poikkeuksellisen kasvun rajoittamiseksi alentaa luoton enimmäismääriä enintään 10 prosenttiyksiköllä. Sen sijaan, nykyinen sääntely ei mahdollista enimmäisluototussuhteen nostamista lakisääteisestä perustasosta. Näin ollen enimmäisluototussuhdetta nostamalla ei ole mahdollista reagoida tilanteisiin, joissa asuntojen hinnat ja kauppamäärät laskevat matalalle tasolle.
Hallituksen esityksessä sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi niin, että Finanssivalvonta voisi nostaa enimmäisluototussuhteen kaikkien luotonsaajien osalta 95 prosenttiin asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi. Näin ollen ehdotus koskisi muita kuin ensiasunnon hankintaa varten otettuja luottoja, joita koskeva lakisääteinen rajoitus on jo voimassa olevan lain mukaan 95 prosenttia. Ehdotus antaisi Finanssivalvonnalle nykyistä laajemmat valtuudet reagoida asuntomarkkinoiden matalasuhdanteisiin niin, että luotonsaajilla olisi mahdollisuus saada asuntoluotto pienemmällä omarahoitusosuudella tai pienemmillä lisävakuuksilla.
Talousvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa on esitetty toisistaan eriäviä näkemyksiä ehdotuksesta ja sen vaikutuksista. Useiden asiantuntijalausuntojen mukaan ehdotus on oikeasuuntainen. Voimassa olevan lain mukaista enimmäisluototussuhdetta pidetään ongelmallisena erityisesti laskevien asuntohintojen tilanteessa, jolloin omistetun asunnon arvo ja vakuusarvo laskevat. Tämän seurauksena useiden kotitalouksien osalta enimmäisluototussuhteen yläraja todennäköisesti ylittyy, jolloin asunnon vaihtaminen tai asuntoluotolla rahoitettavat peruskorjaukset eivät ole mahdollista, ennen kuin luottoa on lyhennetty niin paljon, että enimmäisluototussuhteen yläraja alittuu. Tällaisessa tilanteessa kotitaloudet eivät myöskään voi kilpailuttaa asuntoluottojaan, koska pankit eivät voi ylittää enimmäisluototussuhteen sallimaa lainakattoa. Ilmiö heikentää kaupankäyntiä asuntomarkkinoilla, ja asuntojen korjausvelka kasvaa. Lisäksi kilpailu asuntoluottomarkkinoilla vähenee, minkä seurauksena asuntoluottojen korkomarginaalit kasvavat.
Toisaalta muutamien asiantuntijalausuntojen mukaan enimmäisluototussuhteen yläraja on perusteltua pitää nykyisellä tasollaan eli 90 prosentissa, jotta voidaan varmistua asunnonvaihtajien riittävästä riskinkantokyvystä. Enimmäisluototussuhteen ylärajan nostaminen asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi olisi omiaan kasvattamaan riskejä rahoitusvakaudelle sekä kotitalouksien velkamääriä suhteessa vakuuksiin ja kotitalouksien tuloihin. Se myös nostaisi asuntojen hintoja sekä altistaisi useat kotitaloudet ja rahoitusmarkkinat vieläkin suuremmille riskeille tilanteessa, jossa heikko suhdannetilanne koettelee kotitalouksia ja yhteiskuntaa. Yhden asiantuntijalausunnon mukaan asuntoluotonantoon kohdistuvaa makrovakausvälineistöä tulisi nyt ehdotettujen toimien sijasta vahvistaa uusien asuntolainojen määriä rajoittavalla velkakatolla tai sitovalla kuormitetulla enimmäisvelanhoitorasitteella.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että talouden kriiseissä ja matalasuhdanteissa lainsäädännön keinoin voidaan tarvittaessa pienentää rahoitusrajoitteiden kiristymisen ja hintojen romahtamisen todennäköisyyttä sekä vaimentaa niiden haitallisia vaikutuksia. Tämän mukaisesti talousvaliokunta pitää hallituksen esityksen perustelujen sekä asiantuntijalausunnoissa esiin tuotujen näkökohtien nojalla perusteltuna, että enimmäisluototussuhdetta koskevaa sääntelyä muutetaan hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla. Valiokunta huomauttaa, että enimmäisluototussuhteen nostaminen edellyttää Finanssivalvonnan nimenomaista päätöstä, jonka tarkoituksena tulee olla asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittaminen.
Asuntoyhteisöluotot
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan luotonantaja saa myöntää asunto-osakeyhtiölle luottoa rakentamisvaiheessa enintään määrän, joka vastaa 60 prosenttia myytäväksi tarjottavien asunto-osakkeiden velattomasta hinnasta. Lisäksi tiettyjä laissa erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, luottosopimus ei saa sisältää ehtoja, joiden mukaan velan pääomaa ei lyhennetä säännöllisesti ensimmäisen viiden vuoden aikana siitä, kun rakentamisvaihe on päättynyt. Edellä kuvatut rajoitukset koskevat uudisrakentamiseen myönnettäviä asuntoyhteisöluottoja.
Asuntoyhteisölle uudisrakentamiseen myönnetyn luoton takaisinmaksuaika saa olla enintään 30 vuotta luoton nostamispäivästä lukien tai luoton viimeisen erän nostamisesta lukien, jos luotto nostetaan erissä. Takaisinmaksuaika alkaa kuitenkin viimeistään, kun rakentamisvaihe päättyy. Samoin kuin asuntoluottojen osalta, luotonantaja saa poiketa enimmäistakaisinmaksuajasta kymmenen prosentin osuudessa asuntoyhteisöluottojen luotonannon kokonaismäärästä kullakin vuosineljännesjaksolla.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että nykyinen sääntely säilyisi lähtökohtaisesti voimassa, mutta asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi valtioneuvoston asetuksella voitaisiin nostaa enimmäisluotto-osuutta 60 prosentista enintään 70 prosenttiin asunto-osakkeiden velattomasta hinnasta, pidentää lyhennysvapaan kestoa 12 kuukaudesta enintään 24 kuukauteen sekä enimmäistakaisinmaksuaikaa 30 vuodesta 35 vuoteen. Myös asuntoyhteisöluottoja koskevan ehdotuksen tavoitteena on lisätä sääntelyn joustavuutta talouden matalasuhdanteissa.
Useissa asiantuntijalausunnossa hallituksen esityksen mukaisia ehdotuksia pidetään kannatettavina ja oikeansuuntaisina. Niiden katsotaan lisäävän päättäjien mahdollisuuksia reagoida tarvittaessa talous- ja asuntomarkkinatilanteen heikentymiseen. Muutamassa asiantuntijalausunnossa todetaan, että sääntelyn ennakoitavuuden parantamiseksi muutosten tulisi olla pysyviä ja niistä tulisi säätää laissa. Tällöin myös laissa säädetyt asuntoyhteisöluottojen ja asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuajat olisivat kaikissa tilanteissa samanpituiset.
Osassa asiantuntijalausuntoja ehdotettuja muutoksia asuntoyhteisöluottoja koskevaan sääntelyyn ei pidetä perusteltuina, koska ne kasvattaisivat rahoitusmarkkinoiden vakauteen kohdistuvia riskejä. Lausunnoissa tuodaan esiin, että asuntoyhteisölainanantoon liittyviä riskejä on viime vuosina toteutunut aiempaa enemmän. On myös mahdollista, että lainaehtojen keventäminen ei vaikuttaisi pankkien haluun lisätä rahoitustaan sektorille huonoina aikoina, koska rakentaminen on suhdanneherkkää ja suurella velkavivulla tapahtuvaa toimintaa. Lisäksi nykyisen lain mukaiset rajoitukset ovat olleet voimassa vasta suhteellisen lyhyen ajan, eikä niiden toimivuudesta ole vielä saatu riittävästi kokemusta.
Muutamassa asiantuntijalausunnossa esitetyn näkemyksen mukaan makrovakausvälineiden käytön ja lainojen ehtoja koskevien lainsäädännöllisten rajoitusten tulisi perustua rahoitusvakaudellisiin eikä suhdannepoliittisiin perusteluihin. Näiden asiantuntijalausuntojen mukaan makrovakauspolitiikkaa koskevan päätösvallan hajauttaminen osaksi valtioneuvostolle ja osaksi Finanssivalvonnalle heikentäisi makrovakauspolitiikan ennakoitavuutta sekä vaikeuttaisi politiikan valmistelua, toteuttamista ja koordinointia.
Saamansa selvityksen perusteella talousvaliokunta pitää asuntoyhteisöluottojen enimmäismäärää ja lyhennysvapaita koskeviin rajoituksiin ehdotettuja joustomahdollisuuksia perusteltuina. Lähtökohtaisesti voimassa olevan lain mukaiset rajoitukset säilyisivät ennallaan, ja laissa säädetyt joustot voitaisiin ottaa käyttöön, jos se on tarpeen asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi. Näin ollen nykyisen lain mukaiset perussäännökset ovat voimassa, jos valtioneuvoston asetusta ei anneta.
Talousvaliokunta kuitenkin ehdottaa hallituksen esityksestä poiketen, että asuntoyhteisöluottojen enimmäistakaisinmaksuaikaa voitaisiin valtioneuvoston asetuksella pidentää enintään kymmenellä vuodella, jolloin asuntoyhteisöluoton takaisinmaksuaika voisi olla enintään 40 vuotta. Lisäksi luotonantajalla olisi käytössään voimassa olevaa sääntelyä vastaava kymmenen prosentin joustovara samaan tapaan kuin asuntoluottojen osalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa enimmäistakaisinmaksuaikaa pidentämällä voidaan tarvittaessa lieventää mahdollisten asuntomarkkinoihin erittäin rajusti ja pitkäkestoisesti vaikuttavien kriisien ja laskusuhdanteiden haitallisia vaikutuksia sekä kotitalouksien että muiden markkinatoimijoiden osalta. Valiokunta toteaa, että asuntoyhteisöluottoja koskevien joustojen käyttäminen on rajattu tilanteisiin, joissa ne tarpeen ovat asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi.
Talousvaliokunta pitää aiheellisena asiantuntijalausunnoissa esitettyä huomiota, jonka mukaan asuntoyhteisöluottojen ehtojen muuttamista koskevia asetuksenantovaltuuksia tulee täsmentää, jotta ne täyttävät asetuksenantovaltuuksilta vaadittavat täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset. Valiokunta ehdottaa hallituksen esityksen luottolaitostoiminnasta annetun lain (1. lakiehdotus) 15 luvun 11 a §:n ja eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain (2. lakiehdotus) 15 §:n asetuksenantovaltuuksia täsmennettäviksi niin, että niistä käy selkeästi ilmi, että rajoituksia voidaan helpottaa laissa tarkoitetulla tavalla, kun se on tarpeen asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen rajoittamiseksi.
Muita huomioita
Lainsäädännön ja Finanssivalvonnan suositusten välinen suhde
Viranomainen voi laissa säädetyn tehtävänsä alalla antaa ohjeita ja suosituksia ilman erityistä valtuutusta. Talousvaliokunta totesi asuntoluottojen ja asuntoyhteisöluottojen rajoituksia koskevassa mietinnössään TaVM 36/2022 vp — HE 101/2022 vp, että Finanssivalvonnan suositukset muodostuvat käytännössä sitoviksi säännöiksi, vaikka ne eivät oikeudellisesti sido valvottavia. Valiokunta kiinnitti tuolloin huomiota erityisesti Finanssivalvonnan 28.6.2022 antamaan asuntolainaa hakevien henkilöiden lainanhoitokulujen ylärajaa koskevaan suositukseen. Valiokunta piti ongelmallisena, että Finanssivalvonta oli suosituksellaan ottanut käyttöön kotitalouksien enimmäisvelkasuhdetta koskevan tosiasiallisesti sitovan vaatimuksen, jonka valtioneuvosto oli aiemmin nimenomaisesti päättänyt jättää sääntelyn ulkopuolelle.
Hallituksen puoliväliriihessä 23.4.2025 linjattiin, että Finanssivalvonnan suositusten roolista ja niiden käytöstä teetetään riippumaton oikeudellinen selvitys. Selvityksen tarkoituksena on antaa tilannekatsaus Finanssivalvonnan antamien suositusten nykyisestä roolista, laajuudesta, tavoitteista ja käyttötarkoituksista sekä arvioida suositusluonteisen ohjeistuksen oikeusperustaa hallinto-oikeudellisten periaatteiden, perustuslain ja Eurooppa-oikeuden näkökulmasta. Selvityksen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 aikana. Valiokunta pitää selvitystä tarpeellisena ja tervetulleena.
Asuntolainojen stressitesti.
Asuntolainan stressitesti on pankkien jokaiselle asuntolainahakijalle tekemä maksuvaralaskelma siitä, riittävätkö hakijan tulot lainan lyhentämiseen myös korkojen noustessa. Asuntolainaneuvottelussa pankki tekee laskelman siitä, miten asiakas kykenee maksamaan takaisin asuntolainaa, jos lainan korko nousee kuuteen prosenttiin laina-ajan ollessa 25 vuotta. Stressitesti ja sen toteuttamistapa perustuvat Finanssivalvonnan antamaan suositukseen.
Talousvaliokunta pitää asuntolainojen stressitestausta sinänsä perusteltuna. Asuntolainan suuruus on järkevää mitoittaa sellaiseksi, että asiakas pystyy hoitamaan lainan, vaikka markkinakorot nousisivat. Suomessa noin 90 prosenttia asuntoluotoista on vaihtuvakorkoisia, joten suomalaiset asuntolainat ovat alttiita korkojen vaihteluille. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että Finanssivalvonnan suosituksen mukainen stressitesti on hyvin kategorinen, eikä se läheskään aina perustu luoton todellisiin ehtoihin. Se ei ota huomioon esimerkiksi lainsäädännön mahdollistamaa 25 vuotta pidempää takaisinmaksuaikaa tai tilanteita, joissa luotolla on kiinteä korko tai se on sovittu maksettavaksi takaisin samansuuruisissa tasaerissä. Tällöin viitekorkojen tason vaihtelu ei vaikuta kuukausierän suuruuteen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä asuntolainojen stressitestauksen toteuttamista siten, että se seuraisi lainan todellisia ehtoja nykyistä paremmin.
Lopuksi
Hallituksen esityksen mukaan lähes kolme neljäsosaa kotitalouksien velasta ja velanhoitorasituksesta liittyy asumiseen. Valiokunnan saaman selvitykseen mukaan kotitalouksien maksuhäiriöiden taustalla eivät kuitenkaan yleensä ole asuntoluotot vaan vakuudettomat kulutusluotot. Valiokunta pitää kotitalouksien ylivelkaantumisen torjumista erittäin tärkeänä, ja se onkin pyrkinyt eri yhteyksissä useaan otteeseen kiristämään vakuudettomia kulutusluottoja koskevaa sääntelyä. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että viime vuosina on otettu käyttöön uusia keinoja, joiden avulla yksittäisten kotitalouksien maksukykyä ja velkaantumiskehitystä voidaan seurata aiempaa tarkemmin. Keskeinen on erityisesti positiivinen luottotietorekisteri, joka kattaa kotitalouksien asuntoluotot sekä jatkossa myös osakasakohtaiset taloyhtiölainat.
Talousvaliokunta toteaa, että erityisesti Basel III -sääntely ja Euroopan keskuspankin linjaukset ovat kiristäneet pankkien vakavaraisuusvaatimuksia, mikä heijastuu pankkien luotonantoon ja vaikuttaa myös asuntorahoitukseen. Toisaalta rahoituksen saatavuuden vaikeutuminen näyttäytyy eri tahoille myös keskittyneen pankkisektorin haluttomuutena ottaa riskiä ja kilpailla markkinoilla. Tämän on osaltaan katsottu vaikeuttavan mahdollisuuksia saada pankkirahoitusta asuntorakentamiseen ja asuntokauppaan erityisesti taajamien ulkopuolella.
Talousvaliokunta pitää asuntoluottoja ja asuntoyhteisöluottoja koskevan sääntelyn joustavoittamista perusteltuna rahoituksen paremman saatavuuden ja asuntomarkkinoiden laskusuhdanteen haitallisten vaikutusten hillitsemisen näkökulmasta. Lisäksi tulee varmistaa, että asuntoluottoja ja asuntoyhteisöluottoja koskeva lait ja asetukset sekä viranomaisten päätökset, ohjeet ja suositukset muodostavat toimivan ja johdonmukaisen kokonaisuuden, ja ettei ehdotetun sääntelyn vaikutuksia heikennetä muilla kansallisilla toimenpiteillä, kuten asuntoluotonantajien pääoma-, raportointi- tai menettelytapavaatimusten tiukennuksilla.