Hallituksen esityksen mukaisella sääntelyllä täydennetään yleiseurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta annettua Euroopan unionin ns. PEPP-asetusta. 

Sääntelyn tavoitteena on läpinäkyvä, kustannuksiltaan alhainen ja kuluttajan kannalta turvaava eläkesäästämismuoto. Eläkesäästäjät voisivat valita säästämismuotonsa nykyistä monipuolisemmasta valikoimasta ja eläkesopimuksia voitaisiin tarjota ja siirtää jäsenvaltiosta toiseen yhdenmukaisten säännösten mukaisesti. Samalla pyritään siihen, että eläkesäästäjien varoja ohjautuisi lyhyen aikavälin instrumenteista paremmin tuottaviin sijoituskohteisiin.  

Sääntelyn lähtökohtana on, että pääomaa kartutetaan pitkällä aikavälillä eläkkeelle siirtymistä varten ja varojen ennenaikaiseen nostoon olisi vain rajoitetut mahdollisuudet. Asetuksen mukaan jäsenvaltioiden on määritettävä kansallisten alatilien kerryttämisvaiheeseen liittyvät ehdot, ellei niitä ole täsmennetty PEPP-asetuksessa. Tällaisiin ehtoihin voivat sisältyä erityisesti ikärajat kerryttämisvaiheen aloittamiselle, kerryttämisvaiheen vähimmäiskesto, maksujen enimmäis- ja vähimmäismäärä ja niiden jatkuvuus. Lisäksi jäsenvaltioiden on määritettävä maksatusvaiheeseen ja kansallisten alatilien maksusuorituksiin liittyvät sopimusehdot siltä osin kuin niitä ole täsmennetty asetuksessa.  

Talousvaliokunta puoltaa ehdotetun sääntelyn hyväksymistä teknisluontoisin muutoksin ja seuraavin huomautuksin. 

EU:n jäsenvaltioiden yleiset eläkejärjestelmät ja niihin liittyen yksilöllisen varautumisen tarve vaihtelevat suuresti. Yksilöllisten eläkevakuutusten verokohtelussakin on merkittäviä eroja. Yksilöllisten eläketuotteiden sisämarkkinoita voidaankin luonnehtia varsin kehittymättömiksi: säästäjien on hankalaa tehdä sijoituksia muissa jäsenvaltioissa toimivien palveluntarjoajien tuotteisiin, ja myyjäyritysten on vaikea tarjota tuotteitaan eri jäsenvaltioissa markkinoiden ja sääntelyjen erojen sekä verotekijöiden takia. Erityisiä ongelmia liittyy usein tilanteisiin, joissa säästäjä muuttaa jäsenvaltiosta toiseen.  

Näistä lähtökohdista on perusteltua, että komissio on ryhtynyt toimeen yhteismarkkinoiden toiminnan parantamiseksi. PEPPin ajatellaan olevan erityisen käyttökelpoinen erityisesti henkilöille, jotka asuvat ja työskentelevät eri jäsenvaltioissa elämänsä aikana. 

Hallituksen esityksen lähtökohta on, että tuloverolain (1535/1992) säännökset riittäisivät yllä PEPP-asetuksen artiklojen kansalliseen täytäntöönpanoon. Ehdotetun 1 lain 6 § ”Kerryttämisvaiheen ja maksatusvaiheen ehdoista sopiminen” sisältää siten yksinomaan viittauksen tuloverolain säännöksiin. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty ristiriitaisiakin arvioita siitä, voidaanko tätä viittausta pitää riittävänä.  

Ehdotettu sääntely jättää siten osin epäselväksi, minkälaisilla ja kenen määräämillä ehdoilla PEPP-eläkettä voisi säästää siinä tapauksessa, että tuotteelle ei ole mitään verokannustetta. Veroetu muodostuu usein ja pääasiallisesti maksujen vähennyskelpoisuudesta ja säästöjen nostamisvaiheen suotuisasta verokohtelusta. Suomen verosääntely on nykyisin kytketty pyrkimykseen pidentää työuria, minkä vuoksi järjestelmästä on poistettu kannustimia sellaisille järjestelyille, joilla aikaistettaisiin työelämästä poistumista. Talousvaliokunta pitää tätä sinänsä johdonmukaisena tavoite-keino-arvioinnin näkökulmasta. 

Tämän luonnollisena seurauksena on siten yksilöllisten eläkevakuutustuotteiden samoin kuin pitkäaikaissäästämisen PS-tilien uusmyynnin vähäisyys. Tarjolle on tullut uusia verotuettuja säästämismuotoja (esimerkiksi osakesäästötili), joilla ei ole kuitenkaan varsinaista yhtymäkohtaa eläkejärjestelyihin.  

Saadun selvityksen mukaan käsillä olevan lainsäädännön EU-valmistelussa useat jäsenvaltiot ovat kertoneet, että ne eivät aio määritellä erityisiä ehtoja PEPP-tuotteelle, vaan soveltaa siihen yleisiä eläketuotteita koskevia säännöksiä verotusta koskevat säännökset mukaan luettuina. Viitaten jo edellä todettuun asiantilaan jäsenvaltioiden eläkesäännöstöjen heterogeenisyydestä, mikä tahansa ajanjakso, joka valitaan säädöstekniseksi ratkaisuksi kerryttämisvaiheelle ja maksatusvaiheelle, tulee siten todennäköisesti eroamaan ratkaisuista muissa jäsenvaltiossa. 

Talousvaliokunta pitää hallituksen esityksen mukaista ratkaisua perusteltuna. Jos ajan myötä käy ilmeiseksi, että Suomen tulisi lähentää kansallisen harkintavallan alaan kuuluvaa ratkaisua jonkin toisen jäsenvaltion omaksumaan ratkaisuun, tulee tästä valmistella asianmukaisen vaikutusarvioinnin jälkeen uusi lainsäädäntöehdotus. 

Talousvaliokunta muistuttaa, että eläkesäästäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä, jonka kyky arvioida ja halu ottaa sijoitustuotteisiin liittyvää riskiä olisi vastaavasti yhtenäinen. Palveluntarjoajiin kohdistuvilla täsmällisillä tiedonanto- ja muilla velvoitteilla tulee turvata, että sijoittaja on päätöstä tehdessään tietoinen tuotteen riskeistä ja siitä, onko pääoma turvattu ja perustuuko säästöjen ulosmaksaminen tai nostaminen suoraan sijoitettuun pääomaan ja sen tuottoon vai johonkin muuhun sitoumukseen. Talousvaliokunta katsoo, että palveluntarjoajien selkeillä velvoitteilla ja tehokkaalla valvonnalla voidaan kannustaa eläkesijoittamiseen. Eläkesäästämisen houkuttelevuutta voidaan lisätä tarjoamalla sijoittajalle mahdollisuus valita itselleen parhaiten sopiva riskiprofiili.