Yleistä
Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää asumisoikeusasuntojen asukasvalintaa ja hakujärjestelmää sekä parantaa asumisoikeuden haltijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asumiseensa ja vahvistaa asukashallinnon asemaa. Järjestelmän perusperiaatteita ei kuitenkaan ehdoteta muutettaviksi. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muutettuina seuraavin huomautuksin.
Asumisoikeusjärjestelmää koskevan lainsäädännön kehittyminen
Hallituksen esityksessä todetaan, että asumisoikeusasunnot muodostavat itsenäisenä hallintamuotona vaihtoehdon vuokra- ja omistusasumiselle. Piirteitä vuokra-asumisesta on vuokraan rinnastettava käyttövastike ja se, että asuntoa ei ole mahdollista lunastaa omaksi. Omistusasumiseen rinnastettavaa on pysyvä asumisoikeus, mahdollisuus tehdä muutoksia asunnossa ja turvattu asumisoikeusmaksun palautus normaalioloissa. Asumisoikeusmaksun palautus eroaa kuitenkin omistamisesta siinä, että asumisoikeusmaksun arvo ei määräydy markkinoilla ja omistajalla on velvollisuus lunastaa rakennuskustannusindeksillä tarkistettu asumisoikeus kolmen kuukauden kuluessa luopumisilmoituksesta.
Asumisoikeusjärjestelmää 1990-luvun alussa säädettäessä tavoitteena oli luoda järjestelmä väliinputoajille, jotka eivät voineet hakea valtion tuella rakennettua ns. ARA-vuokra-asuntoa, mutta joilla ei myöskään ollut mahdollisuutta ostaa omistusasuntoa silloisessa, täysin nykyisestä poikkeavassa rahoitusmarkkinatilanteessa. Nyt asuntomarkkinatilanne ja rahoituksen saamisen mahdollisuudet ovat muuttuneet, mutta toisaalta asumisoikeusjärjestelmälle on tullut uudenlaista kysyntää esimerkiksi pätkätöiden yleistymisen vuoksi, ja kokonaisuutena sitä pidetään tärkeänä välineenä niin segregaation ehkäisemisessä kuin monipuolisten asuinalueiden ja asumisvaihtoehtojen tarjoamisessa. Asumisoikeusasuntoon muuttaessa ei tarvitse ottaa suureen asuntolainaan ja asunnon jälleenmyyntiarvon kehittymiseen liittyvää riskiä, mutta toisaalta ei pääse hyötymään myöskään mahdollisesta arvonnoususta tai omistusasumisen edullisuudesta asuntolainan tultua maksetuksi. Järjestelmä täydentää siten pieneltä osaltaan ARA-vuokra-asuntokantaa keinona turvata kohtuuhintaisia asumisratkaisuja. Asumisoikeusasuntoja on järjestelmän olemassaolon aikana rakennettu noin 50 000, kun uusia asuntoja on rakennettu yhteensä noin miljoona. ARA-vuokra-asuntoja puolestaan on noin 375 000.
Valiokunta korostaa, että riittävä asumisoikeusasuntojen tarjonta on kunnille tärkeää monipuolisten asumisvaihtoehtojen turvaamiseksi ja asuinalueiden ja -kortteleiden eriytymiskehityksen ehkäisemiseksi. Asumisoikeusasunnoille on myös kysyntää, ja asukkaat ovat tyytyväisiä asumisoikeusjärjestelmän tarjoamaan vakaaseen asumiseen ja taloudellisen riskin vähyyteen. Asumisoikeusjärjestelmän kehittäminen muuttuneessa toimintaympäristössä on tärkeää, jotta tämä tarpeelliseksi koettu asumismuoto säilyy käyttökelpoisena vaihtoehtona ja myös polkuna kohti omistusasumista. Varallisuutta koskevia rajoituksia ei ole sovellettu yli 55-vuotiaisiin vuonna 2006 voimaan tulleen muutoksen jälkeen, joten asumisoikeusasuminen tarjoaa myös ikääntyville mahdollisuuden myydä omistusasuntonsa ja näin vapauttaa varoja esimerkiksi tarvitsemiinsa hoivapalveluihin tai välttyä epätarkoituksenmukaisen suuren asunnon ylläpitokustannuksilta, mutta turvaten silti pysyvä asumisratkaisu. Ikääntyneet ovatkin olleet asumisoikeusasunnoista kiinnostuneita. Väestöltään kasvavilla alueilla on edelleen pulaa erityisesti kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista, ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä erityisesti kasvukeskuksissa on viime vuosina kasvanut. Valiokunta pitää asumisoikeusjärjestelmää tärkeänä osana monipuolista asuntopolitiikan keinovalikoimaa kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi ja segregaation haasteisiin vastaamiseksi.
Asumisoikeusjärjestelmän haasteet ovat osin samanlaisia kuin valtion tukemaan ARA-vuokra-asuntojärjestelmään liittyvät, kuten lainojen takapainotteisuus. Järjestelmää rasittaa siten se korkotukilainan rakenteesta johtuva ominaisuus, että lainoja lyhennetään takapainotteisesti vasta siinä vaiheessa, kun taloissa tulee jo peruskorjauslainatarvekin ajankohtaiseksi. Vastiketaso on siten saattanut olla alkuvaiheessa epärealistisen alhainen, kun myöskään korjauksiin ei ole riittävästi varauduttu etukäteen. Järjestelmän ikääntyessä ja kustannusrakenteen kehittyessä haasteellisemmaksi on ymmärrettävää, että kustannuskehitys huolestuttaa asukkaita, vaikka lainojen takapainotteisuuden aiheuttamia ongelmia ja peruskorjauksen suuria kustannuksia on jossain määrin pystytty yhtiöissä tasapainottamaan tasausjärjestelmän kautta. Tasausjärjestelmä on puolestaan koettu epäoikeudenmukaiseksikin ja joka tapauksessa läpinäkyvyyttä heikentäväksi järjestelmäksi. Asukkaat ovat toivoneet kohdekohtaisempaa järjestelmää, joka merkitsisi tasauksen rajoittamista ja päätösvallan lisäämistä oman talon asioissa. Valiokunta toteaa, että tasauksen vuoksi asukkaan vaikutusmahdollisuus vastikekulujen muodostumiseen pienenee, mutta toisaalta tasaus on tärkeää riskien ja esimerkiksi korjauskulujen jakamiseksi talojen kesken, jotta käyttövastikkeet eivät yksittäisissä kohteissa nouse kohtuuttomasti. Lainojen takapainotteisuuteen ja tasaukseen liittyviä haasteita ei ole mahdollista kokonaan poistaa ilman järjestelmän perusteisiin menevää muutosta.
Käyttövastikkeet ja niiden tasausjärjestelmä
Asumisoikeusasunnot ovat pääasiassa valtion tukemia, ja vapaarahoitteisia asumisoikeusasuntoja on rakennettu vain muutamia satoja. Asumisoikeusmaksu on valtion tukemissa asumisoikeusasunnoissa 15 % asunnon hankinta-arvosta eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn hyväksymistä rakennuskustannuksista. Asukkaan ja yhtiön asemaa ehdotetaan tasapainotettavaksi vastaamaan paremmin asukkaan sijoittamaa pääomaa ottaen huomioon, että 15 prosentin sijoituksessa ensisijainen markkinariski on yhtiöllä palautusvelvollisuuden kautta ja viimesijainen riski asukkaalla mahdollisessa konkurssitilanteessa. Koska asumisoikeusyhtiöiden liiketoiminta rahoitetaan valtion takaamalla ja korkotukemalla lainalla, tulee toiminnan tarkoituksen olla tavallisesta osakeyhtiöstä poikkeava tuen kohdentamiseksi oikealla tavalla asukkaalle ja asukkaan maksaman asumisoikeusmaksun kompensoimiseksi.
Valiokunta korostaa tässä yhteydessä asumisoikeuslakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin merkitystä. Säännösehdotuksen mukaan valtion tukeman asumisoikeustalon omistajana voi olla asumisoikeusyhteisö, jonka toiminnan tarkoituksena on rakennuttaa ja hankkia asumisoikeusasuntoja ja tarjota niitä asumisoikeuden nojalla käytettäviksi tavoitteena asukkaiden hyvät ja turvalliset asuinolot kohtuullisin kustannuksin. Yhteisön johdon on huolellisesti toimien edistettävä asumisoikeusyhteisön etua. Säännös korostaa asumisoikeusyhtiöiden eroa taloudellista voittoa tavoitteleviin osakeyhtiöihin verrattuna.
Käyttövastikkeen periminen on asumisoikeusasuntolakiehdotuksen mukaan rajoitettua kuten nykyisinkin. Valtion tukemien asumisoikeusasuntojen asumisoikeuden haltijoilta saa periä käyttövastiketta enintään määrän, joka tarvitaan asumisoikeusasuntojen ja niihin liittyvien tilojen rahoituksen ja ylläpidon edellyttämien, hyvän taloudenhoidon mukaisten menojen kattamiseksi. Ehdotetun 33 §:n 3 momentin mukaan käyttövastikkeen on oltava pienempi kuin käyttöarvoltaan samanveroisista vuokra-asunnoista, joiden sijainti vastaa huoneiston sijaintia, yleensä perittävä vuokra. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan keskimääräiset käyttövastikkeet ovat valtion tukemien asuntojen vuokria edullisempia kaikissa kaupungeissa paitsi Espoossa ja Kuopiossa. Kaikki tilastoidut vuokrat ja käyttövastikkeet eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Erot liittyvät siihen, että esimerkiksi asuntojen laadullisia tekijöitä taikka sijaintia pien- tai kerrostalossa ei ole voitu välttämättä ottaa vertailussa huomioon. Vesimaksujen osalta tilastointitavoissa on eroja, mutta ARAn tilastoissa vesimaksut on otettu huomioon lisäämällä käyttövastikkeisiin laskennallinen lisä. Muiltakin osin hallituksen esitykseen sisältyvät vertailut ovat ARAn tilastoista. Valiokunta pitää perusteltuna käyttövastikkeiden tason määrittämistä omakustannusperiaatteen lisäksi ehdotetulla tavalla lain tasolla, koska valtion tukemien asumisoikeusasuntojen tarkoituksena on tarjota kohtuuhintaista asumista markkinaehtoista vuokraa edullisemmin. Vertailu käyttöarvoltaan, pinta-alaltaan ja huonemäärältään samanveroisiin huoneistoihin vastaavalla sijainnilla ottaen huomioon esimerkiksi parveke, asuinkerros, merinäköala tai muu laatukriteeri edellyttää aina jonkinlaista arvottamista.
Asumisoikeusasuntolakiehdotuksen 35 §:n mukaan käyttövastikkeet saa tasata. Aravalain (1189/1993) 15 a §:n ja korkotukilain (604/2001) 24 §:n yleishyödyllisyyssäännösten mukaan yhteisön tulee järjestää asuntojen omistus siten, että vuokrien tai käyttövastikkeiden tasaus on mahdollista, eikä se saa järjestellä yhteisön rakennetta siten, että vastuun kantaminen taloudellisiin vaikeuksiin joutuneista vuokra- tai asumisoikeustaloista vaarantuu. Asumisoikeusjärjestelmässä tarkastelunäkökulmana ei ole yksittäisen kohteen kannattavuus (muuten kuin lainoitusvaiheessa), vaan omakustannusperiaatetta toteutetaan yhteisötasolla ja kuluja tasataan tasausperiaatteiden mukaisesti kohteiden kesken asuntojen käyttöarvon mukaisesti. ARA on antanut ohjeet vuokran ja käyttövastikkeen määrittämiseen. Tasausta rajoitetaan ainoastaan siten, että hoitomenoja, joihin asukkaat itse voivat vaikuttaa, ei saa tasata.
Arava- ja korkotukilainajärjestelmien tavoitteena on turvata asumiskustannusten tasainen kehitys, joka perustuu suurelta osaltaan tasaukseen. Asuintalon laajamittainen korjaustyö nostaisi yksittäisen talon käyttövastikkeita kestämättömän paljon, joten tasausjärjestelmä on välttämätön. Omistusasumisenkin puolella omistaja voi joutua vastaavassa tilanteessa jopa myymään asuntonsa, jos esimerkiksi eläke ei riitä kattamaan linjasaneerauksesta johtuvaa osakehuoneistoa rasittavaa velkaosuutta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen perusteella on selvää, että osa asumisoikeusasukkaista ei hyväksy tasausta lainkaan tai vaatii vähintään tasausmahdollisuuden rajoittamista. Valiokunta toteaa, että tasausjärjestelmä on olennainen osa sekä tuettua vuokra-asunto- että asumisoikeusjärjestelmää eikä siihen ole mahdollista tehdä muutoksia vaarantamatta koko järjestelmän olemassaolon edellytyksiä.
Valiokunta pitää kuitenkin olennaisen tärkeänä, että asukkailla on mahdollisuus saada tasausperusteista ymmärrettävässä muodossa luotettavaa tietoa. Siksi olennainen merkitys on lakiehdotukseen sisältyvillä osallistumisoikeuksilla. Lakiehdotuksen 51 § koskee asumisoikeusyhteisön velvollisuutta antaa tietoja käyttövastikkeiden perusteista. Tavoitteena on, että käyttövastikkeen määritys- ja jälkilaskelmien avulla voidaan seurata tasausta talo-, tasausryhmä- ja yhteisökohtaisesti. Lakiehdotuksen 46 §:n mukaan asukashallinto voi osallistua tasausperusteiden valmisteluun ja neuvotella ja antaa niistä lausunnon. Myös asukkaiden valitsema valvoja voi tarkastaa tasausperiaatteiden toteutumista (53 §). Siten asukkaat voivat olla mukana varmistamassa kohteiden yhdenvertaista kohtelua tasausperusteissa ja niiden toteuttamisessa.
Pinta-alojen jyvitys
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 35 §:n 2 momentin mukaan ARA voi asumisoikeusyhteisön hakemuksesta asettamillaan ehdoilla hyväksyä, että käyttövastikkeen määräytymisperusteita muutetaan voimassa olevissa asumisoikeussopimuksissa, jos käyttövastikkeiden oikeudenmukainen jakautuminen asumiskohteessa taikka kohtuullisen ja oikeudenmukaisen käyttövastiketason saavuttaminen kaikissa asumisoikeuskohteen asunnoissa sitä edellyttää. Tarkoituksena on, että jyvityksen muuttamisella käyttövastikkeet voidaan saattaa paremmin vastaamaan asunnon nykyistä käyttöarvoa ja jakautumaan oikeudenmukaisemmin asumisoikeuden haltijoiden kesken.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan edellyttänyt jyvitystä koskevan säännöksen tarkentamista siten, että jyvityksen muutos ei missään oloissa johda käyttövastikkeiden kohtuuttomiin korotuksiin. Ympäristövaliokunta on tämän johdosta muuttanut 35 §:ää siten kuin yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenee.
Asukasvalinta
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että asukasvalinnassa käytettävät järjestysnumerot muuttuvat määräaikaisiksi eikä niitä voi olla useampia voimassa samanaikaisesti. Järjestysnumero on ehdotuksen mukaan voimassa 2 vuotta, ja se haetaan ARAn valtakunnallisesta rekisteristä. Asukasvalintapäätökset tekee lakiehdotuksen 11 §:n mukaan talon omistaja, minkä tavoitteena on asukasvalinnan yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen. Uudistuksessa korostuu asunnon tarve, koska järjestysnumeroa ei voi enää hakea vuosia etukäteen odottamaan.
Valiokunta pitää päätöksenteon siirtoa asumisoikeusyhteisöille kannatettavana, sillä se voi nopeuttaa asukasvalintaa, kun ehdotuksia asumisoikeuden haltijoiksi ei tarvitse lähettää kunnan hyväksyttäviksi. Myös ARA-vuokratalot vastaavat pääsääntöisesti itse asukasvalinnoistaan, ja tästä on hyviä kokemuksia. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että ARA valvonnassaan ohjaa asumisoikeusyhteisöjä yhdenmukaiseen päätöksentekoon. Asukasvalinnan siirto edellyttää asumisoikeusyhteisöiltä panostamista järjestelmämuutokseen valmistautumiseen ja osaamistason nostamiseen. ARA neuvoo tulkintojen tekemisessä, mutta vastuu päätöksistä on yhtiöllä. Esimerkiksi varallisuusarvioiden yhdenmukainen toteuttaminen voi lisäksi edellyttää, että hakualueita ja varallisuuden arvioinnissa käytettyjä hintavyöhykkeitä täsmennetään tarvittaessa alemmantasoisin säädöksin tai ohjein.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että asukasvalinta on julkinen hallintotehtävä ja sääntelyä on siten tarkasteltava perustuslain 124 §:n kannalta. Asukasvalinnassa ei ole kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä, mutta asian käsittelyssä on noudatettava hallinnon yleislakeja, ja asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla. Jotta lakiesitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, on esitykseen lisättävä virkavastuuta koskeva säännös. Ympäristövaliokunta on tämän johdosta muuttanut asumisoikeusasuntolakiehdotuksen 104 §:ää siten kuin yksityiskohtaisista perusteluista lähemmin ilmenee. Valiokunta pitää tärkeänä, että ARA ohjeistaa asumisoikeusyhteisöjä myös julkiseen hallintotehtävään liittyvien velvoitteiden noudattamisessa. Valiokunta pitää myös hyvänä, että ympäristöministeriö on ilmoittanut käynnistävänsä selvityksen sen arvioimiseksi, tulisiko virkavastuuta koskeva säännös lisätä myös valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaa koskeviin säännöksiin perustuslakivaliokunnan omaksuman kannan ja oikeusasiamiehen ratkaisujen johdosta. Samassa yhteydessä voidaan arvioida tarvetta yhdenmukaistaa vuokra- ja asumisoikeusasuntoja koskevia säännöksiä. Koska asumisoikeusasuntojen asukasvalintaa koskevat säännökset tulevat sovellettaviksi vasta vuonna 2023, toiminnan sopeuttamiseen ja soveltamisen ohjeistamiseen on riittävästi aikaa.
Lakiehdotuksen 13 §:n mukaan asumisoikeuden haltijaksi valitseminen edellyttää hakijalta ja hänen perheeltään nykyiseen tapaan asumisoikeusasunnon tarvetta. Hakijalla ei katsota olevan asumisoikeusasunnon tarvetta, jos hänellä tai hänen täysi-ikäisellä perheenjäsenellään on 1) hakualueella omistusasunto, joka sijainniltaan, kooltaan, varustetasoltaan, asumiskustannuksiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan kohtuudella vastaa haettua asumisoikeusasuntoa tai 2) varallisuutta siinä määrin, että perhe voi rahoittaa vähintään 50 % hakemansa tai sitä vastaavan asunnon käyvästä hinnasta tai peruskorjata hakualueella sijaitsevan omistusasuntonsa hakemaansa asuntoa vastaavaksi. Hakualue voisi määräytyä eri tavoin riippuen seutukunnasta. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) muodostaisi yhden hakualueen, kun taas pienemmissä ja hajaantuneemmissa seutukunnissa hakualue voisi tarkoittaa yhden tai muutaman kunnan aluetta. Varallisuusharkintaan ehdotetaan lisättäväksi kanssahakijoiden varallisuuden tarkastelu, mutta muuten ehdotus vastaa nykyistä sääntelyä.
Asumisoikeusasukkaan on kyettävä maksamaan asumisoikeusmaksu, mutta tukiaste on hieman pienempi kuin ARA-vuokra-asunnoissa, joissa varallisuusraja on käytännössä noin 40 %. ARAn asukasvalintaoppaan mallissa laskennan perusteena käytetään asunnon hankinnassa tarvittavaa 40 %:n omarahoitusosuutta. Siinä kuntakohtainen varallisuusraja saadaan kertomalla vanhojen, velattomien osakehuoneistojen keskihintoihin perustuen laskettu asunnon kokonaishinta 40 prosentilla. Siten esimerkiksi Helsingissä henkilöluvun mukaan määritelty varallisuusraja on 97 000—190 000 euroa, Espoossa 66 000—129 000 euroa ja Vantaalla 52 000—106 000 euroa. Asukasvalinnan vaatimusten kiristäminen voisi vähentää järjestelmän merkitystä alueellisen eriytymisen vähentäjänä, koska se vaikuttaisi asumisoikeusasukkaiden taustaan, demografisiin tekijöihin ja tätä kautta segregaatioon ja asuinalueiden monipuoliseen kehittymiseen. Työvoiman liikkuvuutta edistää se, että muualla kuin hakualueella omistettu asunto ei vaikuta varallisuusarviointiin. Vakinaisen asumiskäytön vaatimus puolestaan edellyttää, että asumisoikeuden haltija asuu asumisoikeusasunnossa.
Osallistumismahdollisuuksien kehittäminen
Valiokunta pitää hyvin tärkeänä sitä, että asumisoikeuden haltijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asumiseensa parannetaan ja asukashallinnon asemaa vahvistetaan siten kuin hallituksen esityksessä ehdotetaan. Asumisoikeustalot vanhenevat ja alkavat tulla peruskorjausikään, joten talojen kunnossapito ja viihtyisyyden säilyttäminen tulee haasteellisemmaksi. Asukashallinnon vahvistamisella voidaan myös vähentää mahdollista toimijoiden välistä epäluottamusta kustannuspaineiden noustessa. Olennaista on jakaa tietoa asumisen hinnan noususta eli avata vastikeperusteita nykyistä yksityiskohtaisemmin, jotta asukkaat näkevät, mihin vastikkeiden nousu perustuu.
Lakiehdotuksen 45 ja 46 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi yhteistyöelimestä, jonka työskentelyyn osallistuvat sekä omistajan että asumisoikeuden haltijoiden edustajat. Äänivaltaa yhteistyöelimessä käyttävät vain asumisoikeuden haltijat. Lisäksi asumisoikeuden haltijoiden edustusta hallituksessa ehdotetaan vahvistettavaksi lisäämällä asukasedustajien hallituspaikkoja siten, että asumisoikeuden haltijoilla olisi aina vähintään kaksi edustajaa. Asukashallinnon vahvistamisen tarkoituksena on parantaa talojen kunnossapitoa ja lisätä asumisviihtyvyyttä ja siten asukkaiden pysyvyyttä, mikä vähentää kustannuksia. Asukashallinnon toimielinten toiminta itsessään aiheuttaa myös asumisoikeusyhteisöille kustannuksia, jotka peritään asukkaiden käyttövastikkeissa. Sähköisten menettelytapojen lisääminen hillitsee osaltaan tästä aiheutuvaa kustannuspainetta. Valiokunta korostaa, että toimiakseen hyvin asukashallintoelinten tulisi tuottaa asukkaille konkreettisia hyötyjä, jotka vastaavat niiden aiheuttamia kustannuksia.
Avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen käyttökustannusten kehittymisen seurannassa edistää toimijoiden välistä luottamusta. Yhteisöjen toimintakäytäntöjen kehittyminen on tältä osin tärkeässä asemassa. Laaja tietojensaantioikeus edellyttää vastuullista toimintaa myös asukkaiden taholta. Vaikka kysymyksessä on asumisoikeusyhteisön ja asumisoikeuden haltijoiden välinen yhteistyöelin eikä asumisoikeusyhteisön päättävä elin, sillä on kuitenkin niin laajat tiedonsaantioikeudet, että sen jäsenet osaltaan rinnastuvat päättävän elimen, kuten asunto-osakeyhtiön hallituksen, jäseniin. Asumisoikeusasuntoja koskevan lakiehdotuksen mukaan asukashallinnolla on koko asumisoikeusyhteisöä koskevissa asioissa esimerkiksi oikeus osallistua koko asumisoikeusyhteisön talousarvion valmisteluun (46.1,1 §) ja osallistua kilpailutusten valmisteluun ja oikeus valvoa kilpailutuksia (46.1,6 §). Valiokunta korostaa, että yhteistyöelimen asukasjäsenten tulee ottaa huomioon samaan tapaan kuin asunto-osakeyhtiön hallituksen jäsenten, että esimerkiksi asukkaiden ja osakkaiden henkilötiedot ja palveluntarjoajien liikesalaisuudet voivat olla salassapidettäviä. Valiokunta on tehnyt myös 46 §:n eräihin sanamuotoihin muutoksia siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa lähemmin esitetään.
Rajoituksista vapauttaminen vajaakäyttötilanteissa
Asumisoikeussopimukset ovat pysyviä, eikä niitä voi irtisanoa omistajasta johtuvista syistä. Tästä syystä asumisoikeusyhteisöt eivät voi luopua talosta, vaikka asunnoille ei olisi enää kysyntää asumisoikeuskäytössä, jos yksikin asumisoikeussopimus on jäljellä. Hallituksen esitykseen sisältyvä rajoituksista vapauttamisen helpottaminen on riskienhallintakeino, jonka tavoitteena on välttää pysyväisluonteisesta vajaakäytöstä aiheutuvat kustannukset, jotka muut asumisoikeusasukkaat joutuvat maksamaan.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuutta omaisuudensuojaan puuttumisen näkökulmasta antaen erityistä merkitystä sille, että asumisoikeuden haltijan kannalta asumisturvan pysyvyys on ollut keskeinen peruste asumisoikeussopimuksen solmimiseen. Kysymys on perustavanlaatuisesta sopimusehdosta. Lisäksi erityistä painoarvoa on annettava sille, että asumisoikeus on lainsäädännöllä luotu erityisjärjestely, jolloin perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti perusteltujen odotusten ja luottamuksensuojan merkitys korostuu. Koska ehdotus merkitsee perustuslakivaliokunnan mukaan asumisoikeuden haltijan kannalta pysyvän asumisoikeuden lakkaamista ja asumisoikeuden aseman muuttumista vuokralaiseksi, ei tällainen ennakoiva varautuminen ongelmaan, joka ei ole vielä esitettyjen selvitysten perusteella kärjistynyt asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä uhkaavaksi, täytä omaisuudensuojan rajoitukselle ja perusteltujen odotusten suojalle käsillä olevassa erityisessä sääntelykontekstissa asetettavaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta. Perustuslakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 89 ja 90 § tulee poistaa ehdotuksesta. Tällainen muutos on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Edellä esitetyn johdosta ympäristövaliokunta on poistanut 1. lakiehdotuksen 89 ja 90 §:n.Valiokunta toteaa samalla, että väestöään menettävillä paikkakunnilla ja kaupungistumiskehityksen voimistuessa on asumisoikeusasunnoista paikoin ylitarjontaa, asuntoja on tyhjillään, niille ei ole kysyntää, eikä tilanne todennäköisesti ole muuttumassa kuin heikompaan suuntaan. Kaikkien asumisoikeustalokohteiden perusparantaminen ei tule olemaan mahdollista valtion korkotukilainoilla, sillä ehtona niille on asuntojen pitkäaikainen tarve, eikä käyttövastikkeiden taso saa nousta liian korkeaksi suhteessa alueen vuokratasoon. Tyhjäkäytön kustannukset tulevat arvioiden mukaan kasvamaan, jos asuntokannan ennakoiva kehittäminen ei ole mahdollista, joten ongelman hoitamiseen tarvitaan uusia keinoja.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tehtävät
ARAn valvontavaltuuksia ehdotetaan lisättäviksi vastaamaan ehdotettavia, edellä kuvattuja uusia säännöksiä, jotka koskevat asumisoikeusyhteisöjen suorittamaa asukasvalintaa sekä asumisoikeuden haltijoiden ja omistajien nykyistä laajempaa asukashallintoa. Merkittävä määrä tehtäviä siirtyy siten kunnilta ARAn vastuulle. ARAlle siirtyviä tehtäviä ovat valtakunnallisen jonorekisterin kehittäminen ja ylläpito sekä tähän liittyvä asiakaspalvelu, asumisoikeuden haltijoiden valinnan ohjaus ja valvonta, enimmäishintojen määrittämisen ohjaus ja valvonta sekä käyttötarkoituksen muutospäätökset. Lisähenkilöresurssitarpeeksi on arvioitu 3,5 htv.
Valiokunta korostaa, että ARAlle on turvattava riittävät resurssit sille siirtyvien tehtävien hoitamiseen. Hallituksen tulee siten varmistaa, että ARA saa ajoissa tarvittavan 400 000 euron määrärahan asukasvalinnan tietojärjestelmän kehittämiseen ja uusiin tehtäviinsä valmistautumiseen ja sen lisäksi esityksen vaatimat lisäresurssit, 140 000 euroa. Kokonaisuutena tarkastellen tehtävien keskittäminen valtakunnallisesti parantaa kustannustehokkuutta ja keventää kuntien tehtäviä. Erityisesti siirtymän jouhevaan sujumiseen on kiinnitettävä huomiota samoin kuin henkilökohtaisen asiakasneuvonnan tarpeeseen puhelimitse sähköisten toimintatapojen ohella (Valiokunnan lausumaehdotus 1).
Valiokunta korostaa edellä esitetyn lisäksi yleisesti ARAn ohjaus- ja valvontatehtävän suurta merkitystä. ARAn valvontatehtävä on hyvin tärkeä, sillä asumisoikeusasukkaat eivät usein koe saavansa tarpeeksi tietoa yhtiön toiminnasta. Hankintojen kilpailutusten läpinäkyvyys on luottamuksen kannalta avainasemassa, samoin omakustannusperiaatteen soveltamiseen, varautumiseriin ja hallinnointikustannuksiin liittyvä tiedonsaanti. Omistajan tiedonantovelvollisuuksia koskevaa sääntelyä on tiukennettu jo aikaisemmin, mutta asukkaille tärkeintä on saada selkeää ja ymmärrettävää tietoa asumiseensa vaikuttavista asioista. ARAn valvonnalla voi olla merkittävä rooli myös toimintakäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi siten, että asukkaiden tietotarpeisiin voidaan onnistuneemmin vastata. Valiokunta korostaa, että ARAn valvontavaltuudet seuraamuksineen parantavat asumisoikeuden haltijan oikeusturvaa, mutta se edellyttää, että tehtävien hoitamiseen varataan riittävät voimavarat. Valiokunta ehdottaa siksi hyväksyttäväksi erillisen lausuman yleisemmin neuvonta- ja valvontatehtävän hoitamiseksi tarpeellisten voimavarojen turvaamiseen (Valiokunnan lausumaehdotus 2).