Arvoisa puhemies! Ensin tosiaan suuret kiitokset tämän aloitteen tekijöille. Tämä osuu hyvin vahvasti ajan hermoon, ja tästä keskustelusta, mikä tänään täällä salissa on kuultu, se kyllä tulee hyvin näkyväksi. Jo silloin tietysti, kun aloitetta tehtiin, se 50 000 allekirjoitusta tuli nopeasti täyteen, ja minä luulen, että nyt tämä on oikeastaan vielä ajankohtaisempi, koska tämä ilmiö vain paisuu ja paisuu. On ihan selvää, että meidän täytyy tähän puuttua.
Silloin kun tämä kiinalainen verkkokauppa rupesi vähän niin kuin yleistymään Suomessa, niin en ole varmaan ainoa, joka ihmetteli, miten on mahdollista, että toiselta puolelta maailmaa voi käytännössä mitättömällä hinnalla saada sellaisia tuotteita, jotka näyttivät ihan samantyyppisiltä tuotteilta, mitä meillä täällä Suomessakin myydään. Ja todellakin, eihän se olekaan mahdollista, sillä kyllä tässä halpa maksaa kalliisti. Se maksaa kalliisti niin ihmisten turvallisuudelle, Suomen taloudelle kuin ympäristön kantokyvylle. Näissä edellisissä puheenvuoroissa minun mielestäni on todella hyvin ja laajasti tuotu esiin niitä erilaisia näkemyksiä, mitä tähän haitalliseen ilmiöön liittyy, niin verotuloihin, niin kotimaisten yritysten menestykseen, niin turvallisuuteen, niin luonnonvarojen ylikäyttöön kuin muihin. Sen takia on tosi ilahduttavaa, että tämä kansalaisaloite on täällä meillä käsittelyssä, ja todellakin minä ajattelen, että tässä krääsäkaupassa on niin paljon sellaista, mikä on pielessä, että tämä antaa jokaiselle perusteen puuttua tähän toimintaan.
Minä olen tosi iloinen siitä, että tämä on todellakin saanut kannatusta yli puoluerajojen, ja minä olen iloinen siitä, että ministeri Marttinen kertoi tällä viikolla, että on asettanut työryhmän etsimään keinoja kiinalaisten verkkokauppojen ongelmiin ja on luvannut, että helmikuussa tulisi sitten tuloksia, että mitä konkreettisia keinoja on, miten tähän voidaan puuttua — koska tähän voidaan puuttua. Ja näinhän on jo tehty, Romaniassa ja Ranskassa esimerkiksi. Minä olen myös iloinen siitä, että kun nyt tuli ehdotus EU-tulleista näille pienille paketeille, jotka alkaisivat vasta vuonna 28, niin EU:n valtiovarainministeriöt itse ottivat esille sen, että tämä pitäisi saada aiemmin voimaan, ja etsivät tällaisia keinoja, miten voitaisiin jo ennen sitä saada esimerkiksi tämä tulliasia kuntoon. Myös valtiovarainministeri Purra on tälle antanut tukensa. Minusta tämä on tosi hyvä lähtökohta sille, että tässä eduskunnassa voitaisiin tämän kansalaisaloitteen nostamaan ongelmaan nyt oikeasti ja aidosti etsiä niitä ratkaisuja, sellaisia ratkaisuja, jotka me saadaan käytäntöön jo varsin pian, jo tämän hallituskauden aikana, koska tällä todellakin on niin laaja tuki.
Tosiaan ihmisethän luulevat usein, kun he tilaavat näistä krääsäkaupoista, että he tilaavat sitä samaa tavaraa, mikä on meillä kaupoissa myynnissä, mutta se ei ole samaa tavaraa, se ei ole tuoteturvallisuudeltaan samanlaista tavaraa, se ei ole materiaaliltaan samanlaista tavaraa. Se on hyvin heikkolaatuista tavaraa. Ne ovat tuotteita, joita ei ole edes tehty kestämään, vaan päinvastoin ne on tehty niin, että ne hajoavat varsin nopeasti, ja näin ne tietysti kuluttavat aivan turhaan luonnonvaroja. Jos me mietitään, että ultrapikamuodista sanotaan, että se aiheuttaa viisi, jopa kymmenen prosenttia globaaleista päästöistä tai että elektroniikkateollisuus aiheuttaa viisi prosenttia päästöistä, ja näistä krääsäkaupoista tilataan hyvin paljon tämmöistä kestämätöntä ultrapikamuotia, joka ei siis edes käytössä kestä, ja tällaista elektroniikkaa, joka hajoaa varsin nopeasti, niin siinä me hukataan ihan valtavasti raaka-aineita, esimerkiksi niitä arvokkaita maamineraaleja, joita tarvittaisiin tämän yhteiskunnan sähköistämiseen.
Myös haluan ehkä nostaa sen, mitä ei ole niin paljon tuotu esiin näissä aiemmissa erinomaisissa puheenvuoroissa, mitä täällä on käytetty, eli tämän koukuttavan ja aggressiivisen markkinoinnin. Sehän on täysin vastuutonta. Tietysti tässä kansalaisaloitteessahan on myös, että se voisi olla yksi keino tähän puuttua. On ihan totta, että vaatii vähän semmoista ajattelua ja miettimistä, mitkä ovat ne konkreettiset keinot, miten tähän ongelmaan voidaan puuttua, koska sinänsä tietysti meillä on avoimet markkinat ja me kannatamme kansainvälistä kauppaa, mutta tähän onneksi on näitä keinoja ja niitä pitää nyt vain pystyä, osata hyödyntää.
Minusta tosiaan on ollut ilahduttavaa tänään kuulla, miten suuri tuki tälle aloitteelle on. Ehkä minä ihan viimeiseksi vielä nostan yhden semmoisen näkökulman, mikä tässä ei ole ollut niin esillä: se on Tullin resurssit ja käytännössä Tullin voimattomuus tämän valtavan pakettitsunamin edessä. Ei olekaan ihme, että Tullin pääjohtaja on myös penännyt stoppia tälle verkkokauppatsunamille ja toivoo todella, että me täällä eduskunnassa löydetään nyt niitä konkreettisia ratkaisuja, millä me tämä krääsätalous saadaan kuriin.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Hopsu poissa. — Edustaja Virta, olkaa hyvä.