Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on todellakin nuorten metsästyskortin hinnan alentaminen 39 eurosta 20 euroon.
Metsästäjät tekevät tällä hetkellä erittäin arvokasta työtä. He muun muassa tekevät SRVA-toimintaa eli suurriistavahinkotoimintaa. He käyvät metsässä laskemassa riistaa, poistavat pienpetoja, ovat kyläyhteisöjensä aktiivijäseniä. Eli siellä on monentyyppistä, moneen muuhun kuin pelkästään tähän eränkäyntiin liittyvää asiaa. Niin jänisjahti, sorsajahti kuin hirvijahtikin ovat mukavia asioita, ja sen lisäksi tehdään hyvin paljon muuta toimintaa, ja se on kaikki vapaaehtoisuuspohjalla.
Tällä hetkellä metsästysseurat niin sanotusti vanhentuvat ja ukkoutuvat, ja sitten se huomataan vasta, kun lähdetään sitä hirveä vetämään sieltä metsästä pois, kun nähdään, onko siellä vetreitä nuoria miehiä sitten enää tuomaan sitä hirveä sieltä metsästä sinne lahtivajalle. Viimeistään tässä vaiheessa huomataan, että porukan pitäisi nuorentua. Eli kyllä meidän tehtävämme metsästysseuroissa on huolehtia siitä, että tuomme sitä erätaitojen ja luonnon monimuotoisuuden tietotaitoa näille nuoremmille metsästäjille ja myös nuorisolle.
Tästä on hyviä esimerkkejä omalla alueellamme. Meillä on rakennettu tällainen Pajusen eräkeskus, minne kouluryhmät voivat mennä katsomaan, mitä eränkäynti on. Lisäksi meidän alueen metsästäjät käyvät kouluissa kertomassa metsästysharrastuksesta. Tässä on myös Metsästäjäliitolla kampanja menossa, ”Nuoret seuraan”. Se on erittäin hyvä, ja se tukee tätä ajatusta, mikä tässä lainsäädäntöpohjassakin on, että me saamme innostusta nuorille ja sitä kautta saamme nuoria jäseniä näihin seuroihin.
Eli tämän maksun alentaminen on yksi kädenojennus hallituksen ja eduskunnan ja meidän, valtion, suunnasta nuorille, että ei olisi niin suurta taloudellista kynnystä lähteä metsästysharrastuksen pariin. Tokihan tässä on mukana se, että siihen tarvitaan metsästäjätutkinto ja metsästäjäkortti, mutta näkisin, että nuorilla ihmisillä on oppimiskyky hyvinkin hyvässä kunnossa eli sen suorittaminen ei ole kovin hankalaa. Eli tuen kyllä täysin tätä hanketta, että osoitamme, että tarvitsemme nuoria, aktiivisia metsästäjiä seuroihin.