Viimeksi julkaistu 30.7.2025 16.49

Pöytäkirjan asiakohta PTK 112/2024 vp Täysistunto Torstai 7.11.2024 klo 16.00—20.57

2.8. Suullinen kysymys ikäihmisten pankkipalveluista (Sari Tanus kd)

Suullinen kysymysSKT 192/2024 vp
Suullinen kyselytunti
Puhemies Jussi Halla-aho
:

Edustaja Tanus, olkaa hyvä. 

Keskustelu
16.56 
Sari Tanus kd :

Arvoisa puhemies! Olen huolissani siitä, kuinka ikäihmiset pääsevät arjen peruspalveluiden piiriin. Nyt haluan nostaa esiin huolen pankkipalveluista, siitä, kuinka tavallinen laskujen maksu ikäihmisiltä onnistuu. 

Pankkikonttorien verkosto on voimakkaasti harventunut. Lähin pankki on voinut muuttaa monien kymmenien kilometrien päähän. Tämän myötä laskujen maksulle muun muassa R-kioskeilla, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla, on ollut paljon kysyntää. Finanssilainsäädäntö on kuitenkin tiukentumassa, ja sen vuoksi vuodenvaihteen jälkeen kioskeillakaan ei enää voi maksaa laskuja. Digilaitteita ei kaikilla ole mahdollisuus hankkia, eikä niiden käyttö kaikilta onnistu. On arvioitu, että yli 70-vuotiaista kolmasosa ei ole lainkaan käyttänyt internetiä. 

Arjen perusasioiden, myös laskujen maksun, on kuitenkin oltava mahdollista myös ikäihmisille, myös pienemmillä paikkakunnilla ja harvaan asutuilla alueilla. Kysyisinkin asianomaiselta ministeriltä: Oletteko tietoisia näistä ongelmista, ja mihin toimiin hallitus on ryhtynyt niiden ratkaisemiseksi? [Eduskunnasta: Todella hyvä kysymys!] 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Rydman, olkaa hyvä. 

16.57 
Elinkeinoministeri Wille Rydman 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa herra puhemies! Kysyjä on aivan oikeassa. Peruspankkipalveluihin ja maksamiseen liittyvissä kysymyksissä on tällä hetkellä ongelmia, ei pelkästään ikäihmisiin liittyen vaan myöskin yrityksillä, yhteisöillä, on aika ajoin hankaluuksia myöskin tiliensä avaamisessa tai niiden peruspankkipalveluiden saamisessa, jotka kuitenkin ovat monella tapaa perusoikeuksien kaltaisia tarpeita nykypäivän yhteiskunnassa. Tämä on tiedostettu. 

Laadimme jo keväämmällä selvityksen näistä ongelmista, mitä tällä hetkellä on, ja nyt olen myöskin asettanut työryhmän selvittämään peruspankkipalveluiden saatavuutta. Kyse on siis siitä, että etsimme sekä lainsäädännöllisiä kysymyksiä, joilla saatavuutta voidaan helpottaa, että sitten pankkien toimintaan liittyviä kysymyksiä, joilla voidaan varmistaa sitten sitä, että palvelut ovat saatavilla. Tähän liittyy myöskin se, että arvioimme käteisen käytön asemaa laajemminkin Euroopan unionissa ja sitä, minkälaisia erilaisia maksamisen välineitä tulevaisuudessa voisi olla rinnakkain, jotta maksaminen olisi kaikille mahdollista, pankkipalvelut saatavilla kaikille ja jotta myöskin järjestelmämme olisi sen verran kestävä, [Puhemies koputtaa] että se kestäisi paremmin myöskin mahdollisia häiriötiloja. 

Kysymyksen käsittely päättyi.