Kunnioitettu rouva puhemies! Tervehdin erittäin ilolla sitä, että tämä hallitus kriminalisoi entistä selkeämmin pakkoavioliitot osana rikoslain pykäliä, koska onhan se nyt niin, että pakkoavioliitot eivät tähän maahan kuulu, eivät tähän kulttuuriin kuulu eivätkä ne kuulu nykyaikaiseen länsimaalaiseen käsitykseen siitä, miten ihmisoikeuksien pitää toteutua. Naisilla on aivan yhtäläinen ihmisoikeus kuin miehillä, ja pakkoavioliitot sellaisina, mitä valitettavasti eräissä barbaarisissa kulttuureissa toteutetaan, eivät millään tavalla ole yhteensovitettavissa länsimaalaisen oikeuskäsityksen ja ihmisoikeuskäsityksen kanssa. Siksi olen iloinen, että tämä nyt toteutetaan. Ja olen siitä ylpeä ja haluan kiittää myöskin oikeusministeri Leena Merta, joka on tämän eteen tehnyt töitä.
Julkisuudessa on jonkun verran käyty keskustelua siitä, että ei tämä nyt mennytkään näin, että Marinin hallitus itse asiassa teki kaiken työn tämän eteen ja tämä hallitus on nyt vain tuonut esityksen. Tämä ei kuitenkaan nähdäkseni pidä paikkaansa. Viime hallituskaudella noin kolme vuotta käytettiin pelkän arviointimuistion tekemiseen — näin oikeusministeri kertoi sosiaalisessa mediassa — ilman lopputulosta, ja nyt kun tämä hallitus astui voimaan, niin vuodesta 2023 on jo lähdetty tätä hallituksen esitystä valmistelemaan, ja nyt se on täällä aivan viittä vaille valmiina osaksi lainsäädäntöä eduskunnan käsittelyssä, jolla kriminalisoidaan se pakkoavioliitto. Eli on eri asia suunnitella ja pohtia, ja on eri asia toimeenpanna, ja nyt toimeenpannaan pakkoavioliittojen kriminalisointi.
En voi olla ottamatta kantaa tähän nykykeskusteluun, mitä on käyty ja uutisista saatu lukea: Irak aikoo sallia avioliitot yhdeksänvuotiaiden kanssa, siis yhdeksänvuotiaiden lasten kanssa, tyttölasten kanssa. Kyllä minä sanon, että on sairas maa, sairas kulttuuri, että siellä naisella ei minkäännäköistä arvoa. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä, miten voidaan kohdella ihmisiä tuolla tavalla — ja vielä lapsia. Täysin sairasta ja sadistista touhua, ja on hyvä, että siihen puututaan Suomen rikoslaissa entistä tiukemmin.
Kunniakulttuuri, kunniaväkivalta, pakkoavioliitot eivät yksinkertaisesti kuulu Suomeen. On meidän tehtävämme lainsäätäjinä turvata näiden tyttölasten ja naisten oikeuksia niin hyvin kuin me vain ikinä pystymme. Me emme halua tällaista kulttuuria Suomeen, ja jos se täällä ilmenee, siitä on tuleva kunnon rangaistukset.
Eli ei pakkoavioliitoille, ei kunniaväkivallalle, ei kunniakulttuurille. Ne eivät kuulu tänne. Nyt ne kriminalisoidaan vahvemmin. Kiitos siitä.