Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on henkilöstömitoitusta koskeva muutos ympärivuorokautisessa hoivassa. Ehkä on syytä lähteä liikkeelle siitä, mitä tässä viime vuosina on yritetty:
Vuonna 2019 hallitusohjelmaan kirjattiin sitova hoitajamitoitus 0,7. Sinä syksynä, ollessani tuolloin asiasta vastaava ministeri, todella kovasti painostettiin täällä salissa, että tämän mitoituksen pitäisi tulla heti. 2019 tässä salissa esimerkiksi perussuomalaiset esittivät, että sen mitoituksen olisi pitänyt tulla voimaan jo 1.1.20. Tämä oli aika kova vaatimus ottaen huomioon, että elettiin vuotta 2019 ja ensimmäistä syksyä näissä tehtävissä. Saimme kuitenkin tänne sen esityksen tehtyä, ja siinä tavoitteeksi otettiin, että saataisiin mitoitus kuntoon niin, että käytännössä 1.4.23 oltaisiin siinä 0,7:ssä. Vaatimukset olivat siinä, että olisi jonkinlaista siirtymäaikaa alueilla rakentaa malleja, millä tavalla henkilöstöä voitaisiin maltillisesti lisätä. Kun tätä työtä tehtiin, niin perustuslakivaliokunta eduskunnassa lain käsittelyssä lähti siitä, että käytännössä täytyy rakentaa tällainen portaittainen malli: silloin vuonna 20 tavoiteltaisiin 0,5:tä, sitten siitä eteenpäin vuonna 21 tavoiteltaisiin 0,55:tä ja vuonna 22 tavoiteltaisiin 0,6:ta, ja siitä ponnistettaisiin 1.4.23 sitten siihen 0,7:ään.
Tein työtä käskettyä, ja näin sitten eduskunnan käsittelyyn tuli hoitajamitoitus, joka täällä yksisanaisesti hyväksyttiin. Missä tilanteessa ollaan nyt? Hallituskauden loppupuolella päivystysten kaaos laitettiin pitkälti ikäihmisten piikkiin. Siitä lähti liikkeelle pandoran lipas, jossa ensin voimaantuloa 0,7:n osalta myöhennettiin, mutta lähdettiin siitä, että se toteutetaan.
Tässä tapauksessa, kun uusi hallitus aloitti, tilaisuus teki varkaan. Silloisia normituksia haluttiin vähentää, ja katsottiin, että olisi aivan oivallista, että lasketaan tilapäisesti tätä 0,7:ään nousevaa mitoitusta niin, että jatkettaisiin 0,65:llä. Tämä oli koko tälle kaudelle hallituksen ensimmäinen säästöpäätös, jossa niitattiin koko eduskuntakaudeksi ympärivuorokautinen hoiva toimimaan tavoiteltua mitoitusta alemmalla tasolla. Näin sitten tehtiin, mutta siinä yhteydessä, kun viime syksynä tämä runnottiin eduskunnassa budjettilakina läpi, hallitus ei kuitenkaan luopunut tästä 0,7:n tavoitteesta, vaan 0,7:ää tavoiteltiin yhä vuonna 28 toteutuvaksi — kätevästi vuosi hallituskauden jälkeen.
Mutta tässä esityksessä, joka tänään on pöydällä, tehdäänkin sitten kaikkien aikojen silmänkääntötemppu. Moni ajattelee, että onpa hienoa, että hallitus päätyi siihen, että järjen ääni voitti, eduskunnan keskustelu viime syksyltä olisi tuoreessa muistissa ja sen pohjalta tehtäisiin korjausesitykset. Niin minäkin luulin, alkuun — hyväsydämisenä ihmisenä ajattelin, että hallitus on ymmärtänyt, mistä kenkä puristaa. Viime syksynä valiokunnan käsittelyssä selvisi, että enemmän sääntö kuin poikkeus tulisi olemaan se, että koko Suomi menisi ympärivuorokautisen hoivan osalta 0,65:een. Tämä oli todella iso järkytys valiokunnalle, ja aivan viime metreillä saimme lausunnot kaikilta hyvinvointialueilta, jotka kategorisesti olivat laskemassa tämän mitoituksen 0,65:een — kun selkää käänsimme, 0,65 räpsähtäisi joka puolella hyvinvointialueilla käyttöön. Ja erikoista oli se, että Hyvil hyvinvointialueiden edustajana oli lainsäädännön käsittelyvaiheessa valiokunnassa todennut, minkä ihan julkisesta lausunnosta näkee, että silloin heillä oli käsitys, että näin ei tapahtuisi. Mutta kun hyvinvointialueilta kysyttiin lausunnot, niin se vain oli, että jokainen hyvinvointialue kolmea neljää lukuun ottamatta oli ajatellut toimia niin, että minimistä tulee maksimi.
Nyt olenkin ajatellut, että tämä korjataan, niin ettei minimistä tulisi maksimia, ja että sen takia hallitus esittää tässä esityksessä, että säästettäisiin vain 45 miljoonaa — säästö sekin, mutta vain 45 miljoonaa. Mutta tässä yhteydessä jää usein huomaamatta edustajilta, että tässähän itse asiassa on myöskin tehty 89 miljoonan säästö. Se johtuu siitä, että tässä esityksessä luovutaan siitä vuoden 28 tavoitteesta, että mentäisiin vielä 0,7:ään. Kun te lisäätte 89 miljoonaan 45 miljoonaa, niin päästään sinne tuttuun 134 miljoonaan, ja silloin kirkastuu — silloin kirkastuu edustajille, että tässä on kysymys siitä, mitä ei sentään kehdattu esittää, että mennään 0,6:n mitoitukseen ja säästetään vielä rapiat päälle eli käytännössä se 89 miljoonaa. Ajatelkaa, minkälaista menoa tätä on ihmetellä tässä.
Mihin tämä kaikki sitten perustuu? Mihin perustuu sellainen vanhuspalveluiden maailma, että silloin kun tätä lakia säädettiin vuoden 2019 maailmassa, me ajattelimme, että me ollaan tilanteessa, jossa ihminen on ympärivuorokautisessa hoivassa elämän viimeiset kaksi vuotta, vähän reilu kaksi vuotta. Tänä päivänä me ei voida enää virallisesti edes sanoa, että se on puolitoista vuotta, koska se tilasto laahaa perässä. Se on lähempänä vuotta, hyvät edustajat, kuinka kauan ollaan ympärivuorokautisessa hoivassa. Tähän on maailma mennyt, ja sitten tähän maailmaan tämä hallitus esittää, että voitaisiin mennä 0,6:n mitoituksella, tilanteessa, jossa nämä ihmiset ovat ympärivuorokautisessa hoivassa yhä vähemmän aikaa, huonokuntoisempina, 90—95 prosenttia dementiassa.
Kovaa tapaa on karsia sosiaali- ja terveyspalveluista, ja maailma, johon tämä tehdään, on hyvin erilainen kuin ennen.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Berg.