Arvoisa puhemies! Minulla on ollut ilo leipoa tätä leiviskää neljä vuotta työkseni, joten voisin puhua tästä aiheesta kaksi viikkoa, mutta yritän hillitä itseni ihan teidän muiden takia.
Me kaikki tiedämme, että vanhemmuuden vapaisiin liittyy monenlaisia ongelmia. Yksi suurimmista ongelmista on se, että edelleenkin yli 90 prosenttia vanhemmuuden vapaista pidetään äitien osalta eli isät valitettavasti eivät juurikaan osallistu vanhemmuuden vapaisiin, vaikka varmasti toiveita ja haluja olisi.
Toinen ongelma on se, että nykyinen järjestelmä, jossa iso osa kuluista jää Kela-kor-vausten jälkeen äitien työnantajien maksettavaksi, aiheuttaa sen tilanteen, että nuoria naisia ei palkata. Heitä ei palkata töihin yhtä helposti kuin nuoria miehiä, jotka eivät kanna tätä vauvariskiä samalla tavalla mukanaan. Tämä näkyy esimerkiksi Akavan selvityksessä, jonka mukaan koulutetuista alle 35-vuotiaista naisista 36 prosenttia on ajautunut pätkätöihin, samanikäisistä koulutetuista miehistä vain 21 prosenttia. Naisia ei uskalleta palkata siinä pelossa, että vanhemmuuden kustannukset koituvat maksettavaksi.
Ja kolmas ongelma on se, että moni nuori nainen joutuu työpaikan toiveessa miettimään sitä, uskaltaako tehdä lapsia, ja se näkyy koko maassa. Meillä on ensisynnyttäjien keski-ikä noussut jo lähelle 29:ää vuotta, ja sitä ei Suomi kestä. Me tarvitsemme lapsia, etenkin jos me haluamme itsellemme eläkkeenmaksajia.
Ruotsissa tämä tilanne on hyvin toisenlainen. Ruotsi on lähtenyt ratkaisemaan tätä asiaa kahdella tavalla. Ensinnäkin sillä tavalla, että vanhemmuuden vapaat on jaettu jotakuinkin 5+5+5-mallin mukaisesti. Eli 5 kuukautta äidille, 5 kuukautta isälle ja 5 kuukautta jaettavaksi molempien vanhempien kesken. Ja se toinen asia on se, että Ruotsissa monet kustannuksista korvataan työnantajalle täysimääräisesti eli niille työnantajille, joiden työntekijät lapsia saavat.
Tästä esimerkkejä:
Esimerkiksi äkillisesti sairastuneen lapsen hoitokulut Suomessa maksavat työnantajat puhtaasti itse, meilläkin saa olla jokainen vanhempi neljä päivää jokaisen lapsen sairastumisen kohdalla täydellä palkalla hoitamassa lasta kotona yleisimpien työehtosopimusten mukaan — tärkeä huomautus: yleisimpien työehtosopimusten mukaan. Ruotsissa nämä poissaolot korvataan sataprosenttisesti työnantajille.
Toinen asia on se, että Suomessa, vaikka elämme vuotta 2016, ei edes tunnusteta eikä tunnisteta raskaudesta aiheutuvia poissaoloja. Kun luin viimeksi hallituksen vuosikertomusta vuodelta 14, tällaista asiaa kuin raskaudesta aiheutuvat poissaolot ei ole olemassa, vaikka jokainen lapsia synnyttänyt nainen tietää, että niitä poissaoloja syntyy. On selvää, että niitä ei synny niin paljon sisätöissä olevalle kahdeksasta neljään istumatyötä tekevälle naiselle mutta niitä syntyy taas yleensä paljon enemmän esimerkiksi raskasta kolmivuorotyötä, seisomatyötä tekeville siivoojille, rakennusalalla toimiville naisille ja niin edelleen. En tiedä yhtäkään naista tässä maassa, joka ei myöntäisi raskauden aiheuttavan poissaoloja. Ruotsissa raskaudesta aiheutuvat poissaolot tunnistetaan ja tunnustetaan ja niistä aiheutuvat poissaolot myös korvataan työnantajalle. Meillä raskauden aiheuttamat poissaolot menevät aivan samalla tavalla kausi-influenssan ja käden katkaisemisen joukkoon, eli työnantaja maksaa ensimmäiset 10 päivää ja sen jälkeen Kela alkaa maksaa korvauksia.
Erot Suomen ja Ruotsin välillä eivät johdu siitä, että toinen maa olisi hyvä ja toinen maa paha. Erot johtuvat ennen kaikkea siitä, että meillä ja Ruotsissa näitä ongelmia on lähdetty ratkomaan aivan eri päistä. Ruotsissa aikoinaan, jo vuosikausia sitten, näitä ongelmia on ratkottu lainsäädännöllä. Meillä Suomessa sen sijaan näitä on ratkottu työehtosopimuksilla, ja se aiheuttaa sen, että nyt meillä on maassa varmaan ehkä 250 työehtosopimusta, joissa kaikissa puhutaan vähän eri tavalla asioista. Niistä esimerkeistä, joita otan esille, puhutaan yleisimmin käytössä olevissa työehtosopimuksissa, mutta meillä on hyvin eri käytäntöjä, mikä ei ainakaan helpota lainsäätäjän tilannetta yrittää muodostaa yhteistä käytäntöä asioista, joista on sovittu hyvin eri tavoin eri työehtosopimuksissa. Ja niin kuin tiedätte: kun lainsäädännöllä yritetään puuttua ja puututaan työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin, se tarkoittaa sitä, että jos katsomme asiaa jollain tavalla työnantajan näkökulmasta, työntekijäjärjestöt nostavat asian tapetille ja vaativat joitain oikeuksia itselleen, ja jos nostamme asioita työntekijän näkökulmasta, työnantajat vaativat joitakin asioita ja etuja itselleen. Eli ratkaisut eivät ole helppoja.
On selvää, että kun puhutaan 2 500 euron vauvarahasta, sillä on valtava merkitys etenkin pienille naisvaltaisille yrityksille, ja väitän, että mitä vähemmän yritys työllistää ja mitä naisvaltaisempi se on, sitä suurempi merkitys sillä on. Voin kertoa teille esimerkin kymmenen ihmisen fysioterapiayrityksestä, jolle kävi niin huono tuuri tai niin onnellinen sattuma, että kahdeksan työntekijöistä oli yhtaikaa vauvalomalla. Hyväkuntoinen yritys joutui konkurssiin. Ei sen takia, etteikö asiakkaita olisi ollut, vaan sen takia, että yksikään yrittäjä ei pysty varautumaan näin yllätyksellisiin, äkillisiin ja isoihin kuluihin millään laskentamallilla. Ja kannattaa muistaa sekin, että kun me välillä aina kiistelemme siitä, kenen etua ajamme, kuka maksaa laskun, niin viime kädessä tässäkin asiassa laskun maksavat työntekijät. Suurimman laskun maksavat ne naiset, jotka eivät työllisty, ja suurimman maksun maksavat ne naisia työllistävät työnantajat, jotka kaikesta huolimatta naisia työllistävät. Onko reilua? Ei ole. Tarvitaanko kokonaisuudistusta? No, ihan varmasti tarvitaan.
Edustaja Mäkelälle haluaisin sanoa, kun näette tässä opposition toiminnassa politikoinnin makua, että valitettavasti esimerkiksi meillä työelämävaliokunnassa kuultavat asiantuntijat olivat sen verran kriittisiä tätä asiaa kohtaan, että tunnen itse politikoivani, kun nyt puhun tämän 2 500 euron vauvarahan puolesta. Yksikään asiantuntija — yksikään asiantuntija — ei pitänyt tätä oikeana ratkaisuna. Meillä oli kaksi yrittäjäjärjestöä, jotka pitivät tätä ehkä nieltävänä ratkaisuna mutta toivoivat asiaan kokonaisratkaisua. Sen sijaan kaikki loput asiantuntijat olivat sitä mieltä, että nämä rahat tulisi käyttää johonkin muuhun ja järkevämmin, kuten täällä on esitetty.
Kun me puhumme vanhemmuuden vapaiden kokonaisratkaisusta, SAK:n malli on hyvä pohja, mutta siinäkin on omat ongelmansa. Hyvää siinä on nimenomaan se, että vanhemmuuden vapaat joustaisivat entistä enemmän, ne tarjoaisivat jokaiselle perheelle tukea nykyistä paremmin eri elämänvaiheissa. Mutta se ei huomioi riittävästi niiden perheiden tarpeita, joiden vanhemmat eivät ole työelämässä mukana. On hyvin ymmärrettävää, että SAK laatii mallinsa työntekijöiden näkökulmasta, mutta tilanteessa, jossa meillä on maassa yli 600 000 työikäistä, työkykyistä ihmistä työelämän ulkopuolella, me tarvitsemme sellaisen mallin, joka ottaa huomioon myös heidät.