Arvoisa puhemies! Tie ulos köyhyydestä ja lapsiperheköyhyyden lisääntymisestä on se, että saamme Suomen talouden ja työllisyyden kasvuun, ja sen puolesta tämä hallitus on tehnyt enemmän kuin varmasti mikään muu hallitus lähihistoriassamme. Me olemme tehneet työmarkkinauudistuksia, sosiaaliturvaa koskevia uudistuksia, kasvu-uudistuksia ja verouudistuksia, jotka pikkuhiljaa astuvat voimaan, ja uskomme, että saamme talouden kääntymään.
Se, mihin viittasin, kun sanoin, että turvallisuustilanne haastaa Suomea, näkyy aivan selvästi: meillä on yksityinen kulutus pysähdyksissä, ja meillä on investointiaikeita yrityksillä enemmän kuin pitkään aikaan, mutta investoinnit eivät lähde liikkeelle, koska on niin paljon epävarmuutta meidän turvallisuusympäristössä.
Sitten Suomella on lisäksi tämä massiivinen velkaongelma, jota naapurimailla ei ole, ja vaikka esimerkkinä viime kauden asioista tämä Valtiontalouden tarkastusviraston raportti hyvin osoittaa, että lisättiin pysyviä menoja, joilla ei ollut kriisien kanssa mitään tekemistä, tilanteessa, jossa olisi ollut paras hetki alkaa sopeuttaa taloutta ja korjata ja uudistaa meidän rakenteita, ja ne jäivät tekemättä. Tämä hallitus tekee. [Vasemmalta: Ennätystyöllisyys!]
Haluan myös puolustaa Suomea: [Puhemies koputtaa] Kyllä meillä on erittäin vahvat turvaverkot myös näiden toimien jälkeen. Meillä on erittäin vahva sosiaaliturva, ja meillä on hyvät lapsiperheiden palvelut. Kaikista pidetään huolta.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Ledamot Ollikainen, varsågod.