Arvoisa puhemies! Aikaisemmissa puheenvuoroissani käsittelin vähän tätä Lähi-idän kestävään rauhaan johtavaa tiekarttaa, sitä, minkälainen se voisi olla, mitä siihen pitää sisältyä, miten siinä pitää mennä eteenpäin. Nyt tässä viimeisessä puheenvuorossani katson vähän tätä tämän alueen jihad-liikkeen historiaa ja sitä, miten se vaikuttaa tähän päivään ja tähän tiekarttaan.
Nyt kun puhutaan siitä, että ihan viime päivinä, viimeisen parin viikon aikana Syyrian oppositiovoimat ovat saavuttaneet suuria voittoja ja ihan hiljattain on jopa tämä al-Assadin hirmuhallinto saatu kaadettua ja Syyria on vapautumassa, niin se vapautuminen ei välttämättä tapahdu sillä tavalla kuin me toivotaan, koska kaikki nämä oppositiovoimat eivät suinkaan ole kyllä mitenkään luottamusta herättäviä.
Kaikkein tärkeimpänä näistä oppositiovoimista on nyt varmasti tämä Hayat Tahrir al-Šam, jolla on aika synkkä historia. Katsotaanpa vähän sitä historiaa. Silloin kun Usama bin Ladin ja Aiman al-Zawahri perustivat al-Qaida-verkoston Afganistanissa 1980-luvulla, verkostohan toimi erittäin hyvin, koska he saivat ainakin omasta mielestään ajettua Neuvostoliiton pois Afganistanista, eikä vain se, vaan koko Neuvostoliitto romahti näiden al-Qaidan toimijoiden mielestä heidän ansiokkaan taistelunsa takia. No siitä, mistä se romahdus johtui, voidaan keskustella, mutta tämä oli se ajatus, mikä siellä vallitsi. Siellä oli myös tällainen toimija kuin Abu Mus’ab al-Zarqawi, joka oli sunnalainen jihadisti niin kuin bin Ladin ja Aiman al-Zawahrikin, mutta hän oli niin poikkeuksellisen väkivaltainen, että jopa al-Qaida sanoi, että me ei haluta sinua tähän mukaan, me ei hyväksytä sinua jäseneksi, koska al-Zarqawi vihasi erityisesti šiioja — niin kuin globaalit jihadit, sunnalaiset jihad-liikkeen kaikki toimijat vihaavat šiioja, mutta hänelle se šiiaviha oli aivan erityisen voimakasta. No hän perusti oman militanttiryhmittymän, jihadistisen sellaisen. Sitten eri vaiheiden jälkeen he saivat muun muassa Iranista turvapaikan yhdessä vaiheessa, mikä on aika erikoista, kun ajattelee, että Iran on kuitenkin šiialaisuuden johtovaltio. Mutta Iranissa ymmärrettiin jo silloin, että tämmöisestä al-Zarqawin tapaisesta toimijasta, joka on erittäin väkivaltainen, erittäin šiiavihamielinen, saattaa olla hyötyä tämän alueen epävakauttamisessa myöhemmin. Ja tämä tulikin silloin, kun yhdysvaltalaiset hyökkäsivät Irakiin, kaatoivat Saddam Husseinin hallinnon, koko Irak luhistui tällaisen sekasorron valtaan. Silloinhan olikin Iranille hyödyllistä lyödä sinne tämmöinen Abu Mus’ab al-Zarqawin kaltainen toimija, joka ei lähtenytkään hyökkäämään omalla verkostollaan niinkään amerikkalaisia maahantunkeutujia vastaan vaan šiioja vastaan, joita Irakissa kuitenkin on väestöstä suurin osa, jopa siinä määrin, että taas al-Qaidan keskusjohdon silloinen kakkosmies Aiman al-Zawahri joutui lähettämään kirjeen al-Zarqawille ja sanomaan, että älä nyt hyökkää niin voimakkaasti niitä šiioja vastaan, että ensimmäisenä pitää saada amerikkalaiset tapettua ja ulos Irakista ja sitten vasta otetaan šiiat kohteeksi. No kuitenkin tämän al-Zarqawin järjestö hyväksyttiin osaksi al-Qaidaa 2004—2006 ja toimi siinä nimenomaan Irakissa. Mutta sitten al-Qaidan edustajaksi Syyriassa taas, kun siellä oli tämä arabikevät, nousi tämmöinen Jabhat al-Nusra eli Nusran rintama, ja he aikanaan olivat, kun tämän Abu Mus’ab al-Zarqawin liikkeen tavallaan raunioille, tai ei voi sanoa raunioille, mutta kun hänet tapettiin 2006 ilmaiskulla, amerikkalaiset tappoivat hänet, niin siitä liikkeestä kehittyi myöhemmin muutaman välivaiheen kautta tämä islamilainen valtio Isis eli kalifaatti, Isis-kalifaatti. Ja kalifaatti ja Nusran rintama kilpailivat siitä, kuka saa edustaa al-Qaidaa ja globaalia jihad-liikettä Syyriassa. No se kilpailu päättyi siihen, että tämä kalifaatin perustaminen ja julistaminen ei suinkaan ollut täysin ongelmatonta globaalin jihad-liikkeen toimijoitten mielestä, mukaan lukien al-Qaidan keskusjohdon mielestä, vaan ajateltiin, että sitä ei pitäisi vielä julistaa vaan vasta sitten, kun ollaan saatu uskovien yhteisö eli umma yhdistettyä. No kuitenkin Abu Bakr al-Baghdadi, joka johti tätä Daeshia eli Isis-kalifaattia, sen kalifaatin sitten perusti ja julisti. Siellä tapahtui jopa taisteluja Nusran rintaman ja Isisin välillä, niin että al-Qaidan keskusjohto asettautui tukemaan Jabhat al-Nusraa. Tästä Nusra-rintamasta myöhemmin kehittyi sitten Hayat Tahrir al-Šam, joka nyt on sitten saavuttanut siellä suuren voiton.
Eli vaikka tämä liike Syyriassa esiintyy hyvinkin maltillisena ja äänenpainot nyt ovat maltillisia, niin aivan kuten Afganistanissa silloin, kun Taliban-liike uudestaan sai vallan siellä, olivathan silloinkin äänenpainot alkuun maltillisia. Naisille ja vähemmistöille piti antaa oikeuksia, mutta kuinka kävi? Niitä ei sitten tullutkaan. Tämä sama saattaa käydä Syyriassa. Mutta se, mikä on tässä nyt tärkeätä huomata, on se, että silloin aikanaan amerikkalaiset toimivat — muistan, että Winston Churchill sanoi aikanaan, että amerikkalaiset kyllä toimivat lopulta oikein, kunhan he ovat ensin tehneet joka ikisen kuviteltavissa olevan virheen, toisessa maailmansodassa siis näin. No, näin he toimivat tietenkin myös Irakissa, ja siellähän tapahtui tämä, että Saddam Husseinilla oli Baath-puolue, joka oli valtaa pitävä puolue, yksipuoluejärjestelmä. Kaikkien, jotka Irakissa silloin Saddamin aikaan halusivat nousta millään tavalla virkakoneistossa, diplomaattikunnassa, armeijassa, piti kuulua puolueeseen. Sitten kun amerikkalaiset tulivat valtaan — eivät he kaikki olleet Saddamin kannattajia, siis baathisteja, vakaumuksellisia — niin he toteuttivat tämän debaathifikaatioksi kutsutun prosessin, jossa siis nämä Baath-puolueen jäsenet kaikki siivottiin julkisista viroistaan, mikä tarkoitti, että Irakiin syntyi valtava valtatyhjiö. Armeija käytännössä typistettiin, virkakunta samoin ja luotiin hyvin voimakas verkottunut sunnalainen porukka, joka oli katkeroitunut siitä, että heidät oli potkittu viroistaan. Sitten valtaan asetettiin Nuri al-Maliki, joka oli šiialainen, joka ryhtyi sortamaan sunneja, kun taas Saddam-sunni oli sortanut šiioja. Ja tämä katkeruus levisi, ja sitä kautta Isis saavutti niin suuria voittoja, koska tämä vaikutusvaltainen porukka liittyi Isisin riveihin. Tästä myös puhutaan, kun sanotaan, että amerikkalaiset ojensivat kultalautasella Irakin Iranille. No tämä debaathifikaatio on se, mistä se kaikki alkoi. Joka tapauksessa Iranin vaikutusvalta ulottui Irakiin. [Puhemies koputtaa] — Anteeksi, puhemies, kun nyt tämä on viimeinen puheenvuoro tässä, niin käytän perustuslaillista oikeuttani. Ei mene enää kauaa. — Iranin vaikutusvalta ulottui Irakin kautta, Syyrian kautta Hizbollahiin. Tämähän on se perinteinen šiia-akseli tai šiia-puolikuu, niin kuin sanotaan tuolla Lähi-idässä.
Nyt, niin kuin aikaisemmissa puheenvuoroissani sanoin, ensimmäinen askel kestävän rauhan prosessissa on se, että Iranin epävakauttava vaikutus tuolla alueella pitää estää. Sanon, että siihen voidaan tarvita regiimin vaihdos, se saattaa olla näin, mutta nyt on ensimmäinen askel siihen, että tämä šiia-akseli on katkaistu, se on nyt otettu. Näyttää siltä, että Iranin vaikutusvalta on tuolla alueella hajoamassa. Sitä, mihin Syyria kehittyy, pitää seurata, ja en ole itse ihan täysin luottavaisin mielin sitä seuraamassa, mutta se on mielenkiintoista nähdä. Joka tapauksessa voi olla, että niitä ensimmäisiä askeleita otetaan nyt tällä hetkellä. Tämä on mielenkiintoista, miten Israel toimii, miten palestiinalaiset toimivat sekä entiset Hamasin kannattajat, Fatahin kannattajat ja sitten ne muut, jos sellaisia on, ja miten ympäröivät arabimaat toimivat, mukaan lukien Arabiemiraatit, Saudi-Arabia, Marokko, Qatar. Tätä on mielenkiintoista seurata, mutta joka tapauksessa tällaisia askeleita, mitä tässä nyt luonnostelin tätä tiekarttaa, varmasti on otettava, ja ne ovat aika katkeria askelia sekä palestiinalaisille että israelilaisille, kuten tässä puheenvuoroissani olen todennut, mutta ne ovat välttämättömiä ottaa, jotta mihinkään kestävään rauhaan ylipäätään voidaan päästä. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Peltokangas.