Herra puhemies! Tässä on käytetty edellä seikkaperäisiä puheenvuoroja, mutta haluan omalta osaltanikin hieman yrittää valottaa, mistä tässä on kysymys. Asiahan on siis aidosti monimutkainen, ja asian tiimoilta pyörii paljon lyhenteitä, MISUja ja KAISUja ja kaikkea muuta, ja ne kyllä monesti sekoittavat ymmärrystä.
Tässä on siis kyse päästökaupasta, joka on osa EU:n 55-pakettia, eli tällainen päästödirektiivin päivitys ja nimenomaan niin, että tämä on liikennettä ja lämmityspolttoaineita uutena mukaan tuova päästökauppa, ja tästä vapautetut toimialat ovat raide-, lentoliikenne ynnä muut. Nimenomaan nyt sitten ollaan ottamassa mukaan metsä- ja maatalous, koska näyttää siltä saamiemme asiantuntijakuulemisten mukaan, että esimerkiksi aiemmin käytössä ollut polttoaineen värjääminen ei riitä erottelemaan maataloudessa tai eri käyttökohteissa ollutta polttoainetta. Tämä asettaa haasteita siihen, kuinka pystyisimme järjestämään järkevästi sen, että pystyisimme erottelemaan eri polttoaineet toisistaan verotuksellisista syistä.
Tämä on nimenomaan niin, että tähän lopputulemaan on kansallisesti tultu, ja kyllä tämä tulee aiheuttamaan merkittäviä lisäkustannuksia. Itse olen siis ollut käsittelemässä tätä vain maa- ja metsätalousvaliokunnassa, ja näkökulmani on siis sieltä lähtöisin. Meidän lausuntomme aiheeseen oli kyllä yksimielinen maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Lopullinen kustannus tulee siis tietoon vasta, kun järjestelmä lähtee käyntiin. Se kustannus vaihtelee vuosittain, ja ajatus on siis tehdä tällainen hyvitys maksualoille, jotka tähän nyt mukaan tulevat. Huomiota herättävää on kyllä se, että näiden hyvityskeinojen valmistelukaan ei ole vielä lähtenyt liikkeelle, ja todellakin asialla olisi kyllä hyvinkin kiire.
Tämä esitys on hallitusohjelman vastainen, ja omalta osaltaankin on mielenkiintoista, kuinka lopputulos on se, että tällainen on sitten tehty. Tästä on varmaan hyvin erilaisia summia. Itse olin sellaisessa kuulemisessa, jossa arvioitiin, että tämä jakelijoiden päästökauppa nostaisi päästöoikeuden hintaa 50 euroa tonnille, ja se tarkoittaisi sitä, että bensan sekoitehintaa se nostaisi 16 senttiä litralle. Mutta niin kuin sanoin, tämä on laskettu sillä ajatuksella, että se on 50 euroa tonnille, ja muistan käyttäneeni montakin kertaa esimerkkinä sitä, että kun aiemman päästökaupan hintaa on arvioitu, niin se on ollut 20—30 euroa silloin, kun niitä päätöksiä on tehty. Todellisuudessa se pyöri pitkän aikaa siellä 50 euron tietämillä, taisi olla viime hallituskaudella jo yli 90 euroa, ja siihen tämä epävarmuus nimenomaisesti liittyy, että me emme kukaan voi tietää, mihinkä se hinta sitten tosiasiallisesti asettuu.
Ja nimenomaan vielä se, että kun tästä on ajateltu nämä puolen miljardin tulot tulevan, niin kukaanhan ei tiedä sitä, mihinkä vaikka se seuraava hallitus nämä puolen miljardin tulot käyttää. Sehän voi olla niin, että tuleva hallitus käyttääkin ne johonkin aivan muuhun kuin kompensoidakseen juuri niitä, joilta ne rahat on kerätty. Tämä on minun mielestäni sellainen iso haaste tässä, se, kuka sen varmistaa, että myös tulevat hallitukset, seuraavat ja sitä seuraavat, muistavat, mihinkä tämä raha on kerätty, ja että se sitten tosiasiallisesti myös käytetään sinne, mitä varten se on kerätty. Esimerkiksi Metsäteollisuus totesi kuulemisissa, että pettymys siitä, että EU-tasolla on päätetty tätä soveltamisalaa laajentaa, on se suurin pettymyksen syy, ja huomionarvoista heidänkin kuulemisessaan oli se, että kaikki EU-maat eivät ole tässä samassa tilanteessa.
Aiemmassa puheenvuorossa oli ammattidieselistä, joka voi olla osa ratkaisua, mutta eipä ole kuulunut mitään siitäkään, koska meillä ammattidiesel käytössä olisi. Ajattelenkin niin, että on erittäin nopeasti valmisteltava tämä ajateltu hyvitys energiaverotuksessa. Siitäkin valiokunnassa kuulimme, että olisi niin, että se on mahdollista toteuttaa maataloudelle energiaverojen palautuksen kautta mutta metsätaloudelle sitten taas ei, tai toisten asiantuntijoitten mukaan se on mahdollista myös sinne metsätaloudelle, ja tämä jäi kyllä hyvin epäselväksi, miten se todella on. Joka tapauksessa on niin, että kun tämä hyvitysjärjestelmä nyt luodaan, niin sen täytyy kaikkien alkutuottajien ja kaikkien eri toimialojen osalta toimia tehokkaasti eikä ajaa yrityksiä eikä maatiloja kassakriisiin niin, että nyt maksetaan ja jonakin muuna vuonna saadaan verotuksen kautta sitten se hyvitys takaisin. Järjestelmän täytyy olla kyllä sellainen, että kun se maksu siellä pumppuasemalla tapahtuu, niin se palautuskin nopeasti tulee. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Puisto, olkaa hyvä.